Uutiskatsaus 25/2021

1. Kansa on puhunut, pulina alkakoon!

Kuntavaalit tuli sitten pidettyä. Yleisesti tuloksista oltiin sillä kannalla, että vasemmisto hävisi. Tämä pitää enimmäkseen paikkansa. Vihreiden tulos oli -1,9 prosenttiyksikköä ja -101 valtuutettua, Vasemmistoliiton -0,9 ja -150, SDP:n -1,7 ja -246, jopa Kepun -2,7 ja -379. Ainoa voitolle päässyt vasemmistopuolue oli Kokoomus, +0,7 ja +62. RKP saa vaaleista toiseen käytännössä saman osuuden, jonka vaihtelu on riippuvainen vain siitä kuinka suuressa suhteessa ruotsinkieliset äänestävät muihin nähden. Tällä kertaa tulos oli +0,1 ja -8 eli käytännössä nollatulos kuten odotettu. RKP ei kuulukaan sen paremmin vasemmistoon kuin oikeistoonkaan, vaan kyseessä on ruotsinkielisten painostusryhmä ja hyvä niin, kuten kohta huomaatte asiaan palatessa. Toinen hankalasti kartalle sijoitettava pikkuryhmä Kristillisdemokraatit teki tällä kertaa tuloksen -0,5 ja -5.
Vasemmiston tappion ohella oltiin kutakuinkin yksimielisiä perussuomalaisten epäonnistumisesta. Nämä kun eivät yltäneet aivan gallupien lupaamiin lukuihin, joten heidätkin julistettiin häviäjiksi. Tulos samoina mittalukuina oli +5,6 ja +581. Äkkinäinen voisi nähdä tässä mediapropagandaa, kun epäonnistujaksi julistetaan puolue jonka kunnanvaltuutettujen määrä kasvoi 75,4 %. (Viime vaaleissa 770, nyt 1351.) Tällä kertaa media oli kuitenkin täysin oikeassa. Perussuomalaisille mikä tahansa tulos alle 45 %:n on tappio. Ainakin olettaen että linja isoissa kysymyksissä pysyy samana. Ja isoja kysymyksiä on tasan yksi eli haittamaahanmuutto. Kaikki muut mokat, jopa kommunistinen talouspolitiikka, ovat korjattavissa vähintään kolmessakymmenessä vuodessa, kuten Virosta voimme nähdä. Mutta haittamaahanmuuttoa ei niin vain korjata, kuten voimme myöskin Virosta nähdä – ja sikäläinen venäläisvähemmistö on sentään ihan eri maata kuin TODELLINEN haittamaahanmuutto.
Mikäli oletamme, että Järjestelmäpuolue (vihervasemmistodemarikeskustakokoomuspuolue) pitää edelleen Suomelle haitallisesta linjasta kiinni, niin ainoa vaihtoehto sen muuttamiseksi on perussuomalaisten kannatuksen nousu sinne yli 45 %:n. Tällöin voidaan suorittaa laskutoimitus >45 % + 5 % > 50 %. Sillä perussuomalaisille luonnollisin liittolaispuolue on RKP. Se kun pistää jalat levälleen aina kun hallitusohjelmassa luvataan säilyttää pakkoruotsi. Och det är inte för mycket, om man tänker på hur Finlands framtid ser ut.


2. Alavilla mailla Halla-ahon vaara

Jussi Halla-aho ilmoitti luopuvansa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta. Ensimmäisenä haaskalle ennätti Timo Soini, jonka mukaan Halla-aholta petti kantti. Mitä Soinin näkemyksiin puolueen johtamisen taidoista tulee, kannattaa muistaa että Soinin alta on tuhoutunut jo kolme puoluetta (SMP, persut ja siniset), mikä on ainakin Suomen, ellei jopa Euroopan ennätys. Soinin on mahdotonta käsittää, että joku haluaa luopua vallasta vapaaehtoisesti.
Vapaaehtoiseen luopumiseen on olemassa selvä syy: kun ei halua niin ei halua. Politiikkaa työkseen analysoivat sortuvat helposti soinimaiseen harhaan. Halla-aho otti tämän kalkin nieltäväkseen vain siksi että hänen oli se tehtävä. Nyt on jonkun muun vuoro.
Yleinen näkemys on se, että Halla-ahon luopumisen myötä perussuomalaisten kannatus laskee. Muistettakoon kuitenkin, että tätä näkemystä kannattavat ne samat analyytikot, joiden mukaan perussuomalaisten kannatus oli Soinin henkilökohtaista kannatusta. Tämä kannatus nähtiin sinisten tuhossa. Tosin analyytikoille annettakoon tämä ”virhe” anteeksi olettaen, että he tekivät sen tahallaan ja tarkoitushakuisesti vähentääkseen perussuomalaisten kannatusta. Ilkeys on anteeksiannettavaa, mutta tyhmyydestä ei voi parantua.
Samalla tavalla perussuomalaisten kannatus ei ole Halla-ahon henkilökohtaista kannatusta. Voisi jopa sanoa, että Halla-aho osoitti kuinka helppoa on päästä pitkälle politiikassa, kunhan sattuu muistamaan että suomalaisen poliitikon ainoa tehtävä on ajaa suomalaisten etuja. Halla-aho ei todellakaan ole mikään karismaattinen kansanjohtaja tai politiikan mestari. Tästä seuraa se, että hänen seuraajallaan on helppo työ: ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin jatkaa samalla linjalla. Mikäli seuraaja sattuu lisäksi olemaan karismaattinen kansanjohtaja tai taitava poliitikko – puhumattakaan siitä että hän olisi näitä molempia yhtä aikaa – menestys tulee olemaan valtava.
Tässä kaikessa on kuitenkin kaksi isoa muttaa. Ensimmäinen on se, että seuraaja soinimaisessa vallanhimossaan kesyttää linjan Järjestelmäpuolueen mieleiseksi päästäkseen hallitukseen. Mikä luultavasti onnistuu ja samalla tuhoaa perussuomalaiset. Toinen on se, että Järjestelmäpuolue on valmis turvautumaan poikkeuslakeihin tuhotakseen perussuomalaiset. Sillä mikä tahansa poliittinen järjestelmä on aina valmis puolustamaan valta-asemaansa kaikin mahdollisin laillisin keinoin - ja toistaiseksi vallassa ollessaan se pystyy aika hyvin määrittämään itse, mitkä keinot ovat laillisia.


3. Laajennettu äänioikeus

Tunnetusti ihmiset äänestävät vaaleissa väärin, mutta onneksi somalivähemmistömme on innovatiivisena kansana keksinyt siihenkin konstin. Turun Varissuolla (miksi kukaan ei ylläty?) klaanilaiset olivat huudelleet äänestyspaikalla ohjeita. Eleistä on päätelty sanailun olleen uhkaavaa. Varmoja tästä ei olla, kieltä kun ei ymmärtänyt kukaan sellainen, jonka esi-isät ovat laskeutuneet puusta suhteellisen varhaisessa vaiheessa evoluutiota.
Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ja demokraattinen ratkaisu. Äänioikeus on rajattava niihin, jotka ovat syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Tämä ratkaisisi samalla sen ongelman, jossa tietyt puolueet myöntävät äänioikeuksia samalla anteliaisuudella kuin sossutukia saadakseen lisää ääniä.
Ylipäätään vaalisalaisuuden valvonta ei ole enää tältä vuosituhannelta. Kukaan ei ikimaailmassa olisi hyväksynyt nykyistä systeemiä äänestykseen, jos kännykkäkamerat – tai edes helppokäyttöiset kamerat - olisi tunnettu sata vuotta sitten. Nyt voi kiristäjä vaatia kuvan äänestyslipusta. Olisi helppoa muuttaa systeemiä siten, että vaalivirkailijan on seisottava äänestäjän takana tämän raapustaessa numeron lippuun. Ei selän läpi näe mitä siihen kirjoittaa, mutta virkailija huomaa kyllä jos joku yrittää kuvata ja pystyy sen kieltämään.


4. Svenssonit asialla?

Göteborgissa tapahtuneessa ammuskelussa kuoli nelikymppinen mies ja viisi muuta loukkaantui. Tämähän ei ole mikään uutinen. Uutinen on se, mitä uutisessa kerrotaan: ”... toisena osapuolena väkivaltaisuuksissa on ollut Ali Khanin rikollissuvun jäseniä.” Kukahan mahtoi olla toinen osapuoli? Lieneekö ollut Svenssonin rikollissuku, jota johtaa paikallisen seurakunnan pappi? Meinaan, kun tämän Ali Khanin rikollissuvun päämies on imaami.
Toinen mielenkiintoinen uutinen on tämän uutisen Hesariin kirvoittama kommenttimäärä. Se on hurjat kuusi kommenttia. Tämä voi tarkoittaa jotakin kolmesta asiasta: Hesarin lukijamäärä on romahtanut entisestään TAI ihmiset eivät viitsi enää kommentoida turruttuaan näihin itsestäänselviin uutisiin TAI sitten Hesari sensuroi valtaosan kommenteista. Yksiristikaksi, valitse todennäköisin vaihtoehto. Vihjeeksi voi mainita että kuudesta kommentista viisi käsittelee huumekauppaa ja vain yksi haittamaahanmuuttoa. Kenties pienellä lisätyöllä saattaisi saada selville, että Hesarista on saanut yksi moderaattori potkut vääränlaisen kommentin lipsahdettua seulasta.


5. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Barzan Sami Tawfiq … jäkjäkjäk … kuuden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta, törkeästä raiskauksesta ja alkoholirikoksesta. … päläpäläpälä … Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


6. Rasistinen iänmääritys

Irakilainen syntymätodistus ei kelvannut rasistisesti toimineelle oikeudelle, joka passitti 14-vuotiaan rasistisella tavalla lääketieteellisiin testeihin, jotka rasistisesti totesivat hänet vähintään 16-vuotiaaksi eli käytännössä 18-vuotiaaksi, koska testeissä käytetään rasistista kahden vuoden turvaväliä, joka pitäisi muuttaa vähintään viiteen vuoteen. Seurauksena viaton poikaparka joutuu rasistisesti tuomiolle tervehdittyään lasta normaalia läheisemmällä tavalla, jonka oikeus totesi rasistisesti raiskaukseksi. Lisäksi oikeus ei rasistisesti uskonut sitä, että poika olisi somessa kertonut oikean syntymävuotensa 1999 muusta kuin harhaanjohtavista syistä, kun taas syntymätodistus kirjasi syntymävuodeksi 2003. Rasistisesti oikeus tohti jopa epäillä, että syntymätodistus olisi hankittu Irakista tätä tarkoitusta varten lahjuksin, koska se hankittiin vasta sen jälkeen kun poika oli rasistisesti pidätetty teoistaan.


7. World of Lovecraft

Toistakymmentä vuotta sitten suomalaismies pelasi tietokonepeliä samassa tiimissä venäläisnaisen kanssa. Yksi asia johti toiseen ja vuonna 2009 nainen tuli Suomeen matkatavaroinaan rinkka ja polkupyörä. Avioliitto solmittiin pikatahtiin ja kyseessä ei ollut mikään kulissiavioliitto. Yhdessä ollaan edelleen ja lapsiakin on jo kaksi. Alkuperäiset häät olivat vaatimattomasti maistraatissa, mutta sitten tapahtui:
”Toni ja Katalina menivät uudelleen naimisiin neljäntenä hääpäivänään juhannusaattona 2013 Temppeliaukion kirkossa. Hieman ennen kakkoshäitä Katalina otti Tonin sukunimen ja vaihtoi myös etunimensä.
– Työnhaku oli vaikeaa venäläisellä nimellä. Keksin nimenvaihdon yhteydessä itselleni myös suomalaisen toisen nimen, sillä halusin liittyä paremmin suomalaiseen kulttuuriin, Katalina kertoo.
– Puhelin alkoi soida kummasti, kun Kate länsimaalaisti nimensä. Ei sen niin pitäisi olla, mutta tosiasia on, että suomalaisella nimellä pääsee helpommalla kuin venäläisellä nimellä, Toni lisää.”
Tässä on mallia siitä kuinka pitää toimia. Jos muutetaan toiseen maahan ja aiotaan siellä elää loppuikänsä, niin sitten sopeudutaan. Vahvempaa signaalia kuin nimen vaihtaminen uuden kotimaan mukaiseksi on vaikea löytää.
Ja mitä tulee siihen, että suomalaisella nimellä pääsee helpommalla kuin venäläisellä, juuri niin sen pitääkin olla. Miettikää itse rekrytoijan kannalta. Jos työnhakija on valmis sopeutumaan näin vahvasti, niin se on hyvä merkki. Vastaavasti jos suomalainen muuttaa Venäjälle, niin vaihtakoon sitten nimensä Timo Karhusesta Dimitri Medvedeviksi.


8. Varianttia

Koronasirkuksen loppua ei näy eikä näkyne koskaan. Syynä on jälleen kerran kehitysmaiden tolkuton ylikansoitus. Viruksen mutatoituminen saataisiin pysäytettyä, jos rokotukset tapahtuisivat riittävän nopeassa tahdissa riittävän kattavasti. Tämä onnistuu vain länsimaissa. Kehitysmaissa ei, koska infrastruktuuri ei mahdollista sitä ja vaikka mahdollistaisi, niin rokotevastaisuus on liian yleistä. Vasta edellisessä uutiskatsauksessa kerrottiin, kuinka Intiassa hypittiin jokiin karkuun rokotuspartioita.


9. Roskaa

Uutinen kertoi kahdeksan lehmän kuolemasta Ylivieskassa. Syyksi paljastui pellolle päätynyt drone. Pellolta drone oli kulkenut rehukoneen läpi murskautuen palasiksi. Palaset puolestaan päätyivät rehun mukana lehmien vatsaan repien ne kappaleiksi.
Tapaus on surullinen esimerkki tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä, joka näkyy roskaamisena. Tätä nähtiin myös Helsingin keskustassa, joka viikonlopun jälkeen näytti Nairobilta, mitä roskamäärään tulee. Syitä sille, että roskaaminen on lisääntynyt viime vuosina reilusti, voi pohtia.


10. Sana on puolivapaa

Vantaalaisen talon edessä on seissyt vuosikausia kyltti, jossa kannatetaan aitoa avioliittoa. Nyt vasemmistoliiton edustaja vaatii kylttiä poistettavaksi. Aloitteeseen on kertynyt jo 1600 allekirjoitusta.
Kyse on jälleen kerran väärien näkemysten hyväksymisestä. Kyltti on tuhottu jo useita kertoja ja aina se on pystytetty uudelleen. Onkin mielenkiintoista, että yksityisalueelle tunkeutuminen ja vahingonteko eivät ole tutkinnan arvoisia, mutta sananvapauden vastustamiselle löytyy aina kannatusta.


11. Mä joka päivä töitä teen

Huawein kyberturvallisuusjohtaja Mika Lauhde ehdotti siirtymistä seitsenpäiväiseen työviikkoon. Hän toteaa itse tekevänsä yli 80-tuntista työviikkoa eikä ole pitänyt kesälomaa neljään vuoteen. Tästä voi todeta, että vaihtoehdot Lauhteen työmäärän selitykselle ovat aika harvassa:
1) Duuni on niin helppo, että sitä jaksaa tehdä 80 tuntia viikossa. Olen aika montaa työtä tehnyt, sekä fyysistä että henkistä ja voin vakuuttaa että olen ilmeisesti niin laiska ja paskassa kunnossa, että yhtäkään niistä en olisi jaksanut tehdä tuota määrää. Toisaalta muistan sen kuuluisan virolaisen lossivahdin työn, joka koostui pelkästä työpaikalla istumisesta koska lossia ei ollut. Sitä olisin jaksanut 80 tuntia viikossa, ainakin samalla palkalla jota epäilen Lauhteen saavan.
2) Lauhde laskee työaikaansa kaiken, mikä edistää hänen työntekoaan. Vastaavasti voisin itsekin laskea työaikaani tämän tekstin kirjoittamisen, koska se edistää kirjoitustaitojani, joita tarvitsen työssäni. Samaan hengenvetoon voi todeta, että työaika lisääntynee useimmilla ihmisillä välittömästi noin 50 tunnilla viikossa, sillä yritäpä pärjätä töissä nukkumatta, joten nukkuminenkin tulee laskea työaikaan. Jos Lauhde sattuu olemaan näitä tehonukkujia, jotka selviävät alle kuuden tunnin yöunilla, tekee tämäkin jo 40 tuntia viikossa, jolloin 80 – 40 = 40 ja silloin varsinaiselle työlle jääkin enää 40 viikkotuntia, mikä kuulostaa jo uskottavalta.
Lopuksi vielä muistutetaan arvon johtajalle, että kauppaneuvos Paukku aikoinaan tiivisti tämän viisauden: ”Jos pomolla kuluu töihin aikaa enemmän kuin kaksi tuntia päivässä, kyse on delegointikyvyn puutteesta.”


12. Ottaa sydämestä

Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksenin tuuperruttua kentän pintaan sydänpysähdyksen takia koettiin eräs urheiluhistorian hienoimmista hetkistä. Tämä kuulostaa makaaberilta, mutta niin vain oli. Suomen fanijoukko alkoi huutaa tanskalaispelaajan etunimeä kannustukseksi, johon tanskalaisvaltainen katsomo alkoi vastata sukunimellä. Muistutus siitä, että loppujen lopuksi urheilu on vain urheilua eikä se ole elämää suurempi asia. Hieno ele ja yhteisöllisyyden osoitus!


13. Liipaisimella

Vähän toisenlainen hetki koettiin sitten Saksa – Ranska -ottelussa. Riippuliitäjä päätyi stadionille. Tarkka-ampujat ottivat jo hänet tähtäimiinsä terrori-iskun pelossa, mutta laukausta ei kuulunut. Virallinen, julkisuuteen annettu selitys oli se, että hänellä nähtiin olevan Greenpeace-kyltti. Tähän ei pidä uskoa pätkääkään. Tämähän olisi suorastaan kutsu seuraavalle terrori-iskulle: pidä Greenpeace-kylttiä esillä, niin pääset pidemmälle ennen pommin räjäyttämistä. Luultavammin tästä lähtien vastaava kyltti aiheuttaa liipaisinsormeen lisäherkkyyttä, kun ”vapaalippustrategia” on nyt mukamas paljastettu.
Lopuksi vielä mainittakoon, että noin ylipäätään riippuliitäjä stadionille -tilanteessa ei pitäisi ampua noin vain, voihan kyseessä olla puhdas onnettomuus. Mutta jos on ISIS-, Greenpeace- tai jokin muu terroristijärjestön kyltti matkassa niin ei muuta kuin tulta munille.


14. Polvelta tähdäten

EM-kisoissa jatketaan polvistumispelleilyä. Täydet pisteet tälle buuaavalle venäläisyleisölle. Tai no, toisaalta pitää ymmärtää ajan henki ja elää sen mukana. Ei tämä polvistumisvimma ole yhtään sen kummempaa tai tuomittavampaa kuin aikaisemmatkaan kotkotukset. Aikoinaan Berliinin olympialaisten avajaismarssilla aika moni joukkue ojensi käsivarren suoraksi tervehtien valtionpäämiestä. Tai vuonna 1938 Englannin jalkapallomaajoukkueen pelatessa ystävyysottelun Saksaa vastaan Berliinissä kaikki yksitoista englantilaista nostivat kätensä Hitler-tervehdykseen, kuten ajan henkeen kuului. Nykyään ajan henki on sitten eri tavalla samanlainen, joten mennäänpäs kiltisti polviasentoon kaikki. Ei tämä nykyinen rotuoppi ole yhtään sen virheellisempi kuin se 80 vuoden takainenkaan.

Irlannin maajoukkue ystävyysottelussa Saksaa vastaan Bremenissä 1939.

Irlannin maajoukkue ystävyysottelussa Unkaria vastaan Budapestissä 2021.


15. Haukkapalaa

Saksan keskuspakki Antonio Rüdiger puri Ranskan tähtipelaaja Paul Pogbaa. Olin kovasti hämmästynyt, mutta kuva paljastikin mistä oli kyse ja pieni lisäselvittely täsmensi asian. Kyse on kulttuurien kohtaamisesta, jossa Saksaa edustava neekeri esittelee esi-isiensä kannibaaliperinteitä haukkaamalla palasen Ranskaa edustavasta neekeristä. Niin ne kulttuurit rikastuvat Euroopassakin.
Rüdiger itse on kova rasismin vastainen puhemies, joka on uhriutunut rasismin kohteeksi joutumisensa takia useaan otteeseen. Vihjeeksi mainittakoon, että rasismin vähentämiseen auttaa suuresti ihmismäinen käytös.


16. Kapteenin nauha

Pienimuotoisen kohun sai aikaan Saksan maalivahti Manuel Neuer käyttämällä kapteeninnauhana sateenkaarinauhaa. UEFA sai aikaan suuremman kohun ehtimällä hetken aikaa miettiä, onko tämä sallittua. Ajan henki sai sitten UEFA:n rikkomaan omia sääntöjään ja hyväksymään nauhan.
Luetaanpa sääntökirjaa:
Sääntö 04.5, iskulauseet, viestit, kuvat ja mainonta:
Varusteissa ei saa olla minkäänlaisia poliittisia, uskonnollisia tai henkilökohtaisia viestejä, iskulauseita tai kuvia.
…
”Uskonnollinen” ja ”henkilökohtainen” ovat suhteellisen helposti määriteltävissä, mutta ”poliittinen” on vähemmän selkeä. Viestit, iskulauseet tai kuvat
ovat kiellettyjä, kun ne liittyvät:
…
• mihin tahansa paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen tai kansainväliseen
poliittiseen puolueeseen/organisaatioon/ryhmään tms.
...
• mihin tahansa organisaatioon, jonka tavoitteet/toiminta todennäköisesti
loukkaavat huomattavaa määrää ihmisiä
• mihin tahansa tiettyyn poliittiseen toimeen/tapahtumaan”
Pitkin hampain voidaan sääntöjä venyttää siten, että LGBT(jatka tähän tarpeelliseksi katsomasi määrä kirjaimia, olen pudonnut kelkasta näiden neljän jälkeen)-ryhmät eivät ole poliittisia ryhmiä tai kyseinen toiminta ei ole poliittista. Mutta tuo keskimmäinen pykälä ”mihin tahansa organisaatioon, jonka tavoitteet/toiminta todennäköisesti
loukkaavat huomattavaa määrää ihmisiä” on jo varsin paljon haasteellisempi. Mikäli nyt jätetään länsimaiden änkyrät pois, jäljelle jää silti toista miljardia muslimia, joiden mielestä homot pitää kivittää kuoliaaksi tai kivien puutteessa hirttää nosturin nokkaan (Iranista löytyy tähän osaamista). Koska UEFA hyväksyy sateenkaarinauhan, jäljelle jää kolme vaihtoehtoa:
1) Päättäjät ovat tietämättömiä eivätkä tunne sitä miten muslimimaissa suhtaudutaan asiaan
2) Päättäjien mielestä muslimit eivät ole ihmisiä, koska säännössä kielletään ainoastaan ihmisten loukkaaminen
3) Päättäjät ovat munattomia opportunisteja, jotka sallivat sääntörikkeet silloin kun siitä ei ole sen suurempaa riesaa
Jälkimmäistä menettelytapaa noudatti aikoinaan esimerkiksi korkeushypyn MM-mitalisti Emma Green, joka lakkasi kyntensä sateenkaariväreihin Moskovan MM-kisoissa vastalauseeksi Venäjän homopropagandalaille (itse kisassa Green oli neljäs). Samoin teki muutama muu urheilija esimerkin innoittamana. Kenelläkään näistä ei jostain syystä kuitenkaan ollut samanlaista lakkausta kynsissään Qatarissa sisäratojen MM-kisoissa (Green oli viides).
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, miten UEFA suhtautuisi siihen jos Saksan kapteeni pitäisi käsivarsinauhanaan maan perinteiden mukaista käsivarsinauhaa. Onhan joskus tapana pitää perinnepelipaitojakin, miksei sitten käsivarsinauhaa?


16. Täydellinen juoksu

Jyväskylä 2.6. Elmo Lakka ampaisee telineistä ja allekirjoittanut hihkaisee: ”Loistava lähtö!”. Noin kolmannen tai neljännen aidan kohdalla alaleukani putoaa viisi senttiä ja saatuani sen takaisin kohdalleen huudahdan: ”Nyt tulee tosi kova aika!”. Olen nähnyt, kuinka Elmo aitoo juuri oikealla korkeudella, aitoihin osumatta. Yksi viimeisistä aidoista ottaa kolauksen, mutta tällä kertaa se ei riko Elmon tunnetusti herkkää rytmiä. Loppusileällä kurotus maaliviivalle on kuin suoraan oppikirjasta. Kun aika varmistuu, alaleukani tipahtaa miltei syliin. Tätä päivää en uskonut koskaan näkeväni: Elmo Lakka on rikkonut Arto Bryggaren SE:n.
Pika-aidat on yleisurheilun lajeista teknisen analyysin kannalta kaikkein tuskallisin. Jokaisen kymmenen aidan ylityksessä pienikin virhe näkyy heti analyysissa: onko aitaväli mennyt oikein, tuleeko aitaan pientäkään hidastavaa osumaa, irtoaako taempi jalka aidalta riittävän sähäkästi, osuuko se maahan ihanteellisessa paikassa ihanteellisessa kulmassa vauhdin säilyttämiseksi… Tähän vielä lisäksi startti ja loppukurotus, joissa voi myös epäonnistua. Virhemahdollisuuksia on moninkertainen määrä verrattuna sileän juoksuun. Tai verrattuna kenttälajin suoritukseen: yhdessä suorituksessa voi onnistua täydellisesti, mutta aitajuoksussa aita pitää ylittää kymmenen kertaa. Yritäpä saada kymmenen täydellistä keihäskaarta putkeen. Entäpä jos video ei paljasta ainuttakaan virhettä, yksikään aita ei kolahda? Silloin aitajuoksija on varmasti epäonnistunut – hän on ottanut aitojen ylityksen liian varman päälle ja menettänyt vähintään pari sekunnin kymmenystä sen takia. Elmolta onnistui tässä juoksussa kaikki muu paitsi yhden aidan ylitys, jossa tuli pikku moka ja se on siksi täydellisimpiä koskaan näkemiäni juoksuja. Todennäköisyys sille, että tämä tällä kaudella toistuisi, on hyvin marginaalinen. Todennäköistä on, että koko uransa aikana hän ei toista kertaa juokse teknisesti yhtä täydellistä juoksua. Elmon todellinen taso on vähän päälle 13,50 onnistuneella juoksulla. SE:n rikkomiseen vaaditaan seuraaville kausille reilun sekunnin kymmenyksen tasoparannus, silloin järjellisellä tasolla onnistuneella juoksulla SE rikkoutuu. Parhaiten pika-aitojen vaikeuden on tiivistänyt ensimmäisenä alle 13 sekunnin juossut Renaldo Nehemiah. Katsoessaan ennätyssuoritustaan jälkikäteen hän totesi: ”Täydellisiä noista askelista olivat vain harvat.”


Loppukevennys: Siivouspäivä

Jenkeissä majavanpoikanen jäi orvoksi ja pelastettiin hoitokotiin. Johtaja otti sen omaan kotiinsa asumaan kasvattaakseen poikasen myöhempää luontoon palautusta varten. Majava sai nimekseen Justin Beaver. Kasvaessaan se alkoi toteuttaa padonrakennusviettiään.

Samaan aikaan Browneilla:
Jaska: Missä on nitoja? (tai mikä tahansa muu vastaava pikkuesine)
Salli: Siellä missä ennenkin.
Jaska: Eikä ole.
Salli: Mistä sinä oikein etsit?
Jaska: No tuosta keittiön hyllyltä.
Salli: Eihän se siellä ole ollut puoleen vuoteen. Uusi paikka on tuolla nurkkalokerikossa.
Jaska: Ai niin… ei ole vielä päivittynyt tiedostooni.
Seuraavassa kuussa:
Jaska: Missä on nitoja?
Salli: Siellä missä ennenkin.
Jaska: Eikä ole.
Salli: Mistä sinä oikein etsit?
Jaska: No tuosta nurkkalokerikosta.
Salli: Eihän se siellä ole. Uusi paikka on taloustarvikekaapissa.

Ei mahda mitään, mutta tuosta majavan uudelleenjärjestelyvimmasta tuli välittömästi mieleen Salli Brown siivouspäivänä:

Uusinta: Kivitä ja pyöri II

Lukijalle: Uusitaan tässä juoksumusiikkia, sillä tässä vallitsevassa helteessä todellakin tarvitsee jotain henkistä potkua jotta jaksaisi lenkkipolulla. Ja nyt Jaska säntää aamulenkille:

Kestävyysjuoksukausi on jo pyörähtänyt SM-maastoilla käyntiin ja nyt siirrytään toden teolla viimeisestä rankasta harjoitusjaksosta kilpailukauteen. Asian kunniaksi juoksumusiikkia.
Aikoinaan kirjoitin jutun, jossa oli listattu kymmenen juoksemisen taustamusiikiksi sopivaa biisiä. Itseoikeutettu listaykkönen oli tietysti Iron Maidenin The Loneliness of the Long Distance Runner. Moni hyvä kappale jäi tuolloin listalta pois ja lisääkin on löytynyt, joten tässä uusi listaus.


10. Dan Hill : It's a Long Road

Maraton. 32 kilometriä. Pieni ylämäki. Törmäät Seinään. Tästä eteenpäin viimeiset kymmenen kilometriä eivät ole enää juoksua, ne ovat juoksun simulointia. Ulkopuolinen ei sitä näe, askel näyttää pyörivän yhtä vauhdikkaasti. Itse tiedät, että se ei enää ole automaatio, vaan tahtosi pakottaa kroppasi toimimaan kuten ennenkin. Jos antaisit periksi, kuluttaisit enemmän energiaa. Tekniikka on pidettävä kasassa, muuten vauhti hiljenee. Tämä on kestävyysjuoksun kirous. Kontaktilajeissa tai joukkuepeleissä saatat loukkaantua ja tuntea kipua. Siellä kivulle ei mahda mitään. Tässä kipu on sinun oma valintasi. Voit löysätä ja kipu lakkaa. Mutta silloin häviät - myös itsellesi. Juoksijan kipu on oma päätös. Ja ne maratonin kymmenen viimeistä kilometriä ovat pidemmät kuin 32 ensimmäistä.


9. Juha Tapio : Sitkeä sydän

Kello soi 5.00. Pakkasta on viisitoista astetta, ulkona on pimeää. Vedät reilusti päälle ja suljet oven takanasi. Puolitoista tuntia peruskestävyyslenkkiä, sitten suihku, aamiainen ja luennoille. Iltapäivällä odottaa lihashuolto ja toinen harjoitus. Tätä on suomalaisen kestävyysjuoksijan peruskuntokausi. Juokset pimeässä aamussa ja päässäsi soi: Sinussa on valo, sinussa on yö. sinulla on sitkeä sydän joka lyö, väsymättä kipinöitä tuuleen, valaisemaan tietä pimeää.


8. Bon Jovi : Bounce

Sillä ei ole paskankaan väliä, kuinka monta kertaa tulet isketyksi maahan. Vain se merkitsee, että pidät lukua siitä, että ylös nousemisten määrä pysyy samana maahanlyöntien kanssa.


7. Cheap Trick : Mighty Wings

Tämä on intervalliharjoituksen viimeinen veto. Vielä kerran, kun et enää usko jaksavasi. Siksi että toisetkin harjoittelevat. Siksi että ne muut eivät enää tätä tee. Siksi että seuraavana kesänä voittaisit.


6. Whitney Houston : One Moment in Time

Suuren kilpailun aattoilta. Tähän olet tähdännyt vuosia, hikoillut satoja litroja, oksentanut suolesi pihalle, paskonut verta ja vuodattanut kyyneliä. Nyt on lunastuksen aika, Se Hetki.


5. Girls and Panzer : Katjusha

Japanilainen animaatio panssaritaistelua simuloivasta tyttökoulusta, jossa lauletaan venäjäksi? Ei voi mitään, mutta tässä tulee auttamatta sama tunnelma kuin kävellessä kohti lähtöviivaa.


4. Cheek : JippiKayJei

Tästä voi tietysti kääntää äänen pois ja katsoa pelkkää videokuvaa. Vaikka ei pitäisi Cheekistä, täytyy antaa pisteet siitä että video on kuvattu tutulla stadionilla. Samoin siitä, että yksi videon naisista on ollut SM-tason yleisurheilija.


3. Aida Nikolaitsuk : Inner Power

Jo uransa lopettanut veteraani hiipii autiolle urheilukentälle. Hän vilkaisee vaivihkaa ympärilleen ja vetää piikkarit jalkaansa. Intervallit odottavat. Tähtäimessä paluu kilparadoille ensi kaudella.
Let go all your doubts and your expectations
You’re getting back on track
Go, don’t be scared to lose it all
Now you’re finally in control
You dare to play with fire
Go, now your life is an open door
Gonna take all you need and more
Won’t you try it?


2. Robin Beck : Tears In The Rain

Menköön yksi henkilökohtaisuuskin läpi. Nuorena kloppina pisin siihen asti juoksemani lenkki oli vähän yli 20 kilometriä. Sitten meni tytön kanssa bänks. Juoksin 30 kilometriä kaatosateessa. Tankkaamatta etukäteen, ilman mitään eväitä tai juotavia. Tämä kappale soi koko ajan päässä. Lopulta tipahdin energian loppuessa ja puoliksi konttasin muutaman sata metriä kotiin. Suosittelen toisillekin, eipä tarvinnut muita terapioita.


1. Pat Benatar : Hit Me With Your Best Shot

Montrealin olympialaisten 5000 metrin viimeinen kilometri.
Toimintaohje: Laita juoksuvideo pyörimään, kytke ääni pois. Siirry musiikkivideoon, laita pyörimään ja äänet täysille. Siirry takaisin juoksuvideoon, jonka pitäisi olla nyt noin 20-25 sekunnin kohdalla ja katso loppuun. Vaikutus on melkoinen...

Vanha kappale, mutta jostain syystä kuulin sen vasta pari vuotta sitten ja kolahti kerralla. Lasse Virén menee kärkeen ja tarjoaa kaikille mahdollisuuden. Antaa tulla, hit me with your best shot. Nouse olkapään viereen ja minä kiristän. Katsotaan kenellä paukut riittävät.


Jokeri: Аида Николайчук : Run To You

Kappale oli jo sillä aiemmalla listalla Whitney Houstonin alkuperäisesityksenä, mutta ansaitsee uusinnan tämän coverin takia. Ja Aidalla oli jo yksi kappale tällä listalla, mutta tätä ei voi olla laittamatta. Mikä Nainen. Mikä Ääni. Eikä tämä ole edes lähelläkään käsittämättömän X-Factor -koelaulun myötä maineeseen ampaisseen naisen huikeimpia suorituksia, parhaiten hän laulaa venäjäksi.

Matti

Kun tapasin Matin ensimmäistä kertaa aivan sattumalta eräässä tilaisuudessa, olin vielä nuori pojankloppi. Kättelimme ja esittäydyimme. Olin jo nuoresta iästäni huolimatta oppinut, että kädenpuristus kertoo ihmisestä paljon. Matin kättely jäi mieleen. En ollut koskaan aiemmin tiennyt, että kättely voi olla täydellisen sujuva - smooth olisi sana, jota englanniksi käytetään. Luonnollinen, jämäkkä mutta ei mitenkään dominoiva. Samalla tunsin, miten Matti skannasi minut kuin Xerox aanelosen. Eikä sekään ollut tungettelevan oloista, vaan ainoastaan uteliaisuutta.

En minä juuri mitään osannut Matille sanoa, en ainakaan muista sisältöä niistä parista lauseesta jotka silloin vaihdoimme. Kai olin jännittynyt, kyllähän minä toki Matin nimeltä sekä maineelta tiesin ja katsoin reilusti ylöspäin. Myös fyysisesti, koska olin vielä teinipoika ja Matti oikeastaan eri sukupolvea.

Paremmin tutustuin Mattiin vuosia myöhemmin työasioissa. Silloin sainkin jo katsella häntä samalta tasalta, tai jokusen sentin alaviistoonkin. Mutta vain fyysisesti, muuten suhtauduin häneen edelleen arastelevalla kunnioituksella. Tähän ei kuitenkaan ollut käytännössä tarvetta. Matti ei ollut mitenkään arvoaan korostava herra, vaan suhtautui kaikkiin ihmisiin ystävällisesti. Muisti oli huikea, hän tunsi minut heti sen vuosien takaisen lyhyen tapaamisen perusteella.

Kun kirjoitin, että tutustuin häneen "paremmin", en tarkoita että hyvin. En tuntenut häntä tuolloin läheisesti enkä myöhemminkään. Mutta satunnaisissa kontakteissa opin tuntemaan miehen maineensa takana.

Parin vuoden kuluttua vaihdoin paikkakuntaa ja yhteys Mattiin katkesi. En nähnyt häntä vuosikausiin. Meillä oli kuitenkin tietty yhteinen kontaktipinta. Olimme satunnaisesti sähköpostiyhteydessä, emme edes vuosittain mutta kuitenkin. Lähinnä siten, että minä laitoin hänelle viestin jostakin asiasta, sitten tuli vastaus ja mahdollisesti muutaman viestin mittainen keskusteluketju aiheesta. Ainakin kerran kävi toisinpäin eli Matti otti yhteyttä selvittääkseen jonkin asian.

Kerran olin sitten työmatkalla toisella paikkakunnalla. Siihen yhteyteen ymppäsin käynnin paikallisessa kirjastossa, jossa tiesin löytyvän arkistoista sellaista tietoa, jota tarvitsin erääseen toiseen projektiin. Löysin yhden etsimistäni lähdeteoksista ja istuin pöytään tutkimaan sitä. Pyöreässä pöydässä oli 5-6 paikkaa, mutta se oli tyhjä vastapäätä istuvaa miestä lukuun ottamatta. Istahdin pöytään sen kummemmin häntä katsomatta, panin vain merkille hänen edessään olevan paksun opuksen. Selailin omaa teostani ja kirjoittelin silloin tällöin muistiinpanoja. Vähitellen jokin vastapäätä istuvassa miehessä alkoi vaivata. Tapa liikkua, olemus. Vilkaisin vaivihkaa, mutta totesin tuntemattomaksi keski-iän ohittaneeksi mieheksi. Tajusin kuitenkin myös hänen kaljunsa luonnottomuuden ja turpeat kasvot kertoivat loput. Hetken aikaa selailin hajamielisesti edessäni olevaa kirjaa mieleni kasvattaessa samalla miehelle hiukset päähän ja sulattaessa hoitojen turvottamat piirteet entiselleen.

Lopulta tajusin. Nostin katseeni ja samanaikaisesti myös vastapäätä oleva mies katsoi minua "tuon minä tunnen jostakin" -ilme naamallaan. Olin tavannut Matin viimeksi toistakymmentä vuotta sitten ja sinä aikana omakin ulkonäköni oli tietysti muuttunut. Nousin ylös ja esittäydyin. Kädenpuristus oli jämäkkä kuten ennenkin. Vaihdoimme pari sanaa ammattiasioista, molemmat työskentelimme parhaillaan samankaltaisen projektin parissa. Matti kyseli, mitä minulle muuten kuului ja vastasin lyhyesti.

En oikein tiennyt, miten kysyä häneltä omia kuulumisiaan. Ulkonäkö kertoi niistä jo oleellisen. Matti oli kuitenkin säilyttänyt herrasmiesmäisen maailmanmiehen tyylinsä ja päästi minut pinteestä sanomalla suunnilleen seuraavaan tapaan: ”Kuten varmasti huomaat, ulkomuotoni on muuttunut.” Sitten hän kertoi avoimesti syövästään ja hoidoistaan. Kovimmat hoidot olivat päättyneet pari viikkoa aiemmin ja Matti oli positiivisella mielellä. ”Vaikuttaa siltä, että syöpä on kukistettu.” Mitä hittoa tuollaiseen muuten pitäisi vastata? Onneksi olkoon? Jotain sain kuitenkin kakistettua kurkustani ulos tyyliin ”On se hieno asia, miten nykyaikainen lääketiede on kehittynyt.” Kerroin että läheinen työkaverini oli sairastanut myös syövän, joka onneksi havaittiin ajoissa, voitettiin kemoterapialla ja hän oli pari kuukautta sitten palannut töihin. Jätin kertomatta, että eräs melko läheinen sukulaiseni oli saanut muutamaa kuukautta aiemmin myös diagnoosin, mutta harvinaislaatuisemmasta ja vaarallisemmasta syövästä. Tiesin hänen olevan kuolemassa parin kuukauden kuluessa, kuten sitten kävikin. Matin syöpätyypissä ennuste oli sentään fifty-fifty ja Matin puheista päätellen voittavalla puolella oltiin.

En taaskaan voinut olla ihailematta Matin työmoraalia. Normaali ihminen olisi jäänyt kotiin voivottelemaan, mutta ei Matti. Hänellä oli normaaliin tapaansa tuhat rautaa tulessa ja toinen tuhat taottavana. Ja se on syy, miksi tässä Matista kirjoitan – ei hänen syöpänsä.

Matin elämänasenne oli jotain aivan poikkeuksellista. Hän tuntui olevan jatkuvassa flow-tilassa. En tarkoita tässä sitä, että hän olisi säntäillyt paikasta toiseen ja tehnyt hirmuisen määrän asioita kuten jotkut tuntemani työnarkomaani-sähköjänikset. Matin energiatasot olivat kai suunnilleen normaali-ihmisen luokkaa. Salaisuus oli hänen taidossaan suunnata ne. Hän kykeni jaksottamaan elämänsä hämmästyttävällä tavalla eri lokeroihin ja keskittymään täysillä aina kulloiseenkin asiaan. Keskustellessaan minun kanssani olin hänen elämänsä keskipiste. Kun sitten molemmat aloimme keskustelun jälkeen paneutua omiin töihimme, olisin yhtä hyvin voinut olla Kuussa kuin häntä vastapäätä. Kun lähdin paikalta, hyvästelin Matin ja toivotin hyvää jatkoa. Hän nosti katseensa ja huomio oli taas sataprosenttisesti minussa. Ilman sitä normaalia ärtymystä, jota me tavalliset kuolevaiset tunnemme työmme keskeytyessä. Ja kääntyessäni ulko-ovelta katsomaan hän oli taas täydessä työn touhussa. Ilman sitä normaalia uudelleenkalibrointia, jonka me muut tarvitsemme palatessamme kesken jääneeseen tehtävään.

Olin Matin lokerointikyvyn havainnut jo kauan aiemmin. Hän oli vastuullisissa työtehtävissä, mutta sen ohella hän hoiti vapaa-ajallaan muitakin bisneksiä, ”harrastusmielessä”, kuten hän jossain lehtihaastattelussa totesi. Siinä sivussa hän otti osaa myös yhteiskunnallisiin luottamustehtäviin ja istui monta kautta kunnanvaltuustossa. Eikä kukaan päässyt sanomaan, etteikö Matti olisi paneutunut täysillä kaikkeen ja hoitanut jokaista tehtäväänsä viimeisen päälle huolella. Lokerointikyvyn mittavuus paljastui minulle vasta vuosia ensitutustumisen jälkeen tavalla, joka oli nyrjäyttää leukaniveleni sijoiltaan. Olin aina luullut Matin olevan poikamies. Jostain syystä olin aina onnistunut välttämään totuuden, tosin ei Matti perheestään koskaan puhunutkaan – lokerointia taas. Vasta eräästä lehtijutusta minulle kävi ilmi, että hänellä on puoliso ja lapsia. Kysymys kuului, missä helvetin välissä hän ehti vielä viettää aikaa perheensä parissa. Tai ylipäätään miten hän oli kaiken tuon keskellä hankkia vaimon ja lapsia. Pelkkää hajamielisyyttään, kuten Lippe Suomalainen miehensä Karin lasten hankkimisesta totesi? Ilmeisesti kuitenkin jostakin oli aikaa liiennyt, sillä avioliitto kesti ja myöhemmin minulle kävi kyllä ilmi, kuinka läheiset ja lämpimät välit Matilla oli lapsiinsa.

Äkkiseltään kävisi mielessä, että jos yhteiskunnassa olisi enemmän Matin kaltaisella tavalla asioihin suhtautuvia ihmisiä, asiat olisivat paljon paremmin. Näin varmaan olisikin, jos kaikki olisivat kunnollisuudeltaan Matin kaltaisia. Mutta jos ja kun eivät ole, Matin kaltaisten ihmisten osuudella on tietty ihanneosuus. Sitä en tiedä, paljonko se on – luultavasti enemmän kuin heitä oikeasti on, sillä kovin paljon heitä ei ole. Mutta liika olisi liikaa. Tämä minulle selvisi, kun sain huomata Matista toisen puolen.

Törmäsin mielenkiintoiseen ja sanoisinko epämiellyttävään asiaan jolle halusin varmistuksen. Keskustelin asiasta ensin erään toisen kaverini kanssa ja hän vihjaisi, että Matti luultavasti tietäisi tämän. Laitoin Matille sähköpostia kuten joskus ennenkin. (Nyt piti kaivaa ikivanhat sähköpostit esiin ja tarkistaa, kuinka silloinen kirjeenvaihto todella meni.) Kerroin sähköpostissa tietojeni taustat ja annoin linkin keskustelupalstaan, jossa asiasta vihjaistiin. Matti vastasi, ettei hänellä ollut tietoa asiasta ja päätti vastauksensa seuraavasti: ”…mielenkiintoinen, mutta en pysty sitä vahvistamaan tai kumoamaan. Joku oikea xxxxx (tästä sensuroitu ko. asiantuntemusalueen nimi) varmaan kyllä tietäisi?”
Kyseessä ei ollut asia, joka olisi ollut liikesalaisuus tai Matille henkilökohtainen. Mutta kyseessä oli ns. ”ikävä” asia. Matin reaktio paljasti paljon. Toisaalta hän vastasi kohteliaasti, toisaalta ei osoittanut sen verran mielenkiintoa että olisi selvittänyt asian, joka olisi ollut hänelle luultavasti helppoa. (Itse kysymys jäi sitten unholaan ja minulle selvittämättä. Nyt klikkasin ihan mielenkiinnosta viestiini liittämän keskustelupalstan linkkiä. Sinne oli vuosi tämän sähköpostikeskustelun jälkeen kirjoitettu pari lisäviestiä, jotka sanoivat suoraan asian olevan kutakuinkin siten kuin epäilin. Myös muut tuoreemmat tiedot vahvistivat epäilyjä.)

Sattumoisin eräs Matin entinen kollega kertoi minulle huomanneensa saman asian. Mikäli Matti joutui kohtaamaan ”ikävän” asian, hän vain sivuutti sen ja siirtyi seuraavaan aiheeseen. Matin energian salaisuus oli siinä, että hän keskittyi aina positiivisiin asioihin. Hän yksinkertaisesti jätti huomioimatta kaikki negatiiviset asiat. Jos joku ihminen aiheutti ongelmia, Matti vain ohitti hänet.

Tämä asenne sai Matin niin aikaansaavaksi – kukapa meistä ei olisi täynnä energiaa, jos kaikki olisi aina positiivista. Kun ikävät asiat pystyi ohittamaan, ne eivät jääneet pyörimään pään sisään haittaamaan tekemisiä. Toisaalta se tarkoitti sitä, että toisten piti hoitaa nämä hankalat asiat. Paitsi jos oli pakkotilanne. Silloin Mattiin saattoi kyllä luottaa. Mikäli hän ei voinut kiertää ikävää asiaa, hän heittäytyi siihen koko tarmollaan. Kuten syöpäänsä, minkä hän otti hyvin asiallisesti ja kantoi vastuunsa. Siltä ei voinut paeta, joten se oli käsiteltävä.

Matin kaltaiset ihmiset ovat valtava voimavara. Mutta kaikki eivät voi olla sellaisia positiivisiin asioihin keskittyjiä. Jonkun on hoidettava myös ne ikävät asiat.

Tapaaminen kirjastossa jäi viimeiseksi Matin kanssa. Vaikka syöpä oli sillä kertaa voitettu, kävi kuten niin monelle muullekin. Uuteen kierrokseen eivät hoidot tehonneet. Matti säilytti kuitenkin tyylinsä ja energiansa loppuun asti. Vain muutama viikko ennen hänen kuolemaansa näin, kuinka häntä haastateltiin televisiossa alansa huippuasiantuntijana. Ulkomuodosta en olisi uskonut, että siinä on kuoleva mies, vaikka tilanteen tiesin. Hoidot oli jo lopetettu ja enää odotettiin.

En ollut paikalla hautajaisissa, mutta yhteisömme puolesta seppeleen laskenut mies kertoi, että ne olivat komeimmat ja kunnoittavimmat, missä hän oli koskaan ollut. Monisatapäinen saattoväki oli tullut antamaan viimeisen tervehdyksensä miehelle, josta ei kellään ollut pahaa sanaa sanottavana.

Uusinta: Naisen logiikasta

Havaitsin, että tässä yli kymmenen vuoden takaisessa jutussa kutsuin ensimmäistä kertaa vaimoani koodinimellä ”Salli”. Jutun juonesta huolimatta olemme edelleen naimisissa. Jopa keskenämme:

Syön aamuisin muroja. Vaimolla (sovitaan että hän on nimeltään Salli ;-D) on tapana kaataa murot siististi lasi- tai muovipurkkeihin alkuperäisestä pakkauksestaan. Joskus purkki tyhjenee aamupalalla eikä Salli Brown jostain syystä sitä huomaa täyttää. Tällöin seuraavana aamuna minä otan muroja suoraan alkuperäisestä pakkauksesta enkä täytä lasipurkkia. Kuten jokainen naimisissa oleva tietää, tällainen toiminta tai siis tässä tapauksessa toiminnan puuttuminen herättää joskus jonkin verran keskustelua.

Tähän asti olen selvinnyt selittämällä, että minulle on yhdentekevää, kaadanko murot alkuperäisestä pakkauksesta vai lasipurkista. Aikoinaan S.B. kysyi, enkö sitten halua, että hän siirtää murot lasipurkkiin. Vastasin, että se on ihan hänen valintansa, koska hänkin niitä joskus käyttää. Varmemmaksi vakuudeksi lisäsin, että minusta on kivaa, että hän niin tekee. Miehen on aina syytä kehua vaimoa, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Ei ole niin erityistä väliä, onko kehuihin jotain syytä.

Tässä päivänä muutamana hän kuitenkin yllätti minut kaatamasta pähkinöitä (joita syön murojen kanssa) pussista lasipurkkiin. Seurasi hämmästystä kummastusta siitä, miksi teen tällä tavalla pähkinöiden, mutta en koskaan murojen kanssa. Ja kuten aviomiehet tietävät, ennen kuin ehdin koota itseni selitystä varten, närkästyminen siitä että hän joutuu aina laittamaan murot purkkiin.

Ei auttanut muu kuin antaa yksityiskohtainen selitys siitä, miten miehen logiikka toimii.

Aluksi kerroin, että ei mies oikeasti laske asioita niin tarkasti kuin tulen esittämään. Todellisuudessa miehen päähän on sisäänrakennettu systeemi, jolla hän tekee päätökset parissa hetkessä. Olen nyt kuitenkin purkanut tämän salamaprosessin paloiksi ja hidastanut sitä noin satakertaisesti, jotta systeemi tulisi ymmärrettäväksi myös sille sukupuolelle, jolle looginen ajattelu on tunnetusti hankalaa.

Ensinnäkin tulee ymmärtää, että miehen tavoite kaikessa hänen toiminnassaan on minimaalinen vaiva ja maksimaalinen hyöty. Tässä yhteydessä tilanne on vielä yksinkertaisempi, koska hyöty (syöminen) on joka tapauksessa vakio, joten ei tarvitse tehdä punnitusta vaivan ja hyödyn välillä. Kyse on ainoastaan vaivan minimoimisesta.

Ongelman liikkeelle sysännyt kysymys oli siis: miksi täytän pähkinäpurkin, mutta en muropurkkia.

Aloitetaan pähkinöistä. Pähkinät ovat kilon painoisessa muovisessa pussissa. Jos pähkinöitä kaataa pussista suoraan lautaselle, kohtaa seuraavat ongelmat:
1) Pähkinöitä tarvitsee vain vähän, mutta helposti liikkuvina niitä rojahtaa usein liikaa.
2) Pähkinäpussin kulmaan voi leikata vain suhteellisen pienen reiän, joka tukkeutuu helposti ja purkautuessaan aiheuttaa ongelman 1.
3) Pähkinäpussi ei ole itsekantava, eli sitä on säilytettävä vaakatasossa. Tällöin sen yläpää on rullattava, etteivät pähkinät valuisi kaappiin, kun hyllyllä olevaa pussia pakostakin joskus vahingossa tönäisee. Vastaavasti pussi on tietysti joka kerran rullattava auki, kun pähkinöitä tarvitsee.
Jos pähkinät kaataa purkkiin, joutuu näkemään vaivan joka on suuruudeltaan 20 yksikköä. Koska pussillinen pähkinöitä tekee kaksi purkillista, vaiva on yhteensä 40. Kun pähkinöitä kaataa purkista lautaselle, vaivan suuruus on noin 5 yksikköä. Yksi pähkinäpussillinen riittää 20 aamupalaan, joten vaiva on yhteensä 5 * 20 = 100 yksikköä. Kokonaisvaiva menettelytavasta pähkinät purkkiin on siis 40 + 100 = 140 yksikköä.
Jos taas pähkinöitä kaataa suoraan pussista lautaselle, vaivan suuruus on noin 10 yksikköä, koska pähkinöitä on selvästi vaikeampaa kaataa pussista kuin purkista. Tämä tarkoittaa, että kokonaisvaiva tästä menettelystä on 10 * 20 = 200 yksikköä.
Vaihtoehtoiset menetelmät antavat siis vaivoiksi 140 ja 200 yksikköä. Siksi kannattaa valita pähkinät purkissa -menetelmä.

Sitten tarkastellaan muroja. Murojen tähtääminen purkkiin on vaikeampaa kuin pähkinöiden, koska toisin kuin pähkinäpussin kulma, muropaketin suuaukko ei mahdu purkista sisään vaan on oltava varovainen. Tosin se on myös nopeampaa, joten vaiva on loppujen lopuksi yhtä suuri. Murojen kaataminen purkkiin on myös hankalampaa kuin murojen kaataminen lautaselle, koska lautasen tähtäyspinta-ala on ratkaisevasti suurempi kuin purkin. Kilon muropaketin kaataminen purkkiin on vaivaltaan noin 2 * 20 = 40 yksikköä.
Murojen kaataminen purkista lautaselle taas on vain aavistuksen verran helpompaa kuin murojen kaataminen laatikosta lautaselle. Tämä johtuu siitä, että laatikosta kaadettaessakaan murot eivät liiku yhtä ärhäkästi kuin pähkinät ja aukko taas on niin suuri, että tukkeutumisvaaraa ei ole. Muropaketti on myös itsekantava, joten sotkeutumisriski on pienempi kuin pähkinöillä. Purkin etu laatikkoon nähden on lähinnä siinä, että läpinäkyvästä purkista on helpompi arvioida sopiva kaatamisnopeus. Sanotaan, että purkista kaatamisen vaiva on 5 yksikköä per kerta ja laatikosta kaatamisen 7 yksikköä.
Lisäksi muroja kuluu aamupalalla monin verroin enemmän kuin pähkinöitä. Oletetaan, että kilon laatikko riittää viideksi kerraksi. Tällöin kokonaisvaiva purkista kaatamisessa on 40 + 5 * 5 = 65 yksikköä ja laatikosta kaatamisessa 7 * 5 = 35 yksikköä.
Siksi selviää pienemmällä vaivalla, kun kaataa murot suoraan laatikosta.

Tämän takia mies siirtää pähkinät purkkiin, mutta ei muroja. Selvitäkseen vähemmällä vaivalla.

Tämä prosessi tapahtuu miehen aivoissa sekunnin murto-osissa. Mies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Hän osaa kyllä useimmiten selittää sen, jos tarve vaatii. Kuten edellä on tehty.

Naisen logiikka taas toimii toisin. Naiselle työn määrällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että saa puuhastella. Jos hänellä tietyllä hetkellä ei ole mitään erityistä tekemistä, hän ottaa murolaatikon ja tyhjentää sen purkkiin. Onhan totta, että murot on hieman helpompi sitten aikanaan kaataa lautaselle purkista kuin laatikosta.

Nainen ei kiinnitä huomiota kokonaisuuteen, vaan yksityiskohtiin. Hän ei ajattele, että murojen tai pähkinöiden kaataminen purkkiin ja niiden kaataminen lautaselle ovat osa samaa prosessia. Naiselle ne ovat erillisiä tapahtumia. Siksi nainen saattaa avoimesti hämmästellä, miksi mies on niin hölmö, että kaataa muroja suoraan laatikosta, vaikka olisi helpompaa kaataa purkista. Mies voi tietysti yrittää selittää asian yksinkertaisesti. Vaihtoehto A: murot kaadetaan laatikosta. Vaihtoehto B: murot kaadetaan ensin laatikosta JA sitten purkista. Kumpi aiheuttaa enemmän työtä?
Valitettavasti tämä ei mene naiselle jakeluun, koska hän ei näe tilannetta prosessina. Nainen ajattelee, että eihän murojen kaatamista purkkiin voi laskea, koska sehän on jo tapahtunut, mikäli murot kerran ovat jo purkissa.

Sama ilmiö on havaittavissa työelämässä. Eräs kaveri totesi miesten ja naisten sijoittamisen eri työtehtäviin toimivan parhaiten yksinkertaisella säännöllä. Naiset on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on työn tekeminen. Eli se, että koko ajan tapahtuu jotakin ja hypitään tehtävästä toiseen. Miehet taas on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on aikaansaaminen. Eli se, että saavutetaan tietty tulos.

Jos työtehtäviin sijoittelu tehdään täsmälleen päinvastoin, miehet stressaantuvat tehtävässä, jossa tapahtuu koko ajan eikä ole hetken rauhaa, kun jatkuvasti tulee keskeytyksiä ja häiriöitä. Naiset taas eivät kykene suoriutumaan prosessista, koska eivät ymmärrä kokonaisuutta ja asioiden välisiä yhteyksiä, ns. punaista lankaa.

P.S. Että mitenkö Salli Brown otti selitykseni? No, sanottakoon että keksin yhden hyvän syyn lisää sille, miksi murot kannattaa pitää pahvilaatikossa. Jos ne olisivat olleet lasipurkissa, kuhmut eivät olisi vieläkään parantuneet.

Keksimistä odotellessa II

Kirjoitin kymmenen vuotta sitten jutun urheilulajeista, jotka vain odottavat keksimistään. Tietysti täysin kieli poskessa, paitsi ehkä suokoripallon suhteen. Olihan suopotkupallo ja suolentis jo keksitty. Tietääkseni yhtäkään näistä kymmenestä ideastani ei ole kuitenkaan vielä toteutettu. Tässä nähdäänkin urheilun ja politiikan ero – kun urheilussa keksii älyttömyyksiä, ne eivät toteudu mutta poliittisissa satiireissani on tupannut käymään niin että muutaman vuoden kuluttua onkin huomannut olleensa guru eikä humoristi.

On valitettavasti myönnettävä, että kansainvälinen olympiakomitea on ollut huumorissaan minua onnistuneempi. Ovathan he ottaneet olympiaohjelmaan muutamia lajeja, joita kaltaiseni vanhan liiton mustikkasoppaa rinnuksilla ja räkä poskella -miehet pitävät lähinnä xxxxxxn puuhasteluna. Tässä sitten KOK:lle kymmenen ehdotusta lajeista, joista jokainen on urheilullisempi kuin olympiaohjelmaan hyväksytyt golf tai breakdance. Tosin näissä lajeissa on se huono puoli, että ne ovat keksimällä keksittyjä eivätkä evoluution tuloksena. Golfiahan ryhtyivät pelaamaan turhautuneet skotlantilaiset, kun eivät saaneet laitumella lampaita kiinni ja päättivät että jos ei saatu mailaa reikään, niin jos nyt sitten edes pallot. Breakdance taas sai alkunsa kun neekeri yritti varastaa pölykapseleita vahingossa liikkuvasta autosta.


10. Käsipohjauinti

Uinnissa kilpaillaan vapaauinnin lisäksi rinta-, perhos-, selkä- ja sekauinnissa. Siis olympia- ja MM-tasolla. Lisäksi on vanha suomalainen tyyli kylkiuinti sekä varvasuinti, jossa mennään varpaat edellä ja vedenpinnan yläpuolella. Näissä ei tiettävästi kilpailla, mutta miksi ei? Eihän niissäkään päästä yhtä kovaa kuin kroolaamalla, joka on toistaiseksi nopein keksitty tyyli. Tämä on ihan sama kuin juoksussa kilpailtaisiin olympia- ja MM-tasoilla vapaalla tyylillä, kinkkaamalla, pussijuoksussa ja takaperinjuoksussa sekä sekajuoksussa, joka olisi näiden yhdistelmä. Ja ennen kuin joku sanoo että kilpaillaanhan hiihdossakin kahdella eri tyylillä, niin se on sillä tavalla ymmärrettävää että perinteinen hiihto on se välttämätön tyyli, jolla kaikki hiihtäisivät jos latukoneet eivät muuta mahdollistaisi. Kun taas uinnissa ei ole mitään estettä edetä nopeimmalla tavalla. Niinpä uintiin soveltuisi kaikkia muita tekniikoita luontevammin kilpailulajiksi käsipohjauinti, sillä kuten hiihdossakin, ensin opetellaan perustyyli eli perinteinen ja luisteluun siirrytään sitten kun tämä osataan. Samalla tavalla jokainen ”ui” ensin käsipohjaa. Ei sitten muuta kuin käsipohjauinti kilpailulajiksi! Lastenaltaisiin rataköydet ja ajanotto päälle. Kosketus pohjaan oltava koko ajan vähintään toisella kädellä, vain käännöksen ajaksi saa irrota.


9. Avantouintiluistelu

Laji, jossa suomalaisille tulee taatusti olympiakultaa. Ongelmana on kylläkin löytää sopivia paikkoja tämän harrastamiselle, mutta jokisuut ovat yleensä päteviä. Lähtöviivalta edetään luistellen niin pitkälle kunnes kuuluu purluiskis ja loppumatka uidaan. Tyyli on vapaa.


8. Mattoaitajuoksu

Juoksumatto on pelastanut monen juoksijan liukkailta keleiltä tai pakkasilta. Mutta mitä tekee aitajuoksija, jonka käytössä ei ole hallia? Tässähän on selvä markkinarako. Ei muuta kuin kehittämään mattoa, jossa on alas taittuva aita. Kun aituri on ponnistanut aidan yli ja se on mennyt maton taakse, aita kippautuu alas ja rullaa maton alapuolella sen etupuolelle, josta se pomppaa jälleen ylös. Pikkuisena ongelmana tässä on tietysti se, että maton kokonaispituus on liian pieni aitaväliin nähden. Mutta tämä on vain järjestelykysymys – asian voi hoitaa elektroniikalla siten, että aita pomppaa ylös vain joka kolmannella kierroksella.


7. Makrogolf

Minigolf on jo keksitty. Miksikä ei sitten makrogolf? Tässä ehdotus. Reitti kulkee paikasta A paikkaan B ja on pituudeltaan vaikka 20 km. Kilpailijat lähtevät väliaikalähdöllä parin minuutin välein. Vieressä ajaa toimitsija golfkärryllä, mutta kilpailija itse etenee jalan. Kello käy startista siihen, kunnes pallo saadaan reikään. Toimitsija laskee käytettyjen lyöntien määrän. Joka lyönnistä tulee minuutin aikasakko. Mailoja voi käyttää tarpeen mukaan niin montaa erilaista kuin haluaa, mutta ne on kannettava itse.
Tämä on itse asiassa speedgolfin versio. Siinä kierretään koko golfkenttä läpi ja aikaan lisätään minuutti per lyönti. Lajin ensimmäinen kokeilija oli muuan Steve Scott (tonnivitosen enkka 3.31,76 ja MM-hopeaa Helsingissä 1983). Ensimmäinen tulos oli 124 minuuttia 33 sekuntia, josta 95 minuuttia kertyi lyönneistä. Käytetty maila oli kolmosrauta, mitä se sitten tarkoittaakin. Nykyinen ME on tiettävästi 109 minuuttia 6 sekuntia.


6. Seinälaskeutuminen

Jokainen kallioseinämää kiivennyt tietää, että eihän se kiipeäminen mitään, vaan yritäpä laskeutua samaa reittiä alas. Jo fysiikan lait sanovat, että tämä on paljon vaikeampaa. Kiivetessä kamppailee painovoimaa vastaan, mutta laskeutuessa liike on voiman suuntaan, mikä tekee sen hallitsemisesta paljon haastavampaa. Seinälaskeutumisessa kilpailija vinssataan ensin kiipeilyseinän huipulle, josta kello käymään. Jos turvaköysi kiristyy missään vaiheessa, tulee hylkäys. Kilpailijan on osuttava hallitusti viimeiselle tapille 20-30 cm korkeudessa, jonka jälkeen saa hypätä maahan. Anturi pysäyttää kellon ja nopein laskeutuja voittaa.


5. Murtomaalumilautailu

Ensin ihminen keksi sukset, jotta pääsisi liikkumaan lumihangessa. Sitten ihminen keksi, että niillä voi laskea huvin vuoksi mäkeä. Tämä vei kauemmas suksien varsinaisesta käyttötarkoituksesta eli siitä, että pääsisi etenemään paikasta A paikkaan B. Onhan näet niin että yleensä on myös kuljettava takaisin ja silloin ainakin toiseen suuntaan on ylämäkeä matkalla. Kun tämä oli sitten liian helppoa, niin piti keinotekoisesti vaikeuttaa mäen alastuloa. Joku neropatti keksi liimata sukset yhteen ja näin syntyi lumilauta. Pistäkääpä suksimies lumilautakisaan ja katsokaa kuinka käy. Laudalla mäen laskeminen on tasan yhtä älytöntä kuin jos otettaisiin pussijuoksu olympialajiksi.
Mutta vielä ei ole saavutettu huippua. Viedään lumilautailu murtomaalle. On siinä lystiä katsella, kun tökitään sauvoilla ylämäkeä pystymättä potkimaan vauhtia. Ja tähän rinnalle pitää vielä saada toinen tyyli eli sauvat kieltoon, jolloin pitääkin oikeasti potkia vauhtia jalalla.


4. Ukoneukonkantoveto

Suomi on tunnettu eukonkannon MM-kisoista. Tämähän on mitä epätasa-arvoisinta. Nainen kulkee kyydillä! Vaan eipä hätää. Liitetään lajiin ukonveto. Tässä lajissa mies istuu kärreissä ja vaimo vetää niitä. Systeemi toimii pariviestin periaattella eli ensin vaikka vaimo vetää miestä kärreissä, seuraavalla kierroksella mies kantaa eukkoa, sitten vaihdetaan taas rooleja jne. Neljä kierrosta molempia ja voittaja ratkeaa.
Lajissa kannattaa varautua nykyajan tasa-arvovaatimuksiin. Tämähän vain lisää mahdollisuuksia:
1) Homoparisarja samoilla säännöillä.
2) Lesboparisarja samoilla säännöillä.
3) Vapaaparisarja samoilla säännöillä eli osapuolet saavat olla vapaasti valiten miehiä, naisia, helikoptereita tai jotain siltä väliltä.
Tästä tietysti seuraa se, että välillä rooleja pitäisi vaihtaa. Mutta sehän vain lisää mahdollisuuksia:
4) Vapaaparisarja eli kaksi kierrosta ukonvetoa ja kaksi kierrosta eukonkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta eukonvetoa ja kaksi kierrosta ukonkantoa rajoittamatta sitä kumpi on ukon ja kumpi eukon roolissa.
5) Homosarja eli kaksi kierrosta karhunvetoa ja kaksi kierrosta queeninkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta queeninvetoa ja kaksi kierrosta karhunkantoa.
6) Lesbosarja eli kaksi kierrosta butchinvetoa ja kaksi kierrosta femmenkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta femmenvetoa ja kaksi kierrosta butchinkantoa.


3. Voiman osto

Laji, jossa dopingkontrollissa varmistetaan se, että sitä on taatusti käytetty! Ensin nostetaan penkiltä ja penkkipaitojen käyttö on suorastaan pakollista, koska lajin perusajatushan on huijaaminen. Sen jälkeen kustaan purkkiin. Mittausten jälkeen penkkitulos kerrotaan luvulla, joka on näytteen pitoisuuden ja dopingkontrollilajeissa sallitun tuloksen suhde. Tasatilanteessa penkkitulos ratkaisee. Samoin siinä tilanteessa, jossa kusemisen jälkeen koeputki liukenee eikä mittausta voi suorittaa. Palkinnot on tapana jakaa perikunnan edustajille.


2. Crossfat

Muuten sama kuin crossfit, mutta lajiin saavat ottaa osaa vain kehopositiiviset. Arvostelulajin kriteerien kehittäminen on vielä kesken, mutta yleiseen yhteisymmärrykseen on päästy siitä, että bikinikierroksella saa lisäkertoimia siitä, kuinka monta tuomaria saa yökkäilemään.


1. Kirjeshakkinyrkkeily

Meillä on siis kirjeshakki, jossa pelaajat lähettävät toisilleen siirrot postitse. Sitten meillä on shakkinyrkkeily, jossa matsataan erä, pelataan välillä muutama siirto shakkia ja taas otellaan. Ottelu päättyy esimerkiksi shakkimattiin tai tyrmäykseen.
Sitten yhdistetään nämä kaksi. Kirjeshakkinyrkkeilyssä ottelijat lähettävät toisilleen kirjeen sijaan paketin. Tehän tiedätte pilapiirroksista sen jutun, kun tyyppi avaa pahaa aavistamatta paketin, josta singahtaa vieterinyrkki … tarvitseeko sanoa enempää? No tarvitsee.
Säännöt ovat seuraavat. Paketin noudettuaan pelaaja asettaa shakkilaudan edelliseen pelitilanteeseen ja virittelee videokameran valmiiksi. Sitten hän kumartuu avaamaan pakettia ja ottaa vieterinyrkin iskun nenäänsä. Tästä lähtee kello käymään. Pelaajalla on viisi minuuttia aikaa lukea vieterinyrkkiin liimattu lappu, tehdä siihen merkitty siirto shakkilaudalla sekä oma vastaussiirtonsa, teipata tämä vieterinyrkkiin kiinni, virittää nyrkki uudelleen ja sinetöidä se omaan pakettiinsa. Mikäli tämä ei onnistu määräajassa, pelaaja häviää ottelun tyrmäyksellä. Toinen tapa ottelun päättymiseen on tietysti shakkimatti. Video ladataan nettiin, josta sen voi katsoa koodilla joka sisältyi avattuun pakettiin. Näin pelaaja voi varmistaa, että vastustaja suoriutui edellisestä siirrosta sääntöjen mukaisesti.

Uusinta: Jaskan sairaalareissu

Lukijalle: Paljastettakoon sen verran, että tässä tarinassa suoritettu operaatio oli onnistunut ja näin neljä vuotta myöhemmin kaikki on edelleen juuri siinä kunnossa kuin operaation tarkoitus olikin:

- Kyllä tämä selvä tapaus on, lääkäri totesi tutkimuksen päätteeksi.
- Kirjoitan lähetteen kirurgian polille ja siellä hoidetaan asia kuntoon, hän jatkoi.
Pureskelin uutista vähän aikaa.
- Kuinkas kauan menee että leikkaukseen pääsee, kysyin.
- Tämähän ei ole kiireellinen. En tiedä keskussairaalan systeemejä, mutta luulen että muutaman kuukauden saat odotella, lääkäri vastasi.

Poppamiehen ennustus osoittautui luvalla sanoen optimistiseksi. Ei riittänyt muutama kuukausi eikä edes kokonainen vuosi. Koko prosessin aloittamisesta kului yli kaksi vuotta ja lopullisen diagnoosin saamisesta vuosi ja yhdeksän kuukautta leikkauspäivään. Keskussairaalassa oli muita kiireitä ja niiden syyt kyllä kävivät ilmi. Jouduin näet odotusaikana muutaman kerran käyttämään lapsia sairaalassa. Yhtä poikkeuskertaa lukuun ottamatta totesin saapuneeni monikulttuuriseen ympäristöön. Odotushuoneissa etninen monimuotoisuus oli rajusti yliedustettuna. En voi tietenkään varma asiastani olla, mutta etnisestä koostumuksesta ja tulkeista päätellen sairaalakaupungin VOK teetätti kelpo määrän töitä. Kansantalous kiittää, kun yhtä sairaalareissua kohti saadaan työllistettyä paitsi sairaalahenkilökuntaa, myös tulkkeja ja takseja.

Vuoden odotuslistalla olon jälkeen pokka petti. Soitin ja kysyin, koska vaiva olisi ollut mukava saada hoidettua. Ei se pahentunut eikä parantunut, siksi se ei kiireellinen ollutkaan, mutta keskeneräiset asiat rassaavat. Ystävällinen virkailija kertoi, että ei osaa sanoa kauanko menee. Riippuu siitä milloin saadaan aikaa hoitaa näitä ei-niin-kiireellisiä leikkauksia. Sain hillittyä itseni ja jätin sanomatta että heti kun keskitätte resurssinne niihin jotka tämän homman kustantavat. Eihän se hoitohenkilökunnan vika ole että poliitikot tekevät typeryyksiä.
Virkailija neuvoi että voin aina mennä yksityiselle puolelle. Tuumasin mielessäni että pitäkööt tunkkinsa. Periaatteesta en rupea maksamaan kymmenkertaista hintaa siitä, mikä minulle kuuluisi maksettujen verojen perusteella. Ymmärtäisin asian nikottelematta, jos Suomessa ei olisi julkista terveydenhuoltoa. Mutta en ymmärrä sitä, että veronmaksaja joutuu ensin kustantamaan muiden, jopa ei-suomalaisten hoidot julkisella sektorilla ja sen jälkeen omansa yksityisellä.
En tiedä, kuinka kauan olisi hermo pitänyt, mutta onneksi kutsu leikkaukseen tuli ennen sen pettämistä. Suhteellisen lyhyellä varoitusajalla kuitenkin, taisi olla päivälleen kuukausi H-hetkeen sen tipahdettua postilaatikkoon.

Jos prosessin alkuvaihe oli sujunut kankeasti ja epäonnekkaasti (jätän tietyistä syistä kertomatta muutamia asioita, mutta sanottakoon että piti käydä kahdessa eri paikassa lääkärillä ja asioida kolmen eri instanssin kanssa), niin tästä eteenpäin kaikki alkoi sujua mitä mallikkaimmin ja onnekkaimmin. Alkaen leikkausajankohdan määräytymisestä: hämmästyttävää kyllä, ei tarvinnut kuin yksi pikku siirto tehdä töiden järjestelemiseksi.

Lopulta koitti suuri päivä. Marssin sairaalan aulaan ja ilmoittauduin automaatilla. Se käski siirtyä N-kerrokseen X-osastolle. Pahaksi onneksi N-kerroksessa ei ollut opastetta X-osastolle, joten kysäisin henkilökunnalta, joka ystävällisesti neuvoi minut sinne minne olisin omalla arvauksellani mennytkin. Päädyin odotussaliin, jossa oli pari muuta potilasta penkeillä istuskelemassa. Ilmoitin viestillä Sallille, että täällä ollaan.

Tilanteen edistymistä seuraavan tunnin aikana onkin helpointa seurata minun ja Sallin viestinnällä, jota olen hieman editoinut:
Jaska (12.21): Äsken kutsuttiin sisään keski-ikäinen nainen nimellä Itänen-Läntinen.
(Intimiteettisyistä nimi muutettu yhtä hauskaksi kuin se oikeasti oli. Tarkistin jälkeenpäin sukunimihausta olinko todella kuullut sen oikein ja kyllä, senniminen löytyi. Minähän olen näistä älyttömistä yhdysnimistä kirjoittanut jopa kahdesti.)
Salli (12.25): Nukuitko yöllä ok?
(Olin lähtenyt kotoa ennen seitsemää. Salli oli nukkunut edellispäivänä sairastuneen lapsen huoneessa eikä ollut herännyt ennen lähtöäni.)
En ehtinyt heti vastata, sillä välittömästi viestin tultua yksi niistä hoitajista, jotka olivat aina silloin tällöin aulan läpi kulkeneet, marssi luokseni ja kysyi, olenko Mr. Brown. Tunnustin olevani, jolloin hän kertoi että ovat valitettavasti aikataulusta hieman myöhässä, mutta hän tuo esilääkityksen aivan hetken kuluttua. Kuten toikin.
Jaska (12.37): Joo, ei jännittänyt. Nyt tuli esilääkitys. Hoitsut eivät edelleenkään ole Holby City -tasoa. Tosin tämä joka minun kanssa asioi oli luultavasti vielä viisi vuotta sitten.
Salli (12.47): Vanhojahan ne Holbyssakin alkaa olla.
Salli (13.11): Joko kohta mennään?
Jaska (13.13): Juuri kävi hoitsu kysymässä alkaako ramaista eli vaikuttaako lääke. Sanoin että ei. Tarkemmin ajatellen olisin voinut vastata että ei muuten, mutta näytät nyt nuoremmalta kuin äsken.
Salli (13.20): Ramaista? Mutta eihän siinä nukutusta pitänyt olla?
Jaska (13.21): No ei, mutta kai tässä jotain puudutusainetta vahvistavaa on.
Jaska (13.24): Eikjä tssä mitlägfn vaiöftusta ti on goji ovelan.

Sitten Sisar Hento Valkoinen saapuikin paikalle entistä nätimmän näköisenä ja kehotti saapumaan lääkärin juttusille. Ylös noustessa tunsin oloni vähän ontoksi, eli esilääkitys oli tehnyt tehtävänsä.
Lääkäri puhui huonoa suomea tai tarkemmin sanottuna hyvää suomea mutta hieman puutteellisesti. Heimoveli näkyi olevan, joten ääntäminen oli täydellistä ja muutenkin rennon ja ammattitaitoisen oloinen heppu. Muutaman minuutin byrokraattisen rupattelun jälkeen siirryimme toimenpidehuoneeseen ja matkalla toinen, ihan suomalainen lääkäri, pyysi lupaa tulla seuraamaan operaatiota. Arvostettavaa ammattietiikkaa; kun kyseessä on harvemmin suoritettava toimenpide, niin pysyy oma osaaminen yllä. Niinpä operaatiossa oli paikalla kaksi lääkäriä ja se hoitaja, joka tässä vaiheessa lääkitystä alkoi näyttää jo nuorelta Marilyn Monroelta.

Itse operaatio sujui varsin rutiininomaisesti. Poppamies iski puudutuspiikit, jotka vain pikkuisen nipistivät. Sitten odoteltiin hetki ja veistohommiin. Mitään en tuntenut koko aikana ja jutusteltiin siinä samalla neljästään rennosti niitä näitä. Sekä itse operaatiosta noin yleisesti että ammattiasioista muutenkin. Jälkeenpäin harmitti, etten älynnyt katsoa kellosta kauanko meni, mutta huono veikkaus on parikymmentä minuuttia ensimmäisestä viillosta viimeiseen ompeleeseen. Operaation päätyttyä lääkärit poistuivat paikalta pukeutuessani ja Monroen Maikin reinkarnaatio ojensi kotihoito-ohjeet. Kiitin hyvästä hoidosta ja totesin, että ammattilaisten kanssa on aina mukava asioida, vaikka itse asia olisikin hieman ikävä. Operaatio tuli hoidettua luotettavasti ja tehokkaasti, henkilökunta sai palvelustaan ja osaamisestaan täydet pisteet. Vähän eri meininki kuin aikoinaan armeijan noitatohtoreilla.

Kyllä suomalainen julkinen terveydenhuolto on aina messun arvoinen!

Uutiskatsaus 22/2021

1. Morning comes back

Viime aikoina maassa ei ole paljon muusta puhuttu kuin Sanna Marinin perheen aamupaloista. Isoruokainen nainen, kun saa 300 euroa kuussa kulumaan niihin. Mutta tämä on naurettavaa lillukanvarsiin kompastelua. Tässä asiassa olen täysin Marinin puolella. Pääministerin tehtävä on hoitaa Suomen asioita eikä laskea pikkuhiluja. Koko kohu on numerotaidottomien kauhistelua. Sinänsä mielenkiintoista on se, miksi kepin nokassa vietävät toimittajat ovat nyt lähteneet kurmoottamaan entistä ihannetyttöään.
Numerotaidottomille vähän laskelmaa. SDP:ssä on jotain neljäkymmentätuhatta jäsentä. Jos heille kaikille kustannettaisiin aamupalaa 300 eurolla kuukaudessa, laskun suuruus olisi 12 miljoonaa kuussa. Vuodessa tämä tekisi 144 miljoonaa. Niillä neljällä miljardilla, jotka Suomi on nyt ottamassa persnettoa EU:n tukipaketissa, voisi kustantaa kaikille SDP:n jäsenille ruhtinaalliset aamupalat noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Tämä olisi monin verroin parempi diili. EU-tukipakettirahat katoavat sen sileän tien Suomesta, kun taas demarilaumalle kustannettuihin aamupaloihin käytetyt rahat jäisivät käytännössä kokonaan pyörittämään Suomen talouselämää samalla tavalla kuin nytkin, sillä oletettavasti demarit syövät nykyäänkin.
Esitänkin ilmaisia aamupaloja kaikille demarien jäsenille seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi – tietysti sillä ehdolla, että he tämän edun saadessaan luopuvat kaikista poliittisista tehtävistään. Tästä epäsuorasti Suomelle seuraavat hyödyt ylittävät moninkertaisesti tähän käytetyt veronmaksajien varat.


2. Hesari tutkii

Perussuomalaisten vastainen propagandakampanja on mediassa täydessä vauhdissa ja blogistikollega Professori tekikin otsikon jutulle jo erinomaisen ruumiinavauksen tältä kantilta.
Jutussa ruodittiin Halla-ahon väitettä, jonka mukaan pienipalkkaiset työperäiset maahanmuuttajat siirtyvät varsin pikaiseen tahtiin sosiaalietuuksien nauttijoiksi. Tätä yritetään sitten erilaisin tilastoin kumota. Huvittavin suoritus tällä alalla on ollut se, jossa todettiin että työperäisten maahanmuuttajien työllisyys on aluksi kantaväestöä korkeammalla tasolla. Kelatkaapa hetki tuota logiikkaa. ”Töihintulleiden työllisyys on keskimääräistä väestöä korkeammalla tasolla.” Olisi muuten melkoinen tilastollinen kummajainen, jos näin ei olisi. Sama kuin jos todettaisiin, että ylipainoisten keskipaino on normiväestöä korkeammalla tasolla.
On myös huomattava, että tässä ei käsitelty lainkaan varsinaista haittamaahanmuuttoa eli kehitysmaalaisten turvapaikkaturistien maassaoleilua, vaan ainoastaan työperäistä maahanmuuttoa. Halla-aho itse esitti tulorajaksi kolmea tonnia kuussa, mikä olisikin varsin pätevä karsimaan pois shoppailijat.


3. Vakavasti otettavaa journalismia

Hesari jaksaa aina muistuttaa siitä, että Suomi on liian valkoinen. Kuvassa Hesarin toimitus. Tehtävänä on etsiä kuvasta etninen monimuotoisuus.

Tämä lieneekin ensimmäinen ja ainoa merkki siitä, että Hesari pyrkii tekemään laadukasta työtä.


4. Äidinkieli ruskeana

Vuoden parhaaksi ylioppilasaineeksi valittiin nationlismin lytännyt aine, mikä ei sinänsä ollut mikään yllätys. Tosin sitähän on tunnetusti toimitettava, mitä halutaan. Tulisi kuitenkin muistaa, että kansallisvaltiot ovat saaneet aikaan kaiken sen, mitä länsimaiseksi sivistykseksi kutsutaan. Tämän väittäminen sattumaksi olisi jo aika paksua. Kun taas internationalismi sai aikaan lähinnä kommunismin ja savuavat rauniot.
Tämänkertainen paras aine ei kuitenkaan ollut yhtä herkullisen osuva ja ansiokas kuin vastaava suoritus viisi vuotta sitten. Kannattaa lukea linkki. Pistin sen silloin talteen myöhempää käyttöä varten. Kyseessä oli loistelias suoritus teemalla ”kirjoitetaan parodia täydellisestä ylioppilasaineesta”. Ongelma oli siinä, että sensorit luulivat kirjoittajan olevan tosissaan. Satuin vähän toista vuotta tapauksen jälkeen keskustelemaan aiheesta erään alan huippuammattilaisen kanssa. Hän muisti aineen ja kertoi, että reaktio oli sama kuin minulla – kaveri oli vienyt lautakuntaa kebab-kioskille sata-nolla. Pari poimintaa, niin näette kuinka niitä laudatureja kaivellaan:
Me suomalaiset jussit kuokkisimme suomme mieluiten itse. Heti alkulauseessa niitataan suomalaisuus.
...edes eurooppalaiset Akropolis-kukkulan demokratian soihdunkantajat eivät ole aina onnistuneet yhteisessä vastuunkannossa: äärimmillään 1900-luvun puolivälin tienoilla he olivat valmiita hylkäämään omatuntonsa ja yhteisen vastuunkannon ihanteen diktaattorin krematorioihin ja kaasukammioihin. Pelkään – en halua olla osa samanlaista kehityskaarta. Sitten kaivetaan esiin natsikliseet.
Samanlainen ajattelumalli on valloillaan jopa teamworkin mallimaassa: siellä maan johtajaksi pyrkivä liikemies on kahminut mielipidemittauksien kärkisijat lupailemalla muurin – yhteistyön irvikuvan – toisen kansakunnan vastaiselle rajalle. Tuohon aikaan pakollinen Trump-solvaus.
Renessanssin aikana kukkineesta protektionismin ja merkantilismin hengessä käydyistä kansallisvaltioiden nahisteluista on purjehdittu pullein purjein eteenpäin kohti globaalia yhteistyötä. Jos olin aiemmin epäillyt, että kirjoittaja saattaa sittenkin olla tosissaan, nämä kököt metaforat paljastivat tämän olleen kieli poskessa kirjoitettu parodia täydellisestä ylioppilasaineesta.
Kaikki nämä suuressa mittakaavassa hauraat, mutta silti niin voimakkaat ihmisten väliset siteet ovat kuin kivijalka ihmiskunnan yhteiselle kotitalolle eli maapallolle. En suostu uskomaan, että nämä siteet haalistuisivat olemattomiin, kun oman lapsen tai ystävän sijasta tulisi osoittaa avunantoa eriväriselle, -näköiselle tai tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Klisee klisee kulkunen – tämä uppoaa humanistiin kuin veitsi voihin.
Kannan ylpeydellä kuokkaa yksinäisen suon laidalla heiluttelevan jussin arvomaailmaa, mutta siirrän sen hetkeksi syrjään. Opittiinhan Jukolassakin lopulta lukemaan – yhdessä. Aloitettiin Pohjantähdellä ja päätetään Seitsemällä veljeksellä. Vähemmästäkin kostuvat jo keski-iän ylittäneenkin äikänopen housut.
Luulisi kuitenkin kirjoittajaa harmittavan, kun tätä ei tunnistettu parodiaksi vaan otettiin tosissaan. Tämänkeväinen kliseekokoelma saattoi jopa ollakin tosissaan kirjoitettu, vaikka sekin epäilyttää. Toisin kuin tämä viiden vuoden takainen mestarisuoritus, joka on selvä tapaus.


5. Ammattiin valmistavaa koulutusta

Oikeustieteellisen pääsykokeissa oli monenlaisia ongelmia:
”– Koetilassa selvisi, että kokelaille osoitetut tunnukset tietokoneen käyttöön eivät toimineet. Valvojat saivat uudet tunnukset, jotka eivät myöskään toimineet. Lopulta valvoja kirjautui kaikkien kokelaiden tietokoneelle omilla tunnuksilla. Koe päästiin aloittamaan 45 minuuttia myöhässä, hakija kertoo.
Hakijan mukaan odotellessa hakijoille annettiin ristiriitaisia ohjeita siitä, saiko pöydällä olleita ohjepapereita kääntää ja saiko mobiililaitteita käyttää vielä ennen kokeen alkua.
Ohjepaperin takana oli hakijan mukaan tehtävä, jonka vastauksen olisi helposti voinut tarkistaa netistä. Hän kertoo ilmoittaneensa tästä valvojalle, ja tämän jälkeen valvoja kielsi puhelimet koetilasta.
Lisäksi hakija kertoo, että kokeeseen tullessa ei noudatettu porrastettua saapumista ja jatkuvien teknisten vaikeuksien vuoksi koetilan melutaso nousi myös kokeen ollessa käynnissä.
– Järjestelmät takkuilivat vuoron perään ja näiden korjaaminen tuotti huomattavasti meteliä. Valvojia tai teknisiä osaajia saapui ja lähti. Koetilanne oli hyvin rauhaton. Minulla oli korvatulpat korvissa ja pidin vielä sormia korvieni päällä, jotta pystyisin ajattelemaan. Siltikin valvojien puhe kuului läpi ja häiritsi suoriutumista.
...
Koska kokeessa vastausten pituudet ovat tarkasti määriteltyjä, eri ohjelmaa käyttämällä oli vaikea seurata, että vastauksista tulee oikean mittaisia.
– Mikäli kirjoitusta on liikaa, ylimääräistä osuutta ei arvioida. Lopulta jouduimme kopioimaan vastauksemme notepadille ja vaikka fontti oli tismalleen sama, oli rivejä jokaiseen vastaukseen ilmestynyt 1–2 lisää.
...
Hakijan mukaan koe kuulutettiin alkaneeksi, vaikka osalla hakijoista ei ollut vielä koepapereita pöydällään. Valvojat eivät reagoineet heti, ja ihmiset olivat hakijan mukaan huutaneet salissa, että heillä ei ole koepaperia.
Vasta hetken kuluttua salissa kerrottiin, että jo kokeen aloittaneiden on keskeytettävä koe ja käännettävä paperit, jotta kaikki saavat aloittaa yhtä aikaa.
– Todella sekava ja stressaava aloitus kokeelle, joka on itsessäänkin stressaava tilanne, hakija kertoo.
Kokeen loppumisesta oli myös epäselvyyttä, sillä kokeen aloitusaikaa ei merkitty mihinkään.
– Lopuksi joku valvoja ilmoitti, että koeaika on päättynyt. Hetken päästä kuulutettiin että koeaika ei ollutkaan loppunut. Viimeiset minuutit ovat todella kriittisiä, kun koeaika on muutenkin todella lyhyt, hakija kertoo.
Pääsykokeen tarkoitus on valita koulutusohjelmaan hakijat, jotka parhaiten kykenevät ammatissa toimimaan. Siihen nähden oikeustieteellisen pääsykoe oli lähes täydellisesti onnistunut On vaikea kuvitella koetta, joka simuloisi lakimiehen työtä yhtä hyvin kuin tämä pääsykoe:
- alustavasti ilmoitetut asiat eivät toimi kuten pitäisi
- annetut ohjeet ovat epäselvät ja ristiriitaiset
- kiistellään siitä, mikä on sallittua ja mikä ei
- ulkopuoliset häiritsevät suoritusta
- tehty työ muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun sen siirtää eteenpäin
- kaikkia ei kohdella tasapuolisesti
- deadline on tuntematon ja muuttuu siitä huolimatta
Miten muutenkaan voitaisiin testata paremmin kokelaan soveltuvuutta alalle, jossa hovioikeudella on tapana muuttaa käräjäoikeuden päättämiä asioita tai jopa kumota ne päinvastaiseksi? Ihan sama kuin insinööri laskisi sillan kantavuuden ja toteaisi sen riittävän rekoille, kun taas seuraava insinööri toteaisi että se ei kanna edes jalankulkijaa eikä sitäpaitsi ole edes silta vaan tunneli.


6. Ällähy äkbäär!

Somalinainen ilmoittautui vapaaehtoisesti asepalvelukseen, mutta perui sen kun kuuli ettei saakaan pitää hijabia. Tästä tuli sitten henkinen pipi. Kehotamme siirtymään Somaliaan hoitamaan henkistä pipiä. Siellä saa riehua kalashnikovin kanssa hijab tai vaikka burkha päällä. Tosin ei luultavasti kovin pitkään.
Toisaalta voisi ottaa harkintaan kokonaan uuden yksikön perustamista Suomen armeijaan. Hijab-legioona. Tällä olisi oma pukukoodinsa ja myös oma taistelutapansa eli kulttuurisidonnaiseen tyyliin itsemurhapommitukset. Tämä legioona kun lähetettäisiin vihollisen kimppuun niin tulisi samalla lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Taisteluhuudoksi ei tietenkään käy perinteinen ”Hakkaa päälle”, vaan kulttuuriin sopivampi mutta ääkkösillä suomalaistettu versio: ”Ällähy äkbäär!!!”


7. Sammakonreittä

Vanhamedia onnistuu joskus yllättämään propagandallaan. Nyt uutisoitiin tapahtumasta, jossa varusmiehet olivat kiduttaneet sammakkoa ja paistaneet sen elävältä nuotiolla. Kyseessä on eläinrääkkäys muutenkin ja sitä paitsi sammakko on rauhoitettu. Kuten oli myös rääkkääjä, mutta sitäpä ei kerrottu. Videossa kukaan muu ei rääkännyt paitsi tämä ilmeisen ei-suomalainen. Mutta vanhamedian uutisoinnin perusteella erehdyin itsekin luulemaan, että kyseessä oli ihan normivarusmies. Tunnetusti kun joukossa tyhmyys tiivistyy. Tällä kertaa oli vain tuotu lisätyhmyyttä tiivistymään ulkomailta.
Tosin on huomautettava, että kylläHÄN ne länsimaalaisetkin. Aikoinaan Luigi Galvani tutki sähkövirtaa saamalla kuolleen sammakon raajat värähtelemään. Tämä tapahtui 1790. Tästä voidaan laskea, että länsimaalainen kulttuuri on vähintään kaksisataa vuotta edellä.


8. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mustafa Karim Abdulnabi Al-Kinani … jäkjäkjäk … 5 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä … päläpäläpälä … Lapin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


9. Kunniaa, kun ei ole kulttuuria

Afgääni Ali Musa Rahimi tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan hänen yritettyään murhata ex-vaimonsa Kuopiossa. Itse asiasta kuultuna Ali totesi seuraavaa: ”– Tämä on pahinta, mitä minun kulttuurissa voi tapahtua. Vaikka minä olen tässä maassa, niin te ette voi viedä minun uskontoani, ette minun kulttuuria. Tiedän, että minun tulee tämän maan lakeja noudattaa, mutta ette voi viedä minulta näitä, mies sanoi poliisikuulusteluissa.”
Tähän on todettava, että emme todellakaan halua viedä Ali-paralta hänen kulttuuriaan emmekä hänen uskontoaan. Päinvastoin, haluamme että hän vie ne mukanaan takaisin Afganistaniin.
Eikö muuten olekin erikoista, että kulttuurinsa ja uskontonsa kunniaa ovat innokkaimpia puolustamaan juuri ne, joiden kulttuurissa ja uskonnossa ei ole mitään puolustamisen arvoista?


10. Opaskirja vai opasteet?

Poliisikin havahtui Kuopion tapauksen johdosta. Nyt annetaan yhä enemmän koulutusta, jolla tunnistaa ”kunniaväkivalta”. Vuosi sitten asiasta julkaistiin jopa opaskirja. Eiköhän olisi tullut halvemmaksi julkaista opasteet, jotka pakko-ohjaisivat kyseistä toimintaa harjoittavat pois sivistyneistä maista?


11. Kim IV

Pohjois-Korean johtaja Kim III:tta kuvaillaan lepsuksi mutta sadistiseksi. Pikkusisko Kim Yo-jongia ei ole kuvailtu lepsuksi. Viimeisimmät uutiset kertoivat hänen teloituttaneen virkailijoita enempi vähempi mielivaltaisesti. Kirjoitin reilu vuosi sitten (kohta 9): ”Lyhyesti sanottuna Kim Yo-jong on kuin Sanna Marin jolla on aivot.” Alkaa pelottavasti näyttää siltä että olin oikeassa.


12. Eiköhän tämä ollut tasapeli

Saksa tunnusti hererojen kansanmurhan Namibiassa ja maksaa siitä korvauksia. Aika pitkälle ulottuva korvausvelvollisuus, kun huomioi että tapahtumista on jo 115 vuotta aikaa eikä yksikään aikalainen enää ole elossa. Samoin Saksan valta Namibiassa päättyi jo 106 vuotta sitten ja sinä aikana Saksa on muuttunut keisarikunnasta tasavallaksi, natsivaltioksi, hajonnut kahtia ja yhdistynyt uudelleen.
Ja loppujen lopuksi. Hereroja oli Namibiassa kansanmurhan alkaessa noin 80 tuhatta ja sen päättyessä 15 tuhatta. Nykyään heitä on 250 tuhatta. Mikä on kolme kertaa niin paljon kuin luontainen afrikkalainen elämäntapa salli. Missä viipyvät afrikkalaisten korvaukset Euroopan emämaille siitä, että ne toivat sinne sivistyksen ja teknologian, joka on tämän mahdollistanut?


13. Hyviä uutisia Intiasta

Intiassa huhut koronarokotuksen vaarallisuudesta ovat levinneet köyhälistön keskuudessa siinä määrin, että rokottajien saapuessa kylään osa asukkaista hyppää jokeen ja ui karkuun. Jos tätä kirjoitusta lukee joku rokoteskeptikko, niin haluaisin tietää pelkääkö hän rokotetta todellakin niin paljon, että olisi rokotukselta välttyäkseen valmis hyppäämään intialaiseen jokeen?
Intian väkiluku on sen reilut 70 vuotta kestäneen itsenäisyyden aikana nelinkertaistunut. Se tarkoittaa sitä, että sinne on tullut noin 170 kertaa Suomen nykyisen asukasluvun verran lisää populaatiota. Saa siinä korona kaikkine variantteineen jonkin verran riehua, kunnes saadaan Intian hiilijalanjäljen kasvu suhteellisesti samalle tasolle kuin Suomen hiilijalanjäljen kasvu on samana aikana ollut.


14. Piikillä on eroa

Perussuomalaisista pihalle potkittu Ano Turtiainen on viime aikoina kunnostautunut intialaistyylisellä rokotevastaisuudellaan. Tämä on jossain määrin huvittavaa dopingrangaistuksen saaneelta voimanostajalta. Jos joku ei usko hormonien käytön haittoihin, hän ei ole tavannut Ano Turtiaista.


15. Hiekkaa väärässä paikassa

Tunnetusti valitettava tosiasia on se, että naisurheilua myydään seksillä. Tämä nyt vain on kaupallinen väistämättömyys, mikäli halutaan maksimoida rahantuotto kilpailullisuuden sijaan. Räikeintä touhu on beach volleyssa ja rantakäsipallossa, joissa säännöt määräävät seksikkäät peliasut. Nyt naiskäsipalloilijat ovat nousseet asiassa barrikadeille. Tahatonta huumoria oli löydettävissä norjalaispelaaja Katinka Havlikin lausunnosta:
– Määrätty asu on epämukava ja epäkäytännöllinen, koska hikoilemme ja hiekka hiertää joka paikkaa.
Kerrankin voi todeta, että naisilla on hiekkaa pimpissä sekä reaalisesti että vertauskuvallisesti.


16. Kamara ja Kudela, osa II

Tsekkipelaaja Ondrej Kudela sai kymmenen ottelun pelikiellon, kun hänen väitettiin – huomatkaa, väitettiin, ei kyetty todistamaan ja Kudela kiisti asian – solvanneen rasistisesti Glen Kamaraa. Kamara puolestaan sai kolmen ottelun pelikiellon lyötyään Kudelaa. Tästä voi laskea, että todistamaton solvaus on yli kolme kertaa suurempi rikkomus kuin väkivalta. Mikä on väärin, kuten Kamaran lakimies Aamer Anwar ilmoitti: ”Jos he haluaisivat oikeasti taistella rasismia vastaan, hänelle olisi pitänyt antaa vähintään vuosi pelikieltoa”, Anwar kirjoitti.
Anwar on hyvin maltillinen. Oikeasti Kudela pitäisi kuljettaa Prahasta Glasgow Rangersin stadionille Ibroxille kahleissa siten, että hän kantaisi lentokentältä lähtien selässään ristiä, johon hänet naulataan roikkumaan kuolemaansa asti ja annetaan sen jälkeen korppien nokkia lihat luiden ympäriltä. Eiköhän alkaisi rasismi karsiutua. Ristin päälle tulee vielä naulita kirjaimet I.N.R.I lyhenteeksi sanoista I’m Now Racist Indefinitely.


17. Liian vakavasti otettava harrastus

Jousiampuja Gajane Bottinellilta evättiin työttömyyskorvaus. Perusteena oli se, että hän harrastaa jousiammuntaa niin korkealla tasolla, että hänellä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan työtä. Tässä noudatetaan 15 tunnin sääntöä eli koska harjoitteluun menee yli 15 tuntia viikossa, se katsotaan työksi vaikka kyseessä onkin menoerä. Mitenkähän muuten on, päteekö sama 15 tunnin sääntö esimerkiksi lintubongaukseen, pitsinnypläykseen tai lähiökapakassa istumiseen?


18. Ekstriimiä

Kestävyysjuoksussa äärimmäisyys syntyy yleensä siitä, että juoksija piiskaa kroppansa sen äärirajoille. Siinä ei tarvitse hakea olosuhteilla tai muilla riskeillä enää jännitystä. Joskus kuitenkin luonto päättää toisin. Kiinassa järjestettiin sadan kilometrin mittainen vuorijuoksukisa. Kesken kilpailun sääolosuhteet muuttuivat äkisti. Rakeita, jäätävää sadetta ja kovaa tuulta keskellä asumatonta erämaata. Tiettävästi 21 kuollutta 170 osanottajasta eli yli kymmenen prosentin kuolleisuus. Alkaa hipoa jo Mount Everestille yrittämisen selviytymistodennäköisyyksiä.


19. Puun takaa

Joskus sitä allekirjoittanutkin yllätetään. Erityisen harvinaista on se, että tämä tapahtuu positiivisella tavalla. Kun sain kuulla Arttu Vattulaisen juosseen maratondebyyttinsä aikaan 2.13.29, piti mennä heti nettiin penkomaan että ei voi olla totta. Vaan olipa se. Olin jo pitänyt 29-vuotiasta juoksijaa menetettynä, kun pariin vuoteen ei ollut tapahtunut mitään merkittävää. Eikä maaliskuussa Dresdenissä 1.05 pintaan juostu puolimaratonkaan ihmeitä luvannut. Okei, olisin vielä uskonut siltä istumalta, jos hän olisi vetäissyt ennätyksensä kympillä. Mutta enpä kyllä maratonilta, olin kuvitellut että hänen juoksutekniikkansa energiatalous ei toimi kymppiä pidemmillä matkoilla. Vaan kaveripa räväytti tiskiin ajan, jolla hän on Suomen kaikkien aikojen tilastoissa heti erään Lasse Virénin perässä seuraavana! Tosin matkaa maailman huipulle on vielä paljon, mutta Euroopan tasolla tuo alkaa olla jo kohtalaista tasoa. Etenkin debyyttisuorituksena. Aika meni Suomen kaikkien aikojen tilastoissa sijalle kaksitoista, mutta vain kaksi suomalaista on juossut debyyttinsa kovempaa: Harri Hänninen ja Lasse Virén tuolla Montrealin olympialaisten viidennellä sijallaan.


20. Sääntömuutosta kehiin

Dohan timanttiliigassa tapahtui sitten se älyttömyys, mitä pelättiin. Saadakseen ”jännitystä” kenttälajeihin yleisurheiluliitto käsittämättömässä typeryydessään kokeili sääntöä, jossa viimeiselle heittokierrokselle pääsee vain kolme parasta ja tulokset nollataan, jolloin viimeinen suoritus ratkaisee voiton. Naisten kiekonheitossa kilpailun parhaan suorituksen tehnyt Valarie Allman jäi toiseksi.
Sääntömuutos on älyttömyydessään samaa luokkaa kuin olisi juoksulajeihin ratkaisu, jossa vitosen juoksussa kolme ensimmäistä maaliintulijaa pistettäisiin lopuksi satasen lähtöviivalle ja sen voittaja olisi koko kisan ykkönen.
Tosin tällä kertaa voi syyttää urheilijoitakin. Jos olisi selkärankaa, niin viimeisellä kierroksella jokainen astuisi suorituksensa tahallaan yli. Eiköhän yleisurheiluliitto ottaisi lusikan kauniisti käteen aika pian. Ja näin on parasta toimia. Jos tämän typerän showmeiningin annetaan jatkua, kohta ollaan tilanteessa jossa viimeisen kierroksen kaksi parasta pääsee jatkoon. Nämä sitten laulavat palkintopallilla ”Jänis istui maassa” ja voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksellä.


Loppukevennys: Miten tyhmä voi olla?

Espanjan postilaitos totesi, että ”kun Kusti polkee, niin järki seisoo” ja joutui perumaan rasisminvastaisen kampanjansa. Tämä olikin ennenkuulumaton tapaus siinä mielessä, että koskaan aiemmin rasisminvastaista kampanjaa ei ole tiettävästi vaadittu peruttavaksi.
Idea oli varsin yksinkertainen: julkaistaan erivärisiä postimerkkejä. Mikä voisi enää mennä pieleen? No, tässä kuva:

Eikö kenelläkään siellä espanjalaisessa postikonttorissa ollut tosiaankaan riittävästi mielikuvitusta? Vai oliko sittenkin ja tämä oli ihan tarkoituksellista vittuilua rasisminvastaisuusvouhotukselle?