Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 7. maaliskuuta 2022

Ukraina-katsaus


Venäjän ja Ukrainan historialliset siteet ovat olleet vahvat siitä lähtien, kun kansat ylipäätään ovat olleet olemassa. Kultturi- ja muu vaihto on ollut aina huomattavan suurta.
Venäjä on saanut Ukrainalta mm:
- valtiollisen muodon
- ortodoksisen kirkon
- kirjaimiston
- suuren osan ravinnosta neuvostoaikana
Ukraina on saanut Venäjältä mm:
- maaorjuuden
- itsenäisyysliikkeen tukahduttamisen
- kansanmurhan nälänhätänä
- taistelukentäksi joutumisen kahdessa maailmansodassa
Viimeisimpänä Venäjä on sitten lahjoittamassa Ukrainalle vapautusta sotilaallisen erikoisoperaation muodossa.
Onko sitten ihme, että neuvostoaikana kerrottiin seuraavaa tarinaa siitä, kun ukrainalainen kolhoositalonpoika kuuli Juri Gagarinin avaruuslennosta ja näki pellon toisella laidalla kaverinsa:
- Hohooi, Serhi, oletko kuullut uutisia?
- Mitäää? En.
- Venäläiset ovat lentäneet avaruuteen!
- Ihan totta? Kaikkiko?
- Ei tietenkään, yksi vain.
- Helvettiäkö sinä sitten minua mokomalla vaivaat?


Tässä kirjoituksessa on aluksi yleisarvio tilanteesta ja sen jälkeen sekalaisia pikkuhavaintoja siitä mitä Ukrainassa tapahtuu.


1. Yleisarvio

Sotilaallisen tilanteen etenemiselle on olemassa neljä perusvaihtoehtoa:
1) Ukrainan kannalta huonoin vaihtoehto eli aselepo. Venäjä suostunee aselepoon vain kutakuinkin nykyisillä rintamalinjoilla tai enintään pistokolonnat taakse vetäen. Ja kuten Mariupolista ja jo kauan ennen nykyistä kriisiä Donetskin-Luhanskin alueelta olemme nähneet, venäläinen aselepo on erittäin suhteellinen käsite. Lopputulos – tai oikeastaan väliaikainen tilanne – olisi taas yksi ”jäätynyt konflikti”, mikä taas voi olla venäläisten tavoitekin. Ja joka tapauksessa Krim sekä Itä-Ukraina jäisi Venäjän valtaan. Mistä tosin voi kyllä todeta, että Venäjällä tietty oikeutus etenkin Krimiin onkin, sillä Krimin luovutus Ukrainalle oli Hrustsovin virhe. (Virhe siis nykypäivän perspektiivistä katsoen – tavoitehan oli sekoittaa Ukrainan etnistä pakkaa uuden neuvostoihmisen nopeammaksi synnyttämiseksi.) Ukraina olisi tehnyt viisaammin jos olisi järjestänyt joskus 1990-luvulla Krimillä kansanäänestyksen siitä, haluavatko krimiläiset kuulua Venäjään vai Ukrainaan. Nyt Krim jäi kipupisteeksi. Siinä mielessä on täysin ymmärrettävää, että Venäjä katsoi Krimin kuuluvan itselleen – sillä oli Krimiin lähes yhtä suuri laillinen oikeus kuin Suomella on Tarton rauhan rajoihin.
Aselepovaihtoehto tarkoittaisi Ukrainalle vain maantieteellis-poliittisesti huonompaa asemaa ja epämääräisen sodan jatkumista. Ainoastaan selkeä rauha ja venäläisten vetäytyminen valtaamiltaan alueilta kelpaa. Ukraina saattaisi olla jopa valmis luopumaan virallisesti Krimistä, mutta tämä ei tule Venäjälle riittämään. Donetskin ja Luhanskin alueesta Ukraina ei suostu luopumaan, saattaisi ehkä suostua kansanäänestykseen kansainvälisessä valvonnassa, mutta tämä tuskin Venäjälle riittäisi.
2) Seuraavaksi huonoin vaihtoehto Ukrainalle olisi sotilaallinen romahdus ja maan joutuminen kokonaisuudessaan Venäjän käsiin. Tällöin ei syntyisi mitään epämääräisiä rintamalinjoja, joihin Venäjä voisi sitten myöhemmin vedota, kun Ukrainalle tarjoutuisi tavalla tai toisella tilaisuus uudelleenitsenäistymiseen.
3) Todennäköisin vaihtoehto on konfliktin eskaloituminen entisestään. Venäjää eivät ole ennenkään haitanneet omat tappiot vihollisen siviiliuhreista nyt puhumattakaan. Tästä on nähty jo merkkejä. Aluksi yritettiin paraatimarssia Kiovaan, nyt on alettu pommittaa kaupunkeja. Termobaarista pommia on jo luultavasti käytetty. Ydinaseella on jo uhkailtu (tästä lisää myöhemmin). Diktaattori ei pysähdy, ellei hän usko että hänet pysäytetään (mistähän muuten johtuu että Krimin valtaus tapahtui ennen Trumpin presidenttikautta ja hyökkäys muuhun Ukrainaan vasta sen jälkeen, kun taas Trumpin aikana oli hiljaisempaa). Putin posauttaa Kiovan sienipilvenä ilmaan välittömästi, kun kolme ehtoa toteutuu: a) hän tajuaa että Ukraina ei antaudu tavanomaisin asein, b) hän uskoo riittävän vahvasti että länsi ei eskaloi ydinsotaan, c) hän uskoo itse selviävänsä ilman salatun opposition vallankaappausta.
4) Josta päästäänkin viimeiseen ja Ukrainan kannalta ehkä parhaaseen vaihtoehtoon. Putin syrjäytetään. Minulla on ollut Ukrainan tilanteesta koko ajan epämiellyttävä tunne vasemmassa pallissani. Toki yksinkertaisin selitys kaikelle on se, että Putin uskoi kaiken sujuvan yhtä lailla näppärästi kuin Krimin temppu. Krim oli kuitenkin eri asia venäläisenemmistönsä, historiansa ja Sevastopolin tukikohdan takia. Asiassa tökkii se, että eivät venäläiset kenraalit voi olla noin tyhmiä etteivät olisi nähneet mitä tulee tapahtumaan kohtuullisen suurella todennäköisyydellä. Tämä on näet edennyt suunnilleen sillä tavalla kuin arvelin potentiaalisen täysimittaisen hyökkäyksen menevänkin (tai venäläisten kannalta vähän arvioitua huonomminkin) ja jos tämmöinen tumpelo osaa sen arvioida niin osaavat ryssän kenraalitkin. Ja silloin tässä on jotain pielessä. Vaihtoehtoja:
a) Putinin ote armeijasta on niin totaalinen, että kenraalit eivät uskalla kertoa hänelle muuta kuin sen mitä hän haluaa kuulla ja tottelevat sokeasti. Tämä edellyttää myös sitä että Putin on kajahtanut ja unohtanut kaiken, mitä KGB:ssä opetettiin tiedustelusta.
b) Kenraalit tiesivät tasan tarkkaan mitä tapahtuu ja antavat sen tapahtua ajaakseen Putinin klikin umpikujaan ja kaapatakseen vallan joko omissa tai jonkun muun nimissä.
c) Tämä menee sittenkin suurin piirtein kuten suunniteltu ja koko homman takana on jokin suurempi oivallus jota ei vain tajuta. Esimerkiksi lienee joka tapauksessa selvää, että aseleponeuvotteluissa ryssä yrittää saada tilanteen jäädytettyä nykyisille rintamalinjoille, jolloin niistä tulee enemmän tai vähemmän status quo. Sitten vain jäädään odottelemaan, että tynkä-Ukraina tipahtaa syliin kuin kypsä hedelmä. Minimitavoite on kuitenkin se, että Krim ja Itä-Ukraina saadaan sementoitua itselle ja sehän on jo parempi tilanne kuin ennen sotaa. On kuitenkin vaikea uskoa, että edes Putin olisi ollut valmis maksamaan tästä sitä hintaa, että Venäjästä tulee uusi Pohjois-Korea.
Mikäli strategit olivat ennen sotaa edes suurin piirtein saaneet arvion kohdilleen, tämä homma vaikuttaa siltä että Putinille tarjottiin köysi johon hirttää itsensä.
P.S. Hitto kun työt haittaavat harrastuksia. Yllä oleva analyysi on kirjoitettu perjantaina 4.3, joitakin hiontoja tein sunnuntaina 6.3 ja muistelen päätyneeni näihin johtopäätöksiin jo viimeistään keskiviikkona 2.3, mutta en ehtinyt muun elämän takia kirjoittaa vielä silloin. En kuitenkaan julkaissut sitä, sillä jäin kirjoittamaan seuraavia alaotsikoita. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Hesarissa sitten julkaistiin analyysi, jossa oli listattu aika lailla täsmälleen samat neljä vaihtoehtoa kuin yllä. On pelottavaa, että tämmöinen muiden kiireiden ohella harrastuksekseen näitä tekevä tumpelo amatööri on arvioissaan päiväkaupalla edellä näitä työkseen tekeviä.


2. Nato ja muita sukulaisia

Jos vanhahtava kieli on vierasta, niin tiedoksi että nato tarkoittaa aviomiehen sisarta.
Suomi on hiipinyt lähemmäs Pohjois-Atlantin puolustusliittoa, jonka lyhenteen NATO väitetään tulevan myös kirjaimista No Action, Talk Only. Toimittajat toistelevat fraasia ”projektiluonteinen yhteistyö”, vaikka kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa.
Ensimmäistä kertaa historiassa NATOon liittymisellä näkyy olevan kansan enemmistön tuki niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Tämä on hyvin surullista. Ei siis se, että liittymistä kannatetaan. Siitä toistan omat sanani jo vuosien takaa: periaatteessa vastustan liittymistä, käytännössä kannatan sitä. Perusteluksi mainitsin tuolloin ja mainitsen yhä, että Suomen olisi parempi hoitaa oma puolustuksensa itse huipputikkiin, mutta kun tähän ei näytä poliittista tahtoa löytyvän esimerkiksi kehitysyhteistyö ja haittamaahanmuutto lakkauttamalla, niin mennään sitten NATOon ja toivotaan parasta.
Surullista asiassa on se, että ihmisten näkökanta on muuttunut kun he ovat saaneet uutta informaatiota. Tai tarkalleen ottaen ei sekään – kyllähän näkökantaa on syytä muuttaa jos uutta informaatiota tulee. Surullista on se, että Venäjän käyttäytyminen on joillekin NATO-näkemyksen muuttamiseen vaikuttanutta uutta informaatiota, vaikka sen olisi pitänyt olla selviö sekä vuosisataisen kokemuksen että Putinin aiempien toimien perusteella.


3. Ottaa vaan

Jalkaväkimiinojen paluusta keskustellaan eduskunnassa. Olisiko kannattanut mieluummin puhua ennen kuin liityttiin Ottawan sopimukseen? Se on hyvinä aikoina kiva tehdä päätöksiä, joista joutuu sitten vaikeina aikoina kärsimään, mutta tämähän on vasemmiston tapa ollut aina. Totesin silloin annodazumal, että Suomi voi luopua jalkaväkimiinoista heti kun Venäjä luopuu jalkaväestä.
Yksi asia tuntuu olevan vakio eli useimmiten vituttaa olla oikeassa.


4. Ulkopoliittisen naiiviuden kauden kotimainen kärkitulos

Eduskunnan puhehenkilö Matti Vanhanen totesi, että Venäjä teki suuren virheen osoittaessaan, ettei sen sanaan voi luottaa. En tiennytkään että maailmassa on niin naiivi poliitikko, joka epäilisi että Venäjän sanaan voisi luottaa.


5. Raatteen tie

Venäjän sotilassaattue kohti Kiovaa etenee kuin täi tervassa. Tietoja ei liiemmin tule, mutta ei ole vaikeaa arvata että tavallista jantteria ei liiemmin kiinnosta kiirehtiä Kiovan kaupunkitaisteluihin. Kaiken järjen mukaan siellä porukka kuseskelee polttoainetankkeihin, puhkoo renkaita ja pudottelee jakoavaimia koneistoihin.

Toinen vaihtoehto kolonnan pysäytymiselle on tietysti se, että Elokapina on käynyt tukkimassa Kiovan valtatien siksi, että Venäjän panssarivaunut eivät liiku puhtaalla sähköenergialla.


6. Kansojen välisestä ystävyydestä

On esitetty, että Venäjä ei voisi pitää Ukrainaa hallussaan mikäli onnistuisi sen valtaamaan. Perusteluina on todettu, että väestö olisi vihamielistä ja taakka Venäjälle. Teorian esittäjät lienevät alle kolmikymppisiä, koska he eivät selvästikään muista millaisia alueita venäläiset pitivät hallussaan Neuvostoliiton aikana. Ukraina oli vain yksi neljästätoista miehitetystä neuvostotasavallasta ja sen lisäksi Neuvostoliiton rautasaapas tallasi alleen myös erinäisiä Itä-Euroopan maita puhumattakaan siitä kurasta, mitä se roiskutti muuallekin ympärilleen. Kyllä nykypäivänä aina konstit löytyvät, jos löytyivät ennenkin. Nykypäivän valvonta voi, kiitos teknologian, olla vieläkin kireämpää ja helpompaa.


7. Likaisen työn tekijät

Venäläisten väitetään rekrytoineen Syyriasta joukkoja taisteluun Ukrainaa vastaan. Voi tietysti ihmetellä, miten iso pula on armeijalla joka palkkaa arabeja avukseen. Mutta eiköhän tämä ole jo varustautumista etnisiin puhdistuksiin, johon venäläiset olisivat varmaankin vähemmän halukkaita. Se taas on enempi arabien hommaa, kun voi teloitella aseettomia ylivoimalla.


8. Nuo uhkaavat lyödä ensin takaisin

Venäjän ulkoministeri Vjatseslav Molotov – eikun hups, siis hänen inkarnaationsa Sergei Lavrov, joka toivottavasti passitetaan esikuvansa tapaan ensin suurlähettilääksi Mongoliaan ja sitten eläkkeelle moskovalaiseen slummiin – syytteli länttä ydinsodan harkitsemisesta. Oikeastaan en keksi tästä surkuhupaisasta nelivuotiaan hiekkalaatikkokäytöksestä enää mitään sanottavaa, joten antaa olla.


9. Putinia pakoon

Suomeen on tullut paljon venäläisiä, jotka eivät kestä olla Venäjällä Putinin takia. Tämä on vähintäänkin kaksiteräinen miekka. Venäjä on aina käyttänyt muualla asuvia venäläisvähemmistöjä tekosyynä puuttua näiden maiden sisäisiin asioihin. Tässä ei ole liiemmin kyseisen vähemmistön mielipidettä kyselty, sillä Venäjä haluaa suojella niitäkin jotka eivät missään tapauksessa halua tulla suojelluiksi. Tunnetusti ainoa sorron kohteeksi joutumista pahempi asia on tulla Venäjän auttamaksi.
Lisäksi juuri nämä ihmiset ovat niitä, joiden pitäisi olla Venäjällä puhumassa järkeä muille. Nyt kun länsi pistää Venäjää polvilleen pakotteilla, saattaa tietämättömille – ja heitähän riittää – upota Putinin propaganda entistä helpommin. On helppo sanoa ”siinäs näitte, länsi haluaa Venäjälle pahaa”. Tässä vaiheessa melkoinen osa unohtaa syyn ja seurauksen eli pakotteet olivat seuraus Ukrainasta, Ukrainan hyökkäys ei ollut seuraus pakotteista. Venäläisillä on hämmästyttävä taipumus syyttää omasta sössimisestään aina muita. Nytkin kurjuus voidaan helposti laittaa länsimaiden viaksi. Tälle vaiheelle, jossa ei nähdä omien tekojen seurauksia vaan syytetään muita, on kehityspsykologiassa oma nimensäkin.


10. Venäjän luotettava televisio

Tunnetusti venäläisessä tiedottamisessa on yksi luotettava puoli: kun kuuntelee mitä sanotaan, voi heti viivata yhden mahdollisuuden yli siitä listasta, jossa on lueteltu mahdolliset totuudet. Lännessä ihmetellään, miten on mahdollista että osa venäläisistä uskoo niin räikeästi valheelliseen propagandaan, että edes paikalla olevien sukulaisten raportit eivät uskoa horjuta. Ei tuossa uskossa ole mitään ihmeellistä, ei siihen tarvita edes 15 vuoden vankilatuomion uhkia totuuden kertomisesta. Suurella osalla ihmisistä on tapana uskoa mitkä tahansa valheet, kunhan niitä hoetaan riittävästi. Ja vaikka pieni epäilys olisikin, useimmat katsovat viisaaksi ulvoa susien mukana. Katsokaa vaikka länsimaita, joissa haittamaahanmuuton kritisointi on onnistuttu demonisoimaan ja osa ihmisistä uskomaan sen siunauksellisuuteen paljon vapaammasta tiedonvälityksestä huolimatta. Onko sitten muka ihme, että Venäjällä melkoinen osa ainakin teeskentelee uskovansa putinmedian valheita?


11. Kybersotaa

Imagosodan Venäjä on jo hävinnyt ja raskaasti. Siis ulkomailla. Venäjällä tilanteen hallinnasta taistellaan yhä. Kybersodassakin menee huonosti: Venäjä on ottanut melkoisia iskuja ja Ukraina on pärjännyt yllättävän hyvin. Lievää epäilystä on siitä, että Venäjän nörttejä kiinnostaa tasan yhtä paljon kuin armeijan janttereita. Kybersotilaat ovat yleensä tietoisempia maailman menosta kuin Venäjän television seuraajat. Venäjän viimeinen mahdollisuus onkin vetää töpseli seinästä ja sulkea koko internet. Tätähän venäläiset jo vuosi-pari sitten testasivatkin. Yandexia he voivat hallita, mutta Googlea vastaan ei auta muu kuin täyssulku.
Kumma kyllä, tietääkseni kybersodassa on jätetty käyttämättä yksi tehokas ase. Huumori on kaikkien aatteiden pahin vihollinen. Naurakaa diktaattoreille, sanoi jo Veikko Huovinen Veitikassa. Netti on jo pullollaan Putinista tehtyjä pilameemejä. Jos haluaa iskeä vihollistaan, tehokkain tapa on antaa vihollisen itsensä hoitaa asia. Käännetään pilameemit venäjäksi ja pistetään kiertämään venäläisten kännykkäviesteinä. Niin mahtavalla huumorintajulla varustettu kansa ei voi vastustaa kiusausta. Putinista tehdään naurettava alta aikayksikön.

Venäläiset itse ovat jo osoittaneet aiheesta merkkejä. Ukrainan sodasta sanan ”sota” käyttäminen on siis ankarasti kielletty, sen sijaan puhutaan ”erikoisoperaatiosta”. Kuulin, että Venäjällä kerrotaan jo seuraavia vitsejä:
- Mikä on Leo Tolstoin suurteos?
- Erikoisoperaatio ja rauha.
- Minkä mukaan on nimetty Maasta seuraava planeetta?
- Marsin, roomalaisten erikoisoperaatioiden jumalan.
- Mikä juhla järjestetään perinteisesti toukokuun alussa?
- Paraati Suuren Isänmaallisen Erikoisoperaation muistoksi.
- Mikä on pahin mahdollinen asia, mihin Ukrainassa voidaan päätyä?
- Ydinerikoisoperaatio.



12. Epäurheiluruutu

Venäläiset on suljettu pois kansainvälisestä urheilusta. Kuten jo viime viikolla kirjoitin, uskon tämän olevan virhe. Urheilijat ovat tähän syyttömiä. Heille on annettava mahdollisuus osallistua, tosin tämä on tehtävä samaan tapaan tyylikkäästi kuin Holmenkollenilla, jossa numerolaput olivat sinikeltaisia. Venäjä vetäytyi suosiolla. Venäjän joukkueen huoltorekkaan maalattiin tihutyönä Ukrainan lippukin. Tämä pelästytti Aleksander Bolshunovin, joka tunsi olonsa turvattomaksi Norjassa. No, kapteeni Bolshunov voi sitten lähteä Ukrainaan, jossa rauhanturvaoperaation ansiosta luulisi sitten olevan turvallisempaa. Onhan se sinänsä huvittavaa, että kansalliskaartin kapteeni pelkää maalisudilla aseistautuneita norjalaisia. Mutta toisaalta, Venäjän armeijan sankaruus on aina perustunut siihen että jos hyökkäyksessä odottaa mahdollinen kuolema niin perääntymisessä odottaa varma kuolema. Koska Bolshunovia ei uhattu takalinjoilla kuolemalla, on täysin ymmärrettävää että hän tässä tapauksessa noudattaa perinteistä venäläistä taktiikkaa eli peräännytään kunnes joku ulkomaa tulee pelastamaan. Perinteisesti Venäjää on aina tultu auttamaan siinä vaiheessa, kun se on hätää kärsimässä. Yksikään maa ei voi sallia Venäjän resurssien joutuvan jonkin sellaisen maan valtapiiriin, joka voisi käyttää niitä tehokkaasti, sillä tällöin siitä maasta tulisi maailman johtava valtio.
Jossain sentään ei venäläisiä sorreta. NHL:n venäläispelaajat saavat pelata kuten ennenkin ja tämä on aivan oikein. Tosin NHL saisi ilmaista tukensa Ukrainalle pistämällä peliasuihin sydämen kohdalle sinikeltalipun. Sitten venäläispelaajat saisivat ihan vapaasti valita pelaavatko vai eivät. Paskahousu Ovetshkin mukaan lukien. Tällä hetkellä paskahousumaisuutensa on osoittanut lähinnä Ovetshkinin seura Washington Capitals, joka on kieltämässä Ukrainan tukemisen kotiotteluissaan.
Sinänsä venäläisillä urheilijoilla on ja tulee olla täysi oikeus mielipiteeseensä. Eihän natsejakaan kielletty tekemästä Hitler-tervehdyksiä palkintopallilla eikä saksalaisia urheilijoita suljettu pois kisoista. Nyt venäläisille on tehty tämä, mikä antaa selvän viestin siitä että Putinia pidetään Hitleriä pahempana. Vaadin venäläisiä takaisin kisoihin, kuitenkin sillä ehdolla että kilpailevat kiltisti Ukrainan väreissä olevassa numerolapussa tai joku vastaava solidaarisuustunnus rinnassaan.
Ainoastaan yhden poikkeuksen ymmärrän: Venäjä suljettiin myös paralympialaisista. Tämä on ennakoivaa toimintaa, sillä nyt muut maat saavat enemmän mitaleita, mikä korvautuu neljän vuoden kuluttua. Tällä menolla Venäjä on näet seuraavissa paralympialaisissa täysin ylivoimainen mitalirohmu: maassa tulee olemaan valtava määrä nuoria invalideja.


13. Jatkokarsintaan?

Jalkapallon MM-kisojen karsinnat menevät myös uusiksi Ukrainan sodan takia. Sekä Venäjä että Ukraina olivat selviytyneet Euroopan lohkon jatkokarsintaan, jossa 12 maata on jaettu kolmeen neljän joukkueen ryhmään. Jokaisessa ryhmässä oli tarkoitus pelata ensin välieräottelu ja sen jälkeen finaali, jonka voittaja (siis yhteensä kolme joukkuetta) pääsevät MM-kisoihin. Venäjän piti kohdata omassa B-ryhmän välierässään Puola 24.3, mutta Venäjä on suljettu pois kisoista. Ukrainan puolestaan pitäisi kohdata A-ryhmän välierässään Skotlanti, mutta maan jalkapalloliitto on pyytänyt ottelun lykkäämistä ja vaikuttaa siltä, että ottelua ei päästä pelaamaan sillä aikaa on suhteellisen vähän.
Mikäli FIFA noudattaa vanhaa menettelytapaansa, vetäytyvien joukkueiden tilalle nostetaan jonotuslistalla seuraavat. (Näin toimittiin esim. vuoden 1992 EM-kisoissa, jolloin pannaan joutuneen Jugoslavian tilalle nostettiin sittemmin koko kisat voittanut Tanska sekä vuoden 1980 olympialaisissa, jolloin boikotoineiden maiden tilalle pääsi mm. Suomi.) Se, mitkä maat nostettaisiin Venäjän ja Ukrainan tilalle, on kyseenalaista mutta todennäköistä on se, että Ukrainan tilalle pitäisi nousta Suomi. Ukraina pääsi jatkokarsintaan lohkonsa kakkosena ja Suomi oli tämän lohkon kolmonen.
Mikäli tämä tilanne toteutuisi, olisi Suomen jalkapallomaajoukkueella loistava tilaisuus hienoon tekoon: ilmoittaa, että Suomi kamppailee jatkopaikasta Ukrainan puolesta, koska tässä tilanteessa Ukraina ei pysty kokoamaan omaa maajoukkuettaan. Ja jos Suomi onnistuu raivaamaan tiensä lopputurnaukseen (mikä on toki kovan työn takana, sillä ensin pitäisi kaataa Skotlanti vieraissa ja sitten joko Wales tai Itävalta niin ikään vieraissa), niin se luovuttaa tämän paikan Ukrainalle. Olettaen tietysti että Ukraina saa maajoukkueensa kasaan MM-turnaukseen mennessä. Toki FIFA:n pitäisi tähän suostua, mutta nykyisessä asenneilmastossa se ei varmastikaan uskaltaisi kieltäytyä. Ja vaikka tämä ei onnistuisikaan, olisi joka tapauksessa mahtava ele, jos Suomi pelaisi karsintaottelunsa Ukrainan edustusasussa. Tämä olisi vähintä, mitä Suomi voisi Ukrainan kunniaksi tehdä, mikäli tähän tilanteeseen joudutaan.


Loppukevennys: Tavoite saavutettu

Ehkä sota on sellainen asia, josta ei saisi leikkiä laskea, mutta vetoan karjalaiseen verenperimääni. Kuten karjalainen sydämensiirtopotilas totesi hylkimisreaktiosta: ilo pintaan vaikka syän märkänis.
Otsikon linkistä käy ilmi, että Venäjän hyökkäys voidaan nyt pysäyttää. Joukot ovat jo miehittäneet kohteen, joka sopii Putinin loppusijoituspaikaksi mitä mainioimmin: ne onnistuivat valtaamaan suuren psykiatrisen sairaalan.

13 kommenttia:

klova kirjoitti...

Venäläiset olettivat ilmeisesti ettei ukrainalaisista ole vastusta ja olivat väärässä.

Alussa yritettiin välttää siviiliuhreja, sillä maahan piti vapauttaa eikä tuhota. Siitä ollaan siirtymässä siihen mihinkä Neuvostoliiton/Venäjän armeija on tehty eli massiivista tulenkäyttöä. Jos ja kun tämä jatkuu, niin siviiluhreja tulee paljon lisää koska esim Kiova on edelleen täynä siviilejä. Venäjä tuskin yrittää koko maan valtausta, voimatkaan eivät siihen riitä, luultavasti heillä on joku minimitavoite joka pitää saavuttaa, maksimin he varmaan ovat hylänneet.

Sota tietysti tuhoaa Venäjän talouden ja tekee maasta täysin totalitäärisen diktatuurin. Nämä nykyiset pakotteet eivät sotaa lopeta, vasta jos varsinkin Kiina ja muut kehittyvät kauppakumppanit sulkevat Venäjän ja öljy ja kaasu otetaan täysin pakotteisiin mukaan, niin Venäjä menettää kykynsä sotia suht äkkiä. Jo nyt tulee siviilipuolelle todella kovia vaikeuksia ihan jo elintarvikkeista siihen että Venäjällä siviili-ilmailu loppuu lähes täysin noin kuukauden sisään.

Ilmeisistä syistä näin ei ole tapahtunut, öljy nousisi kehittyville maille kestämättömälle tasolle ja EUssa kaasu ja venäläinen hiili on tärkeä energianlähde.

Kamala tilanne ja helppoja teitä ulos ei ole, tietysti Länsi voisi ajaa Venäjän pois Ukrainasta ja luottaa ettei Venäjä käytä valttikorttia. Ainakin toistaiseksi siihen ei ole ollut halua.

Tulevaisuudesta ei tietenkään osaa sanoa, demokratioissa ns yleisön paine voi kääntää kupin jos esim siviiliuhreja alkaa tulemaan tuhansittain. Nykyäänhän sotaa voi seurata intstagrammissa ja twittereissä reaaliajassa videokuvan kanssa.

Diktatuureissa joissa on toimivat väkivaltakoneistot ei palatsikaappauksia juurikaan nähdä. Eikä kansa kaada hallintoansa ennen kuin se kuuluisa kolmas ateria jää syömättä. Vielä venäläisiä ei ole tarpeeksi kaduilla. Ehkä jossain vaiheessa he saavat tarpeekseen.

Jaska Brown kirjoitti...

klova: Putin on onnistunut luomaan erinomaisen tehokkaan väkivaltakoneiston, sillä se on suurelta osin piilossa. Toisaalta ei tarvita kuin yksi lipsahdus eli lähipiiriin pääsee joku jolla on edes osa moraalista selkärankaa jäljellä.
Ehkä kansa tulee kadulle, mutta pelkään pahoin että propagandakoneisto onnistuu kääntämään kurjuuden lännen syyksi. Siksi esitin tässä kirjoituksessa huumoria aseeksi - se toimi jo neuvostoaikana.

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Sodan lopputuloksesta on mahdoton sanoa nyt mitään, joten odotellaan ja katsotaan.
Tiedä vaikka tsaari Vladimir IV Suurin kuolla kuukahtaisi jo huomenna?
2:
Ne jotka tänään vastustavat raivokkaasti NATOa, huutavat sitä apuun kaikkein kovimmin Ryssän taisteluosastojen ryhmityttyä hyökkäykseen itärajallemme.
3:
Jalkaväkimiinojen valmistus on kuulemma helppoa ja nopeaa makeistehtaiden suklaapatukkalinjoilla, joten eiköhän niitä saatane kun tarve tulee.
Sopimuksesta olisi tietysti syytä päästä eroon pilaamasta ilmaa.
4:
Joitain vuosia sitten LautaKasaMasa lausui ilmeisen vakavissaan, etttei Suomen kannata liittyä NATOon nyt, kun on rauhallista;
liitytään vasta sitten jos turvallisuustilanne muuttuu.
Hän meinasi epäilemättä, että otetaan palovakuutus vasta sitten, kun talo palaa.
5:
Tuossahan meillä on syy, miksi Ryssä ryntäilee noin rajoitetuin voimin:
johtamisjärjestelmät ja huolto ovat niin olemattomassa kunnossa, että jos Ryssä olisi hyökännyt miljoona-armeijalla, se olisi sumppuuntunut jo hyökkäystasalle.
6:
Kyllähän Ryssä voisi pitää Ukrainaa hallussaan jos sen kykenisi miehittämään, mutta kuinka kauan se pystyisi siihen?
Olisi meinaan kalliimmanpuoleista.
7:
Eipä hätää, Ukrainalla on täsmävastaveto:
https://www.yjc.news/en/news/56083/a-zionist-media-israeli-troops-are-fighting-in-ukrainian-special-forces
Olivatkohan nuo iipot juuri niitä, jotka nitistivät Zelenskiytä murhaamaan hiippailleet Wagner-palkkasoturit?
8:
Lavrov on tiettävästi halunnut itse eläkkeelle jo useamman vuoden, mutta tsaari Vladimir ei ole päästänyt, koska katsoo hänen palveluksensa ainakin toistaiseksi korvaamattomiksi.
9:
Sopii kysyä myös, kuinka monta Spetsnazia siviileissä näiden mukana on saapunut Suomeen ja saapuu vastakin.
10:
Eipä tuo Ryssän valtamedian suhde muurahaiskansalaisiin ja toisinpäin kovin paljon eroa meikäläisestä, mikä näkyy meillä vaalikoppikäyttäytymisessä.
11:
Eiköhän se Venäjän kansakunta pikapuoliin löytänekin uuden vaihteen Jerevanin Radion ja kumppaneiden perinteenjatkamiselle.
Eiväthän he kovin paljon muutakaan voi.
12:
Minä puolestani kannatan Ryssälle täyssulkua kaikesta kansainvälisestä urheilusta, koska se iskee tsaari Vladimiriin henkilkökohtaisesti, erityisesti jääkiekko.
13:
Mahtaneeko näitä huhuilijoita kiinnostaa Ukrainan tukeminen, kun siellä on niin vähän neekereitä, joiden edessä kontata?

Kyllähän Ryssällä itselläänkin riittää psihuškoja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rankaiseva_psykiatrinen_sairaalahoito_Neuvostoliitossa
Pitäisi vain saada tsaari Vladimir jotenkin johonkin niistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Onhan tässäkin yksi mahdollinen skenaario sodan pikaiselle päättymiselle:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/usa-n-tiedusteluviranomaisten-mukaan-putin-pelkaa-etta-ensi-viikolla-nahdaan-vallankaappausyritys-lahipiirista-kansalaisten-todellisesta-tuesta-putinille-tiedetaan-vahan/8372678#gs.stzq82

Eli siis siten, että tsaari Vladimir on juuri niin sairas kuin miltä näyttää, tietää sen itsekin ja parast'aikaa pohtii sopivinta seuraajaa "syrjäyttämään" hänet.

Uusi väliaikainen hallitus tekee ensi töikseen rauhan ja myöhemmin armahtaa Putlinin kaikista sotarikos- ja muista syytteistä sekä myöntää mukavan eläkkeen.

Putlin säilyttää sen mitä kasvoista on jäljellä;
hän ei antanut periksi vaan tuli syrjäytetyksi!
Venäjä pääsee eroon katastrofiksi muuttuneesta sodasta ja väliaikainen hallitus voi aloittaa nopean liennytyksen.

Oligarkkien pakotteet puretaan, bizniz alkaa sujua as usual ja väliaikainen hallitus pokkaa rauhan-Noopelin.
Putlin unohdetaan hiljakseen, mikäli elää yleensä enää kovin kauan.

Ironmistress kirjoitti...

Täällä radio Jerevan. Meiltä on kysytty: Onko totta, että veljeskansojen Venäjän ja Ukrainan sudetta voi kuvata raamatulliseksi?

Me vastaamme: Periaatteessa kyllä. Ne ovat kuin Kain ja Abel.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: 5. Logistiikka oli niin huonosti suunniteltu, että se tässä eniten epäilyttää. Jo muutaman sadan suuruisen henkilön joukon siirtäminen rauhanomaisissa siviiliolosuhteissa paikasta A paikkaan B on haastava operaatio. Alkeellinenkin varautuminen olisi edellyttänyt Venäjältä vaihtoehtoisia reittejä ja etenemistapoja. Nyt tämä näyttää lähes tahallaan ryssityltä.
9. Niinpä. Soluttautujia riittää.
12. Vielä enemmän Puttea vituttaisi, jos Ovetshkin pelaisi Ukrainan lippu rinnassaan.

Ironmistress: Venäläiset ovat ukrainalaisille veljiä, eivät ystäviä. Ystävänsä kun voi valita, veljiään ei.

Ekku kirjoitti...

Venäläinen ja ukrainalainen löytävät yhdessä aarteen. Venäläinen ehdottaa, että jaetaan se veljellisesti. Tähän toteaa ukrainalainen, että "ei kun jaetaan se tasan".

Anonyymi kirjoitti...

Kenraalin kanta jalkaväkimiinoihin kummastuttaa, ei tarvetta- Onkohan tullut sekaannus, kentsu on kuullut jalkaväkiviina?

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Kenties kentsu tarkoitti, ettei ole tarvetta alkaa nyt valmistaa ja varastoida jalkaväkimiinoja, koska niitä voidaan tuottaa nopeasti ja helposti suuria määriä?

Mukavampaa toki olisi, että niitä olisi varastossa, mutta first things first, sanoo General of the NATO:
koska resurssit toistaiseksi ovat mitä ovat, keskitytään nyt siihen, mitä ei ole nopeasti saatavilla.

Ironmistress kirjoitti...

Sama vuodenaika, sama pahis, sama tulos, sama laulu...

Ukraine-a, Ukraine-a
that's what is the target of the Russian Army-a
When Lavrov he did promise "Everything is khorosho,
Tomorrow in Kyiv City we be'll eating morosho"
Ah nyet Lavrov, ah nyet Lavrov
Your lies are even bigger than those of Molotov!

Ukraine-a, Ukraine-a
the Bayraktars they brought the death from Ukrainean sky
When NLAWS and Javelins they began their deadly speak
the faces of the Ivan they went suddenly all bleak
Ah nyet Lavrov, ah nyet Lavrov
Your lies are even bigger than those of Molotov!

Ukraine-a, Ukraine-a,
Is feared so much by invincible Russian Army-a
And Lavrov he did say, "Oh dammit - chyort vozmih!
Zelensky did not run away but one tough nut is he"
Ah nyet Lavrov, ah nyet Lavrov
Your lies are even bigger than those of Molotov!

Down in the Hell, down in the Hell,
the war has gone and few are those who have survived to tell
That is where Lavrov will spend quality time
with Hitler, Stalin, Genghis Khan and other human slime
Ah nyet Lavrov, ah nyet Lavrov
Your lies are even bigger than those of Molotov!

Strix Senex kirjoitti...

"Joukot ovat jo miehittäneet kohteen, joka sopii Putinin loppusijoituspaikaksi mitä mainioimmin: ne onnistuivat valtaamaan suuren psykiatrisen sairaalan".
Kun nyt tämä tuli esille, niin ovat vallanneet vielä sopivamman loppusijoituspaikan, Tsernobylin. Siellä on jo valmiina kunnon sarkofagikin.

Anonyymi kirjoitti...

@ Strix Senex
Heh, samaa mieltä. Mutta ensimmäisenä tuli mieleen tuon paikan valtaamisen jälkeen, jotta veli-venäläinen voi sananmukaisesti "ryssiä" tuon ydinvoimalan turvallisuuden kanssa ja/tai uhata sen ylläpidon laiminlyömisellä länsimaita. En haluaisi kokea v. 1986 kevättä enää toiste.

Tuosta venäläisten joukkojen hitaasta liikkumisesta ja saattueille aiheutetuista tappioista tuli mieleen "rasputitsa" eli kelirikko. Itänaapuri taisi valita erittäin huonon ajankohdan "erikoisoperaatiolleen" (lue sota). Panssareita ja miehistönkuljetusvaunuja taitaa olla hieman hankalaa liikutella Ukrainan pelloilla kun tuppaavat uppoamaan pehmeään maastoon, plus huolto-ongelmat tähän päälle. Ilkeää taistella kun panssareilta loppuu polttoaine ja ammukset, puhumattakaan miehistön muonista. Pääteitä käyttämällä nämä muodostelmat ovat ihannemaaleja ukrainalaisten iskuryhmille à la Raatteen tie. Ei todellakaan tullut paraatimarssia Kiovaan.

Aiheeseen löyhästi liittyen mielenkiintoinen luento itänaapurista ja miksi se toimii niinkuin toimii.


- Soomepois Eestist -

Ironmistress kirjoitti...

Huumorin kukka on se kaunein kukka, eli jos sun p*ska on niin sano "suka bljat"!

If your war is going nowhere, Cyka Blyat!
If your army is but hot air, Cyka Blyat!
if you're stuck there in quagmire
and the situation's dire
you'd be better if you swear, Cyka Blyat!

If your air force isn't flying, Cyka Blyat!
if your paras just keep dying, Cyka Blyat
if you face the rasputitsa
and your foe is one great b1tch-a
so before you begin crying, Cyka Blyat!

If your tanks they keep exploding, Cyka Blyat!
and troop morale keeps eroding, Cyka Blyat!
if Bayraktars are annoying
and the BMPs are blowing
up so keep on discommoding, Cyka Blyat!

If youre fit as only villain, Cyka Blyat
and terrorizing the civilians, Cyka Blyat!
If your country is an outcast
and you fear you can not long last
better flee now to Anguilla, Cyka Blyat!

If your war has gone now south, say Cyka Blyat!
if your country's gone bankrupt, say Cyka Blyat!
if you sadly have forgotten
your dicatorship is rotten
pack your suitcase and again say Cyka Blyat!