Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 4. lokakuuta 2025

Välihuomautus 176 : Taskulla


Vasemmisto valittaa kuinka ”hallitus ottaa vähäosaisilta” ja ”perussuomalaisten käsi on köyhän taskulla”. Ensimmäinen on täyttä paskapuhetta ja toinen kuvaannollisessa mielessä totta, mutta silti täysin väärin ymmärretty. Puhutaanpa asioista oikeilla termeillä.
”Hallitus ottaa vähäosaisilta”. Ei todellakaan ota, ei senttiäkään. Ei hallitus ota vähäosaisilta, ei sieltä ole mitään otettavaa. Oikea ilmaisu on ”hallitus ei enää anna vähäosaisille yhtä paljon kuin ennen”.
”Perussuomalaisten käsi on köyhän taskulla”. Totta, siis tietysti kuvaannollisesti. Köyhän taskulla käydään, mutta sinne laitetaan rahaa. Tarkoitus on vain laittaa vähän vähemmän rahaa kuin ennen.
Ilmaistaanpa asia oikein: ”Hallitus tekee aiempaa vähemmän tulonsiirtoja veronmaksajien taskuista elätettävien taskuihin.”

Tilanteesta tulee mieleen Ronald Reaganin aikoinaan kertoma tarina.
Miehellä oli tapana aina maanantai-aamuisin töihin tullessaan pudottaa kymmenen dollarin seteli kulmassa istuneen kerjäläisen hattuun. Näin jatkui vuosikausia.
Eräänä aamuna mies kuitenkin pudotti kerjäläisen hattuun vain viiden dollarin setelin. Kerjäläinen huomasi tämän, pomppasi ylös ja juoksi miehen perään.
- Herra, teille taisi käydä erehdys. Annoitte minulle vain vitosen ettekä kymppiä, kuten aina muulloin.
- Valitan, mutta se ei ollut mikään erehdys. Katsokaapas, taloustilanne on huono ja poikani lähti yliopistoon, joten minulla ei nykyään ole hänen tukemisensa takia varaa enempään.
Kerjäläinen tuijotti miestä tuohtuneena ja sanoi:
- Minkä ihmeen takia minun pitää kustantaa teidän poikanne koulutus???
Ja tämä, hyvät ystävät, summaa sen mistä sosialismissa on kyse.

2 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

Oikke hyvä juttu ja varsinkin tuo Reaganin esimerkki. Pauli Vahtera juuri viimeisimmässä kiurjoituksessaan todistaa, että se kohuttu "lapsiperheköyhyys" on vain suhteellinen juttu.

Vaikka kaikkien suomalaisten palkka olisi yli 10. 000€/kk, niin silti suhteessa samat korotukset saanut, mutta alle 60% mediaanituolon jääneillä työttömillä ja yksinhuoltajilla olisi "lapsiperheköyhyys" päällänsä.

Sanna Marinin hallitus nosti reilusti lapsilisiä ja maksoi jouluksi tuplana. Ja viidennen lapsen jälkeen sitä rahaa sitten vasta tuleekin! Olen vertaillut Suomen ja Ruotsin lapsilisiäkin, eikä niissä mitään isoa eroa ole. Paitsi tietysti, että Ruotsi on upporikas, vain yksi koronavuosi niillä meni budjetti miinukselle. Kun taas Suomi on Viron tasoa ja Vahteran mielestä lähtee pian hyvinvointivaltio kokonaan! Kaikilta.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa sarjaa vihervasemmisotn jatkuva marmatus, että rikkaille annettin verohelpotuksia ja alennettiin veroja eikä "köyhille" mitään. Sekin on aivan p.skapuhetta. Ei kenellekään ole annettu mitään verojen alennusta vaan valtio ottaa hieman vähemmän ihmisten rahaa heiltä pois ja antaa kansalaisten itse päättää mihin rahansa laittavat.
Huru-ukko