Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 13. toukokuuta 2017

Uusinta: Kaappi

Lukijalle: Tämä juttu neljän vuoden takaa on aina ajankohtainen meille, joiden työkalulaatikossa on parikymmentä kappaletta täsmälleen samanlaisia kuusiokoloavaimia. Siis niitä, joita pakataan aina koottavien huonekalujen matkaan ja jotka varastoi sinne "siltä varalta että ne yhdeksäntoista entistä sattuisivat kaikki katoamaan". Mutta jutussa mainittu kaappi on edelleen pystyssä ja jopa samassa paikassa kuin alun perin. Vaikka huushollin suunnilleen kaikki muut huonekalut olenkin siirtänyt paikasta toiseen, koska minulle on epäsäännöllisin väliajoin kerrottu että haluankin tehdä toisenlaisen järjestyksen:

ööö ... nyt siis ojenna se osa C5, sen pitäisi mennä kiinni tuohon H3:een. Ei siihen, se on D. No siihen. Ei perkele, C5 ei kiinnity H3:een, koska BY on C5:ssä väärinpäin. Puretaas se, meisseli tänne. Joutessas etsippä sieltä laatikosta neljä kappaletta ruuveja P5472. Mitä? Ei bee, vaan pee. Ne beet ei ole ruuveja vaan pultteja. Äläkä sotke niitä ... no siis härpäkkeitä, vasta lajittelin ne että jokainen löytyisi kun tarvitaan.

...jatkuu...

Eli mistäkö oli kyse? Salli oli jo pitkään halunnut makuuhuoneeseen ison vaatekaapin. Eräänä päivänä vaatimisvoimakkuus ylitti lompakon ja viitseliäisyyden yhteenlasketun sietokyvyn. Ei muuta kuin lähimpään kaupunkiin huonekaluliikkeitä kiertämään.

Ensimmäisessä liikkeessä myyjä iski koukkuun viisi askelta ulko-ovelta. Dollarinkuvat silmissä. Sanoin että vaatekaappia, kiitos. Isoa. Makuuhuoneeseen. Sehän talutti meidät oitis oikealle osastolle ja sanoi että tuosta. Löytyihän sieltä yksi asiaan sopiva. Siihen asti kunnes avasin oven. Vaikutelman pilasi sieltä löytynyt hintalappu. Tuumailin onko hinta ilmoitettu jeneissä eikä euroissa. Siis heti kun olin lakannut nieleskelemästä. Öööö, tuota me taidetaan katsella tässä vähän aikaa. Kaikessa rauhassa, myyjä vakuutteli. Heti kun äijä häipyi kulman taakse, nappasin Sallia kädestä. Kalusteita näkösuojana käyttäen ovesta ulos. Lompakosta kiinni pitäen.

Vaan eihän siinä mikään auttanut. Kun on pakko niin on pakko. Sen verran oli kuitenkin järkeä matkassa, että sanoin että eiköhän käydä ensin varmuuden vuoksi muutkin liikkeet katsomassa. Ja niin ilman muuta tehtiin. Myyjiä väistellen ja hintoja kauhistellen. Lopulta viimeisessä tärppäsi. Ihan samanlainen kaappi kuin ensimmäisessä. Paitsi että hintalappu oli kooltaan pienempi. Numeroiden fonttikoko oli kyllä sama mutta niitä tarvittiin vähemmän. Seuraavaksi piti sitten löytää myyjä. Vartin etsimisen jälkeen operaatio onnistui. Ihan muuten vihjeeksi, kun seuraavan kerran menette kalustefirmaan. Menkää itse edellä ja jättäkää vaimo hetkeksi vaikka puhumaan kännykkään ulkopuolelle. Johan armeijassakin opetettiin, että tunnustelijat eteen. Jos myyjä käy päälle kuin yleinen syyttäjä, paetkaa henkenne edestä. Olette erehtyneet kalliiseen paikkaan, jossa myyjän työnä on saada asiakas ostamaan ylihintaista tavaraa. Jos se saa vaimon kynsiinsä, se on visakortin kiirastuli. Jos taas myyjiä ei näy missään, olette oikeassa paikassa. Oikein hinnoiteltu tavara menee kyllä kaupaksi itsestään.

Kaupat siis tuli. Enkä minä ainakaan nähnyt mitään oleellista eroa sen kaapin ja hinnaltaan viisinkertaisten välillä. Tosin aloin kyllä kohta ymmärtää, mistä kyseinen firma katteensa repi. Ne muut puljut olivat mainostaneet ilmaista kotiinkuljetusta tietyllä säteellä. Tämä ei kyllä meitä lohduttanut, kun Huitsinnevada ei ollut lähelläkään vaadittua etäisyyttä. Mutta yhdessä firmassa myyjä sai sen verran pidettyä hihanvarresta kiinni ennen pakoa, että vakuutti pakettiauton järjestyvän halvalla. Tästä firmasta ei pakettiautoa järjestynyt. Siis halvalla. Hinnan kuultuani meinasin sanoa, että inte köpa, bara hyra. Sitten vähän mittailin ja laskeskelin, että jos jättää Sallin pois kyydistä, niin kaappi mahtuu omaankin autoon. Pikainen laskutoimitus: kumpi tulee loppujen lopuksi halvemmaksi, pistää vaimo linja-autoon ja kaappi kyytiin vai ottaa paku. Siis halvemmaksi sekä finanssi- että henkisiltä kustannuksilta. Onneksi myyjä ehti hätiin ja sanoi, että kyseistä kaappia ei juuri nyt ole varastossa, viikon päästä sitten saa. Huh.

Sitten oltiinkin onnellisia kaapin omistajia. Aina siihen asti, kunnes sain kaapin rahdattua kotiin. Operaatio sekin. Onneksi sai ajaa koko ajan etuajo-oikeutettua tietä eikä tarvinnut vahdata oikealta tulijoita. Tai kääntyä kertaakaan vasemmalle tasa-arvoisessa risteyksessä. Ei nimittäin olisi nähnyt. Kaappilaatikot täyttivät auton oikean puolen. Oletteko muuten koskaan ajanut autoa siten, että vaihdetta vaihtaaksenne täytyy ensin kohottaa yli 30-kiloista laatikkoa pois kepin tieltä? Avartava kokemus.

jatkuu...

Laatikot makuuhuoneeseen ja levälleen. Löytyi jopa kokoamisohjeet. Jaaha, parin tunnin urakka, tuumailin. Onhan näitä ennenkin tehty. Tosin Salli älysi jo siinä vaiheessa laittaa lapset talon toiseen siipeen leikkimään, "etteivät oppisi uusia sanoja".

Hetkinen. Eihän tuo kaappi mahdukaan siihen mihin on tuumattu. Jos parisänky on tuossa asennossa ja kaappi tulee sille seinälle, mitä lähempänä on ovi, niin välistä ei mahdukaan kulkemaan.

Pakko kääntää parisänkyä 90 astetta. KRUNTS KRIIK ÄÄH. No niin. Nyt pääsee kokoamaan kaappia.

Helvetti. Nyt on ensimmäiset levyt saatu kunnialla toisiinsa kiinni. Tuon läpyskän mukaan seuraavaksi pitäisi laittaa päätylaudat tässä samassa asennossa. Eikä niitä mahdu tässä huoneessa tekemään. Ei mitenkään päin. Pidämme neuvoa-antavan tauon.

Hitto. Minkä takia tuo alakehikko on määrätty tehtäväksi melkein viimeisenä? Jos sen tekisi ensin, niin kaapinhan voisi koota pystyasennossa. Mitä helvetin järkeä sitä ylipäätään on koota vaakatasoon? Lopuksi se pitää kuitenkin nostaa pystyyn. Ja systeemi painaa koottuna parisataa kiloa. Hitot, kootaan ensin alakehikko ja sitten koko systeemi pystytasossa. Kyllä ne reunalevyt suorassa pysyy, kun toinen pitää sen aikaa kiinni kun toinen ruuvaa.

Paskat. Saisihan nuo reunalevyt pysymään, vaan kun alakehikko on vain yhdellä pultilla kiinni vielä tässä vaiheessa. Se leviää heti, kun päälle asettaa painon. Pakko koota sittenkin vaakatasossa.

Vittu. Eihän sitä mahdu kokoamaan vaakatasossa. Jos parisängyn leveys on 180 cm, kaapin korkeus 200 cm, kaapin syvyys 60 cm, pystyyn nostamiseen tarvittava pelivara puoli metriä ja makuuhuoneen mitta siinä suunnassa neljä metriä, niin ei onnistu.

Saatana. Pakko nostaa parisänky pystyyn kokoamisen ajaksi. KIPPATI KIPPATI ÄÄH. No niin. Tästä voidaan päätellä että kaappi on sitten saatava kokoon tänään. Tai nukuttava sohvalla.

Perkele. Ohje sanoo että ruuvien kiinnittämiseen ei saa käyttää porakonetta. Väännetäänpä sitten käsipelillä. Eihän niitä tarvita kuin viitisenkymmentä. Tai siltä se ainakin tuntuu.

No nih. Vihdoinkin valmista. Taustalevyt naulaan vasta pystyasennossa, että jaksetaan nostaa kaappi helpommin pystyyn. NOST NOST NOST ÄÄH. Se on siinä. Sitten taustalevyt. KOP KOP KOP.

Scheisse (suomenkieliset kirosanat pääsivät loppumaan). Yksi taustalevyistä on väärinpäin. KISK KISK KISK KOP KOP KOP.

Jaaha. Sitten enää kaapin ovet. Tules tänne ja pidä siitä kiinni. Ei SIITÄ, vaan kaapin ovesta. Jaaha. Seuraava. Ja seuraava. Jne. Ja valmista tuli. Paitsi että tuo peiliovi on helvetin ruma. Jaa että mene pois oven edestä, niin kuva paranee?

Että onnistuihan se lopulta. Ja hyvä kaappi tulikin. Sai nukkua seuraavan yön levollisin mielin. Mitä nyt aamukolmelta piti herätä vessakeikalle. Ja makuuhuoneen ovi on sängystä etuoikealle. Paitsi että sänky on nyt uudessa asennossa. Mitä minä en tietenkään unenpöpperöisenä muistanut. Kävelin vain totuttuun tapaan etuoikealle ja yritin kiivetä kaapin ovesta sisään.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kovan onnen kundi


Kesämökki sijaitsi pienen lahden rannalla keskikokoisella järvellä. Jo ulkomuodosta arvasi, mitä sisällä oli. Tupa, kaksi pientä makuukamaria, keittiönurkkaus. Koska erillistä rantasaunaa ei ollut, saattoi päätellä ulko-ovesta toiseen suuntaan kääntyessä päätyvänsä pesuhuoneeseen ja pieneen saunaan. Mökki, jollaisia Suomessa oli tuhansia. Poikkeavaa oli se, että parhaillaan mökin pihaan ajoi kaksi poliisiautoa. Tavallinen partioauto ja mustamaija. Ilman vilkkuja ja sireenejä, joten kiirettä ei ollut.

Neljä poliisia asteli määrätietoisesti kohti mökin ovea. Tarkkailemaan tottuneet silmät poimivat mökin pihalta yksityiskohtia. Siisti pihapiiri, puuliiteri ilmeisen täynnä koska seinustallakin oli halkopino, grillikota, savustuspönttö, laituri, soutuvene, katiskoja rannalla. Vähän ränsistyneen näköiset lasten keinut ja leikkimökki, perunamaa mutta ei kukkaistutuksia. Jämptin sinkkumiehen mökki, lapset jo kasvaneita eikä lastenlapsia, raportoivat aivot alitajuisesti.

Ensimmäinen poliisi pysähtyi portaille, kumartui ja nosti kynnysmaton.
- Avain oli siellä missä pitikin. Eli näyttää pahasti siltä että viesti ei ollut mikään uhkaus.
Oven avauduttua poliisi katsoi hetken ympärilleen ennen kuin astui sisään. Varsinaista eteistä ei ollut, takka oli heti ovensuussa tuvan sillä puolella.
- Ja takan reunalla on kirjekuori, jossa lukee SILLE JOKA OVEN AVASI. Katsotaan…
Poliisi repäisi kuoren auki ja otti esiin paperilapun. Siististi kahtia leikattu aanelonen, koneella kirjoitettu.

- No niin. Luetaanpas:
“Oletan että ex-vaimoni on toiminut ohjeiden mukaisesti, joten tätä lukee poliisi. Mikäli on käynyt toisin, niin pyydän ystävällisesti että lukija soittaa poliisit paikalle nyt välittömästi ja siirtyy odottamaan heidän saapumistaan ulkopuolelle eikä lue pidemmälle. Kiitos.
Arvoisat poliisit. En tiedä, mitä ex-vaimoni on hälytyskeskukseen kertonut ja mitä sieltä on teille kerrottu, joten parasta että selitän mitä on tapahtunut. Lähetin ex-vaimolleni tekstiviestin aamulla ja kehotin lukemaan sähköpostin, jonka laitan iltapäivällä. Hänellä ei ole voinut olla aavistustakaan, mitä se sisältää. Iltapäivän posti lähti automaattisesti ajastimella. Sen lähtiessä olin jo kuollut. Postissa kerrottiin yksinkertaisesti, että se on laitettu ajastimella, olen jo tappanut itseni, mitään ei ole tehtävissä ja pyydettiin, että hän soittaisi poliisit. Kehotin antamaan ohjeet, että avain löytyy kynnysmaton alta ja takan reunalla on kirje, joka neuvoo mistä ruumis löytyy. En halunnut mökkiä sotkea, joten tein tekoni ulkosalla.
Mökistä länteen noin viidenkymmenen metrin päässä kohoaa järveen viettävä jyrkänne. Jyrkänteen takana, korkeimmalta kohdalta hieman alaspäin parinkymmenen metrin päässä kasvaa jykevä mänty, joka ei näy järvelle eikä mihinkään muualle kauas. Olen hirttänyt itseni sen oksaan. Tikkaat löytyvät männyn juurelta, ei tarvitse niitä etsiä mukaan.
Pyydän anteeksi teiltä, että joudutte suorittamaan tämän ikävän velvollisuuden. Uskon kuitenkin, että tämä oli se tapa, jolla sivullisille aiheutui vähiten riesaa. Toivon teidän ymmärtävän, että tein tekoni olosuhteisiin nähden välttämättömistä syistä ja tämä oli parasta kaikkien asianosaisten kannalta. Ex-vaimolleni olen jo viestissäni myös pahoitteluni esittänyt, mutta näin että hän on kuitenkin paras vaihtoehto tiedon lähettämiseen.”

- Että tämmöinen tapaus. Allekirjoitus näkyy unohtuneen. Mutta lähdetään etsimään ruumista saman tien.
Tuvan eteisnurkkaukseen ahtautuneet poliisit kääntyivät kannoillaan ja poistuivat ovesta. Paitsi Lahtinen. Jokin sai hänet epäröimään.
- Menkää te edeltä. Minä katson täällä vähän ympärilleni.
Lahtinen seisoi hetken paikallaan. Jotain outoa tässä paikassa oli. Jokin ei ollut kohdillaan. Sitten hän rypisti kulmiaan. Kaikki muut paikat olivat tiptop-kunnossa, mutta nurkan takaa näkyvän pöydän tuolit eivät. Sen ympärillä oli viisi tuolia, yksi päädyssä ja kaksi molemmin puolin. Tai oikeastaan Lahtinen näki niistä vain neljä, sillä vastakkaisen puolen kauemman tuolin peitti takan kulma. Hän vain tiesi, miten tuolien täytyi olla. Ja tämän puolen tuolit eivät olleet siististi pöydän alla, vaan aivan kuin paikaltaan riuhtaistuna. Lahtinen otti askeleen tupaan päin ja näki viidennen tuolin. Se oli nurin pöydän takana. Sitten hän näki muutakin ja jähmettyi hetkeksi paikalleen ennen kuin aloitti kuumeisen toiminnan.



Kuusi tuntia aiemmin:

Jarkko asetti tikkaat männyn oksaa vasten ja otti köyden. Olisi tietysti ollut helpompaa, jos olisi solminut köyden valmiiksi mökillä, mutta se ei olisi tuntunut oikealta. Hän halusi tehdä kaikki käytännön toimenpiteet tällä paikalla. Köydestä löytyivät merkinnät, jotka hän oli tarkoin mitannut. Jarkko teki hirttosolmun huolellisesti oikealle kohdalle ja testasi sen liukua. Kaikki kunnossa. Hän oli laskenut köyden pituuden tarkasti käyttäen vanhaa brittiläistä taulukkoa. Hän ei kuolisi tukehtumalla, vaan niskan katkeamiseen.

Jarkko kapusi tikkaille. Köyttä hän ei vielä laittanut kaulaansa. Työturvallisuusriski. Ensin solmu tarkkaan laskettuun kohtaan, sitten alas tikkailta ja tikkaiden siirto vähän sivummalle ettei hän pudotessaan törmäisi niihin. Vasta sitten köysi kaulaan ja hyppy kuolemaan. Juuri tietyltä tikkaan puolalta, jotta pudottu matka olisi riittävä niskan katkeamiseen, mutta liian lyhyt ettei koko pää irtoaisi. Vanhan männyn oksa oli miehen reiden paksuinen ja joustamaton. Ja silmukka oli asetettava täsmälleen oikeaan asentoon.

Jarkko laskeutui tikkailta alas, siirsi niitä metrin sivummalle ja kiipesi uudelleen. Hän tarttui köyteen molemmin käsin, huokaisi ja kohotti silmukkaa asettaakseen sen kaulaansa…

-KRÖHÖM!

Jarkko oli pudota tikkailta säikähdykseltään. Köysi tipahti käsistä, hän otti toisella kädellään otteen tikkaista ja kääntyi katsomaan.

Vain muutaman metrin päässä tikkaista seisoi mies. Hoikka, jäntevän oloinen. Ehkä viisissäkymmenissä, mutta hiukset olivat jo hohtavan valkoiset. Käsittämättömän rauhallisen oloisena olosuhteet huomioiden. Jotain eteeristä hänessä oli.

- Tulehan Jarkko sieltä alas. Varovasti ettet loukkaannu. Melkein tipahdit äsken, anteeksi että säikäytin noin.

Ääni oli rauhallinen ja varma, mutta siinä oli jotain niin käskevää, että Jarkko totteli heti. Laskeutuessaan hän tajusi, että mies oli kutsunut häntä nimeltä, vaikka oli täysin tuntematon.

- Kuka sinä oikein olet?

Mies hymyili vinosti.
- Sinun uusi suojelusenkelisi. Äläkä katso noin kummissasi. Olen tosissani.

Jarkkoa huimasi. Totta. Jotain outoa miehessä tosiaan oli. Nuo vitivalkoiset hiukset ja rauhallisuus. Onko tämä harhaa, hän kysyi itseltään. Okei, otinhan minä varmuuden vuoksi muutaman Buranan ja erinäisiä rohkaisuryyppyjä, mutta ei niiden pitäisi vielä näin rajusti vaikuttaa. Vaikka viinankäyttöön en olekaan tottunut.
- Ei Jarkko, ei tämä ole unta. Minä olen ihan oikeasti sinun suojelusenkelisi.
- Mitä helvettiä? Luetko sinä ajatukseni?

Mies naurahti.
- No, osittain. Kuuluu toimenkuvaan. Mutta en pysty siihen ihan täydellisesti. Ja toivoisin, ettet mainitsisi sanaa ”helvetti” tässä yhteydessä. Toimenkuvaan kuuluu myös se, että yritän estää sinua päätymästä sinne.

Jarkko alkoi vapista. Polvet tuntuivat pettävän alta.

- Eiköhän mennä tuonne sinun mökillesi. Saat istua siellä aloillesi. Voidaan käydä tilanne läpi ja miettiä yhdessä, miten tästä eteenpäin.

Pari minuuttia myöhemmin suojelusenkeli istui mökin pöydän ääreen. Jarkko tajusi, että oli kulkenut tänne kuin sumussa ja vasta nyt tilanne alkoi hahmottua.
- Keitäpä kahvit, niin päästään turinan alkuun, enkeli kehotti.
- Voisi tehdä hyvää. Juovatko henkiolennotkin kahvia?
- Silloin kun olemme peitetehtävissä, joo. Tämä ruumis toimii ihan normaalin ihmisruumiin tapaan.

Jarkko vaikeni eikä enkelilläkään tuntunut olevan vielä puhehaluja. Napsautettuaan kahvinkeittimen päälle hän istui enkeliä vastapäätä. Tämä avasi suunsa paljastaen hohtavan valkoiset hampaat.
- Kerropa nyt mikä ajaa miehen siihen tilanteeseen, että se ottaa tikkaat, köyden, vaseliinia ja etsii tukevan oksan?
- Eikös se nyt ole siellä yläkerrassa hyvin tiedossa tämä minun elämäni?
- No on toki, mutta ei sitä kuinka itse sen koet ja miten olet tuntenut.

Tuossa on tavallaan järkeä, Jarkko mietti. Ja kun nyt tämä viinakin alkaa vaikuttaa, niin antaa sitten tulla. Enkeli huomautti vielä:
- Katsos kun se on hyväksi sinulle itsellesikin. Puhumalla tajuaa miten olet tähän joutunut ja sitten sinua on helpompi auttaa uuteen alkuun.
- Uutta alkua tässä olisi kaivannut koko elämän ajan. Tää on nimittäin mennyt alusta lähtien ihan päin helvettiä, tai siis anteeksi tuon sanan käyttö, päin persettä. Mutta tämä on sitten pitkä juttu.
- On meillä tässä aikaa.

Jarkko veti henkeä, selvitti hetken ajatuksiaan ja aloitti.

- No siis mähän olin ei-toivottu lapsi. Äiti tuli raskaaksi ja päätti pitää minut. Mitä se myöhemmin katui ja sain sen kyllä kuulla. Menivät isän kanssa sitten naimisiin, mutta avioliitto oli onneton. Äiti oli koulun keittäjä ja isä merimies. Äijä oli yleensä töissä ja milloin oli kotona, niin riitelivät ja huusivat. Muita lapsia ei ollut. Kun mä olin seittemän ja eka luokalle menossa, äijä pakkasi kamansa ja muutti pois. Molemmat menivät pian uusiin naimisiin. Mä asuin periaatteessa äidin luona, mutta aina kun isä oli töistä vapaalla, äiti heitti minut sen luokse että sai olla uuden miehensä kanssa. Eikä isä tästä tykännyt. Kovaa työtä ja sitten kun on lomaa, niin aina on edellisen suhteen penska jaloissa pyörimässä. Ja isällä oli heti se uusi nainen ja kohta minulla kaksi sisarpuolta. Isän puolelta siis. Äidin puolelta niitä tuli kolme.

- Perhe-elämä, tai siis eihän mulla perhettä ollut. Mä olin se ylimääräinen. Uusi isäpuoli oli välinpitämätön, mitä nyt motkotti että on yksi suu liikaa ruokittavana. Äiti pisti minut aina vahtimaan nuorempia sisaruksia, kun olin kymmenen vuotta niitä vanhempi. Mielellänihän minä sitä tein, mutta mitään kiitosta en saanut. Siinä toisessa perheessä tilanne oli vähän toinen. Jos isäpuoli oli välinpitämätön, niin äitipuoli vihasi. ”Taasko se on täällä”, se sanoi aina isälle kun tulin. Yritin siellä auttaa lastenhoidossa, että hyväksyttäisiin, mutta äitipuoli käski painua helvettiin siitä sotkemasta. ”Sen saamarin huoran äpärä ei minun lapsiini koske”. Isä ei viitsinyt puuttua. Sitten isäpuoli rupesi ryyppäämään. Ei se onneksi väkivaltaiseksi ruvennut, mutta kunniani sain kyllä aina kuulla. Ja äiti syytti minua siitä. ”Jos sinua ei olisi, me oltaisiin saatu elää yhtenäisenä, onnellisena perheenä eikä Jussikaan ryyppäisi.”

- Että semmoinen lapsuus minulla. Yritin minä auttaa. Siivosin, hoidin pikkusisaruksia jos annettiin. Mutta enimmäkseen pyörin poissa kotoa. Tiukkaahan molemmissa paikoissa oli taloudellisesti, kukaan ei ollut hyvin palkatuissa hommissa. Keksin jotain mikä sitten auttoi. Tykkäsin liikkua luonnossa ja rupesin harrastamaan kalastusta. Keräilin tyhjiä pulloja, sain niistä rahaa ja ostin niillä tarvikkeita. Onkia, virvelin, myöhemmin pilkkivehkeet. Kävin tosi paljon kalassa. Toin kalat kotiin, äiti teki niistä ruokaa. Ajattelin että tällä maksan elatukseni. Äitipuolellekin vein, mutta se vain sanoi että hän ei rupea niitä siivoamaan. Joten opettelin itse perkaamaan ja keittokirjoista tekemään ruokaa. Astiatkin tiskasin. Vaan ei kiitoksen sanaa. Mutta se hyvä puoli oli, että opin laittamaan ruokaa ja kalastus on aina ollut lempiharrastukseni. Nuorena se oli minulle pakopaikka ja samaa se on yhä.

- Nyt vanhemmat ovat jo kuolleet. Isä kuoli muutama vuosi sitten autokolarissa ja äiti rintasyöpään samoihin aikoihin. En liiemmin kaipaile. Kun kotoa alle kakskypäsenä lähdin, niin enpä enää paljon nähnyt. Eikä mulla ole välejä nuorempiin sisaruksiinkaan. Silloin kun vielä asuin kotona, auttelin niitä aina läksyissä ja muutenkin, mutta kotoa lähdettyä ne olivat sillä tavalla väärässä iässä minun kannaltani. Siinä kymmenvuotiaita, kun minä olin jo aikuinen. Vanhemmat eivät halunneet päästää niitä minun luokseni, minä taas vain harvoin kävin kotona. Vieraannuttiin eikä yhteys palannut aikuisinakaan. Pyytelin niitä käymään, mutta eivät tulleet. Yksi sanoi että pidän itseäni niin paljon parempana kuin heitä, koska he ovat vain amiksen käyneitä. Paskan marjat. Viimeksi näin vanhempien hautajaisissa. Joulukortit laitan aina ja synttärikortit myös, mutta arvaa vain saanko itse, vaikka heidän lapsiaankin olen aina muistanut. Vaikka en ole kaikkia edes nähnyt, mutta mun mielestä suku on aina sukua.

- Koulussa mä pärjäsin hyvin. Ja sekös luokan kavereita nyppi. Jouduin heti alussa kiusatuksi. Koko peruskoulu oli ihan samaa. Jos vastasin tunnilla oikein, sain kuulla olevani saatanan hikari. Jos vastasin tahallani väärin, sain kuulla olevani saatanan idiootti. Jos minulla oli pipo päässä, niin ”vittu mikä lälläri”. Jos olin paljain päin, niin ”kattokaa, sen aivot on paleltuneet”. Jos nojasin koulun seinään enkä tehnyt mitään, niin ”kattokaa kun paska-Jarkko luulee olevansa”. Ei auttanut muu kuin käpertyä itseensä. Kukaan ei halunnut olla mun kanssa. ”Meeks taas kalaan, kusipää? Ihan itekses saat mennä.” Vaikka en koskaan edes uskaltanut ketään pyytää.

- Mä en vieläkään tajua mikä siinä oli. Mä yritin. Ihan oikeesti mä yritin. Koitin tehdä asiat samalla lailla kun muut. “Kattokaa, paska-Jarkko matkii kun ei muuta osaa!” Eikä se ollut pelkästään tietty porukka joka kiusasi. Oli siinä tietty ydinryhmä, pahimpana jenginjohtaja Vellu eli Veli-Pekka. Nekin, jotka eivät olisi halunneet kiusata, Vellu pakotti mukaan. ”Eksä nyt muka uskalla tolle paskalle mitään sanoa?”, ja hyväksyntää saadakseen ne menivät tietysti mukaan. Enkä mä osaa siitä niitä syyttää. Ehkä olisin tehnyt itse samoin.

- Joskus paloi hermo, kun ne tönivät käytävällä. Sitten tapeltiin. Mä kun olen tämmönen vähän keskikokoa isompi kaveri ja vahva jo silloin, niin turpiinhan ne ottivat. Ja minä sain syyt niskoilleni, kotimuistutukset ja jälki-istunnot. Kerran mä kuulin nurkan takana, kun yksi opettaja sanoi toiselle että ”se Jarkko joutuu aina tappeluihin, kun se ärsyttää muita”. Eli mä olin opettajienkin silmissä syyllinen.

- Sitten mä menin lukioon. Tosin kumpikaan vanhemmista ei olisi halunnut, kun amiksessa olisi selvinnyt ilman oppikirjoja. Mä kuitenkin sanoin, että mulla on ysin keskiarvo ja meen kesätöihin ja maksan vaikka itte ne kirjat. Kuten sitten maksoinkin. Onneksi siihen aikaan sai alaikäisetkin duunia. Mä jaoin lehtiä, olin tehtaalla tsupparina, raksoilla hommissa, sano mikä vaan hanttihomma niin mä oon sitä melko varmasti tehnyt.

- Lukiossa ei enää kiusattu. Mutta en mä päässyt mihinkään piireihinkään. Sosiaaliset taidot oli olemattomat ja kai musta huokui jotenkin se ulkopuolisuus. Kun yritti välitunnilla kävellä johonkin porukkaan, niin kummasti se ympyrä tiivistyi ainoalta avoimelta kohdaltaan ja sitä jäi vain tuijottamaan jonkun selkää. Mutta en mä enää välittänyt. Oli se tilanne kuitenkin sata kertaa parempi kuin peruskoulussa.

- Siinä vaiheessa tytöt alkoi tietysti kiinnostaa. Mutta ei mulla olisi ikinä ollut rohkeutta pyytää ketään treffeille. Ja tytöt vaistosi sen kiinnostuksen. Pysyivät visusti loitolla. Lukion tokalla oli vanhojen tanssit. Mä olin kerännyt puoli vuotta rohkeutta että saisin pyydettyä sitä salaista ihastustani pariksi. Ja sitten yksi kaveri meni sillä ekalla harjoitustunnilla nenän edestä ja pyysi sen. Sillä oli vielä tyttöystävä ykkösluokalla, joten siinä suhteessa otti tuplasti päähän. Meidät parittomat arvottiin jonkun pariksi. Kun yksi likka nosti lapun jossa oli minun nimeni, näin kuinka naama vääntyi inhosta. Kävelin saman tien salista ulos enkä mennyt enää liikkatunneille niin kauan kuin tansseja harjoiteltiin. Liikkaopet näki mitä tapahtui eikä sanoneet mitään. Poissaoloja eivät merkinneet, mikä on ehkä ystävällisin asia mitä mulle on ikinä tehty.

Jarkko hörppäsi kahvia. Yksi epäilys oli alkanut itää päässä.

- Kuules nyt enkeli. Sun siis pitäis olla mun suojelusenkeli. Kerropa nyt ihan omin sanoin mitä on mennyt pieleen. Sä kuulit nyt tähän asti ja niin kuin hyvin tiedät, niin eipä tää loppuelämäkään ole varsinaisesti ruusuilla tanssimista ollut. Niin että mitenkäs olet omaa duuniasi hoitanut.

Enkeli näytti vaivaantuneelta, jos nyt enkelit voivat vaivaantuneelta näyttää.

- No katsos. Et ehkä muista, mutta silloin kun seisoit vielä siellä tikkailla, sanoin että olen sinun uusi suojelusenkelisi. Entinen sai potkut.
- Oli totisesti aikakin. Mutta olet mulle silti selityksen velkaa.
- Kaikki enkelit eivät hoida hommiaan kunnolla. Me valvotaan toki, miten ihmisillä menee ja jos jollakulla menee poikkeuksellisen huonosti siihen nähden, mitä hän ansaitsisi, hälytyskellot soivat ja tutkitaan, onko suojelusenkeli ajan tasalla. Mutta sinun kohdallasi kävi nolosti. Siis sullahan oli hyvä duuni, olit terve, oli lapsia etkä ollut sortunut esim ryyppäämään avioerosi jälkeen. Ihmiset tekevät omat valintansa, me enkelit vain järjestetään niille mahdollisuuksia ja suojellaan pikkujutuilta. Jos joku sotkee oman elämänsä ihan itse, ei me sille paljon mahdeta. Mutta sun kohdalla ei ollut mitään hälyttävää. Vasta viime hetkellä huomattiin, että kyse oli siitä että sinä olit vastoin kaikkia todennäköisyyden lakeja tapellut omin avuin itsesi noin hyvään tilanteeseen. Itse asiassa suojelusenkelisi taisi olla jonkinlainen psykopaatti, joka näki sinussa tilaisuutensa. Hän huomasi, että sinä jatkat taistelua vaikka mikä olisi ja kasasi sinulle tahallaan vaikeuksia. Suuresti asiaa yksinkertaistaen: hän käytti vaikutusvaltaansa ja sai sinut tekemään pieniä asioita siten, että kaikki kohtaamasi ihmiset alkoivat inhota sinua. Ja koska sinulla silti meni kohtuullisesti, kukaan ei huomannut mitään. Mutta nyt prosessi on käynnissä ja suojelusenkelisi siivet ovat kuivumassa, kuten meilläpäin on tapana sanoa. Minä olen nyt tässä uutena ja koska oli kiire, en kunnolla ehtinyt perehtyä tiedostoosi. Siksi on hyvä kuulla omasta suustasi nämä jutut. Kun sitten poistun tästä ruumiista, tutustun edeltäjäni kirjanpitoon ja selvitän, mitä voisimme tehdä korvataksemme kärsimyksesi. Muistat varmaan Jobin kirjan, vähän samaan tapaan.

Pieni hymynkare nousi Jarkon kasvoille, mutta se katosi äkkiä hänen tajuttuaan jotakin.

- Mutta hetkinen. Jos te kaverit teette tätä ihmisille edes joskus, niin miksi helv… ei kun siis miksi kukaan ei kerro tämmöisistä.
- Yksinkertaista. Kun poistun, heräät jonkin ajan kuluttua kämpän lattialta etkä muista tästä mitään.
- Enkö minä sitten mene ja yritä hirttää itseäni uudestaan, jos en kerran mitään muista?
- Et. Sinulla on kevyt, helpottunut olo. Sen saa aikaan tämä ripittäytyminen. Luulet ottaneesi liikaa rohkaisua, lääkkeiden ja viinan yhteisvaikutus on saanut sinut sammumaan, mutta nyt olo on parempi. Käyt vain vähin äänin hakemassa tikkaat ja köyden pois. Ja elämäsi saa uuden suunnan. Löydät nuoren, kauniin ja ihanan vaimon, uuden paremmin palkatun työpaikan, ne nyt ainakin sinulle kuuluvat. Lottovoittokin on kuulemma joskus järjestetty vastaavassa tapauksessa. Mutta nyt jatka kertomustasi, ole hyvä.

Epäilemättä tuntuu paremmalta, Jarkko ajatteli. Itse asiassa en muista että olisi koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Edes silloin, kun nappasin sen viidentoista kilon hauen. Tuo selitti ihan kaiken. Ja tästä se elämä vihdoinkin alkaa hymyillä.

- No mä pääsin sitten ylioppilaaksi. Paperit oli tosi hyvät, sen kuin valitsee mitä menee opiskelemaan. Mutta sitä ennen päätin, että näytetään kaikille pitkät. Käyn armeijan ja tsemppaan itseni koko RUK:n tai ainakin yksikön priimukseksi. Kaikki saumat oli olemassa. Olin fiksu, treenannut itseni kovaan fyysiseen kuntoon ja huippumotivoitunut. Sitten menin vielä tarkoituksella kenttätykistöön, koska kuulin että sitä sanottiin ”kadettien aselajiksi”. Sieltä oli kuulemma helpointa päästä RUK:hon, koska vaatimustaso oli matalin, joten kadettikouluun pyrkivät hakeutuivat usein sinne. Ajattelin että tykistössä pystyn opiskelemaan ja lukemaan parhaiten, niin pärjään armeijassa. Paskat. Heti alokasaikana tuntui, että olen palannut takaisin peruskouluun. Jouduin tupakavereiden silmätikuksi välittömästi. En tajunnut taaskaan miksi, mutta nyt sen tiedän, kun kerroit. No, ajattelin että kyllä tämä tästä kunhan pääsee ensin AUK:hon. Sain testeissä parhaat pisteet aina, mutta eipä nimeä näkynyt AUK:hon lähtijöiden listalla. Koulutushaarassa luki että tykkimies. Menin saman tien patterin päällikön puheille ja kysyin miksi. Hän sanoi, että minulla ei ole johtajaominaisuuksia, koska palvelustoverini eivät kunnioita minua. Se siitä sitten ja vielä viisi kuukautta helvettiä samojen kiusaajien kanssa.

- Mietin mitä rupean tekemään ja päätin hakea opiskelemaan ekonomiksi. Raha-asiat kiinnostivat, kun oli joutunut niitä jo nuorena miettimään. Pääsin tietysti kauppakorkeaan sisään ongelmitta. Sen sijaan opiskeluelämään en päässyt sisään, mikä ei varmaankaan ole mikään yllätys. Yritin käydä bileissä, mutta siellä minut taas suljettiin piirin ulkopuolelle, vaikka vastoin luontoani biletin minkä osasin, join viinaa ja tarjosinkin.

- Sen verran olin kerännyt rohkeutta, että uskalsin opiskelijatyttöjä lähestyä. Tosin joka kerran kävi niin, että reaktio oli sama kuin heitä olisi lähestynyt limaetana. En tajua. Pärjäsin hyvin opinnoissa, kävin salilla bodaamassa eli kroppaakin löytyi. Enkä mä nyt mielestäni noin niin kuin mieheksi ruma ole. Ja rahaakin oli, olin säästänyt melkoisen siivun kesäansioista ja elin säästäväisesti. Ei vaan päässyt yhtään mihinkään, puhumattakaan että olis pimppaa lohjennut. Kerran seurustelin vähän aikaa yhden tytön kanssa. Mulla oli auto ja se sattui tarvitsemaan kuskausapua, kun muutti kamat ensin väliaikaiseen kämppään kuukaudeksi ja sitten varsinaiseen asuntoon. Sen kuukauden olin kuin kuumilla hiilillä, kun tyttö sanoi että nyt tarttee keskittyä opiskeluun, mutta kunhan saadaan se toinen muutto hoidettua niin katsotaan sitten. Sen jälkeen se ilmoitti että ”et ole oikein mun tyyppiä ja haluan olla muutenkin nyt vapaa”. Ja meni sitten puolen vuoden päästä kihloihin. En ollut edes pussaamaan päässyt. Pitäiskö tuota sanoa epäseksuaaliseksi hyväksikäytöksi? Purin pahan olon kalastukseen ja opiskeluun. Muutaman vuoden päästä valmistuin hyvillä papereilla ja lähdin hakemaan töitä.

- Silloin oli huono taloudellinen tilanne ja työpaikat kortilla tällä alalla. Sanottiin, että ”työhön halutaan ekonomi, merkonomi tai reipas juoksupoika”. Mulla oli kuitenkin niin hyvät paperit että pääsin useampaankin työhaastatteluun. Aina samoin tuloksin. Kun astuin ovesta sisään, pystyin lukemaan haastattelijoiden naamoista heti ensireaktiosta ”tota hyypiötä me ei ikinä palkata”. Eikä töitä irronnut, ennen kuin älysin hakea julkiselta sektorilta. Missä oli pakko palkata parhailla papereilla, vaikka muuten olisi ollut mitä vaan. Sain paikan Ely-keskukselta tuolta naapurikaupungista, tai TE-keskushan se silloin vielä oli. Ei mikään hohdokas, mutta ajattelin että jostain on aloitettava ja voin myöhemmin mennä yksityiselle tai edetä virkauralla. Ja paskat, samassa duunissa olen yhä.

- Muistan kun tulin taloon. Työpaikan miehillä oli kuulemma tapana pitää vuotuinen saunailta ja se oli heti saman viikon perjantaina, olivat kutsuneet minut sinne jo ennen kuin olin ketään edes tavannut, työpaikkahaastattelija kun oli ollut nainen. Harmi että oli, muuten eivät olisi kutsuneet. Minä menin ja ajattelin että tästä se alkaa, uusi elämä. Äijät puhuivat naisjuttuja ja kun en osannut mitään kertoa, niin ne arvasi. Muistan vieläkin sen osastopäällikön pilkallisen virneen kun se kysyi ”Milloin Jarkko olit viimeksi karvan päällä?” ja toiset nauraa räkättivät. Kai se naamasta paistoi, että olen Suomen ainoa 24-vuotias neitsyt. Toista kutsua saunailtaan ei tullut. Enkä olisi kyllä mennytkään. Yritin muutaman vuoden hakeutua muihin töihin, kun tiesin että etenemistie oli tukossa, mutta ei siitä mitään tullut. Luovutin. Onneksi työ oli itsenäistä eikä tarvitse paljon muiden kanssa olla tekemisissä. Ja hyvin on mennyt, oma tulosalue on tahkonnut erinomaista jälkeä. Arvostusta muiden silmissä se ei kyllä tuonut, kateutta vain.

- Mutta nuo naisasiat. Ai helvetti että ne painoivat. Mä asuin yksiössä vuokralla, ajattelin että en mä enempää vielä tartte, säästyy rahaa jos joskus perustais perheen. Siinä naapurissa asui yksi muija, jonka kanssa joskus tuli pari sanaa vaihdettua. Mua kahdeksan vuotta vanhempi, siivoojana töissä ja lihava kuin mikä, painoi varmaan jo silloin melkein sata kiloa. Lopulta, siinä vuoden päivät töissä oltuani mä aattelin että paskat. On se ihan ok noin muuten paitsi ulkonäöltä ja jos tekee asian selväksi ettei se luule liikoja niin peli on reilua. Mun on pakko päästä neitsyydestä. Ja jos tuokaan ei huoli niin sitten vedän itteni jojoon. Joten pyysin sen kahville ja löin faktat pöytään. Ehdotin ihan suoraan seksisuhdetta ilman sitoumuksia ja kerroin olevani täysin kokematon. Yllättäen se suostui.

- Jihuu, mä pääsen pukille! Se oli ensireaktio. Ja pääsin kanssa. Oli sovittu että käytetään kumia ja niin tehtiin. Silti se pamahti paksuksi melkein heti. Sanoi että abortti ei tule kysymykseenkään. Enkä mä olisi halunnutkaan. Ajattelin että paska mäihä, mutta kannan vastuuni. Vaadin isyystestin lapsen synnyttyä, vasta sitten mentiin naimisiin. Arvaa huviksesi sainko kuulla vuosien ajan siitä, etten luottanut häneen. Mutta kun en voinut tajuta miten ihmeessä se oli raskaaksi tullut. Olin joka kerta tarkistanut kumin jälkeenpäin ja se oli ollut ehjä. Vasta vuosia myöhemmin se paljasti mitä oli tapahtunut. Se oli ottanut kumin ja sanonut heittävänsä sen roskiin. Mutta se olikin mennyt vessaan ja tunkenut kortsun väärinpäin sisäänsä. Lopulta oli sitten tärpännyt.

- No me mentiin siis naimisiin. Päätin että rakastetaan sitten. Olihan se loppujen lopuksi ihan mukavasti käyttäytynyt. Enpä vaan silloin tiennyt että se oli teeskentelyä.

- Asunnot oli liian pieniä lapsiperheelle, sillä pieni kaksio ja mulla yksiö. Ruvettiin melkein heti katselemaan taloa, tyttö oli syntynyt tammikuussa, naimisiin menty huhtikuussa ja talo löytyi toukokuussa. Remonttikuntoinen, mutta sehän sopi koska sai tosi halvalla ja osasin itse tehdä lähes kaiken mitä piti. Muutama vuosi meni, mutta hyvä tuli. Velkaa ei tarvinnut remppakulut mukaan lukien kuin puolet talon hinnasta, mulla oli onneksi säästöjä. Ja kohtuuhyvä palkkakin, vaimo nyt ei paljon tienannut siivoojana ja äitiyslomalla mutta jotain kuitenkin. Kohta vaimo oli taas raskaana ja syntyi toinen tyttö vain reilu vuosi edellisen jälkeen.

- Siihen loppui avio-onni. Vaimo totesi että seksiä ei tartte enää harrastaa kun kaksi lasta on ja enempää ei haluta. Ja nalkutus alkoi. En kuulemma tienannut tarpeeksi, en ollut lasten kanssa tarpeeksi, en tehnyt kotitöitä tarpeeksi, no sähän varmaan tiedät. Emmä nyt tiedä. Tienasin tuplasti sen mitä vaimo, aina hoidin lapsia enkä mä nyt erityisemmin kodin ulkopuolella heilunut. Kalassa joskus kävin, mutta sitäkin vain varmaan kymmenen prosenttia siitä mitä poikamiehenä. Ja tulihan siitä syötävää pöytään. Mä luulen, että appivanhemmilla oli vaikutuksensa. Ne ei pitänyt minua tarpeeksi hyvänä tyttärelleen ja teki sen kyllä tiettäväksi. Puheenparsi oli aina sama: "Marjan talossa on keittiö remontoitu", "Marjan tyttäret leikkii niin nätisti keskenään"... kaikki oli aina Marjan sitä sun tätä. Tai no, oli yksi poikkeus. Kerran tuli puhetta raha-asioista ja appiukko kysyi minulta, että "paljonko SULLA on vielä tästä talosta velkaa jäljellä?". No, kauankos sitä nyt säästäväinen mies toisaalta maksoi. Talo oli muutamassa vuodessa velaton. Jolloin vaimo ilmoittikin että haluaa eron.

- Mutta tässä välissä täytyy kertoa yksi juttu. Mä päädyin mukaan yhdistystoimintaan! Olin liittynyt paikalliseen kalastusyhdistykseen ja mut valittiin yllättäen johtokuntaan ja taloudenhoitajaksi, kun olin alan miehiä. Olin tosi riemuissani, eka kerta kun mut haluttiin johonkin. Vaimo vain motkotti, että taas tuli ylimääräistä. Sanoin että ei sitä tiedä jos vaikka tästä poikisi yhteyksiä ja parempi työpaikka. No ei poikinut. Selvisi kyllä kohta miksi minut oli valittu. Edellisen jäljiltä kaikki asiat oli sekaisin ja mun piti hoitaa ne kuntoon. Ja puheenjohtaja nälvi koko ajan, haukkui selän takana minua johtokunnalle. Mutta siitä Pekasta vielä myöhemmin. Mulle riitti yksi kausi, kaksi vuotta. Ja ne haukut jotka tulivat perään siitä että ”karkasin vastuusta”. Se kokemus riitti mulle sosiaalisesta toiminnasta.

- Mut siis jäätiin siihen että vaimo halusi eron. No mikäs siinä auttoi. Parhaani olin yrittänyt mutta se ei riittänyt. Tytöt oli kahdeksan ja seitsemän. Talo oli maksettu, se jäi osituksessa vaimolle. Minä sain pitää toisen auton, kumma kyllä sen uudemman, ja kamani. Tein velkaa ja ostin tämän mökin. Ajattelin että rupean käymään täällä kalassa ja asun täällä, talviasuttavahan tämä on. Kuten teinkin. Ainoa ongelma oli tietysti se, että eihän täällä saanut asua. Tein yhden työkaverin kanssa sopimuksen. Virallisesti asun siellä alivuokralaisena, heidän talossaan kun on sellainen asuttava pihamökki. Käytännössä siellä ei ole muuta kuin postilaatikko minun nimelläni. Maksan virallisesti tilisiirtona vuokran ja työkaveri maksaa sen mulle pimeästi takaisin, tai siis reilun satasen vähemmän. Kannattavampaa kuin hankkia vuokrayksiö jota en tartteis kuitenkaan. Minulla on virallinen osoite satasella kuussa ja kaveri saa käyttää pihamökkiään kuten haluaa. Vaikka elatusmaksut ovat melkoiset, niin mökki tuli juuri maksettua. Ainoa vitutuksen aihe tässä paikassa on naapurit, kuinkas muuten. En varmaan olisi koko paikkaa ostanut, jos olisin tiennyt että naapurimökin omistaa se Pekka, joka oli kalamiesyhdistyksen peejii. Ja se tuntee täällä kaikki, kun on kylältä kotoisin. Piti kyllä huolen, että mun maine levisi. Eipä tarvitse paljon raitilla ihmisiä moikkailla. Vaan paskat siitä, muuten tämä on hieno paikka.

- Ajattelin että tytöt viihtyisi täällä. Rakensin leikkimökinkin ja yritin saada paikan mukavaksi. Siksi halusin tänne tuon toisen makuukamarinkin ja tein väliseinän, että tytöillä olisi oma huone. Hyvä kun on ollut raksalla, niin osasi tehdä itse. Mutta siinä vaiheessa kun tytöt olivat sen verran isoja, että niistä ei enää ollut juuri hoitamisen vaivaa, exä alkoi käännyttää niitä minua vastaan. Minä kun yritin täällä pitää vähän kuriakin eli vaatia että tekevät jotain taloustöitä eli vaikka tiskaavat ja rajoitin kännykkäaikaa. Ja vaadin vähän liikuntaakin, kun näin että alkavat olla ylipainoisia kuten äitinsä. Exä suuttui ja oli tyttöjen puolella. Uhkasi että tekee valituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siinähän olen. Hiljeni kyllä vähän kun huomautin että jos minulta menee työ, niin menevät sinun elarisikin. Mutta tytöt vieraantuivat. Nyt ne eivät ole enää halunneet täällä käydä, kun ovat melkein aikuisia. Sanovat että ei kiinnosta kun mä olen aina vaan kalalla. Sen ajatuksen exä on kyllä istuttanut heidän päähänsä. Minä en kalalla käynyt silloin kun tytöt täällä olivat, paitsi että joskus oli tietysti pakko katiskat nostaa. Ja yritinhän minä tyttöjä saada joskus kalaan mukaan, mutta ei ne toiselle kymmenelle tultuaan enää halunneet.

- Nyt sitten tuli se viimeinen niitti eli YT-neuvottelut. Se iski sitten lopulta myös Ely-keskukseen jonka piti olla suojatyöpaikka. Ja minä joudun lähtemään. Eilen oli viimeinen työpäivä. Joten päätin että tämä oli sitten tässä, tämä poika menee köyden jatkoksi. Järjestin perintöasiat kuntoon, että tytöillä olisi jotain hyvää isältään ja muutenkin kaiken valmiiksi.

- Mutta tuossa tuo mun stoorini siis oli. Mä olen koko elämäni ihmetellyt mikä minussa on pielessä. Aina oon yrittänyt olla ystävällinen ja auttavainen, hoitaa hommani hyvin ja elää kunniallisesti. Silti on koko ajan tullut paskaa niskaan. Olen tuuminut että taitaa olla naamataulussa jotain vialla, kun kaikki inhoavat. Vaan tuo psykopaattinen suojelusenkeli selitti kaiken. Ja nyt haluaisin tietää mitä uusi toimenhaltija aikoo tehdä minun elämälleni?

Enkeli pyöritteli hetken päätään ja katseli pöytää. Sitten hän nosti katseensa suoraan Jarkon silmiin.

- Kerropa vielä yksi asia. Miten vanha sinä olitkaan?
- Täytän kohta nelkytkolme.
- Nelkytkolme vuotta. Ja uskot vielä enkeleihin.

Jarkko tunsi putoavansa pohjattomaan kuiluun. Hänen vastapäätään istuvan miehen kasvoille levisi ilkeä virnistys.

- Mä olin siinä kalliolla etsimässä korvasieniä, kun näin sun tulevan köyden ja tikkaiden kanssa. Ei tarvinnut olla erityinen Sherlock Holmes ymmärtääkseen mitä naama norsunperseenä oleva suomalainen mies aikoo niiden vermeiden kanssa tehdä. Sä et tunne mua, mutta mä tiesin kyllä sut. Mä oon kato tuon sun haukkumas Pekan siskonmies ja sen mökillä käymässä. Ja tiedän mä sut sattumoisin pidemmältäkin ajalta. Mä näes asun sun kotikaupungissas. Ja se sun luokan Vellu on mun toistakytä vuotta nuorempi pikkubroidi. Ai saatana, miten mä muistan jo sillon kun Vellu kerto susta ja me naurettiin yhdessä tommoselle paskanörtille. Ja nyt mä sain kusetettua sua oikein kunnolla. Tää juttu vaan pälkähti mieleen, mutta en ois ikinä uskonu että kukaan on niin ääliö että tää uppoais. Mutta sä oot. Emmä yhtään ihmettele että sulla on mennyt kaikki päin vittua paitti munat. Voi helvetin helvetti, Pekka, Vellu ja kaikki muut repee vielä liitoksistaan kun mä kerron niille ton kaiken vollotuksen mitä sä vuodatit...


Viisi tuntia myöhemmin:

Lahtinen ryntäsi mökin ovesta ulos. Kolme muuta poliisia oli juuri noussut viidenkymmenen metrin päässä olevan jyrkänteen päälle.
- Hei jätkät, tulkaa takaisin!
Muut pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan. Partion päällikkö huusi:
- Miten niin?
- Ei se siellä ole. Täällä se on, mökin lattialla. Kuolleena, lyönyt puukon suoraan sydämeen.
Kolme poliisia katseli hämmentyneinä toisiaan.
- No selitäpä Lahtinen sitten kuka täällä roikkuu hirttäytyneenä?

lauantai 6. toukokuuta 2017

Uusinta: 11 x 4

Lukijalle: Keski-Euroopassa kuulemma alkoivat jonkin C-luokan joukkuepelin B-tason kilpailut, joita jostain syystä MM-kisoiksi nimitetään. Eipä tule mieleen toista lajia, jonka MM-tason mittelöistä puuttuu noin 80 lajin sadasta parhaasta. Mutta toisaalta mitä muutakaan voi odottaa lajilta, jossa mitalit on vuodesta 1954 alkaen jaettu vain seitsemän maan kesken - plus sitten Sveitsin neljän vuoden takainen yllätyshopea. Ja vuonna 1953 kyse oli siitä, että noista seitsemästä - tai silloisista viidestä - mitaliehdokkaasta oli erinäisistä syistä paikalla vain yksi. Kisoja on pidetty vuoden 1953 jälkeen tasan 60 kertaa ja mitalisteja on ollut siis kahdeksan. Ihan vertailun vuoksi, jalkapallossa saadaan kahdeksan mitalistia täyteen kun lasketaan neljät viimeiset kisat. Ja tämä siitä huolimatta, että lätkässä parhaat maat antavat tasoitusta, koska ne pelaavat käytännössä C-maajoukkueillaan heikompien maiden A-maajoukkueita vastaan. Vielä hurjemmaksi mitalijakauma menee, jos katsotaan mikä oli tilanne 1954-1991. Tuolloin mitalivuoro osui vain viidelle maalle 35 kisojen ajan Suomen jahdatessa epätoivoisesti nelospaikan tilalle sitä ensimmäistä mitalia, mitä tässä seitsemän vuoden takaisessa jutussa muisteltiin:

Lätkän MM-kisat tulivat ja menivät taas kerran ilman mitalia. Eipä ollut ensimmäinen kerta. Ero entisaikoihin vain on siinä, että nykyään mitalin makuun on totuttu. Tiedoksi nuoremmille lukijoille, että Suomi sijoittui jääkiekon arvokisoissa yksitoista kertaa - luitte oikein, yksitoista kertaa - neljänneksi ennen ensimmäistä mitalia. Eivätkä ne suinkaan olleet ainoita kertoja, kun mitali oli oikeasti lähellä.

MM 1953 Sveitsi
Suomi ei ollut edes mukana, silti mitali oli lähellä. Jääkiekkoliitto päätti suuressa viisaudessaan olla lähettämättä joukkuetta. USA ja Kanada jäivät myös pois. Sen sijaan Neuvostoliiton piti tehdä ensiesiintymisensä MM-tasolla. Se jäi kuitenkin pois ykköspelaaja Vsevolod Bobrovin sairastuttua ja ilmestyi kisoihin mukaan vasta seuraavana vuonna, jolloin voitti heti mestaruuden. A-sarjaan ilmoittautui lopulta vain neljä joukkuetta. Niistäkin Tsekkoslovakia matkasi kotiin neljän ottelun jälkeen maan presidentin Klement Gottwaldowin kuoltua. Jäljelle jäivät ylivoimainen Ruotsi sekä Sveitsi ja Länsi-Saksa. Edellisenä vuonna Suomi oli olympialaisissa kukistanut Länsi-Saksan, eli pronssi oli tarjolla.

MM 1957 Moskova (neljäs)
Kanada ja USA jättävät kisat politiikan takia väliin. Jäljelle jää kolme suurta eli NL, Tsekkoslovakia ja Ruotsi. A-sarjaan nostetaan heittopussit Itävalta ja Japani. Suomelle saattaisi riittää mitaliin yksi yllätysvoitto, mutta toisin käy. Muut neljä otteluaan Suomi voittaa, ero kolmeen mahtimaahan on vielä liian iso. Viimeisessä ottelussa tsekit voittavat 3-0, voitto siitä ottelusta olisi tiennyt pronssia.

MM 1962 USA (neljäs)
Viiden vuoden takainen tilanne toistuu käänteisenä; Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia eivät lähde kisoihin, koska itäsaksalaisille ei myönnetä viisumeja. Samalla siis lähes Suomen tasoinen Itä-Saksa on pois pelistä ja ennakkoon kovemmista läsnä ovat vain Kanada ja Ruotsi; USA on samaa tasoa. Kolmen poisjääneen tilalle nostetaan B-sarjasta mm. Iso-Britannia, jonka kiekkoilijat ovat pääosin nelikymppisiä pari vuotta aiemmin romahtaneen ammattilaisliigan jäänteitä. Koko maassa ei ole minkäänlaista kiekkoliigaa! Ja mitä tekee Suomi? Johtaa brittejä vastaan 4 - 2 ja häviää 5 - 7! Seurauksena edelleen urheilutietokilpailukysymysten klassikko: mille maalle Suomi on hävinnyt kaikki sitä vastaan pelaamansa jääkiekkomaaottelut? Se toinen matsi pelattiin vuoden 1951 MM-kisoissa ja sen Suomi hävisi Iso-Britannialle 6 - 3. Oli onni, että Suomi hävisi myös USA:lle 6 - 3, muuten v-käyrä mitalin menetyksestä olisi kohonnut sfääreihin.

MM 1970 Ruotsi (neljäs)
Kisat on myönnetty Kanadalle - ensi kertaa. Kanada suostuu järjestämään kisat sillä ehdolla, että saa käyttää yhdeksää ei-NHL -ammattilaista. Näin luvataan, mutta IIHF tekee lehmänkäännöksen ja peruu lupauksen. Kanada puolestaan peruu kisat ja jää seitsemäksi vuodeksi kokonaan pois MM- ja olympiajääkiekosta. Edellinen MM-kisaisäntä Ruotsi järjestää kisat lyhyellä varoitusajalla. Suomella on kaikkien aikojen tilaisuus: kaksinkertainen kuuden joukkueen sarja. Itä-Saksa ja Puola kun pidetään kurissa ja voitetaan pari kertaa jotkin kolmesta suuresta, niin... Ja niin käy! Suomi kaataa sekä Ruotsin että Tsekkoslovakian. Mutta. Kolmanneksi viimeinen ottelu ja vastaan asettuu toista kertaa Ruotsi. Suomi johtaa jo 3 - 1, mutta häviää 3 - 4. Toiseksi viimeinen ottelu ja Suomi kompastuu Itä-Saksaan 3 - 4. Numerot toisinpäin, ja Suomi olisi saanut pronssia. Tosin tsekkivoitto tuli vasta viimeisessä, panoksettomassa ottelussa. Jos pronssi olisi ollut vaakalaudalla, tsekeiltä olisi voinut tulla kylmää kyytiä. Silti Suomen nousu huippumaaksi on tosiasia: Neuvostoliitto voitti ensimmäisen pelin vain 2 - 1 ja kaikki maalit tulivat viimeisessä erässä, lopussa tasoituskin oli lähellä. Tosin suoritusten epätasaisuus vaivasi yhä; toisen pelin NL vei 16 - 1...

MM 1971 Sveitsi (neljäs)
Sama sarjasysteemi kuin viimeksi, mutta tällä kertaa Suomi saa "kääpiöiltä" eli Länsi-Saksalta ja USA:lta täydet pisteet. Toiseksi viimeisellä kierroksella vastaan tulee Ruotsi ja tilanne on selvä: voitto toisi Suomelle lähes varmasti pronssia, koska viimeisellä pelikierroksella Ruotsin olisi siinä tapauksessa pakko lyödä Neuvostoliitto. Lisäksi Suomen pitäisi hävitä tsekeille. Tasapelin sattuessa Suomelle riittäisi tsekeiltä piste, kunhan Ruotsi häviää neukuille. Peli on 1 - 1, Leuka Mononen pyörähtää ympäri ja huitaisee puolivahingossa Thommie Bergmania (ensimmäinen sittemmin NHL:ssä täyden kauden pelannut ruotsalainen). Bergman levittää tupakkamällin hampaisiinsa ja irvistelee punanaamaisena tuomarille, joka määrää Monoselle vitosen. Suomi kestää jäähystä 4:24, mutta sitten Ruotsi tekee maalin - selvästä paitsiosta! Lopputulos 2 - 1 eikä viimeisellä pelillä ole enää käytännön merkitystä.

OK 1972 Japani (viides)
Suomi kaataa Ruotsin viimeisessä ottelussa 4 - 3. Normaalisti tämä tietäisi pronssia. Valitettavasti Suomi on hävinnyt edellisessä ottelussa koulupoika-USA:lle (mukana mm. 16-vuotias Mark Howe).

MM 1972 Tsekkoslovakia (neljäs)
Suomi on neljäs eikä mitali ole edes kovin lähellä. Ruotsi voitetaan kerran, toinen voitto olisi tuonut mitalin. Sen vastapainoksi tulee takkiin B-sarjasta nousseelle ja takaisin putoavalle Sveitsille, joka ottaa ainoat pisteensä Suomen kustannuksella. Kaikki muut pelinsä se häviää vähintään kolmella maalilla, neukuille luvuin 14 - 0 ja 19 - 1.

MM 1973 Neuvostoliitto (neljäs)
Selvää kamaa; Suomi on neljäs seitsemällä pistellä, pronssin vie Tsekkoslovakia kolmellatoista. Suomi häviää kaikki kuusi otteluaan suurille ja menettää lisäksi pisteen Puolalle.

MM 1974 Suomi (neljäs)
36 vuotta aikaa ja tästä turnauksesta puhutaan vieläkin joka kevät. Viimeistä kertaa Suomella on MM-kisoissa mukana paras miehistönsä; näiden kisojen jälkeen alkaa kiekkosiirtolaisuus rapakon taakse. Suomi kompastuu tasapeliin Puolan kanssa, mutta sitten: Ruotsi johtaa 3 - 1 ja Suomi tulee 3 - 3 tasapeliin! Ja seuraavassa pelissä kaatuu Tsekkoslovakia! Mutta sitten tulee Stig Wetzellin surullisenkuuluisa doping-näyte ja Suomi tuomitaan hävinneeksi. Wetzell suljetaan kisoista ja Suomen ainoaksi maalivahdiksi jää Jorma Valtonen, koska Antti Leppänen on loukkaantunut. Lopuissa peleissä yksi kenttäpelaajista on vuorollaan pukeutunut varamaalivahdiksi. Todellisuudessa Suomen huoltajan piti Valtosen mahdollisesti loukkaantuessa heittää ämpärillinen kiekkoja jäälle, jotta syntyisi hässäkkä. Sen aikana Pekka Marjamäen, joka oli ainoa jonkinlaista maalivahtikokemusta omannut kenttäpelaaja, piti kiireesti vaihtaa molarin romppeet päälle. Marjamäkeä kun ei joukkueen parhaana puolustajana voinut istuttaa vaihtoaitiossa valmiina torjuntatamineissa. Onneksi Valtonen ei loukkaantunut. Turnauksen lopputulema oli se, että ilman doping-hylkäystä Suomi olisi ottanut pronssia. Pelaajayhdistys vaati jääkiekkoliitolta vaihtoehtoisen sarjataulukon ja bonukset maksettiin pronssisuorituksen mukaisesti. "Puupronssi" varmistui Tsekkoslovakian kaaduttua viimeisessä pelissä, viralliseen sarjataulukkoon ottelulla ei ollut merkitystä.

MM 1975 Saksa (neljäs)
Viimeistä kertaa kuuden joukkueen kaksinkertainen sarja. Viimeistä edellisessä ottelussa Suomi kohtaa Ruotsin. Viimeisessä ottelussa vastaan on tulossa Suomelle Tsekkoslovakia ja Ruotsille Neuvostoliitto. Asetelma on selvä: Ruotsi todennäköisesti häviää NL:lle (kuten hävisikin, NL voitti kaikki kymmenen peliään). Jos Suomi voittaa Ruotsin yhdellä maalilla ja ottaa edes pisteen tsekeiltä, tulee pronssia. Jos tulee vähintään kahden maalin voitto Ruotsista, pronssi on varma vaikka Suomi häviäisi viimeisen pelinsä, kunhan Ruotsi häviää neukuille. Tällöin Suomi olisi Ruotsin kanssa tasapisteissä, jolloin ratkaisevat keskinäiset ottelut. Ensimmäisen ottelun oli Ruotsi voittanut 1 - 0. Yhden maalin voitolla Ruotsista keskinäisten ottelujen maalit olisivat tasan, jolloin ratkaisisi kaikkien ottelujen maaliero, mikä taas on Ruotsilla parempi. Suomi voittaa 2 - 1. No, ei se mitään. Piste tsekeiltä ja se on siinä. Valitettavasti Suomi häviää 5 - 1.

OK 1976 Itävalta (neljäs)
Pohjoismaisten huippujen muutto NHL:ään ja WHA:han on alkanut. Tästä suivaantuneena Ruotsi päättää jäädä pois olympialaisista. No nyt! Eihän siellä ole kuin NL ja tsekit, koska Kanada on edelleen poissa. A-ryhmän ensimmäisessä pelissä tulee tappio tsekeille, mutta vain 2 - 1. Lupaavaa. Seuraavaksi kaatuu Länsi-Saksa. Mutta sitten. USA:n koulupojat tulevat taas ja pistävät Suomelle 5 - 4 päihin. Suolaa haavoihin: ottelun viime hetkillä kiekko kimpoaa USA:n maalivahdin torjunnasta Hannu Kapasen rintaan ja maaliin. Erotuomari hylkää maalin - potkumaalina! Edes savolaisten anatomia ei ole niin kieroa että jalka kasvaisi keskellä rintaa. Sitten hävitään Neuvostoliitolle, viimeisessä matsissa kaatuu Puola. Lopputilanne: NL kultaa, tsekit hopeaa, seuraavina Suomi, Länsi-Saksa ja USA tasapisteissä niin sarjataulukossa (4 pistettä) kuin keskinäisissä otteluissakin (2 pistettä). Suomen maaliero on +1, Länsi-Saksan -3 ja USA:n -6. Jos lasketaan vain keskinäiset ottelut, Suomen maaliero on +1, Länsi-Saksan myös +1 ja USA:n -2. Suomen epäonneksi keskinäiset ottelut ratkaisevat. Vaan eipä hätää mitään: Suomi on tehnyt keskinäisissä otteluissa yhdeksän maalia ja Länsi-Saksa vain seitsemän. Mutta, mutta. Olympialaisten sääntöjen mukaan ratkaiseva tekijä ei olekaan maalien määrä, vaan kaiken maalaisjärjen vastaisesti maalisuhde. Koska sekä Länsi-Saksalla että Suomella maaliero on positiivinen, maalisuhde on parempi sillä maalla, joka on tehnyt vähemmän maaleja! Pronssia Länsi-Saksalle.

MM 1978 Tsekkoslovakia (seitsemäs)
Ammatti-Kanada on palannut takaisin kehiin edellisenä vuonna ja on Suomen ensimmäisen ottelun vastustaja. Kanada johti 3 - 0 ja Suomen kavennuksen jälkeen ehti vielä uudestaan 4 - 1 -johtoon ennen ensimmäistä erätaukoa. Sitten tuli Suomi ja voitti 6 - 4! Toisessa ottelussa Suomi kohtasi isäntämaa Tsekkoslovakian. Toisen erän alussa Suomi siirtyi jo 4 - 1 -johtoon. Seurasi edellinen ottelu kääntäen: tsekit voittivat 6 - 4. Kolmannessa ottelussa Suomi johti neukkuja vastaan 2 - 0 mutta hävisi 6 - 3. Siihen katkesi Suomen selkäranka: tappiot Ruotsille, molemmille Saksoille ja tasapeli USA:ta vastaan. Suomi joutui alempaan loppusarjaan ja välttyi putoamiselta vasta, kun Itä-Saksa kaatui viimeisessä pelissä.

OK 1980 USA (neljäs)
Ensimmäinen ottelu ja Suomi häviää Puolalle 5 - 4. Seuraavissa peleissä nähdään uudesti syntynyt Suomi: Kanadan kaataminen ratkaisee pääsyn alkulohkosta neljän parhaan loppusarjaan, koska maat päätyvät tasapisteisiin toiseksi ja kolmanneksi keskinäisen ottelun ratkaistessa. Huikeinta alkusarjassa oli Neuvostoliitto-peli. Suomi johti 2 - 1 vielä viisi minuuttia ennen loppua. Peli päättyi 4 - 2 tappioon. Tulos jää voimaan loppusarjaan, jonka ensimmäisessä ottelussa vastaan tulee Ruotsi. Koska Ruotsi kohtaa viimeisessä pelissä Neuvostoliiton ja todennäköisesti häviää, voitto riittäisi mitaliin. Tasapeli 3 - 3. Ruotsi häviää Neuvostoliitolle. Viimeisessä pelissä Suomi kohtaa USA:n. Voitto tietäisi hopeaa, tasapeli pronssia. Ennen viimeistä erää Suomi johtaa 2 - 1. Loppulukemat ovat 4 - 2 USA:lle. Suomi on neljäs ja USA:n Miracle on Ice on tosiasia.

MM 1982 Suomi (viides)
Edmonton Oilers tippui pudotuspeleissä, joten Jari Kurri liittyi Suomen joukkueeseen! Samalla Kanadan riveihin tuli Wayne Gretzky ensimmäisiin ja ainoiksi jääneisiin MM-kisoihinsa. Suomen ensimmäinen vastus oli - Kanada. Kun ensimmäisessä erässä pelikello näytti 9.46, Kanada johti 6 - 0. Se siitä, lopputulos 9 - 2. Sen jälkeen kahdeksan joukkueen yksinkertainen alkusarja eteni normaaliin tapaan: isoille hävittiin, pienet voitettiin. Viimeisessä ottelussa vastaan luisteli Ruotsi. Voitto olisi tiennyt paikkaa neljän joukkueen loppusarjaan, tasapeli ei olisi riittänyt. Alkusarjan pisteet laskettaisiin yksinkertaiseen sarjaan mukaan ja jos Suomi voittaisi, lähtötilanne olisi NL 14, Tsekkoslovakia 9, Kanada 8, Suomi 8. Ruotsi meni kolmesti johtoon ja kolmesti Suomi - tai oikeastaan Jari Kurri, saldo 2 + 1 - tuli tasoihin. Lopputulos 3 - 3 ja Suomen kisat päättyivät siihen. Sarjajärjestelmä jäi älyttömyydessään ainutkertaiseksi kokeiluksi - NL varmisti mestaruuden jo kolmanneksi viimeisessä pelissä ja viimeisessä ottelussa se koki ainoan pistemenetyksensä tsekeille tuloksella 0 - 0. Kuinka ollakaan, tsekit tarvitsivat juuri tuon yhden pisteen voittaakseen hopeaa kanadalaisten nenän edestä.

MM 1985 Tsekkoslovakia (viides)
Yksinkertainen kahdeksan joukkueen alkusarja. Häviöt muille suurille paitsi Ruotsille ja tasapelit molempia Saksoja vastaan. Viimeisessä ottelussa Ruotsi kaatui peräti 5 - 0, mutta jatkosarjapaikka oli hävitty ristiinpelaamisten takia jo aiemmin vain kolmesta häviöstä huolimatta. Edes voitot Saksoista eivät olisi riittäneet. Alemmassa loppusarjassa Ruotsi kaatui historiallisesti toisen kerran samoissa kisoissa selvin numeroin 6 - 1. Tärkeämpi oli silti voitto Itä-Saksasta, ainakin parille nimeltä mainitsemattomalle jääkiekkovaikuttajalle. Vuoden 1983 MM-kisoissa Suomi oli näet hävinnyt alkusarjan viimeisen ottelun DDR:lle, jolloin nämä hyväkkäät olivat ilmoittaneet etteivät juo viinaksia ennen kuin Suomi voittaa harppi-Saksan. Täysin tietoisina siitä että alemman loppusarjan ensimmäinen peli oli samaa heittopussiporukkaa vastaan. Vaan kuinkas kävi, vitutusjuopotteluun sortunut Suomen joukkue otti takkiinsa 6 - 2. Seuraavan vuoden olympialaisissa itäsaksalaiset eivät olleet mukana, joten kuiva kausi venyi kaksivuotiseksi. Se taas on keskivertojääkiekkoihmiselle hirmuinen aika, sillä normijääkiekkoilijan ja kamelin ero on siinä, että kameli voi olla kaksi viikkoa juomatta. Alkusarjan ottelussa kaverit olivat varmaan jo käsi korkilla vääntöasennossa, vaan tasapeli tuli. Alemman loppusarjan kohtaamisessa heput olivat paska jäykkänä, sillä DDR oli lähdössä B-sarjaan, kävi Suomi-matsissa miten tahansa. Seuraava kohtaaminen olisi ties milloin. Suomi voitti 6 - 2, mikä oli kaverusten onni. Kyseessä oli nimittäin viimeinen kerta, kun Suomi pelasi Itä-Saksaa vastaan - koskaan. Raittiuslupauksen pitäminen hautaan asti olisi ottanut aika koville...

MM 1986 Neuvostoliitto (neljäs)
Alkusarja vanhalla systeemillä ja Suomi jyrää! Suomen menestyksen ehdoton avainhahmo on valmentaja Alpo Suhonen. Kolmissa arvokisoissa Suomea luotsannut (sijoitukset 7, 6 ja 5, niin huono menestys että Suomi jätetään ainoan kerran historiassa rannalle Kanada-cupista) Suhonen älyää erota juuri ennen turnausta ja hätiin kutsutaan Rauno Korpi. Ainoa tappio kärsitään isäntämaalle, lisäksi tasurit Tsekkoslovakiaa ja Ruotsia vastaan. Tilanne alkusarjan jälkeen Neuvostoliitto 14, Ruotsi 11, Suomi 10, Kanada 6. Harmi vain, että vuodesta 1983 lähtien alkusarjan pisteitä ei laskettu mukaan mitalisarjaan vaan lähdettiin nollilta. Ensimmäisessä pelissä NL vie Suomea 8 - 0. Koska Ruotsi on voittanut Kanadan ja kohtaa viimeisessä pelissä kotikentällään ylivoimaisesti esiintyneen NL:n, on ilmeistä että Suomen voitto toisi mitalin. Viimeisen minuutin alkaessa Suomi johtaa 4 - 2. Sitten tulee Masken Carlsson. Mutta eipä hätää: viimeisessä ottelussa Kanadaa vastaan Suomelle riittää tasapeli pronssiin. Ajassa 57.26 Tony Tanti niittaa loppunumerot 4 - 3...

MM 1987 Itävalta (viides)
Suomen kone yskähtelee: niukka voitto Sveitsistä, tappio tsekeille. Sitten Länsi-Saksaa vastaan 1 - 3 häviö. Suomella oli kuitenkin virolaisvahvistus takataskussa: jääkiekon tilastomies Tom Ratschunas huomasi, että saksalaisten riveissä pelasi Miroslav Sikora, joka oli muuttanut vähän toistakymmentä vuotta aiemmin nuorukaisena Puolasta Länsi-Saksaan. Siirtolaiskiekkoilijoita oli kyllä kisoissa ennenkin ollut pilvin pimein etenkin Italian joukkueessa, mutta tuonaikainen sääntö oli edustusoikeuden suhteen tiukka. Yksikin ottelu missä tahansa maajoukkueessa, niin kiekkoilija oli ikuisesti edustuskelvoton toisen maan joukkueessa. Ratschunas huomasi, että Sikora oli ehtinyt aikoinaan pelaamaan Puolan riveissä nuorten MM-kisoissa. Suomi, Kanada, USA ja Sveitsi tekivät protestin ja IIHF pikapäätöksen. Sikora edustuskelvottomaksi, Suomen ja Kanadan Länsi-Saksalle kärsimät tappiot 5 - 0 -voitoiksi (ja siinä sivussa Ruotsin 3 - 0 voitto myös 5 - 0 -voitoksi, Neuvostoliiton 7 - 0 sentään säilyi ennallaan). Ruotsi protestoi direktoraattiin, koska se hävisi Suomelle, olisi pudonnut mitalisarjasta ja Suomi noussut sen tilalle. Härkäpäiset kiekkojohtajat, Suomen Kummola ja Ruotsin Berglund ottivat yhteen eikä sanoja säästelty. Kaksi egosaurusta samassa kaupungissa, tanner tömisee! Samaan aikaan saksalaiset valittivat Wienin alioikeuteen, joka kumosi IIHF:n päätöksen ja uhkasi heittää liiton johtoportaan vankilaan, mikäli päätöstä ei noudateta. Direktoraatti otti lusikan kauniisti käteen ja pudotti Suomen mitalisarjasta. Sen verran IIHF:llä oli selkärankaa, että liitto pakkasi kimpsunsa ja muutti päämajansa Itävallasta Sveitsiin.

Ja sitten lopulta. Calgaryn olympialaiset 1988. Avausottelu Suomi - Sveitsi ja Sveitsi voittaa 2 - 1. Tuhkasta nousee taisteleva Suomi, joka varmistaa mitalin jo ennen viimeistä ottelua. Siinä kaatuu Neuvostoliitto ensi kertaa arvokisoissa ja mitalin väri on hopeinen.

Tuskien taival on ohi. Mutta missä viipyy MM-mitali? Kestää vielä neljä vuotta, mutta lopulta Suomi raivaa hajoavassa Tsekkoslovakiassa 1992 tiensä loppuotteluun ja hopealle.

Pronssia haluttiin, nyt on kaksi hopeaa. Ensimmäinen arvokisapronssi tulee vuonna 1994 Lillehammerin olympialaisista. Tosin vuoden 1991 Kanada-cupista on tullut epävirallinen kolmas sija, mutta pohjoisamerikkalaiseen tyyliin vain voittajat palkitaan. Vuonna 1995 tulee maailmanmestaruus. Tuskin kukaan enää muistaa, että ikuisuuden ajan toivottiin MM-pronssia, enemmästä ei osattu edes haaveilla. Siksi onkin kohtalon ivaa, että ennen ensimmäistä MM-pronssia Suomi ehtii saada kolme olympiamitalia, maailmanmestaruuden ja neljä MM-hopeaa. Pronssikirous päättyy lopulta Venäjällä 2000 - sopivasti, sillä ensimmäinen neljäs sija tuli samassa maassa 1957.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Välihuomautus 104: SM-maastot 2017

Hyvä on. Nyt luovutan ja totean, että en kerta kaikkiaan ehdi tehdä tämänvuotista maastoennakkoa. Hitto kun ihmisen pitää tehdä töitä leipänsä eteen. Sama juttu kuin viime vuonna, jolloin jäi myös väliin. Elin tähän iltapäivään asti toivossa että ehtisin perata listat läpi, mutta paskan marjat. Kisat ovat viikonloppuna, ei mitään toivoa.

Ehdin vain hätäisesti lukaista (no okei, yhden sarjan luotasin sattuneesta syystä vähän tarkemmin) ja totesin että tänä vuonna on yksi sarja ylitse muiden. Eli asian kunniaksi musiikkia:



Varsinainen kokoontumisajo, paikalla ovat kaikki muut paitsi Sandra Eriksson. Nykyhuiput, iltatuulen viestit, tulevaisuuden jo unohdetuiksi luullut lupaukset tekemässä paluuta, maileria, huippusuunnistajaa ja triathlonistiakin. Näin suoraan numerojärjestyksestä lueteltuna: Johanna Peiponen, Camilla Richardsson, Hanna Jantunen, Suvi Miettinen, Ilona Välimäki, Heidi Hyvärinen, Mira Tuominen, Merja Rantanen, Sara Kuivisto, Meri ja Viivi Rantanen, Annemari Kiekara (o.s. Sandell), Saara Nikander, Oona Kettunen, Sofie Lövdahl, Janica Mäkelä ja Tsekkiä edustava Kristiina Mäki. Tanner tömisee, en edes yritä ennustaa mitään!

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kolikon kaksi puolta

Kun Natsi-Saksa kukistui toukokuussa 1945, seurasi perusteellinen denatsifikaatio. Natsipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä ja remmiin astuivat uudet miehet. Kaikki natsien monumentit tuhottiin, kansallissosialismiin viittaavat nimet vaihdettiin, järjestöt lakkautettiin ja syylliset tuomittiin.
Kun Neuvostoliitto kukistui 1991, seurasi vajavainen dekommunisointi. Kommunistipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä, jos he olivat korkealla tasolla tai ideologisissa tehtävissä. Muuten virkakoneisto sai pitää paikkansa. Erinäisiä Leninin ja kumppaneiden patsaita kaadettiin, mutta paljon muuta ei saatu aikaiseksi. Kommunistit saivat jatkaa kaikessa rauhassa toimintaansa - Jeltsin lakkautti puolueen mutta uusi perustettiin pian tilalle. Mitään oikeudenkäyntejä Nürnbergin malliin ei järjestetty.

Kyseessä ovat silti järjestelmät, jotka ovat toistensa kaltaisia totalitaarisuudessaan. Ero jälkipyykin välillä on suorastaan hätkähdyttävä. Valitaan esimerkiksi satunnainen kaupunki Venäjältä, vaikka sadantuhannen asukkaan Glazov tuhatkunta kilometriä Moskovasta itäkoilliseen. Keskustan kartasta löytyvät kahden neliökilometrin alueelta esimerkiksi Karl Marxin katu, Lenininkatu, Internationaalikatu, 1. toukokuuta -katu, Kirovinkatu, Vallankumouskatu ja Engelsinkatu. Ihan sama kuin saksalaisen kaupungin kadunniminä olisivat Hitlerintie, Himmlerinkatu, Kansallissosialismikuja, 30. tammikuuta -polku, Fasismiraitti ja Göringinväylä.

Toki järjestelmien luhistumistavat olivat erilaiset: natsismi tuhoutui ulkoisen paineen alla, kun taas kommunismi luhistui sisäänpäin. Mutta tämän luulisi tuottavan täsmälleen päinvastaiset tulokset: mikäli maan järjestelmä luhistuu sen omien kansalaisten tahdosta, kuten kommunismi, luulisi että vanhat muistomerkit revitään sitä suuremmalla innolla pois. Toki denatsifikaation alkuvaihe oli miehitysmahtien sanelemaa, mutta nykyään Saksa on täysivaltainen valtio ja natsismin kammo on yhtä vahva kuin aina ennenkin. Sirppi ja vasara –lippuja saa heiluttaa vapaasti niin Venäjällä kuin Saksassakin, mutta yritäpä heiluttaa hakaristilippua kummassa tahansa valtiossa, niin toisessa joutuu linnaan ja toisessa saa ensin turpiinsa ja joutuu sitten linnaan.

Syy kommunismin ja natsismin erilaiseen kohteluun on yksinkertainen. 1980-luvulla neuvostokommunismiin ei enää uskonut kukaan muu kuin puolueen pääideologi Mihail Suslov ja hänkin kuoli jo 1982. Kommunismi ei ole minkäännäköinen uhka nykyisille valtajärjestelmille. Se on mitattu, punnittu ja toimimattomaksi havaittu. Kommunistit saavat marssia kaikessa rauhassa, koska kukaan ei voi enää koskaan ottaa heitä vakavasti.

Natsismin laita on toisin. Sen totesi jo 50 vuotta sitten legendaarinen Star Trek jaksossaan Patterns of Force. Siinä vieraalle planeetalle tarkkailijaksi lähetetty ihminen ottikin vallan ja organisoi systeemin natsien järjestelmän mukaan. Kun kapteeni Kirk yhdessä Spockin kanssa sai sitten kuulustella miestä, hän totesi natsi-Saksan olleen tehokkain järjestelmä, jonka ihmiskunta oli koskaan saanut aikaan. Eikä aiheetta. Surkeassa talousjamassa ollut maa nousi muutamassa vuodessa jaloilleen, valtasi melkein koko Euroopan ja taisteli käytettävissä olleisiin resursseihin nähden loistavasti toisessa maailmansodassa, vaikka melkein koko muu maailma oli sitä vastassa ja Italia sen puolella. Siinä sivussa vain 12 vuoden aikana maa kehitti kuplavolkkarista alkaen melkoisen määrän uutta teknologiaa, esimerkiksi systeemin jonka avulla mentiin myöhemmin kuuhun, puhumattakaan sota-ajalle tyypillisistä aseinnovaatioista.

Lyhyesti sanottuna:
1) natsismi toimi, kommunismi ei.
2) kommunismi romahti itsestään, natsismi piti kukistaa
3) natsismi nousi valtaan vapaissa vaaleissa, kommunismi pienen ryhmän vallankaappauksella

Näistä seikoista (3) on nykypäivänä ylivoimaisesti merkittävin. Natsismia ei ole ensisijaisesti demonisoitu pahuutensa takia. Se on demonisoitu siksi, että se on uhka. Kommunismia ei ole tarvinnut demonisoida, koska kukaan ei ota sitä vakavasti. Vaikka Putin on palauttanut Suuren ja mahtavan takaisin kansallishymniksi, ei hän pyri palauttamaan kommunismia, vaan Neuvostoliiton valtapiirin.

Valtaeliitti, etenkin Euroopan Unionin valtaeliitti, pelkää natsismia ja sen lievempää ilmenemismuotoa nationalismia yli kaiken. Ja aiheesta, sillä nationalismi on osoittanut toimivuutensa. Ihmiskunnan historiassa se aika, jolloin edistystä on tapahtunut ylivoimaisesti eniten, on juuri kansallisvaltioiden aika. Tämä voi toki olla sattumaa, mutta se ei ole tärkeää. Jos ihmiset tämän historiallisen tosiasian tiedostaisivat ja uskoisivat kehityksellä ja nationalismilla olevan yhteyden, se olisi unionin loppu. Niinpä nationalismi on demonisoitu siinä missä kommunismi - mikä korosti internationalismia - saa olla kaikessa rauhassa.

Tässä demonisoinnissa otetaan suuri riski. Kun terve, patrioottinen nationalismikin demonisoidaan, paine kattilassa nousee. Seuraukset voivat olla dramaattiset. Sääntöjä kunnioittavan, terveen nationalismin nousu on vaikeaa, koska se on kielletty. Natsismilla ei ole vastaavia rajoituksia sääntöjen noudattamisen suhteen. Seurauksena voi olla nationalistisen, kansallisvaltioiden yhteistyöllä menestyvän Euroopan sijaan natsismin uusi nousu. Ja se voi osoittautua yllättävänkin kestäväksi, sillä edelliskerran virheistä voidaan oppia. Jos Natsi-Saksa ei olisi vainonnut juutalaisia, se saattaisi olla edelleen voimissaan.

Teitä on nyt varoitettu.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jaskan sairaalareissu

- Kyllä tämä selvä tapaus on, lääkäri totesi tutkimuksen päätteeksi.
- Kirjoitan lähetteen kirurgian polille ja siellä hoidetaan asia kuntoon, hän jatkoi.
Pureskelin uutista vähän aikaa.
- Kuinkas kauan menee että leikkaukseen pääsee, kysyin.
- Tämähän ei ole kiireellinen. En tiedä keskussairaalan systeemejä, mutta luulen että muutaman kuukauden saat odotella, lääkäri vastasi.

Poppamiehen ennustus osoittautui luvalla sanoen optimistiseksi. Ei riittänyt muutama kuukausi eikä edes kokonainen vuosi. Koko prosessin aloittamisesta kului yli kaksi vuotta ja lopullisen diagnoosin saamisesta vuosi ja yhdeksän kuukautta leikkauspäivään. Keskussairaalassa oli muita kiireitä ja niiden syyt kyllä kävivät ilmi. Jouduin näet odotusaikana muutaman kerran käyttämään lapsia sairaalassa. Yhtä poikkeuskertaa lukuun ottamatta totesin saapuneeni monikulttuuriseen ympäristöön. Odotushuoneissa etninen monimuotoisuus oli rajusti yliedustettuna. En voi tietenkään varma asiastani olla, mutta etnisestä koostumuksesta ja tulkeista päätellen sairaalakaupungin VOK teetätti kelpo määrän töitä. Kansantalous kiittää, kun yhtä sairaalareissua kohti saadaan työllistettyä paitsi sairaalahenkilökuntaa, myös tulkkeja ja takseja.

Vuoden odotuslistalla olon jälkeen pokka petti. Soitin ja kysyin, koska vaiva olisi ollut mukava saada hoidettua. Ei se pahentunut eikä parantunut, siksi se ei kiireellinen ollutkaan, mutta keskeneräiset asiat rassaavat. Ystävällinen virkailija kertoi, että ei osaa sanoa kauanko menee. Riippuu siitä milloin saadaan aikaa hoitaa näitä ei-niin-kiireellisiä leikkauksia. Sain hillittyä itseni ja jätin sanomatta että heti kun keskitätte resurssinne niihin jotka tämän homman kustantavat. Eihän se hoitohenkilökunnan vika ole että poliitikot tekevät typeryyksiä.
Virkailija neuvoi että voin aina mennä yksityiselle puolelle. Tuumasin mielessäni että pitäkööt tunkkinsa. Periaatteesta en rupea maksamaan kymmenkertaista hintaa siitä, mikä minulle kuuluisi maksettujen verojen perusteella. Ymmärtäisin asian nikottelematta, jos Suomessa ei olisi julkista terveydenhuoltoa. Mutta en ymmärrä sitä, että veronmaksaja joutuu ensin kustantamaan muiden, jopa ei-suomalaisten hoidot julkisella sektorilla ja sen jälkeen omansa yksityisellä.
En tiedä, kuinka kauan olisi hermo pitänyt, mutta onneksi kutsu leikkaukseen tuli ennen sen pettämistä. Suhteellisen lyhyellä varoitusajalla kuitenkin, taisi olla päivälleen kuukausi H-hetkeen sen tipahdettua postilaatikkoon.

Jos prosessin alkuvaihe oli sujunut kankeasti ja epäonnekkaasti (jätän tietyistä syistä kertomatta muutamia asioita, mutta sanottakoon että piti käydä kahdessa eri paikassa lääkärillä ja asioida kolmen eri instanssin kanssa), niin tästä eteenpäin kaikki alkoi sujua mitä mallikkaimmin ja onnekkaimmin. Alkaen leikkausajankohdan määräytymisestä: hämmästyttävää kyllä, ei tarvinnut kuin yksi pikku siirto tehdä töiden järjestelemiseksi.

Lopulta koitti suuri päivä. Marssin sairaalan aulaan ja ilmoittauduin automaatilla. Se käski siirtyä N-kerrokseen X-osastolle. Pahaksi onneksi N-kerroksessa ei ollut opastetta X-osastolle, joten kysäisin henkilökunnalta, joka ystävällisesti neuvoi minut sinne minne olisin omalla arvauksellani mennytkin. Päädyin odotussaliin, jossa oli pari muuta potilasta penkeillä istuskelemassa. Ilmoitin viestillä Sallille, että täällä ollaan.

Tilanteen edistymistä seuraavan tunnin aikana onkin helpointa seurata minun ja Sallin viestinnällä, jota olen hieman editoinut:
Jaska (12.21): Äsken kutsuttiin sisään keski-ikäinen nainen nimellä Itänen-Läntinen.
(Intimiteettisyistä nimi muutettu yhtä hauskaksi kuin se oikeasti oli. Tarkistin jälkeenpäin sukunimihausta olinko todella kuullut sen oikein ja kyllä, senniminen löytyi. Minähän olen näistä älyttömistä yhdysnimistä kirjoittanut jopa kahdesti.)
Salli (12.25): Nukuitko yöllä ok?
(Olin lähtenyt kotoa ennen seitsemää. Salli oli nukkunut edellispäivänä sairastuneen lapsen huoneessa eikä ollut herännyt ennen lähtöäni.)
En ehtinyt heti vastata, sillä välittömästi viestin tultua yksi niistä hoitajista, jotka olivat aina silloin tällöin aulan läpi kulkeneet, marssi luokseni ja kysyi, olenko Mr. Brown. Tunnustin olevani, jolloin hän kertoi että ovat valitettavasti aikataulusta hieman myöhässä, mutta hän tuo esilääkityksen aivan hetken kuluttua. Kuten toikin.
Jaska (12.37): Joo, ei jännittänyt. Nyt tuli esilääkitys. Hoitsut eivät edelleenkään ole Holby City -tasoa. Tosin tämä joka minun kanssa asioi oli luultavasti vielä viisi vuotta sitten.
Salli (12.47): Vanhojahan ne Holbyssakin alkaa olla.
Salli (13.11): Joko kohta mennään?
Jaska (13.13): Juuri kävi hoitsu kysymässä alkaako ramaista eli vaikuttaako lääke. Sanoin että ei. Tarkemmin ajatellen olisin voinut vastata että ei muuten, mutta näytät nyt nuoremmalta kuin äsken.
Salli (13.20): Ramaista? Mutta eihän siinä nukutusta pitänyt olla?
Jaska (13.21): No ei, mutta kai tässä jotain puudutusainetta vahvistavaa on.
Jaska (13.24): Eikjä tssä mitlägfn vaiöftusta ti on goji ovelan.

Sitten Sisar Hento Valkoinen saapuikin paikalle entistä nätimmän näköisenä ja kehotti saapumaan lääkärin juttusille. Ylös noustessa tunsin oloni vähän ontoksi, eli esilääkitys oli tehnyt tehtävänsä.
Lääkäri puhui huonoa suomea tai tarkemmin sanottuna hyvää suomea mutta hieman puutteellisesti. Heimoveli näkyi olevan, joten ääntäminen oli täydellistä ja muutenkin rennon ja ammattitaitoisen oloinen heppu. Muutaman minuutin byrokraattisen rupattelun jälkeen siirryimme toimenpidehuoneeseen ja matkalla toinen, ihan suomalainen lääkäri, pyysi lupaa tulla seuraamaan operaatiota. Arvostettavaa ammattietiikkaa; kun kyseessä on harvemmin suoritettava toimenpide, niin pysyy oma osaaminen yllä. Niinpä operaatiossa oli paikalla kaksi lääkäriä ja se hoitaja, joka tässä vaiheessa lääkitystä alkoi näyttää jo nuorelta Marilyn Monroelta.

Itse operaatio sujui varsin rutiininomaisesti. Poppamies iski puudutuspiikit, jotka vain pikkuisen nipistivät. Sitten odoteltiin hetki ja veistohommiin. Mitään en tuntenut koko aikana ja jutusteltiin siinä samalla neljästään rennosti niitä näitä. Sekä itse operaatiosta noin yleisesti että ammattiasioista muutenkin. Jälkeenpäin harmitti, etten älynnyt katsoa kellosta kauanko meni, mutta huono veikkaus on parikymmentä minuuttia ensimmäisestä viillosta viimeiseen ompeleeseen. Operaation päätyttyä lääkärit poistuivat paikalta pukeutuessani ja Monroen Maikin reinkarnaatio ojensi kotihoito-ohjeet. Kiitin hyvästä hoidosta ja totesin, että ammattilaisten kanssa on aina mukava asioida, vaikka itse asia olisikin hieman ikävä. Operaatio tuli hoidettua luotettavasti ja tehokkaasti, henkilökunta sai palvelustaan ja osaamisestaan täydet pisteet. Vähän eri meininki kuin aikoinaan armeijan noitatohtoreilla.

Kyllä suomalainen julkinen terveydenhuolto on aina messun arvoinen!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Uusinta: Korean sota 2.0

Lukijalle: Koreassa jännitteet ovat jälleen nousseet. Sama oli tilanne neljä vuotta sittenkin, jolloin julkaisin tämän jutun. Kuten tuolloin ennustin, sotaa ei tullut. Ei sitten laukaustakaan. Ja kehitys on viimeiset neljä vuotta kulkenut kuten uumoilin: ei liennytystä, Pohjois-Korean rajat ovat yhä tiukemmin kiinni ja Etelä-Korea on ollut passiivinen.
Monelle on tullut yllätyksenä nimenomaan tuo Etelä-Korean passiivinen asenne. Se on sinänsä luonnollista, koska virallinen linja on yhdistyminen. Kuten tuolloin kirjoitin: "Eteläkorealaisten poliitikkojen ajatus Koreoiden yhdistymisestä on sama kuin kaikkien poliisien rukous: Hyvä Jumala, jos sen pitää tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani." Eli yhdistymistä periaatteessa toivotaan, mutta kukaan täysijärkinen ei halua olla vastuussa silloin kun se tapahtuu. Kirjoituksen neljännessä osassa kuvailin, kuinka Pohjois-Korean romahdusta voisi vauhdittaa. Mitään sellaista ei ole tapahtunut, joten olin ilmeisesti oikeassa todetessani Etelä-Korean haluttomuudesta.
On selvää, että Pohjois-Korea romahtaa. Maa on kuin hatara tiilirakennus, josta yhden tiilen poistaminen aiheuttaa katastrofaaliset seuraukset. Ongelma on se, että kukaan ei tiedä mikä tiili se on - ennen kuin se on poistettu. Pohjois-Korea voi aivan hyvin romahtaa huomenna. Aivan yhtä hyvin nykytilanne voi olla voimassa vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Tämänhetkisen tilanteen voi analysoida varsin lyhyesti. Donald Trump on ajatellut asian läpi ja havainnut, että mahdollisia lopputulemia on kaksi. Sillä ei ole niinkään merkitystä, millä tavoin näihin päädytään, ainoastaan lopputuloksella.
1) Pohjois-Korea pakotetaan luopumaan joukkotuhoaseistaan. Tapahtui tämä sitten neuvottelujen kautta tai vaikka miljoonia ihmishenkiä vaativalla sodalla.
2) Pohjois-Korea saa pitää joukkotuhoaseensa, jolloin se väistämättä jatkaa niiden kehittämistä yhä tehokkaammiksi ja laajentaa arsenaaliaan.
Ja sitten Trumpin (tai kenen tahansa muun loogisen ajattelijan) pään sisälle. Vaihtoehto (1) lähettää selkeän viestin kaikille joukkotuhoaseita hamuaville diktaattoreille: ei kannata. Vaihtoehto (2) lähettää yhtä selkeän viestin: hanki ydinaseita, niin kukaan ei uskalla tehdä sinulle yhtään mitään.
Kumman vaihtoehdon itse valitsisit, jos olisit päättävässä asemassa?
Jos (2), olet poliitikko joka ajattelee seuraavia vaaleja. Jos (1), olet valtiomies joka ajattelee seuraavaa sukupolvea:


Suosikkiniemimaallani Koreassa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran. Kim Jong-unilla tuntuu olevan tässä kuussa pahimman mittakaavan PMS. Ensin hän otti ja sanoutui irti Korean sodan aseleposopimuksesta ja julisti maiden välillä vallitsevan sotatilan. Eipä aikaakaan, kun maan armeija ilmoitti saaneensa luvan ydiniskuun. Kohta televisiossa pyörivätkin jo videot, joissa mm. Valkoinen talo päätyi ohjusiskun kohteeksi. Pullistelu jatkui, kun ohjusten ilmoitettiin olevan jo laukaisuvalmiina. Sotatunnelmia lietsottiin vielä kehottamalla ulkovaltojen lähetystöjä evakuointiin. Mitä ihmettä Koreassa oikein on tapahtumassa?


1. Pohjoisen näkökulma

Pjöngjangin vallanpitäjien vinkkelistä katsoen tilanne on selvä. Kusessa ollaan. Diktatuuri on sortumassa tasan samaan asiaan kuin Euroopan itäblokki reilu 20 vuotta sitten eli tiedonvälitykseen. Talous on pahasti kuralla, mikä nyt on väistämätön seuraus sosialismista. Tämä ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että muun maailman menestys pitäisi pystyä pimittämään kansalta. Viimeisen viiden vuoden aikana tämä ei ole enää onnistunut. Vaikka vain ani harva pohjoiskorealainen on onnistunut käymään ulkomailla, tämä määrä on moninkertaistunut. Ympäri Afrikkaa rakennetaan mahtipatsaita pohjoiskorealaisella ammattitaidolla, jopa naisten jääkiekkomaajoukkue pelasi jokunen vuosi sitten Vierumäellä MM-kisojen alasarjassa, Venäjän Vladivostokissa työskentelee rakennusmiehiä hankkimassa kipeästi tarvittavaa ulkomaanvaluuttaa, maan sisälläkin yhteistyöyrityksissä päädytään ulkomaalaiskontakteihin. Vaikka yksikään ulkomailla käyvä ei pääse ruskettumaan kun kaikki varjostavat toisiaan, niin aina vähän tietoa tihkuu eteenpäin. Tästä selvä merkki on se, että Jalujoen ylittävien, Kiinaan tulvivien pakolaisten määrä on moninkertaistunut. Jos määrä väliaikaisesti laskeekin, se on merkki ainoastaan rajakontrollin kiristymisestä. Halukkaiden määrä kasvaa koko ajan, kun tieto lisääntyy.

Analyytikkojen mukaan tilannearvion tekee ongelmalliseksi se, että on epävarmaa kuka Pjöngjangissa todella päättää vai onko käynnissä valtataistelu. Pohdiskelin asiaa reilu vuosi sitten vallanvaihdon yhteydessä. Tällä kertaa asia on yhdentekevä. Päätti Pjöngjangissa kuka tahansa, johtopäätös on sama: jos valta halutaan säilyttää, rajat on suljettava ja tiedonvälitys tukahdutettava ennen kuin kansa kapinoi. Vuoden 1989 opetukset muistetaan. Ongelmana on se, että hyvälle on annettu jo pikkusormi ja se uhkaa viedä koko käden. Pohjois-Korea ei kestäisi enää uutta nälänhätää 90-luvun tyyliin. Kansa nousisi kapinaan. Toisaalta jos informaatiovirta jatkuisi entisellään, kansa kapinoisi ajan myötä joka tapauksessa.

Tarvittavat toimenpiteet ovat ilmeiset. Kansalaisten ulkomaalaiskontaktit on karsittava ehdottomaan minimiin. Tästä hyvä esimerkki on Kaesongin yhteistoiminta-alueen sulkeminen. Mikäli kontaktien rajoittamisessa onnistutaan, menee vielä useita vuosia kunnes propagandasyöttö riittää hälventämään ihmisten muistikuvat vauraasta lännestä. Toisaalta yhteistyöstä luopuminen tarkoittaa valuuttavirran katkeamista, nälänhätää, kapinaa ja hallituksen tuhoa. Siksi on samanaikaisesti kalisteltava sapelia ja yritettävä kiristää ydinaseohjelmalla ruoka- ja tavara-apua. Se on ainoa keino pysyä vallassa.


2. Etelän näkökulma

Virallisesti Etelä-Korea ajaa Koreoiden yhdistymistä. Käytännössä kukaan järjissään oleva eteläkorealainen poliitikko ei sitä halua. Kustannukset olisivat tähtitieteelliset. Jonkinlaista vertailukohtaa saa Saksojen yhdistymisestä. Korean kohdalla tilanne olisi vielä pahempi. Eroa on jatkunut kohta 70 vuotta, ei 45. Saksat eivät käyneet keskinäistä katkeraa sotaa. Ennen eroa Saksa oli itsenäinen maa, Korea ei. Itä-Saksan asukasluku oli alle kolmasosa Länsi-Saksasta, Pohjois-Korean yli puolet Etelä-Koreasta. Elintasokuilu ei ole kolminkertainen, vaan kaksikymmenkertainen. Itäsaksalaiset tiesivät aika tarkkaan, missä lännessä mennään, pohjoiskorealaiset voisivat yhtä hyvin matkustaa Marsiin ja vaativat koulutuksen selvitäkseen edes etelän elämän alkeista.

Koreoiden yhdistymistä ei toivo yksikään alueen valtapelureista. Se toisi aluksi epävakautta ja lopulta yhdistynyt Korea olisi vakava kilpaililja niin Japanille kuin Kiinallekin. Tuskin Venäjäkään olisi kovin innostunut, Yhdysvallat taas menettäisi hyvän syyn sotilaalliseen läsnäoloon Kaukoidässä. Sota Koreassa olisi äärimmäisen riskialtista kaikille, myös ilman ydinaseita. Vaikka yhdistyminen jollain konstilla tapahtuisi rauhanomaisesti, Korean talous romahtaisi, mikä ei olisi välttämättä hyvä kilpailijoillekaan. Korean nousuun kestäisi yksi sukupolvi, mutta se olisi väistämätöntä, minkä todistaa historia. Korean sodan jäljiltä maan elintaso oli normaalia afrikkalaista luokkaa. Noin kaksi ja puoli miljoonaa eteläkorealaista siviiliä kuoli sodan seurauksena. Soul oli jyrätty maan tasalle sen vaihdettua omistajaa neljästi. Koko Korean niemimaalla oli tasan yksi suuri kaupunki (Pusan), jota ei vallattu vähintään kahta kertaa. Pohjois-Korealla oli teollistuneena periaatteessa paremmat lähtökohdat kuin maatalousvaltaisella etelällä, mutta parikymmentä vuotta sodan jälkeen Etelä-Korea meni heittämällä ohi. Yksi sukupolvi ja jokin muu kuin kommunistinen järjestelmä on kaikki mitä tarvitaan, kunhan maan väestö on jotain muuta kuin afroniloottista eikä tunnusta islamia. Jos Korea yhdistyisi nyt, vuonna 2040 se olisi Japanin veroinen mahti. Mutta siinä välissä pitäisi maksaa hirvittävä hinta.

Eteläkorealaisten poliitikkojen ajatus Koreoiden yhdistymisestä on sama kuin kaikkien poliisien rukous: Hyvä Jumala, jos sen pitää tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani.


3. Arvio tilanteesta

Pohjois-Korea pullistelee ja yrittää kiristää myönnytyksiä. Joukkoja ei ole ryhmitetty hyökkäystä varten. Todennäköisesti seuraa joitakin tykistön laukauksia tai ehkä jopa ydinaseettoman ohjuksen laukaisu Etelä-Korean alueelle, jonka jälkeen Pohjois-Korea toteaa torjuneensa imperialistien uhan ja vetäytyy mahdollisen avustussaaliinsa kanssa koloonsa kyhjöttämään.

Pohjois-Korean johtajat eivät ole mitään hölmöjä. Ainakin kenraalit tietävät, ettei maalla olisi tosisodassa mitään mahdollisuuksia. On ollut hauska seurata joitakin keskusteluketjuja aiheesta (esimerkki). Poikkeuksetta keskustelijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1) Pessimistit. Heidän mukaansa P-K kykenee keskittämään koko ohjus- ja tykistöpatteristonsa sen verran lähelle rajaa, että Soul menee muutamalla ensimmäisellä yhteislaukauksella päreiksi.
2) Optimistit. Heidän mukaansa USA ja E-K kykenevät valvomaan rajan läheisyyttä satelliitein ja lennokein niin tehokkaasti, että joka ainoa asema muutaman kymmenen kilometrin syvyyteen asti voidaan tuhota täsmäasein jo ennen ensilaukausta tai ainakin ennen toista.
3) Realistit. Tällä ryhmällä on yleensä sen verran käytännön kokemusta, että he tietävät kaikkien armeijoiden kaikkialla maailmassa koostuvan järjestelmällisistä ja satunnaisista mokailuista, jotka kuitenkin jotekin klonksuttavat asiaa eteenpäin. Kaikkea ei voi havaita, eivätkä kaikki ammukset osu.
Kaikkien ryhmien yhteinen näkemys on kuitenkin se, että pohjoinen häviää.

Todennäköisin skenaario all-out -sodan puhjetessa olisi se, että P-K kykenee ampumaan jonkin aikaa, mutta etelä USA:n täsmäaseiden tuella jauhaa suorituskyvyn muutamassa päivässä olemattomiin, jonka jälkeen saatetaan edetä pohjoiseen seurauksena verinen sota tai sitten solmia aselepo. Mutta Korean sotaa, versio 2.0, ei tule. Voi olla, että sota tulee, mutta se ei ole mikään all out -sota. Vaikea taistella täysillä, kun melkoinen osa sotilaista ei edes halua - halukkuuden määrää voi vielä dramaattisesti laskea Etelä-Korean järkevä propaganda.

Koska pohjoisen kenraalit tietävät tilanteen, varsinaiseen sotaan tuskin lähdetään. Mahdollista se toki on ja varmin merkki sodan puolesta toisaalta on se, että luotettavasti virhearvioita tekevä Erkki Tuomioja pitää sotaa erittäin epätodennäköisenä. Mikäli sota syttyy, se syttyy todennäköisesti vahingossa; tällöin Pohjois-Korean valtataistelu johtaa tapahtumaketjuun, jonka seuraus on kaikille kamppailun osapuolille ei-toivottu, mutta väistämätön. Täysimittaisen sodan etenemistä on erittäin vaikea ennustaa, koska se olisi ensimmäinen tosisota kymmeniin vuosiin. Viime aikoina sodat ovat olleet epäsymmetrisiä (kehittynyt armeija vs sissit) tai sitten kevyin asein käytyjä paikallisia konflikteja. Kaksi täysimittaista armeijaa ei ole iskenyt yhteen sitten - niin, edellinen kerta olikin juuri Koreassa 1950-53. Irakin sotia kun ei voi laskea, niissä kun toisena osapuolena oli arabiarmeija, joita ei voi ottaa vakavasti. No, Kuuden päivän sota ja Jom Kippur sentään pääsevät lähelle, koska arabeilla sentään oli moninkertainen ylivoima.


4. Propagandahyökkäys

Etelä-Korea on hoitanut propagandaa pohjoisen suuntaan todella surkeasti. Hyvänä esimerkkinä siitä on tapa, jolla Pohjois-Koreaan matkannutta yhdistymisaktivistia kohdeltiin hänen palatessaan yhteisen turvallisuusvyöhykkeen kautta etelään. Video on karua katsottavaa ja huonoa PR:ää tapahtumaa seuranneille sadoille pohjoiskorealaisille.

Mikäli käy ilmi, että Pohjois-Korea todella valmistelee hyökkäystä ryhmittämällä joukkojaan rajalle, Etelä-Korean on noudatettava strategiaa joka minimoi vahingot. Sodan se voittaa joka tapauksessa, kyse on siitä miten se tehdään pienimmillä ihmis- ja materiaalivaurioilla. Etelän paras ase pohjoista vastaan on totuus. Tällöin hyvä valinta on Hearts and Minds -strategia. Pohjoiseen on kerrottava totuus tilanteesta. Jos kansa kapinoi, ryhtyy passiiviseksi tai alkaa joukoittain marssia etelää kohti, on vaikea ampua kranaatteja etelään kun ei ole ampujia.

Ongelma on tiedon levittäminen; radio- tai TV-lähetyksiä pohjoiseen ei voi suunnata, koska siellä käytössä on ainoastaan valmiiksi valtion kanaville viritettyjä vastaanottimia ja kännykkäverkkoakin valvotaan tarkasti.

Mutta ratkaisu on jo olemassa ja sitä paitsi testattu. Ihmisoikeusaktivistit ovat useita kertoja lähettäneet ilmapalloilla lentolehtisiä rajan yli. Kylminä pakkastalvina on lähetetty jopa jättipalloilla sukkia rajan yli lämmikkeeksi. Etelä-Korean hallitus on suhtautunut toimiin lievästi sanoen nihkeästi, mikä sekin on merkkinä sen todellisesta haluttomuudesta yhdistymiseen.

Kuvitellaanpa kuitenkin, että Etelä-Korean hallitus varautuisi kaikessa hiljaisuudessa omaan ilmapallo-operaatioonsa. Mikäli pohjoisen hyökkäys näyttäisi uhkaavalta, etelä laukaisisi oman ilmapallopropagandansa. Olisi helppoa lähettää liikkeelle tuhansia, jopa miljoonia ilmapalloja. Näihin koottaisiin sitten pikkuinen rauhanomainen paketti. Pohjois-Korean hallitus ei voisi ampua niitä kaikkia alas ja melkoinen osa sisällöstä päätyisi väistämättä yksityisille kansalaisille.

Ilmapallojen kantokyky ja lentoaika ovat tietysti riippuvaisia pallon paineesta, koosta ja lastista ja kantomatka vallitsevista sääolosuhteista. Se olisi kokeiden mukaan kuitenkin riittävä, kunhan tuuli käy oikeasta suunnasta. Lastin sisällön valinnassa kannattaisi kuunnella loikkareita; millaisen paketin he uskoisivat tuottavan parhaan tuloksen. Pakkauksessa voisi olla esimerkiksi:
1) ruokaa (esim. suklaapatukoita, pussiaterioita). Nälänhätää kokevalle kansalle voisi olla melkoinen miettimisen paikka, kun näkee kuinka joillakin on varaa heittää sapuskaa taivaan tuuliin avuksi. Puhumattakaan siitä, että kun pakkauksia olisi erilaisia, se herättäisi varmasti ajatuksia etelän tuotantokyvystä.
2) elektroniikkaa (kännykkä, MP3). MP3:een voisi ladata musiikkia, ohjelmia - kaikkea mitä nyt mieleen tulee. Kännykässä olisi prepaid ja veivattava laturi (kännykän sisältävissä ilmapalloissa pitäisi tietysti olla lyhyempi kantomatka, jotta ne yltäisivät etelän verkkoon, ellei sitten lähetettäisi satelliittipuhelimia). Käyttöohjeet mukana: soita mihin tahansa numeroon (operaattorien tunnukset lueteltu) ja kysy, miten etelässä menee. Tällöin etelän kansalaiset pitäisi tietysti nopeasti julkisin tiedottein valmistaa vastaamaan pohjoisen yllätyspuheluihin.
3) vaatteita (sukkia tuotemerkein ym.) Luulisi pistävän ajattelemaan.
4) tiedotteita (sisältö mietittävä tarkoin, tai sitten ihan sanoma- ja aikakauslehtiä). Pelkän propagandan lisukkeena olevat normaalit painotuotteet saavat tynnyrissä eläneen pohjoiskorealaisen takuulla pohtimaan, että kaikki ei taidakaan olla ihan kuten Ri Chun-hee telkkarissa kertoo.

Miljoonien ilmapallojen propagandamyrskyssä on tietysti se riski, että pohjoisen johto hyökkää kostoksi. Mutta paha on hyökätä, jos ei ole halukkaita hyökkääjiä. Jokainen kommunistinen yhteiskunta romahtaa aina sisältäpäin ja se on myös Pohjois-Korean kohtalo. Kyse on vain siitä, tapahtuuko se nyt vai myöhemmin ja onko romahdusta vauhditettava pakon edessä.