Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 9. maaliskuuta 2021

Uutiskatsaus 10/2021


1. Ja ongelma oli?

Iltalehti nosti ilmastonmuutoksen asiantuntijaksi nuorisojärjestö Allianssin (vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan avustukset yli 2 miljoonaa euroa, oma varainhankinta 2 % tästä) ilmastodelegaatin. Asiantuntijan lausunnon kohta numero 1: väestönkasvu tai ihmisten määrä ei ole ongelma. ”– Ongelma on kapitalismissa ja liikakulutuksessa eikä missään väestön määrässä.”
Oikeastaan lukeminen kannattaisi lopettaa tähän älyttömyyteen, mutta onhan tällä tietysti jotain viihdearvoa. Luodaan nyt aluksi katsaus historiaan. Ympäristökysymyksiin herättiin toden teolla viitisenkymmentä vuotta sitten. Rooman klubin kuuluisa raportti Kasvun rajat julkaistiin 1972. Silloin maapallon väkiluku oli 3,85 miljardia. Nyt se on 7,7 miljardia eli tasan kaksinkertainen.

Kaikki kasvu on kehitysmaalaisten väestönkasvua. Sekä kehitysmaissa että haittamaahanmuuton myötä tapahtuneena länsimaiden väestönkasvuna. Niissä maissa, joissa haittamaahanmuuttoa ei ole, väestönkasvua ei ole tapahtunut 50 vuoteen. Satunnaisena esimerkkinä arvotaan Unkari. Väkiluku 1972 10,4 miljoonaa, 2020 9,7 miljoonaa. Toisena satunnaisena esimerkkinä arvotaan Ranska. Väkiluku 1972 51,7 miljoonaa, 2020 65,1 miljoonaa. Vuonna 2014 (viimeisin tilasto) syntyneistä lapsista vain 70,75 % oli sellaisia, joiden molemmat vanhemmat olivat Ranskassa syntyneitä. 15,13 % oli sellaisia, joiden toinen vanhempi oli Ranskassa syntynyt. Näiden prosenttilukujen mukaan varsinaisia ranskalaisia on Ranskassa 78,3 % eli 51,0 miljoonaa – sama kuin Ranskan väkiluku 50 vuotta sitten. Eurooppalaisten väestönkasvu on siis ollut käytännössä nolla viimeiset 50 vuotta.

Iltalehden jutussa todetaan, että maapallon rikkain kymmenys tuotti vuosien 1990-2015 välillä puolet maapallon päästöistä ja kulutti kolmasosan sen hiilibudjetista. Virallisen totuuden mukaan tarvittaisiin noin 3,6 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuin länsimaalaiset. Mikäli vaihdamme sanan ”kuluttaisivat” tilalle ”eläisivät”, lukema ei olisikaan 3,6 maapalloa, vaan 1,8 maapalloa. Koska väkiluku olisi vain puolet nykyisestä, mikäli kehitysmaiden väestönkasvu olisi ollut viimeiset 50 vuotta samalla tasolla kuin Euroopassa. Lisäksi teknologia olisi luultavasti kehittynyt nopeammin, kun rahaa ei kuluisi haittamaahanmuuttoon tai turhien NGO-organisaatioiden hömppäpuuhastelijoiden elättämiseen verovaroilla. On myös huomattava, että aikaväliksi on valittu 1990-2015. Mikäli tarkastelisimme aikaväliä 2015-2020, totuus olisi aivan toisennäköinen. Ensinnäkin siksi, että vuonna 2020 kehitysmaalaisten lukumäärä on jo lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1990, toiseksi siksi että nuppia kohti laskettu kulutus kehitysmaissa on kasvanut rajusti ja kolmanneksi siksi että nuppia kohti laskettu kulutus länsimaissa ei ole juurikaan kasvanut. Samaan aikaan nämä ilmastonmuutoksesta – sinänsä aiheellisesti – huolestuneet ovat torpanneet ydinvoiman käytön, joka eräiden arvioiden mukaan olisi estänyt koko ilmastonmuutoksen. Itse en näin pitkälle menisi, koska ydinvoimallakaan ei ole mitään merkitystä niin kauan kun kehitysmaissa väestö kaksinkertaistuu 30 vuoden välein.

Tässä yhteydessä on myös aiheellista huomauttaa, että länsimaat sijaitsevat sellaisella ilmastovyöhykkeellä, että lämmöntuotantoon kuluu väistämättä energiaa. Samoin on aiheellista huomauttaa, että kehitysmaalaisen muuttaminen länsimaahan moninkertaistaa hänen kulutuksensa.
Suosittelemme ilmastovastaavalle ja muille propagandauskovaisille tässä yhteydessä paria hyvin kuvaavaa graafista videota väestönkasvusta. Euroopan väkiluvun muutos 1600-2020 ja Afrikan 20 suurimman maan väkiluvun muutos 1800-2050. Alla samat asiat taulukon muodossa.

Ensimmäinen sarake: Vuosiluku.
Toinen sarake: Väkiluku (Afrikan tapauksessa 20 suurimman maan summa, Euroopan tapauksessa on vähennetty pois Turkin tai sen edeltäjän Osmanien valtakunnan väkiluku, koska se ei kuulu kulttuurillisesti Eurooppaan vaikka osa maasta onkin Euroopan puolella maantieteellisesti).
Kolmas sarake: Vuotuinen väestönkasvuprosentti edellisen rivin vuodesta kyseisen rivin vuoteen.
Neljäs sarake: Kuinka monta vuotta väestön kaksinkertaistuminen kestää kyseisellä prosentilla.
Viides sarake: Kuinka monta vuotta kymmenkertaistuminen kestää kyseisellä prosentilla.

Afrikka    
VuosiMiljKasvu%, v2x, vuosia10x, vuosia
180057   
1850690,38 %185614
1900970,68 %102339
19501821,27 %55182
20006542,59 %2790
202010822,55 %2892
205020292,12 %33110

Eurooppa    
VuosiMiljKasvu%, v2x, vuosia10x, vuosia
160081   
1650900,21 %3281089
1700980,16 %4401460
17501240,47 %147487
18001570,47 %146486
18502510,95 %73244
19004100,98 %71235
19505620,63 %110364
20007130,48 %145483
20207340,14 %4841607

Kuten taulukoista näkee, meille on valehdeltu suut silmät täyteen väestönkasvusta. Valhe nro 1 on se, että väestönkasvu olisi teollistumisen yhteydessä räjähtänyt. Valhe nro 2 on se, että vaurastumisen myötä se tasoittuisi kaikkialla. Taulukot paljastavat selvästi, että teollistumisen aikana Euroopassa kasvuprosentti ei hurjimmillaankaan ollut edes puolta siitä, mitä Afrikassa. Samoin paljastuu se, että Europpassa vähäinenkin kasvu (alle prosentti) todella taittui nykyiselle nollatasolle, kun taas Afrikassa rajukaan kasvu (2,5 %) ei osoita taittumisen merkkejä. Etenkin jos huomioidaan, että Pohjois-Afrikassa kasvu on hieman taittunut, kun taas Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei lainkaan. Siellä väestö kaksinkertaistuu edelleen 25 vuodessa ja kymmenkertaistuu alle sadassa vuodessa. Jos joku väittää että tämä ei ole ympäristöongelma, on syytä tarkistaa lääkitys.

Pahoittelen että yllä on purettu faktoiksi ne asiat, joita olisi kovin helppo käsitellä tunteella. Tämä saattaa aiheuttaa ahdistusta pienissä vihreissä aivoissa. Vinkki omantunnon rauhoittamiseksi: voitte edelleen jatkaa valkoisen miehen syyttelyä, sillä kehitysmaiden väestönkasvun syyksi voi pelkistää sen, että valkoinen mies vei sinne sivistyksen, jonka takia endeemiset sodat päättyivät, ravinnontuotanto tehostui ja lapsikuolleisuus romahti. Kuten taulukosta näkyy, Afrikan väestönkasvu oli sotien ja nälkäkuoleminen ansiosta sivistysmaiden tasolla tuonne vuoteen 1900 asti.

Lopuksi on todettava, että löytää se sokeakin kana jyvän. Kuusikohtaisessa listassa on yksi asia, joka on täysin oikein:
5. Innovointi ei pelasta
Yhtenä apukeinona ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on ehdotettu teknologiaa. Teknologiateollisuuden mukaan teknologia on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Viime vuosina on puhuttu muun muassa erilaisista hiilensidontamenetelmistä, joissa hyödynnettäisiin teknologiaa. Tällaiset menetelmät ovat kuitenkin käytännössä vasta kehitteillä. Ojalan mukaan ei ole kestävää tehdä päätöksiä siltä pohjalta, että menetelmistä olisi apua hamassa tulevaisuudessa.
– Meidän pitäisi tehdä päätöksiä perustuen siihen, missä tilanteessa olemme nyt.

Ne päätökset joita pitäisi tehdä ovatkin sitten sellaisia että niiden auki kirjoittaneiden kesken arvotaan tuomioita lähimmässä käräjäoikeudessa.


2. Turvapaikka hammaspeikolta

Hammashoitaja Mariam El Shamalylla riittää kysyntää. Arabiaa osaavat alan ihmiset ovat harvassa. Tämän oli ilmeisesti tarkoitus olla Hesarin mainoskirjoitus siitä, kuinka maahanmuuttajat työllistyvät yhteiskuntaa hyödyttämään. Vastaamatta jää kysymys, kuinka paljon nettoa tuottaa hammashoitaja, jonka työlle on kysyntää vain siksi että maahan on lappanut porukkaa jolla on hampaat hajalla? Kuten jutussa kerrottiin, kulttuuriin kuuluu laittaa sokeria jopa lasten tuttipullomaitoon.
Jälleen kerran tyypillinen Hesarin kirjoitus: haittamaahanmuutolle on tarvetta haittamaahanmuuton takia. Jonka jälkeen onkin verorahoille tarvetta. Vai luuletteko muka että paljon keskimääräistä huonomman hammashygienian omaavien arabien hammashuollon maksavat he itse yksityisellä puolella?


3. Tartuntaketju ja mitä ei kerrota

Bussiin nousi matkustaja, joka aivastelustaan huolimatta ei käyttänyt kasvomaskia. Matkustaja sairasti koronaa. Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoi epäilyn tartunnanlähteestä olevan vahva. Mistähän hän sen niin vahvasti tietää? Epäilty matkustaja nousi bussiin Helsingistä ja matkusti Savonlinnaan. Virus oli uutta eteläafrikkalaista muunnosta. Valtaosa jatkotartunnoista liittyi Punkaharjun Itä-Karjalan kansanopistoon, jonne sairaanhoitopiiri palkkasi äkisti ”akuuttiin tilapäiseen tarpeeseen yövalvojia” valvomaan asuntolassa olevien opiskelijoiden liikkumista. Siis täh? Mistä lähtien karanteenissa olevia on pitänyt valvoa? Selitystä tulikin pian ja sen mukaan valvojien tehtävä ei olekaan valvoa vaan vastata perustarpeista. Toinen täh. Mistä lähtien karanteenissa oleville on tarjottu huoltopalveluja? Mikä on koronapiittaamattomuuden, valvontatarpeen ja huoltopalvelun takana? Jätetään lukijan tehtäväksi googlata Itä-Karjalan kansanopiston koulutustarjontaa.


4. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Derek Guya … jäkjäkjäk … neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen … käläkäläkälä … törkeästä ryöstöstä, toisessa yhteydessä tapahtuneesta varkaudesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, pahoinpitelyn yrityksestä, haitanteosta virkamiehelle, lievästä vahingonteosta ja kahdesta vangin varustautumisesta aseella … päläpäläpälä … Vaasan hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


5. Epäterroristihyökkäys

Ruotsissa äfgääni heilui taas puukon kanssa ja teki reikiä lähemmäs kymmeneen ihmiseen ennen kuin poliisi ampui häntä valitettavan ei-kuolettavasti. Tekijä oli saapunut Ruotsiin vuonna 2018. Poliisin vanhalla tutulla oli tilillään erinäisiä huumausainerikoksia. Teko ei viranomaisten mukaan ollut terrorismia. Puoliksi oikein. Se ei ollut tekijälle terrorismia, vaan ihan normaalia epäsosiaalista rikollisuutta. Terrorismia se oli Ruotsin hallitukselta Ruotsin kansaa kohtaan, sillä hallitus on syypää Ruotsin muutokseen sotaakäyväksi maaksi.


6. Kun ongelmaa ratkaistaan väärästä päästä

Hesari piti kovasti syrjivänä sitä, että Sveitsi päätti järjestää kansanäänestyksen burkhakiellosta. Erityisesti otti varmaan päähän se, että burkhakielto meni läpi.
Hesari on oikeassa siinä, että burkhakielto on todellakin syrjivä. Kyllä ihmisellä tulee olla oikeus pukeutua kuten haluaa. Burkhakiellon sijaan pitäisi kieltää maassa oleskelu niiltä, jotka haluvat burkhaa käyttää.


7. Naistenpäivä

Naistenpäivän kunniaksi Hesari muistutti, että naisvaltaiset alat pyörittävät Suomea. Viisi naista haastattelussa: elintarvikekaupan myyjä, sairaanhoitaja, luokanopettaja, siivooja, lastenhoitaja. Kaikki naisvaltaisia aloja. Entä missä ovat se merimies, joka kuskaa Suomeen tuoreet elintarvikkeet, se ATK-ekspertti joka hoitaa sairaalan tietokoneet, se rakennusmies joka pystytti luokanopettajan koulun, se sähkö- tai putkiasentaja joka huoltaa siivojan putsaamaa taloa tai se jakeluauton kuljettaja, joka tuo päiväkotiin ruuat? Miesvaltaisia aloja kaikki. Kunnia työntekijöille, mutta on aika paksua sanoa että naiset pyörittävät Suomea.


8. Varmaa huoltoa

Suomen huoltovarmuuskeskuksen varastoista puuttuu ruoka. Huoltovarmuus nojaa myös pitkälti siihen, että toimitus- ja kuljetusketjut toimivat Suomen rajojen yli poikkeusoloissakin. Ööö. Jos näin on, niin mihin huoltovarmuutta ylipäätään tarvitaan.
Ymmärrettävistä syistä huoltovarmuuteen liittyvät asiat ovat suurelta osin salaisia. Jotain on kuitenkin julkaistu ja siihen nähden voi sanoa että on aihetta huoleen. Yleensä tarvikkeita on muutaman kuukauden varasto, mikä ei sekään kuulosta kovin paljolta. Ruokahuollossa nojataan siihen, että kotitalouksilla olisi kolmen vuorokauden varasto. Kysymys kuuluu kuinka monella on ja mitä aiotaan tehdä sitten kun tämä varasto on käytetty? Suomi on ruuan tuotannon suhteen 80-prosenttisesti omavarainen. MUTTA ei se ruoka itsekseen valmistu. Karjarehua on valmiusvarastoissa vain muutamaksi viikoksi. Entä jos ja kun sähkönjakelu katkeaa? Entä jos polttoainetta ei ole (varasto noin puoleksi vuodeksi) tai tiet ovat poikki? Milläs saadaan ruokaa kaupunkeihin?
Sodasta selvittiin, koska taloudet olivat vielä tuolloin suureksi osaksi omavaraisia. Nyt ihmiset ovat sähkö- ja polttoaineriippuvaisia ja ennen muuta osaamattomampia omien perustarpeidensa huoltamisesta. Kehotan kaikkia blogin lukijoita hankkimaan kotiinsa sellaisen kolmen kuukauden varaston ruokaa. Monet elintarvikkeet säilyvät vuosikausia ja niitä voi aina käyttää vanhemmasta päästä pois. Samaten kehotan hankkimaan sähköstä riippumattoman varajärjestelmän lämmitykseen. Enkä tarkoita aggregaattia, joka on tarkoitettu vain lyhytaikaisiin häiriötilanteisiin. Varaava takka on minimi. Niitä lukijoita, jotka asuvat kaupungissa kerrostalossa, kehotan pitämään lämpimät suhteet omakotitalossa asuviin sukulaisiin, mieluiten maatilalla asuviin. Samoin kehotan ylläpitämään selviytymistaitoja. Vanhat Emännän tietokirjat ja muut vastaavat ovat erinomaisia oppaita.


9. Lievää vahingoniloa havaittavissa

Kyläyhdistys ylläpiti retkiluistelureittiä, kuten monet kyläyhdistykset tekevät. Ylipäätään kyläyhdistykset tekevät hienoa työtä yhteisöjen eteen. Tätä työtä vain valitettavasti sabotoidaan joskus. Niin nytkin. Audikuski (käsite jo sinänsä) lähti kieltomerkeistä huolimatta ajelemaan retkiluistelubaanalle. Kilometrin ajon jälkeen Audi upposi jääsohjoon. Perässä tullut kaverin Mersu lähti pelastamaan ja upposi sekin. Luistelureitti meni pilalle. Audista ja Mersusta ei niin väliksi.


10. Hoidetaanpa asia

Amerikkalainen ampumahiihtäjä Susan Dunklee löysi herneen nenäänsä nähtyään eri maiden huoltokopeilla mielestään sopimattomia kalentereita. ”Kalentereita, joissa on niukkapukeisia naisia, nähdään useiden maiden huoltokoppien seinillä, Dunklee kirjoitti.” Jos niukkapukeisuus on se, mikä Dunkleeta haittaa, olen varma että huoltomiehet ovat valmiita tulemaan vastaan ja ripustamaan seinille kalenterit, joissa naisilla ei ole niukkoja pukeita.


11. Mitä TODELLA tapahtui?

Hiihdon MM-kisojen viisikymppiä päättyi skandaaliin. Loppusuoralle kaartoi ensimmäisenä Venäjän Bolshunov, toisena Norjan Kläbo ja kolmantena Norjan Iversen. Maalissa järjestys oli Kläbo-Iversen-Bolshunov. Tuloslistalla se on Iversen-Bolshunov, Kläbo hylättiin.
Kläbo esti sääntöjen vastaisesti Bolshunovia ja hylättiin. Tämä meni kuten pitikin. MUTTA katkesiko Bolshunovin sauva todellakin kontaktissa? Sauvan katkeamisestahan seurasi se, että Bolshunov ei kyennyt loppusuoralla pitämään Iverseniä takanaan yhdellä sauvalla. Niinpä Bolshunov oli kovasti kallella kypärin kisan jälkeen ja katsoi menettäneensä voittonsa. Katsokaa linkissä olevasta Yle Areenan hidastuksesta kuva kerrallaan, niin näette. Tässä hidastus purettuna sekunti sekunnilta:
02:30:37: Bolshunov ja Kläbo kääntyvät loppusuoralle. Ei kontaktia.
02:30:38: Miehet valmistautuvat iskemään sauvat maahan, rakoa on kymmeniä senttejä, ei kontaktia.
02:30:39: Sauvat lumeen, ei kontaktia.
02:30:40,0: Sauvat selän takana samassa tahdissa, miehillä puolen metrin väli, suksillakin lähes parikymmentä senttiä, ei kontaktia.
02:30:40,5: Bolshunovin oikea suksi osuu kevyesti Kläbon vasempaan sukseen, sauvat takana ääriasennossa molemmilla.
02:30:41: Sukset ovat selvästi irti toisistaan, miehet vielä selvemmin. Kläbo saattaa aavistuksenomaisesti horjahtaa, koska suksikontaktissa hänen suksensa otti liikesuuntaan sivuttaissuuntaista osumaa, kun taas Bolshunovin suksi oli kohtisuorassa liikkeessä osumaan nähden.
02:30:42: Miehet selvästi irti toisistaan, sauvat iskeytymässä lumeen, molemmat tasapainossa, ei kontaktia.
02:30:43: Työntövaihe, miehet selvästi irti toisistaan, ei kontaktia.
02:30:44: Bolshunovin suksi hyvin lähellä Kläbon suksea, mahdollisesti hipaisukontakti, luultavammin ei kontaktia. Sauvat taka-asennossa.
02:30:45,0: Sukset selvästi erillään, sauvat selvästi erillään tulossa eteen, Kläbon sauvat hieman edellä rytmissä. Miesten kyynärvarret lähellä toisiaan, mutta ei kontaktia.
02:30:45,2: Miehet selvästi erillään, Kläbon sauvat iskeytymässä lumeen, Bolshunovin sauvat yhä ilmassa, Kläbo liukumassa Bolshunovin ohi. Ei kontaktia.
02:30:45,4: Bolshunov tuo sauvansa eteen, se osuu Kläbon sauvaan ja heilahtaa vasemmalle.
02:30:45,7: Miehet selvästi erillään. Kläbon sauvat maassa, Bolshunov kääntää oikeaa sauvaansa vinoon, sompa menosuuntaan vasemmale, kahva oikealle, sauva yhä ilmassa. Ei kontaktia.
02:30:46,0: Bolshunov yhä edellä, miehet selvästi erillään. Bolshunovin sauvat iskeytyvät lumeen, OIKEA SAUVA HÄNEN OMIEN JALKOJENSA VÄLIIN. Ei kontaktia.
02:30:46,3: Miehet selvästi erillään. Bolshunovin sauva katkeaa, katkennut alaosa lentää irti. Bolshunovin oikea jalka, jonka sääri katkaisee sauvan, on jyrkemmässä kulmassa eteenpäin kuin vasen jalka. Ei kontaktia.
02:30:46,7: Bolshunovin sauva osuu omaan sääreen ylempänä ja katkeaa toisestakin kohtaa. Bolshunovin suksi osuu Kläbon sukseen.
02:30:47: Sauva on jo katkennut, kontakti jatkuu.
02:30:48: Kläbo horjahtaa, samoin Bolshunov. Kontakti päättyy.
02:30:49: Bolshunov tasapainossa. Ei kontaktia.
02:30:50: Kläbo ajautuu hieman kauemmas Bolshunovista, ei kontaktia.
02:30:51: Kläbo joutuu väistämään oikealla suksellaan latumerkkejä, miehet selvästi irti toisistaan.
02:30:52: Kläbo saa tasapainonsa takaisin.
02:30:53: Kläbo on jo Bolshunovin edellä. Tämän jälkeen kontaktia ei enää ole.
Toisesta kulmasta saman asian näkee kohdasta 02:16:36 alkaen ja se kertoo saman tarinan.
Tämän kuvamateriaalin perusteella on mahdollista, että Bolshunov käänsi sauvan omien jalkojensa väliin tahallaan ja katkaisi sen säärellään. Hän näki Kläbon tulevan ohi oikealta eikä sille mahda enää mitään. Bolshunov oli vilkaissut juuri ennen loppusuoraa taakseen (02:15:00) ja arvioinut Iversenin olevan niin kaukana, ettei enää pysty uhkaamaan. Kun hän sitten tajusi Kläbon tulevan rinnalle, oli selvää kuka on nopeampi lopussa. Tällöin ainoa vaihtoehto oli katkaista oma sauva, hiihtää toisena maaliin ja saada Kläbo hylätyksi.
Kysymys kuuluu, oliko sauvakontakti muka niin voimakas, että Bolshunovin sauva ajautui sen voimasta seuraavassa työnnössä jalkojen väliin? Vai käänsikö Bolshunov sauvan tahallaan? Kuvien perusteella molemmat ovat mahdollisia. Sauvan liike väärään suuntaan alkaa kiistatta kontaktista, mutta toisaalta Bolshunovin kämmenen asento ei ole suora, vaan vinossa.
Ainoa asia, mikä on varmaa, on se että Kläbo ansaitsi hylkäyksensä. Tiedossa ei ole, onko Bolshunov peruuttanut Kläbolle lähettämänsä hääkutsun.

12. Hylätään, ei hylätä...

Myös halli-EM:issä nähtiin runsaasti protesteja ja vastaprotesteja halleille tyypilliseen tapaan. Radat ovat kapeammat ja kurvit jyrkemmät, joten kaikkea sattuu. Suomalaiset pärjäsivät kolmella mitalillaan hienosti, mutta tuomareilla oli pikku moka miesten 1500 metrillä. Norjan supertähti Jakob Ingebrigtsen hylättiin selvän voittonsa jälkeen ja sitten palautettiin uudelleen voittajaksi. Eli täällä Norjan vastaprotesti meni läpi, toisin kuin hiihtokisoissa. Hylkäyksen syy oli mukamas sääntöpykälä 163.3b: ...ei saa astua sallitun juoksualueen sisäreunaa osoittavan reunalistan tai viivan päälle eikä sen sisäpuolelle... . Ingebrigtsen kiistatta teki näin. Mutta oli aivan päivänselvää, että hän joutui sinne ilman omaa syytään sattuneen kontaktin takia, horjahti ja menetti takuulla aikaa enemmän kuin olisi ilman kontaktia käyttänyt. Sääntöpykälä 163.4a sanoo: Kilpailijaa ei tule hylätä, jos toinen henkilö oli työntänyt tai pakottanut hänet juoksemaan oman ratansa ulkopuolella tai sallitun juoksualueen sisäreunaa osoittavan reunalistan tai viivan päällä tai sisäpuolella … saamatta siitä mitään olennaista hyötyä, ja ilman että ketään muuta juoksijaa olisi häiritty. Tapaus oli aivan selvä, tuomareista en ole varma. Onneksi oikeus voitti.


13. Hankimoukari

Kaustisilla käytiin perinteiset moukarinheiton talvi-SM -kisat. Parhaasta suorituksesta vastasi joulukuussa 18 vuotta täyttänyt Silja Kosonen, joka tempaisi lumihangen keskellä uuden SE:n 72,44. Siis aikuisten SE:n. Kyseessä on samalla 19-vuotiaiden Euroopan ennätys. Entisen EE:n omistaja oli Puolan Kamila Skolimowska. Se oli heitetty vuonna 2001. Edellisenä vuonna Skolimowska oli voittanut olympiakultaa...


Loppukevennys: Hehän ovat kuin kaksi marjaa...

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Suomen hallituksesta

Kauhupsykiatri Beverly Hofstadter Rillit huurussa -sarjasta

12 kommenttia:

Trilisser kirjoitti...

Kohta 10: Ehkäpä Susan voisi laittaa seinälle mieskalenterin ja asia sillä selvä. Karmeinta tapauksessa oli Sebastian Samuelssonin myötäulina. Ilmeisesti Ruotsissa miehet on salvettu.

Kohta 11: En kyllä millään mielikuvituksella kykene näkemään Bolsulta tahallista sauva katkaisua tuossa. Olisihan se loogisestikin jo niin älyvapaan epävarma taktiikka. Ja Kläbon hylkäys oli minusta liian kova tuomio.

Nuokin kiistat voisi välttää väliaikalähdöllä. Myös Magnar Dalenin ehdotus pisimpien matkojen muuttamisesta 70 km:iin ja 100 km:iin voisi pudottaa peesaajat pois.

Kolmas konsti olisi se, että kuten ampumahiihdossa matoille mennään tulojärjestyksessä, niin määrätään, että loppusuoran ladut määräytyvät niin, että loppusuoralle ensin tullut ottaa ladun 1, seuraava kakkosen jne.

QroquiusKad kirjoitti...

Ehkäpä Sebastiankin katselee mieluummin poikakalentereita.

MikkoK kirjoitti...

“Asiantuntijan lausunnon kohta numero 1: väestönkasvu tai ihmisten määrä ei ole ongelma. ”– Ongelma on kapitalismissa ja liikakulutuksessa eikä missään väestön määrässä.””

Tämä järjetön kommentti muuttuu ymmärrettäväksi, kun otetaan huomioon sen kohdeyleisö. Tarkoitus ei ole pyrkiä vaikuttamaan todellisiin syihin ja syyllisiin, vaan syyllistämään kotimaan ja yleisemmin länsimaiden kansalaisia. Syyllistämällä pyritään saamaan rahaa saman mielisiltä päättäjiltä. Ja siinä myös valitettavasti onnistutaan. Ja kun rahaa tulee, se vahvistaa oikeassa olemisen tunnetta ja kasvattaa seuraavana vuonna haettavaa rahamäärää.

Nämä Allianssi-järjestöt eivät toki lähde uhmaamaan suurimpia saastuttajamaita tai syyllistämään kehitysmaita hillittömästä väestönkasvusta. Suomalasten lapsenhankintaa sopii toki silti arvostella.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko niissä luvuissa, jotka koskivat Euroopan väestönkasvua 1700-ja 1800-luvuilla ja vielä 1900-luvun alussa, otettu huomioon tuohon aikaan varsin runsas muuttoliike Euroopasta varsinkin Amerikkaan mutta myös Australiaan? Sehän oli niin runsasta, että sen vaikutuksesta Yhdysvallat nousi noin vuosisadassa maailman runsasväkisimpien maiden joukkoon, vaikka sen alue oli aikaisemmin ollut varsin harvaan asuttu. Jos syntyvyys Euroopassa olisi tuolloin ollut yhtä suuri kuin se oli mutta muuttoliikettä muihin maanosiin ei olisi ollut, kuinka suuri olisi tuohon aikaan ollut Euroopan väestönkasvu? Olisiko se ollut samaa luokkaa kuin Afrikan nykyisin?

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta kohdasta "Hoidetaanpa asia" tuli mieleeni:
ensinnäkin tämä aikoinaan löytämäni kirjoitus "Pekan Porstua" -blogissa:
http://pekanporstua.blogspot.com/2018/02/sivistyksen-rappiosta-ja-vahapukeisista.html
Siinähän todetaan muun muassa, että moottorikilpailuissa esiintyi vielä muutama vuosi sitten vähäpukeisia "grid girlejä", joiden tehtäviin kuului esimerkiksi numerokylttien kantaminen. Muutama vuosi sitten niistä luovuttiin, koska niiden ei katsottu "sopivan modernin yhteiskunnan sosiaalisiin normeihin". Ilman vastalauseita päätös ei kuitenkaan jäänyt. Mutta ankarimmin eivät protestoineet miehet vaan "grid girlit" itse. He selvästikään eivät olleet kokeneet tehtäväänsä mitenkään alentavana vaan pikemminkin päinvastoin, kenties suorastaan kunniatehtävänä. (Ja tietysti heitä harmitti sekin, että he menettivät helpon tavan ansaita hyviä lisätuloja).

Ja toiseksi:
Susan Dunkleehan vetosi etenkin tasa-arvoon.
Mutta onhan jo useiden vuosikymmenien ajan julkaistu myös poikakalenterita, joissa on vähäpukeisten miesten kuvia. Sitä paitsi (olen mies) olen itsekin nähnyt, että joillakuilla naisilla on työhuoneensa seinillä kalenteriin kuulumattomiakin vähäpukeisten miesten kuvia. Aikoinaan näin sellaisia erään minullekin työasioissa tutuiksi tulleiden asiakasyrityksen naispuolisten työntekijöiden työhuoneessa. Kenties se oli tarkoitettu jonkinlaiseksi kostoksi miehille, mutta... En siitä pahastunut, vaan kesällä valokuvautin itseni eräällä uimarannalla vain uimahousut ylläni, ja töihin palattuani kysyin heiltä, kelpaisiko kopio siitä kuvasta heidän kokoelmaansa. Ja kyllä kelpasi, ja sitä kehuttiinkin. Enkä tietenkään loukkaantunut vaan päinvastoin olin varsin mielissäni. Tosin, siitä on jo aikaa, ja vaikken silloin enää aivan nuori ollutkaan, olin kuitenkin melkoisesti nuorempi kuin nyt, ja sitä paitsi olin silloin kevään mittaan onnistunut melkoisesti pudottamaan painoa. Myöhemmin ikääntyessäni olen valitettavasti myös lihonut, ja uudempia kuvia mutta se kuva on minulla yhä tallessa. Mitähän Susan Dunklee tai muut paheksuneet mahtaisivat sanoa, jos lähettäisin sen hänelle ja ehdottaisin, että kiinnittäisivät sen vaikkapa naisten pukuhuoneen seinälle? Ainakaan minulla itselläni ei olisi mitään sitä vastaankaan, elleivät he itse pahastu siitä.

Strix Senex kirjoitti...

1. Ja ongelma oli?
Silmiini sattui Ylellä ohjelman nimi ”Miksi uskomme salaliittoteorioihin”. Myönnän, en katsonut sitä, mutta se tuli mieleeni, kun katsoin kuinka paljon palstatilaa tuolle Ojalan disinformaatiolle oli annettu ja kuinka avokätisesti tuollaisen disinformaation tuottamista rahoitetaan julkisista rahoista. Vaikeaa moiselle on muuten keksiä mitään järkevää selitystä.

Herää kysymys, mikä on motiivina tuollaisessa esityksessä, jossa lähtökohtana on väärä paradigma jota tuetaan alkeellisia ajatusvirheitä ja epätotuuksia täynnä olevilla väitteillä.

Lähtökohdaksi pitäisi luonnollisesti ottaa pyrkimys tuottaa mahdollisimman paljon hyvinvointia mahdollisimman suurelle osalle väestöstä mahdollisimman kestävällä tavalla. Ei pakon sanelema niukkuus ja kurjuus ole mikään järkevä tavoite. Nyt, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historian aikana tiede ja teknologia ovat sellaisella tasolla, että se mahdollistaa hyvinvoinnin tarjoamisen koko väestölle, mikäli väestön määrä pidetään niin pienenä, että luonnonvarojen kestävä käyttö sen sallii.

Rooman klubin aikoina, tai oikeastaan jo sitä ennen, ongelmana oli ravinnon riittävyys. Silloisilla menetelmillä ja viljelyaloilla ei pystytty tuottamaan riittävästi ravintoa maapallon ihmisten tarpeisiin. Kehitettiin vihreä vallankumous, jota nykyisin kutsutaan tehomaataloudeksi. Ravintotuotanto hyvinkin kaksinkertaistui (tosiasiassa enemmänkin) ja ruokaa pystyttiin tuottamaan riittävästi hyvinkin 4 miljardia suuremmalle väestölle. Valitettavasti etsikkoaika hukattiin ja väestö todella kasvoi sillä 4 miljardilla. Jos näin ei olisi tapahtunut, ei meillä olisi niitä ekologisia ongelmia, jotka meillä nyt on. Tämän jälkeen sitten tulee joku intoilija, joka väittää, että väestön lisääminen vielä yhdellä 4 miljardin porukalla ei ole mikään ongelma. Samaan hengenvetoon kuitenkin Ojalan hengenheimolaiset polemisoivat kehitysmaiden köyhyydestä ja kurjista oloista, luonnon ylikuormituksesta ja köyhtymisestä ja kaikista niistä ongelmista, joita liiallisen väentiheyden, kehittymättömän teknologian ja huonon hallinnon yhdistelmä tuo mukanaan.

Jos tässä ryhtyisi ruotimaan muita Ojalan pöjlyyksiä, niitä hänen esityksensä on nimittäin täynnä kautta linjan, kommentista tulisi aivan liian pitkä. Kiusaus on kyllä melkoinen. Mutta täytynee tyytyä loikkaamaan Ojalan de facto paradigmaan, siis siihen, joka on looginen lopputulema hänen esityksistään. Se näyttäisi olevan: mahdollisimman paljon kurjuutta mahdollisimman suurelle väestölle. Sillä mitä muuta lopultakaan on tuo tarjottu jatkuvan väestönkasvun ja lisääntyvän säännöstelyn yhdistelmä. Sen reseptin toteuttamisesta on jopa suuren mittakaavan konkreettinen havaintoesimerkki, Maon Kiina, joka oli Maon aikana maailman köyhimpiä maita. Jos oikein muistan, silloin väestöstä yli ¾-osaa eli absoluuttisessa köyhyydessä. Nyt se osuus on pudonnut suurin piirtein nollaan. Mutta varsin pieneksi on pudotettu väestönkasvukin.

Jaska Brown kirjoitti...

Trilisser: Todennäköisesti ei, mutta kuvamateriaalin perusteella se on mahdollista.

Qroquius Kad: Mahdollista tuokin, mutta todennäköisempää on että on henkisesti kuohittu kuten useimmat ruotsalaismiehet.

MikkoK: Hyvin tiivistetty.

Nimetön 22:11: Ei ole huomioitu, eikä myöskään Afrikan luvuissa ole huomioitu samaa luokkaa olevaa kansainvaellusta Eurooppaan. Tästä videosta voit katsoa, kuinka paljon USA:ssa oli milloinkin Euroopassa syntynyttä populaatiota. Esimerkiksi vuonna 1900 sitä oli noin seitsemän miljoonaa, mikä on noin 1,6 % Euroopan silloisesta väkiluvusta. Euroopassa asuu nykyään noin 22 miljoonaa afrikkalaisperäistä, joka on noin 1,6 % Afrikan nykyisestä väkiluvusta. Eli tasoihin menee, joten ei tarvitsekaan huomioida. Euroopan väkiluku ei todellakaan olisi kasvanut lähellekään samaan tahtiin, kun taas Afrikan väkiluku kasvaisi vielä hieman nopeammin jos sieltä ei lähdettäisi Eurooppaan (ja jonkin verran muuallekin).

Nimetön 23:07: Joo, muistan kun grid girlit olivat kovasti närkästyneitä feministeille.

Strix Senex: Mutta täytynee tyytyä loikkaamaan Ojalan de facto paradigmaan, siis siihen, joka on looginen lopputulema hänen esityksistään. Se näyttäisi olevan: mahdollisimman paljon kurjuutta mahdollisimman suurelle väestölle.
Naulan kantaan. Ajattelin ruotia tuonkin läpi, mutta tuumasin että juttu on tarpeeksi pitkä muutenkin eikä ollut enää aikaakaan, kun piti lähteä tienaamaan verovaroja Ojalan ja hänen lemmikkiensä elättämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Yhdysvalloissa vuonna 1900 olikin vain seitsemän miljoonaa Euroopassa syntynyttä, oli siellä varmasti paljon enemmän ihmisiä, joiden vanhemmat tai ainakin isovanhemmat olivat syntyneet Euroopassa. Epäilemättä siellä täytyi olla melkoisesti korkeampi syntyvyys kuin samaan aikaan Euroopassa. Oliko jopa samaa luokkaa kuin nykyisin Afrikassa? Eikö maan väkiluku joka tapauksessa kasvanut 1800-luvun aikana sadassa vuodessa moninkertaiseksi, ja suurin osa väestöstähän oli eurooppalaistaustaisia. Mustathan olivat vähemmistö ja intiaanit olivat jo kauan sitä ennen jääneet vielä pienemmäksi vähemmistöksi.

Veijo Hoikka kirjoitti...

1-7 No niinhän se on, hohhoijaa.

8. Huollot varmoiksi

Ehdotettu: 3 pv:ksi safkaa kotiin. Marin-Ohisalo-huoltojoukot hoitavat loput huollon toimet.

Ehdotukseni: Juotavaa kolmeksi viikoksi kotiin. Kolmen viikon kuluttua väliaikakatsaus. Jos Mari Oh' linja on edelleen tukossa, perheenpää kaivaa esiin varmuusvaraston, 3 kk:n juomat. Jos perhe on tämän varaston lopulla edelleen hengissä eikä Mari Noh -linja ole vielä tuhoutunut, äänestäkäämme Kekkosta.


9. Pelastus

Olis pitäny olla Mersun sijaan Teslan avaruussukellusalus, jollaisen käytön kiellon Elon Myskihärkä tiesi aiheutuneen pelastusoperaation käynnistäneen ja organisoineen sukeltajan, Vernon Unsworthin, pedofiliasta, minkä todisteena oli Vernonin 40-vuotias tyttöystävä.

10. Jäi vähän ihmetyttämään se, että eivätkö ampumahiihtäjänaiset tykkää seksikkäiden naisten kuvista. Edes huoltotauoilla. Kuviltahan niitä tipuja ammutaan.

11. Noinhan se meni. Vähän samantapainen taisi olla se keissi, kun maailmankaikkeuden daamikiekkoilun loppuottelussa suomen voittomaali hylättiin. Syy jäi vähän ihmetyttämään, härintä eli metoo. Todellinen syy taisi siinä tapauksessa olla suomalaisen hyökkäävän naisen sääntöjenvastainen häiriökäyttäytyminen, joka aiheutti sauvan katkeamisen vastapuolen maalivahdittaren jalkojen väliin.

Loppu

"Henriksson: Virus ei häviä tästä maasta sillä, että minä jättäisin tehtäväni"
Jo otsikko kertoo sen, että hän puhuu totta. Toisaalta virusten leviämisen lisääntymiseen sillä ei myöskään olisi mitään merkitystä. If you know what I mean...

Veijo Hoikka kirjoitti...

Loppukevyet.

Ei liity tähän blogiin, mutta historiallisten JB:n katsausten fanina sivukommenttoin.

Blogiisi: http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2019/01/sukupuuta-kapuamassa.html
sopisi hyvin kommentiksi eilisen US:n blogi: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/emailjuuso/brittihovin-sekoilut-who-cares-j/

Anonyymi kirjoitti...

On se polsunohvi sevverran mulukku, että sen olis saanu hylätä ja laittaa 10 vuoden kilpailukieltoon.

Millä ihmeen logiikalla ei väestönkasvu ole ongelma? Oikeasti, miksi köyhiä pitää saada lisää? Miksi kurjuuteen syntyminen olisi niin hienoa, vihreää logiikkaa ei voi ymmärtää.

Pyssymies

Jaska Brown kirjoitti...

Nimetön 8.21: Lasketaan nyt sitten koko valkoisen väestön kasvuprosentit. Laskin Euroopan väkilukuun lisäksi USA:n valkoisen väestön sekä koko Kanadan ja Australian väkiluvut (jälkimmäisistä en äkkiä löytänyt rotujakaumaa) ja siitä sitten kasvuprosentit 50 v välein. Tämä lienee kohtuullisen hyvä approksimaatio. Onhan valkoista väestöä muuallakin, mutta sen kompensoinee aika tarkkaan Euroopassa (ja Kanadassa ja Australiassa) oleva muu väestö. Keskimääräiset vuotuiset kasvuprosentit ovat seuraavat, suluissa pääjutussa ollut pelkän Euroopan arvo:
1600-1650: 0,21 (0,21)
1650-1700: 0,16 (0,16)
1700-1750: 0,48 (0,47)
1750-1800: 0,52 (0,47)
1800-1850: 1,05 (0,95)
1850-1900: 1,16 (0,98)
1900-1950: 0,79 (0,63)
1950-2000: 0,61 (0,48)
2000-2020: 0,26 (0,14)
Eli ei olla lähelläkään Afrikan kasvuprosentteja. Edes maksimiarvot eivät ole kuin puolet siitä, mitä Afrikassa nykyään.

Veijo Hoikka: Hehheh, olipa pistetty brittihovia halvalla.

Pyssymies: Oscar Wilde totesi aikoinaan että onhan sekin yksi tapa poistaa rikkaiden ja köyhien epätasa-arvoisuus, että tehdään kaikista köyhiä.