Kun lähdet armeijaan

Ensinnäkin pahoittelut videosta. Jos Status Quon tyypit näkisivät, mitä Meiju Suvas teki heidän kappaleelleen In the Army Now he ryhtyisivät sivareiksi.

Sitten itse asiaan. Luin jokin aika sitten kirjan Häiriö! Nainen intissä. Ihan tuore opus ei ole kyseessä, julkaistu 2018. Asia ei kuitenkaan liene erityisesti vanhentunut, koska kirjassa on haastateltu varusmiespalveluksessa olleita naisia koko siltä ajalta, kun se on ollut naisille mahdollista eli vuodesta 1995 alkaen.
Itse ehdin sotilaspassini saada ennen kuin naiset tulivat armeijaan, joten voinen jossain määrin vertailla kirjan korutonta kertomaa aikaan, jolloin naisia ei näkynyt muualla kuin keittiössä ja sotilaskodissa. Kertausharjoituksissa on sitten naispuolisia asetovereita näkynyt, mutta kumma kyllä ei ihan välittömässä komentoketjussa, mikä lienee puhdas sattuma.

En epäile pätkääkään sitä, etteivätkö naiset kokisi armeijassa sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tulee välittömästi mieleen Yhdysvaltojen asevoimien ensimmäisen mustaihoisen neljän tähden kenraalin Daniel James Jr:n legendaarinen toteamus: ”Merijalkaväellä ei ole rotuongelmaa. He kohtelevat kaikkia kuten he olisivat mustia.”
Tällaista ihmettä Suomen armeija ei ole vielä saanut aikaan. Siellä ei todellakaan kohdella naisia kuin miehiä. Tosin ei miehiäkään kohdella enää kuten ennen, mikä on enimmäkseen hyvä asia. Muutama päivä sitten oli juuri artikkeli armeijan rangaistustavoista, jotka ovat nykyään simputuksena kiellettyjä:
- taakse poistu -komento käytettynä rangaistustarkoituksena (eli yleensä toistettuna useita kertoja yhdessä riviin järjesty -komennon kanssa)
- rättisulkeiset (tämä oli jo omana aikanani periaatteessa kielletty, mutta koettu on)
- juoksuttaminen tai punnertaminen epäonnistuneen tai laiskan toiminnan seurauksena
- punkan tai pinkan ”räjäyttäminen” (nykyään ei kuulemma enää edes tehdä pinkkoja – ihmettelenpä vain miten sitten sodassa käy jos tulee muuten tasapeli, ennen sanottiin että siinä tapauksessa voittajaksi katsotaan se armeija joka tekee paremmat pinkat)
- tupatarkastusten pitkittäminen tarkoituksena löytää jokin pikkupuute, josta voi nipottaa (tästä tulee mieleen ne muutamat asiat joita armeijassa ainakin oppi: roskiksessa ei saa olla roskia, valmistautumisaikana ei saa enää valmistautua, kaiteesta ei saa ottaa tukea, päähineen korvaläppiä ei saa kääntää korville ja sängyssä ei saa maata)
- seisottaminen (eli odotetaan turhaan)
- nimittely ja nöyryyttäminen (tämä kohta suurennuslasin alle)
En tiedä kuinka tarkkaan sääntöjä nykyään noudatetaan mutta omana varusmiesaikana voin vakuuttaa että nuo kaikki on useampaan kertaan nähty ja joskus omakohtaisestikin koettu. Huvitti vieläpä tuo ”punkan räjäyttäminen” eli artikkelissa kerrotaan sen tarkoittavan sitä että pedatusta punkasta on heitetty peitto tai patja lattialle tai ylipäätään repäisty peitto pois, jolloin on pedattava uudelleen. Meillä tuota ei edes kutsuttu räjäyttämiseksi, ainoastaan ”sirpalevaurioksi”. Räjäytys oli se jos koko punkka oli ylösalaisin.

Kirjassa omistetaan parikin lukua häirinnälle, joka voitaneen enimmäkseen laskea ylläolevan listan viimeisen kohdan ”nimittely ja nöyryyttäminen” alle. Luin siinä kerrottuja tarinoita huuli pyöreänä. Oli nimittän jonkin verran asiattomuuksia. Joita kaikkia yhdisti yhteinen piirre. Pystyn helposti luettelemaan enemmän kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän rasvaisempia juttuja omalta inttiajaltani. Tai ne kiusaamistapaukset – aivan sama tilanne. Ainoa oleellinen ero on toki se, että somejuttuja ei vielä silloin ollut. Mutta yli puolet kirjassa kerrotuista tapauksista oli sellaisia, joihin ei omana inttiaikana olisi keneltäkään tullut olankohautusta isompaa reaktiota.
Lomilla ollut heppu saapui yllättäen reilusti ennen puoltayötä, ehtipä jopa vahvuuslaskentaan mukaan. Vahvuuslaskennan lopuksi kysyttiin perinteisesti, onko kenelläkään mitään sanottavaa. Tämä lomilta tullut ilmoitti: ”Hyvä loma oli. Sain kahta eri vittua.” Johon vahvuuslaskentaa pitänyt kersantti välittömästi kuittasi: ”Järvinen, koiranvittuja ei perinteisesti lasketa.”
En uskalla edes kuvitella millainen hulabaloo syntyisi jos tämä sananvaihto käytäisiin joukko-osastossa, jossa on myös naisvarusmiehiä.
Toki naisten ilmestyminen kasarmille on varmasti lisännyt seksuaalista häirintää. Ei sitä ennen ollut, koska ei ollut naisia joita häiritä. Kieltämättä juttujen rasvaisuus oli melkoinen, mutta itse tekoihin ei ryhdytty – ei ollut niitä naisia ja homoihin suhtautuminen oli sitä luokkaa, että jos joku kaappihomo porukassa oli, niin siinä kaapissa oli kaksinkertainen munalukko.
Lähimmäs suoranaista seksuaalista häirintää päästiin kerran naapurituvassa. Lampinen oli keskellä yötä havahtunut kahisevaan ääneen. Jonkin aikaa kuunneltuaan hän alkoi epäillä että ei saatana, joku runkkaa peiton alla. Oven viereisessä punkassa nukkunut Lampinen syöksähti katkaisijalle, iski valot päälle ja repi joka jätkältä peiton pois päältä. Tällöin paljastui, että Jokisella oli stondis, joten hänet julistettiin syylliseksi. Kyllä Jokinen sai sitten tästä kuullakin ainakin muutaman viikon.

Eniten naisten majoittumisessa ja toiminnassa varusmiehinä kummastuttaa kuinka kuohittuja nykymiehet ovat. Ei omasta varusmiesajasta niin kovin pitkää aikaa naisten asepalvelukseen tuloon ollut. Siitä puhuttiin jo vakavissaan silloin, mutta me naureskelimme koko ajatukselle. Ei todellakaan olisi tullut yhtään mitään siitä, että siihen porukkaan olisi naisia tuotu, kyllä me niin hormonihuuruisia nuoria miehiä oltiin. Juttuja olisi pitänyt siistiä 80 % eikä keskittymisestä koulutukseen olisi tullut sitäkään vähää, jos olisi ollut yksikin nuori naisihminen sekoittamassa ajatuksia. Johan kahden viikon kineksen jälkeen alkoivat jo varuskunnan ruokalan ladon seinästä repäistyt keittäjätkin näyttää kiihottavilta.
Kyse ei ole ensisijaisesti siitä, etteivätkö naiset kykenisi samoihin suorituksiin kuin miehet. Kyse on siitä, että miehet eivät kykene samoihin suorituksiin naisten läsnäolon takia kuin kykenisivät ilman heitä. Tai sitten vuoden 1995 jälkeen armeijan ruokiin on löydetty vihdoinkin oikea seos ”jarrua”, jonka ansiosta miesten kivekset ovat kutistuneet alle sallitun koon. Ainakaan omana varusmiesaikana ”vääpelinräkäkiisseliin” sotkettu jarru ei vaikuttanut, tosin jotkut ikätoverit väittävät että se toimii aikasytytyksellä ja on viime vuosina alkanut tehota. Tämä voidaan kylläkin kuitata perinteisenä tornihuhuna.

Suomen armeijan kunniaksi on sanottava, että naisilla on samat fyysiset vaatimukset kuin miehillä. Tämä on oikein, sillä kun laatikollinen telamiinoja painaa 42 kg ja se pitää saada ajoissa paikasta A paikkaan B, niin ei siinä kysytä kantaako sitä mies vai nainen vaan sitä onko se perillä silloin kuin pitäisi. Ei ole olemassa puolet kevyempiä naisten telamiinoja siksi että ei ole olemassa myöskään kehnommin panssaroituja naisten panssarivaunuja.

Kirjan viimeinen luku on otsikoltaan Yhteenveto ja ratkaisut. Muuten hyvässä kirjassa naisten asepalveluun liittyvien ongemien ratkaisun luettelo aiheuttaa melkoista myötähäpeää:
1) Tiedon lisääminen
2) Kutsuntojen kehittäminen
3) Naisten 45 vrk:n koeajasta luopuminen
4) Naisten korotetusta päivärahasta luopuminen
5) Vertaisarvioinnin kehittäminen
6) Erillistuvista yhteistupiin
7) Enemmän naisia tiettyihin yksiköihin
8) Syrjäytymisen ehkäisemisen tehostaminen
9) Naisten motivoiminen sotilasuralle
Myötähäpeä ei synny siitä, että ehdotukset olisivat huonoja. Ei toki, niissä on monia ilmeisen oikeita ehdotuksia. Toki kyseenalaisiakin on, esimerkiksi naisten korotetun päivärahan asiallinen perustelu on omien alusvaatteiden ja intiimitarvikkeiden tarve. Yhteistupien käyttö taas … niin no, jos nuoret nykymiehet ovat hormonitasoltaan reilusti omaa ikäluokkaani – jopa sen nykyistä tasoa – alempana niin ehkä sitten joo.
Myötähäpeä aiheutuu siitä, että ehdotusten joukosta puuttuu se ilmeinen ehdotus.
Entä jos naiset palvelisivat omassa joukko-osastossaan ja miehet omassaan?
Saamieni tietojen mukaan esimerkiksi yhteistuvat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Eli rasti ruutuun, haluatko että tuvassasi on vain oman sukupuolesi edustajia vai suostutko siihen että sinut majoitutaan yhteistupaan? Sama käytäntö toimeen myös perusyksikön tasolla, tai oikeastaan siten että enää ei kysytä yhteistuvasta vaan yhteisperusyksiköstä. Tosin luultavasti lopputulos olisi se, että tuskin kovin moni nainen vetäisi ruksin naiskomppanian puolesta. Miehistä en tiedä. Mutta tämä nyt olisi ainakin aika ilmeinen ratkaisu, jolla naiset pääsisivät eroon miesten syrjinnästä.

Heitän SA-INT:ille seuraavan kokeiluluonteisen esityksen, jolla sukupuolijakauman merkitystä joukko-osastolle voidaan testata.
Otetaan 250 palvelukseen astuvaa miestä ja 250 palvelukseen astuvaa naista. Jaetaan heidät viiteen sadan alokkaan jääkärikomppaniaan arpomalla komppaniat sattumanvaraisesti seuraavin ehdoin:
A-komppaniaan tulee 100 naista.
B-komppaniaan tulee 80 naista ja 20 miestä.
C-komppaniaan tulee 50 naista ja 50 miestä.
D-komppaniaan tulee 20 naista ja 80 miestä.
E-komppaniaan tulee 100 miestä.
Kouluttajat, sekä kantahenkilökunta että varusmieskouluttajat, jaetaan samassa suhteessa komppanioihin. Jos komppaniassa on esimerkiksi viisi upseerikokelasta ja viisitoista alikersanttia, niin D-komppaniassa yksi kokelaista ja kolme alikersanteista on naisia, loput miehiä. C-komppanian komppanianpäällikön sukupuoli voidaan vaikka arpoa tai sitten jos löytyy sukupuoltaan vaihtanut kapiainen, niin hänhän olisikin mitä sopivin tehtävään.

Peruskoulutuskauden jälkeen voidaan sitten vertailla millaisia tuloksia eri komppaniat saavat aikaan. Naisten vapaaehtoisuudesta huolimatta lienee kuitenkin selvää, että E-komppanian tulokset ovat A-komppanian tuloksia paremmat. Ainakin jos E-komppaniaa saa kouluttaa kuten miehiä oli tapana kouluttaa. Mielenkiinto tuleekin siitä, miten muut komppaniat pärjäävät ja onko tulosten muutos lineaarinen. Oma enemmän tai vähemmän valistunut arvaukseni on seuraava:
- D-komppanian taso on suhdelukuaan huonompi verrattuna E-komppaniaan eli taso putoaa suhteellista eroa enemmän.
- C- ja D-komppanioiden tasossa ei ole merkittävää eroa
- suurin suhteellinen romahdus tapahtuu joko välillä C-B tai B-A siten, että jommallakummalla välillä on suuri ero ja toisella väleistä ero on vähäinen. En vain osaa ollenkaan arvioida kumpi väli on kumpi.
Naisvaltaisilla työpaikoilla toimineet voinevat kommenteissa vastata mihin nämä arviot perustuvat, itse en uskalla.

Tutkimuksen oleellinen lopputulos ratkeaa, kun komppanioiden suoritustasolle vedetään viiva välille A-E ja katsotaan, sijoittuvatko komppaniat B, C ja D tämän viivan ala- vai yläpuolelle. Mikäli kaikki sekakomppaniat sijoittuvat viivan yläpuolelle, johtopäätös on että naisten ja miesten sekoittaminen kannattaa. Mikäli kaikki sekakomppaniat sijoittuvat viivan alapuolelle, johtopäätös on että miehet ja naiset toimivat tehokkaammin erillisissä komppanioissa.
Tästä voi sitten vetää johtopäätökset kuinka saadaan armeija toimimaan tehokkaimmin.

Testiä voisi verrata kuulemma joskus kokeiltuun (ei Suomessa) testiin erikokoisista komppanioista. Kolme pataljoonaa – kussakin 600 sotilasta jalkaväkikomppanioissa plus esikunta ja tukijoukot – jaettiin erikokoisiin komppanioihin esikuntien ja tukijoukkojen kokoonpanon ollessa samat kaikissa pataljoonissa. I pataljoonassa oli kolme komppaniaa, jokainen vahvuudeltaan 200. II pataljoonassa oli neljä komppaniaa, jokainen vahvuudeltaan 150. III pataljoonassa oli kuusi komppaniaa, jokainen vahvuudeltaan 100. II pataljoona eli 150 hengen komppaniat osoittautui tehokkaimmaksi. Tämä ei ole yllätys niille, jotka tuntevat sosiologiasta käsitteen Dunbarin luku.

Sivallus CCCXCI

Paavo Arhinmäen graffitimaalailusta on noussut iso kohu. Tämä osoittaa suhteellisuudentajun puutetta: kaikista mahdollisista Arhinmäen julkisista teoista laittoman graffitin maalaaminen lienee kuitenkin se, josta on ollut vähiten vahinkoa.

Välihuomautus 161 : Kaikkien aikojen somehaaste

Neljä 14-vuotiasta oli kiivennyt linkkimastoon 150 metrin korkeuteen. Tällä kertaa ei ihmishenkiä menetetty. Kyseessä oli somesta napattu haaste.
Esitän tässä kaikkien aikojen somehaasteen: kuka uskaltaa olla vastaamatta typeriin somehaasteisiin yllyttävän ääliöporukan paineesta huolimatta?

Sivallus CCCXC

Venäläiset ottivat kunnian Latvian MM-pronssista toteamalla sen olleen Venäjän ansiota, sillä Riian Dynamo pelasi riittävän pitkään KHL:ssä Latvian jääkiekon kehittymiseksi vaaditulle tasolle.
Tässä nähtiin taas kerran ryssän käänteinen logiikka: Riian Dynamo oli KHL:n perustajajäsen ja tahkosi liigaa 14 kautta. Tänä aikana Latvian maajoukkue tahkosi läpi 13 MM-kisat ja kolmet olympialaiset parhaana sijoituksenaan seitsemäs sija. Vaan kun latvialaiset pääsivät ryssistä eroon, niin johan tuli heti pronssia!

Välihuomautus 160 : Venäläiset kisoihin

Venäläisillä on kova hinku päästä olympialaisiin ja muihinkin kansainvälisiin karkeloihin mukaan. Jotkut helpommin lahjottavissa olevat lajiliitot ovatkin jo taipuneet, usein ikävin seurauksin eli moni sivistynytkin maa boikotoi kisoja venäläisten läsnäolon takia.

On esitetty erinäköisiä ratkaisumalleja, kuten perinteinen ”osallistutaan itsenäisinä urheilijoina” tai ”osallistumisoikeus sallitaan niille, jotka irtisanoutuvat hyökkäyssodasta”. Ensimmäinen vaihtoehto on jo nähty ja kehnoksi koettu, sillä mitä eroa on Venäjällä ja ”Venäjän riippumattomilla olympiaurheilijoilla”, ei edes edustusasun värit. Jälkimmäinen taas sotkee politiikan perusteellisesti urheiluun ja hurjimmillaan toisi Putinille näppärän propagandatempun mahdollisuuden: urheilija sanoutuu irti ja heti kisojen päätyttyä kumoaa lausuntonsa.

Koko ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu.

Venäläisille urheilijoille myönnetään väliaikainen edustusoikeus Ukrainan riveissä. Ukrainan olympiakomitea – tai kansallinen lajiliitto muissa kisoissa – saa tehdä päätöksen hyväksyykö se venäläisurheilijan sinikeltaisiin väreihin. Tuskin ukrainalaiset kieltäytyvät, jos venäläistähdet ilmoittavat haluavansa edustaa Ukrainaa protestiksi ja kisoihin päästäkseen. Ymmärrettävästi he olisivat tällöin Ukrainan liiton alaisia ja sen mahdollisen kurinpitosäädösten piirissä, joten mikään silmänlume ei tulisi kysymykseen. Tuskinpa venäläiset veisivät yksilölajeissa yhdenkään ukrainalaisen paikkaa. Jos vaikka naisten korkeushypyssä kaksi ukrainalaista täyttää rankingvaatimukset MM-kisoihin, voidaan kolmas Ukrainan edustusasu antaa rankingin selvittäneelle venäläiselle. Joukkuelajit olisivat toki poikkeus, mutta Ukrainalla olisi ainakin jääkiekossa paremmat menestysmahdollisuudet, jos joukkueeseen saisi vaikka kentällisen verran Venäjän maajoukkuemiehiä.
Tämä väliaikainen edustusoikeus on voimassa tasan niin kauan kunnes Venäjä hyväksytään maana mukaan takaisin kansainväliseen urheiluun. Sen jälkeen väliaikaisesti Ukrainaa edustaneet Venäjän kansalaiset palaavat Venäjän edustajiksi ilman karanteenia. Luonnollisesti Venäjän paluun ehtona on se, että näihin urheilijoihin ei kohdisteta mitään sanktioita.

Tätä ajatusta saa ja kannattaa välittää eteenpäin, olkaa hyvä!

Välihuomautus 159 : Miljoona mittarissa

Huomasin vasta kauan jälkikäteen, että Flagcounterin laskurin lukema muuttui seitsennumeroiseksi luultavasti joskus helmikuussa. Sen verran on blogiin tullut klikkauksia sitten Flagcounterin asennuksen 7.7.2015. Karkeasti laskien se tarkoittaa noin 350 päivässä, eli kai näitä juttuja on siis joku lukenut.

Milli meni rikki vasta sen jälkeen, kun olin jo lopettanut säännöllisen kirjoittamisen. Viikkojuttujen tulo päättyi tammikuun alussa, sen jälkeen on tullut vain pari sivallusta ja välihuomautusta. Tosin pari välihuomautusta olisi kyllä mennyt Viikkojuttunakin, olivat sen verran pitkiä. En kuitenkaan laittanut niille kyseistä leimaa, koska ei juttuja ole tosiaankaan viikoittain tullut.
Nyt asiaa uudelleen harkittuani olen päättänyt, että jatkossa julkaisen näitä pidempiä tarinoita edelleen ”Viikkojuttu” -leimalla. Tämä siitä huolimatta, että en todellakaan aio palata viikottaiseen rytmiin. Samoin siitä huolimatta, että jonakin viikkona saattaa tulla enemmänkin kuin yksi viikkojuttu, jos satun innostumaan. Lähes neljäntoista vuoden ajan julkaisin joka viikko yhden jutun tuon leiman alla, poikkeuksetta. Niinpä ei ollut ihan helppoa tehdä päätöstä siitä, että palaan tämän leiman käyttöön hieman eri merkityksellä, mutta näin aion vastaisuudessa tehdä. Pari uutta ideaa on jo kirjoittamista vaille valmiina.

Välihuomautus 158 : Kuluja hallitukseen (eli hajahuomioita vaaleista)

Eduskuntavaalit tulivat ja menivät. Normaaliin tapaan yksi ei pettänyt tälläkaan kertaa ja se oli vaalistudion kykenemättömyys tulkita ääntenlaskennan edistymistä. Ennakkoäänten jakaumasta on tietysti vaikea päätellä mitään, mutta silti oli aika ennenaikaista julistaa kokoomus voittajaksi. Tuurilla näin sitten kävikin.
Suurin virhe ennusteissa tapahtui juuri siinä vaiheessa kuin aina ennenkin. Kun vaalipäivän ääniä alkaa vähitellen tippua, niistä pitäisi pystyä tekemään ennusteita lopullisiin tuloksiin. Vaikutti vain siltä, että ennusteita tekemään oli taas päästetty lyhyen matikan lukeneita, jotka eivät ymmärrä derivaatan käsitettä. Jo ensimmäisistä vaalipäivän äänistä pystyy aika hyvin laskemaan, mikä on lopullinen tulos. Ainakin jos osaa huomioida sen, millä tavoin yleensä nopeimmin tulevat pienten äänestysalueiden tulokset poikkeavat suurten äänestysalueiden tuloksista. Itse olin ennen äänestystä veikannut persujen paikkaluvuksi 48. Ensimmäisten vaalipäivän äänten saavuttua muutin ennusteen lukuun 47, kun vaalistudio puhui vielä luvusta 44. Istuin tietokoneen ääressä ja seurasin laskentaa vaalipiireittäin, telkkari oli vain taustaäänenä. Kun huomioi karkeasti derivaatan ja d’Hondtin järjestelmän vaikutuksen vaalipiireittäin, tulin klo 20.15 siihen tulokseen että persut saavat hyvin todennäköisesti 46-48 paikkaa, lähes varmasti 45-50 ja veikkaus oli tuo 47.
Oleelliset laskutoimitukset tehdään näet läpipääsyn ”rajapinnassa”. Riittää tarkkailla vaalipiirin koosta riippuen 2-3 lähintä ehdokasta rajan molemmin puolin. Mikäli viimeinen rannallejääjä on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä suhteellisesti enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä, on lähes varmaa että hän muljahtaa rajan toiselle puolelle. Sama ilmiö toisinpäin eli mikäli viimeinen selviäjän paikalla oleva on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä pienemmän ääniosuuden, hän tulee vielä putoamaan. ”Kakkospaikalla” molemmin puolin olevilla tämä riski on myös olemassa, ”kolmospaikalla” yleensä vain suurimmissa vaalipiireissä. Toki vertailulukujen eroillakin on merkitystä; esimerkiksi Lapin vaalipiirissä peli oli selvä jo ennen kuin edes puolia äänistä oli laskettu, sillä viimeisen selviäjän ja ensimmäisen ruikuttamaan jääneen vertailuluvuissa oli suuri ero. Tällä perusteella laskin persuille 47 paikkaa. Tulos jäi lopulta 46 paikkaan siksi, että uumoilemani Uudenmaan muljahdys ei kuitenkaan loppumetreillä toteutunut. Välillä viimeinen persu oli edellä, mutta suurten äänestysalueiden tulosten saapuessa viimeisenä tilanne kääntyi taas. En enää muista missä vaalipiirissä kamppailtiin myös viimeisestä paikasta rajusti loppuun asti, mutta se kamppailu käytiin demarin ja kokkarin välillä. Jos nämä molemmat olisivat menneet toisin, niin lopputulos olisikin ollut persut 47, kokoomus 46. Näin siksi, että Uudenmaan viimeinen paikka olisi mennyt persuille eikä kokoomukselle ja siinä toisessa vaalipiirissä kokoomus olisi menettänyt paikan demareille.
Tämä taisikin olla ensimmäinen kerta historiassa, kun toivoin että demari menisi läpi.

Nyt kävi sitten niin, että Orpo lähti kosiomatkalle naispuoluejohtajien luo. Annika antoi jo rukkaset ja Sanna osoitti selkeää haluttomuutta. Ainoastaan Anna-Maja on aina halukas, mutta eihän se riitä. Kyllä RKP aina mihin tahansa koalitioon lähtee, kunhan pakkoruotsi säilyy – puhe siitä ettei persujen kanssa mentäisi hallitukseen on pelkkää leukojen louskutusta. Joka kylläkin vaikeuttaa Petterin kosiomatkaa Riikan luo. Mikä on hyvä. On näet vaikea uskoa, että persut saisivat hallitusohjelman neuvoteltua riittävän hyväksi Suomen kannalta. Ruuvi pitää näet vetää hyvin kireälle. Kompromissiratkaisut kun tuppaavat olemaan vain toisenlaisia vääriä ratkaisuja. Persuja moititaan joustamiskyvyttömiksi, mutta se on ihan sama kuin teinityttöä moitittaisiin joustamiskyvyttömyydeksi kun viisi arabia haluaa raiskata, tyttö pistää hanttiin, arabit esittävät että jos vain sitten kolme raiskausta, tyttö edelleen kieltäytyy ja voi todeta että tyttö on neuvottelukyvytön eikä suostu kompromisseihin.
Perussuomalaisten olisi typerää suostua kompromisseihin, jotka ovat Suomen kannalta huonoja. Jos he näin tekevät, seuraavissa vaaleissa tulee takkiin ja jälki on entistä pelottavampaa. On parempi rakentaa oikeaa linjaa oppositiossa, katsoa miten sinipuna tuhoaa Suomea seuraavat neljä vuotta ja ottaa seuraavissa vaaleissa yli 60 paikkaa eduskunnasta. Sillä määrällä pääsee jo ehkä pelastamaan sitä mitä enää on jäljellä.

Perussuomalaisten vaalitulos taisi olla suhteellisesti kehnoin Helsingissä, josta tuli vain kolme paikkaa ääniharavista Halla-aho ja Rydman huolimatta eli vain 13 % vaalipiirin paikoista. Ihmettelin asiaa suuresti, sillä luulisi että haittamaahanmuutosta eniten kärsivällä alueella ääniä tulisi suhteellisesti eniten. Etenkin kun huomioi että ei haittamaahanmuuttajia ole sielläkään vielä riittävästi blokkaamaan suomalaisten ääniä. Onneksi itseäni viisaampi kaveri osasi selittää asian, vapaasti muotoiltu lainaus:
”Kaikki jotka kärsivät haittamaahanmuutosta lähtevät pois Helsingistä heti kun pystyvät. Toki loputkin kärsivät, mutta hyväksyvät sen monikulttuurisen uskontonsa sakramenttina. Sama ilmiö selittää sen, miksi natsien ja kommunistien uhrit eivät nousseet vastarintaan: heillä on ihan loppuun asti usko että asiat järjestyvät kunhan ei nosta meteliä.”

Maria Ohisalo ilmoitti luopuvansa vihreiden puheenjohtajuudesta. Tämä on toistaiseksi vaalien jälkeisistä uutisista huonoin.
Jos hän onnistui pj-kaudellaan lähes puolittamaan vihreiden eduskuntapaikkojen määrän, niin eihän tällaiselle voi muuta kuin toivoa jatkokautta.

Vihreiden eduskuntaryhmästä poistui vapaaehtoisesti Pirkka-Pekka Petelius, joka ei asettautunut enää ehdokkaaksi. Kävi siis siten kuin edellisten eduskuntavaalien jälkeisessä analyysissa uumoilinkin:
”Eduskuntaan pääsi myös Pirkka-Pekka Petelius, jonka egoparkaa käy sääliksi. Mies on tottunut viimeiset 40 vuotta olemaan Suomen parhaita koomikoita, mutta vihreiden eduskuntaryhmässä hän ei pääse lähellekään naurettavuuden keskitasoa.”

Ennen vaaleja epäiltiin, että varteenotettavin hallitusvaihtoehto olisi perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja kokoomuksen muodostama koalitio. Sen nimeksi tulisi PersVaKo. Nyt näyttää siltä, että tämä tuskin toteutuu ilman hallituksen sarjalippulaista RKP:tä. Toisaalta PersVaKoRuotsalaiset kuulostaa vielä realistisemmalta.

Hallitusneuvottelujen vaikeutuessa on väläytelty sellaistakin hurjaa kompromissivaihtoehtoa, että pääministeriksi nousisi RKP:n Anna-Maja Henriksson. Tämä ei olisi niin iso katastrofi kuin äkkiseltään kuulostaa. Kaikesta on näet maksettava hintansa.
Mielenkiintoinen psykologinen koe nähtäisiin vallanhimon ja tavoitteiden välisessä valinnassa, jos Henrikssonille ilmoitettaisiin hinta: RKP saa pääministerin salkun, jos pakkoruotsista luovutaan.

Kokoomus juhli vaalivoittoa ja se heille suotakoon. Oli nimittäin viimeinen kerta, ellei linja muutu. Tähän asti kokoomus on voinut porskuttaa sillä, että noin puolet sen äänestäjistä on äänestänyt kokoomusta viimeistään vuonna 1987 ja nykyään näiden äänestäjien ainoa syy äänestää kokoomusta on se että he ovat ennenkin äänestäneet kokoomusta. Kun nämä vähitellen kuolevat pois, ei jää jäljelle paljon muuta kuin kokoomuksen muistoyhdistys. Sopii katsoa naapuripuolue keskustaa, josta voi sanoa samat sanat kunhan vaihtaa vuosilukua.
Kepua on äänestetty siksi että sitä vuonna 1980 äänestäneet ovat olleet aiemmin enimmäkseen mullan päällä, mutta nykyään he ovat jo enimmäkseen mullan alla ja se näkyy kannatusluvuissa.

Jos kokoomus saa puolustusministerin salkun, olisi sen kantajaksi ainakin kokemuksen tuomaa pätevyyttä eli entinen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Toisaalta löytyy eduskuntaryhmästä toinenkin kenraalikunnan evp-edustaja.
Tämän vaihtoehdon toteutuessa realisoituisi myös itänaapurin märkä unelma: vihdoinkin Suomen puolustusministerinä olisi Toveri!

Pienpuolueista, joihin piakkoin voinee laskea myös keskustan (vihreät ja vasemmistoliitto menivät jo, elleivät sitten tee vihdoin sitä loogista johtopäätöstä ja yhdisty Vehreäksi Vasemmistoksi) kridet ja RKP säilyttivät eduskuntapuolueen asemensa.
Sen sijaan yhden miehen liitto eli VKK tipahti odotetusti eduskunnasta. Tunnetusti ehdokkaat saavat yleensä kotipaikkakunnaltaan paljon ääniä. Lieneekö koskaan istuvan kansanedustajan äänimäärän romahdus kotipaikkakunnallaan ollut prosentuaalisesti yhtä raju kuin Ano Turtiaisella? Neljä vuotta sitten ääniä tuli 420 ja tällä kerralla 11. Pudotusta oli hulppeat 97,4 %.
Tuloksesta voi kuitenkin päätellä, että kansanedustajuus lisää tunnettavuutta.
Mikäli oletamme Anon äänestäneen itseään, voidaan päätellä että neljä vuotta sitten oli olemassa 419 juvalaista, jotka eivät tunteneet Ano Turtiaista. Nyt Turtiainen oli tuntematon enää kymmenelle.

Tähän väliin piti tulla joku oivallus Sanna Marinista. Kävi kuitenkin niin että unohdin sen autuaasti. Tätä kirjoittaessa tulin juuri saunasta tukka vielä märkänä ja kirjaan vielä muistaessani ylös vuoropuhelun saunan lauteilta:
- Hitto vie, kun olen unohtanut sen Marinista tekemäni oivalluksen.
- Etkä sitten kertonut sitä minulle?
- No en. Tein sen nimittäin toissa yönä kun satuin olemaan hetken valveilla. Sinä nukuit.
- Olet sinä kyllä minut pöljemmistäkin syistä herättänyt.
- En kyllä varmasti ole ikinä herättänyt minkään niin pöljän asian takia kuin Sanna Marin.

Ja sitten jatkuu. Löytyihän se Marin-oivallus lopulta muistin lokeroista.
Sosiaalidemokraatteja pidetään humaaneina, ymmärtäväisinä, kovia kokeneiden puolella olevina ja inhimilliset heikkoudet anteeksiantavina. Mitä kertoo Sanna Marinin psyykestä se, että hän ei mennyt edes isänsä hautajaisiin? Hän ei koskaan antanut anteeksi isänsä alkoholismia, ei edes kuoleman jälkeen. Kuitenkin kyseessä oli täysin inhimillinen asia.
Saa nimittäin olla helvetin kovaluontoinen mies, jos ei ratkea ryyppäämään kun vaimo rupeaa lesboksi ja tytär demariksi.

Perinteiseen tapaan järjestettiin myös epäviralliset nuorisovaalit. Tuloskin oli perinteinen. Ehdokas numero 69 olisi mennyt läpi kaikissa muissa paitsi Lapin vaalipiirissä. Eipähän siinä mitään.
On sitä huonompiakin syitä valita ehdokkaansa – esimerkiksi jokaisella demaria äänestäneellä.