Uusinta: Unohdetut rintamat

Lukijalle: Vaihteeksi uusintana historiaa kuuden vuoden tai oikeastaan seitsemänkymmenen vuoden takaa. Olen keräillyt taas harvakseltaan näitä taisteluja ja luultavasti vielä tämän vuoden puolella tulee uusi viikkojuttu unohdetuista taisteluista. Tässä käsiteltiin vähän isompia kokonaisuuksia eli yleensä kokonaisia rintamia.

Pearl Harbour. Stalingrad. Normandia. Okinawa. Tuttuja nimiä niillekin, jotka luulevat että toinen maailmansota käytiin joskus 1970-luvulla. Asiasta enemmän tietäville tuttuja ovat myös Eben-Emael, Sevastopol, Anzio ja Leyte. Tai suomalaisittain Tali-Ihantala, Kollaa, Vuosalmi, Ilomantsi. Vaan taisteltiin sitä toisessa maailmansodassa sellaisissakin paikoissa, jotka ovat jääneet historiankirjoituksessa sivu suun. Tässä likainen tusina eli unohdetuimmat rintamat.


12. Etelä-Ranska

Jokainen tuntee Hitlerin joukkojen salamasodan Ranskan halki 1940 ja Normandian maihinnousun 1944. Harvempi muistaa italialaisten salamasodan Rivieralla 1940 tai liittoutuneiden maihinnousun samaan paikkaan 1944.
Riemastuneena saksalaisten menestyksestä Mussolini halusi osansa ja julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. (Italian klassinen taktiikka sodissa on odottaa ja rientää sitten voittavalle puolelle olemassa olevista liittosopimuksista piittaamatta. Tällä kertaa Benito oli epäonnekseen liian hätäinen.) Hyökkäykseen täysin valmistautumaton Italian armeija pääsi onnekseen liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Ranskalaiset eivät olleet tehneet mitään, koska maa oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla. Italialaiset etenivät vajaat kymmenisen kilometriä, kunnes kohtasivat vastarintaa. Esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.
Neljä vuotta myöhemmin Etelä-Ranskassa taisteltiin taas. Verrattuna vaikkapa Sisilian, Anzion ja Normandian maihinnousuihin operaatio Rakuuna sujui lähes rauhanomaisesti. 15.8.1944 lähes satatuhatta liittoutuneiden sotilasta nousi maihin seitsemään sillanpääasemaan ja eteni heti ensimmäisenä päivänä kolmekymmentä kilometriä. Herää kysymys, miksi päämaihinnousu tehtiin kaksi kuukautta aiemmin raskaasti varusteltuun Normandiaan eikä Rivieralle? Mahdollisia syitä ovat ainakin logistiikka (suurin osa joukoista ja tarvikkeista oli Britanniassa, ei Pohjois-Afrikassa) ja helpompi reitti Saksan ydinalueille (etelästä ainoa tie olisi ollut Rhonen laakso, joka saksalaisten olisi ollut helpompi tukkia, mikäli suurin osa joukoista ei olisi ollut sidottuna Pohjois-Ranskan taisteluihin).


11. Uusi-Guinea

Rabaul, Bougainville ja Korallimeri ovat sotahistorian harrastajalle tuttuja nimiä. Eivät kuitenkaan niin tuttuja, kuin niiden merkityksensä takia pitäisi olla. Uudessa-Guineassa taisteltiin verissä päin vuoden 1942 alusta aina sodan loppuun asti. Aluksi pienemmillä saarilla ja heinäkuussa 1942 japanilaiset tekivät maihinnousun itse pääsaarelle, jonka osia miehittivät sodan loppuun asti. Uusi-Guinea ei ole tällä listalla kuitenkaan siksi, että siellä käydyt merkittävät taistelut olisivat unohdettuja, vaan siksi mitä saaren sisäosissa tapahtui. Ei mitään. Useimmat sotahistorian kartastot esittävät Japanin vallan ulottuneen kutakuinkin Uuden-Guinean puoliväliin ja rintamalinjan kulkeneen saaren poikki itä-länsi –suunnassa. Todellisuudessa ainoa merkittävämpi tunkeutuminen saaren sisäosiin tapahtui, kun japanilaiset ylittivät saaren vain noin 100 km levyiseltä kohdalta yrittäessään turhaan vallata pääkaupunki Port Moresbyn. Tätä poikkeusta lukuun ottamatta maasotaa käytiin ainoastaan rannikkoseuduilla ja sielläkin yleensä vain satamien läheisyydessä. Uuden-Guinean ylänkö oli rauhan tyyssija – mitä nyt sikäläiset heimot ovat edelleen jatkuvassa endeemisessä sodassa keskenään. Kuten Jared Diamond kirjassaan hauskasti kertoo, koko ylänköaluetta luultiin asumiskelvottomaksi vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Uuden-Guinean maarintama ei ole edes unohdettu rintama, vaan olematon rintama.


10. Hankoniemi

Talvisodan rauhansopimuksessa Neuvostoliitto oli saanut Hangon vuokra-alueen 30 vuodeksi. Jatkosodan alkaessa tukikohdan miesvahvuus oli noin 28 000 ja sitä oli ehditty linnoittaa melkoisesti. Kumpikaan osapuoli ei tehnyt merkittäviä rintamahyökkäyksiä, sen sijaan saaristossa taisteltiin ankarasti. Bengtskärin majakkasaaresta käyty taistelu oli melkoinen. Suomalaisten Hangon ryhmässä oli sodan alussa 22 000 miestä, mutta kun pelätty venäläishyökkäys jäi tulematta, joukkoja siirrettiin Itä-Karjalaan siten, että lopulta paikalla oli vain JR 55 ja erikoisuutena ruotsalainen vapaaehtoispataljoona. Mannerheim ei antanut lupaa hyökkäykselle Hankoon, mikä osoittautuikin viisaaksi päätökseksi. Neuvostoliiton joukkojen vetäytyessä muilla rintamilla tajuttiin, että Hangon tukikohta kuihtuisi nälkään - viimeinen suurempi huoltokuljetus Leningradista saapui 29.8 - ja se päätettiin evakuoida, kun vielä ehdittiin ennen totaaliseen mottiin joutumista. Marraskuun aikana puolet joukoista siirrettiin pois ja viimeiset lähtivät 2.-3. joulukuuta välisenä yönä. Evakuointi toteutettiin niin taitavasti, että suomalaiset eivät sitä havainneet ennen kuin seuraavana päivänä, jolloin joukot etenivät Hankoon.
Hangon rintama sivuutetaan jopa suomalaisissa sotahistorioissa lyhyellä maininnalla ja ulkomaisissa tätä mielenkiintoista kuriositeettia ei yleensä käsitellä sanallakaan.


9. Abessinia

Italia oli miehittänyt Etiopian 1935-1936 käydyssä sodassa, mikä lieneekin Italian sotahistorian ainoa tapaus, jossa italialaiset (0,5 miljoonaa miestä) ovat voittaneet lukumääräisesti ylivoimaisen (0,8 miljoonaa miestä) vastustajan. Lievää tasoitusta tosin antoi se, että etiopialaiset olivat pääosin aseistettu keihäin, lentokoneiden lukumäärässä italialaisilla oli etu 600 – 3 ja panssarivaunuissa 800 – 3. Sota kestikin melkein vuoden.
Italian liityttyä toiseen maailmansotaan kesäkuussa 1940 italialaiset tekivät joitakin tiedusteluhyökkäyksiä rajojen yli. Liittoutuneet tyytyivät keräämään uusia joukkoja alueelle. Saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Maaliskuun alussa Italian Somalimaa oli vallattu ja hyökkäys varsinaiseen Abessiniaan saattoi alkaa. Addis Abeba vallattiin 6.4 Cunninghamin joukkojen edettyä vain 53 päivässä 2776 kilometriä (mutkia piti tehdä) Kenian rajalta – noin 20 km päivämarssitahti!
Ainoastaan Gondarissa italialaiset kenraali Nasin johdolla pitivät puoliaan sitkeästi. Italialaisten antauduttua 27.11.1941 Abessinian sotaretki oli päättynyt ja Haile Selassie palasi valtaan.


8. Kanaalisaaret

Kaksi tietokilpailukysymystä:
1) Mikä oli se eurooppalainen sotaa käynyt maa, josta vihollinen valtasi vähiten kaupunkeja?
2) Mikä oli se eurooppalainen sotaa käynyt maa, jonka siviiliväestöstä jäi vähiten vihollisen miehittämälle alueelle?
Vastaus molempiin kysymyksiin on Suomi. Viipuri oli ainoa sodassa vallattu kaupunki ja siviilit ehdittiin suurimmaksi osaksi evakuoida, merkittävimpänä poikkeuksena Hyrsylän mutkan kohtalo talvisodassa. Useimmat asiantuntijatkin veikkaavat molempiin kysymyksiin vastaukseksi Iso-Britanniaa, mutta unohtavat tällöin Kanaalisaaret, joilla sijaitsee kaksi kaupunkia ja lähes satatuhatta brittiä eli siellä saksalaisten miehitysvallan alla.
Saksan vallattua Ranskan Britannian hallitus totesi, että Kanaalisaarilla ei ole strategista merkitystä ja Ranskan rannikon läheisyydessä sijaitsevina niitä olisi mahdoton puolustaa. Niinpä Kanaalisaaret julistettiin ”avoimeksi kaupungiksi” ja asevoimat poistuivat sieltä 15.6.1940. Saarista suurimmilta, Jerseyltä ja Guernseyltä, noin kymmenisen prosenttia siviiliväestöstä siirtyi Iso-Britanniaan, Alderneyn paristatuhannesta asukkaasta lähes kaikki ja saarista pienimmän, Sarkin, asukkaista ei yksikään. Saksalaiset miehittivät saaret heinäkuun ensimmäisinä päivinä.
Miehityksen aikana saksalaiset jättivät siviilihallinnon pääosin briteille. On olemassa huvittava valokuva, joissa klassinen brittiläinen bobby-poliisi keskustelee saksalaisen upseerin kanssa kadulla. Vastarintaliike oli olemassa, mutta saarten rajoitetussa maastossa sen toiminta oli enemmänkin henkistä laatua. Saksalaiset linnoittivat saaret ja Normandian maihinnousun aikoihin saarten miesvahvuus (noin 30 000) ja linnakkeet olivat sitä luokkaa, että liittoutuneet katsoivat parhaaksi olla hyökkäämättä. Seuraus maihinnoususta oli Kanaalisaarten jääminen eristyksiin. Saarten huolto katkesi ja nälänhätä oli tosiasia. Neuvottelujen jälkeen kansainvälisen Punaisen Ristin alus kävi viidesti tuomassa ruokaa ja lääkkeitä, joilla saarelaiset selvisivät sodan loppuun asti. Saksan antauduttua ensimmäiset brittialukset saapuivat saarille 9.5.1945.


7. Karibianmeri

Maailmansota ei olisi maailmansota, jos sitä ei olisi käyty kaikissa maanosissa. Karibianmeri oli sodan alkupuolella saksalaisten sukellusveneiden tärkeimpiä toiminta-alueita. Erityisesti vuoden 1942 aikana kauppalaivoja upotettiin merkittävissä määrin. Eräs saksalainen sukellusvene yritti tuhota myös Arubassa olleita öljysäiliöitä tykkitulella, mutta miehistö unohti poistaa tykin suojakannen. Seuranneessa räjähdyksessä yksi merimies haavoittui kuolettavasti ja toinen menetti jalkansa. Saksalaiset sahasivat rikkoutuneen osan tykistä pois rautasahalla ja yrittivät seuraavana yönä uudestaan, mutta toiminta oli havaittu ja satama pimennetty, joten tulitus ei onnistunut. Jalkansa menettänyt mies laskettiin maihin Vichyn Ranskan hallussa olleelle Martiniquen saarelle sairaalahoitoon.
Vichyn Ranskan hallinnassa olleet alueet Karibianmerellä eli Martinique, Guadeloupe ja Guayana siirtyivät Vapaan Ranskan haltuun muutaman vuoden kuluessa ilmeisen rauhanomaisesti.


6. Saksan-Japanin akseli

Saksan ja Italian yhteistyötä ja sotatoimien koordinaatiota Japanin kanssa on usein väitetty olemattomaksi. Tämä on lähes totta, mutta joitakin yhteyksiä oli. Saksalaiset sukellusveneet kävivät muutamia kertoja Japanin miehittämillä alueilla, toimittaen Japanille mm. harvinaisia metalleja ja paluulastina Saksalle toisia metalleja ja kumia. Lisäksi maat vaihtoivat tietoja kehittämistään teknologioista. Japanin ainoa koelentoasteelle edennyt suihkukone Nakajima Kikka näyttää Me 262 –kopiolta, mutta vaikka se joitakin vaikutteita Saksan kokemuksista on saanutkin, niin suora kopio ei ole kyseessä.
Vastoin usein kirjallisuudessa esiintyneitä väitteitä ei ole varmoja todisteita siitä, että saksalaiset olisivat lentäneet Ju 290 (tai 390) –kaukopommittajalla Japaniin. (Eikä myöskään siitä, että eräällä testilennolla kyseinen kone olisi käynyt vain 20 km päässä USA:n rannikosta.) Sen sijaan italialainen Savoia Marchetti lensi 1942 itäisimmältä Saksan hallussa olleelta lentokentältä Japanin miehittämään Kiinaan ja takaisin. Saksalaiset kyllä suunnittelivat lentoja, joiden lähtöpisteeksi oli valittu Petsamo. Japani ei kuitenkaan halunnut ärsyttää Neuvostoliittoa, jonka kanssa se ei vielä tuolloin ollut sodassa ja kielsi lentoreitin Siperian yli.
On ilmeistä, että ainakin joitakin japanilaisia oli Saksassa sodan aikana ja vielä ilmeisempää, että Saksan kansalaisia oli Japanissa. En kuitenkaan ole löytänyt mistään tietoa siitä, palveliko osa heistä liittolaismaan asevoimissa.


5. Aleutit

Harva tietää, että toista maailmansotaa käytiin myös Yhdysvaltojen maaperällä. Tosin Alaska ei tuohon aikaan ollut vielä osavaltio, vaan territorio. Japanilaiset miehittivät Aleuttien saariryhmään kuuluvat Attun ja Kiskan saaret kesällä 1942 ja pitivät niitä hallussaan vuoden ajan. Miehityksen tarkoitus oli estää yhdysvaltalaisia käyttämästä saaria ponnahduslautana Japania vastaan suunnattuun hyökkäykseen, rikkoa USA:n ja Neuvostoliiton mahdollisia yhteyksiä ja toimia ehkä myöhemmin tukikohtana hyökkäykselle Alaskaa vastaan. Aleuttien asukkaat oli evakuoitu ennen miehitystä mantereelle, paitsi Attun saarelta. Japanilaismiehityksen jalkoihin jäi 45 aleuttia ja kaksi valkoista amerikkalaista, jotka kaikki kuljetettiin vankileirille Japaniin. Kiskan saarella oli armeijan sääasema, jonka kymmenen miestä vangittiin, yksi heistä antautui vasta 50 päivän pakomatkan jälkeen nälkiintyneenä.
Toukokuussa 1943 amerikkalaiset nousivat maihin Attussa ja valtasivat saaren parikymmentä päivää kestäneiden taisteluiden jälkeen. Amerikkalaisia kaatui 549 ja saarta miehittäneistä lähes kolmestatuhannesta japanilaisesta saatiin elävinä vangeiksi vain 29. Pari kuukautta tämän jälkeen japanilaiset evakuoivat tiheän sumun vallitessa Kiskan saaren amerikkalaisten huomaamatta. Amerikkalais-kanadalaiset joukot nousivat maihin seuraavassa kuussa kärsien 17 kaatuneen tappiot omien joukkojen tulituksessa ja japanilaisten miinoitteissa.


4. Bulgarian-Kreikan sota

Bulgaria liittyi Saksan-Italian-Japanin kolmen vallan sopimukseen 1.3.1941. Saksan hyökättyä Jugoslaviaan 6.4.1941 (auttaakseen Kreikassa pulaan joutunutta Italiaa, kuinkas muuten) Bulgaria liittyi sotaan mukaan. Mitään bulgaarit eivät kylläkään saaneet aikaiseksi. Kreikan luhistuessa bulgaarit heräsivät ja hyökkäsivät 20.4 suuntana Egeanmeri. Kreikka antautui 30.4 ja Bulgaria miehitti maan itäosan saksalaisten haltuun jääneestä Thessalonikista eteenpäin. Miehitetty osa julistettiin Bulgariaan liitetyksi 14.5.1941. Bulgarialaisten politiikkana oli alueen bulgarialaistaminen ja sortotoimet olivat rankkoja. Draman kaupungissa tapahtui todellinen draama kansan noustua kapinaan 28.9.1941. Noin 15 000 kreikkalaista sai surmansa.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vanhastaan venäläismieliset bulgaarit eivät liittyneet mukaan ja säilyttivät diplomaattisuhteensa Neuvostoliittoon, vaikkakin Bulgarian laivasto osallistui joihinkin sotatoimiin. Sotaonnen käännyttyä Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle 5.8.1944 miehitettyään sitä ennen Romanian. Kolmessa päivässä maan pohjoisosa joutui puna-armeijan haltuun, jolloin Bulgaria käänsi lammasturkkinsa ja julisti sodan Saksalle. Miehitysjoukot vetäytyivät kreikkalaisalueilta ja rajalinja etelässä jäi ennalleen.


3. Sahalin

Atomipommien pudottaminen Japaniin mainitaan antautumisen syyksi kaikkialla muualla paitsi Venäjällä, jossa Japanin antautumisen pääsyynä pidetään Neuvostoliiton hyökkäystä Mantsuriaan heti pommien pudottamisen jälkeen. Tämä operaatio on yleisesti tunnettu, mutta harva muistaa Neuvostoliitolla ja Japanilla olleen maarajan neljänkymmenen vuoden ajan.
Japani oli vuoden 1905 rauhansopimuksessa
saanut Venäjältä Sahalinin saaren eteläosan, jakolinjana oli 50. leveysaste. Japanin omistamassa 40 %:ssa saarta – Karafuto oli virallinen nimi – asui lähes puoli miljoonaa asukasta. Sahalinilla puna-armeijan hyökkäys alkoi 11. syyskuuta 1945. Kolminkertaisesta ylivoimasta huolimatta eteneminen oli hidasta japanilaisten puolustautuessa tapansa mukaan viimeiseen mieheen. Keisari ilmoitti Japanin antautumisesta 15.9, mutta siitä huolimatta taistelut Sahalinilla jatkuivat. Pääpuolustuslinja murtui 16.9 ja taistelut jatkuivat kiivaina 21. päivään asti. Seuraavien kahden päivän aikana japanilaiset suostuivat tulitaukoon ja puna-armeija miehitti Karafuton pääkaupungin Toyoharan (nykyään Yuzno-Sahalinsk) 25.9.
Saaren japanilaisväestö jäi suurimmaksi osaksi miehitetylle Sahalinille, mutta vuodesta 1946 alkaen heidät karkotettiin pääosin Hokkaidoon. Toisin kuin Kuriilien tapauksessa, Japani on luopunut vaatimasta Etelä-Sahalinia itselleen, vaikkakaan ei hyväksy Venäjän valtaa saarella.


2. Madagaskar

Vichyn Ranska hallitsi vuoden 1940 rauhansopimuksen jälkeen Ranskan siirtomaita. Vuoden 1942 aikana nämä siirtyivät Vapaan Ranskan ja liittoutuneiden hallintaan enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti. Liittoutuneet uskoivat, että saksalaisten sukellusveneet kuten myös Japanin keisarillinen laivasto saattaisi jonakin päivänä käyttää Madagaskaria tukikohtana. Toukokuun 5. päivänä brittiläiset ja eteläafrikkalaiset joukot nousivat maihin Madagaskarilla. Saarta puolusti noin 8000 Vichyn Ranskalle uskollista sotilasta, joista noin 6000 oli madagaskarilaisia ja lähes kaikki loput senegalilaisia, ”oikeita” ranskalaisia oli vain kourallinen. Liittoutuneiden melkoista laivasto-osastoa vastaan heillä oli asettaa vain pari aseistettua rahtilaivaa ja viisi vanhanaikaista sukellusvenettä, tosin pari viikkoa myöhemmin japanilaiset lähettivät kolme sukellusvenettä avuksi. Japanilaisten sukellusveneestä lähettämät pienoissukellusveneet onnistuivat tunkeutumaan Diego Suarezin satamaan, missä ne vaurioittivat pahoin taistelulaiva Ramillesia ja upottivat öljytankkerin.
Maalla sodankäynti oli sään ja maaston hankaluuden takia hidasta. Merkittäviä taisteluja ei käyty, mutta saaren valtaus kesti marraskuuhun asti ja vaati yli 100 miestä kaatuneina. Vichyn joukoista kaatui noin 150 miestä.
Intian valtamerellä sodittiin muutenkin yllättävissä paikoissa. Saksalaisten kaapparialukset tuhosivat liittoutuneiden rahtilaivoja ja kaappareista tunnetuin, Atlantis, rantautui jouluksi 1940 Kerguelenin saarelle ja käytännössä miehitti asumatonta saarta. Yksi merimiehistä kuoli tapaturmaisesti ja hänet haudattiin saarelle, toisen maailmansodan varmasti erikoisimpaan saksalaiseen sankarihautausmaahan.


1. Irak

Iso-Britannia hallitsi Irakia Kansainliiton mandaatilla. Brittiläiset joukot oli kuitenkin vedetty maasta pois jo 1937. Toisen maailmansodan sytyttyä Irak katkaisi diplomaattisuhteet Saksaan, mutta ei brittien pyynnöstä huolimatta julistanut sotaa. Maaliskuussa 1940 maan pääministeriksi tuli antibrittiläinen Rashid Ali Al-Gailani, joka otti salaa yhteyden saksalaisiin. Hän joutui eroamaan tehtävästään tammikuussa 1941, mutta kaappasi vallan itselleen maaliskuussa. Politiikka muuttui välittömästi briteille vihamielisempään suuntaan ja yhteentörmäys oli tosiasia.
Britit laskivat joukkoja maihin Basran satamakaupungissa huhtikuun aikana ja toukokuun alussa tilanne kiristyi sodaksi. Irakilla oli 60 000 miehen armeija ja selkeä miesylivoima, mutta kuten sotahistoriasta hyvin tiedetään, arabijoukot ovat käytännössä alivoimaisia niin kauan, kun vihollisen miesvahvuus on yli kymmenesosan arabien vahvuudesta. Koska tämä raja ylittyi, katsoi Saksa parhaaksi tulla hätiin ja lähetti paikalle lento-osaston. Vichyn Ranska salli saksalaisten lentokoneiden laskeutua Syyriaan tankkaamaan ja lentää sitä kautta Irakiin. Kolmattakymmentä saksalaista lentokonetta taisteli sodassa. Myös Italia lähetti tusinan verran koneita, mutta näistä ei tyypilliseen italialaiseen tapaan ollut mitään apua.
Merkittävin taistelu käytiin Fallujassa toukokuun puolivälissä. Sota päättyi toukokuun lopussa kenraalimajuri Clarkin 1450 miehen vallatessa Bagdadin, jota puolusti alivoimainen vain 20000 irakilaisen osasto. Rashid Ali Al-Gailani pakeni ensin Persiaan, mutta brittiläisten ja neuvostoliittolaisten vallattua sen lähes yhtä unohdetussa sodassa hänen matkansa jatkui Saksaan, jossa Al-Gailani tapasi jopa Hitlerin ja julistettiin Irakin pakolaishallituksen johtajaksi.
Irakin rintama on vaiettu puolikuoliaaksi kolmesta syystä. On noloa, että brittiläisten virallisesti hallitsemalla alueella syttyi kapina. Nolompaa on, että saksalaiset kykenivät lähettämään joukkoja Keski-itään kapinallisten avuksi. Nolointa on, että ranskalaiset sallivat saksalaisten kulkea oman alueensa kautta vieläpä apua antaen.