Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 13. marraskuuta 2018

Vallankaappauksen oikeutuksesta


Kirjailija James Clavell julkaisi aikoinaan muutamia tiiliskiven kokoisia romaaneja, joiden juonet kietoutuivat löyhästi toisiinsa. Teossarja tunnetaan nimellä Aasia-saaga ja sen tunnetuin kirja - ennen kaikkea Richard Chamberlainin ja Toshirō Mifunen tähdittämän erinomaisen TV-sarjan ansiosta - lienee vuoden 1600 paikkeille Japaniin sijoittuva Shōgun. Kirja perustuu osittain tositapahtumiin, brittiluotsi William Adamsin haaksirikkoutumiseen 1600 ja hänen sen jälkeiseen elämäänsä Japanissa.

Kirjassa Adamsin nimeksi on annettu John Blackthorne ja hän luotsasi hollantilaista laivaa, kuten todellisuudessakin. Tuohon aikaan Hollanti oli Espanjan hallinnassa, mutta oli noussut kapinaan itsenäisyytensä puolesta. Blackthorne kuljetetaan shōgunin eli Japanin maallisen hallitsijan (tuohon aikaan keisarilla ei ollut valtaa) asemaa tavoittelevan Toranagan (esikuva Tokugawa Ieyasu) hoviin. Japani oli tuolloin vailla selkeää johtajaa maan tärkeimpien aatelissukujen kamppaillessa shōgunin asemasta. Ulkomaailman asioita ei juurikaan tunnettu. Toranaga uskoi mahdollisesti hyötyvänsä Blackthornesta ja kuulusteli häntä tarkoin. Blackthrone oli protestanttina hankalassa asemassa, koska tulkkina toimi katolilainen, portugalilainen lähetyssaarnaaja isä Alvito, jota japanilaiset kutsuivat Tsukku-saniksi tulkkia tarkoittavan sanan mukaan - aivan samoin kuin Blackthorne sai myöhemmin nimen Anjin-san luotsia tarkoittavan sanan mukaan. Blackthorne ei voinut luottaa käännösten olevan oikein.

Keskustelussa Toranagalle oli jo selvinnyt katolisten ja protestanttien keskinäinen vihamielisyys sekä Hollannin kapina Espanjan valtaa vastaan kuten myös se, että englantilainen Blackthorne oli hollantilaisten luotsina siksi, että hänen äitinsä oli ollut hollantilainen. Blackthorne oli myös ilmaissut olevansa hollantilaisten puolella espanjalaisia vastaan.
Sitten Toranaga kääntyi takaisin Blackthornen puoleen, ja hänen äänensä oli entistä ankarampi.
»Tsukku-san sanoo, että nämä Alankomaat olivat Espanjan kuninkaan vasalleja vielä muutama vuosi sitten. Onko se totta?»
»Kyllä.»
»Ja sen vuoksi Alankomaat - teidän liittolaisenne - kapinoivat siis laillista kuningastaan vastaan, eikö niin?»
»He käyvät sotaa espanjalaisia vastaan, kyllä. Mutta -»
»Eikö se ole kapinointia? Kyllä vai ei?»
»Kyllä. Mutta siihen liittyy lieventäviä seikkoja. Merkittäviä lieven -»
»Ei ole olemassa mitään lieventäviä seikkoja, kun on kysymys kapinasta hallitsijaa vastaan.»
»Ei olekaan jollei selviydy voittajana.»
Toranaga katseli häntä tarkasti. Ja nauroi sitten remakasti. Hän sanoi naurunsa lomassa jotakin Hiromatsulle ja Hiromatsu nyökkäsi.
»Kyllä, te oudonniminen muukalainen, kyllä. Mainitsitte sen ainoan lieventävän asianhaaran.» Vielä naurahdus, mutta sitten hyväntuulisuus katosi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. »Voitatteko te?»
»Kyllä.»


Kun vuonna 1915 suomalaiset jääkärit lähtivät Lockstedtin "partioleirille" Saksaan, he olivat maanpettureita. Ei mitenkään "teknisesti" tai "periaatteessa" maanpettureita, vaan kiistatta maanpettureita. Suomi kuului Venäjän valtakuntaan. Saksa oli sodassa Venäjää vastaan. Jääkäreiden tavoite oli nousta kapinaan laillista hallitusvaltaa vastaan. Siinä tarkoituksessa he lähtivät hakemaan koulutusta.
Jos maailmanhistoria olisi mennyt toisin ja Venäjän keisarivalta olisi säilynyt, jääkäreitä olisi odottanut hyvällä tuurilla vankeus ja karkoitus Siperiaan, huonolla tuurilla hirttolava. Historiankirjoitus olisi muistanut heidät pettureina. Ainakin siihen asti, kunnes tsaarinvalta olisi aikanaan sortunut. Aivan kuten vuoden 1825 dekabristikapinallisille kävi. Kapinan julkinen mainitseminen oli virallisesti kielletty koko Nikolai I:n hallitusajan eli seuraavat 30 vuotta. Vasta kommunistit nostivat tsaarinvaltaa vastaan kapinoineet sankareiksi - mitähän aatelismiehet itse olisivat mahtaneet tästä historian ironiasta tuumata?

Jääkäreiden kapina oli kuitenkin välttämätön. He halusivat itsenäistä Suomea ja mikäli sitä olisi ajettu laillisen vallan sallimin keinoin, yritys olisi ollut tuhoon tuomittu. Jokainen yhteiskuntajärjestelmä on valmis turvautumaan erittäin kovin ottein sitä vastustavaan liikkeeseen.
Pidittekö Euroopan Unionia humanistien märkänä unena? Kyvyttömänä lapasena ottamaan kovia konsteja käyttöön silloin kun länsimainen sivistys on uhattuna haittamaahanmuuton edessä? No, kyllä silloin. Vaan yrittäkääpäs purkaa koko unioni vakavasti otettavalla uhalla, niin saatte vastaanne kovemmat konstit kuin kuvittelitte mahdolliseksi. Kuten jokainen yhteiskunta, myös EU on varautunut. Virallisesti esimerkiksi kuolemantuomio on ehdottomasti kielletty, mutta käytännössä EU sallii kuolemantuomion käytön silloin, "kun se on ehdottoman välttämätöntä mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin." Saatte arvata ihan vapaasti, kuka määrittelee, mikä on "ehdottoman välttämätöntä", mikä on "mellakka tai kapina" tai mitä ovat "lailliset toimet".

Aina voi perustella, että laillista esivaltaa vastaan ei saa nousta. Ja aina voi sanoa, että esimerkiksi jääkäreiden vastarinta oli hyväksyttävää siksi, että saatiin yksinvallan tilalle demokratia. Tai että siirtokuntien kapina Englannin kuningasta vastaan 1700-luvun lopulla oli hyväksyttävää, koska syntyi demokraattinen valtio (tosin se, että nyttemmin on päädytty Trumpiin on saanut monet epäilemään George Washingtonin toimien oikeutusta Yrjö III:tta vastaan).
Näitä ja vastaavia kapinoita puolustetaan sillä, että kyseessä oli paradigman muutos; ei yksinvaltias luovu vallasta vapaaehtoisesti, olisi täysin mahdotonta saada aikaan demokraattista hallintomuotoa yksinvaltiuden sallimin keinoin. Huomaamatta että täsmälleen samaa perustelua voidaan käyttää myös demokratiaa vastaan kapinointiin.

Monarkia (tässä tarkoitetaan absoluuttista itsevaltiutta tai säätyjen tukemaa monarkiaa, ei nykyeurooppalaista hallitusvallatonta näennäismonarkiaa) on paradigma siinä missä demokratiakin. Yhteiskunnallisen järjestelmän paradigman muutos ei onnistu järjestelmän sallimin keinoin. Ei se muutoin paradigma olisikaan.
Ei demokratia ole mikään ihmiskunnan kehityksen huipentuma. Historiallinen perspektiivi osoittaa, että aikoinaan demokratiaa pidettiin haihatteluna. Monarkia sen olla pitää! Nykyään ollaan ehdottoman yksimielisiä siitä, että demokratia on monarkiaa parempi hallitusmuoto. Aiheesta, sen on historia opettanut. Aivan yhtä liikuttavan yksimielisiä ollaan siitä, että demokratia on paras mahdollinen hallitusmuoto - huomaamatta että samaa perustelua käytettiin monarkiaankin.

Demokratia toimii kuitenkin vain niin kauan hyvin, kun äänestäjien enemmistö on veronmaksajia. (Toki jokin muukin syy voi viedä demokratian kriisiin, mutta tämä on tällä hetkellä polttavin.) Siinä vaiheessa, kun enemmistö huomaa voivansa äänestää vähemmistöltä rahat pois, syntyy Curley-ilmiö. Mikä lyhyellä tähtäimellä hyödyttää köyhempää väestönosaa, mutta nakertaa yhteiskunnan moraalia kaikissa kerroksissa. Alaluokassa siksi, että on helpompaa äänestää itselleen etuisuuksia kuin hankkia niitä omalla työllään. Keskiluokassa siksi, että työskentely ei enää kannata marginaaliverotuksen viedessä työn tulokset omasta käytöstä pois. Yläluokka on ainakin toistaiseksi pärjännyt.

On kummallista, että yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvinvoinnin mittarina on alettu pitää sitä, kuinka paljon etuisuuksia jaetaan. Mietitäänpä esimerkiksi sitä, että muuttotappioista ja alijäämäisestä budjetista kärsivä Hornankuusen kunta harkitsee kahta vaihtoehtoista menetelmää tilanteen kääntämiseksi:
Vaihtoehto 1: Tarjotaan ilmainen kunnallinen päivähoito kaikille lapsille.
Vaihtoehto 2: Maksetaan jokaiselle kunnasta pois muuttavalle yli 25-vuotiaalle tuhannen euron kertakorvaus, joka tietysti tulee maksaa takaisin mikäli henkilö muuttaa takaisin kuntaan.
(Jälkimmäinen vaihtoehto on tietysti mahdoton käytännössä ajateltavaksikin, mutta ajatellaan nyt teoriassa.)
Vaihtoehto 1 kuulostaa hyvältä ja houkuttelisi hyvässä tapauksessa 1-2 lapsiperhettä muuttamaankin kuntaan. Tosin se nostaisi kuntaveron äyrilukua. On sitä paitsi vaikea kuvitella, että lapsiperhe muuttaisi kuntaan ilmaisen päivähoidon perässä. Kyllä muuton edellytys on työpaikka kunnassa, ellei nyt satu olemaan mahdollista käydä naapurikunnassa töissä. Niin tosiaan, paitsi ne joilla työpaikkaa ei muutenkaan ole. Sama se onko työttömänä Hornankuusessa vai Huitsinnevadassa. Niinpä kunta saa noiden 1-2 työssäkäyvän lapsiperheen lisäksi vähintään saman verran muuttovoittoa lapsiperheinä, jotka eivät tuota kunnan kassaan senttiäkään veroäyreinä. Lisäksi veroäyrin nosto ajaa melko varmasti 1-2 perhettä muuttamaan naapurikuntaan, joka tarjoaa matalampaa veroäyriä. Ei tarvitse olla kovin kummoiset tulot, jotta yhden prosenttiyksikön ero veroäyrissä riittää kuittaamaan kahdenkin lapsen päivähoitomaksut.
Vaihtoehto 2 taas kuulostaa käsittämättömältä. Muuttotappioinen kunta on valmis maksamaan siitä, että sieltä muutetaan pois! Vaan hetkinen miettimistä. Tuhannen euron poismuuttopalkkio ei ole mikään muuttopäätöksen syy kellekään, joka on veronmaksaja. Jos hän muuttaa pois, syyt ovat ihan muualla. Pois muuttavat ne, joille tuhat euroa on iso raha. Eli sellaiset, jotka kuormittavat kunnan taloutta. Seuraus on budjetin muuttuminen ylijäämäiseksi, veroäyrin lasku ja tehän kyllä tiedätte että alhainen veroäyri houkuttaa niitä jotka veroja maksavat. Lisäksi palkkio koskee vain yli 25-vuotiaita eli opiskelemaan joka tapauksessa muuttavat eivät sitä saisi.

Tuossa esimerkissä otetaan Curley-ilmiö käänteisesti käyttöön eli poistetaan etuisuuksia tarkoituksena kasvattaa vaurautta. Siinä on vain se vika, että se ei ole helppo ratkaisu. Se ei toimi heti, vaan viiveellä. Tämän ratkaisun toimivuuden ymmärtäminen vaatii siihen perehtymistä. Lyhyellä keskittymiskyvyllä varustettu äänestäjien enemmistö pöyristyisi kakkosvaihtoehdosta ja kannattaisi ilman muuta ykköstä.
Etsimättä tulee mieleen Pohjantähti-trilogian paronin repliikki räätäli Halmeelle yleisestä äänioikeudesta:
- Kaikki päin helvetti. Kaikki äänet. Mitä ymmärtä yks piika tai yks Leppänen valtion asiat. Se vie hunninko. Puute tule. Nälkä tule. Kaikki sekasta.
Paroni luuli olevansa oikeassa lyhyellä tähtäimellä, mutta reilusti toistasataa vuotta siihen vaadittiin.

Mies ja ääni -periaatetta ei kuitenkaan noin vain kaadeta. Ei järjestelmän sisältä. Curley-ilmiö takaa sen. Vaihtoehtoisia ja ilmeisen parempia järjestelmiä voi luonnostella, mutta niiden hyväksytyksi saaminen ei ole mahdollista demokratian sisällä.
Sen, joka aikoo saada paremman järjestelmän aikaan ja demokraattisen paradigman kumottua, on syytä varautua siihen, että demokratia puolustaa itseään rajuin keinoin, kuten EU:n kuolemantuomion salliva hätäjarrupykälä paljastaa. Paradigmaa vastaan taistelevia on perinteisesti teloitettu massoittain, vaikka tarkoituksena onkin saattaa voimaan aiempaa parempi järjestys - tai ehkä juuri siksi.


Entä miten Clavellin romaanin vallantavoittelija Toranagalle - ja hänen reaalimaailman esikuvalleen Tokugawalle - kävi?

Pitkien kamppailujen - kirjassa on toistatuhatta sivua - jälkeen Toranaga saavutti tavoitteensa. Hänestä tuli shōgun, joka perusti nimeään kantavan shōgunaatin, joka hallitsi Japania kaksisataaviisikymmentä vuotta. (Shōgunaatin viimeisiin hetkiin perustuu Clavellin viimeiseksi jäänyt romaani Gai-Jin.) Kirjan lopussa Toranaga metsästää haukalla miettien samalla tapahtunutta ja tulevia suunnitelmiaan. Blackthorneen päästessään hän ajattelee:
Sanoin sinulle ensi kerran tavatessamme, ettei kapinointia voi koskaan puolustella mitenkään, ja sinä vastasit, että kyllä voi - jos voittaa! Oi, Anjin-san, silloin minä sidoin sinut itseeni. Olen samaa mieltä kanssasi. Kaikki on oikein, jos voitat.

14 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hyvin summattu. Sinänsä voi kyllä todeta, että EU ei nykyisin ole kovin demokraattinen järjestelmä. Sehän pyrkii toimimaan kansallismielisiä voimia vastaan kaikin mahdollisin keinoin ja nimittää niitten menestystä demokratian vastaiseksi. Tietäen sinänsä oikein hyvin että kansallismieliset eivät ole suinkaan poistamassa demokraattista järjestelmää vaan pelkästään muuttamassa poliittisia voimasuhteita järjestelmän sisällä. Eli EU on demokratia vain paperilla, sillä sen poliittisia valtasuhteita ei saa muuttaa.

Yhtä kaikki, tuo linkittämäsi kuolemantuomiopykälä kertoo että EU on varautunut siihen, että sitä pyritään hajottamaan. Arvoitukseksi jää vain se, että löytyykö pykälän toteuttajia. Mieleen tulee Neuvostoliitto vuonna 1991. Janajevin juntta (no, vallankaappauksenhan sekin teki mutta pyrki palauttamaan mielestään oikean järjestyksen) antoi tulenavauskäskyn Alfa-joukoille. Jotka puolestaan kieltäytyivät avaamasta tulta.

Jos (ja lopulta kun) EU hajoaa, sen jälkipyykki tulee olemaan paljon pahempi kuin Neuvostoliiton vastaava. Neuvostoliitto kun ei kuskannut valta-alueilleen kymmeniä miljoonia afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen hyvää pohdintaa. Mutta onko tuossa ajatusvihre: ”Siinä vaiheessa, kun enemmistö huomaa voivansa äänestää enemmistöltä rahat pois, syntyy Curley-ilmiö.”?

Kumitonttu kirjoitti...

Todella hyvä kirjoitus. Kerrassaan erinomainen.

Sen kuitenkin korjaan, että Britanniassa ei ole "näennäinen" perustuslaillinen kuningaskunta vaan todellinen. Siellä ajatus kulkee siihen malliin, että hallitusta valvoo monarkki. Eli kuningatar valvoo että hallitus on toimintakykyinen. Se on ihan oikeasti toimiva systeemi.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hieno pohdinta.
Onko se demokratiaa, jos poikkeat puolueen ryhmäkurista, koska tiedät ryhmäkurin noudattavan niitä arvoja ja niitä lupauksia, jotka ovat vastoin omia ja äänestäjiesi arvoja? Jos ovat, niin miksi painettuasi väärää nappia, voit sanoa hyvästit valiokuntajakkaroille ja ehkä jatkollesi tulevissa eduskunnissa. Vai voisiko se olla sitä demokratian ylikuntoa johtuen väärästä demokratiavalmennuksesta ja vääränlaisesta demokratiarääkistä? Olisiko toukoilmiökin sitä ylikuntoa?
Lapsirakastaja mikron on kokoamassa pelottavimman sotakoneiston EU:iin. Pelottaako? Pres. Trumpia ei; hänhän tokaisi mikronille, että WWII:ssa olitte juuri alkaneet Pariisissa opetella saksaa kun USA:n joukot puuttuivat peliin. Hieno heitto! https://www.express.co.uk/news/world/1044728/Donald-Trump-news-emmanuel-macron-france-twitter-WW2

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: EU:n politiikasta kertoo se, että Angela Merkel tulee jäämään historiaan Saksan tuhoisimpana johtajana. Ja kilpailu tällä alalla on nimittäin aika kova, koska pohjatuloksen on tehnyt Adolf Hitler.

Ano: Kiitos, lapsus korjattu.

Kumitonttu: Kiitos. Briteissä tosiaan pääministeri taitaa vieläkin käydä viikoittain raportoimassa monarkille.

Veijo Hoikka: Ranskalaisten pitäisi pitää pienempää suuta. Se porukka ei ole pärjännyt viimeiseen kolmeensataan vuoteen muualla kuin siirtomaasodissa ja viimeiseen sataan vuoteen ei edes siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tästä kirjoituksesta ja siinä olevasta pohdinnasta jääkäriliikkeen laillisuudesta tuli mieleen muuan merkillisyys.
Tiesittekö, että Suomen rikoslain 11. luvun 2 § kuului, uskomatonta kylläkin, vielä 1980-luvulla seuraavasti; tässä muodossa se ainakin vielä silloin painettiin Suomen laki -teokseen:

"Joka aikoen
1. viedä [Keisarilta ja Suuriruhtinaalta] vapauden, saattaa hänet vihollisen tai kapinoitsijan valtaan, riistää häneltä korkeimman vallan taikka estää häntä sitä käyttämästä
2. {Venäjän] valtakunnasta irrottaa [Suomenmaan] tai jonkin osan siitä [tahi muun Venäjän valtakuntaan kuuluvan alueen] taikka saattaa jonkin osan [Venäjän] valtakuntaa vieraan vallan alle, taikka
3, laittomalla tavalla kumota tai muuttaa [keisarikunnan tai suuriruhtinaanmaan] hallitusmuodon [taikka vallanperimyksen järjestyksen]
tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa tai sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta [kuritushuoneella] elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.

Tuon lakikirjan laatija oli kylläkin merkinnyt [hakasulkuihin] sellaisia sanoja ja sanontoja, joiden osalta lain ei katsottu enää olevan voimassa. Mutta missään vaiheessa ennen 1990-lukua tätä pykälää ei ollut kumottu eikä sille ollut vahvistettu uutta sanamuotoa.

Juristit saattoivat selittää, että pykälän monet kohdat olivat menettäneet merkityksensä Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen vuoksi. Paradoksaalisesti kuitenkin: jos näin voitiin selittää, siinä tapauksessahan se oli "menettänyt merkityksensä" juuri siksi, koska siinä pykälässä rangaistavaksi tarkoitettu teko oli aikoinaan tehty, eikä se jäänyt pelkäksi yritykseksi.

Valtiopetos onkin siitä merkillinen rikos, että vaikka siitä on maassa kuin maassa säädetty varsin ankarat rangaistukset, ketään ei liene koskaan tuomittu onnistuneesta valtiopetoksesta, vain sen yrityksestä. Joskus valtiopetokseksi määritelty teko kuitenkin onnistuu, mutta silloin se sitten enää olekaan valtiopetos.

Huomattakoon, että tuon pykälän mukaan mikä tahansa teko Suomen "irrottamiseksi" Venäjän vallankumouksesta oli säädetty rangaistavaksi keinoista riippumatta. Sen sijaan hallitusmuodon muuttaminen olisi kyllä käynyt päinsä laillisessakin järjestyksessä, olihan jo säätyvaltiopäivien ja sittemmin myös vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksessä selvät säännökset siitä, missä järjestyksessä perustuslain muuttamista koskeva asia oli käsiteltävä.

Sitten vain kävi niin, että kun Venäjällä tuli vallankumous ja ensin keisari, sitten puoli vuotta myöhemmin väliaikainen hallituskin syöstiin vallasta, niin Suomessa eduskunta 15.11.1917 julistautui korkeimman vallan haltijaksi. Vanhasta Ruotsin vallan aikaisesta hallitusmuodosta, jonka Suomessa katsottiin yhä olleen voimassa, löytyikin säännös, jota sopivasti tulkitsemalla tällaista julistusta voitiin silloisissa oloissa pitää laillisena silloisessa tilanteessa, jossa hallitsijaa ei ollut. Ja kolme viikkoa myöhemmin se tunnetusti julisti Suomen itsenäiseksi. Mutta se "unohti" sillä välin kumota tuon rikoslain pykälän, vaikka korkeimman vallan haltijana se olisi silloin voinut muuttaa lakeja tarvitsematta edes hankkia päätökselleen keisarin (jota ei enää ollut), presidentin (jollaista ei vielä ollut) tai minkään muunkaan eduskunnan ulkopuolisen tahon vahvistusta. Ehkä tässä olisi ollut takaportti, jonka kautta Suomen itsenäistäminen olisi sittenkin voitu toteuttaa ilman, että sen voitiin väittääkään olevan valtiopetos. Mutta kun niin ei menetelty, niin jos tarkkoja ollaan, niin eduskunnan 6.12.1917 tekemä päätös täytti rikoslaissa olleet valtiopetoksen tuntomerkit. Ja täytti ne vielä pitkään sen jälkeenkin. Kun se kuitenkin onnistui tavoitteessaan, ei tietysti voinut enää tulla kysymykseenkään, että silloisia kansanedustajia olisi siitä rangaistu. Vaikka sitä pykälää, jonka mukaan niin olisi pitänyt tehdä, ei ollutkaan muutettu.




Tuumailija kirjoitti...

Rooman valtakunnan jälkeen Eurooppa pysyi kauan hajanaisten pikkuvaltioiden epämääräisenä sirpaloituneena plänttinä. Mutta jostain syystä valistusajalla ja sen jälkeen eri tahot ovat monesti yrittäneet saada Eurooppaa jälleen saman hallinnon alle, ts. luoda uuden Rooman. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Napoleon, Hitler, EU... Ulkopuolisia yrittäjiä ovat olleet lähinnä mongolit, osmanit ja Stalin, jotka eivät (onneksi!) päässeet Itä-Eurooppaa pitemmälle. Itseasiassa tällä hetkellä onkin jännää, kun arabit ovat valloittamassa Eurooppaa samalla kun EU koettaa olla taas uusi Rooma. Tämä näytelmä on tragikomedia, joka päättyy vielä itkunauruun.

Anonyymi kirjoitti...

"Tiesittekö, että Suomen rikoslain 11. luvun 2 § kuului, uskomatonta kylläkin, vielä 1980-luvulla seuraavasti; tässä muodossa se ainakin vielä silloin painettiin Suomen laki -teokseen:"

Juu, tuollaisia anakronismeja löytyi lakikirjasta paljon aina 90-luvulle saakka. Syynä oli paljolti se, että esim. alkujaan jo v. 1889 voimaan tullutta rikoslakia (ym.todella wanhoja säädöksiä) uudistettiin lähinnä pykälä kerrallaan, jolloin säädöstekstissä saattoi olla myös kohtia, joita ei ollut kertaakaan muutettu sen koommin kun itse säädös oli vahvistettu. Mm. kotirauhan rikkomuksesta seuraavan rangaistuksen koventamisperusteena oli mainittu Venäjän Keisarin ja Suomenmaan Suuriruhtinaan oleskelu rakennuksessa sinä ajankohtana, kun ao. oikeudenloukkaus oli tapahtunut. Näin siis lakikirjassa vielä 1980-luvun loppupuolella olleessa säädöstekstissä...

"Itseasiassa tällä hetkellä onkin jännää, kun arabit ovat valloittamassa Eurooppaa samalla kun EU koettaa olla taas uusi Rooma. Tämä näytelmä on tragikomedia, joka päättyy vielä itkunauruun."

Historia ei juuri tunne oikeudenmukaisuutta, mutta usein sillä on kyllä hyvin musta ja jopa perverssi huumorintaju. Naurattaisi, jos ei itkettäisi...

-J.Edgar-


Anonyymi kirjoitti...

"Juu, tuollaisia anakronismeja löytyi lakikirjasta paljon aina 90-luvulle saakka. Syynä oli paljolti se, että esim. alkujaan jo v. 1889 voimaan tullutta rikoslakia (ym.todella wanhoja säädöksiä) uudistettiin lähinnä pykälä kerrallaan..."

Olihan sellaisia toki muitakin ja taitaa olla vieläkin, mutta eiköhän tuo mainitsemani esimerkki ollut suorastaan kaiken huippu. Voisi kuvitella, että eduskunta olisi itsenäisyysjulistuksen jälkeen heti ensi töikseen, tai jo ennen sitä, kumonnut sen, jottei kukaan enää voisi väittää, että julistus oli rikollinen jopa Suomessa edelleen voimassa olevan lain mukaan.
Ja samalla se oli hyvin kuvaava osoitus valtiopetoksen käsitteeseen liittyvästä kriminaali- ja yleispoliittisesta problematiikasta. Jo Shakespeare taisi sanoa jossakin näytelmässä: "Valtiopetos ei onnistu koskaan." Tai jos onnistuu, sitten se ei enää olekaan valtiopetos eikä rikos ollenkaan. Ilmeisesti ei, vaikka valtiopetosta koskevaa rikoslain pykälää ei muutettaisikaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Maanpetos on päivämääräkysymys", tiesi jo kardinaali Richeliu todeta. Ja machiavellistina epäilemättä tiesi mistä puhui...

Tuollaisia hakasulkeisiin laitettuja lainkohtia, joita ei käytännössä ole kuitenkaan enää aikapäiviin mihinkään sovellettu (eikä esim. keisari-suuriruhtinaasta tms. muinaismuistoista puhuttaessa enää voida soveltaakaan, kun viimeisenkin manalle menosta tuli äskettäin 100 wee täyteen...) kutsutaan hienommalla nimellä desuetudoksi. Käytännössä ne siis ovat ns. nulliteetteja (mitättömyyksiä), mutta asiallistahan tietysti olisi pyrkiä karsimaan ne pois voimassa olevista säädösteksteistä, laki kun on jo määritelmällisesti ns. vahvasti velvoittava oikeuslähde, joten jo ihan joutavien sekaannusten välttämiseksi olisi aiheellista suosia mahdollisimman täsmällistä ja ajantasaista kieliasua.

Ehkäpä tuo viittaamasi lainkohta on jäänyt aikanaan poistamatta, kun ns. sattuneista syistä myös Suomen eduskunnalla oli tuolloin 1917-18 hieman muitakin murheita, eikä moinen muodollisuus ehken niin muodoin juohtunut tuolloisten lainsäätäjien mieleen...

-J.Edgar-

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia Tuumailijalle, J.Edgarille ja ano(i)lle.
Noita vanhentuneita lakipykäliä ei ole viitsitty vuosikymmeniin korjata, lain säätämisessä kun on tunnetusti omat mutkansa. Silloin parisenkymmentä vuotta sitten tehtiin EU:hun liittymisen yhteydessä suursiivous, mikä onkin yksi harvoista hyvistä asioista jotka EU:hun liittymisestä seurasi. Tosin sekään ei käytäntöön tietenkään vaikuttanut enkä ole varma johtuiko siivous EU:sta vai osuiko vain sattumalta samaan aikaan.

AT kirjoitti...

Jaskan kommentti tuhannen euron arvosta poismuuttorahana tuli väkisin mieleen, kun luki ehdotuksen "vauvarahasta" syntyvyyden kohottamiseksi. Sanokaahan, onko hyvä ajatus kannustaa ihmisiä lisääntymään lupaamalla siitä 1000 euroa käteistä?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005907178.html

Jaska Brown kirjoitti...

Antti: Joo, luin tuon jutun eilen. Tyypillinen hyvää tarkoittava lyhyellä tähtäimellä toimiva kansakunnan laatua heikentävä idea. Ei tonni ratkaise muuta kuin enintään alemmassa sosiaaliluokassa. Kannatan ideaa, mutta täsmennettynä. Esitän että maksu olisi vaikka 5 % aviopuolisoiden yhteenlasketusta verotettavasta palkkatulosta. (Toki jokin yläraja määritettäisiin, vaikka 5000 euroa). Kokonaiskustannus olisi sama kuin tonni kaikille -systeemissä, mutta kohdistuisi väestönlaatua parantavasti ja koska koskisi vain avioliittoja, myös stabiiliutta lisäävästi.
Tarkemmin ajatellen vielä parempi ehdotus olisi 1 % vuotuisista palkkatuloista seuraavan kymmenen vuoden ajan, tonni vuodessa ylärajana ja edelleen ehtona avioliitossa oleminen.

Anonyymi kirjoitti...

Ano 15.92018:
Valtionpetospykälällä voidaan tuomita mm hallitsijan puoliso (yleensä kuninkaan/keisarin vaimo) uskottomuudesta kiinnijäädessä. Tällöin on selkeästi osoitettavissa että puoliso on pyrkinyt muuttamaan laillista perimysjärjestystä, erityisesti jos uskottomuus on johtanut raskauteen ja jopa lapsen syntymään (joka ei siis ole kuninkaan laillinen perillenin vaan rakastajan alulle laittama) joten kyllä ihan konkreettisesta valtionpetoksestakin voidaan tuomita tuon lainmuotoilun perusteella. Tietenkin esimerkkitapaus koskee vain tilanteita joissa valta periytyy sukulinjan mukaan
Mvh Margareta