Myöhäiset vaalivalvojaiset

USA:n presidentinvaalit olivat jo aikapäiviä sitten. Yhä vääjäämättömämmin alkaa näyttää siltä, että Trump joutuu väistymään Valkoisesta talosta Bidenin tieltä. Tämänhetkisen isännän yritykset kumota vaalitulos eivät ole tuottaneet tulosta.

En seurannut vaaleja kovinkaan tiiviisti muiden kiireiden takia. Heränneet vilppiepäilyt toki kiinnostivat ja ajattelin, että voisinpa hieman kaivautua dataan ja analysoida, olisiko niissä tilastollisesti ottaen perää.
En aio tehdä perusteellista tilastoanalyysia, vaan otan pari yksinkertaista hypoteesia ja testaan niitä. Kirjoitan hypoteesit auki ennen kuin teen pienintäkään tilastojen esiin kaivamista, niin tarkastelu on mahdollisimman puolueeton.
Päätin verrata tämänkertaisia vaalituloksia neljän vuoden takaiseen. Pienellä etsinnällä löytyi data, josta saa esiin sekä vuoden 2020 tulokset että vuoden 2016 tulokset piirikunnittain. Tutkin asiaa seuraavasti:

Menettelytapa 1:
1. Otan tutkittavaksi vain kuusitoista Manner-Yhdysvaltojen osavaltiota (eli Alaska ja Havaiji suljetaan erikoistapauksina pois, vaikka ne valintakriteerin perusteella saattaisivat tähän kuulua): A: ne neljä, joissa Trumpin voitto oli suurin (Wyoming, Länsi-Virginia, Oklahoma, Pohjois-Dakota), B: ne neljä joissa Trumpin voitto oli pienin (Pohjois-Carolina, Florida, Teksas, Ohio), C: ne neljä joissa Bidenin voitto oli pienin (Georgia, Arizona, Wisconsin, Pennsylvania) ja D: ne neljä, joissa Bidenin voitto oli suurin (Vermont, Massachusetts, Maryland, Kalifornia). Prosentuaalisesti tietenkin.
2. Näistä osavaltioista tutkin piirikunnittain, miten paljon Trumpin äänimäärä kussakin piirikunnassa poikkesi osavaltion keskimääräiseen tulokseen nähden prosenttiyksikköinä.
3. Kaikissa tuloksissa on jätetty pois muut kuin kaksi pääehdokasta; prosenttilukemana on käytetty ainoastaan sitä lukemaa, jonka Trump sai Trumpin ja Bidenin/Clintonin yhteenlasketuista äänistä. Näin tulokset saadaan vertailukelpoisiksi.
4. Saatu lukema on siis Trumpin äänimäärän poikkeama prosenttiyksikköinä jokaisessa piirikunnassa osavaltion keskimääräisestä lukemasta.
5. Nämä luvut lasketaan erikseen vuoden 2020 ja 2016 vaaleista.
6. Mikäli osavaltiossa piirikuntien keskimääräinen poikkeama osavaltion keskimääräisestä tuloksesta on selvästi suurempi kuin toisissa vaaleissa oli, on syytä epäillä vilppiä.
Tämä hypoteesi perustuu siihen, että mikäli vilppiä on, sitä kannattaa tehdä vain mahdollisimman harvassa paikassa kiinnijäämisriskin minimoimiseksi. Tällöin ääniosuuksissa pitäisi olla piirikunnissa keskimääräistä enemmän hajontaa.
Hajonta voi tietysti olla satunnaista. Kuitenkin, jos tätä hajontaa on eniten kriittisissä osavaltioissa, joissa Biden voitti eli ryhmässä C, epäilykset heräävät.

Menettelytapa 2:
1. Tutkittavana samat osavaltiot piirikunnittain kuin äsken.
2. Muuttujana Trumpin ääniosuuden muutos piirikunnittain vuoden 2016 vaaleista vuoden 2020 vaaleihin.
3. Mikäli ääniosuuden muutoksessa on suurta vaihtelua piirikunnittain saman osavaltion sisällä, epäilykset heräävät.
Tämä hypoteesi perustuu siihen, että Trumpin kannattajamäärien voi olettaa muuttuvan osavaltion sisällä suhteellisen tasaisesti piirikunnittain. Mikäli tätä hajontaa on eniten kriittisissä ryhmän C osavaltioissa, epäilykset heräävät.

Menettelytapa 3:
1. Katsotaan, missä tutkittavan osavaltion piirikunnissa muutos vaaleista 2016 vaaleihin 2020 on suurin. Mikäli nämä muutokset tapahtuvat osavaltion asukasluvultaan suurimmissa piirikunnissa, herää epäilys.
2. Otetaan osavaltion piirikunnista ylöspäin pyöristäen ne 25 %, joissa muutos on suurin. Katsotaan, kuinka monta näistä kuuluu asukasluvultaan osavaltion ylimpään kvartiiliin eli 25 %:iin. Mikäli näitä on enemmän kuin neljäsosa suurimman muutoksen piirikunnista, se on epäilyttävää.
Tämä hypoteesi perustuu siihen, että pienemmissä piirikunnissa pitäisi olla enemmän satunnaista vaihtelua kuin suurimmissa. Samoin jos huijausta tapahtuu, se on viisaampaa tehdä suuremmissa piirikunnissa, koska niissä vaikutus on suurin.

Kaikki edelläoleva on siis kirjoitettu ennen kuin mitään tietoja on haettu saati sitten laskettu, poislukien kirjoitusvirheiden korjaukset. Halusin selvittää asian mahdollisimman puolueettomasti.


Tulokset olivat seuraavat. Jokaisessa taulukossa on ensimmäisessä sarakkeessa osavaltion nimi, toisessa mihin ryhmään osavaltio kuului (A = Trumpin selvimmät voitot, B = Trumpin niukimmat voitot, C = Bidenin niukimmat voitot, D = Bidenin selvimmät voitot) ja kolmannessa sarakkeessa tutkittava muuttuja. Osavaltiot on järjestetty tunnusluvun mukaan. Niiden alapuolella on vielä ryhmien keskiarvot tunnusluvun mukaan järjestettynä.


Menettelytapa 1:

Laskin jokaisesta tutkittavasta osavaltiosta piirikunnittaisen keskihajonnan osavaltion normaaliin tulokseen nähden. Alla olevassa taulukossa on tutkittavana muuttujana vuoden 2020 vaalien keskihajonnan ja vuoden 2016 vaalien keskihajonnan erotus osavaltion piirikunnissa. Positiivinen arvo tarkoittaa keskihajonnan kasvua, negatiivinen pienenemistä.

Osavaltio	Ryhmä	Tunnusluku
Länsi-Virginia	A	0,00932
Oklahoma	A	0,00748
Wyoming	A	0,00706
Ohio	B	0,00423
Wisconsin	C	0,00400
Pennsylvania	C	0,00271
Georgia	C	0,00095
Pohjois-Dakota	A	0,00043
Vermont	D	-0,00074
Florida	B	-0,00418
Pohjois-Carolina	B	-0,00506
Massachusetts	D	-0,00653
Arizona	C	-0,00716
Maryland	D	-0,00799
Kalifornia	D	-0,01129
Teksas	B	-0,02160
Keskiarvo	A	0,00607
Keskiarvo	C	-0,00255
Keskiarvo	D	-0,00664
Keskiarvo	B	-0,00665

Tämän mukaan huolestuttavimmat tulokset olisivat tulleet ryhmän A osavaltioissa, joissa Trump voitti reiluimmin. Niissä piirikuntien keskihajonta kasvoi siis eniten vuoden 2016 vaaleihin nähden. Kaikissa muissa ryhmissä keskihajonta pieneni. Huijaaminen olisi kuitenkin ollut turhaa selvästi voitokkaissa osavaltioissa. Muissa osavaltioissa piirikuntien hajonta oli pienempää kuin neljä vuotta aiemmissa vaaleissa, ei suurempaa kuten huijauksessa olisi luultavasti tapahtunut.
Tämän mittarin mukaan ei ole mitään syytä epäillä vaalivilppiä.


Menettelytapa 2:

Katsotaan, kuinka Trumpin ääniosuus muuttui vuoden 2016 vaaleista vuoden 2020 vaaleihin. Tätä muutosta verrataan piirikunnittain osavaltion keskimääräiseen muutokseen laskemalla, kuinka suuri oli muutoksen keskihajonta. Mitä suurempi lukuarvo, sitä enemmän osavaltion piirikunnissa oli eroa osavaltion keskimääräiseen muutokseen.

Osavaltio	Ryhmä	Tunnusluku
Teksas	B	0,05082
Arizona	C	0,02753
Kalifornia	D	0,02500
Florida	B	0,02455
Georgia	C	0,02332
Maryland	D	0,02240
Pohjois-Carolina	B	0,02228
Oklahoma	A	0,01983
Ohio	B	0,01847
Massachusetts	D	0,01726
Pohjois-Dakota	A	0,01693
Länsi-Virginia	A	0,01539
Wisconsin	C	0,01449
Pennsylvania	C	0,01313
Wyoming	A	0,01170
Vermont	D	0,00721
Keskiarvo	B	0,02903
Keskiarvo	C	0,02194
Keskiarvo	D	0,01797
Keskiarvo	A	0,01596

Vaa’ankieliosavaltioissa hajonta oli suurinta. Suurempaa se oli Trumpia kannattavissa osavaltioissa kuin Bideniä kannattavissa. Ero tulokseltaan selviin osavaltioihin oli kohtuullisen suuri, mutta ei niin suuri että se olisi merkki huijauksesta.
Tämä mittari ei anna merkittävää syytä epäillä vaalivilppiä. Kuitenkin epäilyttävät osavaltiot ovat tilastossa kärjessä, mikä herättää huomiota.


Menettelytapa 3:

Katsotaan, missä osavaltion piirikunnista muutos vuoden 2016 vaaleista vuoden 2020 vaaleihin on ollut poikkeuksellisen suuri verrattuna osavaltion keskimääräiseen muutokseen. Otetaan osavaltion piirikunnista ylöspäin pyöristäen ne 25 %, joissa muutos on suurin. Katsotaan, kuinka monta näistä kuuluu asukasluvultaan osavaltion ylimpään kvartiiliin eli 25 %:iin. Kolmannessa sarakkeessa on tällaisten piirikuntien lukumäärä, neljännessä sarakkeessa kuinka monta niitä pitäisi olla jos niitä olisi täsmälleen niin monta kuin pitäisi. Viimeisessä sarakkeessa näkyy, kuinka moninkertainen poikkeama suurten piirikuntien odotusarvosta on. Nollatulos tarkoittaa täsmälleen odotusarvoa, positiivinen suurten piirikuntien yliedustusta, negatiivinen aliedustusta.

Osavaltio	Ryhmä	Piirikuntia	Odotusarvo	Tunnusluku
Teksas	B	23	15,5	0,484
Pennsylvania	C	6	4,1875	0,433
Maryland	D	2	1,5	0,333
Ohio	B	7	5,5	0,273
Florida	B	3	4,125	-0,273
Wisconsin	C	3	4,5	-0,333
Georgia	C	6	9,8125	-0,389
Pohjois-Dakota	A	2	3,3125	-0,396
Pohjois-Carolina	B	2	6	-0,667
Länsi-Virginia	A	1	3,1875	-0,686
Oklahoma	A	1	4,75	-0,789
Kalifornia	D	1	14,5	-0,931
Wyoming	A	0	1,4375	-1,000
Arizona	C	0	0,9375	-1,000
Vermont	D	0	0,875	-1,000
Massachusetts	D	0	0,875	-1,000
Keskiarvo	B			-0,046
Keskiarvo	C			-0,347
Keskiarvo	D			-0,649
Keskiarvo	A			-0,718

Etukäteen ajatellen kaikkien arvojen luulisi olevan negatiivisia, koska pienissä piirikunnissa satunnaisen vaihtelun pitäisi olla suurempaa. Peräti neljässä osavaltiossa oli kuitenkin yliedustus suurten piirikuntien määrässä. Toisaalta nämä kuuluvat kolmeen eri ryhmään, mikä ei viittaa huijaukseen.
Tämän mittarin perusteella huijausta ei tapahtunut, mutta sen mahdollisuutta ei voi sulkea pois.


Lopputulema siis on, että ainakaan tällä menetelmällä ei saatu mitään näyttöä huijauksesta – millään kolmella tutkimusasetelmalla. Ensimmäinen niistä antoi täysneutraalin tuloksen. Kahdessa muussa oli hieman poikkeamaa odotettuihin tuloksiin, mutta täysin satunnaisen vaihtelun rajoissa.

Tutkimusmenetelmän ilmeinen heikkous oli tietysti se, että vertailukohtana käytettiin vuoden 2016 vaaleja. Trumpin kannatus ja vastustus tuskin on muuttunut. Biden on kuitenkin erilainen ehdokas ja vetoaa osin eri äänestäjiin kuin Clinton. Voidaan esimerkiksi kuvitella, että jossakin piirikunnassa on runsaasti konservatiivisia feministejä, jotka varmasti äänestivät Clintonia, mutta eivät Bideniä vaan jättivät äänestämättä tai äänestivät jopa Trumpia.

Toinen heikkous on se, että piirikuntien koko ja lukumäärä ovat kovin erilaiset eri osavaltioissa. Joissakin on 14 piirikuntaa ja Teksasissa niitä on 254. Piirikuntien kokoerotkin ovat valtavat: Teksasin (ja koko Manner-Yhdysvaltojen) pienin piirikunta on 134 asukkaan Loving, kun taas suurimmassa eli Harrisissa (Houston) on 4,6 miljoonaa asukasta. Nämä aiheuttavat tietysti aineiston analysointiin ongelmia.

Kolmas heikkous on myös kokoon liittyvä. Jos huijausta tapahtui, sitä luultavimmin tapahtui suurten piirikuntien muutamalla äänestysalueella. Tämä huijaus uppoaa tilastoaineistossa melko hyvin näkymättömiin, mutta jos tutkisi äänestysalueiden suhteita piirikunnan sisällä samalla menetelmällä kuin tässä tutkittiin piirikuntia osavaltion sisällä, huijaus saattaisi paljastua.

Lisäksi olisi mielenkiintoista verrata Bidenin suoritusta Clintonin suoritukseen muissa osavaltioissa. Kävihän tässä jopa sellainen mielenkiintoiselta vaikuttava tapaus, että Biden sai Clintonia vähemmän ääniä kaikissa suurkaupungeissa, paitsi Milwaukeessa (Wisconsin), Detroitissa (Michigan), Atlantassa (Georgia) ja Philadelphiassa (Pennsylvania). Kaikki avainosavaltioissa, kolme niistä tässäkin tutkimuksessa mukana Bidenin niukkoina voittoina.

Uusinta: Pitämättä jäävä itsenäisyyspäivän puhe

Lukijalle: Tämä juttu pitää uusia aina viiden vuoden välein, itsenäisyyspäivän alla. Paitsi tietysti että toivon kovasti, että viiden vuoden kuluttua ei tarvitsisi uusia tätä kolmatta kertaa vaan asiat olisivat järjestyksessä:

Yli kahdeksankymmentä vuotta sitten maamme joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Talvisodassa maa onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Hinta oli kallis. Kymmeniätuhansia kuolleita, vielä useampia haavoittuneita, neljäsataatuhatta kotinsa menettänyttä. Sodan päätyttyä marsalkka Mannerheim kirjoitti kuuluisassa päiväkäskyssään: Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet.

Menetetyt alueet saatiin takaisin jatkosodassa, mutta vain lyhyeksi aikaa. Suomen kansa joutui jättämään ikimuistoisesti asuttamansa alueen vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot. On kuitenkin muistettava, että pieni osa Suomen kansaa oli tätä halunnutkin. He olisivat halunneet koko maan Neuvostoliiton vallan alle. Heitä kutsuttiin maanpettureiksi.

Maanpetturi haluaa oman maansa joutuvan vieraan kansan hallittavaksi. Maanpetturi haluaa, että kotimaassa vallalla oleva maailmankatsomus korvautuu toisen kansan vastaavalla. Maanpetturi haluaa tuhota isänmaansa siveelliset arvot.

Mitä olisi Suomessa tapahtunut jos 30. marraskuuta 1939 maahan olisi marssinut neuvostoliittolaisia kommunisteja sadoin tuhansin - mutta aseettomina? Jos he olisivat sanoneet joutuneensa kotimaassaan vainotuiksi? Jos he olisivat siitä huolimatta halunneet tuoda tänne oman kulttuurinsa, oman kielensä, omat tapansa, oman yhteiskuntajärjestelmänsä omat lakinsa?

Varmasti jotkut olisivat toivottaneet heidät tervetulleiksi - hehän tulivat rauhan aikein. Varmasti nämä samat sinisilmät olisivat ymmärtäneet heidän halunsa säilyttää omat tapansa. Varmasti muutamat olisivat iloiten tervehtineet Suomen vähittäistä muuttumista Neuvostoliiton vasallivaltioksi kommunistien maahanmuuton lisääntyessä.

Luultavasti näin ei kuitenkaan olisi tapahtunut. Suomen kansan enemmistö ja ennen kaikkea esivalta eivät olisi hyväksyneet maan "rauhanomaista" soluttamista. Rajan ylittäneet olisi käännytetty takaisin. Siksi Stalin aloitti talvisodan. Edelleen jotkut historiantutkijat pohtivat, olisiko talvisota voitu välttää. Tietysti olisi voitu - suomalaiset olisivat voineet jättää ampumatta takaisin.

Suomi ei ole joutunut aseellisen hyökkäyksen kohteeksi kymmeniin vuosiin. Silti maassamme asuu ihmisiä, jotka eivät halua sopeutua suomalaisiin arvoihin, vaan haluavat korvata ne omillaan. He ovat tulleet maahan rauhanomaisesti, aidosti vainottuina tai sellaisiksi tekeytyneinä. Maamme viranomaiset ovat tämän sallineet. Aivan samoin vasta itsenäistyneen maamme viranomaiset sallivat vainottujen venäläisemigranttien tulon maahamme. Ero on siinä, että nämä emigrantit sopeutuivat talon tavoille ja kunnioittivat niitä. He eivät yrittäneet muuttaa Suomea Venäjäksi, Neuvostoliitosta puhumattakaan.

Monilla nykyisistä maahanmuuttajista on toiset aikeet. He eivät kunnioita Suomen lakeja, eivät yritä sopeutua, vaativat oman sharia-lakinsa käyttöönottoa.

Se suomalainen, joka kannattaa näitä vaatimuksia, on yksiselitteisesti maanpetturi.

Se maahanmuuttaja, joka ottaa omakseen suomalaiset arvot ja moraalin, on maahan tervetullut. Joka vaatii oman maansa tapoja tai uskontonsa lakeja Suomeen, on maasta karkotettava.

Ilmari Turja kirjoitti näytelmässään Jääkäri Ståhl niistä nuorista miehistä, jotka oman henkensä ja tulevaisuutensa uhalla lähtivät Saksaan hakemaan sotilaskoulutusta isänmaan vapauttamiseksi vieraan vallan alta. Näytelmän yhtenä sivuhenkilönä oli jääkäriliikettä vastustanut rovasti, joka lausui: Veljeni kauppaneuvos sanoo, että Suomi ei kykene tulemaan toimeen itsenäisenä.

Lausunto kuulostaa kovin samalta kuin nykyään niin yleinen "Suomi ei tule toimeen ilman maahanmuuttoa". Väittämä, joka on muuttunut totuudeksi koska sitä on hoettu riittävän kauan ja kovalla äänellä.

Suomi ei olisi kyennyt tulemaan toimeen itsenäisenä, jos se olisi sulkenut rajansa täysin. Arktinen maa ei kykene tuottamaan kaikkea tarvitsemaansa. Mutta Suomi on kyennyt tulemaan toimeen itsenäisenä, koska se on tehnyt yhteistyötä ja käynyt kauppaa muiden maiden kanssa.

Suomi tulee paremmin toimeen ilman vääränlaista maahanmuuttoa. Historiamme aikana olemme tarvinneet positiivisia vaikutteita ja erikoisosaajia sellaisille elämänalueille, missä oma tietotaitomme on ollut puutteellista. Mutta tulemme toimeen ilman destruktiivista maahanmuuttoa, sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät halua ottaa suomalaista työmoraalia, kulttuuria ja arvoja omikseen. Jokainen tällainen maahanmuuttaja on Suomelle haitallinen.

Virkamieskuntaamme on pesiytynyt selkärangaton joukko, joka on hyväksynyt haittamaahanmuuton. Heidän elämäntehtävänään tuntuu olevan suomalaisten arvojen musertaminen, moraalin rapistaminen, kansan ja kulttuurin korvaaminen toisella.

Jokaisen rehdin suomalaisen on toimittava yhteisen isänmaamme parhaaksi. Me emme saa alistua vaatimusten edessä. Meidän on puolustettava suomalaisuutta, se on meidän velkamme isoisovanhemmillemme, jotka tekivät Suomesta itsenäisen maan, velkamme isovanhemmillemme, jotka ankarina sotavuosina pelastivat maamme. Suomi taisteli talvisodassa, vaikka taistelu vaikutti epätoivoiselta. Nyt monet ovat henkisesti lannistuneet monikulttuurisuuden edessä. Mutta kuten vain kahdentuhannen jääkärin esimerkki osoittaa, pieni päättäväinen joukko voi innostaa muun kansan. On uskottava ja jaksettava, lannistavan mielialan keskelläkin.

Onneksi isänmaallisuutta ei ole vielä tehty rangaistavaksi. Tänäkin itsenäisyyspäivänä perheemme tie vie hautausmaalle. Jokaisella on kynttilä, joka lasketaan sankarihaudoille ja sytytetään vainajien muistoksi. Siellä lepäävät isoisämme, isoisoisämme, setämme ja isosetämme, jotka yhdessä aseveljiensä kanssa kerran pelastivat maamme joutumasta vieraan vallan, vieraan maailmankatsomuksen ja vieraiden siveellisten arvojen alle.

Siellä seisoessamme muistan aina Jääkärimarssin sanat: Kun painuvi päät muut kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Uutiskatsaus 49/2020

1. Onko poliitikkoa karvoihin katsominen?

Donald Trumpin hiustyylistä on kohkattu vuosikausia. Esitin jo kauan sitten oman teoriani: Trump pelasi shakkia Kim Jong Unin kanssa. Panoksena oli, että jos ei voita, joutuu käyttämään naurettavaa kampausta. Ottelu päättyi tasapeliin.
Nyt, kun Bidenin katsotaan voittaneen vaalit, voidaan turvallisesti nostaa keskusteluun myös se kummallisuus, että Bidenin tukka on tuuhentunut jatkuvasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Pidetään todennäköisenä, että hän on käyttänyt samaa plastiikkakirurgista menetelmää hiustenistutukseen kuin Trump.
Itse asiaanhan voi suhtautua pöyristyen, välinpitämättömästi tai naureskellen turhamaisuudelle. Huvittavaa on lukea ihmisten kommentteja aiheesta. Noin karkeasti ottaen kommentoijat voi jakaa kolmeen osioon:
1) Neutraalit, jotka eivät ota samalla tavalla kantaa kuin kaksi seuraavaa ryhmää eivätkä siksi ole kiinnostavia
2) Ne, joiden mielestä kyseessä on typerä turhamaisuus ja osoittaa vain lapsellisuutta
3) Ne, joiden mielestä kyseessä on poliittisesti järkevä veto, jolla saa enemmän ääniä
Huvittavaksi asian tekee se ilmeinen asia, että lähes kaikki ryhmään (2) kuuluvat ovat niitä, joiden äänestyspäätökseen vaikuttavat eniten imago ja ulkonäkö, ryhmään (3) kuuluvat taas niitä, joiden äänestyspäätökseen vaikuttavat eniten asiakysymykset.


2. Mihin jäi isoäidin kengännumero?

Venäjä aikoo uusia viisumikaavakkeensa. Kysymyspatteri on hengästyttävän pitkä. Jos viisumin aikoo hankkia siihen tarkoitukseen, että käy silloin tällöin rajan takana tankkaamassa, sen täyttämiseen menee pidempi aika kuin maassa viettämiseen.
Laskin listasta ainakin neljä kysymystä, joihin en edes osaa antaa vastausta sillä tasolla jolla edellytetään. Sekä yhden kysymyksen johon en edes Siperian keikan uhalla aio antaa täydellistä vastausta eli linkkejä kaikkiin käytössäni oleviin sosiaalisen median profiileihini. Oletan että myös tämä blogi sellaiseksi katsotaan ja sitähän minä en paljasta omakseni - или ты уже знаешь, Владимир? Ainakin pari kertaa on nimittäin kommenteissa leijunut Pietarin trollitehtaan mahorkan käry...


3. Varma valeuutinen

Venäläismedia löysi 17-vuotiaan venäläistytön, jonka uskoo olevan Vladimir Putinin lehtolapsi. Perustelujen litania oli pitkä, tärkeimpänä muiden yhteyksien lisäksi hämmentävä yhdennäköisyys. Uutinen voidaan kuitenkin turvallisin mielin julistaa valheeksi. Jos se nimittäin olisi totta, toimittajilla olisi jo riesanaan akuutti myrkytys, jolla ei olisi tietenkään mitään tekemistä Venäjän turvallisuuselinten kanssa.
Putin varjelee avioliitosta syntyneitä tyttäriäänkin sellaisella vaikenemisen muurilla, että sitä ei Venäjällä uskalla kukaan rikkoa. Onhan Putin sellainen kansallissankari, jonka uroteoista puuttuu enää Nobelin palkinto. Mutta eiköhän sellainenkin lähivuosina järjesty. Ei kuitenkaan poliitikkojen tapaan rauhanpalkinto, se olisi vähän liikaa. Sellainen kun on tapana myöntää vain 1-2 sotaa aloittaneille – nolla ei riitä, sillä miten hommaat rauhan ilman sotaa ja Putinin yli kaksi on enemmän kuin karsintaraja. Toisaalta Nobel-komitea on ennenkin onnistunut tämän kiertämään. Kun Winston Churchillille ei uskallettu myöntää rauhannobelia, hänelle myönnettiin kirjallisista töistään kirjallisuuden Nobel 1953. Putinin lienee turha toivoa kirjallisuusnobelia, mutta meriittejä luulisi löytyvän kemian Nobeliin.


4. Kauppa se on mikä kannattaa

47-vuotias espoolaista Citymarketia pyörittävä kauppias tienasi viime vuonna 96 tuhatta euroa ansiotuloa ja 827 tuhatta pääomatuloina. Tästä kertyi veroja reilut 313 tuhatta euroa.
En ole pätkääkään kateellinen eikä pitäisi kenenkään muunkaan olla. Sitä työtuntien määrää, mitä tuohon on pitänyt painaa, ei uskalla edes kuvitella. Kauppiaan työ on kaukana glamourista, sillä kuvista päätellen tuollainen isommankin puljun kauppias tekee tarpeen vaatiessa samaa hyllytystä kuin täällä Hornankuusen Höö-marketin kauppias. Eikä kyseessä ole mikään varma tulo, sillä yrittäjä ottaa aina riskin. Ja K-kauppias joutuu vaihtamaan aika monta kertaa paikkaa ennen kuin pääsee Citymarketin kympiksi. Kannukset on ansaittava ennen kuin tulot ansaitaan.


5. Verotus tuplana

Vasemmistolle ei tunnetusti riitä se, että ihmiseltä verotetaan hänen tulonsa; mikäli verojen ja kulujen jälkeen jää jotain säästöön, niin sitä sanotaan omaisuudeksi, jota taas pitää verottamalla rokottaa. Uusin uusvanha oivallus on tuoda progressiivinen verotus pääomatuloihin. Tarkoituksena olisi saada verotuloja vauraammilta, jolloin pienituloisempien verotusta voitaisiin helpottaa.
Ei sitten käynyt mielessä, että vauraammat kykenevät äänestämään jaloillaan? Ja vaikka eivät äänestäisi, niin pitkällä tähtäimellä tämä temppu muuttaisi jälleen kerran yhteiskunnan rakennetta siten, että tulonsiirroilla elävien osuus kasvaisi ja nettomaksajien pienenisi. Jolloin Curley-ilmiö voimistuisi entisestään ja heikentäisi yhteiskunnan hyvinvointia. Mutta väliäkö tällä niin kauan kuin Puolueella riittää vaalikarjaa. Ja sitähän saa lupaamalla enemmistölle etuja vähemmistön kustannuksella.


6. Poliiseille ympärivuorokautinen valvonta

Otsikko kertoi, että poliisia epäillään rasistisesta rikoksesta. Ensimmäisenä nousi päähän mielleyhtymä poliisista hakkaamassa pampulla neekeriä. Seuraavaksi ajatus ehti sen verran mukaan, että otsikon kirjaisimet eivät ole riittävän isoja siihen. Jolloin miellekuva korjautui poliisiksi joka on sanonut neekeriä neekeriksi.
Todellisuus oli kuitenkin muuta. Murhayrityksen tutkinnassa vangitun miehen takavarikoidusta kännykästä löytyi viestittelyä ylikonstaapelin kanssa. Ylikonstaapelin viesteistä löytyi maahanmuuttajien arvostelua selkein sanankääntein.
Siis yksityisviesteistä. Joilla ei ollut mitään tekemistä tutkittavan rikoksen kanssa. Johon jopa tutkittava osoittautui syyttömäksi.
Kyseinen poliisi on nyt pidätetty virantoimituksesta. Pitäisiköhän poliiseille asettaa ympärivuorokautinen tarkkailu siltä varalta, että vapaa-ajalla suusta tai näppikseltä lipsahtaa jotakin mamukriittistä? Ja pidättää virasta jos näin pääsee käymään? Tosin tällöin – mitä poliiseja tunnen ja heidän kanssaan olen matutyöstä jutellut – epäilen pahasti että Suomen poliisivoimat koostuisivat sen jälkeen yhden käden sormilla laskettavasta määrästä poliiseja. Jotka toisaalta työskentelevät onneksi valtakunnan suurimman uhan eli vihapuheen parissa. Eli ollos huoleton, poikas valveill’ on!


7. Kolehtia kasaan

Selkeään rasismiin – ainakin käräjäoikeuden mukaan – syyllistyi Kemin seudulla mies, joka kieltäytyi vuokraamasta asuntoa romanille. Mies oli puhelinkeskustelussa sanonut, että taloyhtiö voi paremmin, kun asukkaat ovat homogeenistä ryhmää. Mies väitti, että ei tarkoittanut etnistä ryhmää, vaan ensimmäisellä sijalla olivat työssäkäyvät, toisella opiskelijat ja kolmannella vanhuuseläkkeellä olevat. Tästä voi tietysti päätellä että potentiaalinen vuokralainen ei kuulunut mihinkään näistä. Samoin voi jotakin päätellä siitä, että miehen oli pitänyt kolmanteen perusteluun lisätä sana ”vanhuus”.
Oikeus ei uskonut perustelua vaan määräsi miehelle 11680 euroa sakkoja, 1250 euroa vahingonkorvauksia ja vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Saa nähdä onko taloyhtiö riittävän iso siihen, että kiitoksena kerättävä kolehti riittää nämä kattamaan.


8. Osuuttaan enemmän

Uudenmaan seudulla on 30-40 prosenttia koronatartunnoista todettu mamutaustaisilla. Väestönvaihto ei kuitenkaan ole vielä edennyt niin pitkälle, että mamuja olisi niin paljon edes Uudellamaalla. Lukema on osuuteen nähden vähintään kaksin- jopa kolminkertainen. Luvussa eivät edes näy Suomessa syntyneet mamutaustaiset, joten todellinen osuus on vielä suurempi. Eikä luvuissa ole otettu huomioon sitä, että haittamaahanmuuttajataustaisten osuus on vielä moninkertaisempi heidän osuuteensa nähden.
Virallinen selitys on se, että maahanmuuttajat työskentelevät esim. hoito- ja asiakaspalvelualoilla kantaväestöä enemmän. Tästä kuitenkin herää kaksi kysymystä:
1) Oletteko nähneet lukuja, joissa todettaisiin hoito- ja asiakaspalvelualoilla työskentelevien noin keskimäärin sairastavan koronaa tuolla prosentilla? Puhumattakaan siitä että keskityttäisiin vain suomalaisiin noilla aloilla työskenteleviin?
2) Jos kyseessä ovat hoito- ja asiakaspalvelualoilla työskentelevien sairastumiset, niin miten on mahdollista että eräässä väestöryhmässä tartuntamäärät ovat kymmenkertaisia, jos väestöryhmän työllisyysaste on noin kymmenen prosentin luokkaa?
Onneksi ylilääkäri uskaltaa vihjaista edes toisen puolen totuudesta: ”Uudellamaalla ongelmana ovat eritoten olleet Suomessa asuvat ei suomen- ja ruotsinkieliset henkilöt, jotka käyvät entisessä kotimaassaan sukuloimassa ja tuovat palatessaan mukanaan koronaa”. Se toinen puoli eli kantaväestöön nähden huomattavan suuri piittaamattomuus rajoitustoimista jätetään sentään kertomatta.


9. Luonnonvalintaa

Somessa leviää kampanja, joka käytännössä kehottaa levittämään koronaa. Eivätkö nämä voisi levittää vaikka kampanjaa, joka kehottaisi opettelemaan krooliuintia avannossa betonista valetuissa saappaissa? Uppoaisi samoihin ihmisiin, mutta ei haittaisi meitä muita ja parantaisi muutenkin kansakunnan geneettistä poolia, joka on haittamaahanmuuton ja sosiaalipummien tukemisen takia ottanutkin pahasti osumaa viime vuosina.


10. Pakko puhua asiaa

Pääspice Sanna Marin haluaisi, että jokainen Suomeen tuleva matkustaja testattaisiin koronan varalta. Asiaa. Sitten vielä karanteeni päälle, niin Suomi kukistaisi koronan pian, voitaisiin palata normaalielämään ja talous kiittäisi. Itse asiassa näin olisi jo tapahtunut, jos nämä toimenpiteet olisi tehty puoli vuotta sitten rajoitusten hölläämisen sijaan.
Se että Marin näin sanoo, ei todellisuudessa tarkoita sitä että hän näin haluaisi. Kyseessä on poliittinen peli suosion saamiseksi, kuten demareilla aina. Jos demarit arvioisivat kannatuksensa sillä nousevan, he olisivat valmiita kannattamaan hylkeenkuuttien ruiskuttamista kuoliaiksi DDT-suihkeilla elävältä nyljettyjen homoseksuaalien nahoista tehdyistä leileistä. Marin tietää, että tällaista testipakkoa ei saada aikaan ja sehän hänelle sopii, sillä kriisin ylläpito hiljasella liekillä on parasta demarien kannatukselle.
Se ei silti mitenkään poista sitä, etteikö Marinin näkemys tässä testausasiassa olisi aivan oikea, vaikkakin opportunistisessa tarkoituksessa tehty.


11. Rappiokulttuuria

Kun nyt alettiin kehua vihervasemmistoa, niin jatketaan samalla linjalla. Vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto moittii nykyistä politiikan kulttuuria rappiokulttuuriksi:
Aallon mukaan puolueet ovat jatkuvassa vaalikamppailun tilassa ja keskittyvät voimakkaasti brändien rakentamiseen, tunneviestintään ja julistuksiin. … ”Harjoitetaan identiteettipolitiikkaa ja mietitään, miten tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, joissa resonoivat tietyt arvot. Asiakysymykset vaihtuvat lifestyle-viestintään.” … Aalto painotti, että hänen kritiikkinsä koskee kaikkia puolueita. ”Kaikki puolueet tekevät paljon segmenttianalyyseja, katsovat, että tämä kiinnostaa meidän äänestäjiä. Tämä menee väärässä järjestyksessä.”
Täyttä asiaa. Ei ihmekään että Aalto ei kestänyt järjissään vihreiden puheenjohtajana.


12. Kirjallisuuskatsaus

Maanmainio Fingerpori-sarjakuva on jo parin vuoden ajan ollut käymistilassa, joka on osa normaalia strippisarjakuvan kehitysprosessia. Noin kymmenen vuoden jälkeen sarjakuvassa kaikki originaalit ideat on jo käytetty, jonka jälkeen se etsii tietään. Vaihtoehtoja on kolme: hiljainen hiipuminen pois, uudistuminen joka yleensä epäonnistuu tai sitten sen ihanteen saavuttaminen, jonka Tenavien piirtäjä Charles M. Schulz tiivisti toteamukseen ”Sarjakuvapiirtäjän työ on tehdä sama asia joka päivä toistamatta itseään”, jolloin sarjakuva selviää kymmenen vuoden kriisistään ja jatkuu vaikka ikuisuuteen.
Tuon kahdesta viiteen vuotta kestävän kymmenen vuoden kriisin aikana toisaalta syntyvät usein yksittäisinä ilmiöinä sarjakuvan suurimmat helmet. Yksi sellainen napsahti kohdalle viime viikolla Fingerporissa. Tosin se oli Fingerporille ominaiseen tyyliin ilmeisen monitulkintainen, mutta tulkintasivusto Rautalankaporin mukaan useimmat sen edes jollain tavalla ymmärtäneet tajusivat sen täsmälleen samoin kuin itselleni iski heti kuin miljoona volttia.
Stripin kaikissa kolmessa ruudussa oli hahmo lukemassa kirjaa. Ensimmäisen ruudun otsikkona oli ”40 vuotta sitten:” ja kirjana oli Neiti Etsivä. Toisen ruudun otsikkona oli ”Nyt:”, kirjana Soturikissat. Kolmannen otsikkona oli ”40 vuoden päästä:” ja kirjana Vanupuikko ilmastointilaite.
En koskaan lukenut ”Neiti Etsivää”, mutta sen tapaiset kirjat olivat nuoruudessani suosittuja. Ne sijoittuivat kokemaamme maailmaan ja olivat uskottavia. Tai sitten ne olivat scifiä, joka yritti kuvata millainen tulevaisuus olisi. Tämän hetken kirjoja, joita allekirjoittaneenkin jälkikasvu lukee, ovat juuri Soturikissat-sarja (olen vähän selannut, mutta en yhtään lukenut – suosin mieluummin aitoja soturikissoja, joista yksi eli Vösse parhaillaan makoilee tätä kirjoittaessa sylissäni). Soturikissoissa kyse on tuotteesta, jota kirjoittaa useampi kirjoittaja ja siinä seikkailevista kissaklaaneista. Ainakin jos olen oikein ymmärtänyt. Eli maailmasta, joka ei voi mitenkään olla totta, mutta jossa on joitakin reaalimaailman piirteitä. Vanhemmiten lapset ovat sitten siirtyneet esimerkiksi Nälkäpelin pariin, joka puolestaan on fantasian ja scifin yhdistelmää – mutta ei edes yritä olla uskottava tulevaisuudenkuvaus. Toisaalta eihän Asimovin Säätiö-sarjakaan ole enää nykypäivänä uskottava, mutta aikoinaan oli – ei ole Asimovin vika että viestintäteknologian kehitys ajoi ohi oikealta avaruusmatkailuun nähden. Itse pidän scifin muuttumisen tulevaisuuden hahmottelusta dystooppisiin epäuskottavuuksiin kehityksenä, jonka tiettynä nivelkohtana oli Gibsonin Neurovelho.
Entä sitten neljänkymmenen vuoden päästä? Eiköhän siinä vaiheessa ole hylätty todellisuus kokonaan ja sankarina seikkailee vanupuikko, joka naamioituu ilmastointilaitteeksi. Ehkä nykyisen tiedonsaannin aikakautena reaalisten kirjojen kirjoittaminen on liian vaikeaa, koska virheet huomataan helposti. Niinpä on helpompaa luoda omat sääntönsä, oma sisäinen logiikkansa jossa reaalimaailmasta ei tarvitse välittää. Tämä on lukijakunnallekin helpompaa, sillä tällöin voi päästä asiantuntijaksi alalla ilman että tarvitsee ymmärtää realiteetteja. Seurauksena on se, että percyjacksonit ja harrypotterit kiinnostavat, mutta realistiset sankarihahmot kuolevat pois.
En ole koskaan antanut Tolkienille anteeksi sitä, että hän enemmän tai vähemmän pani tämän kehityksen alulle.


13. Kannattaa katsoa kenet ryöstää

Kultasepänliikkeeseen asteli potentiaalinen asiakas ja pyysi nähtäväkseen paksua kultaketjua. Kyseinen korutyyppi tunnetaan alan yrittäjien keskuudessa nimellä ”juoksuketju”. Tämä oli ei-niin-potentiaaliseksi osoittautuneella ostajallakin mielessä, kun hän nappasi ketjun ja alkoi juosta ovelle. Piti olla helppo nakki, koska kultaseppäkin oli jo iäkäs mies, yli kuusikymppinen. Voro koki kuitenkin yllätyksen, kun muutaman kymmenen metrin pakomatkan jälkeen kultaseppä tarrasi pakoon juoksevan rosvon hupusta kiinni ja taltutti tämän apuun tulleiden lähiliikkeiden vartijoiden suosiollisella avustuksella.
Ei kannata ryhtyä juoksukisaan Karvosen kultasepänliikkeen omistajan kanssa. Teuvo Karvosen ennätys kolmentonnin esteissä on nimittäin 8.51,87 ja kunto on edelleen tallella. Kyseessä ei kuitenkaan ole edes puulaakin ennätys, joka on liikkeen perustajan, isäpappa Pentti Karvosen 8.45,4. Mikä oli muuten aikoinaan maailmanennätys kesällä 1955 reilun kuukauden ajan. Pikantti yksityiskohta on, että kyseessä ei ollut Suomen ennätys. Estejuoksussa, vaikka onkin perinteinen laji, alettiin hyväksyä maailmanennätyksiä vasta vuonna 1954, mutta Suomen ennätykset oli hyväksytty jo vuodesta 1952 alkaen. Olavi Rinteenpää oli juossut 1953 8.44,4, mitä ei liian varhain tehtynä hyväksytty ME:ksi. Pentti Karvosella on siis ollut hallussaan ME – itse asiassa kaksikin, sillä hän ehti rikkoa vuonna 1954 tehdyn Unkarin Sándor Roznyóin ennätyksen kertaalleen ennen kuin teki elämänsä parhaan tuloksen – mutta ei koskaan SE:tä.


Loppukevennys: I’ve Fugging had it!

Itävaltalaiskylä Fucking sai lopultakin tarpeekseen katukylttien varastelusta ja ulkopaikkakuntalaisten kuittailuista. Kylä päätti muuttaa nimekseen Fugging. Tätä voi kutsua markkinointimahdollisuuden totaaliseksi haaskaamiseksi. Luulisi että joku yritteliäs saisi matkamuistomyymälän kannattamaan pelkästään myymällä katukylttejä. Huomautettakoon muuten, että paikkakunnan lähin vähän isompi kaupunki, jonka hallintoalueeseen kylä muuten kuuluu, on Braunau am Inn. Jonka suurimman pojan kunniaksi kaupungin nimeksi voisi nyt sen vapauduttua ottaa Fucked Up.

Muistutamme, että Suomeen jäävät edelleen esimerkiksi Varkauden rantoja huuhteleva Siitinselkä, Turun kaupunginosa Pallivaha, Paltamon suurin lätäkkö Kivesjärvi ja kaikkihan muistavat Ruotsin puolelle jääneen Vittulan kylän Mikael Niemen mainiosta kirjasta Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

Uusinta: Peace, man!

Lukijalle: Sitten tämän jutun julkaisemisen on jaettu neljä Nobelin rauhanpalkintoa. Niistä kaksi keskimmäistä meni ihan kohtuullisesti kohdilleen, mutta vuosien 2017 ja 2020 rauhanpalkinnot menisivät tälle hutilistalle heittämällä. Vuonna 2017 palkinto myönnettiin ydinaseiden vastaiselle kampanjalle, mikä on vähintäänkin huvittavaa. Lähi-idän rauha kestäisi noin 48 tuntia, mikäli Israel luopuisi ydinaseestaan ja naapurimaat uskoisivat, ettei USA tai joku muu tule omilla ydinaseillaan tarvittaessa estämään holokausti 2.0:aa. Vuonna 2020 palkinto taas myönnettiin Maailman ruokaohjelmalle, joka yrittää ratkaista mahdotonta yhtälöä eli lopettaa nälänhädän kehitysmaissa puuttumatta niiden hillittömään väestönkasvuun. Eli toisin sanoen vain huonontaa tilannetta toimillaan, ainakin pitkällä tähtäimellä:

Alfred Nobelin kuoltua upporikkaana ilman jälkeläisiä hän testamenttasi omaisuutensa jaettavaksi vuosittain myönnettävinä viitenä Nobelin palkintona. Yksi näistä oli Nobelin rauhanpalkinto. Rauhanpalkinto poikkeaa kaikista muista palkinnoista siinä, että se on ainoa, jonka saajaa ei päätetä Ruotsissa. Sen jakaa Norjan kansanedustuslaitoksen eli suurkäräjien valitsema Nobel-komitea. Usein herättää ihmetystä, miksi ruotsalaisuuteen niin kiinteästi kuuluvista palkinnoista yhden myöntäminen on annettu ulkomaille. Selitys, kuten yleensä kummallisuuksissa, löytyy historiasta. Nobelin kuollessa Ruotsi ja Norja olivat personaaliunionissa eli niillä oli yhteinen hallitsija ja ulkopolitiikka, vaikka molemmat maat hoitivat sisäisiä asioitaan itsenäisesti. Ei tiedetä syytä sille, miksi Nobel päätti antaa rauhanpalkinnon nimenomaan Norjan eikä Ruotsin kansanedustuslaitokselle. Yleisimmin esitetty epäilys on, että tällöin rauhanpalkinto olisi poliittisesti riippumattomampi, koska ulkopolitiikasta päätti joka tapauksessa Ruotsi. Tämä meni siinä mielessä poskelleen, koska Norja itsenäistyi jo 1905. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, kun Ruotsi oli puolueeton ja Norja kuului NATO:oon, tämä herätti tietyissä piireissä närkästystä. Mikä tietysti oli oikein mukava asia.

Rauhanpalkintoja on jaettu 116 vuoden ajan, mutta 19 kertaa - lähinnä sotien takia - palkinto on jätetty jakamatta. Niitä on siis myönnetty 97 kappaletta. Koska palkinto voidaan jakaa useammalle vastaanottajalle, palkinnon on saanut kaikkiaan 104 henkilöä ja 23 organisaatiota. Pikantti yksityiskohta on, että palkinto on myönnetty 16 naiselle, mikä on enemmän kuin yhdelläkään toisella palkinnolla. Jokainen aviomies voi toki pohtia, onko jotain ironiaa siinä, että naiset ovat saaneet eniten nimenomaan rauhanpalkintoja.

Jos palkinto on myönnetty 97 kertaa, niin ei ole mikään ihme että joukkoon mahtuu huteja. Kyynikko sanookin, että varmin tapa saada Nobelin rauhanpalkinto on aloittaa pitkä, sekava sodanomainen tila ja vuosien levottomuuksien jälkeen solmia horjuva rauha. Niinpä onkin aiheellista listata kymmenen historian pahinta rauhanpalkintojen mokaa. "Mokalla" ei välttämättä tarkoiteta kiistanalaista, selvästi poliittista palkintoa. Tällaisista esimerkkejä ovat vuosien 1935 ja 1975 nobelistit Carl von Ossietzky ja Andrei Saharov. von Ossietzky oli pasifisti (mukava idea sinänsä, mutta ei toimi niiden kanssa jotka ovat valmiita tappamaan aseettomia) ja natsi-Saksan toisinajattelija siinä missä hänen myöhempi kollegansa Saharov toimi samassa tehtävässä Neuvostoliitossa. Molemmat palkinnot olivat poliittisia ja herättivät aikoinaan melkoista keskustelua. Kohtuullisen hyvin kohdilleen ne kuitenkin osuivat.

Mutta sitten Nobelin rauhanpalkinnon hutilyönnit, top 10:

10. Anwar Sadat ja Menachem Begin, 1978
Camp Davidin sopimus oli sinänsä menestys. Jimmy Carterin välityksellä neuvotellussa sopimuksessa Egypti suostui tunnustamaan Israelin olemassaolon ja Israel palauttamaan Siinain niemimaan Egyptille. Eivätkä maat ole sittemmin sotineet. Jimmy Carter sai itsekin rauhanpalkinnon 2002, ihan ansioista. Väitetään baptisti-Carterin presidenttikaudellaan ihmetelleen, miksi Israel ja arabit eivät kykene elämään keskenään sovussa kuten kelpo kristittyjen pitäisi.
Palkinnon ironia on sen saajien taustoissa. Begin oli aikoinaan kelpo Irgun-terroristi, joka oli vastuussa mm. pommiräjähdyksestä, jossa kuoli 91 brittihallinnon edustajaa. Ennen palkintoa häntä pidettiin kansalliskiihkoisena kovan linjan haukkana. Sadat puolestaan oli toisen maailmansodan aikana saksalaisten puolella ja sen takia vankilassa. Sodan jälkeen hän oli mukana Nasserin tekemässä vallankaappauksessa ja presidentin uskollinen avustaja kaikissa myöhemmissä Israelin vastaisissa sodissa. Nasserin kuoltua Sadat itse aloitti Jom Kippur -sodan 1973, vain viisi vuotta ennen Nobelin rauhanpalkintoa. Karman laki iski Sadatiin, hänet ammuttiin attentaatissa 1981 suorassa TV-lähetyksessä.

9. Frank B. Kellogg, 1929
Palkinto myönnettiin Kellogg-Briandin sopimuksesta, jossa kiellettiin sodankäynti politiikan välineenä. Sopimus solmittiin 1928. Kolme vuotta myöhemmin Japani hyökkäsi Kiinaan ja toinen maailmansota alkoi yksitoista vuotta myöhemmin. Siinä välissä käytiin mm. Gran-Chachon sota, Abessinian sota ja Espanjan sisällissota. Sopimuksen merkittävin saavutus oli se, että enää maat eivät uskaltaneet julistaa toisilleen sotia, hyökkäsivät ihan muuten vain muina miehinä.
Nobel-komitea ei ottanut yhdestä kerrasta opikseen, vaan myönsi sopimuksen ansiosta vielä toisenkin rauhanpalkinnon 1931.

8. Jody Williams ja ICBL, 1997
Palkinto maamiinojen vastaiselle kampanjalle. Kätevää Williamsille, joka on amerikkalainen. Onko tarvetta miinoittaa Kanadan vastaista rajaa, häh? Meksikon raja ehkä joo, mutta kyllä se siitä kunhan Trump rakentaa muurin. Toinen tunnettu maamiinojen vastustajahan oli prinsessa Diana, mikä on tietysti kätevä valinta saarivaltiossa elävälle. Ei liene sattuma, että palkinto myönnettiin heti Dianan kuoltua.
Lopputulos kampanjasta on ollut se, että Ottawan sopimuksen ansiosta maamiinoista on luovuttu niissä maissa, joissa tehtiin tarkat miinakartat eikä siviilejä kuollut niihin. Kun taas kehitysmaissa tästä ei nakata paskojakaan, ainoa lopputulos on ollut se että enää ei saa sivistyneitä miinoja, vaan pitää turvautua epäluotettavampiin tilapäisvälineisiin. Jalantynkä pystyyn jokainen, jonka mielestä meni putkeen.

7. Nelson Mandela ja Frederik Willem de Klerk, 1993
Palkinto tuli oikeasta aiheesta, mutta väärään aikaan ja vääriin osoitteisiin. Mandelalle olisi kuulunut rauhanpalkinto vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun hän oli onnistunut estämään Etelä-Afrikassa saman romahduksen, mitä tapahtui siirtomaissa eurooppalaisvallan päätyttyä. Ainakin toistaiseksi pakka on pysynyt jollain lailla kasassa Mandelan kuolemankin jälkeen. Mikä on todella kovan luokan suoritus, sillä toimivan järjestelmän rakentamista paljon vaikeampaa on hoitaa asia siten, että seuraajienkin aikana asia toimii.
Palkinnon puolustamiseksi on sanottava, että sinänsä ajatus oli hyvä. Valta siirtyi loppujen lopuksi rauhanomaisesti. Mutta siitä palkinto ei olisi kuulunut Etelä-Afrikan viimeiselle vähemmistöpresidentille de Klerkille. Eikä myöskään Mandelalle, joka sentään oli ollut 60-luvulla aseellisen taistelun kannattaja Umkhonto we Sizwen tehdessä verisiä terrori-iskujaan. Oikea osoite palkinnolle olisi ollut Etelä-Afrikan apartheid-hallinto, jota olisi edesmenneiden Verwoerdin ja Vorsterin tilalla edustanut viimeinen varsinainen apartheid-johtaja P. W. Botha. Osoittihan apartheid-hallinto empiirisellä kokeella, että kafferikin oppii käyttäytymään ihmisiksi, kun sitä istuttaa ensin 27 vuotta vankilassa.

6. Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin, 1994
Jasser Arafat: terroristi, jonka johtama PLO oli vastuussa sadoista kuolemista Israelissa ja ympäri maailmaa.
Shimon Peres: yksi vuoden 1956 sodan merkittävimmistä suunnittelijoista.
Jitzhak Rabin: puolustusministerinä murskaamassa 1980-luvun lopun ensimmäistä palestiinalaisten kansannousua.
Palkinnon aihe: Israelin ja Palestiinan rauhansopimus.
Lopputulos: Rauha Lähi-itään, israelilaisten ja palestiinalaisten yhteisymmärrys, arabien luopuminen Israelin hävittämisestä ... HERÄÄ PAHVI!

5. Al Gore ja IPCC, 2007
Palkinto ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä tyypille, joka asuu tuhannen neliön kartanossa, jonka energiankulutus on 20-kertainen normiin nähden ja lentää yksityissuihkarilla? Jep, uskottavaa. Mitä taas ilmastonmuutokseen tulee, niin mikä on nykytilanne?
Teorian kannattajat: tilanne on vain pahentunut.
Teorian vastustajat: ilmastonmuutos ei aiheudu ihmisen toimista.
Jotenkin kuvittelisi, että palkinto myönnettäisiin siitä että on saanut jotain aikaan eikä siitä, että huutaa asioiden olevan perseellään.

4. Henry Kissinger ja Le Duc Tho, 1973
Palkinnon perusteena olivat neuvottelut Vietnamin sodan lopettamiseksi. Eli kolmekymmentä vuotta enemmän tai vähemmän riehunut sota, jota rauhansopimus ei suinkaan lopettanut, ainoastaan poisti Yhdysvaltojen mukanaolon.
Kissinger toki siinä mielessä palkintonsa ansaitsi, että hän oli tullut remmiin vasta sodan jo riehuessa ja onnistui tosiaan neuvottelemaan USA:n pois sodasta. Tosin siinä matkan varrella hän oli ulkoministerinä osaltaan vastuussa sodan leviämisestä naapurimaihin.
Le Duc Tho puolestaan oli Vietminhin johtajia, sotinut kolmekymmentä vuotta armotonta sissisotaa jossa siviilien henki ei paljon painanut. Thon kunniaksi on myönnettävä, että hän kieltäytyi ottamasta palkintoa vastaan.

3. Norman Borlaug, 1970
Tämä on tietysti hyvin epäreilua Borlaugia kohtaan. Ei kai ole keksinnön tekijän vika, jos hänen keksintöään käytetään väärin. Ja tarkalleen ottaen tässä ei ole edes siitäkään kyse, vaan siitä että keksintöä käytettiin ennen kuin muita ongelmia yritettiin ratkaista. Joten kritiikki kohdistuu Nobel-komiteaan, ei Borlaugiin. Borlaug kehitti vihreän vallankumouksen, jonka ansiosta maataloustuotannon tehokkuus moninkertaistui. Tarkoituksena oli poistaa köyhyys ja nälänhädät maailmasta. Tämä olisikin onnistunut ilman kehitysmaiden tolkutonta väestönkasvua. Kuusikymmentä vuotta sitten maailmassa oli kaksi miljardia ihmistä. Nyt on seitsemän miljardia.
Kasvu on lähes täysin tapahtunut kehitysmaissa ja sen takia olemme kohta törmäämässä ihmiskunnan historian suurimpaan katastrofiin. Mikäli vihreää vallankumousta ei olisi koskaan ollut, tätä ei tapahtuisi vaan väkiluku olisi pysynyt noin kahdessa-kolmessa miljardissa, koska kehitysmaissa ei olisi ruoka riittänyt. Tai sitten olisi tietysti voitu hoitaa asia siten, että olisi ensin laitettu kehitysmaiden väestönkasvu aisoihin ja poistettu köyhyys vasta sitten. Nyt seuraus väestönkasvusta on se, että kehitysmaalaiset muuttavat sivistysmaihin ja samalla sivistysmaat muuttuvat kehitysmaiksi.

2. Barack Obama, 2009
Palkinto myönnettiin virallisen perustelun mukaan "puheista ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta". Tämä oli häveliäs kiertoilmaisu todelliselle palkinnon myöntämisen syylle, joka voidaan ilmoittaa lyhyesti "neekeriydestä".
Ihan noin niinkuin ajatuksena, muistaako joku jossain valtiomiestä joka ei olisi puhunut ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta? Sitä paitsi Nobelin testamentissa käytetään sanamuotoa "tehnyt eniten...", mutta kai puhuminen on jo savolaisittain aloittamista vaille tekemistä. Tosin Obamalla on ollut kahdeksan vuotta aikaa, eikä hän ole vielä aloittanut.

1. Euroopan Unioni, 2012
Jos tämän palkinnon olisi tarkoitus kiittää rauhan säilyttämisestä, niin se tuli kyllä viisikymmentä vuotta myöhässä. Tai ainakin kaksikymmentä, jos hyväksytään hyvät aikomukset. Tämän myöntäminen 2012 oli jo vittuilua. Tai julmaa pilaa.
Euroopan unionin palkitseminen kansainvaellusten kynnyksellä oli ihan sama kuin Neville Chamberlain ja Adolf Hitler olisi palkittu 1938 Münchenin sopimuksesta. Tai itse asiassa Nobel-komitealla kävi Hitlerin kanssa hyvä tuuri. Rauhanpalkinnon saaja päätetään myöhäissyksyllä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin syyskuun viimeisenä päivänä 1938, jolloin se tapahtui liian myöhään vuoden 1938 Nobelia ajatellen. Sopimus keväällä, ja taddadadaa, Nobel syksyllä 1938. Seuraavalle vuodelle Hitlerille ehdottetiinkin Nobelia, mutta komitea oli jälleen onnekas ja sota ehti alkaa 1. syyskuuta. Olisi Aatu saanut vähän pidätellä hyökkäystään, olisihan se ollut komeaa pistää stukat ja panssarit liikkeelle tuoreena rauhannobelistina. Aivan kuten Euroopan unioni paistattelee päivää munattomana ja aikaansaamattomana tuoreena nobelistina matukriisin kanssa.

Viimeinen siirto

Washingtonissa, lähitulevaisuudessa

Presidentti Joe Biden laski paperin kädestään luettuaan sen vielä kerran.
- Okei. Olen kuullut näkemyksenne. Päätökseni on että hyväksyn. Tulkoon Kim sitten tänne. Jos sillä voidaan säästää ihmishenkiä, niin sitten.
Varapresidentti Kamala Harris rykäisi.
- Sanon eriävän mielipiteeni. Kim yrittää roikkua vallassa viimeiseen asti. Tämä on hänen peliään, yrityksensä pysyä vallassa, epätoivoinen sellainen.
Biden poimi paperin uudelleen käteensä.
- Luetaanpa vielä kerran oleellinen kohta: ”Olen valmis luopumaan vallasta ja lakkauttamaan Korean demokraattisen kansantasavallan. Pyydän Yhdysvaltain presidenttiä ottamaan minut ja valtuuskuntani vastaan välittömästi neuvotteluja varten. Lentokoneeni on lähtövalmiudessa kohti Washingtonia. Lähdemme tunnin kuluessa myöntävästä vastauksestanne. Olkaa ystävällinen ja ottakaa meidät vastaan, inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi. Vallanvaihdon on tapahduttuva mahdollisimman verettömästi.”
Harris hymähti.
- Kim ei välitä mistään muusta inhimillisestä kärsimyksestä kuin omastaan. Hänen valttikorttinsa meidän suhteen ovat pelatut. Tiedustelulähteidemme mukaan hänellä on aikaa vain pari vuorokautta, maksimissaan. Uho oli hirmuinen. Muistellaanpas millaisia viestejä hän on aiemmin lähettänyt. Uhkasi hukuttaa meidät tuleen ja omaan vereemme. Bluffia. Hänen mannertenväliset ohjuksensa eivät ole valmiita. Hänellä ei ole mitään millä uhata meitä. Hän on nyt tajunnut tämän ja yrittää vielä viimeisen kerran pehmeydellä. Emme neuvottele hänen kanssaan, se on minun neuvoni.
Biden katsoi varapresidenttiään terävästi.
- Kiitos, arvostan näkemystä. Mutta toisaalta emme voi menettääkään mitään neuvottelemalla. Otamme Kimin vastaan. Lähettäkää viesti Pjöngjangiin.


Pjöngjangissa, viisitoista minuuttia myöhemmin

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong Un tunsi vatsahappojen vaivaavan entistä pahemmin. Suussa käryävä savuke ei oloa parantanut. Diktaattori, niinpä niin. Ei enää kovin kauan. Nyt se oli vihdoinkin alkanut. Kansa oli noussut ja armeija ei enää totellut kuin puolivillaisesti hänen komentojaan. Nimellinen diktaattori. Vieläpä tavalla jota muut eivät aavistaneet. Lopulta hän avasi suunsa.
- Onko meidän todellakin pakko…
- ON! Kirotut jenkki-imperialistit ovat tuhonneet meidät! Meidän on toimittava, kostettava heille ja pelastettava itsemme! Täällä olemme mennyttä!
Kim Yo Jongin silmät leimusivat. Normaalitilassakin johtajan pikkusiskon katse oli sellainen, että sitä vain harva kesti. Nyt hän oli hysteerinen, raivoissaan ja turhautunut. Isoveli taipui, kuten oli aina taipunut.



Sunanin kansainvälinen lentoasema, kymmenen minuuttia myöhemmin

Lähetystöneuvos Jack Wilson oli juuri saapunut Pekingin-lennoltaan. Hän katsoi kiitoradalle rullaavaa Iljushin Il-62 -konetta. Vajaata tuntia myöhemmin hän antoi raporttinsa suurlähetystössä. Tiedustelusta vastaava kollega nyökytteli mietteliäänä ja varmisti vielä kerran kellonajat Wilsonilta. Samoin sen, että tämä ei odotteluaikanaan ollut nähnyt kenenkään nousevan koneeseen.
Paria tuntia myöhemmin CIA:n päämajassa Langleyssa analyytikot laskivat aikoja yhteen ja totesivat Pohjois-Korean diktaattorilla olleen todellakin kiire. Pjöngjangista oli kahdenkymmenen minuutin ajomatka lentokentälle. Kun huomioi milloin Bidenin vastaus oli lähetetty, niin Kimin oli täytynyt olla jo valmiiksi lentokoneessaan odottamassa.
- Taisi olla matkalaukut pakattuna ja valmiina suuntaamaan Iljushinin minne nyt vain otetaankaan vastaan, ettei kävisi kuten Ceaucesculle aikoinaan, naureskeli yksi analyytikoista.


Anchoragen lentokenttä, Alaska, seitsemän tuntia myöhemmin

Koryo Airin vanha venäläinen Iljushin Il-62 nousi jälleen ilmaan välitankkauksen jälkeen. Ron Stevens katsoi loittonevan koneen perään. Hänen työvuoronsa oli juuri päättynyt, viimeinen työtehtävä oli ollut tuon vanhan venäläisen romun tankkauksen valvonta. Stevens tiesi mistä oli kyse, uutiset olivat paljastaneet tilanteen vain puoli tuntia ennen koneen laskeutumista. Kim Jong Un oli matkalla Washingtoniin neuvottelemaan. Sitä uutiset eivät kertoneet, mitä kautta, mutta Stevensille oli lentokonehulluna asia päivänselvä. Hän muisti ulkoa jokaisen vähänkin merkittävän lentokonemallin ominaisuudet. Iljushinin maksimaalinen lentomatka oli tasan kymmenentuhatta kilometriä. Se oli paljon sen aikaiseksi koneeksi, mutta ei vanha Iljushin mikään Airbus ollut. Se tarvitsi välttämättä välitankkauksen selvitäkseen Pohjois-Koreasta Washingtoniin. Anchorage sattui olemaan vähiten huono käytettävissä olevista vaihtoehdoista.
Pari tuntia myöhemmin Stevens istui kotonaan tietokoneen ääressä ja hörppi kahvia. Hän ei tietenkään ollut koskaan nähnyt Pohjois-Korean kansallisen lentoyhtiön konetta, joten informaatio kiinnosti. Muutamassa hetkessä hänelle kävi ilmi, että maan lentolaivastoon kuului neljä Il-62 -tyypin konetta. Kaksi niistä oli johtaja Kim Jong-unin henkilökohtaisessa käytössä. Toinen oli hänen varsinainen koneensa, toinen rahti- ja varakone. Stevens löysi aikansa etsittyään kuvat molemmista koneista ja rypisti otsaansa. Kaikki ei täsmännyt. Ilmeisesti Kim oli sittenkin ottanut henkilökohtaiseen käyttöönsä toisen niistä kahdesta muusta koneesta, taitavat omat linnut olla huollossa. Stevens etsi kuvat myös näistä kahdesta. Sitten hän rypisti otsaansa yhä enemmän ja soitti hetken kuluttua puhelun.


Raseon, Pohjois-Korea, samaan aikaan

Choi Won-tae ajoi kohti tehdasta huomatessaan maantien viereisellä radalla kulkevan junan. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa juna. Tämä oli SE juna. Johtaja Kimin henkilökohtainen juna. Choi ohitti mateluvauhtia etenevän junan ja kurvasi autonsa kohti asemaa. Sillä Choi ei ollut mikään pohjoiskorealainen työläinen. Heillä ei olisi autoja. Choi ei ollut edes puoluepamppu. Eikä hän ollut edes pohjoiskorealainen. Choi oli eteläkorealainen teollisuusmies, joka työskenteli Raseonin erikoistalousalueella. Tarkalleen ottaen hän oli myös Etelä-Korean tiedustelupalvelun agentti, mutta syvällä piilossa. Nyt hän päätti ottaa riskin ja selvittää, mitä oli tapahtumassa. Olihan Pohjois-Korea ajautumassa enemmän tai vähemmän kaaokseen, vaikka täällä Venäjän rajan tuntumassa olikin rauhallista.
Choi oli kadottanut junan näkyvistään ylittäessään tunnelin, jonka ali rautatie meni. Hän kuitenkin arvioi ehtivänsä asemalle ennen junaa. Sinne asti hän ei päässyt. Tiesululla kansanpoliisi pysäytti hänet. Choi esitti paperinsa ja selitti kääntyneensä väärään suuntaan. Kumma kyllä, selitys meni läpi.
Välittömästi tehtaalle päästyään Choi kaivoi kassakaapista esiin satelliittipuhelimen. Jos jäljittävät tämän, niin sittenpähän jäljittävät. Nyt ovat niin isot asiat kyseessä, että paljastumisen riski on otettava. Tunnistusfraasien jälkeen hän ilmoitti asiansa lyhyesti:
- Turvatoimista päätellen Kim, tai sitten joku muu iso pamppu, on täällä. Juna on täällä ja kuka muu sitä muka saisi käyttää?


Tumangangin-Khasanin raja-asema, pari tuntia myöhemmin

Pohjoiskorealaisten vierastyöläisten joukko ylitti rajalinjan. Tämä ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Venäjän itäisissä osissa työskenteli kymmeniätuhansia pohjoiskorealaisia nälkäpalkalla. Tarkemmin sanoen palkka ei ollut nälkäpalkka, mutta se mitä hallitus salli käteen jätettäväksi, oli. Valtaosa rahoista siirtyi suoraan Pohjois-Korean loputtomaan ulkomaanvaluutan tarpeeseen. Saa nähdä mitä tästä nyt sitten seuraa, tuumaili tullimies Vasili Petrov katsoessaan taas yhden työläisen passia. Chang Sop Choe, siinä sanottiin. Onpa hämmentävän hyvinsyöneen näköinen mies pohjoiskorealaiseksi, Petrov ajatteli. No, leimoista päätellen on käynyt Vladivostokissa ennenkin ja saanut ilmeisesti siellä syödäkseen. Eivätkä kädet näyttäneet rakennusmiehen käsiltä, lienee siis joku esimies eli salaisen palvelun agentti. Petrov huomasi toisella tiskillä olevassa joukossa pari naistakin, molemmilla näkyi olevan lapsia mukana. Ihan näpsäkän näköisiä, kyllähän noita sutisi, Petrov tuumi. Mutta eivät selvästikään kuulu tähän työmiesten ryhmään, taitavat olla diplomaattien vaimoja menossa Nahodkan konsulaattiin. Mikä taas hoitaa näiden työmiesten asioita naapurikaupunki Vladivostokissa.


Langley, CIA:n päämaja, pari tuntia myöhemmin

- Anchoragen aluetoimistosta lähettivät tämän viestin. Siinä Kimin lentokoneessa on jotain hämärää.
- Mitä?
- Siellä on joku lentokonehullu kenttätyöntekijä. Oli vertaillut sitä konetta niihin koneisiin, joita Pohjois-Korealla on käytössä. Väittää että koneeseen on tehty muutoksia.
- Ja minkähänlaisia?


Vladivostok, Venäjä, samaan aikaan

Pohjois-Korean tiedustelupalvelun eversti Yo Ryon Sik ojensi passit ryhmälle.
- Nämä ovat täydelliset Sveitsin passit. Maahantuloleimat ovat kunnossa. Lentoliput Moskovaan ovat ensimmäiselle ryhmälle heti seuraavaan koneeseen ja sieltä Rion koneeseen välittömästi. Toinen ryhmä lähtee huomenna samalla kuviolla. Perillä saatte peitehenkilöllisyydet, joilla on Brasilian kansalaisuus. Saksaahan te osaatte kaikki opiskeluajoiltanne sen verran, että Sveitsin passi on uskottava, mutta portugalia ette, joten Brasilian passeja ette voi käyttää vielä.
Kim Yo Jongin silmät leimahtivat taas.
- Miksi emme lähde kaikki yhdessä?
- Turvallisuus. Isompi ryhmä herättäisi huomiota. Johtajan perheen saattaa joku tunnistaa, etenkin jos mukana on seurue, se herättää epäilyksiä. Teidän todennäköisyytenne selviytyä Brasiliaan on paljon suurempi, mikäli matkustatte eriksenne. Eihän teitä tunneta.
Nainen rauhoittui. Eversti oli aivan oikeassa. Isoveli tunnettiin, häntä ei.
Everstin poistuttua Kim Jong Un liikahti hermostuneesti.
- Jos yrittäisimme, voisimme vielä perua tehtävän. Meitä tullaan jahtaamaan maailman ääriin, jos…
- EI! Meidän on kostettava! Me uhkasimme amerikkalaisia, he eivät uskoneet.
- Uhkasimme heitä ohjuksilla. He tiesivät sen bluffiksi. Ei meillä ole ohjusta, joka yltäisi San Franciscoon…
- HE OVAT TUHONNEET MEIDÄT! ME TUHOAMME HEIDÄT!
Kim Yo Jongin katse oli fanaattinen ja isoveli painoi päänsä. Pikkusisko leppyi ja sanoi rauhallisella äänellä:
- Sitä paitsi, emme voisi enää pysäyttää vaikka yrittäisimme. Kello on jo noin paljon.


Washingon, reilua tuntia myöhemmin

Ronald Reaganin kansainvälinen lentoasema sijaitsee poikkeuksellisesti lähes kaupungin keskustassa, Potomac-joen suulla. Matkaa Valkoiseen taloon on vain neljä kilometriä ja Pentagoniin kaksi. Koneet lentävät suoraan kaupungin yli laskeutuessaan kentälle. Niin teki myös eräs tietty Iljushin Il-62. Sen kapteeni Jang Se Hong piti itsepäisesti lentosuuntansa, vaikka jo kymmenen minuuttia aiemmin lennonjohto oli huomauttanut hänen lentävän liian korkealla. Jang oli vastannut ja pyytänyt lennonjohdolta uutta lähestymissuunnitelmaa. Hän ilmoitti huomanneensa virheensä ja tekevänsä uuden lähestymiskierroksen.


Langley, CIA:n päämaja, vain muutaman kilometrin päässä, samaan aikaan

- Mitä helvettiä tapahtuu, johtaja huusi.
- Epäilemme, että pohjoiskorealainen matkustajakone ei kannakaan mukanaan Kimiä, vaan aikoo pommittaa Washingtonia!
- Siis mitä!
- Saimme viisitoista minuuttia sitten eteläkorealaisilta raportin, että Kim on todennäköisesti havaittu lähellä Venäjän rajaa vain muutama tunti sitten. Ja Alaskassa joku lentokoneharrastaja huomasi, että Kimin lentokoneeseen on modifioitu leveämpi rahtiovi. Mitä itse päättelisit näistä?
- Määrätkää kone laskeutumaan heti johonkin syrjäiselle kentälle. Ja hävittäjät ilmaan, ampukaa alas minun vastuullani jos ei tottele.
- Tehty jo. Mutta kone on kohta jo Washingtonin yllä…


Washingtonin taivaalla, samaan aikaan

Viimeisen kolmenkymmenen sekunnin ajan lennonjohto oli käskenyt konetta kääntymään välittömästi takaisin. Jang ei välittänyt korvissaan kaikuvista huudoista, vaan jatkoi eteenpäin.
Rahtiluukun oven avauduttua kiskoja myöten liukui tuhansia kiloja painava metalliesine, nytkähti hetken ja putosi tyhjyyteen. Kapteeni Jang tunsi koneen heilahduksen. Odottamatta rahti-insinöörin kuittausta hän nosti koneen nokkaa ylemmäs ja käänsi moottorit täydelle teholle jo ennen luukun sulkemista. Koneen selviytymismahdollisuudet olivat kohtalaisen hyvät. Silti Jang tiesi, että tämä oli käytännössä itsemurhatehtävä, johon hän ja muut miehistön jäsenet olivat suostuneet vain pelastaakseen perheidensä hengen. Vaikka he onnistuisivat laskeutumaan – seuraava sopiva lentokenttä oli vain reilun kymmenen minuutin lennon päässä Richmondissa – kuka tietää mikä siellä odottaisi?
Ihmisten välisissä konflikteissa oli käytetty ydinaseita aiemmin vain kahdesti. Ensimmäisen ja toisen kerran välillä oli kolme päivää. Toisen ja kolmannen ydinpommin pudotuksen välillä oli noin seitsemänkymmentäviisi vuotta. Pohjois-Korean ydinase oli ajastettu räjähtämään neljäsataa metriä maanpinnan yläpuolella. Siinä korkeudessa, jossa pommin detonaattorin piti laukaista tavanomainen räjähdysaine varsinaisen ydinräjähteen ketjureaktion käynnistämiseksi se oli sivutuulen takia ajautunut täsmälleen Valkoisen talon yläpuolelle.

Uusinta: Ulkoluvun paluu

Lukijalle: Yhä enemmän vaikuttaa siltä, että ajattelu ulkoistetaan Googlelle. Mutta jos ei ole kontekstia, mihin tiedon yhdistää, on informaatio täysin hyödytöntä:

Oulun siika pyhä kala. Tuttu riimi lähes kaikille. Mutta ikäpolvia erottava kysymys onkin, miten menevät ne loput? Oikea vastaus on Oulujoki - Siikajoki - Pyhäjoki - Kalajoki - Lestijoki - Perhonjoki - Ähtävänjoki - Lapuanjoki - Kyrönjoki. Tai sitten jokin muu versio. Menee kansakoulun käyneiltä, mutta ei yleensä enää peruskoulusukupolvelta. Entäs sitten Ruuben - Simeon - Leevi - Juuda - Dan - Naftali - Gad - Asser - Isaskar - Sebulon - Joosef - Benjamin? Yli viisikymppisten sukupolvi osaa tämän luetella, mutta alle kaksikymppiset eivät välttämättä edes tunnista listaa Jaakobin poikien nimiksi.

Aikoinaan, kun lähdeteokset olivat harvinaisia, ulkoluku oli ymmärrettävä tapa opetella asioita. Eräällä tavalla se jatkoi ihmiskunnan historiallista perinnettä. On havaittu, että luku- ja kirjoitustaidottomilla heimoilla on usein hämmästyttävä ulkomuisti. Kirjojen yleistyttyä ulkoluvun merkitys väheni koululaitoksessa pikkuhiljaa. Vielä 1920-luvulla syntyneet osasivat luetella ulkomuistista pitkät pätkät Vänrikki Stoolin tarinoita, mutta 1950-lukulaiset ainoastaan lukivat niitä. Tosin varmasti vielä 1980-luvulla syntyneilläkin oli joitakin sellaisia opettajia, jotka vaativat vielä joidenkin litanioiden ulkoa opettelua. Vaikka ne varsin hyödyttömiä olivatkin, kuten Pohjanmaan joet. Helvettiäkö tekee tiedolla, että Kalajoesta seuraava on Lestijoki? Ja sitä paitsi mitä ihmettä tässä on Siiponjokea, Himanganjokea ja Pöntiönjokea vastaan? Ne kaikki ovat Kalajoen ja Lestijoen välissä. Eli jos huristelee autolla Pohjanmaan rannikkoa etelään ja haluaa lapsille elvistellä Kalajoen ylityksen jälkeen joen lähestyessä, että "Katsokaas, tuolla on sitten Lestijoki" ja sitten kohdalle osuessa onkin kyltti "Siiponjoki". "Oho, sori... jatketaan matkaa." Ja viisi minuuttia myöhemmin: "No tuossa tulee Lestijoki ... eikun sehän olikin Himanganjoki." Viisi minuuttia lisää. "No tuolla se Lestijoki on ... tai siis Pöntiönjoki." Seuraavat viisi minuuttia: "Mikähän joki se tuolla mahtaa olla ... no sehän olikin Lestijoki!". Jonka jälkeen sitten saavutaankin Perhonjoelle - kunhan on ensin ylitetty Viirretjoki, Lohtajanjoki, Koskenkylänjoki ja Kälviänjoki. Niin että menikö putkeen, häh?

Onko siis ihme, että ulkoluvusta on luovuttu? Ja hyvä niin. Toki kai vieläkin opetellaan joitakin perusjuttuja ulkoa, kuten se "saksalainen hääyö" eli an - auf - hinter - in - neben - über - unter - vor - zwischen. Eli ne prepositiot jotka vaativat tietyssä tilanteessa akkusatiivia ja toisessa datiivia. Sitten pitäisi vielä muistaa missä tilanteessa kumpaakin. Perkele. Minähän en oppinut koulussa yhtään mitään ulkoa. Tai ainakin unohdin kaiken heti ulkomuistikokeesta selvittyäni. En koko lukioaikana oppinut edes toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa ulkoa. Tai no, siinä ja siinä. Olisin YO-kirjoituksissa saanut sen ulkomuistista sentään oikein, mutta katsoin parhaaksi varmistaa taulukkokirjasta.

Ulkoluvun sijaan on keskitytty enemmän asioiden syvällisempään ymmärtämiseen, mikä on periaatteessa hyvä asia. On ajateltu, että kaiken voi tarvittaessa tarkistaa lähdeteoksista, joten miksi opetella ulkoa. Tästä seuraa kuitenkin kahdenlaisia ongelmia.

Ensinnäkin on mahdotonta ymmärtää asioita, elleivät jotkin perusasiat ole hallussa. Lukemansa on pystyttävä assosioimaan. Otetaan esimerkki, nappasin hyllystä vanhan lastenkirjan jossa esitellään maailman ilmiöitä. Satunnaisesti avattuna osui kohdalle teksti Monte Cassinon luostari. Katsotaanpa alaviitteillä, mitä pitää tietää että tekstin alku avautuisi edes kohtalaisesti tai jopa hyvin:
Cassinon vuorella oli roomalaisten aikana (1) kaksi temppeliä, jotka oli omistettu Jupiterille ja Apollolle (2). Pyhä munkki (3) nimeltä Benedictus ryhtyi vuoden 529 (4) vaiheilla rakentamaan sinne kristillistä luostaria, jossa hän vietti lopun elämänsä laatien perustamansa uskonnollisen järjestön, Benediktiinien munkkikunnan säännöt (5). Neljä kertaa Monte Cassinon luostari tuhoutui ja aina se rakennettiin samalle paikalle uudestaan samanlaiseksi. Vuonna 589 tulivat lombardit, 833 saraseenit (6), 1349 ankara maanjäristys (7) ja 1944 (8) kaksi kuukautta kestänyt ilmapommitus...
(1) On tajuttava, että roomalaiset eivät tässä viittaa nykyisen Rooman kaupungin (oletetaan että lukija tietää Rooman) asukkaisiin, vaan Rooman valtakuntaan.
(2) Hyvä tietää, että Jupiter ja Apollo eivät ole mitään henkilöitä tai planeettoja.
(3) Munkki ei tässä tarkoita hillomunkkia.
(4) Tiedettävä suurin piirtein, mitä tarkoittaa vuosi 529 - dinosauruksia ei enää ole, kristinusko hallitsee Euroopan ydinosia.
(5) Taustatieto munkkiveljestöjen ideasta helpottaa huomattavasti luostarin tarkoituksen ymmärtämistä.
(6) Ymmärrettävä, että lombardit ja saraseenit tarkoittavat kansoja ja kansainvaellusten aikakauden tunteminen auttaa.
(7) Alueen kuuluminen maanjäristysvyöhykkeeseen on aiheellista ymmärtää.
(8) Tiedettävä, että vuonna 1944 käytiin toista maailmansotaa.
Ei tästä tule yhtään mitään, elleivät tietyt perustiedot ole päässä. Jokaista asiaa ei voi tarkistaa kesken lukemisen.

Toiseksi - ja tämä tavallaan liittyy edelliseen - tieto jää pinnalliseksi. Kun katsoo, mitä lapsilla teetetään, niin heidän on tehtävä usein tutkielmia aiheista, joissa oma osaaminen perustuu copypasteen. On toki hyvä opetella kirjoittamaan tutkielmia, mutta pitäisi myös oppia ymmärtämään, että oikeasti niitä tehdään vain aiheista, jotka ymmärtää syvällisesti.

Kun lapsilla teetetään asioita, joihin ainakaan osan kognitiiviset kyvyt eivät riitä, jäävät perusasiat oppimatta. Ja ne voisi oppia sillä demonisoidulla ulkoluvulla. Kun nykypäivänä jokaisella on netti taskussa, asiat voi todellakin tarkistaa hetkessä. Ja entistä enemmän kyse on siitä, että tietoa pitää osata suhteuttaa. Eikä sitä voi suhteuttaa, ellei ole perustietoa. Kuten edellä olevasta esimerkistä nähtiin, ei jokaista asiaa voi aina tarkistaa.

Eräs suosikkisivustoistani on Feissarimokat. Sieltä löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun koulussa ei vaadita perusasioiden ulkoa oppimista.
Yleissivistykseen kuuluisi tietää esimerkiksi, että:
- Lontoo ei ole Amerikassa
- mitä eroa on grammoilla ja kaloreilla
- kilo on etuliite eikä massan yksikkö
- kinkkua ei ole tehty "jostain materiaalista"
- talousongelmat eivät ratkea antamalla kaikille lottovoitto
- kyllä, 1,5 on sama kuin yksi ja puoli tai 40 % alennus ei tarkoita, että hinta olisi 60 euroa
- Martti Luther ja Martin Luther King ovat kaksi eri henkilöä
- mikä on Hitlerin sukunimi, ei ainakaan Stalin
- on hyvä osata vähän vieraita kieliä
- Suomen itsenäisyys ja vuosiluku ovat eri asia
- pistorasiaa ei kannata sorkkia jos ei tiedä mitä tekee
Ja lopuksi voi vielä tehdä yleistietotestin Feissarimokien tyyliin.

Koska tieto on nykyään helposti saatavilla, on entistä tärkeämpää, että perusasiat ovat hallussa. Kunhan tämä on tajuttu ja hyväksytty, uskon että koululaitoksessa palataan opettelemaan perusasiat ulkoa. Kunhan ei opetella ulkoa hyödyttömiä litanioita, vaan asioita jotka auttavat hahmottamaan tietoa. Ei ole mitään järkeä osata Pohjanmaan jokia ulkoa, mutta on hyvä tietää mikä Suomen maakunta kärsii pahiten tulvista.

Nykytekniikalla ulkoluvun toteuttaminen olisi yksinkertaista. Ohjelmoidaan tietokoneelle kysymyspatteri, josta se arpoo sata kysymystä. Kolmen eri kategorian kysymystä, vaikka seuraavasti historiasta:
- 30 A-kysymystä, jotka tulevat aina.
"Minä vuonna Suomi itsenäistyi?"
a) 1812 b) 1917 c) 1944 d) 1995
- 100 B-kysymystä, joista arvotaan neljäkymmentä.
"Millä vuosikymmenellä käytiin ensimmäinen maailmansota?"
a) 1900- b) 1910- c) 1920- d) 1930-luvulla
- 200 C-kysymystä, joista arvotaan kolmekymmentä.
"Kuka seuraavista oli Ison-Britannian pääministeri?"
a) Winston Churchill b) Benito Mussolini c) Franklin D. Roosevelt d) Josif Stalin
Peruskoulusta ei saa päästötodistusta, ellei saa vähintään 90/100. Joka oppiaineessa.

Uutiskatsaus 47/2020

1. Taas kerran uusi uutinen

Olen jo mennyt laskuissa sekaisin, kuinka monetta kertaa kerrotaan ”yllättävänä tietona” se, että Helsingissä riehuu suomalaisia ryösteleviä haittamaahanmuuttajajengejä. Tällä kertaa kerrotaan, että kyseessä on toistasataa nuorta haittamamua ja muistetaan mainita, että joukossa on myös joitakin suomalaisia. Niin sitä oppii huonoille tavoille huonossa seurassa.
Selitykseksi annetaan, että tekijät ryöstävät merkkivaatteita suoraan päältä, koska on käynyt selväksi ” ettei hänellä ole yhteiskunnan hyväksymiä keinoja hankkia tuhat euroa maksavaa vaatekertaa.” En tiennytkään että yhteiskunta kieltää matuja opiskelemasta ja menemästä töihin.
Toisena selityksenä annetaan, että ryöstelyn syynä on että ”hyväksyntää ja arvostusta siinä tavoitellaan.” Eiköhän tämä kerro jo ihan riittävästi siitä gangstakulttuurista, jota ei Suomeen kaivata.
Yksi suoraselkäinen poliisi sentään sanoo asiat kuten ne ovat: ”En tykkää siitä, että sanotaan, että Suomesta ei voi tulla toista Ruotsia. Satun asumaan Kontulassa, ja totta kai meille voi tulla.”
Kysehän on vain siitä, kuinka paljon matuja maassa asuu. Vähän matuja → vähän ongelmia. Paljon matuja → paljon ongelmia. Sanotaan että ongelma on monimutkainen eikä siihen ole tarjolla yksinkertaisia ratkaisuja. Asia on aivan päinvastoin. Tässä on pyritty ratkaisemaan yksinkertaista ongelmaa monimutkaisin keinoin. Oikea ratkaisu on yksinkertainen. Maassa ei voi olla haittamamujen aiheuttamia ongelmia, mikäli maassa ei ole haittamamuja.
Valkopesu on mediassa jo alkanut. Kovasti penkomalla löydettiin haastateltava, jonka mukaan ongelma johtuu rasistisista kokemuksista. Aivan oikein. Jos mamuilta vaadittaisiin samaa kuin sivistyneiden kansakuntien kasvateilta, mitään ongelmaa ei edes olisi. Tätä tuskin jutussa haluttiin tarkoittaa. Etenkin kun haastateltavien kommenteista oli siivottu pois kaikki mamuihin viittaavat lausunnot.
Ruotsissakin on jo havahduttu asiaan. Tutkija osasi vetää jopa oikean johtopäätöksen: ”– Asialla on tekemistä maahanmuuton kanssa, mutta asia ei ole suoraviivainen. Monet ongelmanuoret ovat syntyneet Ruotsissa, ja heidän vanhempansa ovat maahanmuuttajia. Tilanne ei ratkea lopettamalla maahanmuutto, Gerell sanoo.” Aivan oikein. Haittamaahanmuutto lopettamalla kyetään ainoastaan estämään uusien rikollisten tulo maahan. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan haittamaahanmuuton suunnan kääntäminen. Lakeja on muutettava siten, että maassa oleskeluoikeus voidaan kumota kaikilta niiltä, joilla ei ole ainakin yhtä esivanhempaa joka on ollut Suomen kansalainen maan itsenäistyessä. Suomi on suomalaisten maa. Suomalaisuus ei ole ihonvärissä tai syntyperässä, mutta niillä jotka eivät halua käyttäytyä länsimaisten normien mukaisesti eivätkä syntyperänsä takia tänne automaattisesti kuulu, ei tule olla mitään oikeutta täällä asua.


2. Kuinka kirjoittaa totuuksia kertomatta kaikkea

Kuvitellaan että valtakunnallisen sanomalehden toimittajalle annetaan tehtäväksi kirjoittaa juttu vaikkapa suuren kauppaketjun keskusvarastosta. Otsikkona on vaikkapa ”Tällaista on Hornankuusen suurimmalla työpaikalla”
Hän kertoo jutussaan, kuinka paikalle johtaa tie, jonne ei satunnainen ohikulkija helpolla eksy opasteiden puuttumisen takia. Seuraavaksi hän kuvailee parkkipaikkaa, jossa on runsaasti henkilöautoja. Mainitsee sen olevan suuren, ruskeanharmaan rakennuksen pihalla. Kertoo kävelevänsä ovista sisään ja huomaa rakennuksen olevan sisältä vielä mahtavamman kokoinen kuin ulkoa näytti. Haastatteleepa paria työntekijääkin. Siivooja kertoo, kuinka hän on ollut vuosikausia saman firman palveluksessa ja siivousvälineet ovat aina alansa huippua. Vartija toteaa, että valvontakameroissa näkyy päivittäin jäniksiä ja onpa kerran havaittu hirvikin. Luvattomia tunkeilijoita ei ole ollut ja työntekijät käyvät aina kulunvalvonnan kautta. Lopuksi toimittaja kertoo miten suuri merkitys on Hornankuusen kunnalle, että siellä on parinsadan ihmisen työpaikat.
Mistään kohtaa juttua lukijalle ei käy ilmi, mikä on tämä työpaikka ja mitä siellä oikeasti tehdään. Silti kaikki jutussa oleva on sataprosenttisesti totta.
Tällainen journalismi on tietyissä asioissa medialle normi. Otsikon linkissä kerrotaan nuoren naisen kohtalosta. Hän lähti tuntemattomien miesten kyytiin, joutui kaapatuksi ja raiskattiin useita kertoja. Pöyristyttävänä yksityiskohtana mainitaan, että tekijät eivät luultavasti koskaan joudu vastuuseen. Iltalehden kunniaksi on kuitenkin mainittava jutussa esiintynyt sivulause: ”Kuulustelun ja Miian antamien tietojen perusteella poliisit tulivat pian näyttämään Miialle maahanmuuttoviraston rekisterikuvaa epäillystä tekijästä. – Se osui oikeaan, miehen henkilöllisyys selvisi nopeasti.” Tarkempaa tietoa kotimaasta, johon hän on paennut, ei anneta. Jotain voi toki päätellä siitä, että luovutussopimusta ei liene voimassa.
Pari pykälää parempaan suoritukseen yltää Hesari jutussaan ”Jatkot vain, ei seksiä”.
Siinä esitellään tilastoja Helsingin käräjäoikeuden vuonna 2019 antamista raiskaustuomioista:
- lukumäärä
- tekijöiden ikäjakauma
- kuinka moni tekijä tunsi uhrin entuudestaan ja kuinka moni ei
- missä raiskaus tapahtui (uhrin/tekijän asunto, muualla)
- käytettiinkö muutakin väkivaltaa vai ei
- oliko uhri päihtynyt vai ei
- tuomittiinko tekijä ehdottomaan vai ehdolliseen vankeuteen
- mikä oli tuomioiden keston jakauma
- oliko raiskaajalla aiempaa rikostaustaa vai ei
- kuinka suuri osa raiskauksista johti tuomioon
Tuntuuko että tilastotiedoista puuttuisi jokin oleellinen tieto? Itse jutussakaan ei kertaakaan viitata kyseiseen asiaan. Jopa esimerkit on valittu siten, että ne on painotettu oleellista tietoa piilottelevasti.


3. Turhauttava totuus

Sisäspice Maria Ohisalo turhautui eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaisten kyseltyä ikäviä. Hän totesi, että asia olisi helpompi ymmärtää jos haluaisi ymmärtää. Lausunnosta oli nielaistu molempien ”ymmärtää” -sanojen jälkeen sana ”väärin”. Kollega Yrjöperskeles ruotikin göbbelsmaisen valehtelun taidon jo varsin perusteellisesti auki. Vain yhdessä kohdassa Ohisalon lausunto oli totta: hän totesi että palauttaminen esimerkiksi Irakiin on vaikeaa, koska Irak ei suostu ottamaan vastaan. Tämä onkin ainoa asia, jossa Suomen pitäisi ottaa mallia Irakin politiikasta. Irakilaiset kun ovat sen verran fiksuja, että eivät suostu ottamaan vastaan irakilaisia.


4. Teräksenkovaa palautetta

Suvi Teräsniska – englanninkieliseltä heavylaulajanimeltään Summer Steelneck – oli kypsynyt asiantuntemattomiin taksikuskeihin. Kokemusta alalta löytyy, laulajan isä kun oli taksikuski ja ensikosketus yrittäjäelämään tuli jo teininä isän kuitteja laskeskellessa. Taksialan vapauduttua tuli erinäisiä karvaita kokemuksia ja niinpä laulaja käyttääkin nykyään vain paikkakuntien alkuperäisiä palveluja: ”– Ärsyynnyn kyllä jos kuski heti osoitteen kuultuaan kysyy ”Missä se on?” tai pyytää naputtelemaan osoitteen naviin. En oleta että kaikki osoitteet ovat päässä, karttapalvelun avulla saa ajaa, mutta asiakkaan tehtävä ei ole neuvoa kuskia perille. Onneksi näitä tilanteita alkuperäisten palveluntuottajien autoissa tulee eteen todella harvoin, Teräsniska kirjoittaa.”
Syytä siihen, miksi alkuperäisillä taksifirmoilla homma toimii, hän ei sentään uskalla kirjoittaa, toisin kuin kommentoija: ”– Puhut asiaa! Suututtaa suuresti varsinkin Helsingissä ottaa taksi jossa kuskille pitää puhua englantia jota ei oikein edes ymmärrä, kirjoittaa osoite hänen (likaiseen) puhelimeen ja vielä neuvoa kun jonnekin ei vain saa ajaa ja kuskilla vaikeuksia löytää perille.. Siinäpä palvelua. Saati että joissain paikoissa koko jonoon uskalla mennä kun on niin aggressiivisia kuskeja tappelemassa asiakkaista.”


5. Tuhannen piasterin paikka

Helsingissä kokoontui mielenilmaukseen 80 hengen joukko. Mielenilmauksessa esitettiin paheksuntaa Muhammadin kuvan julkaisemisesta. Pahoittelua ei esitetty kuvan esittäneen ranskalaisen opettajan tekemisestä päätään lyhyemmäksi.
Harmillista että tässä menetettiin kaksi tuhannen piasterin tilaisuutta.
Ensinnäkin olisi voinut mennä kadun varrelle Muhammad-pilapiirrosjulisteiden kanssa ja kulkueen lähestyessä tuikata ne tuleen. Ryntäävätkö islamistit sammuttamaan tulta vai hurraavatko kiitollisina epäpyhien kuvien tuhoamisesta, siinäpä kysymys.
Tämän selvittämisellä olisi ollut lähinnä akateemista mielenkiintoa, mutta toinen mahdollisuus olisi ollut kansantaloudellisesti paljon enemmän kuin tuhannen piasterin arvoinen. Nyt kun tämmöinen porukka oli kerrankin saatu kokoon, niin olisi voinut marssittaa heidät saman tien linja-autoihin, ajaa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja kuljettaa johonkin Paskastaniaan mihin he kuuluvatkin.


6. Voiko tätä enää suoremmin epäsuorasti sanoa?

Iltalehtikin alkaa realisoitua ja pisti otsikon, joka löi alan ennätyksen: ”Mersu-seurue vei rollaattorimieheltä lompakon ja paiskasi katuun”. Itse tekstissä ei totuutta avattu yhtään sen enempää mutta aika tampio saa olla, jos ei jo otsikosta ymmärrä.


7. Nenästävedettävien päivä

Nenäpäivä on alkuperäiseltä nimeltään ”Comic Relief” ja sitä alettiin viettää 1985. Suomeen huiputus rantautui 2007. Tarkoitus on normaalin kehitysavun tapaan varmistaa kehitysmaiden hillitön väestönkasvu. Tänä vuonna Suomessa olivat tapetilla erityisesti Kenian lapset, maassa kun kuulemma ovat huonot olosuhteet. Tarkastelkaamme asiaa biologiselta kannalta. Keniassa oli vuonna 1985 19,6 miljoonaa asukasta. Nyt, 35 vuotta myöhemmin, siellä on 48,8 miljoonaa asukasta. Väkiluku on miltei 2,5-kertaistunut. Suomen väkiluku oli vuonna 1985 4,9 miljoonaa asukasta. Nyt, 35 vuotta myöhemmin, täällä on 5,5 miljoonaa asukasta. Väkiluku on 1,1-kertaistunut, allekin mikäli kehitysmaalaiset haittamaahanmuuttajat lasketaan pois. Biologiselta kannalta katsoen Keniassa on siis paremmat elinolosuhteet kuin Suomessa, koska siellä populaatio moninkertaistuu siinä missä Suomessa se on lähes vakio. Eiköhän Keniasta pitäisi ennemminkin lähettää rahaa Suomeen?
Tästä huolimatta Ylen toimittaja järkyttyi näkemästään Keniassa:
”– Omilla lapsillani kävi vain parempi säkä ja he sattuivat syntymään tänne, missä lapsella on ruokaa, puhdasta vettä ja muutenkin eväät lapsen elämään.”
Ei näin. Ei toimittajan lapsilla käynyt parempi säkä siinä että he sattuivat syntymään Suomeen ja kenialaislapsilla huonompi säkä siinä että he sattuivat syntymään Keniaan. Ei syntyminen ole sattumanvaraista. Ainakin minä uskoisin, että ei edes Yleen pääse toimittaja, joka olisi niin tyhmä että vaimon pullauttaessa kikujulapsen maailmaan ei yhtään kummastelisi tapahtunutta.
Ihmiset tekevät yhteiskunnan. Yhteiskunnan tärkein voimavara – ja kääntäen suurin riskitekijä – ovat ne ihmiset, jotka sitä asuttavat. Noin äkkiseltään voi arvioida, että maailmassa on viitisenkymmentä vähintään miljoonan asukkaan maata, joissa vähintään 80 % asukkaista on etnisesti eurooppalaisia. Samaten maailmassa lienee noin viitisenkymmentä vähintään miljoonan asukkaan maata, joissa vähintään 80 % asukkaista on etnisesti afrikkalaisia. Lukijan tehtäväksi annetaan etsiä esimerkki jälkimmäiseen ryhmään kuuluvasta maasta, jossa asiat ovat paremmin kuin missä tahansa ensimmäiseen ryhmään kuuluvassa maassa. Ja jos ei tällaisia löydä ja on edelleen silmät kirkkaana sillä kannalla, että tämä on täysin puhdasta sattumaa niin kehotamme hakeutumaan mediatyöhön. Jos tässä vaiheessa mieleen juolahtaa, että tämä ei ole sattumaa vaan aiheutuu valkoisen miehen sorrosta, niin ei tarvitse enää hakeutua mediatyöhön koska mitä ilmeisimmin on jo siellä.


8. Kenen joukoissa seisot?

Suomalaisen median luoman kuvan mukaan Donald Trumpia äänestivät mistään mitään ymmärtämättömät, kouluttamattomat junttityperykset. Epäilemättä näinkin kävi – jos saa missä tahansa päin maailmaa vähintään 40 % ääniosuuden, niin tarvitaan näitäkin ääniä.
Kokonaiskuva on kuitenkin toisenlainen. Jos ajatellaan äänestäjiä jaoteltavaksi useammalla tavalla kahteen eri ryhmään ja mietitään etukäteen, kumpi ryhmä on noin keskimäärin sivistyneempi, tulokset ovat mielenkiintoisia:
1. Koulutetut vastaan kouluttamattomat.
Yliopistotutkinnon suorittaneista Trumpia äänesti alustavien tietojen mukaan 55 %. Se sivistymättömistä junteista.
2. Valkoiset vastaan mustat, joista ensimmäiset ovat keskimäärin vauraampia ja vähemmän rikollisia.
Valkoisista Trumpia äänesti 77 %. Mustista 13 %.
3. Nuoret vastaan elämänkokemusta omaavat.
Alle 30-vuotiaista Trumpia äänesti 38 %.
4. Miehet vastaan naiset – tässä jätän turvallisuussyistä lukijan varaan arvioinnin siitä kumman ryhmän tekemiä päätöksiä voisi pitää yleensä parempana.
Miesten keskuudessa äänet jakautuivat käytännössä tasan, Trump sai lievän enemmistön. Naisista 45 % äänesti Trumpia.


9. Urheilijamaista käytöstä

Useimmissa urheilulajeissa tunnetaan sääntöpykälä ”epäurheilijamaisesta käytöksestä”. En tiedä onko sellaista olemassa myös golfissa, tuossa pelissä joka on tarkoitettu niille jotka eivät enää osu liikkuvaan palloon. Ehkä golfissa pitäisi antaa sanktioita ”urheilijamaisesta käytöksestä”. Amerikkalaispelaaja Bryson DeChambeau on nimittäin herättänyt närkästystä lyömällä avauslyöntejään paljon muita pidemmälle. DeChambeau on noussut maailmanlistalla rymisten jo kuudennelle sijalle ja voitti edellisen suurturnauksen US Openin ylivoimiaiseen tapaan.
Selitys löytyy siitä, että DeChambeau käytti koronatauon kuntoharjoitteluun. Lihasmassaa tuli reilusti lisää ja voimaa on lyöntien takana entistä enemmän. Onhan se nyt epäreilua että golfaamaan tulee urheilija! Vähän samantapaisia äänenpainoja oli aikoinaan Tiger Woodsin rymisteltyä maailmanlistan ykköseksi. Tällä kertaa ero muihin golfareihin on kuitenkin vielä suurempi. On jopa puhuttu golfpallojen ja -väylien muuttamisesta, koska ”DeChambeau pilaa golfin”. Tosin jäljittelijät ovat jo tulossa, joten yhden miehen aiheuttama häiriö jäänee lyhytaikaiseksi.


Loppukevennys: Jaskan laihdutusohjelma

Kehittelin jo yli vuosi sitten saamaani ideaa painonhallintamenetelmäksi. Menetelmä perustuu antimuumi -tekniikkaan. Teoriani mukaan laihdutuskuureissa ollaan hyödynnetty vasta 50 % ihmisen aineenvaihdunnasta, sillä niissä on keskitytty lähinnä siihen, mitä syödään, milloin syödään ja miten paljon syödään. Se toinen puoli eli paskantaminen on jätetty lähes täysin käsittelemättä.
Kuitenkin on insinööriteknisesti täysin selvää, että kyseessä on kaksipuolinen prosessi: ihminen lihoo jos hän syö liikaa ja laihtuu jos syö liian vähän, mutta se toinen puoli puuttuu oppikirjoista eli ihminen lihoo jos hän ei paskanna riittävästi ja laihtuu jos hän paskantaa enemmän kuin syö.
Niinpä Jaskan antimuumimenetelmä perustuu seuraavaan yksinkertaiseen perusoivallukseen: voi syödä mitä tahansa ja milloin tahansa, kunhan muistaa paskantaa riittävästi. Mikäli koko ajan paskantaa enemmän kuin syö, laihtuu väistämättä. Menetelmän nimi tulee luonnollisesti siitä, että muumeilla ei ole havaittu persreikää eikä muumitalossa tiettävästi ole vessaa.
Salli suhtautui menetelmään lievällä epäilyksellä:
- Miten sinä muka pystyisit hallitsemaan sitä kuinka paljon ihminen paskantaa?
- No se nyt onkin vähän vaiheessa. Mutta teoriassa tämä toimii.
- Kuulostat ihan Maria Ohisalolta puolustamassa monikulttuuria. Eli homma toimisi loistavasti mikäli se toimisi.
- Niinno, jos tämä laihdutusmenetelmä toimii yhtä hyvin kuin monikulttuuri niin näytän kohta Timo Soinilta.