Välihuomautus 159 : Miljoona mittarissa

Huomasin vasta kauan jälkikäteen, että Flagcounterin laskurin lukema muuttui seitsennumeroiseksi luultavasti joskus helmikuussa. Sen verran on blogiin tullut klikkauksia sitten Flagcounterin asennuksen 7.7.2015. Karkeasti laskien se tarkoittaa noin 350 päivässä, eli kai näitä juttuja on siis joku lukenut.

Milli meni rikki vasta sen jälkeen, kun olin jo lopettanut säännöllisen kirjoittamisen. Viikkojuttujen tulo päättyi tammikuun alussa, sen jälkeen on tullut vain pari sivallusta ja välihuomautusta. Tosin pari välihuomautusta olisi kyllä mennyt Viikkojuttunakin, olivat sen verran pitkiä. En kuitenkaan laittanut niille kyseistä leimaa, koska ei juttuja ole tosiaankaan viikoittain tullut.
Nyt asiaa uudelleen harkittuani olen päättänyt, että jatkossa julkaisen näitä pidempiä tarinoita edelleen ”Viikkojuttu” -leimalla. Tämä siitä huolimatta, että en todellakaan aio palata viikottaiseen rytmiin. Samoin siitä huolimatta, että jonakin viikkona saattaa tulla enemmänkin kuin yksi viikkojuttu, jos satun innostumaan. Lähes neljäntoista vuoden ajan julkaisin joka viikko yhden jutun tuon leiman alla, poikkeuksetta. Niinpä ei ollut ihan helppoa tehdä päätöstä siitä, että palaan tämän leiman käyttöön hieman eri merkityksellä, mutta näin aion vastaisuudessa tehdä. Pari uutta ideaa on jo kirjoittamista vaille valmiina.

Välihuomautus 158 : Kuluja hallitukseen (eli hajahuomioita vaaleista)

Eduskuntavaalit tulivat ja menivät. Normaaliin tapaan yksi ei pettänyt tälläkaan kertaa ja se oli vaalistudion kykenemättömyys tulkita ääntenlaskennan edistymistä. Ennakkoäänten jakaumasta on tietysti vaikea päätellä mitään, mutta silti oli aika ennenaikaista julistaa kokoomus voittajaksi. Tuurilla näin sitten kävikin.
Suurin virhe ennusteissa tapahtui juuri siinä vaiheessa kuin aina ennenkin. Kun vaalipäivän ääniä alkaa vähitellen tippua, niistä pitäisi pystyä tekemään ennusteita lopullisiin tuloksiin. Vaikutti vain siltä, että ennusteita tekemään oli taas päästetty lyhyen matikan lukeneita, jotka eivät ymmärrä derivaatan käsitettä. Jo ensimmäisistä vaalipäivän äänistä pystyy aika hyvin laskemaan, mikä on lopullinen tulos. Ainakin jos osaa huomioida sen, millä tavoin yleensä nopeimmin tulevat pienten äänestysalueiden tulokset poikkeavat suurten äänestysalueiden tuloksista. Itse olin ennen äänestystä veikannut persujen paikkaluvuksi 48. Ensimmäisten vaalipäivän äänten saavuttua muutin ennusteen lukuun 47, kun vaalistudio puhui vielä luvusta 44. Istuin tietokoneen ääressä ja seurasin laskentaa vaalipiireittäin, telkkari oli vain taustaäänenä. Kun huomioi karkeasti derivaatan ja d’Hondtin järjestelmän vaikutuksen vaalipiireittäin, tulin klo 20.15 siihen tulokseen että persut saavat hyvin todennäköisesti 46-48 paikkaa, lähes varmasti 45-50 ja veikkaus oli tuo 47.
Oleelliset laskutoimitukset tehdään näet läpipääsyn ”rajapinnassa”. Riittää tarkkailla vaalipiirin koosta riippuen 2-3 lähintä ehdokasta rajan molemmin puolin. Mikäli viimeinen rannallejääjä on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä suhteellisesti enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä, on lähes varmaa että hän muljahtaa rajan toiselle puolelle. Sama ilmiö toisinpäin eli mikäli viimeinen selviäjän paikalla oleva on puolueesta, joka vaikuttaa saavan vaalipäivänä pienemmän ääniosuuden, hän tulee vielä putoamaan. ”Kakkospaikalla” molemmin puolin olevilla tämä riski on myös olemassa, ”kolmospaikalla” yleensä vain suurimmissa vaalipiireissä. Toki vertailulukujen eroillakin on merkitystä; esimerkiksi Lapin vaalipiirissä peli oli selvä jo ennen kuin edes puolia äänistä oli laskettu, sillä viimeisen selviäjän ja ensimmäisen ruikuttamaan jääneen vertailuluvuissa oli suuri ero. Tällä perusteella laskin persuille 47 paikkaa. Tulos jäi lopulta 46 paikkaan siksi, että uumoilemani Uudenmaan muljahdys ei kuitenkaan loppumetreillä toteutunut. Välillä viimeinen persu oli edellä, mutta suurten äänestysalueiden tulosten saapuessa viimeisenä tilanne kääntyi taas. En enää muista missä vaalipiirissä kamppailtiin myös viimeisestä paikasta rajusti loppuun asti, mutta se kamppailu käytiin demarin ja kokkarin välillä. Jos nämä molemmat olisivat menneet toisin, niin lopputulos olisikin ollut persut 47, kokoomus 46. Näin siksi, että Uudenmaan viimeinen paikka olisi mennyt persuille eikä kokoomukselle ja siinä toisessa vaalipiirissä kokoomus olisi menettänyt paikan demareille.
Tämä taisikin olla ensimmäinen kerta historiassa, kun toivoin että demari menisi läpi.

Nyt kävi sitten niin, että Orpo lähti kosiomatkalle naispuoluejohtajien luo. Annika antoi jo rukkaset ja Sanna osoitti selkeää haluttomuutta. Ainoastaan Anna-Maja on aina halukas, mutta eihän se riitä. Kyllä RKP aina mihin tahansa koalitioon lähtee, kunhan pakkoruotsi säilyy – puhe siitä ettei persujen kanssa mentäisi hallitukseen on pelkkää leukojen louskutusta. Joka kylläkin vaikeuttaa Petterin kosiomatkaa Riikan luo. Mikä on hyvä. On näet vaikea uskoa, että persut saisivat hallitusohjelman neuvoteltua riittävän hyväksi Suomen kannalta. Ruuvi pitää näet vetää hyvin kireälle. Kompromissiratkaisut kun tuppaavat olemaan vain toisenlaisia vääriä ratkaisuja. Persuja moititaan joustamiskyvyttömiksi, mutta se on ihan sama kuin teinityttöä moitittaisiin joustamiskyvyttömyydeksi kun viisi arabia haluaa raiskata, tyttö pistää hanttiin, arabit esittävät että jos vain sitten kolme raiskausta, tyttö edelleen kieltäytyy ja voi todeta että tyttö on neuvottelukyvytön eikä suostu kompromisseihin.
Perussuomalaisten olisi typerää suostua kompromisseihin, jotka ovat Suomen kannalta huonoja. Jos he näin tekevät, seuraavissa vaaleissa tulee takkiin ja jälki on entistä pelottavampaa. On parempi rakentaa oikeaa linjaa oppositiossa, katsoa miten sinipuna tuhoaa Suomea seuraavat neljä vuotta ja ottaa seuraavissa vaaleissa yli 60 paikkaa eduskunnasta. Sillä määrällä pääsee jo ehkä pelastamaan sitä mitä enää on jäljellä.

Perussuomalaisten vaalitulos taisi olla suhteellisesti kehnoin Helsingissä, josta tuli vain kolme paikkaa ääniharavista Halla-aho ja Rydman huolimatta eli vain 13 % vaalipiirin paikoista. Ihmettelin asiaa suuresti, sillä luulisi että haittamaahanmuutosta eniten kärsivällä alueella ääniä tulisi suhteellisesti eniten. Etenkin kun huomioi että ei haittamaahanmuuttajia ole sielläkään vielä riittävästi blokkaamaan suomalaisten ääniä. Onneksi itseäni viisaampi kaveri osasi selittää asian, vapaasti muotoiltu lainaus:
”Kaikki jotka kärsivät haittamaahanmuutosta lähtevät pois Helsingistä heti kun pystyvät. Toki loputkin kärsivät, mutta hyväksyvät sen monikulttuurisen uskontonsa sakramenttina. Sama ilmiö selittää sen, miksi natsien ja kommunistien uhrit eivät nousseet vastarintaan: heillä on ihan loppuun asti usko että asiat järjestyvät kunhan ei nosta meteliä.”

Maria Ohisalo ilmoitti luopuvansa vihreiden puheenjohtajuudesta. Tämä on toistaiseksi vaalien jälkeisistä uutisista huonoin.
Jos hän onnistui pj-kaudellaan lähes puolittamaan vihreiden eduskuntapaikkojen määrän, niin eihän tällaiselle voi muuta kuin toivoa jatkokautta.

Vihreiden eduskuntaryhmästä poistui vapaaehtoisesti Pirkka-Pekka Petelius, joka ei asettautunut enää ehdokkaaksi. Kävi siis siten kuin edellisten eduskuntavaalien jälkeisessä analyysissa uumoilinkin:
”Eduskuntaan pääsi myös Pirkka-Pekka Petelius, jonka egoparkaa käy sääliksi. Mies on tottunut viimeiset 40 vuotta olemaan Suomen parhaita koomikoita, mutta vihreiden eduskuntaryhmässä hän ei pääse lähellekään naurettavuuden keskitasoa.”

Ennen vaaleja epäiltiin, että varteenotettavin hallitusvaihtoehto olisi perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja kokoomuksen muodostama koalitio. Sen nimeksi tulisi PersVaKo. Nyt näyttää siltä, että tämä tuskin toteutuu ilman hallituksen sarjalippulaista RKP:tä. Toisaalta PersVaKoRuotsalaiset kuulostaa vielä realistisemmalta.

Hallitusneuvottelujen vaikeutuessa on väläytelty sellaistakin hurjaa kompromissivaihtoehtoa, että pääministeriksi nousisi RKP:n Anna-Maja Henriksson. Tämä ei olisi niin iso katastrofi kuin äkkiseltään kuulostaa. Kaikesta on näet maksettava hintansa.
Mielenkiintoinen psykologinen koe nähtäisiin vallanhimon ja tavoitteiden välisessä valinnassa, jos Henrikssonille ilmoitettaisiin hinta: RKP saa pääministerin salkun, jos pakkoruotsista luovutaan.

Kokoomus juhli vaalivoittoa ja se heille suotakoon. Oli nimittäin viimeinen kerta, ellei linja muutu. Tähän asti kokoomus on voinut porskuttaa sillä, että noin puolet sen äänestäjistä on äänestänyt kokoomusta viimeistään vuonna 1987 ja nykyään näiden äänestäjien ainoa syy äänestää kokoomusta on se että he ovat ennenkin äänestäneet kokoomusta. Kun nämä vähitellen kuolevat pois, ei jää jäljelle paljon muuta kuin kokoomuksen muistoyhdistys. Sopii katsoa naapuripuolue keskustaa, josta voi sanoa samat sanat kunhan vaihtaa vuosilukua.
Kepua on äänestetty siksi että sitä vuonna 1980 äänestäneet ovat olleet aiemmin enimmäkseen mullan päällä, mutta nykyään he ovat jo enimmäkseen mullan alla ja se näkyy kannatusluvuissa.

Jos kokoomus saa puolustusministerin salkun, olisi sen kantajaksi ainakin kokemuksen tuomaa pätevyyttä eli entinen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Toisaalta löytyy eduskuntaryhmästä toinenkin kenraalikunnan evp-edustaja.
Tämän vaihtoehdon toteutuessa realisoituisi myös itänaapurin märkä unelma: vihdoinkin Suomen puolustusministerinä olisi Toveri!

Pienpuolueista, joihin piakkoin voinee laskea myös keskustan (vihreät ja vasemmistoliitto menivät jo, elleivät sitten tee vihdoin sitä loogista johtopäätöstä ja yhdisty Vehreäksi Vasemmistoksi) kridet ja RKP säilyttivät eduskuntapuolueen asemensa.
Sen sijaan yhden miehen liitto eli VKK tipahti odotetusti eduskunnasta. Tunnetusti ehdokkaat saavat yleensä kotipaikkakunnaltaan paljon ääniä. Lieneekö koskaan istuvan kansanedustajan äänimäärän romahdus kotipaikkakunnallaan ollut prosentuaalisesti yhtä raju kuin Ano Turtiaisella? Neljä vuotta sitten ääniä tuli 420 ja tällä kerralla 11. Pudotusta oli hulppeat 97,4 %.
Tuloksesta voi kuitenkin päätellä, että kansanedustajuus lisää tunnettavuutta.
Mikäli oletamme Anon äänestäneen itseään, voidaan päätellä että neljä vuotta sitten oli olemassa 419 juvalaista, jotka eivät tunteneet Ano Turtiaista. Nyt Turtiainen oli tuntematon enää kymmenelle.

Tähän väliin piti tulla joku oivallus Sanna Marinista. Kävi kuitenkin niin että unohdin sen autuaasti. Tätä kirjoittaessa tulin juuri saunasta tukka vielä märkänä ja kirjaan vielä muistaessani ylös vuoropuhelun saunan lauteilta:
- Hitto vie, kun olen unohtanut sen Marinista tekemäni oivalluksen.
- Etkä sitten kertonut sitä minulle?
- No en. Tein sen nimittäin toissa yönä kun satuin olemaan hetken valveilla. Sinä nukuit.
- Olet sinä kyllä minut pöljemmistäkin syistä herättänyt.
- En kyllä varmasti ole ikinä herättänyt minkään niin pöljän asian takia kuin Sanna Marin.

Ja sitten jatkuu. Löytyihän se Marin-oivallus lopulta muistin lokeroista.
Sosiaalidemokraatteja pidetään humaaneina, ymmärtäväisinä, kovia kokeneiden puolella olevina ja inhimilliset heikkoudet anteeksiantavina. Mitä kertoo Sanna Marinin psyykestä se, että hän ei mennyt edes isänsä hautajaisiin? Hän ei koskaan antanut anteeksi isänsä alkoholismia, ei edes kuoleman jälkeen. Kuitenkin kyseessä oli täysin inhimillinen asia.
Saa nimittäin olla helvetin kovaluontoinen mies, jos ei ratkea ryyppäämään kun vaimo rupeaa lesboksi ja tytär demariksi.

Perinteiseen tapaan järjestettiin myös epäviralliset nuorisovaalit. Tuloskin oli perinteinen. Ehdokas numero 69 olisi mennyt läpi kaikissa muissa paitsi Lapin vaalipiirissä. Eipähän siinä mitään.
On sitä huonompiakin syitä valita ehdokkaansa – esimerkiksi jokaisella demaria äänestäneellä.

Välihuomautus 157 : Gallup-kyselyiden tärkeydestä

Tässä päivänä muutamana istuttiin Sallin kanssa saunan lauteilla, kun juttu kiertyi monen mutkan kautta lähestyvään pääsiäiseen ja parintuhannen vuoden takaisiin tapahtumiin. Pohdittiin, mikä sai Pontius Pilatuksen tuomitsemaan Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Totesin, että kyseessä oli varmaan onnettomien yhteensattumien summa. Pilatus oli vaikeassa paikassa uppiniskaisen kansan maaherrana. Kari Suomalainen aiheutti aikoinaan uskonnollisen lehden toimittajalle pahan sätkyn, kun vastasi tämän kysymykseen ”Kenet Raamatun henkilöistä haluaisit tavata”, toteamalla että Pilatuksen. Perustelut olivat vastaansanomattomat, olihan Pilatuksella kenties paras kokonaiskuva tuon ajan touhusta.
Tuumailin, että Pontius Pilatuksen ajatuksenjuoksu lienee kulkenut vähän seuraavaan tapaan:

Jaahas. Nyt nuo kirotut fariseukset ovat sitten onnistuneet kusettamaan legioonalaiseni vangitsemaan tuon kajahtaneen kansankiihottajan ja tuoneet mokoman minun riesakseni. Ja haluavat päästää kilpailijan pois päiviltä. Mutta kun ne eivät ymmärrä kokonaiskuvasta faecesiakaan. Jos minä sen ristiinnaulitsen, niin siitähän tulee marttyyri ja täällä menee touhu entistä levottomammaksi. Joten pitää päästää se jollain ilveellä liemestä. Eukkokin sanoi, että parempi olla koskematta Jeesukseen. Vaimon neuvoja on hyvä kuunnella ja sitä paitsi pihtaamaanhan se rupeaisi.

Kuinka ollakaan, luultavasti samoihin aikoihin joku adjutantti muistutti Pilatesta että juutalaisten pääsiäinen alkaa olla hollilla ja pitäisi joku vanki vapauttaa, se on perinne. Tällöin Pilateksen aivoissa syttyi öljylamppu.

No tämäpä on ratkaisu. Vapautan Jeesuksen … hetkinen, eihän se noin vaan käykään. Fariseukset vetävät pisum sativumin nasukseensa. Ja sitten ollaan taas levottomuuksissa. Minulla olisi enää vähän aikaa virkakaudesta jäljellä, pitäisi selvitä kunnialla eläkkeelle. Mitähän sitä keksisi...

- Adjutantti. Kuka on pahin roisto ja murhamies, joka odottelee ristiinnaulitsemista?
- Eiköhän tuo liene Barabbas.

Nyt on selvä homma. Annan kansan päättää, niin fariseukset eivät syytä minua ja selviän kuin canis veräjästä. Ei luulisi olevan vaikeaa valita haluavatko vapaaksi murhamiehen keskuuteensa vai hassahtaneen saarnamiehen.

Maaherra kysyi nyt: "Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?" Väki vastasi: "Barabbaksen."

Ei haades. Unohdin että nuo helvetin jutkut ovat tuollaisia. Olisi pitänyt muistaa miten Johannes Kastaja menetti tässä taannoin päänsä. Aina ne vaativat mahdottomia. Kysynpä nyt vielä uudestaan.

Pilatus kysyi: "Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" Kaikki vastasivat: "Ristiinnaulittakoon!"
"Mitä pahaa hän on tehnyt?" kysyi Pilatus. Mutta he vain huusivat entistä kovemmin: "Ristiinnaulittakoon!"

Voihan equuksen vagina. Nyt olen ureassa. Minkäs teet, ei kai tässä auta muu kuin pestä kätensä koko sotkusta. Ja minä kuin ajattelin, että tämä olisi helppoa. Perjantaipäivä, aika sulkea virasto ja mennä ottamaan vähän invinoveritasta. Sanokaa minun sanoneen, tästä se vielä sotku tulee. Toivottavasti ehdin eläkkeelle ennen kuin tuon kirotun nasaretilaisen seuraajat perustavat uuden uskonnon ja aiheuttavat levottomuuksia. Ja se on noiden uppiniskaisten juutalaisten vika. Toivottavasti niitä lohduttaa aikanaan edes se, että Jeesuksen seuraajat tulevat olemaan juutalaisille ikuisesti kiitollisia. Niiden valinta oli tuomita Jeesus kuolemaan. Koko homma olisi kuivunut kasaan, jos se hassahtanut saarnaaja olisi päästetty vapaaksi. Nyt juutalaisten ansiosta siitä tulee marttyyri ja tästä saavat niitä sitten kiitellä seuraavat vuosituhannet.

Tältä kaikelta olisi vältytty, jos Pontius Pilatuksella olisi ollut käytössään nykyiset gallupkyselyt. Hän olisi tiennyt, että ylipappien kiihottamat juutalaiset kannattivat enemmän Barabbaan kuin Jeesuksen vapautusta. Samalla tästä nähdään taas kerran se, että kansanäänestyksiä kannattaa järjestää ainoastaan silloin, kun on etukäteen kansa valmisteltu huolellisesti halutulle kannalle. Ylipapit osasivat tempun, Pilatus ei.

Sivallus CCCLXXXIX

Woke ei ole vielä rantautunut hiihdon MM-kisoihin – siellä on ohjelmassa normaalimäki mutta ei transmäkeä.

Sivallus CCCLXXXVIII

Moskova on tehnyt selväksi, että se haluaa palauttaa entiset rajansa. Tätä voi vain kannattaa lämpimästi, kunhan tosiaan tarkoitetaan entisiä rajoja eli Moskovan suuriruhtinaskuntaa sen muodostuessa noin vuonna 1300.

Tummanvihreällä Moskovan suuriruhtinaskunta vuonna 1300.

Välihuomautus 156 : Politiikan puuttuva ekologinen lokero

Kaikki monipuoluedemokratioissa toimivat puolueet voidaan tietyllä perusteella jakaa neljään ryhmään. Kutsutaan näitä ryhmiä aluksi nimillä A, B, C ja D sekä jäännösryhmä X varsinaisen jaon ulkopuolelta.
Ryhmään A kuuluvat puolueet ovat käytännössä aina oppositiossa. Tästä syystä ne eivät vaikuta merkittävästi yhteiskunnan toimivuuteen.
Ryhmään B kuuluvat puolueet ovat yleensä hallituksessa, mutta eivät välttämättä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta tämän ryhmän puolueet ovat tärkeydeltään kriittisiä riippumatta siitä, ovatko ne oppositiossa vai hallituksessa.
Ryhmään C kuuluvat puolueet ovat lähes aina hallituksessa siitä syystä, että ryhmä B ei yleensä kykene muodostamaan hallitusta sen paremmin yksin kuin ryhmän D puolueiden kanssa. Tämän ryhmän puolueet vaikuttavat demokratiassa yhteiskuntaan yleensä eniten. Niiden puuttuminen hallituksesta tai oppositiosta ei kuitenkaan ole seurauksiltaan yhtä kriittinen kuin B-ryhmän.
Ryhmään D kuuluvat puolueet saattavat olla hallituksessa tai oppositiossa riippuen siitä, kuinka kipeästi ryhmien B ja C puolueet tarvitsevat niitä avukseen. Tämän ryhmän puolueiden merkitys yhteiskuntaan on kuitenkin yleensä melko vähäinen, koska ne eivät voi olla koskaan valta-asemassa demokraattisessa järjestelmässä, ainoastaan diktatuurissa.
Ryhmä X koostuu puolueista, jotka eivät sovellu tähän jakoon; kyseessä ovat yhden asian pienpuolueet, jotka viimeistään kasvaessaan suuremmiksi sujahtavat A-D -jakoon. Vastaavasti A-D -jakoon kuuluva pienpuolue saattaa irrota jaosta X-ryhmään mikäli se muuttuu yhden asian puolueeksi.

Edellä mainittu jako ei ole ideologinen sen paremmin vasemmisto-oikeisto -akselin kuin minkään muunkaan akselin kannalta, joskin sillä on suhteellisen vahvaa korrelaatiota joidenkin jakojen kanssa.
Se ei myöskään ole pysyvä; puolue voi siirtyä ryhmästä toiseen vuosien varrella, yleensä ennemminkin hitaasti liukuen kuin äkillisellä muutoksella. Mikäli puolueessa ei ole vahvaa johtoa (yksi tai muutama henkilö määrittää puolueen suunnan), lähes poikkeuksetta puolueen siirtymä kulkee aakkosissa eteenpäin eli esimerkiksi B-ryhmän puolue saattaa pikkuhiljaa valua C-ryhmään. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään esimerkkiä Suomen poliittisesta historiasta, jossa muutos tässä tapauksessa kulkisi aakkosissa alkua kohti. Jos taas puolueella on vahva johto, siirtymä voi olla kumpaan suuntaan tahansa riippuen johdon näkemyksestä.
Siirtymä aakkosissa eteenpäin aiheutuu siitä, että siihen suuntaan mennessä puolueiden ratkaisut ovat sitä ”laiskempia”, mitä enemmän niissä edetään. ”Laiskuudesta” ei yleensä kollektiivisella johdolla päästä eroon, sillä se vaatii vastuunkantoa. Vastuunkantajat taas voivat ideologisista syistä siirtää puoluetta kumpaan suuntaan tahansa.

Mikäli tarkastellaan Suomen lähihistoriaa parinkymmenen vuoden jaksoissa, havaitaan jaon noudattaneen varsin vahvasti oikeisto-vasemmisto -akselia, mutta tämä on osin sattumaa. Jaetaan tarkastelu seuraaviin ajanjaksoihin: jakso 1 (1964-1983), jakso 2 (1984-2003) ja jakso 3 (2004-2023). Tutkitaan tilannetta puolueittain.

SDP on suurista puolueista helpoin tapaus. Se on koko tarkkailujakson ajan ollut ryhmässä C. Mikäli vilkaistaan jaksoa edeltävääkin aikaa, SDP on kuulunut D-ryhmään, josta sen johdatti pois Tanner jo 1920-luvulla ja viimeistään sodan jälkeiset asevelisosialistit veivät sen jopa lähelle B-ryhmää, jonka tuntumasta se tipahti pois jakson 1 aikana. Nykyisen jakson 3 aikana SDP on pysynyt C-ryhmässä, joskin viimeisinä vuosina se on liukunut hyvin lähelle D-ryhmää.

Vasemmistoliitto edeltäjineen (SKDL) on ollut koko ajan D-ryhmässä käyden välillä käsivarrenmitan päässä C-ryhmästä.

RKP on alkujaan kuulunut ryhmään B, mutta joskus jakson 2 aikana se muljahti X-ryhmään yhden asian eli pakkoruotsin säilyttämisen puolueeksi.

Perussuomalaiset on tällä hetkellä A-ryhmää, mutta käväisi hallituskaudellaan hetken B-ryhmässä. Tosin silloinen puolue ei ollut sama puolue kuin nykyään muutoin kuin nimeltään soinilaisten pitäessä valtaa. Sen edeltäjä SMP vietti aikansa X-ryhmässä.

Vihreät oli perustamisensa aikoihin tyyppiesimerkki X-ryhmän puolueesta, josta se hämmästyttävällä nopeudella silti imagonsa enimmäkseen säilyttäen siirtyi D-ryhmään heti kakkosjakson aikana.

Keskustapuolue oli tukevasti B-ryhmää, kunnes jakson 2 aikana liukui C-ryhmään, jossa se on nykyään aivan yhtä tukevasti.

Kokoomus oli A-ryhmän puolue ennen kuin saavutti hallituskelpoisuuden jaksojen 1 ja 2 vaihteen tienoilla, jonka jälkeen se olikin B-ryhmää siirtyäkseen taas seuraavan jakson vaihteessa C-ryhmään.

Kristillisdemokraatit häilyy X-ryhmän ja luokituksen välimaastossa. Aiemmin se oli lähellä B-ryhmää, mutta on nykyään lähempänä A-ryhmää kuuluen silti ennemminkin X-ryhmään.

Mikäli tarkastellaan jaksoittain, niin A-D -ryhmiin kuuluvien jako on ollut seuraava:

Jakso 1 (1964-1983):
A: Kokoomus
B: Kepu, RKP
C: SDP
D: SKDL (nyk. Vasemmistoliitto)
Tänä aikana elettiin punamullan kultakautta. Kokoomus meni pysyvästi oppositioon 1966 ns. ”yleisistä syistä”. Demarit olivat hallituksessa koko ajan paitsi yhdessä lyhytaikaisessa vähemmistöhallituksessa, Kepu samoin.

Jakso 2 (1984-2003):
A: (Perussuomalaiset)
B: Kokoomus, (RKP)
C: Kepu, SDP
D: Vasemmistoliitto, Vihreät
Itä-Euroopan muutosten myötä kokoomuksesta tuli hallituskelpoinen. Tätä aikaa luonnehti tilanne, jossa kolmesta suuresta oli aina kaksi kerrallaan hallituksessa ja pikkupuolueet tarvittaessa apuna. Tänä aikana vuosina 1972-2015 poliittisissa hallituksissa yhtäjaksoisesti istunut RKP menetti asemansa B-ryhmässä ja jatkoi hallituksissa vain säilyttääkseen pakkoruotsin eli muuttui yhden asian puolueeksi X-ryhmään. Perussuomalaiset puolestaan ilmestyi kuvioihin vasta jakson loppuvaiheessa ja haki vielä linjaansa. Tässä se on luokiteltu A:han, koska se ei missään nimessä ollut hallituskelpoinen edes tuolloin.

Jakso 3 (2004-2023):
A: Perussuomalaiset
B:
C: Kokoomus, Kepu, SDP
D: Vasemmistoliitto, Vihreät
Näennäisesti tilanne säilyi samana kuin ennenkin: kaksi suurta aina hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Ero oli kuitenkin siinä, että kolmen suuren yhteenlaskettu koko ei enää kattanut yhtä suurta määrää eduskunnasta ennen kaikkea perussuomalaisten kasvun takia. Ja vielä tärkeämpi ero seurausten kannalta oli se, että kaikki kolme entistä suurta olivat nyt samassa ryhmässä.

Kuten havaitaan, tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtäkään ryhmän B puoluetta. Tämä on kansakunnan kannalta katastrofi. Jos jossain muussa ryhmässä olisi tyhjä ”ekologinen lokero”, se ei olisi kriittistä.

Ryhmiin A ja B kuuluvat puolueet pyrkivät tekemään kansakunnan kannalta hyviä päätöksiä. Ryhmiin C ja D kuuluvat puolueet taas pyrkivät tekemään kansakunnan kannalta huonoja päätöksiä. Näiden huonojen päätösten takana voi olla totuudelle sekä logiikalle sokea ideologia, kuten aikoinaan SKDL:n ja nykyään vihreiden tapauksessa. Nykyään näiden huonojen päätösten takana on ennemminkin Curley-ilmiö, jossa puolueen on tehtävä huonoja päätöksiä saadakseen enemmän ääniä.

A- ja B-ryhmät erovat toisistaan siinä, että A-ryhmän puolueet eivät ole valmiita tinkimään riittävästi hyvistä päätöksistä kyetäkseen saamaan niitä läpi. B-ryhmä puolestaan on valmis myymään periaatteitaan saadakseen edes osan oikeista asioista läpi. (Luultavasti A-ryhmäkin olisi tähän valmis, mutta erot C- ja D-ryhmien näkemyksiin ovat liian suuret.)
C- ja D-ryhmien ero on siinä, että C-ryhmä on valmis tinkimään huonoista päätöksistään pysyäkseen vallassa, kun taas D-ryhmä pääsääntöisesti ei.

D-ryhmän puolue voi olla aivan hyvin hallituksessa, koska se ei kykene kuitenkaan kilpailemaan äänestäjistä – sen ryhmän puolueita äänestävät vain ideologisesti valveutuneet. Eikä D-ryhmän näkemyksiä oteta kuitenkaan onneksi kovin suuresti huomioon hallitusohjelmaa laatiessa. Ryhmän puolueille riittää se, että ne pääsevät ajamaan edes vähän asioita haluamaansa suuntaan.
C-ryhmästä on käytännössä aina vähintään yksi puolue hallituksessa, koska populismi toimii degeneroituneessa henkilö ja ääni -demokratiassa väistämättä siten, että C-ryhmän vappusataslupauksille on riittävästi uskojia.
A-ryhmä ei pääse hallitukseen edellä mainituista syistä koskaan. Ero toiseen ääriryhmään D on siinä, että D-ryhmä ei ole vaarallinen muille puolueille, koska se on lähtökohtaisesti väärässä ja ei syö siksi kannatusta muilta. Vastaavasti vallan antaminen A-ryhmälle tarkoittaisi kansakunnan menestystä ja söisi muiden puolueiden kannatusta.
B-ryhmän merkitys on yhteiskunnan toimivuudelle kaikkein kriittisin. Se on A-ryhmän maltillinen versio, joka on valmis tinkimään hyvistä ratkaisuista riittävästi kyetäkseen estämään C- ja D-ryhmien huonoista edes osan. Samalla se pelkällä olemassaolollaan pelottelee hallituksen toisen valtapuolueen eli C-ryhmän puolueen tekemään edes joitakin oikeita ratkaisuja. Sama pätee suurelta osin myös siinä tilanteessa, jossa hallituksen muodostaa kaksi C-ryhmän puoluetta B-ryhmän suurimman ollessa oppositiossa. Jos hallitus tekisi todella huonoja päätöksiä, opposition suosio nousisi seuraavissa vaaleissa pelottavan suureksi.
Mikäli poliittiselta kentältä puuttuu varteenotettava B-ryhmän puolue, pääsevät vallassa olevat C- ja osin D-ryhmäläiset mellastamaan vapaasti ja tuhoamaan maan tulevaisuutta. A-ryhmästä ei ole niille vaaraa, koska se on jo ideologisesti suljettu pois yhteistyökumppanien joukosta.

Tällä hetkellä yhdessäkään C-ryhmän puolueessa ei ole sellaista henkilöä, jonka voisi kuvitella olevan riittävän voimakas kyetäkseen johtamaan puolueensa tähän tyhjään ekologiseen lokeroon. Ainoa toivo on siinä poikkeuksessa, että kollektiivinen näkemys oivaltaa tyhjässä ekologisessa lokerossa olevan vaalimenestyspotentiaalin. Tämä edellyttäisi myös sitä, että äänestäjät ymmärtäisivät perussuomalaisten tilanteen toivottomuuden; persujen tulisi saada vähintään 35 %, mieluiten 40 % äänisaalis kyetäkseen tekemään yhteiskunnassa tarvittavia korjausliikkeitä. Tämä äänimäärä on puolestaan mahdollinen vain sillä, että kansakunnasta riittävän suuri osa tulee järkiinsä tai sillä, että muut puolueet ilmoittaisivat valmiutensa yhteistyöhön. Mitä ne eivät tule tekemään, sillä tämä ilmoitus toisi persuille lisää äänestäjiä niistä, jotka ovat menettäneet uskonsa äänestämisen merkitykseen. Näin ollen ryhmässä B on todellakin tyhjä ekologinen lokero, mutta se ei kyllä ehdi ennen seuraavia eduskuntavaaleja täyttymään.

Sivallus CCCLXXXVII

Suositusten mukaan pitäisi lisätä kasvisten syöntiä. Yritin mutta en kerta kaikkiaan pystynyt – maha oli jo valmiiksi täynnä.