Ykkönen vai kakkonen?

Suomessa on keväästä alkaen kohkattu siitä, valitaanko Patrik Laine NHL:ään ykkösenä vai kakkosena. Vastaus saatiin reilu viikko sitten eli kakkosena, kuten ennustettiinkin. Ikään kuin asialla loppujen lopuksi olisi merkitystä. Kyseessä on kuitenkin vasta 18-vuotiaiden pelaajien ennustetun potentiaalin arvaamisesta. Vai onko sillä kuitenkin ennustearvoa? Pitihän asiaa tutkia, vaikka loppujen lopuksi kyse on urheilun mittakaavassa vähäisestä lajista.

NHL:n varaustilaisuus on järjestetty vuosittain 1963 alkaen. Merkitystä on kuitenkin varauksilla vasta 1969 alkaen, koska sitä ennen sai varata vain sellaisia pelaajia, jotka eivät olleet tehneet minkään joukkueen kanssa juniorisopimusta. Niinpä tarkastelun ensimmäinen vuosi on 1969. Yksi huvittava poikkeus varauksissa on vuosi 1979, jolloin kilpaileva WHA lakkasi olemasta ja sen neljä parasta joukkuetta liittyi NHL:ään. Tämä vaikutti muutamaan varausikäiseen pelaajaan siten, että WHA:n listoilla olleina laajennusjoukkueet pystyivät suojaamaan heidät varauksilta. Niinpä Wayne Gretzkyä ei koskaan varattu NHL:ään, koska hänen seuransa Edmonton Oilers suojasi hänet. Mutta jätetään tämä huomioitta, koska se ei sinänsä vaikuta varattujen pelaajien oletettuun potentiaalin, vaan varattujen pitäisi edelleen olla keskinäisessä paremmuusjärjestyksessä, mikäli arvio osui oikeaan.

Tutkailin NHL:n varauksia vuosien varrella tätä kirjoitusta varten, mutta totesin että tästä tuleekin luultavasti kaksiosainen kirjoitus. Jälkimmäisessä osassa - jos sellainen ensi viikolla tulee - tarkastellaan, millaisen ennusteen varausnumero antaa tulevalle uralle. Eli ovatko esimerkiksi varausnumerolla 50 varatut pärjänneet urallaan selvästi paremmin kuin numerolla 150 varatut? Nykyään (vuodesta 2006 alkaen) varauskierroksia on seitsemän ja koska seuroja on 30, varauksia tehdään periaatteessa 210. Joskus tehdään muutama varaus enemmän tietyn erikoissäännön takia, yleensä varauksia on ollut 211. Aiemmin varausten määrä vaihteli. Eniten varauksia tehtiin 2000, jolloin niitä oli 293. (Triviakysymys: Mikä NHL:n ennätys on Lauri Kinoksella, joka ei koskaan siellä edes pelannut? Vastaus: Hänellä on NHL:n historian kaikkien aikojen suurin varausnumero.) Vähäisin määrä varauksia oli vapaista varaustilaisuuksista ensimmäisessä 1969, jolloin niitä tehtiin 84.

Tässä kirjoituksessa verrataan ykkös- ja kakkosvarauksia sen perusteella, millaisen uran he ovat tehneet. Toki viimeisiltä vuosilta urat ovat kesken tai jopa aivan alussa, mutta otetaan kuitenkin ne mukaan. Olisi helpompaa laskea vain lukumäärät eli kuinka moni ykkösvaraus on lopulta ollut parempi kuin saman vuoden kakkosvaraus. Tarkempi tulos saadaan kuitenkin pisteyttämällä suoritukset. Jokaisen vuoden kahdelle ensimmäiselle varaukselle jaetaan yhteensä seitsemän pistettä siinä suhteessa, millainen ura keskinäisessä vertailussa on ollut. Asteikko:
7 - 0: Supertähti ja totaalinen floppi.
6 - 1: Aivan selkeästi toista parempi pelaaja.
5 - 2: Ei epäilystä, kumpi näistä teki paremman uran.
4 - 3: Lähes samanvertaiset suoritukset.
Lopuksi lasketaan pisteet kaikista 48 varaustilaisuudesta.

1969: Rejean Houle - Marc Tardif: 3-4
Tardif on Hall of Famer, Houle ei. Muuten suunnilleen samoissa.

1970: Gilbert Perreault - Dale Tallon 6-1
Tallon teki kohtuullisen uran, mutta Perreault oli supertähti.

1971: Guy Lafleur - Marcel Dionne 4-3
Kaksi supertähteä.

1972: Billy Harris - Jacques Richard 5-2
Kumpikaan ei kasvanut odotettuun potentiaaliin, mutta Harris oli selvästi parempi.

1973: Denis Potvin - Tom Lysiak 5-2
Supertähti ja runkopelaaja.

1974: Greg Joly - Wilf Paiement 2-5
Paiement oli tähti, Joly enemmän tai vähemmän floppi.

1975: Mel Bridgman - Barry Dean 6-1
Että ketkä? No, Bridgman teki kelpo uran mutta Dean floppasi pahasti.

1976: Rick Green - Blair Chapman 5-2
Kaksi runkopelaajaa.

1977: Dale McCourt - Barry Beck 2-5
Taas kaksi runkomiestä.

1978: Bobby Smith - Ryan Walter 5-2
Smith oli jonkinmoinen tähti eikä Walterkaan pelannut huonosti.

1979: Rob Ramage - Perry Turnbull 5-2
Kuten edellä.

1980: Doug Wickenheiser - Dave Babych 2-5
Kaksi jonkinmoista floppia, ainakin jos katsoo keitä varattiin sijoilla 3-6.

1981: Dale Hawerchuk - Doug Smith 6-1
Tähti ja runkomies.

1982: Gord Kluzak - Brian Bellows 1-6
Floppi ja tähti.

1983: Brian Lawton - Sylvain Turgeon 2-5
Lawtonia pidetään yhtenä epäonnistuneimmista ykkösvarauksista, mutta ei Turgeonkaan ihmeitä esittänyt. Sijoilla 3-5 varattiin Pat LaFontaine, Steve Yzerman ja Tom Barrasso.

1984: Mario Lemieux - Kirk Muller 6-1
Muller teki kelpo uran, mutta vertailukohta on siis Lemieux.

1985: Wendel Clark - Craig Simpson 5-2
Tähti ja runkomies.

1986: Joe Murphy - Jimmy Carson 3-4
Carson oli parempi pelaaja, mutta Murphy pelasi melkein tuplapitkän uran.

1987: Pierre Turgeon - Brendan Shanahan 2-5
Turgeon oli hyvä, mutta Shanahan on Hall of Famessa.

1988: Mike Modano - Trevor Linden 5-2
Samat sanat kuin äsken, mutta eri järjestyksessä.

1989: Mats Sundin - Dave Chyzowski 7-0
Dave Kuka? 126 NHL-peliä ja 31 pistettä ei ole hyökkääjältä kummoisesti.

1990: Owen Nolan - Petr Nedved 4-3
Melko tasavahvat miehet.

1991: Eric Lindros - Pat Falloon 6-1
Vaikka Lindros ei kasvanut odotusten mukaiseksi, oli hän silti supertähti.

1992: Roman Hamrlik - Aleksei Jashin 4-3
Melko tasoissa.

1993: Alexandre Daigle - Chris Pronger 1-6
Floppi ja Hall of Famer.

1994: Ed Jovanovski - Oleg Tverdovski 5-2
Kaksi B-tähteä, mutta Jovanovski selvästi parempi.

1995: Bryan Berard - Wade Redden 2-5
Berardin menestystä rajoitti paha silmävamma.

1996: Chris Phillips - Andrei Zjushin 6-1
Tähti ja floppi.

1997: Joe Thornton - Patrick Marleau 5-2
Monivuotiset joukkuekaverit San Josessa.

1998: Vincent Lecavalier - David Legwand 4-3
Melko tasoissa.

1999: Patrik Stefan - Daniel Sedin 1-6
Stefan on tunnettu lähinnä legendaarisesta mokastaan.

2000: Rick DiPietro - Dany Heatley 1-6
DiPietro oli hyvä maalivahti, mutta loukkaantumiset rajoittivat uraa pahasti.

2001: Ilja Kovaltsuk - Jason Spezza 4-3
Tämä olisi varmasti 5-2 tai jopa 6-1, jos Kovaltsuk ei olisi lähtenyt kesken kaiken KHL:ään.

2002: Rick Nash - Kari Lehtonen 6-1
Nash ei aivan ole yltänyt odotuksiin, mutta Lehtosen katkonainen ura ratkaisee.

2003: Marc-Andre Fleury - Eric Staal 2-5
Fleury on hyvä maalivahti, mutta Staal on huippupelaaja.

2004: Aleksander Ovetshkin - Jevgeni Malkin 5-2
Venäläisten jäsentenvälisissä Ovetshkin on selvästi parempi.

2005: Sidney Crosby - Bobby Ryan 6-1
Tämä on tietysti Ryanin kannalta epäreilua.

2006: Erik Johnson - Jordan Staal 3-4
Johnson olisi ehkä parempi, mutta loukkaantumiset ovat rajoittaneet ottelumäärää.

2007: Patrik Kane - James van Riemsdyk 6-1
Supertähti ja runkomies.

2008: Steven Stamkos - Drew Doughty 5-2
Ei Doughtykaan huono ole, mutta Stamkos on parempi.

2009: John Tavares - Victor Hedman 5-2
Tähti vastaan melkein tähti.

2010: Taylor Hall - Tyler Seguin 3-4
Melko tasoissa.

2011: Ryan Nugent-Hopkins - Gabriel Landeskog 3-4
Melko tasoissa.

2012: Nail Yakupov - Ryan Murray 5-2
Murray ei ainakaan vielä ole kummoisia esittänyt.

2013: Nathan McKinnon - Aleksander Barkov 4-3
Vaikka Suomessa Barkovia hehkutetaan, on McKinnon vielä parempi.

2014: Aaron Ekblad - Sam Reinhart 5-2
Ekblad on pelannut jo kaksi hyvää kautta, Reinhart yhden kohtuullisen.

2015: Connor McDavid - Jack Eichel 4-3
McDavid-hehkutuksessa on jäänyt huomaamatta, että Eichel keräsi viime kaudella enemmän pisteitä. McDavid silti edellä, koska pelasi loukkaantumisen takia vain puolet kaudesta.

2016: Auston Matthews - Patrick Laine 3-4
Laine pelasi paremmat MM-kisat.

Yhteenveto: 48 varauksesta kuusitoista kertaa on kakkosvaraus tähänastisilta saavutuksiltaan ylittänyt ykkösvarauksen. 32 kertaa on ykkösvaraus kuitenkin ollut parempi. Johtopäätös on se, että kyllä, useimmiten scoutit ovat osuneet oikeaan. Kun lasketaan seitsemän pisteen jaottelun perusteella kertyneet pisteet, ykkösvaraukset johtavat lukemin 195-141. Keskimääräinen pistelukema per vuosi on 4,06 - 2,94.

Johtopäätös: Kyllä, ykkösvaraukset ovat menestyneet selvästi paremmin. Ero on tilastollisesti merkittävä. Erot eivät kuitenkaan absoluuttisesti ole hirvittävän suuret.