Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 6. elokuuta 2020

Välihuomautus 140 : Nimet uusiksi


Kuten uutisissa on kerrottu, NFL-seura Washington Redskins taipui lopulta Burn-Loot-Murder -liikkeen painostuksen edessä ja vaihtoi nimensä. Tai tarkemmin sanoen luopui nimestään. Uutta nimeä seura ei vielä ottanut. Ilmeisesti ehdottamani Washington Foreskins ei sitten kelvannut, vaikka uusi logo olisi ollut helppo keksiä. Joukkue tunnettaneen ensi kaudella tylsästi nimellä Washington Football Team.
Sen sijaan Suomessa jäi ilmeisesti kokonaan huomaamatta toinen nimenmuutos. Kanadassa pelataan sikäläistä kainalopalloa (eroaa jonkin verran NFL:ssä pelattavasta Etelä-Kanadan versiosta) CFL-liigassa. Siellä oli heinäkuuhun asti perinteikäs joukkue nimeltään Edmonton Eskimos. Nykyään sekin tunnetaan väliaikaisella nimellä Edmonton Football Team. Uudesta nimestä ei ole mitään tietoa, mutta yleensä asioista hyvin perillä olevien lähteiden mukaan se ei ole Edmonton Inuits.

Onkin odotettavissa, että nimien muuttaminen ei jää tähän. Amerikkalaiset ammattilaisliigat nimittäin pullistelevat joukkueita, joiden lempinimet ovat nykypäivänä vähintäänkin kyseenalaisia.

Aloitetaan liigoista pienimmästä eli kanukkifutiksen CFL:stä. Siellä on joukkue nimeltä Ottawa Redblacks. Vähemmästäkin tulee kognitiivinen dissonanssi. "Black" on tietysti ääneen sanottuna paha asia, ellei se liity jotenkin protestimellakoihin. Toisaalta "Red" on mitä positiivisin poliittisesti - tai no, ei sitäkään nyt pidä ihan noin suoraan sanoa... mietitäänpä. Jep, piakkoin kentillä viilettänee joukkue nimeltä Ottawa Greencolors.

Punainen on joskus oikeasti ollut paha asia. Kommunistivainojen 1950-luvulla (vainojahan oli, mutta ei ilmeisesti riittävästi koska komukkeja jäi vielä jäljelle) perinteinen baseballjoukkue Cincinnati Reds tunnettiin jonkin aikaa nimellä Cincinnati Redlegs ennen paluuta entisee nimeen. Nykyään ei nimenvaihtoa vaadita, mutta toisaalta kutkuttaa jos uusi nimi olisi Cincinnati Redpills. Siinä sitä olisikin suvakeilla nieleskelemistä.
Punavärissä pysyäksemme, MLB:ssä pelaa myös Chicago Red Sox. Saanee pitää nimensä, mutta samaan tapaan nimetty Chicago White Sox taitaa olla liipaisimella. Chicago Rainbow Sox?

Seksuaalivähemmistöjä ei testosteronintuoksuisessa ammattiurheilussa ole muutenkaan muistettu. Olisi Texasin punaniskoille ihan oikein, jos sikäläinen NFL-seura Dallas Cowboys tekisi nimeensä pienen hienosäännön ja olisi tästä lähtien Dallas Gayboys. Samassa mylläkässä San Francisco 49ers voisi ottaa käyttöön nimen San Francisco 69ers. Myös patriarkaattia tihkuva MLB:n San Diego Padres saa luvan mennä, tilalle tulee San Diego Transgenders. Mahdollisena pidetään myös seuran muuttoa Aasiaan, jossa baseball on myös suosittua - Bangkok Transgenders.

Mutta palataan alkuperäiseen ongelmaan eli rasistisesti häiritseviin nimiin. "Punanahat" ja "Eskimot" saivat jo mennä. Seuraavana vasaran alle jäänevät MLB:n Cleveland Indians hallitseva Super Bowl -mestari Kansas City Chiefs. Ehkä jo lähivuosina kentillä kirmaavat Cleveland Native Americans ja Kansas City Leaders of Indigenous Peoples of the Americas. Entäs sitten saman liigan Cleveland Browns? Hyvä jysäys sentään. Kas kun ei Cleveland Blacks. Mutta eipä hätää, kohta meillä on Cleveland Proud People of Color. Tai NHL:n Chicago Blackhawks. Mitähän siitä mahtaa tulla? Chicago Colored Predators... eikun ei sentään.

Entäs sitten poliittisesti värittyneet nimet? Hyvin muistetaan väkivaltainen Black Panthers -liike, mutta siitä huolimatta NFL:ssä pelaa Carolina Panthers ja NHL:ssä Florida Panthers. Mutta ehkä se olikin ns. "parempaa väkivaltaa".
Niinpä NFL:n Los Angeles Raidersin ja Tampa Bay Buccaneersin sekä MLB:n Pittsburgh Piratesin ei tarvitse muuttaa nimeään, koska nuohan kuvastavat juuri sitä mitä BLM-mellakoijat tekevät. Sen sijaan vielä yhdeltä ryöstelijäsakilta nimensä saaneen Minnesota Vikingsin odotetaan vaihtavan nimensä Minnesota Riotersiksi, mikä kuvastaa paremmin sitä mistä Minnesotan osavaltion tulee olla nykyään ylpeä. Aiemmin Minnesotan rakensivat skandinaavisiirtolaiset, nykyään sitä hajottavat ihan toisenlaiset ryhmät.
Saman tien kyytiä taitaa saada myös NFL:n New England Patriots. Uusi nimi voisi olla vaikka New England Multiculturalism. Toinen bostonilaisjoukkue, eurooppalaisen jalkapallon MLS:n New England Revolution sen sijaan saa pitää nimensä, kunhan täsmentää että se ei tarkoita USA:n itsenäisyyteen johtanutta vallankumousta, vaan tätä nykyistä. Ehkä nimeen lienee varmuuden vuoksi parasta lisätä yksi sana: New England Cultural Revolution.

Mitenkäs muut vähemmistöryhmät tai muuten vain anakronistiset ilmaukset? Esimerkiksi NFL:n New York Giants ja MLB:n San Francisco Giants? Ei hyvä tavaton nykyään sanota ketään kääpiöiksi tai jättiläisiksi. Toisaalta New York Acromegalics sopisi paremmin korisjoukkueelle. Niinpä karsitaan tuollaiset poikkeamat kokonaan ja meillä on kohta New York Statistical Exceptions ja San Francisco Everyone Fits Normal Distribution.
Tai sitten Buffalo Bills. Biisonien joukkoteurastusta! Uudeksi nimeksi Buffalo Vegans. Luojan kiitos NHL:n Hartford Whalers muutti jo yli kaksikymmentä vuotta sitten ja tunnetaan nykyään nimellä Carolina Hurricanes.
Entäs sitten Edmonton Oilers? NFL:ssä Houston Oilers sentään vaistosi ajan hengen jo kaksikymmentä vuotta sitten, häipyi Nashvilleen ja vaihtoi nimensä. Pölyn hälvettyä paikkakunnalle perustettiin vähin äänin uusi joukkue Houston Texans. Eiköhän Edmontonin joukkue muutaman vuoden kuluttua tunneta nimellä Edmonton Windmills tai Edmonton Solar Panels.

Harmittomampia tapauksia ovat sen sijaan joukkueet, joiden lempinimellä ei ole mitään tekemistä paikkakunnan kanssa. Tosin Utah Jazz on liipaisimella sekin, sillä mormonivaltaisen Utahin jazzhemmon värisistä asukkaista suurin osa taitaa pelata kyseisessä joukkueessa. Tämähän menee kultturiseksi omimiseksi, joten eiköhän oteta käyttöön enemmän kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu Utah Polygamists. Se kunnioittaa paitsi mormonien perinteitä, myös NBA-pelaajien elämäntapaa.
Utah Jazzin nimi on tosin perua sen alkuperäiseltä sijoituspaikkakunnalta New Orleansista. Samasta syystä pari muutakin NBA-joukkuetta on hassusti nimetty, mutta selitys löytyy alkuperäiskodista: Memphis Grizzlies (Vancouver) ja Los Angeles Lakers (Minneapolis, laker tarkoittaa Suurilla Järvillä liikennöivää rahtialusta).
Joskus käy niin, että aika ajaa nimen ohi muutenkin kuin sanan merkityksen muuttumisen takia. Mäntä tarkoittaa edellen mäntää, mutta Detroit Pistons ei ole enää autoteollisuuskeskuksen joukkue kuten se oli muuttaessaan sinne 1957. Pahat kielet väittävät, että vuonna 1945 piti valita joko ydinpommi tai kaupungin etnisen rakenteen muutos. Hiroshima sai valita ensin, Detroit joutui tyytymään siihen mitä jäi.
Yksikään amerikkalainen ammattilaisjoukkue ei sentään ole lempinimeltään "Majavat", mutta sehän sopiikin paremmin yhdelle USA:n yliopistourheilun suurimmista menestyjistä. Toki samaa nimeä kantavat kyseisen yliopiston kaikki miesjoukkueetkin lajista riippumatta, mutta onhan se hieman tirskahduttavaa, kun naisjoukkueen nimi on Oregon State Beavers. Tosin nykymuodin vallitessa siitäkin pitäisi varmaan tehdä Oregon State Porcelains.

Kaikissa nimenmuutoksissa tulee kuitenkin muistaa varovaisuus, ettei käy kuten kerran on jo käynyt. NBA-seura Washington Bullets joutui vaihtamaan nimeään 1997, koska "Luodit" viittasi rikollisuuteen. Uudeksi nimeksi tuli Washington Wizards. Ei mennyt ihan putkeen, koska Grand Wizard tai nykyään Imperial Wizard on Ku-Klux-Klanin johtajan arvonimi. Toisaalta Ku-Klux-Klan saa neekerin hyppäämään korkealle ja juoksemaan kovaa, mistä on koripallossa kiistatonta etua. Mutta eiköhän varmuuden vuoksi muuteta joukkueen nimi sellaiseksi, että kaikille käy selväksi että kyseessä on velhomaailmaan liittyvä nimi. Eikä kukaan taatusti loukkaannu, sillä Washington Muggles vetäisi yleisöön pelkkiä jästejä oikeiden velhojen keskittyessä huispauksen fanitukseen.

Loppuhuipentumana on vielä odotettavissa, että koko tämä nimenvaihdoshullutus loukkaantumisen pelossa saa jäätävän kuittauksen sillä, että eräs NBA-seura ilmaisee näkemyksensä koko touhusta vaihtamalla nimekseen Chicago Bullshits.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi viimeisin on nimenvaihdos on kyllä paras. Kuvaa hyvin koko helevatan projektia:)
Huru-ukko

Jaska Brown kirjoitti...

Jep. Onneksi Suomessa seurat ovat yleensä tylsästi JK, FC, Kiekko tai jotain vastaavaa niin talkoisiin ei tarvitse ryhtyä.

Anonyymi kirjoitti...

Mites toi Lahden Pelicans? Taitaa olla hiinä ja hiinä rajoilla?
Huru-ukko

Veijo Hoikka kirjoitti...

No onhan Suomessa nyt sentään Tappara, Kalpa, Porvoo Butchers, Helsinki 69ers, Kouvola Indians, Mikkeli Bouncers, Rovaniemi Nordmen, Rusko Mayhem, Sipoo Bulldogs, United Newland Crusaders, Ja Mitä Niitä Onkaan. Ja nimiä ei vaihdeta, perkele!

Että hei rinta rottingille, olemme maailman kärkimaita tälläkin saralla.

Jaska Brown kirjoitti...

Kyllä minä olisin sillä kantilla, että pitäisi perustaa uudelleen Lapuan Työväen Ampujat. Paitsi että aika on ajanut nimen ohi. Mutta onhan meillä perinteikäs helsinkiläinen pesäpalloseura Puna-Mustat, joka voitti aikoinaan Suomen mestaruudenkin. Sille voisi perustaa ampumaurheilujaoston nimeltä Punamustien Ampujat.