Uusinta: Vitaalit statistiikat, osa I

Lukijalle: Niin se aika rientää. Tästäkin neliosaisesta juttusarjasta tulee kuluneeksi neljä vuotta, joten uusinnan minimiaikaraja on täynnä. Koska tämä juttusarja käsittelee maapallon tulevaisuuden kannalta huomattavasti oleellisempaa asiaa kuin muoviroska, energiantuotanto ja kasvihuoneilmiö yhteensä, on syytä uusia sen kolme ensimmäistä osaa heti kun mahdollista. Tässä osa I:

Väestötieteessä tunnetaan käsite nimeltä vital statistics, mikä tarkoittaa tilastointia syntyneistä, kuolleista, avioliitoista, -eroista ja sen sellaisista. Asterixin ystäville nimi on tuttu kyläpäällikkö Aladobixin englanninkielisenä nimenä Vitalstatistix.

Tässä kaksi- tai kolmiosaisessa kirjoituksessa tutkitaan maailman väestötilastoja ja laaditaan yksinkertainen ennustemalli tulevalle kehitykselle. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa esitellään kerätty tilastoaineisto ja joitakin perushavaintoja siitä. Toisessa osassa analysoidaan aineistoa tarkemmin hyödyntäen sellaisia tietoja, jotka eivät suoraan taulukoista paljastu. Kolmas osa - jos sellaisen uskallan kirjoittaa - käsittelee sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka ongelmia voidaan lievittää.

Aineistossa on mukana 160 maata tai aluetta. Etelä-Sudan on vasta tällä vuosikymmenellä itsenäistyneenä laskettu mukaan Sudanin lukuihin. Kaikki muut alueet ovat mukana sellaisinaan, vaikka olisivatkin itsenäistyneet vasta vuoden 1957 jälkeen tai eivät olisi edes itsenäisiä, kuten Puerto Rico. Aineistosta on jätetty pois asukasluvultaan pienet alueet. 160 aluetta osuu aika tarkkaan miljoonaan asukkaan rajaan. Alle miljoonan asukkaan alueista mukaan mahtuvat Djibouti ja Fidzi. Pienet maat on jätetty pois ajan ja tilan säästämiseksi, niiden vaikutus kokonaiskuvaan olisi käytännössä olematon. Jatkossa viitataan yksinkertaisuuden vuoksi näihin alueisiin sanalla "maa" ja koko aineiston tilastolukuihin sanalla "maailma".

Tutkimuksessa aineistona ovat maiden väkiluvut vuosina 1957, 2010 ja 2017. Tiedot on poimittu pääasiassa englanninkielisestä Wikipediasta, jossa on yleensä aika hyvät historialliset faktat. Joissain epäilyttävissä tapauksissa on turvauduttu muihin, täydentäviin lähteisiin. Ymmärrettävistä syistä läheskään kaikista maista ei löydy tietoa vuosilta 1957, 2010 ja 2017. Tällöin on turvauduttu lähimpiin käytettävissä oleviin tietoihin. Esimerkiksi mikäli löytyvät tiedot vuosilta 2008 ja 2011, on näistä helppo laskea eksponentiaalisella mallilla keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti ja selvittää sen avulla vuoden 2010 väkiluku. Pientä epätarkkuutta tietoihin tuo lähteiden luotettavuuden lisäksi myös se, että on eri asia käyttää vuoden alun kuin lopun väkilukua, mutta tämä ei ole suuressa kuvassa merkittävä tekijä.

Perustaulukkoon on laskettu vuosien 1957 ja 2017 väkiluku miljoonina (sarakkeet 2 ja 3) käyttäen kunkin maan väestön muutoskerroin näiden 60 vuoden ajalta. Koko maailman väkiluku on kasvanut tuona aikana 2,63-kertaiseksi, 2,83 miljardista 7,44 miljardiin. Tästä on laskettu sarakkeeseen 4 keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti vuosilta 1957-2017, mikä on koko maailman osalta 1,63 %. Koko maailmassa väkiluku kasvoi noina vuosina 4,61 miljardia.
Seuraavassa sarakkeessa (5) on yksinkertaistettu arvio väkiluvusta vuonna 2047 eli 30 vuotta vuoden 2017 jälkeen. Tämä on laskettu olettamalla vuotuisen kasvuprosentin olevan vuosina 2017-2047 sama kuin vuosina 2010-2017 (tämä vetää mutkia aika lailla suoraksi, mutta yllättävän vähän kuten kohta huomataan). Koko maailman väkiluvuksi tämä malli arvioi vuodelle 2047 11,4 miljardia. YK:n arvio on hieman alle 10 miljardia ja sillä on toki oikeus omiin arvioihinsa. Tässä tutkimuksessa on lähdetty yksinkertaisella mallilla, joka tietyissä kohta esiteltävissä kohdissa ennustaa virheellisesti kasvun liian suureksi, mutta toisaalta toisissa kohdissa ennustaa kasvun suuremmaksi kuin YK:n malli ja on silti luultavammin oikeassa.
Sarakkeessa 6 on keskimääräinen kasvuprosentti vuosille 2010-2017, millä on laskettu arvio vuoden 2047 väkiluvulle.

Maat on lueteltu nykyisen väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä:

	1957	2017	%/v	2047	%/v
Kaikki	2831	7447	1,63%	11403	1,43%
Kiina	617,8	1384	1,35%	1626	0,54%
Intia	406,1	1314	1,98%	1982	1,38%
Yhdysvallat	170,4	325,7	1,09%	409,7	0,77%
Indonesia	83,5	261,9	1,92%	397,2	1,40%
Brasilia	64,1	208,9	1,99%	294,7	1,15%
Pakistan	43,0	207,8	2,66%	510,4	3,04%
Nigeria	42,7	199,7	2,60%	519,8	3,24%
Bangladesh	46,0	163,4	2,14%	244,8	1,36%
Venäjä	115,0	146,8	0,41%	165,2	0,39%
Japani	91,7	126,7	0,54%	121,1	-0,15%
Meksiko	35,4	125,2	2,13%	161,9	0,86%
Filippiinit	25,0	104,2	2,41%	161,8	1,48%
Etiopia	21,2	94,4	2,52%	163,9	1,86%
Egypti	25,8	94,2	2,18%	203,6	2,60%
Vietnam	32,9	93,7	1,76%	129,2	1,08%
Saksa	71,2	82,7	0,25%	87,2	0,17%
Kongon dt	14,3	81,3	2,94%	199,6	3,04%
Turkki	25,5	80,8	1,94%	119,8	1,32%
Iran	19,5	80,7	2,39%	112,3	1,11%
Thaimaa	24,3	69,0	1,76%	96,3	1,12%
Ranska	44,3	66,7	0,68%	86,2	0,86%
Iso-Britannia	51,8	66,4	0,42%	91,9	1,09%
Italia	49,2	60,5	0,35%	64,1	0,19%
Etelä-Afrikka	16,2	56,7	2,11%	89,5	1,53%
Myanmar	20,2	53,4	1,64%	77,5	1,25%
Sudan	9,9	52,7	2,83%	93,9	1,95%
Tansania	9,3	51,6	2,90%	94,2	2,03%
Etelä-Korea	22,7	51,4	1,37%	60,4	0,54%
Kenia	7,4	49,7	3,22%	119,3	2,96%
Kolumbia	13,9	49,2	2,13%	69,5	1,16%
Espanja	29,8	46,5	0,74%	45,2	-0,09%
Argentiina	19,6	44,0	1,36%	58,5	0,95%
Ukraina	40,8	42,3	0,06%	29,7	-1,17%
Algeria	10,7	41,7	2,30%	82,1	2,28%
Puola	28,3	38,4	0,51%	39,5	0,10%
Irak	6,3	38,3	3,05%	78,5	2,42%
Uganda	6,2	37,7	3,04%	65,2	1,84%
Kanada	16,4	36,6	1,34%	57,0	1,49%
Marokko	10,9	34,3	1,94%	47,0	1,05%
Saudi-Arabia	3,7	32,6	3,67%	68,2	2,49%
Uzbekistan	7,7	32,3	2,42%	55,1	1,79%
Malesia	7,4	32,0	2,46%	54,0	1,76%
Peru	9,3	31,8	2,08%	44,9	1,15%
Venezuela	7,3	31,4	2,47%	44,4	1,16%
Afganistan	8,6	29,7	2,08%	38,4	0,86%
Mosambik	7,2	28,9	2,33%	71,0	3,05%
Ghana	6,1	28,8	2,63%	63,8	2,68%
Nepal	8,8	28,8	2,00%	38,2	0,94%
Jemen	5,0	28,3	2,94%	62,2	2,67%
Angola	4,7	27,7	3,00%	137,6	5,48%
Madagascar	4,8	25,6	2,84%	63,1	3,06%
Pohjois-Korea	10,2	25,5	1,55%	30,1	0,56%
Australia	9,5	24,6	1,59%	38,2	1,48%
Norsunluurannikko	3,3	24,3	3,39%	59,2	3,01%
Taiwan	9,4	23,6	1,55%	22,0	-0,22%
Kamerun	5,1	23,2	2,56%	48,1	2,45%
Sri Lanka	9,0	21,4	1,46%	29,3	1,04%
Niger	2,8	20,7	3,42%	70,4	4,17%
Romania	17,6	19,6	0,19%	14,2	-1,07%
Burkina Faso	4,7	19,6	2,42%	41,7	2,54%
Mali	5,1	18,5	2,19%	41,4	2,72%
Syyria	4,1	18,3	2,52%	8,8	-2,39%
Chile	7,2	18,1	1,56%	23,9	0,92%
Kazakstan	8,7	18,0	1,22%	27,5	1,42%
Malawi	3,3	17,4	2,80%	33,5	2,22%
Hollanti	11,0	17,1	0,75%	19,8	0,48%
Ecuador	4,2	16,7	2,34%	27,1	1,62%
Sambia	2,8	16,4	2,99%	43,2	3,28%
Guatemala	3,8	16,2	2,43%	27,1	1,73%
Kamputsea	5,1	15,8	1,92%	25,9	1,64%
Senegal	2,8	15,3	2,85%	36,8	2,98%
Tsad	2,8	14,9	2,84%	50,1	4,13%
Zimbabwe	3,4	14,5	2,45%	22,9	1,53%
Ruanda	2,5	11,8	2,60%	18,6	1,52%
Guinea	3,4	11,6	2,07%	22,4	2,20%
Tunisia	4,0	11,4	1,78%	16,3	1,18%
Haiti	3,7	11,3	1,91%	20,4	1,97%
Belgia	9,0	11,3	0,39%	13,7	0,64%
Somalia	2,6	11,3	2,46%	26,1	2,82%
Kuuba	6,4	11,3	0,95%	11,8	0,16%
Bolivia	3,1	11,1	2,14%	21,0	2,14%
Benin	2,3	11,0	2,61%	28,0	3,16%
Kreikka	8,1	10,8	0,48%	8,8	-0,67%
Tsekki	9,3	10,6	0,21%	11,2	0,18%
Burundi	2,8	10,4	2,22%	26,2	3,13%
Portugali	8,7	10,3	0,27%	9,1	-0,40%
Dominikaaninen tasavalta	2,7	10,2	2,21%	14,0	1,06%
Ruotsi	7,4	10,1	0,53%	14,0	1,09%
Azerbaidzan	3,5	9,8	1,73%	14,0	1,20%
Unkari	9,8	9,8	-0,01%	8,9	-0,32%
Jordania	0,7	9,6	4,40%	48,8	5,56%
Valkovenäjä	7,9	9,5	0,30%	9,5	0,01%
Arabiemiraatit	0,0	9,4	9,35%	16,3	1,86%
Honduras	1,8	8,9	2,67%	17,0	2,19%
Tadzikistan	1,9	8,8	2,59%	17,6	2,33%
Itävalta	7,0	8,8	0,39%	11,0	0,72%
Israel	2,0	8,8	2,52%	15,6	1,93%
Sveitsi	5,1	8,5	0,84%	11,8	1,10%
Papua-Uusi-Guinea	1,9	8,2	2,44%	17,5	2,59%
Hongkong	2,8	7,4	1,64%	9,4	0,78%
Togo	1,5	7,2	2,63%	15,2	2,53%
Sierra Leone	2,1	7,1	2,06%	16,0	2,74%
Paraguay	1,8	7,1	2,34%	10,3	1,27%
Bulgaria	7,7	7,1	-0,14%	5,3	-0,94%
Serbia	6,5	7,0	0,14%	6,1	-0,50%
El Salvador	2,6	6,6	1,58%	8,4	0,82%
Laos	2,0	6,5	1,99%	7,9	0,66%
Libya	1,2	6,4	2,81%	6,5	0,04%
Nicaragua	1,6	6,3	2,30%	8,9	1,15%
Kirgisia	2,0	6,1	1,91%	10,3	1,72%
Libanon	1,8	6,1	2,04%	22,1	4,40%
Turkmenistan	1,4	5,8	2,34%	9,0	1,49%
Tanska	4,5	5,8	0,42%	6,7	0,53%
Singapore	1,5	5,6	2,17%	8,6	1,45%
Suomi	4,3	5,5	0,40%	6,0	0,32%
Slovakia	3,8	5,4	0,58%	5,5	0,03%
Kongon tasavalta	0,9	5,3	2,91%	16,3	3,83%
Norja	3,5	5,2	0,68%	7,1	1,02%
Eritrea	1,3	5,1	2,26%	9,3	2,04%
Palestiina	1,2	5,0	2,35%	11,8	2,94%
Costa Rica	1,2	4,9	2,38%	6,3	0,83%
Uusi-Seelanti	2,2	4,8	1,31%	7,3	1,40%
Irlanti	2,9	4,8	0,85%	6,5	1,00%
Keski-Afrikka	1,4	4,7	1,98%	5,9	0,82%
Oman	0,5	4,6	3,71%	41,5	7,58%
Liberia	1,0	4,3	2,38%	5,8	1,02%
Panama	1,0	4,1	2,45%	6,5	1,56%
Kroatia	4,0	4,1	0,02%	2,7	-1,39%
Kuwait	0,2	4,1	4,96%	22,6	5,88%
Moldova	2,8	4,0	0,63%	3,9	-0,14%
Georgia	4,0	3,8	-0,07%	2,0	-2,15%
Mauritania	0,8	3,8	2,66%	5,7	1,37%
Uruguay	2,4	3,5	0,60%	4,1	0,50%
Bosnia-Hertzegovina	3,0	3,5	0,21%	2,2	-1,49%
Puerto Rico	2,3	3,3	0,64%	2,1	-1,55%
Mongolia	0,9	3,2	2,16%	5,6	1,93%
Armenia	1,7	3,0	0,96%	2,6	-0,48%
Jamaika	1,6	2,9	1,02%	3,6	0,76%
Albania	1,5	2,9	1,11%	3,1	0,25%
Liettua	2,7	2,8	0,09%	1,9	-1,24%
Qatar	0,0	2,5	7,22%	12,4	5,43%
Namibia	0,6	2,4	2,42%	2,8	0,52%
Botswana	0,3	2,3	3,26%	4,1	1,96%
Lesotho	0,8	2,2	1,70%	2,5	0,40%
Gambia	0,2	2,1	3,68%	4,8	2,79%
Makedonia	1,4	2,1	0,69%	2,2	0,13%
Slovenia	1,6	2,1	0,47%	2,1	0,10%
Gabon	0,5	2,0	2,43%	7,2	4,33%
Latvia	2,1	1,9	-0,09%	1,3	-1,22%
Guinea-Bissau	0,6	1,9	1,98%	4,6	3,06%
Kosovo	0,9	1,8	1,19%	1,7	-0,20%
Bahrain	0,1	1,5	4,04%	2,9	2,34%
Swazimaa	0,3	1,4	2,46%	3,5	3,13%
Trinidad	0,7	1,4	1,06%	1,5	0,30%
Viro	1,2	1,4	0,23%	1,4	0,21%
Päiväntasaajan Guinea	0,2	1,3	2,89%	5,6	4,86%
Mauritius	0,6	1,3	1,24%	1,2	-0,19%
Itä-Timor	0,5	1,2	1,47%	2,3	2,14%
Djibouti	0,1	1,0	4,35%	1,9	2,33%
Fidzi	0,4	0,9	1,57%	1,1	0,78%

Esimerkiksi Kiinan kasvuennuste vuosille 2017-2047 on hyvin ilmeisesti virheellinen sen takia, että väestörajoitusten takia Kiinan väestöpyramidi on epätyypillinen. Wikipedia tarjoaa Kiinan väkilukuennusteeksi vuodelle 2047 noin 1,4 miljardia tämän laskelman antaessa 1,625 miljardia. Yli 200 miljoonan suuruinen heitto ennusteessa on melkoinen. Toisaalta on myös todennäköistä, että maailman väkilukuennusteet osuvat joissakin tapauksissa liian varovaiseksi. Hieman asioiden edelle mennäkseni (aluekohtaisia tilastoja tarkastellaan vasta osassa II) meillehän on valehdeltu kymmeniä vuosia väestönkasvun olevan hidastumassa ja elintason nousun hidastavan sitä. Saharan eteläpuolisen Afrikan keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2010 oli 2,63 %. Vuosina 2010-2017 se oli 2,84 %. Afrikan väestönkasvu ei siis ole hidastumassa, vaan kiihtymässä! Jopa prosentuaalisesti, jolloin absoluuttinen kasvu kiihtyy tietysti vielä voimakkaammin!
En tiedä, onko ennusteissa missä määrin käytetty virallista mantraa kasvun hidastumisesta. Jos on, niin projisoitu 11,4 miljardia vuonna 2047 saattaa hyvinkin olla lähempänä totuutta kuin virallinen hieman alle 10 miljardin ennuste.


Seuraavaksi muutamia lisätaulukoita.


1. Kymmenen asukasluvultaan suurinta maata 1957 sekä muutamia yksittäisiä poimintoja. Ensimmäinen sarake kertoo järjestysnumeron asukasluvun suhteen 1957 ja toinen sarake saman tiedon nyt:

			1957	2017	%
1	1	Kiina	617,798	1383,833	1,35%
2	2	Intia	406,128	1314,432	1,98%
3	3	Yhdysvallat	170,420	325,719	1,09%
4	9	Venäjä	115,035	146,842	0,41%
5	10	Japani	91,744	126,714	0,54%
6	4	Indonesia	83,501	261,891	1,92%
7	16	Saksa	71,166	82,749	0,25%
8	6	Brasilia	64,084	208,869	1,99%
9	22	Iso-Britannia	51,759	66,364	0,42%
10	23	Italia	49,181	60,497	0,35%
11	8	Bangladesh	45,994	163,395	2,14%
12	21	Ranska	44,284	66,651	0,68%
13	5	Pakistan	42,970	207,775	2,66%
14	7	Nigeria	42,712	199,660	2,60%
15	32	Ukraina	40,800	42,322	0,06%
18	30	Espanja	29,821	46,549	0,74%
20	13	Egypti	25,756	94,190	2,18%
22	12	Filippiinit	25,030	104,182	2,41%
23	20	Thaimaa	24,281	69,038	1,76%
27	31	Argentiina	19,588	44,045	1,36%
30	38	Kanada	16,449	36,580	1,34%
32	18	Kongon dt	14,269	81,340	2,94%
40	53	Australia	9,530	24,584	1,59%
57	89	Ruotsi	7,364	10,120	0,53%
61	97	Itävalta	6,966	8,822	0,39%
75	112	Tanska	4,488	5,756	0,42%
76	115	Suomi	4,324	5,496	0,40%
87	117	Norja	3,492	5,249	0,68%
115	96	Israel	1,976	8,797	2,52%
135	154	Viro	1,181	1,352	0,23%
156	129	Kuwait	0,224	4,082	4,96%
157	152	Bahrain	0,135	1,451	4,04%
159	93	Arabiemiraatit	0,044	9,400	9,35%
160	141	Qatar	0,039	2,547	7,22%

Vuonna 1957 kymmenen suurimman maan joukossa oli kolme Länsi-Euroopan maata, joista Saksa on nyt sijalla 16 ja kaksi muuta on pudonnut jopa 20 suurimman joukosta. Tilalle ovat nousseet Pakistan, Bangladesh ja Nigeria.
Ainoa länsimainen sivistysvaltio, jonka sijoitus on noussut, on Israel. Sen nousu johtuu etenkin Neuvostoliitosta tulleesta siirtolaisuudesta. Sen sijaan Australia ja Kanada, joita yleisesti pidetään rajusti kasvaneita, ovat molemmat pudonneet sijoitukseltaan jopa reilusti. Tämä kertoo kehitysmaiden hillittömästä väestönkasvusta.


2. Kymmenen kasvuprosentiltaan suurinta ja pienintä maata 1957-2017 sekä muutamia muita poimintoja:

		1957	2017	%
1	Arabiemiraatit	0,044	9,400	9,35%
2	Qatar	0,039	2,547	7,22%
3	Kuwait	0,224	4,082	4,96%
4	Jordania	0,728	9,630	4,40%
5	Djibouti	0,075	0,964	4,35%
6	Bahrain	0,135	1,451	4,04%
7	Oman	0,523	4,639	3,71%
8	Gambia	0,241	2,101	3,68%
9	Saudi-Arabia	3,740	32,602	3,67%
10	Niger	2,751	20,651	3,42%
13	Kenia	7,410	49,700	3,22%
14	Irak	6,300	38,275	3,05%
18	Kongon dt	14,269	81,340	2,94%
21	Tansania	9,252	51,557	2,90%
29	Honduras	1,826	8,866	2,67%
31	Pakistan	42,970	207,775	2,66%
35	Nigeria	42,712	199,660	2,60%
39	Etiopia	21,172	94,352	2,52%
40	Israel	1,976	8,797	2,52%
41	Syyria	4,111	18,270	2,52%
52	Burkina Faso	4,671	19,632	2,42%
54	Filippiinit	25,030	104,182	2,41%
55	Iran	19,547	80,713	2,39%
64	Algeria	10,673	41,697	2,30%
69	Egypti	25,756	94,190	2,18%
73	Bangladesh	45,994	163,395	2,14%
76	Etelä-Afrikka	16,159	56,717	2,11%
84	Brasilia	64,084	208,869	1,99%
86	Intia	406,128	1314,432	1,98%
87	Keski-Afrikka	1,440	4,659	1,98%
90	Indonesia	83,501	261,891	1,92%
95	Vietnam	32,939	93,700	1,76%
98	Lesotho	0,813	2,233	1,70%
101	Australia	9,530	24,584	1,59%
111	Kiina	617,798	1383,833	1,35%
112	Kanada	16,449	36,580	1,34%
113	Uusi-Seelanti	2,209	4,816	1,31%
116	Kosovo	0,873	1,779	1,19%
117	Albania	1,481	2,863	1,11%
118	Yhdysvallat	170,420	325,719	1,09%
124	Sveitsi	5,126	8,482	0,84%
126	Espanja	29,821	46,549	0,74%
128	Ranska	44,284	66,651	0,68%
129	Norja	3,492	5,249	0,68%
134	Japani	91,744	126,714	0,54%
135	Ruotsi	7,364	10,120	0,53%
139	Tanska	4,488	5,756	0,42%
140	Iso-Britannia	51,759	66,364	0,42%
142	Suomi	4,324	5,496	0,40%
145	Italia	49,181	60,497	0,35%
148	Saksa	71,166	82,749	0,25%
149	Viro	1,181	1,352	0,23%
151	Tsekki	9,341	10,610	0,21%
152	Romania	17,563	19,638	0,19%
153	Serbia	6,481	7,040	0,14%
154	Liettua	2,681	2,837	0,09%
155	Ukraina	40,800	42,322	0,06%
156	Kroatia	4,046	4,096	0,02%
157	Unkari	9,840	9,780	-0,01%
158	Georgia	3,967	3,811	-0,07%
159	Latvia	2,054	1,947	-0,09%
160	Bulgaria	7,651	7,050	-0,14%

Kärjessä ovat pienet Persianlahden maat siirtotyöläismuuton ansiosta.
Muslimi- ja afrikkalaismaailmasta tulee 28 ensimmäistä maata. Tämän porukan ensimmäinen ulkopuolinen on Honduras.
"Hirmuista kasvua" aina edustanut Israel on vasta sijalla 40. Sen "paha kaksoisveli" Syyria on käytännössä identtinen, mutta on saavuttanut tuloksensa ilman maahanmuuttoa.
Vertailukohdaksi Suomen kanssa on otettu 1957 suunnilleen samansuuruinen Burkina Faso, jonka väestönkasvu on afrikkalaisittain maltillista, se on Afrikan maista viimeisten joukossa. Silti sen nykyinen väkiluku on lähes 20 miljoonaa.
"Mustan Afrikan" vähänkin suuremmista maista viimeinen on Keski-Afrikka sijalla 87, pahnanpohjimmainen on Lesotho sijalla 98. Kovat siirtolaisuuden kohteet Kanada, Australia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat tulevat selvästi jäljessä.
Euroopan listaykkönen on Sveitsi sijalla 124.
Listan viimeinen Euroopan ulkopuolinen maa on Japani, sijalla 134. Listan 26 viimeistä maata ovat siis eurooppalaisia.


3. Taulukko, joka kertoo absoluuttisen väestönkasvun miljoonina 1957-2017. Ensimmäisessä sarakkeessa on maan sijoitus tässä tilastossa, toisessa väkiluvun mukaisessa järjestyksessä 1957 ja kolmannessa sarakkeessa sijoitus 2017:

				Kasvu milj
1	2	2	Intia	908,304
2	1	1	Kiina	766,035
3	6	4	Indonesia	178,390
4	13	6	Pakistan	164,805
5	14	7	Nigeria	156,949
6	3	3	Yhdysvallat	155,300
7	8	5	Brasilia	144,785
8	11	8	Bangladesh	117,401
9	16	11	Meksiko	89,752
10	22	12	Filippiinit	79,152
11	25	13	Etiopia	73,180
12	20	14	Egypti	68,434
13	32	17	Kongon dt	67,071
14	28	19	Iran	61,166
15	17	15	Vietnam	60,761
16	21	18	Turkki	55,333
17	23	20	Thaimaa	44,756
18	38	26	Sudan	42,768
19	44	27	Tansania	42,306
20	56	29	Kenia	42,290
23	5	10	Japani	34,970
25	64	36	Irak	31,975
26	4	9	Venäjä	31,807
29	84	40	Saudi-Arabia	28,863
40	12	21	Ranska	22,367
45	30	38	Kanada	20,132
48	101	58	Niger	17,900
49	18	31	Espanja	16,728
51	40	53	Australia	15,054
52	74	60	Burkina Faso	14,961
53	9	22	Iso-Britannia	14,605
55	78	62	Syyria	14,159
64	7	16	Saksa	11,583
84	115	97	Israel	6,821
103	156	129	Kuwait	3,858
107	67	98	Sveitsi	3,356
112	57	88	Ruotsi	2,756
114	110	122	Uusi-Seelanti	2,607
124	87	118	Norja	1,757
137	75	113	Tanska	1,268
139	76	115	Suomi	1,172
140	154	156	Päiväntasaajan Guinea	1,100
154	135	155	Viro	0,171
157	39	90	Unkari	-0,060
160	54	104	Bulgaria	-0,601

Intia on kasvattanut väestöään eniten. Intia ja Kiina ovat yhdessä vastanneet 36,2 % väestönkasvusta vuosina 1957-2017.
Kaksikymmentä eniten väestöään kasvattunutta maata on ollut vastuussa 71,9 % väestönkasvusta.
Eniten väestöään kasvattanut EU-maa on Espanja, joka on sijalla 49.
Lähtötilanteessa 1957 Suomen kanssa suunnilleen samankokoinen Burkina Faso on sijalla 52, Suomi on sijalla 139.
Suomen kanssa väestöään on suunnilleen saman verran kasvattanut Päiväntasaajan Guinea, jonka asukasluku 1957 oli suunnilleen 5,6 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Nyt se on 24,4 % Suomen nykyisestä väkiluvusta.
Kaikkiaan neljän maan väkiluku on laskenut vuodesta 1957 vuoteen 2017.


4. Taulukko, joka kertoo projisoidun absoluuttisen väestönkasvun miljoonina 2017-2047 (perustuen siis vuosien 2010-2017 väliseen muutokseen. Ensimmäisessä sarakkeessa on maan sijoitus tässä tilastossa, toisessa maan sijoitus vuosien 1957-2017 välisessä absoluuttisessa kasvutilastossa, kolmannessa väkiluvun mukaisessa järjestyksessä 1957 ja neljännessä sarakkeessa sijoitus 2017:

					Kasvu milj
1	1	2	2	Intia	667,997
2	5	14	7	Nigeria	320,164
3	4	13	6	Pakistan	302,604
4	2	1	1	Kiina	241,739
5	3	6	4	Indonesia	135,274
6	13	32	17	Kongon dt	118,293
7	37	73	50	Angola	109,856
8	12	20	14	Egypti	109,408
9	7	8	5	Brasilia	85,782
10	6	3	3	Yhdysvallat	83,970
11	8	11	8	Bangladesh	81,367
12	20	56	29	Kenia	69,633
13	11	25	13	Etiopia	69,507
14	10	22	12	Filippiinit	57,612
15	48	101	58	Niger	49,745
16	19	44	27	Tansania	42,646
17	41	59	46	Mosambik	42,179
18	18	38	26	Sudan	41,261
19	28	36	34	Algeria	40,407
20	25	64	36	Irak	40,249
22	16	21	18	Turkki	38,958
25	9	16	11	Meksiko	36,680
26	29	84	40	Saudi-Arabia	35,561
27	15	17	15	Vietnam	35,503
28	63	99	72	Tsad	35,218
33	14	28	19	Iran	31,548
36	57	96	68	Sambia	26,777
37	53	9	22	Iso-Britannia	25,528
44	60	95	71	Senegal	21,576
47	40	12	21	Ranska	19,569
49	26	4	9	Venäjä	18,379
50	75	108	82	Benin	16,969
52	98	119	111	Libanon	16,037
60	97	138	117	Kongon tasavalta	10,998
87	64	7	16	Saksa	4,417
88	140	154	156	Päiväntasaajan Guinea	4,230
92	112	57	88	Ruotsi	3,905
94	65	10	23	Italia	3,608
95	107	67	98	Sveitsi	3,288
111	124	87	118	Norja	1,870
120	69	19	35	Puola	1,116
128	139	76	115	Suomi	0,551
134	154	135	155	Viro	0,089
145	157	39	90	Unkari	-0,887
158	23	5	10	Japani	-5,602
160	129	15	33	Ukraina	-12,605

Tällä kertaa 20 eniten kasvavaa maata vastaa 68,5 % väestönkasvusta.
Intia johtaa edelleen tilastoa, mutta Nigeria ja Pakistan ovat nousseet seuraaviksi. Kiina on neljäntenä, mutta aiemmin mainitun mallivirheen takia se lienee todellisuudessa noin sijan 45 paikkeilla ehkä 20 miljoonan asukkaan kasvulla.
Mielenkiintoisena yksittäisenä huomiona voi todeta sekä Saksan (nykyään 82,7 miljoonaa) että Päiväntasaajan Guinean (nykyään 1,34 miljoonaa) kasvattavan väkilukuaan seuraavan 30 vuoden aikana vähän yli 4 miljoonalla asukkaalla.
Miinuspuolelle vajoaa 21 maata, alimpana Ukraina peräti 12 miljoonan vähennyksellä.

5. Viimeisenä taulukoista tilastollisesti arveluttavin (en rupea tässä selittämään miksi), mutta silti pelottavan paljon paljastava. Eli taulukko, joka kertoo kuinka paljon väestönkasvuprosentti on muuttunut, kun verrataan vuosien 2010-2017 arvoa vuosien 1957-2017 arvoon. Ensimmäisessä sarakkeessa maan sijoitus tässä tilastossa, sitten vuosien 1957-2017 keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti, sitten vuosien 2010-2017 vastaava arvo ja viimeisenä tämän arvon muutos prosenttiyksikköinä:

		1957-2017	2010-2017	Muutos
1	Oman	3,71%	7,58%	3,87%
2	Angola	3,00%	5,48%	2,48%
3	Libanon	2,04%	4,40%	2,36%
4	Päiväntasaajan Guinea	2,89%	4,86%	1,97%
5	Gabon	2,43%	4,33%	1,90%
6	Tsad	2,84%	4,13%	1,29%
7	Jordania	4,40%	5,56%	1,16%
8	Guinea-Bissau	1,98%	3,06%	1,08%
9	Kongon tasavalta	2,91%	3,83%	0,93%
10	Kuwait	4,96%	5,88%	0,92%
11	Burundi	2,22%	3,13%	0,91%
12	Niger	3,42%	4,17%	0,76%
13	Mosambik	2,33%	3,05%	0,72%
14	Sierra Leone	2,06%	2,74%	0,69%
15	Iso-Britannia	0,42%	1,09%	0,68%
16	Swazimaa	2,46%	3,13%	0,67%
17	Itä-Timor	1,47%	2,14%	0,67%
18	Nigeria	2,60%	3,24%	0,64%
19	Palestiina	2,35%	2,94%	0,59%
20	Ruotsi	0,53%	1,09%	0,56%
26	Norja	0,68%	1,02%	0,34%
27	Itävalta	0,39%	0,72%	0,33%
29	Sveitsi	0,84%	1,10%	0,26%
30	Belgia	0,39%	0,64%	0,25%
33	Ranska	0,68%	0,86%	0,18%
35	Kanada	1,34%	1,49%	0,15%
40	Tanska	0,42%	0,53%	0,11%
41	Kongon dt	2,94%	3,04%	0,09%
48	Venäjä	0,41%	0,39%	-0,01%
50	Saksa	0,25%	0,17%	-0,08%
51	Suomi	0,40%	0,32%	-0,08%
55	Australia	1,59%	1,48%	-0,11%
56	Italia	0,35%	0,19%	-0,15%
61	Kenia	3,22%	2,96%	-0,26%
62	Hollanti	0,75%	0,48%	-0,26%
67	Unkari	-0,01%	-0,32%	-0,31%
68	Yhdysvallat	1,09%	0,77%	-0,32%
82	Israel	2,52%	1,93%	-0,59%
83	Intia	1,98%	1,38%	-0,60%
94	Japani	0,54%	-0,15%	-0,69%
106	Kiina	1,35%	0,54%	-0,82%
107	Brasilia	1,99%	1,15%	-0,84%
109	Espanja	0,74%	-0,09%	-0,84%
134	Ukraina	0,06%	-1,17%	-1,23%
136	Meksiko	2,13%	0,86%	-1,27%
137	Iran	2,39%	1,11%	-1,29%
151	Bosnia-Hertzegovina	0,21%	-1,49%	-1,71%
152	Taiwan	1,55%	-0,22%	-1,77%

Kärjessä olevien lukemat eivät välttämättä ole tilastollisesti luotettavia; samasta syystä tästä on jätetty pahnanpohjimmaiset pois.
Pelottava tosiasia on kuitenkin se, että hyvin monessa Afrikan maassa väestönkasvu on jopa prosentuaalisesti kiihtymässä.
Toinen pelottava tosiasia on se, että toinen maaryhmä, jonka väestönkasvu on ollut viime vuosina voimakkaampaa, ovat Länsi-Euroopan maat. Tämä väestönkasvu ei ole luonnollista, vaan aiheutuu suurelta osin haittamaahanmuutosta.
Positiivinen seikka on toki se, että vain 44 maassa väestönkasvu on viimeisen seitsemän vuoden aikana ollut voimakkaampaa kuin viimeisen 60 vuoden aikana. 116 maassa väestönkasvun prosentuaalinen nopeus on hidastunut.

Kirjoituksen toisessa osassa tarkastellaan tilastotietoja maantieteellisten suuralueitten kautta sekä esitellään sellaisia tilastotietoja, jotka eivät ole näistä tiedoista suoraan luettavissa. Kolmannessa osassa pohdiskellaan syitä ja seurauksia. Neljäs osa on fiktiivinen tarina Suomesta vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

Rakentavaa palautetta

Eugenessa kilpaillaan maailmanmestaruuksista ja Suomella on suurempi joukkue kuin aikoihin. Toki terävin kärki puuttuu, mutta tosiasia on se että kärki voi nousta vain tasosta.
Ja mikä sitä paitsi on terävintä kärkeä? Jos urheilija selviää globaalisti harrastetussa lajissa MM-kisoihin, hänen täytyy jo määritelmän mukaan olla maailman huipulla.

Jostain syystä yleisurheilu tuntuu kuitenkin olevan suomalaiselle penkkiurheilijalle sokea piste. Lehtien yleisurheilu-uutisten kommenttiosastot täyttyvät negatiivisista huomautuksista, joille yhteistä on lähes poikkeuksetta totaalinen tietämättömyys. Yleisimmät valituksen aiheet ovat surkea menestys ja veronmaksajien rahoilla tehty turistimatkailu.
Jälkimmäisen voi kuitata välittömästi kertomalla, että arvokisoissa kustannuksista vastaa kansainvälinen liitto, ei SUL tai veronmaksajat.
Ensimmäinen puolestaan on vielä pahemmin pielessä. Tai no, riippuu tietysti siitä mihin menestyksen rajan asettaa. Joillekin kelpaa vain mitali, jonka pitäisi olla mieluiten kultainen. Sitten katsotaan tosiasiat. Yleisurheilu ja jalkapallo ovat kaksi maailman globaaleinta lajia. Mitkään muut lajit eivät ole yhtä laajalti levinneitä. Tehdäänpä näistäkin pari pientä laskelmaa. Tokion olympialaisissa yleisurheilussa oli 48 mitalilajia eli jaossa oli 144 mitalia. Sovitaan että nämä 144 urheilijaa olivat maailman parhaat yleisurheilijat. Mitaleja meni 43 maahan. Sitten katsotaan Transfermarkt eli jalkapalloilijoiden arvorankkaus. Tällä hetkellä 144 arvokkaimman jalkapalloilijan joukossa on 30 eri maan edustajia. Mikään muu laji tuskin yltää lähellekään vastaavaa.

Sitten mietitään kuinka suuri joukkue Suomella pitäisi olla globaalissa lajissa. Vähemmän kuin joka tuhannes ihminen on suomalainen. Yleisurheilun MM-kisoissa on vähän toistatuhatta urheilijaa. Tämän mukaan sinne pitäisi selvitä yksi suomalainen, ei kolmeakymmentäkuutta. Jalkapallossa Suomen taso on sentään uskottavampi. Jos katsotaan yksittäisiä pelaajia, niin Suomen maajoukkuetta edustavista suurin markkina-arvo on Glen Kamaralla, 7,5 miljoonaa. Tämä oikeuttaa maailmanlistalla sijalle 1178. Suomalaissyntyisistä ykkösenä on Teemu Pukki, 4,0 miljoonaa. Tämä tarkoittaa maailmanlistalla sijaa 1995.
Jos jalkapallon MM-kisat järjestettäisiin samalla periaatteella kuin yleisurheilun MM-kisat, sinne selviäisi siis yksi Suomea edustava eikä hänkään ole suomalaissyntyinen.

Joukkuelajeissa on tietysti helppo hämääntyä siitä, että maajoukkueen on helpompi menestyä koska maita on rajallisesti. Tässäkin täytyy kummastella sitä, että yleisurheilun mollaamisessa vakio-argumentti on se, että maakiintiö on kolme per laji ja jos tätä ei olisi, suomalaiset olisivat vielä kauempana kärjestä. Mikä on totta. Mutta en ole koskaan nähnyt samaa argumenttia käytettävän joukkuepeleissä, missä se olisi vielä relevantimpi. Kuvitellaanpa systeemi, jossa esimerkiksi Saksan jalkapallomaajoukkueen valinnan jälkeen koottaisiin rannalle jääneistä B-joukkue ja niin edelleen. Mitenhän mahtaisi käydä? No, Transfermarkt kertoo jälleen:
Otetaan joukkueellinen eli 25 parasta suomalaispelaajaa. Transfermarktin mukaan yhteenlaskettu arvo on 46,1 miljoonaa euroa. Otetaan vertailukohdaksi Saksa. Sijoilla 176-200 olevien saksalaispelaajien yhteenlaskettu arvo on 46,5 miljoonaa. Suomen maajoukkeen taso on siis aika tarkkaan sama kuin Saksan kahdeksanneksi parhaan maajoukkueen. Englannin kohdalla päädytään kahdenneksitoista parhaaseen joukkueeseen eli sijat 275-300, jonka arvo on 45,6 miljoonaa.
Jos jalkapallossa saisi ottaa mukaan edes kolme joukkuetta per maa kuten yleisurheilussa, ei Suomen maajoukkue olisi ikinä selvinnyt EM-kisoihin.

Sitten seuraava mollauksen aihe. Turha lähettää kisoihin, kun ei päästä edes finaaliin mitaleista puhumattakaan. Tässä pelataan parhaillaan naisjalkapallon EM-kisoja. Suomi tipahti alkulohkossa hävittyään kaikki kolme otteluaan ihan pystyyn. Tämä oli ennakoitavissa – ennen kisoja Urheilulehden gallupissa kysyttiin asiantuntijoilta, onnistuuko Suomi riistämään edes yhden pisteen vastustajiltaan. Näistä asetelmista huolimatta en nähnyt kommentteja, että turha porukkaa on sinne laittaa itseään ja maataan häpäisemään. Hyvä niin, pelaamalla olivat paikkansa ansainneet. Eikä tällaisia kommentteja näkynyt viime vuonna miesten jalkapallomaajoukkueen selvittyä historiallisesti EM-kisoihin. Siellä joukkue ylitti odotukset voittamalla yhden pelin, tosin siihen vaadittiin vastustajan ykköstähden sydänkohtaus.

Jääkiekosta on oikeastaan turha puhuakaan tässä yhteydessä. Kunnia kovalle työlle ja hienolle menestykselle, mutta alle kymmenessä maassa tosissaan harrastetut pikkulajit ovat pikkulajeja. Yleisurheilukommentointiin nämä kyllä liittyvät siten, että vakiototeamus on tyyliin suomalaiset ovat piirikunnallista tasoa, ei kiinnosta. Kuitenkin NHL:ssä pelaa suunnilleen yhtä monta pelaajaa kuin MM-kisoissa on yleisurheilijoita ja suomalaisia pelasi liigassa viime kaudella 63. Suomen MM-joukkueen koko oli 36 ja yleisurheilun MM-kisoissa on mukana sentään 192 maata, kun NHL:ssä pelasi viime kaudella pelaajia 18 eri maasta.
Ja sitten tärkeä pointti: piirikunnallinen taso ei siis kiinnosta. Kuvitelkaapa että yleisurheilun Suomen mestaruudet ratkottaisiin ilman MM-tason urheilijoita. Täsmälleen sama tilanne on jääkiekon SM-liigassa (ja toki muissakin palloiluissa). Suomen mestaruus jaetaan jääkiekon SM-liigassa, vaikka 2-3 joukkueellista Suomen parhaita pelaajia puuttuu. Ja mestaruusjuhlinta on silti kova.

Toisaalta jos ainoastaan maailman parhaat kiinnostavat, niin aina voi seurata pesäpalloa. Tai rohkeimmat jopa salibandya, jossa on sentään sen verran kansainvälisyyttää että Suomi ja Ruotsi ratkovat maailmanmestaruudet keskenään (okei, Sveitsi onnistui kerran voittamaan naisten maailmanmestaruuden, mutta miehissä kahdeksan viimeistä loppuotteluakin on pelattu Suomi-Ruotsi -pelinä).

Mollaamiskulttuurissa kyse ei kuitenkaan ole joukkuepelit – yksilölajit -asetelmasta. Kyse on siitä, että yleisurheilu on todellakin suomalaisen penkkiurheilun sokea piste. Käsitteitä ”turistimatka” ja ”piirikunnallinen taso” ei esiinny esimerkiksi hiihdossa, painissa tai suunnistuksessa, vaan ne ovat lähes täysin yleisurheilun yksinoikeutta.
Ei siis ihme, että esimerkiksi Ella Junnila antoi palautetta kyllästyttyään tähän ilmiöön.
Kritisoida saa ja tuleekin, mutta suhteellisuudentaju ja asiallisuus säilyttäen.

Makustelilin joskus ajatuksella, että ryhtyisin kommentoimaan lehtien nettiuutisiin jollain nimimerkillä täysin överiksi meneviä kommentteja. Niin asiantuntemattomia, suhteettomia ja virheellisiä, että ne vetäisivät maton alta tosissaan mollaavilta. Makusteluksi jäi, koska satiiri on taitolaji jota kukaan ei hallitse niin hyvin että kaikki tajuaisivat sen satiiriksi. Itse asiassa satiirin taidolla lienee derivaatan nollakohta, joka on noin 50 % tasolla. Jos yli 50 % ei tajua tekstiä satiiriksi, se on epäonnistunut. Jos taas yli 50 % tajuaa tekstin satiiriksi, se ei ole riittävän terävää satiiria.
Sen verran päätin satiiria harjoittaa, että poimin Ilta-Sanomista sen MM-kisojen ajalta suomalaisia koskevat uutiset ja kirjoitin tässä (en siis lähettänyt lehteen) jokaiseen jonkin satiirisen kommentin. Todellisuus osoittautui jälleen tarua ihmeellisemmäksi. Kirjoittamisen jälkeen näet luin kommentit. Oman kommenttini perässä aitoja kommentteja (osa poimittu Iltalehden vastaavasta uutisesta tilanteissa, joissa IS ei sallinut uutisen kommentointia) kyseiseen uutiseen kursiivilla kirjoitettuna:


Saga Anderssonin, 22, puhelimeen kilahti yllättävä viesti juna-asemalla: ”Kun luin uudestaan...”

Se on ihan turha lähteä kisoihin, jos sinne pääsee jälkikäteen joltakin armolistalta. Kolme pudotusta karsinnassa ja se on siinä.


Ei euroakaan urheilijatukea – Suomen MM-komeetta Eveliina Määttänen rahoittaa uransa hyvin harvinaisella keinolla

Mikäs ihme tuo on jos töissä käy. Kyllä ennenkin urheilijat ovat käyneet päivätöissä ja voittaneet silti olympiakultaa, nämä nykyiset eivät vain jaksa harjoitella.
Rahoittaa uransa hyvin erikoisella tavalla? Päivätyöllä. Tämäpä harvinaista.
Mitä rahaa tuohon tarvitaan. Juokseminen ei maksa mitään.


Kommentti: Suomella on jättimäinen MM-joukkue, mutta sen hinta on kallis – turistihuutelu voimistuu lähiviikkoina

Isosta joukkueesta ei ole mitään hyötyä. ”Hakemassa kokemusta” eli jäämässä alkueriin ja karsintaan. Eikä niistä koskaan mitään tule. Piirikunnallisen tason porukkaa lähtemässä kisoihin. Sitten kun ei tietenkään pärjätä, niin selityksiä kyllä löytyy.
Juuri näin. Opetetaankohan näille urheilijoille jossain aina näitä selitysten aakkosia, kun sitä löpinää tulee kun ei pärjättykkään. Aina on sairasteltu, on vatsa vähän kipeä, olkapää reistailee…… niin, miksei voi sanoa ”sorry, en onnistunut” tms….


Nyt se alkaa! Ennätysmäärä suomalaisia tulessa MM-kisojen avauspäivänä – mutta finaalipaikat ovat kiven alla
Mitä järkeä on lähettää koko kisoihin, jos on tilastossa jossain sijalla 20? Entäs sitten jos jenkeistä saisi olla mukana enemmän kuin kolme per laji tai keniasta juoksulajeissa? Parempi olisi niin, niin ei olisi näitä kalliita turisteja voinut edes lähettää.
36 urheilijaa joukkueessa, mahdollisuudet yhteensä 1-3 mitaliin. Aikamoista rahan tuhlausta. Lähtökohta urheilussa on, että kisataan kuka on paras, nopein, vahvin ym. Kymmenen parhaan joukkoon, tai finaaliin pääsy on surkea tavoite. Jos tekee mm-kisoissa oman ennätyksensä, niin se on ihan kiva. Kyllä Suomi jossain lajeissa maailmalla pärjää, mutta ei tällä hetkellä yleisurheilussa, tai jalkapallossa.
Yhtään suomalaista ei olisi pitänyt lähettää mm-kisoihin. Hyvä jos pari pääsee edes pisteille.


Suomalaisurheilija on MM-kisoissa melkoinen erikoismies – pian jälleen yövuorossa tehtaalla

Varsinainen vitsi koko moukari sitten O-P Karjalaisen. Aina jäävät karsintaan, ei ikinä finaaliin. Olisi pitänyt ymmärtää lopettaa jo vuosia sitten ja keskittyä hyödyllisiin töihin. Sen sijaan roikkuu veteraani-ikäisenä mukana.
Seppäsen ja Kankaan palkintomatka. Turistina muutama viikko ilmaisella ylläpidolla. Kummallakaan ei ollut toivoakaan päästä loppukilpailuun. Herää kysymys. Kuka heidät valitsi? Olisiko Euroopan mestaruuskisat olleet sopiva kilpailu ? Kallis matka veronmaksajille.
Suomalaisilla ei mitään mahdollisuuksia edes loppukilpailuun, saati sitten edes pistesijoille. Suomalaiset pois kaikista kansainvälisistä kisoista, kunnes parannuksia tulee. Hävettää olla suomalainen. Ja yle pilaa taas kaikki kisalähetykset. Ylen toimittajia on paikalla enemmän kuin kisailijoita yhteensä. Veronmaksajien rahoilla.


MM-radalla romahtanut Raitanen on kärsinyt salaperäisistä terveysoireista koko kesän – ”Todella voimakas reaktio”

Älytöntä pelleilyä juosta jos ei kerran pysty. Ja sitä paitsi ihan selittelyä. Jos on kerran oksennellut niin on kevyempi ja kulkee kovempaa. Paitsi että silloinkin jää Afrikan pojille vähintään kierroksella.
Kannattaahan se lähteä tuonne saakka laatoittamaan. No onneksi on Kalevan kisat, monen suomalaisen kisaturistin kauden kohokohta.


Wilma Murto kertoo kauhunhetkistä seiväshypyn karsinnassa – ”Se oli tiukka paikka”

Siis selvisi ihan finaaliin asti, vaikka pelotti kun kaverilta katkesi seiväs? Ehkä olisi ollut parempi että olisi katkennut itseltä, niin vapisevin käsin ei olisi päässyt finaaliin nolaamaan itseään koko maailmalle huonolla tuloksella.


Mitä ihmettä? Suomen 19-vuotias MM-tähti kaivoi Ylen haastattelussa repustaan esiin todella salaisen aseen: "Ihan älyttömän hyvä"

Kyllähän tämä kertoo miten amatöörien puuhastelua yleisurheilu on. Löytää kisapaikalta jotain männynpihkaa ja käyttää sitä otteen parantamiseksi. Tosiurheiluissa ei tulisi kuuloonkaan tuollaiset viritelmät.


Kristiina Mäkelä täräytti hurjan finaalitavoitteen – ”Ääretön määrä pahaa oloa”

Karsintaan jää. Noilla raameilla pitäisi loikkia paljon pidemmälle, mutta kun ei niin ei. Olisiko syytä vaihtaa lajia vaikka pitsinnypläykseen, kun kolmiloikasta ei näytä tulosta tulevan?
Uskomattoman laiska asenne jos finaalipaikkaan on tyytyväinen. Yksikään aito huippu-urheilija ei ole tyytyväinen kuin mitalisijaan ja yleensä ne maailman parhaat arvostaa vain sitä kultaa.


Ella Junnila murtui kyyneliin – ”Taas täällä itkemässä”

Taas kerran nähtiin, että suomalaiset osaa kyllä hypätä kotimaan pikkukisoissa, mutta isossa maailmassa menee pupu pöksyyn.
Yli ammuttu urheilija ja suun soittaja ei tuu koskaan pärjäämän arvo kisoissa mutta Suomen piirinmestaruus kisoissa Kyllä hyvänä kakkosena


Samuel Purola tykitti hurjan Suomen ennätyksen!

No olipa hurja. Maailman parhaat ovat jo maalissa kun Purola lähestyy etusuoran puoliväliä. Ei jatkoon.
Potentiaalialia c-tason urheilijaksi ainoastaan... Parhaillaan käynnissä MM-kisat, jossa noin 4 vuotta Purolaa nuorempi Erriyon Knighton juoksee 200 metrillä maailmanmestaruudesta.. Hänen ennätyksensä noin sekunnin parempi kuin tuo Purolan ennätys, eli 19,49..


Tämä tieto yllätti Silja Kososen – moukaroi suomalaista urheiluhistoriaa

Siis nuorin suomalainen MM-pistesijalla? Tuossa iässä maailmantähdet ovat jo palkintopallilla. Toisaalta ihme ettei suomalainen ”valmennus” ole vielä tätä timanttia pilannut, mutta parin vuoden päästä tuskin selviää enää edes karsinnasta.
Muut hakevat mitaleja ja mestaruuksia , suomalaisurheilijat tyytyvät ja ovat riemuissaan pisteistä . Tavataanko taas torilla ?
Taas se nähdään, että ei suomalaisilla urheilijoilla ole kunnianhimoa kun pelkkä pistesija on riittävä. Kaikki mm-kisoihin lähteneet suomalaiset ovat siellä ainoastaan lomamatkalla jonka yhteydessä vähän urheilevat.


Salla Sipponen keskittyy hyvään heittoon: "Se sitten riittää, mihin riittää – minulla ei ole täällä mitään hävittävää"

”Nappionnistumisella” finaalipaikkaan joopa joo. Kertoo kaiken suomalaisen yleisurheilun umpisurkeasta tasosta, että finaalipaikkaan vaaditaan onnistuminen. Ei MM-kisoihin lähetettävälle karsinnan pitäisi olla kuin muodollisuus.


Suomen tuntemattomin MM-urheilija on todellinen erikoisnainen – ”Jäätävää, mihin tuo nainen pystyy”

No eipä tarvitse enää ihmetelläkkäään miksi suomalainen yleisurheilu on umpisurkeaa. Tämäkin on lukenut itsensä diplomi-insinööriksi jo 24-vuotiaana ja melkein kaikilla muillakin koko turistiryhmässä kuuluu olevan jokin tutkinto valmiina tai opiskelevat samalla. Jos oikeasti haluaisi urheilla eikä leikkiä, niin ottaisi mallia jääkiekkoilijoiden harjoittelusta. Tuskin kellään suomalaisista NHL-pelaajista on edes lukiota tai amista käytynä, kun ovat treenanneet kunnolla.


Vain flunssa mietityttää Alisa Vainiota ennen MM-maratonia

Taas yksi menetetty nuoruuslupaus. Oli ehkä tulevaisuutta 18-vuotiaana, mutta tuossa iässä pitäisi olla jo maailman huipulla eikä lomamatkalla MM-kisoissa.


Wilma Murrolle avautumassa huikeat mitalinäkymät – ”Laskin, että kaksi”

Voihan sitä MM-kisoissa olla kolmanneksi paras eurooppalainen mutta sitten kun on EM-kisat, niin tuskin selvittää edes avauskorkeuttaan. Ihan turha spekuloida tuommoisilla.

Uusinta: Tiedän paikan armahan

Lukijalle: Näin kesäruuhkien aikaan tämä juttu vuodelta 2009 on aina ajankohtainen. Kuten ihmisten vapaa-ajan alkaessa ruuhkista nähdään, kaikki haluavat perjantaisin ajaa kohti Helsinkiä kun se on niin ihana paikka ja lomien loppuessa ruuhkat ovat toiseen suuntaan, kun kehä kolmosen ulkopuolella asuvat joutuvat vastentahtoisesti irtautumaan pääkaupungin ihanuudesta. Tosin on kyllä rehellisyyden nimissä myönnettävä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana hesalaisten ihmettely siitä, miten muualla Suomessa voi elää on aika lailla kadonnut. Lieneekö jotain tekemistä sen kanssa, että Hesassa eläminen on jostain kumman syystä muuttunut jopa hesalaisten mielestä vuosi vuodelta epämiellyttävämmäksi:

Ei, tällä kertaa otsikko ei viittaa Gynekologien Liiton tunnusmarssiin vaan isänmaamme pääkaupunkiin, Helsinkiin. Tässä kirjoituksessa sana "Helsinki" pitää sisällään kaikki mahdolliset Espoot, Vantaat, Nurmijärvet, Keravat ja mitä siinä ympäristössä nyt ikinä onkaan. Espoota ja muita vastaavia voi ruveta sanomaan kaupungiksi heti kun lepakko luokitellaan linnuksi sillä perusteella, että se on tasalämpöinen ja lentää.

Aina silloin tällöin maaseudulla asuva kansalainen joutuu hesalaisen kanssa keskusteluun aiheesta "miten ihmeessä siellä Helsingin ulkopuolella voi elää". Helsinkiläisten ihmetyksen aiheet voi laatia kahteen perustyyppiin, positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisessa keskusteluvaihtoehdossa hesalainen kertoo, kuinka valtavan paljon hyviä puolia Helsingissä on maaseutuun verrattuna. Negatiivisessa versiossa maalaisjuntti saa kuulla, kuinka karmeaa maalla on Helsingin ihanuuteen verrattuna. Sen verran kokemusta alasta löytyy, että heitän pari tyypillistä tapausta, H = hän eli hesalainen, M = minä eli maalainen.

Positiivinen keskustelu:
H: Meillä on kaikkea mahdollista, ravintoloita on hinkuintialaisesta uggabuggalaiseen ja kulttuuritarjontaa piisaa baletista oopperaan. Teillä on kuntakeskuksessa yksi pizzeria ja yksi tavallinen ravintola, koulukeskuksessa esitetään elokuva kerran viikossa.
M: Minua kun ei kiinnosta syöminen eikä teatterit.
H: No kyllä sinä nyt joskus käyt ulkona syömässä tai kulttuurimenoissa...
M: Niin käyn. Luultavasti ihan yhtä usein kuin sinäkin ja sen tarpeen tyydyttämiseen riittää se, mitä täältä löytyy ja vielä jää ylikin.

Negatiivinen keskustelu:
H: Kuinka joku voi elää metsän keskellä, hiljaisuudessa vailla kaupungin sykettä?
M: Minä pidän siitä.
H: Mutta eihän täällä koskaan tapahdu mitään.
M: Kyllä täällä liikettä on. Jos katsoo ulos, voi vielä nähdä lumessa viikko sitten pihan poikki loikkineen ilveksen jäljet. Karhu tosin nukkuu talviunta, pesä on tuossa vajaan kilometrin päässä. Naapurikylällä susi teki viime kesänä pahaa jälkeä lammaskatraassa.
H: Hui kamalaa! Miten sinä oikein uskallat liikkua täällä?
M: Suhteellisuudentajua. Viimeisen sadan vuoden aikana suurpedot ovat tappaneet Suomessa yhden ihmisen. Liikenneonnettomuuksissa on pelkästään tämän kunnan alueella viimeisen viiden vuoden aikana kuollut moninkertainen määrä ihmisiä. Miten sinä oikein uskallat ajaa autoa?

Molemmissa tapauksissa yleisin lopputulos on närkästynyt hesalainen, joka kommentoi jotakin siihen suuntaan, että kyllä Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä ihminen voi asua eikä hän tajua alkuunkaan, kuinka kukaan haluaa olla täällä junttilassa. Yleensä tapaan kääntää veistä haavassa huomauttamalla hesalaisille epämiellyttävästä tosiseikasta paikkojen miellyttävyyden suhteen.
Kun ihmisellä on työpaikka Helsingissä, hänen on tietysti asuttava siellä. Jos hänellä on työpaikka maalla, hän asuu vastaavasti siellä. Jonain päivänä koittaa kesäloma tai vain viikonloppu. Tällöin ihminen saa vapaasti päättää, missä hän on. Tällöin liikenneverkko ruuhkautuu ihmisten pyrkiessä sinne, missä he mieluiten viettävät aikaansa. Koska Helsinki siellä asuvien mukaan on maan ainoa siedettävä paikkakunta, pysyvät hesalaiset siellä ja joka kesäperjantai maantiet ovat tukossa Helsinkiin matkaavista junteista. Vastaavasti sunnuntai-iltaisin ruuhka on toiseen suuntaan.

Vaan kun asia ei tietenkään ole näin. Olen aina tietoisesti koettanut välttää ruuhka-aikoina liikkumista, mutta joskus olen tilanteen pakottamana joutunut niin tekemään. Kuten kahtena edellisenä juhannuksena.
Viime vuoden juhannuksena jouduin sunnuntaina ajamaan etelän suuntaan paluuliikenteen seassa jonkin matkaa, onneksi alle sata kilometriä. Muutamaan kertaan liikenne seisoi täysin, pisin pysähdys oli varttitunti. Määränpäässä piti vain käydä kääntymässä ja heti takaisin paluumatkalle. Jonot seisoivat yhä etelän suuntaan, omaan menosuuntaan eli pohjoiseen kulki muutama hassu auto. Ajallisesti menomatkaan kului 2,5-kertainen aika paluuseen verrattuna.
Tänä juhannuksena ajoin torstai-iltana etelän suuntaan parisataa kilometriä. Reitin olin - onnekkaan sattuman eli lähtö- ja maalipaikkojen sijainnin ansiosta - onnistunut valitsemaan siten, että vältin pahimmat valtatiet. Siitä huolimatta vastaantuleva liikenne oli moninkertaista samaan suuntaan menevään nähden.

Tilanne miellyttävyysakselilla Helsinki - muu Suomi ei ole näin paha kuin liikennemääristä voisi päätellä. Se on vielä pahempi. Helsingissä asuu vähän toista miljoonaa asukasta. Muualla Suomessa asukkaita on nelinkertainen määrä. Jos prosentuaalisesti edes neljäsosa muun Suomen asukkaista pitäisi Helsinkiä yhtä houkuttelevana kuin helsinkiläiset muuta Suomea, ei liikennemäärissä olisi mitään suuntakohtaista eroa perjantaisin ja sunnuntaisin. Vielä rautalangasta: jos 40 % helsinkiläisistä suuntaa kohti pohjoista, riittäisi vastapainoksi että 10 % muista suuntaisi kohti Helsinkiä.

Lupaan uskoa hesalaisten lööperiin kaupungin ihanuudesta edes osittain heti yhden ehdon toteuduttua. Näyttäkää minulle yksikin maaseudulla asuva, joka omistaa Helsingin keskustasta kerrostaloasunnon ja matkustaa sinne jokaisena kesäviikonloppuna sekä viettää siellä kesälomansa. Talvisaikaan asunto on tietysti tyhjillään.
Vastakkaisia esimerkkejä - asunto Helsingissä, mökki maaseudulla - löytyy satoja tuhansia.
Hesalaisten into hankkia kesämökkejä on niin huikea, että täällä maalla mökin hinnalla saa isomman ja paremmin varustetun omakotitalon. Mistä hitosta niillä riittää rahaa, kun asuminen Helsingissä on kustannuksiltaan yli kaksinkertaista? Tuttu kiinteistövälittäjä tosin sanoi tässä, että useimmat hesalaiset mökin etsijät kertovat, että sekä talo että auto ovat jo velaksi. Ja sitten pitäisi vielä saada mökki. Lisäsi vielä, että mökkikauppa seisoo nyt tosi pahasti ja hinnat tulevat kohta reilusti alas. Siinä voi olla velkarahalla ostetun mökin myyjä ihmeissään.

Kun on lyönyt näitä faktoja pöytään, alkavat hesalaiset suuttua ihan tosissaan. Sitten alkaa tulla se vanha litania maataloustuista (mitä helvetin tekemistä tällä on nykyisten maalla asujien kanssa, aika harva saa elantonsa alkutuotannosta) ja siitä, kuinka hesalaiset elättävät muuta maata kaikenlaisilla valtiontuilla.

Tähän pitää sitten todeta, että kyllä meille sopisi oikein hyvin että kaikki tuet lakkautettaisiin, kunhan sen vastapainoksi luotaisiin maaseudulle valtion työpaikkoja asukaslukuun nähden samassa suhteessa kuin Helsinkiin! Useimmissa maaseutukunnissa ainoa valtion työllistäjä lienee poliisi, aika monessa kunnassa ei enää ole edes sitä. Jos tähän pitäjään tulisi vaikka Ajoneuvohallintokeskus tai mikä tahansa muu valtion instanssi, niin tervemenoa valtiontuet eikä itketä perään. Etenkin kun valtion viraston tulon seurauksena kunnan kaupalliset palvelut saisivat lisäkäyttäjien myötä piristysruiskeen eli kerrannaisvaikutukset olisivat huikeat. Syntyviä lisätyöpaikkoja olisi luultavasti kaksinkertainen määrä siihen nähden, mitä valtion virasto suoranaisesti toisi mukanaan.

Eikä kyse ole pelkästään työpaikoista tai valtionhallinnosta. Ei täällä ole erityisemmin ollut havaintoja kansallisoopperasta, kansallisbaletista tai kansallisteatterista, mitkä ovat kaikki valtion varoilla kustannettuja. Miksi muuten sanan "kansallis-" tilalle ei vaihdeta "stadilais-"? "Lois-" kuulostaisi turhan ilkeältä, vaikka onkin realistinen. Oopperatalo olisi pitänyt rakentaa vaikka Jämsään, ei Helsinkiin! Jos kyseessä on kerran kansallisooppera, olisi oikein että kansallisia instituutioita hajasijoitettaisiin. Nyt maakunnista oopperaan menijät tuovat majoitus- ravintola- ja muut rahansa Helsinkiin. Jos he tulisivat Jämsään, tuskin sielläkään enää valtion tukirahoja tarvittaisiin nykyistä epäoikeudenmukaisuutta tasaamaan. Olisi oikeudenmukaisempaakin, että suomalaisilla olisi lyhyempi matka kansalliseen instituutioon, kun se sijaitsisi Keski-Suomessa eikä nykyisellä paikallaan syrjäisessä rannikkokaupungissa.

Mikä hiton idea Aleksanteri I:llä oli sitä paitsi sijoittaa pääkaupunki logistisesti noin älyttömälle paikalle niemenkärkeen? Jos pyydettäisiin neitseelliseltä Suomen kartalta näyttämään paikka, mikä on sijainniltaan huonoin mahdollinen pääkaupungille, Helsinginniemi olisi takuulla Top 10:ssä. Aleksanterin syyksi ei sentään voi pistää nykyistä sijainnista aiheutuvaa riesaa eli surkeaa ilmastoa. Tuuli vaivasi varmaan jo tuolloinkin, mutta talvet olivat vielä kunnon talvia. Vetäistäänpä tähän vielä se suomalaisten vakiokortti eli mitä talvella Helsinkiin saapuvat ulkomaalaisetkin ajattelevat maastamme nähdessään loskaisen, sateisen ja ankean kaupungin? Suomen lipun värit ovat lumenvalkoinen ja taivaansininen, mutta jos niitä päätettäisiin nykypäivänä helsinkiläisten toimesta, kuvaavammat olisivat loskanruskea ja sateisenharmaa.

Uutiskatsaus 28/2022

1. Onko tämä oikeasti jollekulle uutinen?

FBI ja MI5 varoittavat yrityksiä, että Kiina yrittää varastaa niiden teknologian.
Ihanko totta?
Toisaalta tämähän on mitä mainioin uutinen. Yritykset osaavat toivottavasti suojata salaisuuksiaan jatkossa paremmin. Toivottavasti eivät kuitenkaan riittävän hyvin. Ihannetilanne olisi se, jossa kiinalaiset saavat teknologian käyttöönsä siinä vaiheessa, kun se on juuri korvautumassa uudella. Tällöin heillä ei olisi tästä kovin merkittävää hyötyä. Toisaalta jos he saisivat sen vielä myöhemmin, silloin he joutuisivat panostamaan omaan tuotekehitykseensä, mikä olisi lännelle myös riski.


2. Tukikohtia

Venäjän duuman puhemies Vjatseslav Volodin ärähti, kun Lappeenrannan päättäjien keskuudessa spekuloitiin kaupunkiin mahdollisesti sijoitettavasta NATO-tukikohdasta. Volodinin omin sanoin: ”Naton tukikohtien rakentaminen ei suojele Suomea tai Ruotsia. Päinvastoin. Se asettaa vaaraan sotilasinfrastruktuurin läheisyydessä sijaitsevien kaupunkien asukkaat.”
Pohditaanpa hetki tämän lausunnon logiikkaa. Kukahan tämän vaaran mahtaa aiheuttaa? Ja eikös tämä nyt osoita, että se vaaran aiheuttava taho on uhkaava Suomelle. Ja minkäs takia sinne NATO:on nyt oltiinkaan menossa? Olisikohan se turvan hakeminen tältä uhkaavalta taholta? Vai mahtaako Volodin tarkoittaa, että NATO:n jäsenyys muuttaa aina niin ystävällisen Venäjän (muistelen että itärajalla on kirjoitetun historian aikana rähinöity jonkin laskelman mukaan 42 kertaa) uhaksi Suomelle? Ja mikäli tarkastelemme asiaa tilastollisella todennäköisyydellä, niin NATO on ollut olemassa 73 vuotta ja kuinkahan monen NATO-maan kimppuun on Moskovasta määrätty hyökkäys tänä aikana? Ei-NATOmaihin kyllä aika pahuksen monen.


3. Välttämättömyydestä hyve

Pikkupoliitikot Venäjällä kuten ex-leikkipresidentti Medvedev voivat uhota halunsa mukaan, mutta Vladimir I Pieni suhtautui rauhallisesti Suomen NATO-jäsenyyden. Putin on aina ennenkin osannut tunnustaa tosiasiat. Minkäs hän tälle mahtaa, paitsi mitä nyt yrittää ostaa turkkilaiset. Sitä paitsi Venäjän tiedustelu on mitä ilmeisimmin osannut vetää oikeat johtopäätökset jo aikapäiviä sitten. Suomen NATO-jäsenyys ainoastaan vahvistaa olemassaolevan asiaintilan. De facto Suomella on ollut jo lähes jäsenyyttä vastaavat turvatakuut viimeistään Reaganin presidenttikaudelta lähtien.


4. Ei me mutta kun nuo toiset

Turkki pistää kapuloita rattaisiin Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydelle sen minkä ehtii etuja saadakseen. NATO:a perustettaessa eivät, pöljät, huomanneet että jäsenyydestä poispotkimisellekin pitäisi tehdä prosessi. Toisaalta ymmärrettävää, sillä jos sotilasliitossa olisi tällainen erottamispykälä, niin sehän tarkoittaisi että toiset voisivat tiukan paikan tullen heittää jonkun jäsenen pedoille. Mutta tällöin olisi pitänyt vastaavasti huomioida se, että liiton jäseneksi olisi pitänyt ottaa vain sivistyneitä maita eikä jotain helvetin Turkkia.
Turkin viimeisin tempaus oli kieltäytyä luovuttamasta Haitin presidentin murhasta epäiltyä Haitiin, koska olisi perusteltua uskoa tämän joutuvan Haitissa kidutetuksi. Hemmetti, olisivat palauttaneet hepun ja lähettäneet mukana muutaman kurdien kuulusteluissa meritoituneen sähköjohdinasiantuntijan mukaan valvomaan että kuulustelu tapahtuu Turkin poliisin sääntöjen mukaisesti.
Alkaa epäilyttää että koko tempaus oli Turkin turvallisuuspoliisin juoni. Kun tieto siitä että Turkki kieltäytyy luovuttamasta jotakuta kidutuksen pelossa kantautuu maanpaossa olevien kurdijohtajien korviin, on olemassa kohtuullisen suuri mahdollisuus siihen että nämä saavat nauraessaan sydäninfarktin.


5. Rajat kiinni

Eduskunta hyväksyi itärajan sulkemisen mahdolliseksi, mikäli Venäjä pyrkii tunkemaan haittamamuja Suomeen. Tämä onnistui, vaikka vihervasemmisto yritti Suomelle haitalliseen tapaansa jarruttaa asiaa.
Koska laki on nyt hyväksytty, voin vihdoinkin avata sanaisen arkkuni tässä asiassa.
Ehkä joku lukija on saattanut ihmetellä, miksi en ole tämän vuoden puolella sanonut sanaakaan aiheesta ”entä jos Venäjä aloittaa hybridivaikuttamisen turvapaikanhakijoilla”. Tästähän on spekuloitu palstakilometreittäin lehdistössä. Itse kirjoitan paljon haittamaahanmuutosta ja Venäjästä. Miksi olen ollut sitten hiljaa?
Vastaus on yksinkertainen. Tässä kävi juuri kuten arvelin. Siksi että arvioin Putinin ja FSB:n tällä kertaa erehtyvän. En halunnut ottaa sitä minimaalisen pientä riskiä, että kirjoittamiseni olisi saattanut vaikuttaa joko Venäjän arvioon tai eduskunnan lainsäädäntöprosessiin.
Arvioin, että vastoin spekulointeja Venäjä ei ryhdy tunkemaan haittamamuja Suomeen. Kuten ei ruvennutkaan. Venäjä kärsi jo melkoisen arvovaltatappion Puolan ja Liettuan rajoilla. Se ei ollut valmis samaan Suomessa. Venäjä arvioi torjunnan riskin liian suureksi. Uskon että Venäjä teki tässä virhearvion. Suomi ei olisi halunnut ottaa riittävän kovia konsteja käyttöön Puolan tapaan. Suuri osa yrittäjistä olisi päässyt läpi romauttamaan Suomen taloutta entisestään.
Tämä uhka otettiin kuitenkin tosissaan ja siksi laki säädettiin. Jos sitä ei olisi otettu tosissaan eli uskottu minun tapaani, että Venäjä ei tätä konstia käytä, lainsäädäntöä ei olisi nähty tarpeelliseksi.
Nyt laki on voimassa. Ja hyvä niin. Vaikka Venäjä ei koskaan tätä käyttäisikään (mikä sekin on mahdollista suhdanteiden muuttuessa) on päivänselvää, että jonakin päivänä haittamamut yrittävät vyöryä tuhoamaan Suomea entistä voimakkaammin. Ja silloin meillä on laki turvanamme, kunhan sitä vain käytetään.


6. Toistuva uutinen

Blaablaablaa … Abdulrahman Bash, Osamah Ibrahim Habeeb Al Yasari ja Othman Ghadif Khalaf … jäkjäkjäk …Viiden vuoden ja kuuden kuukauden, seitsemän vuoden sekä kuuden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä …törkeästä lapsenraiskauksesta, seksuaalipalveluiden ostamisesta nuorelta, törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


7. Kuinka kirjoittaa totuudenmukainen juttu totuutta väistellen

Ilta-Sanomat harjoitti tutkivaa journalismia entisen liikenneministeri Anne Bernerin hölmön tölväyksestä eli taksitoiminnan vapauttamisesta. Naistoimittaja ajoi saman matkan eri takseilla kymmenen kertaa. Epäselvää hinnoittelua, eksymistä, pimeää taloutta, kyytiin repimistä, ahdistelua.
Ainoa viittaus siihen mistä todella on kyse: ”Hämmennyn ja pyydän häntä englanniksi olemaan koskematta. Kolmas kuski tulee väliin, toteaa tilanteen olevan hallinnassa ja kehottaa minua seuraamaan ensimmäistä kuskia. Tämä nappaa laukkuni ja viskaa sen autonsa takakonttiin.”
Voi miettiä miksi ihmeessä toimittaja puhuu Suomessa taksikuskille englantia. Oikea vastaus on se, että toimittajat harvemmin puhuvat orienttia tai afrikkaa ja taksikuskit harvemmin puhuvat suomea tai muitakaan sivistyskieliä.
Vihjeeksi muuten taksin tilaajille, että nykyinen koodi on ”haluaisin premium-taksin”.


8. Uhrilammas

Helsingin yliopiston metsäasemalla on perinteisesti pidetty kesäisin lampaita, jotka on sitten syksyllä teurastettu ja metsätieteen opiskelijat ovat ne popsineet suihinsa. Nyt tämä Lampaansyöjien perinne katkaistaan, kun valveutuneisuus sai jälleen yhden erävoiton.
Ymmärrän kyllä, että cityvihreät ovat vieraantuneet todellisuudesta, mutta miksi ihmeessä pitää vieraannuttaa muutkin?


9, Rodina kutsuu poikaansa

Venäläinen jääkiekkomaalivahti Ivan Fedotov suunnitteli siirtyvänsä NHL:ään, mutta matkaan tulikin asepalveluksen kautta kulkeva mutka. Se siitä tulee kun jää olympialaisissa hopealle.
Todellisuudessa kyseessä on ilmiselvä näpäytys. Jääkiekkoilijat ja muut vastaavat saavat yleensä vapautuksen, mutta Fedotovista haluttiin tehdä varoittava esimerkki. Venäjän lainsäädäntö asiassa on varsin yksikäsitteinen. Yhtä yksikäsitteistä on lain soveltaminen: sitä sovelletaan silloin kun katsotaan tarpeelliseksi. Tämä on orwellilaisen yhteiskunnan määritelmä. Loogisesti tilanne on sama kuin jos hengittäminen julistettaisiin rikolliseksi. Tällöin kaikki ovat rikollisia ja heistä voi sitten pidättää kenet tahansa ikinä katsoo sopivaksi ja tuomita tämän sellaiseen rangaistukseen kuin katsoo sopivaksi ja kaikki on täysin laillista.
Se mikä Venäjältä puuttuu, on ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä. Laki on sama kaikille, mutta sitä voidaan soveltaa vain niihin joihin halutaan. Toisiakin laki koskee, mutta sen rikkomisesta ei ole seurauksia. Paitsi jos joutuu epäsuosioon.
Tuomio voi tulla mistä tahansa ja se voi olla miten ankara tahansa. Moskovan kaupunginvaltuutettu Aleksei Gorinov sai seitsemän vuotta arvosteltuaan sotaa. Ja mitä tarkoittaa seitsemän vuotta? Se voi olla mitä tahansa kotiarestista syöpäläisiä kuhisevaan väkivaltarikollisten eristysleiriin Siperiassa. Mielivaltaista tämäkin.
Tätä on tietysti helppo kauhistella täältä rajan toiselta puolelta. Mutta kovin kaukana samasta tilanteesta ei olla täälläkään. Mielivalta oikeuskäytännössä koskee toistaiseksi ainoastaan tilanteita, joissa rikoksentekijä on ns. edistyksellistä ryhmää uskonnollisesti, rodullisesti tai aatteellisesti ja niissäkin vain lähinnä sananvapausrikoksia. Toisilla on enemmän vapautta kuin toisilla. Tästä on kuitenkin helppo liukua entistä mielivaltaisempaan järjestelmään. Kun yksi osa-alue laissa tulkitaan jo eri tavalla eri ihmisille, on vain ajan kysymys että se laajenee. Ja niille jotka protestoivat että tässä käytettiin kaltevan pinnan argumenttia, tiedoksi: kaltevan pinnan argumentti on todellinen ja sitä ei uskalleta poistaa argumentointivirheiden listalta ainoastaan siitä syystä, että sen poistaminen johtaisi myös muiden epävarmalla olevalla pohjalla olevien argumenttien kriittiseen tarkasteluun.


10. Joukkuelajit ja yksilölajit

ADHD voi olla supervoima urheilussa, kertoi otsikko. Tämä on aivan totta. ADHD on etu tilanteessa, joka tulee esiin yllättäen ja samanaikaisesti on hallittava useita eri ärsykkeitä. Analyyttinen luonne menee sekaisin yllättävässä ja moniärsykkeisessä tilanteessa yrittäessään suunnitella siinä missä ADHD on jo toiminut sen paremmin ajattelematta. Tämä on etu sellaisissa tilanteissa, joissa nopea toiminta on toiminnan laadusta riippumatta parempi vaihtoehto kuin sinänsä oikea ratkaisu liian myöhään. Eli useimmissa joukkuepeleissä tai vauhtilajeissa, joissa tilanteet tulevat äkkiä eteen. Sen sijaan esimerkiksi yleisurheilussa jopa räjähtävät lajit kuten pika-aidat ovat etukäteen tarkkaan mietittyjä suorituksia. Jos niissä tulee jotain yllättävää, peli on jo menetetty. Ei siis ole mikään ihme, että joukkue- ja yksilölajien urheilijat ovat eri puusta veistettyjä. Enpä nyt tältä istumalta muista yhtäkään menestynyttä yleisurheilijaa, joka ei olisi analyyttinen, pisteestä pisteeseen pohtiva luonne. Toisaalta tällaisia löytyy myös joukkuelajeista, eli toiseen suuntaan se ei näytä olevan mikään este.


11. Kohti taivaita

Ruotsin seiväskomeetta Armand Duplantis rikkoi ulkoratojen ME:n hyppäämällä 616. Sisäradoilla, joissa seiväshyppääjiä eivät yllättävät tuulenpuuskat vaivaa, hän on hypännyt jopa 620, mikä on virallinen ME. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan 630 on mahdollinen. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta ei ole sitä.
Aikoinaan Serhi Bubka ylitti 614. ME kesti pitkään, aina siihen asti kunnes Renaud Lavillenie kykeni parhaimmillaan ollessaan sitä parantamaan. Bubka puolestaan ei ennätyksensä hypätessään 1993 ollut parhaiden vuosiensa kunnossa. Bubka näet korotti ME:tä yleensä sentin kerrallaan, koska sai jokaisesta ennätysparannuksesta palkkion. Hän ei parhaimmillaan ollessaan koskaan koetellut todellisia rajojaan. Useimmat asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että Bubkalla oli joskus 1990-luvun vaihteessa 625:n, ehkä jopa 630:n ainekset olemassa.
Duplantis on yhtä hyvä. Ehkä jopa parempi, sillä hän on yhtä nopea kuin Bubka, ja vaikka ilmeisesti hän onkin heikompi kuin vanttera Bubka, hän on kymmenen kiloa kevyempi ja hänellä on parempi tekniikka. Ja Duplantisilla on kanttia. Olin aikoinaan paikan päällä katsomassa, kun Duplantis määräsi riman yli kuuteen metriin, jota ei ollut koskaan ylittänyt. Kaverin ilmekään ei värähtänyt täydellisestä keskittymisestä. Sillä kertaa kuutonen jäi vielä tekemättä, mutta nykyään se on rutiinitulos – mitä se ei Bubkalle koskaan ollut. Tällä kaudella Duplantis on kilpaillut kaksitoista kertaa ja niissä tulos on alkanut kuutosella kymmenen kertaa. Bubkan paras kausi oli 1991, jolloin tulos alkoi kuutosella niin ikään kymmenen kertaa – mutta kilpailuja oli 19.
Duplantisin ennätystehtailussa on kyse siitä, minkä linjan hän valitsee. Nostaako ennätystä sentti kerrallaan vai pistääkö rima saman tien aivan huippukorkeuteen? Seiväshyppy on erittäin herkkä laji ja ennätyskorkeuksissa vaaditaan lähes täydellistä hyppyä. Duplantis oli nostanut riman 619:ään kolmessatoista kilpailussa ennen kuin neljännessätoista tärppäsi – ja se tapahtui kolmannella yrityksellä. Hän pudotti siis 619 nelisenkymmentä kertaa ennen onnistumistaan. Sen vastapainoksi 620 onnistui heti seuraavassa kilpailussa, tosin vasta kolmannella yrityksellä. Duplantisin tasolla 620 vaatii todella onnistuneen hypyn – mutta on yli 50 % todennäköisyys sille, että hypyllä jolla hän selvittää 620 menisi myös 625. Toisin sanoen: miksi pistää rima 621:een kun voi todennäköisesti siihen riittävällä suorituksella mennä myös 625? No, tietysti siksi että jos seuraavassa kisassa ME on 625, jää tuloksesta 622 ennätysbonus saamatta.
Kyse on siis siitä, haluaako Duplantis paljon ennätysbonuksia vai riskillä ”kuolematonta” tulosta.


Loppukevennys: Bonnie Jovi

Nykyajan menestyneimpiä hittinikkareita on Desmond Child, joka on kynäillyt aika monta kappaletta esimerkiksi Aerosmithille, Alice Cooperille, Cherille, Kissille – ja myös suomalaiselle The Rasmukselle.
Mies on myös aika monen Bon Jovin hitin takapiruna, esimerkkinä You Give Love A Bad Name. Myös Bonnie Tylerille on tullut tekaistua muutama hitti, kuten If You Were A Woman (And I Was A Man).
Childin tekeleitä on moitittu joskus siitä, että ne muistuttaisivat kovasti toisiaan. Olisikohan noin vai ovatko syytökset liioiteltuja:

Uusinta: #etoo

Lukijalle: Otetaan se riski, että tämä jo enimmäkseen unohtunut kampanja saisi uutta tuulta pulleisiin purjeisiinsa:

Raiskaus on iljettävimpiä mahdollisia rikoksia. Se näkyy myös rangaistusasteikossa. Minimi on vuosi ja maksimi kuusi vuotta, lieventävien asianhaarojen vallitessa asteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Törkeä raiskaus on alan rikoksista raskain ja siinä skaala on kahdesta kymmeneen vuotta.
Yleensä rangaistukset on katsottu sieltä asteikon lievemmästä päästä. Tapauksessa on täytynyt olla jotain rankempaa tai tekijän rikoksenuusija, mikäli on menty kovempiin tuomioihin. Usein on selvitty jopa ehdollisella, mikä sotii kansan oikeustajua vastaan. Yleisesti vaaditaan kovempia tuomioita ehdottomienkin rangaistusten tapauksessa.

Viime aikoina yhä useammat naiset ovat tulleet omalla nimellään julkisuuteen kertomaan seksuaalisesta ahdistelusta. #metoo –kampanja on käynyt tutuksi erityisesti elokuva-alan tapausten takia. Naisnäyttelijöitä on kourittu ja seksiä on harjoitettu, koska ilman sitä ei olisi osaa filmissä irronnut. Myös urheilijat, eduskunta-avustajat, diplomaatit ja suunnilleen kaikki muutkin ovat kertoneet kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksista.

Tarinoita on monenlaisia ja yksi perustyyppi menee tähän tapaan:

- Me oltiin kaikki iloisella mielellä, tunnelma katossa ja juhlittiin banketissa ja myöhemmin yökerholla. Mä otin vähän liikaa ja kaveri tarjoutui saattamaan minut takaisin hotellille. Me päädyttiin hänen huoneeseensa, hän halusi jutella, istua lähelläni sängyllä. Mä sanoin että lähden ja käyn pitkäkseni. Hän sanoi että voin nukkua tässä hänen luonaan. Hän oli melkoisesti minua vanhempi ja naimisissa, tunsin oloni turvalliseksi ja luulin että voin luottaa häneen. Minulla on poikaystävä, sanoin ei. Hän tarttui minusta kiinni ja sanoi kyllä. Lamaannuin, en halunnut. Sanoin "ei" uudelleen. Hän riisui vaatteeni. Jähmetyin enkä voinut liikkua. En sanonut enempää. Hän raiskasi minut. Kun se oli ohi otin tavarani ja lähdin.

Kuvitellaanpa sitten, että mies kertoisi seuraavasti:

- Me oltiin kaikki iloisella mielellä, tunnelma katossa ja juhlittiin banketissa ja myöhemmin yökerholla. Mä otin vähän liikaa ja ulos tultua menin nakkikioskin jonoon, kun alkoi vähän tehdä mieli suolapalaa. Siinä ympärillä pyöri sitten joku jengi ja yksi niistä kävi sanomassa mulle, että oli ollut jonossa ennen mua. Mä sanoin että ei tässä jonon päässä ketään ollut ennen mua. Siinä vaiheessa nää muut kerääntyi mun ympärille ja sanoi, että olis aiheellista nyt päästää kaveri ensin asioimaan. Totesin että mä olin tässä ensin ja teillä ei ole mitään asiaa etuilla, mulla on oikeus olla tässä. Yks niistä tarttui minuun kiinni ja vetäisi kauemmas. Mä sanoin että ei muuten käy ja kiilasin takaisin paikalleni. Ne tönäs mut taas pois jonosta. Lamaannuin, en pystynyt panemaan hanttiin. Sanoin, että painukaa nyt helvettiin, on mun vuoro. Silloin ne kävi päälle. Mä jähmetyin enkä voinut liikkua. En sanonut enempää. Ne veti mua turpiin. Kun se oli ohi otin tavarani ja lähdin.

Jengi teki väärin ja jos asiasta tulisi oikeusjuttu, niin tuomio tulisi. Mutta kyllä jokainen täysijärkinen ajattelee, että tarinan kertoja toimi typerästi. Ei kannata käydä riitelemään nakkikioskijonon paikasta vaan välttää ongelmia.

Miettikää sitten tuota raiskaustarinaa. Nainen menee vapaaehtoisesti miehen huoneeseen. Mies pyytää tätä nukkumaan kanssaan. Nainen sanoo ettei halua (seksiä?). Tässä vaiheessa on siis ilmennyt että mies haluaa seksiä, mitään fyysistä kontaktia ei tarinan mukaan ole vielä edes tapahtunut - nainen jää silti vapaaehtoisesti hotellihuoneeseen eikä poistu omaan huoneeseensa, joka on samassa hotellissa. Mies koskettaa naista – ilman mitään väkivaltaa – ja nainen sanoo ei. Mies riisuu naiselta vaatteet. Nainen ei pistä vastaan eikä edes yritä poistua hotellihuoneesta tai huutaa apua. Sitten mies on sukupuoliyhteydessä naisen kanssa. Raiskausta siitä ei saa tekemälläkään ainakaan suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaan, koska mitään näyttöä vastarinnasta ei ole. Pahin mahdollinen rikosnimike olisi ”seksuaalinen hyväksikäyttö”, mutta jatkossa käytetään kuitenkin nimitystä ”raiskaus” ihan lyhyyden takia sekä siksi, että maallikon kielenkäytössä tämä nimitys on normi. Nainen kerää kamppeensa ja lähtee.
Tämän tapaisia tarinoita on varmasti paljon. Ainakin osassa selitys on yksinkertainen. Nainen on ottanut liikaa, suostunut seksiin ja jälkeenpäin on kaduttanut, joten asia selitetään raiskauksena. Ainakin yksi asia on tarinoissa varmaa: ihan takuulla yksikään ei ainakaan vähättele tekemäänsä vastarintaa. Useimmiten sanotaan ainakin, että ”työnsin miestä kauemmas”, mutta tässä ei edes sen vertaa.

Raiskaus on iljettävä rikos. Mutta siinä on eri asteita, vaikka oikeusjärjestelmä ei niitä kovin hyvin tunnistakaan. Oikeustaju tunnistaa ne kyllä. On itsestään selvää, että jos väkivaltaa – esim. lyömistä – on käytetty tai uhattu esim. veitsellä, tapaus on törkeämpi kuin ilman niitä. Mutta näiden lisäksi vaikuttavat myös olosuhteet, jotka toki huomioidaan tuomiossa, mutta suhteellisen vähäisessä määrin. Otetaan muutama esimerkki eriasteisista tapauksista. Oletetaan että niissä väkivallan käyttöaste ei ole merkittävästi eronnut ja uhri on ollut täysi-ikäinen:

(1) Ovikello soi. Yksin kotona oleva nainen menee avaamaan, jolloin oven riuhtaisee auki tuntematon mies, joka raiskaa hänet. Tätä törkeämpiä olosuhteita voi tuskin olla olemassa, oma koti ja tuntematon. Tämä esimerkki on mukana vain siksi, että ilmeisesti missään ei ole olemassa sellaista kulttuuria, jonka mukaan tämä olisi sallittua. (Tai jos on olemassa kulttuuri, jonka mukaan nainen ei saa edes avata kotiovea, niin voitte kuvitella oven murtamisen.)
(2) Nainen kävelee yksin lenkkipolulla, kun puun takaa eteen hyppää tuntematon mies, joka raiskaa hänet.
(3) Nainen on festareilla hieman syrjemmässä, kun puolituttu mies raahaa hänet kenenkään huomaamatta telttaansa ja raiskaa. Edellinen tapaus on samankaltainen, sillä joissakin kulttuureissa yksinäinen nainen on vapaata riistaa.Tämä eroaa edellisestä tapauksesta siinä, että joissakin kulttuureissa naisen katsotaan asettuvan tarjolle tällaisessa tilaisuudessa, jossa muutenkin parisuhteita solmitaan.
(4) On päädytty jatkoilla jommankumman asunnolle. Mies ilmaisee haluavansa seksiä, mutta nainen kieltäytyy selväsanaisesti. Mies jatkaa vonkaamista, nainen yrittää poistua mutta mies estää sen voimankäytöllä ja raiskaa.
(5) Taas ollaan jommankumman asunnolla ja mies haluaa. Nainen sanoo ”älähän nyt”, mutta miehen alkaessa lähennellä ei yritä poistua eikä miehen alkaessa riisua vastustele lainkaan, sanoo vain jotain tyyliin ”minulla on poikaystävä, en haluaisi…”, jonka jälkeen tapahtuu enemmän.
(6) On päädytty samalle sohvalle, halailtu, suudeltu ja vähän on tissin kiinteyttäkin kokeiltu, ehkä saatu sormeakin märäksi. Sitten nainen sanoo, ettei halua mennä pidemmälle, jolloin mies kuitenkin menee.
(7) Seksiä on jo harjoitettu, mutta mies viriilinä haluaa santsikerran. Nainen ei, jolloin mies ottaa väkisin.
(8) Seksiä harjoitetaan täyttä häkää, sanotaan vaikka perinteisellä tyylillä. Mies vetää pois, kiepauttaa naisen ympäri ja yrittää takakautta jolloin nainen sanoo, että ei käy, mutta mies survaisee kuitenkin.
(9) Seksiä on jo harjoitettu varttitunti, jolloin kesken kaiken naisella tuleekin mieleen että eipä tämä niin fiksua ollutkaan ja toteaa, että lopeta. Hurjimmat ovat kuulemma sillä kannalla, että jos mies ei saa jo alkanutta työntöliikettä keskeytettyä ennen loppua, kyseessä on raiskaus.

Raiskausrikosten asteikko on tarkoitettu lähinnä tapauksiin 3-6.
Tapauksissa 1-2 pitäisi rikoksentekovälineet ainakin uusijoiden osalta tuomita valtiolle menetetyiksi pakkokastraatiolla ja rangaistukset lukea muutenkin asteikon kovemmasta päästä. Näissä tapauksissa kyse on ns. puskaraiskauksesta eli uhri ja tekijä ovat toisilleen tuntemattomia tai ainakin voisivat olla, sillä tekijä on valinnut uhrinsa jossain määrin sattumanvaraisesti.
Tapauksiin 3-4 nykyinen asteikko on oikea, tosin lehtitietojen perusteella voi arvella, että sitä pitäisi säätää pari napsua ylöspäin. Näissä ei ole epäilystäkään, etteikö teko olisi tapahtunut vastoin tahtoa.
Tapaukset 5-7 ovat jo osin kyseenalaisia. Kautta maailmanhistorian osa miesten ja naisten välistä peliä on ollut se, että jotkut naiset esittävät vaikeasti saatavaa. Nykymaailmassa miesten pitäisi ymmärtää, että tällöin ei missään tapauksessa pidä mennä yhtään pidemmälle vaan perääntyä. Silläkin uhalla, että nainen loukkaantuu miehen perääntymisestä, kuten usein käy (isot pojat ovat kertoneet, itse olin aina sen verran kiltti - tai typerä - että uskoin ei-sanaa). Jos kuitenkin pidemmälle mennään, tulisi naisella olla todistustaakka. Kovin usein on jälkeenpäin tultu katumapäälle ja syytelty kaikennäköistä. Tällöin mies on aika heikoilla, ellei hänellä ole naisen kirjallista suostumusta seksiin kahden läsnäolleen todistajan allekirjoittamana. Jos käy ilmi, että naisella olisi ollut mahdollisuus poistua eikä väkivallan uhkaa ole ollut ilmassa, ei millään järjellä voi tajuta kyseessä olleen raiskaus.
Tapaukset 8-9 ovat lähinnä esimerkkejä siitä, että maailma on pahasti vinksallaan.

Nykyaikana seksuaalisuuteen liittyy entistä enemmän valtapeli. Nainen voi suostua seksiin, mikäli kokee sillä saavuttavansa etuja. Jälkeenpäin voi sitten todeta, että kyseessä oli seksuaalinen hyväksikäyttö. Kuten Hollywood-skandaaleissa on käynyt. Nainen on tiennyt, että jos haarat eivät leviä, osaa ei tule. Niinpä haarat ovat levinneet ja osa on tullut. Vuosia myöhemmin, kun nimeä on kertynyt niin osat irtoavat ilman haarojen levittämistä ja silloin muljahtaa mieleen, että "hei, minähän olen seksuaalisesti hyväksikäytetty". Näinhän asia on yleensä mennyt. (Tämä muuten selittää osaltaan sen, miksi Hollywoodin naisnäyttelijät ovat yleensä niin kehnoja työssään - pantaviksi kelpaavat vain hyvännäköiset ja näistä suostuvat suuremmalla todennäköisyydellä ne, jotka eivät usko näyttelijänkyvyillään pärjäävän.) Eihän tämä ole raiskaus, vaan vaihtokauppaa. Moraalitonta ja tuomittavaa sellaista kylläkin.
Ja edelleen: jos on niin kovin ilkeää että tuottaja tai ohjaaja nipistelee perseestä, niin miten olisi se "ei"-sana? Ja jos sitä sanaa ei uskota, niin on kovin helppo temppu ottaa kädestä kiinni ja vääntää pikkurilli nurinniskoin. Ei siitä poliisin pakeille joudu, kyllä nipistelijä haavansa nuolee. Mutta näin ei tehdä siitä yksinkertaisesta syystä, että osa naisista sallii valta-asemassa olevalle miehelle tällaiset temput. Asiasta valitetaan vain silloin, jos mies nousee vielä korkeampaan asemaan eikä jostain syystä ole enää naiseen nähden seksuaalisesti vallitsevassa asemassa. Donald Trump on varmasti nipistellyt enemmän kuin oman osansa perseistä. Mutta asia ei takuulla olisi noussut nyt esiin, ellei hän olisi sattunut pääsemään USA:n presidentiksi. Tai jos kyseiset naiset olisivat edelleen siinä tilanteessa, että saisivat Trumpin nipistelystä enemmän hyötyä kuin siitä syyttämisestä uskovat saavansa.
Seksuaalinen "ahdistelu" on sallittua ja jopa suotavaa miehille, jotka ovat sellaisessa asemassa, että naiset uskovat heistä hyötyvänsä. Jos joku ruma tuntematon mies olisi mennyt ja sanonut samoja asioita tuntemattomille naisille baarissa kuin Axl Smith sanoi, niin hän olisi saanut syytteen seksuaalisesta ahdistelusta. Axl Smith sai piparia ja videomateriaalia riistakameraansa.

Seksuaalisen ahdistelun määritelmähän on: "yrittää mutta ei saa". Jos sanoo samat asiat ja saa, on onnistunut arvioimaan naisen tason ja halukkuuden oikein. Virhearviointi on ahdistelua. Katsoessaan naista vaivihkaa miehen on arvioitava tarkkaan, onko hän naisen tasoon kelvollinen katselija. Sillä naiset toivovat katseita, mutta vain oikeanlaisilta miehiltä. Isot tytöt ovat kertoneet, että paljastava toppi ja minihame eivät yleensä ole niitä mukavimpia vaatteita, joten jokin syy niiden pitämiseen on oltava. Kesäisin naiset pukeutuvat avokaulaisiin puseroihin ja aurinkolaseihin. Jos he haluaisivat tulla katsotuiksi silmiin eikä tisseihin, niin silmät olisivat näkyvillä ja tissit piilossa eikä päinvastoin. Ja kun sitten valitetaan ahdistelusta "epämiellyttävien katseiden takia", niin näiltä osin mennään #etoo-tason tekopyhyyteen. Tämä on karhunpalvelus niille, jotka ovat oikeasti uhreja.

#metoo -kampanja on saanut valtavan huomion. Tämän huomion saavuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman median saamista laumana mukaan. Tällaiset asiat onnistuvat vain siksi, että ne jostain syystä soveltuvat median agendaan, jolloin toimittajat menevät jälleen kerran sopulilaumana. Silloin analyytikko kysyy, "miksi tämä on nyt mennyt läpi?"
Tällä kertaa syytä voi etsiä siitä, että aiemmin yhteiskunnassa ei esiintynyt puskaraiskauksia juuri lainkaan. Nyt niiden määrä esim. Ruotsissa on räjähtänyt. Tällöin on haluttu kääntää huomio vähäisempiin asioihin ja niputtaa kaikki seksuaalinen ahdistelu, härskit vitsit, kuvitellut katseet ja epäillyt seksihalut yhteen kaikkein törkeimpien joukkoraiskausten kanssa samaan lokeroon. Tehokas tapa peittää yhteiskunnan suuremmat ongelmat pienempien varjoon.

P.S. Kursiivilla kirjoitettu kertomus on käännös ruotsin kielestä vuoden 2012 400 metrin Euroopan mestari (olin paikalla näkemässä suorituksen) Moa Hjelmerin paljastuksesta vuoden 2011 Finnkampenin jälkeisistä tapahtumista. Nyttemmin Ruotsissa on tämän tapauksen rohkaisemina tullut esiin muitakin ahdistelutapauksia, mikä oli toivottavasti ulostulon positiivisia seurauksia ja johtaa asiallisiin toimenpiteisiin.

Järkkyneet mielet

Aikamme kansantauti nuorten keskuudessa ovat mielenterveysongelmat. Joitakin viikkoja sitten asia nousi esiin jopa eduskunnan kyselytunnilla.
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala kysyi peruspalveluministeri Aki Lindéniltä (sd) mitä hallitus aikoo tehdä nuorten mielenterveyspalveluihin pääsyn parantamiseksi.
Ministeri vastasi toteamalla käyneensä edellisenä päivänä pitkän keskustelun alan asiantuntijoiden kanssa. Keskustelussa oli selvinnyt, että kaikkein vakavimpien ongelmien – psykoosien ja itsemurhien – määrä ei ole lisääntynyt, mutta masennus, ahdistus ja yleinen huoli ovat olleet nousussa. Ministeri lisäsi, että osaltaan näiden ongelmien tilastollinen lisäys aiheutuu siitä, että mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on vähentynyt, joten hoitoon hakeudutaan matalammalla kynnyksellä.
Ministerin vastaukseen tarttui toinen kokoomuksen kansanedustaja, Saara-Sofia Sirén, joka moitti ministeriä mielenterveysongelmien vähättelystä ja huomautti pitkistä jonotusajoista.
Tähän puolestaan kommentoi valtionvarainministeri ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko toteamalla, että hallitus on suunnannut kaiken liikkumavaransa nuoriin, koska Suomessa syntyy historiallisen vähän lapsia eikä yhtäkään ole varaa menettää.

Tässä sananvaihdossa tiivistyi mitä erinomaisimmalla ja toisaalta pelottavimmalla tavalla mistä asiassa on kyse.

Poliitikot puhuvat mielenterveyspalvelujen lisäämisestä ikään kuin se olisi ratkaisu asiaan. Ei ole. Mielenterveyspalveluja voidaan lisätä miten loppumattomiin tahansa, mutta ne eivät asiaa auta ennen kuin mielenterveyden horjumisen syyt korjataan. Vaikka mielenterveyspalvelut auttaisivatkin (ikävä tosiasia on se, että suurimmalle osalle niiden piiriin päätyvistä ainoa posiviivinen tulos on se että saadaan alan ihmisille töitä, potilas ei parane), ei mikään määrä palveluja ja rahan syytämistä niihin riitä, koska mielenterveysongelmaisten määrä kasvaa kasvamistaan.
Voidaan puhua ”syrjäytymisen estämisestä” loputtomiin, mutta ne jotka onnistutaan siltä pelastamaan, eivät riitä paikkaamaan lapsivajetta.
Eduskunnan kyselytunnilla puhuivat ne ihmiset, jotka – tai ainakin joiden puolueiden päätökset - ongelmaa ovat olleet aiheuttamassa ja jotka yrittävät nyt parantaa verenpainetautia kinesioteipillä.
Pelottavinta asiassa on se, että ehdottomasti asiallisimman kommentin keskusteluun toi sosiaalidemokraatti, mitä voi pitää historiallisena suorituksena. Peruspalveluministerin havainto mielenterveysongelmiin liittyvän stigman poistumisesta ja tapausten tilastollisen lisääntymisen osittaisesta aiheutumisesta tämän takia oli näet naulan kantaan osunut asia. Ja itse asiassa ainoa hyvä puoli koko sotkussa noin muutenkin. Mielen sairaus on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin. Stigmaa se ansaitsee täsmälleen yhtä vähän kuin diabetes.

Osittaisesta tilastoharhasta huolimatta tosiasia on se, että mielenterveyden ongelmat ovat etenkin nuorten keskuudessa lisääntyneet. Ei tällaista ollut vielä Kekkosen aikaan. Toki silloinkin oli joitakin nuoria, jotka laitettiin lataamoon, mutta he olivat poikkeus. Koulukuraattorin puheilla kävi ehkä yksi per luokka eli joka kolmaskymmenes. Nykyään joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii psyykkisistä ongelmista. Varmasti vähintään joka kymmenes peruskoululainenkin tai lukiolainenkin, joka viides on luultavasti suunnilleen oikea arvio.
Ei minkään sairauden esiintymisen pitäisi yhden sukupolven aikana kuusinkertaistua.
Tämä voi tarkoittaa vain sitä, että jotakin on muuttunut ja muuttunut siten, että sen vaikutus nuoriin – siis ainakin siihen osaan joka nyt kärsii mielenterveysongelmista – on ollut selkeästi negatiivinen.

Muutos on tapahtunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Siksi on verrattava olosuhteita 1980-lukuun. Merkittävimmät pinnallisesti havaittavat muutokset ovat maailmanpolitiikan asetelman keikahtaminen, kansainvälistyminen ja tietotekniikka. Näissä kaikissa murros tapahtui 80-90 -lukujen vaihteessa. Neuvostoliitto hajosi 1991, vielä 1980-luvulla Suomi oli hyvin homogeeninen väestöltään ja PC:t yleistyivät 1990-luvun alussa. Pelkästään näillä havainnoilla on jo selvää, että on nykypäivää verrattava 1980-lukuun.

Vakioselitys on nykyajan 24/7 -kulttuuri, jossa ei ole aikaa pysähtyä. Luuri on kourassa koko ajan ja kaikki on heti saatavilla. Tämä on kuitenkin pinnallista. Jos mietitään, mitä olisi 1980-luvulla tapahtunut nykyisin viestintämahdollisuuksiin, vastaus on että käytännössä samaa kuin nyt. Kun miettii miten vaikeaa silloin oli jonkin tiedon löytäminen tai yhteydenpito kavereihin, on nykypäivän teknologia huikea parannus. Toki jotkut tulevat riippuvaisiksi teknologiasta, mutta ei se ole mikään selitys pahoinvoinnille. 1980-luvun nuoret olisivat olleet onnensa kukkuloilla nykyteknologialla.

Suurin muutos on tapahtunut arvomaailmassa. Nykypäivänä 15-18 -vuotias saa näillä näkymin tulevan translain mukaan aloittaa sukupuolenvaihdosprosessin omalla päätöksellään, mutta hedelmäpelin pelaaminen katsotaan hänen henkiselle iälleen liian vaaralliseksi.
Tämä vaikuttaa jopa nykyään nurinkuriselta. Kuvitelkaa miltä se olisi kuulostanut 40 vuotta sitten.
Mahtoiko joku huomata ansan edellisessä kappaleessa? Tässä käytettiin tahallaan termiä, joka on vasemmistolaisen kielipelin myötä poistettu virallisesta käytöstä. Enää ei saa puhua sukupuolenvaihdoksesta, vaan pitää puhua sukupuolenkorjauksesta. 40 vuotta sitten olisi kysytty, että kumpi se oikea sukupuoli on, jos se pitää kerran korjata? Ja mieli tekisi kysyä nykyäänkin, mutta siitä naulittaisiin ristille. Eihän nykyään keskustella edes homojen avio-oikeudesta, vaan ”tasa-arvoisesta avioliittolaista”. Tämä veto on kyllä ollut loistavimpia keksintöjä, kukapa nyt tasa-arvoa lähtisi vastustamaan. Rummutus on mennyt jo niin pitkälle, että jopa radikaalimmat tapaukset tajuavat, että tämä ei voi olla heidän etunsa.
Kaikki tämä on romuttanut perinteiset perhearvot. Nykyään kaikista medioista hehkutetaan asioita, jotka olisivat 40 vuotta sitten olleet perversioita. Onko sitten ihme, jos nuorilta katoaa turvallisuudentunne? Edes koulussa luokat eivät saa olla entisellään, vaan rakennetaan avoimia oppimisympäristöjä ja luokattomuutta. Peruspilarien tilalle on tullut jatkuva muutos.
Turvallisuus on se, mitä nuori tarvitsee. Nuoruuteen kuuluu kapinointi, mutta mitä vastaan kapinoida kun kaikki on jo rikottu ja kaikki on sallittua?

Paitsi ettei ole. 1980-luvulla porukka kruisaili pillurallia korttelin ympäri ja söi mitä huvitti. Nykypäivänä kaikkeen tekemiseen liittyy syyllisyys. Ajaa ei saa, koska se saastuttaa. Lihaa ei saa syödä, koska se on epäeettistä. Vähemmästäkin alkaa nuorta ahdistaa.

Tähän sitten lyödään päälle niin selvät valheet, että jokainen jolla on kaksi aivosolua näkee ne. Eli kansainvälistymisen hyödyt, mikä Valtapuolueen näkemyksen mukaan tarkoittaa kehitysmaalaistumista. Tämän taas kokee lähes jokainen nuori omassa koulussaan. Normaalit nuoret näkevät, kuinka opettajien aika menee järjestyksenpitoon ja resurssit haaskataan haittamaahanmuuttajiin. Joiden heikkous johtuu tietysti suomalaisten heihin kohdistamasta rasismista, tai piilorasismista jota on vaikeampi huomata. Kaikkein vaarallisinta rasismia on itse asiassa näkymätön rasismi, jota ei voi havaita millään tavoin.
Fiksut nuoret näkevät tämän kaiken läpi. Saattavatpa jopa pohtia asiaa syvällisemminkin. Esimerkiksi sitä, että jos kerran kehitysmaiden köyhyys on länsimaiden syytä, niin miksi siellä menee suhteellisesti huonommin kuin siirtomaa-aikana. Tai sitä, että miksi ylikulutus on länsimaiden vika jos 1960-luvulla ongelmaa ei ollut ja länsimaalaisten määrä ei ole kasvanut samaan aikaan kun ympäristösäädökset ovat tiukentuneet ja saastutus on vähäisempää. Nuorille toitotetaan, että kulutus pitäisi leikata kolmasosaan, jotta maapallon luonnonvarat riittäisivät. Fiksummat nuoret miettivät, että entäpä jos leikkaisimme sen kolmasosaan heti huomispäivänä. Entäs sitten 20 vuotta myöhemmin, kun kehitysmaalaisten määrä on kaksinkertaistunut? Eiköhän pitäisi leikata saman tien viidesosaan, niin voitaisiin elää samalla tasolla seuraavat 30 vuotta, jolloin pitäisi taas puolittaa kehitysmaalaisten väestönkasvun jatkuessa.

Ahdistavathan nämä tällaiset ajatukset fiksuja nuoria. Mitäpä hän voi tehdä? Perinteinen tapa on protestoida mielenosoituksella. Perjantait koululakossa ilmaston puolesta! Tapu-tapu päälaelle, hyvää aktivismia! Entä perjantait koululakossa väestönkasvun pysäyttämiseksi ja haittamaahanmuuttajien palauttamiseksi takaisin lähtömaihinsa kulutustason alentamiseksi? Kauheaa rasismia.
Nuorilta on viety sananvapaus. (Toki se on viety muiltakin, mutta aikuiset ovat tottuneempia kestovitutukseen eivätkä niin ollen yhtä herkkiä mielenterveysongelmille.) Nuoret näkevät valheiden läpi, ainakin fiksuimmat. Kuitenkaan he eivät saa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Jos näin tekee, naulitaan. Mikäli tästä ei ahdistu, niin mistä sitten?

Ylläolevia teesejä saa toki epäillä. Mutta mietitäänpä miten reagoi nuori mieli siihen, että siltä viedään turvallisuus ja sananvapaus? Looginen ratkaisu on paeta mielikuvitusmaailmaan.
Vilkaiskaapa huviksenne, mitkä ovat viimeisten vuosien katsotuimpia elokuvia. Jep. Jotkin saamarin supersankarielokuvat, jotka ovat reaalipakoista fantasiaa. Entä mitä oli 1980-luvulla? Rambo ja Rocky, jotka sentään yrittivät matkia reaalimaailmaa. Ei ollut tarvetta elää vaihtoehtomaailmoissa, kun oman maailman narratiivi oli suunnilleen totuudenmukainen, toisin kuin nykyään.
Entä luetuimmat kirjat? Jotain helvetin Nälkäpeliä ja harrypotteria. Jerrycotton oli parempi, koska se oli realistinen. Olen kuullut joidenkin ammattilaisten kehuvan Harry Potteria siitä, että tutkimukset ovat osoittaneet sen kasvattavan suvaitsevaisuutta. Mitä muutakaan sitä odottaisi? Monikulttuurisuus toimii vain fantasiamaailmassa. Jos kuvitteellisten fantasioiden lukeminen kasvattaa suvaitsevaisuutta, niin realististen tietokirjojen lukeminen kasvattaa nuivuutta. Onko sitten ihme, että nuoria ei kiinnosta lukeminen, koska siinä on ajattelemaan oppimisen riski? Mikä taas aiheuttaa sen, että on pidettävä suunsa kiinni ellei halua ongelmiin.

Haluaisin jonkun esittävän eduskunnan kyselytunnilla nuorten mielenterveydestä kysymyksiä, jotka keskittyvät syihin eikä seurausten hoitamiseen. Kun tuota listaa pureskelee, niin on lähinnä ihme jos joku fiksu nykynuori selviää aikuiseksi järjissään. Siihen vaaditaan luultavasti täysijärkiset vanhemmat ja hyvä kasvatus. Mitkä taas toisaalta ainakin lähiaikoina lisännevät lasten huostaanoton riskiä. On pirun vaarallista olla oikeassa silloin kun narratiivi haluaa olla väärässä. Turvallisempaa on mennä virran mukana. Mikä puolestaan lisää lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, kun vanhemmat eivät joko uskalla tai osaa olla jämäkkiä silloin kun tarvitsee.

Jos kuitenkin nuori selviää aikuiseksi ja onnistuu suorittamaan jopa tutkinnon, tulee sitten seuraava kompastuskivi. Tätä varten pyydän lukijaa tekemään ajatuskokeen ja miettimään tuttavapiirinsä elämänkaarta.

Yrittäkää löytää kolmesta ihmisryhmästä jokaisesta vähintään viisi esimerkkitapausta:
1) 1950-1964 syntyneet
2) 1965-1979 syntyneet
3) 1980-1994 syntyneet
Vastatkaa jokaisen koehenkilön kohdalla kahteen kysymykseen:
A) Oliko koehenkilöllä 30-vuotiaana vakinainen työpaikka?
B) Oliko koehenkilö 30-vuotiaana naimisissa ja oliko hänellä lapsia?
Veikkaan, että lähes varmasti tulokset ovat seuraavat:
1) Enemmistöllä molemmat vastaukset ovat ”kyllä”
2) Enemmistöllä toinen vastauksista (ei väliä kumpi) on ”kyllä” ja toinen ”ei”
3) Enemmistöllä molemmat vastauksista ovat ”ei”

Omat testitulokseni, joihin otin kustakin ryhmästä viisi läheisintä henkilöä:
1) A viisi ”kyllä”, nolla ”ei”, B kolme ”kyllä”, kaksi ”ei” eli enemmistöllä molemmat kyllä.
2) A yksi ”kyllä”, neljä ”ei”, B kolme ”kyllä”, kaksi ”ei” siten, että ei yhtään tuplakyllää, neljällä yksi kyllä ja yhdellä ei yhtään eli enemmistöllä yksi kyllä.
3) A nolla ”kyllä”, viisi ”ei”, B yksi ”kyllä”, kolme ”ei” eli enemmistöllä molemmat ei.

Tämän ilmiön selitykseksi ei kelpaa naisten tulo työelämään eikä ehkäisyvälineiden kehitys. Kyllä molemmat olivat tapahtuneet viimeistään 1950-luvulla syntyneiden tullessa aikuisiksi.
Työelämän erikoistuminen aiheutti sen, että etenkin akateemisesti koulutettujen aviopuolisoiden on vaikeaa löytää työtä samalta paikkakunnalta. Spesifin työpaikan avautuminen on varsin epätodennäköistä pikkukaupungissa puhumattakaan maaseutupitäjästä. Jäljelle jää kolme vaihtoehtoa: (1) asuminen isossa kaupungissa kalliisti jos haluaa perustaa perheen, (2) reppureissaaminen toiselle puolisolle, (3) toisen työttömyys tai uudelleenkouluttautuminen.
Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole erityisen hyvä lasten hankkimisen kannalta. Tapauksessa (1) lapsiluku jää tilan puutteen takia yleensä maksimissaan kahteen, tapaus (2) on rankkaa elämää ja tapaus (3) elintasolle. Eikä yksikään näistä ole hyväksi parisuhteelle.
Pahimmassa tapauksessa olemme Etelä-Korean tiellä. Siellä tämä hulluus on edennyt jo niin pitkälle, että sinkut nimittävät lastenvaunuja työntäviä äitejä ”parasiiteiksi”, koska nämä ovat hankkineet lapsen sen sijaan että olisivat töissä. Tällaisille voi vain todeta, että heidän kohdallaan lapsettomuus on loistava valinta, mutta tapahtuu valitettavasti yksi sukupolvi liian myöhään.

Onko sitten ihme, että nykyään eletään jatkettua teiniaikaa? Mikä taas ei ole hyvä yhteiskunnan kannalta. Eikä yksilölle. Mielenterveysongelmat jatkuvat ja uusia tulee. Suurimmassa osassa kyse ei ole siitä, mikä pinnalta näyttää vaan yhteiskunnallisista rakenteista, jotka ovat ristiriidassa sekä ihmisen biologian että heidän arvojensa kanssa. Tämän tajuaa kuitenkin vain harva, koska näistä asioista puhuminen on kiellettyä. Perinteisiä perhearvoja ja kansallista etua ei saa kannattaa, koska tällöin on tiukkapipoinen konservatiivinen rasisti.
Ihmisen täytyy olla todella vahva henkisesti, jos kykenee nykymaailmassa sekä ajattelemaan loogisesti että säilyttämään mielenterveytensä.

Se, miten asiat saataisiin kuntoon olisi sitten toisen kirjoituksen aihe. Kirjoituksen, jota ei kannata tehdä sillä itsestäänselvyyksiä on oikeastaan aika turha luetella. Mikäli itsestäänselvyyksiä ei haluta tehdä, kyse on arvovalinnasta ja etenkin silloin niitä on turha luetella, siitä saa vain hyvällä tuurilla oman leukansa kipeäksi ja huonolla tuurilla tuomion lähimmästä käräjäoikeudesta.

Uusinta: Missä viipyi ydinsota?

Lukijalle: Tämä juttu kahdentoista vuoden takaa käsitteli pelkoa, joka on pääsi joksikin aikaa jo unohtumaan: ydinsodan pelkoa. Kuitenkin ydiniskun todennäköisyys oli 2000-2010 -luvuilla kutakuinkin samaa luokkaa kuin joskus 70-80 -luvuilla. Toki ero oli siinä, että tuolloin riskinä oli oikea ydinsota, tällä vuosituhannella lähinnä se, että Lontoo, Berliini tai todennäköisimmin Pariisi katoaa ydinpilveen. Asiassa toki lohduttaa se, että samoin kuin Neuvostoliiton ohjukset olivat aikoinaan edistyksellisen kansanosan mukaan rauhanohjuksia, tuollainen ydinräjähdys olisi samaan tapaan rauhanomainen ja ennen kaikkea sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Tämä kuitenkin edellyttäisi sitä, että terrorismiryhmittymä saisi toimintakykyisen pommin käsiinsä.
Nykyään ydinsodan riski on selvästi suurempi. Länsi ei uskalla avustaa Ukrainaa yhtään enempää, ettei Venäjä riehaantuisi. Venäjä taas tulee menemään aina vain pidemmälle. Ellei kierre jollain ilveellä katkea, ydinsota ainakin jossain muodossa muuttuu koko ajan todennäköisemmäksi. Tästä kirjoituksesta ilmenee se, miksi ydinsota on nyt todennäköisempi kuin se oli kylmän sodan aikana: ei ole ideologiaa, joka esti ydinaseen käytön:

Me X-sukupolven lapset elimme nuoruutemme ydinsotaa odottaen. Rauhanmarssit, joissa vaadittiin USA:n sotahullua presidenttiä vetämään ydinaseensa pois rauhantahtoista Neuvostoliittoa uhkaamasta, olivat uutisissa jokaviikkoista materiaalia siinä missä monikulttuurisuuden ylistäminen nykyisin. Muistamme, kuinka Erkki Liikanen (ei se EU-komissaari vaan vähemmän vahinkoa aikaan saanut täyskaima) lauloi Syksyn Sävelessä 1983 kappaleessa Reikani, Reikani että "voisitko ihan vähän liennyttää ja sitä monikärkiohjustasi kiännyttää". Katselimme pelokkaina eteläiselle yötaivaalle odottaen ohjusten lentävän hetkellä millä tahansa. Kun venäläinen maaliohjus harhautui Inarijärvelle, olimme paska jäykkänä.

Ydinsota jäi kuitenkin tulematta. Itse asiassa se ei ollut koskaan edes kovin lähellä. Ja kaikkein ironisinta on, että koko Yhdysvallat - Neuvostoliitto -kaksinapaisuuden aikana ydinsodan riski oli suurimmillaan silloin, kun sitä vähiten pelkäsimme ja yleensä pienimmillään silloin, kun suurvaltojen suhteet olivat kireimmillään.

Sienipilvien ilmestymisen Euroopan taivaalle esti käsite nimeltä MAD. Tällä ei tarkoiteta sitä legendaarista lehteä, josta me nörtit opiskelimme englantia. MAD, Mutual Assured Destruction, tarkoittaa molemminpuolista varmaa tuhoa.
Komukit ja kapitalistit saattoivat olla eri mieltä lähes kaikesta, mutta käsitteestä MAD he olivat käytännössä yhtä mieltä. Ydinsodassa ei olisi voittajaa (paitsi ehkä kiinalaiset...). Joka tapauksessa sekä USA että NL häviäisivät.
Jos molemminpuolisen varman tai edes lähes varman tuhon käsitteen hyväksyvät molemmat osapuolet, kumpikaan niistä ei aloita sotaa ellei ole täysin varma että häviää ideologisen kamppailun.

Molemmat osapuolet hyväksyivät vallitsevan Nashin tasapainon. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa yksikään pelin osapuoli ei voi muuttaa omaa strategiaansa ilman että huonontaa omaa tilannettaan.
Kapitalistit hyväksyivät tasapainon siksi, että ydinsota olisi huonoa bisnestä. Kun omakin maa olisi radioaktiivista autiomaata, niin paha olisi lähteä taloudelliseen valtausoperaatioon, vaikka sota olisikin näennäisesti voitettu. Siksi länsivalloille ydinsodan aloittaminen olisi ollut tilanteessa kuin tilanteessa hulluutta. Ainoastaan täyskahjon johdon päästessä valtaan tämä olisi ollut mahdollista. Sanottakoon rahavallasta mitä pahaa tahansa, niin kapitalistit olisivat ainakin tämän estääkseen tehneet parhaansa. Ehkä joskus tekivätkin ja hyvä niin. Demokratiassa on vaikeaa päästä valtaan, jos talousmahdit toisin päättävät.
Kommunistit taas uskoivat marxismin ratkiriemukkaaseen teoriaan materialistisesta historiankäsityksestä. (Marxilaisista teorioista ainoastaan työarvoteoria on vielä hillittömämpi.) Tämän teorian mukaan historia on prosessi, jonka väistämätön lopputulos on kommunistinen yhteiskunta. Yhteiskunnallisia päävaiheita on viisi, joista neljäs on kapitalistinen ja viides kommunistinen. (Huvittavaa tässä on se, että yksikään kommunistinen yhteiskunta ei syntynyt kapitalistisesta yhteiskunnasta vaan edellisestä eli feodaalisesta yhteiskunnasta, pois lukien tietysti ne kommunistimaat, joihin aate oli tuotu ulkopuolelta väkivalloin. Teoria ei toiminut siis edes olemassa olleissa kommunistimaissa, mutta siellä ei Marxin Pyhää Sanaa edes kuviteltu kyseenalaistettavaksi.) Tärkeintä oli se, että kommunistimaiden johtajat uskoivat historiaan prosessina. Tämän takia he eivät voineet missään nimessä aloittaa ydinsotaa; he tiesivät kommunismin voittavan lopulta ilman sitäkin. Vaikka he olisivat ydinsodan "voittaneetkin", kommunismi olisi ollut paljon vaikeampi rakentaa radioaktiiviseen erämaahan. Heille ydinaseet olivat olemassa lännen pelotteeksi. He saattoivat jopa uskoa, että länsimaiden johtajat "tietäisivät" historian johtavan vääjäämättä kommunismiin ja saattaisivat siksi tämän estääkseen hyökätä ydinasein. Tämä selittää syyn siihen, että NL ylläpiti aina ydinaseylivoimaa länsivaltoihin nähden; jos hyökkäätte, niin teille käy vielä huonommin kuin meille.

Ydinsodan vaara olisi siis olematon, jos länsimaita eivät johtaisi hullut ja itäblokkia johtaisivat aidot kommunistit.

Länsimaita eivät johtaneet hullut missään vaiheessa. Mutta itäblokkia johti kerran mies, joka ei ollut aidosti kommunisti. Josif Stalin oli puhtaasti despootti, joka käytti kommunismia vain käsikassarana. Yhtä hyvin ideologia olisi voinut olla mikä tahansa muu. Vainoharhaisuuden takia Stalinin suorista käskyistä on säilynyt hyvin vähän dokumentteja (vrt. Hitler ja juutalaisten lopullinen ratkaisu), joten emme voi tietää varmasti hänen aikomuksiaan. On silti hyvin ilmeistä, että Stalin aikoi aloittaa sodan länsivaltoja vastaan heti, kun hän uskoi voittavansa. Onneksi länsivalloilla oli etumatka ydinteknologiassa. Stalin sai oman ydinaseensa 1949 ja olisi luultavasti ryhtynyt sotaan joskus 1955. Onneksi noutaja ehti ensin, kuitenkin Ephraim Kishonia lainatakseni inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään.

Yleensä maailman katsotaan olleen lähinnä ydinsotaa Kuuban ohjuskriisin takia. Nikita Hrustsovin seikkailupolitiikka, jonka takia hänet sittemmin syrjäytettiin, johti pelottavalta näyttävään tilanteeseen. Todellisuudessa sodan uhka oli varsin pieni. Hrustsovin impulsiivinen luonne yhdistettynä kärsimättömyyteen ja ylimielisyyteen sai tilanteen aikaan, mutta hän peräytyi nähdessään riskit. Jos ei olisi peräytynyt, KGB olisi luultavasti syrjäyttänyt hänet. Sieltä loppujen lopuksi oli lähtöisin esitys, jonka ansiosta umpisolmu alkoi aueta ja ohjuskriisi selvisi.

Brezhnevin tultua valtaan suurvaltasuhteet jähmettyivät jäykän muodollisiksi. Ei suuria kriisejä, mutta jatkuva jännitys. Kuitenkin juuri tuolloin ydinsodan uhka oli pienimmillään. Neuvostoliitossa vallassa olivat varovaiset johtajat, jotka mitä ilmeisimmin uskoivat marxilaiseen historiaan ja kommunismin voittoon.

Todelliset ongelmat alkoivat 1980-luvulla. Pokeritermein sanottuna Reagan katsoi ja korotti niin paljon, että neukuilta loppuivat pelimerkit. He tajusivat, etteivät pysty vastaamaan siihen, mitä lännellä oli asettaa vastaan tulevaisuudessa. Tuolloin ydinsodan riski saattoi olla suurimmillaan. Onneksi Neuvostoliiton johdossa olivat vanhat, paristokäyttöisessä kunnossa olleet dinosaurukset Brezhnev, Andropov ja Tsernenko. (Tuohon aikaan telkkarista tuli kerran vuodessa hyvää ohjelmaa, kun näytettiin miten kommaria haudataan.) Heitä seurasi Gorbatsov, joka ei lännen onneksi ollut sotahullu realisti, vaan saattoi jopa jossain määrin uskoa kommunismiin. Viimeinen kommunismiin täysin uskonut taisi olla puolueen vuonna 1982 kuollut pääideologi Mihail Suslov.
Jos Gorbatsov olisi hyväksynyt (tai tiennyt, kommunistinen tilastointi valehteli jopa itselleen) realiteetit, hän olisi tajunnut hävinneensä ideologisen taistelun. Tuolloin epätoivoisen miehen ainoa ratkaisu voiton saavuttamiseksi olisi ollut sota. Rauhanomainen voitto oli osoittautunut mahdottomaksi ja kommunismi oli romahtamassa. Onneksi Gorbatsov ei joko tätä tajunnut, hyväksynyt tai sitten näki kuitenkin paremmaksi antaa kapitalismin voittaa kuin ohjusten lentää. Miten olisi mahtanut käydä, jos Janajevin juntta olisi onnistunut vallankaappausyrityksessään?

Kaikeksi onneksi Neuvostoliittoa johti sen romahtamiseen asti mies, joka ei ollut halukas ottamaan ydinsodan riskiä edes viimeisenä mahdollisuutena. Kovan linjan kommunistit eivät päässeet epätoivon hetkinä valtaan ja kommunismi romahti suhteellisen rauhanomaisesti. Tom Clancy sai oikeutetusti kirjoittaa teknotrillerinsä Executive Orders omistuksen:
To RONALD WILSON REAGAN. Fourtieth President of the United States: The man who won the war.

Kolmatta maailmansotaa ei tullut. Sitä ei tullut siksi, että länsivallat olivat oikeassa uskoessaan molemminpuoliseen tuhoon ja itäblokki väärässä uskoessaan historiaan väistämättömänä prosessina.