Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Uutiskatsaus 26/2020


1. Valikoitua totuutta

Tunnetusti toiseksi pahinta mitä voi tehdä painetussa sanassa on valehdella. Pahinta on kertoa koko totuus. Tähän ilmeisesti syyllistyi filosofi Jukka Hankamäki, jonka teos Totuus kiihottaa: Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä julkaistiin perussuomalaisten ajatuspajan sarjassa. Teoksen yksi luku koettiin naisia syyllistäväksi ja kohu oli valmis. En ole kirjaa lukenut, mutta arvaan kyllä Hankamäen kirjoituksia lukeneena suurin piirtein tyylilajin. Sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on reaktioilla, jotka noudattivat jälleen tuttua linjaa. Mediassa tuomittiin teksti sopimattomana ja samalla yritettiin naulita ristiin kaikki, jotka Hankamäen kirjan julkaisemiseen jollain lailla saatiin sidottua. Yksikään kriitikko ei puuttunut siihen, etteikö teksti olisi ollut totta. Yksikään ei hyökkää tekstin totuusarvoa vaan sopimattomuutta vastaan ja yrittää sen avulla komprementoida koko muun kirjan. Vähän sama tilanne kuin kymmenottelijan heikko taso seiväshypyssä tarkoittaisi automaattisesti sitä, että kaikki muut yhdeksän lajia olisivat myös huonoja.


2. Hyvä hallitus!

Suomi pitää Ruotsin rajan kiinni. Tällä kertaa annan tunnustusta hallitukselle. Samalla moitin kaksi hallitusta taaksepäin, raja olisi pitänyt lyödä kiinni jo viisi vuotta sitten. Koronakriisi on ohimenevää, mutta väestödemografinen kriisi on kroonisempi ongelma.


3. Kolmensadan lounas

Demarit Timo Harakka ja Antti Lindtman kävivät lounaalla. Lasku veronmaksajille oli 300 euroa. Asiasta nousi kohu. Aivan turhaan. Minun puolestani jokaiselle demarien johtotehtävissä toimivalle voidaan kustantaa 150 euron arvoinen lounas vaikka joka päivä. Sillä ehdolla että he eivät sinä päivänä tee mitään muuta töitä kuin syövät sen lounaan. Tämä menettely tulisi veronmaksajille monin verroin halvemmaksi kuin nykyinen.


4. Tulevaisuutta ennakoiden

"Ruotsalais"nainen tekeytyi Suomessa turvapaikanhakijaksi ja sai 13 000 euroa vastaanottorahaa. Tämän päälle tietysti täysihoito hänelle ja kolmelle lapselle. Yhteensä kuluja arvioitiin tulleen 150 000 euroa. Irakilaisnainen oli muuttanut Ruotsiin 1995 ja saanut kansalaisuuden 2001. Korvauksia määrättiin maksettavaksi 45 000 euroa. Arvatkaa saako rahoja ikinä takaisin? Hyvä puoli asiassa on tietysti se, että tulihan tässä harjoitusta tulevan varalle. Eiköhän Ruotsista lähivuosina pullahda Suomeen ihan oikeitakin turviksia, kunhan siellä saadaan ensin kalifaatti ja sisällissota aikaan. Olettaen tietysti että Suomessa ei ehditä ensin.
Oikeastaan pelottavinta uutisessa oli ohimennen lausuttu tosiasia: "Nainen selitti, että hakiessaan turvapaikkaa hän ei tiennyt, että hän olisi Ruotsin kansalaisena saanut vapaasti tulla Suomeen ja saada vähintään yhtä suuret taloudelliset etuudet kuin mitä hän oli saanut turvapaikanhakijana." Olisikohan aika irtisanoa pohjoismaisen yhteistyön sopimukset kun vielä hyvän sään aikana ehditään?


5. Turvapaikan tarve

Kuten edellisessä todettiin, Ruotsissa on henkilöitä joille turvapaikka olisi tarpeen. Niin olisi ollut myös 17-vuotiaalla Wilma Anderssonilla, joka teki kaksi virhettä. Ensinnäkin hän alkoi seurustella "23-vuotiaan" Tishko Ahmedin kanssa. Toiseksi hän ilmeisesti jätti tämän. Anderssonin pää löytyi Ahmedin asunnolta matkalaukusta, muuta osaa ei ole toistaiseksi löydetty. Kumma kyllä, tuomio tuli murhasta vaikka syytetty kovasti vakuutteli olevansa viaton.


6. Neekerillä on saari, se oma saari on...

Tai sitten ei ole enää. Liperissä sijaitseva Neekerisaari sai aikoinaan nimensä siitä, että siellä oli toimittajien eli lehtineekerien kesäpaikka. Nyt saaren nimeksi aiotaan vaihtaa Uutinen. Onhan sekin tietysti uutinen, että uutisessa sen paremmin kuin Uutisessakaan ei saa sanoa neekeriä neekeriksi. Kaikille uuskielen remontoijille suosittelen matkaa omaan nimikkopaikkaansa Sodankylässä.


7. Sensuroitu vitsi

Neekerihuumassa viimeisimpinä aiotaan poistaa myös "eskimo" eli perinteisen eskimopuikon nimi aiotaan muuttaa. Tiettävästi yhtenä vaihtoehtona on "alaskapuikko". Hyvä on, treenataan sitten ja vaihdetaan vanhasta vitsistä sanat. Muutetut on kursivoitu:
Afrikkalaistaustainen oli saanut kutsun naamiaisiin, mutta puvun hankkiminen oli jäänyt viime tinkaan. Ei muuta kun pukuvuokraamoon.
- Sori vaan, kaikki puvut ovat jo menneet.
- Eikö tosiaan ole mitään jäljellä?
- No ei kun ei, isot pukujuhlat ja kaikki on viety.
- Kyllä nyt joku idea täytyy olla.
- Olkoon sitten. Yhtä yksinkertaista asua voisit sovittaa. Riisupa vaatteesi.
Afrikkalaistaustainen teki työtä käskettyä ja oli kohta alasti.
- Kumarru nyt tuon pöydän päälle.
Näin tapahtui, jolloin vuokraamon omistaja iski afrikkalaistaustaisen persuksiin tapin, johon oli kiinnitetty jatkoksi metrin mittainen kakkosnelosen lankku.
- Nyt sä voit mennä naamiaisiin ja sanoa olevasi alaskapuikko.


8. Hau can you believe this?

Ryhmä Hau (tiedätte jos teillä on lapsia ja luultavasti tiedätte vaikkei olisi) on myös joutunut BLM-hysterian (lyhenne BLM muuten tarkoittaa Burn-Loot-Murder, jos ette tienneet) kohteeksi. Nimenomaan ryhmän jäsen Vainu, joka on poliisikoira. Hahmoa on vaadittu poistettavaksi sarjasta. Poliisi kun on niin brutaali ja yhteiskunnan vastainen ammatti. Mahdollisesta korvaajasta ei ole vielä tietoa, mutta todennäköisin on sekarotuinen Rakki-piski, joka puree ohikulkijoita ja kuseksii kaikki paikat, mutta tekee tämän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä.


9. Nahkaa paksummaksi

SDP:n virallinen maskotti Husu Hussein julkaisi twiitin, jossa hän pilkkasi perussuomalaisten intoa ottaa ulkomaalaisia puolisoita. Yhtenä listassa mainittiin Sebastian Tynkkysen mosambikilainen puoliso ja otsikkona oli "Peräsuoli". Muslimit kun eivät ole erityisen tunnettuja homoystävällisyydestään. Perussuomalaiset suuttuivat twiitistä. Nyt järki käteen. Jos itse naljailee, niin pitää antaa toisellekin mahdollisuus. Husulla oli täysi oikeus julkaista eikä siitä pidä meteliä nostaa, tämä kuuluu täysin hänen sananvapautensa piiriin. Twiitti oli kieltämättä mauton, mutta sopi toisaalta erinomaisesti Husun tyyliin. Demareiden työväentalolla on vanhan totuuden mukaan seinät leveällä ja katto korkealla, mutta Husu on suojaväristään huolimatta potkittu ulos demareiden valtuustoryhmästä, joka on hatunnoston arvoinen suoritus. Ei siis demareilta, vaan Husulta että on onnistunut sössimään niin pahasti ettei kelpaa edes demareille.


10. Marski ei ratsasta

Vasemmistonuoret jättivät aloitteen, jonka mukaan Mannerheimin ratsastajapatsas pitäisi siirtää pois Helsingin keskustasta, kun "menneisyytemme muistaminen ei vaadi historian epäkohtien ihannointia". Toisaalta voi epäillä, että Mannerheim ei itsekään enää haluaisi patsaansa olevan Helsingin keskustassa, sillä hänen talvisodan jälkeistä päiväkäskyään lainataksemme: "Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet."
Tuskin Mannerheim pitäisi siitä, mitä näkee ympärillään - siinä mielessä vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikhin ehdottama Suomenlinna olisi varmaan marskille mieleisempi sijoituspaikka.
Asiaan mitenkään liittymättä, olette varmaan huomanneet että on paljon sellaisia, jotka kutsuvat itseään "afrosuomalaisiksi". Mutta kuinka moni on "suomenafrikkalainen" eli tällainen puoliverinen, joka on valinnut kotimaakseen jonkin Afrikan maan? Tästä pitäisi kyetä vetämään johtopäätös, millainen kulttuuri on saanut aikaan yhteiskunnan, jossa haluaa asua ja millainen kulttuuri yhteiskuntia, joissa ei halua asua. Valitettavasti johtopäätösten tekemiseen vaaditaan loogista päättelykykyä.


11. Taistelukenttä 2020

Puolustusvoimat julkaisi suurtuotantonsa, jossa vanha opetusfilmi päivitetään uudeksi. Mahtavaa ja luottamusta herättävää nähtävää. Kannattaa katsoa lähes kaksikymmenminuuttinen filmi läpi, niin saa varsin realistisen kuvan nykyajan konfliktin synnystä ja kuinka hyökkäys torjutaan.

Yksi puute filmissä on, mutta se annettakoon anteeksi koska siihen helmasyntiin ovat lähes aina kaikki sotasuunnitelmien tekijät syyllistyneet tuhansien vuosien ajan. Oletetaan, että vihollinen iskee niin suurella voimalla, johon omien voimien torjuntakyky juuri sopivasti riittää. Mutta kuten hyvin tiedetään, yksikään sotasuunnitelma ei kestä taistelun ensimmäistä laukausta pidemmälle. Sen jälkeen enemmän tai vähemmän improvisoidaan. Ja siinä Suomen armeija on perinteisesti ollut maailman ehdotonta huippua, onneksemme.


12. Järeä kenttäpiispa

Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiön harkintakyky petti pahemman kerran. Hän julkaisi Kotimaa-lehden verkkosivuilla kolumnin, jonka joutui poistamaan miltei saman tien. Seuraavana päivänä ilmestyi anteeksipyyntö. Hämmästyn suuresti, jos tämä jää tähän. Luulen että meillä on piakkoin reservin kenttäpiispa - jos on, voi nimittäin olla että sotilasarvo menee saman tien.
Kirjoitus oli täyttä asiaa. Ja sehän on nykymaailmassa pahinta mitä voi tapahtua. Muutamia parhaita paloja:
- Bolshevikit ovat väistyneet. Tilalle on kasvanut kulttuurieliitti, joka tekee hiljaa työtään rakenteiden murtamiseksi. Heille rakenteet ovat kaiken pahan juuri ja taantumuksen syy - kuten avioliitto, miehen ja naisen sukupuolijako, samoin isän ja äidin muodostama ydinperhe - niin myös lasten kotikasvatus.
- Munakasta ei voida nauttia rikkomatta munia, sanovat vallankumoukselliset. "Näen rikotut munat, mutta en munakasta" totesi neuvostoliittolainen toisinajattelija Vladimir Bukovski ja vietti 12 vuotta elämästään vankiloissa ja psykiatrisessa hoidossa.
- Hesari muistaa muistuttaa joka torstai polyamorian ja vapaiden suhteiden siunauksellisuudesta.
- Minusta näyttää siltä, että "rakenteiden" kuten ydinperheen, avioliiton, pariuskollisuuden ja sukupuolijaon murentaminen ovat vähintään osaksi laskevan syntyvyden taustalla. Avioliiton ideana on ollut ihmiskunnan sivu tuoda turvallinen ja pysyvä koti seksille, lasten saamiselle ja heidän kasvattamiselleen. Kun seksiin ei nykyisin tarvita avioliittoa, murenevat samalla avioliiton tähän asti turvaamat asiat.
- Joku heittää toiveikkaan kommentin työperäisestä maahanmuutosta ratkaisuna syntyvyyteen ja huoltosuhteeseen. Kulttuurieliitti innostuu, mutta pian hymy jäykistyy: Lähi-idän ja Afrikan maista muuttavat tuovat mukanaan avioliitto- ja perhekäsityksen, jota kulttuurivallankumous ei ole onnistunut vielä kääntämään. Miehen ja naisen avioliitto on kunniassa, eikä esiaviollinen seksi ole hyväksyttävää, sukupuolia on kaksi, eikä niitä vaihdeta.

Jos kaikki piispat kirjoittaisivat samalla tavalla, liittyisin kirkkoon ihan vain kannatuksen vuoksi.
Särkiö kirjoittaa painavaa asiaa vakavalla mielellä. Raskasta piilovittuilua on havaittavissa vain yhdessä kohdassa:
- Vantaalla taitaa jo suurin osa esiopetukseen tulevista lapsista olla maahanmuuttajataustaisia. Heistä kasvaa se sukupolvi, joka pyörittää maata 2040-luvulla.
"Pyörittää" voidaan käsittää monella tavalla, mutta epäilen että Särkiö tarkoitti sen vain yhdellä tavalla.
Voipi olla, että tuosta blogikirjoituksesta ei tosiaankaan selvitä muutamalla "taakse poistu" -komennolla ja rättisulkeisilla. Vaikka upseerikunta onkin lähes sataprosenttisesti kenttäpiispan kanssa samalla kannalla, he tajuavat kyllä realiteetit totuuksien ääneen sanomisen vaatimista seurauksista.


13. Etätöissä

Viimeaikaiset kokemukset ovat osoittaneet etätöiden onnistuneen yli odotusten. Pelättyä lusmuilua ei ole tapahtunut. Ne lusmuavat, jotka lusmuaisivat työpaikallakin. Itse asiassa useinkin etätöissä lusmuaminen on vaikeampaa, kun ei voi mennä toisen selän taa piiloon. Etätöissä ratkaisee tulos, ei työpaikalla vietetty aika.
Kirjoituksessa todettiin osuvasti: "Tietotyössäkin tarvitaan taukoja, oli sitten toimistolla tai kotona. Jos joku työntekijä on lusmuilija, siihen tuskin suuresti vaikuttaa se, missä tiloissa töitä tehdään – tai ollaan tekemättä." Aivan oikein. Lisäisin vielä kokemuksesta sen, että itse ainakin tarvitsen tietotyössä enemmän taukoja kuin fyysisessä työssä. Halkoja voin mättää pinoon vaikka kaksi tuntia yhteen menoon, mutta rankkaa ajattelua en todellakaan pysty tekemään kahta tuntia ilman että liikun tai ajattelen jotain muuta välillä.
Mikäli etätyö yleistyy, odottakaa lähivuosina muuttoliikkeen kääntymistä suurista keskuksista sinne missä asuminen on halvempaa ja ihmiset haluavat muutenkin asua.


14. Taas ammutaan

George Floydin kuoleman jälkeen poliisien liipaisinsormet ovat olleet aiempaakin halvaantuneempia silloin, kun rikollinen sattuu omaamaan suojavärin. Lainaan edellistä uutiskatsausta: "Vuosina 2017-2019 poliisi ampui USA:ssa kuoliaaksi 1226 valkoista ja 667 mustaa. Osa näistä oli varmasti puhtaita vahinkoja, mutta voitaneen olettaa valtaosan tapahtuneen vakavien, vankeudella rangaistavien rikosten yhteydessä. Vuoden 2010 tilastojen mukaan vankilapopulaatiosta 40 % oli mustia ja 39 % valkoisia eli käytännössä yhtä paljon. Kuitenkin poliisi ampui valkoisia noin tuplasti sen määrän kuin mustia. Näin ollen voidaan päätellä, että mustan rikollisen joutuminen poliisin ampumaksi on huomattavasti epätodennäköisempää kuin valkoisen rikollisen."
Otsikon linkki vie tapaukseen, jossa Atlantassa poliisi ampui rikollisen, joka vastusti pidätystä, vei sen yhteydessä poliisilta etälamauttimen ja tähtäsi tällä poliiseja, kun poliisi ehti ampua ensin. Tapauksen seuraus oli Atlantan poliisipäällikön ero. Onko maailma tullut todellakin hulluksi? Katsoin nuo videot, jotka olivat tallentuneet sekä silminnäkijän kuvaamina että poliisin rintakamerasta. Mitähän olisi pitänyt tehdä, antaa kriminaalin ampua vai? On muistettava, että USA:ssa poliisin koulutus kestää yleensä muutaman kuukauden eikä heiltä voi edellyttää yhtä pätevää toimintaa kuin suomalaisilta poliiseilta, jotka ovat saaneet vuosien koulutuksen.


15. Kaasuase

Itävallassakin on hyökätty poliisin kimppuun. Tosin tällä kertaa vähemmän vaarallisesti. Puiston penkillä istunut mies oli noussut ylös, kääntynyt ja tähdännyt poliisia. Pierun hinnaksi tuli 500 euroa.


16. Nokkapokkaa

Sota on älytöntä. Paras todiste tästä saatiin Intian ja Kiinan rajavartijoiden ottaessa yhteen kiistellyllä Himalajan alueella. Porukalla on kiväärit, käsikranaatit ja ehkä singotkin, muutaman kymmenen kilometrin päässä tykistöä ja järeämmästä arsenaalista löytyy molemmilta ydinaseita. Vaan käytetäänkö näitä? Eikö mitä, nyrkkitappeluksi meni. Vähän kättäpidempää eli rautatankoja ja helposti käsillä olleita kivenmurikoita oli myös apuna, mutta edes teräaseiden käytöstä ei ole tietoa. Kuolleita oli parikymmentä.
Toisaalta jos sotia pitää, niin ehkä tämä on se parempi vaihtoehto. Ehdotankin Intialle ja Kiinalle Aksai Chinin ja muiden kiistanalaisten alueiden omistuksen ratkaisuun yksinkertaista konstia: molemmat saavat roudata alueelle vaikka miljoona miestä kansainvälisten tarkkailijoiden varmistaessa, ettei kenelläkään ole aseita. Se osapuoli, joka 24 tunnin kuluttua pitää hallussaan alueen korkeinta vuorenhuippua, saa koko alueen. Kukkulan Kuningas -leikki isojen poikien tyyliin ja samalla saa väestön liikakasvua vähän hillittyä.


17. Kunnia-asia

Vladimir Putin syytti länsimaita Venäjän - tai tarkemmin sanoen Neuvostoliiton, koska kyseessä oli toinen maailmansota - sotakunnian loukkaamisesta. En tiennytkään että sitä on olemassa loukkaamiseen vaadittavan määrän verran. Mutta yritetäänpä noin harjoituksen vuoksi:
"Neuvostoliitto valtasi alueita, jotka eivät sille kuuluneet eikä koskaan palauttanut mitään oikeudenmukaisille omistajilleen." Hups. Palauttihan NL Tanskalle miehittämänsä Bornholmin saaren. Sori.
"Neuvostoliitto ei vastoin sopimuksia ottanut miehittämiensä maiden asukkaiden näkemyksiä huomioon sodan jälkeisen yhteiskuntajärjestelmän säätämisessä." Oho. Antoihan NL maiden kommunistipuolueille jonkin verran päätösvaltaa. Sori.
"Neuvostoliitto teloitutti omia sotilaitaan kymmeniä miljoonia, jos nämä eivät osoittaneet riittävää urhoollisuutta taistelussa." Auts. Ei niitä ollut kuin miljoonia. Kymmeniin miljooniin päästään vain jos lasketaan Katynissa ja muualla teloitetut sotavangit mukaan. Sori.
"Vallatessaan Saksan neuvostojoukot raiskasivat kaikki alueen asukkaat." Eikun... eiväthän ne raiskanneet kuin kaikki naispuoliset iästä riippumatta ja ehkä osan miehistä. Saattoipa olla jopa, että muutama nainen pääsi jotenkin livahtamaan. Sori.
No niin. Onnistuuhan se Venäjän sotilaskunnian loukkaaminen, kun riittävän kovasti yrittää. Vielä kerran sori, Volodja!


18. Kyvyt ratkaisevat

Jim Brown on kainalopallon suurimpia legendoja. Mies pelasi NFL:ssä keskushyökkääjää eli duunina oli kantaa palloa juoksupeleissä. Sen Brown teki käsittämättömällä tehokkuudella. Hän johti juoksemalla ansaittujen jaardien tilastoa jo tulokkaana ja vei saman tilaston nimiinsä yhtä poikkeusta vaille kaikilla muilla pelikausillaan. Yhdeksän vuoden uran jälkeen Brown järkytti urheilumaailmaa ilmoittamalla lopettamisestaaan ja siirtymisestään näyttelijäksi. Siinä vaiheessa koko liigahistoriassa oli vain kolme pelaajaa, jotka olivat juoksemalla edenneet edes puolet siitä jaardimäärästä kuin Brown oli tehnyt. Tilastokakkonen Joe Perry oli päässyt urallaan alle 80 %:iin Brownin jaardeista - ja hän oli pelannut 16 vuotta, ei yhdeksää.
Brown on pysynyt näkyvänä hahmona Yhdysvalloissa edelleen, yli 80 vuoden iästään huolimatta. Törmäsin sattumalta otsikon linkkivideoon, missä toimittaja yrittää saada Brownin ärtymään siitä, että USA:n hallituksessa on liian vähän mustia. Brown toteaa kuivasti että värillä ei ole väliä, osaaminen ratkaisee. Tästä videosta oli linkki seuraavaan, jossa Brown jyrää toimittajan kansallislaulukiistassa samaan tapaan kuin aikoinaan jyräsi linjapuolustajat:



19. Jotain rajaa

Mies väitti Therese Johaugin olevan maailman paras hiihtäjä. Vaimo suivaantui ja iski hedelmäveitsellä. Itse asiasta kuultuna vaimo totesi, että kyseessä ei ollut näkemysero urheilullisissa ansioissa, vaan se ettei hän ylipäätään pidä siitä, että mies puhuu toisista naisista. Tämä tapahtui maaliskuussa. Myöhemmin keväällä vaimo sitten murhasi miehensä. Tiedossa ei ole, oliko murhan syynä rikoksenuusinta vai oliko mies tällä kertaa katsonut Johaugia televisiosta.


20. Tavoitteena Fellinin elokuva

Kristian Pulli pisti Tommi Evilän SE:n säpäleiksi hyppäämällä 827. Potentiaalia on aina otsikon mukaiseen tulokseen 8½, jo tänä kesänä. Itselleni ennätys tuli paukkuna, mutta asiantuntevammat pitävät Pullia Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimpana hyppääjänä. Osaltaan menestyksen takana on uudenlainen kuvio suomalaisessa yleisurheilussa. Pullin uusi seura Viipurin Urheilijat otti mallia Tampereen Pyrinnön jo viime vuonna aloittamasta kuviosta ja alkoi maksaa parille keulakuvaurheilijalle (toinen on Antti Ruuskanen) vaatimatonta kuukausipalkkaa. Idean takapiruna on seuran entinen puheenjohtaja Tapani Taavitsainen, pituushypyssa pari SM-mitalia ja vuoden 1981 makkabiadien kultamitali, mikä ei ole kovin yleinen saavutus suomalaisyleisurheilijalle. Tietääkseni näitä löytyy tasan kaksi.


Loppukevennys: Nuket kehiin

Kauniit ja Rohkeat -sarja - pilkkanimeltään Tyhmät ja pöyhkeät - joutui koronakriisin takia ongelmiin. Intiimikohtauksissa ei voitu käyttää vastanäyttelijöitä. Vaan eipä hätää, ratkaisukin löytyi. Näyttelijöiden partnereina käytetään puhallettavia nukkeja. Ongelmaksi tuli kuitenkin se, että nuket eivät näyttäneet riittävän muovisilta verrattuina sarjan varsinaisiin näyttelijöihin.

17 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Vaasassa oli ennen Neekerikylä, joka sijaitsi Melaniemessä.

Google Maps tunnistaa sen yhä.... :D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aaltopuisto

Jaska Brown kirjoitti...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Vaan ei taida olla enää. Hauska ilmiö sinänsä, että silloin kun ei ollut neekereitä, sai olla Neekerikylä, mutta nykyään ei voi olla Neekerikylää, vaikka siellä asuisi neekereitä. Onhan meillä myös Itäkeskus, vaikka sopivampi nimi olisi Lähi-Itäkeskus. Tuota nimeä muuten käytettiin Helsingin kaupunkisuunnitteluosastolla jo toistakymmentä vuotta sitten kahvipöytäkeskusteluissa, vaan eipä käytetä enää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

1. Olen puolivälissä J Hankamäen teosta Kiihottavasta Totuudesta. Suosittelen jo lukemani alkupuolikkaan perusteella. Karmeimmat totuudet vasta odottelevat lukemista.

19. ja Loppukevennys. Jospa oli otettu nukke kehiin. Tilauksen mukana tuli kaupasta puhalletut sukset, joissa oli Johaugin nimi. Siteet olivat kiinni nuken ja uhrin jaloissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja tiukkaa asiaa Jaskalta jälleen kerran. Itse kun kuulin Mannerheimin patsaan siirtämis-ehdotuksesta, tuli mieleeni kiero käänteisotsikko:

"Mannerheim ehdottaa: vasemmistonuoret voisi siirtää pois katukuvaa rumentamasta - uudeksi paikaksi sopisi Suomenlinnan vankilasaari."

Eipä mitään uutta sikäli auringon alla, käsittääkseni SKP ja SKDL ulisivat patsashankkeesta jo aikanaan rahoja kerättäessä.

Mutta tarkkuutta! SDP:n eduskuntaryhmää johtaa Lindtman, ei Lindeman. Demareiden tapauksessa en jälimmäistäkään ihmettelisi...

Apoliteia

Anonyymi kirjoitti...

Tiukkaa asiaa.

Pieni yksityiskohta virkkeeseen:"Luulen että meillä on piakkoin reservin kenttäpiispa - jos on, voi nimittäin olla että sotilasarvo menee saman tien."

Kenttäpiispa on palvelusarvo,joka on voimassa vain aktiivipalveluksessa. Erotessaan virasta kenttäpiispan evp. sotilasarvoksi palautuu kyseisen henkilön varsinainen reservin sotilasarvo, mikä sitten lieneekin.

Lista-ano

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Särkiö on jo aikaisemminkin osoittautunut kunnon mieheksi. Miksi hitossa menee sitten anteeksipyytelemään? Siitähän nuo hyeenat saavat vain uutta virtaa.Missä on sellainen
jämäkkyys kuin Lutherilla oli Wormsin valtiopäivillä: "Tässä seison, enkä muuta voi"!!!

klova kirjoitti...

Huvittavaa seurata kuinka nuo korkeat päättäjät ja toisaalta isojen firmojen päälliköt vapaaehtoisesti kuohitsevat itsensä,mikään nöyryytys ei ole tarpeeksi näille itsekritiikkiorgioiden järkestäjille.

Ja kuitenkin riittäisi kun muutama sanoisi,että mitä sitten,vittuako asia kuuluu jollekin takkutukalle tai kiintiöneekerille.Ilta-Saasta hekumoisi tuolla muutaman päivän ja twitter täyttyisi ammattimielensäpahoittajien melskauksella ja sen jälkeen.......hiljaisuus.Suuri enemmistö olisi aluksi salaa ja kun huomaisi ettei mielipiteestä joudukaan roviolle samaa mieltä.

Mutta ei,itsensäkuohitseminen jatkuu ja etsii uusia kohteita.Ihmisten lammasmaisuus ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä,ihan oikeasti kuinka joku julkisesti normaalista mielipiteestä julkisesti itsensä nöyryyttänyt kykenee katsomaan peiliin.

Strix Senex kirjoitti...

"Liperissä sijaitseva Neekerisaari sai aikoinaan nimensä siitä, että siellä oli toimittajien eli lehtineekerien kesäpaikka. Nyt saaren nimeksi aiotaan vaihtaa Uutinen".
Tällä seudulla on jo ennestään tätä suomettunutta nimistöperinnettä. Ja samat lehtineekerit sitä silloinkin olivat ajamassa. Täällä lomapaikkani eli Heposelän länsirannalla ja itäisellä rannalla oli toisiaan muistuttavat kapeat, pitkulaiset saaret. Länsipuolella Ruotsinkaita ja itäpuolella Ryssänkaita. Ei ole enää. Itäpuolella on nyt Laitasaari. Kartoissa. Ei sitä nimeä täällä kukaan käytä. Ryssänkaitana se edelleen tunnetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hehheh, nyt tuli Jaskalta & muilta kommentoijilta tiukkaa settiä! Olen ottanut tavaksi lukea näitä yksikseni, syömättä ja juomatta mitään, enkä taas(kaan) joutunut pettymään, koska voisi olla hieman vaikeaa selitellä mille nauran :-)

Muutamaan kohtaan huomio;

2. tismalleen samaa mieltä

3. tästä ehdotuksesta muistuu mieleen muuan episodi Kummeli kultakuume elokuvasta. "Mutta töihin ette puutu!" Tuossa kun on enkunkieliset tekstit, niin mun ulkomaalaiset kaverit osaavat ainakin lausua tuon "Jumalauta!" sanan.

6. ei pyhä yksinkertaisuus....

7. Uncle Ben's riisipaketille vissiin tullee sama kohtalo, tummahipiäinen kaveri poistunee pakkauksesta

9. Husu onkin sanan varsinaisessa merkityksessä "moniosaaja"

10. Ilman Marskia noikaan Lähi-idän- ja Afrikanihmeet tuskin pystyisivät nauttimaan ilmaisesta elatuksesta & ylläpidosta?

19. Ihme kilarinainen, minkähänlaisen raivokohtauksen arvon daami olisi saanut jos mies olisi kehunut Traci Lordsia tai jotain muuta "aikuisviihdetähteä"?

Loppukevennys: ei helvetti, tämä räjäytti pajatson ja aiheutti ns. huutonaurureaktion


Hyvää loppukesää Jaskalle ja muille kommentoijille!


- Soomepois Eestist -

Jaska Brown kirjoitti...

Veijo Hoikka: Pitää lukea kunhan saan kynsiini. Hankamäki on tolkun mies.

Apoliteia: Vasemmistonuorten ehdotuksessa oli jotain hyvääkin. Helsingin katukuvassa on todellakin asioita, jotka pitäisi siirtää etelämmäs. Tosin kyseessä eivät ole patsaat ja siirronkin pitäisi tapahtua huomattavasti enemmän etelään kuin Suomenlinna.
Painovirhe korjattu, kiitoksia huomiosta.

Lista-ano: Olin tästä tietoinen, käytin kirjallisena tehokeinona joka ei ollut kovin onnistunut.

Terho Hämeenkorpi ja klova: Nämä rääkyjät ovat kuin isokokoisia koulukiusaajia. Jos niille antaa periksi, saa antaa periksi loputtomiin. Mutta jos on jämäkkä, he väistävät koska ovat pelkureita.

Strix Senex: Kas, että noitakin muutetaan. Vastaavia nimiähän on paljon Hattujen sodan jälkeisen rajalinjan molemmin puolin.

Soomepois Eestist: Joo, tuo Uncle Ben's ei tullut mitenkään yllätyksenä. Kerran yksi suvakki asiasta närkästyi ja sai paskahalvauksen, kun totesin että ihan hyvä idea - jostakinhan se neekereiden poistaminen pitää aloittaa, vaikka nyt sitten tuotepakkauksista aluksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi tuntia ja sitten tauko.

Minulla on ollut jo ainakin 30 vuotta sääntönä, että samaa ongelmaa saa ratkoa kaksi tuntia, jos ei siinä ajassa ratkea, tauko. Tätä olen opettanut kaikille harjottelijoille ja tulokkaillekin. Keskittymiskyky ja ideat loppuu. Osa keskittymistä vaativista hommista on semmoisia, että tunti kerrallaan alkaa olla raja. Paitsi kun flow iskee. Muinoin kun vielä koodasin, kökötin näppistä hakaten kuulemma neljä tuntia yhteen menoon. Pomokaan ei uskaltanut häiritä, tiesi pienenkin häiriön tuottavan lämpöydinräjähdyksen tai pahempaakin meteliä. Session tulos, suuren ohjelman pieni aliohjelma on edelleen käytössä, ihan eri nimisen ohjelman aliohjelmana.

Työpäivään työpaikalla mahtuu kolme kahden tunnin hyötyjaksoa, etätöissä neljä.

Tuo B&B on kyllä arvoitus, miksi sitä joku jaksaa seurata? Juoni on tyhmä, henkilöt pahvia, dialogi kökköä. Yhtään jaksoa en ole jaksanut seurata kokonaan, kahvipöytäkeskustelut ovat päivittäneet tilannetta ja viiden minuutin vilkaisu kerran kvartaalissa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Analysoituasi tilanteen huomaat vihollisella olevan kaksi vaihtoehtoa. Niistä se valitsee kolmannen. - Joku saksalainen kentsu 1800-luvulla. Muistaakseni ei Clausewitz vai olikohan?

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Sitaatti saattoi olla vanhemmalta Moltkelta. Häneltä on joka tapauksessa peräisin Rauta-Mike Tysoninkin siteeraama kyyninen viisaus, ettei mikään operaatiosuunnitelma selviä ensimmäisestä kosketuksesta viholliseen:

"Kein Operationsplan reicht mit einiger Sicherheit über das erste Zusammentreffen mit der feindlichen Hauptmacht hinaus".

Strix Senex kirjoitti...

Jaska Brown: "Kas, että noitakin muutetaan. Vastaavia nimiähän on paljon Hattujen sodan jälkeisen rajalinjan molemmin puolin".
Muutellaan ehkä kartoille, mutta ei se läheskään aina käytäntöön vaikuta. Ja hyvä niin. Nimet syntyvät paikallisina käytänteinä ja niin kauan kuin paikallinen käytänne on byrokratiaa vahvempi tässä voi vielä uskoa vaikkapa esimerkiksi kansan elinkelpoisuuteen. Se Neekerisaarikin on sellainen pahainen pläntti, jota juuri kukaan ei ollut tähän asti mitenkään noteerannut, mutta nyt kaikki tietävät, että se on Neekerisaari. Ja se, joka keskustelussa yrittää sitä oikoa, saa kyllä osakseen hymähdyksiä tai peräti hörahdyksiä.

Jaska Brown kirjoitti...

Pyssymies: Kaksi tuntia? Itse pystyn max 45 minuuttiin, paitsi jos tulee se flow. Ja sitä tulee yhä harvemmin kun ikää tulee.
En muista enkä löytänyt mistä tuo sitaatti on, mutta se on taivahan tosi.

Qroquius Kad: von Moltkeissa oli vain se vika, että olivat samannimisiä eikä ikinä muista kumpi sanoi mitä.

Strix Senex: Näinhän siinä käy. Neekerisaari sai enemmän julkisuutta kuin koskaan ja tästä lähtien se muistetaan aina Neekerisaarena, olkoon nimi kartassa sitten Uutinen tai Punaviherutopia.

klova kirjoitti...

Von Moltkeista riittää se,että toinen,se vanhempi,johti kolme sotaa ja ne kaikki menivät kuten suunniteltiin.Se toinen,nuorempi,johti yhtä sotaa reilun kuukauden ja mikään ei oikein mennyt niin kuin suunniteltiin.Vaikka suunnittelua tehtiin 20 vuotta,tai ehkä juuri siksi.

Tosin sillä vanhemmalla oli esimiehenä Bismarck ja veljenpojalla Wilhelm II.

Jaska Brown kirjoitti...

klova: Kieltämättä esimiesten pätevyydessä oli jonkin verran eroa. Wilhelm II:n isoisä Wilhelm I oli sen verran fiksu, että ymmärsi jättää politiikan kanslerille ja sodanjohdon kenraaleille. Pojanpoika ei ollut.