Uutiskatsaus 49/2021

1. Aikainen joululahja

Media sai aikaisen joululahjan, kun Kankaanpäässä pidätettiin äärioikeistolaisen terrorismin suunnittelusta epäilty viiden mammanpojan joukkio. Ideologiana oli kuulemma akselerationismi. En ollut tuollaista sanaa kuullutkaan, joten piti ottaa selvää.
Akselerationismi tarkoittaa ideaa, jonka mukaan yhteiskunnan romahdus on nykymenolla välttämätöntä ja sitä tulee kiihdyttää, ”acclerate”, jotta selvittäisiin mahdollisimman vähillä vaurioilla. Olin itse asiassa kirjoittanut asiasta jo kolme vuotta sitten, mutta tuo sana oli silloin tuntematon.
Perusajatus on mitä ilmeisimmin oikein. Kun kehitysmaiden väestönkasvu on mitä on, niin siinä eivät mitkään ilmastotoimet auta – romahdus on väistämättä edessä. Kun kehitysmaissa väestö kasvaa yhden Suomen väkiluvun verran reilussa kahdessa viikossa, sähköautoon siirtyminen ei tunnu kovin ratkaisevalta tekijältä.
Samaten on loogisesti ajatellen oikein se, että mitä nopeammin romahdus tapahtuu, sitä vähemmällä selvitään. Mikäli lyödään nyt jarrua ja romahdus on vasta vaikka sadan vuoden päässä, niin niiden sadan vuoden aikana ehtii kuolla aika monta eläinlajia sukupuuttoon, luonnonympäristöjä tuhoutua ihmisten käyttöön ja ilmakehä saastua. Kun taas jos romahdus tapahtuu vaikka 20 vuoden päästä, niin paljon tuhoa ei ole ehditty tehdä. Lisäksi inhimillinen kärsimys on pienempi, kun sitä kokemassa on 15 miljardin sijaan vain 9 miljardia ihmistä. Ja ennen muuta toipumisprosessi on nopeampi monestakin syystä. Romahdus ei ole ollut niin raju, ympäristö ei ole ehtinyt tuhoutua yhtä paljon. Sekä se tärkein tekijä: jos meillä on edessämme vain 20 vuotta haittamaahanmuuttoa sadan vuoden sijaan, niin raunioista nousu on helpommin tehtävissä sekä väestön yhteneväisyyden että sen laadun takia.
Näin ollen luulisi, että looginen johtopäätös olisi akselerationismi: yritetään nopeuttaa romahdusprosessia vahinkojen minimoimiseksi. Tämä on kuitenkin virheellinen ajatusmalli siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä logiikka on vain vähemmistön ymmärrettävissä ja ennen muuta kannatettavissa. Enemmistölle riittää se että kahvia on kupissa ja valtaa pitävälle vähemmistölle se että on, niin no, valtaa, vaikka ymmärtäisikin akselerationismin takana olevan logiikan.
Siksi akselerationismi on tarkoitustaan vastaan kääntyvää toimintaa – se saa aikaan ainoastaan vastareaktioita. Paras menettelytapa on tällä hetkellä valmistautuminen. Eletään kunniallisesti, lainkuuliaisesti ja esimerkillisesti. Sillä voittaa joitakin ihmisiä puolelleen. Enemmistöä on turha toivoa, samoin sitä että tässä saataisiin merkittävällä tavalla laiva käännettyä ja katastrofi vältettyä. Kyse on siitä, että mitä enemmän järki-ihmisiä on tajunnut tosiasiat, sitä helpommin he pääsevät valtaan katastrofin aikana ja sitä paremmin kykenemme siitä toipumaan. Terrorismin suunnittelu katastrofin tulon nopeuttamiseksi on ehdottomasti väärä reitti.
On lisäksi otettava huomioon, että on olemassa se pieni väärässä olemisen mahdollisuus. Onhan mahdollista, että haittamaahanmuutto ei olekaan haittamaahanmuuttoa, kaikki kulttuurit ovat oikeasti samanarvoisia, tehtävät ympäristötoimet ovat riittäviä saastumisen pysäyttämiseksi ja kehitysmaiden väestönkasvu ryhtyykin noudattamaan länsimaisia malleja. Minkäänlaisia merkkejä näistä yhdestäkään ei kylläkään ole havaittavissa, mutta eihän sitä ikinä tiedä.


2. Mallia Ruotsista – kerrankin

Ruotsi, tuo tasa-arvon mallimaa, sai ensimmäisen naispääministerinsä vasta tänä vuonna. Tämähän on merkki siitä, että Ruotsi on tosiaan tasa-arvoisempi kuin Suomi, sillä Ruotsissä pääministeriksi pääsyyn ei riitä se että sattuu olemaan nainen. Jotain mallia pääspice Sanna Marin olisi toki voinut Magdalena Anderssonista ottaa, Andersson näet ymmärsi erota istuttuaan pääministerinä 7,5 tuntia. Tosin muutamaa päivää myöhemmin hän ryhtyi hommaan uudestaan, mitä taas ei Marinille voi todellakaan suositella. Tai no ehkä Marinille voisi suositella, koska pääministerinä tienaa paremmin kuin kykyjä vastaavissa tehtävissä Sokoksen kassalla, mutta Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta tarkoitinkin.


3. Kuin tilauksesta

Olin juuri kirjoittanut tuon edellisen, kun ilmestyi otsikko täsmälleen samasta asiasta. Pääspice Marin oli mennyt toteamaan The Guardianille, että Suomessa on edelleen töitä tasa-arvon suhteen. Tästä ei voi olla muuta kuin samalla kannalla. Meillä on tasa-arvo vasta sitten, kun kyvytön nainen ei enää pääse johtamaan hallitusta siksi että sattuu olemaan nainen. Tosin pelkään pahoin että tälläkin kertaa tasa-arvo käsitetään siten että seuraavaksi pääministeriksi pitää saada kyvytön mies.


4. Pääkanisteri bilettää

Sanna Marinin loputtomaan mokalistaan tuli taas uusi lovi hänen biletettyään niin että korona-altistuksesta tai virkakännykästä ei ollut tietoakaan.
Tämä on täysin epäreilua Marinia kohtaan. Olisihan Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta sitä parempi, mitä tiedottomampaan tilaan pääspice itsensä saattaisi, koska silloin hän ei kykenisi tekemään yhtään mitään. (Sanaa ”haitallista” ei tarvinnut lisätä edellisen lauseen loppuun, koska sehän olisi ollut itsestään selvää.) Vielä parempi olisi jos Marin bilettäisi erämaamökillä Hölpöttämänjontkan pohjalla, jossa ei yksikään puhelinverkko toimi eikä häneen saisi millään konstilla yhteyttä.


5. Paniikissa

Perussuomalaiset julkaisi varjobudjetin. Toimittajat ryntäsivät tyrmäämään sen sillä perusteella, että velkaantumisesta huolestunut puolue ottaisi käytännössä ihan yhtä paljon velkaa kuin varsinaisessakin budjetissa otetaan. Varjobudjetin loppusumma oli näet vain 47 miljoonaa euroa pienempi kuin varsinaisen, mikä on alle prosentin vähennys velkatarpeeseen.
Se mikä jäi – tarkoituksella tai tyhmyyttään – huomaamatta, on rahan kohdennus. Merkitystä on myös sillä mihin rahaa käyttää, ei ainoastaan sillä kuinka paljon. Koska suuria summia on vaikeaa hahmottaa, niin otetaanpa rinnastus yksityiselämään. Matti Meikäläisellä on omakotitalo, jonka katto lähestyy käyttöikänsä päätä. Matti Meikäläisen tekisi kuitenkin mieli lähteä maailmanympärimatkalle. Niinpä hän budjetoi 15 tuhatta euroa maailmanympärimatkaan luksusluokassa eikä kattoremppaan. Seuraavana vuonna katto sitten vuotaa ja hänen pitää tehdä toiset 15 tuhatta euroa velkaa kattoremonttiin ja vielä viisitonnia ylimääräistä kosteusvaurioiden korjauksiin. Sen sijaan jos Matti Meikäläinen ei teekään maailmanympärimatkaansa vaan käyttää sen 15 tuhatta euroa kattoremonttiin, hän voi seuraavana vuonna miettiä tekeekö 15 tuhatta euroa velkaa maailmanympärimatkaansa varten, kun kattokin on nyt kerran kunnossa.
Täsmälleen sama ilmiö on perussuomalaisten varjobudjetissa. Rahaa kuluu yhtä paljon, mutta siinä missä nykybudjetti lennättää sen taivaan tuuliin, perussuomalaisten budjetti kohdistaa sen rahasumman suomalaisten tulevaisuuteen. Mutta sitäpä eivät toimittajat halua kertoa. Ja onhan se toisaalta niinkin että juuri sillä hetkellä maailmanympärimatka antaa paremmat endorfiinit kuin kattoremontin katselu.


6. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Abdi Osman Aadam, Ali Ahmed Osman Fidik ja Badsha Salaad Malin … jäkjäkjäk … kahden ja puolen vuoden vankeuteen … käläkäläkälä … törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


7. 29 – 1

Pahaa-aavistamaton nainen otti taksikyydin kotiinsa. Taksikuski seurasi perille asti, vaikka nainen käski poistumaan. Kuskia epäillään raiskauksesta.
Tarina on tuttu. Se mikä on uutta on se, että kerrotaan tilastotietoa. Viimeisimmästä 41 taksiraiskausepäilystä kirjoitetaan seuraavasti: ”Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta.” Yhteensä epäiltyjä on 30, koska osa epäillyistä on tietysti useammasta rikoksesta epäiltynä. Tilanne on siis 29 – 1. Johan tämä yksikin riittää siihen klassiseen haittamaahanmuuton kannattajien perustelun ääneen lausumiseen: ”Kyllähän ne suomalaisetkin!”. Tosin eipä vielä innostuta – nykyään kun ”on ollut kotoisin Suomesta” on alkanut olla kiertoilmaisu ”Suomessa syntyneelle haittamamujen jälkeläiselle”.
Vinkiksi muuten taksin tilaajille. Uusi koodi turvalliseen tilaukseen on "haluaisin premium-taksin".


8. Silmä lepää otsikossa

”Hallitus päätti: Suomeen ei ole asiaa eteläisestä Afrikasta”. Olihan tuokin tietysti hyvä. Sitten kun saisi vielä muutaman muutoksen tähän:
1) Sana ”eteläisestä” pois
2) Sanan ”Afrikasta” perään lisätään ”tai Lähi-Idästä”
3) Siirretään otsikon ajankohtaa tuommoiset kolmekymmentä vuotta taaksepäin
4) Otsikko on nyt hyvä, sitten kun sen takana olevaksi syyksi muutetaan vielä terve järki eikä COVID:in omikron-muunnos joka luultavasti on vaarattomin tähän asti tunnetuista


9. Pohjoiskorealaista TV-kritiikkiä

Viime aikojen hittisarja on ollut eteläkorealainen Squid Game, joka on tuonut mukanaan erinäisiä lieveilmiöitä. En osaa näihin ottaa kantaa, kun en ole sarjasta sekuntiakaan nähnyt. Pohjoiskorealaiset sen sijaan ottivat jämäkän linjan sarjan laatuun. Eräs Kimin onnelassa elänyt mies oli salakuljettanut TV-sarjan maahan. Tuomio oli kuolema ampumalla. Sarjaa eteenpäin välittänyt sai elinkautisen vankeustuomion. Kahdeksan sarjaa katsonutta selvisi viidellä vuodella pakkotyötä. On tosin epäselvää, millä tavoin pakkotyötuomio eroaa pohjoiskorealaisesta normielämästä.
Pohjois-Korea haluaa aina pistää paremmaksi kuin Etelä-Korea ja onnistui taas kerran. Eteläkorealaisessa Squid Gamessa teloitukset ovat näyteltyjä, kun taas pohjoiskorealaisessa Squid Gamessa kysessä on tosi-TV.


10. Samaan aikaan Turussa

Turussa myytävänä olevasta talosta löytyi Suomen pienin vessa. Tekstissä sanotaan että puoli neliötä, mutta kuvasta voisi kyllä arvioida sen olevan sitäkin pienempi, ehkä noin 60 cm x 50 cm eli 0,3 neliömetriä. Jutussa ihmetellään kovasti, että vessassa ei tietenkään ole käsienpesumahdollisuutta tilanpuutteen takia. Tämähän nyt ei ole mikään ongelma turkulaisille. Enemmän ihmetyttää että eihän tuohon vessaan mahdu polvilleen, joten miten hitossa krapulaiset turkulaiset saavat oksennettua?


11. Hydrodynamiikkaa

Olen useita kertoja ennenkin sanonut suoraan että miehet eivät kuulu urheilussa naisten sarjoihin. Ei tuosta yleisellä tasolla sen enempää. Uusi malliesimerkki entisten loputtomalta tulevien jonoon on kuitenkin taas valitettavasti ilmaantunut. Amerikkalainen yliopistouimari Will Thomas kyllästyi olemaan sarjassa ”ynnä muut”, paras tulos 200 jaardin vapaauinnissa 1:39,31 (ilmeisesti lyhyellä radalla, jota käytetään jatkossa kaikissa tuloksissa), joka vastannee sivistysmaiden mittayksiköillä 200 metrin vaparilla kutakuinkin aikaa 1:48,61. 500 jaardin vapaauinnissa ennätys on 4:18,72, mikä vastaa 400 metrin vapaauinnissa aikaa 3:46,36. Suomen ennätys 200 metrillä on 1:43,51 ja 400 metrillä 3:41,18, joten mistään kuntouimarista ei todellakaan ole kyse. Oli heppu toki uinut myös metrimatkoilla, mutta ilmeisesti juniorina koska ajat olivat niinkin kehnot kuin 1:56,51 ja 4:32,55. Jälkimmäinen on siis pitkälti toistakymmentä sekuntia huonompi kuin 500 jaardin ennätys, vaikka 500 jaardia on yli 450 metriä. USA:n taso on kuitenkin niin kivikova, että noilla tuloksilla ei päästä edes yliopistotasolla huipulle.
Mikäpä sen parempi tie menestykseen kuin sukupuolenvaihdosleikkaus? Klip-klip ja Lia, o.s. Will, Thomas kauhoi 200 jaardia aikaan 1:43,47 ja 500 jaardia aikaan 4:35,06. Metrimatkoiksi muutettuna 200 metriä 1:53,16 ja 400 metriä 4:00,65. Naisten maailmanennätykset ovat 1:50,43 ja 3:53,92. Se siitä ”ei sukupuolen vaihtaneilla ole merkittävää etua” -mantrasta, kun kansallisen keskitason uimarista tuleekin yhtäkkiä maailmanhuippu.
Toki tulokset ovat hieman huonompia kuin ennen klipitiklipiä, mutta tämäkin haitta korjautunee leikkauksesta toipumisen myötä. Onhan selvää että miehen elimistöllä varustettu ”nainen” ui kovempaa kuin miehen elimistöllä varustettu mies, koska ensin mainittu saa huomattavaa hydrodynaamista etua siitä, että hänellä ei ole enää vauhtia hidastavaa köliä matkassa.


Loppukevennys: Yakety Sax



Video on viisi vuotta vanha, mutta en ollut nähnyt sitä aiemmin. Melbournen poliisi julkaisi pätkän, joka saa Benny Hill -shown takaa-ajokohtaukset näyttämään uskottavilta.
Videon tunnistaa viisi vuotta vanhaksi siitäkin, että nykypäivänä takaa-ajettavien hahmot olisi sensuroitu mahdollisten oikeinkäsitysten välttämiseksi.

Uusinta: Ykkönen vai kakkonen?

Lukijalle: Pistetäänpä uusiksi viiden vuoden takainen vertailu NHL:n ykkös- ja kakkosvarauksista. Olen päivittänyt tilastot nykytilanteeseen ja täsmentänyt uudempien vertailujen arvioita. Lisäykset kursiivilla. Sen sijaan en taida uusia perusteellisempaa varausanalyysia, sen päivittäminen olisi aika isotöinen juttu:

Suomessa on keväästä alkaen kohkattu siitä, valitaanko Patrik Laine NHL:ään ykkösenä vai kakkosena. Vastaus saatiin reilu viikko sitten eli kakkosena, kuten ennustettiinkin. Ikään kuin asialla loppujen lopuksi olisi merkitystä. Kyseessä on kuitenkin vasta 18-vuotiaiden pelaajien ennustetun potentiaalin arvaamisesta. Vai onko sillä kuitenkin ennustearvoa? Pitihän asiaa tutkia, vaikka loppujen lopuksi kyse on urheilun mittakaavassa vähäisestä lajista.

NHL:n varaustilaisuus on järjestetty vuosittain 1963 alkaen. Merkitystä on kuitenkin varauksilla vasta 1969 alkaen, koska sitä ennen sai varata vain sellaisia pelaajia, jotka eivät olleet tehneet minkään joukkueen kanssa juniorisopimusta. Niinpä tarkastelun ensimmäinen vuosi on 1969. Yksi huvittava poikkeus varauksissa on vuosi 1979, jolloin kilpaileva WHA lakkasi olemasta ja sen neljä parasta joukkuetta liittyi NHL:ään. Tämä vaikutti muutamaan varausikäiseen pelaajaan siten, että WHA:n listoilla olleina laajennusjoukkueet pystyivät suojaamaan heidät varauksilta. Niinpä Wayne Gretzkyä ei koskaan varattu NHL:ään, koska hänen seuransa Edmonton Oilers suojasi hänet. Mutta jätetään tämä huomioitta, koska se ei sinänsä vaikuta varattujen pelaajien oletettuun potentiaalin, vaan varattujen pitäisi edelleen olla keskinäisessä paremmuusjärjestyksessä, mikäli arvio osui oikeaan.

Tutkailin NHL:n varauksia vuosien varrella tätä kirjoitusta varten, mutta totesin että tästä tuleekin luultavasti kaksiosainen kirjoitus. Jälkimmäisessä osassa - jos sellainen ensi viikolla tulee - tarkastellaan, millaisen ennusteen varausnumero antaa tulevalle uralle. Eli ovatko esimerkiksi varausnumerolla 50 varatut pärjänneet urallaan selvästi paremmin kuin numerolla 150 varatut? Nykyään (vuodesta 2006 alkaen) varauskierroksia on seitsemän ja koska seuroja on 30, varauksia tehdään periaatteessa 210. Joskus tehdään muutama varaus enemmän tietyn erikoissäännön takia, yleensä varauksia on ollut 211. Aiemmin varausten määrä vaihteli. Eniten varauksia tehtiin 2000, jolloin niitä oli 293. (Triviakysymys: Mikä NHL:n ennätys on Lauri Kinoksella, joka ei koskaan siellä edes pelannut? Vastaus: Hänellä on NHL:n historian kaikkien aikojen suurin varausnumero.) Vähäisin määrä varauksia oli vapaista varaustilaisuuksista ensimmäisessä 1969, jolloin niitä tehtiin 84.

Tässä kirjoituksessa verrataan ykkös- ja kakkosvarauksia sen perusteella, millaisen uran he ovat tehneet. Toki viimeisiltä vuosilta urat ovat kesken tai jopa aivan alussa, mutta otetaan kuitenkin ne mukaan. Olisi helpompaa laskea vain lukumäärät eli kuinka moni ykkösvaraus on lopulta ollut parempi kuin saman vuoden kakkosvaraus. Tarkempi tulos saadaan kuitenkin pisteyttämällä suoritukset. Jokaisen vuoden kahdelle ensimmäiselle varaukselle jaetaan yhteensä seitsemän pistettä siinä suhteessa, millainen ura keskinäisessä vertailussa on ollut. Asteikko:
7 - 0: Supertähti ja totaalinen floppi.
6 - 1: Aivan selkeästi toista parempi pelaaja.
5 - 2: Ei epäilystä, kumpi näistä teki paremman uran.
4 - 3: Lähes samanvertaiset suoritukset.
Lopuksi lasketaan pisteet kaikista 48 varaustilaisuudesta.

1969: Rejean Houle - Marc Tardif: 3-4
Tardif on Hall of Famer, Houle ei. Muuten suunnilleen samoissa.

1970: Gilbert Perreault - Dale Tallon 6-1
Tallon teki kohtuullisen uran, mutta Perreault oli supertähti.

1971: Guy Lafleur - Marcel Dionne 4-3
Kaksi supertähteä.

1972: Billy Harris - Jacques Richard 5-2
Kumpikaan ei kasvanut odotettuun potentiaaliin, mutta Harris oli selvästi parempi.

1973: Denis Potvin - Tom Lysiak 5-2
Supertähti ja runkopelaaja.

1974: Greg Joly - Wilf Paiement 2-5
Paiement oli tähti, Joly enemmän tai vähemmän floppi.

1975: Mel Bridgman - Barry Dean 6-1
Että ketkä? No, Bridgman teki kelpo uran mutta Dean floppasi pahasti.

1976: Rick Green - Blair Chapman 5-2
Kaksi runkopelaajaa.

1977: Dale McCourt - Barry Beck 2-5
Taas kaksi runkomiestä.

1978: Bobby Smith - Ryan Walter 5-2
Smith oli jonkinmoinen tähti eikä Walterkaan pelannut huonosti.

1979: Rob Ramage - Perry Turnbull 5-2
Kuten edellä.

1980: Doug Wickenheiser - Dave Babych 2-5
Kaksi jonkinmoista floppia, ainakin jos katsoo keitä varattiin sijoilla 3-6.

1981: Dale Hawerchuk - Doug Smith 6-1
Tähti ja runkomies.

1982: Gord Kluzak - Brian Bellows 1-6
Floppi ja tähti.

1983: Brian Lawton - Sylvain Turgeon 2-5
Lawtonia pidetään yhtenä epäonnistuneimmista ykkösvarauksista, mutta ei Turgeonkaan ihmeitä esittänyt. Sijoilla 3-5 varattiin Pat LaFontaine, Steve Yzerman ja Tom Barrasso.

1984: Mario Lemieux - Kirk Muller 6-1
Muller teki kelpo uran, mutta vertailukohta on siis Lemieux.

1985: Wendel Clark - Craig Simpson 5-2
Tähti ja runkomies.

1986: Joe Murphy - Jimmy Carson 3-4
Carson oli parempi pelaaja, mutta Murphy pelasi melkein tuplapitkän uran.

1987: Pierre Turgeon - Brendan Shanahan 2-5
Turgeon oli hyvä, mutta Shanahan on Hall of Famessa.

1988: Mike Modano - Trevor Linden 5-2
Samat sanat kuin äsken, mutta eri järjestyksessä.

1989: Mats Sundin - Dave Chyzowski 7-0
Dave Kuka? 126 NHL-peliä ja 31 pistettä ei ole hyökkääjältä kummoisesti.

1990: Owen Nolan - Petr Nedved 4-3
Melko tasavahvat miehet.

1991: Eric Lindros - Pat Falloon 6-1
Vaikka Lindros ei kasvanut odotusten mukaiseksi, oli hän silti supertähti.

1992: Roman Hamrlik - Aleksei Jashin 4-3
Melko tasoissa.

1993: Alexandre Daigle - Chris Pronger 1-6
Floppi ja Hall of Famer.

1994: Ed Jovanovski - Oleg Tverdovski 5-2
Kaksi B-tähteä, mutta Jovanovski selvästi parempi.

1995: Bryan Berard - Wade Redden 2-5
Berardin menestystä rajoitti paha silmävamma.

1996: Chris Phillips - Andrei Zjushin 6-1
Tähti ja floppi.

1997: Joe Thornton - Patrick Marleau 5-2
Monivuotiset joukkuekaverit San Josessa.

1998: Vincent Lecavalier - David Legwand 4-3
Melko tasoissa.

1999: Patrik Stefan - Daniel Sedin 1-6
Stefan on tunnettu lähinnä legendaarisesta mokastaan.

2000: Rick DiPietro - Dany Heatley 1-6
DiPietro oli hyvä maalivahti, mutta loukkaantumiset rajoittivat uraa pahasti.

2001: Ilja Kovaltsuk - Jason Spezza 4-3
Tämä olisi varmasti 5-2 tai jopa 6-1, jos Kovaltsuk ei olisi lähtenyt kesken kaiken KHL:ään.

2002: Rick Nash - Kari Lehtonen 6-1
Nash ei aivan ole yltänyt odotuksiin, mutta Lehtosen katkonainen ura ratkaisee.

2003: Marc-Andre Fleury - Eric Staal 2-5
Fleury on hyvä maalivahti, mutta Staal on huippupelaaja.

2004: Aleksander Ovetshkin - Jevgeni Malkin 5-2
Venäläisten jäsentenvälisissä Ovetshkin on selvästi parempi.

2005: Sidney Crosby - Bobby Ryan 6-1
Tämä on tietysti Ryanin kannalta epäreilua.

2006: Erik Johnson - Jordan Staal 3-4 Uusi arvio 4.12.2021: 2-5
Johnson olisi ehkä parempi, mutta loukkaantumiset ovat rajoittaneet ottelumäärää.

2007: Patrik Kane - James van Riemsdyk 6-1
Supertähti ja runkomies.

2008: Steven Stamkos - Drew Doughty 5-2
Ei Doughtykaan huono ole, mutta Stamkos on parempi.

2009: John Tavares - Victor Hedman 5-2
Tähti vastaan melkein tähti.

2010: Taylor Hall - Tyler Seguin 3-4
Melko tasoissa.

2011: Ryan Nugent-Hopkins - Gabriel Landeskog 3-4
Melko tasoissa.

2012: Nail Yakupov - Ryan Murray 5-2 Uusi arvio 4.12.2021: 3-4
Murray ei ainakaan vielä ole kummoisia esittänyt. Yakupov palasi häntä koipien välissä Venäjälle kuuden laskusuuntaisen heikohkon kauden jälkeen. Murraysta on kasvanut luottopakki.

2013: Nathan McKinnon - Aleksander Barkov 4-3
Vaikka Suomessa Barkovia hehkutetaan, on McKinnon vielä parempi.

2014: Aaron Ekblad - Sam Reinhart 5-2
Ekblad on pelannut jo kaksi hyvää kautta, Reinhart yhden kohtuullisen.

2015: Connor McDavid - Jack Eichel 4-3 Uusi arvio 4.12.2021: 6-1
McDavid-hehkutuksessa on jäänyt huomaamatta, että Eichel keräsi viime kaudella enemmän pisteitä. McDavid silti edellä, koska pelasi loukkaantumisen takia vain puolet kaudesta. Voisi olla myös 5-2, koska Eichel on kuitenkin hyvä mutta McDavid on silti niin paljon parempi.

2016: Auston Matthews - Patrick Laine 3-4 Uusi arvio 4.12.2021: 4-3
Laine pelasi paremmat MM-kisat.

2017: Nico Hischier – Nolan Patrick 6-1
2018: Rasmus Dahlin – Andrei Shevshnikov 4-3
2019: Jack Hughes – Kaapo Kakko 4-3
2020: Alexis Lafreniere – Quinton Byfield 6-1
2021: Owen Power – Matty Beniers: ei voi arvioida, koska seurakaverit päättivät pelata vielä yhden kauden Michiganin yliopistossa tekemättä NHL-debyyttiä.

Yhteenveto: 52 arvioidusta varauksesta 16 kertaa on kakkosvaraus tähänastisilta saavutuksiltaan ylittänyt ykkösvarauksen. 36 kertaa on ykkösvaraus kuitenkin ollut parempi. Johtopäätös on se, että kyllä, useimmiten scoutit ovat osuneet oikeaan. Kun lasketaan seitsemän pisteen jaottelun perusteella kertyneet pisteet, ykkösvaraukset johtavat lukemin 215-149. Keskimääräinen pistelukema per vuosi on 4,13 - 2,87.

Johtopäätös: Kyllä, ykkösvaraukset ovat menestyneet selvästi paremmin. Ero on tilastollisesti merkittävä. Erot eivät kuitenkaan absoluuttisesti ole hirvittävän suuret.

Sivallus CCCLXXVIII

Jos minut pakotetaan hankkimaan sähköauto, aion ladata sitä vain aggregaatin tuottamalla sähköllä.

Toisen todellisuuden virkamies

Turku, näinä päivinä, toisessa todellisuudessa...

Pistin vilkun oikealle ja käännyin Aninkaistenkadulta Yliopistokadulle. Osasin Turun asemakaavan sen verran hyvin, että en tarvinnut navigaattoria. Sitä paitsi kännykät oli suljettu ja suljettuina pysyisivät iltaan asti. Yliopistokadun laidassa olevat parkkipaikat olivat puoliksi tyhjillään, joten pystyin kurvaamaan ongelmitta kadun varteen. Masa avasi apumiehen puolen oven ja nousi jalkakäytävälle. Emme sanoneet sanaakaan, koska ei tarvinnut. Vilkaisin sivupeiliin ja ohjasin auton uudelleen kadulle. Kääntyessäni Kutomokadun mutkasta Anni kysäisi takapenkiltä:
- Eikö meidän pitänyt mennä sinne joen varren parkkitaloon?
- Jep, mutta muutama mutka matkassa kuuluu tarkoitukseen. Hämää valvontakameroita, joita on nykyään joka pirun kulmassa, kuten puhetta oli.
- Et ota mitään riskejä.
- Otan. Kyse on vain siitä että yritän valita pienimmät riskit. Tämä on pysynyt suvun salaisuutena jo melkein kaksisataa vuotta enkä minä aio olla se joka mokaa. On äärimmäisen epätodennäköistä, että joku ryhtyisi käymään valvontakameroiden kuvia läpi, mutta se että tässä autossa ei ole muita kuin me kaksi on osa hämäystä. Normaalisti mentäisiin kaikki eri reittejä, mutta tämä on sinulle ensimmäinen kerta joten riittää se, että Masa jäi pois.
- Masa oli vähän hiljainen.
- Tästä oli puhetta. Hän ei ollut halukas mestariksi, mutta toisaalta se että minä hänen pikkuveljenään olen nyt hänen esimiehensä, vaatii edelleen sopeutumista melkein kymmenen vuoden jälkeenkin. Kyllä hän hommansa hoitaa jatkossakin, älä siitä tunne paineita. Sinä teet omat päätöksesi tämän keikan jälkeen tai myöhemmin, haluatko jatkaa vai et. Mutta toistaiseksi Masa kulkee mukana, koska vaari ei enää jaksa.
- Vaarille ei ollut sitten ongelma jäädä kisälliksi, kun luovutti mestaritehtävät sinulle.
- Ei, sehän kuuluu tapoihin. Nyt on vaan vähän hankala välivaihe, kun ei ole muita kuin minä ja Masa, joilla on kaikki oikeudet.
- Entäs Mikko?
- Mikolla on tietysti kisällinä oikeudet, mutta hän ilmoitti ettei siviilityönsä takia enää halua jatkaa. Lääkärille vähän oudompaa touhua kuitenkin.
- Eikä muita ole?
- Vähän on kehnoa. Toinen setäsi oli vaarin oppipoikana, mutta lopetti heti ensimmäisen keikan jälkeen samoin kuin Jari-serkkusi.
- Sekö on sitten siinä?
- Muista serkuistasi ei ole. Masan poikaa ei edes harkittu. Ja pikkuveljesi on vasta viisitoista, kymmenen vuotta sinua nuorempi. Mutta ei tämä nyt sinun varassasi ole. Mikko ja Jari ovat luvanneet, että ovat hätätilassa käytettävissä jos muita ei ole. Mikolla on kuitenkin kisällinoikeudet eli voi hoitaa koko keikan pomona ja Jari voi olla oppipoikana, koska kaksi tekijää on minimi. Eli niin kauan kuin minä ja Masa ollaan remmissä, ei mitään hätää. Ja olen ihan varma että Olli kykenee tähän kunhan kasvaa vielä reilut viisi vuotta. Mutta hei, nyt ollaan parkkitalon kulmassa ja anna minulle keskittymisrauha että saadaan auto turvallisesti parkkiin.

Ajettuani parkkihalliin keräsimme Annin kanssa kamat mukaamme. Annilla oli reppu ja minulla iso kassi, jonka heitin olkapäälleni. Kävelimme enimmäkseen hiljaisuuden vallitessa vajaan kilometrin toiseen parkkihalliin. Mietin matkalla oliko tyttäreni ymmärtänyt vihjeeni. Hänen ei tarvitsisi jatkaa paineen takia, kyllä homma hoituisi tästäkin eteenpäin. Olisi kuitenkin helpompaa, jos saisin hänestä koulutettua kisällin. Ja kukapa tietää jos... mutta nyt ollaan jo melkein perillä.
Masa odotti hallin kulmalla kuten pitikin. Kaivoin prepaidini esiin, kytkin sen päälle ja naputtelin numeron. Masa oli soittanut noudolle varoituksen Liedon paikkeilla tällä samalla puhelimella ja sulkenut sen heti. Kyyti oli määrätty odottamaan Logomon parkkipaikalle, joka oli meidän kulkusuuntaamme vastakkaisessa paikassa. Sieltä ajaisi tänne alle viidessä minuutissa. Paikat vaihtuivat joka kerran, ainoastaan soittoproseduuri pysyi samana. Otin turvallisuuden vakavasti.
Puheluun vastattiin heti. Ilmoitin noutopaikan ja kävelimme Annin kanssa loppumatkan Masan luo. Hän oli varmistanut paikan, ei valvontakameroita suunnattuna tähän kohteeseen. Laskin kassin maahan ja kaivoin sieltä esiin kolme moottoripyöräilijän kypärää. Parin minuutin kuluttua huomiotaherättämätön pakettiauto ajoi viereemme. Avasin oven ja nousimme sisään. Kuljettaja oli autossa yksin. Hän oli tietysti nähnyt meidät ja osaisi ehkä kuvailla vaatteemme ja ulkomuotomme, vaikka kypärät peittivätkin kasvot ja häntä oli kielletty kiinnittämästä huomiota mihinkään. Mutta pakkohan hänen oli varmistaa, että löysi oikeat henkilöt. Tarkoituksella minä ja Masa olimme seisoneet edessä, ettei hän hämääntyisi Annista. Naista hän tuskin osasi odottaa – Anni oli taatusti historian ensimmäinen naispuolinen oppipoika, tai siis oppityttö. Eikä edes vaatteiden tai reppujen tunnistaminen auttaisi. Aikanaan palaisimme autoon näissä samoissa vaatteissa, mutta matkalla vaihtaisimme päällemme kassissa olevat toiset päällysvaatteet ja pakkaisimme kassin ja reput niistä kaivettuihin toisiin kasseihin. Omalle autolle lähtiessämme olisimme täysin eri varusteissa, kulkisimme keskenämme eri reittejä. Meitä olisi erittäin vaikea jäljittää, vaikka joku yrittäisikin – eikä ollut mitään syytä epäillä että joku yrittäisi.

Väliseinä peitti näkyvyyden ohjaamoon. Autossa riisuimme kypärät ja pukeutuimme niiden sijaan kommandopipoihin. Ne olisivat olleet alkujaankin kypäriä mukavammat, mutta kiinnittäneet enemmän huomiota mahdollisissa ohikulkijoissa. Kypärät saivat jäädä autoon odottamaan paluumatkaa. Loppumatkan, kymmenisen minuuttia, istuimme hiljakseen. Auto ajoi talliin ja odotimme, kunnes kuljettaja koputti oveen sen merkiksi että reitti on selvä ja kysyi, olemmeko valmiit. Vastaukseksi avasin oven, tervehdin ja kuljimme kuljettajan opastamina työtilaamme. Suljin oven takanamme ja lukitsin sen.
- Voit nyt riisua maskisi, sanoin Annille. Masa olikin jo tekemässä niin.
Jatkoin:
- Katsotaan nyt aluksi tätä paikkaa ja varmistetaan suurin piirtein että asiat ovat kunnossa. Johtajan työtilat ovat tuossa naapurissa, käyn sitten ilmoittamassa hänelle että valmistelee asiakkaan. Masa jää tänne tekemään testiajot. Sillä aikaa sinä ja minä käymme puhuttelemassa asiakasta.
Tarkkailin samalla Annia. En ollut etukäteen kertonut hänelle tästä paikasta mitään. Saatoin kuvitella hänen ajatelleen huonetta pimeäksi ja tunkkaiseksi. Todellisuudessa tämä oli valoisa ja lähes kliininen. Annin katse kiinnittyi sinne minne pitikin.
- Vaikuttava, eikö totta. Vaarisi rakentama, malli on pysynyt aika tarkkaan samana viimeiset kaksisataa vuotta.
- Tämä on siis parikymmentä vuotta vanha?
- Suunnilleen. Ei sitä entistäkään olisi tarvinnut uusia, mutta vaari halusi rakentaa oman mallikappaleensa. Ehdin minäkin vielä sitä vanhaa käyttää. Tämä kyllä kestää koko minun elinaikani.
- Pitääkö sitä huoltaa?
- Eipä juuri. Totta kai puhdistaa aina käytön jälkeen ja aina ennen käyttöä varmuuden vuoksi testataan. Mutta sanoisin että tämä toimisi seuraavat viisikymmentä vuotta ilman öljyämistä ja teroittamistakaan.
Masa oli tähän asti ollut hiljaa, mutta totesi nyt:
- Öljytään liikkuvat osat joka kerta. Teroitusta ei tehdä kovin usein, viimeksi hioin sen eli nyt ei tarvitse varmaan viiteen vuoteen tehdä. Isääsi ei uskalla siihen hommaan päästää, minä olen parempi.
Nauroin.
- Kyllä minäkin sen osaan, mutta noinhan se on. Kävit näköjään takahuoneessa?
- Jep. Kaikki tarvikkeet on tuotu sinne ja täälläkin näyttää olevan kunnossa. Teen testit sillä aikaa kun käytte puhuttelemassa asiakkaan.
- Okei. Ilmoitan johtajalle että hakee hänet.
- Tulenko mukaan, Anni kysyi.
- Ei tarvitse. Jää sinä tänne, ei mene kuin viitisen minuuttia. Sitten mennään tapaamishuoneeseen.
- Voinko käydä sillä aikaa katsomassa tuon takahuoneen? En älynnyt kiinnittää siihen huomiota kun kuljimme sen läpi.
- Tietysti. Se on siis ainoa paikka johon henkilökunta pääsee. Toimittavat kulutustarvikkeet sinne, tämä päähuone on vain meidän käytössämme.

Puolisen tuntia myöhemmin istuin Annin kanssa tapaamishuoneessa. Se oli jaettu kahteen erisuuruiseen osaan väliseinällä, jonka ylempi puoli oli panssarilasia. Lasissa oli puoli metriä kertaa kolmekymmentä senttiä kooltaan oleva tiheä metalliristikko, josta ääni kuuluisi läpi. Istuimme Annin kanssa huoneen suuremmassa osassa odottamassa, maskit kasvoillamme. Olin vetänyt eteemme väliverhon, joten meitä ei näkynyt toiseen osaan, joka oli vielä tyhjillään.

Summeri soi. Painoin vihreää nappia ja toisen puolen ovi avautui. Emme nähneet sitä, mutta kuulimme. Muutaman sekunnin kuluttua ovi sulkeutui uudelleen ja summeri soi uudelleen sen merkiksi, että kaikki oli valmista. Kurkistin huomaamatta verhon raosta, ihan varmuuden vuoksi. Asiakas oli yksin huoneen toisessa osassa panssarilasin takana, kuten pitikin. Riisuin maskin ja nousin ylös tuolista. Anni teki samoin, ei tarvinnut elettäni ohjeeksi. Nyt oli jännät paikat. Olin kertonut Annille, että lähes aina tämä meni ongelmitta, mutta joskus asiakas saattoi heittäytyä hankalaksi. Ei sen takia että se meidän työtämme haittaisi, mutta asiakkaan kannalta se oli ikävää ja harmitti minua, ammattimiehenä minun työni oli kuitenkin epäonnistunut jos asiakas ryhtyi riehumaan. Tai ammattimiehenä ja ammattimiehenä, sivutyöhän tämä oli.

Vedin verhon syrjään ja astuimme Annin kanssa näkyviin. Hetken aikaa asiakas katsoi kummissaan. Vartijat olivat vain sanoneet hänelle, että hänet viedään tapaamiseen. Tämä oli ollut normaali proseduuri – koskaan ei kerrottu mihin viedään, tapaamaan omaisia, lääkärintarkastukseen, johtajan puhutteluun. Vain tapaamiseen, niin siihen tottui. Mutta meidät nähdessään hän hetken kuluttua tajusi ja lysähti tuolissaan veteläksi.

Avasin suuni.
- Hyvää päivää. Minä olen pyövelimestari ja tässä on apulaiseni. Toinen apulaiseni on parhaillaan valmistelemassa laitteistoa.
Vanki nosti katseensa hämmentyneen näköisenä. Hyvä. Yritän aina saada ääneeni myötätuntoa.
- Teidät, Risto Antti Johannes Korhonen, on oikeuslaitos tuominnut kuolemaan tekemistänne rikoksista. Hovioikeus on vahvistanut käräjäoikeuden antaman tuomion. Lain mukaan kuolemantuomionne laitetaan täytäntöön, koska tilillenne kertyneet vapaaehtoiset lahjoitukset eivät riitä kattamaan vartioinnistanne aiheutuvia kuluja.
- Jaahas. Että se on sitten menoa.
Ääni oli rauhallinen ja tilanteen hyväksyvä. Se oli normaalia. Käytäntö oli selvä. Kuolemantuomioita jaettiin ehkä muutamia vuodessa ja vain osa tuomituista todella teloitettiin. Joillakin oli ”sponsoreita”, jotka maksoivat suhteellisen korkeat maksut välittämättä niistä kauheuksista, joita nämä olivat tehneet. Oli kuitenkin joitakin, joiden rikokset olivat niin hirvittäviä että kuolemantuomion vannoutuneimmatkin vastustajat miettivät kahteen kertaan ennen kuin avasivat kukkaronnyörinsä. Edessäni istui yksi sellainen. Mutta nyt hän ei enää ollut minulle moninkertainen murhamies, vaan ihminen joka valmistautui sovittamaan edes pienen osan teoistaan kuolemalla. Kun heitä kohteli ihmisinä, tässä vaiheessa he yleensä – usein ensimmäistä kertaa elämässään – käyttäytyivät ihmisiksi. Siksi meillä ei ollut maskeja kasvoillamme henkilöllisyytemme salaamiseksi. Ainoa ihminen, joka sai nähdä kasvomme, kuolisi pian. Paljaat kasvot mahdollistivat inhimillisen kohtaamisen.
- Niin, tästä ei enää ole paluuta. Tämän keskustelun tarkoitus on auttaa teidät mahdollisimman vähin vaivoin kohtalonne läpi.
Tuomittu pysyi ääneti, joten siirryin seuraavaan vaiheeseen.
- Selitän tämän prosessin. Täältä poistuttuanne vartijat kuljettavat teidät operaatiohuoneeseen. Teillä on halutessanne mahdollisuus kulkea omin jaloin. Mikäli haluatte, teidät sidotaan erikoisvalmisteisille paareille. Samoin tehdään, jos aiheutatte ongelmia. Turvallisuussyistä teidän on kuitenkin pidettävä käsirautoja ja suojamaskia.
Tuomittu ymmärsi hyvin miksi. Vangeilla oli usein hepatiitti tai muita tarttuvia sairauksia. Maskin tarkoitus oli estää sylkeminen.
- En halua paareja.
- Hyvä. Se on viisas ratkaisu. Tultuanne operaatiohuoneeseen teidät asetetaan alustalle vatsalleen ja sidotaan remmeillä tiukasti kiinni. Tämän jälkeen giljotiini laukaistaan. Päänne putoaa sahanpuruilla täytettyyn saaviin. Ruumis nostetaan arkkuun, johon pääkin asetetaan. Hautajaisjärjestelyistä vastaavat omaiset.
Odotin. Yleensä tässä vaiheessa tuomitut esittävät kysymyksiä. Tällä kertaa ei, joten jatkoin vastaamalla siihen kysymykseen, joka yleensä nousee esiin.
- Emme tiedä, tunteeko kuolemaantuomittu mitään tuskia. Pään katketessa keskushermosto lamaantuu joka tapauksessa muutamassa sekunnissa. Aikoinaan Ranskasta peräisin olevat kuvaukset kertoivat, että irroitettu pää reagoi puhutteluun vielä minuutinkin teloituksen jälkeen, mutta kyseessä saattaa olla pelkkä hermostorefleksi. Joka tapauksessa minulla on teille tarjottavana kivun lamauttavia lääkkeitä, jos haluatte.
Viittasin panssarilasin oikeaan reunaan. Siellä oli pieni pöytä, jonka lasi puoliksi jakoi. Pöydän päällä oli pyöräytettävä lokerikko, johon voi asettaa pikkuesineitä. Tuomittu ymmärsi heti.
- En halua lääkkeitä.
- Hyvä on. En suosittele enkä kehota, se on teidän oma päätöksenne.

Tällä kertaa tuomittu ei ryhtynyt selvittelemään elämäntarinaansa eikä ollut muutenkaan keskustelutuulella. Katsoin kuitenkin onnistuneeni asiakaspalvelussa tähän asti hyvin. Inhimillinen ja ymmärtäväinen kohtelu on koko homman salaisuus. Tästä eteenpäin ei poikkeuksia kaavassa olisi: vartijat toisivat tuomitun operaatiohuoneeseen, kysyisin haluaako tuomittu hupun kasvoilleen vai ei, kiinnittäisimme heidän valvominaan kommandopipot kasvoillamme tuomitun giljotiiniin, painaisin nappia ja se siitä. Hyvin harvoin tuomittu enää siinä vaiheessa ryhtyi mihinkään dramaattiseen. Sitten vain jälkityöt eli giljotiinin peseminen. Ruumiista huolehtiminen ei enää olisi meidän vastuullamme, muut kantaisivat arkun pois ja jättäisivät meidät hoitamaan oman osuutemme. Saatuamme paikat valmiiksi sinetöisimme huoneen ja kutsuisimme kyydin. Loin vielä viimeisen katseen tuomittuun varmistaakseni, että hänellä oli kaikki kunnossa. Poistuimme verhon taakse ja painoin summeria kutsuakseni vartijat noutamaan tuomitun.

Anni oli kuunnellut hiljaa, kuten olin käskenyt hänen tehdä. Oppitytön rooli ensimmäisessä teloituksessa oli aina pelkkä tarkkailijan rooli. Myöhemmin hän sitten saisi huoltaa laitteita ja, jos päättäisi jatkaa, aikanaan painaa giljotiinin nappia. Se olisi hänen initiaatioriittinsä kisällin titteliin. Kisällin oikeuksiin kuuluisi myös se, että mestarin ollessa estyneenä kisälli saisi suorittaa teloituksen itsenäisesti, toki toisen kisällin tai oppipojan avustamana. Yksin tätä hommaa ei saisi tehdä edes mestari itse. Ja mestareita olisi vain yksi kerrallaan. Kun vanha mestari luopuisi tehtävästään, hän alentaisi itsensä kisälliksi, kuten isäni oli tehnyt valittuaan minut seuraajakseen. Näin oli tehty jo lähes kaksisataa vuotta. Pyövelin ja hänen avustajiensa henkilöllisyys oli lain suojaama salaisuus. Vain yksi ainoa virkamies koko oikeusministeriössä tiesi pyövelimestarin henkilöllisyyden eikä hänkään tiennyt, keitä pyövelin avustajat olivat. Hänen kauttaan kulkivat viestit siitä, milloin teloitus tapahtuisi. Hän hoiti myös palkkiot pyövelille, tosin vankilan johtajan välityksellä. Ne maksettiin käteisenä, nippu seteleitä kouraan joka teloituksen jälkeen. Niillä pyövelimestari maksoi sitten kaikki kulunsa ja avustajien palkkiot, ilman että rahoista jäi jälkeäkään mihinkään kirjanpitoon. Kun olin Annille kertonut menettelystä, hän oli ihmetellyt mistä sain nämä vahvat reseptilääkkeet. Katsoin vähän aikaa pää kallellaan ja Anni huudahti: ”Mikko!” Olihan se kätevää, että yksi kisälleistä oli lääkäri. Sitä en tiedä mistä isäni oli lääkkeet saanut ennen kuin Mikolla oli reseptinkirjoitusoikeus. Tässä suvussa salaisuudet kerrottiin vain niille joiden tarvitsi tietää. Olihan sekin ollut tavan operaatio, kun isä rakensi sen nykyisen giljotiinin ja se piti saada kaikessa salassa kuljetettua Kakolanmäelle. Tänne uuteen vankilaan Saramäkeen sen onneksi rahtasi henkilökunta, meidän ei tarvinnut muuttoon puuttua. Ja onhan tämä uusi teloitustila vähän eri tasoa kuin Kakolassa oli.
Kukaan ei osannut aavistaa, että siviilissä pyövelimestari pyöritti omaa tilintarkastustoimistoaan, kisälli-isoveli oli postinkantaja ja oppityttö opiskeli rakennusinsinööriksi. Todennäköisesti seuraava pyövelimestari oli peruskoulun ysiluokkalainen. En uskonut että Anni haluaisi mestariksi, vaan se olisi Ollin homma. Vaan eihän sitä koskaan tiedä. Olisihan se tasa-arvolle yksi voitto sekin että pyövelimestarina olisi nainen. Oli nimittäin käytännössä varmaa, että ihmisoikeusjärjestöjen ulinasta huolimatta Suomessa olisi kuolemanrangaistus voimassa maailman tappiin. Sen verran vahvaa suosiota se kansan keskuudessa nautti. Olihan tämä oikeastaan maan oikeuskäytännön ainoa ero naapurimaihin ja näiden tilastoja vertaamalla saattoi päätellä, että sillä taisi olla jotain vaikutusta rikosten vähäisyyteen. Ja olihan aina mahdollista estää kuolemantuomio lahjoittamalla rahaa tuomitun ylläpitokuluihin. Pari-kolme kertaa vuodessa eivät sitten rahat riittäneet ja pyöveli pyydettiin paikalle, kuten nyt.
Vain pyövelin perhe tiesi, mitä hän teki sivutöinään. Eivätkä heistäkään kaikki. Olli ei vielä alaikäisenä tiennyt, mutta kun hän täyttäisi kahdeksantoista, kertoisin hänelle. Perinne oli, että puolisolle kerrottiin ennen naimisiinmenoa. En tiennyt oliko yksikään avioliitto kariutunut tähän jo ennen solmimistaan. Ainakin kaikki olivat pitäneet turpansa kiinni pyövelin henkilöllisyydestä. Ei edes Matin katkera ex-vaimo ollut uskaltanut suutaan avata. Seuraus olisi näet ollut usean vuoden linnareissu, näin saneli laki. Virkamiehellä on oikeus yksityisyytensä.

Uusinta: Veriveljet

Lukijalle: Katson hyvin harvoin televisiota, jos yleisurheilun seuraamista ei lasketa ja sitäkin teen enemmän paikan päällä kuin töllöttimestä. Joskus harvoin kohdalle osuu draamasarja tai hyvä elokuva, joka tulee katsottua. Eräs tälläinen oli Taistelutoverit, jonka analysoin vuonna 2009. Sittemmin sarja sai tavallaan jatkoa rinnakkaisversiolla Tyynenmeren taistelutoverit, mutta se ei yltänyt alkuperäisen tasolle. Tämä juttu on uusittu viitisen vuotta sitten, joten tässä uusinnan uusinta sen kunniaksi, että satuin tuossa aamupalalukemisenani pitämään jokin aika sitten kyseistä kirjaa parin viikon ajan, eli tulipa luettua yli kymmenen vuoden tauon jälkeen uudestaan:

Molemmat lukijoistani muistanevat joitakin vuosia sitten televisiossa esitetyn ja sittemmin myös uusitun sarjan Taistelutoverit, alkuperäisnimeltään Band of Brothers. Se perustui Stephen Ambrosen samannimiseen kirjaan, jota ei jostain käsittämättömästä syystä ole julkaistu suomeksi. (Lisäys 2016: Kirja julkaistiin suomeksi 2013.)Sääli, sillä kirjasta käy ilmi monien TV-sarjassa ajanpuutteen takia vajavaisiksi jääneiden tapahtumien taustat. Toisaalta TV-versiossa on joitakin sellaisia tapauksia, joita kirjassa ei mainita. Nämä ovat vieläpä nettitietojen perusteella tosia, Ambrose ei vain ollut niistä vielä kirjaa tehdessä tietoinen tai oli jättänyt ne tarkoituksella pois lopullisesta versiosta.

Taistelutoverit perustuu yhden ainoan toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian tarinaan. E-komppania, 506. maahanlaskurykmentti, 101. maahanlaskudivisioona, Yhdysvaltain armeija. Se seuraa komppanian tietä alkaen koulutuksesta USA:ssa ja Englannissa, maihinnousua Normandiassa ja päättyen Berchtesgardenin valtaukseen ja miesten sodanjälkeisiin kohtaloihin.

Itsensä Steven Spielbergin tuottama sarja on loistavaa työtä. Se on realistisuudessaan ja yksityiskohdissaan häikäisevä, eikä ihmekään kun ottaa huomioon sitä tehdessä palaneen rahamäärän. DVD-paketin dokumentit sarjan valmistuksesta ovat hyvin valaisevia.
Sarjan autenttisuutta ja tarkkuutta kuvastakoon omakohtainen kokemus ensimmäisellä TV-esityskerralla. Jaksossa, jossa komppania oli hypännyt Normandiaan ja miehet olivat eksyksissä, he kävivät tutkimaan karttaa. Oli yö ja muutama mies heitti sadeviitan ylleen, ettei lampun sytyttäminen olisi paljastanut heitä. Mitä minä, katsoja, tein? Ennen lampun syttymistä suljin vaistomaisesti toisen silmäni, etten olisi menettänyt pimeänäköäni.

Sittemmin sain hyllyyni Ambrosen alkuperäisen kirjan, joka perustui komppanian jäsenten haastatteluihin. Moni heistä on yhä elossa. Kuvaliitteestä kävi ilmi, kuinka yhdennäköisiä näyttelijät olivat roolihahmojensa kanssa. Päähenkilöksi nostettua komppanian lyhytaikaista päällikköä esittänyt Damian Lewis muistutti huomattavasti nykyään yli 90-vuotiasta Richard Wintersiä. (Lisäys 2016: Winters kuoli 92-vuotiaana 2011.) Eikä hän ollut hahmoista edes paras esimerkki yhdennäköisyydestä. Ainoa poikkeus oli alkuperäistä komppanianpäällikköä Herbert Sobelia esittänyt David Schwimmer, joka oli aivan liian atleettisen näköinen, vaikka kasvoissa jotain samaa olikin.

Sarja ja kirja ylistivät E-komppanian saavutuksia, eikä suotta. Mihin tämä menestys sitten perustui?

Ensinnäkin, laskuvarjojoukot perustuivat vapaaehtoisuuteen. Tämä tarkoitti ja tarkoittaa yhä sitä, että pelkästään joukkoihin pyrkijät ovat jo valikoitunutta ja keskimääräistä ainesta parempaa väkeä.
Toiseksi karsinta jo pyrkijöistä ja sisään hyväksytyistä oli kova. Kirjassa esitettyjen lukujen mukaan koulutukseen hyväksyttiin 500 upseeria ja 5300 miehistön (amerikkalaisittain lukuun sisältyvät sekä aliupseerit että varsinainen miehistö) jäsentä. Heistä laskuvarjojääkärin siivet sai 148 upseeria ja 1800 miestä. Siis noin kolmasosa jo valikoituneesta väestä selvisi.
Kolmanneksi, joukko-osasto oli kiinteä kokonaisuus. Esimerkiksi miehen haavoituttua hänet palautettiin toivuttuaan aina takaisin entiseen osastoonsa. Varsinainen armeija taas palautti haavoittuneen miehen sinne, minne se oli logistisesti helpointa. Tämä huolenpito muodosti sosiaalisen siteen, joka oli normaalia joukkoa vahvempi.
Neljänneksi - ja ainoana nimenomaan E-komppaniaa koskevana - komppanian päällikkönä oli koulutusaikana mies, joka oli kävelevä klisee. Kaikkihan me tunnemme sotaelokuvista sen kouluttajavääpelin, joka sanoo miehille: "Te tulette vihaamaan minua enemmän kuin vihollista, mutta jouduttuanne ensimmäiseen taisteluun kiitätte minua mielessänne." Herbert Sobel oli tuo mies. Vaikka komppanian jokainen mies vihaamisen lisäksi piti häntä kyvyttömänä johtajana - Sobel sai komppanian onneksi potkut ennen taisteluun joutumista - hän oli erinomainen kouluttaja, joka vaati miehiltä paljon. Lisäpotkuna samanlainen mies oli myös pataljoonan komentaja, mutta D- ja F-komppanioiden päälliköt eivät olleet yhtä fanaattisia kuin Sobel.

Kenties tärkeimpänä seikkana oli kuitenkin komppanian vahvuus. Eri aikakausina ja eri armeijoissa komppanioiden miesvahvuus on poikennut varsin paljon. Yhdysvaltalaisen toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian määrävahvuus oli 147 miestä. Dunbarin luku on 150. Tämä luku kertoo, kuinka suuria yhteisöjä varten ihmisen aivot ovat kehittyneet. Se on saatu laskemalla eri kädellislajeista niiden normaalin laumakoon ja kyseisen lajin aivojen koon korrelaatio. Tästä saatava regressiokaava antaa ihmisen luonnolliseksi laumakooksi noin 150.
Kyseinen määrä on se, joka antaa yksilöä kohti laskettuna tehokkaimman tuloksen. Yhteisö on riittävän suuri, jotta siinä riittää tilaa tarvittaville spesialisteille ja se kykenee itsenäisiin operaatioihin. Toisaalta se on vielä riittävän pieni, jotta kaikki tuntevat toisensa ja keskinäinen luottamus ja tribaalisuus eivät murene.
Otetaan kaksi pataljoonaa, joiden molempien tukiyksiköt ja esikunta ovat identtiset. Molempien varsinaiset taistelujoukot ovat suuruudeltaan 600 miestä. Toinen pataljoona on jakanut nämä kolmeen komppaniaan (200 miestä), toinen viiteen (120 miestä). Jos kysyttäisiin, kumman komentaja haluaisin olla ryhdyttäessä taistelemaan toista vastaan, ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa. Pienempi komppania on miestä kohti laskettuna suurta tehokkaampi. Viisi pientä komppaniaa voittaa kolme suurta, jos molempien yhteenlaskettu miesmäärä on sama.

Sotilasyksiköiden koostumus päätetään yleensä tarvittavan tulivoiman ja tehtävän perusteella. Tämä on tietysti peruslähtökohta, mutta jos mahdollista, pitäisi tutkia myös mikä on sosiologisesti oikea määrä miehiä. Aina viime vuosiin asti alan ainoa suomenkielinen tutkimus oli Knut Pippingin jo vuonna 1947 julkaistu erinomainen väitöskirja Komppania pienoisyhteiskuntana, jossa hän tutki omaa jatkosodan aikaista komppaniaansa. Kyseinen komppania oli JR 12:a eli maineikkaiden Jänkäjääkärien toinen konekiväärikomppania. Vasta syväjohtamisen myötä on alettu pohtia johtamisen sosiologiaa. (En malta olla huomauttamatta, että muutos puolustusvoimissa ei ollut sanallisesti kovin suuri, kun siirryttiin syväjohtamiseen - omina armeija-aikoinani johtaminen oli välillä hyvinkin syvältä.) Tosin en muista Nissisen kirjassa olleen mitään mainintaa yksikön miesluvun vaikutuksesta miestä kohti laskettuun tehokkuuteen, mutta kirjan lukemisesta on niin monta vuotta, että on voinut jo unohtua. Valitettavasti en tullut kyseistä kirjaa aikoinaan hankkineeksi, niin en pystynyt tähän hätään tarkistamaan asiaa.

Luonnollisesti yksikössä olevien miesten lukumäärän tehokkuustutkimusta voidaan soveltaa myös siviilielämän työntekijöihin. Pitäisikö organisaatiokaavioiden sijaan pohtia, miksi kahdeksan hengen yksikkö ei ole yleensä tehokas, mutta viiden hengen on? (Tämä oli omiin (siviili)kokemuksiin perustuva havainto ilman tutkimusreferenssiä.) Miksi yksikön toimivuus laskee selvästi, kun sen lukumäärä kasvaa 25:stä 30:een, mutta muutosta välillä 20:stä 25:een ei ole havaittavissa? Onko noilla seuduilla jokin maagista lukua 150 vastaava raja?

Opetus tehokkaan yksikön luomisesta onkin tärkein asia, mitä Taistelutovereista on opittavana. Sarja kestää siksikin toisen ja kolmannenkin katsomisen. Sen vaikutus myös kaikkiin myöhempiin sotasarjoihin on merkittävä, koska sitä tullaan käyttämään aina mittatikkuna. Odotan mielenkiinnolla, mitä tulee suunnitteilla olevasta samojen tekijöiden projektista, jossa tapahtumapaikkana on Tyynenmeren sotanäyttämö. (Lisäys 2016: Kuten ingressissä todettiin, hyvä sarja mutta ei lähellekään yhtä hyvä.)

Pikantti yksityiskohta Tom Clancyn faneille. Hänen monituhatsivuinen Jack Ryan -teknotrillerisarjansa sivuaa myös Taistelutovereita. Kirjassa Without Remorse (suom. Armoa tuntematta) Clancy mainitsee Jack Ryanin isän hypänneen Normandiaan nimenomaan E-komppanian riveissä. Luulin tätä aluksi pelkäksi sattumaksi, koska Clancyn kirja on paljon TV-sarjaa vanhempi. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoitti, että Clancy julkaisi kirjansa 1993, kun Ambrosen kirja ilmestyi vuotta aiemmin - TV-sarja tehtiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Sattuma on liian uskomaton ollakseen totta, joten Clancy lienee lukenut Band of Brothersin.

On harmi, että kukaan ei ole koskaan tehnyt mistään suomalaisesta komppaniasta vastaavaa populaarihistoriallista kirjaa. Tuli itsekin unelmoitua tällaisen tekemisestä jo ennen kuin olin Taistelutovereista kuullutkaan. Työnimikin oli jo valmiina ja se on tämän kirjoituksen otsikkona. Sukulaismiehen komppania oli aika monessa mielenkiintoisessa paikassa jatkosodan aikana ja yksi sen päälliköistä oli tuolloin vielä elossa, on tietääkseni vieläkin. (Lisäys 2016: Ei ole enää, kuoli muutama vuosi sitten 95-vuotiaana.) Siinä olisi ollut mielenkiintoinen kohde. Yksi artikkeli eräästä yksityiskohdasta tuli väsättyä ja kokoomateoksessa julkaistua, mutta siihen se jäi. Jos sukulaismies olisi saanut elää pidempään, niin tiedä miten olisi käynyt, mutta nyt sen komppanian suhteen on jo liian myöhäistä. Elossa ei enää ole kovin montaa miestä.
Jos joku historioitsija tarttuu aiheeseen, niin kannattaa valita alunperin varusmiehistä koottu komppania, koska sen jäsenet ovat vielä todennäköisimmin elossa. Alkaa olla viimeiset hetket.

Uutiskatsaus 47/2021

1. Vaatii hienosäätöä

Speissarit esittävät vuotuisen pakolaiskiintiön nostamista 1500 henkeen suunnitellusta 1050:sta. Sen sijaan että vaihdetaan suunnitellun luvun numeroiden keskinäistä järjestystä, olisi mieluummin tehty kaksi muuta vaihtoa:
1) Lisätään nolla perään eli muutetaan luvuksi 10500.
2) Vaihdetaan etumerkki eli pakolaiskiintiöksi -10500 mikä tarkoittaa että tuon verran entisiä lähetetään takaisin.
Tosin ei tässä nyt ruveta pilkkua halkomaan eli jos speissarit välttämättä haluavat nollan ja vitosen keskinäistä paikkaa vaihtaa niin kyllä -15000 kuulostaa passelilta luvulta sekin.


2. Palautepostia

Vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed oli saanut kansalaispalautetta toiminnastaan eli postissa oli lähetetty hirttosilmukka. Kyseessähän tietysti oli rasismi, vaikka ainakaan mediassa ei kerrottu että viestissä olisi ollut mitään rasistista. Ikään kuin joku ei voisi suivaantua kansanedustajan muusta toiminnasta, vaan pitää tyytyä ihonväriin. Jota Ahmed käyttää häpeilemättä hyväkseen kutsumalla itseään nimellä ”Itä-Helsingin musta leijona”. Toisaalta jos tuntee millaiset ovat urosleijonan elintavat, niin itsepä on somali symbolinsa näköisekseen valinnut. Urosleijona pitää haaremia, elää toisten pyydystämällä saaliilla ja viettää suurimman osan aikaansa vetelänä lojuen. Voitteko muuten kuvitella, millainen paskamyrsky olisi syntynyt jos vaikka Jussi Halla-aho olisi kutsunut itseään ”Helsingin valkoiseksi tiikeriksi”? Joillekin rotukortti sallitaan, joillekin ei. Itse hirttosilmukastakin on esitetty epäilyjä, että kyseessä olisi itse tehty tai tilattu mediatempaus. Tätä vastaan toisaalta puhuu lehtiartikkelissa ollut kuva, josta paljastuu että köysi oli tosiaan osattu solmia hirttosilmukaksi.


3. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Walaa Hussein Mushkal … jäkjäkjäk … yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen … käläkäläkälä … kolmesta lapsenraiskauksesta, huumausainerikoksista, alkoholirikoksista ja muutamista pienemmistä rikoksista … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.


4. Mantaqa

Suomeen on rantautunut raskaaseen rikollisuuteen erikoistunut Mantaqa-ryhmä. Ryhmän nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Arvatkaa vapaasti kuinka paljon vituttaa se että on ollut viimeiset 20 vuotta oikeassa, kertonut sen ja kaikki tuntuu tapahtuvan juuri sillä tavalla mistä on varoittanut kun järkipuhetta ei ole kuunneltu.


5. Kyllähän maailmaan puhetta mahtuu

Sisäspice Ohisalo ilmoitti olevansa valmis kiristämään rangaistuksia, jotta jengirikollisuus saataisiin kuriin. Mitä muuten tapahtui sille vasemmiston mantralle, että kovat rangaistukset eivät estä rikollisuutta? Iskikö realismi? Ainoa mikä on varmaa on se, että joku unohti kertoa Ohisalolle että jengirikollisuudessa kyse on haittamaahanmuuttorikollisuudesta selkeällä enemmistöllä. Niinpä yksinkertainen ratkaisu eli ei päästetä haittoja maahan ja lähetetään entiset ulos ei tietenkään ole konstilistalla.
Oleellista on jälleen se, että ei katsota mitä suu sanoo vaan sitä mitä kädet tekevät. Nytkin yhtenä konstina mainittiin ampuma-aselainsäädännön tiukentaminen. Tämä auttaakin varmaan siihen, että rikokset tehdään luvattomilla aseilla. Jotenkin on vaikea uskoa että aseenkantolupia myönnettäisiin jengiläisille kun näin paria ylinopeussakkoa vaille nuhteettomalla kansalaisellakin tekee välillä tiukkaa. Eikä aseitakaan ole enää aikapäiviin saanut säilyttää komeron nurkassa (tietysti patruunat eri paikassa) kuten silloin kun allekirjoittanut ensimmäisen aseenkantolupansa sai. Kysynpä vaan kuinka paljon jengirikollisuus on mahtanut vähentyä aselainsäädännön kiristämisen takia. Aseiden suhteen järki tuntuu olevan vielä päässä keskustalla ja persuilla, jotka vastustavat aselakien kiristämistä. Jos ja kun ongelma on haittamaahanmuutossa ja persut vastustavat lain kiristämistä, voinee helposti päätellä että kyseisen lain kiristäminen ei todellakaan ongelmaa ratkaisisi.


6. Suurella sydämellä

Valko-Venäjän diktaattori Lukashenka perusteli haittamamujen päästämistä yli Valko-Venäjän rajan: ”Me olemme slaaveja, meillä on sydämet”. Ihan tulee tippa linssiin. Jopa Lukashenka tajuaa, että edes haittamamut eivät halua pysyä Valko-Venäjällä. Ja jos muuten ei oma vauhti piisaa, niin Lukashenka on aina valmis potkimaan persuksille jotta haittamamut ymmärtäisivät oman etunsa ja poistuisivat Valko-Venäjältä.
Noin muuten tähän kriisiin auttaisi hyvin Rokan Antin neuvo siihen miten toimia kun porukkaa alkaa lappaa kohti rajaa: ”Ammu rauhas ja tarkkaa. Het alkuun kun saat joitakin nurin niin jo alkaa hiljetä muijen vauhti.”


7. Isossa kuvassa

Todellisuudessa Valko-Venäjän siirtolaisuus on vain pikkuhiluja siihen nähden, mitä Välimerellä tapahtuu. Sen todellinen tarkoitus on testaus ja hämäys. Ukrainan tietojen mukaan Venäjällä – joka tämän kaiken takana on, jos joku tyhmempi ei ole sitä vielä tajunnut – on isommat kuviot mielessä. Mitkäkö sitten, niin sehän on ollut ilmeistä jo viimeiset lähes 500 vuotta eli Iivana Julman ajoista lähtien. Aina tilaisuuden tullen Venäjä yrittää vallata lisää maata. Jos tilaisuutta ei tule, niin sellainen yritetään järjestää. Perinteiset konstit ovat olleet aina savuverho ja sekaannuksen aiheuttaminen. Tällä kertaa tähtäimessä on Ukraina. Kazakstanin vuoro tulee sitten myöhemmin ja siitä eteenpäin alkavat saada muutkin osansa. Heti kun Venäjä näkee sen vain mahdolliseksi.


8. Peruuttakaa kaikki!

Saksalainen rikossarja Derrick on laitettu hyllylle. Paljastui nimittäin kammottava asia. Pääroolia 1974-1998 näytellyt, 2008 kuollut Horst Tappert on osoittautunut Waffen-SS -joukkojen sotilaaksi. Tämä kauheus tapahtui 1943 Tappertin ollessa 19-vuotias. Tuohon aikaan SS ei enää koostunut vapaaehtoisista ja Tappertkin oli tiettävästi määrätty joukkoon tummaan. Mutta anteeksiantamatonta joka tapauksessa.
Odottelemme seuraavia toimenpiteitä. Günter Grassin (10. Waffen-SS Panzerdivision Frundsberg) kirjat poistetaan kirjastosta. Dr. Oetkerin pakastepizzat katoavat hyllyiltä, koska firmaa 1944-1981 johtanut Oetker oli myös Waffen-SS:n miehiä. John Waynen elokuvaa Hatari! ja muutamaa pienempää filmiä ei saa enää esittää, koska roolissa on Hardy Krüger (38. Waffen-SS Division Nibelungen). Puhumattakaan Bond-elokuva Kultasormesta, jossa nimiroolin veti natsipuolueeseen vapaaehtoisesti jo 1929 liittynyt Gert Fröbe. Eikä unohdeta sitäkään että eläkeläispaavi Benedictus XVI oli Hitlerjugendin jäsen – jäsenyyden pakollisuus ei ole millään lailla lieventävä asianhaara.


9. Sleep-kulttuuri

Ehdotan Woke-kulttuurin vastaiskuksi Sleep-kulttuuria. Siinä wokettajille ensin nauretaan räkäisesti ja sitten käydään tylsistyneinä nukkumaan. Joku wannabeneekeri oli kuulemma telkkarissa loukkaantunut suunnitellusti Esko Valtaojan käytettyä neekeri-sanaa esimerkinomaisesti. Oli kuulemma uhattu olo. Voin vakuuttaa kokemuksesta että jos Esko Valtaojan läheisyydessä tuntee olonsa uhatuksi niin se ei voi johtua ainakaan Valtaojasta ja jos näin kuvittelee, niin on aihetta tutkituttaa päänsä. Tosin tässä tapauksessa tarve tutkituttaa päänsä on muutenkin ilmeinen, sillä samainen wannabeneekeri tapaa kutsua itseään ”ruskeaksi tytöksi”.
Edelleenkin kaikki saavat väristä riippumatta ulista Suomessa kohtaamastaan rasismista ihan vapaasti, kunhan lähtevät täältä pois ulisemaan rasismista sinne mistä ovat tulleetkin jos täällä on kerran niin kamalaa ja ulisevat sitten bongorummuilla eikä telkkarissa tai muulla elektroniikalla, sillä sehän on sivistyskansojen kehittämän teknologian kulttuurista omimista.


10. Vapaata riistaa

Toisin kuin ruskeat tytöt, tietyt ihmisryhmät ovat vapaata riistaa. Ja hyvä niin, eihän tässä loukkaantumaan ruveta jos vasemmistoliiton nuorten puheenjohtaja pyytää valokuvia ”kaljuuntuvista pukumiesinsinööreistä” tarkoituksena ilmeisesti tehdä huvittava kuvakooste. Vaikka nyt sattuneista syistä tunnenkin tiettyä lukkarinrakkautta kaljuuntuvia pukumiesinsinöörejä kohtaan, niin tämähän oli suorastaan hauskaa. Toivonkin quid pro quo -hengessä ettei vasemmistonuorten puheenjohtaja suutu jos joku älyää pyytää huvittavaa kuvakoostetta varten valokuvia ylipainoisista nenärenkaisista huuhaahumanistityttöisistä.


11. Niin se käy

Jalkapallon MM-karsintojen viimeisellä kierroksella jännitettiin sitä, pääseekö Suomi melkein MM-kisoihin eli tilanteeseen, jossa kisoihin pääsy on kiinni enää siitä että voittaa peräkkäin kaksi Euroopan huippumaata. Tähän vaiheeseen pääsy olisi edellyttänyt sitä, että Ukraina ei voita Bosniaa ja jos voittaa, Suomen on voitettava Ranska tai tasapelin sattuessa maalieron on riitettävä. Ranskalla ja Bosnialla peleissä ei ollut enää panosta, sillä Ranska oli jo varmistanut pääsynsä kisoihin ja Bosnialla ei enää ollut mahdollisuuksia edes jatkokarsintaan. Ennustin ennen pelejä miten tässä hommassa käy enkä erehtynyt. Ranska peluutti parasta miehistöään ja kaatoi Suomen. Bosnia taas lepuutti parhaitaan ja hävisi Ukrainalle. Tapahtui siis neljä asiaa, joiden todennäköisyydet arvioin etukäteen seuraaviksi, epätodennäköisimmästä todennäköisimpään:
1) Ranska peluuttaa parasta miehistöään, 55 %
2) Ranska kaataa Suomen, 70 % (kakkosmiehistöllä 60 %, ykkösmiehistöllä 80 %)
3) Ukraina kaataa Bosnian, 85 %
4) Bosnia lepuuttaa parhaitaan, 95 %
Lukijat voivat vapaasti arvailla miksi todennäköisyydet olivat tuollaiset. Vastaukset voi lähettää ruskeissa kirjekuorissa ilman lähettäjän nimeä osoitteella:
Bosnia-Hertzegovinan jalkapalloliitto
Bulevar Meše Selimovića 95, 71000 Sarajevo
BOSNIA-HERZEGOVINA (olettaen että valtio on vielä olemassa kirjeen ehtiessä perille)


12. Paineita ilman syytä

Ruotsalainen seitsenottelija Bianca Salming avautui urheilijan ulkonäköpaineista. Tarkemmin lukien juttu kertoikin lähinnä painonhallinnasta, jossa Bianca teki aivan oikean oivalluksen: tulokset ratkaisevat, ei se mitä vaaka näyttää. Painon tuijottaminen etenkin harjoituskaudella on suurta typeryyttä, se on sitten eri asia jos kisaa varten vetää pari kiloa alemmas. Mitä ulkonäköpaineisiin sitten tulee, niin Bianca Salming on yksi niistä viimeisistä ihmisistä jonka pitäisi niistä kärsiä. Isäpappa Börje Salming oli NHL:n ensimmäinen eurooppalaislähtöinen tähtipelaaja. Hän pelasi NHL:ssä 17 kautta 1973-1990, valittiin kerran liigan ykköstähtiviisikkoon ja viidesti kakkosviisikkoon. Vähät näistä, ylivoimaisesti parasta mitä Börje on koskaan saanut aikaan on Bianca.


Loppukevennys: Taivas putoaa niskaan!

Hehän ovat kuin kaksi marjaa:

Uusinta: Tuntematon futari

Lukijalle: Käännetäänpä veistä haavassa. Jalkapallon MM-karsinnat ovat käynnissä ja suomalaisilla meni paremmin kuin aikapäiviin, pääsy 32 maailman parhaan maan joukkoon oli kiinni vain siitä että olisi pitänyt voittaa kolme Euroopan huippujoukkuetta peräkkäin. Aikuisten oikeasti, ihanko joku vielä tähän uskoi? Uusitaan nyt kuitenkin fiktio vuoden 2014 MM-kisojen ajalta eli kuvitelma siitä, millaisella joukkueella Suomella olisi ollut mahdollisuuksia:

- Tervetuloa, arvoisat katsojat, tänne Brasilian MM-turnaukseen. Tässä ennakkolähetyksessä keskustelemme ennen kaikkea Suomen joukkueesta.
- Niin, Suomihan selvisi ensimmäistä kertaa historiassa lopputurnaukseen asti. Suorituksen arvoa korostaa se, että temppu tehtiin lähes kokonaan kotimaisin voimin.
- Aivan oikein. Joukkuetta onkin kutsuttu Tuntemattomaksi Maajoukkueeksi.
- Mutta kova jengi meillä on kasassa. Sitten pelaajaesittelyyn.
- Aloitetaan ihanteellisesta avauskokoonpanosta. Ja perinteisessä järjestyksessä eli maalitolppien välistä hyökkäyksen kärkeen.


Maalivahti:

Pentti Määttä, Kuusamon Erä-Veikot
Eleettömän varma veräjänvartija. Tätä miestä ei tunneta YouTubessa hämmästyttävistä haamupelastuksista. Ei tarvetta, koska on sijoittunut jo valmiiksi oikein. Miinuspuolena pieni koko, on silti aina valmis ottamaan varsinaisen kantovastuun.


Puolustajat:

Yrjö Lahtinen, Tampere United
Työväen Urheiluliiton kasvatti on suotta saanut maineen vastarannankiiskinä - tiukassa pelissä Lahtinen on aina mies paikallaan. Toppari siivoaa tonttinsa varmasti ja antaa voittamansa pallon keskikentälle. Sen on tunnustanut jo kapitalistinenkin analyytikko. Pientä moitetta voi antaa hyökkäyshaluttomuudesta.

Aake Lehto, Tampere United
Lahtisen topparipari on luuta. Ei parane vastustajan haastaa tätä miestä kaksinkamppailuun, sotkee suohon kenet tahansa. Vaatii itseltään ja joukkuetovereiltaan paljon. Haittana ajoittainen sooloilu, lähtee turhan usein seikkailemaan omille teilleen. "Ei huvittanut", on tutun tyly kommentti toimittajille.

Urho Hietanen, TPS
Hietanen pelaa maajoukkueen kokoonpanossa vasenta laitapakkia. Kullanarvoinen yleismies, koska kykenee paikkaamaan kokoonpanossa miltei ketä tahansa, jopa maalivahtia. Tavallisen suruton poika, jonka täyttä potentiaalia ei vieläkään ole saatu esiin.

Vilho Mäkilä, Laihian Lukko
Mäkilän laidalta ei tulla läpi. Se, mikä taidossa puuttuu, korvautuu peräänantamattomalla sitkeydellä. Pieni kysymysmerkki on se, ansaitseeko Mäkilä kuitenkaan avauskokoonpanon paikkaa. Kykenee hallitsemaan omaa tonttiaan, mutta rooli on hyvin rajoittunut, vaikka syöttöpelissä parahia jaellaankin.


Keskikenttäpelaajat:

Antero Rokka, Kannaksen Urhot
Katso sanakirjasta piilokärki ja siellä on Rokan kuva. Loistava ajoituksen mestari, joka syöksyy vihollisryhmityksen läpi itse raivaamastaan aukosta. Missä valmentaja oikein hyvää miestä tarvitsee, tässä on semmoinen.

Vilho Koskela, Pentinkulman Toverit
Joukkueen primus motor. Puolustuksen tehtävä on toimittaa pallo Koskelalle, joka rauhoittaa pelin, katsoo tilanteen ja syöttää sinne minne pitää. Pikkuseuran kasvatti on edennyt korkeammalle kuin vaatimaton junioritausta antoi ikinä odottaa. Luonnon täysosuma.

Jorma Kariluoto, HJK
Nuori kukonpoika, laitalinkki jolle on sysätty kokemukseen nähden paljon vastuuta. Puhuu arvoturnauksista ikään kuin olisi joskus ollut. Odotetaan, että kasvaa turnauksen aikana rooliinsa.

Leo Vanhala, VPS
Joukkueen ilopilleri hihittää ja luo henkeä. Kentällä hoitaa osansa ihmeitä esittämättä. Varmistaa siinä missä Kariluoto toisella laidalla nousee. Prihan ongelmana on ylipaino.


Hyökkääjät:

Jussi Lammio, HJK
Todennäköisesti joutuu ottamaan kentällä kapteenin tehtävät. Johtaa edestä, mutta onko hänellä joukkueen kunnioitus takanaan? "Kuovi" ei ole se mies, joka kääntäisi tasaiset pelit voitoksi. Menestyksen avain onkin siinä, osaako Lammio tehdä Rokalle pelitilaa oikealla tavalla.

Kaarlo Rahikainen, Joensuun Prihat
Taiteilijasielu tekee likaiset maalit, mutta puolustuspelistä tämä mies ei voisi vähemmän välittää, naistenmies keskittyy enemmän vilttikäärön aukaisemiseen. Tutkaparia kaksikosta Lammio-Rahikainen ei saa parhaalla tahdollakaan - miten mahtavat hyökkääjien kireät välit heijastua joukkueeseen?


Vaihtopelaajat:

Kale Susi, Kannaksen Urhot
Kakkosmaalivahti, Rokan seurakaveri. Jos ykkösmolari Määttä sulautuu tapettiin, Susi on tapettiliisteriä: täysin väritön ja näkymätön. Ilman loukkaantumisia peliaikaa luvassa vain runkosarjan viimeisessä ottelussa, jos se on merkityksetön.

Jukka Hauhia, MyPa
Kolmosmaalivahti. Juniori oli yllätysvalinta koko joukkueeseen. HJK:n veteraani Ville Aution oletettiin olevan joukkueen kakkosmaalivahti, mutta oli strategisesti viisas veto ottaa hänet valmennustiimiin eikä tyhjän pantiksi vaihtopenkille. Hauhia sparratkoon hyökkääjiä.

Aarne Honkajoki, Pori Jazz
Vaihtotoppari, joka kykenee tarvittaessa korvaamaan Lehdon tai Lahtisen ongelmitta. Eksentrikon maineessa oleva eri joukkueiden kiertolainen on mainettaan luotettavampi. Kadottaa joskus johtoajatuksensa.

Saulo Jalovaara, Valkeakosken Haka
Seurajoukkueessa tärkeä mies isossa roolissa puolustuksen johtavana topparina. Kykenee kuitenkin tinkimättä täyttämään paikkansa maajoukkueen täytemiehenä tilanteen niin vaatiessa.

Tapio Salo, KPV
Rutinoitu peruspakki, luvassa peliaikaa vaihtomiehenä tai loukkaantumisten sattuessa. Ei kuulu parhaisiin, mutta miehen paikan on täyttänyt.

Taneli Ukkola, KPV
"Kesäjuhlaurheilijaksi" itseään tituleeraava Ukkola on vaihtopakki, joka ei liiemmin peliaikaa tule saamaan.

Pentti Kaarna, Lockstedt Jägern (GER)
Joukkueen ikäpresidentti, itseoikeutettu kapteeni ja ainoa ulkomailta kokemusta omaava. Johtaisi keskikenttää esimerkillään ja pelirohkeudellaan - jos olisi muutaman vuoden nuorempi. Vanhan miehen liike ei vain enää riitä kansainvälisellä tasolla. Kilon paperipussillinen vanhoja mitaleita plakkarissa. Saanee tilaisuutensa alussa, mutta pelin kovetessa vaihtopenkki kutsuu.

Mikko Mielonen, KuPS
Keskikentän väsymätön pahanilmanlintu juoksee paikasta toiseen ja käynnistää tapahtumat aina siellä missä onkaan. Kivikovalla keskikentällä ei vain ole Mielosen tasoisella pelaajalla maajoukkueessa käyttöä, joten jäänee pieneen ellei nyt täysin olemattomaan vaihtomiesrooliin.

Martti Sihvonen, Joensuun Prihat
Rahikaisen seurakaveri Pohjois-Karjalasta pelaa laitalinkkiä. Siis jos jokin menee pieleen. Sihvosen kyvyt eivät riitä isoon rooliin ja on täysin puhdas vaihtomies.

Olavi Riitaoja, JJK
Riskivalinta joukkueeseen. Sotajalalla etenkin Lehdon kanssa. Laitalinkillä olisi taitoa, vaan ei ole pelirohkeutta. Pelkää ilkeästi viheltäviä keskityksiä.

Vili Asumaniemi, HJK
Hyökkääjän perikuva. Juniorin kokemattomuus näkyy, mutta kun oppii pelaamaan järjen kanssa, onkin itse pääperkele. Säpinää kentälle tuova viimeisten minuuttien vaihtomies.

Matti Viirilä, FC Lahti
Menee iso pää edellä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Järki tulee sitten perästä, jos tulee. Yleensä ei tule. Siksi enimmäkseen vaihtopenkillä, mutta milloin vain tarvitsee pelotella vastustajan toppareita, Viirilä laitetaan asialle.


Valmentaja:
Päävalmentaja Tauno Sarastie on ammattinsa ulkopuolella täydellinen laumasielu. Tämä näkyy myös tavassa, jolla hän joukkuettaan peluuttaa: varmasti, mutta yllätyksettömästi. Toisaalta tätä korvaa pelaajien värikkyys, he soveltavat Sarastien kuvioita usein luovalla tavalla. Kakkosvalmentaja Ville Autio on vielä aktiivipelaajana sopiva linkki valmennuksen ja joukkueen välissä. Sarastien merkittävin ansio on siinä, että hän kykenee ammattitaidollaan pitämään manageri Uuno Karjulan enimmäkseen poissa joukkueen asioihin sotkeutumasta.

...


Alkulohko

Pienet vihaiset taklaukset saivat heidät filmaamaan maahan. Kariluoto juoksi vielä muutaman askeleen, mutta jäi sitten keskiviivan taakse. Hengästyneenä hän huuteli:
- Eteenpäin! Ei saa pysähtyä... Ei jäädä tuleen makaamaan... Pyrittävä yllätykseen...

Rangaistusaluetta läheni kaksi miestä, Kaarna ja Mielonen.
- Totaalisella jalkapallolla sivaltelloo.
- Ei. Pitkää palloa heittelee.
- Lieneekö tuo.
- Onpa niinkin. Lähtölaukaus on sen tuntuinen.
- Tuollaisella porukalla sitä pitkää tuskin.
He saapuivat keskiympyrään ja Kaarna aloitti heti.
- Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai... jaaai poojaat, poojaat. Ei peliä näin käydä... Eheei. Eheei. Ei tämmöisestä pelistä tule niin mitään. Mennänpäs mokoman sumppupuolustuksen läpi, että heilahtaa.

Kaarna asteli Kariluodon vierelle ja sanoi ystävällisellä äänellä:
- Koitetaanhan uudelleen. Kyllä se lähtee.
Ääni särkyi kun hän huusi:
- Hakkaa päälle pohjan poika!
Täysosumataklaus sattui lonkkaan. Pari lääkintämiestä saapui paikalle. Mieloselta jäi käsittämättä, mitä Kaarna tarkoitti änkyttäessään kuiskaten:
- Van... ha... a. Jo... vanha... mies...
Sitten hän sanoi odottamattoman terävästi:
- Sanokaa mitä sanotte... pitkää palloa se on... piru... niin.
Mielonen ymmärsi, että Kaarnan pelit olivat loppu. He nostivat hänet paareille.

Puoliajalla kerrottiin vaikutelmia. Lahtinen oli hieman äreä, mutta jollain tapaa innostunut onnekkaasta avauksesta hänkin oli. Sanoipa hän huolestuneella äänellä vanhan kantansa ilmaisemiseksi:
-Ei tainnu tulla paraatimarssia finaaliin, oli meinaan kenttä täys karvausta. Saa vain nähdä kuinka kauan sitä sovitaan sekaan.

Kun Lammio oli äänen kuulumattomissa, sanoi Rahikainen:
- Tuon perkeleen kuovin ne nyt sysäsivät kapteeniks. Ihme se ol, ettei tuo vaatinut kunniantekkoo.

- Millä tuo puolustuslinja nyt murretaan, vaikersi epätoivonen Kariluoto.
- Minä tiedän konstin. Jos pääsis yksi mies lähelle targetiksi. Se onnistuu varmasti paremmin, kun toiset auttavat taklauksilla. Jos sinä koko joukkueen saisitkin rynnäkköön, niin se joka tapauksessa avaisi aukon omaan puolustukseen, rauhoitteli Koskela.
- Minä koetan itse...
- Ei se käy. Minä menen.
- Se kuuluu minulle... Minun tehtäväni tämä on eikä sinun. Ei suinkaan puolustava keskikenttämies kuulu kärkeen.
- Ei se käy mitenkään. Jonkun on saatava keskitykset lähtemään ja se on sinun tehtävä. Ei siitä muuten mitään hyötyä ole.
Hengitystään pidätellen miehet käsittivät, että jos hän pääsisi tolpan juureen, olisi onnistuminen varmaa. Ja kun Koskela sinne pääsi, näkivät he miten tämä rauhallisesti sovitteli ruumistaan hyvään asentoon. Sitten hän kohosi salamana pystyyn, pyörähti ympäri ja pallo lensi. Se tapahtui niin nopeasti, että miehet tuskin tajusivat, miten Koskela sen puski.
Koko joukkue huusi suoraa huutoa, kun pallo sinkoutui suoraan verkon perille. Johtomaalista järkyttynyt vastustaja luopui ottelusta sovinnolla.

Seuraavaan otteluun joukkue sai mukaan loukkaantumisestaan toipuneen Rokan.

Kariluoto tunkeutui ryhmitykseen ja muutamia hänen miehiään seurasi. Heidän mukaansa ehätti Rokka, ja Kariluoto antoi kiltisti pallon hänelle, kun Rokka sen otti hänen jaloistaan ja toimitti ohimennen:
- Anna miul... Ota sie miestä... Tää onkii hyvä pel... näit olkii vähä karsinnois...
Seuraavaan harhautukseen meni kolme vastustajaa. Rokan liike oli nopeaa ja tarkkaa. Kariluoto tiesi, että jos he jatkuvasti painaisivat päälle, olisi vastustaja avuton. Jatkuva prässi esti sitä ajamasta palloon, ja lopusta pitivät huolen Rokan jalat, jotka eivät liikkuneet hätäisesti sinnepäin, vaan joka liike vei juuri siihen mihin piti.
Vastustajan lamaannuttua ja pallon levätessä maalissa Kariluoto kävellä veuhkasi innostuneena Rokan luo.
- Se oli kympin arvoista työtä tuo puolustuksen vyörytys.
- Kuule nyt Kariluoto! Sie oot nuor poika ja siul on viel sellasii urheusmielalloi. Sie pyrit sankartöitä tekemää. Mie taas en sellasil pane hitonkaa arvoo. Sillo pittää männä millo asjat vaatii, muullo pittää olla matalan. Sie suotta taano hyökätes kohottelit ittees ja annoit esmerkkii. Se on hyvä, mut katso tilanne ennen ku tiet sellasta. Myö ei olla tääl häviämäs, myö ollaa voittamas. Ain pittää katsoo. Tään hyökkäyksen ratekia on tällane. Sie mänet. Sinnuu taklataa. Sie juokset katsomatta ja hää pahalaine nappaa pallon. Ei, sie katsot suojat, sie katsot mis on vartija, sie ole nopija, mut älä hätähine. Tähtää ensi, tähtää hyvi tarkkaa, ja ammu ensi. Yhe sekunni etumatka riittää. Silviisii se on.

Koskela katsoi Lehtoa ja Lahtista, ja nämä vuorotellen toisiaan. Pienen äänettömyyden jälkeen sanoi Lehto:
- Vasen laita lähtee.
Lehto lähti. Hetkeksi salpasi hänen henkensä tukahduttava pelko. Mitä oli tuon pimeyden ja äänettömyyden sisällä. Samassa hetkessä hän tunsi kostean ja tihkusateisen ilman mukana paitsioansan pettävän. Hän nousi ylemmäs ja oli juuri astua rangaistusalueen ulkopuolelle, kun kuuli melkein jaloistaan huudon. Hän näki pallon vilahtavan, tunsi oman verkon heilahtavan ja kaatui heikosti äännähtäen.

Lopullisesti jatkopaikan ratkaisi viimeinen ottelu.

Rahikainen ampui, mutta hän pysyi yhä paitsioansan takana. Niinkuin useimpien rohkeiden pelaajien ilmeni Hietasenkin into levottomana toimintatarmona, ja Rahikaisen piilottelu tuntui hänestä yhä viheliäisemmältä. Hän tiesi aivan hyvin, että ellei hyökkäystä pysäytetä, on heidän tuhonsa edessä, sillä vastustajan olisi helppo survoa kasaan hajalleen joutunut lauma. Tämä pelko saikin hänet raivostumaan ja hän kirkaisi kiroten:
- Jumalaut! Lakka haaskamast niit kutei! Niit ei piissa präiski pisin taivast.
Maali oli parinkymmenen metrin päässä. Muutaman askeleen päässä hänen edessään oli vastustajan asettama muuri. Siitä saisi ehkä jonkinlaisen näkösuojan. Hietanen asetti pallon käsistään tuomarin osoittamaan paikkaan.
Hän näki silmissään muurin takana vilahtelevan maalivahdin kuvan. - Siihen... siihen... Sitten hän ampui.
Parin sekunnin kuluttua tuntui koko maailma puristuvan hänen päälleen. Hän vain makasi katsellen vuoroin verkossa makaavaa palloa, vuoroin miehiä, jotka huusivat hänelle: Hyvä Hietanen, hyvä... bravo Hietasen akan poika!
- Ei jumalaut poja! Kyl mää ole senttä aika poika. Mää ihmettele oikke ittiäin. Mikä mää ollenka olenka. Suame sankari mää ole.
Sarastiekin saapui.
- Minä kai joukosta ymmärrän parhaiten mitä te teitte, koska minä tiedän eniten tilanteesta.
Sarastie palasi valmentajan asenteeseen ja siirtyi yleisempiin kysymyksiin.
- Pitäisi olla hyvin onnistunut taktiikka tämä uusi. Mutta siltä näyttää, etteivät niiden taitavimmatkaan suunnittelijat löydä mitään keinoa suomalaista päättäväisyyttä ja rohkeutta vastaan.
Äsken valmentaja oli kehunut Hietasta, mutta noilla sanoilla hän jo kiitteli itseään. Sarastie tunsi, niinkuin useimmat valmentajat, joukkueen positiiviset teot omiksi teoikseen. Epäonnistumiset taas olivat pelkurien ja ylivoimaisen vastustajan syytä.

Vaihtomiehenä viime hetkillä kentälle tullut Viirilä pääsi rangaistusalueen rajalle ja pysähtyi.
- Hei karjut! Neljännesvälierä täällä loistelee Rio de Janeiron aamunkoitossa!

...

Pudotuspelit

- Mitä siellä on? tohotti Sihvonen, kun he olivat päässeet Lahtisen luokse.
- Niin, mitäs itte luulisit? Ketä siellä mahtas olla? Kuka sieltä ny mahtas ammuskella?

- Jättäkää vartiointi ja tulkaa!
Kenties Lahtinen ei kuullut tai sitten ei katsonut voivansa jättää rangaistusalueen rajaa. Joka tapauksessa Määttä näki, miten isokokoinen nuorukainen yhdellä heilautuksella tempaisi vastustajan nurin ja alkoi kyyryssä juosta. Kun Lahtinen juostessaan kaatui, luulivat he ensin tämän kompastuneen, mutta kun pallo yllättäen laukaistiin maaliin, kirosi Määttä.

- Liberoko siellä luulee olevasa iessä? Millo häne pääsä varjo sattu tuon maalitolpa kohal, ni sillo hänel tullokii noutaja. Nii mie oon päättäny häne kohastaa. Ja sitämukkaa rupiaa saamaa muut. Ai työ perkeleet!
Maalin tehtyään aloitti Rokka hyökkäyksen uudelleen. Ruohoisella kentällä kaatui vastustajaa nurin yhä uudelleen.
- Tuo perkelehä se ol, tuo maalvaht. Sie hitto kaavoit miut ja siit hyväst mie pistän pallon uuvestaa siu selkäis taakse. Noin... noin... noin. Katso mite männöö verko peril. Et sie hitto petä Roka Anttii.

- Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa omal maaliviival saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie voi häne kansaa sammaa palloo jakkaa. Se on tään puolustuspelin ratekia. Muuta viisautta siin ei oo, eikä tule.

- Anna ny muutama pystysyöttö!
Puolustuksessa Mäkilä aikaili ja jahkaili pyöritellen palloa milloin mihinkin, ja Hietanen odotti kärsimättömänä. Mäkilä avasi peliä harvoin ja siksipä tämä hetki tuntui hänestä suorastaan juhlalliselta. Hetken kuluttua hän antoi kurjan ja surkean syötön ylöspäin.
- Otat sen varovast sitten. Ja älä tuu pyytähän mitään vähiin aikoohin.
- Tattis.
Hietanen harmistui ensin. Mutta sitten häntä alkoi väkisinkin naurattaa tuo kurja liru.
- No, kyl mää täl pärjän pual vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal.

Kookas hahmo ilmestyi Rokan eteen ja seuraavan sekunnin aikana tapahtui paljon. Rokka tavoitteli palloa heti, mutta äskeinen ajatus omasta pelaajasta aiheutti hänelle kalliin sekunnin kymmeneksen menetyksen. Rokka ei alkanut tapella pallosta, vaan hellitti siitä heti ja teki vastustajalleen saman tempun, minkä tämä hänelle. Hän taklasi tämän syrjään. Taklaus sisälsi koko hänen hurjan puolustautumisvimmansa voiman. Töytäisy kaatoi miehen, ja sillä aikaa Rokka nappasi pallon haltuunsa. Rokka oli epätoivoisen vimman vallassa. Hän toimi koko tarmollaan, mutta tuo vimma ei ollut sokeata hätäistä riehuntaa, vaan jokainen Rokan liike oli tarkoituksenmukainen. Tilanteen lopulta selvittyä Rokka käski puolustuksen jäädä vartiomaan laitoja.
- Tää nääthäsie olkii painimaaottelu. Mie sain selkävoiton. Sääntöi mie taisin rikkoo siin, mut hyö ko tulliit sellasel joukol.
- Selkävoiton... hihi... Tosta yhdestä on tullu työvoitto. Se sai juur punasen kortin.

...

Finaali

Yleisö räjähti huutoon hieman kauempana. Tunnelista kentälle marssiessaan Mäkilä rauhoitteli lähintä pelaajaa:
- Älä pelkää! Mennähän rauhas. Ei s'oo ihmises. S'oon suuremmas käres.

- Valmentaja! Vastustaja!
- Missä?
- Tuolla! Ketjussa. Pallo hallussaan.
Sarastie komensi puolustuksen muodostelmaan ja katsoi itse vaihtopelaajan osoittamaan suuntaan. Hän tajusi heti kaiken nähdessään laidalla etenevän hyökkääjän ja sen takana tulevan laitalinkin. Niistä hän arvasi koukkauksen olevan kysymyksessä, sillä tavanomainen hyökkäys pitäisi puolustuksen perusmuodostelmassa.
Sarastie komensi epäröiviä miehiä oikeille paikoilleen. Pari syöttöä avasi hyökkäyksen.
- Otan kohta vaihtopelaajan kentälle, jos tämä ei toimi.
Topparit ja laitapakit menivät ansaan ja juoksivat väärään suuntaan, ja Sarastie näki erään vastustajan ojentavan jalkansa rangaistusalueen rajalla. Ensimmäinen laukaus oli tarkka. Sarastie oli maansa myynyt.

- Järjestäkää miesvartiointi kuntoon. Aluepuolustus upotetaan lampeen. Ainoastaan maalivahdin aluetta vartioidaan.
Koskela katseli ympärilleen ja näki Määtän nojaavan maalitolppaan.
- Otatko sinä?
- Vaan sillähän ei ole väliä. Miten vain.
Tuntui kuin Määtän vartioma maali olisi kuulunut luontojaan pidettäväksi. Turnauksen ensimmäisestä päivästä lähtien tämä oli siitä huolehtinut. Koskaan ei kukaan ollut kuullut hänen tarjoavan sitä jonkun muun vahdittavaksi. Muutaman kerran oli verkko soinut, mutta niitä Määttä ei katsonut syykseen.

Puoliajalla manageri Karjula ilmestyi pukusuojaan.

Välittämättä siitä, että useita miehiä oli kuulemassa hän sanoi:
- Teidän hätäisen arlviointinne takia olemme tulleet siihen, että se painaa meidän sivustamme kasaan. Merlkitsi parlhaan aseman menetystä.
Koskela puhui velvollisuudesta. Häntä eivät muutenkaan kiinnostaneet Karjulan sanat, sillä hän tiesi hyvin, etteivät järkisyyt lopettaisi tämän kiukkua, joka näytti yhä vain yltyvän hänen rauhallisesta äänensävystään.
- Täytyy ottaa huomioon, etten minä niissä olosuhteissa voinut vetää joukkueen kylkeä kiinni vastustajaan. Ryhmitys oli liian arka. Muutenkin miehet olivat johtomaalin lamauttamia.
- Minä otan huomioon. Minä tunnen tilanteen enkä tarlvitse selvityksiä. Mutta teidän täytyy tietää, että joukkue hävisi puoliajan vasta sitten, kun te sen tunnustitte menetetyksi. Nyt järljestätte nopeasti joukkueen. Ryhmitys tuosta sivurajaa myöten. Tarpeeksi vahva rleserlvi sivustoja varten, joiden turlvaaminen järljestettävä aktiiviselle perlustalle. Tuorleet vaihtomiehet kentälle. Aluepuolustus kuntoon.
Ilmeettömällä äänellä Koskela sanoi:
- Käskin luopua aluepuolustuksesta saadakseni miehistön kantamaan vastuuta.
Karjulan leuka jäkätti vähän aikaa. Hän karjui kuin vähäjärkinen.
- Ja miehet. Kumpia te olette, lampaita vai suomalaisia jalkapalloilijoita?
Honkajoki pyöritteli silmiään suu auki teeskennellen hämmästystä. Sitten hän kysyi Vanhalalta virallisen tärkeällä äänellä:
- Laitalinkki Vanhala. Oletteko te lammas vai suomalainen jalkapalloilija?
- Minä olen maailman paras kenttätaistelija, hihi...

Koskela seisoi keskiympyrässä valmiina aloitukseen. Hän kuuli Honkajoen sanovan manageria matkien, mutta kuitenkin vakavalla ja pelosta paksulla äänellä:
- Perlkele. Nyt tarlvittais rlajua taklauspeliä.
Koskela potkaisi palloa ja nousi hyökkäykseen. Kerran hän yritti selvitä ryhmityksen läpi, mutta paitsioansa puri. Vastustajan hyökkäys ajoi rohkeasti vartionnin ohi. Ketjussa nähtiin, että Koskela ei enää noussut, ja kun vastustaja eteni, alkoivat miehet vetäytyä. Siitä se repesi.

Koskelan tilalle vaihdettu Jalovaara meni Vanhalan luokse.
- Koettakaa tuota aukkoa myöten. Näätkö sinä tuon ryhmityksen?
- Nään.
- Sen vieressä on niitten paitsioansa. Tuolla ryteikössä on ainakin kaksi topparia, mutta ne eivät pääse nousemaan. Määttä avaa pitkällä aloituspotkulla. Jos sinä pääset läpi ja saat ne pelistä pois, niin jatko on selvä.
- Kyllä minä yritän. Asumaniemi ja Honkajoki mukaan... Eikä enempää. Paljous ei muuta kuin haittaa...
- Ei teidän tarvitse saada muuta kuin kavennusmaali. Sillon se aukee.

Epätoivoinen, katkera uhma nousi Jalovaaran mieleen. Hän tiesi jo, että peli oli menetetty.
Hän antoi merkin. Määtän aloituspotku lähti heti. Jalovaara näki Vanhalan syöksyvän eteenpäin. Sen hän ehti nähdä, että Asumaniemi juoksi melkein pystyssä Vanhalan ohi.
- Jumalauta poika! Me ollaan kahden.
- Älä välitä! Me toimitaan äkkiä... Mä menen nyt.
- Kun se ei tullu, huohotti Vanhala, mutta näki samassa Honkajoen syötön mätkähtävän jalkoihinsa.
Sitten Priha siirsi pallon Asumaniemen yli ja tämä jatkoi sen verkon perälle. Asumaniemi hehkui intoa ja hurmiota, ja Vanhalakin kohosi samaan innostukseen.

Ei ainutkaan vastustaja päässyt sumppupuolustuksen läpi. Sen takaa ammuttiin kuitenkin kiivaasti.
Asumaniemi kääntyi hieman sivuttain rangaistusalueen kulmassa ja nousi samalla, jolloin hänen kohdalleen jäi sumppuun aukko. Samalla hän horjahti ja tarttui rintaansa.
- Se on sivuverkossa... Pallo on sivuverkossa...
Kaikki olivat tyrmistyneitä. Äskeinen helppo onnistuminen ja kavennusmaali oli nostanut mielialan melkeinpä riemukkaaaksi. 3-1 -johtomaali jysähti tämän tunnelman keskelle kuin moukarinisku.

Lisäajalla oli pelko sentään vielä suurempi kuin ennen. He tiesivät, että peli loppuisi pian.
- Älä enää tee maalia.
Miehet riisuivat paitansa. Hiljaisina, väsynein katsein he seurasivat vastustajan voitonjuhlia.

Honkajoki penkoi varustekassiaan. Hän heitti nappulakenkänsä Vanhalalle ja sanoi:
- Pistä, Priha, roskikseen! Minä olen kadottanut peli-iloni.
Priha kääntyi jälleen suihkuun päin ja sanoi sitä säädellessään:
- Vastustaja voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi.