Uusinta: Jaskan ruokablogi

Lukijalle: Kattilat ja kasarit esiin ja levyt lämpimiksi, tässä tulevat kuumat ruokavinkit:

Olen kuullut muoti- ja ruokablogien olevan kaikkein suosituimpia. Tämä on täysin ymmärrettävää; miksi kukaan viitsisi lukea historiasta, kestävyysjuoksusta, maahanmuutosta tai yhteiskunnasta, kun vaihtoehtona on jotain todella tärkeää, kuten pukeutuminen. Aikoinaan yritin hyödyntää surffiaaltoa kirjoittamalla muodista, mutta jostain syystä kävijämäärät eivät kymmenkertaistuneet. Yrittänyttä ei laiteta, joten vuorossa ruokablogi.

Maailma on pullollaan keittokirjoja, joissa ei jumaliste kerrota miten ruoka tehdään. Tai sanotaan niissä, että paista jauheliha tai silppua sipuli, mutta ei kerrota miten. Eikä niissä varsinkaan kerrota, mitä työkaluja ruuan valmistamiseen tarvitaan. Tämä puute pitää ilman muuta paikata ja jakaa muutama yksinkertainen, perusteellisesti neuvottu ruokaohje niille, jotka ovat yhtä avuttomia kuin allekirjoittanut oli siinä vaiheessa, kun muutti kotoa pois ja sai lähtiäislahjaksi Jaakko Tepon tapaan vain sata metriä etumatkaa. Ohjeissa on kerrottu ainekset ja työkalut, ne jotka ovat optionaalisia ovat suluissa.

Sen verran oletetaan, että lukija tietää, millä nimillä keittiötyökaluja ja raaka-aineita kutsutaan. Jos ei tiedä, voi käydä kaupan hyllystä katsomassa mikä on vispilä ja mikä on lanttu. Liesi on se iso kapistus keittiössä, jossa on yleensä neljä pyöreää läikkää päällä ja luukun takana oleva tyhjä tila, jota ei ole tarkoitettu tavaroiden säilytykseen. Sitä säädellään siinä olevista nappuloista. Ne nappulat, joissa on pieniä lukuja, säätävät lieden päällä olevien pyöreiden levyjen tehoja. Se nappula, jossa on suuret luvut, säätää sen uuniksi kutsutun tilan lämpötilaa, kunhan on kytkenyt ensin uunin päälle siitä nappulasta, jossa ei ole numeroita. Useimmissa liesissä on lisäksi uunin alapuolella pienempi kolonen, joka on ihan oikeasti säilytystila uunipelleille ym. tavaroille.


1. Salaatti

Tämä on sitä varten, että tällä on hyvä tehdä naisiin vaikutus. Mies joka osaa valmistaa salaatin! Sitä paitsi se on helppoa. Salaatin tekeminen on vähän sama kuin naisilla riidan aloittaminen; sen saa aikaan mistä tahansa aineksista ja lopputulos on aina sama. Niinpä pidetään homma yksinkertaisena.

Tarvikkeet:
yksi kiinankaali
purkillinen ananasmurskaa
puoli desilitraa appelsiinituoremehua
leikkuulauta (auki taiteltu ja huuhdeltu vanha maitopurkki kelpaa)
veitsi
(purkinavaaja)
muutaman litran kulho
lusikka

Ota veitsi. Mitä pidempi terä, sitä parempi. Myös leveys on hyvästä, mutta ei välttämätöntä. Semmoinen sarjakuvista tuttu veitsi, joka kourassaan kiinalainen kokki etuhampaat törröttäen jahtaa Daltonin veljeksiä, on paras. Leikkuulaudan kannattaa olla kaksi kertaa kiinankaalin kokoinen, mutta pienempikin käy, sitten homma vain pitää tehdä paloina. Poista kiinankaali muovikääreestä (tärkeää!) ja aseta se leikkuulaudalle tasainen puoli alaspäin. Leikkaa semmoisia 5 mm leveitä palasia poikittain kiinankaalista aloittaen sieltä vihreämmästä päästä. Kokonaan valkoiseen juuriosaan asti päästessäsi lopeta ja heitä se juuriosa huuthelkkariin. Käännä sitten leikkuulautaa 90 astetta vaakatasossa ja suorita sama leikkuuoperaatio kohtisuoraan. Onnittelut! Vaikein osa eli kiinankaalin pilkkominen on tehty. Kippaa palaset kulhoon. Avaa ananasmurskapurkki. Nykyään purkeissa on useimmiten kiskaisurengas, joten avaajaa et välttämättä tarvitse, ellet sitten rähmi rengasta irti ennen kannen avautumista. Tyhjennä purkki kulhoon. Täydennä tarvittaessa lorauksella appelsiinituoremehua. Ota lusikka ja sekoita. Parempaa kylmänä, eli anna olla tunti jääkaapissa ennen tarjoilua (ei välttämätöntä). Mitä salaattikastikkeen valmistamiseen tulee, älä edes yritä. Ei ne öljyt ja etikat kuitenkaan sekoitu. Osta kaupasta, niillä on paremmat emulgaattorit (älä kysy). Voit tietysti hämätä ja kaataa kaupan kastikkeen tyhjään pikkupulloon, jossa on jokin muu etiketti. Vosulle voi sitten valehdella, että on itse tehtyä. Ei se mitään eroa maussa huomaa kuitenkaan, samalta ne aina maistuvat. Jos kysyy reseptiä, hymyile vain hiljakseen ja mutise jotakin perhesalaisuudesta. Mimmit rakastavat salaperäisiä miehiä.


2. Munakas

Helpohko perussetti, jonka voi tehdä melkein missä tahansa tuntemattomassakin keittiössä sellaisista aineksista, joita löytää kaapista. Ja jos ei löydä, voi korvata ne jollain muulla. Ainoastaan munien kanssa on vähän kyseenalaista. Niitä ei välttämättä löydä kaapista ja niitä ei voi korvata millään, ei ainakaan omillaan.

Tarvikkeet:
Munia (noin kaksi per ruokailija, tosimies syö ainakin kolme mutta naisille riittää yksikin, tai jos ruoka onnistuu niin sitten tarvitsee naisen kanssa käyttää toistakin munaa, mutta ei nyt mennä siihen. Tai siis mennään siihen, mutta vasta ruokailun jälkeen – toivottavasti.)
Täytettä. Kelvollista materiaalia on kinkku (palana tai siivuina), meetvursti, nakit, katkaravut, tonni- tai muu kala. Noin parisataa grammaa per lärvi riittää.
Paistamiseen ruokaöljyä, voita tai margariinia
Suolaa ja pippuria
(Juustoa)
Veitsi
Leikkuulauta
Paistinpannu (Välttämätön, paljaalla levyllä paistaminen onnistuu kyllä mutta tekee naiseen negatiivisen vaikutuksen.)
Paistinlasta (Jos käytät teflonpannua, puinen, muuten ei väliä. Teflonpannu on se joka ei ole pikimusta.)
(Juustohöylä)

Ota täyte. Mikäli se on valmiiksi hienonnettu kuten tonnikala, älä tee mitään. Jos se on köntti, kaada leikkuulaudalle ja hienonna noin pikkusormenpään kokoisiksi paloiksi. Älä hienonna pikkusormeasi tai mitään muutakaan ulokettasi samalla. Esimerkiksi kinkkupalan hienontaminen onnistuu parhaiten siten, että leikkaat sen ensin vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Sen jälkeen pinoat siivut päällekkäin ja leikkaat ne vajaan sentin paksuisiksi suikaleiksi. Jos saat pidettyä pinon kasassa, sen parempi. Jos et, ei se mitään paitsi aikaa menee enemmän. Lopuksi käännät leikkuulautaa 90 astetta ja leikkaat suikaleet vajaan sentin pituisiksi paloiksi. Tai voit käyttää valmiita kinkkukuutioita, mutta ne ovat kalliimpia eivätkä tee vaikutusta naiseen.
Laita pannu levylle. Kaada siihen öljyä tai rasvaklöntti. Laita levy täysille. Pyörittele pannua niin, että rasva leviää koko pinnalle. Kun rasva on sulanut, riko munat pannulle. Ei noin! Lue nyt hyvä mies loppuun! Tarkoitus on, että pannulle tulee pelkkä munien sisältö, ei kuoria.
Siis munien rikkominen. Ota napakka ote munasta. (Koska tämän projektin tarkoitus on neuvoa kuinka hankkia naisia naisettomille, osaat oletettavasti ottaa munasta napakan otteen ilman tarkempaa kuvausta.) Kopauta munaa kevyesti johonkin terävään (ei päähäsi), esimerkiksi pöydän tai pannun reunaan. Ilmestyikö munaan pieni särö?
a) Ei.
b) Kyllä.
c) Koko helvetin muna on sisältöineen lattialla ja sotku on kauhea.
Mikäli a), kasvata voimaa varovasti kunnes saavutat tuloksen b). Mikäli c), siivoa sotku, ota uusi muna ja pienennä voimaa reilusti kunnes saavutat tuloksen b).
No niin. Nyt sinulla on muna, jossa on särö. Toimi nopeasti, sillä luultavasti säröstä alkaa jo valua pikkuhiljaa limaista nestettä, kuten munista yleensä. Vie muna pannun yläpuolelle särö alaspäin, tartu molemmin käsin sen päistä kiinni peukalot munan yläpuolesta pitäen ja vedä ylöspäin taittaen varovasti voimaa kasvattaen puoliskot erilleen. Voila! Sisältö on valunut pannulle ja kuoret ovat käsissäsi. Heitä kuoret hitoille. Jos pannulle putosi pienikin pala kuorta, yritä napsia se näpeilläsi pois – se ei maistu hyvältä. Toista munanrikkomisoperaatio, kunnes olet saanut tarpeeksi monta munaa pannulle. Yhdellä pannulla pystyy yleensä paistamaan maksimissaan kuuden munan munakkaan. Jos pitää jostain syystä tehdä suurempi, paista kaksi tai useampia munakkaita peräkkäin.
Kun munat ovat pannulla, ota paistinlasta, riko keltuaiset ja sekoita. Käännä samalla levyn lämpöä noin 2/3 –asentoon. Tämä ei ole välttämätöntä – jos paistat vain itsellesi niin anna mennä kolmosella, haaskautuu vähemmän aikaa ja pienestä palaneen kärystä ei tarvitse välittää. Kippaa täyte sekaan, mielellään ei yhteen kekoon vaan tasaisesti levittäen. Heitä perään ripaus suolaa ja pippuria. Ripaus tarkoittaa sitä määrää, jonka saat puristettua etusormesi ja peukalon väliin. Varmista, että pippurit ovat joko rouhittuja tai jauhettuja, kokonaisia pippureita käytetään vain keitoissa.
Jos teet itsellesi lihaisaa munakasta (kala- ja katkarapuversiot ovatkin akoille ja hätätilanteisiin), voit tässä vaiheessa ripotella pinnalle juustoraastetta tai jos juustosi on klöntti, olet leikannut valmiiksi siivuja ja peität munakkaan niillä. Juuston käyttöä ei yleensä suositella naisten kanssa, niillä on joku ihme fiksaatio liialliseen rasvaan.
Kun mössö alkaa muuttua jäykemmäksi (tähän menee pari minuuttia), on aika taittaa munakas. Valitse kummalta puolelta lähdet taittamaan. Työnnä paistinlasta reunalta munakkaan alle ja liikuttele sitä, jotta valitsemasi puoli irtoaa pannusta. Työnnä lopuksi paistinlasta munakkaan alle reunalta keskelle asti ja nosta varovasti. Käännä toinen puoli toisen päälle. Tämä ei luultavasti ensimmäisellä kerralla onnistu, mutta se ei vaikuta makuun, ainoastaan ulkonäköön. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Käännä levy nollaan ja anna munakkaan sisuksen kypsyä vielä pari minuuttia. Valmista tuli!


3. Jauhelihamakaronipata

Etenemme vähitellen kohti vaativampia settejä. Aikaisempia ei oikein voi edes mokata kovin pahasti, mutta tämän voi. Joten tarkkuutta, etenkin kun tässä pitää tehdä kahta asiaa yhtä aikaa mikä on miehelle vaikeaa. Siksi ruuanlaiton pitäisikin olla naisten työtä.

Tarvikkeet:
Jauhelihaa (noin 200 g per lärvi, enempi ei haittaa koska tähteet voi lämmittää)
Makaronia tai spagettia (yhtä paljon kuin jauhelihaa)
Lihaliemikuutio
Pippuria
(Valkosipulirouhetta tai -jauhetta)
(Sipulia tai sipulirouhetta tai -jauhetta)
Rasvaa tai öljyä
Paistinpannu
Paistinlasta
Kattila
Kauha
(Siivilä)
(Patakintaat)
Ketsuppia
(Soijakastiketta)

Tässä tehdään kahta asiaa yhtä aikaa, mutta voit ensimmäisellä kerralla itseksesi harjoitellessa tehdä ne yksi kerrallaan. Aloitetaan helpommasta eli makaronien keittämisestä. Jos jatkossakin päätät tehdä yhden asian kerrallaan, silloin kannattaa mieluummin paistaa ensin jauheliha. Tämä siksi että makaronit eivät jäähtyneinä enää maistu, kun taas jauheliha lämpenee kuumien makaronien seassa. Suositeltavaa on kuitenkin jatkossa tehdä operaatiot yhtä aikaa, se ei ole mahdotonta.

Valitse kattila siten, että makaronit täyttävät siitä enintään puolet. Tai koska sinulla on luultavasti vain yksi kattila, laita makaroneja enintään puolet kattilan tilavuudesta. Mutta älä vielä. Ensin täytä kattila vedellä vähän yli puolilleen. Laita kattila levylle ja levy täysille. Pudota lihaliemikuutio (muista poistaa kääre) kattilaan. Lirauta sekaan tilkka öljyä, jos sinulla sellaista on. Suositellaan rypsi- tai oliiviöljyä, moottoriöljystä tulee paha sivumaku. Jos öljyä ei ole, se ei ole välttämätöntä mutta makaronit saattavat takertua toisiinsa klöntiksi. Tällöin suositellaan käyrää perusmakaronia; mitä vähemmän tarttumapinta-alaa, sitä epätodennäköisempää klönttiytyminen on. Missään tapauksessa älä käytä spagettia ilman öljyä. Odota kunnes vesi kiehuu ja laita sitten makaronit veteen. Kun vesi alkaa uudelleen kiehua, käännä levyä pienemmälle sen verran, että kiehuminen vielä niukin naukin jatkuu. Makaronipakkauksessa lukee, kuinka kauan niitä pitää keittää. Yleensä keittoajat ovat yläkanttiin, älä ainakaan pidempään keitä tai niistä tulee lötköjä. Se on huonompi vaihtoehto kuin niiden jääminen vähän raa’oiksi. Raa’an voi aina selittää vosulle sanomalla että ne on keitetty al dente, mutta lötköille ei ole olemassa hyväksyttäviä tekosyitä. Spagetin kypsyyden voi tarkistaa heittämällä sen seinään. Raaka putoaa heti, kypsä tarttuu hetkeksi. Jos toimit näin, muista heittää vain yksi spagetti, ei koko kattilallista. Makaronia voit kokeilla tökkimällä kattilaa haarukalla (siis kattilassa olevia makaroneja, ei kattilaa itseään, senkin torvi!). Et sinä siitä mitään ymmärrä, mutta tekee vaikutuksen yleisöön. Ota ensi tökkäämisen jälkeen mietteliäs ilme ja totea ”vaatii vielä noin minuutin”. Ja minuutin kuluttua otat kattilan liedeltä. Todellisuudessa olet katsonut paketin kyljestä keittoajan ja käyttänyt siitä noin kolme neljäsosaa. Eli jos ohjeessa sanotaan 8 min, niin 5 min kohdalla tökkäät haarukalla ja 6 min kohdalla lopetat keittämisen. Sitten kaadat keitinveden pois. Tässä on hyvä käyttää siivilää ja yleensä välttämätöntä käyttää patakintaita, koska kattila on kuuma. Voi toki yrittää ilman siivilääkin pitämällä kantta vähän raollaan ja kaatamalla vedet tiskialtaaseen, mutta hyvin mahdollisesti lopputulos on paljon makaroneja tiskialtaassa, ainakin jos yrittää ilman kintaita. Mikä ei ole ollenkaan hyvä etenkin jos tiskialtaassa on likaisia astioita. Ja vaikka ei olisikaan, niin naisen mielestä tiskiallas on SAASTAINEN eikä mitään sinne joutunutta enää MISSÄÄN TAPAUKSESSA voi mättää takaisin kattilaan syötäväksi. Joten ole varovainen tai varmista, ettei nainen näe tätä vaihetta operaatiosta. Lopuksi palauta makaronit takaisin kattilaan tavalla tai toisella.

Seuraavaksi paista jauheliha. Keittokirjoissa neuvotaan, että jauhelihan paistamiseen ei tarvita rasvaa, mutta se on paskapuhetta. Ihan varmasti jauheliha jämähtää pannuun, jos sitä ei ole rasvattu. Eli laita pannulle rasvaa, pannu levylle ja levy täysille. Kun rasva on sulanut, kääntele pannua niin että koko pannu on rasvainen (kuitenkin vain yläpuoli, pannun alapuolella oleva rasva käryää ikävästi kuumalla levyllä). Kippaa jauheliha pannuun. Huomaa, että pakkauksissa on yleensä pohjapaperi, joka kannattaa poistaa pannulta, siitä tulee huono sivumaku. Kannattaa yrittää kipata siten, että paperi jää päällimmäiseksi, jolloin sen poistaminen on helpompaa. Tärkeää tietää jauhelihasta: se ei oikeasti ole jauhetta. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää pilkkoa sitä paistinlastalla mahdollisimman pieniksi murusiksi. Se onnistuukin näppärästi ja samalla tuleekin myös käänneltyä lihaa pannulla. Tämä on välttämätöntä. Jos sitä ei kääntele, niin toinen puoli kärähtää ja toinen on yhä raakaa. Mikä on tietysti keskimäärin hyvä, mutta ruuanlaitossa ei tunneta keskiarvoja. Kannattaa käännellä siten, että siirrät aina lihaa reunoilta keskelle päin, niin sitä ei pääse lipsahtamaan pois pannulta. Liha on kypsää siinä vaiheessa, kun se on enimmäkseen tummaa. Jos se on mustaa, olet mennyt liian pitkälle. Älä syötä sellaista naiselle.

(Vapaavalintainen lisä. Kun liha on vähän ruskistunut, pannulle voi laittaa sipulia sekaan paistumaan. Tätä ei kuitenkaan suositella aloittelijalle, koska sipuli pitää pilkkoa. Tässä välissä varmuuden vuoksi ohjeet. Ota sipuli. Leikkaa kanta ja kärki pois, noin puoli senttiä molemmista. Aseta leikkauspinta leikkuulautaa vasten ja halkaise sipuli. Poista uloin tai kaksi ulointa kerrosta. Sen jälkeen leikkaa ensimmäisen leikkauksen suuntaisesti vajaan puolen sentin suuntaisia siivuja. Yritä pitää sipulinpuolikkaat kasassa. Leikattuasi käännä leikkuulautaa 90 astetta ja leikkaa siivut vajaan puolen sentin mittaisiksi paloiksi. Siis samaan tapaan kuin kinkkumunakkaan ohjeessa kinkku.)

Ainekset ovat nyt valmiit. Seuraavaksi yhdistä ne. Eli ota makaronikattila, heitä joukkoon jokaista 200 g kohti hyppysellinen rouhittua tai jauhettua pippuria, merkillä ei väliä. (Voit halutessasi laittaa myös saman verran valkosipulirouhetta ja jos et käyttänyt sipulia, myös sipulirouhetta.) Kippaa paistettu jauheliha sekaan ja sekoita huolellisesti kauhalla. Valmista tuli! Ruuan lisukkeeksi muista varata ketsuppia ja halutessasi myös soijakastike tekee säväyksen.


4. Lihakeitto

Tämä on periaatteessa helppo nakki, koska sen voi tehdä melkein mistä tahansa. Tarvitsee vain lihaa ja juureksia. Mausteet ovat toki hyvä lisä. Liha voi olla oikeastaan mitä tahansa (meetwurstin toimivuutta vähän epäilen, ainakin jos tarkoitus on syöttää tätä naiselle eikä ainoastaan tuottaa kaloreita suolenmutkaan). Jos se on makkaraa tai nakkeja, niin lopputulos onkin makkara- tai nakkikeitto, joka on ihan sama. Pitää vain muistaa että ne ovat valmiiksi kypsytettyjä eli toisin kuin ohjeessa, niitä ei tarvitse keittää etukäteen. Ja parasta tässä on se, että tämä on helpompaa kuin kukaan uskoo. Aikaa kyllä menee, mutta odotellessa voi höpöttää naiselle jonninjoutavia. Siitä ne tykkäävät. Tässä välissä pitää antaa varoitus siitä, että jotkut nykyajan naiset ovat sen verran degeneroituneita, että ne ovat vajonneet ravintoketjussa pykälän verran alaspäin ja ruvenneet kasvissyöjiksi. Pysy niistä kaukana. Ethän halua seurustella lehmän kanssa, lihansyöjä eli kuuma kissimirri on sentään jotakin. Tosin osa kasvissyöjistä on vielä pelastettavissa, ronski huumori tyyliin "en minäkään voisi syödä söpöjä eläimiä, kyllä ne pitää ensin tappaa" on hyvä lakmustesti sen selvittämiseen onko tapaus kehityskelpoinen. Jos ei, voit olla varma että tuon jutun jälkeen se poistuu niskoja nakellen ja säästät aikaa ja vaivaa.

Tarvikkeet:
Sianlapa (tai jotain muuta lihaa, jatkossa oletetaan että lihaa on luiden poiston jälkeen noin 1 kg, pienennä muita tarvikemääriä samassa suhteessa)
Kahdeksan isoa perunaa
(Neljä jykevää porkkanaa)
(Puolen kilon lanttu)
(Puolen kilon nauris)
(Sata grammaa palsternakkaa)
(Kokonaisia pippureita)
(Rouhittua pippuria)
(Yksi iso sipuli)
(Vähän selleriä)
(Nippu persiljaa)
(Melkein mitä tahansa muita juureksia)
(Jälkiuunileipää ja voita)
Lihaliemikuutio
Helvetin iso kattila
Iso kulho tai useampia pienempiä
Leikkuulauta
Veitsi
Kauha

Laita kattilaan vettä sen verran, että saat sianlavan peitettyä. Kuten todettu, tähän kelpaa mikä tahansa liha mutta sianlapa on halpaa ja siitäkin tulee helkutin hyvää. Paremman lihan käyttäminen tähän olisi haaskausta. Odota että vesi kiehuu ja laita sianlapa vasta sitten veteen. Näin vältyt enemmältä vaahtoamiselta. Siis keitoksen, ei omasi. Jälkimmäiseltä vältyt kun olet varovainen lapaa kattilaan laittaessasi etkä roiski kiehuvaa vettä päällesi. Keitä lihaa tunti ja nosta sitten möykky pois. Heitä lihaliemikuutio tilalle.
Sillä aikaa kun liha kiehuu, ota kaikki juurekset käsittelyyn. Juuresten sopiva määrä vastaa ohjeessa mainittuja perunoita, porkkanoita ja lanttua. Jos sinulla on muutakin, niin vähennä näiden määrää siten, että saat suunnilleen saman määrän näitä rehuja. Tai jos on vähemmän, niin lisää. Suositeltavaa on kuitenkin, että perunoiden lisäksi olisi jotain muutakin. Pilko juurekset kuutioiksi kuten munakkaan yhteydessä kinkun pilkkominen neuvottiin. Paitsi että tällä kertaa palat saavat olla suurempia, noin sentin kokoisia kuutioita. Perunanpalat voivat olla tätäkin isompia. Yleensä sanotaan, että juurekset tulee kuoria, mutta peseminen riittää. Älä käytä tiskiainetta. Kuoriminen on tylsää, ei sitä viitsi tehdä eivätkä kuoret keitettyinä haittaa. Naiselle sanot kuitenkin, että kuorissa on parhaat ja terveellisimmät ravintoaineet ja siksi juureksia ei missään nimessä pidä kuoria. Uskoo se. Naisille voi aina perustella mitä tahansa, kun sanoo että se on terveellistä.
Sipulin pilkot kuten jauhelihamakaronipadan yhteydessä neuvottiin. (Huomaatko muuten miten kätevää: kun olet jonkin tempun opetellut, niin voit soveltaa samaa toisessa yhteydessä. Pätee myös naisiin, joitakin temppuja joita olet yhden kanssa opetellut voit soveltaa johonkin toiseenkin. Mutta kuten ruuanlaitossa, mitään temppua et voi soveltaa kaikkiin tapauksiin ja kaikkia temppuja voit soveltaa johonkin tapaukseen.) Heitä pilkotut palat isoon kulhoon tai sitten pienempiin, kun et kuitenkaan omista riittävän isoa.
Kun olet nostanut lihan pois, laita rehut kattilaan paitsi persilja. Heitä perään muutama kokonainen pippuri ja vähän rouhittuakin pippuria. Jos kokonaisia ei ole, laita rouhittua enemmän.
Jäähdytä liha. Tosikokki antaisi lihan jäähtyä sellaisenaan, mutta sinulla ei ole aikaa. Laita vapautuneeseen kulhoon kylmää vettä ja upota liha sinne pariksi minuutiksi. Sen jälkeen nosta se pois. Sisältä se on edelleen helvetin kuuma, joten älä polta näppejäsi paloitellessasi sitä. Kannattaa ensin paloitella vähän suurempiin möykkyihin, laittaa ne takaisin veteen ja ottaa sieltä yksi kerrallaan duunattavaksi. Jäähtyvät paremmin.
Lihan paloittelu osaa olla vittumaista hommaa. Siihen ei oikein ole muuta ohjetta kuin että pidä veitsi terävänä, niin ei tarvitse käyttää voimaa. Jos veitsi on tylsä, se lipsahtaa helpommin ja koska se on tylsä, olet joutunut käyttämään enemmän voimaa ja totta kai sormesi ovat tiellä. Hätänumero on 112. Irtileikattu sormi kannattaa laittaa jäihin, niin sen saa ehkä ommeltua takaisin. Mutta takaisin lihanleikkuuseen. Virallinen ohje sanoo, että lihaa pitää aina leikata poikkisyin, mutta se on paskapuhetta. Ainakin jos lihapala on luinen, jolloin saat huviksesi arvata onko possu ymmärtänyt kasvattaa lihansa luuhun kiinni sopivastipäin, häh? Leikkaa liha pieniksi paloiksi, vähän samoin kuin kinkku siinä munakasohjeessa. Irroita kalvot ja luut sekä epäilyttävältä näyttävät palat. Luun putsaaminen on hankalaa, mutta tee se tarkasti - juuri siinä ovat kiinni ne parhaat palat, jotka antavat keittoon sen syvällisimmän maun.
Lihan pilkottuasi laita se kattilaan. Sillä aikaa rehut ovat kypsyneet, olettaen että on kulunut vähintään varttitunti. Jos on kulunut liian kauan, ne ovat mössönä. En tiedä mikä on liian kauan, koska olen aina saanut lihan pilkottua ajoissa. Laita kommentteihin tietoa jos lipsahtaa, niin tietääpä sitten.
Koska liha on jäähtynyt, se pudottaa sopan lämpötilan alle kiehumispisteen. Nosta se takaisin kiehuvaksi ja keitto on valmis. Ripottele lopulta päälle ihan pikkuisiksi paloiksi silppuamasi persilja, jos sellaista sattuu olemaan. Tarjoa jälkiuunileivän kanssa. Leivän päälle voita eikä mitään helvetin margariinia.


5. Pullat

Siirrymme jälkiruokaosastolle. Pullataikinan teko on kätevä taito. Perusmössöstä pystyy valmistamaan pitkoja, korvapuusteja ja tiedä vaikka mitä, mutta aloitetaan yksinkertaisesta eli peruspullista.

Tarvikkeet:
Hiivaa
Vehnäjauhoja (leivontakarkeaa)
Munaa
Kardemummaa
Suolaa
Sokeria
Raesokeria
Voita, leivontamargariinia tai ruokaöljyä
Kulho
Puuhaarukka (ei puinen ruokailuhaarukka, vaan paistinlasta jossa on koloja)
Leivinpaperia
Pullasuti (perseensutia voi käyttää, jos se on suoraan paketista otettu)

Ensin tehdään taikina. Siihen on monta konstia, mutta tässä on varsin yksinkertainen. Lämmitä kaksi desiä vettä kädenlämpöiseksi ja laita kulhoon. Maitoakin voi käyttää. Tähän määrään riittää puoli pakettia hiivaa. Murenna hiiva veteen ja sekoita puuhaarukalla (no joo joo, tavallinenkin haarukka käy jos muuta ei ole), kunnes vedessä ei enää ole havaittavia möykkyjä. Tämän jälkeen lisää jauhoja ja jatka sekoittamista. Älä helvetissä laita liikaa. Taikinaan saa aina lisää jauhoja, mutta niitä on oikeastaan mahdotonta ottaa sieltä pois. Aina lisäämisen jälkeen sekoita, kunnes seos on sopivan jäykkää. Eli vielä juoksevaa, mutta huomaat reunoilla pintajännityksen aiheuttaman kaaren. Tämän jälkeen peitä kulho pyyheliinalla ja jätä pöydälle paisumaan ainakin varttitunniksi.
Sopivan ajan kuluttua kurkkaa pyyheliinan alle. Näkyykö taikinanjuuressa ilmakuplia, mielellään jotain parikymmentä ja onko se turvonnut kooltaan vähintään puolitoistakertaiseksi?
a) Näkyy ja on turvonnut. Tässä tapauksessa jatka eteenpäin.
b) Ei näy. Pyyheliina uudelleen päälle, odota viisi minuuttia ja tarkista uudelleen.
c) Tunti on kulunut ja mitään kuplia ei näy. Tässä tapauksessa olet taas sössinyt. Jos et halua ottaa riskiä, heitä sörsseli helvettiin ja yritä alusta uudelleen. Vesi kädenlämpöiseksi, ymmärsitkö? Kädenlämpöiseksi ei tarkoita käden lämpötilaa tullessasi paljain käsin 30 asteen pakkasesta, vaan sellaista jolla kullista kiinni ottaessasi ei stondis lopahda. Tämän mielikuvan luulisi antavan motivaatiota hoitaa homma oikein, koska tämän tarkoitus on ulkoistaa kullista kiinni ottaminen naiselle.
Oletetaan että taikina kuplii. Riko joukkoon kaksi kananmunaa (ohje munien rikkomisesta munakkaan yhteydessä), lisää joukkoon pieni ripaus suolaa, reilu ripaus kardemummaa ja desilitra sokeria. Tällä välin olet laittanut 100 g voita sulamaan mikroon (käytä sulatuslämpöä, se mikrossa oleva lumihiutaleen kuva tarkoittaa sitä, ei pakastamista). Kaada voisula joukkoon ja sekoita puuhaarukalla niin, että munien keltuaiset rikkoutuvat ja seos on suunnilleen homogeenistä (jos epäilet että tämä tarkoittaa jotain setalaista, lue kemian kirjasi uudelleen). Lisää jauhoja. Sekoita. Lisää jauhoja. Sekoita. Lisää jauhoja. Sekoita JA LOPETA HITTO VIE SE JAUHOJEN JATKUVA LISÄÄMINEN! Puuhaarukka katkesi jo, kun seos on liian jäykkää. Yritä saada tikut pois taikinasta. Siinä vaiheessa kun puuhaarukka tuntuu taipuvan, lopeta ja ota se pois. Tunge kätesi jauhopussiin. Sitten tunge kätesi taikinaan. Jos et tunge sitä jauhopussiin ensin, kaikki taikina tarttuu käteesi. Nyt tarttuu vain puolet. Mutta älä hermostu. Vatkaa taikinaa kädelläsi. Vähitellen taikina alkaa irrota kädestäsi. Jos ei irtoa, lisää jauhoja sillä puhtaalla kädelläsi. Sopiva määrä on se, että kulhon pohjalla näkyy pikkuisen jauhoja koko ajan. Lopulta taikina alkaa kyllä irrota. Sitten se on valmista leivottavaksi.
Kuten todettu, tässä leivotaan pikkupullia mikä on helpointa. Ota semmoinen vähän tennispalloa pienempi möykky taikinaa ja pyörittele sitä käsissäsi. Ei SITÄ, senkin pöljä, vaan taikinaa! Kun taikina on suunnilleen pallon muotoinen, mäiskäise se leivinpaperille jonka olet asettanut uunipellille. Toista toimenpide, kunnes taikina on loppu.
Riko yksi kananmuna pieneen kuppiin tai tarvittaessa juomalasiin. Voitele pullat kananmunalla pullasudin avulla. Ota raesokeria ja ripottele sitä jokaisen pullan päälle kymmenkunta murua. Ei tarvitse laskea, kunhan nyt suurin piirtein. Laita pullat uuniin, jonka olet lämmittänyt 225-asteiseksi. Anna olla uunissa noin viisitoista minuuttia. Tai vähemmän. Tai enemmän. Tiedät sopivan ajan siitä, että pullat ovat muuttuneet kauniin värisiksi.


6. Ohukaiset

Lopuksi tekniikkaa, jolla voi tehdä vaikutuksen. Eli suositus - ei vaan määräys - on, että opettelet tätä vähintään kerran ennen kuin teet tämän naisen silmien edessä.

Tarvikkeet:
Nestettä. Maitoa, soija- tai kaurajuomaa, vissyvettä, vettä.
Munia
Vehnäjauhoja (leivontakarkeaa)
Suolaa
Sokeria
Ruokaöljyä
(Voita tai margariinia)
(Mansikka-, vadelma- tms. hilloa)
(Jäätelöä)
Kulho
Vispilä tai sähkövatkain
(Kauha)
Paistinpannu (lettupannua voi käyttää)
Paistinlasta

Kaada kulhoon puoli litraa nestettä. Vissyvedestä varoitus, että joitakin se pierettää. Ei suositella jos et tunne ainakin oman suolistosi toimintaa ja tarkoitus on saada vosu sänkyyn yöksi. Riko joukkoon pari-kolme kananmunaa. Lisää ripaus suolaa ja sokeria. Lisää vähitellen jauhoja sen verran, että taikina on yhä juoksevaa mutta jäykkää. Usein käy niin, että taikina tuntuu löystyvän kesken paistamisen, jolloin jauhoja voi lisätä. Muista että jauhojen poistaminen taikinasta on vaikeampaa kuin niiden lisääminen.
Sekoita taikina vispilällä. Sähkövatkain on vielä parempi, vispilän kanssa tuppaa jäämään jauhomöykkyjä. Ainakin jos kaadat jauhot itse. Helpointa on jos joku kaataa jauhoja hiljalleen ja toinen vatkaa samaan aikaan. Tämä on konsti saada nainen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi.
Laita paistinpannuun rasvaa ja sulata se. Lettupannu eli semmoinen jossa on monta pientä lokeroa on myös OK, mutta tässä keskitytään oikeisiin räiskäleisiin, koska niiden kanssa voi opetella vaikutuksen tekevän tempun. Ota taikinaa kauhaan tai johonkin muuhun sopivaan astiaan. Kaada taikina sulaneen rasvan päälle. Pyöräytä pannua niin että taikina peittää koko pannun pohjan. Anna paistua kunnes huomaat päällysosan taikinan muuttuneen kiinteäksi. Sitten räiskäle käännetään. Lällärit käyttävät tähän paistinlastaa. Sinä käytät paistinlastaa vain siihen, että työnnät lastan varovasti räiskäleen reunan alle ja varmistat, että se ei ole tarttunut kiinni pannuun ja jos on, irrotat sen pannusta varovasti.
Sitten otat pannun kahvasta kiinni ja nostat sen liedeltä pois. Sen jälkeen kaikki on ranteesta kiinni. Aseta pannu loivasti laskevaan kulmaan, suorita nopea nykäisy ylöspäin ja loppuvaiheessa aavistuksen itseesi päin. Pysäytä pannu, jolloin räiskäle jatkaa matkaansa ylöspäin ja loppunykäisyn ansiosta saa pyörivän liikkeen. Ota siitä koppi pannulla. Suoritus on täydellinen, mikäli räiskäle on kääntynyt äskeinen yläpuoli alaspäin pannua vasten menemättä lainkaan ruttuun tai taittuneeksi. Tässä onnistuminen vaatinee erinäisiä harjoittelukertoja ja muutaman lattialle päätyneen räiskäleen. Siksi käskin harjoitella tätä ensin yksin, mutta kuuntelitko sinä? No joo, hyvällä tuurilla saat räiskäleen kiinni mutta kummallisena myttynä. Mutta kyllä se siitä, parin kerran jälkeen onnistuu jo ja muutaman kerran jälkeen onnistumisprosentti on sama kuin NHL-maalivahdin torjuntaprosentti eikä se siitä sen paremmaksi nousekaan. Aikanaan voit sitten treenata huikeamman tempun eli puolen kierroksen sijaan puolitoista. SE tekee jo oikeasti vaikutuksen. Kaikkein huikeimman vaikutuksen tekee, jos tämän onnistuu tekemään vaikka neljän letun lettupannulla, mutta ei ole olemassa todisteita siitä, että kukaan olisi koskaan tässä onnistunut.
Paista toista puolta vähän lyhyemmän aikaa kuin ensimmäistä. Kippaa räiskäle lautaselle, lisää uusi voinokare pannulle ja taikina päälle. Jos letut tuntuvat paistuvan turhan tummiksi jääden silti sisältä kunnolla kypsymättä, pienennä levyn lämpöä. Paina mieleesi sopiva säätöasento ja käytä sitä seuraavalla kerralla.
Tarjoa letut hillon tai jäätelön kanssa. Mansikka- ja vadelmahillot ovat hyviä. Kaupoissa myydään myös erillistä lettuhilloa, mutta kuka haluaisi syödä letuista tehtyä hilloa? Tarjoillessasi voit toki testata vaimokokelaasi oivalluskykyä ja huumorintajua sanomalla, että ohjeen nimi on vipattava lettu. Jos hän ei tajua tai tajuaa ja närkästyy, merkitse miinuspiste. Jos hihittää ja pikkuisen punastuu, merkkaa iso plussa. Sitä paitsi ohjeen nimi on mitä sopivin tähän yhteyteen, sillä tavoitteenahan on saada nimelle täsmälleen käänteinen toiminto aikaan.


Näillä muutamalla perusohjeella pääset jo pitkälle. Kun nyt osaat tärkeimmät, voi olla että keittokirjankin ohjeet alkavat jo avautua. Ja pidä aina kirkkaana mielessä todellinen tavoitteesi. Sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.. Sama toimii myös kääntäen, sillä miehen ruuanlaittotaito on myös tie naisen sydämeen. Ja kuten kaikki tiedämme, niin tie naisen vatsalle käy sydämen kautta.

Huipulla tuulee

Yksi vuorikiipeilyn suurimmista haasteista on ns. Seitsemän huippua eli nousu jokaisen mantereen korkeimmalle huipulle. Tähän saavutukseen ylsi ensimmäisenä amerikkalainen liikemies ja amatöörivuorikiipeilijä Richard Bass vuonna 1985. Sittemmin lukuisat vuorikiipeilijät ovat toistaneet tempun.

Maanosien korkeimmista vuorista voi sitten ottaa askeleen pidemmälle (vai pitäisikö sanoa matalammalle) ja lähteä tavoittelemaan eri maiden korkeimpia huippua. Äkkiseltään luulisi, että homma hoituu keskimäärin teknisesti helpommin kuin eri maanosien korkeimpien huippujen valtaus – korkeimmat kun on jo hoidettu. Aikaa ja rahaa vain palaa paljon enemmän. Toisin kuitenkin käy ja melkoisen yllättävistä syistä. Tämä on nimittäin sellainen temppu, että kukaan ei ole siihen koskaan pystynyt eikä päässyt edes kovin lähelle.
Aavistuksen vaikeuksiin johtavista syistä saa jo siitä, että pelkästään maanosien ”seitsemän huippua” eivät olekaan niin yksikäsitteisiä kuin luulisi. Oikeastaan vain neljä niistä on selviä tapauksia: Aasian Mount Everest, Etelä-Amerikan Aconcagua, Pohjois-Amerikan Mount McKinley ja Afrikan Kilimanjaro. Niissä ainoat epäselvyydet ovat ne, pitäisikö Mount Everestiä kutsua Chomolungmaksi tai Sagarmanthaksi ja Mount McKinleytä Denaliksi, kuten se on nykyään virallisesti nimetty. Myös viides eli Antarktiksen Vinsonin massiivi on aika lailla selvä tapaus, kun läheinen Mount Tyree on osoittautunut mittauksissa muutaman kymmenen metriä matalammaksi. Mutta onko Euroopan korkein vuori yleensä listassa esiintyvä Elbrus vai onko se sittenkin Mont Blanc? Riippuu siitä mihin Euroopan ja Aasian raja asetetaan. Australia (tai Oseania) on ongelmallisin. Alkuperäisellä listalla oli Mount Kosciuszko, 2228 m, Australian mantereen korkeimpana vuorena. Vaihtoehtoisella listalla taas on Uuden Guinean korkein vuori Puncak Jaya, 4884 m. Nykyään nämä molemmat yleensä listataan varmuuden vuoksi, mutta ei siinä kaikki. Jotkut ovat esittäneet, että listalla kuuluisi oikeastaan olla Mount Wilhelm, 4509 m, koska Puncak Jaya kuuluu Indonesian - aasialainen valtio - puoleiseen osaan Uutta Guineaa, kun taas Mount Wilhelm kuuluu Papua-Uuteen-Guineaan. Kukaan ei sentään ole esittänyt listalle Uuden-Seelannin (jos Uuden Guinean saari osin Indonesiaan kuuluvana diskvalifioidaan) korkeinta vuorta Mount Cookia, 3724 m. Tosin tällöin pitäisi epäillyksi nostaa myös Havaijin korkein vuori Mauna Kea, 4205 m, onhan Havaiji tavallaan osa Oseaniaa ja ollut aikoinaan itsenäinen kuningaskunta.

Tästä saa varmaan jo jonkinlaisen aavistuksen siitä, millaisiin ongelmiin vuorikiipeilijä joutuu jos yrittää jahdata jokaisen maan korkeinta kohtaa. Toki useimmissa maissa asia on yksikäsitteinen ja korkein kohta suhteellisen helppo saavuttaa. Esimerkiksi Viron korkeimmalle mäelle pääsee autolla. Suomessa joutuu varautumaan muutaman päivän patikointiin, mutta vuorikiipeilytaitoja ei tarvita. Ja tämäkin kutistuu päiväreissuun, jos lähtee Norjan puolelta, josta on Suomen puolelta tapahtuvaan lähtöön verrattuna vain kymmenesosa matkasta Haltille lähimmältä tieltä. Mutta sitten ne haasteet. Jaetaan muutamaan alakohtaan ja annetaan esimerkkejä.


1. Kuinka monta maata pitää listalle laittaa?

Tässä videossa on listattu 198 maata. Suomenkielisen Wikipedian listassa on 195, mutta siitä puuttuu Etelä-Sudan eli pitäisi olla 196. YK:ssa on 193 jäsenmaata, joka voidaan asettaa minimirajaksi.
Wikipedian listassa kyseenalaisia ovat Vatikaani (joka on YK:n tarkkailijajäsen), Kosovo (ei jäsen) ja Taiwan (ei jäsen). Lisäksi YK:lla on tarkkailijajäsenenä Palestiina. Mikäli nämä neljä lasketaan varmuuden vuoksi mukaan, saadaan 197 maata.
Tämän lisäksi on tapaus ”ei kuulu yhdellekään maalle” eli Antarktis. Koska tämä on mukana seitsemän maanosahuipun listalla, on se laskettava myös tähän. Saadaan siis yhteensä 198 maata tai vastaavaa, joiden korkeimmalle kohdalle pitäisi päästä.
Tähän voidaan sitten lisätä halutessaan erilaisia kiisteltyjä ja epäitsenäisiä alueita miltei loputtomiin. Marokon miehittämä, itsenäisyyttä haluva Länsi-Sahara? Pitäisikö Hongkong laskea mukaan? Entä Ranskalle kuuluva Komorien saari Mayotte? Ahvenanmaa? Antaa olla, pitäydytään luvussa 198.


2. Lievää helpotusta: kaksi yhden hinnalla

Aloitetaan helpottamalla urakkaa. Vuoristot ovat luonnollisia rajoja ja niinpä monen maan korkein kohta on samalla naapurimaankin korkein. Näin ei tietenkään ole aina, vaikka korkein kohta rajalla sijaitsisikin eikä vastaesimerkkiä hakiessa tarvitse edes maan rajaa ylittää – Suomen korkein kohta Halti on Norjan rajalla, mutta ei suinkaan Norjan korkein kohta. Korkeampi kohta löytyy Norjan puolelta jo muutaman kymmenen metrin päästä.
Yksikään kohta ei myöskään ole yhtä aikaa kolmen maan korkein kohta, vaikka kolmen maan rajapyykki joskus vuorenhuipulle osuukin.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. On asiallista, että maailman korkeimman vuoren valtaamalla saa samalla listalle kaksi maata.

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Tosin ranskalaiset väittävät rajan kulkevan siten, että aivan huippu olisi kokonaan Ranskan puolella.

Albania ja Pohjois-Makedonia: Korab 2764 m.

Guinea ja Norsunluurannikko: Mount Nimba, 1752 m.


3. Ei ole ihan helppoa kiivetä...

Lukuisat vuoret vaativat jo melkoisia kiipeilytaitoja. Rajaksi tässä on vedetty Aconcagua, joka ei välttämättä edellytä varsinaiseen tekniseen kiipeämiseen soveltuvaa välineistöä. Sitä hankalammaksi arvioidut löytyvät listalta.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. Lähes 4000 kiipeilijää on päässyt huipulle ja yli 200 on kuollut. Kuoleman ja onnistumisen suhde on siis reilut viisi prosenttia.

Pakistan: K2, 8611 m. Maailman toiseksi korkein vuori on huomattavasti kovempi reissu kuin korkein. Vuoteen 2018 mennessä 367 onnistujaa ja 91 kuollutta. Siis yksi neljästä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kun mennään yli kahdeksan kilometrin ”kuolemanvyöhykkeelle”, kukaan ei voi koskaan tietää tuleeko elävänä takaisin. Kuolleisuus on noin 20 %. Eikä siinä kaikki mitä Kanchenjungaan tulee, kuten seuraavasta kategoriasta huomataan.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Kukaan ei tiedä, kuinka vaikeaa tälle vuorelle on kiivetä siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole koskaan vielä kiivennyt syistä jotka kuuluvat seuraavaan kategoriaan. Helppoa se tuskin on, korkeuttakin on jo tuon verran.

Tadzikistan: Qullai Ismoili Somoni, 7495 m. Neuvostoaikana vuori tunnettiin nimellä Pik Kommunizma eli kommunismin huippu. Harvoin on annettu vuorelle sopivampaa nimeä: kommunismin huippu on siis lähes mahdoton saavuttaa, elinkelvoton, hyytävä ja myrskyinen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Ensinousu vasta 1960, mikä kertoo haasteista.

Kirgisia: Dzengis Tsokusu, 7439 m. Maailman pohjoisin yli seitsemän kilometriä korkea vuori eli jo ilmasto aiheuttaa ongelmia.

Kazakstan: Khan Tengri, 7010 m. Tai sitten tämä on maailman pohjoisin yli seitsenkilometrinen, jos huippujäätikön paksuus lasketaan mukaan.

Peru: Huascaran, 6768 m. Vaikka vuori ei ole Etelä-Amerikan korkein, se on helpoimmaltakin reitiltään kiipeilytaitoja vaativa. Nousu vaatii yleensä lähes viikon.

Ecuador: Chimborazo, 6310 m. Maailman korkein vuori maapallon keskipisteestä mitaten edellyttää kalliokiipeilytaitoja.

USA: Denali, 6194 m. Teknisesti ei niin haastava, mutta Alaskan kylmyys ja myrskyt ovat koituneet monen yrittäjän kohtaloksi Pohjois-Amerikan korkeimmalla vuorella.

Kanada: Mount Logan, 5959 m. Täsmälleen samat sanat kuin edellä.

Georgia: Skhara, 5201 m. Läheistä ja korkeampaa Elbrusia jyrkempi ja vaativampi.

Kenia: Mount Kenya, 5199 m. Afrikan toiseksi korkein vuori edellyttää kiipeilytaitoja, toisin kuin korkein Kilimanjaro.

Indonesia: Puncak Jaya, 4881 m. Oseanian korkein vuori on kiipeilyteknisesti maanosien korkeimmista vaikein – siis vaikeampi kuin Everest ja Denali.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Ei niitä vaikeimpia vuoria, mutta pitää hallussaan ennätystä kuolleiden määrässä: arviot vaihtelevat välillä 6000–8000. Nykyään turvallisuus on parantunut, mutta vuori vaatii edelleenkin 10-20 kuolonuhria vuosittain.

Sveitsi: Dufourspitze, 4634 m. Tyypilliseen tapaan Alppien toiseksi korkein vuori on haastavampi kuin korkein.

Itävalta: Grossglockner, 3798 m. Vaatii perustaidot kalliokiipeilyssä.

Uusi-Seelanti: Mount Cook, 3754 m. Vaatii kiipeilytaitoja ja äkillisesti muuttuvat sääolot tuovat oman lisähaasteensa.

Saint Vincent ja Grenadiinit: La Soufriere, 1234 m. Tai jotain sinnepäin. Tulivuori purkautuu parhaillaan, purkaus alkoi 9.4.2021 ja korkeus saattaa muuttua. Joka tapauksessa huipulle ei nyt ainakaan vähään aikaan ole mitään asiaa.


4. Eikä ole välttämättä helppoa edes päästä paikalle...

Monille vuorille pääsemiseksi on asetettu luonnollisia tai vähemmän luonnollisia rajoitteita. Listaan olisi esimerkiksi voinut laittaa vielä lukuisia lähinnä afrikkalaisia maita lisää, sillä sikäläiset korkeimmat kohdat sijaitsevat useimmiten syrjäisillä alueilla joissa henki on höllässä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kanchenjungalle ei myönnetä niin vain lupia ja jos sattuu sellaisen saamaan, ei silti saa nousta aivan huipulle asti. Vuori on näet paikallisille pyhä eikä sen huipulle saa astua.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Bhutanilaiset ottavat vuorten pyhyyden vielä astetta vakavammin: vuorikiipeily on maassa täysin kiellettyä. Ainoa tapa päästä vuorelle olisi laittomuuksiin syyllistyminen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Turistireissu Afganistaniin ei ole ensimmäisenä toivelistalla. Vuori sijaitsee Afganistanin itäisimmässä osassa, Wakhanin käytävässä, jonne päästäkseen on ensin selvitettävä erinäisiä muita haasteita talibaneista alkaen.

Myanmar: Hkakabo Razi, 5881 m. Ensinousu vasta 1996. Vuoren juurelle pääsy vaatii neljän viikon marssin läpi sademetsän. Maan hallitus salli ulkomaalaisten tulon alueelle vasta 1993. Tiettävästi vuoren huipulle on noussut vain neljä ihmistä, joista kaksi selvisi elävinä takaisin.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Lähistöllä vaanivat hallitusta vastustavat sissiliikkeet. Huipulle noustiin ilmeisesti viimeksi 2015 ja sitä ennen oli parinkymmenen vuoden tauko. Ja lisäksi maininta myös kohdassa 6…

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m. Ugandan puolelta marssi juurelle kestää päiväkausia. Kongon puolelta ei kukaan halua edes yrittää sisällissodan takia.

Antarktis: Vinsonin massiivi, 4892 m. Se on Antarktiksella, mikä tarkoittaa sitä että hintalappu lähtee 30 000 dollarista ylöspäin. Tämä siis siitä eteenpäin, kun on ensin selvittänyt itsensä Chileen ja hommannut varusteet.

Jemen: Jabal An-Nabi Shu’ayb, 3666 m. Kiipeäminen ei ole kovin haastavaa, haastavampaa on selvitä vuoren juurelle joutumatta keskenään sotivien jemeniläisten ampumaksi tai kaappaamaksi.

Irak: Cheekha Dar, 3611 m. Kurdistanin levottomalla alueella. Myös Iranin rajalla. Matkalla on syytä varoa miinakenttiä, jotka ovat perua Iranin-Irakin sodan ajoilta ja paikallisten täsmällisyyden tuntien taatusti huolella merkittyjä.

Tsad: Emi Koussi, 3415 m. Suomeksi ”nälän vuoret” ja jos afrikkalaiset antavat tällaisen nimen niin selviytyminen ei ole helppoa. Ihan keskellä Saharaa. Koko reilun kahdensadantuhannen neliökilometrin hallintoalueella on vähemmän kuin 0,5 asukasta neliökilometrillä ja se on silti ylikansoitettu.

Eritrea: Emba Soira, 3013 m. Eritrea ei ole niitä mukavimpia turistikohteita muutenkaan ja vuoren huipulla on tiettävästi Israelin salainen kuunteluasema, joten luvaton tunkeilija saattaa löytää itsestään Galil-rynnäkkökiväärin tekemiä reikiä.

Oman: Jebel Shams, 3009 m. Korkeimmalle huipulle ei ole mitään asiaa, koska se on sotilastukikohta. Naapurihuipulle järjestetään retkiä, mutta joutuu tyytymään alle kolmeen kilometriin (2997 m).

Brasilia: Pico da Neblina, 2995 m. Korkeus ei ole Etelä-Amerikan mittakaavassa kummoinen, mutta vuori on keskellä asumatonta sademetsää ja huippu on varsin terävä. Lisäksi se sijaitsee intiaanireservaatissa, jonne pääsemiseksi tarvitsee kaivaa kuvetta luvan saamiseksi.

Laos: Phou Bia, 2819 m. Keskellä sotilasaluetta tämäkin. Tosin Laosin hallitus suunnittelee tekevänsä paikasta turistikohdetta.

Syyria: Hermon, 2814 m. Hermoille tämä käykin. Syyriaan ei tee mieli matkustaa. No, onneksi vuoren huippu onkin Libanonin puolella. Periaatteessa vuorta miehittää Israel, mutta käytännössä huipulla on YK:n tarkkailuasema. Eli eipä taida huipulle olla tavallisella tallaajalla asiaa.

Pohjois-Korea: Paektu, 2744 m. Kiipeäminen ei ole vaikeaa, mutta hankalampaa on päästä Pohjois-Koreaan ja saada lupa siihen. Monet kiipeävätkin Kiinan puolelta, mutta silloin jää Pohjois-Korean puolella oleva korkein kohta saavuttamatta.

Libya: Bikku Bitti, 2266 m. Saharan vaikeapääsyisimmässä osassa, vielä syrjäisemmässä kuin samassa vuoristossa oleva Tsadin korkein vuori. Hallintoalueella asuu yksi ihminen per kymmenen neliökilometriä ja hekin ovat pakkautuneet eri päähän sitä vuoreen nähden. Ensimmäinen dokumentoitu nousu vuorelle tehtiin vasta 2005.

Tunisia: Jabal ash Shanabi, 1544 m. Vuorella on useita luolia, joissa islamistiterroristeilla oli tapana piileskellä. Ehkä vielä on joitakin jäljellä.

Suriname: Julianatop, 1230 m. Keskellä asumatonta trooppista sademetsää. Kiivettiin ensimmäisen kerran vasta 1963. Ehkä. Varma tapaus on vuodelta 2006.

Tonga: Nimetön paikka Kao-saarella, 1030 m. Saari on asumaton ja vuoren ympäristö hankalakulkuista viidakkoa.

Mikronesia: Likiep-atolli, 10 m. Saarella asuu nelisensataa ihmistä ja liikenneyhteydet lienevät haasteelliset.

Tuvalu: Nimetön kohouma Niulakita-saarella, 5 m. Samat sanat kuin Mikronesiaan, paitsi että saarella asuu vain kolmisenkymmentä ihmistä.


5. Entä lasketaanko alusmaat?

Tämä lista olisi kuusikymmentä vuotta sitten ollut paljon pidempi.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Vai sittenkin Gunnbjörn Fjeld, 3700 m, Grönlannissa? Ja vaikka Grönlanti itsenäistyisi, jäljelle jää vielä Färsaaret ja Slättaratindur, 880 m.

Iso-Britannia: Ben Nevis, 1344 m. Päiväkävely surkeassa brittiläisessä säässä. Paitsi että Etelä-Georgiassa sijaitseva Mount Paget on 2935 m korkea. Sekä erittäin haastava ylipäätään selvitä paikalle, saati sitten kiivetä.


6. Ja sitä paitsi: missä helvetissä se on?

Monessa maassa on kaksi tai jopa useampia vuoria, joiden korkeus on niin lähellä toisiaan että kiistellään siitä mikä mahtaa olla korkein kohta.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Tai sitten vain noin kilometrin päässä oleva Pico Simon Bolivar. Kummankaan vuoren korkeutta ei ole koskaan mitattu riittävällä tarkkuudella. Google Earthin saa ensimmäisen kohdalla lukemaan 5661 m ja jälkimmäisen tapauksessa 5643.

Saudi-Arabia: Jabal Sawda, 3133 m. Tai sitten jotain muuta, ehkä vain 2910 m. Viimeisimmän mittauksen mukaan 2998 m. Jolloin parinsadan kilometrin päässä oleva Jabal Ferwa olisi pari metriä korkeampi. Ehkä. Senkin mittaukset ovat epäluotettavia. Jabal Sawdan huipulle näkyy kulkevan asfaltoitu tie Google Earthin näyttäessä lukemaa 2986 m. Jabal Ferwan kohdalla mittari pysähtyy lukuun 2986 m eli täsmälleen samaan.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Joku saattaa muistaa koulussa opetetun, että Tanskan korkein kohta on Yding Skovhöj, 172 m. Tanskan korkein kohta nimittäin vaihtui vuonna 2005. Mittaukset osoittivat, että Möllehöj, vaikkakin matalampi, on luonnollinen, kun taas Yding Skovhöjtä on ihminen korottanut kivikasalla. Möllehöjn luonnollinen korkeus on niukat yhdeksän senttimetriä suurempi. Näiden kahden väliin mahtuu nykyisellä korkeudellaan kolmaskin mäki, mutta sen luonnollinen korkeus on 51 senttimetriä Möllehöjtä pienempi. Toisaalta koko ongelma ratkeaa, jos Grönlanti otetaan mukaan laskuihin.

Guyana: Mount Roraima, 2735 m. Kyseessä on ns. pöytävuori. Jos kiipeää vuoren huipulle, korkeus on 2810 m. Raja kulkee siten, että Guyanan puolella korkein kohta on 2735 m. Tai jotain sinnepäin. Google Earth antaa korkeimmaksi kohdaksi vain 2310 m ja Guyanan puolella 2270 m. Joka tapauksessa yritä nyt sitten etsiä pöytävuorelta korkeinta kohtaa pysyen koko ajan Guyanassa.

Norja: Galdhöpiggen, 2469 m. Lähellä sijaitsevan Glittertindin korkeus on 2452 m ilman jäätikköä, jonka kanssa se on 2465 m. Galdhöpiggenillä ei ole jäätikköhuippua. Sata vuotta sitten Glittertindin korkeudeksi ilmoitettiin 2481 m ja sitä pidettiin maan korkeimpana vuorena.

Serbia: Midzor, 2169 m. Paitsi jos serbeiltä itseltään kysyy, niin Velika Rudoka, 2658 m. Joka sattuu sijaitsemaan Kosovon puolella, mutta Serbia ei Kosovoa tunnusta.

Botswana: Otse Hill, 1491 m. Tämä on virallisesti Botswanan korkein kohta. Paitsi että parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Monalanong Hillin korkeus lienee 1494 m. Molemmat mitat ovat epävarmoja.

Israel: Har Meron, 1208 m. Tai sitten edelläkin mainittu Hermon, 2236 m, jota Israel miehittää. Tämä on siis Israelin miehittämän osan korkein kohta, vuoren huipun korkeus on 2814 m.

Belize: Doyle’s Delight, 1124 m. Maan korkeimmaksi kohdaksi mainitaan useimmissa lähteissä Victoria Peak, 1120 m, mutta pari vuotta sitten 57 km päässä oleva Doyle’s Delight julistettiin korkeammaksi.

Bangladesh: Saka Haphong, 1052 m. Virallisesti korkein on kuitenkin Keokradong, 967 m, mutta sitä ei ota kukaan vakavasti.

Alankomaat: Mount Scenery, 887 m. Sijaitsee Saban saarella Karibialla, entisillä Alankomaiden Antilleilla. Siitä tuli Alankomaiden korkein vuori vuonna 2010, kun Antillit liitettiin suoraan Alankomaihin ilman mitään alusmaastatusta. Käytännössä Alankomaiden korkeimpana kohtana pidetään edelleen emämaassa sijaitsevaa – tai tarkalleen ottaen Belgian ja Saksan rajojen kohtauspaikassa olevaa - Vaalserbergiä, 321 m.

Benin: Mont Sokbaro, 658 m. Google Earth tarjoaa lukemaa 656 m. Toistasataa kilometriä pohjoisempana on nimetön paikka, jossa lukema on 671 m.

Senegal: Nimetön paikka, 581 m. Edes senegalilaiset eivät tiedä, missä heidän maansa korkein kohta on, niin yritä nyt sitten kiivetä sinne. Puhumattakaan siitä että Google Earth sanoo 639 m.

Gambia: Nimetön paikka, 64 m. Gambian korkeimman kohdan löytäminen lienee yhtä hankalaa kuin Mount Everestin valtaaminen. Koko maan kaakkoisosa on suunnilleen 50-60 metrin korkeudella. Siinä on parituhatta neliökilometriä samoilua. Linkattu paikka on lähteissä esiintyvä, mutta saattaa se olla muuallakin. Google Earth antaa linkatulle kohdalle 59 m ja itärajalta löytyy useitakin 60-61 -metrin kohtia.

Malediivit: Villingili, 5 m. Aiemmin uskottiin että Malediivien korkein kohta on samalla saarella sijaitseva 2,4 m korkea kohta. Luulisi nyt näiden erottuvan. Nykyinen korkein kohta on Malediivien ainoan golfkentän tiiauspaikka numero 8. Onkohan kyseessä keinotekoinen koroke, jota ei pitäisi laskea? Ei ole tietoa tarvitseeko olla jäsen kyetäkseen tämän vuoren valloittamaan.


Eli kuinka monelle huipulle on kiivettävä, jotta voisi sanoa kavunneensa maailman jokaisen maan korkeimmalle kohdalle? Alussa oli siis rajattu maiden tai alueiden lukumääräksi 198.
Aluksi (kohta 2) löytyi viisi huippua, jotka ovat kahdelle maalle yhteisiä korkeimpia kohtia.
Sitten oli kaksi maata, joiden alusmaassa (kohta 5) oli korkeampi huippu, joten parasta kiivetä molemmille.
Lopuksi (kohta 6) kiistanalaisia tai niukkoja kohtia, mutta selkeästi jonkinlaisia huipun tapaisia löytyy kaksitoista lisää. Useimmissa tapauksissa maassa on kaksi kilpailevaa huippua, mutta Tanskassa niitä on kolme. Israelin kilpaileva korkein kohta puolestaan on Hermonin rinteessä Hermonin itsessään ollessa Syyrian korkein kohta, joten nämä on laskettu erillisiksi.
Näin ollen lopputulos on se, että pitää varmuuden vuoksi hankkiutua 198 – 5 + 2 + 12 = 207 eri pisteeseen voidakseen kohtuullisella varmuudella kehua käyneensä maailman jokaisen maan korkeimmalla kohdalla. Urakkaa sinänsä, etenkin kun moneen paikkaan pääseminen on työn ja tuskan takana. Taitava vuorikiipeilijä selviää kyllä kiipeämisen haasteista, mutta riittääkö raha, aika ja rohkeus mennä muutenkin kuin kiipeilyllisesti riskialttiisiin paikkoihin?
Yllättävää kyllä, pirullisimmaksi haasteeksi osoittautunee Gambia, jonka kaakkoisosa on niin tasaista että korkeimman kohdan määrittäminen on lähes mahdoton tehtävä.

Uusinta: Rooman legioonien manttelinperijät

Lukijalle: Nauretaan taas Italian kunniakkaalle sotahistorialle. Nykyään Italian armeija on kovassa iskukunnossa ja sotatarviketuotanto maassa onkin aina ollut korkealaatuista. Vaan varmaa on se, että kunhan rähinä taas alkaa, italialaiset onnistuvat taas kerran sössimään taktisella puolella ja unohtavat sotatarvikkeista jonkin oleellisen pikkujutun, kuten viime kerralla lentotukialukset. Siitä huolimatta he onnistuvat jollain tavalla onnistuneesti pettämään liittosopimuksensa ja vaihtamaan puolta voittajan rinnalle, kuten kahdessa edellisessä rähinässä:

Rooman legioonat olivat aikansa pelätyin sotajoukko. Valtakunnan tuhouduttua Italian niemimaa oli toistatuhatta vuotta hajaantunut lukuisiin pikkuvaltioihin tai jopa vieraiden valtojen alaisuuteen. Italian yhdistymiseen johtaneen prosessin katsotaan alkaneen Napoleonin sotien päätyttyä ja Italian armeijaa voidaan pitää roomalaisten historiallisen perinteen jatkajana. Onkin aiheellista tutustua sen kunniakkaisiin saavutuksiin.

Maan ollessa 1848 vielä jakautunut käytiin Italian ensimmäinen itsenäisyyssota, jossa Sardinia ja Toscana (lyhyen aikaa myös Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta) taistelivat Itävalta-Unkaria vastaan. Nopean alkumenestyksen jälkeen lyhytaikaiset liittolaiset luovuttivat ja solmittiin seitsemän kuukautta kestänyt aselepo. Tämän päätyttyä itävaltalaiset murskasivat Piedmonten (Sardinia) armeijan Novaran taistelussa, jossa italialaisilla oli miesylivoima (tuhanisina 85 - 76). Tie Sardinian pääkaupunkiin Torinoon oli auki, mutta kuningas luopui kruunusta ja solmittiin rauha.

Sardinialla oli onnekseen fiksu pääministeri, Camillo Cavour. Hän totesi ettei tästä omin voimin tule lasta eikä paskaa ja liittoutui Ranskan kanssa 1859 Italian toisessa itsenäisyyssodassa. Huono onni oli että sodanjulistuksen aikaan ranskalaiset eivät vielä olleet maassa. Hyvä onni oli että sää oli niin kurja, että itävaltalaiset eivät ehtineet edetä kovin pitkälle ennen kuin ranskalaiset tulivat hätiin. Rauhansopimuksessa Itävalta luovutti Lombardian Ranskalle, joka välittömästi lahjoitti sen Sardinialle käynnistäen Italian yhdistymisprosessin toden teolla.

Italian tunnetuin vapaussankari, Giuseppe Garibaldi, kokosi 1860 tuhannen urhon sotajoukon ja lähti valloittamaan Sisiliaa. Tämä sujuikin sutjakasti, koska pahimmillaankin vastassa oli vain kahdentoista tuhannen suuruiset joukot. Asiaa avitti se, että viholliset itsekin olivat italialaisia, komentajat oli lahjottu ja Garibaldi sivumennen sanoen oli ranskalaissyntyinen. Seuraavana vuonna Sisilia liitettiin Sardiniaan ja Italian kuningaskunta julistettiin syntyneeksi.

Melkoinen osa italiankielisiä alueita kuului yhä Itävalta-Unkariin ja sekös spagetinpurijoita nyppi. Kun Preussi liittolaisineen hyökkäsi Itävaltaan 1866, Italia päätti tulla valmiiseen pöytään ja aloitti Itävaltaa vastaan Italian kolmannen itsenäisyyssodan. Italia jakoi armeijansa kahtia, joista toinen puoli otti pahasti takkiinsa Custozan taistelussa kohdatessaan ylivoimaisen (vähän yli puolet italiaanojen vahvuudesta) vihollisen ja toinen puoli näki parhaaksi pysyä lähtöasemissa. Siinä sivussa Italian laivastokin sai turpiinsa. Rauhanteko onnistui sitten paremmin, Itävalta luovutti Ranskalle (minkä hiton takia?) maitaan, jotka Ranska luovutti sitten Italialle.

Italia oli nyt käytännössä yhdistynyt - paitsi että keskellä maata sijaitsi paavin hallitsema Kirkkovaltio. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskuntansa kotimaahan, joten Italia päätti taas käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vallata Rooman. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin, taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta käytännössä jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä Via XX Settembre. Paavin haltuun jäi vain Vatikaani.

Pari vuosikymmentä myöhemmin italialaiset tajusivat, että kaikilla merkittävillä mailla on siirtomaa Afrikassa. Niinpä he päättivät vallata Etiopian, joka oli vielä muiden sen unohdettua napattavissa. Italialaiset olivat ottaneet oppia briteiltä ja kumppaneilta, jotka olivat havainneet modernin aseistuksen antavan sen luokan edun, että pieni eurooppalaisarmeija kykeni kukistamaan monikymmenkertaisen afrikkalaisjoukon. Valitettavasti strategit eivät ottaneet huomioon italialaiskerrointa. Adwan taistelussa 1896 italialaiset menettivät toistakymmentätuhatta miestä, yli puolet armeijastaan, etiopialaisten kärsiessä vain reilun kymmenen prosentin tappiot. Kun uutiset tästä kiirivät Italiaan, mellakat alkoivat ja sodanvastaisuus kasvoi niin suureksi että päättäjät katsoivat parhaaksi vetäytyä ja nuolla haavansa.

Vuonna 1911 Italia päätti vallata Osmanien valtakunnalta Libyan. Aluksi Italia lähetti paikalle kaksikymmentätuhatta miestä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun vihollisia oli yhtä paljon. Ei vaikka makaroonien aseistus oli ylivertainen - kyseessä oli historian ensimmäinen sota, jossa käytettiin lentokoneita ja panssariautoja. Lisää joukkoja kehiin. Tilanteen ollessa tuhansissa mitattuna 150 - 28 Italian eduksi osmanit hölmöyttään suostuivat ilman suurempia taisteluja rauhaan, jossa Italia sai Libyan.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia oli kolmiliitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa. Italia katsoi kuitenkin parhaaksi olla vähät välittämättä sopimuksesta ja seurata tilanteen kehitystä puolueettomana. Maa pisti keskus- ja ympärysvallat tarjouskilpailuun. Keskusvallat tarjosivat vähemmän ja niinpä Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle 1915. Alpeilla käytiin pari vuotta asemasotaa, jonka jälkeen Caporetton ratkaisutaistelussa italialaiset ottivat taas kerran selkäänsä - heillä kun oli vain 25 divisioonaa keskusvaltojen 15 vastaan. Ympärysvaltojen onneksi keskusvallat eivät älynneet vallata Italiaa ja hyökätä selustaan, joten Italia pääsi onnekseen voittajien puolelle ja sai Versaillesin rauhassa Etelä-Tirolin.

Parikymmentä vuotta myöhemmin oli vuorossa Italian sotahistorian kunniakkain luku, Italian-Abessinian toinen sota. Mussolini päätti näyttää kyntensä ja vallata Etiopian. Noin puoli miljoonaa italialaista vastaan kahdeksansataatuhatta etiopialaista - ja silti Italia voitti! Tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että italialaisten määrä kaksinkertaistui sodan kestäessä ja etiopialaiset oli pääosin aseistettu keihäin tai musketein. Lisäksi Italialla oli noin 600 lentokonetta ja 800 panssarivaunua, kun etiopialaisilla oli kumpiakin kolme. Tämän epäinhimillisen rajun vastarinnan takia Italian pitikin käyttää sinappikaasua ja fosgeenia, jotta maa saatiin vallattua niinkin nopeasti kuin seitsemässä kuukaudessa.

Abessinian menestyksestä innostuneena Mussolini päätti vallata myös Albanian. Toisen maailmansodan esinäytöksessä huhtikuussa 1939 italialaiset joukot miehittivät maihinnousun jälkeen maan vajaassa viikossa vain muutaman sadan miehen tappioin. Miesylivoima oli kahdeksankertainen ja asiaa auttoi se, että Albanian armeijan italialaiset neuvonantajat olivat tehneet vastarinnan lähes mahdottomaksi. Siis hetkinen. Maa joka palkkaa italialaisia neuvomaan sotilasasioissa? Sama kuin hankkisi lätkäkoutsit Ugandasta.

Saksan salamasotamenestyksestä innostuneena Mussolini halusi myös palan Ranskaa. Hitlerin panssarien vyöryessä hän julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. Ranska oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla eikä ehtinyt reagoida. Täysin valmistautumaton Italian armeija puolestaan pääsi liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Eteneminen jatkui aina ensimmäiseen vastarintapesäkkeeseen asti, esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.

Julistaessaan sodan Ranskalle ja Englannille mafiosoilta jäi ilmeisesti huomaamatta, että Libya oli Englannin hallitseman Egyptin rajanaapuri. Aluksi italialaiset etenivät, mutta kohdattuaan vastarintaa perääntyivät. Tältä ajalta väitetään olevan peräisin italialaisten panssarivaunujen innovaatio: vaihdelaatikko, jossa on neljä vaihdetta taakse ja yksi eteen - viimeisin siltä varalta, että vihollinen koukkaa selustaan. Koko Libyaa britit eivät sentään ehtineet miehittää ennen saksalaisten tuloa hätiin, heillä kun oli käytettävissään vain 36 tuhatta miestä neljännesmiljoonaa italialaista vastaan.

Samaan aikaan italialaisten viisi vuotta aiemmin valtaamassa Etiopiassa molemmat osapuolet kävivät rajoilla asemasotaa vain vähäisin tiedusteluhyökkäyksin. Liittoutuneet keräsivät alueelle lisäjoukkoja ja saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Pari kuukautta myöhemmin alkoi päähyökkäys ja Addis Abeba vallattiin 6.4 brittijoukkojen edettyä noin 20 km päivämarssitahtia Kenian rajalta.

Kärsityt nöyryytykset ottivat sen verran pahasti Mussolinin itsetunnolle, että hän päätti vallata Kreikan omin avuin. No, läheltä piti ettei menettänyt saman tien Albaniaa. Kaksinkertainen miesylivoima, kuusinkertainen määrä lentokoneita ja panssarivaunutilanne 163 - 0 ei riittänyt ja kreikkalaiset olivat kohta melkein puolivälissä Albaniaa. Saksalaiset tulivat taas hätiin ja valtasivat ohi mennessään Jugoslavian.

Samaan aikaan taisteltiin luonnollisesti myös Välimerellä. Italian laivasto oli melkoinen voimatekijä, siihen kuului viisi taistelulaivaa ja toistakymmentä risteilijää lukuisista pienemmistä aluksista puhumattakaan. Ikävä puoli pizzanpaistajien kannalta oli, että Mussolinin mielestä lentotukialukset olivat tarpeettomia. Taranton taistelussa brittiläiset torpedopommittajat muuttivat kolme taistelulaivaa frutti di mareksi.

Siinä sivussa italialaiset lähettivät parisataatuhatta miestä taistelemaan itärintamalla. Eihän siitä hyvä seurannut, kun mozzarella jäätyi korpuksi. Hyökkäysvaiheessa italiaanot eivät ehtineet saksalaisten kyytiin, joten vetäytymisvaiheessa saksalaiskenraalit viisaasti noudattivat usein taktiikkaa, jossa italialaiset jätettiin taas jälkeen suojaamaan vetäytymistä. Tämä olikin kätevää, koska venäläisten eteneminen hidastui jonkin verran heidän kompuroidessaan molemmat kädet pystyssä vastaan tuleviin italialaisiin. Stalingradin jälkeen Mussolini katsoi parhaaksi kutsua jäljelle jääneet joukot kotiin. Samoihin aikoihin Italian laivasto veti kotiin Suomen rintamalla - Laatokalla - olleen neljän torpedoveneen osastonsa. Osaston merkittävin panos Suomen sodankäyntiin oli se, että vetäytyessään se ei viitsinyt ottaa veneitään mukaan, jolloin Suomi sai ostaa ne halvalla.

Vallattuaan Pohjois-Afrikan liittoutuneet tekivät maihinnousun Italiaan heinäkuussa 1943. Parissa kuukaudessa saksalais-italialaiset joukot joutuivat peräytymään melkein Roomaan asti. Tässä vaiheessa Italia noudatti ensimmäisessä maailmansodassa hyväksi osoittautunutta strategiaa voittajan puolelle menemisestä (samaa se oli yrittänyt toisessakin, mutta Mussolini oli veikannut väärää hevosta), antautui ja vaihtoi puolta. Saatuaan italialaisia joukkoja riveihinsä liittoutuneiden hyökkäys luonnollisesti hidastui, etenkin kun vastapuolella olleet saksalaiset pääsivät italialaisista eroon. Liittoutuneilta oli mennyt vajaat kaksi kuukautta edetä peräti 400 kilometriä Italian eteläkärjestä, kun italialaiset taistelivat heitä vastaan. Kun italialaiset taistelivat heidän puolellaan, liittoutuneet pystyivät seuraavan puolentoista vuoden aikana etenemään vain 300 kilometriä.

Historiasta kannattaa ottaa opikseen. Siksi on hämmästyttävää, ettei yksikään maa ole ainakaan virallisesti ottanut sotilasdoktriiniinsa sääntöä: jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, julistamme sodan Italialle. Sen liittyminen vastustajan riveihin parantaa mahdollisuuksia huomattavasti. Kun italiaanot vetävät herneet nokkiinsa, näemme taas uljaasti liehuvan Italian sotalipun, tuon ylvään valkoisen ristin puhtaanvalkoisella taustalla!

Uutiskatsaus 14/2021

1. Opportunistin oppikirja

Olen sanonut jo vuosikausia, että SDP:n polttoaine on opportunismi. Sanna Marin on tämän linjan tuorein henkilöitymä. Nyt saman huomaavat jo politiikan toimittajatkin. Otsikossa linkattu Aamulehden pääkirjoitus on harvinaisen rohkeaa ja asiallista tekstiä. ”Kannatus nousee, kun järjestelmällisesti tekee kuten sopiva yleinen mielipide sanoo.”
Erinomaisen hyvä esimerkki opportunismista on nyt julkaistu ”hallituksen koronastrategia”, jonka mukaan Suomi palaa normaalitilaan heinäkuussa. Ei siihen kummoisia aivoja vaadita, että osaa ennustaa flunssaepidemioiden laantuvan kesäksi, etenkään kun viime vuonna tapahtui täsmälleen niin. Tosin epäilyttää että Sanna Marinin aivoilla tuotakaan ei tajua, se kun vaatii loogista päättelykykyä. Kyllä tässä on joku takapiru käynyt kuiskuttelemassa tosiasiat korvaan.


2. Me ollaan terroristeja kaikki

Suojelupoliisin tilannekatsauksessa todettiin Suomessa olevan 390 terrorismin torjunnan kohdehenkilöä. Enemmistöllä näistä on yhteyksiä ääri-islamiin. Media otsikoi kuitenkin äärioikeistolaisen terrorismin uhan kasvamisesta. Olihan joukossa joitakin äärioikeistolaisiakin. Äärivasemmistolaisesta terrorismista ei puhuttu mitään.
Sinänsä media oli aivan oikeassa. Äärioikeistolaisen terrorismin uhka olisi jotain paljon pelottavampaa kuin äärivasemmistolaisen tai islamilaisen terrorin uhka olisi.
Äärivasemmistolainen ja äärioikeistolainen terrori eroavat toisistaan samalla tavalla kuin impotentin ja frigidin seksielämä. Vasemmistolla olisi halua muttei kykyä kun taas oikeistolla olisi kykyä muttei halua. Miettikääpäs hyvä tavaton itse. Oikeistolaiset omistavat yli 95 % aseista kun taas yli 95 % niistä jotka eivät edes tiedä kumpaan vessaan mennä ovat vasemmistolaisia.
Islamilaisella terrorilla taas on muslimifanaatikkojen miljoonat ja aikoinaan jopa muutaman valtion tuki eivätkä he kummoisia ole saaneet aikaan. Sen sijaan yksi ainoa omilla resursseillaan toiminut itsensä äärioikeistolaiseksi kuvitellut kajahtanut sai aikoinaan Norjassa kymmeniä demareita hengiltä. Tehoissa on eroa.
Oleellista on tietenkin se, että äärioikeistolla, vaikka se kuinka laveasti määriteltäisiinkin, ei ole halua terrorismiin. Ja hyvä niin, jälki olisi huomattavasti rumempaa kuin leikkipartisaaneilla tai islamfanaatikoilla.


3. Kansa vaihtoon

Samassa yhteydessä Supo meni vihjaisemaan ja media vetikin isot otsikot tämän äärioikeistolaisen terrorismin uhan syistä. Sehän on tietysti väestönvaihtoteoria. Väestönvaihtoteorian mukaan valveutunut länsimainen väestö pyritään korvaamaan kehitysmaista tuotavalla helpommin hallittavalla (tämä ei tarkoita rikollisessa mielessä hallittavissa olevalla, vaan yhteiskunnallisen vallan säilyttämisen kannalta hallittavalla) väestöllä. Tässähän ei tietenkään ole mitään perää. Tämän vahvistaa sekin mainos, jonka algoritmi iski tähän väliin uutista lukiessani:

Olette varmaan huomanneet, että lähes jokaisessa mainoksessa esiintyy musta tai arabi ja mieluiten siten, että mies valkoisen naisen kanssa. Tai ainakin mustaihoisia lapsia. Tai mainostetaan ”suomalaiselle iholle” pikimustalla mallilla. Ei tällaista vyörytystä vielä kymmenen vuotta sitten ollut. Silloin oli kylläkin hirmuinen määrä juttuja näistä etnisistä jotka olivat ties mitä moniosaajia ja menestyjiä. Minne lie nekin jutut kadonneet, esiintymistiheys on viime aikoina pudonnut rajusti? Kun ei voi enää tosiasioita vääristellä, niin on pakko turvautua mielikuviin.
No, onneksi asiaan on sentään reagoitu ja Stasin – hups, siis ministeriön - raportti suositteleekin ilmiantajaverkoston luomista vihapuheen kitkemiseksi. Epäilemättä tämä onkin sanan- ja ajatuksenvapauden vastustajien toivelistalla. Ehdittiinhän tässä jo julkaista poliisille ja ”sidosryhmille” (kätevä nimi tulevalle morozovilaiselle verkostolle) opas vihatekojen estämiseksi. Kannattaa lukea tarkkaan: ”Vihateko on ennakkoluulojen tai vihamielisyyden motivoima teko, joka kohdistuu tiettyyn suojelua vaativaan ryhmään tai ihmisen ominaisuuteen. Vihateko ei kuitenkaan itsessään täytä välttämättä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.” Poliisin resursseja halutaan siis kohdentaa ilmiöihin, jotka eivät edes ole rikoksia. Vaan menkääpäs valittamaan polkupyörävarkaudesta, niin teidät nauretaan pihalle. Ei ole poliisilla aikaa tutkia. Tämä ei tietenkään ole sen konstaapelin vika, vaan ylempien pomojen jotka priorisoivat ihan muut asiat tärkeämmiksi.
Laadittu ohjeistus on toki vielä pahasti puutteellinen. Siinä mm. todetaan: ”Viharikoksen motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys esimerkiksi uhrin oletettua tai todellista rotua, ihonväriä, syntyperää, kansallista tai etnistä alkuperää, uskontoa tai vakaumusta, seksuaalista suuntautumista, vammaisuutta, sukupuoli-identiteettiä tai sukupuolen ilmaisua kohtaan.” Tämä on varsin huolimattomasti muotoiltu. ”Ennakkoluulot”. Tuon tilalla pitäisi olla ”kokemukset”, tai vielä rehellisemmin ”tosiasiat”. Eiköhän ennakkoluuloista ole jo päästy, sen verran paljon monikulttuuria on jo Suomessakin.
Vaan on tässä touhussa oma ironiansa. Vihapuheraportissa esitellään muutamia konkreettisia keinoja ja yksi niistä on: ”Loppuraportti suosittaa rangaistusten koventamista. Panelistit haluavat, että vihapuheen kohdistuminen sukupuoleen, etnisyyteen tai vähemmistöryhmään olisi koventamisperuste. Heidän mukaansa riittävän tuntuvat rangaistukset ohjaavat käytöstä oikeaan suuntaan ja nostavat rikosten tekemisen kynnystä.” Tähän asti vasemmisto on ollut sillä kannalla, että kovat rangaistukset eivät tehoa rikosten ehkäisyyn. Perusteluna on yleensä esitetty se, että rikokset tehdään impulsiivisesti ja ajattelematta. Linjanmuutos voi aiheutua vain kahdesta vaihtoehdosta:
1) Vasemmisto on tullut siihen tulokseen, että on ollut vuosikymmeniä väärässä ja kovat rangaistukset sittenkin toimivat rikosten ehkäisyssä.
2) Kovat rangaistukset eivät edelleenkään tehoa impulsiivisiin ja ajattelemattomiin rikoksiin, mutta koska niiden odotetaan tehoavan vihapuheeseen, niin vihapuheeseen syyllistytään harkiten ja loogisin perustein.
Emme odota henkeä pidätellen vastausta kysymykseen, kumpi näistä vaihtoehdoista on oikea.


4. Olen 14 ja voin todistaa sen!

Vallilan nuorisomurhassa yksi tekijöistä oli jo livahtaa kuin koira veräjästä, kun oli tekohetkellä papereiden mukaan niukasti alle 15-vuotias. Vaan kuinka ollakaan, lääketieteellinen iänmääritys paljasti oikeaksi iäksi vähintään seitsemäntoista (”ainakin kaksi vuotta” lisättynä muutamaa päivää vaille viiteentoista). Oikeasti, oliko joku yllättynyt? No oli. Ainakin yhdellä kommenttipalstalla luin ihmettelyä siitä, kuinka tämä on mahdollista, kyllähän Suomessa kaikki rekisteröidään tarkkaan jo syntyessä. Kommentti oli niin uskottavasti kirjoitettu, että kyseessä oli joko todella taitava trollaus tai sitten todellakin tässä maassa on edelleen tynnyrissä eläviä sinisilmiä.
Tosin on odotettavissa, että tekijä selviää ilman tuomiota. Eiköhän joku demokraattinen lakimies keksi puolustuksessaan vedota siihen, että tekoa tehdessään hän KUVITTELI olevansa papereiden mukaan alle 15-vuotias eikä häntä voida siksi tuomita. Ja sitä paitsi jos tuomio tulisi, niin kyseessä olisi rasismi – yhtäkään suomalaista kun ei ole koskaan tuomittu vastaavassa tilanteessa eli väärennetyn iän varjolla tehdystä rikoksesta.


5. Mogadishun Maila-Yussufit

Linkki vie poikkeuksellisesti MTV-uutisiin. Missään muualla ei ainakaan aluksi kerrottu totuutta tapauksesta, jossa kymmenkunta somalia hakkasi alaikäistä uhria pesäpallomailoilla. Puhuttiin vain miesjoukosta. Tosin kun puhutaan 10-15 tekijän jengistä, niin luulisi olevan jokaiselle selvää että kyseessä ovat selvästi yhteisöllisen kulttuurin edustajat. Sen verran näkyy tarttuneen suomalaisuudesta, että pesäpallomailat on otettu hyötykäyttöön.
Jos jonakin päivänä – tässä vaiheessa nousee mielikuva Uuno Turhapuro -elokuvien vuoristoneuvos Tuurasta sanomassa ”voi tätä onnen ja riemun päivää” – somalit palaavat kotimaahansa, siellä käynnistynee Suomen tuomisina pesisliiga. Joukkueetkin ovat jo selvillä:
- Mogadishun Maila-Yussufit
- Hargeisan Jihad
- Berbera Pirates
- Boosasoo Buccaneers
- Garoowe Khat
- Mogadishu KelaGold
- Baidoan Ankkurilapset
- Kismaayon Moniosaajat
- Beledweynen Pesä-Veikot
- Mogadishun Välistäveto
Sopuisana kansana somalit saavat varmasti myös perinteisen sopupeliskandaalin aikaan.


6. Kauppa se on joka kannattaa

Ainakin huumekauppa. Nyt on havaittu ulkomaalaisjengien ottavan huumekaupan haltuunsa. Jotenkin hämärästi muistan, että täällä voiman pimeällä puolella on jo pitkälti toistakymmentä vuotta kerrottu että näin tulee käymään. Samalla kun Teletappimaassa on kerrottu, että täällä kyetään välttämään Ruotsin ja muidenkin maiden virheet.
Onneksi tähän kaikkeen on sentään olemassa yksinkertaiset ratkaisut.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mohammad Reza Safdari … jäkjäkjäk … kahdeksi vuodeksi vankeuteen … käläkäläkälä … kahdesta raiskauksesta … päläpäläpälä … Rovaniemen hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Lisättäköön tällä kertaa kuitenkin se, että nimellä googlaamalla saa taas huomata tapauksen liittyvän pitkään listaan median crash and burn -mokutuksia. Vuosi sitten tämä työvoimapulanpaikkaaja (työllisti nytkin oikeuslaitosta kovasti, pelkät asianajokulut olivat viisinumeroinen luku joka jäi ns. ”valtion vahingoksi” asianosaisen varattomuuden takia) oli päässyt Lapin Kansaan mannekiiniksi Rovaniemen pyöräilyturvallisuutta käsittelevään juttuun.)


8. Mooses on mooses mutta bisnes on bisnes

Mainiossa jutussa palautettiin mieleen Israelin vuosikymmeniä sitten junailema operaatio, jossa Etiopian juutalaiset lennätettiin turvaan Israeliin. Nyt tempusta on tehty elokuva. Peiteoperaationa Mossad hankki Sudanista Punaisen meren rannalta hylätyn, tappiota tuottaneen lomakeskuksen. Silmänlumeeksi agentit pyörittivät siellä lomakylätoimintaa. Juutalaiset eivät kuitenkaan olisi juutalaisia, ellei olisi käynyt hassusti: lomakylä alkoi tuottaa voittoa! Tämä siis oman toimen ohella; pääoperaatio oli kuskata Etiopiasta salaa juutalaisia Israeliin. Siinä sivussa tienattiin Mossadin budjettiin ylimääräistä rahaa.
Itse törmäsin näihin Etiopian juutalaisiin muutama vuosi sitten, kun Tampereella järjestettiin alle 22-vuotiaiden EM-kisat. Israel ottaa tunnetusti osaa EM-kisoihin, maata kun ei rasistisista syistä hyväksytä mukaan Aasian kisoihin. Melkein kaikki Israelin kestävyysjuoksijat olivat näitä Etiopian juutalaisia.


9. Nainen ratissa

Tasa-arvo on taas kokenut kovan kolauksen: on havaittu, että pariskunnan ollessa yhdessä autossa mies ajaa. Moni nainen omistaa ajokortin, mutta on ajanut vuosikausien ajan minimaalisen vähän. Syyksi löydettiin taas kerran yhteiskunnalliset rakenteet. Tosin jutussa mainittiin rehellisesti, että kakkoskuskin paikalle on helppoa jämähtää. Tiedän kokemuksesta. Käytännössä joka helvetin kerta kun satutaan Sallin kanssa samaan autoon, nähdään sama näytelmä. Kysyn että ajaisitko sinä. Saan vastauksen että aja sinä. Tähän vinkki kanssakulkijoille: sanokaa joskus pieni valkoinen valhe ”väsyttää, ajaisitko sinä jos sopii”. Niin minäkin teen. Ehkä olen sitten poikkeuksellinen mies, koska minusta on mukavampaa istua vaimon kyydissä kuin ajaa itse.


10. Tuomari tuomiolla

Tim Peel aloitti NHL-tuomarina 1999. Tarkoitus oli jäädä eläkkeelle tämän kauden jälkeen. Eläkepäivät aikaistuivat parilla kuukaudella Detroit-Nashville -ottelun tapahtumien takia. Kun toista erää oli pelattu viisi minuuttia, Peel vihelsi pelin poikki ja passitti Nashvillen Viktor Arvidssonin jäähylle. Se minkä hän unohti oli että mikki oli päällä. Kun toinen tuomari ihmetteli jäähyä, Peel totesi: ”Eihän siinä nyt paljon ollut, mutta halusin antaa #¤%&:n jäähyn Nashvillelle ajoissa.”
Tämä riitti. NHL hyllytti Peelin välittömästi ja ura oli siinä. Siirrymme kuvitteellisesti NHL:n johtoryhmän kokoukseen: ”Eihän siinä nyt paljon ollut, mutta halusin antaa #¤%&:n varoituksen tuomareille ajoissa.”
Erotuomarin tehtäviin kuuluu pelinhallinta ja siinä käytettävä työkalu on sääntöjen tulkinta ja linja. Jääkiekossa tämä pätee ehkä kaikkein vahvimmin kaikista joukkuepeleistä. Säännöt eivät ole merkittävästi muuttuneet, mutta niiden tulkinta on. Jos nykypäivän tuomari vietäisiin aikakoneella tuomitsemaan 20 vuoden takaista peliä, jäähyaitiossa olisi tungosta. Pointti on kuitenkin siinä, että kulisseja on ylläpidettävä. Peelin synti ei ollut jäähyn antaminen normaalilinjasta vähän poikkeavan tulkinnan takia, vaan tämän tosiasian sanominen ääneen. Ehkä tuomiosta päättänyt toimitusjohtaja toimi myös oman kokemuksensa pohjalta, sillä hän itse joutui liemeen kymmenen vuotta sitten lähetettyään sähköpostiviestin, jossa solvasi pelaajaa. Tuolloin NHL tuki pomoaan, mutta tuomari heitettiin kylmästi bussin alle. Nolointa on se, että edes pelaajat eivät nousseet puolustamaan virheen tehnyttä tuomaria. Eikö jääkiekkoilijoiden pitäisi olla machoja? On se kumma että toista saa lyödä mailalla päähän ja selviää muutaman ottelun pelikiellolla, mutta jos tekee epämääräisen sääntötulkinnan, voidaan koko ura katkaista eikä kukaan nouse puolustamaan. Yli 20 vuotta duunissa, juuri jäämässä eläkkeelle, teet yhden vähäisen virheen ja se on siinä.


11. Kun ulottuvuudet eivät kohtaa

Jättimäinen kehonrakentaja julkaisi kuvan, jossa hän esitteli WC-ongelmansa: 160-kiloisen hormonipommin hartiat ovat niin leveät, että eriön seinät ottavat kiinni. Toisen WC-käyntiinsä liittyvän ongelman hän jätti häveliäästi kertomatta: hormonit tunnetusti vaikuttavat sukuelimiin siten, että kusella käydessä pinsetit ja sokeripala ovat tarpeen. Etenkin jos ja kun ei mahdu kunnolla eriöön, niin pitäisi ylettää ruiskimaan vähän kauempaakin maaliin ja minkäs teet, jos koko ei riitä?
Kuvasta tuli kyllä mieleen, että eivätkö ne jenkeissä ole keksineet kourua ja ovatko niin häveliäitä, että pisuaaritkin pitää varustaa ylimitoitetuilla väliseinillä? Tosin Suomessakin saattaa tulla joskus yllättäviä ongelmia. Kerran kävin yhdessä julkisessa vessassa, missä oli ilmeisesti ollut kaksimetrinen putkimies asennustöissä. En nyt ole sieltä ihan pienimmästä päästä miehiä, mutta totesin että nyt pitäisi olla pidemmät jalat tai lyhyempi lerssi. Näin vanhemmiten kun ei tuo ylämäkeen kuseminen ole enää suositeltavaa.


12. Valinnan paikka

19-vuotias Eemil Helander on menestynyt sekä hiihdossa että kestävyysjuoksussa. Hiihdossa on tullut nuorten MM-hopeaa viestissä ja 22. sija yksilömatkalla. Estejuoksussa on tullut viides sija nuorten EM-kisoissa. Lopullista lajinvalintaa on odotettu jo pari vuotta. Nyt Helander on valinnut yleisurheilun.
Valinta on oikea, jos lähdetään siitä että haluaa mitata mihin urheilijana pystyy. Valinta on väärä, jos haluaa hakea menestystä, mainetta, kunniaa ja ehkä vähän mammonaakin.
Viime vuonna Helander oli ikäistensä estejuoksijoiden joukossa maailmantilastossa sijalla 20. Käytännössä siis samoilla mennään kuin hiihdossa. Mutta kaikkien maailmantilastossa hän olisi ennätysajallaan ollut edellisellä normaalilla yleisurheilukaudella 2019 ollut sijalla 439. Sieltä on huomattavasti pidempi matka maailman huipulle kuin suksilla. Sivumennen sanoen, jos tuosta nuorten tilastosta karsitaan pois urheilijat, jotka edustavat maita jotka eivät ole koskaan saaneet hiihdon MM-kisoissa mitalia, Helander nousee neljänneksi.
Muutama vuosi sitten nähtiin samanlainen valinta. Jo 800 metrin SM-kultaa voittanut Johanna Matintalo valitsi hiihdon. Ennätysaikansa hän juoksi 15-vuotiaana ja oli silloin 15-vuotiaiden maailmantilaston ykkönen. Kaksi vuotta myöhemmin, kun alkoi olla valinnan paikka, hän oli ikäistensä maailmantilastossa viidestoista. Kun katsoo sinä vuonna 17-vuotiaiden maailmantilastossa viisi sijaa häntä ylempänä tai alempana olevat, niin tasan yksi näistä kymmenestä on esiintynyt aikuisten arvokisoissa. Belgian Renée Eykens, tilastosija silloin neljä pykälää Matintaloa alempana, karsiutui välierissä vuoden 2016 olympialaisissa ja EM-kisoissa sekä alkuerissä vuoden 2018 EM-kisoissa. Johanna Matintalolla on tilillään yhdet olympialaiset, kolmet MM-kisat yhdellä viestimitalilla ja nuorten MM-hopea – mutta hiihtäjänä. Lajeilla on eroa.


13. Siivet kantapäissä

Brittijuoksija Beth Potter osallistui viiden kilometrin maantiekisaan ja yllättyi totaalisesti, kun kellot pysähtyivät aikaan 14.41. Tulos oli kaksi sekuntia alle ME:n. Vitonen maantiellä ei ole kovin yleinen matka, mutta ME oli kuitenkin Beatrice Chepkoechin nimissä ja hän on estejuoksun hallitseva maailmanmestari. Itse asiassa Potterin aika ei ole kovin naisten maantievitosella, sillä Joyciline Jepkosgei on juossut 14.32. Laji ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut virallinen ME-laji.
Joka tapauksessa Potterin aika oli melkoinen paukku. Ovathan naisen ennätykset ratavitosella ja ratakympillä huonommat kuin SE:t, joista on sentään vielä melkoinen matka maailman huipulle. Mutta selityskin on ilmeinen ja asioita seuranneet sen arvaavat. Hiilikuitukengät, jotka varastoivat energiaa. Onhan se ollut tiedossa, että ne saavat aikaan tulosparannuksia, mutta tämä oli siitäkin huolimatta melkoinen paukku. Vastaavia on maantiellä luvassa lisää, esimerkiksi Ruth Chepngetich juoksi puolimaratonin ME:n. Hän sentään on hallitseva maratonin maailmanmestari.
On jo puhuttu, että koko laji on pilalla näiden ihmekenkien takia, kun tulokset eivät enää ole vertailukelpoisia. No eiväthän ne ole koskaan olleetkaan, 1970-luvun vaihteesta alkaen on juostu keinopäällysteillä paljon kovempaa kuin murskaradoilla. Ja tuskin enää 2000-luvulla on juostu maantielläkään samanlaisilla tossuilla kuin Emil Zatopek aikoinaan. Edelleenkin, erot ovat pieniä. Maailman paras voittaa edelleen kahdenneksikymmenenneksi parhaan, vaikka jälkimmäinen juoksisi uusilla tossuilla ja paras vanhoilla. Ennustin jo parikymmentä vuotta sitten, että jonain päivänä meillä on käytössämme jousitetut jalkineet. Lähinnä hämmästyttää että ne tulivat vasta nyt. Jos tätä ryhdytään säännöillä säätämään, niin ihmeessä ollaan. Tekniikka keksii kyllä aina kiertotien. Jos tietyn kokoiset ja paksuiset hiilikuitulevyt kielletään, opitaan tekemään pienempiä ja ohuempia, joilla on samat ominaisuudet. Kummallista, että kukaan ei ole vielä lähtenyt kehittämään jonkinlaisia kuulalaakeripohjia, joilla voisi hieman liukuakin. Sääntöpykälä 143.2 on harvinaisen epäselvästi kirjoitettu: ”… Kilpailujalkineiden tarkoitus on antaa suojaa ja tukea jalalle sekä luja ote kilpailualustaan. Jalkineet eivät kuitenkaan saa olla sillä tavoin suunniteltuja, että ne antavat kilpailijalle jotain epäoikeudenmukaista lisäetua. Tämä sisältää kaiken sellaisen tekniikan hyödyntämisen, joka antaa edellä mainitun kaltaista lisäetua. Kaikkien käytettyjen jalkinetyyppien tulee olla kohtuullisessa määrin yleisesti saatavilla yleisurheilun yhdenvertaisuuden perusteella.”
Tätä pykälää voitaisiin tulkita siten, että kumipehmusteinen pohja on kielletty, onhan se tekniikkaa ja antaa lisäetua. Mutta kaikkihan voivat sitä käyttää, joten eihän lisäetu ole ”epäoikeudenmukainen”! Toisaalta sääntöpykälän perusteella voitaisiin sallia vaikka rullaluistimet, koska kaikki voisivat käyttää niitäkin. Vedä nyt sitten tuohon kohtaan joku raja. Saa nähdä kummalle puolelle rajaa hiilikuitujousipohja asettuu. Totaalikieltoa tuskin voi tulla, millä sitä valvottaisiin mitä kengän rakenteen sisällä on. Toisaalta jos siihen asetetaan joitain rajoitteita, niin saavat olla kyllä hyvin taitavasti laadittuja, ettei niitä pystyisi kiertämään sääntöjen kirjaimen mukaisesti mutta hengen vastaisesti.


Loppukevennys: Mihi lie Manne mänt!

Kylmäkosken vankilassa kävi ainutlaatuinen tapaus: väärä vanki vapautettiin. Vankitietojärjestelmä piippasi aamulla ja ilmoitti, että on aika päästää yksi häkkilintu siivilleen. Vartija käveli vankiryhmän luokse ja käski vapautuvan ilmoittautua. Paikalle käveli romanimies ja toiset vilkuttivat hyvästiksi. Todellisuudessa oikea vanki nukkui vielä sellissään. Vartija ei tuntenut henkilökohtaisesti kumpaakaan, vaan saatteli vangin vapautumisesta vastaavan vartijan luo. Tämä puolestaan tunsi kyseisen vangin ja hämmästeli, kun nimi ei täsmännyt. Vanki selitti pokkana vaihtaneensa nimensä. Ei muuta kuin portista ulos.
Tilanne paljastui vasta myöhemmin samana päivänä, jolloin lintu oli lentänyt jo kauas. Vankilan johto selitti tapahtunutta virhettä ”molempien vankien yhdennäköisyydellä”, mikä ei liene mikään yllätys.
Tulee etsimättä mieleen vanha juttu seurueesta ajamassa liikennesääntöjä rikkoen. Poliisiauto valot vilkkuen ja pillit ulvoen takaa-ajossa. Mersu kaartaa tien pientareelle ja poliisit perässä. Konstaapeli kävelee Mersun viereen ja hölmistyy nähdessään etupenkin tyhjillään ja viiden hengen seurue takapenkillä vieri viereen sulloutuneena.
- Kukas tätä autoa ajoi?
- Hai, mihi lie Manne mänt! Äskehä se tässä vielä oli!

Uusinta: Kivuton on itsemurha

Lukijalle: Uusitaanpa vaihteeksi tummaa huumoria. Monessakin mielessä:

Kuten sivistyneet lukijat, joita epäilen joukossa olevan yllättävän suuri osa, varmaan tunnistivatkin, otsikko on lainattu legendaarisen M.A.S.H. -elokuvan tunnuskappaleesta Suicide is Painless. Asia itsessään ei koske elokuvan käsittelemää Korean sotaa, vaan äskettäistä uutista, jonka mukaan viime vuonna Suomessa peräti 58 turvapaikkaturistia yritti itsemurhaa.
Jutussa ei kerrottu, kuinka moni oli onnistunut. Koska kirjoitus oli varsinaiseksi nyyhkytarinaksi väännetty eikä yhdestäkään onnistumisesta mainittu, voinee kohtuullisella luotettavuudella sanoa että näitä ei ole ollut. Etenkään kun en muista yhdestäkään onnistumisesta uutisoidun. Onhan ilmeistä, että media olisi tällaisesta kirjoittanut pitkät litaniat saadakseen sympatiat maahantunkeutujille.

Mutta siis hetkinen. 58 yritystä, nolla onnistumista. Piti vähän aikaa kelata (vähän aikaa = 30 sekuntia) ja muistin viisi suomalaista tuttuani, jotka ovat tehneet itsarin.
Oleellinen asia on se, että en muistanut yhtään ainutta epäonnistunutta itsemurhayritystä. Ehkä näitäkin on ollut, mutta niistä ei ole hiiskuttu. Vastapainoksi muistin kyllä yhden, joka halusi mitä ilmeisimmin vain hakea huomiota "yrityksellä" mutta laski väärin ja pääsikin hengestään.
Suomalainen saattaa onnistua vaikkei tosissaan yritä. Eli käänteinen tilanne matuihin nähden, jotka kyllä yrittävät mutteivat onnistu. Toisaalta suunnilleen samalla prosentilla siinä kulttuurissa yleensä onnistutaan muutenkin, jos jotain hyödyllistä yritetään. Ei mitään teknisiä innovaatioita viimeiseen viiteensataan vuoteen ja mahdollinen vauraus perustuu siihen, että on satuttu löytämään öljyä, jota länsimaiden kehittämä teknologia tarvitsee. Ja joka porataan, kuljetetaan ja jaellaan länsimaiden kehittämällä logistiikalla aasialaisten siirtotyöläisten voimin.

Itseään ne eivät tunnu saavan hengiltä muuten kuin pommi-iskuissa. Sinänsä muslimien tekemät itsemurhaiskut ovat ihan positiivinen asia, kunhan niissä ei kuole sivullisia. Suomessa näitä ei ole ollut - vielä. Sen sijaan itsemurhayrityksiä kyllä, yhteensä siis viime vuonna 58. Kovin paljon näistä ei ole tietoa tihkunut, mutta tiettyjä epäilyksiä yritysten tehokkuudesta herättävät ne pari juttua, jotka ovat julkisuuteen asti päässeet. Äskettäin kohuttiin Rautatietorilla tapahtuneesta hirttäytymisyrityksestä. Yrityksen vakavasti otettavuutta voi punnita sillä, että koko tempaus kuvattiin videolle ja ympärillä oli lukuisia pelastajia heti puuhun kiipeämisestä alkaen. Toinen tapaus taas sai käräjäoikeudessa tuomion tuhotyön yrityksestä, kun itsemurhaa oli yritetty sytyttämällä nuotio VOK:in lattialle. Savukaasuunko tyyppi oli aikonut tukehtua vai kieriskellä nuotiossa palvattavana?

Jos on tehty 58 itsemurhayritystä ilman yhtään ainutta onnistumista, niin herää epäilys että kyseessä ovat "yritykset". Eli teatteriesitys, jonka tarkoitus on herättää huomiota ja yrittää vaikuttaa myönteisesti turvapaikan myöntämiseen.

Tutkiva journalistiryhmämme päätti tämän takia lähteä liikkeelle. Hurjien selvitystöiden ja lukuisten lahjusten jälkeen pääsimme haastattelemaan muutamia omaehtoista exittiä yrittänyttä matuja, jotta lukijat saisivat kuvan siitä, kuinka epätoivoisessa asemassa mussukkaraukat oikein ovat. Haastateltavien nimet on muutettu. Heidän ikiään ei tarvinnut muuttaa, koska sen he olivat jo tehneet itse.

Abdullah, 17 vuotta:
- Puuro oli pahaa. Ilmoitin, että jos ei saa parempaa ruokaa, tapan itseni.
- Ja mitenhän aioit tämän tehdä?
- Sain idean kirjallisuudesta. Tarkemmin sanottuna sarjakuvasta Asterix Hispaniassa.
- Ei helvetissä... anna minä arvaan. Pepen tyylillä?
- Jep. Ilmoitin että pidätän hengitystäni kunnes kuolen.
- Eikä onnistunut?
- Ei vielä. Mutta enkka on jo kaksi minuuttia, sitten on refleksi pakottanut hengittämään.
- Harjoitukset jatkuvat?
- No ei enää viime aikoina. Olen saanut puuropäivinä erityisluvan syödä muuta. Mutta jos vielä puuroa tyrkyttävät, niin sitten alkaa tapahtua.

Muhammed, 17 vuotta:
- Päätin räjäyttää itseni tuhannen nuuskaksi.
- Mistä sinä dynamiittia tai vastaavaa olisit saanut?
- No en mistään. Siksi yritin saada aikaan sisäisen räjähdyksen. Söin papuja, kananmunaa, jopa sitä teidän ällöttävää ruisleipää ja join päälle piimää. Sitten pidättelin pierua.
- Vaan ei onnistunut.
- Ei. Meillä kotipuolessa Afganistanissa kun on tämmöinen kansanperinne kuin bacha bazi eli kiksautellaan pikkupoikia kakkoseen. Sulkijalihas on sen verran löystynyt, että se ei kestä painetta.
- Valitettavasti täytyy sanoa, että huomaan sen. Hyhhyh. Todennäköisempää on, että kuolet tukehtumalla, jos huoneessasi ei ole riittävää tuuletusta. Mutta mitäpä ajattelit seuraavaksi yrittää?
- Olen päässyt tasapainoon enkä enää yritä itsaria. Sen sijaan olen päättänyt auttaa nuoria poikia, jotta he välttyisivät myös itsemurhalta. Siltä varalta että he yrittäisivät samalla metodilla kuin minä, olen ruvennut...
- Kiitoksia, eiköhän lopeteta tämä haastattelu nyt tähän ennen kuin alan oksentaa.

Ali, 17 vuotta:
- Nappasin talonmiehen varastosta köyttä ja päätin hirttää itseni. Valitettavasti SPR:n tädit eivät suostuneet tekemään siihen solmua. Sanoivat että kengännauhani he solmivat, mutta eivät hirttoköyttä.
- Ja se tyssäsi sitten siihen.
- Ei tyssännyt. Entinen minäni olisi varmasti luovuttanut, mutta kai jotain tuosta suomalaisesta sisusta on ehtinyt minuun tarttua. Opettelin solmimaan hirttosolmun. Pistin köyden kaulaani, nappasin tuolin, etsin tukevan oksan, sidoin köyden toisen pään siihen ja potkaisin tuolin altani pois.
- Taisi silti mennä pieleen. Solmu ei pitänyt vai?
- Piti se. Mutta oksa taipui sen verran, että jalat ottivat maahan.
- Se siitä sitten.
- Ei toki. En minä niin vähällä luovuta. Pistin jalat koukkuun ja kas kummaa, roikuin ilmassa ja köysi kiristyi kaulan ympärille. Sitten meni taju ja jalat oikenivat. Uusi maakontakti ja taju palasi. Pistin jalat uudelleen koukkuun.
- Tätä jojottelua taisi sitten jatkua siihen asti, että vokkitädit tulivat pelastamaan?
- Aivan oikein. Ja vannottivat Allahin nimeen, etten yritä uudelleen, joten eihän tässä sitten muuta voi kuin jatkaa notkumista.

Ahmed, 17 vuotta:
- Tämä VOK on entinen hotelli luonnonkauniin järven rannalla. Siitä sain idean. Kysyin kuinka syvä tuo järvi on. Minulle kerrottiin, että siellä keskellä on 20 metriä. Ajattelin että se varmasti riittää. Tuolla hotellin pihalla oli koristeena vanha myllynkivi. Sidoin köyden toisen pään reikään ja toisen pään kaulaani. Sitten keskelle järveä ja tempaisin kiven sinne, itse tietysti perästä.
- Mutta miten ihmeessä olet yhä elossa?
- Vahtimestari kävi hakemassa minut pois.
- Mitä? Oliko hän samassa veneessä ja sitä paitsi miten ihmeessä hän onnistui, jos sinulla oli kivi kaulassa?
- Missä ihmeen veneessä? Jäässähän tuo järvi on.
- Ai brrgele... no niinpä tietysti. Puoli metriä paksu jää. Eli sinä istuit keskellä järven jäätä myllynkivi kaulassa, kun jää ei mennyt rikki.
- Niinhän siinä pääsi käymään. Onneksi pelastivat ennen kuin alkoi pahasti paleltaa.

Hassan, 27 vuotta:
Hassan on poikkeus haastateltavien joukossa, koska hän on asunut Suomessa jo kymmenen vuotta. Suomen kielikin taipuu jo sujuvasti, melkein yhtä hyvin kuin normaalilta vuoden Suomessa asuneelta japanilaiselta. Kielitaitonsa takia hän päätyikin yrittämäänsä itsemurhametodiin.
- Ilmoitin, että jos en saa lisää diskorahaa sossusta, ammun itseni kuoliaaksi.
- Eikä tippunut vai?
- Ei. Väittivät etten saisi mistään asetta kuitenkaan. Vaan eivätpäs tienneet mitä tarkoitin.
- Siis ampumisella?
- En minä mitään ampumisesta puhunut. Sanoin että ammun itseni kuoliaaksi.
- Että mitä?
- Rupesin hokemaan AMMUU! AMMUU! AMMUU! AMMUU! ja ajattelin, että jatkan sitä kunnes kuolen nälkään tai kurkun käheyteen.
- Eikä onnistunut.
- Ei. Luovutin muutaman tunnin jälkeen, kun suuta kuivasi ja tuli nälkä. Mutta jälkeenpäin kysyin lääkäriltä, voiko tähän kuolla. Ja hänen vastauksestaan kävi ilmi, mitä olin tehnyt väärin ja aion juuri nyt yrittää uudelleen.
- Lääkäri sanoi että...
- Hän totesi, että "ilman muuta siihen jatkuvaan hokemiseen saattaa kuolla".
-Ei saatana, Hassan...
- AM! AM! AM! AM! AM!

Abdul, 17 vuotta:
- Tässä VOK:in lähellä on junarata. Kävin raiteille makaamaan ja odotin junaa.
- Pelastiko ohikulkija sinut?
- Tavallaan. Kävi sanomassa, että turhaan sinä siinä makaat, tämä on hylätty teollisuusrata. Tehtaat ovat muuttaneet Viroon, kun siellä on järkevämpi ulkomaalaispolitiikka. Mene tuonne parin kilometrin päähän, siellä on liikennettä. Neuvoi vielä tienkin.
- Et sitten mennyt?
- VOK ei järjestänyt taksikyytiä, mikä on törkeä ihmisoikeusrikkomus. Sidä baidsi olin maannud jo monda dundia siellä kylmäddä ja daanud dämän daadanan flunddan. Kuolen varmaan dähän. ÄTSHII!

Tähänastisista yrityksistä oli siis selvitty säikähdyksellä. Pari viimeistä tapausta oli vakavampia. Niitä varten journalistimme joutui menemään paikalliseen keskussairaalaan, jossa yrittäjät olivat toipumassa.

Omar, 17 vuotta:
- Päätin, että jos tästä maailmasta pitää lähteä, niin lähdetään sitten miellyttävimmällä mahdollisella tavalla. Valitsin kaikista vokkitädeistä sen tukevimman ja rupesin pitämään silmäpeliä. Eihän siinä kauan mennyt, kun täti oli jo valmiina jalat levällään. Aluksi kaikki meni kuten suunnittelinkin. Ensin Suvi-Sanna kävi kontilleen ja yritin takaapäin. Eihän sieltä läskien seasta perille ylettänyt, kun meillä Irakin pojilla on tutkitusti maailman pienimmät pippelit. Sitten täti kävi selälleen. Siitä pääsin jo huulille asti, mutta kävi kuten olin laskenut. En pysynyt päällä, kun kädet eivät ylettäneet ottamaan patjasta tukea. On se Suvi-Sanna melkoinen tonnikeiju.
- Joten jäljelle jäi vain yksi, hengenvaarallinen vaihtoehto...
- Jep. Menin alle.
- Vaan et silti tukehtunut.
- Läheltä piti. Parin ensimmäisen rynkytyksen jälkeen alkoi jo naama sinistää paineen alla, mutta sitten sänky romahti. Sain lantiomurtuman ja tässä sitä nyt maataan sairaalassa.
- Aiotko yrittää uudestaan?
- Saa nähdä. Ehti nimittäin nalli jo laueta. Jos tärppäsi, saan oleskeluluvan perhesyistä eikä ole enää tarvetta esittää draamakuningatarta.

Rashid, 17 vuotta:
Rashid makaa sairaalan vuoteella kovasti murjotun näköisenä. On selvää, että turpiin on tullut ja kovaa.
- Päätin, että tapan itseni olemalla noudattamatta Koraanin määräyksiä. Jos sianliha on kiellettyä, niin sen syöminen tappaa minut. Jos ei suoranaisesti, niin Allahin kostolla.
- Ja miten kävi?
- Aluksi maistoin palvikinkkua. Se oli hyvää. Meetvursti vei kielen mennessään. HK:n sininen raakana oli herkkua sinapin kanssa. Mutta lopullinen isku tuli rapeaksi paahdetusta pekonista. Se oli niin nannaa, että lakkaisin olemasta vihainen muslimi. Päätin hylätä islamin ja ryhtyä länsimaisten sivistysarvojen vakaaksi kannattajaksi.
- Sepä hienoa. Mutta miksi olet sitten täällä?`
- Taidat kuulua niihin tyhmiin toimittajiin, tai sitten tuo oli vittuilua ja oletkin mulkku toimittaja. Mutta väliäkö sillä. Olen täällä tietysti siksi, että sain turpiini muilta vokkilaisilta, jotka eivät tykänneet yhtään siitä että yritin sopeutua paikallisiin arvoihin enkä vaatinut paikallisia sopeutumaan muslimien tapoihin.
- Eli sakinhivutusta.
- Tietysti. Ei kuulu sikäläiseen kulttuuriin reilu tappelu. Mutta sisu nousi. Kunhan tästä selviän, muutan takaisin Irakiin sivistämään sitä perkeleen takapajulaa. Perustan firman nimeltä Bagdadin Palvipojat ja tutustutan sikäläiset possunlihan saloihin. Vaikka henki menisi. On se vain niin hyvää, että makuelämysten takia on valmis uhrautumaan pyhässä sodassa pekonin, palvikinkun ja kasslerpaistin puolesta.

Välihuomautus 145 : Tautiluokitus

Saamamme epävirallisen tiedon mukaan seuraavaan tautiluokitukseen ollaan lisäämässä uusi diagnoosi: vitutus. Vitutuksen diagnooseja on neljää eri luokkaa: lievä, keskivaikea, vaikea ja erittäin vaikea. Seuraavassa esitetty luokitus koskee sairauden astetta, jossa vitutuksen aihe on vakava asia, esimerkiksi huomattava aviollinen ongelma tai oman työuran kannalta kriittinen seikka. Mikäli asia on keskivakava (esim. hankalan anopin muutto samalle paikkakunnalle), diagnoosi on pykälän verran vaarattomampi, lievästi merkityksellisen asian tapauksessa (esim. naapurin lehtipuhallin kello kuusi aamulla) kahta pykälää vaarattomampi, vähäpätöisessä tapauksessa (esim. teroitin katkaisee kynänterän aina kun se on muuten sopivan terävä) kolmea pykälää vaarattomampi eli pahimmillaankin kyseessä on lievä vitutus.

Vitutuksen perusaste luokitellaan kahden kysymyksen perusteella:
1. Tietääkö potilas, miten vitutuksen aihe poistetaan?
2. Onko potilaalla mahdollisuuksia poistaa vitutuksen aihe?
Näihin kahteen kysymykseen saatujen vastausten (kyllä tai ei) perusteella määritetään vitutuksen perusaste (eli diagnoosi vitutuksen syyn ollessa vakava), jota sitten tarvittaessa lievennetään 0-3 pykälää vitutuksen aiheen vakavuuden perusteella.

F43.31. Lievä vitutus: vastaukset K/K eli potilas tietää, kuinka asia korjataan ja hänellä on mahdollisuus korjata se.
Vitutus aiheutuu yksinomaan siitä, että potilas joutuu tekemään turhauttavaa työtä korjatakseen vitutuksen aiheen.

F43.32. Keskivaikea vitutus: vastaukset E/E eli potilas ei tiedä, kuinka asia korjataan eikä hänellä ole myöskään mahdollisuuksia korjata sitä.
Vitutus aiheutuu sekä kyvyttömyydestä ratkaista ongelma että oman voimattomuuden tunteesta. Toisaalta sitä helpottaa se, että potilas on tietoinen ettei hän kykenisi kuitenkaan tekemään asialle mitään.

F43.33. Vaikea vitutus: vastaukset E/K eli potilas ei tiedä, kuinka asia korjataan, vaikka hänellä olisi mahdollisuus korjata se.
Vitutus aiheutuu riittämättömyyden tunteesta, josta seuraa vitutukseen johtava turhautuminen.

F43.34. Erittäin vaikea vitutus: vastaukset K/E eli potilas tietää, kuinka asia korjattaisiin mutta hänellä ei ole valtuuksia korjata sitä.
Vitutus aiheutuu siitä, että potilaan ymmärtäessä ongelman ratkaisutavan hän havaitsee, että säädösten tai ylempien tahojen määräysten takia hänellä ei ole mahdollisuuksia sitä korjata.