Vuoden mäkitreenit on sitten tehty, kun on kuljettu ympäri Jyväskylää. Vuonna 2011 tein tutkimuksen, jossa vertailin Kalevan Kisojen tasoa kautta aikojen. Perinteiseen tapaan päivitän tilanteen lisäämällä mukaan tämänvuotiset kisat.
Vertailussa suoritetaan laskennalliset "maaottelut" kolmihenkisin joukkuein. Jokaisista Kalevan Kisoista on otettu jokaisesta normaaliin Ruotsi-maaottelun ohjelmaan kuuluvasta lajista (eli kaikki muut paitsi kävelyt ja moniottelut) kolme parasta suomalaista joukkueeseen. Sitten käydään läpi yksitellen ottelut kaikkien muiden vuosien Kalevan Kisojen vastaavaa joukkuetta vastaan. Jokainen laji, niin miehissä kuin naisissakin otetaan mukaan ja lasketaan pisteet Ruotsi-ottelun kaavalla eli 7-5-4-3-2-1 kaikissa niissä lajeissa, jotka ovat olleet molempien verrattavien vuosien KK-ohjelmassa. Tarkemman selvityksen käytetystä metodista ja laskentaohjelmasta voi käydä lukemassa alkuperäisestä tutkimuksesta.
Koska tänä vuonna kyseessä olivat 111. Kalevan Kisat, se tuottaa 110 ottelua jokaiselle "joukkueelle". Tämänvuotiset kisat voittavat näistä otteluista 84 ja häviävät 26. Kaiken kaikkiaan kyseessä olivat historian 27. kovatasoisimmat kisat. Viimevuotisen notkahduksen (2017 oli vasta kaikkien aikojen 39. kovatasoisimmat kisat) jälkeen palattiin nousulinjalle. 2010-luku on ollut selvästi nousujohteista. Tämänvuotiset kisat olivat vuosikymmenen toiseksi kovimmat, taulukossa niiden edellä ovat vain vuoden 2016 kisat yhtä monella voitolla mutta paremmalla lajipistesaldolla. Näiden keskinäisen ottelun tämänvuotiset kisat voittavat pistein 398-394, mutta ristiinpelaamisen takia molemmat saavuttavat yhtä monta otteluvoittoa.
Kovimmillaan taso on ollut 80- ja 90-luvuilla. Kaikkien aikojen kovimmat kisat ovat olleet 1988 ja 1998, jotka molemmat ottavat 108 voittoa eli häviävät kaksille kisoille. "Ristiinpelaamisen" takia ne ovat kuitenkin taulukon kärjessä, 1988 ensin sijoitettuna koska sen kokonaispiste-ero on parempi. Se myös voittaa näiden vuosien keskinäisen ottelun pistein 348-334.
Tämänvuotiset kisat voittavat kaikki menneet kisat keskinäisissä otteluissa vuoteen 1981 asti, joille ne häviävät. Sen jälkeen tulee tappioita aina vuoteen 2007 asti, paitsi 1986 ja 2004 voitetaan. Vuodesta 2008 alkaen tulee pelkkiä voittoja.
Kun vertaa tämänvuotisia kisoja aiempiin Jyväskylässä järjestettyihin kisoihin, saldo on seuraava:
1950 kaatuu murskaluvuin 384-166.
1965 ei ole juuri sen tasaisempaa, 392-202.
1974 eli legendaarinen Rooman EM-kisojen kaikkien aikojen menestysvuosi (Suomi otti kymmenen mitalia, 4-1-5) häviää 343,5-294,5.
1992 tulee sitten selvä tappio, 307,5-396,5.
2006 tulee myös tappio, 374-418.
"Kehnoa" tasoa moitittaessa on osattava suhteuttaa, että suomalaisen yleisurheilun taso on maailman mittakaavassa kovempi kuin millään muulla edes jollain lailla vakavasti otettavalla lajilla. Hiihto ja jääkiekkoa harjoitetaan vain muutamassa maassa. Minkään globaalin yksilölajin Suomen taso ei yllä edes lähelle yleisurheilua. Globaaleista joukkuelajeista yleisurheilu on tasossa edellä kovasti hehkutettuja lentopalloa ja koripalloa - Suomen yleisurheilumaajoukkue on maailmanlistalla korkeammalla kuin kumpikaan näistä. Jalkapallon tasosta ei kannata puhua edes samana päivänä. Yleisurheilussa ainoa asukasluvultaan Suomea pienempi maa, jolle luultavasti häviäisimme maaottelussa, on Jamaika - tosin Norja hengittää jo niskaan. Kun suhteuttaa väkilukuun (suomalaisia on vähemmän kuin yksi tuhannesta ihmisestä), meidän pitäisi saada MM- tai olympiamitali keskimäärin joka kahdeksansista kisoista. EM-tasolle suhteutettuna lukema on hieman alle yksi mitali per kisat. Mikä onkin Berliinissä suunnilleen odotettavissa oleva taso.
Muutamia yksittäisiä havaintoja kisoista.
Niina Kelo, 38 v, oli jälleen mukana. Kalevan Kisoissa 21. kertaa, ensimmäinen kerta oli vuonna 1995 vasta 15-vuotiaana ja sen jälkeen vain vuodet 1997, 1999 ja 2016 ovat jääneet väliin. Osanotto seitsemään eri lajiin! Kenttälajeista kokematta jäivät vain korkeus, seiväs ja moukari. Tällä kertaa mukana kuulassa (yhdeksäs) ja kiekossa (kahdestoista). Kiekkokarsinnan aikana totesin, että nyt Niinakin ehtii hyvin urheilla, kun Tero pääsi lapsenvahdiksi. Ja eikös tämä hyväkäs ilmesty saman tien melkein nenän eteen kahden lapsen kanssa.
Naisten seipäässä Minna Nikkanen on voittanut yksitoista SM-kultaa, niistä yhdeksän viimeistä peräkkäin. Rima on korkeudessa 440. Minna Nikkanen on pudottanut kolmesti, Wilma Murto valmistautuu viimeiseen yritykseensä. Muut ovat jo pudonneet pelistä. Nikkanen johtaa kilpailua, koska hänellä on yksi pudotus vähemmän kuin Murrolla. Murto menee yli. Kuningatar on kuollut, eläköön kuningatar! Kun paineet ovat ohi, Murto osoittaa olevansa kruunun arvoinen. Rima korkeuteen 455 ja ensimmäisellä yli, sitten vielä 460 toisella.
Miesten pika-aidat. Elmo Lakka runnoo pari aitaa nurin, mutta menee silti omaan ennätykseensä 13,67. Maaliin tultuaan kaivelee housuistaan jonkin esineen, menee katsomon reunalle ja polvistuu. Tyttöystävä vastaa ilmeisesti myöntävästi. Onnea nuorelle parille! Seuraavana päivänä kuuluttaja toteaa: "Katsomosta on löydetty kultasormus, tuntomerkkejä vastaan voi kysellä kansliasta. Toivottavasti ei Elmo Lakan..."
Naisten pika-aidoissa karsittiin EM-kisoihin pääsijät neljästä halukkaasta. Nezirin seuraksi pääsivät Annimari Korte ja Reetta Hurske. Korte kilpaili seuraavalla viikolla Ruotsin Karlstadissa ja julkaisi karun kuvan verryttelyolosuhteista. Todeten samalla asiallisesti, ettei ymmärrä Kalevan Kisoissa esitettyä kritiikkiä huonosta verryttelyalueesta - se oli kuulemma parempi kuin missään kisassa Espanjassa. Itsekin olin kuullut pientä kritiikkiä Harjun kentän verryttelyalueesta - pieni, ei täysin tasaisella alueella ja rauhaton, koska oli kisatorin vieressä. Ihmetyttää mitä oikein odotettiin, kai nyt lähes kaikki ovat Jyväskylässä ennenkin kisoissa käyneet ja pitäisi tietää mitä odottaa.
Nuori korkeushyppääjä Ella Junnila säväytti Joensuun GP-kisassa parantamalla ennätystään reilusti ja hätyyttelemällä jo SE-lukemia. Kalevan Kisoissa hän oli paras suomalainen ja oli lähellä voittoakin Viroa edustavan Eleriin Haasin kompuroitua alemmissa korkeuksissa. Eniten huomiota herätti kuitenkin mainoskikka eli ihomaalaus sääressä. Myös äidillä (Ringa Ropo) oli katsomossa sama teksti. Tämä temppu herätti välittömästi kentänreunaparlamentissa pohdintaa siitä, mikä on mainoksen markkina-arvo. Parlamentin realistisiipi päätyi siihen loogiseen lopputulokseen, että mitä enemmän naisurheilijan sääressä on mainostilaa, sitä halvempia ovat mainosten hinnat. Temppu on tosin kansainvälisissä kisoissa kielletty, mikä taas herätti keskustelua siitä että entäpä sponsoritatuointi? Pitääkö peittää teipillä?
Kristiina Mäkelä yritti tosissaan SE-tulosta kolmiloikassa, mutta jäi omaan ennätykseensä kahdeksan sentin päähän. Sanoisin että Berliinissä SE todennäköisesti tulee ja se saattaa riittää miten pitkälle tahansa. Nyt kaksi parasta hyppyä kantoivat 14,31 ja 14,30 eikä kummassakaan ollut vielä täydellistä sähäkkyyttä. Tuuletkin olivat molemmissa lähes nollilla. Muistetaanpa että kolmiloikassa on yllätysperinteitä. SE:n omistaja Heli Koivula loikki Münchenissä 2002 lievästi sallitun ylittävään myötätuuleen huikean haamuhypyn 14,83 ja sai hopeaa. Vain 0,2 m/s vähemmän myötätuulta ja tulos olisi edelleen maailman kaikkien aikojen listalla sijalla 34.
Naisten kuulasta on pitkästä aikaa kerrottavana iloisia uutisia. Senja Mäkitörmä pukkasi 16,95, mitä pidemmälle yksikään suomalaisnainen ei ole tällä vuosituhannella työntänyt (1999 Anna Rauhala työnsi 17,04). Berliinin matkalippu tuli ja kentällä soitettiin puksuttavan junan ääni EM-rajan rikkouduttua toisella työnnöllä. Viimeisellä raja meni varmuuden vuoksi toistamiseen rikki tuloksella 16,62, mikä varmaan tarkoitti sitä että myös paluulippu kustannetaan. Tulos on Euroopan tämän kauden tilastoissa sijalla 33, joten matkaa huipulle on vielä. Tosin melkoinen osa edellä olevista ei ole kisoissa mukana siksi, että samasta maasta voi olla vain kolme edustajaa. Siitä huolimatta karsintaa pidemmälle pääseminen vaatii ennätysparannuksen.
Tapahtumaohjauksessa oli toivomisen varaa. Lajien aikataulua olisi pitänyt pohtia tarkemmin, niin että olisi vältytty huippuhetkien päällekkäisyyksiltä ja suvantokohdilta. Pahin tilanne oli lauantaina, kun samaan aikaan olivat käynnissä miesten pituuden, miesten seipään ja naisten keihään ratkaisuhetket. Sekavaa, markkinoinnin kannalta pitää jatkossa suunnitella paremmin.
Sitten kommentit kestävyysjuoksuista matka matkalta ja oman ennusteen kritiikki. Ennustekritiikissä on jätetty huomioitta ne, jotka eivät matkalle startanneet tai keskeyttivät.
M 800 m
Ennuste: Rinne - Teijula - Lampinen
Lopputulos: Teijula - Rinne - Lampinen
Arvoin pitkään kumminpäin kärkikaksikon laitan ja tietysti väärin. Lampinen oli ottanut kolme kertaa peräkkäin tuplan eli voittanut sekä 400 että 800. Ennen starttia oli melko varmaa, että tuplamestari nähdään nytkin, mutta kysymys kuuluikin onko se Rinne vai Teijula. Rinne oli voittanut tonnivitosen ja Teijula neljäsatasen. Taktiikka oli Teijulalla selvä: Rinteen selässä kiinni, teki tämä mitä tahansa. Vauhdinjako taisi jopa suosia Rinnettä, koska viimeiset 300 metriä pingottiin aivan urku auki. Teijula piti kuitenkin päänsä kylmänä eikä kerännyt yhtään turhaa lisämetriä viimeisessä kaarteessa, ohitti Haglundin ja Lampisen takasuoran lopussa lisäkiihdytyksellä eikä edes yrittänyt haastaa Rinnettä kaarteessa. Kuntopohja riitti ja Rinne hävisi loppusuoralla.
M 1500 m
Ennuste: Rinne - Sundell - Jantunen
Lopputulos: Rinne - Salonen - Jantunen
Sundell oli neljäs ja Salosen olin sijoittanut neljänneksi eli miehet vaihtoivat paikkaa keskenään. Ensimmäinen kierros hölkättiin semmoista 4300 metrin coopervauhtia, mutta sitten vauhti kiihtyi eli viime vuoden skandaalinpoikanen neljän minuutin ylityksellä ei sentään toistunut. Hitaanpuoleinen alku palveli parhaiten yllätyshopeaa ottanutta Salosta. Muuten juoksu meni kuten pitikin eli Rinne otti omansa. Harmi että Topi Raitanen jäi pois, silloin olisi saattanut mestarin nimi vaihtua.
M 5000 m
Ennuste: Vattulainen - Kekki - Piesanen
Lopputulos: Vattulainen - Saleva - Piesanen
Kekki oli neljäs ja Salevan olin sijoittanut neljänneksi eli miehet vaihtoivat paikkaa keskenään. Odotettu nelikko lähti melkein alussa irti ja yhtä odotetusti Vattulainen kohta nelikosta irti. Vattulaisesta en oikein tiedä pitäisikö olla optimisti vai pessimisti. Optimisti toteaisi, että mies on kehittynyt selvästi, tulokset ovat parantuneet jatkuvasti ja jos tämä tahti jatkuu, tiedä mitä tästä tulee. Pessimisti taas toteaisi, että miehen tekniikka on valtavan paljon parempi kuin muutaman vuoden takainen nylkytys ja siihen nähden tulosten olisi pitänyt parantua selvästi enemmän, mikäli tavoitellaan vitosella kolmentoista minuutin pintaa ja kympillä 27-alkuista tulosta. Mutta katsotaan. Lopussa Vattulaisella ei ollut mitään kiirettä, koska muut olivat jo jääneet ja niinpä 14 minuutin alitus jäi tällä kertaa väliin. Seuraava kolmikko pysyi yhtenäisenä, koska Piesanen ei saanut Salevaa ja Kekkiä putoamaan. Viimeisen kierroksen alkaessa peli oli selvä, Kekki vie kirillään hopeaa ja Saleva kukistaa Piesasen, ellei nyt aivan rajoille ole matkalla vedetty. Vaan eikös mitä, se olikin Saleva joka lähti takasuoralla kuin allekirjoittaneen paluumatkalla näkemä hirvi tienpientareelta. Kekillä ei ollut mitään sanottavaa edes loppusuoralla, Piesaselle pronssia. Muista juoksijoista kehotan painamaan mieleen nimen Mika Kotiranta. Viikko kisan jälkeen 18 vuotta täyttänyt joensuulainen omaa juoksijan raamit.
M 10 000 m
Ennuste: Piesanen - Kekki - Rauma
Lopputulos: Piesanen - Kekki - Manninen
Rauma oli neljäs ja Mannisen olin sijoittanut kuudenneksi. Meni täysin käsikirjoituksen mukaan. Piesanen ja Kekki lähtivät omille teilleen kahden kilometrin jälkeen. Sitten oli kyse enää siitä putoaako Kekki kyydistä vai ei. Seitsemän kierrosta ennen maalia Piesanen laittoi Kekin ns. "jojoon" ja eihän hän sitten siinä kestänyt. Taisi samalla juosta itseltään jalat alta vitoselle, jossa oli lopussa yllättävän vaisu aiempiin loppukiriesityksiinsä nähden. Voittomarginaalia kertyi lopulta noin 18 sekuntia.
M 3000 m esteet
Ennuste: Raitanen - Granberg - Tenhunen
Lopputulos: Raitanen - Granberg - Tenhunen
Tämä meni täsmälleen kuten pitikin. Kun kaksi viivalta poisjäänyttä unohdetaan, kärkikuusikko oli maalissa täsmälleen siinä järjestyksessä kuin olin ennustanut. Ilahduttavaa oli se, että Granberg pysyi yllättävän pitkään Raitasen kyydissä, tosin tämä ei aivan urku auki lasketellutkaan.
N 800 m
Ennuste: Kuivisto - Paunonen - Seppä
Lopputulos: Kuivisto - Julin - Paunonen
Seppä oli neljäs ja Julinin olin sijoittanut neljänneksi. Perjantain tonnivitosella ja lauantain alkuerissä Saija Sepän menosta näki, että nyt ei ole kaikki terävimmillään. Harvoin saa todistaa yhtä kaunista näkyä kuin Sara Kuiviston spurtti 600 metrin kohdalla. Ylväästi ja komeasti viimeiset 200 metriä ja alle EM-rajan. Tulevaisuuden toivot jäivät tällä kertaa peränpitäjiksi, 17-vuotias Jemina Forss oli viimeinen ja rohkeasti kärkinelikon kyytiin alussa lähtenyt 15-vuotias Alisa Virtanen toiseksi viimeinen.
N 1500 m
Ennuste: Kuivisto - Seppä - Tyni
Lopputulos: Kuivisto - Blomqvist - Tyni
Seppä oli neljäs ja Blomqvistin olin sijoittanut neljänneksi eli tytöt vaihtoivat keskenään paikkaa. Mäki ei mennyt ansaan ja lähtenyt vetämään kovaa, joten SE-haaveet jäivät toteutumatta. Tämä huomioiden kärkikaksikko Kuivisto-Mäki toimi kuten pitikin. Kyttäsivät toisiaan vuoroin rinnakkain ja vuoroin peräkkäin. Ja kuten odottaa sopikin, 450 metriä ennen maalia Mäki lähti ja Kuivisto perään. Sen jälkeen suunnilleen ainoa jännitysmomentti olikin se meneekö Kuivisto rinnalle ja ohi takasuoralla vai vasta loppusuoran auetessa. Vastaus oli jälkimmäinen ja kiihdytys vasta vähän ennen suoran puoliväliä, ilahduttavan helpon näköisesti. Jälkijoukosta ensimmäisenä maaliin tuli ilahduttavasti ja yllättäen viimeisen kierroksen sitä vetänyt vasta 17-vuotias Nathalie Blomqvist. Saija Seppä oli hämmästyttävän vaisu häviten loppusuoralla sekä Blomqvistille että Tynille.
N 5000 m
Ennuste: Rauma - Vainio - Tyni
Lopputulos: Rauma - Vainio - Tyni
Meni muuten kässärin mukaan, mutta elämänsä kuntoon päässyt Rauma pisti lopussa Tsekin Kristiina Mäen todella tiukille. Johanna Peiponen veti alussa tapansa mukaan, mutta tällä kertaa rauhallisempaa tahtia kuin normaalisti, mikä ennakoi odotettua lopputulosta hänen osaltaan. Aivan oikein, sijoitus oli maalissa vasta kymmenes. Paradoksaalisesti tekniikka naisella oli parempi kuin koskaan - ilmeisesti vammojen jälkeisessä heikommassa kunnossa hän ei jaksa juosta teknisesti yhtä huonosti kuin normaalisti. Reilun kierroksen jälkeen vetovuoroon tuli Alisa Vainio, joka yritti pudottaa muut vauhdilla, joka ei kuitenkaan kympin rasitusten jälkeen ollut tarkoitukseen riittävää. Rauma ja Mäki pysyivät kyydissä loppuun asti ja kaikki kolme vetivät välillä kärjessä. Toiseksi viimeisellä kierroksella Rauma näytti hieman jäävän, mutta Mäen täysin odotetusti lähtiessä 450 m ennen maalia Rauma tempaisikin itsensä takasuoran alkaessa askel askeleelta jääneen Vainion ohi ja seurasi Mäkeä reilun kymmenen metrin päässä aina loppusuoralle asti. Lopussa Rauma pääsi vain vajaan puolen sekunnin päähän Mäestä. Viidenneksi tuli vasta 17-vuotias Moona Korkealaakso, nimi mieleen. Juoksipa ennätyksensä myös muuan Suvi Selvenius, seitsemäs sija. Arvokisaedustaja jo Münchenissä 2002!
N 10 000 m
Ennuste: Vainio - Manninen - Peiponen
Lopputulos: Vainio - Manninen - Skräddar
Peiponen oli kuudes ja Skräddarin olin sijoittanut neljänneksi. Itse kisa oli harvinaisen tylsä. Vainio lähti heti ja Manninen kohta perässä. Edes Johanna Peiponen ei noudattanut normitapojaan ja painellut alussa hirmukyytiä. Tai tavallaan paineli, kuntoonsa nähden, eli oli ensin kolmantena ja hyytyi sitten. Alisan kisa tiivisti suorastaan täydellisesti hänen vahvuutensa ja heikkoutensa. Juoksijatyyppinä Alisa on teknisesti loistava ja hapenottokyky ei ole tältä planeetalta. Heikkous tuli näkyviin lopputuloksessa. Kaksitoista sekuntia yli EM-rajan. Jokaiselle kestävyysjuoksusta vähänkään ymmärtävälle oli Alisan juoksusta selvästi luettavissa, että tuon verran olisi ollut helposti napsaistavissa. Realistinen arvio soolojuoksulle noissa oloissa on 30 sekuntia kovempaa. En ollut pätkääkään yllättynyt, kun Alisa juoksun jälkeisessä haastattelussa totesi että antoi vain mennä eikä tiennyt väliaikoja. Se mitä hän ei sentään ilennyt sanoa oli ettei hän edes halunnut tietää. Alisan suurin heikkous on analyyttisyyden puute. Jos nyt suoraan sanotaan, niin mikäli Alisan kroppaan ruuvattaisiin melkein kenen tahansa muun suomalaisen naiskestävyysjuoksijan pää (alan miehet tietävät ketä tuo "melkein" tarkoitti), niin silloin mentäisiinkin kovaa. Hyvä puoli asiassa on se, että Alisa on vasta parikymppinen ja taktista osaamista pystyy kehittämään valtavasti. Se vain vaatii valmiuden ja asenteen osaamisen vastaanottoon. Viikkoa myöhemmin Alisalle järjestettiin uusi yritys EM-rajan rikkomiseen Lappeenrannassa Laura Mannisen hoidellessa jäniksen hommia. Kalevan Kisojen rasitus ja helle olivat kuitenkin liikaa ja vaikka aika paranikin viidellä sekunnilla, jäivät EM-kisat tällä kertaa haaveeksi.
N 3000 m esteet
Ennuste: Richardsson - Eriksson - Snäll
Lopputulos: Richardsson - Eriksson - Snäll
Kässärivaihtoehdoista toteutui sitten se, jossa Camilla lähtee vetämään Sandraa EM-rajaan. Siis ensimmäisen kierroksen lönkyttelyn jälkeen. Vaan eihän siitä mitään tullut. Camilla juoksi kyllä kuten piti, mutta Sandra ei pysynyt kyydissä. Sandra oli ottanut esteistä kahden vuoden sapattivapaan ja kunnon piti olla hanskassa, sillä ennätykset olivat paukkuneet sekä ali- että ylimatkoilla. Sapattivapaa ei kuitenkaan ollut pelastanut estetekniikkaa. Satuin valitettavasti olemaan hyvin sijoittunut eli juuri erään kuivaesteen kohdalla. Silmiin sattui. Sandran sipsutus ennen estettä oli yhtä hirvittävää kuin ennenkin. Päähän uponnut motorinen malli ei vain muutu. Nyt on nähty tarpeeksi. Sandran on luovuttava esteistä. Tekniikkaa ei enää voi saada kuntoon, sitä on monta vuotta yritetty ja Sandra ei yksinkertaisesti osaa lukea esteitä. Oikea matka on 5000 metriä. 1500 metrille ei nopeus riitä ja 10 000 metriä lienee liikaa askeleelle. Jos ja kun kuntopohja riittää, Sandran tekniikalla vitonen kulkee kovaa. Sandra yritti rajaa vielä Ruotsin Karlstadissa, mutta jäi reilun kahdeksan sekunnin päähän. Sitten hän taisi vihdoin ottaa lusikan kauniisti käteen, kun lähti yrittämään tonnivitosen EM-rajaa Lapinlahdella - tosin liian kovan alkuvauhdin takia turhaan. Seuraaviin EM-kisoihin on kaksi vuotta aikaa. Siellä Sandra on halutessaan todella kova luu vitosella. Tässä kisassa Sandra tajusi, ettei tästä mitään tule. Viimeinen kierros vei 90 sekuntia. Eroa Camillaan oli maalissa yli 30 sekuntia, kun taas pronssimitalisti Astrid Snälliin alle 10 sekuntia. Camillan meno näytti ihan hyvältä, mutta hänen perusnopeudellaan ei esteiden maailman tai luultavasti edes Euroopan huipulle ole asiaa. Katsotaan parin vuoden kuluttua, miltä meno näyttää kympillä. Kunhan nyt selvitään siitä toiseksi viimeisellä vesiesteellä tulleesta telaluun murtumasta, joka torppasi tämänkertaisen EM-reissun. Pronssimitalisti Astrid Snäll täyttää loppuvuodesta vasta 19 vuotta ja hänestä tulee luultavasti arvokisatason juoksija lähivuosina. Muista juoksijoista kannattaa painaa mieleen nimi Lotta Mäkinen, ellei se jo mielessä ole. 17-vuotias jyväskyläläinen oli neljäs ja saavutuksen arvoa korostaa se, että viime kausi meni vamman takia enemmän tai vähemmän plörinäksi.
Yhteenveto ennusteiden osuvuudesta:
Mestareista meni oikein 9/10. Ainoastaan miesten 800 oli väärin, siinä kärkikaksikko meni toisinpäin.
Kaiken kaikkiaan ennustin mitalistien nimistä 24/30 oikein. Sama tulos kuin viimeksi. Tällä kertaa kuitenkin muilta osin parempi, sillä viime vuonna mestareista meni oikein vain 7/10. Kolmessa lajissa kärkikolmikko oli napakymppi. Yhdessä muussa lajissa kaksi mitalistia vaihtoi keskenään paikkaa ja kolmas oli oikealla paikalla. Kärkikolmikkoennusteissa tuli siis kolme täysosumaa + yksi nimet oikein, kun viime vuonna saldo oli 2 + 2. Niissä kuudessa muussa lajissa, joissa kärkikolmikkoa en saanut oikein, kaksi kolmesta mitalistista oli oikein ja se kolmas mitalille ennustettu oli viidessä tapauksessa neljäs ja kerran kuudes. Tällä kertaa ne kuusi "yllätysmitalistia" oli sijoitettu neljänneksi viidessä tapauksessa ja kerran kuudenneksi.
VIHREÄ HIRVIÖ VAATII LISÄÄ
1 päivä sitten
9 kommenttia:
Kiitoksia todella mielenkiintoisesta artikkelista. Olin yllättynyt että suomalaisen yleisurheilun taso on niin korkealla, koska en juuri seuraa sitä. Se taas johtuu siitä, että en ole perehtynyt aiheeseen, mille voi löytää useita syitä. Omalla kohdallani ehkä se, että koulun liikuntatunnit olivat niin suorituskeskeisiä sen sijaan, että olisi oikeasti opetettu juoksemaan tai hyppäämään tai perehdytty taktiikkaan. Nyt se oli tyyliin cooper-testi ja korkeushyppykilpailu koulujen välisissä kilpailuissa.
Kirjoitat että Minkään globaalin yksilölajin Suomen taso ei yllä edes lähelle yleisurheilua. mihin esitän vastalauseeni. Moottoriurheilun taso on Suomessa poikkeuksellisen korkea. Michael Schumacher totesi, että F1 ei ole urheilua vaan suurta show'ta, mutta niinhän se on monissa muissakin lajeissa nykyisin. Joukkuelajeista ainakin lentopallossa ymmärtääkseni suomalaiset ovat menestyneet erityisen hyvin suhteessa asukaslukuun. Toki, tämä on maallikon näkemys ilman mitään tarkempaa analyysiä.
Ja eukonkannossa, tuossa ikivanhassa taistelulajissa, joka tunnettiin jo kivikauden heimosodissa, suomalaiset menestyvät edelleen suhteellisen hyvin. Eivät tietenkään menesty yhtä hyvin kuin Lähi-idän nuorukaiset, mutta ehkä heti hopeasijalla!
Moottorikilpailuissa olen Schumacherin kanssa samalla linjalla. Tosin formula 1 -kuskien pitää nykyisin olla kohtuullisen kovassa fyysisessä kunnossa, koska kilpailun rasitukset vastannevat suunnilleen kolmen tunnin pintaan juostavaa maratonia. Laji ei kuitenkaan ole globaali, vaan siinä karsintarajana on kuskin (sponsorin) lompakon paksuus. Miksi muuten Keke Rosberg styylasi vuosikausia perijättären kanssa mutta suhde päättyi kun tuli maailmanmestaruus ja ajamisesta alkoi saada palkkaa? Tätä ei ole koskaan kyselty, mikä on hyvä esimerkki siitä että toimittajat eivät osaa laskea yksi plus yksi.
Vuosi sitten tehdyssä laskelmassa havaittiin Suomen yleisurheilun olevan maailman tasolla sijalla 23. Lentopallon maailmanrankingissa Suomen miehet näkyvät olevan sijalla 17 ja naiset sijalla 79. Eli miehet ovat yleisurheilua korkeammalla, mutta joukkueiden keskiarvo on kaukana yleisurheilun tasosta. Ja vaikka lentopallo on melkoisen laajalle levinnyt, niin on se silti levinneisyydessään B-kategoriaa - mikä toki on varsin hyvin, eivät sille tasolle taida yltää muut lajit kuin lento- ja koripallo sekä yksilölajeista uinti ja nyrkkeily. A-tason lajeja on tasan kaksi eli jalkapallo ja yleisurheilu.
Ja aivan erityisen hyvin suomalaiset ovat menestyneet toki pesäpallossa, vielä paremmin kuin salibandyssa...
Olis se Alisakin päässyt kisoihin, mutta ilmeisesti välit lienevät tulehtuneet?
https://yle.fi/urheilu/3-10333720
Ano: Kyseessä oli tyypillinen SUL:n johtoportaan sössiminen, jonka tapahduttua selitellään että näinhän sen piti mennäkin.
Tiedän, että ei ole kovin järkevää kommentoida viikkojen takaisia blogikirjoituksia, mutta kun nyt tähänkin törmäsin, niin en malta olla kommentoimatta. Syistä yksi liittynee suomalaisurheilijoiden tuttuun taaperrukseen EM-kisoissa. Iso joukkue tuloksellisesti lähinnä piirikunnallista tasoa edustavia lähetetään kilpailemaan sijoituksista ynnä muut perusteluna se iänikuinen: kokemusta hankkimaan seuraavia arvokisoja varten. Kaiketi urheilujärjestöillä on paalua tuollaiseen, eivätkä entiset EM-kisojen järjestelyistä aiheutuneet tappiot rasita kenenkään päätöksentekijän omaa taloutta tai asemaa. Mikä (siis ne taannoiset taloudellisesti katastrofaaliset EM-kisat) luvalla sanoen heijastaa yleisurheilun asemaa Suomessa laajemminkin: yleisöä ei asia oikein innosta.
Minulle tuli tuosta kirjoituksesta vähän Tuntematon sotilas mieleen: kyllä on ”kaloriat” osattu hernerokasta kalkyloida, mutta jätkäpojalla on silti nälkä. Pakko sanoa, että jos Suomen ”taso” yleisurheilussa kansainvälisesti vertaillen on parasta mitä Suomessa urheilun saralla aikaan saa, niin vähään pitää olla tyytyväinen. Varmasti suomalaiset yleisurheilijat hakkaavat 60-luvun kilpakumppaninsa, mutta luulisin, että niin on käynyt kaikkialla muuallakin, vai miksi Suomen edustajille tulosarvioon riittää nykyään lähinnä almanakka ja silmämäärä?
Missä lajeissa Suomessa pärjätään? Keihäässä – lajissa jota ehkä harrastaa tosissaan sata ihmistä maailmassa – oltiin EM-kisoissa kahdeksansia. Samoin esteissä, josta kaikki maailman huiput puuttuivat ja vieläpä ajalla, josta on maailmanennätykseen liki minuutti. Muuten tasaista putoamista alkuerissä tai karsintarajasta jäämistä metritolkulla. Poikkeuksena naisten kolmiloikka, joka on kohtalaisen uusi asia, kuten moni muukin naisten laji. Kovin laajoihin kansan- ja kansakuntien kerroksiin se tuskin on ennättänyt vielä levitä. Siis vähän samaa sarjaa kuin naisten 50 km:n kävely, jossa MM-kisoissa oli vissiin 5 osanottajaa. No, kehittyyhän sekin laji ja nyt paras nainen hakkasi kaikki suomalaiset miehetkin mennen tullen.
Voi olla, että kaikki tämä on kansakuntamme kokoon nähden loistava suoritus, mutta vertailun ongelman tuottaa se, että joskus ammoisina aikoina menestyminen ja mitalisaalis olivat toista luokkaa. Vähän vaikea selittää massoille, että urheilijan sijoitus omassa lajissaan luokkaa 125 vastaa kansakuntamme kokoa ja tilastollista odotusarvoa. Vaikka olisikin totta.
Hiukan kyseenalaistan myös tuon yleisurheilun suosion. Sileän juoksemista toki kaikki elämässään kokeilevat, mutta mitkähän mahtavat olla harrastajamäärät seuratasolla vaikkapa 20-vuotiaina? Esim. verrattuna mihin tahansa pallopeliin. Juoksemisessa on tietysti se etu, että sitä voi harrastaa ihan itsekseen, vailla kilpailutarvetta, mutta kuka pentele heittelee kuulaa, moukaria tai muuta härpäkettä harrastusmielessä, tai hyppii kolmiloikkaa? Harrastajien määrät eivät kenttälajeissa voi olla kovin korkeita, puhumattakaan kilpailijoista.
Joten yleisurheilun ”suosio” on aika moniulotteinen ilmiö, kun sen piiriin on mahdutettu kaiken aikaa lisää lajeja ja – kuten sanottu – monia niistä tuskin voidaan pitää kovin globaaleina ilmiöinä.
On tietysti selvä, että lajeja (erityisesti yksilö- ja joukkuelajien välillä) on vaikea vertailla, mutta on perusteita väittää, että Suomessa on paljon helpompi päästä 10 parhaan joukkoon kuulassa yms. kuin futiksessa, koriksessa, lentiksessä tai edes salibandyssä.
Ehkä ainoa vertailukelpoisuutta lähestyvä kriteeri olisi viestijoukkueiden ja muiden joukkuelajien tulosten ja saavutusten vertaaminen.
Mutta ei minulle siis ole ongelma, jos joku Suomen yleisurheilun tasosta nauttii ja kokee sen seuraamisen kiinnostavaksi. Itseäni se ei enää kiinnosta ja samaan syssyyn EM-kisatkin voitaisiin lakkauttaa, vaikka moukarissa ovatkin kaikki huiput mukana.
Ano: Tiedän, että ei ole kovin järkevää kommentoida viikkojen takaisia blogikirjoituksia
Aina sopii kommentoida, jos asiaa on. Yritän myös vastailla.
Iso joukkue ... Kaiketi urheilujärjestöillä on paalua tuollaiseen ... heijastaa yleisurheilun asemaa Suomessa laajemminkin: yleisöä ei asia oikein innosta.
On hyvin kummallista, että käsite "turistimatka" pomppaa esille aina vain yleisurheilun aikuisten arvokisojen yhteydessä. Tässä samaan aikaan ovat käynnissä nuorten PM-kisat Tanskassa eikä niistä puhuta, että miksi lähettää porukkaa turistimatkalle - kustannukset ovat suunnilleen samat. Eikä samaa puhuta minkään hömppävemplauksen EM-kisojen yhteydessä, vaikka verovaroilla sinnekin reissataan. Mitä yleisurheilun "kiinnostavuuteen" tulee, niin kuinka monessa lajissa SM-kisoja seuraa 20 000 maksavaa katsojaa paikan päällä? Tuo lukema on Kalevan Kisojen viimeisen muutaman vuoden keskiarvo. Vaikka se kolmelle päivälle jakautuukin, katsojia on keskimäärin 7000 / päivä. TV-katsojia näkyy olleen lähes miljoona.
Pakko sanoa, että jos Suomen ”taso” yleisurheilussa kansainvälisesti vertaillen on parasta mitä Suomessa urheilun saralla aikaan saa, niin vähään pitää olla tyytyväinen.
Niinpä. Globaaleissa lajeissa yleisurheilun taso on täysin omaa luokkaansa Suomessa. Toki jos kansainvälistä menestystä janoaa niin järjestetään sitten pesäpallon MM-kisat. Nyt kun vielä ehtii, kuulemma Intiassa laji on nousussa...
Missä lajeissa Suomessa pärjätään? Keihäässä – lajissa jota ehkä harrastaa tosissaan sata ihmistä maailmassa – oltiin EM-kisoissa kahdeksansia.
Ruuskanen oli kylläkin kuudes, mutta tuo on sivuseikka. Aah, taas tämä argumentti keihäänheiton harvinaisuudesta. Kun en viitsi tähän hätään uutta kirjoittaa, niin lainaan vanhaa kirjoitustani siitä, kun Oliver Helander heitti keväällä ennätyksensä - jota on sittemmin parantanut: "Tuloksen kovuutta suhteuttaa se, että kaikkien aikojen maailmantilastossa se meni sijalle 84. Missä tahansa muussa lajissa vastaava suoritus olisi tuonut pykälää isommalla painetut otsikot, mutta yleisurheilun suhteen medialla on hämmentävä nollaussuodin päällä. Ja sitten olisikin aika esittää se vakioväite, studio, olkaa hyvä:
- Mutta keihäänheitto on pikkulaji, jota ei harjoiteta juuri missään muualla kuin Suomessa!
Kiitos, studio. Ja sitten puheenvuoro takaisin realismiosastolle. Helanderin edellä kaikkien aikojen maailmantilastossa on 28 muun maan edustajia. Pyydämme esittämään yleisurheilun ulkopuolelta minkä tahansa lajin, jossa sadan parhaan (annetaan vielä vähän tasoitusta, keihäänheitossa oli siis kyse 84. sijasta) joukossa on ollut edes jonain ajankohtana, kaikkien aikojen parhaista puhumattakaan (annetaan vielä vähän lisää tasoitusta) yhtä monen maan edustajia. Vieläpä kaikista maanosista (no okei, paitsi Antarktis) kuten keihäänheitossa."
Samoin esteissä, josta kaikki maailman huiput puuttuivat ja vieläpä ajalla, josta on maailmanennätykseen liki minuutti.
Taktiikkajuoksu. Sama kun sanoisi että futiksen MM-finaalin taso olisi heikko, jos varsinainen peliaika päättyisi 0-0. Kisan voittaja on muuten lajin kolminkertainen olympiamitalisti, eikö edes häntä voi laskea maailman huipuksi? Sivumennen sanoen yli puolet finalisteista on tällä kaudella maailmantilastossa 50 parhaan joukossa ja heikoinkin sijalla 80. Kuinka moni suomalainen jääkiekkoilija on maailman 80 parhaan joukossa? Siinä lajissa tuhannen parhaan joukkoon pääsevää pidetään huippuna, vaikka kilpailemassa on maksimissaan kahdenkymmenen maan edustajia.
...jatkuu...
...jatkuu...
Voi olla, että kaikki tämä on kansakuntamme kokoon nähden loistava suoritus, mutta vertailun ongelman tuottaa se, että joskus ammoisina aikoina menestyminen ja mitalisaalis olivat toista luokkaa. Vähän vaikea selittää massoille, että urheilijan sijoitus omassa lajissaan luokkaa 125 vastaa kansakuntamme kokoa ja tilastollista odotusarvoa. Vaikka olisikin totta.
Juuri täsmälleen noin. Tosin yleisurheilussa "luokkaa 125" on huikean hyvä suoritus kansakunnan kokoon nähden. Laita nolla perään niin sitten on asiaa. Harvempi kuin joka tuhannes ihminen on suomalainen, joten odotusarvoisesti jokaisessa yleisurheilun lajissa pitäisi maailman noin 1250 parhaan joukossa olla keskimäärin noin yksi suomalainen. Joka lajissa on useampia.
Hiukan kyseenalaistan myös tuon yleisurheilun suosion. Sileän juoksemista toki kaikki elämässään kokeilevat, mutta mitkähän mahtavat olla harrastajamäärät seuratasolla vaikkapa 20-vuotiaina? Esim. verrattuna mihin tahansa pallopeliin. Juoksemisessa on tietysti se etu, että sitä voi harrastaa ihan itsekseen, vailla kilpailutarvetta, mutta kuka pentele heittelee kuulaa, moukaria tai muuta härpäkettä harrastusmielessä, tai hyppii kolmiloikkaa? Harrastajien määrät eivät kenttälajeissa voi olla kovin korkeita, puhumattakaan kilpailijoista.
Tämäkin on aivan totta. Ero on vähän sama kuin siinä, että luokanopettajaksi on vaikeampi päästä opiskelemaan kuin bioinformatiikkaa opiskelemaan. Paitsi että karsinta tapahtuu jo varhaisessa vaiheessa ja siksi pyrkijöiden määrä on pienempi. Vaatii kovaa luontoa kilpailla yleisurheilussa, jossa tason näkee heti eikä voi mennä kaverin selän taakse piiloon. Tämä muuten on yksi SUL:n pahimmista virheistä, kun ovat unohtaneet harrastetason yleisurheilun lähes täysin.
Joten yleisurheilun ”suosio” on aika moniulotteinen ilmiö, kun sen piiriin on mahdutettu kaiken aikaa lisää lajeja
Mitä hiton lisälajeja? Yleisurheilun lajivalikoima on ollut arvokisoissa tasan sama kuin nyt jo vuonna 1928 (jos kävelymatkojen muutokset unohdetaan). Naisten puolelle on vain tullut samat lajit kuin miehille ja niissäkin viimeisin muutos arvokisaohjelmaan tuli 2005, kun estejuoksu tuli mukaan.
On tietysti selvä, että lajeja (erityisesti yksilö- ja joukkuelajien välillä) on vaikea vertailla, mutta on perusteita väittää, että Suomessa on paljon helpompi päästä 10 parhaan joukkoon kuulassa yms. kuin futiksessa, koriksessa, lentiksessä tai edes salibandyssä.
Kyllä näin. Taitolajin harjoittaminen vaatii sen aloittamisen riittävän nuorena. Ei 15-vuotiaana aloittavasta koskaan tule noissa lajeissa edes Suomen huippua.
Ehkä ainoa vertailukelpoisuutta lähestyvä kriteeri olisi viestijoukkueiden ja muiden joukkuelajien tulosten ja saavutusten vertaaminen.
Linkkaan vuoden 2016 tilastoihin perustuvaan tasovertailuun maailman yleisurheilumaajoukkueiden välillä.
Kiitos hyvistä (vasta)kommenteista. Jatkan vielä vähän
Ei siinä mitään kummallista mielestäni ole, että julkisuudesta päätellen aika moni on sitä mieltä, että kehnoja urheilijoita on turha lähettää kisoihin. Kaiken maailman söderbergit vanhoilla tuloksilla pääsevät mukaan. Ehkä asiaan pääsisi kiinni, jos noita tulosrajoja hilattaisiin ylöspäin, etteivät suuruudenhullut urheilujohtajamme aina näkisi näitä katteettomia päiväunia suomalaisesta menestys(yleis)urheilusta. Toki samaa vaivaa on muissakin lajeissa. Nyt vaan täydellinen mahalasku Berliinissä lyö silmille pahasti. Ensi vuonna kuulemme samat selitykset ja edes pistesijoja on vielä vähemmän odotettavissa. Ja vielä, kun venäläiset joskus hyväksytään mukaan, niin menestys on entistä vaikeampaa.
Paljonko on paljon, on makukysymys. Mutta jos kertavuotinen kolmipäiväinen urheilutapahtuma kerää 20k katsojaa, niin en oikein yleisön kiinnostuksella hehkuttaisi. Johan tuo tulee kilpailijoiden tuttavista ja sukulaisista... Taitaa yhdellä lätkäkierroksella olla vastaava määrä katsojia joka kerta. TV-urheilun yleisömäärien osalta on huomionarvoista, että joka kodissa näkyvä Yle lähettää enää lähinnä yleisurheilua ja suunnistusta, koska muiden tapahtumien attraktiivisuus on hinannut lähetysoikeuksien hinnat taivaisiin, jopa sen pesiksen osalta. Kalevan kisoilla ei liene tätä ongelmaa, joten kattava tv-näkyvyys on taattu? Tässä on oikeastaan koko jutun juju ja ikävä alaspäin vievä kierre: kyllä juhaväätäiset kiinnostaisivat, mutta maailmanlistan sijoitukset ynnä muut eivät juurikaan.
Keihään historialliset maailmantilastot suhteessa tähän päivään ovat toki yksi tapa arvioida suoritusta, mutta kun iso osa listalla olevista taitaa olla haudassa tai työkyvyttömyyseläkkeellä, niin vähän vaikea iloita Helanderin suorituksesta. Varsinkin kun yksittäiseen suoritukseen perustuva tason arviointi (Helanderhan näyttikin sittemmin vakaan tasonsa Berliinissä) on vähän sama kuin iloitsisi siitä, että Aulis Rytkönen pisti kerran pallon Pelen längistä. Tai onhan sekin ilon aihe futareille.
Tottakai siellä esteissä on jokunen kovakin tekijä, vaikkakin Keniasta taitaa löytyä repullinen miehiä, jotka pätkivät nuo kaikki. Raitasen esitys toki kelvollinen, eikä kukaan enempää odottanutkaan (jos tätäkään). Rohkenen väittää ilman mitään statistiikkaa, että vaikka lätkän levinneisyys on hyvin rajallista, niitä harrastajia kyllä piisaa, kun jo Suomessakin on tuhansia junioreja mukana. Joukkuelajien logiikka tekee sen, että niiden harrastajamäärät nousevat korkeiksi.
Niin kuin yllä kirjoitin, minulle sopii, jos joku iloitsee sanotaan nyt vaikkapa siitä sijasta 1250 maailmanlistalla. Mutta koska yleisurheilu(kin) on lähtökohtaisesti tulosurheilua (aika, mitta ja arvokisojen sijoitus), niin epäilen, ettei SUL voisi tuota statistiikkaa hyväkseen käyttää sponsoreja ja yleisöä tavoitellakseen.
On selvä, että yksilöurheilu vaatii kovaa luonnetta. Mutta yleisurheilussakin on lajeja, joiden tuloskehitys maailmallakaan ei aivan valtavasti ole mennyt eteenpäin, joten kärki ei tässä mielessä ole koko ajan karannut (tai ei olisi pitänyt karata). Päinvastoin kuin esim. uinnissa, missä ME:t ovat kevyttä kauraa jokaisissa olympialaisissa tai USA:n mestaruuskisoissa. Mulla on kutina, että urheilulahjakkuudet eivät hakeudu enää yleisurheiluun vaan ihan muihin lajeihin, joihin nuorison mielenkiinto kohdistuu. Parkour, skeittalu, säbä, bmx ja mitä niitä on. Siis palloilulajien lisäksi, vaikkei niissä erityistä menestysperinnettäkään ole. Ajattelepa, jos olisi...
Yleisurheilun lajikirjon lisäämisellä tarkoitin tietysti - ja epätarkasti - naisten lajeja, jotka nykyään vastaavat jotain lyhyitä aitoja ja 7-ottelua lukuunottamatta miesten lajeja. Sitä paitsi yleisurheilu pitää sisällään kymmeniä eri lajeja, joten pitäisikö vertailukohtana olla vaikkapa kaikki palloilulajit yhteensä?
Tuolta taustalta kuului muuten juuri, että Suomi sijoittua 6:ksi pikaviestissä. Ihan hyvä juttu, mutten vielä lähtisi asiasta koko sivun juttua tekemään.
Aivan asiaa kirjoitat. Yleisömääristä vielä se, että eipä tuollaisia yleisömääriä kuin Kalevan Kisoissa todellakaan nähdä missään muussa yksilölajissa, vaikka sielläkin lienevät ne urheilijoiden sukulaiset ja tuttavat katsomossa. Mutta tottahan se on, että saisi yleisöä olla enemmän. Tämä menee taas kerran suureksi osaksi SUL:n hölmöilyn piikkiin. SUL kun ei tajua sitä minkä sinä kirjoituksessasi tajuat eli eivät ihmiset tajua yleisurheilun raakuutta. Mikä taas on melkoinen osasyy siihen, että nuoret eivät uskalla yleisurheilla. Olen konkreettisesti nähnyt sen, kuinka nuori on aivan oikeasti sitä mieltä, että oli isompi juttu olla tuppukylän paras jalkapalloilija kuin omassa yleisurheilulajissaan ikäluokan kymppisakissa Suomessa. Psyykkisesti on vaikea hyväksyä sitä, kun ottaa isossa maailmassa päihin yleisurheilussa, mutta jalkapallossa sentään voittaa joka toisen pelin ja jos häviää niin sehän on vain huonon joukkueen vika.
Lähetä kommentti