Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Uusinta: Jaskan sairaalareissu


Lukijalle: Paljastettakoon sen verran, että tässä tarinassa suoritettu operaatio oli onnistunut ja näin neljä vuotta myöhemmin kaikki on edelleen juuri siinä kunnossa kuin operaation tarkoitus olikin:

- Kyllä tämä selvä tapaus on, lääkäri totesi tutkimuksen päätteeksi.
- Kirjoitan lähetteen kirurgian polille ja siellä hoidetaan asia kuntoon, hän jatkoi.
Pureskelin uutista vähän aikaa.
- Kuinkas kauan menee että leikkaukseen pääsee, kysyin.
- Tämähän ei ole kiireellinen. En tiedä keskussairaalan systeemejä, mutta luulen että muutaman kuukauden saat odotella, lääkäri vastasi.

Poppamiehen ennustus osoittautui luvalla sanoen optimistiseksi. Ei riittänyt muutama kuukausi eikä edes kokonainen vuosi. Koko prosessin aloittamisesta kului yli kaksi vuotta ja lopullisen diagnoosin saamisesta vuosi ja yhdeksän kuukautta leikkauspäivään. Keskussairaalassa oli muita kiireitä ja niiden syyt kyllä kävivät ilmi. Jouduin näet odotusaikana muutaman kerran käyttämään lapsia sairaalassa. Yhtä poikkeuskertaa lukuun ottamatta totesin saapuneeni monikulttuuriseen ympäristöön. Odotushuoneissa etninen monimuotoisuus oli rajusti yliedustettuna. En voi tietenkään varma asiastani olla, mutta etnisestä koostumuksesta ja tulkeista päätellen sairaalakaupungin VOK teetätti kelpo määrän töitä. Kansantalous kiittää, kun yhtä sairaalareissua kohti saadaan työllistettyä paitsi sairaalahenkilökuntaa, myös tulkkeja ja takseja.

Vuoden odotuslistalla olon jälkeen pokka petti. Soitin ja kysyin, koska vaiva olisi ollut mukava saada hoidettua. Ei se pahentunut eikä parantunut, siksi se ei kiireellinen ollutkaan, mutta keskeneräiset asiat rassaavat. Ystävällinen virkailija kertoi, että ei osaa sanoa kauanko menee. Riippuu siitä milloin saadaan aikaa hoitaa näitä ei-niin-kiireellisiä leikkauksia. Sain hillittyä itseni ja jätin sanomatta että heti kun keskitätte resurssinne niihin jotka tämän homman kustantavat. Eihän se hoitohenkilökunnan vika ole että poliitikot tekevät typeryyksiä.
Virkailija neuvoi että voin aina mennä yksityiselle puolelle. Tuumasin mielessäni että pitäkööt tunkkinsa. Periaatteesta en rupea maksamaan kymmenkertaista hintaa siitä, mikä minulle kuuluisi maksettujen verojen perusteella. Ymmärtäisin asian nikottelematta, jos Suomessa ei olisi julkista terveydenhuoltoa. Mutta en ymmärrä sitä, että veronmaksaja joutuu ensin kustantamaan muiden, jopa ei-suomalaisten hoidot julkisella sektorilla ja sen jälkeen omansa yksityisellä.
En tiedä, kuinka kauan olisi hermo pitänyt, mutta onneksi kutsu leikkaukseen tuli ennen sen pettämistä. Suhteellisen lyhyellä varoitusajalla kuitenkin, taisi olla päivälleen kuukausi H-hetkeen sen tipahdettua postilaatikkoon.

Jos prosessin alkuvaihe oli sujunut kankeasti ja epäonnekkaasti (jätän tietyistä syistä kertomatta muutamia asioita, mutta sanottakoon että piti käydä kahdessa eri paikassa lääkärillä ja asioida kolmen eri instanssin kanssa), niin tästä eteenpäin kaikki alkoi sujua mitä mallikkaimmin ja onnekkaimmin. Alkaen leikkausajankohdan määräytymisestä: hämmästyttävää kyllä, ei tarvinnut kuin yksi pikku siirto tehdä töiden järjestelemiseksi.

Lopulta koitti suuri päivä. Marssin sairaalan aulaan ja ilmoittauduin automaatilla. Se käski siirtyä N-kerrokseen X-osastolle. Pahaksi onneksi N-kerroksessa ei ollut opastetta X-osastolle, joten kysäisin henkilökunnalta, joka ystävällisesti neuvoi minut sinne minne olisin omalla arvauksellani mennytkin. Päädyin odotussaliin, jossa oli pari muuta potilasta penkeillä istuskelemassa. Ilmoitin viestillä Sallille, että täällä ollaan.

Tilanteen edistymistä seuraavan tunnin aikana onkin helpointa seurata minun ja Sallin viestinnällä, jota olen hieman editoinut:
Jaska (12.21): Äsken kutsuttiin sisään keski-ikäinen nainen nimellä Itänen-Läntinen.
(Intimiteettisyistä nimi muutettu yhtä hauskaksi kuin se oikeasti oli. Tarkistin jälkeenpäin sukunimihausta olinko todella kuullut sen oikein ja kyllä, senniminen löytyi. Minähän olen näistä älyttömistä yhdysnimistä kirjoittanut jopa kahdesti.)
Salli (12.25): Nukuitko yöllä ok?
(Olin lähtenyt kotoa ennen seitsemää. Salli oli nukkunut edellispäivänä sairastuneen lapsen huoneessa eikä ollut herännyt ennen lähtöäni.)
En ehtinyt heti vastata, sillä välittömästi viestin tultua yksi niistä hoitajista, jotka olivat aina silloin tällöin aulan läpi kulkeneet, marssi luokseni ja kysyi, olenko Mr. Brown. Tunnustin olevani, jolloin hän kertoi että ovat valitettavasti aikataulusta hieman myöhässä, mutta hän tuo esilääkityksen aivan hetken kuluttua. Kuten toikin.
Jaska (12.37): Joo, ei jännittänyt. Nyt tuli esilääkitys. Hoitsut eivät edelleenkään ole Holby City -tasoa. Tosin tämä joka minun kanssa asioi oli luultavasti vielä viisi vuotta sitten.
Salli (12.47): Vanhojahan ne Holbyssakin alkaa olla.
Salli (13.11): Joko kohta mennään?
Jaska (13.13): Juuri kävi hoitsu kysymässä alkaako ramaista eli vaikuttaako lääke. Sanoin että ei. Tarkemmin ajatellen olisin voinut vastata että ei muuten, mutta näytät nyt nuoremmalta kuin äsken.
Salli (13.20): Ramaista? Mutta eihän siinä nukutusta pitänyt olla?
Jaska (13.21): No ei, mutta kai tässä jotain puudutusainetta vahvistavaa on.
Jaska (13.24): Eikjä tssä mitlägfn vaiöftusta ti on goji ovelan.

Sitten Sisar Hento Valkoinen saapuikin paikalle entistä nätimmän näköisenä ja kehotti saapumaan lääkärin juttusille. Ylös noustessa tunsin oloni vähän ontoksi, eli esilääkitys oli tehnyt tehtävänsä.
Lääkäri puhui huonoa suomea tai tarkemmin sanottuna hyvää suomea mutta hieman puutteellisesti. Heimoveli näkyi olevan, joten ääntäminen oli täydellistä ja muutenkin rennon ja ammattitaitoisen oloinen heppu. Muutaman minuutin byrokraattisen rupattelun jälkeen siirryimme toimenpidehuoneeseen ja matkalla toinen, ihan suomalainen lääkäri, pyysi lupaa tulla seuraamaan operaatiota. Arvostettavaa ammattietiikkaa; kun kyseessä on harvemmin suoritettava toimenpide, niin pysyy oma osaaminen yllä. Niinpä operaatiossa oli paikalla kaksi lääkäriä ja se hoitaja, joka tässä vaiheessa lääkitystä alkoi näyttää jo nuorelta Marilyn Monroelta.

Itse operaatio sujui varsin rutiininomaisesti. Poppamies iski puudutuspiikit, jotka vain pikkuisen nipistivät. Sitten odoteltiin hetki ja veistohommiin. Mitään en tuntenut koko aikana ja jutusteltiin siinä samalla neljästään rennosti niitä näitä. Sekä itse operaatiosta noin yleisesti että ammattiasioista muutenkin. Jälkeenpäin harmitti, etten älynnyt katsoa kellosta kauanko meni, mutta huono veikkaus on parikymmentä minuuttia ensimmäisestä viillosta viimeiseen ompeleeseen. Operaation päätyttyä lääkärit poistuivat paikalta pukeutuessani ja Monroen Maikin reinkarnaatio ojensi kotihoito-ohjeet. Kiitin hyvästä hoidosta ja totesin, että ammattilaisten kanssa on aina mukava asioida, vaikka itse asia olisikin hieman ikävä. Operaatio tuli hoidettua luotettavasti ja tehokkaasti, henkilökunta sai palvelustaan ja osaamisestaan täydet pisteet. Vähän eri meininki kuin aikoinaan armeijan noitatohtoreilla.

Kyllä suomalainen julkinen terveydenhuolto on aina messun arvoinen!

12 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Tässä nyt jäi hieman epäselväksi, oliko se Monroen näköinen hoituri lopulta siis Marilynin vai Miken näköinen?

Anonyymi kirjoitti...

Kun olen ollut asiakkaana, potilaana, työntekijänä ja palveluntuottajana useassa terveydenhoidon toimijalla voin vahvistaa Jaskan kokemuksen turhista notkujista pitävän paikkansa. Notkujia löytyy myös ihan valtaväestön parista.

Oma lukunsa on sitten omaiset osastolla, Onko oikeasti sopivaa, että kolmen (3) hengen huoneeseen tunkee 10 vierasta yhdelle potilaalle ja viipyy viisi ryntia.

Vinkki: Älä sairastu viikonloppuna vakavasti - ensiapu on täynnä humalaisia ääliöitä.

Nuo esilääkitykset onnistuu vaihtelevasti, olen kerran nukahtanut odotussägylle, herännyt sitten operaatioon, ollut tarkkana kuin tikka koko ajan. Ja toisella kertaa ei mitään vaikutusta, sitten salissa unijukka kertoo, että polttaa hetken sitten ei tunnu mitään. Ehdin kertoa, että ei "tunnu mi" ennen kuin filmi katkesi.

Pyssymies

Qroquius Kad kirjoitti...

Arvauskeskuksiin saapuu neljänlaisia potilaita:

I: Sosiaaliset;
mummelit, joille odotushuone on tapaamispaikka kaikkien muiden mummeleiden kanssa. Siellä ehditään käydä läpi kaikki entiset, nykyiset ja tuttavien krempat ennen kuin siirrytään esittelemään sille nuorelle, komealle lääkärille sitä kuihtunutta kehonosaa, johon toivotaan uutta eloa lääkärin kosketuksesta.

II: Saikuttajat;
en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi lääkärit haluavat varta vasten pitää itsellään turhan, ylimääräisen vaivan kirjoittaa saikkulappuja kuumeesta tai muusta ilmeisestä, jonka sairaanhoitajat osaisivat aivan hyvin tehdä.

III: Hysteerikot;
näitä vaikuttaa olevan yhteiskunnassamme alati vain enemmän. Ihmisiä, jotka uskovat saaneensa Mustan Surman tai espanjantaudin tai jotain muuta vallan kauhiiaa.
Nykypäivinä heitä voi toki ymmärtää, mutta ei niitä, jotka ovat tulleet ja tulevat vastakin kiljumaan operointia keskeltäkatkeamisen vuoksi, koska heillä on pieru perseessä poikittain!
Heidän paikkansa olisi toki mielisairaalassa, mutta koska Suomi oli pantava Eurokuntoon, niitä ei enää ole.

IV: Oikeasti sairaat;
he eivät enää saa julkiselta puolelta hoitoa, kiitos kolmen yllämainitun ryhmän.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Niin, eipä tullut mieleen että olisi voinut olla Miken näköinen hoitsu. Ei ollut niin pahoja hallusinaatioaineita kropassa. Oli hyvä määritelmä tuo luokittelu. Vähän kuin se entisen lääkärin kahtiajako: ne joille ei tarvitse tehdä mitään ja ne joille ei voi tehdä mitään.

Pyssymies: Joo, notkujia löytyy tosiaan kaikista. Mutta suhteelliset osuudet ovat järkyttäviä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Käytännön puolella on vielä hätäpolin ja joukkosidontapaikan "triage":

ne, jotka selviävät hengissä ilman hoitoakin;
ne, jotka kuolevat vaikka kuinka hoidettaisiin;
ne, jotka selviävät oikealla hoidolla.

Ensimmäiselle ryhmälle tarjotaan rauhoittelua ja lääkitystä kipuun ja ahdistukseen;
toiselle tarjotaan rauhoittelua ja lääkitystä kipuun ja kuolemanpelkoon.
Hoito keskitetään kolmanteen ryhmään.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=kzJ5B5MvTd8 Kysynpä, täysin aiheen vierestä kyllä, Jaskalta että minkä tason kunnossa on ollut Veikka Gustafsson parhaimmillaan?

Vuorikiipeilyhän on paljolti kestävyyslaji, jossa myös pitää omata riittävästi ymmärrystä ympäristöstä jossa toimii, tai jos ei, voi viikatemies äkkiä tulla käymään Teknistä kiipeilyäkin osin.
Ja mitä mieltä olet yleisemmin, esim kalliokiipeilystä?
Lisäksi vielä maantiepyöräily listaan mitä mieltä Jaska on.

Anonyymi kirjoitti...

Etniset notkujat

Tuo mainitsemani 10 hengen joukkonotkunta koostui thaikuista, aika rasittavia laumana.

Mannet on myös innokkaita ja äänekkäitä notkujia.

Vaan pahimpia on ählämit. Äbäläwäbälää jatkuu ja jatkuu, sakkia on kuin KV:n maalilla.

Suomalaisissa on myös aika rasittavia tapauksia.

Pyssymies

Veijo Hoikka kirjoitti...

En edes yritä puolustella Suomen sairaaloiden sietämättömän hitaasti liikkuvia hoitojonoja. Ehkäpä ei-akuuttiin hoitoon pääsy ei perustu jonoihin. Professorin blogissa käsiteltiin tänään persujen vaalimainoksia, jotka olivat hyviksien mielestä aivan karmeita. Niissähän väitettiin vihjailtavan, että: "oli annettu ymmärtää, että asunnon saaminen perustuisi jonottamiseen, vaikka näin ei ole". Ehkäpä tämän tyyppinen ajatusharha liittyy myös sairaaloiden hoitojonoihin.
http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Triagesta yllä rupateltiin. Jorma "Retu" Salmela voisi kertoa asian hieman selkeämmin.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/sotakirurgi_jorma_salmela_on_yritetty_tappaa_nelja_kertaa_auttaminen_on

Syvällisemmän selvityksen triagesta ja sotakirurgiasta löytää sotakirurgiaa käsittelevästä hienosta teoksesta:

https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiJhfvKqofxAhVj-SoKHa-8CTAQFjADegQIBRAE&url=https%3A%2F%2Fshop.icrc.org%2Fdownload%2Febook%3Fsku%3D0570%2F002-ebook&usg=AOvVaw2V825b3ts8Hnr-VaE7XiQx

Anonyymi kirjoitti...

Tässä haluaisin muistuttaa, että takavuosina useita ulkolaisia päivystäviä lääkäreitä jouduttiin poistamaan Pörriäisen päivystysringistä, kun eivät pärjänneet terveyskeskuspäivystyksissä. Yksittäisiä tapauksia tiedän ihan julkiselta puolelta terveyskeskuksista.
Maitojunalla näitä tyyppejä sitten on valunut sairaaloihin erikoistumaan.
Aliresursoitu ja/tai yksityistetty terveyskeskustyö voi olla hyvinkin haastavaa ja kuormittavaa verrattuna kapea-alaisen erikoisalan rutiinityöhön.

-Uniikkinyymi, lääkäri

Anonyymi kirjoitti...

PS. Tulee ptsd:t, tosta youtube-videon windowsin herjaäänestä, kun kirjaukset ei mee läpi. ��

-Uniikkinyymi

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 20.49: Maantiepyöräily on kova laji. Sen ongelma on voittamisen poikkeuksellisen suuri satunnaisuus, joka on lähes joukkuepelien luokkaa. Kalliokiipeily on myös kovaa puuhaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Pyssymies: Jep, on suomalaisissakin näitä rasitusvammoja aiheuttavia tapauksia, ehkä noin 20 %. Mutta äläbäwäläböillä tämä prosentti on lähellä kahdeksaakymmentä ja ravikansalla sataa.

Veijo Hoikka: Olipa hurja juttu linkissä.

Uniikkinyymi: Joissakin lienee vikaa ihan osaamisessa. Mutta en voi edes kuvitella miten hoono soomi -lääkäri pärjäisi jossain Pielaveden terveyskeskuksessa, kun paikalle tulee syvintä savoa vääntävä vanhus.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se kielitaito taitaakin se isoin vika olla, mutta on se uskomattoman turhauttavaa, jos vastaanotolle tulee se kansakoulun pakolliset luokat ehdoin suorittanut maalaispappa, jonka ÄO tuskin on yli 85, ja joka ei ohjaamisesta ja tarkennuksista huolimatta suostu kuvaamaan oireitaan kuin maatalouskoneistoa kuvaavin murresanoin.

-Uniikkinyymi