Tekoäly tulee ja tekoäly tappaa

Tekoäly vie työt. Tekoäly luo uusia töitä. Tekoäly tuhoaa ihmiskunnan. Tekoäly pelastaa ihmiskunnan.
Listaa näistä ääripäävaihtoehdoista voisi jatkaa loputtomiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että käy kuten aina normaalisti on käynyt uuden skenaarion kohdatessa ihmiskunnan: kumpikaan ääripää ei toteudu, vaan tapahtuu jotain siltä väliltä. Useimmiten ei puolivälistä, vaan vähän jompaankumpaan suuntaan keskikohdasta kallellaan.
Sen sijaan tyypilliseen tapaan ei tietenkään osata arvata sitä, mitä todella tulee tapahtumaan. Kuka olisi esimerkiksi tekstiviestin keksimisen jälkeen osannut ennustaa, että nuorisosukupolvi ei enää suostu puhumaan puhelimessa ja sama oire leviää lievempänä vanhempiinkin?

Uhmaan kohtaloa ja lähden nyt ennustamaan paria tapahtuvaa asiaa. En ole mikään tekoälyasiantuntija. Olen joutunut sen kanssa kuitenkin työni puolesta tekemisiin ja käynyt alan koulutustakin.
Pidän selvänä, että tekoäly kykenee valtavan datapankkinsa ja laskentatehonsa ansiosta voittamaan keskinkertaisuudet. Tämä on jo nyt hyvin ilmeistä, koska kuka tahansa jonkin alan asiantuntija pystyy tämän omalla alallaan näkemään. Yhtä lailla ilmeistä on se, että tekoäly, vaikka koko ajan parantaakin, ei kykene nykyisellä ”leikkaa ja liimaa” -korjaussarjallaan voittamaan todellisia asiantuntijoita. Tälle tasolle yltääkseen sen pohjalla on oltava jotain muuta kuin nykyinen perusmalli.


Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Jos olen oikein ymmärtänyt, tekoäly on pohjimmiltaan kielimalli, joka ennustaa datansa perusteella todennäköisintä seurausta sille mitä se on jo kirjoittanut. Tämä tarkoittaisi vertauksena sitä, että shakkitietokoneeseen ohjelmoitaisiin kaikki mahdolliset historiasta löytyvät shakkipelit. Tällöin lähes kaikkiin normaalissa pelissä esiintyviin asetelmiin löytyy ennakkotapaus. Kone valitsee seuraavan siirron sillä perusteella, mikä datapankissa olevista siirroista on tuottanut parhaan voittoprosentin. Mikäli asetelmaa ei datapankista löydy, niin kone voi arpoa seuraavan siirron vaikka satunnaisesti.
Väitän että tällainen ohjelma kykenisi voittamaan useimmat kerhotason pelaajat helposti. Tämä kehitystaso vastaa suunnilleen tilannetta, missä tekoäly oli pari vuotta sitten.
Sen jälkeen ohjelmaan aletaan rakentaa painokertoimia. Se painottaa huippupelaajien tekemiä valintoja enemmän kuin kerhotasopelureiden tekemiä, se pisteyttää eri asemat siltä varalta että datapankista ei löydykään juuri kyseistä asemaa. Ynnä muita vastaavia pikkutemppuja. Nyt ohjelma voittaa jo mestaritason pelaajat, ehkä jo suurmestarit. Mutta vielä se ei kykene haastamaan maailmanmestaria.
Todellisuudessa shakkikoneet lyövät parhaimmat ihmiset, koska siinä laskentatehoon ja datapankkiin on onnistuttu yhdistämään riittävän tehokkaat algoritmit. Mutta shakki on huomattavan yksinkertainen peli verrattuna reaalimaailman ilmiöihin. Se, että tekoäly kykenisi luomaan ekspertit heidän omalla alallaan, on huomattavasti haastavampaa.

Oleellinen ero syntyy kustannustehokkuudesta.
Kuvittele seuraava tilanne. Olet ostamassa autoa. Vaihtoehtoja on kaksi, muuten samat tekniset tiedot seuraavin eroin:
Hyrysysy: polttoaineenkulutus 5,5 l/100 km, kiihtyvyys 0-100 km/h 7,2 s, huoltoväli 30 tkm.
Hilavitkutin: polttoaineenkulutus 6,0 l/100 km, kiihtyvyys 0-100 km/h 7,8 s, huoltoväli 20 tkm.
On selvää, että ceteris paribus Hyrysysy on parempi valinta. Sitten vilkaiset hintalappua.
Hyrysysy: 100 k€
Hilavitkutin: 30 k€
Onko Hyrysysy todellakin niin paljon parempi, että olet valmis maksamaan siitä yli kolminkertaisen hinnan? Tuskinpa.
Tämä tilanne on nyt kehittymässä työelämään. Tekoäly ei kykene yhtä hyvään kuin ammattilainen. Mutta se kykenee riittävän hyvään – ja tekee sen paljon halvemmalla.


Eikä tässä kaikki. Toinen ja pirullisempi ilmiö tekoälyssä on se, että ammattilaiseksi kehittyminen on tullut paljon vaikeammaksi.

Kuvittele entisajan kenkiä. Ne valmisti kyläsuutari, joita oli jos jonkintasoisia. On selvää, että moni suutari teki nykyaikaista kenkää huonompaa jälkeä, mutta aivan varmasti alansa huippuammattilaiset tekivät kenkätehtaan liukuhihnaa parempia kenkiä – ja tekevät edelleen. Ongelma on siinä, että liukuhihna on paljon halvempi, mikä jätti jäljelle vain murto-osan huippuluokan käsityöläisiä jotka kykenevät huipputuotteillaan saamaan elantonsa maksukykyisiltä ja laatutietoisilta asiakkailta.
Nykyään ongelma on siinä prosessissa, mikä vaaditaan tämän tason ammattilaiseksi kehittymään. Aika monta sutta saa suutari tehdä, kunnes voittaa liukuhihnatuotteen ja vielä useamman, kunnes laatumarginaali on riittävän suuri kaupalliseen hyödyntämiseen.

Suutarin ero nykyajan tietotyöläiseen on siinä, että suutarin on aivan pakko opetella tekemään työvaiheet käsin kunnes tulosta syntyy.
Tietotyöläinen voi sen sijaan ulkoistaa jo perusvaiheet työstä tekoälylle harjoittelunsa aikana, jolloin hän ei enää opi perusasioita. Tällöin hän ei mitä todennäköisimmin kykene oppimaan myöskään vaativampia asioita, joita tekoälyn tekemän työn laadun voittamiseen vaadittaisiin. Tästä ilmiöstä onkin jo kirjoitettu paljon koulutuksen yhteydessä: kun opiskelijat tekevät perusasiat tekoälyllä, he eivät kykene enää oppimaan niitä asioita, mitä todellisen ammattilaisen pitää osata.


Laatu on kuitenkin juuri se asia, jolla tekoälyn tuotokset voidaan voittaa – ainakin toistaiseksi. Bulkkia osaa tehdä kuka tahansa, mutta todellista priimaa ei niin helpolla tehdä. Ja se myös maksaa – mutta on edelleen ihmisiä jotka haluavat maksaa luksuslaadusta. Jos autokaupassakin kyse olisi siitä että pitää päästä paikasta A paikkaan B, ei mersu menisi kaupaksi vaan kaikki ajaisivat skodalla. Jotkut ovat valmiita maksamaan tietyistä mukavuuksista tuplahinnan. Jotkut varmaan yli kolminkertaisenkin hinnan pienistäkin eduista eli valitsevat sadan tonnin hyrysysyn 30 tonnin hilavitkuttimen sijaan. Mutta aika harvat, eli kyllä Hyrysysy menisi noin pienillä laatumarginaaleilla konkurssiin.

Aina on kuitenkin mahdollisuus rahastaa aitoudella. Ihmiset jonottavat Louvreen tiiraamaan matkan päästä aitoa Mona Lisaa, vaikka yhtä hyvän kuvan saa julisteena halvalla ja pääsee tutkailemaan hymyä vaikka sentin päästä suurennuslasilla. Ja kummasti Ferrarikin saa autoja myytyä, vaikka niillä ei saa ajaa niin kovalla nopeudella joilla ne on suunniteltu toimimaan, ne ovat helvetin hankalia astua sisään ja nousta ulos ja yritäpä tunkea lastenrattaita takakonttiin tai kiinnittää peräkärryllistä rakennustarvikkeita vetokoukkuun.
Ihmistyö tulee aina säilymään, jos ei muuten niin statussymbolina. Tämä vain ei tule kovin monia elättämään, mutta edes joitakin.

Ehkä tulevaisuudessa arvostukset muuttuvat muutenkin. Älyllinen osaaminen saattaa olla taiteeseen verrattavaa. Nykyään ihmiset menevät kuuntelemaan lastensa pianoesityksiä ja monet jatkavat vuosia musiikkiopistossa, vaikka 99 % ei pääse vuosien harjoituksenkaan jälkeen lähellekään sitä musiikin tasoa mikä on kenen tahansa saavutettavissa parilla tietokoneen hiiren napsautuksella. Ihmiset kutovat villapuseroita harrastukseksi, vaikka kaupasta saa parempia ja – ainakin työlle arvon laskien – halvempia. Näistä taidoista ollaan ylpeitä ja luomuksia esitellään tädeille ja tuttaville. Vaan oletteko ikinä kuulleet kenenkään pyytävän katsomaan, kuinka hienon Laplace-muunnoksen meidän Jussi osaa tehdä tai miten hänen pikkusiskonsa Sanni osaa titrata? Nämä taidot ovat tarpeellisia ammatin kannalta, joten niitä ei esitellä samaan tapaan kuin harrastuksia – ainakaan vielä.
Huipputaiteilijoilla on edelleen kysyntää, mutta harrastelijoita riittää silti. Ei 1800-luvulla mökin akka sanonut harrastavansa virkkaamista tai ukko puutöitä – kyse oli elinehdosta. Ehkä tulevaisuudessa samaan tapaan älyllinen harrastuneisuus kasvaa, kun sitä ei enää tarvitse tehdä työksi. Edelleenkin on hyvin todennäköistä, että älyllisen työn huippuosaajille on kysyntää alalla kuin alalla, mutta elantonsa siitä tulee saamaan entistä harvempi.
Oleellinen kysymys kuuluu: mitä tapahtuu niille älytyöläisille, joiden oma äly ei enää riitä kilpailemaan tekoälyn kanssa ainakaan kustannustehokkuuden puolesta? Tässä tulee olemaan varmasti suuria ammattikohtaisia eroja; joissain ammattikunnissa tekoäly tulee haukkaamaan 90 % työpaikoista, joissakin vain 20 %. Mutta selvää on, että jossain määrin osumaa ottavat lähes kaikki alat. Niinpä kannattaa ennakoida tekoälyn tulo omissa urasuunnitelmissaan, jos mahdollista.


Tekoäly on osasyyllinen myös siihen, että blogini on ollut kovin hiljainen ja tulee olemaan varmaan ainakin loppuvuoden kovin hiljainen.
Kuten alussa totesin, törmäsin aiheeseen myös omassa työssäni. En sinänsä ollut huolissani että työ alta lähtisi, joskin sekin mahdollisuus oli suhteellisen kaukaisessa tulevaisuudessa olemassa. Oli kuitenkin selvää, että työni luonne muuttuisi – ja oli jo ehtinyt jossain määrin muuttua – tekoälyvallankumouksen takia. Niinpä päätin ennakoida.

Tein viime syksynä erinäisiä laskelmia odotusarvosta. Millä todennäköisyydellä:
a) työni katoaa ja milloin
b) työni tuotto putoaa vaikkei se katoaisikaan
c) työni mielekkyys muuttuu joko paremmaksi (epätodennäköistä) tai huonommaksi tekoälyn myötä.
Todennäköiseen eläkeikään on kuitenkin vielä kaksinumeroinen luku vuosia, joten pitää ennakoida tulevaisuutta.

Sen jälkeen mietin suunnitelma B:n. Kävi niin että B voitti.
Vaihtoehto B hävisi ainoastaan siinä kohdassa, että se on kaikesta huolimatta epävarmempi. Totesin kuitenkin, että lapseni ovat jo sen ikäisiä, että alkavat piakkoin nuorintakin myöden pärjätä jo taloudellisesti omillaan ja näin jo isoisäksikin ehtineenä taloudellinen vastuu sitä seuraavasta sukupolvesta ei enää ole juurikaan minun asiani. Plussapuolella B vaikutti ensinnäkin mielekkäämmältä ja toiseksi myös taloudellisesti, vaikka onkin epävarmempi, tarjoaa myös suuremman onnistumisen mahdollisuuden kuin A. Toisin sanoen B on taloudelliselta odotusarvoltaan huonompi kuin A, mutta sen hajonta on suurempi. A:sta suunnilleen tietää mitä odottaa, B voi onnistua selvästi paremmin tai selvästi huonommin. Tässä iässä uskaltaa jo ottaa vähän riskejäkin, kun velat on maksettu aikapäiviä sitten pois. Laskin että kyllä tämä muutaman vuoden kantaa ainakin ja sitten voin tarvittaessa kituutella eläkeikään asti joko säästöillä tai sitten EVP = Elää Vaimon Palkalla.

Olen siis aloittanut uuden työn. Se on imaissut aikani sen verran tehokkaasti, että blogin ylläpitoon ei ole ollut puoleen vuoteen juurikaan mahdollisuuksia. Kesälomaakin aion pitää vain viikon, katsotaan sitten jos loppuvuodesta ehtisi blogiakin päivitellä. Ellei nyt sitten sananvapauden edistyminen sulje turvallisuussyistä suutani lopullisesti.

Joka tapauksessa pahoitteluni ennen muuta blogistikollegoille, joiden tekstejä en ole ehtinyt kommentoimaan sekä myös oman blogini kommentoijille, joille en ole ehtinyt vastaamaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.