Toisen maailmansodan erikoisimmat sotilaskohtalot

Toinen maailmansota oli niin iso rähinä, että kaikki siitä kerrotut jutut ovat tosia - vaikka ne eivät pitäisi kyseisen henkilön kohdalla paikkaansa, niin todennäköisesti löytyy joku vastaavan kohtalon kokenut. Ainakin melkein. Seuraavassa kymmenen tapausta, jotka ovat erikoisia millä mittakaavalla tahansa.


10. Viimeinen jousimies

Brittiläinen armeijan upseeri Jack Churchill erosi palveluksesta 1936 ja ryhtyi lehtimieheksi. Toisen maailmansodan alettua hän ilmoittautui takaisin armeijan leipiin. Churchillin yksikkö lähetettiin siirtoarmeijan mukana Ranskaan. Jousiammuntaa MM-tasolla harrastanut mies osallistui saksalaispartion väijytykseen antamalla iskumääräyksen. Tämä tapahtui ampumalla partiota johtanut vääpeli pitkäjousella.
Sittemmin Churchill liittyi kommandojoukkoihin ja osallistui operaatioihin Norjassa, Italiassa ja Jugoslaviassa. Useimmiten pitkäjousi aseenaan. Ei toki pelkästään - oli hänellä turvana Claymore-miekka. Jugoslaviassa tuuri loppui kesken ja haavoittunut Churchill jäi tajuttomana saksalaisten vangiksi. Ennen sodan loppumista hän ehti paeta kerran ja joutui kiinnijäätyään keskitysleirille. Saksan antauduttua Churchill ehti vielä rahdata itsensä Burmaan sotimaan japanilaisia vastaan. Kuultuaan Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista hän totesi: Pahuksen jenkit. Ilman niitä oltaisiin voitu tapella vielä kymmenen vuotta!


9. Kiinalainen juttu

Kiinalaisten taistellessa Japania vastaan toisessa maailmansodassa ja sittemmin keskenään yksi kansallisten joukkojen komentajista oli vasta 32-vuotiaana everstiksi ylennyt Tsiang Wei-kuo. Nopeaan ylenemiseen lienee kolme syytä, 1) kyvykkyys, 2) se että hän sattui olemaan Tsiang Kai-Sekin ottopoika ja 3) erinomainen sotilaallinen peruskoulutus.
Viimeisimmän takana oli näet Saksan armeija. Tsiang oli lähetetty 30-luvun loppupuolella Saksaan saamaan nykyaikaista sotilaallista oppia ja tulos oli onnistunut. Wehrmachtin kiinalaisvahvistus suoritti jopa arvostetun alppijääkärikoulutuksen. Anschlussin aikaan hän oli upseerikokelas ja osallistui Itävallan miehitykseen ajamalla komentamansa panssarivaunun maahan. Pian tämän jälkeen hänet ylennettiin luutnantiksi. On kieltämättä jotenkin omituista katsella valokuvaa kiinalaisesta miehestä Natsi-Saksan upseerin univormussa. Vuotta myöhemmin Tsiangin panssariyksikkö oli jo asemissa Puolan rajalla lähtökäskyä odotellen, kun hänet kutsuttiin kotimaahansa. Siellä hän taisteli panssarijoukoissa komentaen pataljoonaa ja sittemmin rykmenttiä.


8. Pako yli aavan meren

Saksalainen hävittäjälentäjä Franz von Werra ammuttiin alas taistelussa Englannista ja jäi sotavangiksi. Kaksi ensimmäistä pakoyritystä päättyi lyhyeen, mutta kolmas oli jo lähellä onnistumista. Tuolloin hän naamioitui hollantilaiseksi RAF:n pilotiksi ja yritti saada käyttöönsä koneen, jolla olisi paennut Saksaan. Tukikohdan komentaja epäili tarinaa ja oli soittamassa varmistavaa puhelua, jolloin von Werra käveli ulos arvatessaan kohta paljastuvansa ja määräsi mekaanikon luovuttamaan hänelle koneen. Hän ehti Hurricanen ohjaamoon asti ennen kuin laivueenkomentaja juoksi paikalle ja pidätti von Werran pistoolilla uhaten.
Tämän jälkeen von Werra lähetettiin pikaisesti Kanadaan. Siellä hän onnistui pakenemaan vankijunasta ja ylittämään USA:n rajan tammikuussa 1941. Koska maa ei vielä ollut sodassa Saksan kanssa, hän antautui poliisille. Saksan konsuli onnistui järjestämään von Werran salaa Meksikoon - aiemmin USA:han pakenemaan onnistunut saksalainen sotavanki oli kolmen kuukauden vankilakeikan jälkeen palautettu Kanadaan - ja siitä eteenpäin Saksaan, johon hän palasi huhtikuussa 1941.
Von Werra on ilmeisesti ainoa saksalainen sotavanki, joka onnistui pakenemaan Amerikan mantereelta takaisin Saksaan. Hän palasi lentopalvelukseen ja ehti taistella itärintamalla, mutta katosi jäljettömiin lokakuussa 1941 Pohjanmeren yllä.


7. Omituisten vekotinten kerho

Brittiläinen ensimmäisen maailmansodan veteraani ja panssariupseeri, kenraalimajuri Percy Hobart kotiutettiin täysinpalvelleena 55-vuotiaana 1940. Kotiutuksen pääasiallinen syy piili yksityisajattelija Hobartin epäkonventionaalisissa ajatuksissa. Päättäväinen mies ei luovuttanut niin vähällä vaan värväytyi kotijoukkojen riveihin - korpraalina. Hobart organisoi kotikylänsä puolustuksen viimeisen päälle ja sai pian ylennyksen alueen varapäälliköksi. Tämä ei jäänyt huomaamatta. Sotateoreetikko Liddell Hartin kritisoitua Hobartin erottamista itse Winston Churchill tarttui asiaan ja otti Hobartin seuraavana vuonna takaisin vakinaisen armeijan riveihin. Haittaa ei tainnut olla siitäkään seikasta, että Montgomery oli Hobartin lankomies.
Hobart sai tehtäväkseen polkaista pystyyn uuden panssaridivisioonan. Resurssien puutteessa suunnitelmasta oltiin kuitenkin luopumassa pian sen käynnistämisen jälkeen. Tässä vaiheessa sattuma puuttui peliin. Dieppen maihinnousu oli osoittanut konventionaalisten panssarivaunujen heikkouden rannikkopuolustusten murtamisessa. Kukapa muukaan olisi ollut parempi suunnittelemaan erikoispanssarivaunuja kuin Hobart? Divisioona muutettiin erikoisyksiköksi ja Normandian maihinnousun tapahtuessa sen ihmepanssarit mursivat saksalaisten esteitä. Joukkoon kuului bunkkereiden puhdistamiseen suunniteltuja liekinheitinpanssari, jättimörssärillä varustettu panssari bunkkereiden tuhoamiseen, pehmeälle alustalle rullamattoa levittävä panssari, kettinkiruoskilla miinakenttää raivaava panssari, siltapanssarivaunu ja panssaroitu puskutraktori, ihan vain muutamia mainitakseni.


6. Tuplaässät

Harry von Bülow-Bothkamp liittyi keisarillisen Saksan armeijaan 17-vuotiaana ja sen lentojoukkoihin joulukuussa 1916. Päästyään hävittäjälentäjäksi hän ehti ennen sodan päättymistä ampua alas kuusi viholliskonetta. Hänen veljensä Konrad kuoli lento-onnettomuudessa syyskuussa 1918 ollessaan Suomessa kouluttamassa lentäjiä. Kaksi muuta veljeä kaatui sodassa, jättäen Harryn ainoaksi lapseksi. Von Bülow-Bothkamp palasi palvelukseen kapteenina vastaperustettuun Luftwaffeen 1935. Huolimatta yli 40 vuoden iästään hän oli taistelulentäjänä Ranskan sotaretkellä saavuttaen 12 ilmavoittoa. Kahden maailmansodan ässälentäjä kuulostaa todella erikoiselta tapaukselta, mutta kaikesta huolimatta kyseessä ei ole ainutlaatuinen suoritus. Theo Osterkamp saavutti ensimmäisessä maailmansodassa peräti 32 ilmavoittoa ja toisessa vielä kuusi lisää Englannin taistelussa, vaikka olikin jo lähes viisikymppinen.


5. Jenkki Puna-armeijan hoivissa

Kersantti Joseph Beyrle hyppäsi tuhansien muiden laskuvarjojääkäreiden tavoin Normandiaan 1944 kesäkuun 6. päivän vastaisena yönä. Räjähdeasiantuntijaksi koulutettu Beyrle koki sen normaalin kohtalon ja ajautui hypyssä pahasti eksyksiin. Hän onnistui räjäyttämään taivaan tuuliin yhden voimalaitoksen, mutta jäi saksalaisten vangiksi muutaman päivän kuluttua. Seuraavien seitsemän kuukauden aikana lannistumaton mies pakeni kolmesti ja jäi kiinni kahdesti. Kolmannella yrittämällä hän suuntasi itään yrittäen murtautua neuvostojoukkojen linjoille. Lopulta Beyrle törmäsi punatähtisiin panssarivaunuihin ja kohotti kätensä huutaen "Amerikansky tovaritsh!. Päästyään pataljoonankomentajan juttusille taisteluintoinen mies sai puhuttua itsensä joukkojen mukaan. Räjähde-ekspertille olikin seuraavan kuukauden aikana töitä, aina siihen asti kunnes hän haavoittui ilmahyökkäyksessä. Tuona aikana pataljoona vapautti myös Beyrlen entisen vankileirin. Sairaalassa vieraillut marsalkka Zukov lähetti Beyrlen saattueen mukana Moskovaan Yhdysvaltain lähetystöön, josta hänet palautettiin huhtikuussa 1945 kotimaahan. Siellä hänet oli jo julistettu kaatuneeksi 10.6.1944. Beyrle meni seuraavana vuonna naimisiin ja vihkiseremonian suoritti sama pappi, joka oli toimittanut hänen hautajaisensakin.
Beyrle on ilmeisesti ainoa sotilas, joka palveli toisessa maailmansodassa sekä Yhdysvaltain että Neuvostoliiton armeijassa. Hänen poikansa John Beyrle jatkoi perheen venäläistraditioita toimimalla Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläänä 2008-12.


4. Katso mutsi, ilman jalkoja!

Vuonna 1931 tuolloin 21-vuotias brittiläinen hävittäjälentäjä Douglas Bader suoritti etukäteen suunnittelemattoman laskeutumisen sillä seurauksella, että hänen molemmat jalkansa jouduttiin amputoimaan, toinen polven ylä-, toinen alapuolelta. RAF lähetti miehen siviiliin, mutta Bader opetteli lentämään proteeseilla ja ryhtyi siviilipilotiksi. Poliittisen tilanteen kiristyessä 1939 hän onnistui puhumaan itsensä takaisin ilmavoimiin ja pääsi taistelutehtäviin vuoden lopulla selvitettyään testit. Kaarroissa ja silmukoissa koettiin odottamaton yllätys; jalattomuutensa ansiosta Bader kykeni kiskomaan tiukempia mutkia kuin muut. Tuohon aikaan ei ollut painepukuja ja g-voimien pakatessa veren pois päästä Baderin tapauksessa verellä oli vähemmän paikkoja minne mennä, joten se pysyi päässä pidempään ja sitä oli siellä enemmän.
Kokeneella miehellä oli rutkasti enemmän lentotunteja kuin sen ajan piloteilla ja se yhdessä taitolentokokemuksen ja tuon lievän fyysisen edun kanssa näkyi tuloksissa. Elokuuhun 1941 mennessä hän oli saavuttanut 20 varmaa ilmavoittoa. Tuolloin onni kuitenkin loppui kesken miehitetyn Ranskan yllä. Vieläkään ei ole täyttä varmuutta, mitä taistelun tuoksinassa tapahtui, mutta Baderin kone vaurioitui kuitenkin niin pahoin, että hänen oli hypättävä. Valitettavasti toinen proteeseista jäi jumiin ja Bader sai sen irroitettua itsestään vasta viime hetkellä. Sotavangiksi jäänyt mies joutui näin tulemaan jonkin aikaa toimeen vain toisella proteesilla. Adolf Gallandin aloitteesta ja Hermann Göringin suostumuksella brittiläinen pommikone kävi pudottamassa Baderin varaproteesin laskuvarjolla Luftwaffen lentokentälle ilman vaaraa tulla alasammutuksi.
Saatuaan jalkansa Bader yritti sananmukaisesti ottaa jalat alleen ja paeta sairaalasta. Pakoyritys onnistui, mutta ilmiantaja paljasti miehen pikaisesti. Sotavankileirillä hän teki niin monta pakoyritystä, että saksalaiset lopulta uhkasivat takavarikoida proteesit. Kerran yritys onnistui, mutta Bader jäi taas kiinni muutaman päivän sisällä. Lopulta hänet siirrettiin sodan loppuajaksi Colditzin erikoisvankilaan.
Bader ei ollut ainoa jalaton taistelulentäjä. Hänen itäinen kollegansa oli Aleksei Maresjev, joka ammuttiin alas vihollisalueella ja palellutti jalkansa niin pahoin 18 päivän paluumatkan aikana, että ne jouduttiin amputoimaan. Vuotta myöhemmin hän palasi hävittäjälentäjäksi ja kasvatti ilmavoittojensa määrän yhteentoista. Ilman toista kättä taas lensi James MacLachlan, joka menetti vasemman kätensä kyynärpään alapuolelta Maltan taistelussa. Mies palasi puikkoihin vain 16 päivää myöhemmin, mikä ohittaa jopa kaikkien aikojen menestyneimmän taistelulentäjän Hans-Ulrich Rudelin saavutuksen. Rudel odotti sentään kuusi viikkoa jalkansa amputoinnin jälkeen ennen kuin kapusi maaliskuussa 1945 taas Stukansa ohjaimiin tuhoten vielä 26 panssarivaunua ennen sodan loppumista.


3. Avaruusnatsi

Oswald Teichmüller oli nero; matematiikan tohtori jo 24-vuotiaana. Siinä sivussa hän oli kiihkeä natsi, puolueen jäsen jo vuodesta 1931. Ennen toista maailmansotaa Teichmüller tutki kvasikonformisten kuvausten merkitystä funktioteoriassa. Wehrmachtin palvelukseen hänet kutsuttiin kesällä 1939, vasta 26-vuotiaana. Peruskoulutuksen jälkeen Teichmüller osallistui Norjan valtaukseen, mutta siirrettiin 1941 Berliiniin työskentelemään salakirjoitusten parissa. Stalingradin taistelun jälkeen Saksan miesvahvuus itärintamalla oli kriittinen ja palvelukseen kutsuttiin aiemmin vapautettuja. Teichmüller olisi välttynyt taisteluilta erikoisosaamisensa ansiosta, mutta fanaattisena natsina ilmoittautui vapaaehtoiseksi toukokuussa 1943. Hänen divisioonansa otti osaa Kurskin ja Harkovan taisteluihin. Harkovan aikaan Teichmüller oli lyhyellä kotimaan lomalla ja divisioona oli sillä välin pahoin tuhoutunut. Hän yritti liittyä sen jäännöksiin, mutta kaatui syyskuussa 1943.
Sodan jälkeen suomalainen matemaatikko Lars Ahlfors määritteli Teichmüllerin tutkimusten pohjalta käsitteen Teichmüllerin avaruus. Historian ironiaa on, että Ahlforsin artikkeli, jossa hän kokosi intohimoisen natsin tutkimustyön tulokset, julkaistiin israelilaisessa matematiikkalehdessä.
Vastoin yleistä luuloa natsismi näyttää kiehtoneen älykkönuoria. Saksan lupaavin nuori shakinpelaaja ja vahvana ehdokkaana tulevaksi maailmanmestariksi pidetty Klaus Junge oli niinikään fanaattinen natsi. Junge oli voittanut hallitsevan maailmanmestari Alehinin kertaalleen vasta 18-vuotiaana 1942. Hän kieltäytyi antautumasta kaatuen nuorena luutnanttina Lüneburgin nummella huhtikuussa 1945.


2. Rautaristin ympärileikkaus

Jatkosodassa Suomen Karjalan armeijan mukana Laatokan Karjalaan hyökkäsi myös saksalainen 163. divisioona. Tarkoitus oli, että Saksan etelästä hyökkäävät joukot olisivat edenneet Syvärille, jossa ne olisivat ensimmäisen yhteyden saaneet turvallisuussyistä saksalaisiin joukkoihin. Kuten historiasta muistetaan, Suomen armeija kyllä saavutti Syvärin pohjoisesta, mutta saksalaisten eteneminen etelästä jäi kesken. Niinpä saksalainen divisioonakin siirrettiin pois Suomen rintamalta hyökkäysvaiheen päätyttyä.
Sitä ennen ehti kuitenkin tapahtua monenlaista. Hyökkäyksen aikana saksalainen polkupyöräosasto oli jäänyt saarroksiin. Suomalaisen osaston komentajalle annettiin tehtäväksi murtaa saartorengas. Tehtävä onnistui ja kiitollinen saksalaiskomentaja, majuri Pilgrim tuli ojentamaan pelastajia komentaneelle suomalaiselle rautaristiä. Luutnantti Salomon Klass kieltäytyi kunniasta. Vähitellen saksalaisupseerille selvisi, että luutnantti puhui sujuvaa saksaa siksi, että hänen kotikielensä oli jiddish. Saksalainen nousi ylös, puristi Klassin kättä ja totesi, että hänellä ei ole henkilökohtaisesti mitään Klassia vastaan tämän juutalaisuuden takia. Sitten hän sanoi Heil Hitler ja poistui.
Salomon Klass ylennettiin sittemmin kapteeniksi ja hän toimi jatkosodassa jonkin aikaa pataljoonankomentajana.
Monet muutkin Suomen juutalaiset olivat saksalaisten kanssa tekemisissä, koska he osasivat yleensä kieltä sujuvasti. Ongelmia ei ollut, saksalaiset ottivat asiat asioina eivätkä halunneet nostaa juutalaiskysymystä esiin.


1. Tule pois piilosta, sota on loppunut!

Japanilainen sotilas ei antaudu. Tämä oli iskoistettu miesten mieliin liiankin tiukasti. Niinpä Filippiinien Lubangin saarelle sijoitettu vänrikki Hiroo Onoda jäi muutaman miehen kanssa jatkamaan sissisotaa 125 neliökilometrin kokoisen saaren tultua vallatuksi alkuvuodesta 1945. Neljän miehen ryhmä teki sissi-iskuja surmaten ainakin 30 filippiiniläistä. Lokakuussa 1945 he lukivat lentolehtisestä sodan päättyneen. Tarkan tutkimuksen jälkeen he päättivät sen olevan väärennös.
Yksi miehistä kyllästyi vuonna 1949 ja lähti omilleen antautuen kuuden kuukauden kuluttua. Kolme muuta jatkoi piileskelyä. 1952 heille pudotettiin lentokoneesta kirjeitä ja perhevalokuvia, mutta jälleen kerran he päättivät kyseessä olevan pelkkä ovela temppu. Japani ei koskaan antautuisi. Kaksi vuotta myöhemmin yksi miehistä ammuttiin heidän törmättyään etsintäpartioon.
Vuodet kuluivat ja kaksi jäljelläolevaa miestä eli millä mitäkin sattuivat käsiinsä saamaan. Lopulta lokakuussa 1972 korpraali Kozuka sai surmansa poliisien luodeista välikohtauksessa, jota voi pitää toisen maailmansodan viimeisenä taisteluna. Jo 1959 kotimaassaan kuolleeksi julistettu Onoda jäi yksin, mutta tämä tapaus sai monet uskomaan hänen olevan yhä piilopaikassaan. Kaksi vuotta myöhemmin saarelle tuli japanilainen opiskelija Norio Suzuki, joka onnistui löytämään Onodan. Onoda kieltäytyi yhä antautumasta, koska esimies oli antanut hänelle käskyn jatkaa taistelua. Suzuki palasi Japaniin ja etsi käsiinsä kyseisen majuri Taniguchin. Hänet lennätettiin Lubangiin, jossa Onoda etsittiin uudelleen ja Taniguchi vapautti hänet palveluksesta 9. maaliskuuta 1974. Näin Onoda ei teknisesti ottaen koskaan antautunut, vaan luovutti esimiehelleen kotiutuksen yhteydessä Arisaka-kiväärinsä, 500 patruunaa ja useita käsikranaatteja. Filippiinien presidentti Marcos antoi hänelle armahduksen sodan päättymisen jälkeen tehdyistä tapoista ja muista rikoksista, koska "erikoiset olosuhteet oli huomioitava".
Palattuaan Japaniin Onodasta tuli julkisuuden henkilö, mistä hän ei pitänyt. Pari vuotta myöhemmin hän muuttikin karjankasvattajaksi Brasiliaan veljensä luo. Vuonna 1984 hän palasi pysyvästi Japaniin. Parin päivän päästä 90 vuotta täyttävä Onoda on tiettävästi yhä elossa.
Onoda ei kuitenkaan ollut viimeinen antautunut Japanin armeijan sotilas. Teruo Nakamura antautui 18.12.1974 eli yli puoli vuotta myöhemmin Morotain saarella. Nakamura ei kuitenkaan noussut Onodan kaltaiseen maineeseen kolmesta syystä: hän oli taiwanilainen eikä japanilainen, hän oli arvoltaan sotamies eikä upseeri ja hän oli sodan jälkeen vain piileskellyt eikä jatkanut taistelua.

Shakin hivutusta

Olen monta kertaa aiemminkin virnuillut uskonnoille ja kerran sörkkinyt lusikkani jopa shakkiuskonnon soppaan. Henkilökohtaisesti olen aina ollut - ÄO ja koulutus huomioiden - surkea shakinpelaaja. Kokeilin peliä vuosien tauon jälkeen - opetusmielessä lasten kanssa pelattuja muutamia pelejä ei lasketa - huvikseni tietokonetta vastaan. Peli väitti olevansa Elo-luvultaan säädettävissä. Pelasin neljä peliä sekä 800:lla että 1200:lla. 1200:aa vastaan otin kirkkaasti turpiini kolmesti ja voitin kerran. 800:lla voitin kaksi, hävisin yhden (puhdas hupsis-siirto) ja kerran hölmöilin selvässä etulyöntiasemassa vahingossa tasapelin. Alan harrastajat voivat jatkaa lukemista heti nauramisen lopetettuaan.

Peli kiehtoo minua kuitenkin siksi että kuten Enkeliporsas on useampaan otteeseen kirjoittanut, shakki on erinomainen keskittymiskyvyn ja käyttäytymisen opettaja lapsille. Kokemusteni mukaan 4-5 -vuotias oppii shakin siirrot ja peruspelin pienellä harjoituksella. Positiiviset vaikutukset ovat havaittavissa nopeasti. Muista shakin hyvistä puolista mainittakoon kaikkien aikojen parhaat naispuoliset shakinpelaajat eli Polgarin sisarukset Susan, Sofia ja nuorin sekä paras Judit, joka on sisaruksista ykkönen myös shakinpelaajana - tässä vielä wikipedia-artikkelia osuvampi kuva. Disclaimer: oma naismakuni suosii älykkäitä naisia - jos naisella on terävät aivot, riittää että naamataulu ei ole ladon seinästä repäistyn näköinen eikä takamukseen tarvitse ylileveän kuljetuksen varoituskylttiä - ja alkaahan noilla siskoksilla kieltämättä olla parasta ennen -päiväys mennyt.

Huumorin ystävänä satuin kerran googlettamaan shakkiaiheisia vitsejä ja joitakin ihan lystikkäitä löytyikin. Useimmat olin aiemmin kuullut tai lukenut, toki pari uuttakin osui joukkoon. Mutta monet tarinat näyttävät hautautuneen vanhoihin kirjoihin tai suulliseen perinteeseen, koska niitä ei netistä löydä. Ei ainakaan suomeksi. Alkuperäisen googletuksen tein näet englanniksi, mutta yritinpä sitten suomeksikin - ja huh huh, mitä tapahtui.

Kun kerran tilanne oli noin huono, päätin paikata kulttuuriaukon ja pakinoida suomeksi alasta. Tästä lähtee, shakkivitsit top 12:

12. Innokas shakinpelaaja oli kuollut. Hänen ystävänsä otti osaa spiritistiseen istuntoon ja sai kuin saikin henkeen yhteyden:
- Kuule, minä olen shakinpelaajien taivaassa. Minulla on hyviä uutisia. Täällä ovat kaikki kuolleet mestarit Morphystä Euween ja Botvinnikista Petrosjaniin.
- Upeaa! Olet varmaan päässyt pelaamaan mahtavia pelejä.
- Olen, mutta on minulla huonojakin uutisia.
- No mitä?
- Ensi sunnuntaina alkaa seuraava turnaus ja avausottelussa sinä pelaat mustilla Petrosjania vastaan.

11. Tietokoneeni pieksi minut shakissa. Ei se mitään, voitin sen heti perään kickboxingissa.

10. Vuonna 1972 käytiin legendaarinen MM-ottelu, jossa USA:n Robert Fischer haastoi Neuvostoliiton Boris Spasskin voittajan ollessa se, joka saisi ensimmäisenä 12 pistettä kasaan. Koko shakkihullu Neuvostoliitto jännitti tulosta, jopa kaikkein eristyneimmässä gulagissa vangit kuuntelivat ottelua salaisesta radiostaan. Kahdentoista ottelun jälkeen tilanne oli Fischerille 7-5. Tässä vaiheessa vartijat löysivät radion ja takavarikoivat sen, joten vangeilta jäi lopputulos arvoitukseksi. Kuukautta myöhemmin gulagiin tuli uusi vanki, jonka ympärille toiset kerääntyivät välittömästi:
- Miten ottelussa kävi?
- Minä hävisin.

9. Näin puistossa miehen, joka istui mietteliäänä shakkilaudan ääressä. Toisella puolella lautaa istui koira. Hämmästyin suuresti, kun koira tarttui nappulaan hampaillaan ja siirsi sen toiseen ruutuun. Mies mietti hetken ja siirsi omaa nappulaansa, jonka jälkeen koira teki taas oman siirtonsa. Menin suu hämmästyksestä avoinna paikalle ja totesin:
- Onpas tosi fiksu koira.
Mies katsoi minua säälivästi ja totesi:
- Enpä nyt sanoisi. Se on voittanut vasta yhden pelin neljästä.

8. Shakinharrastaja oli surumielisen näköinen. Ystävä kysyi, mikä vaivaa.
- Vaimoni. Hän ilmoitti jättävänsä minut, jos osallistun viikonlopun turnaukseen.
- Oho. Kuulostaa vakavalta. Minkä siirron aiot tehdä?
- e4, kuten aina.

7. Seuraava juttu on ainakin tosi, koska kuulin sen hyvin läheiseltä henkilöltä. Hän työskenteli tarinan tapahtuma-aikana tietokoneohjelmoijana, joten kaikki osaston työntekijät osasivat shakkia ainakin välttävästi. Hänen kertomuksensa:
Porukassa oli kaveri, joka oli saanut mainetta ilmiömäisestä kyvystään muistaa ulkoa asioita. Hän kertoi pelanneensa shakkia hyvin lukioaikanaan ja vieläkin shakkikoneella. Kerran toinen kaveri, joka pelasi kerhossa shakkia, sai hänet houkuteltua kokeilemaan sokkoshakkia. Haastettu sanoi, että on tottunut pelaamaan viimeiset vuodet shakkikonetta vastaan ainoastaan valkoisilla. Haastaja kuitenkin vaati, että värit arvotaan ja näin tapahtui. Haastettu sai mustat ja kerhopelaaja aloitti:
- e2 - e4.
Johon toinen automaattisesti:
- e7 - e9.

6. Shakinpelaaja oli päivällisillä Anatoli Karpovin kanssa. Valitettavasti pöytäliina oli mustavalkoruudullinen ja Karpovilta kesti kaksi tuntia siirtää suolapurkki tarpeeksi lähelle.

5. Ruotsalainen sattui istumaan lentokoneessa tummakulmaisen miehen viereen. Koneen noustua mies kaivoi esiin taskushakin ja alkoi sommittelemaan asemia. Syrjäsilmällä vilkaistuaan hän alkoi epäillä miestä Garry Kasparoviksi ja kysyi:
- Anteeksi, mutta oletteko mahdollisesti Kasparov itse?
- Kyllä vain, mistä arvasitte?
- Satun olemaan kotikaupunkini shakkikerhon puheenjohtaja.
- Ihanko totta? Miten olisi pikapeli?
- Minä olen kyllä ihan eri tason pelaaja, ei siitä taitaisi olla mitään iloa...
- Entäpä jos antaisin tasoitusta ja pelaisin vasemmalla kädellä?
- No siinä tapauksessa.
Peli alkoi ja päättyi odotetulla lopputuloksella pikaisesti. Kotiin palattuaan ruotsalainen kertoi tarinan shakkikerhonsa seuraavassa kokouksessa:
- Ja ajatella, minä hävisin ylivoimaisesti vaikka Kasparov pelasi vasurilla!
Shakkikerhon sihteeri rykäisi:
- Tuota, tuo nyt oli kyllä aika noloa...
- Miten niin?
- No hyvä tavaton, kaikkihan tietävät että Kasparov on vasenkätinen!

4. Tietokoneohjelmoijat ovat vihdoinkin kehittäneet shakkiohjelman, joka simuloi parhaita maailmanmestareita. Se ei pelaa shakkia yhtä hyvin, mutta syyttää mahdollisista häviöistään olosuhteita.

3. Maailmanmestari Jose Capablancan väitetään kertoneen seuraavaa tarinaa:
- Eräässä suuressa shakkiturnauksessa hihaani nykäisi ihailija, joka kertoi ratkaisseensa shakin arvoituksen: oikeilla siirroilla valkoinen voittaa aina viimeistään kahdeksannellatoista siirrolla. Päätin antaa hänelle opetuksen, vaikka en yleensä amatööreillä päätäni vaivaa. Suostuin kokeeseen ja mitä tapahtui: hän voitti. En voinut uskoa mitä oli tapahtunut ja pyysin uusintaa. Hän suostui ja lopputulos oli sama: matti kahdeksannellatoista siirrolla. Marssin alakertaan ja pyysin pahimman haastajani Aleksandr Alehinin - josta tuli sittemmin maailmanmestari jälkeeni - paikalle. Sama tulos, matti kahdeksannellatoista siirrolla. Alehin ja minä olimme aivan ymmällä ja kutsuimme edellisen maailmanmestarin Emmanuel Laskerin kokeilemaan. Taas kerran kävi samoin.
Tässä vaiheessa kuulijat yleensä keskeyttivät Capablancan ja kysyivät, miten ihmeessä tuo oli mahdollista, eihän kukaan ollut koskaan kuullutkaan että shakki olisi täydellisesti ratkaistu.
- No, me - siis minä, Alehin ja Lasker - tietysti tapoimme hänet.

2. Aleksandr Alehinilta väitetään kysytyn, kumpi on hänen mielestään nautinnollisempaa, shakki vai seksi. Alehinin väitetään vastanneen englanniksi:
- It depends on the position.

1. 1800-luvun lopulla shakin maailmanmestarina ollut Wilhelm Steinitz jäi kerran jumiin itävaltalaiseen vuoristokylään moneksi päiväksi lumimyrskyn tukittua tiet. Hän meni kyllästyneenä paikalliseen oluttupaan, jossa ei ollut muita asiakkaita. Yllätyksekseen hän näki eräässä pöydässä shakkilaudan. Steinitz kysyi isännältä:
- Pelataanko täälläkin shakkia?
- Voi kyllä, monet kyläläiset ovat innokkaita pelaajia. Jos on hiljaisempi ilta, minäkin ehdin joskus pelaamaan.
- Oletteko hyväkin pelaaja?
- Ei, en ollenkaan. Kylässä on monia minua paljon parempia.
Steinitz huokaisi kyllästyneenä, mutta kysyi ikävystymisensä takia:
- Miten olisi yksi peli?
- Sopiihan se, ei tässä myräkässä kukaan tänne eksy.
Tuntia myöhemmin Steinitz tuijotti matissa olevaa kuningastaan suu auki. Hänet oli lyöty perusteellisesti.
- Hyvä tavaton. Pelasin parasta peliäni, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia.
- Kuten sanoin, täkäläiset ovat innokkaita pelaajia. Valitettavasti minulla ei ole ollut aikaa harjoitella, jotta yltäisin täällä mestaritasolle, mutta kyllä minä aina ulkopuoliset olen voittanut.
- Yksi kysymys minulla kyllä olisi. Saatan jotenkuten ymmärtää, että tällaisessa eristyneessä kylässä ei ole mitään tekemistä ja shakinpeluu on siksi kehittynyt näin korkealle tasolle, mutta miksi ette käyttänyt koko pelin aikana torneja kertaakaan?
- Tarkoitatteko näitä täällä nurkissa? Saamastamme sääntökirjasta oli revennyt irti se sivu, jossa niiden liikkumista käsiteltiin, joten sovimme että pidämme ne vain koristeina.

Välihuomautus 29: Hall of Fame

IAAF sai vihdoinkin aikaiseksi oman Hall of Famensa ja julkisti 12 ensimmäistä valintaa. Nimimerkki Tomi kysyi olinko pannut asian merkille ja mitäpä valinnoista tuumailin. Olin huomannut ja tässä vastaus.

Ilmiselvät ja kiistattomat valinnat (5): Jesse Owens, Paavo Nurmi, Carl Lewis, Emil Zatopek, Al Oerter.
Ansaitsevat paikkansa (3): Ed Moses, Fanny Blankers-Koen, Jackie Joyner-Kersee.
Vähän siinä ja siinä (1): Abebe Bikila.
Mitä helvettiä nämä täällä tekevät (3): Adhemar da Silva, Betty Cuthbert ja Jungxia Wang.

On otettava huomioon, että tässä ensimmäisenä vuonna valitaan 24; loput 12 julkistetaan vähitellen tämän vuoden aikana. Mikäli nämä 12 nyt julkistettua ovat satunnaisotanta 24:stä eivätkä 12 parasta, niin siinä tapauksessa kaikki muut paitsi kolme viimeistä kuuluvat ilman muuta joukkoon. Mikäli nämä nyt IAAF:n mielestä ovat 12 parasta, niin juoskoot mutkia. Kolme viimeistä pitäisi ilman muuta heittää pois joukosta. Vähän vaikuttaa siltä, että Wang on mukana koska on aasialainen, da Silva koska on eteläamerikkalainen ja Cuthbert koska on australialainen, niin saatiin joka maanosasta vähintään yksi edustaja, mikä tavoitteena olikin. Tällöin Bikilan mukanaolokin selittyisi.

Edellä mainittujen 5+3:n lisäksi 12 joukkoon pitäisi kuulua:
Varmasti: Lasse Virén, Sergei Bubka ja Sebastian Coe.
Neljännelle sijalle voisi Bikilan paikalle harkita jotakuta seuraavista: Matti Järvinen, Hannes Kolehmainen, Viktor Sanejev. Taitaisin kuitenkin jättää Bikilan.

24:n joukkoon ottaisin kaikki edellä mainitut 18 paitsi Cuthbertia ja Wangia. Kahdeksaan puuttuvaan nimeen kuuluisivat ilman muuta Irena Szewinska, Peter Snell, Kipchoge Keino ja Michael Johnson. Neljä muuta olisivat vaikka Ville Ritola, Tatjana Kazankina, Parry O'Brien ja Wilma Rudolph, joskin huomautan myös kyseisten Cuthbertin ja Wangin olevan samaa tasoa, kuten kymmenkunnan muun joita en ole tässä maininnut. Plus sitten moni sellainen, joka ei täytä IAAF:n menestyskriteerejä (minimi kaksi olympia- tai MM-voittoa ja yksi ME), esimerkkinä Gunder Hägg jolla ei sattuneista syistä ollut mahdollisuutta yrittää arvokisavoittoja. Sivumennen sanoen IAAF rikkoi tässä taas kerran omia sääntöjään; Abebe Bikila ei ikinä särkenyt yhtään ME:tä, koska IAAF:n virallisenkin tuloskirjan mukaan maratonin ME:t on hyväksytty vasta vuodesta 2004 alkaen. Bikila teki kylläkin kaikkien aikojen parhaan ajan kahdesti, joten kyse on pelkästä muotovirheestä.

Usain Bolt, Haile Gebrselassie ja Kenenisa Bekele kuuluisivat tietysti joukkoon mukaan, mutta aktiiveina he eivät ole Hall of Fame -kelpoisia. Heidän lisäkseen jo uransa lopettaneista, mutta IAAF:n asettamaa 10 vuotta uran loppumisesta -kriteeriä eivät täytä 24 joukkoon mahtuvista Jan Zelezny, Derartu Tulu ja Heike Drechsler.

IAAF ilmoitti lisäksi, että valinnoissa on mukana urheilijoita kaikista lajiryhmistä mainiten myös kisan siitä, kuka koviten kuiskaa. Tällöin ykkösvalinta olisi Robert Korzeniowski, mutta hän on valintakelvoton liian tuoreena tapauksena, joten veikkaanpa että kunnia osuu Vladimir Golubnitsiin. Itse en häntä sisällyttänyt mukaan, koska en pidä kiintiövalinnoista. Samasta syystä heitin Cuthbertin surutta ulos ja jätin da Silvan kiikkumaan rajatapaukseksi.

Sivallus CCXXIX

Hyvä uutinen: Turusta lähti kaksi bussilastillista muslimeja Norjaan.
Huono uutinen: He aikovat palata sieltä takaisin.

Sivallus CCXXVIII

Ruotsin kuningashuone haluaa lisää rahaa, kun entinen 45 miljoonaa euroa ei riitä kulujen kasvettua vävypojan ja pikkuprinsessan myötä. Erinomaista maahanmuuttopolitiikkaa - kruununprinsessa on isänsä puolelta kahdeksannen ja äitinsä puolelta toisen polven maahanmuuttaja ja integraatio yhteiskuntaan on yhä sillä asteella, että koko poppoo elää veronmaksajien rahoilla. Degeneraatio on edennyt avioliiton myötä jopa ihan kantaruotsalaiseen entiseen kuntosaliyrittäjään, joka pääsi reittä myöten yhteiskunnan elätiksi.

Kiitos ja kuntia

Nykyinen hallitus aikoo toteuttaa kuntauudistuksen, jonka seurauksena Suomen nykyinen 336 kunnan määrä vähenisi noin seitsemäänkymmeneen. Vastustus on ollut rajua, jotkin kunnat ovat jopa jättäneet Kuntaliiton jäsenmaksunsa maksamatta.

Kuntauudistusta perustellaan taas kerran rahalla eli säästöillä. Jaaha. Kunnan tehtävänä on hoitaa koulutus, sairaanhoito, sosiaalitoimi ja kulttuuri, noin pääasiallisesti. Jos kuntia liitetään yhteen, tästä ilmeisesti seuraa että lapsia ei tarvitse kouluttaa, sairaita hoitaa, sosiaalitukea jakaa eikä kulttuuria järjestää, ei ainakaan siinä määrin kuin ennen. Tai sitten ei. Käytännössä ainoa mistä tässä voidaan karsia on kulttuuri, mikä tarkoittaa sitä, että kulttuuritarjonta keskitetään uuteen kuntakeskukseen vanhojen kirkonkylien näivettyessä. Ne kolme muuta voidaan hoitaa ja on jo hoidettu kuntayhtymin.

Todellisuudessa kyse on tietoisesta demokratiavajeen synnyttämisestä. Käytännössä jokainen suomalainen (ainakin pienissä kunnissa) tuntee henkilökohtaisesti vähintään yhden kunnanvaltuutetun. Kansanedustajan tuttavia on harvemmassa. Mikäli meillä olisi vain megakuntia, vain harvalla kansalaisella olisi tuttuja valtuutettuja. Ihmiset vieraantuisivat yhteisten asioiden hoitamisesta entisestään, mikä taas sopii poliittiselle eliitille. Pakkoliitoksena tehty kuntauudistus tuntuu kunnan asukkaiden kannalta lähinnä kuntakinte-uudistukselta, aina uuden nimen omaksumishalukkuutta myöten.

Kukaan ei ole kysynyt minulta, miten kuntauudistus (johon kiistatta on tarvetta) pitäisi toteuttaa. Vastaan silti.

Ensinnäkin käytännössä jokaisen kansalaisen tulisi tuntea vähintään yksi valtuutettu, jotta kaikilla olisi käytössään demokraattinen vaikutuskanava. Suomessa kunnanvaltuutettujen lukumäärä on riippuvainen kunnan väkiluvusta ja noudattaa suunnilleen mallia väkiluvun kuutiojuuri kerrottuna 1,5:llä. Dunbarin luku, joka jossain määrin kertoo ihmissuhteiden käytännöllisen ylärajan, on noin 150. Mikäli oletamme, että kunnan väestöstä puolet on aikuisia toimintakykyisiä kansalaisia, kunnanvaltuutettujen sopiva lukumäärä olisi karkeasti kunnan väkiluku jaettuna kolmellasadalla. Käytetty malli (kuutiojuuri väkiluvusta kerrottuna 1,5:llä) antaa tämän arvon alapuolella olevia arvoja kunnan väkiluvun ylittäessä noin kymmenentuhatta. Tästä voidaan karkeana nyrkkisääntönä todeta, että noin 12 tuhatta asukasta on yläraja, jonka kokoisia kuntia kannattaa perustaa.

Alarajaa ei periaatteessa ole, mutta sille saa hyvän arvion, kun oletetaan koulutoimen peruskouluun asti olevan kunnan hoidettavana. Tällöin kunnan koon täytyy olla minimissään sellainen, että yksi ikäluokka muodostaa kohtuullisen kokoisen koululuokan. Koska maaseutukunnissa nuorten määrä on vähäinen, voidaan laskea yhden nuorisoikäluokan olevan satunnainen vaihtelu huomioidenkin heikoimmillaan vähän alle sadasosa asukasluvusta. Tällöin voidaan kunnan koon alarajaksi asettaa 3000 asukasta, jolloin ikäluokat ovat vähintään 20 oppilaan suuruisia.

Päästään siis seuraavaan tulokseen: kuntauudistus tulisi hoitaa siten, että perustettavien kuntien asukasluku olisi vähintään kolmetuhatta ja enintään kaksitoistatuhatta asukasta.

Toki on luonnollista, että kunnan asukasluku muuttuu. Siksi lakiin tulisikin kirjata määräys, että kunnan asukasluvun alittaessa kahdentuhannen rajan se tulee yhdistää toisiin kuntiin ja asukasluvun ylittäessä kahdeksantoistatuhannen rajan kunta tulee pilkkoa useampiin palasiin. Näin siksi, että kunnan kutistuessa sen byrokratia asukasta kohti kasvaa liiaksi, kun taas kunnan kasvaessa ylisuureksi sen valtuutetut muuttuvat liian etäisiksi kansalaisistaan. Mikäli kunnan asukasluku kuntauudistuksen aikana olisi 2000 - 18000 asukasta, se voisi jäädä entiselleen mikäli sen yhdistämistä tai pilkkomista eivät puolla painavat syyt.

Kuten hyvin tiedetään, Suomessa on runsaasti kuntia, joiden asukasluku ylittää reilustikin edellä esitetyn kuntakoon ylärajan. Tällaisia kuntia kutsutaan kaupungeiksi. On ilmeistä, että kaupungeilla tulee olla oma hallintonsa.

Siksi termi "kunta" määritellään osin uusiksi. "Kunta" on hallinnollinen yksikkö. Mikäli kaksi tai yleensä useampia kuntia muodostavat yhtenäisen kaupungistuneen alueen, ne muodostavat yhdessä "kaupungin". Vastaavasti yksittäistä kuntaa, joka ei ole liitossa muiden kanssa, nimitetään "pitäjäksi" eli otetaan vanha kunniallinen nimi uudelleen käyttöön.Esimerkiksi kunnanvaakunat olisivat pitäjä- ja kaupunkikohtaisia. Tällöin puhuttaisiin esimerkiksi Tampereen kaupungista, joka muodostuisi paristakymmenestä kunnasta (Pispala, Messukylä, Hervanta ym), kun taas sen lähettyvillä olisi vastaavasti Oriveden pitäjä eli yksittäinen kunta.

Rajana kuntien liittymisellä kaupungeiksi pidettäisiin ohjeellisesti asukastiheyttä. Kaupungin asukastiheyden tulisi olla vähintään 10 asukasta neliökilometrillä, mieluummin 20. Kunta voisi liittyä kaupunkiin, mikäli liittymisen jälkeen kaupungin asukastiheys ylittäisi yhä karsintarajan.

Kaupungin sisällä valittaisiin kunnanvaltuustot kuten normaalisti. Jos kaupungin muodostaisi esimerkiksi viisi kuntaa, näiden viiden kunnan valtuustot valitsisivat sitten keskuudestaan kaupunginvaltuuston puolueiden väkilukuun suhteutettujen paikkamäärien suhteessa. Kaupunginvaltuuston paikkamäärä laskettaisiin tiukemmalla kaavalla kuin kunnanvaltuuston, se voisi olla esimerkiksi suoraan kuutiojuuri asukasluvusta. Tällöin ainakin suurimmissa kaupungeissa kaupunginvaltuutetut voisivat olla ainakin osa-aikaisia ammattilaisia. Kunnanvaltuustot luovuttaisivat osan päätäntävallastaan yhteiselle kaupunginvaltuustolle. Esimerkiksi liikenne- sosiaali- ja sairaanhoitojärjestelyt olisivat luonnollisia valintoja kaupunginvaltuuston asioiksi, kun taas esimerkiksi verotus, koulu- ja osin liikuntatoimi pysyisivät kunnanvaltuustoilla. Periaatteena olisi se, että kuntatasolla päätettäisiin kaikki asiat, mitkä olisivat mahdollisia. Kaupunkitasolle jäisivät päätettäväksi isomman kokonaiskuvan edellyttämät seikat.

Esimerkkinä kuntauudistuksesta otan satunnaisesti valitun maakunnan, Keski-Suomen. Nykyään siellä on 23 kuntaa, ennen viimeisen parinkymmenen vuoden uudistuksia 32. Vielä aikaisemmassa uudistuksessa 1969 kuntakartalta olivat poistuneet Koskenpää, Pihlajavesi ja Äänekosken mlk. Näihin kolmeen ei ole aihetta puuttua.

Ehdotuksen mukaisessa marssijärjestyksessä tilanne olisi seuraava:

Jo aiemmin muihin kuntiin liitetyistä yhdeksästä kunnasta alle 3000 asukkaan kokoisia elinkelvottomia kuntia olivat Konginkangas, Leivonmäki, Pylkönmäki, Sumiainen ja ilmeisesti nykyasukasluvultaan niukasti Säynätsalo.
Kooltaan sopivaan haarukkaan eli 3000 - 12000 asukkaan väliin osuvia olivat Jämsänkoski, Korpilahti ja Suolahti.
Jyväskylän mlk oli yli 12000 asukkaan kunta.

Nykyisistä kunnista alle 2000 asukkaan jäävät Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Luhanka ja Multia.
Niukasti alle suositusrajan ovat 2000 - 3000 asukkaan Konnevesi, Kuhmoinen ja Toivakka.
Kooltaan sopivia alle 12000 asukkaan kuntia ovat Hankasalmi, Joutsa, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen ja Viitasaari.
Niukasti yli suositusrajan eli 12000 - 18000 asukkaan kuntia ei ole.
Ylisuuria ovat Jyväskylä, Jämsä, Laukaa ja Äänekoski.

Selvää on siis, että kuusi alimittaista kuntaa on yhdistettävä muihin ja neljä ylisuurta kaupunkia on pilkottava pienemmiksi hallinnollisiksi yksiköiksi. Siltä väliltä oleville mahdollisia toimenpiteitä voidaan harkita tapauskohtaisesti.

Kuntauudistuksen jälkeen Keski-Suomen kartalla olisi 14-18 pitäjää ja kaupunkia. Seuraavassa on lueteltu kaikki mahdolliset 18. Ne, jotka saattavat olla osa jotain toista yksikköä on merkitty tähdellä. Asukasluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä pienimmästä suurimpaan:

Asukasluku 2000-3000:

*Toivakka (pitäjä): Voi säilyä itsenäisenä tai liittyä joko Joutsan pitäjään tai itsenäisenä kuntana Jyväskylän kaupunkiin, mikä tiettävästi onkin harkinnassa.

*Kuhmoinen (pitäjä): Voi säilyä itsenäisenä tai liittyä joko itsenäisenä pitäjänä Jämsän kaupunkiin tai itsenäisenä kuntana Jämsän kaupunkiin.

Konnevesi (pitäjä): säilyy entisellään.

Asukasluku 3000 - 12000:

Kivijärvi (tai muu sopiva nimi, pitäjä): entisten Kivijärven ja Kinnulan kuntien liitos.

Uurainen (pitäjä): säilyy entisellään.

Petäjävesi (pitäjä): säilyy entisellään.

Pihtipudas (pitäjä): säilyy entisellään.

Hankasalmi (pitäjä): säilyy entisellään.

Joutsa (pitäjä): Luhanka liittyy Joutsaan.

Viitasaari (pitäjä): säilyy entisellään, paitsi menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Karstula (pitäjä): Kannonkoski ja Kyyjärvi liittyvät Karstulaan.

*Muurame (pitäjä): säilyy entisellään, ellei liity Jyväskylän kaupunkiin itsenäisenä kuntana, mikä ei ilmeisesti ole suosittu vaihtoehto kuntalaisten keskuudessa.

Saarijärvi (pitäjä): säilyy entisellään, paitsi menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Asukasluku 12000 - 18000:

Keuruu (pitäjä): Multia liittyy Keuruuseen. Keuruu menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Asukasluku yli 18000:

*Laukaa (kaupunki): Pitäisi jakaa kokonsa vuoksi 2-3 kuntaan, jonka jälkeen säilyisi joko itsenäisenä tai liittyisi Jyväskylän kaupunkiin. Ilmeiset vaihtoehdot kolmeen jaossa ovat Lievestuore (kunnan eteläosa), Vihtavuori ja Kirkonkylä (jos pysyy itsenäisenä, nimeksi Saraavesi, jos yhtyy Jyväskylään, Laukaa). Kahteen jaossa Vihtavuori pysyisi kirkonkylän yhteydessä, mikä olisi osien suuruuden takia epätasapainoinen ratkaisu.

Äänekoski (kaupunki): On kokonsa vuoksi jaettava osiin. Ilmeinen ratkaisu on erottaa Suolahti yhdessä Sumiaisten kanssa Suolahden kunnaksi. Toisaalta tällöin kaksinapainen Äänekosken kaupunki voisi olla huono ratkaisu, joten toisena vaihtoehtona voisi harkita Äänekosken kaupungin muodostumista kolmesta kunnasta, Suolahdesta, Konginkankaasta (johon kuuluisi entinen Sumiainen) ja Äänekoskesta (jolle kuntana tulisi joka tapauksessa keksiä uusi nimi erotukseksi kaupungista).

Jämsä (kaupunki): Koostuisi kolmesta (tai neljästä, jos Kuhmoinen liittyisi mukaan) kunnasta; Jämsä (keksittävä uusi nimi kunnalle, ettei sekottuisi kaupunkiin, Kaipola voisi olla hyvä mutta ei taida kelvata jämsäläisille), Jämsänkoski ja Kuorevesi (johon kuuluisi entinen Kuoreveden kunta ja entiset Längelmäen alueet).

Jyväskylä (kaupunki): Koostuisi lukuisista pikkukunnista. Mahdollisesti mukaan kuuluisivat Muurame ja Laukaa (kahtena tai kolmena kuntana, kuten edellä on kerrottu). Nyky-Jyväskylä pilkottaisiin reiluun kymmeneen kuntaan. Karkea jako olisi seuraava: Yläkaupunki, Alakaupunki, Kypärämäki, Huhtasuo, Kuokkala, Keltinmäki (ml. Kuohu-Vesanka), Keljo (ml. Säynätsalo), Lohikoski (ml. osa Palokkaa), Jyskä (ml. Halssila), Vaajakoski, Tikkakoski, Palokka ja Korpilahti. Tällä jaolla kussakin kunnassa olisi alle 15000, mahdollisesti jopa alle 12000 asukasta, kunhan rajat vedettäisiin sopivasti. Pienin kunta olisi hieman alle viidentuhannen asukkaan Korpilahti.

On toki selvää, että edellä esitetyllä mallilla kuntauudistusta ei tulla totetuttamaan. Tämä olikin ihan mielenkiinnosta tehty mentaaliharjoitus. Yleensä järkevät uudistukset estää lähinnä se syy, että historiallisten mallien muuttamisesta aiheutuvat haitat ylittävät uudistuksesta saadut edut. Tällä kertaa tämä perustelu ei kelpaa, koska muutos on kuitenkin tapahtumassa. Väitän, että tämä malli olisi suunniteltua tai nykyistä tehokkaampi, lähinnä siksi että se tuo demokratian lähemmäs kansalaisia. Jos Suomeen suunniteltaisiin kunnallista hallintomallia tyhjästä, tämä järjestelmä olisi kilpailukykyinen. Nyt se ei ole, mutta olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla, mitä vikoja tässä mallissa on. Siis muitakin kuin se, että malli on keksitty väärässä paikassa tai että edellä esitettyä kaupungin koostumista pikkukunnista -mallia ei ole vielä käytössä ja se vaatisi tarkempaa selvitystä.

Sivallus CCXXVII

Tänään tuli vedettyä lippu salkoon, kun päivä jona tasavallan presidentti astuu virkaansa on kuulemma virallinen liputuspäivä. Epäilenpä että moni muukin veti lipun salkoon lähinnä sen kunniaksi, että tänään on päivä jolloin entinen tasavallan presidentti astuu pois virastaan.