Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 21. heinäkuuta 2020

Uutiskatsaus 30/2020


1. Kristallipallo huurussa

Arvostetussa The Lancet -tiedelehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan maailman väkiluku ei kasvakaan yhtä dramaattisen tuhoisasti kuin on ennustettu. YK:n ennusteet ovat olettaneet maailman väkiluvun rikkovan 10 miljardin rajan vuoden 2060 tienoilla ja olevan kasvun hidastumisesta huolimatta lähellä 11 miljardia vuonna 2100.
Tutkijaryhmän uuden mallin mukaan huippu saavutetaan jo vuonna 2064 ja se olisi 9,7 miljardia. Vuonna 2100 väkiluku olisi sen mukaan laskenut 8,8 miljardiin.
Tutkimuksessa käytetyt mallit olivat ansioikkaita ja selkeästi parempia kuin YK:n käyttämät, jotka olen jo aiemmin osoittanut virheellisiksi. Näiden mallien ongelma on kuitenkin täsmälleen sama kuin YK:n mallien: ne käyttävät virheellistä perusolettamaa. Uusi malli on kuitenkin parempi siksi, että se antaa paremman ennusteen, mikäli oletamme virheellisen olettaman olevan oikeassa. Itse asiassa uudet mallit antavat varmasti paremman ennusteen myös silloin, kun virheellinen perusolettama korjataan. Tämä malli on hyvin samantapainen kuin se, jota olin hahmotellut laskiessani kaksi vuotta sitten omat ennusteeni kehitykselle. En siis soveltanut tämäntapaista mallia ajanpuutteen vuoksi, mutta olisin näin tehnyt jos olisi ollut hommaan apuraha = enemmän aikaa. Ero tutkijaryhmän saavuttamaan tulokseen oli siinä, että en käyttänyt ryhmän ja YK:n käyttämää virheellistä perusolettamaa.
Virheellinen perusolettama on toisaalta ymmärrettävä. Mikäli sitä ei käytettäisi, yksikään tutkijaryhmä ei saisi tutkimukselleen rahoitusta. Tai jos saisi ja salaa käyttäisi oikeaa perusolettamaa, vaiettaisiin kuoliaaksi ja tieteellinen ura katkeaisi kuin kanan lento.
Virheolettama on seuraava: jokainen väestömalli lähtee siitä, että koulutustason - etenkin naisten koulutustason - noustessa syntyvyysluku laskee. Tämä on totaalisen virheellinen olettamus ja siitä on jo tilastolliset todisteet olemassa. Olettama pitää paikkansa länsimaisen kulttuurin piirissä, mutta heikommin aasialaisessa ja surkeasti afrikkalaisessa sekä islamilaisessa kulttuurissa. Tiivistettynä oikea olettama on seuraava: kehittyneissä kulttuureissa hankitaan elintasoa, jotta voitaisiin saada lapsia, kehittymättömissä kulttuureissa hankitaan lapsia, jotta voitaisiin saada elintasoa. Oikean olettaman käyttäminen taas on mahdotonta tieteellisessä tutkimuksessa, koska se on ajan virtausten vastainen.
Pelkästään tämä huomio tuhoaa totaalisesti mallinnuksen. Todellisuudessa kun asia on niin, että esimerkiksi mustan Afrikan väestönkasvu ei ole edes prosentuaalisesti laskussa, vaan pikemminkin nousussa (taulukot 5 ja 7). Mustan Afrikan väestönkasvu vuosina 1957-2017 oli keskimäärin 2,65 % vuodessa. Mutta jos tarkastellaan väestönkasvua tämän jakson loppuvaiheessa 2010-2017, se olikin 2,84 % vuodessa eli suurempi.
Eikä ongelma rajoitu tähän. Haittamaahanmuuton takia tämä maapallon kestokyvyn kannalta tuhoisa kulttuuri leviää sivistyneisiin maihin entistä voimallisemmin. Jos tarkastellaan maiden sisäistä väestönkasvua eri väestöryhmien mukaan (mitä tutkijaryhmä ei tehnyt), havaitaan mitä todella tapahtuu. Kahden vuoden takaisen kirjoitukseni loppuosasta pari esimerkkiä:
Ensinnäkin siirtolaisuus. Ruotsissa väestönkasvu vuosina 1957-2017 oli noin 2,8 miljoonaa. Oleellista on kuitenkin se, että vuonna 1957 lähes kaikki Ruotsin 7,4 miljoonaa asukasta olivat ruotsalaisia. Nyt Ruotsin väkiluku on 10,1 miljoonaa. Joista geneettisesti puoliveriset puolikkaina jne laskien on ruotsalaisia vähemmän kuin 7,4 miljoonaa. Ruotsalaiset eivät siis ole lisääntyneet kuluttamaan maapallon luonnonvaroja, vaan Ruotsin liikakulutuksesta vastaa liikaväestö.
Toiseksi väestöryhmien erot. Etelä-Afrikan väestöstä vuonna 1960 oli valkoisia 19,3 % ja mustia 68,3 %. Vuonna 2014 lukemat olivat 8,4 % ja 80,2 %. Absoluuttisesti musta väestö on kasvanut nelinkertaiseksi, kun valkoinen väestö vain 1,5-kertaiseksi.
Yksikään väestöennuste ei voi mennä oikein, ellei se huomioi väestöryhmien eroja. Eikä myöskään yksikään väestöennuste voi tätä poliittisen korrektiuden takia tehdä.
Biologiassa tunnetaan r/K -strategia. Tietyt populaatiot panostavat jälkeläisten määrään (r) ja toiset laatuun (K). Yleistäen sanoen r-strategiaa noudattavat eivät kasvata jälkikasvuaan, K-strategiaa noudattavat kasvattavat. Olosuhteiden ollessa elämälle siedettävät r-strategiaa noudattavan populaation osuus kasvaa aina nopeammin kuin K-strategiaa noudattavan populaation. Mikäli yhteiskunnan sosiaaliturvarakenne on perustettu K-strategian pohjalle, se tulee romahtamaan mikäli yhteiskuntaan tulee r-strategiaa noudattava populaatio, joka pystyy elämään K-strategiaa noudattavien kustannuksella. Asiaan sopivasti uutisoitiinkin juuri ex-koripallotähti Dennis Rodmanin isän kuolemasta. Tyypillä oli 16 eri naisen kanssa hankittuina 29 lasta, joista suurinta osaa hän ei luultavasti koskaan edes tavannut. Heistä yksi sattui olemaan iso koripallotähti (jota pidettiin myös NBA:n kahjoimpana heppuna ja se ei ole ihan vähän se). Mitä mahtoivat loput 28 olla? Mitään tietoa ei googlaamalla löydy, mistä voi tietysti heittää joitakin arvauksia.


2. Ympäristökatastrofi

Jemenissä (tuolloin vielä Pohjois- ja Etelä-Jemeniin jakautuneena) oli vuonna 1970 noin viisi miljoonaa asukasta. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin, siellä on noin 25 miljoonaa asukasta. Viisinkertaistuminen viidessäkymmenessä vuodessa. Ei siitä voi muuta seurata kuin sisällissota, kun soppaan heittää vielä islaminuskon ja muutenkin kehittymättömän sekä köyhän maan. Jemeniä sanotaan nykyhetken suurimmaksi humanitaariseksi kriisiksi. Miten se voisi sellainen olla, kun olosuhteet ovat selvästi niin hyvät, että väkiluku sen kuin kasvaa? Humanitaarisesta kriisistä voitaisiin puhua sitten, jos maan väkiluku olisi pudonnut viidesosaan eikä kasvanut viisinkertaiseksi.
Hillitön väestönkasvu on tuonut mukanaan tuhoisat ympäristöongelmat. Niistä pienimpiä ei ole se, mikä odottaa tapahtumistaan. Kapinallisten valtaama öljytankkeri on ruostunut Punaisen meren rannikolla jo viisi vuotta. On vain ajan kysymys, milloin sen sisältämät 150 000 tonnia raakaöljyä tekevät rumaa jälkeä Punaisella merellä.
Tässä kaikessa ei ole kysymys mistään muusta kuin kehitysmaiden hillittömästä väestönkasvusta, joka on aiheuttanut levottomuudet ja ympäristökatastrofin.


3. Sitä saa mitä tilaa

Lupaus: Suomeen tuodaan pakolaislapsia Kreikan leireiltä.
Todellisuus: Lähes kaikki tulijat ovat yli 14-vuotiaita poikia (ilmeisesti yli 90 prosenttia).
Totuus: Parta kasvaa lähes kaikilla, suurin osa on valehdellut ikänsä. (Ei todisteita, paitsi se että näin on toistaiseksi tapahtunut joka helvetin kerta aiemmin.)
Lyhyen tähtäimen seuraus: Meillä on taas liuta veronmaksajien rahoilla koko ikänsä elävää rupusakkia, josta yksi tai kaksi pärjää ja joita esitellään mediassa.
Pitkän tähtäimen seuraus: Kun tämä jatkuu, Suomesta tulee väestörakenteen muutoksen takia samanlainen kehitysmaa kuin tulijoiden lähtömaa.


4. Toistaiseksi menee hyvin

Suomen passi rankattiin maailman neljänneksi parhaiden luokkaan. Ykkösluokassa on yksin Japani, kakkosessa Singapore, kolmosessa Etelä-Korea ja Saksa. Neloskorissa Suomen seurana ovat Italia, Espanja ja Luxemburg. Näiden maiden passeilla pääsee 188 maahan ilman viisumia.
Toistaiseksi tilanne on hyvä. Tämän voi muuttaa vain kaksi asiaa: haittamaahanmuuton lisääminen tai vähentäminen.
Haittamaahanmuuton lisääminen heikentäisi Suomen passin asemaa siksi, että terrorismiuhka kasvaisi.
Haittamaahanmuuton vähentäminen heikentäisi Suomen passin asemaa siksi, että tällä hetkellä Suomen passin valitettavasti saaneilla ei valitettavasti ole mitään syytä jäädä johonkin toiseen maahan, koska ilmainen elatus on Suomessa paremmalla tasolla kuin missään muualla. Niinpä haittamaahanmuuttajakin voi Suomen passilla matkustaa vapaasti, koska ei ole pelkoa että hän jäisi muualle huonompien lihapatojen ääreen.


5. Kohti kehitysmaata

Poliisille hatunnosto siitä, että puuttuu kerjäläisten toimintaan. Ravintolassa heppu erehtyi kerjäämään poliiseilta, jolloin tie veikin kamarille. Siellä selvisi, että kerjääminen ei ollut riittänyt vaan edellisenä päivänä hän oli pakottanut alaikäisen nostamaan tililtä rahaa.
Tämä on varmaan sitä, mitä pidetään "kansainvälisenä pöhinänä".


6. Sana on vapaa

Ilahduttava uutinen: voi sanoa vapaasti mitä haluaa, koska tutkinta tehdään kuitenkin siitä mitä haluttiin sanotuksi. Reichsamtsanwalt Raija Toiviainen alkoi jo viritellä sähköaitaa määrätessään poliisia tekemään esihutkintaa Päivi Räsäsestä. Räsänen kun oli televisiossa sanonut: "Homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen psykopatologinen häiriö" ja "Homoseksuaalisuudessa on kyse perversioista." Paitsi ettei ollut. Mutta toisaalta, elämmehän uudessa normaalissa jossa tärkeää ei ole se, mitä sanoi, vaan mitä sinun haluttiin sanoneen. Sananvapaudellehan tämä on plussaa, koska voi tosiaan sanoa mitä haluaa. Tutkinta tehdään joka tapauksessa jostakin asiasta ja jos asia sattuu olemaan sama mitä on sanonut, yhteys on sattumanvarainen eikä sillä ole mitään tekemistä todellisten henkilöiden kanssa. Eikä ainakaan logiikan tai oikeudenmukaisuuden.


7. Ugh! Olen puhunut!

Aikoinaan USA:n intiaanit - vai mitä hiton alkuperäisamerikkalaisia ne nykyään mahtavat ollakaan - elelivät tiipiissään kehitysmaalaista elämää. Sitten tulivat eurooppalaiset ja toivat elintason. Myös Oklahomaan, joka oli alkujaan annettu reservaatiksi. Nyt onkin sitten aika vaatia takaisin. USA:n sekavan tapaoikeuslainsäädännön takia oikeuden päätöksestä seurasi, että noin puolet osavaltiosta joutuikin takaisin reservaatiksi. Vuonna 1997 inkkari Jimcy McGirt tuomittiin elinikäiseen vankeuteen törkeästä lapsen raiskauksesta. Nyt huomattiinkin, että tuomio oli annettu Oklahoman osavaltion lain mukaisesti, kun se olisi pitänyt antaa reservaatin lain mukaisesti. Äänin 5-4 Yhdysvaltain korkein oikeus totesi tuomion laittomaksi. Tämän seurauksena puolet osavaltiosta päätyi virallisesti reservaatiksi. Äärimmillään tämä tarkoittaa sitä, että koko alueella oleva omaisuus, mukaanlukien lähes puolen miljoonan asukkaan Tulsa, pitää luovuttaa intiaaneille.
Realismia toki on, ettei tästä mitään seuraa. Mutta tämä on selvä oire siitä, mitä tuleman pitää. Ensin länsimaalaiset rakentavat sivilisaation ja sitten se pitää korvauksetta luovuttaa muille.


8. Käärmettä pyssyyn

Jokainen mediaa seurannut on huomannut, kuinka homoliittojen tultua laillisiksi on alkanut odotettu kampanja moniavioisuuden puolesta. Ei toki tällä nimellä. Eihän vielä 1970- ja 1980-luvuillakaan puhuttu homoliitoista mitään, tarkoituksena oli vain saada hyväksyntä homosuhteille. Samalla tavalla on nyt kaltevan pinnan strategialla alettu vyöryttää "polyamoriaa". Aivan kuten kaikki täysijärkiset eli suhteellisen harvat osasivat jo kymmenen vuotta sitten ennustaa. Nyt mediassa näkyy jatkuvati juttuja "avoimista suhteista" ja "polyamoriasta".
Todellisuus on kuitenkin toista, ja nyt sekin on julkistettu. Nykyään trendi on uskollisuus. Entistä harvempi hyväksyy puolisonsa sivusuhteen. Etenkin nuorten keskuudessa konservatiivisuus näkyy voimistuneen. Tämä on tietysti erittäin ilahduttava uutinen yhteiskunnallisen vakauden kannalta. Sitten kun sen saisi vielä paremmin näkyviin mediassa, mutta kun tilanne on edelleen se että koira puree miestä ei ole uutinen, mutta mies puree koiraa on.


9. Odotettu uutinen

Tosin kymmeniä vuosia myöhässä. Jos otsikko sanoo: Hannele Laurin auton jarrut pettivät, niin mielleyhtymä syntyy kyllä alta aikayksikön:

Onneksi sentään tasauspyörästö ei pettänyt:



10. Rikkaat kyykkyyn

Ylipalkattu autonkuljettaja Lewis Hamilton toivoo tällä kertaa kaikkien kuskien polvistuvan ennen seuraavaa jonossa-ajelun MM-osakisaa. Viimeksihän kuusi kuskia osoitti merkkejä aivojen käytöstä. Hamiltonin pitäisi miettiä, että kenen pitäisi polvistua ja miksi. Ei häpeästä, vaan kiitollisuudesta. Ei Hamilton miljoonia tienaisi ammatissaan, ellei valkoinen mies olisi keksinyt autoa, suunnitellut ja rakentanut kilparatoja sekä luonut vaurauden, jolla viihdeteollisuus on enemmänkin kuin enintään naapurikylän savimajoihin kuuluvaa rummunpäristelyä.


11. Nimi vaihtoon

NFL-seura Washington Redskins sitten taipui hulluuden edessä muuttamaan 88 vuotta vanhan kunniakkaan nimensä ja logonsa. Uusi nimi ei vielä ole tiedossa, mutta seuran omistaja Dan Snyder on juutalainen ja esitin jo edellisen nimenmuutoskampanjan aikaan seitsemän vuotta sitten, että seuran nimeksi sopisi Washington Foreskins. Siitä vain sitten uutta logoa piirtämään.
Toisaalta eihän nimenmuutos ole mitään uutta Washingtonissa. Paikkakunnan NBA-seura oli Washington Bullets, mutta nimen katsottiin viittaavan liikaa rikollisuuteen ja niinpä vuonna 1997 nimi muutettiin. Irvileuat esittivät, että nimestä vain poistettaisiin rikollisuuteen viittaava osa , jolloin jäljellä jäisi pelkkä Bullets. Ovathan Washingtonin rikostilastot pahimmasta päästä koko USA:ssa - kaupungin väestöstä kun yli puolet on mustia. Nimeksi tuli kuitenkin Washington Wizards. Mikä sekään ei mennyt kovin hyvin putkeen, sillä Grand Wizard on Ku-Klux-Klanin johtajan arvonimi.
Mutta eipähän Washingon Redskins todellakaan ole ensimmäinen noitavainojen uhri. Mccarthyismin kommunismivainojen aikana 1950-luvulla perinteikäs baseballjoukkue Cincinnati Reds joutui vaihtamaan nimensä Cincinnati Redlegsiksi. Hulluuden mentyä ohi McCarthyn kuoltua nimi vaihdettiin takaisin, eli Washington Redskinsillä on vielä toivoa.


12. Instant replay

Samuli Samuelsson pyyhkäsi satasella 10,29 ja otti yhteyttä potentiaaliseen sponsoriin. Sponsori kysyi ensimmäisenä Instagram-seuraajien määrää. Vastaus oli 2500. Sori, pitää olla vähintään kymppitonni rikki ja sitten puhutaan asiasta. Samuelsson on varsin asiallinen mies ja jalat maassa muuten paitsi juoksuradalla. Hän totesi että kokee vieraaksi julkisuuspelin ja haluaa suoritusten puhuvan puolestaan. Mikä nykyaikana ei toimi, sillä urheilijan julkisuusarvoa ei mitata senttimetreinä tai sekunteina, vaan instagrammoina.
Periaatteessa hän on oikeassa, mutta käytännössä homma toimii nykyään toisin kuin 90-luvulla. Palaveerasin tuossa jokin aika sitten erään nousevan yleisurheilulupauksen valmentaja/managerin kanssa. Suunnitelmat on tehty ja julkisuuskuvan luominen on tasan yhtä tärkeä palikka kohti maailman huippua varten kuin itse harjoitusohjelma. Kun alkaa tulosta tulla, strategia sen hyödyntämiseksi on syytä olla valmiina ja tässä tapauksessa onkin.
Paras esimerkki tästä on Annimari Korte, jonka touhuja seuratessa olen nauranut moneen kertaan vahingonilosta. Entisenä urheilutoimittajana Korte osaa pyörittää mediaa aivan halunsa mukaan. Näkyvyyttä on tullut ja sponsoreita riittää. Ovat toki tuloksetkin sen arvoisia, että julkisuuden määrä on täysin ansaittu. Ero on vain siinä, että muut yleisurheilijat eivät ole saaneet vastaavasti ansionsa verran julkisuutta, mutta se ei ole millään tavoin Kortteen vika. Päinvastoin, hänen mediajulkisuutensa on pisaroinut muillekin.
Vaan tarinalla taitaa olla onnellinen loppu. Kiitos Samuelssonin ulostulon, yleisurheiluväki taisi liittyä joukolla Instagramiin. Parissa päivässä seuraajamäärä noin kymmenkertaistui. Nyt luulisi sponsoreiden kiinnostuvan.


13. Kehnot palkinnot

Orimattilassa repäistään tänään oikein kunnon palkinnolla. Jos kisassa syntyy uusi SE (sitä jahtaavat Kristian Pulli pituudessa ja Kristiina Mäkelä kolmiloikassa), palkintona on paitsi nelinumeroinen summa rahaa, myös auto käyttöön viikoksi. Auton laadussa on tosin parannettavaa. Ensinnäkin kyseessä on käytetty auto vuosimallia 2001 ja toiseksi se on muutenkin tarkoitettu sellaisille köyhille, joilla ei ole varaa hankkia autoon takapenkkiä tai kunnollista kattoa. Sitä paitsi olen minäkin omistanut punaisen F-kirjaimella alkavan italialaisen auton, jossa oli ahtaat sisätilat sekä vaikeuksia pysyä moottoritiellä sadankahdenkympin nopeudessa enkä voi kokemusta kehua.


Loppukevennys: Tyhjentävä lausunto

Lahden Motonet-GP:ssä Samuli Samuelsson voitti satasen kohtuullisen hyvällä ajalla vastatuulesta huolimatta. Niinpä toimittaja kysyikin ensimmäisenä, "Vastatuuli huomioiden, kuinka tyytyväinen olet aikaan?" Kiitos Ylen editointivirheen, vastaus oli yllättävyydessään sellainen että sananmukaisesti kieriskelin naurusta lattialla minuuttitolkulla (linkissä video on asetettu alkamaan muutama sekunti ennen oikeaa kohtaa, mutta pitää painaa PLAY).

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

McCarthy hullu vai etuajassa?

QroquiusKad kirjoitti...

Olivatkos nuo Samuelssonin kaksi ensimmäistä repliikkiä jotain Star Warsin avaruuskieltä?

Anonyymi kirjoitti...

Väestön väheneminen näyttää kiihtyneen länsi- ja itämaiden kantaväestön kansanosassa viime vuosina. Miten se nyt sanois että perheenlisäys ei trendaa eikä ole elämän ykkösprioriteettiä. Muutos näkyy Suomessa voimakkaasti. Voimakkaimmin Eteläkoreassa. Mielenkiinnolla olen seurannut Eteläkorean vitaalia statistiikkaa. Monta vuotta on jatkunut syntyvyyden lasku. Tänä vuonna pudotus ei näytä loivenevan vaan päinvastoin 10% lähentelevää pudotusta edellisvuoteen. Luonnollinen väestönkasvu nopeasti painuukin tänä vuonna pakkasen puolelle. Hedelmällisyys on jo reilusti alle yhden. Kansakunnan puoliintumisaika on reilusti alle sukupolven. Japanin loivempi lasku näyttää kääntyneen jyrkempään. Myös Kiinan syntyvyys näyttää taittuvan nopeammin laskuun.


Päinvastaista trendiä edustaa Esimerkiksi Pakistan jonka väkiluku pomppasi 2017 västönlaskennassa useilla miljoonilla ylöspäin. Mainittavaa on Egypti , jossa arabikevät käänti syntyvyyden nousuun. Ja Iran ja Turkki joilla ohjelmassa on vaihteeksi väestönlisäys taistelussa Lähi-idän herruudesta. Nähtäväksi jää, onnistuuko se lisäys.

Jaska Brown kirjoitti...

Nimetön 1: Voinee arvella että kyllä molempiin.

Qroquius Kad: Siltä tuo kuulosti ja kyllä tuli täysin puun takaa.

Nimetön 2: Tämä on sotaa. Ja sodankäynnissä tehdään perinteisesti aina se virhe, että oletetaan uuden sodan ratkeavan edellisen strategialla. Edellisen sodan voittostrategia oli suuret pataljoonat. Tässä sodassa, sitten kun se oikeasti alkaa, suuret pataljoonat eivät ratkaise. Ja kuten aina historiassa, viite tulevan sodan voittostrategiassa on saatu jo edellisen sodan lopussa. Tällä kertaa se on teknologia, kunhan sitä halutaan käyttää. Ja kyllä halutaan siinä vaiheessa kun nähdään, että maapallo ei pysty elättämään liikaväestöä. Esimerkiksi Turkin väkiluku oli viime sodan loppuessa 1945 noin 18 miljoonaa. Nyt se on viisinkertainen. Ynnä ne turkkilaiset, jotka ovat muuttaneet maasta pois. Afrikan maissa väkiluku on samassa ajassa keskimäärin kymmenkertaistunut.
Tästä tulee vielä mielenkiintoista.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta väestöennustejutustasi tuli mieleeni:

Joskus aikoinaan löysin ja lainasin kirjastosta Charles Galton Darwinin (tunnetumman Charles Darwinin jälkeläisen) suomennetun teoksen "Seuraavat miljoona vuotta" ("The Next Million Years"). Siinä hän yritti tehdä päätelmiä ihmiskunnan tulevaisuudesta jopa miljoonan vuoden tähtäimellä. Ja hän päätyi siihen pessimistiseen johtopäätökseen, että ellei ydinsota tai muu suurkatastrofi tuhoa koko ihmiskuntaa, niin pitkällä aikavälillä Malthus oli sittenkin oikeassa: ihmiskunnan suurimpana huolenaiheena on tulevaisuudessakin oleva nälkäinen liikaväestö. Ei välttämättä koko aikaa, sillä joskus väestö saattaa jonkin aikaa vähentyäkin, mutta sellainen tilanne on epävakaa ja sellaiset tapaukset tulevat väistämättä jäämään satunnaisiksi poikkeuksiksi. Onnellisiakin kausia saattaa tulla, mutta ne jäävät lyhytaikaisiksi. Menneisyydessäkin sellaiset ovat yleensä tulleet jonkin aikaa suurten katastrofien jälkeen, kun väestö on vähentynyt sen verran, ettei nälänhätä uhkaa, ja eloon jääneet ovat ehtineet toipua järkytyksestä; esimerkiksi renessanssi alkoi jonkin aikaa mustan surman jälkeen.

Edes nykyiset tai tulevatkaan syntyvyyden säännöstelykeinot eivät pidemmän päälle auta, sillä vähitellen ne vain saavat aikaan uudenlaista luonnonvalintaa.
Oletetaan vaikkapa, että syntyvyys koko väestössä olisi niin pieni, että pariskunnilla keskimäärin olisi vain 1,5 lasta. Siinä tapauksessa väestö pidemmällä aikavälillä vähenee. Mutta jos kuitenkin on olemassa vaikkapa pienikin vähemmistö, jossa keskimääräinen lapsiluku onkin vaikkapa 2,5 tai 3, ja jossa tämä suurempi syntyvyys säilyy samoissa suvuissa sukupolvesta toiseen, niin vähitellen tämän vähemmistön osuus väestöstä kasvaa ja lopulta se tulee enemmistöksi, ja sitten väestö kääntyy jälleen kasvuun. Ja lopulta jäljellä on ainoastaan sen entisen vähemmistön jälkeläisiä, mutta heitä onkin paljon. Tosin siihen voi kestää vielä muutama vuosisata, mutta se on vielä kovin pieni osa kirjoittajan ajattelemasta miljoonan vuoden aikavälistä.
Tuo vähemmistö voi olla jokin uskonnollinen ryhmä, joka ei hyväksy ehkäisyä, Suomessa esimerkiksi lestadiolaiset tai maahan muuttaneet muslimit. Mutta yhtä hyvin, ja tämä lienee pidemmällä aikavälillä oleellisempaakin, kyseessä saattaa olla joukko ihmisiä, joilla on suorastaan geneettisistä syistä perinnöllinen, kiihkeä halu saada paljon lapsia. Ei välttämättä voimakas sukupuolivietti – ehkäisykeinot yhdessä keinohedelmöityksen kanssahan voivat johtaa siihen, että yhteys seksin ja suvunjatkamisen välillä katkeaa kutakuinkin kokonaan – vaan nimenomaan halu saada suuri joukko lapsia.

Lyhyt tiivistelmä kirjoittajan päätelmistä löytyy myös täältä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Galton_Darwin

Anonyymi kirjoitti...

Oikaisu edelliseen: sen kirjan suomennoksen nimi on Tuleva maailma.

Jaska Brown kirjoitti...

Jep, Galtonin ajatukset ovat tuttuja. Yhteisössä olevan, lisääntymiseltään poikkeavan sisäryhmän (r-strategiaa noudattavan) osuus kasvaa erittäin nopeasti. Tässä ei kuitenkaan, etenkään lestadiolaisten kohdalla, voi noudattaa suoraa eksponentiaalista mallia. Osa lestadiolaisista maallistuu ja alkaa noudattaa valtaväestön linjaa. Mutta pitkällä tähtäimellä tämäkin on merkityksetöntä, koska sisäryhmä "syöttää" jatkuvasti ylijäämäväestönsä valtaväestön sisään.
Tämä ilmiö on vaikeammin havaittavissa silloin, kun sisäryhmä on etnisesti samanlainen kuin valtaväestö. Mutta jos se on etnisesti erilainen, niin silloin merkitys on helposti nähtävissä. Esimerkiksi musta väestö lisääntyy kaikkialla voimakkaammin kuin valkoinen.

Anonyymi kirjoitti...

"Washingtonin rikostilastot pahimmasta päästä koko USA:ssa - kaupungin väestöstä kun yli puolet on mustia" - jaa luulin Jaskan viittaavan capitolkukkulaan ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoititte: "Jep, Galtonin ajatukset ovat tuttuja."

Galtonin?

Mahdollisen väärinkäsityksen varalta:
Sen kirjan (The Next Million Years, suomennettuna Tuleva maailma) tekijä, jota tarkoitin, ei ollut tutkimusmatkailijana, antropologina ja tilastotieteilijänä tunnettu Francis Galton (1822–1911), Charles Darwinin serkku, jota nimellä Galton kaiketi tavallisesti tarkoitetaan, vaan Charles Galton Darwin (1887–1962), suvun kuuluisimman henkilön, Charles Darwinin (1809–1882) pojanpoika. Hän oli varsinaisesti fyysikko, mutta pohti varsinkin eläkkeelle siirryttyään myös väestönkasvun ja demografian kysymyksiä ja kirjoitti aiheesta tuon kirjankin.

Jaska Brown kirjoitti...

jpt: Pisara meressä, muutama tuhat poliitikkoa ei ehdi tehdä kuin murto-osan siitä rikosmäärästä mihin miljoona neekeriä ennättää.

Nimetön: Tarkoitin ihan oikeaa henkilöä eli Charles Galton Darwinia. Kirjoitusvirhe tuli kiireessä. En ole mainittua kirjaa lukenut, mutta törmännyt kyllä synopsikseen.

QroquiusKad kirjoitti...

Galtonista tulee mieleen erittäin pitkän aasinsillan (mikäli kantaa perillekään) kautta melkein-sukunimikaima John Glanton:

https://en.wikipedia.org/wiki/John_Joel_Glanton

Mainittu kansalainen alkoi operoida tietyn kansanryhmän keskuudessa oman yhteisönsä virallisen normin mukaisesti, laajentaen sen käsitettä pikapuoliin yhteisönorminsa omavaltaisesti ylittäen alati laajemmaksi.
Motiivinaankin siihen hänellä oli hankkia henkilökohtaista hyötyä oman yhteisönsä sinänsä virallisesta, joskin eettisesti ehkäpä aavistuksen verran arveluttavasta normista.

Sitä en osaa sanoa, ryhtyikö hän laajentamaan sisäryhmää ulkoryhmäksi, vai onko tapaus sittenkin vain off-topic. Ahneella oli joka tapauksessa omanlainen loppunsa.