Lukijalle: Siitä on nyt 80 vuotta. Emmekä ole unohtaneet. Tosin nykytilanne on kieltämättä tietyssä mielessä pahempi. Talvisodan jälkeisessä päiväkäskyssään Mannerheim kirjoitti: " Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet." Nyt nämä vieraat, joilla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, eivät ole vääryydellä riistetyllä suomalaisella maaperällä rajan takana, vaan täällä keskuudessamme:
Suomen pinta-ala on noin 338 000 neliökilometriä, kertovat useimmat tietolähteet. Väärin. Suomen laillinen pinta-ala on noin 383 000 neliökilometriä. Mainittu 338 000 neliökilometriä on Tynkä-Suomen ala. Puuttuva 45 000 neliökilometriä on Neuvostoliiton kahden diktaattirauhan nojalla miehittämää aluetta.
Kun linja tuli nyt ensimmäisessä kappaleessa selvästi vetäistyä, niin luetellaanpa sitten ne tärkeimmät opinkappaleet, joiden mukaan Karjalaa ei tulisi palauttaa Suomelle.
1. Raja on rauhansopimuksen mukainen ja Etyk vahvisti toisen maailmansodan jälkeiset rajalinjat.
2. Venäjä ei voi hyväksyä rajojensa muuttamista.
3. Rajojen muuttaminen olisi Suomelle turvallisuusriski.
4. Alueen nykyisten asukkaiden oikeuksia loukattaisiin.
5. Suomeen syntyisi alueen asukkaista satojentuhansien suuruinen venäläisvähemmistö.
6. Karjalan jälleenrakentaminen maksaisi liikaa.
7. Evakot ovat saaneet omaisuudestaan korvauksen. Miten maan ja muun omaisuuden palautus hoidettaisiin?
Historiallisesti Suomen itärajan paikka on muuttunut monta kertaa. Ennen vuotta 1809 tapahtuneilla rajanmuutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä kahdesta syystä. Ensinnäkään kyse ei ollut Suomen ja toisen valtakunnan välisestä rajasta, vaan Ruotsin ja Venäjän rajasta. Suomen taival oikeusteknisenä yksikkönä alkoi vasta Haminan rauhasta 1809. Toiseksi vasta 1800-luvulla alkoi kansallisvaltioiden aikakausi.
Haminan rauhassa Suomesta tuli Venäjän alainen suuriruhtinaskunta, osa suurempaa valtakuntaa, mutta selvästi oma yksikkönsä. Suuriruhtinaskunnan alue käsitti aluksi rauhanteossa Ruotsin Venäjälle menettämän alueen, mutta kolme vuotta myöhemmin tsaari liitti siihen kansallisvaltio- ja historiallisen ajattelun pohjalta oikeudenmukaisesti ns. Vanhan Suomen eli alueet, jotka Ruotsi oli menettänyt vuosien 1721 ja 1743 rauhoissa. Lisäksi rajaa tarkastettiin vuonna 1833 Kuusamossa ja Lapissa, joissa rajan kulku oli ollut summittainen. Tässä vaiheessa Suomen ja Venäjän välinen raja oli maan sisällä laillisesti määritelty ja nämä rajat ovat laillinen lähtökohta myöhemmille muutoksille.
Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän raja erosi Tarton rauhan rajoista kahdessa kohtaa: Kannaksella ja Petsamossa. Joskus asiaa tuntemattomat esittävät Suomen käyttäneen Neuvostoliiton heikkoutta hyväkseen ja "vallanneen" sataman Jäämerellä eli Petsamon oikeudettomasti. Todellisuudessa Petsamo tuli Suomelle korvauksena tuosta usein unohdetusta rajanmuutoksesta Kannaksella. Vuonna 1864 rajaa muutettiin siten, että Siestarjoen asetehdas siirtyi Venäjän puolelle. Tällöin Suomelle luvattiin korvauksena käytävä Jäämerelle, mutta se saatiin vasta 56 vuotta myöhemmin. Petsamon rajalinja määriteltiin Suomen ja Neuvostoliiton yhteisymmärryksessä - asiasta on muuten hauska kuvaus Valter Keltikankaan kirjassa Seitsemän tuntia erämaata. Jos Suomi olisi halunnut Neuvostoliiton heikkoutta käyttää hyväkseen, Suomeen vapaaehtoisesti liittyneistä Repolasta ja Porajärvestä ei olisi luovuttu. Nyt näin kuitenkin tehtiin, koska Suomella ei ollut niihin mitään kansainvälisoikeudellista legitimiteettiä.
Näin elettiin kaksi vuosikymmentä. Sitten seurasi yleisesti tunnettu rajaselkkaus ja vuotta myöhemmin monin verroin pidempään kestänyt sen oikaisuyritys. Nykyään talvisodan syyt tunnetaan jo niin hyvin, että ei tarvitse enää lässyttää Leningradin turvallisuudesta, vaan voi ihan suoraan sanoa kyseessä olleen puhdas ryöstöretki. Jatkosodassa Suomen armeija kyllä ylitti vanhan rajan - taas pieni yleisen harhaluulon oikaisu, koko menetettyä aluetta ei vallattu missään vaiheessa takaisin vaan pala Kuokkalaa ja pari Suomenlahden saarta jäi Neuvostoliiton haltuun - ja valtasi osan Itä-Karjalaa. Siitä voi kuitenkin todeta, että myöhän sitä ollaan rosvoja, kun rajoja ylitetään. Toiset sitä vaan turvallisuutta varjelee, kun rajoja siirtelevät. Tai kuten Airo oli Päämajassa ihmettelijöille todennut jo Clausewitzin sanoneen, että sota on vietävä vihollisen maaperälle.
Väännetäänpä vielä rautalangasta. Jos ihmisten välillä tapahtuisi sama kuin valtioiden välillä, tilanne olisi kutakuinkin seuraava:
Joose, iso korsto, vie Masalta Karjala-merkkisen polkupyörän. Sitten Aatu, vielä isompi korsto, tinttaa Joosea jolloin Masa nappaa pyöränsä takaisin ja samalla lähtevät Joosen tarakalle pistämät kauppaostokset. Mutta Joose kukistaakin Aatun ja vie Masalta sekä omat ostoksensa että Masan pyörän uudelleen napaten samalla äsken unohtamansa Masan Petsamo-merkkisen pyöräilykypärän. Samalla hän tyhjentää Masan lompsan "korvauksena Joosen tontille pyörävarkaisiin tulosta".
Hyvien naapurussuhteiden takia Masa antaa asian olla ja on Joosen kanssa ihan hyvissä väleissä, vaikka fillarin menetys kismittääkin. Sitten päivänä muutamana Joose kuolee ja jättää pojalleen Vladulle pyörän perinnöksi.
Onko Vladulla muka laillinen oikeus saada varastettu omaisuus perinnöksi?
Täsmälleen samasta asiasta on kyse Karjalan kohdalla. Venäjällä ei ole mitään laillisia oikeuksia Neuvostoliiton laittomin keinoin Suomelta ryöstämään alueeseen. Tämän kiistävät vain Aleksanterin-yliopiston neuvostologian desantit. Silti suurin osa suomalaisista suhtautuu nihkeästi Karjalan palautukseen. Tällöin kyseessä on kuitenkin paasikivimäinen reaalipolitiikan noudattaminen, ei usko Venäjän omistusoikeuteen.
Sitten Karjalan palautuksen vastustajien väitteisiin.
1. Raja on rauhansopimuksen mukainen ja Etyk vahvisti toisen maailmansodan jälkeiset rajalinjat.
Rauhansopimus on laiton, kuten pakotettuina syntyneet sopimukset sekä yleisen juridiikan että oikeustajun mukaan ovat. Jos Etykiä uskottaisiin, meillä olisi yhä kaksi Saksaa, Tsekkoslovakia, Jugoslavia ja Neuvostoliitto. Lievän poikkeuksen tekee Jäniskosken alue, jonka Suomi möi Neuvostoliitolle 1947. Myynnissä oli kuitenkin kyse Pariisin rauhansopimuksen mukaisesta saksalaisen omaisuuden luovutuksesta (voimalaitos ja sitä ympäröivä alue eivät olleet saksalaista omaisuutta, mutta myytiin vastineeksi muusta omaisuudesta). Tämä sopimus oli Suomen hallituksen pakottamatta hyväksymä, mutta sen syy oli pakotetussa rauhassa, jonka takia se kuuluu samaan kategoriaan muiden rajamuutosten kanssa.
2. Venäjä ei voi hyväksyä rajojensa muuttamista.
Ilkeästi voisi sanoa, että ei niin paitsi laajemmalle. Mutta realistisesti, tässä on oikeasti kaksi ongelmaa.
Ensinnäkin muut aluekysymykset. Esimerkkeinä Kaliningradin alue eli entinen Itä-Preussi (Saksan mahdollinen vaade) ja Kuriilien saaret sekä Sahalinin eteläosa (Japani). Jos Karjala palautettaisiin Suomelle, voisivat muut maat vaatia omiaan takaisin. Tämä on ongelmista pienempi, koska Saksan osalta voidaan sanoa sen käyneen Neuvostoliittoa vastaan hyökkäyssotaa, joten oma vika. Samaa voidaan sanoa Japanista, vaikka sen sota ei suuntautunutkaan Neuvostoliittoa vastaan. Näiden maiden vaatimukset eivät siis kestä vertailua Suomen vaatimusten kanssa. Lisäksi jos rajoja muutellaan, on Venäjälläkin oikeus vaatia Neuvostoliiton aikaisten sisäisten rajojen muutosta entiselleen. Venäjä antaisi Karjalan riemusta kiljuen Suomelle, jos saisi vastineeksi Ukrainalta Krimin. (Päivitys 14.3.2020: Alkuperäisteksti on siis kirjoitettu jo vuonna 2009. Huomatkaa, kuinka jo silloin oli nähtävissä Krimin tilanteen mahdollinen kärjistyminen. Ehkäpä muukin tässä kirjoitettu on yhtä kaukonäköistä ja odottaa vain toteutumistaan.)
Toiseksi suurvallan kunnia. Venäjä kokisi "alueluovutuksen" arvovaltatappiona ja heikkouden merkkinä. Siksi rajanpalautus on hoidettava siten, että Venäjä hyötyy siitä. Tästä enemmän seuraavassa.
3. Rajojen muuttaminen olisi Suomelle turvallisuusriski.
Tämä viittaa siihen, että jonain päivänä Venäjä vaatii rajat taas uusiksi. Siksi rajanpalautukselle on saatava kunnon turvatakuut. Tai NATO:n sijasta voimme tietysti hakeutua läheisempiin väleihin Venäjän kanssa - usein unohdetaan, miten hyvää aikaa autonomia oikeasti oli Suomelle.
Vakavasti puhuen, Venäjä hyötyisi rajanpalautuksesta. Tällöin se saisi osoitettua oikeudenmukaisuuden tajua länsimaille ja pääsisi parempaan poliittiseen yhteyteen EU:n kanssa. Suomi voisi tuolloin toimia sillanrakentajana Venäjän ja EU:n välillä (tästä lisää kohdassa 5). Venäjän EU-jäsenyys kuulostaa utopialta, mutta ei sekään tulevaisuudessa mahdoton ajatus ole.
Venäjä pääsisi paremmin mukaan EU:n markkinoille. Koiviston öljysatama olisi EU:n alueella ja Pietari lähellä rajaa.
4. Alueen nykyisten asukkaiden oikeuksia loukattaisiin.
Jos ostaa joltakulta varastettua omaisuutta, ostajalla ei ole tavaraan omistusoikeutta vaikka kuinka olisi maksanut oikealla rahalla. Periaatteessa alueen väestöllä ei ole mitään oikeuksia Karjalan alueella.
Käytännössä näin raa'asti ei voi inhimillisistä syistä menetellä. Mutta asiaan on olemassa ratkaisu. Suomi maksoi Neuvostoliitolle valtavat sotakorvaukset. Tuo summa voidaan käyttää alueen asukkaiden hyväksi. Sotakorvausten määrä vastaa nykyrahassa noin 4 miljardia euroa. Luovutetuilla alueilla asuu alle 400 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa 10 000 euroa per lärvi.
Alueen asukkaille voi antaa kaksi vaihtoehtoa.
1) Muutto Venäjälle ja Venäjän valtio maksaa 10 000 euroa kouraan. Samalla luopuu kaikista oikeuksistaan jäädä alueelle asumaan.
2) Jäädä asumaan ilman kompensaatiota. Suomen kansalaisuuden saa normaalissa järjestyksessä normaalein vaatimuksin.
Siirtymäaika vaikka viisi vuotta, jona aikana valinta on tehtävä.
Venäjän valtio maksaa siis pois muuttaville korvauksen laittomasti saamistaan varoista. Käyttämättä jääneet varat voi Venäjä pitää, ollaan asiassa suuripiirteisiä.
5. Suomeen syntyisi alueen asukkaista satojentuhansien suuruinen venäläisvähemmistö.
Ei syntyisi. Katso edellinen kohta. Alueelle jäisi ehkä 100-200 000 venäläistä. Mikä parasta, pois muuttaisi todennäköisesti se osa, joka katsoisi 10 000 euron kompensaation olevan niin suuri, että ei Suomessa saisi vastaavaa omalla työllään kerättyä. Todennäköistä on, että suurin osa yritteliäistä kansalaisista jäisi, kun taas epäsosiaalinen aines lähtisi.
Lisäbonuksena Suomi saisi venäjänkielentaitoisen vähemmistön, joka toisi oikein käytettynä aivan uutta potkua idänkauppaan.
6. Karjalan jälleenrakentaminen maksaisi liikaa.
Jos jotakin saa ilmaiseksi, niin eikö se kannata ottaa? Kuka sanoi, että valtion pitäisi maksaa? Antaa yksityisen yritteliäisyyden hoitaa suurin osa, valtio tulee sitten väliin siinä kohdissa missä se on kannattavaa. Totta on, että Karjala on pahasti ränsistynyt. Maisemia katsellessa tulee outo olo - on kuin olisi astunut keskelle 30-luvun Suomi-Filmiä ja outous johtuu siitä että näkee värit. Mutta se on myös tavallaan neitseellistä maaperää, joka vain odottaa hyödyntäjäänsä. Ei siinä valtiota tarvita, kuten monet sieltä mökin hankkineet suomalaiset ovat jo osoittaneet.
7. Evakot ovat saaneet omaisuudestaan korvauksen. Miten maan ja muun omaisuuden palautus hoidettaisiin?
Tämä on, hassua kyllä, yleisesti esitetyistä ongelmista numero yhden ohella vähäisin. Suomi saisi siis omaisuutta Venäjältä. Tällöin on kolme perusvaihtoehtoa: 1) Kaikki siirtyy valtion omistukseen 2) Lailliset omistajat saavat lunastaa omaisuutensa nimellistä tai kohtuullista korvausta vastaan 3) Lailliset omistajat saavat omaisuuden haltuunsa ilmaiseksi. Valittiinpa mikä tahansa vaihtoehto, maan kokonaisvarallisuus kasvaa, joten missä on ongelma? Käytännössä ykkösvaihtoehdon vastainen argumentti on tehottomuus, kakkosen ja kolmosen vastaiset kateus.
Luovutettujen alueiden - Karjalan, Salla-Kuusamon ja Petsamon kysymys on poliittisista syistä vaiettu vuosikymmeniksi. Nyt aluepalautuksesta on lupa puhua ja sitä edistää. Tässä Veikko Lavin sanoin muistutus siitä, mistä Karjalan menettämisessä oli kyse ja miksi emme saa unohtaa.
Onko Ylen toimittaja narsisti?
10 tuntia sitten
21 kommenttia:
Loistavaa, erinomaista jaskaa taas kerran:-))) Jos saan aikaiseksi, niin palaan mielihyvin teemaan kommentillani myöhemmin. <mutta kun aamuntorkku!!!
Olen itseki Karjalan evakon jälkeläinen, isä syntyi 1932 karjalassa, mutta en kyllä haikaile menetettyä karjalaa takas, en vaikka saisi sen vanhan isoisän tilan hallintansa, ei ole mielenkiintoa eikä rahaakaa alkaa korjaan paikkoja, isoisän mökki on ilmeisesti jonkinlaisesa kunnossa, navetta ja ulkorakennuskset ovat heikossa hapessa viime tietämillä ..
-jpt-
Jotenkin käsittämätöntä tämä Karjalan takaisin haaveilu muuten järkimies Jaskalta.
Ensinnäkään emme enää ensimmäisen, viimeistään toisen maailmansodan jälkeen (kyynisimmät voivat edetä Wienin kongressiin asti) elä Westfalenin suvereeniperiaatteiden maailmassa. Ergo, ei legitimiteetti vaan isojen voimasuhteet määräävät millä mennään. Ja maailman suurvalloista (YK:n turvallisuusneuosto) yhdellekään ei Karjalan palauttamisesta ole hyötyä nähtävissä, Venäjälle suorastaan haittaa.
Toisekseen, Venäjä ei koskaan, siis koskaan, luovu valtaamastaan maasta, paitsi aseilla pakotettuna. Jos joku Venäjää joskus näin pystyy joihinkin myönnytyksiin pakottamaan, kuinka todennäköisenä pidät, että Karjalan palautus kuuluu sen intresseihin?
Quo usque tandem? Ad infinitum.
K.M.Wallenius: "Petsamo: mittaamattomien mahdollisuuksien maa." Toim.Sakari Kännö.
Jäsen Apoliteialle sanoisin, että Venäjä myi Aljaskan Amerikan yhdysvalloille melko mitättömästä summasta. Ei siinä aseita tarvittu. Noin, jos Aljaska kiinnostaa, niin siitä on ihan mielenkiintoista juttua teh internetsissä, miten amerikkalaiset kunnioittivat myyntisopimukseen kirjattuja venäjäläisten oikeuksia. Keisari paskat nakkasi.
Se Krimin kortti taisi jo mennä. Venäjä otti sen ihan itse, perinteiseen tapaan häikäilemättömästi ja väkivaltaa käyttäen. Jos tuo ei olisi tapahtunut, niin olisin itse ajatellut jonkinlaista vinkeää kolmen kauppaa: Venäjä palauttaa Karjalan, Ukraina palauttaa Krimin, ja Suomi antaisi jonkinlaista esim. asiantuntija-apua Ukrainalle liittyen ihan mihin tahansa, vaikka metsätalouteen. Mutta tämä juna meni jo.
Muuten kyllä pidän ideastasi. Oikeastihan suurin ongelma on suomalaisten asenne: meille on monta vuosikymmentä uskoteltu, että Karjalaa ei kannata haaveksia takaisin eikä se kuitenkaan onnistu ikinä, eikä Venäjä siihen kuitenkaan suostu. Tämä asennevamman lietsonta vaikuttaa yhä, eikä vihervasemmistolaisen median kourissa asiaan tule ikinä positiivista keskustelua yhdeltäkään vihertävältä asiantuntijalta saati poliitikoilta. Tarvitaan totaalinen suunnankäännös medialta, ennenkuin asiaan voidaan palata eturivin poliitikoiden toimesta.
Toinen este on Putin. En jaksa uskoa, että hänen valtakaudellaan tämä onnistuisi. Toisaalta ihmeitä on ennenkin sattunut, eikä tulevaisuutta voi ennustaa. Joka tapauksessa se suomalaispoliitikko tai diplomaatti, joka onnistuneesti neuvottelee Karjalan palautuksen, nousee Mannerheimin ja Agricolan rinnalle kaikkien aikojen suurimpana suomalaisena. Tähän ei pystynyt edes Kekkonen: muistelisin mainitun, että Kekkonen piti itse uransa suurimpana epäonnistumisena nimenomaan sitä, ettei hän koskaan kyennyt neuvottelemaan Karjalaa takaisin.
Itse haluan elättää jonkinlaista pientä toivon liekkiä. Vaikka kuinka minulle on yritetty koko elämäni kertoa, ettei Karjalaa koskaan saada takaisin, niin olen itsepintaisesti eri mieltä. En väitä sen tulevan helposti. Mutta on ne rajat ennenkin historiassa muuttuneet, usein sodalla mutta kyllä myös rauhan keinoin. Ja kuten Alaskan esimerkki osoittaa, se on mahdollista. Ja tuolloin kyse oli paljon isommasta alueesta.
Jatkan vielä hieman: pidän tärkeänä nimenomaan sitä, että Venäjän johtajana olisi henkilö, joka kykenisi samanlaiseen visiointiin kuin tsaari Aleksanteri antaessaan Suomelle autonomian. Nimenomaan tuo väliportaana, ikkunana länteen ja kaupankäyntietappina Eurooppaan olisi Suomelle nytkin ihanteellinen asema, ja lieventäisi jännitteitä sotilaallisestikin. Toivokaamme, että seuraava hallitsija olisi samanlainen visionääri ja kykenisi näkemään palautuksen tuomat positiiviset mahdollisuudet Venäjälle. Venäjä saisi heti alkuun valtavan diplomatiabuustin ja sen kasvot muuttuisivat länsimaiden silmissä inhimillisemmäksi. Jo tämä hyödyttäisi Venäjää suuresti. Onnistunut diplomatia tuo vanavedessään kaupankäyntiä ja liiketoimia, mikä toisi vaurautta kaikille, ja sen jos minkä luulisi kiinnostavan kaikkia osapuolia. Toivottavasti seuraava tsaari olisi Aleksanterin kaltainen suurmies!
Ensin pitää saada jysäytettyä tuo EU taivaan tuuliin. Sitähän on viime aikoina kovasti ennusteltukin. https://www.kansalainen.fi/koronavirus-saattaa-johtaa-euroalueen-hajoamiseen-italia-ensimmainen-lahtija/
Sen jälkeen normalisoidaan suhteet Venäjään. No ainakin kauppasuhteet, mihin olisi kyllä tarvettakin. https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_1354,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-11250514.png
Ja kun kauppa alkaisi sujua, voisi aloittaa neuvottelut Karjalan palauttamiseksi.
Karjalan venäläiset voisi siirtää Helsinkiin, jotta siitä saataisiin lopultakin monikulttuurinen miljoonakaupunki. Vitsinä huono, mutta nykyhallitus kykenee vaikka mihin, joten pidettävä tämäkin mahdollisuus mielessä.
Karjalan palautushan onnistuu seuraavasti:
Karunapekka valitaan pressaksi. Pekka tekee bänksit toyboynsa kanssa. Volodja tulee ulos kaapista. Pekka ja Volodja avioon. Venäjä siirtyy virallisestikin kuningaskunnaksi, pressajuttuhan on joutava hullutus. Venäjä ja suomi personaaliunioniksi. Suomi saa karjalan ja kuriilit, venäjä uudet ruurikit hallitsemaan. Win/Win.
Pyssymies
Onkohan koskaan valloittaja palauttanut vapaaehtoisesti ottamaansa?
Ei nyt ihan heti tule mieleen,ainakaan mitään isompia palasia.
Yhdysvallat otti Meksikolta puoli mannerta,Arizonn ja Kalifornian ja pari muuta lääniä,maksoivat kipurahoina jonkun silloisen miljoonan vaikka ei olisi tarvinnut.
Tuo sota olikin jenkeille kova paikka,ensimmäinen hyökkäyssota tarkoituksena ottaa kun pystyy.Ehkä siksi rauhoitellakseen omaatuntoansa maksoivat jollekin diktaattorille kipurahoja.
Yleensä olen sitä mieltä että jos täytyy valita kenen valloitukseen alistua,niin Yhdysvallat on siinä listan alkupäässä.
Terho Hämeenkorpi: Kiitoksia.
jpt: Siinä tapauksessa myyntiin vaan, jos ei itsellä intoa riitä.
Apoliteia: David Ben-Gurion sanoi aikoinaan Israelista, että "se joka ei usko ihmeisiin, ei ole realisti". Olet oikeassa tilanteen epätodennäköisyydessä. Mutta kuten kirjoituksessa koetin tuoda esille, kyseessä olisi myös Venäjän etu. Jos he tämän tajuaisivat, niin sitten kaikki olisi mahdollista. Niin, ja huomasitko muuten että tämä alkuperäisteksti oli kirjoitettu 2009 ja siinä vihjailin jo Venäjän intresseistä Krimin suuntaan? Miksi ei se toinenkin skenaario olisi mahdollinen...
Ano 13:45: Luettu. Suositan Tuulikki Soinin Petsamo-sarjaa.
Ano 23:17: Hyvä pointti. Ja onhan Venäjä vetäytynyt muualtakin. Esimerkiksi Bornholmin saarelta.
Tuumailija: Juuri noin. Toinen Aleksanteri Toinen tekisi kaiken mahdolliseksi.
Pyssymies: Aika paha. Mutta eihän tuolloin olisi kyseessä personaaliunioni, vaan perseanaaliunioni.
"Siinä tapauksessa myyntiin vaan, jos ei itsellä intoa riitä."
Miten tuosta tulee mieleen sanonta karhunnahkan myymisestä ennenkuin on sen kaatanut :)?
Alle kouluikäisenä kuulin bloggauksen otsikkona olevan laulun kertosäkeen muodossa:
"Tulta kiin makasiin, tulta kiinni makasiiniin vie..."
Niinhän siinä tuolla suunnalla joulukuussa 1939 kävikin, kun Suomen suojajoukot vetäytyessään sytyttivät asuin- ja ulkorakennukset tuleen, ettei hyökkääjä saisi mukavia majoitustiloja.
Toinen pueriili lapsuudenlapsukseni oli kuulla Virve Rostin laulavan:
"Jäi äiti itkemään, mä vielä kuolemankin kaakon nään..."
Selvisihän sekin aikanaan mitä Vicky tarkoitti, mutta oikeastaan tuo väärinkuultukin sopii:
vähän reilu 80 vuotta sitten aivan liian moni suomalainen mies joutui näkemään Kuoleman Kaakon.
Itse bloggauksesta:
"1. Raja on rauhansopimuksen mukainen ja Etyk vahvisti toisen maailmansodan jälkeiset rajalinjat. --- Rauhansopimus on laiton, kuten pakotettuina syntyneet sopimukset"
- Inter arma silent leges. Might is right.
"2. Venäjä ei voi hyväksyä rajojensa muuttamista."
- Eikä hyväksykään. Heille se olisi heikkouden osoitus, eikä heillä ole sellaiseen varaa nähdessään vihollisia joka puolella kuin mikäkin Jessi-rukka.
"3. Rajojen muuttaminen olisi Suomelle turvallisuusriski. --- Venäjä hyötyisi rajanpalautuksesta."
- Neuvostoliitto olisi Kylmän sodan alettua ja NATOn perustamisen myötä hyötynyt valtavasti Petsamon rannikkoalueen ja sinne vievän käytävän palauttamisesta. Se ei tullut heille silti mieleenkään;
he halusivat mieluummin pitää hankauskohdan NATOa vastaan sen sijaan, että olisivat saaneet puskurivyöhykkeen.
Venäläiset eivät ajattele kuten me. He ovat e-r-i-l-a-i-s-i-a. - Mitä tulee Suomen ja Venäjän hyvin suhteisiin, ne ovat hyvät vain ja ainoastaan tasan niin kauan kuin se sopii Venäjälle.
Jos Venäjälle sopii paremmin tehdä Suomesta vihollismaa, se onnistuu pienellä vaivalla hyvin nopeasti, eikä siinä auta yhtään mikään, mitä Suomi voi tehdä.
" 4. Alueen nykyisten asukkaiden oikeuksia loukattaisiin. --- Jos ostaa joltakulta varastettua omaisuutta, ostajalla ei ole tavaraan"
- Valtioiden välisiä suhteita ei voi rinnastaa yksityishenkilöiden välisiin suhteisiin, kuten ei valtionvelkaakaan yksityishenkilön velkaan.
Jos isokokoinen ja väkivaltainen naapurisi ryöstää sinulta rantatontin ja rakentaa sinne veneveistämön ja laituriverstaan, sinä ilmoitat poliisille. Jos se ei tuota tulosta, nostat syytteen ja haet hänelle tuomion käräjäoikeudesta.
Vaan missä on se maailmanpoliisi? Käräjäoikeudesta sanoi jo Paasikivi, ettei ainakaan Moskova ole sellainen.
Muilta osin katso kohta 1.
"5. Suomeen syntyisi alueen asukkaista satojentuhansien suuruinen venäläisvähemmistö. --- Ei syntyisi."
- Valitetavasti syntyisi. Ei Suomella olisi mitään mahdollisuuksia alkaa sanella palautetun Karjalan venäläisväestölle yhtään mitään.
He jäisivät alueelle asumaan omilla ehdoillaan. Niihin kuuluisi täysi suomalainen sosiaaliturva, ja auta armias, jos sen maksuun tulisi mitään kangerteluja:
tsaari Vladimir IV Suurin jyrähtäisi heti Suomen russofobisesta fasismista ja sotilaallinen, taloudellinen ja polittinen painostus alkaisi välittömästi.
Ja ei, NATO ei auttaisi meitä, koska emme ole jäseniä. Eikä EU, koska eihän se pysty mihinkään sellaiseen.
"6. Karjalan jälleenrakentaminen maksaisi liikaa. --- Jos jotakin saa ilmaiseksi, niin eikö se kannata ottaa?"
- No mutta johan nyt toki! Karjalaa vain ei saataisi ilmaiseksi, varsinkaan nyt kun Venäjä on rakentanut sinne Koiviston ja Uuraan öljysatamat.
Se ei ikinä luovuta niitä Suomelle. Ne jäisivät Venäjän enklaaveiksi, joilla Venäjä voisi koko ajan uhkailla Suomea väittäen Suomen uhkaavan näitä öljysatamia.
Uhkia Venäjä osaa nähdä kaikkialla. Itse aiheuttamansa uhat ovat sille tervettä itsepuolustusta.
"7. Evakot ovat saaneet omaisuudestaan korvauksen. Miten maan ja muun omaisuuden palautus hoidettaisiin?"
- Katso kohdat 1.-6. Schwamm drüber, sanoi saksalainen.
Ainoa tapa saada Isossa Kakkosrähinässä menetetyt alueet takaisin on Venäjän Federaation hajoaminen alkutekijöihinsä. Sitä povattiin ja odotettiin 1990-luvulla, eikä se vallan kaukana tainnut ollakaan.
Sitä meidän on nyt vain odotettava.
Pitäydyn saamieni vastauksienkin jälkeen kieltävässä kannassa ja väitän tässä ajatuksessa sorrutun toiveajatteluun ja kaunisteluun. En pidä tilannetta epätodennäköisenä, vaan mahdottomana. Tai no, kristittynä myönnän, että mikään ei Herralle ole mahdotonta mutta tässä asiassa pyydetään mielestäni liikaa.
Kaikki vatvominen ko. asiassa tiivistyy tähän yksinkertaiseen tosiasiaan: sotimalla menetetyn Karjalan voi Suomi vain sotimalla saada takaisin.
Kaikki muu nojautuu fantasiointiin itänaapurimme yhtäkkisestä muuttumisesta samanlaiseksi nössömaaksi, joka pyytelee kaikkea ympärillään anteeksi (kts. nykySaksa) ja etsii hyväksyntää muulta maailmalta. Venäjä ei sitä kaipaa, se halveksii ja inhoaa Eurooppaa sekä näkee unia supervallan aseman palauttamisesta. Mahdolliset taloushyödytkin se näkisi vain menetettyinä omina mahdollisuuksina ja arvovaltatappioina.
Huomasin kyllä tekstin olevan uusinta, mutta mielestäni Krimin kohtalo vain vahvistaa argumenttiani; Venäjä ei koskaan anna, vain ottaa. Ja ottamisesta & oman rosvoilunsa oikeuttamisesta (itselleen ja muille) se on tehnyt taiteen.
14.3. klo 23:17 kirjoittaneelle vastaan tuntevani Alaskan-kaupan ja pitäväni esimerkkiä kelvottomana. Väärällä mantereella ollut, arvottomaksi uskottu kustannuserä ei vertaudu Pietarin etupihaan valtakunnan ydinalueella (Pietarin turva -argumentin pidän minäkin valheena, mutta se valhe palveli ja palvelee Ryssää joten he tolkuttavat sitä maailman tappiin - varmaan uskovat siihen jo itse nykyään.)
Kohta 4. Kumpi tuota heikompaa ainesta todellisuudessa houkuttelisi enemmän, 10 000€ kertakorvaus vai pääsy itselle sekä mahdollisille jälkipolville siuomalaisen koulutuksen, sosiaaetuuksien ja terveydenhuollon piiriin.
klova: Vapaaehtoisesti ja vapaaehtoisesti. No ei ole. Mutta on, jos näkee sen itselleen hyödyllisemmäksi vaihtoehdoksi.
Ano 18.29: Sitä sanotaan talouspolitiikassa "futuuriksi".
Qroquius Kad: Kaikki argumenttisi ovat tosia. Ja juuri näistä pitää lähteä, sillä tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Apoliteia: Kyllä Venäjä kauppaa tekee, siinä mielessä Alaska-argumentti on validi, sillä kuten totesit, Venäjä näki Alaskan myymisen kannattavaksi. Samalla tavalla se voi jonain päivänä nähdä Karjalasta luopumisen kannattavakai. Olet aivan oikeassa Venäjän nykyisestä suhtautumistavasta siihen, että Venäjä haluaa aina kaiken, jota on joskus hallussaa pitänyt. Mutta tällä on loogisesti selkeä seuraus: myös Suomi on kuulunut kokonaisuudessaan Venäjälle. Niinpä Venäjä haluaa myös Suomen - kaikkiaan. Joten loogisesti: Karjalan kuuluminen Suomelle ei hetkauttaisi tilannetta yhtään mitenkään.
Ano 4.08: Teksti on kirjoitettu toistakymmentä vuotta sitten, jolloin kymppitonni oli huomattavasti houkuttelevampi. Ehkä rahasummaa tulisi nostaa, mutta luulen että aika moni tarttuisi välittömään korvaukseen, koska heikompi aines ei yleensä funtsaile asioita pitkällä tähtäimellä.
Sitten se vastakysymys:Onko joku maa joskus nähnyt hyödylliseksi luopua alueistaan?
Täytyy sanoa ettei itsellä tule mieleen,Irak,Kuwait ja Saudit taisivat joskus sopia rajanvedosta asumattoman ja öljyttömän autiomaan osalta,joku sai hyödytöntä autiomaata ja joku menetti.
Ken elää niin näkee.Tuollainen alueluovutus vaatisi kyllä mielestäni Venäjän hajoamista ja se taas on aika kaukaa haettu,maa kun 90% venäläisten asuttama ja ne loput asuvat Kaukasuksella tai napapiirin tuolla puolen, miljoona kaksi per kansallisuus.
Vaikka mistä näistä tietää,jos arvata täytyy niin EU taitaa mennä rikki ennen kuin Venäjä.
klova: Schleswigin pohjoisosan liittäminen Tanskaan kansanäänestyksen jälkeen, Hongkongin ja Macaon luovuttaminen Kiinalle, Moldovan ja Romanian äskeinen aluevaihto,... onhan noita. Eikä Venäjä rikki mene, maa on yllättävän yhtenäinen vähemmistökansallisuuksista huolimatta. Kieltämättä Karjalan saaminen takaisin edellyttäisi Venäjän sivistymistä, mikä on melkoinen suo kuokittavaksi. Ja sittenkin asukkaat pitäisi siirtää pois, sellaisen venäläisvähemmistön asuttaminen Suomeen olisi turvallisuusriski. Vaan onhan Venäjällä entuudestaan ammattitaitoa ihmisryhmien pikaisessa siirtämisessä, tarkempia tietoja voi kysellä Krimin tataareilta. Jos nyt tällä kertaa kuitenkin toimittaisiin inhimillisesti ja Venäjä hoitaisi heille sopivat korvaukset. Esimerkiksi saman periaatteen mukaisesti kuin tekojärven alle jäävien asuinalueitten asukeille. Samaa lainsäädäntöä voitaisiin soveltaa Tarton rauhan rajojen palautuksessa. Putin ilmoittaisi, että tuohon rakennetaan kolme isoa tekojärveä ja alueet tyhjennettäisiin. Sen jälkeen todettaisiin että a vot, eipä tehdäkään tekojärviä ja annettaisiin alueet Suomelle.
Tuumailija:
"Joka tapauksessa se suomalaispoliitikko tai diplomaatti, joka onnistuneesti neuvottelee Karjalan palautuksen, nousee Mannerheimin ja Agricolan rinnalle kaikkien aikojen suurimpana suomalaisena. Tähän ei pystynyt edes Kekkonen: muistelisin mainitun, että Kekkonen piti itse uransa suurimpana epäonnistumisena nimenomaan sitä, ettei hän koskaan kyennyt neuvottelemaan Karjalaa takaisin."
Käsittääkseni Mauno Koivistolla oli tähän mahdollisuus, toki oston muodossa muutamilla kymmenillä miljardeilla markoilla. Silloinhan homma kyykkäsi siihen, että uudelleenrakennusta pidettiin liian kalliina.
Näin jälkiviisaana on helppo huomata, että ilmeisesti silloin ei ymmärretty ettei uudelleenrakennuksen hinta olisi ollut kertamaksulla suoritettava, vaan vuosikymmenille jakaantuva pienenpien osien summa. Lisäksi kuten Jaska kirjoitti, uudelleenrakennus olisi ollut todennäköisesti yksityisen sektorin ja sijoittajien suurimmaksi osaksi maksama.
Itse en toki olisi pitänyt kauppaa edes nykyajattelulla järkevänä, mikäli kauppa ei olisi sisältänyt muitakin menetettyjä alueita, varsinkin näistä Karjalaa monin kerroin merkityksellisempää Petsamon aluetta.
-Volmari85
Aloitin juuri Jukka Seppisen kirjan "Kun presidentti Koivisto esti Karjalan paluttamisen".
Ostin kirjan ihan sen nimen perusteella. Kirjan nimi viittaa myös siihen, että Karjalan palautus olisi ollut viime vuosisadan loppupuolella mahdollista. Mutta.
Kirjasta arvio: https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1521
Vasemmistolaisille Pravdan lukijoille mieleisempi arvio:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006172783.html
Lähetä kommentti