Uusinta: Rajoitin

Lukijalle: Tämä tulevaisuudenkuva ei sitten toteutunut. Ei sen takia että olisin odottanutkaan näin tai edes vähän sinne päin käyvän edes kymmenen prosentin todennäköisyydellä. Vastikään Hesarissa oli jälleen kerran juttu siitä, kuinka ilmastonmuutoksen hillitsemisessä alkavat olla käsillä viimeiset hetket, ellei sitten olla jo myöhässä. Tyypilliseen tapaan siinäkään ei välitetty pätkän vertaa siitä, mikä todellinen ongelma on: kehitysmaiden hillitön väestönkasvu. Kaikkien muiden ongelmien ratkaisu – joka on jopa mahdotonta – ainoastaan siirtää katastrofia marginaalisen ajan tuonnemmas. Mikäli tämä juttu olisi toteutunut, mitään muita toimenpiteitä ei oikeastaan tarvitsisi edes tehdä:

Kirjoituspöydän paperipinoja selannut Chennamaneni Ganesh löysi etsimänsä. Poimiessaan yhteen niitatut arkit käsiinsä hänen mieleensä muistui hänen kotimaakuntansa Tamil Nadun tilanne. Se oli Intian keskiarvoa vauraampi eikä kärsinyt yhtä rajusta liikakansoituksesta kuin muu maa. Silti 80 miljoonaa asukasta oli liikaa 130 tuhannella neliökilometrillä. Ainakin jos tarkoituksena olisi saavuttaa kohtuullisen hyvä elintaso. Vieläpä siten että luonnonvaroja ei käytettäisi kestämättömällä tavalla.

Ganesh vilkaisi päällimmäistä paperiarkkia ja huokaisi. Ylänurkassa oleva päiväys oli parin viikon takaa, maaliskuulta 2018. Projekti oli edennyt salamavauhdilla, aikaa oli kulunut vain reilut puoli vuotta sen alusta. Silti hän koki onnistuneensa tässä hyvin. Salaisuus oli, kuten aina onnistuneessa johtamisessa, oikeiden alaisten valitseminen oikeisiin tehtäviin. Siksi juuri hänet olikin tämän projektin johtajaksi valittu. Paitsi että hän sattui olemaan demografian professori, hänellä oli myös liike-elämän johtokokemusta ja maine loistavana organisoijana. Sekä miehenä joka osasi pitää suunsa kiinni. Tämän projektin työntekijöistä 90 % ei tiennyt yhtään mitään sen tarkoituksesta ja lopuista kymmenestä prosentista 90 % tiesi vain murto-osan. Mutta vielä tämän kuun aikana koko maailma tietäisi käytännössä kaiken. Olettaen että Ganeshin esitys saisi hänen johtajiensa hyväksynnän. Mikä käytännössä varmasti toteutuisi. Hän oli noudattanut heidän antamiaan suuntaviivoja ja varmistanut aina välillä, että oli ymmärtänyt tehtävänannon oikein. Ja koska päälliköitä oli kolme, oli hyvin ilmeistä että konsensuksen nimissä he olisivat valmiita omalta osaltaan hieman joustamaan, jotta suunnitelmaa alettaisiin toteuttaa. Oli nimittäin käytännössä pakko. Nykymeno voisi periaatteessa jatkua vielä vuosia, mutta mitä kauemmin menisi, sitä suurempi olisi odottava katastrofi. Nyt toimimalla oli viimeinen hetki välttyä pahimmalta, siitä Ganesh oli varma. Onneksi asiasta oli päästy periaatteen tasolla sopimukseen vajaa vuosi sitten.

Kun Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, pelättiin hänen hyviä suhteitaan Venäjään ja sen itsevaltiaaseen Vladimir Putiniin. Kukaan ei osannut odottaa, että kaikki alkaisikin Kiinasta. Maan johtaja Xi Jinping teki aloitteen, johon Trump tarttui. Ja Putin seurasi perässä. Kun kolme maailman suurinta ydinasevaltaa pääsee keskinäiseen yhteisymmärrykseen, muilla ei ole enää paljon sanottavaa. Muodon vuoksi salaista aiesopimusta allekirjoittamaan otettiin vielä Ranskan ja Ison-Britannian johtajat muiden virallisten ydinasevaltojen edustajina. Intialta ja Pakistanilta, Pohjois-Koreasta nyt puhumattakaan ei kysytty. Ei myöskään Israelilta, jonka arsenaali oli kaikkein suurin sopimuksen ulkopuolelle jätetyistä ydinasevalloista. Ganesh ei voinut olla ajattelematta sitä vaihtoehtoa, että hänet oli laitettu tämän projektin johtoon juuri siksi, että hän sattui olemaan intialainen. Mutta hänelle sillä ei ollut merkitystä, sillä hän oli päättänyt olla ehdottoman puolueeton. Kenties se kuitenkin merkitsisi suurelle yleisölle jotakin ja siinä tapauksessa sen parempi.

Kolmen suuren maan johtajat olivat todenneet kaikkien nähtävissä olevan mutta yhtä lailla kaikkien kiistämän tosiasian. Hetkinen, Ganesh korjasi itseään. Ei kiistämän. Vaan tosiasian, jota kukaan ei halunnut nähdä. Maapallon kantokyky ei riittänyt ja se johtui ihmiskunnan holtittomasta lisääntymisestä. Väkiluku oli sadan vuoden aikana nelinkertaistunut. Ihmiskunta poltti maapallon resursseja moninkertaisella vauhdilla suhteessa kestokykyyn. Siinä eivät auttaneet mitkään energiansäästökampanjat ja uudet viljelysmenetelmät. Ja suurinta hulluutta oli kasvissyönti, Ganesh hymähti. Se kyllä näennäisesti säästi maapalloa, mutta käytännössä se ainoastaan mahdollisti entistä suuremman väestömäärän. Josta oli seuraamuksia, jotka näkyivät jo nyt, vaikka niitä ei uskallettu oikeasti tutkia muuten kuin rottakokeilla. Jos rottia oli liikaa, niin ruoka- ja viriketilanteesta riippumatta käytöshäiriöitä alkoi esiintyä pelkästään liian suuren populaation takia. Ja täsmälleen sama ilmiö oli jo havaittavissa ihmiskunnassa.

Ganeshille oli annettu tehtävä suunnitella järjestelmä, jonka avulla ihmiskunnan väestömäärää kontrolloitaisiin. Budjetti oli valtava ja tehtävä salainen.
Ensimmäisessä vaiheessa Ganesh oli määrittänyt, mikä olisi oikea väkiluku maapallon kantokyvyn kannalta. Hän tiesi jo etukäteen, että tulos olisi sen verran järkyttävä, että sitä ei mitenkään voisi ottaa tavoitteeksi yhden tai edes viiden sukupolven aikana. Ilman operaatioita, jotka saisivat holokaustin näyttämään kesäiseltä piknikiltä. Ja se ei tullut kyseeseen, oli toimittava humaanisti.
Toisessa vaiheessa hän oli tutkinut, mihin asti väestömäärää rajoitettaisiin. Yleisessä katsannossa asia oli täysin päälaellaan, kun julistettiin kuinka teollisuusmaat kuluttivat liikaa luonnonvaroja. Tilanne oli juuri toisinpäin. Teollisuusmaiden väkiluku oli pysynyt siedettävällä tasolla, kun taas kehitysmaissa väestöräjähdys oli ongelma. Jos kehitysmaalaisilla olisi sama elintaso kuin teollisuusmailla, maapallo luhistuisi nopeasti. Paitsi tietysti jos kehitysmaiden väkiluku olisi pysynyt samalla tasolla kuin teollisuusmailla. Niinpä Ganesh oli ottanut suunnitelmansa pohjaksi yksinkertaisen perusajatuksen: oikea väestömäärä kullekin maalle olisi suunnilleen sama kuin sata vuotta sitten eli 1918. Silloin maiden välinen kauppa oli sen verran vähäisempää, että jokainen maa elätti suunnilleen sen verran ihmisiä kuin mahdollista oli. Ja kun huomioi sen jälkeisen viljelyn tehostumisen, hän määritti väliaikaiseksi väestömäärätavoitteeksi kaksinkertaisen lukumäärän silloiseen väestöön nähden. Mikä koko maailman mittakaavassa tarkoitti 3,4 miljardia. Tämän laskeminen oli ollut melkoinen operaatio, sillä vanhat väestötilastot olivat pahasti puutteellisia. Mutta melkoisen hyviin arvioihin hänen työryhmänsä oli päätynyt.

Ongelma oli tietysti siinä, että sadan vuoden aikana muuttovirrat olivat vaikuttaneet maiden väestönkehitykseen. Olihan Yhdysvaltoihin – noin esimerkiksi – muuttanut paljon siirtolaisia, joten olisi epäreilua että Yhdysvaltojen väestöä rankaistaisiin tästä. Samoin kuin yhtä epäreilua olisi ollut se, että siirtolaisia lähettäneet maat pääsisivät tästä seurauksitta. Ganesh oli kuitenkin kehittänyt tähänkin ratkaisun – ainakin kohtuullisen hyvän sellaisen. Hänen muutaman hengen ydintiiminsä oli pohtinut monenlaisia vaihtoehtoja, kuten globaalin lapsioikeuksien pörssin tai maiden sisäisen autonomian mutta siirtolaisten lapsimäärän rajoittamisen. Näistä oli joitakin elementtejä otettu ratkaisuun, mutta perusidea oli ollut toisenlainen. Maat oli jaettu kuuteen ryhmään A-F. Tai tarkalleen ottaen ei maita, vaan näiden asukkaat. Mikä ei välttämättä tarkoittanut että henkilö olisi laskettu kotimaansa kiintiöön, vaan siihen mistä hänen esivanhempansa olivat lähtöisin.

Ganeshin ryhmä oli lähtenyt vuoden 1918 tilanteesta. Jokainen tuolloin elossa ollut henkilö oli laskettu hänen silloisen kotimaansa kiintiöön. Ja heidän lastensa kiintiöpaikka määräytyi tämän maan mukaan riippumatta siitä, missä he sattuivat asumaan. Jos kaksi italialaista muutti vuonna 1920 Yhdysvaltioihin ja meni siellä naimisiin, heidän lapsensa laskettiin italialaisiksi, vaikka kansalaisuus olikin Yhdysvaltojen. Samoin näiden lasten - mikäli he menivät toisen laskennallisen italialaisen kanssa naimisiin - lapset laskettiin italialaisiksi.
Tulevaan esitteeseen oli kirjattu esimerkkitapauksia, joissa käytettiin malleina viittä maata: Utopiaa, Imagiaa, Mentaliaa, Fabriciaa ja Residensiaa. Siinä oletettiin esimerkkihenkilön olevan aina Residensian kansalainen:
1) Jos henkilön vanhemmat kuuluivat Utopian kiintiöön eli olivat laskennallisesti utopialaisia, hänet laskettiin Utopian kiintiöön muista tekijöistä riippumatta.
2) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen imagialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Imagian kiintiöön. Hänen henkilökohtainen luokituksensa oli näiden keskiarvo: jos maiden luokitukset olivat A ja C, henkilön luokitus oli B. Pyöristys tehtiin alaspäin eli tapauksessa D ja E luokitus oli E.
3) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen utopialais-imagialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön. (Eli hän oli vähintään puoliksi utopialainen ja loppuosaltaan sekoitus, jolloin se toinen puoli laskettiin todellisen kansalaisuuden mukaan riippumatta siitä, oliko loppuosassa residensialaista vai ei.)
4) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialainen ja toinen imagialais-mentalialainen, hänet laskettiin jälleen puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön.
5) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialais-imagialainen ja toinen utopialais-mentalialainen, hänet laskettiin puoliksi Utopian ja puoliksi Residensian kiintiöön.
6) Jos henkilön toinen vanhempi oli utopialais-imagialainen ja toinen mentalialais-fabricialainen, hänet laskettiin kokonaan Residensian kiintiöön.
Väestökirjanpito oli tietysti joissakin maissa puutteellista. Jos jonkun taustasta ei olisi tietoa, hänet laskettaisiin asuinmaansa kiintiöön.

Kansallisen väestökiintiön suuruus oli vuoden 1918 väkiluku kaksinkertaisena. Jos utopialaisia oli alle 1,5 kertaa enemmän kuin vuonna 1918, Utopia kuului luokkaan A. Jos heitä oli 1,5-2 -kertainen määrä vuoden 1918 tasoon nähden, utopialaiset kuuluivat luokkaan B. 2-4 -kertainen määrä vei luokkaan C, 4-8 -kertainen luokkaan D, 8-16 -kertainen luokkaan E ja yli 16-kertainen alimpaan eli luokkaan F. Alustavien laskelmien mukaan muutama maa päätyi F-luokkaan. Käsittämätöntä jopa alan professori Ganeshin mielestä. Maailmassa oli kansoja, jotka olivat kaksikymmenkertaistaneet väkilukunsa sadassa vuodessa! Ei ihmekään että pallo natisi liitoksissaan.

Jokaiselle luokalle asetettiin sääntö, kuinka monta lasta sen luokan edustajalla sai olla. Tämän rajan sai ylittää tietyin ehdoin eli maksamalla sakkomaksu. Maksuja oli kahdenlaisia: ylitys- ja rajoitusmaksut. Ylitysmaksun suuruus oli puolet perusmaksusta ja rajoitusmaksun perusmaksu kaksinkertaisena. Perusmaksu määräytyi henkilön asuinmaan mukaan laskemalla koko maailman ja asuinmaan BKT:n asukaskohtainen keskiarvo. Tällä hetkellä maailman BKT/asukas oli 16 000 dollaria eli Ganeshin kotimaan Intian tapauksessa perusmaksu oli 11 000 dollaria, koska Intian BKT/asukas oli 6000 dollaria. Tämä tarkoitti ylitysmaksun olevan 5500 dollaria ja rajoitusmaksun 22 000 dollaria.
Jos luokalle annettiin vaikkapa kahden lapsen kiintiö, niitä oli kahdenlaisia. Ylityskiintiö ja rajoituskiintiö. Kahden lapsen ylityskiintiö tarkoitti sitä, että jos henkilölle syntyi kolmas lapsi, hänen oli maksettava ylitysmaksu. Eli puolet perusmaksusta. Kahden lapsen rajoituskiintiö tarkoitti taas sitä, että kahden lapsen syntymän jälkeen seurasi pakkosterilointi, ellei maksanut rajoitusmaksua. Eli perusmaksua kaksinkertaisena. Ja molemmissa tapauksissa ylimääräisen lapsen syntymän jälkeen tuli pakkosterilointi, ellei maksanut rajoitusmaksua - mutta kaksinkertaisena, eli Intian tapauksessa 44 000 dollaria. Ja toisen ylimääräisen lapsen jälkeen sama ruljanssi - mutta nyt nelinkertaisena maksuna. Ja niin edelleen aina maksun kaksinkertaistuessa.

Ganesh otti paperinipun ja silmäili sitä. Tämä oli pelkkä karkea yleistys, mutta se toimisi suurelle yleisölle selkeimpänä nyrkkisääntönä. Maat oli siis jaettu kuuteen ryhmään A-F sen mukaan, millä tavoin niiden väestön lisääntymistä rajoitettaisiin. Luettelossa olivat vain yli miljoonan asukkaan maat, pienempiä hän ei tälle päälistalle ollut ottanut. Tärkeintä oli esitellä ensin merkittävimpien maiden lista. Listassa lukivat maan nimen jälkeen sen nykyinen väkiluku ja sen jälkeen vuoden 1918 väkiluku kaksinkertaisena. Kuinka sopivaa olikaan, että rajoitukset astuisivat voimaan tasan sadan vuoden kuluttua siitä, vuoden 2018 lopussa. Hän luki listan vielä kerran läpi.

Lista A:
Saksa 80,4 123,5
Tsekki 10,7 20,1
Unkari 9,8 15,8
Itävalta 8,8 13,1
Kroatia 4,5 6,9
Liettua 2,8 4,4
Viro 1,2 2,2
Näissä maissa asukasluku oli niin pieni, että minkäänlaisia rajoituksia ei niille asetettu.
Yli puolet oli saksalaisia, jotka selvisivät niukasti tälle listalle. Raja oli 123,5 miljoonaa ja saksalaisia oli muuttanut niin paljon siirtolaisiksi, että se olisi ylittynyt. Mutta itse Saksan 80,4 miljoonasta asukkaasta sen verran moni oli vastaavasti muunmaalaisia siirtolaisia, että se riitti kompensoimaan.

Lista B:
Yhdysvallat 328,8 206,2
Venäjä 142,4 155,4
Ranska 67,5 79,6
Iso-Britannia 65,2 86,9
Italia 62,5 77,3
Ukraina 43,6 47,5
Puola 38,5 54,9
Kanada 35,9 16,6
Australia 23,5 10,0
Romania 21,5 22,2
Belgia 11,6 15,2
Portugali 10,9 12,0
Kreikka 10,8 12,3
Ruotsi 10,0 11,6
Valkovenäjä 9,5 14,7
Sveitsi 8,3 7,7
Serbia 7,1 8,2
Bulgaria 7,1 9,5
Tanska 5,6 6,0
Suomi 5,6 6,3
Slovakia 5,5 5,9
Irlanti 5,1 6,3
Slovenia 2,0 2,6
Latvia 1,9 2,6
Näissä maissa kolmannesta lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.
Esimerkiksi Australian väkiluku oli jo suurempi kuin tavoite kaksinkertaisena, mikä oli periaatteessa tämän luokan yläraja, mutta sen asukkaissa oli niin paljon siirtolaisia, että heidät laskettiin suurilta osin lähtömaidensa kiintiöön. Vastaavasti esimerkiksi Puolan väkiluku oli pienempi kuin tavoite, mutta se joutui tähän luokkaan koska puolalaisia oli lähtenyt sen verran runsaasti siirtolaisiksi.

Lista C:
Kiina 1386,3 896,4
Japani 126,5 110,1
Espanja 49,2 41,8
Argentiina 44,7 17,2
Taiwan 23,6 7,2
Kazakstan 18,8 10,1
Chile 18,0 7,3
Hollanti 17,2 13,4
Kuuba 11,0 5,6
Israel 8,5 0,3
Hongkong 7,2 1,1
Norja 5,4 5,2
Georgia 4,9 4,1
Uusi-Seelanti 4,6 2,5
Bosnia-Hertzegovina 3,9 3,1
Puerto Rico 3,5 2,5
Moldova 3,4 2,2
Uruguay 3,4 2,8
Albania 3,1 2,0
Jamaika 3,0 1,7
Makedonia 2,1 1,1
Mauritius 1,4 0,8
Kypros 1,2 0,6
Trinidad ja Tobago 1,2 0,7
Näissä maissa toisen lapsen jälkeen tuli sterilisaatio, jolta pystyi välttymään rajoitusmaksulla.
Myös tällä listalla oli useita maita, joissa väkiluku oli enemmän kuin kaksinkertainen tavoitteeseen nähden, mutta ne selvisivät silti tähän luokkaan koska riittävän suuri osa niiden asukkaista meni muiden maiden kiintiöön.

Lista D:
Intia 1301,4 418,8
Indonesia 263,8 96,9
Brasilia 209,5 57,9
Bangladesh 177,2 53,7
Vietnam 97,3 28,5
Egypti 93,7 25,8
Turkki 82,4 22,6
Myanmar 58,1 23,8
Etelä-Korea 49,4 17,2
Afganistan 34,8 9,3
Nepal 33,2 12,8
Peru 31,4 6,7
Venezuela 30,6 4,8
Mosambik 27,2 7,4
Kamerun 25,7 6,5
Pohjois-Korea 25,4 10,8
Sri Lanka 22,7 8,8
Burkina Faso 20,8 6,2
Kamputsea 16,5 4,2
Etelä-Sudan 13,8 4,8
Guinea 12,8 3,2
Tsad 12,3 3,3
Tunisia 11,4 4,0
Bolivia 11,3 3,8
Haiti 10,4 3,7
Azerbaidzan 10,1 3,3
Laos 7,3 2,0
Paraguay 7,0 1,3
Eritrea 7,0 1,8
Libya 6,6 2,9
Sierra Leone 6,3 2,7
El Salvador 6,2 1,6
Singapore 6,0 0,4
Kirgisia 5,8 2,0
Keski-Afrikka 5,7 1,6
Palestiina 5,0 1,6
Mauritania 3,9 1,5
Mongolia 3,1 0,9
Armenia 3,0 1,1
Lesotho 2,0 0,9
Kosovo 1,9 0,8
Guinea-Bissau 1,8 0,9
Gabon 1,8 0,7
Itä-Timor 1,3 0,5
Näissä maissa toisesta lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.

Lista E:
Pakistan 208,4 37,4
Nigeria 195,6 29,0
Meksiko 126,6 22,5
Etiopia 108,5 23,2
Filippiinit 106,0 19,9
Kongon demokraattinen tasavalta 85,7 14,6
Iran 84,9 13,7
Thaimaa 68,7 14,7
Tansania 55,6 7,2
Etelä-Afrikka 55,3 13,3
Kolumbia 48,3 11,7
Algeria 41,9 10,3
Sudan 38,1 5,5
Marokko 34,4 7,5
Malesia 31,9 5,7
Uzbekistan 30,0 5,2
Jemen 29,1 5,1
Saudi-Arabia 29,0 4,2
Ghana 28,1 4,5
Madagaskar 25,8 5,6
Angola 21,4 5,2
Niger 19,9 3,8
Malawi 19,9 3,1
Mali 18,6 3,9
Ecuador 16,6 2,9
Guatemala 15,8 3,8
Senegal 15,1 2,8
Syyria 14,7 2,7
Ruanda 13,7 2,6
Burundi 11,9 2,7
Benin 11,4 1,8
Somalia 11,2 2,7
Dominikaaninen tasavalta 10,9 1,8
Jordania 9,3 0,4
Honduras 9,2 1,2
Tadzikistan 8,6 1,2
Togo 8,2 1,2
Libanon 7,5 1,2
Papua-Uusi-Guinea 7,1 1,6
Arabiemiraatit 6,3 0,1
Nicaragua 6,1 0,8
Turkmenistan 5,4 1,2
Kongon tasavalta 5,1 0,9
Costa Rica 5,0 0,8
Liberia 4,5 0,8
Panama 3,8 0,8
Oman 3,5 0,5
Kuwait 2,9 0,1
Qatar 2,5 0,1
Botswana 2,3 0,3
Namibia 2,3 0,4
Swazimaa 1,5 0,3
Bahrain 1,5 0,1
Näissä maissa ensimmäisen lapsen jälkeen tuli sterilisaatio, jolta pystyi välttymään rajoitusmaksulla.

Lista F:
Kenia 49,3 5,0
Irak 41,6 4,4
Uganda 40,9 4,7
Norsunluurannikko 24,8 3,0
Sambia 16,4 1,9
Zimbabwe 16,0 1,7
Gambia 2,1 0,3
Näissä maissa ensimmäisestä lapsesta tuli ylitysmaksu ja sterilisaatio.

Tämä oli tämänhetkinen tilanne. Ganesh oli laskenut, että muutama maa vaihtaisi lähivuosina luokitusta. Tiukempaan, koska rajoitukset eivät vielä ehtisi vaikuttaa. Toki aikanaan löystymistäkin tapahtuisi. Mutta siihen menisi vielä vuosia.

Oli toki odotettavissa, että joissakin maissa rajoituksia yritettäisiin kiertää. Sillä ei pitkälle pötkittäisi. Ilmeisiä tapoja oli kaksi. Ensinnäkin se, että toinen tai jopa molemmat lasten vanhemmista jäisivät tuntemattomiksi. Toiseksi se, että hedelmöityshoidoilla yritettäisiin saada kerralla monta lasta ja kiertää siten rajoitusta. Näihin oli varauduttu samalla tavalla. Vanhempia ei tästä rangaistaisi. Saattoihan vanhempi jäädä tuntemattomaksi tai useampi lapsi syntyä myös sattumalta. Jos lapsirajoitus oli yksi ja tulikin kaksoset, vanhempia kohdeltiin kuten lapsia olisi ollut vain yksi. Mutta siitä toisesta lapsesta aiheutuvat maksu tuli asuinvaltion maksettavaksi. Sama menettely koski tilannetta, jossa ainakin toinen vanhemmista oli tuntematon: oletettiin että lapsi olisi tälle ylimääräinen ja maksu asuinvaltiolle. Tämä oli valtioille tehokas kannustin vahtia lasten syntyperää ja ylihedelmöityksiä.

Oli myös mahdollista, että jokin valtio ryhtyisi pullikoimaan rajoitusta vastaan. Sitä ei kestäisi pitkään. Viiden ydinasevallan johtajat olivat sopineet siirtävänsä kukin vähintään puolet ydinarsenaalistaan perustettavan yhteisen järjestön käyttöön. Joka ilmoittaisi kapinalliselle maalle, että vaihtoehtoja on kaksi. Väestökontrolli joko pehmeällä tai kovalla tavalla. Menettely takasi samalla myös sen, että yksikään alkuperäisistä sopijamaista ei lipeäisi ruodusta. Kauhun tasapaino jälleen kerran.

Ongelmana oli tietysti rahoitus. Mutta se ratkeaisi Ganeshin taloustieteilijöiden ennustamalla tavalla. Alkupääoman takasivat viisi sopijavaltiota. Myöhempi rahoitus tulisi sakkomaksuista. Arvion mukaan sen verran rikkaita löytyi joka maasta, että he olivat valmiita maksamaan lisääntymisoikeudesta. Ganeshin tiimi oli arvioinut, että niistä kertyvillä summilla kyettäisiin rahoittamaan sterilisaatiot. Niin pakolliset kuin vapaaehtoisetkin. Joista jälkimmäinen olisi aina tarjolla jokaiselle täysi-ikäiselle kaikkialla maailmassa. Koska rajoitukset eivät astuisi voimaan takautuvasti vaan vasta vuoden 2018 lopussa, lääkintähenkilökunnan määrää pystyttäisiin kasvattamaan vähitellen niin että kaikki tarvittavat operaatiot saataisiin tehtyä ja sen lisäksi muutakin lääkintähuoltoa, mikä olisi kelpo PR:ää. Henkilökunnan turvallisuuden takaisivat omat poliisivoimat, joita tarvittaisiin laskelmien mukaan yllättävän vähän. Isona turvatakuuna kun olisivat järjestön hallussa olevat joukkotuhoaseet, joiden uhka takasi kunkin maan hallituksen tekevän parhaansa työrauhan turvaamiseksi.

Ganeshin mallissa tavoiteväkiluvuksi oli asetettu 3,4 miljardia. Hän tiesi varsin hyvin, että sekin oli liikaa. Samoin hän tiesi, ettei sitä saavutettaisi niissä 50 vuodessa, jotka oli tavoitteeksi asetettu. Mutta tämä olisi alku. Todellinen tavoite oli vuoden 1918 taso eli 1,7 miljardia. Sinne olisi mahdollista päästä 150 vuodessa. Seuraavat 50 vuotta tavoite olisi 3,4 miljardia. Sitten rajoitukset laskettaisiin joka vuosi uusiksi siten, että 150 vuoden kuluttua tavoite olisi 1,7 miljardia, johon se jäisi. Aina prosentin verran vuodessa, niin päädyttäisiin oikeaan lukuun. Elleivät sitten tulevat sukupolvet keksisi jotain uutta ja mullistavaa.

Ganesh poimi paperinsa ja nousi tuolista. Oli aika esittää suunnitelma maailman mahtaville.

Junnulätkää

Tätä kirjoittaessa pelataan parhaillaan jääkiekon nuorten MM-kisoja. Vuosittain Pohjois-Amerikassa sekä muutamassa Euroopan maassa suuren huomion saavat kisat on aina pelattu vuodenvaihteessa siten, että kisat alkavat edellisen vuoden puolella ja päättyvät pian uudenvuoden jälkeen.

Aikoinaan kisat olivat merkittävä pelaajatarkkailun kohde NHL-varauksia ajatellen. Nykyään painopiste on siirtynyt alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, sillä sen ikäisiä ei ole vielä voinut varata. Kaksikymppisten kisoissa esiintyvät lupaavimmat pelaajat on jo varattu ja muutkin enimmäkseen puhki analysoitu. Toki lisätietoa tulee etenkin siitä, kuinka pelaaja pärjää kovassa seurassa, mutta merkittävyys tietolähteenä ei ole yhtä suuri kuin joskus 20-30 vuotta sitten.

Yhdessä mielessä alle 20-vuotiaiden MM-kisat ovat kuitenkin erinomaisen mielenkiintoinen mittari. Jääkiekon kansainvälisessä levinneisyydessä ja tasossa. Aikuisten MM-kisat eivät ole mitään muuta kuin rahasampo, jolla otetaan hölmöiltä ylimääräiset pois. Niiden aikana maailman 16 parasta jääkiekkojoukkuetta tahkoaa NHL:n pudotuspelejä. Niistäkin pelaajista, jotka sattuvat kuulumaan pudotuspeleistä karsiutuneisiin joukkueisiin saadaan MM-kisoihin houkuteltua varmaan alle puolet pyydetyistä. Tämän makaaberina seurauksena MM-kisoista tulee tietysti jännittävämmät, koska joukkueet tasoittuvat. Esimerkiksi edellisissä, vuoden 2019 MM-kisojen joukkueissa Kanadan joukkue koostui kokonaan NHL-pelaajista. Jos Kanada olisi saanut parhaat miehensä mukaan, niin eipä MM-joukkueesta kovin montaa pelaajaa olisi mukaan mahtunut. Jopa Ruotsin joukkueessa oli vain neljä pelaajaa NHL:n ulkopuolelta. Sveitsillä NHL-pelaajia oli puolestaan kuusi eikä maa olisi saanut kaikista NHL-pelaajistaan edes joukkuetta kasaan. Italialla ja Iso-Britannialla taas ei edes voinut NHL-pelaajia olla, koska mailla ei sellaisia edes ole. Kaikkiaan tilanne on siis se, että MM-kisojen kuudestatoista maasta yksi (Kanada) on liikkeellä D-maajoukkueella, yksi (USA) C-maajoukkueella, neljä (Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tsekki) B-maajoukkueella, kolme (Slovakia, Sveitsi, Saksa) A-B -maajoukkueen yhdistelmällä ja loput A-maajoukkueella, josta saattaa joissain tapauksissa (viime kisoissa ainakin Tanska, Latvia, Itävalta) puuttua pari parasta pelaajaa. Tämän seurauksena kisat ovat tasaisemmat ja voittaminen sattumanvaraisempaa kuin A-maajoukkueilla pelatessa.
Toisin on nuorten MM-kisoissa. Siellä ovat paikalla lähes kaikki parhaat alle 20-vuotiaat. Vain muutamat tämän ikäiset ovat jo murtautuneet NHL:ään eivätkä pääse kisoihin. Lisäksi, koska käytännössä joukkueet koostuvat vain kahdesta ikäluokasta, menestykseen vaaditaan laaja taso. Pikkumaallakin saattaa olla hyvä A-maajoukkue, koska sinne voidaan koostaa yli kymmenen ikäluokan parhaat pelaajat, mutta kahteen ikäluokkaan mahtuu vain muutama poikkeusyksilö eikä joukkue voi menestyä, jos jo kakkoskenttä koostuu kisaturisteista kolmos- ja neloskenttien ollessa täysin kädettömiä.
Niinpä nuorten MM-kisat ovat erinomainen mittari maan jääkiekkokulttuurin tasolle sekä jääkiekon levinneisyydelle maailmassa noin yleensäkin.

Ensimmäiset MM-kisat pelattiin vuonna 1977. Sitä ennen käytiin kolmet epäviralliset kisat, mutta niitä ei ole tässä laskettu mukaan. MM-kisoja tahkottiin kahdeksan maan voimin vuoteen 1995 asti eli yhdeksäntoista kertaa. Heikoin maa putosi B-sarjaan ja yksi nousi tilalle. Vuodesta 1996 alkaen on pelattu kymmenen joukkueen kisat. Välillä B-sarjaan on pudonnut yksi, välillä kaksi joukkuetta. Kun tarkastelee joukkuevalikoimaa, huomaa kiinnostavan asian. Kahdeksan joukkueen systeemissä vakiojäseniä oli kuusi: Suomi, Ruotsi, Tsekkoslovakia/Tsekki, Neuvostoliitto/Venäjä, Kanada ja USA. Nämä kuusi maata olivat mukana jokaisella 19 kerralla. Ei ollut mikään sattuma, että kymmenen joukkueen kisoihin siirryttiin 1996. Tsekkoslovakia oli viimeisen kerran mukana 1993 (kisojen alkaessa oli vielä Tsekkoslovakia, mutta päättyessä maa oli jo hajonnut). Tämän jälkeen Slovakia pelasi 1994 C-sarjassa ja 1995 B-sarjassa nousten odotetusti A-sarjaan 1996. Laajennus oli ilmeisesti juuri tästä syystä tehty, sillä nyt kuuden vakiojäsenen joukkoon saatiin seitsemäs. Nämä seitsemän maata ovat olleet mukana kaikilla 26 kerralla 1996-2021. Kolme muuta ovat vaihdelleet samoin kuin kahdeksan maan systeemissä vaihtelivat ne kaksi muuta. Itse asiassa kymmenen maan sarjassa on ollut kahdeksaskin vakiojäsen eli Sveitsi, jonka muuten puhtaaseen putkeen sisältyy yksi käynti B-sarjassa vuonna 2009.

Seuraavat tilastot on jaettu kahteen osaan: kahdeksan maan sarja 1977-1995 ja kymmenen maan sarja 1996-2020 (tämänkertaisten kisojen tilastoja ei ole mukana, koska kisat ovat vielä kesken). Kahdeksan maan sarjassa käytetään nimityksiä Saksa, Tsekkoslovakia ja Neuvostoliitto, vaikka alkuvaiheessa kyseessä oli Länsi-Saksa ja loppuvaiheessa maat olivatkin Tsekki ja Venäjä (sekä yksissä kisoissa Itsenäisten Valtioiden Yhteisö). Vuoden 1987 kisoissa Neuvostoliitto ja Kanada hylättiin joukkotappelun takia, mutta niiden sijoituksiksi on laskettu Kanadalle neljäs ja Neuvostoliitolle kuudes, koska maat säilyivät kuitenkin sarjassa ja olisivat saamillaan pisteillä olleet näillä sijoilla. Vastaavasti sarjataulukossa sijoilla 4-6 olleet on pudotettu pykälää tai kahta alemmas.


Kahdeksan maan sarja 1977-1995
Maa, osallistumiskerrat, mitalit, mestaruudet, keskimääräinen sijoitus, paras sijoitus.
Ensisijaisena lajittelukriteerinä osallistumiskerrat, toisena keskimääräinen sijoitus.

Neuvostoliitto	19	16	10	2,1	1
Kanada	19	12	7	2,8	1
Tsekkoslovakia	19	11	0	3,4	2
Ruotsi	19	10	1	3,6	1
Suomi	19	6	1	3,9	1
USA	19	2	0	5,4	3
Saksa	16			6,8	5
Sveitsi	9			7,8	7
Norja	5			7,4	6
Puola	5			7,8	7
Itävalta	1			8,0	8
Japani	1			8,0	8
Ukraina	1			8,0	8

Yhdeksäntoista vuoden aikana A-sarjassa esiintyi kuuden vakiomaan lisäksi vain seitsemän muuta maata. Kaikki vakiomaat olivat useammin kuin kerran mitaleilla, neljä niistä voitti mestaruuden. Paras ei-vakiomaa oli selvästi Saksa, joka oli poissa A-sarjasta vain kolme kertaa ja ylsi kerran jopa viidenneksi. Kolme maata oli satunnaisvierailijoita, kolme kävi A-sarjassa vain kerran. Näiden kuuden maan 22 turnauskerrasta vain viisi kertaa oli sellaisia, että maa säilytti paikkansa kahdeksan maan sarjassa. Lisäksi tuli vuonna 1995 yksi välttämätön säilyminen, kun yksikään maa ei sarjan laajennuksen takia pudonnut.
Viimeisenä järisyttävin tilastotieto. Vakiokuusikon ulkopuolelta kuuden parhaan joukkoon päästiin vain neljästi, Saksa kolme kertaa ja Norja kerran, kaikki eri vuosina. Joka ainoana vuonna kuuden parhaan joukossa oli siis vähintään viisi vakiokuusikon jäsentä. 15 kertaa 19 kisoissa vakiokuusikko miehitti kuusi ensimmäistä sijaa.


Kymmenen maan sarja 1996-2020
Maa, osallistumiskerrat, mitalit, mestaruudet, keskimääräinen sijoitus, paras sijoitus.
Ensisijaisena lajittelukriteerinä osallistumiskerrat, toisena keskimääräinen sijoitus.

Kanada	25	20	11	2,4	1
Venäjä	25	21	3	2,8	1
USA	25	10	4	3,8	1
Ruotsi	25	9	1	4,1	1
Suomi	25	9	4	4,5	1
Tsekki	25	3	2	5,1	1
Slovakia	25	2		7,0	3
Sveitsi	24	1		6,8	3
Saksa	12			9,2	8
Kazakstan	8			8,5	6
Valkovenäjä	8			9,8	9
Tanska	7			8,6	5
Latvia	5			9,2	8
Norja	3			9,7	9
Ukraina	3			10,0	10
Itävalta	1			9,0	9
Norja	1			9,0	9
Puola	1			10,0	10
Itävalta	1			10,0	10
Ranska	1			10,0	10

Kahdeksasta vakiojäsenestä (lasketaan yhden vuoden B-sarjassa vieraillut Sveitsikin sellaiseksi) kaikki ovat olleet mitaleilla. Mestaruuden ovat voittaneet kaikki muut paitsi Slovakia ja Sveitsi.
”Satunnaisvierailijoita” on käynyt tusina, eli nyt sentään 20 maata on ehtinyt A-sarjassa vierailla. Vakiojäsenten ulkopuolelta eniten turnauksia on pelannut Saksa, 12 eli alle puolet (nyt tuli kolmastoista eli tasan puolet kasassa). Muut yksitoista ovat olleet enemmän tai vähemmän satunnaiskävijöitä. Niiden pelaamista 39 turnauksesta 26 eli tasan kaksi kolmasosaa on päättynyt putoamiseen. Saksakin on ollut varsinainen hissijoukkue, se on pudonnut seitsemän kertaa eli useammin kuin on säilynyt. Ainoa ei-vakiojäsen jolla on enemmän säilymisiä kuin putoamisia on Tanska, neljä vastaan kolme. Tanska onkin samalla parhaan sijoituksen kirjannut ei-vakiojäsen, se oli kerran viides. Edes Saksa ei ole ollut koskaan kahdeksatta sijaa ylempänä. Seitsemän parhaan joukkoon on vakiojengin ulkopuolelta tunkeuduttu vain kolmesti, Tanskan viidennen sijan lisäksi Kazakstan oli kerran kuudes ja kerran seitsemäs.
Lopuksi sama järisyttävä tilastotieto kuin kahdeksan joukkueen sarjasta: vakiokahdeksikon lisäksi kahdeksan parhaan joukkoon on päästy vain yhdeksän kertaa. Joka kerta eri vuosina eli joka ainoana vuonna kahdeksan parhaan maan joukossa on ollut vähintään seitsemän vakiokahdeksikon jäsentä. 25 kisoissa vakiokahdeksikko on miehittänyt kahdeksan ensimmäistä sijaa 16 kertaa.

Nuorten MM-kisat on jääkiekon levinneisyyden ja globaalin tason paras mittari. Se kertoo selvää kieltä siitä miten asiat ovat, oltakoon Suomessa ja Kanadassa miten innostuneita tahansa. Mikä toki suotakoon kaikille, kukin olkoon innostunut omasta hiekkalaatikostaan. Pistetäänpä vielä lopuksi näkyville keihäänheiton nuorten MM-kisojen mitalitaulukko. Keihäänheittoa tunnetusti perinteisesti vähätellään sanomalla että eihän sitä paljon missään muualla harjoiteta kuin Suomessa. Nuorten MM-kisoja on järjestetty vuodesta 1986 alkaen joka toinen vuosi eli 17 kisat on käyty. Tässä nuorten miesten mitalitaulukko. Kaksi Neuvostoliiton edustajaa on jyvitetty niihin maihin joita he myöhemmin edustivat eli Venäjälle ja Valkovenäjälle, yksi itäsaksalainen on laskettu saksalaisiin:

Maa	Kultaa	Hopeaa	Pronssia	Yhteensä
Etelä-Afrikka	3	3	1	7
Suomi	2	3	1	6
Venäjä	2	1	1	4
Puola	2			2
Iso-Britannia	1	2		3
Saksa	1	1	2	4
Australia	1		1	2
Latvia	1		1	2
Valkovenäjä	1			1
Uzbekistan	1			1
Trinidad	1			1
Intia	1			1
Japani		1	1	2
Puola		1		1
Norja		1		1
Egypti		1		1
Argentiina		1		1
Slovenia		1		1
USA		1		1
Etelä-Korea			2	2
Uusi-Seelanti			1	1
Kreikka			1	1
Kuuba			1	1
Brasilia			1	1
Ukraina			1	1
Moldova			1	1
Grenada			1	1

Seitsemättoista kisat. Mitalisteja kahdestakymmenestäseitsemästä maasta. Kultamitalisteja kahdestatoista maasta. Jokaisesta maanosasta (paitsi Antarktikselta) mitalisteja vähintään kahdesta eri maasta. Mestaruus puuttuu ainoastaan Etelä-Amerikalta.
Viimeksi nuorten MM-kisat käytiin 2018 Tampereella (vuoden 2020 kisoja Nairobissa siirrettiin sattuneesta syystä vuodella). Satuin paikan päällä olleena kiinnittämään silloin huomiota keihäänheiton finalisteihin. Kaksitoista maailman parasta junioria. Jokainen eri maasta. Edustajia kuudesta maanosasta. Viisi ensimmäistä sijaa menivät kaikki eri maanosiin, ainoa afrikkalainen ”petti” ja oli vasta yhdestoista. Suomen Teemu Narvilta toivottiin mitalia, mutta kuudes sija olisi tuonut vain EM-hopeaa, jos kyseessä olisivat olleet EM-kisat mutta kun eivät olleet.

Uusinta: Herrakansa

Lukijalle: Rasismisyytöksiä pukkaa kohdalle tasaisin väliajoin. Kuten on tapanani sanoa, olen rasisti vain siinä tapauksessa että kusipäisyys on rotu. Uusitaan nyt asian tiimoilta tämä tarina:

Nuorena miehenä törmäsin opiskelukuvioissa henkilöön, joka selvästikään ei ollut etnisesti suomalainen. Ei kyllä kieleltäänkään, sillä englanti oli se kieli jolla hänen kanssaan piti kommunikoida. Miehellä oli partaveitsenterävä äly, sulava käytös ja hyvät tavat. Aikanaan minulle kävi ilmi, mistä hän oli lähtöisin ja mitä kansallisuutta hän edusti.
Yksittäistapauksen perusteella ei saa koskaan yleistää. Näitä veijareita alkoi kuitenkin putkahdella vastaan yksi toisensa jälkeen. Ulkonäön perusteella tyypit olisivat saattaneet kuulua mihin tahansa etniseen ryhmään kyseisestä maailmankolkasta. Mutta lähes poikkeuksetta he kuuluivat tähän samaan ryhmään kuin ensimmäinen tuttavuus, mikä kävi ilmi joko kotipaikasta, nimen etymologiasta tai jostain muusta paljastavasta asiasta.
Olin toki tietoinen, että tätä ryhmää oli kadehdittu ja vainottu heidän menestyksensä takia. Heitä oli surmattu miljoonittain ja he olivat lopulta itsenäisen valtion perustettuaan joutuneet välittömästi sotimaan sen puolesta. Heidän asuinalueensa oli heille vihamielisten naapureiden ympäröimä. Vaikeista olosuhteista huolimatta he kuitenkin arvostivat sivistystä ja koulutusta. Monet heikäläisistä saavuttivat suurta mainetta valitsemillaan aloilla. Tässä kirjoituksessa esitellään kymmenen esimerkkitapausta.

Jos joku lukija tässä vaiheessa ajattelee, että puhun juutalaisista, hämäys onnistui. Tällä kertaa en, mutta vertaus on hyvin osuva. Tätä kansaa eli igboja kutsutaan joskus "Afrikan juutalaisiksi". Vähän yli 30-miljoonaisen heimon asuinalue on Kaakkois-Nigeria. Jep, se surullisenkuuluisa Biafra. Maa julistautui itsenäiseksi Nigeriasta 30.5.1967, jolloin Nigerian armeija hyökkäsi sinne. Kaksi ja puoli vuotta kestänyt Biafran sota päättyi tappioon, joka tukahdutti igbojen itsenäisyyden.
Jännärikirjailija Frederick Forsythin romaanissa Sodan koirat törmäsin ensimmäistä kertaa igboihin - tai iboihin, kuten heitä myös kutsutaan. Forsyth oli ollut sotakirjeenvaihtajana Biafran sodassa ja suhtautui kokemustensa perusteella ilmeisen myötämielisesti igboihin. Kirjan päähenkilöinä on joukko eurooppalaisia palkkasotureita, jotka ovat taistelleet Biafran sodassa tappiolle jääneellä puolella - kuten myös todellisuudessa tapahtui. Kirja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan 1970-luvun puolivälin paikkeilla. Kuvitteellisessa Zangaron valtiossa on löydetty upporikas platinaesiintymä. Esiintymän löytänyt firma pitää sen salassa ja haluaa hyödyntää sitä tekemällä Zangarossa vallankaappauksen ja asettamalla sinne oman nukkehallitsijansa, eversti Bobin. Tätä varten se palkkaa kyseisen soturijoukon, johtajanaan britti Cat Shannon. Tiedustelumatkallaan Zangaroon Shannon huomaa korruptoituneessa valtiossa olevan igbovähemmistö, joka on aikoinaan siirretty sinne työläisiksi. Tästä hän saa ajatuksen ja käy salaa tapaamassa sodan hävinneen Biafran presidenttiä C. Odumegwu Ojukwua (häntä ei kirjassa mainita nimeltä, ainoastaan "presidenttinä"). Yhdessä miehet tekevät operaation rahoittaneelle firmalle huijauksen ja hoitavat sen rahoittamana kaappauksen omiin nimiinsä. Kirjan lopussa Shannon paljastaa firman yhteyshenkilölle mistä oli kyse ja miksi:
-Tutkiessanne perusteellisesti Zangaroa te saitte kuulla myös kymmenistätuhansista maahan muuttaneista työläisistä, jotka käytännöllisesti katsoen pyörittävät kaikkia pyöriä täällä. Mieleenne ei kuitenkaan juolahtanut, että nuo työläiset muodostavat oman yhdyskuntansa. He ovat tämän maan kolmas heimo, joka on älykkäämpi ja ahkerampi kuin ne muut.
...
-Viime yönä pantiin todellakin toimeen vallankaappaus, mutta sitä ei tehty eversti Bobin puolesta eikä hänen hyväkseen.
-Kenen hyväksi sitten?
-Kenraalin hyväksi.
-Kenen kenraalin?
Shannonin ilmoittaessa kenraalin nimen Endean kääntyi katsomaan häntä suu kauhusta ammollaan.
-Ei kai sentään? Hänethän on lyöty ja karkoitettu?
-Toistaiseksi kylläkin, mutta ei välttämättä ikiajoiksi. Nuo siirtotyöläiset ovat hänen kansaansa. Heitä kutsutaan Afrikan juutalaisiksi. Heitä on puolitoista miljoonaa hajaantuneina tämän mantereen eri puolille. Monilla alueilla he tekevät enimmät työt, ajatustyöt mukaan luettuina.

Igbojen kutsuminen "Afrikan juutalaisiksi" osuu enemmän kuin kohdilleen. Itse asiassa osa igboista on juutalaisia. Ja voi usein havaita, että kun näkee menestyvän afrikkalaistaustaisen, niin pintaa raaputtamalla alta paljastuu igbo. Sanalla sanoen igbot ovat malliesimerkki käytännöstä, jota afroamerikkalaiset halveksien kutsuvat nimellä acting white. Afroamerikkalaiset käyttävät tätä termiä loukkaavassa mielessä mustista, jotka "ovat hylänneet oman kulttuurinsa ja käyttäytyvät kuten valkoiset". Toisin sanoen arvostavat koulutusta, sivistystä, työntekoa ja rehellisyyttä. Ei ole kovin suuri yllätys, että ilmiön ensimmäinen havainnoija oli nimeltään John Ogbu. Amerikkalainen, mutta Nigeriassa syntynyt igbo.


10. Ogbonnaya Onu

Nigeriassa valtaa ovat perinteisesti pitäneet hausat ja jorubat. Biafran sota aiheutti tietysti ymmärrettävää epäluuloa igboja kohtaan. Nämä epäluulot eivät ole vieläkään hälvenneet eikä niiden ole syytäkään hälvetä. Jos igboille annettaisiin reilu mahdollisuus, on varsin luultavaa että he haistattaisivat pitkät Nigerialle ja perustaisivat itsenäisen valtion. Onhan heidän alueellaan melkoinen osa sekä maan öljyvaroista että henkisestä pääomasta.
Näin ollen igbolle on kohtuullisen hankalaa päästä johtaviin asemiin poliittisesti. Sitten Biafran sodan vallassa olleista kymmenestä presidentistä yksikään ei ole ollut igbo. Itse asiassa sotaan johtaneet tapahtumat alkoivat igbopresidentti Johnson Aguiyi-Ironsin murhasta 1966. Ei Ironsi toki itsekään mikään pulmunen ollut, vaan kaapannut vallan edeltäjältään, niinikään igbo Nnamdi Azikwelta.
Nykyisessä Nigerian 38 ministerin hallituksessa ei kovin montaa igboa ole. Yksi heistä on 65-vuotias kemiantekniikan tohtori Ogbonnaya Onu. Mitä sopivimmin hän on tiede- ja teknologiaministeri.


9. P. N. Okeke-Ojiudu

Köyhään igboperheeseen 1914 syntynyt Okeke onnistui kovalla työllään maksamaan koulutuksensa. Erinomainen opintomenestys aukaisi ovia, mutta lupaavasta akateemisesta urasta huolimatta hän ryhtyi liiketoimintaan vaurastuen kaupankäynnillä. 1950 hän meni mukaan politiikkaan. Ensin osa-aikaisesti, mutta vuodesta 1959 aina sotilasvallankaappaukseen asti 1966 hän oli maatalousministerinä. Vallankaappauksen jälkeen hän katsoi terveellisemmäksi vetäytyä takaisin liiketoimintaan. Aiemman tekstiili- ja rakennusalan bisneksen sijaan tällä kertaa kiinteistö- ja sijoitusalalle, mikä myöhemmin laajeni myös hotellibisnekseen. Kuollessaan 1995 hän oli Afrikan rikkampia liikemiehiä, mikä toki vauraudessa ei ole kovin paljon verrattuna gepardihattuisiin poliitikkomiljardööreihin.


8. Bennet Omalu

Jos sattuu syntymään 1968 keskelle Biafran sotaa, ennuste ei ole kovin hyvä. Vaikka nälänhädästä ja kansanmurhasta selviäisikin, aliravitsemus lapsuusiässä saattaa aiheuttaa vakavia ongelmia myöhemmin. Omalu oli kuitenkin onnekas. Hän selvisi hengissä ja päätellen siitä, että hän aloitti lääketieteen opinnot yliopistossa jo 16-vuotiaana, ei järjenjuoksussakaan mitään vakavaa vikaa tainnut olla. Omalu kyllästyi Nigerian igboja sortavaan politiikkaan nuorena lääkärinä 1993 ja onnistui hankkimaan stipendin Yhdysvaltoihin. Siellä hän erikoistui patologiaan. Hän julkaisi ensimmäisenä viime aikoina runsaasti huomiota saaneen havainnon CTE:n eli rajuista fyysisistä iskuista seuraavan aivorappeuman esiintymisestä urheilijoilla, etenkin amerikkalaisen jalkapallon ja nyrkkeilyn harjoittajilla. Havainnon takia NFL on ollut pakotettu muuttamaan sääntöjään ja ennen kaikkea niiden tulkintaa jo nyt ja saattaa olla, että oikeusjuttujen luvatussa maassa tästä käydään vielä miljardiluokan istuntoja.


7. Chukwuedu Nwokolo

Nwokolo syntyi 1921 lähetyssaarnaajavanhemmille. Hän valmistui lääkäriksi 1946 ja työskenteli eri puolilla Nigeriaa, myös myöhemmässä Biafran pääkaupungissa Enugussa. 1950 hän siirtyi Englantiin kehittämään lääkärintaitojaan. Palattuaan sieltä kolme vuotta myöhemmin hän erikoistui trooppisten tautien tutkimukseen - hyödyllinen taito Nigeriassa. Vuonna 1966 hän työskenteli Länsi-Nigeriassa Ibadanissa. Vihamielisyydet igboja kohtaan olivat kasvamassa ja niinpä Nwokolo näki parhaaksi siirtyä perheineen kotiseudulleen Enuguun. Seuraavana vuonna puhkesi Biafran sota, jonka aikana Nwokolo organisoi terveydenhuoltoa katastrofaalisen nälänhädän ja sodan tuhojen keskellä parhaalla mahdollisella tavalla. Sodan päätyttyä koko hänen omaisuutensa oli tuhoutunut. Onnekseen hän sai kuitenkin palata lääkärinvirkaansa, tosin uudessa paikassa Nsukkassa, jossa hänestä tuli lääketieteen professori 1971. Urallaan lukuisia kansainvälisiä palkintoja etenkin trooppisten tautien tutkimuksesta saanut Nwokolo kuoli 93-vuotiaana 2014.


6. Chinua Achebe

Nigerialainen joruba-heimoon kuuluva Wole Soyinka sai Nobelin ensimmäisenä afrikkalaisena 1986 ja on edelleen palkittujen joukossa ainoa ns. "mustan Afrikan" edustaja (egyptiläinen Naguib Mahfouz sai palkinnon 1988 ja jostain syystä eteläafrikkalaisia Nadine Gordimeria ja J. M. Coetzeeta ei hyväksytä listalle). Mutta luetuin afrikkalaisen kirjoittama korkeakirjallinen romaani lienee Chinua Acheben esikoisromaani Things Fall Apart vuodelta 1958. Romaani kertoo igbokylän elämästä 1890-luvulla, nelisenkymmentä vuotta ennen kirjailijan syntymää. Kirjailija itse oli merkittävässä asemassa igbojen kansallisessa heräämisessä ja kierteli sisällissodan aikana maailmaa yrittäen hankkia tukea Biafralle.


5. Kasim Reed

Vaikka afrikkalaiset möivät orjiksi enimmäkseen maanosan läntisimmästä kolkasta ja Angolasta lähtöisin olevia (siis Yhdysvaltoihin päätyneistä - ylivoimaisen enemmistönhän ostivat arabiorjakauppiaat, mutta heistä ei jäänyt kovin paljon jälkiä koska monet kastroitiin), päätyi rapakon toiselle puolelle toki igbojakin. Toki nämä sitten sekoittuivat muihin heimoihin orjuudessa ja heidän vapautuneet jälkeläisensä päätyivät rappareiksi ja huumekauppiaiksi ghettoihin, elleivät sattuneet osaamaan erityisen hyvin koripalloa. Mutta toki jotkut menestyivätkin, kuten Atlantan miljoonakaupungin pormestari Kasim Reed. Hänelle tehdyt DNA-testit osoittivat igbotaustan. Lakimieheksi opiskellut Reed meni jo nuorena politiikkaan ja istuu nyt toista eli viimeistä kauttaan (kaudet rajoitettu kuten presidentillä) pormestarina. Kausi päättyy 2017, joten odottelemme mielenkiinnolla, mihin vasta 47-vuotias mies tähtää seuraavaksi.
Muita tunnettuja DNA-testissä igboiksi paljastuneita amerikkalaisia ovat esimerkiksi näyttelijät Forest Whitaker (tunnettu esimerkiksi Idi Aminin roolista elokuvassa The Last King of Scotland) ja LA Law'sta tuttu Blair Underwood. Vähemmän yllättävästi molemmat näyttelijät tunnetaan ammattikunnassaan älykköinä.


4. Francis Arinze

Pitkäaikaisen paavin Johannes Paavali II:n kuoltua 2005 seuraajakanditaatti oli hyvin tiedossa eli Joseph Ratzinger, josta tulikin paavi Benedictus XVI. Yhtenä haastajista pidettiin kardinaali Francis Arinzea, jonka nimi mainittiin vielä seuraavassakin vaalissa 2013 mustana hevosena (anteeksi sananvalinta), vaikka hän olikin jo 80-vuotias.
Nigeriassa syntynyt Arinze kääntyi - tai käännytettiin - animismista katolilaiseksi lapsena. Hän opiskeli nuorena ensin filosofiaa, jonka jälkeen meni pappisseminaariin. Papiksi hänet vihittiin 26-vuotiaana, jonka jälkeen hän suoritti Roomassa teologian tohtorin tutkinnon. Vasta 32-vuotiaana hänestä tuli siihen aikaan nuorin katolinen piispa, kun hänet nimitettiin Fissianian piispaksi. Onitshan arkkipiispan kuoltua Arinzesta tuli uusi arkkipiispa 1967. Tarkalleen ottaen 26. kesäkuuta. Biafran sota alkoi 6. heinäkuuta. Piispanistuimen paikka Onitsha oli Biafran suurimpia kaupunkeja. Tuore arkkipiispa päätyi välittömästi itse pakolaiseksi, silla Onitsha sijaitsi aivan rajan lähellä. Seuraavien vuosien ajan hän johti avustusoperaatioita, jotka olosuhteet huomioiden toimivat loistavasti. Tämä organisointikyky ei jäänyt huomaamatta. Arinzesta tuli kardinaali 1985 ja myöhemmin paavin läheinen avustaja.


3. Alexander Animalu

Animalu syntyi igbojen kuninkaalliseen sukuun 1938. Toisin kuin eurooppalaiset kuninkaalliset, igbojen aateliset näyttävät omaavan lahjakkuutta muuhunkin kuin ratsastamiseen ja syrjähyppelyyn. Suoritettuaan matematiikan loppututkinnon Ibadanin yliopistossa hän siirtyi Cambridgen yliopistoon, jossa hän väitteli fysiikan tohtoriksi 27-vuotiaana. Väitöskirjan teon jälkeen Animalu muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli useissa yliopistoissa, mm. Stanfordissa ja MIT:ssa. Hän palasi Nigeriaan professoriksi 1976. Hänen tutkimuksensa ovat saaneet enemmän viittauksia myöhemmissä tutkimuksissa kuin yhdenkään toisen afrikkalaistiedemiehen ja neljä niistä on johtanut sittemmin Nobel-palkittuihin tutkimuksiin.
Myöhemmällä iällään Animalu on toiminut samoin kuin monet muutkin matemaattis-luonnontieteellisen alan tiedemiehet oman alan luovuuden hiivuttua ja kirjoittanut vanhempien kollegojen elämäkertoja. Työlistalle ovat kuuluneet teokset antropologi, nationalisti Nnamdi Azikiwesta, matemaatikko Chike Obista, historioitisija Kenneth Dikesta, astrofyysikko Samuel Okoyesta ja aiemmin tällä listalla mainitusta lääkäri Chukwuedu Nwokolosta - kaikki igboja.


2. Amobi Okoye

Amobi Okoye muutti Nigeriasta Yhdysvaltoihin 12-vuotiaana 1999. Poika oli sekä akateemisesti että urheilullisesti lahjakas. Vaikka hän ei ollut koskaan edes nähnyt amerikkalaista jalkapalloa, hän pääsi koulunsa joukkueeseen ja oli muutaman vuoden kuluttua Alabaman osavaltion all star -joukkueessa. Siinä sivussa hän opiskeli niin tehokkaasti, että valmistui lukiosta etuajassa. Niinpä hän kirjautui Louisvillen yliopistoon vain 16-vuotiaana ja liittyi saman tien sen jalkapallojoukkueeseen. Siellä hän valmistui kolmessa ja puolessa vuodessa eli puoli vuotta normaalia nopeammin (amerikkalaisessa systeemissä tämä tutkinto vastaa Suomessa alempaa korkeakoulututkintoa). Mutta tämän jälkeen asiat alkoivat mennä todella mielenkiintoisiksi. Ammattilaisliiga NFL oli tietysti kiinnostunut loistavasti pelanneesta nuorukaisesta. NFL:n säännöt taas ovat sellaiset, että niiden avulla halutaan varmistaa ettei liigaan tule keskeneräisiä juniorilupauksia. Normaalisti pelaajat siirtyvätkin liigaan vasta nelivuotisen yliopistouran jälkeen. NFL:n säännöt sallivat pelaajan ilmoittautua varaustilaisuuteen kelvolliseksi niin halutessaan kuitenkin jo kolmen vuoden jälkeen. (Esimerkiksi koripallon NBA:ssa pelaajat ovat niin ikään varauskelpoisia vasta neljän vuoden yliopistouran jälkeen, mutta he voivat ilmoittautua varattaviksi vaikka heti lukion jälkeen ilman yliopistopelejä, kuten Kobe Bryant aikoinaan teki. Varattavaksi ilmoittautuminen katsotaan amatööriyden hylkäämiseksi, jolloin pelaaja ei saa enää yliopistotasolla pelata. Tämä sääntö on voimassa sekä NFL:ssä että NBA:ssa, joten kovin monet eivät ilmoittaudu.) NFL:n sääntö takaa sen, että nuorimmat pelaajat liigassa ovat 21-22 -vuotiaita. Säännön sanamuoto on kuitenkin sellainen, että se toteaa pelaajan olevan kelvollinen draftiin aikaisintaan sitten, kun hänen lukiosta valmistumisestaan on kulunut kolme vuotta. Koska Okoye oli valmistunut lukiosta reilusti ennen omaa ikäluokkaansa, hän oli varauskelpoinen jo 19-vuotiaana. Houston Texans varasi nuorukaisen ensimmäisellä kierroksella, numerolla kymmenen. Varaustilaisuuden ja kauden alun välissä Okoye ehti viettää 20-vuotispäiväänsä, mutta hänestä tuli silti NFL:n historian nuorin pelaaja sitten nykymuotoisen liigan syntymisen 1967. Puolustuksen linjamies pelasi liigassa kuusi vuotta, mutta ei lähinnä loukkaantumisten vuoksi noussut koskaan aivan sille tasolle, mihin odotukset oli asetettu.
Nimi Okoye oli amerikkalaisen jalkapallon seuraajille tuttu jo ennestään. Ilmeisesti Christian Okoye ei kuitenkaan ole Amobille mitään sukua. Vuosina 1987-92 liigassa pelannut Okoye oli saanut jenkkeihin yliopistostipendin yleisurheilijana, sillä mies oli kiekonheiton Afrikan mestari. Hän ei kuitenkaan saanut paikkaa vuoden 1984 olympialaisiin (ehkä siksi että sattui edustamaan väärää heimoa eli igboja), joten hän päätti kokeilla amerikkalaista jalkapalloa. Loppu oli historiaa. Keskushyökkääjän paikkaa miehittävät yleensä joukkueen lyhimmät miehet, aika usein 170-180 -senttiset parrunpätkät, joskus 190-senttiset vähän sutjakammat menijät. Useimmat ovat semmoisia 10,50 -luokan satasen juoksijoita. Niinpä isot miehet eivät tule kysymykseen. Paitsi Christian Okoye. Tosin hän oli vain 185-senttinen, ei kovin iso kiekonheittäjäksi, mutta massaa oli 115 kiloa. Ja nopeutta kuin sprintterillä. Kun sellainen mies kiihdyttää keskushyökkääjänä palloa kantaessaan täyteen vauhtiin, niin puolustuslinjassa miehet lentelevät kuin keilat radalla. Okoye oli vuonna 1989 liigan eniten jaardeja kerännyt pallonkantaja. Mutta törmäysten hinta oli kova, ura päättyi loukkaantumisiin. Heimolleen tyypilliseen tapaan hän on menestynyt siviilielämässään, jossa hän on tehnyt uraa menestyvänä liikemiehenä.
Yleisurheilukentillä igboista olympiavoittoon on yltänyt kaksi naista: Isoa-Britanniaa edustava Christine Ohuruogu 400 metrillä ja Chioma Ajunwa pituushypyssä. Ohuruogu suoritti Lontoon yliopistossa loppututkinnon kielitieteissä. Ajunwa joutui jättämään saamansa yliopistopaikan käyttämättä varojen puutteessa ja liittyi sen sijaan Nigerian poliisivoimiin, joissa hän on edennyt jo melkoisen korkeisiin tehtäviin.


1. C. Odumegwu Ojukwu

Itseoikeutettuna listaykkösenä on Biafran presidentti. Isossa-Britanniassa loppututkinnon historiasta suorittanut Ojukwu oli siinä sivussa suorittanut reservinupseerin tutkinnon ja liittyi Nigerian armeijaan. Korkeasti koulutetun miehen karriääri nousi ymmärrettävistä syistä nopeasti vasta itsenäistyneessä maassa aivan kuin aikoinaan Suomessa jääkäreillä. Kolmikymppisenä hän oli jo everstiluutnantti. Levottomuuksien yltyessä karismaattinen Ojukwu julisti Biafran itsenäiseksi. Loppu onkin historiaa. Biafran romahdettua Ojukwu pakeni Norsunluurannikolle, jossa hän eli vaatimattomissa oloissa toisin kuin yleensä Afrikan entiset johtajat. Hänen sallittiin palata Nigeriaan 1982, jonka jälkeen hän toimi vähempiarvoisissa poliittisissa tehtävissä.


Ei voi olla ajattelematta, mitä olisi mahtanut tapahtua, mikäli muu Nigeria olisi tyytynyt Biafran eroon sotimatta. Olisiko Biafrasta kehittynyt afrikkalainen menestystarina? Viitteitä siitä ainakin on olemassa. Edeltävän listan aihetodisteiden lisäksi on olemassa Päiväntasaajan Guinea, joka on nykyään yksi Afrikan rikkaimpia maita öljyvarojensa ja kohtuullisella tasolla olevan väestömääränsä ansiosta. Tiettyä ironiaa on se, että juuri Päiväntasaajan Guinea oli Forsythin romaanin Zangaron esikuva. Ja muuten juuri se valtio, jossa Nigerian jälkeen on suhteellisesti eniten igboja. Ehkä Biafra olisi muuten samanlainen, mutta jakaisi vaurauttaan tasaisemmin kuin Päiväntasaajan Guinea, jossa vauraus on kertynyt lähinnä johtajien taskuihin.

Vuosiraportti 2020

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Sekametelisopan kymmenes täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2020 tilastoja Flagcounterin mukaan, suluissa vuoden 2019 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 114576 (122551) käyntiä eli 313 (336) / päivä.
Muutos edelliseen vuoteen -6,5 % (-6,5 %).
Vilkkain kuukausi huhtikuu (tammikuu), 10219 (11716), 8,9 % (9,6 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi syyskuu (lokakuu), 8720 (9036), 7,6 % (7,4 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 1.1 (16.4), 592 (741), 0,52 % (0,60 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 31.7 (21.6), 197 (189), 0,17 % (0,15 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä lauantai (lauantai), keskimäärin 373 (397), 16,9 % (16,8 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä sunnuntai (perjantai), keskimäärin 272 (284), 12,4 % (12,1 %) kävijöistä.

Kävijämäärät laskivat suhteellisesti yhtä paljon kuin viime vuonna. Kommenteista (sekä blogiin että sähköpostiin tulleista) päätellen määrän lievä lasku korvautui tason nousulla eli tekstit olivat vaikuttavampia kuin viime vuonna. Looginen johtopäätös on se, että blogien lukijoiden keskimääräinen taso on noussut. Mikä on ihan odotettavissa oleva kehitys jatkuvasti lyhytjänteisemmäksi muuttuvassa maailmassa.
Koska Flagcounter on vaikuttanut epäluotettavalta, seurasin myös Bloggerin tilastoja. Se tilastoi 246281 käyntiä, mikä taas oli alle prosentin lasku viimevuotiseen (247015) nähden. Ota tästä nyt sitten selvää. Bloggerin mukaan kävijöitä on kuitenkin yli tuplasti Flagcounterin kertomaan nähden, 673 per päivä.

Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Kiitän nöyrimmin linkkauksista kaikkia blogiini linkanneita. Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Salli Brownia, joka on lukenut jokaisen viikkojutun ennen sen julkaisemista. Tämä siitä huolimatta, että hän väittää vihkiessä puhutun vain myötä- ja vastoinkäymisistä mainitsematta tekstisensorina toimimisesta yhtään mitään.

Jotain vaikutusta tällä bloggaamisella on ollut. Olen siviilielämässä törmännyt ainakin kolme kertaa viimeisen vuoden aikana tilanteeseen, jossa minulle on sanottu suoraan kirjoituksestani peräisin oleva kommentti. Kerran eräs henkilö ilmeisesti epäili minun olevan kirjoittaja, mutta ei kysynyt suoraan vaan kertoi yksi yhteen blogissani julkaistusta jutusta ja kysyi odottavalla äänensävyllä olenko tällaisesta kuullut. Vastasin totuudenmukaisesti, että en ole aiemmin kuullut. Sitä hän ei näet kysynyt, olenko lukenut tai kirjoittanut, mitkä molemmat olisi pitänyt myöntää jos olisin halunnut puhua totta. Mutta kuullut – ei, en todellakaan, kyllä homma toimi muilla aisteilla.
Minua on myös lähestytty sähköpostitse sellaisten henkilöiden taholta, jotka eivät halua työnsä ja/tai asemansa takia nuivan leimaa julkisesti. Yksi lähestyneistä henkilöistä sattui olemaan sellainen, jonka tunnen työyhteyksistä – maailma on pieni. Kiitän nimellään lähestyneitä luottamuksesta ja kannustan kaikkia tekemään pieniä tekoja Suomen puolesta, jos ja kun julkiseen nuivuuteen ei ole turvallisuussyistä mahdollisuutta.

Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä viikkojutuista klikkausmäärien perusteella mitalisijoille pääsivät:
Uutiskatsaus 26/2020, 890
Uutiskatsaus 4/2020, 885
Koronakatsaus, 840
Lukemat ovat hämmästyttävän alhaisia, aiemmin alle tuhannella ei ollut mitään asiaa tälle listalle. Tämä ei täsmää myöskään yleisiin kävijämääriin. Ilmeisesti yhä suurempi osa lukijoista lukee blogia jollain systeemillä, jolla käynnit eivät tallennu Bloggerin tilastoihin. Tai sitten pelkästään pääsivun kautta, jolloin käynnit eivät tallennu yksittäisiin juttuihin.

Uusinnoista eniten osumia keräsi Aikahaamu, 940

Muista jutuista eniten klikkauksia ja samalla yhteensä eniten keräsi Sivallus CCCLX, 980

Eniten kommentteja tuli uusinnan uusintaan Kuinka hankkia tyttöystävä, 22 kpl. Kyseinen alkuperäisjuttu onkin blogihistorian selvästi luetuin.

Viimevuotisessa raportissa (676 klikkausta) totesin, että julkaisen ainakin alkuvuoden tahdilla tilasto – uutiskatsaus vuoroviikoin ja tilastoja riittää kolme kuukautta. Sen jälkeen en luvannut mitään.

Kävi sitten niin, että oma tilanteeni osoittautui sellaiseksi, että tietyt ongelmani helpottivat. Kykenin tilastojen loputtua vihamiesteni harmiksi ja molempien lukijoideni iloksi jatkamaan normaalia tahtia keskimäärin systeemillä uutiskatsaus – viikkojuttu. Ja kuten viimevuotisessa raportissa pohdiskelin, aloitin uusintojen sisällä uusintojen uusinnat. Systeeminä kun olen pitänyt, että jutun voi uusia neljän vuoden kuluttua sen julkaisemisesta. Lauantaiuusintojen aloittamisesta tuli helmikuussa 2020 kuluneeksi neljä vuotta, joten ensimmäiset uusinnat vapautuivat karanteenista.
Yleisesti ottaen olen viime vuodesta pitänyt suunnilleen sellaista systeemiä, että julkaisen mielestäni uusintakelpoisen viikkojutun (osa on menettänyt ajankohtaisuutensa ja osa on sen verran huonoja etten halua niitä uusia) aika lailla heti, kun neljän vuoden karanteeni on päättynyt. Jos tällaista juttua ei ole, niin sitten pistän uusinnan uusinnan vähintään neljän vuoden takaa.

Ajattelin tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina käydä läpi viimevuotisista jutuista parhaita kommentteja ja julkaista niitä. Tuli kuitenkin ylipääsemätön este, joten aikaa tähän ei jäänyt. Ehkä – jos jossain vaiheessa aikaa järjestyy – julkaisen ansiokkaita kommentteja erillisenä välihuomautuksena. Tällä kertaa päätin alkavan vuoden piristykseksi koostaa tähän kaikista uutiskatsauksista loppukevennykset:


Antaa ajan kulua

Venäläissyntyinen, Britanniassa oikeustieteellisen loppututkinnon suorittanut Irina Kova väittää että ei ole saanut töitä liian kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Totta on, että 33-vuotiasta asianajajaa katsoessa tekee mieli ottaa laki omiin käsiinsä. Mutta ei hätää, tässä on kyllä ongelma joka korjautuu ajan myötä.


Seuraavaksi varmaan Playboy pistekirjoituksella?

Kuuro mies haastoi pornosivuston oikeuteen tekstitysten puutteen takia. Jep, dialogin takia niitä leffoja varmaan katsotaankin. Ainakaan hän ei kommentoi viittomakielellä, koska vain yksi käsi lienee vapaana.
Toisaalta jos tekstitystä tulisi, niin miten mahdettaisiin ääniefektit tekstittää? Ja taitaisi olla melkoinen pettymys.


Oletko taiteentuntija?

Tässä testi. Jos kyseessä on moderni taideteos, vastausruutuun napautetaan "m". Jos kyseessä on taaperoikäisen sotkua, napautetaan "t". Allekirjoittaneen tulos (täsmennän vielä että ensiyrittämällä) oli 12/20. Toistaiseksi listakärjessä muutaman yrittäneen jälkeen, olen teettänyt testiä muutamilla läsnäolijoilla. Tosin visailusivuston virallisten tilastojen mukaan saavutukseni on täsmälleen yrittäneiden keskiarvo. Epäilen vahvasti että tilastoa sotkevat ne, jotka ovat tehneet testin useampaan kertaan ja muistavat oikeita vastauksia. Ei tuosta päättelemällä voi saada keskimääräistä fifty-fifty -veikkausta parempaa tulosta.


Uusi kokousjärjestys

Dolly Parton paljasti, kuinka hän sai kokoukset onnistumaan. Ymmärrettävistä syistä (2 kpl) esityslistan aiheisiin keskittymisestä ei tullut mitään, kunnes Dolly teki keksinnön. Hän ilmoitti, että ennen varsinaista neuvottelua otetaan minuutin kestävä tissientuijottelusessio. Sen jälkeen keskitytään esityslistaan. Suosittelen vastaavaa käytäntöä yleiseen kokousjärjestykseen. Tulevaisuudessa:
1 § Kokouksen avaaminen
2 § Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
3 § Puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkistajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen
4 § Esityslistan hyväksyminen
5 § Tissientuijotteluminuutti (saa katsella valikoivasti useampaa kohdetta tai vain yhtä paria)
6 § Yhdistyksen 50-vuotisjuhlan järjestämistoimikunnan...
...
...muistoadressin lähettämisestä.
11 § Tissientuijotteluminuutin toisto, olettaen että sitä kannatetaan 5 § aikana tehdyn laaduntarkkailun perusteella
12 § Muut asiat
13 § Kokouksen päättäminen


Saako karanteenissa ollessa edes alennusta paikan tarjonnasta?

Monella kymmenellä miehellä on muutaman viikon kuluttua vaimolle selittämistä. Espanjan Valenciassa 86 ihmistä määrättiin saman tien karanteeniin paikan päälle, kun rakennuksessa havaittiin olevan koronaviruspotilas. Rakennus sattui olemaan paikallinen bordelli. "Ihan vaan kävin kaverin puolesta hintoja kyselemässä..."


Tuliko nyt mietittyä loppuun asti?

Viime aikoina aina jonkin Teboil-aseman ohi ajaessa on nähnyt siellä mainosvaatteen : "Huuhkajien virallinen tankkauspaikka". Ainakaan toistaiseksi mainonta ei ole purrut, sillä bensamittarille ei ole näköhavaintojen mukaan muodostunut myöhäiskeski-ikäisten naisten Nissan Microjen tai jakkupukuväen Toyota Avensisten jonoja.


Kaikki tavoitteet saavutettu

Tämä juttu on pöllitty linkissä olevasta Feissarimokien lainauksesta. Olen kuitenkin editoinut sitä ja lisännyt pari huomautusta.
On hämmästyttävää, kuinka koronakriisin myötä kaikki puolueet ovat saaneet haluamansa:
Persut: Rajat ovat kiinni.
Vihreät: Lentoliikenne on miltei pysähdyksissä.
Kokkarit: Yritystukihanat ovat auki.
Kristilliset: Baarit ovat kiinni.
Ruåtsalaiset: Pakkoruotsiin ei ole koskettu ja siitä ei edes keskustella.
Demarit: Maata hallitsee demaripääministeri poikkeustilavaltuuksin.
Vasemmistolaiset: Kauppojen hyllyt ovat tyhjiä kuin sosialismissa.
Kepulit: Väyrynen on saatu eristykseen.


Pottuilua

Näin etäpalaverien luvattuna aikana on odotettavissa, että sattuu ja tapahtuu. People for the American Way -järjestön kokouksessa puheenjohtaja putkahti paikalle perunana. Ei ole ainutkertaista, että pomo on pottumainen, mutta että noin kirjaimellisesti. Kovasta yrityksistä huolimatta hän ei saanut suodatinasetuksia pois, vaan joutui hymyilemään urheasti perunakasvoin loppuun asti.
Odotettavissa on, että vastaavia mokia sattuu itse kullekin. Toistaiseksi olen useammassakin etäpalaverissa istuneena pahemmilta välttynyt. Pahin on toistaiseksi ollut se, kun eilen kumarruin ja mikkikuulokkeet putosivat päästä lattialle. Kamera ei ollut päällä, mutta mikki oli (olin puheenjohtaja ja jouduin siksi pitämään mikkiä koko ajan päällä). Kun sain kuulokkeet takaisin päähäni, piti vähän selittää. Eläkeikää lähestyvä henkilö olikin jo säikähtänyt, että joku oli saanut sydärin ja kaatunut lattialle, kun kuului vain karsea rohina. Toisen kerran huomasin, että nyt muutama ihminen puhuu asiasta johon minulla ei ole mitään sanottavaa, joten käväisin välillä keittiössä ottamassa jääkaapista lihan lämpiämään ruuanlaittoa varten ja nappaamassa juotavaa. Kun tulin parin minuutin kuluttua takaisin, kukaan ei ollut huomannut että puheenjohtaja oli välillä kadoksissa. Enkä tainnut mitään menettää sillä välin.
Yhden hyvän puolen etäkokouksissa havaitsin eräässä palaverissa, jossa en ollut pj. Eipä onnistuisi normikokouksessa ainakaan ilman paheksuntaa. Vatsan möyrintä helpotti kummasti kun päästi jyrisevän pierun. Piti vain ensin varmistaa, että mikki oli pois päältä.


Kaikkeen sitä sotkeutuukin

Sisäradoilla on tunnetusti ahdasta. Erityisesti silloin, jos seiväshyppypaikka sattuu olemaan aivan loppusuoran alussa.


Nousujohteista harjoittelua

Kaikessa harjoittelussa on tärkeää, että kuormitusta nostetaan vähitellen. Näin vältytään rasitusvammoilta, kehitys on optimaalista rasituksen kasvaessa tasaisesti ja menestystä tulee. Erityisen tärkeää tämä on kestävyysjuoksussa ja tämän tietää myös Pusic-kissa.


Loppukevennys tällä kertaa kaasumaisessa olomuodossa

Kaksi Tampereen yliopiston opiskelijaa tarttui vihdoinkin oleelliseen kaikkia jossain vaiheessa elämää askarruttaneeseen kysymykseen kandityössään ' ”Pakollinen paha, joka on hoidettava”: Pierukäytännöistä neuvottelu parisuhteessa” '. Tutkimus oli sinänsä vaatimaton, sillä siinä oli haastateltu vain kolmea pariskuntaa (kuinka vähällä journalistiikassa todella pääsee, olkoonkin että tämä oli vain kandityö?), mutta silti: tämä on arvokas alku. Asiasta ei ole liiemmin tutkimusta tehty ja silti lähes kaikki ovat joutuneet vaikean valinnan eteen; joko nyt ollaan niin läheisissä väleissä, että voisi täräyttää? Missä vaiheessa kannattaa ottaa riski? Tästä on ehdottomasti tehtävä laajempi tutkimus. Milloin on pieraistu, kumpi on aloittanut, onko tässä ns. porttiteoria eli yksi pieru johtaa jatkuvaan piereskelyyn? Ja ennen muuta, mitä seurauksia piereskelyn aloittamisesta on ollut? Unohtakaa ensisuudelma, seksisuhteen käynnistyminen, yhteen muuttaminen ja kaikki muut vastaavat. Kuten jo vuosia sitten mainitsin ohimennen, piereskelyn aloittaminen on suhteen todellisen vakavuuden mittari. (Ja nyt sitten testataan meneekö tällä kertaa läpi Ylimmän Johtavan Pääinkvisiittorin seulasta. Linkatusta jutusta on aikanaan sensuroitu tosikertomus siitä, kuinka pierukynnys murskataan kerralla tuhannen päreiksi. Jos tämä kirjoitus päättyy tähän, niin tiedätte että ei mennyt.)


Keräilysarjassa "Otsikoita joita en uskonut koskaan näkeväni koska en osannut edes kuvitella sellaista"

"Mystinen jättiläissiira kakkasi kahden vuoden tauon jälkeen Japanissa".
Tähän ei oikeastaan ole enää mitään lisättävää, joten jätän tämän vain tähän.


Syyllisyysolettama

Tässä ei sinänsä ole mitään hauskaa, mutta pakko oli laittaa tähän osioon siksi, että en edes satiirikkona olisi voinut keksiä mitään uskomattomampaa. Annetun lakiesityksen mukaan Berliinin osavaltion poliisin on jatkossa pidättäessään neekerin, arabin tai muun etnisesti edistyksellisen kyettävä todistamaan, ettei pidätys johtunut rasistisista syistä.
Aiemmin on tunnettu ns. syyttömyysolettama, jonka mukaan ihminen on syytön ellei toisin todisteta. Lain voimaantulosta lähtien Berliinin poliisia koskee syyllisyysolettama eli poliisi on syyllinen, ellei kykene toisin todistamaan. Tämä muistuttaa totalitaarista yhteiskuntaa, josta saksalaisilla onkin jonkinmoista kokemusta, ainakin työkalusaksan puolisella osalla.
Odottaa sopii, että tämä leviää vähitellen muuhunkin lainkäyttöön...
Kymmenen vuotta myöhemmin, suomalaisella maantiellä. Poliisi heiluttelee punakeltaista merkkiä ja Jaska ohjaa Hyrysysynsä tien varteen.
- Päivää.
- No päivää päivää. Mitäpä lainvalvojalla asiana, kun ei näy puhallutusvehkeitä?
- Eipähän sitä tällä kertaa... tätä uutta lakia tässä vaan. Joskos herra tulisi tuohon poliisiauton puolelle, niin voitaisiin kirjoittaa sakot ylinopeudesta.
- Täh? Ajoin tasan satasta... vai oliko tuossa jossain uusi kasikympin taulu jota en huomannut?
- Ei toki. Satasen aluettahan tämä. Jos nyt kirjoitettaisiin vaikka sadankahdenkympin vauhdista ne sakot.
- No helvetti... En takuulla ajanut sataakahtakymppiä missään vaiheessa.
- Voitko muka todistaa tämän.
*Aivot raksuttavat kuumeisesti*
- Hetkinen. Täähän on satasta koko matka Hornankuusesta alkaen, eikö olekin?
- No on. Yhdellä risteysalueella on kasikymppiä vähän aikaa.
- Eihän siinä sitten mitään. Kello on 18.40. Minä lähdin Hornankuusesta kokouksesta kello 18.00, sille on todistajia. Matkaa on 40 km. Keskinopeus 60 km/h. Vaikka laskisi että viisi minuuttia autolle menoon ja viisi minuuttia hiljaisempaa ajoa ennen liittymää, niin satasen keskinopeuteen ei pääse millään.
- Ei kyse ole keskinopeudesta. Voitkos muka todistaa ettet jossain vaiheessa ajanut vaikka sataakuuttakymppiä hetkellisesti?
- No milläs sen todistat, kun ei ole ajopiirturia eikä kojelautakameraa.
- Niin. Niitähän on kehotettu hommaamaan. Taisi tulla säästäminen kalliiksi, eikö totta?


Nuket kehiin

Kauniit ja Rohkeat -sarja - pilkkanimeltään Tyhmät ja pöyhkeät joutui koronakriisin takia ongelmiin. Intiimikohtauksissa ei voitu käyttää vastanäyttelijöitä. Vaan eipä hätää, ratkaisukin löytyi. Näyttelijöiden partnereina käytetään puhallettavia nukkeja. Ongelmaksi tuli kuitenkin se, että nuket eivät näyttäneet riittävän muovisilta verrattuina sarjan varsinaisiin näyttelijöihin.


Munansaannosta

Helsinkiläinen K-market vaihtoi omistajaa. Uusi kauppias nimesi kaupan Pikku-Kampiksi. Täysin viattomasti. Epäselväksi jäi vain se, onko kyseisen alueen kauppiaiden yhteistyöelin nimeltään Kampin Piiri.


Tyhjentävä lausunto

Lahden Motonet-GP:ssä Samuli Samuelsson voitti satasen kohtuullisen hyvällä ajalla vastatuulesta huolimatta. Niinpä toimittaja kysyikin ensimmäisenä, "Vastatuuli huomioiden, kuinka tyytyväinen olet aikaan?" Kiitos Ylen editointivirheen, vastaus oli yllättävyydessään sellainen että sananmukaisesti kieriskelin naurusta lattialla minuuttitolkulla (linkissä video on asetettu alkamaan muutama sekunti ennen oikeaa kohtaa, mutta pitää painaa PLAY).


Jaska-setä selittää

Tissiflashmob järjestettiin jo toista kertaa. Kyseessä on siis tapahtuma, jossa joukko naisia esiintyy tissit paljaana jostain syystä. En tiedä miksi mutta jotain voimaannuttavaa ja patriarkaattia vastustavaa se varmaan taas on. Sen sijaan jotain muuta osaan selittää. Uutisessa todettiin: – Täällä ei ollut lainkaan samanlaista ”setämiesrivistöä” kuvaamassa kuin viime vuonna.
Meidän setämiesten puuttuminen on helposti selitettävissä. Viimevuotinen tapahtuma oli mennyt minulta kokonaan ohi, en muista siitä lukeneeni. Tai sitten olen hyvästä syystä unohtanut. Niinpä piti tällä kertaa katsoa video. Voin vakuuttaa että en aio katsoa sitä ensi vuonna. Tissit ovat tietysti aina tissit ja mukavahan niitä on katsella. Samalla lailla kuin autolla kuin autolla pääsee pisteestä A pisteeseen B. Mutta mieluummin sitä ajaa mersulla kuin ladalla. Sama juttu tissien suhteen. Jos on tissienkatselutuulella, niin ei sitä ladatissien takia viitsi vaivautua, jos mersutissejä on saatavilla.
Tässä on selitys laskeneeseen yleisömäärään. Ei kukaan tämän porukan kertaalleen tissit paljaana nähnyt setämies viitsi vaivautua toista kertaa paikalle, ellei internetiä ole lakkautettu.


Jää puhtaaksi

Los Angeles Kings -joukkueen maskotti Bailey-karhuna esiintyvää Tim Smithiä syytetään seksuaalisesta häirinnästä. Väitteen mukaan Bailey-karhu olisi tiiraillut Kingsin jäänpuhdistusryhmän jäsenien tissejä ja perseitä. Ihmetyttää miten hemmetissä sen karhuasun sisältä näkee juuri mitään ja ennen muuta miten helvetissä joku näkee mihin karhun sisältä katsotaan. Lisäksi Smithin sanotaan kertoneen ryhmän jäsenelle seksuaalissävyisiä kommentteja ja irstaita vitsejä. Seurauksena oli nallen nylkeminen eli hyllytys. Ihan vaan kaverin puolesta kyselen uskovatko lukijat tämän jäänpuhdistusryhmän ensisijaisen tehtävän olevan jään puhdistaminen ja olisiko mahdollisesti ammatinvalinnalla jotain tekemistä sen kanssa että saa seksuaalissävytteisiä kommentteja vähän samaan tapaan kuin poliisilla haistattelut, palomiehellä kuumuus ja sairaanhoitajalla eritteet.


Tulihan ne kiitokset!

Ex-jalkapallotähti Patrick Evra jakoi Instagramissaan koomikko Ismo Leikolan sketsin Afrikan nälänhädästä. Sketsin ovat varmaan kaikki nähneet, siinä Leikola kertoo kuinka häntä aina opetettiin lapsena syömään lautanen tyhjäksi, koska Afrikassa nähtiin nälkää (tässä suomenkielinen versio). Leikola toteaa, että hän teki työtä käskettyä, on nyt ylipainoinen ja toivottavasti ovat Afrikassa tyytyväisiä siitä mitä hän teki heidän hyväkseen. Evran jakamasta versiosta puuttuu sen loppuhuipennus, jossa Leikola ihmettelee missä viipyvät hänelle osoitetut kiitoskortit Afrikasta. Nyt sitten sellainen kiitos tuli, takuulla Leikolan näkyvyys kasvoi kummasti kiitos Evran! Tarkalleen ottaen tämä kiitos ei tullut Afrikasta, sillä Evra on synnyinmaansa Senegalin sijaan edustanut Ranskaa, jonne muutti vuoden ikäisenä. Mutta kyllä nämä kiitokset voi Afrikan piikkiin laittaa, sillä tulipahan jälleen kerran osoitettua että afrikkalaisen voi helposti tuoda pois Afrikasta, mutta Afrikkaa ei niin vain saakaan pois afrikkalaisesta!


Luulisi vientiä riittävän

Nainen meni Tinder-treffeille ja tarjoutui synttärilahjaksi siivoamaan miehen kämpän.
"– Tykkään siitä, että toinen sotkee, jotta minulla on enemmän siivottavaa!"
Miten on mahdollista, että tällainen nainen on yhä sinkku?


Kerrankin ongelma siellä missä pitääkin

Otsikko totesi: Vihreiden etäkokous kärsi teknisistä ongelmista – kaikki äänestykset uusiksi. Välittömästi tuli mieleen, että oli varmasti helppoa huomata jossakin olevan vikaa. Äänestyksissä rupesi käymään niin, että järkevät päätökset voittivat.


Lentopalloa

Olen minä iskenyt huonompienkin passareiden tarjoilemista palloista.


Käsittämätön erehdys

Venäläinen moninkertainen voimanoston raskaan sarjan maailmanmestari (älkää kysykö missä niistä varmaan yli kymmenestä eri liitosta, joiden sääntöerot ovat siinä millaista panssaripaitaa saa käyttää tai sitten ei ja kustaanko kisan jälkeen purkkin vaiko ei) Anna Turaeva joutui noloon tilanteeseen lentokentällä. Häntä nimittäin vaadittiin todistamaan sukupuolensa. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole tapahtunut.
Tällä kertaa selitys löytynee poikkeuksellisen tarkkaavaisesta virkailijasta, joka oli katsonut dokumenteista myös matkustajan etunimen ja huomannut ilmeisen ristiriidan. Paperissa lukee Anna ja se ei täsmää ulkonäön kanssa lainkaan. Turaeva on nimittäin harvinaisen kirveellä veistetyn näköinen ollakseen jopa venäläinen mies, joten ei mikään ihme ettei häntä ole koskaan aiemmin turvatarkastuksessa naiseksi luultu.


Jaskan laihdutusohjelma

Kehittelin jo yli vuosi sitten saamaani ideaa painonhallintamenetelmäksi. Menetelmä perustuu antimuumi -tekniikkaan. Teoriani mukaan laihdutuskuureissa ollaan hyödynnetty vasta 50 % ihmisen aineenvaihdunnasta, sillä niissä on keskitytty lähinnä siihen, mitä syödään, milloin syödään ja miten paljon syödään. Se toinen puoli eli paskantaminen on jätetty lähes täysin käsittelemättä.
Kuitenkin on insinööriteknisesti täysin selvää, että kyseessä on kaksipuolinen prosessi: ihminen lihoo jos hän syö liikaa ja laihtuu jos syö liian vähän, mutta se toinen puoli puuttuu oppikirjoista eli ihminen lihoo jos hän ei paskanna riittävästi ja laihtuu jos hän paskantaa enemmän kuin syö.
Niinpä Jaskan antimuumimenetelmä perustuu seuraavaan yksinkertaiseen perusoivallukseen: voi syödä mitä tahansa ja milloin tahansa, kunhan muistaa paskantaa riittävästi. Mikäli koko ajan paskantaa enemmän kuin syö, laihtuu väistämättä. Menetelmän nimi tulee luonnollisesti siitä, että muumeilla ei ole havaittu persreikää eikä muumitalossa tiettävästi ole vessaa.
Salli suhtautui menetelmään lievällä epäilyksellä:
- Miten sinä muka pystyisit hallitsemaan sitä kuinka paljon ihminen paskantaa?
- No se nyt onkin vähän vaiheessa. Mutta teoriassa tämä toimii.
- Kuulostat ihan Maria Ohisalolta puolustamassa monikulttuuria. Eli homma toimisi loistavasti mikäli se toimisi.
- Niinno, jos tämä laihdutusmenetelmä toimii yhtä hyvin kuin monikulttuuri niin näytän kohta Timo Soinilta.


I’ve Fugging had it!

Itävaltalaiskylä Fucking sai lopultakin tarpeekseen katukylttien varastelusta ja ulkopaikkakuntalaisten kuittailuista. Kylä päätti muuttaa nimekseen Fugging. Tätä voi kutsua markkinointimahdollisuuden totaaliseksi haaskaamiseksi. Luulisi että joku yritteliäs saisi matkamuistomyymälän kannattamaan pelkästään myymällä katukylttejä. Huomautettakoon muuten, että paikkakunnan lähin vähän isompi kaupunki, jonka hallintoalueeseen kylä muuten kuuluu, on Braunau am Inn. Jonka suurimman pojan kunniaksi kaupungin nimeksi voisi nyt sen vapauduttua ottaa Fucked Up.

Muistutamme, että Suomeen jäävät edelleen esimerkiksi Varkauden rantoja huuhteleva Siitinselkä, Turun kaupunginosa Pallivaha, Paltamon suurin lätäkkö Kivesjärvi ja kaikkihan muistavat Ruotsin puolelle jääneen Vittulan kylän Mikael Niemen mainiosta kirjasta Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.


Hämmentävää tutkimustietoa

Tutkimuksessa selvitettiin, mitä miehet ajattelevat seksin aikana. Tulos oli harvinaisen yksiselitteinen: seksin aikana miehet ajattelevat seksiä. Olisiko tämän pitänyt muka olla poikkeus siihen mitä miehet ajattelevat aina muulloinkin?


Ja tästä se alkaa!

Maailmanvalloitus nimittäin. Namibian paikallisvaaleissa Ombundjan vajaan viidentuhannen asukkaan korkeimmaksi hallintovirkamieheksi valittiin 54-vuotias SWAPO-puolueen poliitikko Adolf Hitler Uunona. Sukunimi on siis Uunona, Adolf ja Hitler ovat etunimet. Itse asiasta kuultuna pikimusta poliitikko totesi saksalaisten nimien olevan edelleen yleisiä Namibiassa, vaikka siirtomaavalta siirtyi toisille isännille jo yli sata vuotta sitten. Isä oli antanut hänelle tämän nimen tietämättä sen asiayhteyttä, koska se kuulosti hienolta. Poliitikko itsekin tuli tietoiseksi nimen yhteyksistä vasta teini-iässä. (Tämä oli muuten yllättävää – olen ollut namibialaisten kanssa työasioissa tekemisissä ja kokemusteni mukaan ovat afrikkalaisista selvästi sivistyneimpiä.) Ilmeisesti sivistys ei ole levinnyt Ombudjan peräkylille asti.
Huvittavana yksityiskohtana nimen demonisaatioasteesta on kerrottava, että kaikilla muilla kielillä, joilla miehestä löytyy Wikipedia-artikkeli, se on nimellä ”Adolf Hitler Uunona”. Paitsi saksaksi, jossa se on ainoastaan ”Adolf Uunona”. Tosin vaikka Uunona noudattaisi esikuvansa politiikkaa juutalaiskysymyksissä, tämä ei taitaisi olla ongelma Namibiassa, jossa on alle sata juutalaista ja veikata sopii, että yksikään heistä ei asu Ombundjassa. Ja muutenkaan Hitlerin politiikkaa noudattamalla ei kyllä yltäisi edes top ten -listalle Afrikan kajahtaneimmista valtionpäämiehistä.

Uutiskatsaus 53/2020

1. Viikko 53

Otsikkona on tosiaankin ”Uutiskatsaus 53/2020”. Tämä on viikolla 53 ilmestyvä uutiskatsaus ja otsikon linkkijuttu on sopivasti viiden vuoden takaa, jolloin vuodessa oli edellisen kerran 53 viikkoa.
Jo koulussa on opetettu, että vuodessa on 52 viikkoa. Jos jakaa 365 seitsemällä, tulos on 52 – mutta jakojäännökseksi jää yksi, koska 52 kertaa 7 on 364. Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi jää yksi päivä yli ja karkausvuosina kaksi. Näistä kertyy vähitellen ylimääräinen viikko viiden tai kuuden vuoden välein. Kalenteri toistuu täsmälleen samanlaisena 28 vuoden välein. Karkausvuosia on 28 vuoden jaksossa tasan seitsemän ja jokainen niistä alkaa eri viikonpäivänä. Muulloin kuin karkausvuosina tapahtuu kyllä useamminkin kuin joka 28. vuosi, että vuosi alkaa esim. maanantaina. Tämä sääntö pätee täsmällisesti vuosina 1901-2099. Ottakaa itse selvää miksi vuodet 1900 ja 2100 sekoittavat sitä.
Ylimääräisistä päivistä seuraa se, että joskus pitää lisätä viikko numero 53. Se, mihin tämä lisätään, on sopimuskysymys. Voitaisiin sopia esimerkiksi, että viikon pitää sijaita kokonaan joko vanhan vuoden tai uuden vuoden puolella. On kuitenkin päädytty tasapainoratkaisuun eli viikko katsotaan kuuluvaksi siihen vuoteen, jonka puolella enemmistö sen päivistä sijaitsee. Onneksi viikossa on pariton määrä päiviä, niin tämä sääntö toimii. Tästä seuraa yksinkertainen muistisääntö: vuoden ensimmäinen torstai sijaitsee aina viikolla 1.
Toisin ilmaisten: jos vuoden viimeinen päivä on ma, ti tai ke, eletään niiden aikana viikkoa 1. Jos taas vuoden viimeinen päivä on to, pe, la tai su, eletään viikkoa 52 (tai 53, kuten nyt). Tällöin viikon mahdolliset ylimääräiset päivät ovat seuraavan vuoden puolella, mutta viikolla 52 (tai 53).
53-viikkoinen vuosi osuu 28 vuoden sykliin täsmälleen viidesti. Neljästi vuoden viimeinen päivä on tällöin torstai. ”Harvinaisin” vuosi on sellainen, jolla on 53 viikkoa ja vuoden viimeinen päivä on perjantai eikä torstai, kuten normaalisti 53-viikkoisena vuonna. Tämä kummallisuus tapahtuu siis joka 28. vuosi. Edellisen kerran näin kävi 2004, joten seuraava vastaava vuosi koetaan 2032.


2. Normaalia uutisointia

Blaablaablaa ... Ali Shahriyar … jäkjäkjäk … kahdeksi vuodeksi vankeuteen … käläkäläkälä … pakottamisesta seksuaaliseen tekoon … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus kovensi tuomion … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on käytännössä joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


3. Poikkeavaa uutisointia

Oulun käräjäoikeus antoi tuomiot kahdelle veljekselle raiskaajan pahoinpitelystä. Sakkoja tuli toista tonnia, korvauksia ”uhrille” vajaa tonni ja oikeudenkäyntikuluja valtiolle korvattavaksi lähemmäs kaksi tonnia. Toivoa sopii että nuo ”uhrin” korvaukset siirtyvät osamaksuna sille todelliselle uhrille eli raiskatulle, jolle oikeus mätkäisi kahdeksan tonnin korvaukset. Jäisipä valtiolle enää seitsemän tonnia maksettavaa. Ainakin jos tapaus on sama mihin kaikki tuntomerkit täsmäävät: raiskaajan 22 vuoden ikä, kolmen vuoden ehdoton vankeusrangaistus Rovaniemen hovioikeudessa langetettuna ja se, että tekijä ei jäänyt heti kiinni. Tosin otsikon jutussa mainitaan raiskauksen tapahtuneen marraskuussa 2019 eikä 2018, kuten oikeasti kävi. Tämä lienee kuitenkin hyvässä tapauksessa kirjoitusvirhe tai huonossa tapauksessa median tietoinen hämäys. Muut googletukset Rovaniemen hovioikeus, kolmen vuoden tuomio raiskauksesta erilaisin yhdistelmin eivät tuottaneet yhtä hyviä osumia kuin edellä linkattu juttu. Vaihtoehtoiset tapaukset olivat kolmikymppinen tekijä helmikuussa 2019, 4,5 vuoden vankeus lokakuussa 2019 ja vajaan kahden vuoden tuomio jo 2014 tehdystä rikoksesta. Nämä kolme eivät kuitenkaan täsmää yhtä hyvin tapaukseen kuin ensimmäisenä mainittu Abdullhadi Barhumin tapaus. Yksi yhdistävä seikka kaikilla neljällä kuitenkin on ja jos lukija ei vielä arvaa, niin Wikipediasta voi lukea lisää tapauksia.
Mainittu Abdullhadi Barhum muuten kuuluu tähän surullisenkuuluisaan ”matumannekiinien crash and burn” -osastoon. Vuosi ennen raiskausta hän haaveili Nummelan Sanomissa poliisin ammatista. Tulipahan nyt ainakin tutustuttua poliisin kenttätyöskentelyyn.
Siitä toisesta oikeusjutusta on todettava, että eivätköhän veljekset saa kolehtina omansa pois ja varmaan vähän vaivanpalkkaakin.


4. Onnistuminen ja epäonnistuminen riippuvat määritelmästä

Joukko eurooppalaistutkijoita totesi vetoomuksessaan Euroopan epäonnistuneen pandemianhallinnassaan:
”– Euroopan valtioilla on kaksi vaihtoehtoa: jatkaa nykyistä tempoilevaa toimintaa tai tukahduttaa virus ja pitää haitat mahdollisimman pieninä.”
Helppo ennustaa, että valitaan ensimmäinen vaihtoehto. Koronakriisi on näet mitä ihanteellisin kriisi hallinnon kannalta. Se ei ole niin vaarallinen kuin oikeasti tuhoisa pandemia tai vaikkapa sota olisivat. Sen varjolla voi hallita poikkeusvaltuuksin. Se voi jatkua hyvin kauan, jolloin sitä vastaan kamppaillessa pääsee esiintymään valtiojohtajana. Ja lopulta se voidaan kukistaa, jolloin voi esittää juhlittua sankaria. Jos se niitattaisiin nyt tai olisi jo hoideltu pois päiväjärjestyksestä, suosio laskisi sillä tunnetusti valtiojohdon suosio kasvaa kriisiaikoina.
Eivät Euroopan valtiot ole epäonnistuneet strategiassaan. Ne ovat onnistuneet lähes täydellisesti. Kyse on vain siitä, että tutkijat luulevat tavoitteen olevan ihan jotain muuta kuin mikä se oikeasti on.


5. Lehdistön ihannetyttö

Esimerkkinä edellisen uutisen kriisinhoidon vaikutuksista on tuore gallup, jossa tiedusteltiin kenestä seuraaja Sauli Niinistölle. Iltalehti näkyy puolensa valinneen, koska otsikossa hehkutettiin Sanna Marinin olevan suurin suosikki. Tosin kannatusosuus oli vaivaiset 16 %. Mutta johto mikä johto, seuraavana olevalla Pekka Haavistolla oli vain 9 % suosio. Mikä on aika lailla romahtanut edellisestä, ilmeisesti jäljellä ovat vain hardcore-fanit. Yllättävää oli se, että Jussi Halla-ahon suosio oli vain 5 % eikä äänimäärää hajottamaan oltu edes päästetty muita Suomen etua ajavia ehdokkaita kuin Laura Huhtasaari 2 % kannatuksella. Ilmeisesti tuolla laidalla tajutaan, että presidentillä ei ole oikeasti valtaa ja on parasta pitää ykkösnimet ykkösketjussa. Mukana gallupissa oli myös Timo Soini yhdellä prosentillaan. Jostain syystä lehdistö ei tahdo millään muistaa muutaman vuoden takaista hehkutustaan siitä, kuinka perussuomalaisten kannatus on vain Timo Soinin henkilökohtaista kannatusta.
Mutta asiat ehtivät muuttua vielä moneen kertaan ennen vuotta 2024. Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi 1994 eikä vuonna 1990 häntä viitsitty edes mainita gallupeissa. Sanna Marinin kannatuskin saattaa kokea vielä monet nousut ja laskut seuraavan neljän vuoden aikana. Ehkä hän tajuaa sen itsekin, Marin kun on yksi niistä harvoista poliitikoista jotka eivät ole muiden vietävissä.
Sanna Marinilla on tapana ajatella omilla aivoillaan. Ongelma on siinä että tuon tason aivoilla ei pitäisi.


6. Jokaiselle osansa mukaan

Me Naiset -lehti teki jutun kahdesta erilaisilla tuloilla elävästä kolmenkympin puolivälissä olevasta naisesta.
Aluksi esiteltiin Milla, 37:
”Diplomi-insinööri Milla Saaristenperä, 37, työskentelee johtajana suomalaisessa pörssiyhtiössä. Hänen kuukausipalkkansa on noin 7 700 euroa, ja siitä jää verojen jälkeen käteen noin 4 400 euroa. Viime vuonna Milla sai lisäksi vielä 13 000 euron bonuksen.” Jutussa kerrotaan Millan tekevän pitkää työpäivää, mutta olevan tyytyväinen työhönsä. Rahaa kuluu asuntolainaan, ulkona syömiseen ja miehen kanssa matkusteluun.
Sitten on vuorossa Ee, 34:
”Ee Eisen, 34, on ollut viimeksi palkkatöissä yli kaksi vuotta sitten. Hän saa työmarkkinatukea noin 440 euroa kuukaudessa ja asumistukea 406 euroa. Hänen 30-neliöisen, Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan yksiönsä vuokra on 800 euroa.” Een kerrotaan opiskelleen – ilmeisesti opinnot ovat siis jääneet kesken – yliopistossa suomen kieltä ja sukupuolentutkimusta. (Tässä vaiheessa tirskahdin jo nauramaan.) Juttu jatkuu kertomalla, että Ee tienaa joskus parisataa euroa kuussa satunnaisista töistä. Seuraavassa lauseessa kerrotaan satunnaisten töiden olevan mm. koulutuksia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuksista. (Nyt repesin jo niin hillitsemättömään huutonauruun, että Salli tuli ihmetellen katsomaan, mikä minulla on. Osoitin juttua ja kohta huutonaurajia oli kaksi.)
Eihän kenenkään ahdinko ole sinänsä naurun asia. Reflekseilleen ei nyt vain mahda mitään, siksi niitä reflekseiksi sanotaankin. Voimia Eelle ja toivottavasti hän löytää itselleen työn, joka tuottaa lisäarvoa sekä hänelle itselleen että yhteiskunnalle.


7. Hei, me ryssitään!

Aleksei Navalnyin myrkytystapauksesta sai tutkiva journalismi (tiedoksi Suomen medialle: ”tutkiva journalismi” tarkoittaa sitä, että toimittaja yrittää selvittää totuutta eikä tuputtaa omia subjektiivisia näkemyksiään yläasteen ainekirjoitustyylillä) selville mielenkiintoisia asioita.
Venäjällä tunnetusti kaikki on myytävissä, kunhan hinnasta sovitaan. Myös puhelinten yhteystiedot. Kemiallisten aseiden tutkijoiden yhteystiedoista löytyi FSB:n agenttien puhelinnumeroita. Nämä agentit puolestaan olivat yhteyksissä Navalnyita varjostaneisiin agentteihin. Jotka kytkivät henkilökohtaiset puhelimensa pois päältä seuratessaan Navalnyita. Paitsi että erehtyivät kytkemään ne välillä päälle, jolloin sijainti paljastui samaksi kuin Navalnyilla. Lisäksi lentoyhtiöiden tietokannoista selvisi, että agentit ostivat lentoliput samoille matkoille kuin Navalnyi, aina muutama minuutti tämän jälkeen ja joukolla, jolloin jäljittäminen on helppoa. Etenkin, kun liput ostettiin väärillä henkilötiedoilla, jotka kummasti muistuttivat oikeita. Tämä ei muuten ole sinänsä virhe, vaan normaali proseduuri kaikilla tiedustelupalveluilla. Esimerkiksi ”Oleg Borisovits Tajakin” käytti salanimeä ”Oleg Vasilevits Tarasov”. Jos etunimi on yleinen, se säilytetään. Sukunimi vaihdetaan samalla kirjaimella alkavaksi (tässä kuulemma käytettiin vaimon tyttönimeä, mikä sattumalta täytti ehdon). Tällöin reagoi kutsuttaessa oikeaan etunimeen ja nimikirjaimet pysyvät samana, mikä helpottaa nimen muistamista.
Venäjän valtiojohto noudattaa asian suhteen samaa strategiaa kuin aiemminkin: kiistää kaiken, mutta antaa rivien välistä ymmärtää olleensa asian takana. Tästä kirjoitin jo syyskuussa (kohta 6) seuraavasti: ”Kyseessä on yksinkertaisesti pelon kylväminen - katsokaa, mitä olemme ehkä tehneet. Toisaalta voi olla, että käsky myrkytykseen tuli korkeimmalta taholta. Ja voi olla myös, että käskyt olivat epämääräisiä ja myrkytyksen hoiteli alempi taho omasta aloitteestaan. Tällä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Oleellista on se, että Venäjä lähettää viestin: katsokaa mitä olemme ehkä tehneet ja mitä olemme valmiita tekemään. Tämä on pelon politiikkaa ja sen pitäisi olla tuttua kaikille Venäjän historiaan edes pintapuolisesti perehtyneille.”


8. Usko tai älä

Deepfake-ilmiö on noussut yhä isommaksi ongelmaksi. Brittiläinen TV-yhtiö Channel 4 joutui rankan arvostelun kohteeksi tehtyään oman deepfake-videonsa. Aika käsittämätöntä, sillä kyseinen video oli mitä erinomaisin opetusvideo alalta.
Kuningatar Elisabet II pitää perinteisen joulupuheensa. Channel 4:llä on perinne, että he esittävät ”vaihtoehtoisen joulupuheen”. Tänä vuonna sen tilalla oli deepfake-video, jossa puhui digitaalisesti kuningattareksi muokattu näyttelijä. Puheen voi katsoa otsikossa olevasta linkistä. En tiedä, olisinko mennyt heti alussa halpaan, jos en olisi tiennyt olla tarkkaavainen. Nyt en mennyt, sillä puheen tunnisti välittömästi deepfakeksi kasvojen mekaanisesta liikkeestä. Tosin puheen sisältö olisi jo minuutissa saanut arvaamaan että tässä on jotain mätää. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kuningatar pomppasi pöydälle tanssimaan. Lisäksi lopussa oli teeskennelty teknistä häiriötä, jolloin näyttelijä näkyi välillä ilman digitaalista muokkausta.
Silti olen aivan varma, että Britanniassa oli aika monta joille jäi vielä puheen jälkeenkin epäilys, oliko se sittenkin aito. Ei koskaan pidä aliarvioida brittiläisen alaluokan tyhmyyttä.


9. Ja mitähän varten sitten?

Venäläinen F1-kuski joutui pikkuiseen ahdistelukohuun. Kohteena ollut Andrea D’Ival puolusti aluksi Mazepinia, mutta on nyt ilmeisesti perääntynyt. Instagramissa hän julkaisi tekstin, jossa totesi: ”Naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, eivätkä tekomme. Lopettakaa saarnaaminen siitä, miten naisten pitäisi pukeutua. Opettakaa miehet kunnioittamaan naisia.”
Jutun kuvituksena oli napsaisu D’Ivalin Instagram-päivityksen kuvasta:

Kuvasta varmasti tulee jokaiselle heteromiehelle ensimmäisenä mieleen, että tuossa on nainen jonka ajatuksiin olisi mukava tutustua keskustellen henkevästi kahvikupillisen äärellä.
D’Ival muuten on ammatiltaan valokuvamalli. Haluaisinkin tiedustella, että jos naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, niin mitä varten ne sitten ovat? Ja luuleeko D’Ival tosiaan, että hänellä olisi yhtä paljon mielenkiintoa, jos hän näyttäisi… ööö, mikä se nykyään poliittisesti korrekti sana nyt olikaan … niinjoo, kehopositiiviselta?
Mitä taas tulee siihen, että miehet saarnaisivat siitä miten naisten tulee pukeutua, niin enpä usko että D’Ivalille on tultu tästä valittamaan. Itse olen hänen Instagram-kuviaan kerran katsottuani ollut sitä mieltä, että pukeutumisen määrä on niissä mitä sopivin, jos nyt oletetaan että pukeutumista on ylipäätään oltava.


Loppukevennys: Ja tästä se alkaa!

Maailmanvalloitus nimittäin. Namibian paikallisvaaleissa Ombundjan vajaan viidentuhannen asukkaan korkeimmaksi hallintovirkamieheksi valittiin 54-vuotias SWAPO-puolueen poliitikko Adolf Hitler Uunona. Sukunimi on siis Uunona, Adolf ja Hitler ovat etunimet. Itse asiasta kuultuna pikimusta poliitikko totesi saksalaisten nimien olevan edelleen yleisiä Namibiassa, vaikka siirtomaavalta siirtyi toisille isännille jo yli sata vuotta sitten. Isä oli antanut hänelle tämän nimen tietämättä sen asiayhteyttä, koska se kuulosti hienolta. Poliitikko itsekin tuli tietoiseksi nimen yhteyksistä vasta teini-iässä. (Tämä oli muuten yllättävää – olen ollut namibialaisten kanssa työasioissa tekemisissä ja kokemusteni mukaan ovat afrikkalaisista selvästi sivistyneimpiä.) Ilmeisesti sivistys ei ole levinnyt Ombundjan peräkylille asti.
Huvittavana yksityiskohtana nimen demonisaatioasteesta on kerrottava, että kaikilla muilla kielillä, joilla miehestä löytyy Wikipedia-artikkeli, se on nimellä ”Adolf Hitler Uunona”. Paitsi saksaksi, jossa se on ainoastaan ”Adolf Uunona”. Tosin vaikka Uunona noudattaisi esikuvansa politiikkaa juutalaiskysymyksissä, tämä ei taitaisi olla ongelma Namibiassa, jossa on alle sata juutalaista ja veikata sopii, että yksikään heistä ei asu Ombundjassa. Ja muutenkaan Hitlerin politiikkaa noudattamalla ei kyllä yltäisi edes top ten -listalle Afrikan kajahtaneimmista valtionpäämiehistä.


P.S. Tulevaisuusskenaario

Pakko lisätä tähän vielä jotakin, joka ei ehtinyt alkuperäiseen postaukseen. Erinomainen kirjoitus siitä, mitä lähitulevaisuudessa voi tapahtua.