Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 7. syyskuuta 2019

Uusinta: Armon mekin ansaitsemme

Lukijalle: Sitten tämän jutun kirjoittamisen olen valitettavasti saanut aiheesta lisää henkilökohtaista kokemusta. Lukiessani tämän uudestaan totesin että pilkkuakaan ei tarvitse lisäkokemuksen perusteella muuttaa:

Kun taannoin kirjoittelin varusmiespalveluksesta vailla lähdeviitteitä ja erityistä asiantuntemusta, niin huomasin että onpas mukavaa ja nopeaa kirjoitella tekstiä, kun ei tarvitse tarkistaa faktoja. Riittää kun on mielipiteitä, vaikka asiantuntemus puuttuukin. Tunsi itsensä melkein vihervasemmistolaiseksi, tietysti sillä erolla että ymmärsin mistä puhuin eikä tekstikään vaikuttanut siltä että lääkkeet olisivat vahingossa vaihtuneet atsovärikarkkeihin. Tältä samalta pohjalta ajattelin roiskia maalaisjärkipohjaisen bloggauksen viime aikoina kovasti tapetilla olleesta eutanasiasta.

Omaa asiantuntemusta alalta ei ole. Olen nähnyt läheisten kuolevan nopeasti, muutaman päivän kitumisella sekä pitkän sairauden hivuttamana varmaan suunnilleen ikäistäni mediaanisuomalaista vastaavan määrän. Sekä kuullut kavereiden kertomana mitä heidän läheisilleen on tapahtunut. Ynnä luonnollisesti miettinyt, kuinka itse toimisin / haluaisin itselleni tehtävän vastaavissa tilanteissa.

Vastustan eutanasiaa. Kannatan harkittua itsemurhaa. Suurimmassa osassa eutanasiatapauksia kyse on oman vastuun ulkoistamisesta tavalla, jolta voitaisiin välttyä ottamalla vastuu omista teoistaan.

Karkeasti ottaen tapaukset, joissa eutanasiaa harkitaan, voidaan jakaa muutamaan peruslähtökohdiltaan erilaisiin tilanteisiin. Luonnollisesti rajat näiden välillä ovat häilyviä.

a) X tietää sairastavansa tappavaa tautia, joka ajan kuluessa halvaannuttaa / aiheuttaa sietämätöntä tuskaa / vie järjen (tarpeettomat yliviivataan). Toistaiseksi X on kuitenkin suhteellisen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Jos X haluaa itselleen tehtävän eutanasian, siinä tapauksessa X on mielikuvitukseton / itsekäs / tunteeton pelkuri (tarpeettomat yliviivataan). Suomalainen mies kirjoittaa jäähyväiskirjeen, ottaa haulikon, kävelee metsään ja soittaa viimeisenä tekonaan 112 ilmoittaen sijaintinsa, niin etteivät ulkopuoliset järkyttyisi turhaan. Jos ei satu haulikkoa omistamaan, niin vanhaa armeijan värssyä lainatakseni wanha auttaa vaivoissas ja rasvaa hirttonuoran. Kyllä nyt itseltä pitää kyetä saamaan nirri pois muita vaivaamatta.

b) X:n sairaus on edennyt jo niin pitkälle, että hän ei kykene itseään surmaamaan, ei pysty saamaan edes lääkepurkkia kynsiinsä. Ajatus kuitenkin juoksee vielä ja hän kykenee ilmaisemaan kuolintoiveensa. Tällöinkin täytyy ihmetellä, mikä tässä on näin vaikeaa. Ei kenenkään ulkopuolisen tarvitse kiskaista töpseliä pois seinästä tai ruiskuttaa myrkkyjä suoneen. Jos potilas kykenee liikuttamaan jotakin ruumiinosaansa, hänelle asetellaan kaikki valmiiksi ja ei muuta kuin nappia painamaan. Vaikka ainoa kommunikointitapa olisi silmien räpyttely, niin ei nykytekniikalla ole mikään ongelma laatia tunnistinta, joka reagoi oikeaan räpäytyssarjaan laukaisemalla valmiiksi tähdätyn ja sarjatulelle asetetun konepistoolin. Tai ehkä jonkin vähemmän sotkuisen laitteen samalla lopputuloksella. Australian pohjoisterritoriossa eutanasia oli jonkin aikaa laillista ja tohtori Philip Nitschke olikin kehitellyt juuri sellaisia vemputtimia, joita olin tuumaillut.

Tapauksien b ja c välissä kulkee selkeä raja. Tapauksissa a ja b lopullisen exit-päätöksen tekee potilas itse.

c) X on tiedottomassa tilassa eli vegetatiivinen eikä toivoa paluusta enää ole. Tällöin on joissakin tapauksissa tapana katkaista virrat sydän-keuhkokoneesta, lopettaa letkuruokinta tai mättää kivunlievittämiseksi vähän enemmän morfiinia. Olen omin silmin nähnyt. On jotenkin kornia, että tapauksia a ja b, joissa potilas on ilmaissut oman tahtonsa, pidetään tuomittavimpina kuin c:tä, jossa päätös on hoitohenkilökunnan / omaisten. Tapauksessa c systeemi pysyköön nykyisellään. Kenties voitaisiin hieman hilata eri suuntiin tapauksia, joissa X on tehnyt hoitotestamentin ja ilmaissut kuolintoiveensa ko. tilanteen sattuessa, vastaan tapaus jossa X on vaatinut tehohoidon jatkamista kaikissa tapauksissa.

d) X on parantumattomasti sairas, mutta kykenee ilmaisemaan itsensä. Jos hän ei halua eutanasiaa, ei siihen tule missään tapauksessa ryhtyä. Ei-vapaaehtoisen eutanasian on oltava ehdottomasti kielletty ja ankarasti rangaistava teko. Hoidon aktiivisessa jatkamisessa tulee noudattaa vaihtoehdon (c) mukaista lääkärin harkintaa.

e) X on parantumattomasti sairas tai vammautunut, mutta sairaus ei ole johtamassa kuolemaan. Mikäli X on oikeustoimikelpoinen, tilanne palautuu vaihtoehtoihin (a) tai (b). Tässä tapauksessa potilaalla pitää olla jokin harkinta-aika. Esimerkiksi siten, että X:n on vaikkapa 30 peräkkäisen päivän ajan ilmoitettava haluavansa käynnistää eutanasialaitteen.

f) Mikäli X on oikeustoimikelvoton eli alaikäinen tai ei ole ennen sairauden etenemistä riittävän pitkälle antanut selkeitä ohjeita, tilanne on sellainen johon itselläni ei ole kykyä eikä halua ottaa kantaa.

Tapauksissa (a) ja erityisesti (b) tulee kuitenkin huomioida olosuhteet. Jokainen, joka on joskus kokenut helvetillisen kivun tietää, että siinä vaiheessa ei ole ehkä hyvä ajatus pitää tyynyllä ladattua pistoolia. Vaikka tietäisikin kivun joskus hellittävän. Potilas voi toivoa kuolevansa, mutta jos toiveita paranemisesta on, ei hänelle tule antaa itsemurhamahdollisuutta.
Käänteinenkin tilanne on olemassa. X on saattanut jäädä esimerkiksi junan alle siten, että koko alaruumis vyötärön alapuolelta on leikkautunut irti. Hän saattaa huutaa apua, pelastakaa. Selvää on, että elinaikaa ei ole kuin minuutteja ja ne ovat helvetin tuskien täyttämät. Paikalle osuva aseistettu henkilö on melkoisen dilemman edessä, jos hän tietää ettei lääkintähenkilökunta ehdi paikalle ennen kuolemaa kuitenkaan.

Ihmisellä on oltava oikeus kuolla. Ketään ei voi pakottaa toista tappamaan lääketieteellisistä syistä. Siksi ratkaisun on oltava järjestely, jolla em. tapauksissa (a) ja (b) ihminen kykenee kivuttomaan ja arvokkaaseen itsemurhaan. Tunnettu ja perusteltu vastaväite tälle on kaltevan pinnan argumentti, jonka mukaan pienikin myönnytys eutanasialle johtaa vähitellen määrättyihin armomurhiin kaikille parantumattomasti sairaille, siitä edelleen lievemmin vammaisille ja lopulta esimerkiksi keskimääräistä heikkolahjaisemmille. Tuo on vakavasti otettava ongelma. Siltä voidaan kuitenkin välttyä poistamalla eutanasian harmaa alue. Itse ilmoitettu kuolintoive olkoon sallittu, mutta ei-vapaaehtoinen eutanasia tulkoon entistä vahvemmin rangaistavaksi. Kun raja tehdään selväksi, sallittujen ja kiellettyjen tapausten välillä on kaltevan pinnan sijaan rotko, jota ei niin vain ylitetä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samaa asiaa olen itsekin monesti pohtinut ja siihen tulokseen tullut, että minuahan ei saa paskavaipoissa pyöriteltäväksi jos vähänkin kädet liikkuu ja järki jotenkin toimii. Olen asiasta "perikuntaakin" valistanut, että teen itse ns. lopullisen ratkaisun, sitten kun sen aika on. Ja homma tapahtuu siististi sisätiloissa. Muita ei ole paikalla kuin minä itse.
Huru-ukko

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hienoa pohdintaa.

Mutta voiko kansa/valtio/maanosa/rotu valita eutanasian ongelmiensa ratkaisemiseksi. Ei pitäis ei. Mutta näin se vaan näyttää menevän. Onneksi se on vain painajaispäiväuni.

Voiko muuten rasismi olla reaktiivista?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Vastustan eutanasiaa lähinnä samoista lähtökohdista kuin Jaskakin. Suurin osa itsemurhista tehdään kuitenkin lähinnä masennuksen vuoksi; ihminen ei enää näe mitään toivoa tulevaisuudesta. Kuitenkin olosuhteet voivat muuttua parempaan, vaikka miten synkältä näyttäisi. Omassa suvussani on useita itsemurhan tehneitä. Syyt ovat olleet alkoholismi ja avioerot. Avioeroa on usein miehen mahdotonta kestää. Jäljelle jäävät suremaan leski, lapset ja läheiset. Itse mietin pitkään miksen huomannut merkkejä ajoissa, olisinko voinut puhumalla auttaa. En vain ymmärtänyt miten pahaksi tilanne oli mennyt. Kuulin myöhemmin, että ystäväni oli ampunut itsensä. Vasta 30-vuotias ja hänellä olisi ollut elämässä vaikka miten paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia.

Hollannissa on tiettävästi myönnetty eutanasia myös masennuksesta kärsiville ihimisille. Vaikeita tapauksia. En halua ulkopuolisena ja tarkemmin asioita tietämättömänä niistä sanomaan. Mutta, jos tälle kaltevalle pinnalle lähdetään, voidaan vakavia masennustapauksia alkaa hoitamaan piikillä. Lopullisella. Semmoinen yhteiskunta tuntuu dystopialta, jota en haluaisi näkeväni.

Sokerimunkki kirjoitti...

Länsimaat kulkevat kohti omaa tuhoaan. Ne länsimaisen kulttuurin tunnusmerkit Hyvyydestä, Kauneudesta ja Totuudesta on vaihtuneet pikku hiljaa yhä enemmän pahuuden, rumuuden ja valheen piiriin. Elämän pyhyys oli ennen fundamentaalisimpia arvoja tässä miljöössä, nyt kuitenkin hurraamme fake newsin aikaan maailmanlopun kulttia ilmastonmuutoksesta, pidämme post-modernia taidetta esteettisesti kauniina ja saarnaamme vegaaniudesta huolimatta omien lapsiemme murhaamisesta (abortti). Kuinka orwellimaiseksi elämä voikaan tässä nykypäivän pahkasikamaisessa maailmassa mennä?

Jaska Brown kirjoitti...

Huru-ukko: Sehän se toive olisi, että tietäisi ajoissa etukäteen milloin on aika lähteä eikä tulisi toimintakyvyttömäksi liian äkkiä.

Veijo Hoikka: Kansakunnan eutanasia on hyvässä vauhdissa, mutta se näyttää vain pahentavan ongelmia.

Ano: Olen tuumaillut kokemuksesta asian siten, että poislukien fyysisesti sairaat itsemurhan tekevät vain ne, joiden ei pitäisi sitä tehdä, kun taas ne joiden pitäisi se tehdä eivät piru vie tee.

Sokerimunkki: Eniten minua kummastuttavat ne, jotka a) haluavat rahdata sivistysmaihin kehitysmaalaisia tekemään sivystysmaista kehitysmaita, moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä ja lisääntymään samaan tahtiin kuin paskastaniassakin, b) sanovat että ovat vapaaehtoisesti lapsettomia pelastaakseen maapallon liikakansoitukselta ja c) eivät osaa viedä jälkimmäisen päätöksen logiikkaansa riittävän pitkälle ja nollata omaa saastutustaan itsemurhalla.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ottanut oman viisi vuotiaan poikani hengissäpito vehkeestä töpselin irti ja nostanut pojan kuolemaan äitinsä syliin. Samalla kertaa sekä kamalinta että omalla tavallaan kauneinta mitä olen tehnyt.

Jos joskus joudun samaan tilaan niin toivon että läheisilläni on rohkeus tehdä samoin.

QroquiusKad kirjoitti...

Mieluummin suon vaikeasti masentuneelle eutanasian, eli avustetun itsemurhan kuin jättäisin hänet omaisten löydettäväksi roikkumassa köydestä naama mustana tai tuottamaan veturinkuljettajalle painajaisia astumalla junan eteen.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Ei pysty - eikä edes halua tehdä niin - kuvittelemaan tuota tilannetta. Voimia sinulle.

Qroquius Kad: Missään nimessä ei pidä kenenkään junan alle kävellä. Eikä edes jättää omaisten löydettäväksi. Perinteistä suomalaista mallia muokatakseni: kävellään metsään haulikon kanssa, soitetaan hätänumeroon, ilmoitetaan mistä koordnaateista löytyy (kännykkään löytyy näppärä sovellus), luuri kiinni ja homma pakettiin.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu ja analysoitu, myös yhteiskunnallisesti ! Henk. koht olen toimiva, olettaen, että olen järjissä jotenkin tai edes vähän joku raaja liikkuvainen, kun maali näkyy: Nautin 7,62 buranan. Edeltävät toimenpiteet edellisen mukaisesti.
"Se on sitten siinä", sanoi aikoinaan Heikki Räisänen.

Jaska Brown kirjoitti...

Tuntuu olevan kohtuullisen suuri konsensus menettelytavasta. Vaikea vain sitten sanoa, jos se tilanne todella tulee eteen, pystyykö.