Kirjoitin äskettäin puolifiktiivisen jutun Hallitus on vankka.
Bloggaus herätti vilkkaan keskustelun. En alkuperäisessä postauksessa selventänyt kaikkia taustoja, mikä aiheutti joitakin väärinkäsityksiä. Katson parhaaksi täsmentää.
Sosialismi on sitä, kun päätetään elää toisten rahoilla. Tällöin käsitys demokratiasta on suunnilleen samanlainen kuin Matin, Villen ja Kallen eväsretkellä. Lounastauolla päätettiin äänin 2-1, että syödään Kallen eväät. Päivällisellä päätettiin äänin 2-1, että jokainen syö omat eväänsä. Tästä nähtiin eräs versio europarlamentissa, kun osa ryhmistä suljettiin kylmästi päätösjohtamisen ulkopuolelle vastoin aiempia periaatteita.
Sosialismi ei ole sitä, että yhteisistä asioista huolehtimiseen kerätään ihmisiltä veroja, joiden maksaminen ei ole vapaaehtoista. Tämä on yhteiskunnallisesti tehokasta tiettyyn rajaan asti. Tämä raja on derivaatan nollakohta, jonka jälkeen yhteiskunnan toimivuus lähtee laskuun. Rajan sijainnin kohtuullisen tarkka määrittäminen on vaikea ellei jopa mahdoton tehtävä. Se sijaitsee kuitenkin jossain niillä main, jossa ihmiset lakkaavat tuntemasta yhteenkuuluvuuden tunnetta (mikä on aina syy siihen, että monikulttuuriset yhteiskunnat hajoavat ilman pakkovaltaa) ja/tai siinä vaiheessa, jossa ihmiset kokevat yhteiskunnan jäsenmaksun eli verotuksen liian epäoikeudenmukaiseksi (jolloin varat kuljetetaan sukanvarressa tai bitteinä muualle).
Kun on luiskahdettu derivaatan nollakohdan väärälle puolelle (tässä tapauksessa liikaa vasemmalle), tulisi kaiken järjen mukaan tehdä korjausliike. Näin on pohjoismaisessa demokratiassa tapahtunut viimeiset sata vuotta, riippumatta siitä kumpaan suuntaan on lipsahtanut.
Valitettavasti tilanne on muuttunut. Tämä aiheutuu siitä, että nykyään huomattavasti pienempi osio väestöstä vastaa maan elatuksesta. Yhä useampi - jopa enemmistö äänioikeutetuista - on tulonsiirtojen varassa. Edes tämä ei vielä realisoi riskiä niin kauan, kun riittävän moni heistä ymmärtää verojen ja sitä kautta heidän hyvinvointinsa olevan riippuvainen siitä, että verojen tuottajia on ja he ovat riittävän valmiita maksamaan. Nyt tämä raja on ilmeisesti ylitetty.
Vasemmistopuolueiden (tällä tarkoitetaan niitä, jotka haluavat jakaa rahaa enemmän kuin sitä on käytettävissä) päästessä valtaan luiskahdetaan derivaatan nollakohdan vasemmalle puolelle, mutta korjausliikettä ei voida tehdä!
Tämä aiheutuu siitä, että on päädytty syöksykierteeseen vallan säilyttämiseksi. Vasemmisto ei voi leikkauksia tehdä, koska se menettäisi ääniä. Sen on päinvastoin lisättävä äänestäjäkuntansa etuja säilyttääkseen valtansa. Ja koska tämä omaa pitkän tähtäimen etuaan tajuamaton äänestäjäkunta on riittävän suuri, temppu onnistuu. Tilannetta pahentaa se, että nykypoliitikot ovat ns. broilereita, joille politiikka on ainoa ammatti. Eivät he voi enää palata luennoimaan yliopistoon, kyntämään maata tai hitsaamaan peltiä, kuten vielä kolmenkymmenen vuoden takaiset poliitikot. Yhteiskunta- ja valtiotieteen maistereille ei ole tarvetta reaalimaailmassa, vaan heidän on pakko pitää vallasta kiinni.
Itse tajusin tämän - tosin alkeellisemmassa muodossa - jo yläasteikäisenä, kun luin SDP:tä 1903 perustettaessa annetun Forssan julistuksen. Tajusin, että joka ainoa sen pykälä on jo täytetty, paitsi ne jotka ehtivät vanhentua ennen täyttymistään. Osa täytetyistäkin, kuten kieltolaki, olivat sellaisia että demarit luopuivat niistä vähin äänin virheensä huomattuaan. Joka tapauksessa asia oli jo tuolloin selvä: SDP on täyttänyt jo sen tehtävän, mikä sillä oli ja mikä oli sinänsä suurelta osin arvokas ja ansiokas. Mutta jo tuolloin se oli muuttunut pelkäksi valtakoneistoksi ilman minkäänlaisia periaatteita, ellei vallanhimoa sellaiseksi lasketa. Ja sama pätee muihinkin vanhoihin puolueisiin, enemmän tai vähemmän.
Tästä kaikesta seuraa se, jota kirjoituksessani fiktion keinoin toin esille. Vasemmistopuolueiden aina kokoomuksesta vihervasemmistoon tavoitteena on synnyttää kurjuutta siksi, että se tuo ääniä. Omia - yhteiskunnan rahoilla eläviä äänestäjiä - on suosittava ja heille on jaettava lisää rahaa. Sitä ei voi heiltä ottaa. Rikkaita ei voi verottaa, koska sieltä ei ole paljon lypsettävissä ja jos liikaa kiristää, rikkailla on varaa muuttaa Turks- ja Caicossaarille rahojensa perässä. Jäljelle jää keskiluokka. Se ei voi paeta, koska sillä ei yleensä ole siihen varaa. Ja kaikkien menestyneiden kansalaisyhteiskuntien avain on ollut menestyvä keskiluokka. Nyt lähdetään vaarallisille vesille.
Vallan säilyttämiseksi on hajotettava keskiluokan kivijalka, perhe. Jutussa esitin, kuinka se voidaan tehdä verotuksellisin keinoin. Siitä jätin pois jopa vanhan lypsylehmän eli autoiluun liittyvät verot (joihin de facto voidaan veroluonteisina maksuina lisätä 5 km/h ylinopeussakot ja vastaavat STOP-merkkien valvonnat olemattoman liikeneen aikoina). Näitä voi aina kiristää ja erityisen tehokkaasti sen voi tehdä ottamalla ilmastonmuutoksen nimissä perheen kakkosautolle tuplaveron käyttöön, noin esimerkin mainitakseni.
Jutussa esitettiin useita keinoja, joilla keskiluokan verotaakkaa kiristettäisiin. Yksi pirullisimmista oli portaittainen varallisuusvero, jolla oli maksimisuuruus rikkaiden veropakolaisuuden estämiseksi. Tässä maksetaan moninkertaista veroa eli ensin on maksettu vero tuloista ja sitten maksetaan veroa aiitä, mitä on ostanut veron jälkeen jääneellä - keskiluokalla yleensä asunnosta.
Tämän tavoitteena on saada omistusasuminen kannattamattomaksi. Kun tähän liittää autoverotuksen (sekin pirullisella tavalla suuria kaupunkeja suosivaksi suunniteltu), saadaan toteutettua todellinen tavoite. Eli ihmisten siirtäminen kaupunkeihin asumaan vuokralla, jolloin ihmisiä on helpompi hallita. Lisää vastaavia veroja voidaan kehitellä loputtomiin, esimerkiksi yritysvalvontamaksu. Jokaisen yrityksen ja toiminimen on maksettava vuosittain vaikkapa viidensadan suuruinen valvontamaksu. Tämä ei suuryrityksiin vaikuta pätkääkään, mutta kuvitelkaa mitä se tekee keskiluokan pienyrityksille.
Kaikkeen tähän liittyy työkaluna haittamaahanmuuton lisääminen, millä on valtapuolueiden näkövinkkelistä kolme suurta hyötyä. Ensinnäkin se heikentää kansallista yhtenäisyyttä, jolloin ihmiset passivoituvat entisestään. Hajota ja hallitse. Toiseksi laaditaan vihapuhe- ja vastaava (olemme nähneet vasta alun) koodisto, jonka avulla ihmisiä kontrolloidaan entistä helpommin. Vihatkoot, kunhan pelkäävät. Kolmanneksi myöntämällä näille äänioikeus vasemmisto saa lisää äänestäjiä, koska on ilmeistä että enemmistö heistä äänestää vasemmistoa.
Äänioikeuden kontrollointi on osa suunnitelmaa. Vasemmiston perinteinen taipumus on ollut laskea äänioikeusikärajaa, koska he laskevat siitä hyötyvänsä. Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään sitä, miksi äänioikeudella on alaikäraja. Tästä tehtävästä selvittyään kannattaa miettiä uudelleen sitä, miksi äänioikeuden määritelmän rajana on ikä. On olemassa monia kolmikymppisiä, joiden yhteiskunnallinen ymmärrys on heikompi kuin joillakin viisitoistavuotiailla. Me pidämme barbaarisena sitä, että aikoinaan äänioikeus oli vain vapailla miehillä. Ehkä jonakin päivänä on keksitty mies ja ääni -ajatusta parempi systeemi ja meidän pelkkään ikärajoitukseen perustuvaa järjestelmäämme pidetään yhtä barbaarisena kuin me pidämme yksinvaltiasta diktatuuria.
Onko Ylen toimittaja narsisti?
6 tuntia sitten
6 kommenttia:
Terho Pursiainen aikoinaan esitteli suomeksi tuon käsitteenä kuninkaan aarre. Aikoinaan 90-luvulla pidin ajatuksesta, nykyisin ymmärrän ajatuksen verotuksen optimoinnista kansakunnan varallisuutta ohjaavana tekijänä.
Nykyisin en oikein usko että olisi mitään derivaatan nollakohtaa. Asiaa on vaikea selittää lyhyesti, mutta jos koitan niin se menee suunnilleen niin että ei ole pitkällä tähtäimellä mahdollista löytää nollakohtaa koska niitä on useita.
Mikrotaloustieteen tai rahoituksen teorian tieteessä yritettiin 80 ja 90-luvulla löytää yhtä yksittäistä tunnuslukua, joka kertoisi yrityksen taloudellisen suorituskyvyn.
Nykyisin siinä on hienosti edistytty ja ehkä paras on Suomen Asiakastiedon riskipisteytys. Tosin siinäkin on omat puutteensa, koska se nojaa pitkälti maksukäytökseen.
Tällä hetkellä suurin ongelma kuninkaan aarteen tai derivaatan nollakohtaan on se, että keskuspankkien takia juuri mikään sopimus ei ole luotettava. Kaikki rikkovat sääntöjä minkä kehtaavat ja suuri ongelma kulminoitui siihen että keskuspankeista on tullut pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia. Japanissa kuulemma jo puolet pörssin suurimmista yrityksista on vähintään 10% BoJ:n omistuksessa.
"Tämä aiheutuu siitä, että nykyään huomattavasti pienempi osio väestöstä vastaa maan elatuksesta. Yhä useampi - jopa enemmistö äänioikeutetuista - on tulonsiirtojen varassa."
Eli tarkoitetaanko tällä sitä, että on palkansaajia, jotka eivät tule toimeen palkallaan, vaan heitä joudutaan tukemaan tulonsiirroilla?
Vai voisiko tulkita niin, että heidän saamansa palkka on alimitoitettu maan kuluttajahintoihin ja muihin kulunkeihin nähden?
Vai voidaanko tämä tulkita niin, että heille saadaan osoitettua kaapin paikka yhteiskunnassa ja sen seurauksena hyvää äänestäjäkuntaa vesimelonijärjestöille?
Jostain syystä arvostan siivoojan työpanosta yhteiskunnalle tärkeämpänä, kuin verovaroin taksilla "töihin" saapuvaa nettoveronmaksajaa, jonka työnä on painaa sitä nappia, jonka puolueen pomot käskevät.
Veikkaisin että vasemmistopuolueissakin on joitain ajattelukykyisiä ihmisiä jotka tajuavat että tällä menolla on edessä väistämätön pankrotti. Mutta todennäköisesti hekin vain toivovat että ”not on my watch”.
Kumitonttu: Olet aivan oikeassa. Kyseessä on niin monen muuttujan funktio, että sen mallintaminen on käytännössä mahdotonta. Yksinkertaistin asiaa tarkoituksella, jotta periaate olisi havaittavissa. Todellisuudessa mitään ideaalia ei ole olemassa, on vain useita eri "kohtuuhyviä" pisteitä. Halusin vain sanoa, että nyt ollaan aika kaukana mistään ihanteellisesta paikasta ja liu'utaan koko ajan kauemmas.
Veijo Hoikka: Ei tule tulkita millään noista tavoista, vaan siten että maassa on paljon työvoiman ulkopuolella olevia sekä paljon sellaista työvoimaa, jonka työlle ei ole mitään todellista tarvetta vaan heidän työnsä on yhteiskunnan subventoimaa. Ammattinimikkeen perässä oleva "-koordinaattori" on yleensä vahva indikaattori, samoin kuin se että työpaikalla on huomattava osuus yhteiskunta- tai valtiotieteen maistereita joista monessa on mennyt ihan hyvä siivooja hukkaan.
Yrjöperskeles: Juuri näin. Siinä viikkojutussa, johon tällä sananselvennyksellä viittasin, laitoinkin pääministerin ajattelemaan tuolla tavoin. Hänhän tuumi, että nuoremman sukupolven poliitikot saavat selvittää tämän sotkun, paitsi ne jotka ovat riittävän fiksuja hakeutukaseen palkkiovirkaan ennen romahdusta ja tätä tyhmemmille se on itse asiassa ihan oikein.
Se, että tuleeko palkalla toimeen ei ensisijaisesti ole yritysten aikaansaannosta vaan yhteiskunnan muodostama ongelma. Verot ovat tietysti yksi selitys mutta siivoojan ja kaupan kassan palkkatasolla asuntojen hinnat ovat merkittävämpi tekijä. Toisaalta tähän vaikuttaa ihmisten mukavuuden halu - sinkut eivät enää suostu asumaan kimppakämpissä, parusuhde on myös kimppa-asumista.
Sinkkuuuden yksi merkittävä mahdollistaja on kahden miljardin asumistuki, josta pitäisi välittömästi luopua. Tämä toki aiheuttaisi tuskaa hetken aikaa mutta melko nopeasti vuokrataso hakeutuisi tasolle, johon ihmisillä on varaa. Ei kai yksikään vuokralordi halua pitää asuntojaan tyhjänä?
Asumistuki on malliesimerkki siitä, kuinka hyvä systeemi saadaan pilalle muuttamalla sitä hyvää tarkoittavalla tavalla. Vuokran suuruus ei saisi vaikuttaa asumistukeen, jota toki tulisi myöntää opiskelijoille. Eipä juuri muille. Eli itse asiassa koko asumistuki voitaisiin lakkauttaa, jos se upotettaisiin opiskelutukeen.
Lähetä kommentti