Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 15. helmikuuta 2020

Uusinta: Ymmärrysharjoitus

Lukijalle: Kovasti valitetaan keskustelun polarisoitumista ja sitä, ettei toista osapuolta yritetä ymmärtää. Syytteet ovat siinä mielessä aiheettomia, ettei keskustelu pääse polarisoitumaan kun se kielletään ja ainakin itse haluan kovasti ymmärtää myös toista osapuolta, kuten tämä neljän vuoden takainen kirjoitus osoittaa:

Kollega Yrjöperskeles on naputellut erinomaisen kirjoitussarjan Ymmärrysharjoitus, josta tämä otsikko on napattu. Päätin tehdä oman ymmärrysharjoitukseni ja yrittää tajuta, miksi maamme tärähtäneistö haluaa noudattaa politiikkaa, joka on tekemässä Suomesta kehitysmaan. Sunzia lainatakseni: "Tunne itsesi ja tunne vihollinen, sadassakaan taistelussa et ole vaarassa. Kun et tunne vihollista, mutta tunnet itsesi, ovat mahdollisuutesi voittaa tai hävitä yhtäläiset. Jos et tunne sen paremmin vihollistasi kuin itseäsi, häviät varmasti jokaisen taistelun." Tilanne on toistaiseksi ollut se, että me Suomen tulevaisuudesta välittävät kansalaiset olemme tupanneet jäämään tappiolle siitä huolimatta, että olemme oikeassa. Tästä voi päätellä, että jotain olemme tehneet pahasti väärin. Siksi on syytä yrittää ymmärtää tärähtäneistön ajattelumallia - aivan vakavissaan.

On suhteellisen helppoa ymmärtää ja jopa hyväksyä periaatteellisista ajatusmalleista ilmeisin eli maailmankansalaisuus. Me täällä voiman pimeällä puolella puhumme koko ajan siitä, mitä haittamaahanmuutto tekee Suomelle. Entäpä jos tärähtäneistö ei voisi tästä vähemmän välittää siksi, että he näkevät Suomen vain osana maailmaa, eivät itseisarvona sinänsä? Suomihan nyt sattuu olemaan maantieteellisesti rajattu alue, joka on historiallisesti kattanut suurimman osan suomea puhuvien asuinalueesta ja siinä sivussa pienen siivun ruotsia puhuvien asuinaluetta, joka on Suomeen kuulunut maantieteellisistä syistä. Yhtä hyvin ns. "kansallistunne" voisi koskea vaikka jotain yksittäistä maakuntaa, kuten Kainuuta. Tällöin kainuulaiset suhtautuisivat nuivasti naapureihinsa pohjalaisiin ja savolaisiin. Kainuun valtakunnan virallisena kielenä olisi kainuu, jonka pohjalaismurrevaikutteita pyrittäisiin kitkemään. Tai yhtä hyvin voisi olla vielä pienempi yksikkö, itsenäinen Huitsinnevada. Tai suurempi, kuten Eurooppa. Tältä kannalta katsottuna tärähtäneistön toiminta on täysin ymmärrettävää. Jokainen "Suomen etuun" vetoava lausunto on heidän näkövinkkelistään täysin nolla-argumentti.

Tällaisia tärähtäneistön jäseniä on kuitenkin ilmeisen vähän. Ylivoimainen valtaosa heistä kun viljelee itsekin argumentteja, joiden mukaan haittamaahanmuutto on Suomea rikastuttava voimavara. Tosin on myönnettävä, että viimeisen parin vuoden aikana useimpiin argumentteihin on sentään hiipinyt -isi -pääte tyyliin "kaikkihan menisi hienosti, jos se menisi hienosti", josta haittamaahanmuuttajat ovat saaneet täällä voiman pimeällä puolella liikanimen konditionaalivoimavara.

Mikäli tärähtäneistö on oikeasti "maailmankansalaisuus"-ajatuksen kannattajia, tämä "Suomen etuun" perustuva argumentointi voi johtua vain yhdestä syystä: he ovat - aivan oikein - tajunneet että "me muut" ajattelemme Suomen etua ja sitä ei käy muuttaminen, joten he yrittävät vedota siihen. Vaikka kyseinen argumentti ei heille mitään merkitsekään. Tämä on tietysti järkevää strategiaa; on vedottava kohderyhmään toimivalla argumentilla riippumatta siitä, pitääkö itse kyseistä asiaa merkittävänä. Tästä seuraa kaksi vaihtoehtoista seurausta:
1) Koska todellisuus on niin pahasti ristiriidassa väitteen "haittamaahanmuutto on Suomen etu" kanssa, tärähtäneistö pitää Suomen kansaa niin typeränä, että sille voi syöttää mitä tahansa.
2) Tärähtäneistö on niin tärähtänyttä, että se uskoo omia puheitaan.
En pidä kumpaakaan näistä erityisen uskottavana selityksenä. Toki pieni osa tärähtäneistöstä on niin kyvytöntä ajattelemaan itse, että se osuu ryhmään (2) uskottuaan sen vielä pienemmän, osaan (1) uskovan tärähtäneistön älymystön puheita.

On kuitenkin ilmeistä, että tämä "maailmankansalaisuus" -selitys on vain heikosti tärähtäneistön toimintaa selittävä. Vaikka he oikeasti olisivatkin sitä mieltä, että kansallisvaltio on huono systeemi, ei se silti riitä selittämään sitä, miksi haittamaahanmuuttoa kannatetaan. Jos kerran koko maailmalle haluaa hyvää, niin silloin pitäisi olla ilmeistä, että haittamaahanmuutolle pistetään stoppi. Kuka sitten enää huolehtisi kehitysmaista, jos sivistysmaistakin tehdään kehitysmaita sallimalla kehitysmaalaisten maahanmuutto? Maahanmuutto sivistyneistä länsimaista teki aikoinaan Suomestakin sivistyneen länsimaan, nykyinen maahanmuutto sekasortoisista kehitysmaista on tekemässä Suomestakin sekasortoisen kehitysmaan.

Kenties traagisinta "maailmankansalaisuus" -ajattelussa on se, että tänne tulevat kehitysmaalaiset kaikkein vähiten ovat tämän ajattelun kannalla. Irakissa on suunnilleen tämäntapainen sanonta: "Uskonveljemme muuta maailmaa vastaan, heimomme uskonveljiä vastaan, sukumme heimoa vastaan, serkkumme heimoa vastaan, veljeni serkkujamme vastaan.

Ei voi olla kehitysmaiden etu, että sivistysmaat degeneroituvat niiden tasolle. Siksi maailmankansalaisen tulee ajatella koko maailman etua ja toimia tämän kehityksen pysäyttämiseksi. Siksi "maailmankansalaisuus" ei voi olla selitys tärähtäneistön toiminnalle - paitsi tietysti sen osan, joka todella ajattelee näin mutta ei kykene näkemään nokkaansa pidemmälle.

Koska hylkäämme "maailmankansalaisuus" -hypoteesin tärähtäneistön toimintaa katsoessamme, meidän on etsittävä uusia hypoteeseja. Järkihypoteesit tuli jo käytettyä loppuun, joten pitää siirtyä tunnepuolelle. Ainakin suuressa mittakaavassa, sillä tokihan monet käyttävät edelleen järkihypoteeseja kannattaessaan haittamaahanmuuttoa. Heidän kohdallaan järkihypoteesi vain tarkoittaa sitä, että se on järkevää heidän itsensä kannalta, koska suuri lauma hölmöjä tarvitsee vallanhimoisen johtajan, vai mitä, Tarja Halonen?

Mutta suuri enemmistö tärähtäneistöstä ei selvästikään ajattele järjellä, vaan toistelee vallanhimoisten johtajiensa mantroja. Heidän tuulimyllynsä toimivat tunteen voimalla. Ja se on ymmärrettävää jos mikä. Onhan ihmisellä kuitenkin halu hyvään ja tässä vedotaan hyvän tekemiseen. Samaanhan perustui kommunismin suosio; se lupasi paratiisin maan päälle. Näillä hyväntekijöillä on vielä yksi hyvä syy hankkia tänne haittamaahanmuuttoa ja se on itsensä korottaminen. He kun eivät ole näitä penaalin terävimpiä kyniä, niin heidän oma suhteellinen asemansa yhteiskunnassa paranee, kun tänne tulee vielä heikompia. Tämä argumentti nostattaa aina suuren raivon, koska "eihän kukaan noin ajattele". Ei ajattelekaan, mutta siitähän tässä nimenomaan on kysymyskin - alitajuisesta, tiedostamattomasta syystä.

Tätä syytä pidän suurimpana ja vaarallisimpana syynä haittamaahanmuuttoon. Suurin se on siksi, että se täsmää selvästi valtaosaan tärähtäneistöä. Vaarallisin se on siksi, että sitä ei voi kumota järkiargumentein, koska sen olemassaoloa ei voi henkilö itse tiedostaa. Se voi lakata olemasta vain henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Eikä se todellakaan ole helppoa, koska sen kumoutuminen vaatii kaksi ihmiselle vaikeinta henkilökohtaista tekoa:
1) On kyettävä myöntämään, että on ollut väärässä
2) On kyettävä myöntämään, että väärässä olo on johtunut täysin omasta typeryydestä, koska itsellä on ollut käytössä samat tiedot kuin oikeassa olleilla, mutta ei kykyä vetää niistä oikeita johtopäätöksiä.

Näitä henkilökohtaisia kokemuksia on alkanut kertyä sen verran paljon, että moni on nöyrtynyt ja kelkkansa kääntänyt. Jäljellä oleva tärähtäneistö on tähän reagoinut entistä absurdeimmin argumentein. Tosiasia kuitenkin on, että jotain on muuttunut. Tämän paljasti parhaiten presidentti Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa. Presidentti tykitti niin suoraa tekstiä, että Ylekin poisti osan siitä "inhimillisen virheen" takia, vaikkakin kyseinen Teuvo Hakkaraista siteerannut kohta löytyykin Areenasta. Sinänsä en epäile hetkeäkään, etteikö Niinistö olisi ollut jo vuosia tietoinen haittamaahanmuuton tuhoisuudesta. Hän ei vain taitavana shakinpelaajana tehnyt iskusiirtoaan väärään aikaan. Nyt tämä oli hänen presidentinvaalikampanjansa avauspuhe ja ilmeisesti siihen nähden oikeaan aikaan oikeasta asiasta.

Eniten Niinistön puheesta veti herneitä nokkaansa Suomen vanhin ihmelapsi Erkki Tuomioja, jonka kommentit olivat niin happamia, että lakmuspaperikin liukeni. Ja sehän on tunnetusti aina merkki siitä, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, kun Tuomiojaa vituttaa. En ole koskaan tavannut ainuttakaan Tuomiojan kanssa työskennellyttä henkilöä, joka olisi hänestä sanonut yhtään kaunista sanaa. Tuomiojan egomaanisuutta kuvaa parhaiten eräs muutaman vuoden takainen haastattelu, jossa hän kertoi vaimon kanssa heti aluksi sovitun ettei hän halua lapsia. Päätös sinänsä on ihan ymmärrettävä, mutta Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta katsoen se tapahtui yksi sukupolvi liian myöhään. Mutta että tämmöinen tyyppi meillä on kansakunnan asioista vastaamassa! Miksi hän nakkaisi paskaakaan Suomen tulevaisuudesta, kun halusi omalta osaltaankin tehdä geneettisen itsemurhan? Tuomiojan toiminnalle onkin kehitettävä ihan uusi termi: laajennettu geneettinen itsemurha.

Mutta tuuli on kääntynyt. Vielä vähän aikaa sitten haittamaahanmuuttajien haitoista yritettiin vaieta, nyt niistä uutisoidaan. Paras esimerkki oli tämän aamun uutinen, jossa haitoista ehdittiin kertoa jo ennen kuin ne ehtivät edes tapahtua. Osa tärähtäneistöä ei tietenkään ole vielä tajunnut muutosta, vaan argumentoi yhtä latteasti kuin aina ennenkin. Esimerkiksi Niinistön puheesta on jo ehditty kommentoida, että heikkopa on Suomen yhteiskunta, kun ei kestä edes 30 000 Irakin siirtolaista, kun esimerkiksi Jordaniassa on kymmenkertainen määrä. No, tuohon voi aina sanoa että ei se ole mikään katastrofi, jos kymmenen litraa viemärijätettä joutuu harmaavesisäiliöön, mutta se on katastrofi jos litra viemärijätettä joutuu käyttövesisäiliöön.

Se, mikä tässä vielä puuttuu, on kunnon VOK-avautuminen. Eli missä viipyy se VOK-työntekijä joka uskaltaa tulla julkisuuteen omalla naamallaan ja nimellään kertomaan, mitä siellä todella tapahtuu. Onhan ymmärrettävää, että kukaan ei halua oman leipäpuunsa juurelle kusta ja työntekijöillä on allekirjoitetettu erittäin ankarat vaitiololupaukset. Mutta silti, millainen mafia siellä oikein mahtaa pelotella työntekijät hiljaisiksi. On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin muuri murtuu. Ja kun se tapahtuu, niin sitten tärähtäneistöllä ei ole enää mitään jäljellä.

Tämä ei silti tarkoita, että asiat lähtisivät menemään hyvin. Se tarkoittaa vain sitä, että maahanmuuttokriittiset ovat voittaneet. Ja siinä piilee suuri riski. Tähän asti tällä puolella olemme olleet vain me tolkun ihmiset. Mitä tapahtuu sitten, kun merkittävä osa tärähtäneistöä kääntyy samalle kannalle? He ovat kuitenkin niitä yhteiskunta-aktiiveja, joilla ei ole yleensä perhettä eikä yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työtä. Niitä, jotka ovat yleisen mielipiteen vietävissä ja toteuttavat sitä visiota pilkulleen ja jopa sen yli. Pahinta skenaariota en uskalla edes kirjoittaa tähän julki, mutta sen verran sanon että siinä vaiheessa tämä blogi muuttuu suvaitsevaiseksi.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

kirjoitus on yhä erittäin tärkeästi pohdiskeleva, vaikka kuluneen ajan rattaat ovat sen päivänkohtaisuutta hiukan murentaneetkin.

Valaisen hiukan sitä näkökulmaa, josta itse tätäkin kysymystä katson. Perustan katsantoni Adam Smithin ajatuksille. Tiedäthän, skotlantilainen ukko 1700-luvulta, jota kutsutaan Taloustieteen Isäksi. "The Wealth of the Nations" suhteellisen edun käsitteineen oli äijälle kuitenkin eräänlainen harjoitelma, ajatusten "äpärälapsi". Hän oli moraalifilosofian opettaja Edinburghin yliopistossa, ja tuo ala oli hänen omintaan. "Näkymätön käsi" mainitaankin hänen pääteoksenaan pitämässään kirjassa "A Theory of Moral Sentiments".

Smith luki paljon kiellettyjen kirjoittajien listalle joutunutta David Humea, tapasikin hänet. Hume oli haastanut Descartes´n ja tämän edeltäjien käsitykset moraalista jonakin Jumalan kaikkiin ihmisiin kirjoittamana ikuisena totuutena: Humen mielestä käsitys hyvästä ja pahasta oli tunne siinä kuin viha tai rakkauskin. Smith jatkoi tästä. 'Moraalitunteiden teoriassa' hän esittää, että moraali koostuu tapoihin ja ihmisiin kohdistuvista tunteista, jotka eivät ole varsinaisesti yksilöllisiä, vaan yhteisöllisiä. Olen taipuvainen allekirjoittamaan tällaisen väitteen. Kyse on siis ennen kaikkea omaan porukkaan - mikä se onkin - kohdistuvasta tunteesta.

Nyt heitän peliin hellimäni evolutiivisen näkökulman. Muinaisina aikoina ihmisen eloonjäänti oli sidoksissa oman kylän tai heimon olemassaoloon. Kaikki eivät ole koskaan olleet niitä penaalin terävimpiä kyniä, vaan suurin osa, ehkä 80% oli silloin (ja on nyt) komformistisia seurailijoita. 10% oli niitä, joita kuunneltiin, ja jotka sitten sanelivat mielestään yhteisöä tukevia moraalisääntöjä. Jos nämä olivat yhteisölle hyödyksi, auttoivat joukkoa selviytymään; jos eivät, niin asiasta ei jäänyt todistajia... Loput 10% olivat ääliöitä, hulluja, rikollisia tai muuten vain asosiaalisia, jotka aiheuttivat sille johtajaluokalle ylimääräistä työtä. Näin se meni.

Nyttemmin heimo- ja kyläyhteisöt ovat pirstoutuneet. Jokainen valikoi ikioman yhteisönsä, johon leimautua. Niinpä käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, siis moraalista, ovat päässeet eriytymään toisilleen tunnistamattomiin muotoihin. Kun luokkakierto on päästänyt komformistit tiedonvälittäjien eli journalistien asemiin, jopa päättäville paikoille, on tie infernoon avattu.

Jos läntinen maailma ei ymmärrä tätä lainalaisuutta ja kisko housuja takaisin jalkaansa, ei siitä ole vastusta muhammediaaniselle moraalikäsitykselle. Viimeiset linnakkeet voivat löytyä latinalaisesta Amerikasta ja Venäjältä. Oikea haaste voi löytyä Afrikan kristillisistä maista. Ja sitten itä-Aasiasta. Siellä kun ollaan ihan helvetin nuivia kaikkea kohtaan, mikä koskee heikäläisen elämäntavan muuttamista. Ikävää sanoa, mutta mielestäni totta.


Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksessasi oli muutama linkki Ilta-Sanomien sivustolle. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan auenneet, vaan niistä tuli ilmoitus:
"Pahus, sivu on hukassa! Kokeile etsiä hakukoneella."

Anonyymi kirjoitti...

Syyttäisin sauvakävely-demareita, ovat aina äänestäneet samaa puoluetta ja vielä 80-vuotiaina uskovat, että demaripuolue on sama kuin 40 vuotta sitten.

QroquiusKad kirjoitti...

Laitanpa sitten minäkin Ilta-Sanomien sähköversioon linkin, jonka pitäisi myös aueta:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006406207.html

Siitä löytyy Jyrki Lehtolan näkemys blogissa puheenaolleiden ihmisten sielunmaisemasta. Varsin hyvin tavoitettuna, etten sanoisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon (tulevaan) VOK-avautumiseen taustakommenttiksi riittää: "follow the money". Aina tulee välttää isoja järjestöjä, joiden puolesta Yleisradio vahvimmin mainostaa ja tarjoaa TV-aikaa kaikkiin nenäpäiviin.

Alalla takana häärinee suurin ns. hyysäysjärjestö, toiset (en minä) sanoo jopa leikillisesti "Suomen Pahin Rasti tai Rikollisjärjestö" ja toimiva, presidentin suojelema, julkisoikeudellinen verovapaa säätiö/yhdistys. Nykyään oheistoimintana heillä on monenmoista kauppaa, ystävä- ja kirppistoimintaa.

Kyseessä on ensimmäisen maailmansodan humaniuteen ja "sisar-hento-valkoinen-rientää-pelastamaan-haavoittuneita-sideharsorulla-hulmuten" perustuva kansanmieliin syöpynyt ja syövytetty mielikuva järjestön avustavasta toiminnasta ihmisyyden puolesta.

1990-luvulla ensimmäisten somppujen tullessa nämä hoivaviettiä potevat hyysärit lanseerasivat ja opettivat aktiivisesti rasisti-sanankäytön Suomen kieleen vakiosanaksi - ja ihan joka paikkaan taikasanaksi.

Jo tuolloin puhelinkauppaan mennessä pullukka suomalainen tukihenkilöopastyttö sanoi sompulle, että: "otat vaan kalleimman Nokian Communicator puhelimen, ei sillä väliä kun valtio sen maksaa". Tuhannen euron Canada Goose -takkeja ei tuolloin ollut näillä pakolaisilla muodissa, mutta tuhannen markan Joutsen-takit ja kalleimmat vaatteet Anttilasta ja Stokkalta kannettiin muovikassissa. Veronmaksajan pikkiin.

Järjestön myöhemmissä, omien toimintojen (mamujen rahanpuijaukset, henkilöstön tuomiot, välistävetojutut ym.) ympärillä oli/on niin paha lemu, että jättäydyin vierestä seuranneena ja koko touhusta pois 2000-luvun alun jälkeen.

Taitaapa olla Thaimaan 2004 tsunamin keräysrahoista osa olla vieläkin jossain rahastossa käyttämättä? Niin hyvin tuli silloin keräysrahaa. Lisää vaan kerätään vuosittain uusilla avustuskohteilla. Siinähän voisi joku noita tutkia tarkemmin...

Onneksi ei heidän vuosikymmeniä pakkosertifioimia ja dominoivia ensiapukurssejaan ei enää tarvitse työelämässä käydä tämän vuoden alusta lukien, saadakseen tarvittavan Ensiapu-pätevyyden Suomessa.

Muistelen, että joku yritti hieman avautua VOK-touhuista, mutta vaiennettin nopeasti. Kyllä siellä jollakin valkenne ja lamppu syttyy jossain vaiheessa - niin kuin Tornioon 2015 komennetuilta laukunkantajiltakin.

heppa

Veijo Hoikka kirjoitti...

En uskalla kommenoida tähän blogiin, sillä ruokoton kommenttini tyttöjen laatanheiton analyysiin kertoi minulle...
http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2020/02/keskiarvotilastot-naiset-kiekko.html

Veijo Hoikka kirjoitti...

QK
Äitinsä oli saksankielen opettajamme. Luokittelimme hänet jumalattareksi. Minä sain ällän.

Jaska Brown kirjoitti...

Achtung: Juuri näin. Rooman tuhosta luulisi opitun sen, että ellei ole korkeaa teknologiaa ja halua käyttää sitä, barbaarit tulevat ja jyräävät. Nyt meillä olisi teknologiaa, mutta ei tunnu löytyvän halua sen tuottaneen elämäntavan suojelemiseen.

Ano 1: Vanhoja linkkejä, IS on varmaan uudistanut arkistoaan ja ne ovat lakanneet toimimasta.

Ano 2: Jep. Jos tämä porukka on tyytyväinen demarien tekoihin, he äänestävät niitä ja jos eivät ole, äänestävät niitä koska ovat aina äänestäneet ja uskovat muutokseen. Mutta onneksi - kuten kannatuslukemista huomaa - alkavat siirtyä vähitellen toiseen vaalipiiriin eli mullan alle.

Qroquius Kad: Kovin ilkeää, mutta ah niin realistista.

heppa: SPR on tosiaan nykyisin rikollisjärjestö. Tuo olikin hyvä uutinen, että menettävät ensiapumonopolinsa. Niillä kursseilla käyminen onkin ollut ainoa SPR-kontaktini sen jälkeen kun katsoin maksaneeni velat takaisin verenluovutuksen suhteen. Nyt loppuu sitten tuokin.

Veijo Hoikka: Kommentoinkin sinne vastauksen.