Sukupuolioletus

Aina silloin tällöin syntyy lapsi, jonka sukupuolta ei kyetä määrittämään syntymähetkellä. Tällaisia tapauksia esiintyy noin yksi muutamaa tuhatta syntynyttä lasta kohti. Vanhastaan tapauksia on kutsuttu hermafrodiiteiksi ja tapana on ollut tehdä kirurginen operaatio, jossa lapsen toiseen sukupuoleen viittaavat piirteet poistetaan ja toiseen sukupuoleen viittaavia piirteitä korostetaan. Noin 90 % tapauksissa päädytään leikkaamaan tytöksi, koska tämä on yleensä helpompi ratkaisu.
Joskus tämä ratkaisu osoittautuu onnistuneeksi ja käytännössä ongelmattomaksi. Joskus taas myöhemmin – yleensä murrosiässä – ihmiselle tulee ongelma sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Jos tämä ongelma ei ajan myötä tasoitu, on leikkausta tehtäessä onnistuttu niinsanotusti veikkaamaan väärää hevosta.
Näissä tapauksissa kyseessä on inhimillinen tragedia, jota tulee hoitaa käytettävissä olevin keinoin niin hyvin kuin mahdollista.

Nämä tapaukset ovat kuitenkin melko harvinaisia. Jos hermafrodiitteja on yksi joistakin tuhansista ja heistäkin vain osalle tulee komplikaatioita myöhemmin, puhutaan kokoluokkaa yksi kymmenestätuhannesta olevasta asiasta.

Aitojen hermafrodiittien asialle vahingollista ja traagista on viime aikoina voimakkaasti esiin noussut trendi, jossa heitä keppihevosena käyttäen pyritään häivyttämään lääketieteellisen sukupuolenmäärityksen rajaa. Esimerkkinä tästä on se, että koko sana ”hermafrodiitti” pyritään poistamaan kielenkäytöstä ja sen tilalle pyritään ottamaan ”intersukupuolisuus”, joka kattaa fyysisen poikkeavuuden lisäksi myös kaikki ne, jotka tuntevat kuuluvansa eri sukupuoleen kuin mitä kiistatta fyysisesti edustavat.

Kuvitellaanpa että häiskä ilmoittaa olevansa Napoleon Bonaparte, ryhtyy pukeutumaan hassuun hattuun ja pitämään toista kättään takkinsa napinläpien välissä. Valkotakkiset miehet hakevat hänet aika pikaisesti. Tosin resurssien puutteessa hänet vapautetaan avohoitoon lähes yhtä pikaisesti, koska hän lienee vaaraton ulkomaailmalle. Tuskin hän saa kasattua kokoon Grande Arméeta hyökätäkseen Venäjälle. Sitä en tiedä saisiko hän muuttaa nimensä laillisesti Napoleon Bonaparteksi. Ainakin Napoleonin luulisi onnistuvan, Bonaparten kohdalla voi olla että Digi- ja väestötietovirasto muodostuisi esteeksi.
Sitten kuvitellaan että 170-senttinen heppu ilmoittaa olevansa identiteetiltään kaksi metriä pitkä ja pukeutuu sen mukaisiin vaatteisiin. Sekaisinhan se on kuin käkikello. Tosin voi olla että Linnanmäellä hän tinkii periaatteistaan päästäkseen laitteisiin, joihin kaksimetrisillä on pääsykielto – osoittautuvathan monet kasvissyöjätkin varsin joustaviksi silloin kun tarjolla on erityisen hyvää liharuokaa joka voidaan jollain konstilla luokitella kasviksiksi, kuten lehtipihvi. Ainakaan tälle hepulle ei lääkärikunta tarjoa ratkaisuksi pidennysleikkausta, vaan pääkopan hoitoa.
Vaan antaapa olla kun joku korsto pukeutuu hameeseen, pistää huulipunaa naamaan ja ilmoittaa olevansa nainen. Silloin todetaan, että hän on syntynyt väärään sukupuoleen ja suoritetaan henkilön niin halutessa hormonihoitoa ja useita leikkauksia edellyttävä sukupuolenvaihdos. Eikun siis sukupuolenkorjaus, anteeksi kun tuo uuskieli ei ole vielä automaattisesti hallussa. Tässähän oli suuresti huvittavaa, kun eduskunnan keskustelussa translaista vihreiden edustaja pahoitteli muiden puheita transihmisille ja vakuutti, että heissä ei ole mitään vikaa. No helkutti, jos mitään vikaa ei ole niin miksi pitää sitten leikata?

Sukupuolen määrittää – poislukien edellä mainitut hermafrodiitit – se millaiset sukuelimet ihmisellä on, ei se millainen mielenterveysongelma hänellä on. Olen joutunut muutamiin sukupuolensa vaihtaneisiin tai vaihtoa halajaviin elämäni aikana törmäämään ja joka ainoa on ollut pääkopastaan enemmän tai vähemmän sekaisin. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta ei ole osunut kohdalle. Enkä nyt tarkoita sitä että olisin itse diagnosoinut heidät, vaan tiedän että joku muu on diagnosoinut virallisesti mielenterveysongelman.

Tämä pyritään nyt normalisoimaan jopa sille tasolle, että juridisen sukupuolen voisi vaihtaa ilmoituksella. Tämä avaakin mielenkiintoisia näkymiä eikä suinkaan varmaan kukaan koskaan käyttäisi tätä väärin, jep. Sääliksi käy aitoja hermafrodiitteja, jotka joutuvat tästä kärsimään.
Sukupuolia on kuitenkin vain kaksi. Tai no, enintään neljä eli miehet, naiset, hermafrodiitit ja mielenterveysongelmaiset. Nämä kaksi viimeistä ovat kuitenkin niin marginaalisia tapauksia, että on täysin asiallista sanoa sukupuolia olevan vain kaksi. Ja ne määräytyvät sukuelinten mukaan. Poikkeukset ovat sitten asia erikseen. Sanotaanhan oppikirjoissakin, että ihmisillä on kymmenen sormea. Ainakin omaan tuttavapiiriini kuuluu enemmän ihmisiä joilla sormien lukumäärä – yleensä onnettomuuden seurauksena – poikkeaa kymmenestä kuin ihmisiä, jotka luokittelevat itsensä johonkin muuhun sukupuoleen kuin siihen mihin ovat syntyneet. Poikkeustapaukset eli aidot hermafrodiitit ovat sitten poikkeustapauksia ja heille sovelletaan sitten poikkeussääntöjä. Aivan kuten puuttuvien sormienkin tapauksessa. Passia hakiessa siihen otetaan oikean käden etusormen jälki. Olen ollut näkemässä, kun virkailijat keskustelevat voidaanko vaurioituneen etusormen jälki hyväksyä (sormenjäljestä osa on tuhoutunut) vai pitääkö noudattaa poikkeussääntöä eli ottaa keskisormen jälki. Samalla tavalla voi toimia hermafrodiittien kanssa: ei tehdä tästä nyt numeroa. Eli henkilötunnuksen toiseksi viimeinen merkki määräytyy sen mukaan mikä on laillinen sukupuoli ja sillä selvä.

On inhimillinen tragedia, jos joku kokee olevansa väärässä sukupuolessa siihen nähden mitä hänen kromosominsa ja kiistaton ulkomuotonsa kertovat. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi sen sukupuolen edustaja joka kokee olevansa. Se kertoo vain sen, että hänellä on mielenterveysongelma. Eikä se varsinkaan tee hänestä yhtään huonompaa ihmistä. Sairaus on sairaus eikä sen tule vaikuttaa muihin asioihin. Maitoallergikko ei käytä maitotuotteita, diabeetikko joutuu turvautumaan insuliiniruiskuun. Se ei tee heistä yhtään sen huonompia ihmisiä, aiheuttaa vain joitakin rajoituksia normaalielämään.

Nykypäivänä tämä vouhottaminen toimii lähinnä itseään vastaan. Toisaalta tolkun ihmiset saavat nauraa, vaikka välillä hymy hyytyykin. Harvoin olen nauranut yhtä makeasti kuin silloin, kun kuulin millä termillä sukupuoli-identiteettiään vaihtaneet kutsuvat entistä nimeään. Deadname. Nimi jonka ääneen lausuminen saa raivoreaktion aikaan. On jotenkin niin hellyttävää, kuinka tosissaan he ovat.
Vaan kyllä se hymy hyytyi tässäkin. Katsoin tässä taannoin erästä tietoa etsiessäni Montrealin olympiakisojen 1976 tuloksia. Kymmenottelun voittajan nimenä komeili Caitlyn Jenner. Siis mitä helvettiä? Bruce Jennerinä hänet tunnettiin vielä 39 vuotta olympiavoiton jälkeenkin. Mutta Bruce on pyyhitty pois samaan tapaan kuin kirottujen keisarien nimet hakattiin marmoripylväistä. Toisaalta naisten 200 metrin olympiavoittajan nimenä samoissa kisoissa on Bärbel Eckert. Neljä vuotta myöhemmin saman lajin voitti Bärbel Wöckel. Sama nainen, mutta oli mennyt tällä välin naimisiin. Vaan eipä tätä nimeä muutettu taannehtivasti. Kuten ei myöskään samojen kisojen naisten keihäänheiton voittajan Ruth Fuchsin nimeä. Omaa sukua Gamm, myöhemmin Hellmann. Vaikka luulisi että avioeron jälkeen nimi ”Fuchs” olisi naiselle samalla tavalla deadname kuin Jennerille Bruce. Ja näkyypä naisten 400 metrillä neljänneksi sijoittuneen muuan Pirjo Häggman, jonka englanninkielinen Wikipedia-artikkelikin on yhä tällä nimellä eikä nykyisellä Wilmi-Rokkanen. Saati sitten että tuloslistasta nimi olisi muutettu nykyiseksi tai tyttönimeksi Wilmi.
Tällä ”deadname” – ”tyttönimi” -akselilla näkyy jonnekin välimaastoon sijoittuvan sitten translitteroinnista riippuva nimi. Edellä mainitun kymmenottelun pronssimitalistin nimenä on nimittäin Mykola Avilov (edellisten kisojen voittaja), joka tuohon aikaan esiintyi listoilla nimellä Nikolai Avilov. Nimen translitterointi muuttui siinä vaiheessa kun Ukraina itsenäistyi ja ukrainalaisille sallittiin ukrainalaisittain kirjoitetun etunimen käyttö. Venäjänkielisessä Wikipediassa etunimenä on muuten edelleen Nikolai.

Jos tämä nykymeno vielä hullummaksi muuttuu, aion muuttaa oman identiteettini virallisesti antitransgender-semibiseksuaaliksi. Tässä ”transgender” tarkoittaa sitä, että olen siis sukupuoleltani erilainen kuin ulkoiset (varsin rumat) miehiset tunnusmerkit väittävät eli nainen, mutta ”anti” tarkoittaa sitä että en henkisesti hyväksy sitä vaan koen olevani mies. ”Biseksuaali” tarkoittaa siis sitä, että tunnen vetoa molempiin sukupuoliin, mutta ”semi” eli puolikas puolittaa tämän eli käytännössä näistä vedoista toteutuu vain toinen toisen jäädessä täysin teoreettiselle asteelle, jota en itse lainkaan edes tiedosta.