Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 24. syyskuuta 2022

Uusinta: Urheilukin on suhteellista

Lukijalle: Uusitaanpa tässä kymmenen vuoden takaa kirjoitus, johon olen useita kertoja senkin jälkeen linkannut. Olen monesti joutunut vääntämään rautalangasta, että eri urheilulajeissa menestyminen on eri juttu.
Esimerkiksi keihäänheitosta usein sanotaan, että eihän sitä harrasteta paljon muualla kuin Suomessa. Luokaamme katse vaikka vuoden 2016 maailmantilastoon. 50 parhaan joukossa on heittäjiä seuraavista maista: Saksa, Trinidad, Kenia, Suomi, Tsekki, Egypti, Kreikka, Latvia, Intia, Australia, Viro, Puola, Qatar, Japani, Ruotsi, Ukraina, Uusi-Seelanti, USA, Taiwan, Ghana, Uzbekistan, Kolumbia, Argentiina, Fidzi, Bosnia-Hertzegovina, Brasilia, Venäjä, Kuuba. Siis kaksikymmentäkahdeksan maata. Epäilen vahvasti että jos jalkapallotoimittajia pyydettäisiin listaamaan maailman viisikymmentä parasta futaria, listalle ei pääsisi noin monen maan edustajia. Jääkiekossa ei saataisi kahtakymmentäkahdeksaa maata kokoon vaikka listattaisiin viisituhatta parasta. Epäilen että yleisurheilun ulkopuolelta ei löydy yhtäkään vastaavaa lajia. Mainittakoon vielä että listassa näkyvät olevan edustettuina kaikki maanosat, jokainen vieläpä vähintään kolmen maan voimin. Ja tällä listalla on muuten neljä suomalaista.
Jos nyt vielä oikein kaivaa verta nenästään tässä jääkiekkohullussa maassa, voi vittuillen todeta että on aika vaikea ymmärtää vaikka jääkiekon MM-hehkutusta. Siis neljännen luokan lajin (sitä pelataan tosissaan alle kymmenessä maassa) B-luokan kisat (parhaat pelaavat NHL:n pudotuspelejä) ja maailmanmestaruus tarkoittaa sitä, että pelaajat saavuttavat keskimäärin kolmannentoista sijan, koska joukkueessa on 25 pelaajaa. No, tuo nyt oli kärjistys mutta totta toinen puoli:


Valmennettava kysyi tässä päivänä muutamana jotain siihen suuntaan, että mitä tasoa hänen suorituksensa vastaisivat jossain toisessa lajissa, vaikka jääkiekossa. Sanoin että hyvin monitahoinen kysymys. Tarkoittaako hän, jääkiekko esimerkkinä,
1) minkä tasoisen jääkiekkojoukkueen suorituksia hänen omat suorituksensa vastaavat menestykseltään (tähän olisi kaikkein helpointa vastata, katsotaan sijoitukset SM-kisoissa ja todeta, että liigatasoa)
2) äskeistä, mutta globaalissa mittakaavassa jolloin SM-tasolla sijoitus olisi heikompi, koska Suomessa pelataan jääkiekkoa maailman huipun tuntumassa (eli vaikkapa Suomen kolmanneksi paras lätkäjoukkue on maailmassa paljon korkeammalla kuin Suomen kolmanneksi paras kestävyysjuoksija)
3) kahta edellistä kohtaa, mutta huomioiden että jääkiekkoa harjoitetaan globaalisti paljon harvemmissa maissa kuin kestävyysjuoksua
4) huomioida vielä se, että näissäkin maissa on paljon populaatiota, jotka eivät ole koskaan pistäneet edes luistimia jalkaansa, kun taas käytännössä kaikki ovat potkineet jalkapalloa tai juosseet
5) mille tasolle käytetty taloudellinen panostus / palkkiot eli rahallinen plusmiinus -tilanne asettuisi jääkiekossa (tähänkin vastaaminen olisi suhteellisen helppoa)
6) mikä tahansa edellisistä kohdista huomioiden se korjauskerroin, että jääkiekko on joukkuelaji (tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Suomen 200. paras jääkiekkoilija pelaa takuulla Suomen mestaruudesta jossain maan 14 parhaasta joukkueesta, kun taas 200. paras kestävyysjuoksija pääsee ehkä mitaleille piirinmestaruuskisoissa, mikäli sattuu olemaan jostain huonommasta piiristä)

Päätin ryhtyä kiistanalaiseen tai jopa mahdottomaan tehtävään ja vertailla eri lajeja kestävyysjuoksuun kohtien (4) ja (6) perusteella.

Eri urheilulajien potentiaalista harrastajapohjaa rajoittaa lähinnä kolme asiaa.
Ensinnäkin, laji voi olla kaikissa maissa niin vähän tunnettu, että kovin moni ei ole sitä edes kokeillut. Esimerkiksi maahockey tai karate, joita kyllä harrastetaan käytännössä kaikkialla mutta vain harvassa maassa ne ovat suosittuja. Tällaiset lajit karsin välittömästi pois tutkimuksesta, koska niiden vertailu ei olisi sen paremmin mielekästä kuin hyödyllistäkään.
Toiseksi, ilmastolliset rajoitukset koskien lähinnä talvilajeja.
Kolmanneksi, kustannus- tai harjoittelumahdollisuudet, esimerkkeinä purjehdus (lienee arvokasta) ja alppihiihto (Kalle Palander lienee ainoa maailmanmestari, jonka lapsuuden kotipaikasta on ollut yli 100 km lähimpään korkeuseroltaan 500 m mäkeen).
Joukkuepeleissä kolmas rajoitus ei liene merkittävä, suurin osa väestöstä asuu riittävän lähellä asutuskeskusta.

Jotta tutkittavat lajit olisivat jollain lailla vertailukelpoisia, valitsin ne siten, että kyseessä ovat huomattavaa mediajulkisuutta nauttivat ammattilaislajit, kuten yleisurheilu huipputasollaan on. Lajeja on viisi, jokainen toisista poikkeava jollain oleellisella mittarilla.
a) Lajit, joita harjoitetaan globaalisti eikä niillä ole rajoittavia tekijöitä. Tässä kategoriassa yksilölajeja edustaa vertailukohtamme kestävyysjuoksu ja joukkuelajeja tietysti jalkapallo.
b) Lajit, joilla on toinen kahdesta rajoittavasta tekijästä (ilmasto tai kustannus/harjoittelumahdollisuudet). Joukkuelajeja edustaa jääkiekko ja yksilölajeja tennis. Yhtä hyvin tenniksen tilalla voisi olla maastohiihto, jossa rajoitus on ilmastollinen tenniksen harjoittelumahdollisuuksien sijaan, mutta koska joukkuelajiksi tuli valittua talvilaji, niin tasapainotetaan tällä.
c) Lajit, joilla on molemmat rajoittavat tekijät. Joukkuelajeissa riittävän suurta suosiota nauttivia lajeja ei tässä kategoriassa ole, joten vertailulajien määrä jää viiteen. Viisikon täydentää mäkihyppy.

Tarkastellaan lajien potentiaalisia kilpailijamääriä.
1) Jalkapalloa harjoitetaan koko maailmassa ja miltei kaikkialla se on suosituin urheilulaji. Ainoastaan Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa se on lähes täysin sivuraiteella. Tämä tarkoittaa karkeasti laskien sitä, että jalkapallon potentiaalinen harrastajamäärä on kuusi miljardia maailman väkiluvun ollessa seitsemän miljardia. Puhutaan kokonaisväkiluvusta yksinkertaisuuden vuoksi, vaikka käytännössä tarkastellaan vain urheiluikäisiä miehiä; suhdeluvut ovat kuitenkin samat.
2) Kestävyysjuoksun tilanne on suunnilleen sama. Globaalien arvokisojen palkintopallille on noussut urheilijoita kaikkialta muualta paitsi Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta sekä Länsi-Afrikasta. Potentiaali on siis periaatteessa sama kuin jalkapallolla, mutta lasketaan kilpailumahdollisuuksien puutteen vuoksi puolet pois, saadaan kolme miljardia.
3) Jääkiekkoa harjoitetaan merkittävästi Suomessa, Ruotsissa, Tsekissä, Slovakiassa, Kanadassa, suurimmassa osassa Venäjää, osassa Yhdysvaltoja ja parinkymmenen muun maan osa-alueilla. Tämän alueen väkiluku yhteenlaskettuna on noin 300 miljoonaa.
4) Tenniksen potentiaalia on vaikein arvioida. Laji on globaali ja käytännössä kaikissa länsimaissa sitä olisi mahdollista kokeilla. Toisaalta kaikkialla maailmassa jokainen on potkaissut palloa ja juossut, samoin kuin talvisissa maissa jokainen on luistellut. Vastaavasti tennistä ei varmasti länsimaissakaan ole kokeillut kuin reilusti alle puolet väestöstä, heistäkin suuri osa vasta aikuisiällään eli liian myöhään huippu-urheilijaksi kehittymisen kannalta. Vastapainoksi joitakin huippunimiä on tullut myös kehitysmaista. Arvioidaan potentiaaliksi sama kuin jääkiekossa, noin 300 miljoonaa.
5) Mäkihyppy on potentiaaliltaan rajoittunut ensinnäkin ilmastollisista syistä, toiseksi siksi että vain harvoissa ilmastoltaan sopivissakin paikoissa on hyppyrimäki. Olen asunut elämäni aikana kolmessa kaupungissa ja kahdessa maalaiskunnassa eikä yhdessäkään niistä ole kilpailukelpoista hyppyrimäkeä sadan kilometrin säteellä. Itse asiassa en tunne ketään, joka olisi joskus edes kokeillut mäkihyppyä. Suomessa huippuhyppääjät tulevat lähinnä neljästä alle sadantuhannen asukkaan kaupungista, joiden niidenkin asukkaista vain aniharva on testannut lajia itse. Eli pelkkä väestöpohja on noin 10 % Suomen väkiluvusta ja siitäkin enintään 10 % on lajia kokeillut. Tekee siis noin viisikymmentätuhatta suomalaista. Kun huomioidaan, että mäkihyppyä harrastetaan ehkä parissakymmenessä maassa ja oletetaan väestöpotentiaali samanlaiseksi kaikissa, saadaan mäkihypyn potentiaaliksi noin miljoona.

Aloitetaan vertailun tekeminen määrittelemällä kestävyysjuoksijan taso. Maailmassa on kahdeksan kestävyysjuoksulajia, joita harjoitetaan niin runsaasti, että tulosvertailu on mahdollista. Kyseiset lajit ovat 800 m, 1500 m, 3000 m, 5000 m, 10 000 m, puolimaraton, maraton ja 3000 m esteet. Useimmat kestävyysjuoksijat harjoittavat näistä lajeista vähintään kahta, mutta oletetaan yksinkertaistuksen vuoksi, että tarkastellaan vain kyseisen urheilijan parasta lajia. Olkoon meillä neljä kuvitteellista kestävyysjuoksijaa.
A on parhaassa lajissaan maailmantilaston sijalla 3. Tämä kerrottuna kahdeksalla kestävyysjuoksulajilla tarkoittaa, että hän on maailman 24. paras kestävyysjuoksija, useaan lajiin osallistuvat urheilijat huomioiden noin 20. paras.
B on parhaassa lajissaan 30. Vastaavasti kahdeksalla kertoen ja päällekkäisyydet poistaen hän on maailman 200. paras.
C on sijalla 300 eli vastaavasti maailman 2000. paras.
D on sijalla 3000 eli maailman 20 000. paras.

Tasoltaan ja tienesteiltään juoksijat ovat kutakuinkin seuraavanlaiset:
A (20.) on potentiaalinen arvokisavoittaja ja todennäköisesti jo mitalisti. Hän kykenee, jos nyt ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta rikastumaan, niin ainakin vaurastumaan palkkioillaan. Tällä tasolla ei nykyään ole yhtään suomalaista.
B (200.) kamppailee globaalien arvokisojen finaalipaikoista jääden useimmiten rannalle. Hän elättää itsensä urheilullaan, mutta länsimaalaiselle ei pesämunaa jää, afrikkalainen kykenee kyllä alemman peruslähtökohtansa ansiosta turvaamaan tulevaisuutensa. Tällä tasolla on suomalaisista vain Jukka Keskisalo, mutta Matti Räsänen, Jussi Utriainen, Janne Ukonmaanaho, Johanna Lehtinen ja Sandra Eriksson ovat hyvin lähellä. Käytännössä liikutaan Suomen mestarin tasolla tai vähän ylempänä.
C (2000.) ei pääse arvokisoihin, paitsi jos on yhä juniorisarjoissa. Hän on käytännössä amatööri, saa joitakin pieniä palkkioita ja vähäistä valmennustukea. Elääkseen hänen on kuitenkin opiskeltava, työskenneltävä lähes kokopäivätoimisesti tai vanhempien on elätettävä. Tämän tason juoksijoita on Suomessa noin 20-30. Toisin sanoen liikutaan SM-mitalistin tasolla; lähes kaikki ovat sellaisen saavuttaneetkin. Vastapainoksi joissakin heikkotasoisemmissa lajeissa muutama tämän tason alapuolellakin oleva selviää SM-mitaleille.
D (20 000.) on täysin piirikunnallisen tason urheilija. Rahapalkkioita ja valmennustukea ei tule, joissakin hölkkäkisoissa saattaa saada palkinnoksi kattilan, kirjan tai lahjakortin. Suomessa on tämän luokan juoksijoita parisataa. Jotkut heistä pääsevät Kalevan Kisoihin, mutta eivät kaikki.

Tarkastellaan vertailukohdat järjestyksessä yksilöurheilut ensin ja suuremmasta potentiaalista pienempään.

Ensimmäisenä vertailuun tulee tennis. Tenniksen potentiaalinen harrastajamassa on kymmenesosa kestävyysjuoksusta. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman n:nneksi paras tennispelaaja vastaa maailman 10n:nneksi parasta juoksijaa. Juoksijan sijoitus maailmanlistalla pitää siis jakaa kymmenellä, jotta saadaan vastaava tennissijoitus.
A (20.) olisi siis maailman 2. paras tennispelaaja. Hän olisi varmasti Grand Slam -voittaja ja tienaisi miljoonia. Suomessa ei koskaan ole ollut lähellekään tämän luokan pelaajaa.
B olisi maailman 20. paras. Hän olisi voittanut useita pienempiä turnauksia, Grand Slameissa olisi todennäköisesti selvinnyt ainakin kerran välieriin. Hän kykenisi peleillään vaurastumaan huomattavasti. Jarkko Nieminen on ainoa suomalainen, joka on koskaan yltänyt tälle tasolle.
C olisi maailman 200. paras. Hän kamppailisi arvoturnausten karsinnoissa ja elättäisi itsensä tienesteillään, mutta säästöön ei jäisi. Suomen tasolla hän olisi huippupelaaja.
D olisi maailman 2000. paras. Hän pelaisi satelliittiturnauksissa ja saisi pelkkiä suolarahoja. Suomessa hän olisi maan kärkipelaajia, mutta aivan maajoukkueeseen asti rahkeet eivät riittäisi.

Toisena tarkastellaan mäkihyppyä. Siinä pätee sama kuin tenniksessä; vaikka kilpaillaankin normaali-, suur- ja lentomäissä, käytännössä kyseessä on yksi ainoa laji. Koska mäkihypyn potentiaalinen harrastajamassa on vain kolmassadasosa kestävyysjuoksusta, on suhdeluku näiden välillä 300.
A olisi täysin ylivertainen mäkihyppääjä. Edes Matti Nykänen ei parhaimmillaan dominoinut lajia yhtä täydellisesti kuin A tekisi; raa'asti laskien hänen sijoituksensa olisi siis 20/300 eli noin 0,07:ksi paras mäkihyppääjä, mikäli ykkönen on paras. Tämä suhdeluku kertookin kaiken tarpeellisen.
B olisi maailman paras. Jonkinlaista kuvaa tilanteesta voi hakea Matti Nykäsestä ja Janne Ahosesta parhaina vuosinaan. Suhdeluku olisi 200/300, mikä kertoo että hän ei olisi normaali maailman ykkönen, vaan täysin kiistaton ykkönen.
C olisi maailman kymmenen parhaan joukossa. Hän olisi siis mahdollinen arvokisamitalisti, joka elättäisi itsensä urheilullaan. Suomessa hän olisi maan paras, ainakin tällä hetkellä ja milloin tahansa kolmen parhaan joukossa.
D olisi noin 70. paras mäkihyppääjä. Hän olisi käytännössä puoliammattilainen, joka kiertäisi maailmancupia sijoilla ynnä muut. Suomessa hän roikkuisi maajoukkueen mukana ja välillä sen ulkopuolella, päivän kunnon mukaan.

Seuraavaksi siirrytään joukkuelajeihin, ensimmäisenä jalkapallo. Laji on kiistatta maailman globaalein ja suosituin, potentiaaliltaan kaksinkertainen kestävyysjuoksuun nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että kerroin siirryttäessä kestävyysjuoksusta jalkapalloon on kaksi. Tasoittavana tekijänä on sitten joukkue; yksi huippujoukkue koostuu noin 20 yksilöstä.
A olisi maailman 40. paras futari. Hän ei olisi mikään David Beckhamin tai Cristiano Ronaldon kaltainen kaikkien huulilla oleva mainosten sankari, mutta jokaisen tuntema. Kuitenkin tuon tason peluri mahtuisi minkä tahansa maa- tai seurajoukkueen avauskokoonpanoon. Hän olisi luultavasti voittanut ainakin yhden jalkapallon arvostetuimmista seura- tai maajoukkueturnauksista ja olisi monimiljonääri. Suomalaisia pelaajia ei tällä tasolla ole, Litmanen ja Hyypiä ovat joskus olleet.
B olisi maailman 400. paras. Hän ei pääsisi Barcelonan tai muutaman muun maailman parhaan seuran avaukseen. Kuitenkin hän pelaisi jossain maailman kovatasoisimmista (Englanti, Espanja, Italia, Saksa) liigoista tai jossakin niistä paristakymmenestä muun maailman huippuseuroista. Ansiotaso olisi milli-pari vuodessa. Tällä hetkellä yksikään suomalaisfutari ei ole tällä tasolla.
C olisi maailman 4000. paras. Edellä mainituissa maailman kovimmissa liigoissa (plus ne parikymmentä muuta seuraa) pelaa satakunta joukkuetta eli noin 2000 pelaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että C istuu näiden seurojen vaihtopenkillä, pelaa näiden maiden kakkosliigoissa tai jossain pienemmissä Euroopan, Amerikan tai Aasian pääsarjoissa. Hän tienaa todennäköisesti semmoista jalkaväenkenraalin palkkaa. Suomessa ei pelaa yhtäkään tämän luokan pelaajaa, Suomen maajoukkue sen sijaan koostuu C:n tasoisista ulkomailla leipänsä tienaavista pelureista.
D olisi maailman 40 000. paras. Tämä jaettuna kahdellakymmenellä kertoo sen, että D pelaa noin maailman 2000. parhaassa seurajoukkueessa. UEFA:n nykyisessä rankingissa Veikkausliiga on sijalla 30. Karkeasti voidaan todeta, että Euroopassa on parisenkymmentä liigaa selvästi Veikkausliigan yläpuolella ja toiset parikymmentä suunnilleen samalla tasolla. Euroopan ulkopuolella lukemat ovat suunnilleen samat. Lisäksi muutamissa maissa kakkosliigatkin ovat varmasti parempia, joissakin jopa kolmosliigat (joissa on jo yleensä useita lohkoja) samaa tasoa. Maailmassa on suunnilleen viitisenkymmentä liigaa, jotka ovat Veikkausliigaa selvästi parempia ja satakunta, jotka ovat suunnilleen samalla tasolla. Jos liigoissa on keskimäärin 20 joukkuetta, tarkoittaa se tuhatta selvästi Veikkausliigajoukkueita parempaa joukkuetta. Veikkausliigajoukkueet ovat noin tasolla 1000 - 3000 maailman seurarankingissa, mikä osuukin sopivasti juuri D:n tasolle. D olisi siis Veikkausliigan rivipelaaja, joka tienaisi elantonsa, mutta ei leipä leveä olisi.

Jääkiekossa potentiaali on kymmenesosan kestävyysjuoksusta, kuten tenniksessäkin. Ero tulee vain siitä, että jääkiekko on joukkuelaji - lasketaan yksinkertaisuuden vuoksi 20 pelaajaa per joukkue.
A olisi maailman 2. paras lätkäjätkä. Suomalaiselle ei tarvinne paljon selittää, mitä tämä tarkoittaa: NHL:n supertähti ja monimiljonääri.
B olisi maailman 20. paras. Ykköskentässä missä tahansa NHL-joukkueessa ja maajoukkueessakin ykköskentässä ehkä Kanadaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Miljoonapalkka. Tällä hetkellä tällä tasolla on ehkä pari suomalaista.
C olisi maailman 200. paras. NHL:ssä on 30 joukkuetta, mikä tarkoittaa että hän olisi oman joukkueensa runkomiehiä, mutta ei todennäköisesti ykköskentällisessä. Tai sitten KHL:n supertähti. Taloudellisesti ei huolta huomisesta. Suomessa hän olisi varma maajoukkuemies jopa olympiaturnauksessa.
D olisi maailman 2000. paras. NHL olisi haave vain, mutta hän pelaisi noin maailman 100. parhaassa joukkueessa. NHL:n jälkeen seuraavaksi kovimmat sarjat ovat KHL, Tsekin, Ruotsin ja Suomen liigat yhdessä farmiliiga AHL:n kanssa. Tekee NHL mukaanlukien reilusti toistasataa joukkuetta. D pelaisi siis todennäköisesti SM-liigajoukkueen kolmoskentässä ja tienaisi elantonsa hyvällä palkalla. Suomessa tämän tason pelureita on parisataa.

Kun nämä viisi lajia laittaa todennäköisen arvokisamenestyksen ja vaihtoehtoisesti ansiotulojen mukaiseen järjestykseen eritasoisten urheilijoiden A-D mukaan, saadaan kutakuinkin seuraavat järjestykset:

Menestyksen mukaiset listat:
A-taso: mäkihyppy, tennis, yleisurheilu, jääkiekko, jalkapallo.
B-taso: mäkihyppy, tennis, jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, mäkihyppy, jalkapallo, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Ansioiden mukaiset listat:
A-taso: jääkiekko, tennis, jalkapallo, mäkihyppy, yleisurheilu.
B-taso: jääkiekko, jalkapallo, tennis, mäkihyppy, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Listoissa on havaittavissa neljä trendiä:
1) Aivan huipputasolla menestys yksilölajeissa on varmempaa kuin joukkuelajeissa, koska erinomainenkin pelaaja tarvitsee ympärilleen hyvän joukkueen.
2) Mitä alemmas tasolla mennään, sitä todennäköisempää on parempi menestys joukkuelajeissa. Yksilölajeissa kun pätee periaate winner takes it all.
3) Harrastajapotentiaaliltaan pienemmissä lajeissa on helpompaa menestyä ja yleensä myös ansaita.
4) Ansiotulolistoissa on samat trendit, mutta joukkue- ja yksilölajien keskinäinen muutossuunta on voimakkaampi.
Mikäli tarkastelussa olisi mukana lisäksi E-taso, nousisi jalkapallo jääkiekon ohi ainakin ansiotulolistalla globaaliutensa ansiosta.

Valmennettavan alkuperäiseen kysymykseen vastasin lonkalta ja päädyin suunnilleen samaan tulokseen kuin nyt nämä laskelmat tehtyäni. Hän totesi, että olisi ehkä menestyksen ja ainakin ansioiden puolesta pitänyt olla jääkiekkoilija. Sanoin että näin on. Kuten Plutarkhos väitti Julius Caesarin sanoneen eräästä kyläpahasesta: Olisin mieluummin ensimmäinen mies täällä kuin toinen Roomassa.
Näin valitsevat useimmat ihmiset. On paljon miellyttävämpää olla maailman paras lätinävemplaaja kuin samalla vaivalla tuhannenneksi paras squashinpelaaja. Kokonaan toinen asia on, jos haluaa mitata omat kykynsä jossain todella vaativassa ja kilpaillussa lajissa, kuten jalkapallossa tai kestävyysjuoksussa.
Globaalisuuden takia uusia lajeja syntyy koko ajan lisää; joskus sata vuotta sitten oli oikeasti kova juttu, jos oli pitäjän kovin hiihtäjä. Nykyisin ihmisten mielikuvissa sama saavutus ei ole mitään lätinävemplauksen maailman- tai edes Suomen mestaruuden rinnalla - vaikka totuus on toinen. Ennen oli hyvin vaikeaa mitata tasoaan muihin verrattuna ja siksi egotrippiin ja menestykseen riitti vähäisempi määrä lajeja. Erityisen vahvasti globaali kilpailu ja mediajulkisuus puree tulosvertailun mahdollistaviin lajeihin, kuten juuri yleisurheiluun. Jos minkä tahansa palloilun SM-liigassa pelaajien tason suhteessa maailman huippuihin näkisi samalla tavoin numeroina kuin Kalevan Kisoissa, yleisökato kävisi.

On toki huomattava, että maailman 20. parhaan ja 2000. parhaan jalkapalloilijan ero on huomattavasti pienempi kuin 20. parhaan ja 2000. parhaan kestävyysjuoksijan. Ero johtuu osaltaan lajien luonteesta - kestävyysjuoksussa onnen vaikutus tuloksiin lienee kaikista urheilulajeista minimaalisin. Eniten asiaan vaikuttaa kuitenkin ammattilaisuus. Missä tahansa lajissa ammattimainen harjoittelu tuottaa paremmat tulokset kaventaen huippujen ja alimman tason ammattilaisten eron. Jääkiekkoammattilaisia lienee maailmassa ehkä viitisentuhatta, tennisammattilaisia parituhatta, mäkihyppääjiä alle sata, kestävyysjuoksijoita tuhatkunta ja jalkapalloilijoita varmaan noin satatuhattta. Luultavasti maailman huiput lajissa kuin lajissa harjoittelevat yhtä kovaa ja kaikki ammattilaisetkin kovaa. Tämä vertailu vain paljastaa sen, että toisissa lajeissa ammattilaistasolle ja menestykseen on helpompi päästä kuin toisissa.

3 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Ettäkö millä tasolla kestävyysjuoksija olisi jääkiekossa?
Katsotaanpa:

jääkiekkoon vaaditaan voimaa ja massaa saada kiekko haltuunsa ja pitää se.
Tarvitaan salamannopeat refleksit ja tilanteenlukutaito, että voi syöttää kiekon oikea-aikaisesti ja vastaanottaa syötön.
Tarvitaan rohkeutta kohdata fyysisesti vastaantuleva vastustaja ja ryhtyä hänen kanssaan kontaktiin, jossa takuuvarmasti tulee kivuliaita iskuja.
Tarvitaan näiden ominaisuuksien yhteistoimintaa voidakseen antaa ja vastaanottaa iskuja.
Ennen kaikkea tarvitaan kykyä toimia osana ryhmää.

Kestävyysjuoksijalla ei ole näistä ominaisuuksista yhtään.
Niinpä maailman parhaankin kestävyysjuoksijan sijoitus jääkiekossa olisi suurinumeroisen divarin ikuisessa vilttiketjussa, jossa häneltä alinomaa kysytään miksi hän oikein roikkuu täällä.

Jaska Brown kirjoitti...

Eihän tuolla vertailulla ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Yhtä hyvin voisi sanoa että jääkiekkoilija ei todellakaan pärjäisi rytmisessä voimistelussa.
Tässä ei siirretty urheilijaa toiseen lajiin. Tässä laskettiin, millaiseen julkisuuteen/ansioihin/yleiseen arvostukseen yltää urheilija, joka on lajissaan tietyllä tasolla, vaikkapa maailman sadanneksi paras.

QroquiusKad kirjoitti...

No sitten en ymmärtänyt bloggausta.