Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Uutiskatsaus 6/2022


1. Vladimir, Vladimir, näytä sarves, tuleeko huomenna sota?

Pistän pääni pölkylle ja sanon että ei tule. Ei huomenna, ei ensi viikolla eikä varmaan edes tänä vuonna. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ainakin olen väärässä eri perustein kuin muut jotka ennustavat samaa. He nimittäin yleensä perustavat arvionsa siihen, että Venäjällä ei ole Ukrainassa mitään voitettavaa mutta paljon hävittävää – hyökkäys olisi suurta typeryyttä. Tämä perustelu kumpuaa siitä virheajatuksesta, että Venäjä tekisi politiikkaa järkisyin. Tällaista ihmettä ei ole vielä havaittu, vaan Venäjän politiikan perusajatus on Iivana Julman ajoista alkaen ollut laajeneminen. Minne venäläinen sotilassaapas on koskaan astunut, on ikuisesti Venäjän valtapiiriin kuuluvaa. Aivan erityisesti Ukraina, sillä sieltähän – Kiovan Rus – koko Venäjä on alkunsa saanut. Venäjä ottaa Ukrainan heti kun mahdollista.
Venäläinen poliittinen ajattelu on ainutlaatuista siinä mielessä, että heiltä puuttuu täydellisesti empatiakyky. Ukrainan itsenäisyyttä pidetään juonena Venäjää vastaan ja siksi Ukraina tulee liittää Venäjään. Sillä että ukrainalaiset itse haluavat olla itsenäisiä, ei ole mitään merkitystä. Korvatkaa kahdessa edellisessä virkkeessä ”Ukraina” millä tahansa Venäjän naapurimaalla – paitsi ehkä Kiinalla – ja ajatusmalli ei muutu yhtään mihinkään. Venäläinen ei voi kerta kaikkiaan käsittää, että muualla maailmassa ajatellaan asioista jostain toisesta näkövinkkelistä. Erinomainen esimerkki tästä oli ulkoministeri Lavrovin kirje useille Etyj-maille. Kirjeessä vedottiin periaatteeseen, jonka mukaan ”valtio ei saa vahvistaa turvallisuuttaan toisten valtioiden turvallisuuden kustannuksella.” Koko Venäjän ulkopolitiikka viimeisen 500 vuoden ajan on ollut pelkästään tämän periaatteen rikkomista ja he ovat tälle tosiasialle täysin sokeita. Siksi he voivat vaatia tätä toisilta täysin vilpittömin mielin.
Perustan väitteeni sodan syttymättömyydestä Venäjän doktriiniin. Venäjä voi kalistella sapeleitaan mielin määrin, mutta lähtiessään oikeasti sotaan se pitää toimensa äärimmäisen salassa. Kuinka moni tiedustelupalvelu muka havaitsi etukäteen Krimin miehityksen, vaikka oli selvää että joskus se on tulossa? Odotettiin vain että se tapahtuisi Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimuksen lähestyessä loppuaan. Nyt Venäjä on toiminut liian avoimesti, jotta tämä olisi uskottavaa. Joukkojen keskitys on tehty selkeästi. Yhtäkkiä tulee esimerkiksi uutinen siitä, että verivarastoja on siirretty lähelle Ukrainan rajaa. Tämä ja muutama muu samanlainen pikku-uutinen eivät ole asiasisällöltään tärkeitä. Tärkeää on se, mistä tieto on vuotanut. Jos tieto on vuotanut Venäjältä itseltään, se on vahva indikaattori siitä että kyse on hämäyksestä. Jos taas kaikki nämä pikkutiedot ovat vuotaneet tahattomasti, se on merkki siitä että Venäjä on tosissaan.
Toisaalta Venäjä on myös oikeasti valmis hyökkäämään Ukrainaan. Kaikki valmistelut voivat olla hämäystä, mutta mikäli länsi erehtyy viestimään, ettei aio puuttua tilanteeseen, Kiovassa ei kovin kauaa ole sinikeltainen lippu salossa. Kun Venäjä saa tilaisuuden, se käyttää sen.


2. Sammakoita

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, persujen Mika Niikko on ollut jo pitkään tapahtumistaan odottava katastrofi. Nyt ei tarvitse enää odottaa. Niikko meni puhumaan asemaansa nähden sopimattomia Venäjän-Ukrainan kriisistä. Verikoirat vaativat hänen eroaan ja aivan aiheesta. Niikko totesi twiitissään seuraavasti: ”– Nyt pitäisi sitten Macronin tai jonku muun astua julkisuuteen ja sanoa että Ukraina ei liity Natoon. Muutoin neuvottelut ei onnistuneet Venäjän näkökulmasta ja seuraukset on karmivat. Eikö Lännestä löydy yhtä viisasta päämiestä joka Venäjän tuntee?”
Näinhän se on. Mutta eihän tuollaista saa sanoa ääneen, ei ainakaan tuossa asemassa.
Niikko taitaa sinänsä päätyä hyvään seuraan. Saksan laivaston komentaja Kay-Achim Schönbachista tuli äskettäin entinen komentaja, kun hän totesi epävirallisessa keskustelussa: ”Krimin niemimaa on menetetty, eikä sitä saada koskaan takaisin."
Oletteko muka viime aikoina nähneet merkittäviäkin kampanjoita Krimin palauttamiseksi? Schönbach sanoi vain asian kuten se on. Ikävää hänen kannaltaan oli se, että hän sanoi sen väärään aikaan.
Muutenkin Schönbach puhui varsin järkeviä Intian vierailullaan:
– Mitä Venäjä todella haluaa, onko se kiinnostunut pienestä palasta Ukrainan maaperää? Ei ole, se on hölynpölyä. Se, mitä Putin todella haluaa, on kunnioitus.
– Se, että hänelle annetaan hiukan kunnioitusta, ei maksa paljon. Jos minulta kysytään, hänelle on helppo antaa kunnioitusta. Sitä hän vaatii ja sen hän todennäköisesti myös ansaitsee.
Saksalaiskomentaja kertoi lisäksi isännilleen, että myös Saksa ja Intia tarvitsevat Venäjää Kiinaa vastaan.
– Vaikka Venäjä ei olekaan demokratia, siitä on hyötyä kahdenvälisenä kumppanina.

Näyttäkää näistä lausunnoista yksikin virhe. Näyttäkää myös missä kohtaa tuli sanottua sopimattomia. Vastaus jälkimmäiseen on että koko ajan – sopimattomia totuuksia nimittäin.


3. Aluevaalit tulivat ja menivät

Eikä ketään kiinnostanut. Vähiten perussuomalaisten kannattajia, jotka osoittivat tyhmyytensä jäämällä kotiin. Vanha totuushan on ollut, että aina äänestysaktiivisuuden ollessa matala demarit eivät pärjää, mikä on osoitus siitä että demareiden äänestäjät eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Nykyään tämä mantteli on siirtynyt perussuomalaisille, voisi pessimistisesti ajatella. Totuuden siemen varmaan tässäkin, mutta optimistisesti voisi ajatella ettei perussuomalaisten kannattajia kiinnosta. Onhan totta että muutokseen tarvittaisiin semmoinen 40 % siivu. On ihan sama, onko perussuomalaisia päättävissä elimissä yksi prosentti vai kolmekymmentä prosenttia.
Tosin perussuomalaisten politiikkojen ammattitaito on selvästi huonoin kaikista mahdollisista. Onhan käsittämätöntä, että ainoa edes osittain järkeviä asioita ajava puolue pärjää noin huonosti. Etenkin ehdokasasettelu on hoidettu umpisurkeasti. Rekrytointi ja strategia ovat olleet täysin hukassa.
Yleisesti ollaan sillä kannalla, että Suomessa on kehnot poliitikot. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Suomalaisten poliitikkojen ammattitaito – paitsi perussuomalaisilla – on huikean korkealla tasolla. Ilman rautaista ammattitaitoa olisi mahdotonta, että kansa äänestäisi kerta kerran jälkeen noin huonosti asioita hoitavat puolueet ja niiden poliitikot aina uudestaan valtaan.


4. Venäläinen influenssa

En ole liiemmin käsitellyt koronaa, koska kriisin hoito on jopa hallituksen mitta-asteikolla ollut tolkuttoman sekavaa. En ole edes lukenut asiasta kovin paljon. Voi olla että tämä on siis ollut esillä jo aiemminkin, mutta otsikkolinkin jutussa näin ensimmäisen kerran suoran maininnan aiheesta, jonka mainitsin ensi kerran jo melkein kaksi vuotta sitten. Epäilin tuolloin, että vuosien 1889-90 ”venäläinen influenssa” olisi ollut koronaviruksen aiheuttama. Oireet nimittäin täsmäsivät tämänkertaiseen epidemiaan hämmästyttävän hyvin. Englanninkielisen Wikipedian venäläistä influenssaa koskevassa artikkelissa sana ”koronavirus” mainittiin ensi kerran 22.5.2020.


5. Salat julki

Julkisen Sanan Neuvosto antoi vapauttavan tuomion kirjoituksesta, jossa psykiatri arvioi pääspice Sanna Marinin mielenterveyttä. JSN:n lausunnon mukaan kirjoitusta saattoi pitää mauttomana ja loukkaavana. Realismin puutteesta eivät sentään kehdanneet moittia.
JSN:n vapauttavasta päätöksestä huolimatta odotetaan, saako psykiatri tuomion valtiosalaisuuden paljastamisesta. Yleensä hyvin asioista perillä olevien lähteiden mukaan ei, sillä Sanna Marinin henkisten kykyjen tason ei pitäisi olla epäselvää kenellekään jonka ÄO ilmaistaan kolminumeroisella luvulla.


6. Hymyhenkilö
Perinteiset Hymypoika- ja Hymytyttöpatsaat korvattaneen lähiaikoina Hymyhenkilöpatsaalla. Uusi patsas on kuulemma suunniteltu yleisön pyyntöjen takia. Helvettiäkö sitä pitää parin väärässä olevan pyyntöjä mennä kuuntelemaan? Uudesta patsaasta todetaan, että ”patsaan kasvot voidaan tulkita sukupuolineutraaleiksi”. Jos suoraan sanotaan niin patsaan tylsämielinen ilme ja tyhjä katse tuovat lähinnä mieleen sen, että mallin kaikki neljä isovanhempaa ovat ilmeisesti olleet keskenään serkuksia.


7. Hiiri ja ihmisiä

Odotetusti Disney on valjastettu myös sukupuolineutraaliuden mannekiiniksi. Minni Hiiri on saanut uuden asun. Hame on vaihtunut housuihin. Sen verran järkeä on maailmassa tallella, että fanit antoivat täyslaidallisen valinnan epäonnistumisesta.
Vielä ei Ankkalinnassa sentään ole menty niin pitkälle, että olisi tuotu avoimesti homoseksuaalisia hahmoja sarjakuviin. Tässä Disneyn on pelastanut se, että paikkakunnan perheet ovat muutenkin vähän erikoisia koostumuksiltaan, lisääntyminen kun näyttää pääosin tapahtuvan veljenpoikien ja sisarentyttärien välityksellä. Huhut kuitenkin väittävät, että todellisuudessa Ankkalinnan tyypillisin perversio olisi hoposeksuaalisuus, jota esiintyy erityisen runsaasti hessujen keskuudessa.


8. Ihmeiden aika ei ole ohi!

Suomesta löytyi neekeri, joka haluaa muuttaa maasta pois! Kyseessä on kolmivuotiaan tyttärensä murhannut Nicholas Cherchel, joka haluaa siirron ranskalaiseen vankilaan. Suomalaisessa vankilassa hän näet pahoitti mielensä, kun sarjakuristaja Michael Penttilä oli kutsunut häntä ”mustaksi apinaksi”. Ehkä hän voisi hieman miettiä tarkemmin ja olla tyytyväinen siitä, että sarjakuristaja tyytyi verbaaliseen loukkaukseen. Sitä paitsi Penttilä pyytänee anteeksi vertaustaan ensimmäiseltä tapaamaltaan apinalta.
Jos nyt kuitenkin tarkkoja ollaan, niin on todistettavasti ainakin yksi somali muuttanut Suomesta takaisin Somaliaan vapaaehtoisesti. Tästä ihmeestä pitikin sitten tehdä TV-dokumentti. Hyvä niin, toivotaan että malli vetoaa niihin 23000 muuhunkin.


9. Taas kerran uutinen

Aanelonen alkaa olla jo täyttynyt siitä, kun on pitänyt tukkimiehen kirjanpitoa siitä kuinka monta kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana on kerrottu uutena asiana pääkaupunkiseudulla riehuvista haittamamujengeistä. Tällä kertaa sentään ei viitsitty enää teeskennellä yllättyneitä. Ihmetyttää kyllä suuresti, miten nämä rikollisuutta ihailevat gangstalarppaajat kuvittelisivat tulevansa toimeen ilman, että kunnolliset ihmiset toisivat heille ruuan nenän eteen. Se sen sijaan ei ihmetytä, että johtohahmorappari Milan Laff jäi kiinni varastettuaan 1200 euron takin. Ei tarvinnut muuta kuin kuvata videolle koko varkaus ja julkaista somessa. Oikeasti, voiko olla noin tyhmä? Sekään ei yllätä pätkääkään, että takaisin saatu takki oli hajun takia käyttökelvoton - onhan sika siisti ja hajuton eläin keskitason gangstarappariin nähden.


10. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Hamzah Mohamed Ali ja Zakarija Mohamed Ahmed … jäkjäkjäk …kuuden vuoden ja viiden vuoden vankeusrangaistuksiin … käläkäläkälä …tapon yrityksestä, pahoinpitelystä, vaarallisen esineen hallussapidosta, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


11. Mut kun mä haluun!

Nainen vietti vuoden miettien, pitäisikö erota avioliitosta. Lopulta tuli päätös että pitäisi. Ei muuta kuin hakemus vetämään. Sitten tulikin yllätyksenä, että pitää odottaa puolen vuoden harkinta-aika ennen päätöstä. Tämän hän koki epäreiluna, kun olisi pitänyt saada ero heti. Hei, siksi sitä sanotaan harkinta-ajaksi! Kuinkahan monta avioeroa Matti Nykänenkin olisi ehtinyt tehdä, jos harkinta-aikana ei olisi ehtinyt perua. Tai eihän perua edes tarvitse, riittää kun jättää tekemättä kakkosvaiheen hakemuksen ennen määräajan umpeutumista.
Mitähän tämä hämmästynyt olisi tuumannut entisestä laista, jossa harkinta-aika oli kaksi vuotta? Tai sitä edeltävästä, jolloin eroa ei edes saanut ilman painavia syitä. Yleensä syyksi ilmoitettiin uskottomuus, mitä taas ei nykyään varmaan pidettäisi kelvollisena syynä. Enpä liiemmin hämmästelisi sitä, jos vihreät ehdottaisivat harkinta-ajan poistamista ainakin siinä tapauksessa, että toinen puolisoista vaatisi toiselta uskollisuutta.


12. Töpseli irti

Hakkeri kaatoi Pohjois-Korean koko internetin. Tällä kertaa hakkeri, amerikkalainen kun sattui olemaan, joutui turvautumaan haittaohjelmien käyttöön. Pohjoiskorealaiselta hakkerilta tämä olisi onnistunut helpommin, ihan fyysisellä tempulla. Ei olisi tarvinnut muuta kuin vetäistä pistoke seinästä ja kaikki maan viisi internetiin yhteydessä olevaa konetta olisi mennyt sen sileän tien.


13. Kohtalon ivaa

Ranskalainen näyttelijä Gaspard Ulliel menehtyi edellisenä päivänä lasketteluonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Ulliel muistetaan parhaiten roolistaan eräänä elokuvahistorian isoimmista pahiksista eli Hannibal Lecterinä. Roolin teki ikimuistoiseksi Anthony Hopkins, mutta Ulliel näytteli teini-ikäistä Lecteriä elokuvasarjan heikoimpana pidetyssä osassa Nuori Hannibal.
Useimmat muistanevat Lecterin amerikkalaisena psykiatrina, mutta harva tietää minkä taustatarinan Thomas Harris hänelle kirjoitti. Lecter oli itse asiassa alkujaan liettualainen, sikäläisen aatelismiehen ja hänen italialaisvaimonsa jälkeläinen. Hän oli toisen maailmansodan syttyessä pikkupoika ja päätyi vanhempiensa menehdyttyä ensin orpokotiin Neuvostoliiton miehittämään Liettuaan, sitten setänsä hoiviin Ranskaan ja sieltä rapakon toiselle puolelle.
Ja minkämaalainen olikaan se toinen laskettelija, johon Ulliel kohtalokkaasti törmäsi? Jep, liettualainen.
Mikä on todennäköisyys sille että törmää ranskalaisessa rinteessä liettualaiseen laskettelijaan?


14. Made in China

Aleksander Bolshunov voitti skiathlonin ja hyppäsi riemuissaan palkintopallille. Hyppy oli liikaa palkintopallille, jonka etupuolta koristanut julkisivu irtosi. Ikävä kyllä sen alta ei paljastunut odotettua tekstiä ”Made in China”.


Loppukevennys: Sillä minä olen Peppi Pitkätussu...

Näyttelijä Jenni Kokander kertoi saaneensa shokin käydessään seurustelusuhteen alkuvaiheessa ensi kertaa miehensä vessassa. WC oli näet tapetoitu Peppi Pitkätossun kuvilla. Kokanderia alkoi epäilyttää, että miehellä on jokin Peppi-fetissi. Olihan Kokander itsekin saparopäinen punatukka. Mies kuitenkin kertoi, että häntä kiehtoo Pepissä tämän mahtava elämänasenne. Loppu hyvin, kaikki hyvin: pariskunta on ollut naimisissa jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Tämä toisaalta herättää kysymyksen kuinka kauan on oltava naimisissa kunnes voi tunnustaa? Ihan oikeasti, kuulostiko tuo meriselitys ”mahtavasta elämänasenteesta” muka uskottavalta?

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ranska ja Saksa tyrmäsivät v. 2008 Ukrainan NATO-jäsenyyden. Ukraina haluaisi edelleen jäseneksi mutta sitä ei oteta.

Anonyymi kirjoitti...

Uutiseen 2. Suomi on nyt osa läntistä arvoyhteisöä (EU=USA) ja täällä pitää valehdella vastuullisesti. Totuuden lipsauttelusta tulee sanktioita.

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Minkäpä ryssä sille voi, että on viikingin ja mongolin ristisiitos molempien huonoimpine puolineen?
Suomalainen puolestaan on ihmisen ja ryssän ristisiitos, sanoi Huuhaa Innanen.
2:
Kuten ensimmäinen ano jo ehti mainita, Ukrainalle on tehty selväksi ettei se pääse NATOon. Kyllä Suomen tasavallan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan pitää tietää tämän kokoluokan asia, joten oli aivan oikein potkaista Niikko tiehensä epäpätevänä tomppelina.
3:
Persujen keskuudessa kun ikävähkösti näyttää alkaneen esiintyä Ihmeen Odottamisen henkeä, ja äänestäminen aletaan kokea turhaksi.
Siksi Kaljakellunnan talviversiokin saattaa näyttää lupaavalta. Sen pitäisi muuten jatkua vielä tänään klo 22 asti. Hiljaista on ollut eikä hallitus eronnut.
4:
Räkätauteja on tullut ja mennyt aiheuttajineen, mutta eipä ole aikaisemmin tullut suurvaltajohtajille mieleen pistää pystyyn maailmanlaajuista hysteriaa.
No, maailman asioista ovatkin aiemmin olleet päättämässä miehet eivätkä pimpsakkeet.
5:
Yleisessä tiedossa on, että Manna Sariini joutui kasvamaan seksuaalisesti sairaassa kotiympäristössä, katsellen äidin ja äitipuolen pimpsattelua, johon pientä Mariaa varmasti yritettiin vihkiä mukaan.
Seurauksena hänen on siivottava yötä myöten, koska kokee kotiympäristönsä saastaiseksi tietämättä miksi.
Samoin hänen on pakko juosta kunnes jalat menevät alta ja ennestäänkin laiha keho kuihtuu, juosta pakoon jotain jota ei tiedä, koska ei salli itsensä tietää.
6:
Kuka lienee ollut Hymyoletetun mallina, mutta tiettyä yhdennäköisyyttä on havaittavissa:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1265308#p1265308
7:
Minnillä on sentään housut, ettei kävele perse paljaana kuten muutama muu ankkalinnalainen.
8:
Tuota neekeriä ei pidä päästää Ranskaan, jos hän kerran kokee Suomessa lusimisen raskaaksi.
Kyllä nyt vankeudella pitää olla muutakin rangaistusfunktiota kuin pelkkä vapauden menetys erinomaisella ylöspidolla sekä harrastus- ja opiskelumahdollisuuksilla.
9:
Nuo ganstalarppaajat tietävät oikein hyvin heille tuotavan ruokaa mahan ja rahaa taskujen täydeltä niin kauan, kuin Suomessa naiset saavat päättää asiasta.
11:
Jälleen esimerkki miksi naisilla ei pidä olla mitään yhteiskunnallisia vapauksia ja oikeuksia, kun heistä ei todistettavasti ole niitä käyttämään.
12:
Ettäkö Pohjois-Koreassa vain viisi Internetiin yhteydessä olevaa tietokonetta? Mitä vielä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Bureau_121
13:
Miksi liettualainen laskettelemassa ranskalaisessa rinteessä olisi jokin omituisuus? Saavathan he matkustaa siinä missä muutkin EU-kansalaiset.

Mikäpä on Peppi Pitkätossun säilyttää mahtava elämänasenne:
alakouluikäinen pikkutyttö, jolla on yli-inhimilliset fyysiset voimat ja asuu itsenäisesti isossa omakotitalossa nauttien ilmeisesti muutenkin runsaasta varallisuudesta ja vieläpä oikeustoimikelpoisuudesta!

Ehkäpä Jennin olisi syytä hämmästellä, miksi aikuinen mies ihailee tällaista asetelmaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Krimistä tuli mieleen, kuka luulee että Venäjä antaisi Sevostopolin laivostotukikohdan
Natolle ..

-jpt-

MikkoK kirjoitti...

Suomi räksyttää naapurin raja-aidan yli kuin terrieri, kun ajattelee olevansa sekopäisen EU:n sekä mm. Vietnam-, Somalia-, Pohjois-Afrikka-, Lähi-itä- ja Afganistan-operaatioissaan menestyneen USA/Nato:n muodostaman lauman turvassa. Naton tuominen Pietarin ja Jäämeren satamien kylkeen tuo varmasti meille turvaa, joten mikä voisikaan mennä pieleen?

Varmaan kukaan ministereistä ei muista äskeisen peruskolunsa historiantunnilta, kuinka USA reagoi "muinaisuudessa" Neuvostoliiton aikeisiin kuljettaa ohjuksia Kuubaan. Jos sota saadaan aikaiseksi, voi Suomessa syntyä meille peruuttamatonta tuhoa, joka ei “rauhankumppaneitamme” hetkauta muuhun kuin korkeintaan neuvottelupöytään tarkistamaan kantojaan.

Kummelissa oli sketsisarja, jossa tietokilpailujoukkueen vastaus kaikkiin kysymyksiin oli ”Kanada”. Sketsi oli taas kerran edellä aikaansa, kun tänä päivänä syypää kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan on Venäjä. Lähinnä tästä tulee mieleen tulkinta, että Venäjän katsotaan olevan nyt sotilaallisesti heikko, mutta luonnonvaroiltaan rikas Lebensraum.

Demokratiassa toistetaan mantrana sananvapautta ja keskustelun tärkeyttä. Miksi siis yhteiskunnassamme pelätään aiheesta työpaikan tai tehtävän menettämistä mielipiteen vuoksi?

klova kirjoitti...

Jos demarit olisivat maahanmuuttokielteisiä niin persujen kannatus liikkuisi muutaman prosentin kieppeillä.
Persut taitavat vajota eräänlaiseksi oman lokeronsa vihreiksi, puolueeksi jolla on muutama dogmi joiden ympärillä puolue elää. Sillä saa 5-10% kannatuksen ja tärkeintä on pitää rivit suorassa ja välttää myymästä ideologiaa. Ihan kuten vihreät ja vasemmistoliittokin tekevät, kannatusta on vaikea lisätä ja toisaalta kannatus ei laskekaan kunhan ei myy pyhiä oppeja.

Tämä kaikkihan aiheuttaa sen, että tässä maassa ei saada mitään aikaiseksi, on 6-7 puoluetta 10-20 % kannatuksella ja jokainen puolue tietää ettei kannatusta juurikaan saa lisättyä tietystä rajasta. Se joka saa 20% muodostaa hallituksen, jos se on kokoomus/persut, niin hallitukseen tarvitaan vähintään kepu ja jos se on demarit, niin hallitukseen tulee vasemmistoliitto ja vihreät. Kokoomus voi myös muodostaa hallituksen vihreiden, kepun ja RKPn kanssa. Persut ei vasemmistovihreille käy.

Eli sekametelisoppaa ja vesitettyjä uudistuksia matkalla kohti pohjolan Albaniaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mika Niikko oli onnettomuudekseen oikeassa. Ukraina ei voi päästä NATOon. Ukraina ei hallitse koko valtakuntansa aluetta, Itä ukrainassa ja krimillä on ryssän kätyreitä. Myös läsnirajalla on samaa sakkia, moldovia oli ukrainaa. Sori vaan, kun talo on tulessa ei vakuutusta heru.

Toisaalta Niikko saattoi järkätä Jussille näkyvän paikan, paikan josta voi mätkiä tohveli-orpoa, yya-mummoa ja hamppu-ekiä. Ruskeakieli-masasta nyt puhumattakaan. Presidenttipolku alussa?

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Ei, ei, ei.

Niikon olisi pitänyt tuossa asemassa TIETÄÄ, että Ukraina EI VOI päästä NATOon.
Mutta mitä hän sanoi?
Vaati, että Ukrainan pitää luvata, ettei liity NATOon!
Luvata asia, joka ei ole Ukrainasta itsestään kiinni ja jonka tsaari Vladimir Suurin oikein hyvin tietää.

Niikko ei tiennyt.
Epäpätevä tömppö liian vastuullisella paikalla. Toisaalta on toki mahdollista, että Niikko hankkikin itselleen tahallaan potkut tehdäkseen tietä Jussille.

Jos niin on, teki sen silti anteeksiantamattoman tyhmällä ja typerällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Inger Nilsson oli muuten Vaasan teatterissa 80-luvulla. Hömäkän näköinen, reipas aikuinen nainen, ei lainkaan semmonen rimpula kun oli Peppiä esittäessään. Enemmän valkyyria-osastoa kuin laihaa pikkutyttöä.

Jokos muuten Macronia on vaadittu eroamaan? Ai niin, eihän se ole kansallismielinen.


Pyssymies

Ironmistress kirjoitti...

Pääkaupunkiseudun haittamaahanmuuttajat ovat sitten perustaneet ihan oman räppäysliigansa. Joukkueet ovat etnisiä, ja poliisi sai estettyä Helsingin irakilaisten ja Espoon somalien välisen räppiottelun. Helsingin irakilaisten kapteenina on sangen tunnettu räppäri ja seksuaalirikollinen Milan Jaff - joka joutui taannoin klupuamisen kohteeksi vankilassa.

Joopa. Han-suomalaisille seksuaalirikolliset ovat alinta pohjasakkaa. Haittamaahanmuuttajille he sensijaan ovat kingejä - mitenkään muutoin ei ole selitettävissä, että Jaffin kaltainen peppuilija pääsee niinkin dominoivaan asemaan omassa viiteryhmässään. Ehkä kyseessä vain ovat kulttuurierot tai laajennettu käsitys seksuaalisuudesta.

Odotamme mielenkiinnolla, milloin valkoinen lähiöjäte ilmoittautuu tähän liigaan. Räppi tunnetusti on kognitiivisen alaluokan musiikkia, ja tämä gangstailu vain vahvistaa tätä mielikuvaa. Mielenkiintoista sinänsä, eräs musikaalisuudestaan tunnettu vähemmistö ei ole mukana tässä liigassa.

Ironmistress kirjoitti...

Tässäpä vielä tapauksesta Milan Jaff - 21 vee ja ilmeisesti yhtä pitkä rikosrekisteri metreissä. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c63addd0-7764-4e8b-a8ff-21838ad0dfca .

Tässä vielä haittamaahanmuuttajien räppäysliigasta: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/37fc08d7-7f0c-470d-90df-77961c245298

Päättäjillämme on ollut 25 vuotta aikaa integroida kehitysmaalaiset haittamaahanmuuttajat yhteiskuntaamme - siis kokonainen sukupolvi. Se on onnistunut suunnilleen yhtä hyvin kuin ruotsalaisten projekti rakentaa Wasa-laiva niin, että paapuurin pulen rakentaisivat ruotsalaiset alihankkijat ruotsalaisilla tuumamitoilla, ja styyrpuurin rakentaisivat hollantilaiset hollantilaisilla tuumamitoilla.

Ironmistress kirjoitti...

Minnin uusi look on ihan OK - se ongelma on, että tuo sininen housupuku näyttää Minnin päällä pyjamalta.

Mutta pallokuosi ei koskaan mene pois muodista. Onko kukaan piirtänyt Minniä jakkupuku päällä?

Anonyymi kirjoitti...

Noin Oulussa: Kaikki neljä Oulun lapsenraiskauksista epäiltyä vangittiin
Poliisi tutkii Oulussa perjantaina tapahtuneita epäiltyjä törkeitä lapsenraiskauksia.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fe9b93b8-b199-4f44-bdbc-90cea607e9ae

Tuollaisiin ei päänsilittelyt tehoa.

Liian väheksytty keino tuontitavaran suhteen on esimerkiksi perinteisen nokialaisen nuoriso-ohjaajan railakas käyttö. Osan kohdalla sopivin toimenpide lienee olisi nikkeli- tai lyijypitoinen nappi niskan kautta annettuna.

Peruskouluissakin nokialaiselle olisi käyttöä, ja ainakin yleisesti ottaen perinteisen kurinpidon palautus.

Ironmistress kirjoitti...

Mitä haittamaahanmuuttoon tulee, ruukinmatruuna tyytyy vastaamaan raamattukoodilla. Aamos 5:10.

Toistaiseksi meillä on vielä uskonvapaus, ja kommentointia raamattukoodilla ei ole ainakaan vielä kielletty.

Anonyymi kirjoitti...

Onkos Matruuna koskaan lukenut Pauli Vahteran blogia?

Se pitää myöskin todeta että on harmillista että takkirautaa ei enää ole yleisessä jakelussa. Siitä kun meni maan alle, eivät ole jutun aiheet ainakaan vähentyneet.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 9.03: NATOlla olisi Ukrainan jäsenyydessä paljon hävittävää mutta tuskin mitään voitettavaa.

Ano 11.31: Vastuullinen valehtelu on aina ollut politiikassa oleellinen taito.

Qroquius Kad: Sanna Marin on tyhmä ja ahkera. Siihen kun lisää tuon psykologisen profiilin, tulos on pelottava.
Marinista, Suomelasta ja hymyhenkilöstä voi todeta Juicen sanoin: ”silmissäni orpo katse lapsen eksyneen”.

Jpt: Krim on ja pysyy Venäjällä. Samoin Sevastopol. Jos Venäjä ei olisi miehittänyt Krimiä, olisivat vuokrasopimuksen päättyessä varmaan räjäytelleet koko tukikohdan käyttökelvottomaksi.

MikkoK: ”Demokratiassa” halutaan keskustelua, mutta vain keskustelua haluavan määrittelemin reunaehdoin.

klova: Onhan se käsittämätöntä, että demarit – jotka olisivat valmiit myymään molemmat mummonsa kannatusta saadakseen – ovat niin tyhmiä etteivät näe saatavilla olevaa 40 % ääniosuutta haittamaahanmuuton lopettamisella ja entisten palauttamisella.

Pyssymies ja Qroquius Kad: Erinomainen pointti. Olisiko todellakin käynyt niin, että Järjestelmäpuolue olisi mennyt persujen suunnittelemaan miinaan, jolla saatiin parempi pj ulkoasianvaliokunnalle.
En tiennytkään että Peppi on ollut Suomessa duunissa.

Ironmistress: On medialle taivaan lahja, että jengeissä on edes pari valkonaamaa.
Oli muuten erinomainen tuo raamatunkohta, pitää painaa mieleen.

Ano 13.32: Ei tarvitse pamputtaa eikä ampua. Riittää kun kuljettaa Haaparantaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pravdassa oli nyyhkyjuttu jostain nokikepistä, jota uhkaa poistaminen Somalimaahaan. Jätkä on ollut Suomessa 90-luvulta saakka ja rikosrekisteri on wc-rullan pituinen.

Itsehän olen ollut siirtolaisena parikymmentä vuotta kolmessa eri maassa ja nyt paljastan koko maailmalle, että yhtään rötöstä, rikkomusta tai rikosta en ole koskaan tehnyt vierailla mailla. Suomessa yksi ylinopeussakko ja toistakymmentä parkkivirhemaksua. Haluan myös kertoa tummille ystävillemme, että rötöksiä, rikkomuksia ja rikoksia ei ole pakko tehdä. Ne välttää helposti elämällä ihmisiksi.

Olen myös kehittänyt teorian, jonka mukaan ns. nenärapala tuo muassaan mielenterveysongelmadiagnoosin, ainakin kaikki nenärenkailijat ovat terapiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan niin että arvo=mielipide, poliittisessa kielenkäytössä?
Arvot ovat jotain perustavanlaatuisempaa kuin mielipide.

Ironmistress kirjoitti...

Ano: Kyllä vain - Pauli Vahtera on erinomainen bloggari. Mitä Takkirautaan tulee, niin ks. Aamos 5:13.