Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Ääliöteoria


Jokainen tämän blogin lukija lienee joutunut elämänsä aikana useita kertoja tilanteeseen, jossa hän - usein muutaman muun kanssa - on poistunut paikalta vähin äänin tietystä syystä. Syystä, että paikalla on ollut porukkaa jonka kanssa ei halua olla tekemisissä heidän huonon käytöksensä takia. Sen sijaan epäilen, että kovin moni ei ole ollut tilanteessa, jossa muita on poistunut paikalta lukijan ja hänen kavereidensa huonon käytöksen takia. Oletan blogin lukijoiden olevan sivistynyttä väkeä.
Tästä on olemassa vanha suomalainen sananlasku: viisaampi antaa periksi.
On sosiologisesti selvä havainto, että roskasakki valtaa tilaa. Roskasakilla kun on konfliktitilanteessa vähemmän hävittävää kuin sivistyneistöllä, niin sivistyneistön on viisaampaa antaa periksi ja häipyä. Tilan valtaaminen pois roskasakilta vaatii yleisesti hyväksyttyä järjestäytynyttä toimintaa, kun roskasakin suorittamaan tilan valtaamiseen taas tarvitaan ainoastaan roskasakille lajityypillistä käytöstä.
Niinpä asioiden luonnollinen järjestys on se, että sivistyneemmät siirtyvät muualle roskasakin luota. Kutsun tätä ääliöteoriaksi: ääliöiden seurasta on parempi hakeutua pois, koska he eivät itse älyä lähteä eikä heidän kanssaan halua olla.

Aina ääliöt eivät kuitenkaan ole ne, jotka jäljelle jäävät. Yleensä älyköt väistävät, mutta joskus myös ääliöt. Asteikko ääliön ja älykön välillä on toki liukuva ja riippuvainen myös ympäristöstä. (Samalla huomautan tässä välissä, että se, mitä yleensä mediassa tarkoitetaan "älyköllä" on aika lailla eri asia mitä tässä "älyköllä" tarkoitetaan: ollakseen älykkö ei tarvitse olla akateemista loppututkintoa eikä akateeminen loppututkinto varsinkaan tarkoita sitä ettei henkilö olisi ääliö; ääliöys tuntuu eräillä akateemisilla aloilla enemmän sääntö kuin poikkeus.) Ryhmät hylkivät toisiaan. Lienee melko turvallista olettaa, että yksi ydinfyysikko ei viihdy kovin kauan Esson baarin pöydässä viiden kiljupanossossutapauksen seurassa, kuten yksi kiljunpanossossutapaus ei myöskään viihdy kovin kauan viiden ydinfyysikon seurassa. Mutta jos pöydässä istuu kolme kiljupanossossutapausta ja kolme ydinfyysikkoa, niin melko varmasti kyseessä ovat ne ydinfyysikot jotka vaihtavat pöytää.
Karkeana arviona voidaan olettaa, että jos ääliöitä on alle 20 %, he väistävät ja jos ääliöitä on yli 50 %, älyköt väistävät. Lukumäärän ollessa 20 - 50 % välillä väistämishalukkuus on riippuvainen tilanteesta. Yleensä mitä enemmän silminnäkijöitä, sitä pienempi ääliömäärän tarvitsee olla älyköiden väistämiseen.
Prosentuaalisilla lukuarvoilla spekulointi ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että enimmäkseen ääliöt jäävät ja fiksummat lähtevät, jos mahdollista.

Ääliöteoriaa voidaan soveltaa myös yhteiskunnallisella tasolla.
Kuvitellaan, että suuri joukko ihmisiä pöllähtää asumattomalle, Maan kaltaiselle planeetalle. Kaikki samalle alueelle. Vähitellen asutus alkaa levitä muualle. Kummat ovat halukkaampia lähtemään, ääliöt vai fiksummat? Vastaus on ilmeinen. Ääliöt lähtevät vain, jos heidät karkotetaan. Fiksummat lähtevät oma-aloitteisesti kyllästyttyään ääliöihin. Karkotustoimiin ryhdytään yleensä vain silloin, kun ei ole olemassa yhteisön hallinta-alueen ulkopuolisia resursseja, joiden hyödyntäminen olisi kohtuuhelppoa.
Itse asiassa tällainen tilanne on koettu. Ihmislaji on kerran kehittynyt tietyssä paikassa (samanaikainen kehittyminen monessa paikassa olisi evolutiivisesti epäuskottavaa ja yleisesti hylätyy teoria). Sieltä ihmiset ovat sitten levittäytyneet kaikkialle maailmaan. Oleellinen kysymys kuuluu, ovatko lähteneet yksilöt valikoituneet ääliöteorian kannalta satunnaisesti vai eivät? Jos eivät, niin onko lähtijät pakotettu lähtemään (ääliöt) vai ovatko he lähteneet vapaasta tahdostaan (ääliöihin kyllästyneet fiksut)?
Mikäli asuinaluetta ympäröivät seudut ovat vaikuttaneet tarjoavan kohtuulliset elinmahdollisuudet, voi hyvin olettaa lähtijöiden olleen fiksuja. Toki fiksutkin olisivat mieluummin pysyneet paikoillaan, mutta kun ääliöistä ei pääse eroon ilman voimatoimia ja lähistöllä vaikuttaa olevan kelpo mahdollisuuksia, lähteminen on houkuttelevampi vaihtoehto.
Jos taas asuinaluetta ympäröivät seudut ovat vihamielisiä, on yhtä lailla ilmeistä että fiksut eivät halua ottaa riskiä - tai tarkemmin sanoen liikakansoituksen tullessa katsovat sisällissodan vähemmän riskialttiiksi vaihtoehdoksi kuin oman lähtemisensä. Tällöin muille alueille karkotetut eli lähtijät ovat enemmän tai vähemmän satunnaisesti valikoituneita.

Otetaan nämä lähtöhypoteeseiksi ja tarkastellaan, mitä pitäisi tapahtua. Toisena hypoteesina voidaan turvallisesti olettaa, että myös älylliset ominaisuudet ovat periytyviä. (Tässä käytetään "älyllisyyttä" varsin laveasti, ei suoranaiseti älykkyyden merkityksessä, vaan sosiologisesti eli "älykkyydellä" viitataan kykyä rakentaa onnistuneita yhteiskuntia. Sen vastakohtana "ääliöydellä" tarkoitetaan kyvyttömyyttä rakentaa onnistuneita yhteiskuntia.)
Jos lähteminen on ollut pakotettua, siirtolaisten yhteiskuntien pitäisi olla laadultaan suunnilleen samankaltaisia kuin lähtöyhteiskuntien.
Jos lähteminen on ollut vapaaehtoista, siirtolaisten yhteiskuntien pitäisi alkuvaiheiden (jotka saattavat helposti kestää kymmenenkin sukupolvea) kehittyä paremmiksi kuin lähtöyhteiskuntien.

Samasta kantapopulaatiosta voi kehittyä hyvinkin erilaisia lopputuloksia riippuen siitä, missä kohtaa sijaitsee ns. "pullonkaula". Samaten yhteiskunnan kehitykseen vaikuttaa myös käytettävissä olevien luonnonresurssien määrä, mutta tämä ei - vastoin yleistä harhaluuloa - ole läheskään yhtä merkittävä kuin ne ihmiset, jotka seutua asuttavat.

Teoreettinen esimerkki. Olkoon kantapopulaation "yhteiskuntakelpoisuusindeksi", jatkossa lyhyesti YKKI arvoltaan 100. Tämä populaatio A sijaitsee alueella, josta eteenpäin, neitseellisille alueille siirtyminen on helppoa. Niinpä populaation A fiksuimmat kyllästyvät ääliöihin, pakkaavat kamansa ja siirtyvät uudelle alueelle. Uuden B-populaation YKKI = 110. Populaatio B:ssä tapahtuu sama ilmiö. Mahdollisia levittäytymissuuntia on kuitenkin kaksi, joista toinen on helppo ja toinen vaikea suunta. Niinpä fiksut kyllästyttyään lähtevät tietysti helppoon suuntaan, jossa kehittyy C-populaatio, jonka YKKI = 120. C-populaatio on päätynyt niemenkärkeen, josta ei enää ole mahdollisuutta jatkaa eteenpäin. Niinpä se on ja pysyy YKKI-arvossa 120.
Jonkin ajan kuluttua populaatio B on ongelmissa väestön kasvettua ja resurssien kuihtuessa. Vaihtoehtona ei ole mennä C-populaation alueelle, sillä nämä, mokomat, ovat jo eritytyneet, kielikin on kehittynyt sellaiseksi, joka on hädin tuskin ymmärrettävää ja he ovat valmiita puolustautumaan. Niinpä B-populaatio karkottaa osan joukostaan vaikeampien elinolojen alueelle. Tämän D-populaation YKKI on enemmän tai vähemmän satunnainen otos B-populaation keskiarvosta 110. Se voisi varmaan olla mitä tahansa välillä 100-115, mutta ei C-populaation veroinen. Sovitaan että se on esimerkiksi 105.
Ajan kuluessa myös D-populaatio päätyy ongelmiin. He jatkavat eteenpäin, mutta olosuhteet ympärillä ovat ankarat. Osa karkotetaan ja uudelle alueelle päätyy E-populaatio. Koska tämäkin oli satunnaista, sovitaan että E:n YKKI on sama kuin D:llä eli 105.
E-populaatio päätyy kuitenkin seudulle, jota rajaa elinoloiltaan suotuisa alue. Niinpä E-populaation ääliömäisimpiin edustajiin kyllästynyt osio nostaa kytkintä ja perustaa F-populaation, jonka YKKI on E:tä korkeampi, esimerkiksi 109. Tämäkin alue on suotuisan alueen vieressä, jolloin F-populaation ääliöihin kyllästyneet häipyvät ja perustavat G-populaation, jonka YKKI = 113. Ja niin edelleen. Jos siirtymäalue on ankara, populaation YKKI on satunnainen, yleensä hieman alempi versio alkuperäisväestön vastaavasta, kun taas jos siirtymäalue on suotuisa, lähteminen on vapaaehtoista ja ensimmäiset lähtijät ovat ääliöihin kyllästyneitä, jolloin uuden populaation YKKI on aiempaa korkeampi.

Sitten käytännön esimerkkeihin. Tarkastellaan muutamaa kohtuullisen hyvin tunnettua tapausta ihmisten muuttoliikkeestä.
1) Itä-Aasiassa tiettävästi viimeisinä nykyiselle asuinalueelleen saapuivat japanilaiset. Japani ei asuinalueena eroa muista Itä-Aasian alueista. Ja ketkäs ovatkaan parhaiten menestyneitä itäaasialaisia?
2) Pohjois-Aasian itäosien asukkaat lienevät samaa juurta kuin itäaasialaiset. Elinolosuhteet ovat kuitenkin ankarat, joten voitaneen olettaa sinne päätyneen satunnaista ylijäämäväestöä. Eikä siellä syntynytkään, ainakin osin elinolojen ankaruuden takia, samanlaisia yhteiskuntia kuin Kiinassa, Koreassa ja Japanissa. Vaan jos väestö olisi ollut ääliöteorian perusteella valikoitunutta vapaaehtoisesti siirtynyttä, olisi hyvinkin voinut käydä toisin.
3) Edellä mainitusta väestöstä mitä ilmeisimmin koostunut joukko ylitti Beringin salmen sen ollessa kuivillaan toistakymmentätuhatta vuotta sitten. Elinolosuhteet olivat samanlaiset salmen molemmin puolin, joten voidaan olettaa siirtolaisten olleen suunnilleen samanlaisia kuin alkuperäisten. Mutta sitten alkoikin tapahtua. Mitä etelämmäs siirryttiin, sitä ihanteellisemmat elinolot ovat (poikkeuksena toki Väli-Amerikan viidakkoinen vyöhyke, jonka jälkeen Andeille saavuttaessa tilanne taas paranee). Näin ollen ääliöteoria sanoo, että mitä etelämmäs tullaan, sitä kehittyneempiä yhteiskuntia pitäisi löytyä. Ja kuinka onkaan: preeriaintiaanit, maissia viljelevät intiaanit kuten navajot, atsteekit ja muut Keski-Amerikan kuningaskunnat, välissä Väli-Amerikan asutukselle vihamielisempi vyöhyke ja sitten esikolumbiaanisen Amerikan kehittynein valtakunta eli inkat. Juuri kuten ääliöteoria ennusti. Inkavaltakunnasta itään taas on vihamielinen viidakko, etelään ensin samoin vihamielinen autiomaa ja aivan mantereen eteläkärjessä ankarat olosuhteet, joten kehittyneitä yhteiskuntia ei niihin syntynyt.
4) Suomalais-ugrilaiset. Oletetaan muuttoliikkeen suuntautuneen idästä länteen varsin horisontaalisesti, jolloin elinolosuhteet ovat samat. Niinpä muuttajien YKKI pitäisi olla suurempi kuin jääjien. Ja kuinka ollakaan, ainoat oman valtion aikaansaaneet uralilaiset kansat ovat niemenkärkiin tai muiden asutusten rajoille päätyneet unkarilaiset, suomalaiset ja virolaiset.
5) Polynesian saaret. Yleisen teorian mukaan saaret asutettiin, kun ekologinen kapasiteetti tuli edellisellä saarella täyteen. Mitä ilmeisimmin vaaralliselle merimatkalle tuntemattomaan ei lähdetty kovin vapaaehtoisesti, vaan enemmän tai vähemmän pakosta. Niinpä saarten väestön ja yhteiskuntien ei pitäisi kehityksellisesti erota toisistaan merkittävästi. Eikä myöskään eroa.
6) Arabian niemimaa. Kaksoisvirtainmaata rajoittaa etelämpänä vihamielinen aavikko. Sinne joka menee, ottaa melkoisen riskin. Toki aivan eteläisimmässä osassa eli Omanissa ja Jemenissä on vähän parempi tilanne, mutta sinne pääseminen ei ole ihan helppoa. Niinpä voitaneen olettaa, että lähteminen tapahtui enemmän pakosta. Ja kuinka ollakaan, Arabian niemimaan eteläosa on seudun alikehittynein osa. Tosin jos muualla ei olisi löydetty länsimaisen sivistyksen tarvitsemaa öljyä, samassa jamassa oltaisiin sielläkin. Ei siis merkittäviä eroja, kuten ääliöteoria ennustaakin.


Nykyään maapallo on kaikilta asuinkelpoisilta osiltaan enemmän tai vähemmän ylikansoitettu. Niinpä ääliöteoriaa ei voida enää soveltaa siirtolaisuuteen. Mutta se toimii edelleen yhteiskunnan sisällä.

Journalisti John O'Sullivan esitteli vuonna 1989 O´Sullivanin lain: ”Kaikki organisaatiot, jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi.”

"O’Sullivanin lain vaikutusmekanismia on myöhemmin selitetty sillä, että vaikka muut poliittiset ryhmittymät sietäisivät vasemmistoa, eivät kiihkeät vasemmistoaktiivit siedä lähellään muiden ryhmien edustajia. Ajan kuluessa syrjintä ja hyljeksintä kiihtyy ja vasemmistolaiset savustavat toisinajattelijat keskuudestaan."

Tämä on yksi ääliöteorian sovellus. Kun ei viitsitä lähteä väittelyyn ääliöiden kanssa, lähdetään mieluummin koko järjestöstä. Ääliön starttikynnys on huomattavasti korkeammalla kuin fiksun ja siksi kaikilla organisaatioilla on tapana ääliöityä.

Organisaation ollessa uusi sen miehittävät yleensä kansakunnan parhaat voimat. Katsokaa vaikka vuonna 1907 valittua ensimmäistä eduskuntaa, joka piti pintansa viitisenkymmentä vuotta. Sinne kokoontuivat, jos nyt eivät kansakunnan parhaat voimat, niin ainakin kohtuullisen hyvä otos niistä. Sitten fiksut alkoivat vähitellen kyllästyä ääliöiden vallatessa jalansijaa. Harvassa ovat ne fiksut, jotka kestävät istua tuntikausia kokouksissa kuuntelemassa ääliöiden jaarittelua. Rappeutuminen alkoi 1950-1960 -lukujen vaihteessa. Ei voi olla sattumaa, että valtiotieteellinen tiedekunta perustettiin 1945. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin sieltä valmistuneet alkoivat syrjäyttää politiikassa klassisen sivistyksen saaneita, insinöörejä, asentajia, maanviljelijöitä ja jopa lakimiehiä, jotka pitivätkin kovien istumalihastensa ansiosta viimeisinä puoliaan valtio- ja yhteiskuntaitieteiden maistereita vastan.
Seuraus on selvä: johtaviin asemiin pääsee nykyään niukasti älylliseltä kapasiteetiltaan keskiarvon ylittäviä kolmannen luokan kykyjä, koska ääliöteorian mukaan fiksut eivät jaksa kuunnella heidän typeryyksiään. Seuraukset ovat valitettavasti kaikkien nähtävissä ja vielä valitettavammin jokaisen selkänahassa tunnettavissa.

Tämä on jokaisen organisaation luonnollinen kehityskulku. Aivan samoin kuin ruostuminen on metalliesineen luonnollinen lopputila. Mutta aivan samoin kuin ruostumista voidaan estää, voidaan organisaation rappeutumista hidastaa, kunhan ongelma tiedostetaan. Tosiasia on se, että nykyinen mies ja ääni -periaate on tullut tiensä päähän ja sen on aika korvautua meritokraattisella äänioikeudella. Kyse on vain siitä, pystytäänkö tämä hyväksymään ja tekemään tarvittavat muutokset yhteiskunnan elinkelpoisuuden pelastamiseksi lainsäädännöllisin keinoin vai onko edessämme samanlainen murros kuin mikä tapahtui siirryttäessä yksinvaltaisesta monarkiasta demokratiaan? Murros, jossa demokratian kannattajat olivat maanpettureita, koska he halusivat kumota vallitsevan järjestelmän. Jolloin heidän oli pakko useimmissa maissa käyttää vallankumouksellisia keinoja, koska valtion yhteiskuntajärjestelmän kannalta he olivat maanpettureita. Aikoinaan monarkia tuli tiensä päähän ääliöteorian mukaisesti, mutta se ei pitänyt sisällään mekanismia demokratiaan siirtymiseen. Nyt vaikuttaa siltä, että demokratia on edennyt ääliöteoreettiseen kulminaatiopisteeseensä. Oleellinen kysymys on, löytyykö demokratiasta mekanismi, joka sallii sen korvautumisen tehokkaammalla järjestelmällä? Ja jos ei löydy, seuraako yhteiskunnallinen romahdus vai löytyykö riittävästi rohkeita ja keskenään yksimielisiä ihmisiä kamppailemaan paremman puolesta?

Elämme lähivuosikymmeninä mielenkiintoisia aikoja - valitettavasti.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan Timokratiaa:
Timokratia on valtiomuoto, jossa valta jakautuu omaisuuden määrän perusteella. Sana tulee kreikan sanoista timē / τιμή, joka tarkoittaa kunniaa, sekä -kratia, joka tarkoittaa valtaa. 500-luvulla eaa. Ateena on toiminut timokratian perustein. Timokratia on sukua plutokratialle, joka tarkoittaa rahavaltaa.

Timokratia ja politeia ovat lähellä toisiaan. Näihin verrattuna rahvaanvaltaa tarkoittava demokratia oli antiikissa halventava käsite.

Timppa

Trilisser kirjoitti...

Eli jollakin p*rkeleen Antti Tuiskulla olisi enemmän valtaa kuin vaikkapa Jukka Hankamäellä. Huh.

Topi kirjoitti...

Jonkinlainen Timokratiahan meillä on jo. Kysy vaikka joltain espanjankielen taitoiselta...

Qroquius Kad kirjoitti...

Ihanteellisin valtiomuoto on muodosta riippumatta se, jonka vallanpitäjät ajavat meidän kannattamiamme ja meitä hyödyntäviä asioita. Kaikki muut valtiomuodot ovat enemmän tai vähemmän kelvottomia.

Ongelma syntyy siitä, että muut eivät ole kanssamme samaa mieltä sitä, mitä asioita pitäisi ajaa ja miten. Siksi he haluavat jonkin toisenlaisen valtiomuodon, ja sehän on meidän mielestämme huono tai hyvin huono.

Lopputuloksen päättää se, jolla on eniten voimaa. Sitähän on kolmenlaista:

koersiivinen, eli nyrkkivalta:
tottele tai saat turpaan;
utilitaarinen eli taloudellinen:
tottele niin saat rahaa ja
identitiivinen eli ideologinen:
tottelet minua koska haluat totella, olenhan vakuuttanut sinut ylivertaisesta johtamiskyvystäni.

Kaksi jälkimmäistä kuitenkin perustuvat loppupelissä koersiiviseen:

ellei alamainen huoli utilitaarisen voiman käyttäjän palkkiosta, tarvitaan koersiivista voimaa viemään häneltä pois omaisuutta rangaistukseksi.
Vastaavasti identitiivisellä johtajalla on oltava koersiivinen resurssi niitä kohtaan, jotka eivät vaan hyväksy häntä ylivertaiseksi Johtajaksi, vaikka kuinka manipuloitaisiin.

Might is right. The power is what the power does.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ääliöteoria lienee täyttä faktaa. Sen todisteena ovat esim. yle ja hesari.
Esim:
"Trump tiedusteli, onko Suomi osa Venäjää.
John Bolton maalaa paljastuskirjassaan kuvaa presidentistä, joka on täysin tietämätön maailmanpolitiikan perusfaktoista ja perso autoritääristen johtajien mielistelyille."
https://yle.fi/uutiset/3-11407506

Siis "täysin tietämätön maailmanpolitiikan perusfaktoista". Suomi on pieni kärpäsenpaska jossain maailman itäkolkissa. Ei POTUS ehdi jatkuvasti päivittämään tietojaan jokaisen minivaltion kohdalla. Eihän hän tiennyt, että emme ole enää suomettuneessa tilassa eli osa Venäjää eli Neuvostoliittoa. Ehkä hän ei ole perillä siitäkään, että olemme osa euvostoliittoa. Emmehän me itsekään tiedä, että luovuimme markasta ja nyt joudumme luopumaan myös euroistamme. Senkin me ääliöt teemme vapaaehtoisesti

Lähdin Suomesta vuonna 2003. Lopullisesti.

Jaska Brown kirjoitti...

Timppa: Timokratialla on etunsa: äänestäjät ovat keskimäärin valistuneempia. Sillä on myös haittansa: äänioikeus perustuu suurelta osin perimään ja niinpä äänestäjien etu on ylläpitää luokkaeroja. Tätä karsastan erittäin paljon.

Trilisser: Kommenttisi tarkoittanee yleisellä tasolla sitä, että karsastat ajatusta jossa sivistymätön menestyjä saa enemmän äänioikeutta kuin sivistynyt vähätuloinen (oletan myös että tarkoitat timokratiaa etkä päätekstissä linkkaamaani hahmotelmaa, jossa antamiesei esimerkkitapausten äänet menisivät äkkiseltään arvioiden noin 8 - 8). Olet tässä aivan oikeassa yksilötasolla, mutta katsotaanpa yleisemmin. Sivistymättömiä moukkia saattaa nousta hyvätuloisiin sadasta yksi (iskelmälaulaja tai koripalloilija), mutta sivistyneistä hyvätuloisiin nousee sadasta vähintään kymmenen, riippuen siitä mihin hyvätuloisuuden raja vedetään. Eli yksittäistapauksella ei ole merkitystä. Jos hyvätuloisuuden raja vedetään korkealle, niin jakauma moukat/sivistyneet sataa kohti on 1/5 (supertähti ja viisi yritysjohtajaa), hyvin tienaaviin niin 3/20, keskiluokkaan niin 10/80. Noin karkeasti arvioiden.

Topi: "Espanjalaiseen timokratiaan" päätyy ääliöteorian kautta. Hallintoon ei tule fiksuja, koska he eivät kestä ääliöiden ylivaltaa.

Qroquius Kad: Jokainen valta-asema perustuu pohjimmiltaan väkivaltapotentiaaliin. Tämän tunnustaminen on vain tosiasioiden ääneen sanomista. Mikä toisaalta ei ole erityisen suuressa muodissa nykyään, jos lie koskaan ollutkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Meritokratia mutta millä meriiteillä.

Lukiossa, ihmisen olleessa viisaimmillaan, pohdimme joskus pitäisikö vaatia kansanedustajilta ÄO-rajan ylitystä, 100, 110 rajaksi. En muista mikä eduskunnan älyttömyys keskustelun aiheutti.

Kenties äänestäjiltä pitäisi vaatia jotain, USA:sa vaaittiin mutta ACLU vinkui asiasta kun tiedätte-kyllä-ketkä eivät päässet äänestämään. Toki lukutaidon vaatiminen on rasisimia, fasismia, basismia, valkoista ylivalta ja muita pahoja asioita.

Pitäisikö äänioikeuden olla jyvitetty jotenkin, nettomaksajuus, ÄO yli 100, veronmaksukyky yli X€, ÄO 100 + 1 - 2 - 3 keskihajontaa? Kamalaa pohdintaa, ninqu.

Mutta miksi perinnöllinen sossun elätti, ÄO 60, saa äänestää samalla painolla kuin kymmeniä ihmisiä työllistävä, miljoonia veroja maksava yrittäjä? Oikeasti.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Suomessakin yksikamarisen eduskunnan alkuaikoina yleiseen äänioikeuteen oli tehty joukko poikkeuksia: tietyissä tapauksissa täysi-ikäinenkin Suomen kansalainen oli äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta vailla. Myöhemmin nämä rajoitukset on yksi toisensa jälkeen poistettu. Viimeisenä vielä 1990-luvulla taisi olla voimassa säännös, että vaalirikoksiin syyllistynyt menetti äänioikeutensa muutaman vuoden määräajaksi.

Mutta niistä aikaisemmin voimassa olleista jotkin olivat mielenkiintoisia tämän keskustelun valossa. Vaikka alhainen älykkyysosamäärä tai muu Jaskan tarkoittama "ääliömäisyys" sinänsä ei ollutkaan äänioikeuden menettämisperuste, jotkin rajoitusperusteista saattoivat korreloida sen kanssa melko voimakkaastikin. Ehkä ne oli säädettykin juuri sitä varten, että ainakaan pahimmat "ääliöt" eivät pääsisi äänestämään eivätkä ainakaan voisi tulla valituiksi eduskuntaan.
Äänioikeutta vailla oli muun muassa se, joka eli täysin köyhäinhoidon varassa. Asioitaan hoitamaan kykenemätön voitiin tietyin edellytyksin julistaa holhouksen alaiseksi, mistä seurasi myös äänioikeuden menetys. Ja monista rikoksista oli vankeuden ohella säädetty lisärangaistukseksi kansalaisluottamuksen menetys, joka oli voimassa vielä tietyn ajan vankilasta vapautumisen jälkeen. Siitä seurasi myös koko joukko erilaisten oikeuksien, muun muassa äänioikeuden menetys. Yleisimpiä rikoksia, joista tällainen seuraamus tuomittiin, lienevät olleet myymälä- ym. varkaudet. Irtolaisuudenkin perusteella ihminen voitiin määrätä "yleiseen työhön", josta seurasi myös äänioikeuden menetys.

Jaska Brown kirjoitti...

Pyssymies: Omien havaintojen ja yleisen tiedon nojalla minun on vaikea uskoa, että eduskunnassa olisi yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää kansanedustajia, joiden ÄO olisi keskiarvon alapuolella. Ongelma on ihan toisaalla. Se on siinä, että eduskunnassa on luultavasti yksinumeroinen luku edustajia, joihin ei pätisi seuraava lausuma: vaikka hän olisi tuplasti niin fiksu kuin on, hän ei olisi puoliksikaan niin fiksu kuin luulee olevansa.

Nimetön: Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä esimerkiksi ammattisotilailla ei ollut äänioikeutta. Kun silloin muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessa hahmottelin painotettua äänioikeutta, ideana oli nimenomaisesti äänimäärän vähittäinen kasvattaminen ansioiden nojalla. Tämä on psykologisesti positiivisempaa kuin automaattioikeus, jonka voi menettää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Eivät suomalaiset tyhmiä ole vaan hyväuskoisia. Äänestettävät ovat äänestäjiään hyväksikäyttäviä huijareita lupaamalla esim. vappuasatasia. Perään hihittelevät hyväuskoisille huijattavilleen, saattavat kutsua jopa hyödyllisiksi idooteiksikin.
Media mukauttaa äänestäjät uskomaan äänestettävien sadut.

Psykopaatit ja sosiopaatit ovat erinomaisia huijaamaan kohdettaan: https://fi.sott.net/article/355-Empaattiset-ihmiset-ovat-sosiopaatin-ensimmainen-kohde-suojele-itseasi

Jos muunnetun totuuden suoltaminen ei suju luonnostaan, voi taitoa kehittää konsulttien avulla. Heiltä saa lähes anttilan hintaan puhe- ja esiintymisopetusta vaikka ylimmille vallan edustushenkilöille, sillä heillä taito on synnynnäinen.

Minkäs teet.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit:
"Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä esimerkiksi ammattisotilailla ei ollut äänioikeutta."
Tiesin kyllä, mutta mainitsin tietoisesti vain osan entisistä äänioikeuden menettämisperusteista: ne, jotka vaikuttivat tässä esitetyltä näkökannalta merkittävimmiltä. Ainakaan kenraalit ja muut korkeimmat upseerit tuskin olivat tarkoittamassasi mielessä "ääliöitä", kanta-aliupseereina kyllä oli monenmoisia tyyppejä.
"Kun silloin muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessa hahmottelin painotettua äänioikeutta, ideana oli nimenomaisesti äänimäärän vähittäinen kasvattaminen ansioiden nojalla. Tämä on psykologisesti positiivisempaa kuin automaattioikeus, jonka voi menettää."
Kenties, mutta vaikutus eduskunnan kokoonpanoon lienee kummassakin tapauksessa saman suuntainen. Olisikohan noiden rajoitusten kumoaminen voinut sekin osaltaan vaikuttaa siihen, ettei politiikassa enää ole mukana niitä muutoinkin ansioituneimpia kansalaisia?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkistin vielä asian. Suomen lait sisältävästä Finlex-tietokannasta, sen osastosta "säädökset alkuperäisinä", löytyy koko joukko kauan sitten kumottujakin lakeja, myös sen vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen alkuperäisversio. Ja sen viides pykälä kuului näin:

"Oikeutettu valitsemaan edustajaa on jokainen Suomen kansalainen, sekä mies että nainen, joka ennen vaalivuotta on täyttänyt neljäkolmatta vuotta.

Vaalioikeutta vailla on kuitenkin:
1) se, joka on vakinaisessa sotapalveluksessa;
2) se, joka on holhouksen alaisena;
3) se, joka kolmena viimekuluneena vuonna ei ole ollut tässä maassa hengille pantuna;" (=henkikirjoitettu)
"4) se, joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksella näytetyn varattomuuden tähden on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kahden lähinnä edellisen vuoden kruununverot;
5) se, joka itsellensä saa apua vaivaishoidolta, jollei apu ole ainoastaan satunnaista;
6) se, joka on luovuttanut omaisuutensa velkojainsa tyydyttämiseksi, kunnes hän on pesäntilansa valallaan vahvistanut;
7) se, joka irtolaisuudesta on tuomittu yleiseen työhön, aina kolmannen vuoden loppuun siitä, kuin hän työlaitoksesta pääsi;
8) se, joka laillisen tuomion nojalla on katsottava olevan hyvää mainetta vailla taikka on kelvoton maan palvelukseen tahi toisen asiaa ajamaan;
9) se, joka on todistettu syypääksi siihen, että hän kansanedustajanvaalissa on ostanut tai myynyt ääniä tai sitä yrittänyt tahi äänestänyt useammassa kuin yhdessä paikassa taikka väkivallalla tai uhkauksella häirinnyt vaalivapautta, aina kuudennen kalenterivuoden loppuun siitä lukien, kuin lopullinen tuomio asiasta annettiin."
Näistä kohta 1) lienee vähentänyt lähinnä oikeiston, kohdat 4, 5 ja 7 taas todennäköisemmin vasemmiston äänimääriä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Onkohan älykkyydellä ym. positiivisina pidetyillä henkisillä tekijöillä merkittävää osuutta äänestyskohteen valinnassa? Ennen kuin aletaan testata äänestäjäkarjaa esim. älykyyden suhteen, voisi selvittää vaikka satunnaisotoksena kansanedustajiksi valittujen joukosta esim. eri puolueiden henkilöitä ja selvittää heitä äänestäneiden älyllistä suorituskykyä. Veikkaan, ettei paljon eroja ole.

Jos esim. arvioidaan erään ylös- ja alaspäin kuljettavien mekaanisten laitteita valmistavan firman suuromistajaa hänen älykkyytensä ja äänestyskäyttäytmisensä suhteen tuskin testissä saadaan kovinkaan huonoja tuloksia älykkyyden osalta. Hänen äänestyskäyttäytymisestään voi tehdä johtopäätöksiä tutkimalla Koneen säätiön apurahoilla palkittuja tutkijoita.
Hänhän on myös maaniljelijä, joten hän tietää mistä puhuu todetessaan:
"– Hiilidioksidi ei ole ilmassa hyvä asia, mutta ei myöskään vesistöissä."
https://yle.fi/uutiset/3-11405938
Tuskin hän Ano PF:ia äänesti.

Qroquius Kad kirjoitti...

Aikojen mittaan on toki yhdelle ja toiselle tullut mieleen, ettei yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oikeastaan ole se viisain ja järkevin tapa toteuttaa demokratiaa;
se kun sallii politiikkaan osallistumisen liian monelle, jotka eivät ole siihen kykeneviä.

Sen myötä tässä on myös saanut nähdäkseen yhden ja toisenlaista vaalijärjestelmää, joilla hölmöläiset voitaisiin sulkea pois politiikasta.
Lähes kaikki ovat luonteeltaan Kaikki Paitsi Minä ja Minunlaiseni poissulkevia.
No mikäpä se siinä, paitsi - jos vaalioikeutta alettaisiin rajoittaa nyt, vihervasemmisto saisi äänestää, mutta me emme. Hölmöläisiä kun olisimme...

Paras vaalijärjestelmän korjausehdotus on mielestäni ollut täällä esitelty max. 12 äänen meritokraattinen malli. Sen ainoana puutteena näkisin, ettei ääniä voi hajottaa.
Tämä ongelma kaipaisi nykyäänkin ratkaisukseen äänestäjälle useamman kuin yhden äänen.

Ne, joiden on Pakko äänestää sitä puoluetta tai ehdokasta, jota heidän suvussaan tai kylässä tai ammattikunnassa tai maakunnassa on aina äänestetty - he voisivat antaa äänen tai ääniä myös sille, jolle haluaisivat sen suoda.

Ne, jotka seuraavat politiikkaa asenteella:
"Täytyy katsoa, kuka on voitolla, että voin äänestää sitä ettei mene ääni hukkaan!"
voisivat äänestää sitä Voittajaa - ja loput äänet olisivat edelleen harkinnan varassa.

Joten kyllä, kannatan vaalijärjestelmää jossa vaalioikeutetulla on useampi ääni, ja ne kaikki lasketaan.

Tuumailija kirjoitti...

Tuli mieleen, että maan sisäisestikin tässä on järkeä. Ensin väestö on tasaisesti jakautunut ympäriinsä. Vähitellen maaseudulta sivistyneimmät tai kyvykkäimmät muuttavat kaupunkeihin opiskelujen perässä ja suurin osa myös jää sinne. Kaupungit kasvavat ja tarvitsevat työvoimaa. Maaseudulta työpaikat vähenevät, jolloin myös huonompaa väkeä muuttaa hiljalleen kaupunkeihin. Tämä aiheuttaa sen, että nyt kynnelle kykenevät lähtevät pois ydinkaupungeista naapurikuntiin.

Ja lopputuloksena isojen kaupunkien naapurikunnat vaurastuvat ja voivat hyvin. Viihtyisimpien kuntien listoilla keikkuu vuodesta toiseen sellaisia kuntia kuin Pirkkala, Kaarina, Siilinjärvi, Kauniainen, Lempäälä, Luoto jne. jotka ovat kaikki isojen kaupunkien naapurikuntia.