Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Etäisyysjuoksu II


Vuonna 2014 kirjoitin jutun, jonka päivitän ja täydennän nyt ajankohtaisilla tiedoilla. Vanhasta jutusta sellaisenaan lainattu osio on merkitty kursiivilla.

Englanniksi kestävyysjuoksu tunnetaan nimellä long-distance running, vapaasti kääntäen pitkän etäisyyden juoksu.

Todellisuudessa juoksukilpailuissa ei kuitenkaan tulosta mitata juostuna etäisyytenä, vaan tietyllä, etukäteen päätetyllä matkalla saavutettuna aikana. Etenkin kun vielä muutama kymmenen vuotta sitten silloin tällöin kilpailtu tunninjuoksu on jäänyt käytännössä historiaan. Nykyään lajissa järjestetään vain satunnaisia ennätyskokeita.

Tulin kuitenkin saaneeksi mielenkiintoisen idean, jota ryhdyin sitten ajatuskokeena tutkimaan. Entäpä jos juoksukilpailun tulos määräytyisikin sen mukaan, kuinka pitkän matkan juoksija kykenee ylläpitämään vähintään vaadittua nopeutta?

Nykyteknologialla kilpailumuodon toteuttaminen ei olisi edes mahdotonta. Ei muuta kuin riittävän tarkka anturi heppuun kiinni ja seuranta paljastaa armotta, millä hetkellä siihen asti juostun matkan keskinopeus putoaa alle vaatimustason. Juostu matka on kilpailun lopputulos.

Tässä vaiheessa on huomautettava, että tällaisen kilpailun järjestäminen on käytännössä järjetöntä syistä, jotka myöhemmin ilmenevät. Ajatuskokeena ja laskennallisesti idea on kuitenkin mielenkiintoinen ja ryhdyin sitä tutkimaan.

Jos juoksukilpailut järjestettäisiin idealla "pidä yllä tiettyä nopeutta niin kauan kuin pystyt", säännöt olisi muokattava tämän ajatuksen mukaiseksi. Ensinnäkin lähtökiihdytyksen takia on oltava tietty minimimatka, jonka saa juosta joka tapauksessa. Olkoon tämä esimerkiksi 100 metriä. Tämän matkan saavuttamisen jälkeen anturi paljastaa sen hetken, jolloin juoksijan lähdöstä laskettu keskinopeus putoaa alle vaatimustason. Tähän kriittiseen hetkeen asti juostu matka on lopputulos metrin tarkkuudella ilmaistuna. Luonnollisesti tuloksena voitaisiin tuloksena pitää myös aikaa, jonka on kyennyt vaadittua nopeutta ylläpitämään - keskinopeusvaatimuksen takia juostu matka ja siihen käytetty aika ovat täysin toisistaan riippuvaisia. Tässä on kuitenkin valittu tuloksen ilmaisemiseen matka metreinä.

Entä sitten vaatimustaso? On luonnollista, että kilpailumuotoja olisi erilaisia - yhdessä vaatimustaso olisi hyvin suuren nopeuden ylläpito ja juostut matkat olisivat vain satoja metrejä. Toisessa ääripäässä vaadittava nopeus olisi maratonvauhtia ja tulokset kymmeniä kilometrejä. Valitsin esimerkkiä varten vaatimustason, joka ilmaistaan 100 metrin matkaan käytettävänä aikana. Valinta oli kätevä, koska tällöin tason "pykäläksi" asettuu hyvin luonnollisesti yksi sekunti.
Tällöin kovin mahdollinen vaatimustaso on 10 sekuntia, koska toistaiseksi mitään juoksumatkaa ei ole kyetty juoksemaan keskinopeudella, joka olisi vähemmän kuin 9 sekuntia sataa metriä kohti. Usain Boltin ME 200 metrillä on 19,19 ja ennätys 300 metrillä 30,85, joten hänen tahtinsa hyytyisi jossain 200-300 metrin välillä 10 sekunnin keskinopeuskisassa.
Vastaavasti 11 sekunnin keskinopeuskisassa maailman parhaat juoksisivat karvan verran yli 400 metriä. 15 sekunnin keskinopeuskisassa taas tulokset jäisivät alle viiden kilometrin, koska
Joshua Cheptegein ME on 12.35,36, kun 15 sekunnin satasia juoksemalla 5000 metriä sujahtaisi aikaan 12.30.

Saavutettavissa olevia tuloksia mallinsin laskukaavalla. Esimerkkinä otan henkilön, jonka matkaskaala on vailla vertaa juoksijoiden keskuudessa: Juha Väätäinen. Julma-Juhan ennätykset yleisimmin juostavilla ratamatkoilla ja vastaavat satasen keskinopeudet ovat:
200 m 22,1 ; 11,05
400 m 48,9 ; 12,23
800 m 1.48,4 ; 13,55
1500 m 3.43,7 ; 14,92
3000 m 7.53,4 ; 15,78
5000 m 13.28,4 ; 16,17
10000 m 27.52,78 ; 16,73
Esimerkkinä lasketaan 14 sekunnin kisan tulos. Kuten taulukosta nähdään, se on jossain 800 ja 1500 metrin välillä. Voidaan laskennallisista syistä olettaa, että ensimmäiset 800 metriä menee sen ennätysvauhtia, eli 13,55 sekunnin satasia. Sitten oletetaan, että 1500 metrin kohdalla aika olisi matkan ennätys. Tällöin jäljellä oleviin 700 metriin kuluva aika olisi 3.43,7 - 1.48,4 = 1.54,9 ja sen keskinopeus vauhtia, joka olisi 16,41 sekuntia satasella. Eli "laskennallisesti" Väätäisellä olisi 800 metrin kohdalla reilu etumatka vaatimustasoon, joka sitten alkaisi vähä vähältä kuroutua kiinni. Näin laskien (jätän yksityiskohdat asiasta kiinnostuneiden harjoitustehtäväksi) saatava lopputulos on 945 metriä.
Vastaavasti Väätäisen tulokset myös muissa lajeissa ovat laskettavissa samaan tapaan: katsotaan millä välillä raja tulee vastaan, oletetaan että lyhyemmän matkan vauhti on sen ennätysvauhtia ja sen jälkeen vauhti hyytyy sellaiseksi, millä saavutetaan seuraavan matkan ennätysaika. Tästä lasketaan, missä kohtaa kyseisellä välillä tulee sitten raja vastaan. Uskoisin tämän laskutavan antavan kohtuullisen hyvin oikeaa vastaavia arvoja.
Väätäisen tulokset eri lajeissa:
12 s: 335 m
13 s: 565 m
14 s: 945 m
15 s: 1578 m
16 s: 3049 m
17 s: 9427 m
18 s: 10823 m
Viimeinen tulos on poikkeus laskukaavasta. Oletetaan, että Väätäisellä ei ole 10000 metriä pidemmältä matkalta tuloksia (hänellä on Tilastopajassa puolimaratonin tulos, mutta jätetään se nyt esimerkin takia huomioitta). Tällöin oletetaan juoksunopeuden putoavan puoleen viimeisen olemassaolevan tilastotiedon jälkeen. Tämä on tietysti liioittelua, mutta eipä jää selittelyn makua.


Laskin sekä maailman että Suomen kaikkien aikojen tilastojen kymmenen parasta tulosta eri lajeissa Tilastopajan tiedoista, noudattaen edellä selitettyjä laskukaavoja. Toisin kuin kymmenen vuotta sitten, tällä kertaa tein perusteellisempaa työtä ja laskin kolmen parhaan sijaan tosiaan kymmenen parasta. Lisäksi otin automaattisesti huomioon muutkin kuin yleisesti kilpaillut matkat, kuten 2000 metriä. Tästä oli sellainen erikoinen seuraus, että joskus tulos piti laskea esimerkiksi 1500 ja 3000 metrin aikojen mukaan eikä käyttää 2000 metrin aikaa, koska saattoi käydä siten, että 2000 metrin aikaa käyttämällä tulos olisi ollut huonompi. Tämä aiheutui siitä, että kyseisellä matkalla juoksija oli tehnyt tuloksensa juniorina tai sitten kilpaillut vain kerran-pari heikohkolla tuloksella.

Tulokset metreinä, aluksi ennätysluettelo ja sitten maailman ja Suomen tilastojen 10 parasta joka lajissa miehissä ja naisissa::


Ennätysluettelo 
   
 Miehet maailma 
10 sUsain Bolt245
11 sWayde van Niekerk409
12 sEmmanuel Korir554
13 sSebastian Coe902
14 sJakob Ingebrigtsen1737
15 sDaniel Komen3978
16 sJacob Kiplimo12079
17 sKelvin Kiptum31880
18 sKelvin Kiptum44405
   
 Miehet Suomi 
11 sJuha Pyy295
12 sMikael Söderman475
13 sAri Suhonen789
14 sPekka Vasala1179
15 sAri Paunonen2028
16 sLasse Virén5298
17 sMartti Vainio11602
18 sPekka Päivärinta26696
19 sJanne Holmén43135
   
 Naiset maailma 
11 sShericka Jackson219
12 sMarita Koch403
13 sJarmila Kratochvilova520
14 sJarmila Kratochvilova744
15 sFaith Kipyegon1093
16 sFaith Kipyegon2424
17 sBeatrice Chebet6295
18 sLetensebet Gidey21943
19 sRuth Chepngetich43426
   
 Naiset Suomi 
12 sMona-Lisa Pursiainen265
13 sRiitta Salin419
14 sSatu Jääskeläinen487
15 sSara Lappalainen823
16 sSara Lappalainen1349
17 sNathalie Blomqvist2731
18 sNathalie Blomqvist5754
19 sCamilla Richardsson11420
20 sAlisa Vainio26420
21 sAlisa Vainio43590



Keskinopeus 10 s / 100 m
10 s 
1Usain Bolt245
2Michael Johnson244
3Letsile Tebogo243
4Noah Lyles226
5Yohan Blake220
6Erriyon Knighton217
7LaShawn Merritt217
8Kenny Bednarek216
9Xavier Carter216
10Clarence Munyai216


Ymmärrettävistä syistä tälle listalle ei ole päässyt suomalaisia eikä naisia - kukaan ei ole juossut 100 metriä alle 10 sekunnin tai 200 metriä alle 20 sekunnin. Bolt voittaa niukasti Johnsonin, koska on nopeampi, vaikka Johnson onkin selvästi parempi 400 metrin juoksija. Muut 400 metrin juoksijat eivät yleensä menesty, koska he eivät pysty juoksemaan 200 metriä alle 20 sekunnin.


Keskinopeus 11 s / 100 m

11 s 
1Wayde van Niekerk409
2Michael Johnson407
3Butch Reynolds406
4Jeremy Wariner405
5Quincy Hall405
6Matthew Hudson-Smith405
7Michael Norman405
8LaShawn Merritt405
9Steven Gardiner404
10Quincy Watts404
   
1Juha Pyy295
2Markku Kukkoaho292
3Samuel Purola285
4Konsta Alatupa283
5Ossi Karttunen278
6Juho Venäläinen272
7Eljas Aalto270
8Viljami Kaasalainen266
9Tommi Hartonen265
10Visa Hongisto264
   
1Shericka Jackson219
2Florence Griffith-Joyner217
3Shaunae Miller-Uibo215
4Marita Koch214
5Gabby Thomas214
6Marion Jones212
7Merlene Ottey211
8Allyson Felix211
9Grace Jackson209
10Gwen Torrence209


Vain kolmisenkymmentä miestä on kautta aikojen juossut 400 metriä alle 44 sekunnin ja hekin vain niukasti, joten maailman huippujen osalta tilasto on miltei sama kuin 400 metrin tilasto. Etenkin kun juuri kukaan heistä ei ole juossut kilpaa 400 metriä pidemmällä matkalla. Lähes samaa voi sanoa 22 sekuntia alittaneista naisista, joita on nelisenkymmentä. Tosin Marita Koch kiilaa 200 metrin kaikkien aikojen tilastosta ylemmäs 400 metrin ME-naisena. Suomalaisia naisia ei listalla ole. Miehissä 200 metrin SE-mies Samuel Purola hyytyy vanhojen konkareiden edessä, vaikka on kelpo menijä ratakierroksella hänkin.


Keskinopeus 12 s / 100 m

12 s 
1Emmanuel Korir554
2Nijel Amos537
3David Rudisha534
4Alberto Juantorena533
5Lee Evans528
6Michael Cherry525
7Duane Solomon522
8Larry James521
9Raidel Morales519
10Matt Scherer507
   
1Mikael Söderman475
2Voitto Hellsten445
3Juha Pyy439
4Jaakko Kemola437
5Markku Taskinen432
6Hannu Mykrä431
7Petri Pohjonen430
8Heikki Hämäläinen430
9Petri Hänninen429
10Wilson Kirwa429
   
1Marita Koch403
2Sydney McLaughlin-Levorne402
3Jarmila Kratochvilova400
4Maryleidy Paulino400
5Salwa Eid Naser383
6Marie-José Perec377
7Shaunae Miller-Uibo372
8Olga Bryzgina370
9Beatrice Masilingi347
10Cathy Freeman347
   
1Mona-Lisa Pursiainen265
2Riitta Salin259
3Pirjo Häggman257
4Mette Baas249
5Johanna Manninen232
6Sisko Hanhijoki227
7Aino Pulkkinen225
8Kirsi Mykkänen223
9Sanna Hernesniemi222
10Anniina Kortetmaa221


Ratakierroksen erikoismiehet eivät ole kahta kierrosta kiertäneet tosissaan ja niinpä he miehittävät vain sijat 4-10 600 metrin tuloksensa ansiosta. Molempien lajien olympiavoittaja Juantorena häviää vain metrillä kahden kierroksen supermies Rudishalle, mutta tasainen Emmanuel Korir vie potin. Suomalaiset eivät paljon jää jälkeen, mikä kertoo enimmäkseen juoksunopeuden rajusta putoamisesta tällä välillä. 400 metrin SE-mies Markku Kukkoaho puuttuu listalta, koska hän ei koskaan juossut 800 metriä. Todellisuudessa hän varmasti olisi mukana, tuskin kuitenkaan ykkösenä. Ennen vuotta 2025 vain kaksi naista oli juossut ratakierroksen alle 48 sekunnin, mutta Tokion MM-kisojen ansiosta lista meni uusiksi.


Keskinopeus 13 s / 100 m

13 s 
1Sebastian Coe902
2Marco Arop894
3Mohammed Attaoui893
4Emmanuel Wanyonyi887
5Djamel Sedjati878
6Wilson Kipketer873
7Joaquim Cruz871
8Abubaker Kaki865
9Taoufik Makhloufi862
10Josh Hoey861
   
1Ari Suhonen789
2Wilson Kirwa748
3Mikael Söderman734
4Pekka Vasala731
5Esko Parpala708
6Markku Taskinen688
7Jarmo Kokkola674
8Mikko Lahtio658
9Ville Lampinen652
10Joonas Rinne651
   
1Jarmila Kratochvilova520
2Femke Bol480
3Caster Semenya477
4Ana Quirot474
5Athing Mu472
6Jearl Miles-Clark469
7Ana Guevara461
8Mary Moraa461
9Natalia Kaczmarek458
10Olga Zaytseva458
   
1Riitta Salin419
2Pirjo Häggman415
3Mona-Lisa Pursiainen408
4Mette Baas404
5Kirsi Mykkänen380
6Ella Räsänen375
7Katriina Wright369
8Petra Söderström362
9Viivi Lehikoinen355
10Milja Thureson349


Rudisha olisi varmaan päässyt listalle, jos olisi joskus vaivautunut juoksemaan kilpaa 800 metriä pidemmällä matkalla. Naiset eivät kovin paljon edellistä listaa pidemmälle pötki maailmanlistalla, kun taas Suomen listalla maitohapponoutaja on vasta tulossa. Sama ilmiö on havaittavissa miesten maailman ja Suomen listojen välillä – ero tuloksissa on edelleen aika pieni.


Keskinopeus 14 s / 100 m

14 s 
1Jakob Ingebrigtsen1737
2Hicham El Guerrouj1729
3Noah Ngeny1678
4Yared Nuguse1669
5Bernard Lagat1668
6Noureddine Morceli1655
7Azeddine Habz1610
8Asbel Kiprop1608
9Josh Kerr1605
10Silas Kiplagat1583
   
1Pekka Vasala1179
2Joonas Rinne1178
3Ari Suhonen1174
4Antti Loikkanen1100
5Niclas Sandells1071
6Markku Laine1061
7Wilson Kirwa1056
8Santtu Heikkinen1042
9Ari Paunonen1041
10Eero Kytölä1035
   
1Jarmila Kratochvilova744
2Nadezhda Olizarenko711
3Caster Semenya699
4Ana Quirot689
5Mary Moraa674
6Athing Mu673
7Pamela Jelimo663
8Ajee' Wilson661
9Olga Mineyeva660
10Maria Mutola652
   
1Satu Jääskeläinen487
2Eveliina Määttänen482
3Sonja Finell480
4Veera Mattila479
5Yvonne Hannus478
6Suvi Selvenius477
7Katriina Wright470
8Tiina Pakkala470
9Riitta Salin468
10Pirjo Häggman465


Tässä havaitaan edelliseen listaan nähden mielenkiintoinen ero miesten ja naisten välillä. Siinä missä miesten juoksema matka miltei tuplaantuu, naisten tulokset eivät juurikaan parane. Maitohappo iskee naisilla nyt, miehillä se tuli jo edellisellä listalla. Suomalaisnaisten kärkinimet ovat pienehkö yllätys.


Keskinopeus 15 s / 100 m

15 s 
1Daniel Komen3978
2Berihu Aregawi3909
3Yomif Kejelcha3830
4Jakob Ingebrigtsen3805
5Kenenisa Bekele3728
6Haile Gebrselassie3688
7Telahun Haile3524
8Hicham El Guerrouj3509
9Grant Fisher3486
10Selemon Baraga3486
   
1Ari Paunonen2028
2Antti Loikkanen2010
3Jukka Keskisalo1975
4Vesa Siivonen1965
5Pekka Vasala1939
6Santtu Heikkinen1899
7Niclas Sandells1889
8Topi Raitanen1883
9Joonas Rinne1863
10Mustafe Muuse1851
   
1Faith Kipyegon1093
2Qu Yunxia1085
3Tatjana Kazankina1082
4Georgia Hunter Bell1080
5Nadezhda Olizarenko1050
6Svetlana Masterkova1039
7Jessica Hull1029
8Gudaf Tsegay1023
9Diribe Welteji1021
10Sifan Hassan1020
   
1Sara Lappalainen823
2Eveliina Määttänen810
3Tuuli Merikoski-Silius757
4Veera Mattila739
5Satu Jääskeläinen716
6Yvonne Hannus714
7Tytti Reho712
8Suvi Selvenius697
9Tiina Pakkala690
10Kaisa Siitonen680


Nyt ero maailman ja Suomen miesten tilastoissa repeää huimasti. Tämä kertoo siitä, että maailman tasolla miehet ovat saavuttamassa aerobisen kestojuoksun tilan, jolloin matkaa voi sillä nopeudella jatkaa huomattavan pitkälle. Suomalaismiehet eivät ole kyenneet vastaavaan nopeuteen ja jäävät siksi matkassa mitattuna suhtettoman kauas. Naisissa ilmiö ei ole vielä alkanut.


Keskinopeus 16 s / 100 m

16 s 
1Jacob Kiplimo12079
2Joshua Cheptegei11501
3Haile Gebrselassie11084
4Kenenisa Bekele10927
5Paul Tergat10738
6Selemon Barega10566
7Yomif Kejelcha10544
8Abebe Dinkesa10434
9Nicholas Kemboi10423
10Micah Kogo10240
   
1Lasse Virén5298
2Lasse Orimus5103
3Martti Vainio4995
4Risto Ulmala4780
5Antti Loikkanen4264
6Samuli Vasala4229
7Ari Paunonen4228
8Tommy Ekblom4097
9Kaarlo Maaninka3976
10Harri Hänninen3928
   
1Faith Kipyegon2424
2Wang Junxia2354
3Qu Yunxia2158
4Genzebe Dibaba2061
5Gudaf Tsegay2051
6Jessica Hull2012
7Beatrice Chebet1969
8Sifan Hassan1954
9Tatjana Kazankina1874
10Francine Niyonsaba1867
   
1Sara Lappalainen1349
2Sinikka Tyynelä1100
3Eveliina Määttänen1087
4Johanna Lehtinen1086
5Nina Holmén1069
6Tuuli Merikoski-Silius1058
7Kaisa Siitonen1048
8Monika Kinnunen1045
9Mari Järvenpää1036
10Tytti Reho1031


Sama ilmiö jatkuu miehissä; juoksunopeus ei hidastu enää merkittävästi ja siksi erot ovat valtavan suuria maailman ja Suomen huippujen tuntuman välillä. Naisissa ilmiö puolestaan on parhaillaan alkamassa.


Keskinopeus 17 s / 100 m

17 s 
1Kelvin Kiptum31880
2Jacob Kiplimo30189
3Sabastian Sawe29705
4Kibiwott Kandie27418
5Geoffrey Kamworor26734
6Selemon Barega26465
7Alexander Mutiso26435
8Daniel Kibet26069
9John Kipkosgei25947
10Stephen Kiprop25519
   
1Martti Vainio11602
2Risto Ulmala11289
3Lasse Virén11275
4Pekka Päivärinta11228
5Harri Hänninen10965
6Kaarlo Maaninka10907
7Janne Holmén10625
8Seppo Tuominen10529
9Juha Väätäinen10392
10Seppo Liuttu10323
   
1Beatrice Chebet6295
2Gudaf Tsegay5878
3Letensebet Gidey5380
4Agnes Ngetich5320
5Faith Kipyegon5028
6Wang Junxia4747
7Ejgayehu Taye4557
8Meseret Defar4548
9Sifan Hassan 4541
10Almaz Ayana4500
   
1Nathalie Blomqvist2731
2Päivi Tikkanen2049
3Nina Holmén1864
4Sara Lappalainen1829
5Johanna Lehtinen1802
6Sinikka Tyynelä1752
7Sandra Eriksson1711
8Monika Kinnunen1644
9Mari Järvenpää1634
10Carita Sunell1609


Juoksunopeuden vakiinnuttua aerobisen puolelle ero maailman ja Suomen huippujen välillä vakiintuu sekä miehissä että naisissa noin kolminkertaiseksi, mikä kertookin samalla syyn siihen miksi tämä kilpailumuoto olisi käytännössä älytön.


Keskinopeus 18 s / 100 m

18 s 
1Kelvin Kiptum44405
2Eliud Kipchoge44176
3Kenenisa Bekele43966
4Sisay Lemma43920
5Sabastian Sawe43810
6Benson Kipruto43739
7Deresa Geleta43599
8John Kipkosgei43568
9Berhanu Legesse43536
10Mosinet Geremew43493
   
1Pekka Päivärinta26696
2Aarno Ristimäki25290
3Harri Hänninen25187
4Seppo Nikkari25163
5Janne Holmén24162
6Vesa Kähkölä23830
7Jussi Utriainen23382
8Pasi Mattila21191
9Santtu Mäkinen21146
10Risto Ulmala21129
   
1Letensebet Gidey21943
2Agnes Ngetich21174
3Fotyen Tesfay18715
4Lilian Rengeruk17740
5Tsige Gebreselama14984
6Sifan Hassan13460
7Margaret Kipkemboi12978
8Almaz Ayana12699
9Ejgayehu Taye11597
10Vivian Cheruiyot11362
   
1Nathalie Blomqvist5754
2Annemari Sandell5181
3Päivi Tikkanen4085
4Kirsi Valasti3586
5Tuija Toivonen3348
6Sandra Eriksson3207
7Ilona Mononen3176
8Nina Holmén3141
9Camilla Richardsson2996
10Nina Chydenius2903


Miesten maailmantilaston kärki on sama kuin maratonilla, koska yksikään huippujuoksija (maraton pitää sujahtaa alle 2.06.35, jotta keskinopeus olisi alle 18 s / 100 m) ei ole koskaan kilpaillut maratonia pidemmillä matkoilla. Luultavasti kärki menisi oikeasti siinä yli 50 km ennen hyytymistä. Asiaan vihkiytymättömille muuten tiedoksi, että maratonin ME-vauhdilla hölkytellen Cooperin tulos olisi 4199 metriä. SE-vauhdilla joutuisi tyytymään tulokseen 3872. Jokainen joka pysyy tässä kyydissä edes yhden ratakierroksen, on kova jätkä.


Keskinopeus 19 s / 100 m

19 s 
1Janne Holmén43135
2Francis Kirwa43049
3Esa Tikkanen42970
4Jukka Toivola42857
5Harri Hänninen42729
6Jouni Kortelainen42668
7Pertti Tiainen42657
8Tommy Ekblom42548
9Pekka Päivärinta42343
10Jussi Utriainen42338
   
1Ruth Chepngetich43426
2Tigst Assefa42757
3Sifan Hassan40737
4Brigid Kosgei38315
5Letensebet Gidey32745
6Sutume Asefa31398
7Joyciline Jepkosgei31275
8Yalemzerf Yehualaw31155
9Peres Jepchirchir29374
10Sheila Chepkirui28772
   
1Camilla Richardsson11420
2Nathalie Blomqvist10074
3Annemari Sandell9961
4Päivi Tikkanen9360
5Johanna Peiponen8366
6Ilona Mononen7126
7Nina Chydenius7027
8Kirsi Valasti6457
9Tuija Toivonen5758
10Johanna Lehtinen5573


Tätä kisaa ei ole enää mielekästä laskea miesten maailmantilaston kohdalla. Suomen tilastokin on kyseenalainen. Muutama nainen on juossut maratonin käsittämättömän kovaa muihin nähden ja se näkyy tulosten suuressa erossa. Sifan Hassanin hämmästyttävä monipuolisuus näkyy: hän on saanut nimensä peräti viiteen eri tilastoon!


Keskinopeus 20 s / 100 m

20 s 
1Alisa Vainio26420
2Camilla Richardsson23139
3Annemari Sandell21607
4Päivi Tikkanen19549
5Johanna Peiponen13632
6Nina Chydenius13448
7Tuija Toivonen12499
8Kirsi Rauta12484
9Ritva Lemettinen12444
10Sinikka Keskitalo11996


Naisten maailmanlistaa on turha tähän laittaa, koska kaikki juoksisivat yli maratonin ja koska kukaan heistä ei ole kilpaillut pidemmällä matkalla, tulokset eivät olisi mielekkäitä. Arviona voi todeta, että noutaja tulisi parhaillekin ennen 50 km paalua tai heti sen jälkeen.


Keskinopeus 21 s / 100 m

21 s 
1Alisa Vainio43590
2Camilla Richardsson43103
3Ritva Lemettinen40006
4Päivi Tikkanen36990
5Anne-Mari Hyryläinen35825
6Kirsi Rauta29022
7Annemari Sandell28275
8Sinikka Keskitalo26824
9Tuija Toivonen25028
10Nina Chydenius24764


Tämä tilasto ei ole mielekäs Vainion ja Richardssonin kohdalla, jotka luultavasti juoksisivat useita kilometrejä enemmän, tuskin kuitenkaan 50 km. (Vainion tulokset piti muuten laskea uusiksi, hän kun juoksi maratonin uuden SE:n päivää sen jälkeen kun olin taulukot laskenut valmiiksi…)


Lopuksi vielä ennätysluettelo lajeittain niiltä osin, kun vertailua on mielekästä tehdä:

11 s  
Miehet maailmaWayde van Niekerk409
Miehet SuomiJuha Pyy295
Naiset maailmaShericka Jackson219
Naiset Suomi- 
   
12 s  
Miehet maailmaEmmanuel Korir554
Miehet SuomiMikael Söderman475
Naiset maailmaMarita Koch403
Naiset SuomiMona-Lisa Pursiainen265
   
13 s  
Miehet maailmaSebastian Coe902
Miehet SuomiAri Suhonen789
Naiset maailmaJarmila Kratochvilova520
Naiset SuomiRiitta Salin419
   
14 s  
Miehet maailmaJakob Ingebrigtsen1737
Miehet SuomiPekka Vasala1179
Naiset maailmaJarmila Kratochvilova744
Naiset SuomiSatu Jääskeläinen487
   
15 s  
Miehet maailmaDaniel Komen3978
Miehet SuomiAri Paunonen2028
Naiset maailmaFaith Kipyegon1093
Naiset SuomiSara Lappalainen823
   
16 s  
Miehet maailmaJacob Kiplimo12079
Miehet SuomiLasse Virén5298
Naiset maailmaFaith Kipyegon2424
Naiset SuomiSara Lappalainen1349
   
17 s  
Miehet maailmaKelvin Kiptum31880
Miehet SuomiMartti Vainio11602
Naiset maailmaBeatrice Chebet6295
Naiset SuomiNathalie Blomqvist2731
   
18 s  
Miehet maailmaKelvin Kiptum44405
Miehet SuomiPekka Päivärinta26696
Naiset maailmaLetensebet Gidey21943
Naiset SuomiNathalie Blomqvist5754



Syy siihen, miksi tämänlaatuisia kilpailuja ei järjestetä, on ilmeinen. Urheilijoiden erot tuloksissa muodostuvat jopa maailman huipulla todella suuriksi, puhumattakaan sitten erosta kansalliseen tasoon. Esimerkiksi 15 sekunnin kisa olisi miehissä maailman huipulle mielekäs, mikäli hän olisi 5000 metrin juoksija, kun taas kansallisen tason urheilijan pitäisi olla samassa kisassa 800 metrin juoksija. Vastaavat sanat voidaan todeta naisten 17 sekunnin kisasta.

Ei kommentteja: