Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 3. toukokuuta 2022

Uutiskatsaus 18/2022


1. Kohti NATOa

Kuten jo aiemmin kirjoitin, NATO-keskustelussa surettaa eniten ihmisten kannanvaihto. Miten voi olla niin kujalla, että muuttuu NATOn kannattajaksi siksi että huomaa Venäjän hallinnon luonteen? Tämähän on ollut selvyys jo viimeiset viisisataa vuotta. Kuinka vähällä järjellä ja huonolla informaatiolla päättäjät on varustettu, jos NATO-kanta on nyt muuttunut? Ainoa mahdollinen lohtu asiassa on se, että sopulilauma menee virran mukana ja on oikeasti ollut NATOn kannalla jo aiemmin, ei vain ole uskaltanut sitä ääneen sanoa.
Edelleenkin viisain ratkaisu Suomelta olisi puolueettomuus. Muistetaanpa mitä Ehrensvärd kirjoitutti Suomenlinnan porttiin: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.” Ikävä kyllä järkevä ratkaisu lienee mahdoton, sillä NATOn vaihtoehtona oleva isänmaallinen oman maan rakentaminen kuntoon puolustusta myöten ei ole riittävässä suosiossa. NATOa tuntuvat julkisesti vastustavan vain Anna Kontulan tapaiset idealistit ja jos tätä maata ja etenkin sen puolustusta hoidettaisiin heidän haluamallaan tavalla, niin täällä olisi puhuttu valtakielenä venäjää jo pitkään. Jopa perussuomalaiset joutuivat nöyrtymään tosiasioiden edessä ja luopumaan Suomen puolueettomuuden kannattamisesta lähes yksimielisesti.
Ikävä historiallinen tosiasia on se, että meillä on aina ollut naapurinamme Venäjä. Ja Venäjällä on aina ollut johdossa kahdenlaisia tsaareja: joko heikkoja ja kyvyttömiä, joiden aikana maa on sekasorrossa tai sitten psykopaattisia huijareita kuten linkatussa kirjoituksessa on erinomaisesti ruodittu nykytilanne. Jälkimmäisessä tapauksessa riittävän suuri osa kansaa uskoo huijariin klassisen psykologian mukaisesti, kun ei uskalla tunnustaa olleensa väärässä. Kaltevan tason argumentti on tosi, sillä huijari aloittaa pienin askelin ja lopulta ollaan niin pitkällä, että huijaria on vain pakko seurata. Ja tällaisen maan naapurina meidän on vain totuttava elämään ja selviydyttävä. Kuten Putin itse totesi, ”maailmanrauha on siinä vaiheessa saavutettu, kun esiintyy enää pientä rajakahakointia Suomen ja Kiinan välillä.” Tai kuten itse asian neljä viikkoa sitten muotoilin (kohta 6), ”maailmassa on rauhalliset olot vasta siinä vaiheessa kun Moskova on länsisuomalainen pikkukaupunki.”


2. Sodanjulistus

Tihkuneiden tiedustelutietojen perusteella väitetään, että Vladimir Putin aikoo juhlistaa voitonpäivää julistamalla sodan Ukrainalle. Tämähän ratkaisisi aika monta ongelmaa:
Putin (puhuu Leninin mausoleumin parvelta): … joten julistamme sodan Ukrainalle!
*Ryhmä FSB:n jääkaappipakastimen kokoisia miehiä ilmestyy korokkeelle, tarttuu Putinia kyynärpäistä ja alkaa viedä pikku-Puttea kohti Vorkutaa niin että jalat eivät maata tavoita.*
Ryhmän johtaja: - Jaahah, mitäpä sitä tuli sanottua? Tuon sanan käyttämisestä tulee vankeustuomio, ja nyt se tuli vielä raskauttavien asianhaarojen vallitessa eli suorassa TV-lähetyksessä. Saat olla tyytyväinen jos kymmenellä vuodella selviät.


3. Tiedustelua

Nyt sen voinee sitten täälläkin sanoa, kun tiedotusvälineet ovat heränneet. Kaikille vähänkin alan koulutusta saaneille on ollut jo parin kuukauden ajan selvää, että ei Ukraina venäläisiä esiupseereita saa hengiltä tuolla prosentilla pelkällä omalla tiedustelullaan. Kyllä sitä tietoa on saatu ihan jostain muualta. Nyt tämä on sitten vihdoin myönnettykin, joten ei tarvitse enää hymistellä itsekseen.
Viesti on selvä: de facto ollaan samassa tilanteessa kuin toisen maailmansodan aikana lainaus- ja vuokrauslain myötä. Sodan toista osapuolta tuetaan niin paljon kuin voidaan ampumatta itse takaisin. Tosin lainaus- ja vuokrauslain aikana USA:n laivasto kävi jo sukellusvenesotaa syvyyspommein, mitä vastannee nykyaikainen tiedonsyöttö drooneihin.


4. Vaihdetaan kanavaa

Kuten odotettua, Vladimir Putin käyttäytyy kuin kolmivuotias karkkihyllyllä. Suomeen tämä itkupotkuraivari kohdistuu täysin etukäteisarvausten mukaisesti siten, että Saimaan kanavan käyttöä ollaan estämässä. Viimeistään tämän pitäisi saada kaikki uskomaan, että Venäjän kanssa ei voi tehdä minkäänlaisia sopimuksia ja luottaa siihen, että he niitä noudattaisivat. Ainakaan ilman rajuja kustannuksia sopimusrikosta.
Suomen olisi kannattanut viimeistään 1980-luvulla pistää maanmittarit liikkeelle Kymenlaakson suunnalla. Ei me täällä mitään, kunhan vain tutkiskellaan, mutta viesti olisi kyllä mennyt perille. Saimaan kanavan vuokrasopimus olisi saatu neuvoteltua paljon paremmaksi ja jos taas ei, niin ehkä meillä olisi nyt Kymen kanava. Nyt ei enää kannata monestakin syystä. Ensinnäkin on liian myöhäistä, jos Saimaan kanava sulkeutuu. Toiseksi kanavaliikenteen suhteellinen merkitys on vähentynyt. Kolmanneksi kukapa tietää mitä Venäjällä tulee tapahtumaan. Kriisi on mahdollisuuksien aikaa ja voihan tässä käydä niinkin, että itäraja siirtyy lailliselle paikalleen ja miehittäjän sinne rahtaama asutus evakuoituu aivan samoin kuin 80 vuotta sitten kävi, sillä erolla toki että tällä kertaa asukkailla ei ole satojen vuosien mittaista sidettä alueelle.


5. Sananvapautta

Suomen venäläismieliset suunnittelevat häpeävoitonpäivänä autokulkueen Putinin kannattamiseksi. Saas nähdä millainen letka saadaan aikaan kaikista Suomen jäljellä olevista vanhoista Ladoista ja vielä vanhempaan aikaan jämähtäneistä stalinisteista. Tulee mieleen 90-luvun vaihteen vitsi: Mikä on neljä metriä pitkä, punainen ja haisee vanhalta viinalta? Taistolaisten vappukulkue.
Asiaan ottivat kantaa myös Suomen venäjänkieliset, jotka vaativat kulkueen kieltämistä. Tämä ei kuulu vapaaseen maahan. Putinin kannattajilla on oikeus marssia siinä missä natseillakin. Tai venäjänkielisillä, jotka voivat järjestää kooltaan vähintään kymmenkertaisen Putinia vastustavan marssin. Ja onhan tässä putinilaisten marssissa sekin hyvä puoli, että saadaan selville ketkä pitää lähettää parin vuoden kuluttua pölyn laskeuduttua näin Elias Simojokea lainatakseni ”Petsamon Heinäsaarten keskitysleirille linnunsontaa keräämään”.


6. Syy ja seuraus

Otsikko tiesi kertoa, että maailmaa uhkaa hiekkakriisi. Lasin, betonin ja rakennusmateriaalien kulutus on kasvanut niin voimakkaasti, että käytettävissä oleva hiekka uhkaa loppua ellei siirrytä entistä enemmän kierrätysmateriaalien käyttöön. Kierrätyksen tehostaminen on tietenkin suuresti kannatettavaa, mutta todellinen hiekkapulan syy saattaa piillä ihan jossain muualla. Kuten niin moni muukin pielessä oleva asia, tämäkin on feminismin syytä. Yrjöperskeleen mainostama Son Lönsönin firma näet pyörinee parhaillaan kolmessa vuorossa ylikierroksilla tuottaessaan genitaalihiekkaa katkerimpiin tiedostaviin hetkiin. Jos maailman neljästä miljardista naisesta edes neljäsosa on feministejä, niin ei ihmekään jos hiekkapula uhkaa.


7. Näin oikeusvaltiossa

Entinen koulukiusaaja päätti järjestää kertausharjoitukset ja lähti kavereidensa kanssa kuvaamaan alistusvideota siitä, kuinka hän pätkii entistä kiusauksen kohdettaan turpiin. Kävikin kylmät eli kiusattu oli oppinut pistämään hanttiin. Sehän taas ei oikeusvaltiossa sovellu, kyllä kiusatun pitää paikkansa tietää. Asia meni käräjävääryyden käsittelyyn ja tuomiot luettiin. Hyökkääjä sai 180 euroa sakkoa ja tuomittiin myös maksamaan 150 euroa korvauksia. Puolustautunut sai vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen tuomion sekä 18 000 euroa korvauksia maksettavakseen.
Sopii katsoa linkistä löytyvä video tilanteesta. Käräjävääryyden jäsenet eivät ilmeisesti katsoneet tai sitten heidän opaskoiransa selosti asian väärin. Tuolle kaverille olisi pitänyt myöntää kunniamerkki rangaistuksen sijaan.


8. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Hossein Najafi … jäkjäkjäk …neljän vuoden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä …kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä … päläpäläpälä … Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


9. Rahasta kiinni

Västeråsin Lidlistä napatut kuvat leviävät somessa. Naudanliha on lukittu kaltereiden taakse varkauksien takia. Sianlihaa saa vapaasti. Kuten kaikki hyvin tiedämme, naudanliha on jonkin verran sianlihaa kalliimpaa. Ainoa mahdollinen selitys sille että naudanlihan varkaudet ovat ongelma toisin kuin sianlihan voi olla ainoastaan naudanlihan korkeampi hinta.


10. Ruotsin pääministeri puhuu höpöjä

Näin kertoisivat otsikot, mikäli eläisimme järkevässä maailmassa. Nyt otsikot puolestaan kertovat, kuinka Ruotsin pääministeri on myöntänyt maan maahanmuuttopolitiikassa tehdyn vakavia virheitä. Muutama lainaus jutusta:
– Meidän täytyy nyt unohtaa aiemmat totuudet ja tehdä kovia päätöksiä.
Tilaisuuden aiheena olivat eri puolilla Ruotsia pääsiäisenä leimahtaneet levottomuudet, joissa loukkaantui ainakin 26 poliisia.
– Se mitä näimme ei ollut poliittista protestointia. Ruotsalaispoliiseja vastaan hyökättiin kivin ja polttopulloin. Kyse ei ollut poliittisista teoista, kyse oli rikollisista teoista. Hyökkäyksestä sitä demokratiaa vastaan, johon monet ovat itse asiassa paenneet, Andersson luonnehti.
Poliisi on kertonut epäilevänsä järjestäytyneen rikollisuuden olevan mellakoiden taustalla.
– Maassamme on voimia, jotka ovat valmiita menemään pitkälle yhteiskuntamme haavoittamiseksi, pääministeri sanoi.
– Segregaatio on päästetty niin pitkälle, että meillä Ruotsissa on nyt rinnakkaisyhteiskuntia – että elämme samassa maassa, mutta silti täysin erilaisissa todellisuuksissa, Andersson sanoi.

Tämä on täyttä asiaa. Jos eläisimme järkevässä maailmassa, ei olisi mikään uutinen että Ruotsin pääministeri sanoo näin. Tälle vain nyökyteltäisiin ja todettaisiin että noinhan se on, kerro jotain uutta.
Otsikot revittäisiin pääministerin puheen seuraavista lainauksista:
Maahanmuuttajia on tullut Ruotsiin liikaa ja heidän kotouttamisensa on epäonnistunut. Resurssit ovat olleet liian niukat niin poliisissa, kouluissa kuin sosiaalitoimessakin.
Konkreettisena toimena hallitus ehdottaa nuorisorikollisuuteen keskittyvien viranomaisten määrän kasvattamista. Poliisin valvontamahdollisuuksia ja viranomaisten välistä tiedonvaihtoa halutaan lisätä.
Hallitus aikoo myös selvittää, voidaanko ongelmanuoren perhe pakottaa tukitoimien kohteeksi, vaikka huoltaja vastustaisi tätä.

Mikäli eläisimme järkevässä maailmassa, otsikot haukkuisivat pääministerin lyttyyn siitä, että hän kuvittelee ongelman ratkeavan tällaisin toimin.


Loppukevennys: Leninille kyytiä

Turku on tunnettu siitä, että se oli kaupunki jossa Vladimir Putin kävi tutustumassa länsimaiseen elämänmenoon 90-luvulla ollessaan Pietarin apulaiskaupunginjohtaja. Vähemmästäkin on ymmärretty, ettei länsimainen meno ole hyväksi. Olisiko näin sekä Ukrainan että Venäjän kansojen kannalta jälkeenpäin ajatellen ollut parempi, että Putin olisi tutustunut johonkin muuhun paikkakuntaan?
No, joka tapauksessa Turussa on vihdoinkin havahduttu siihen, että Neuvostoliitto hajosi jo yli 30 vuotta sitten. Kaupunki aikoo poistaa Vladimir Iljits Leninin rintakuvapatsaan kaupungin keskustasta. Näin ankeina taloudellisina aikoina tulee kuitenkin miettineeksi operaation hintaa. Jonnekinhan se pysti pitää varastoida, jotain pitää tehdä perustusten tilalle ilmestyvälle kuopalle eikä roudaaminenkaan ole halpaa. Olisiko sittenkin taloudellisempi ratkaisu poistaa patsaan jalustasta kirjaimet ”V. I. Lenin” ja laittaa niiden tilalle ”Spede Pasanen”? Onhan hän näistä kahdesta koomikosta paitsi hauskempi, myös huumoriltaan harmittomampi joskaan ei yhtä kuuluisa.

14 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Ceterum censeo, että kun meillä on likkahallitus, niin johan se on putlerille helppo nakki työntää arviolta puolimiljoonaa tai täys milli hankittuja murjaaneita Suomen rajalle sanoen: "Menkää siitä lihapatojen ääreen" !

Anonyymi kirjoitti...

"...vain Anna Kantolan tapaiset idealistit ja jos tätä maata ja etenkin sen puolustusta hoidetta..."

Piti siis olla Anna Kontula.

Anonyymi kirjoitti...

Ehrensvärd kirjoitutti Suomenlinnan porttiin: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.” - Ranskan maksaman linnoituksen porttiin. Huomaako kukaan mitään erikoista tuossa krjoituksessa.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Eihän se Väärtin-Kusti itseään velvoittanutkaan seisomaan omilla jaloillaan vaan vain jälkipolvia;
ei niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon...
Mitä NATO-asenteiden muuttumiseen tulee, kukaan ei tarvinnut liittoutumista niin kauan kuin oltiin varmoja, ettei Ryssä ala ryntäillä tänne.
Kun vihreäpimppiset tytöt tajusivat olevansa todellisessa vaarassa, kääntyi viisari saman tien ääriasennosta toiseen, ja vaatimukset pimppien turvatakuista muuttuivat valtauskonnoksi Toiseuden Palvonnan sijasta.
Väliaikaisesti.
2:
Putlerhan sen loitsun on itse asettanut, joten hän voi sen halutessaan myös purkaa.
3:
Tiedustelu auttaa sodassa varsin pitkälle, tiesi muuan Reino Hallamaakin aikoinaan.
4:
Kymijoen kanavasta on ollut juttua jo kaksi vuosisataa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymijoen_kanava
Saas nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään;
ehkäpä kannattaisi tosiaan odotella Ukrainan sodan loppumista ja Putlerin kuolemaa ja katsoa sitten lisää.
5:
Tuleekohan tuosta samanlainen itsehäpäisykeikka kuin konvoijauksesta vai pystyvätkö parempaan, jää nähtäväksi.
Tai sitten ei;
saattaapi käydä, ettei tuota huomaa juuri kukaan.
6:
Jouduttiinhan sitä aikoinaan erääseen Persianlahden arabimaahankin ostamaan hiekkaa, kun paikallisessa luonnontuotteessa ei ollut vedensuodattimiin tarvittavaa juuri oikeaa raekokoa.
7:
Oikea tuomio sinänsä pelkän juridiikan näkövinkkelistä, koska kiusattu maksoi kiusaajalleen potut pottuina lyömällä useamman kerran ja kovempaa kuin olisi ollut tarpeen.
Moraalisesti sen sijaan teko oli ainoa oikea ja tuon videon katsominen oli, sanoisinko, terapeuttista.
9:
Hinnasta sen täytyy johtua, eihän tuohon mitään muuta selitystä voi kerta kaikkiaan olla.
10:
Dersu-Leena julisti antavansa kemumatuille kovan läksytyksen, mutta antoikin vain pehmeän lässytyksen.
Keljumpaa on, ettei hän tietenkään pohjoismaisen demarinaisen aivoillaan voi ymmärtää asiaa minkäänasteisesti.

Minusta Vileenin patsas pitäisi jättää paikoilleen ja varustaa kylteillä, joissa tämän Ihmiskunnan Vihollisen ja Imperialistisen Roistovaltio Ryssän roskaväkikeisarin kaikki rikokset tuodaan esiin tyhmimmällekin ymmärrettävällä tavalla.
Kommunisteihin se ei toki vaikuta, koska kommunismi on vaikean persoonallisuushäiriön oireilua.

Jaska Brown kirjoitti...

Terho Hämeenkorpi: Tässä alkaa suorastaan toivoa, että tulisi mieluummin sota kuin levottomuuksia Venäjän kanssa. Homma on nimittäin niin, että sodasta me noustaan kyllä, etenkin kun läpsyt häipyvät ensimmäisen laukauksen jälkeen Ruotsiin. Levottomuudet taas toisivat tänne miljoona läpsyä lisää ja siitä me emme nouse enää ikinä.

Ano: Kiitoksia, lapsus korjattu.

Pyssymies: Hyöty pois ja sitten omillaan.

Qroquius Kad: 7. En kyllä oikein ymmärrä miten kiusattu olisi selvinnyt vähemmällä voimankäytöllä, kun taisi neljä kertaa käyttää voimaa ja aina tultiin uudelleen päälle. Sitten kun käytti käytännössä saman verran kuin ennenkin, se olikin liikaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Se olikin rikosoikeutemme näkemys. Heidän mielestään lyöminen pitää lopettaa heti, kun hyökkäys loppuu.
Minun mielestäni kiusaajan kallon olisi voinut halkaista ja maksaa siitä hyvästä tapporahaa, mutta minultahan ei kysytä.
Ainakaan demlaympyröissä.

Anonyymi kirjoitti...

Kohtaan 6: Vaikkapa arabimaissa hiekkaa riittää, mutta aavikon hiekan rakeet ovat liian pyöristyneitä soveltuakseen ainakaan betonintekoon.

Kohtaan 7: Nujakan aloittaja saakin miettiä lopun ikäänsä kannattiko koulukiusata ja ennen kaikkea oliko hyvä idea sitä vielä myöhemmin jatkaa. Ex-kiusattu otti vanhat nöyryytykset kovien korkojen kanssa takaisin vaikka joutuukin maksamaan rahallisia korvauksia ja istumaan linnassa. Kiusaaja vammautui pysyvästi, mutta sitä sai tasan sitä mitä tilasi.

Anonyymi kirjoitti...

Käräjävääryyksien tuomioissa olisi paljonkin pohdittavaa. Esimerkkejä olisi mutta niistä tunnistaisi tapaukset. Siksi ei voi tarkemmin ottaa tässä esille. Onhan tuosta jo aikaa kun Esson baarissa mietittiin mitä pitäisi tehdä jos tulee murtovaras taloon. Tultiin tulokseen että, paras auttaa vain tavaroiden kantamisessa. Muuten tulee vahingonkorvauksia.

Noin nyrkkisääntönä oikeuden käytöstä;
Käräjävääryyksissä tuomiot menevät joskus ihan oikeinkin. Vahinkoja sattuu.
Hovioikeuksissa vaikuttavat hyväveli- -siskoverkostot tuomioon. Lakikirjaa ei tarvita.
Korkein oikeus taitaa olla jo pelkkä vitsi.

Anonyymi kirjoitti...

Loppukevennykseen. Turussa sanottiin aikoinaan olevan Turun tauti. Tarkoitti verkostoitumista, selkokielellä rakenteellista korruptiota. Juttelin äskettäin yhden Turun kunnallispolitiikassa mukana olleen henkilön kanssa Turun taudista. Hän sanoi että kyllä se siellä on vieläkin. Mihin se sieltä olisi hävinnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kiusaajaa pataan

Ihan vaan selvyyden vuoksi: Viimeksi olen ihan tosissani tapellut 70-luvulla, alaikäisenä. Ja silloinkin tajusin säädellä voiman käyttöä. Sillä jo 50 kiloisena oli minulla taito, tieto ja voima tappaa. Jos tarvis, ei ollut tarvis, vähempikin piisas. Ja olis menny pyssyluvatkin.

Ottelut ja treenit oli ja on ihan eri asia.

Mitä kiusattu teki väärin, miksi sai tuomion.

Aluksi lonti automaatille nukuksissa, olisi pitänyt olla hereillä. Ei olisi pitänyt päästää yllättämään.

Tappeli liian kauan. Voimaa pitä käyttää tarpeeksi, jos tappelus olisi ollut ohi ekalla kerralla kun kiusattu sai iskun perille, niin tuskinpa olisi tullut kovin isoa tuomiota. Kun kiusaaja oli maassa olisi ollut aikaa ja syytä poistua.

Kun kiusaaja oli maassa toisen kerran ei olisi pitänyt enää päästää sitä ylös vaan sitoa se lukko-otteella ja pitää maassa. Se ei näytä miltään ja voi silti satua ihan helevetisti. Edes ison nivelen rikkominen ei näytä miltään ja tuska ja se häpeällinen rääkäisy vie tappeluhalut pois. Eikä murretun nivelen kanssa paljoa tapella. Poikkeuksen muodostaa lähinnä enkelinpölyn käyttäjät

Löi päähän, näyttää pahalta. Lyö palleaan - kun ei henki kulje ei voi jatkaa tappelua. Katkaise solisluu, käsi ei sen jälkeen toimi, vaaraton vamma vie kyvyn tapella.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Tuossa tilanteessa kiusatun piti valita taktiikka sen mukaan, että kiusaajalla oli puoli tusinaa kaveria.
Nehän eivät nyt uskaltaneet liittyä mukaan nähtyään kinginsä alkavan saada pataan, mutta jos kiusattu olisi ryhtynyt lukottamaan tai kuristamaan maassa, olisi saattanut alkaa tulla kenkää takaraivoon.

Anonyymi kirjoitti...

https://hommaforum.org/index.php/topic,89224.msg3414211/topicseen.html#msg3414211

Tuossa ketjussa puhutaan kohdassa 7 mainitusta aiheestakin (alkaen pvm 28.4 2022) jos jotakuta kiinnostaa lueskella. OLen samaa mieltä ainakin siitä että koulukiusaajia tulisi todellakin kohdella nuorisorikollisina. Jos on alaikäinen, niin vanhemmat maksakoon esim. mahdolliset sakot, ja sakot voisivat olla progressiiviset, eli tulotasosta riippumatta sellaisia että tuntuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Edelliseen: Jokin määrä päiväsakkoja vanhemmille tai muulle perseilijästä vastuussa olevalle taholle, ja toistuvista jutuista sitten niiden määrää voi kasvattaa. Ja jos ei ole maksukykyä tai halua, niin kyllä ne maksuun saadaan varmasti, keinot on olemassa viranomaiskoneistolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikista paras olisi jos koko peruskoulujärjestelmästä päästäisiin eroon, ainakin yläkoulun osalta. Maksuton oppikoulu kaikille soveltuville ja mahdollisuus kuitenkin täydentää jälkikäteen vrt. nykyinen 10-luokkasysteemi, sen luulisi tyydyttävän tasa-arvosta itkeviäkin.