Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 14. heinäkuuta 2018

Uusinta: Se on ilmoja pidellyt

Lukijalle: Suomen kesäsäitä ihmetellessä voi muistella, että muualla on toisin:

Loppusyksystä (Huomautus 14.4.2018: koski siis loppusyksyä 2013)sitä tuumaili, että olipas kiva kun tuli lunta noin paljon, pääsi jo hiihtämään ja taitaa olla pitkä kausi tulossa. Ja katin kontit. Jopa Huitsinnevada joutui antautumaan loppuvuoden lämpöaallolle viikkojen torjuntataistelun jälkeen. Lunta oli vain puolisen metriä ja sekin vaakasuoraan mitaten. Räystään alla siinä, mihin oli suvainnut katolta romahtaa. Joulu ei tuntunut joululta. Milläs vietät perinteistä suomalaista joulua ja ajat vaimon sekä lapset kirveen kanssa lumihankeen, kun ei ole lumihankea?

Toisaalta jos tuntuu siltä, että ilmat menevät niin kehnoiksi etteivät kelpaa edes puheenaiheeksi, voi tuumia joskos sitä pakkaisi kimpsunsa ja lähtisi maailmalle etsimään erilaista säätä. Pallolta löytyy paikkoja, joissa saisi elää äärimmäisissä sääolosuhteissa.

10. Oymjakjon
Vajaan viidensadan asukkaan kylä Kolymassa Itä-Siperiassa on keskilämpötilaltaan maailman kylmin asuttu paikka. Vuoden keskilämpötila on -16 astetta. Sen läheisyydessä on parhaimmillaan 6.2.1933 mitattu -67,7 astetta. Epävirallisesti on mitattu jopa yli 70 asteen lukemia. Tammikuun normaali keskilämpötila on -50 astetta. Vastapainoksi kesät ovat lämpimiä ja paikkakunnan lämpöennätys +34,6 astetta mitattiin kesällä 2010.

9. Death Valley
Saunomiskuluissa säästääkseen voi muuttaa kesäkuukausiksi Death Valleyhin Kaliforniaan. Siellä mitattiin 10.7.1913 maapallon virallinen lämpöennätys +57 astetta. Heinäkuun keskimääräinen korkein lämpötila on +46,9 astetta. Vuonna 2012 eräänä yönäkin alin lämpötila oli +42 astetta. Toisaalta talvella on viileähköä, tammikuun keskilämpötila on toisella puolella laaksoa +4,4 ja toisella puolella +11,4 astetta. Kylmyysennätys on -9 astetta. Rauhallistakin seudulla on, sitä asustaa vain parisataa timbisha-intiaania.

8. Dallol
Mikäli Death Valleyn kylmät talvet saivat hytisemään, voi muuttaa Etiopian Dalloliin. Huippuarvot eivät yllä samoihin lukemiin (ennätys vaatimaton +47 astetta), mutta sen vastapainoksi lämpöä riittää ympäri vuoden. Ennätyskylmyys on +23 astetta ja vuoden keskilämpötila +35 astetta, maailman lämpimin asuttu paikka. Miinuspuolena huonot kulkuyhteydet – lähimmälle tielle on kymmeniä kilometrejä. Jos paikkakunnalle tie rakennettaisiin, asukkaat ymmärtäisivät luultavasti lähteä pois.

7. Iso-Britannia
Jos meteorologi on masokisti, hän muuttaa Lontooseen. Britannian ilmasto kuuluu maailman arvaamattomimpiin. Kyseessä on maailman ainoa maa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloon lähtiessään kävellen lähikauppaan. Maan ilmasto on vaikea ennustettava, koska saari sijaitsee paikassa, jossa kohtaavat Pohjois-Atlantilta tulevat hyytävät myrskyt ja etelästä tulevat lämpimät ilmavirtaukset. Näiden kahden taistelutantereeksi joutuneessa Britanniassa säätyypin vaihtelu on kilometreistä ja tunneista kiinni. Siitä huolimatta paikallinen ilmatieteen laitos julkaisee jopa 30 päivän ennustetta. Ilmeisesti ennuste ensi viikon lottoriviksi oli jo tehty, kun oli sitten aikaa yrittää jotain vielä vaikeampaa.

6. Lloró
Kolumbialainen pikkukaupunki on maailman sateisin paikkakunta. Johan sen kuulee nimestäkin. Vuodessa siellä sataa keskimäärin 12717 millimetriä. Tosin läheisessä pikkukylässä Lopez del Micayssa on mitattu keskiarvoksi 12892 millimetriä. Näiden kova haastaja on Mawsynram Intiassa, jonka keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 11872 millimetriä. Liikaa joka tapauksessa, ainakin jos vertaa vaikka Helsinkiin, joka 655 millimetrillään on sentään Suomen sateisimpia paikkoja muiden riesojensa lisäksi. Tosin Turussa tulee 723 millimetriä, mikä onkin turkulaisille ihan oikein. Muuttaisivat Naantaliin nauttimaan auringosta.

5. Arica
Jos inhoaa sadetta, ei tarvitse mennä kovin paljon sateisinta paikkakuntaa etelämmäs. Chilen pohjoisin kaupunki Arica on meren rannalla, mutta paikkakunnan lentokentällä sataa keskimäärin 0,76 millimetriä vuodessa. Itse kaupungissa sademäärä on sitten kaksinkertainen. Mistä hitosta lähes kaksisataatuhatta asukasta mahtaa saada vetensä? Läheisessä Atacaman autiomaassa on sääasemia, joilla ei ole toistaiseksi koskaan havaittu sadetta.

4. Mount Waialeale
Kaikkein sateisimmilla paikkakunnilla on sentään joitakin kuivia päiviä, mutta jos haluaa lomalleen sadevarmuutta, kannattaa matkustaa Havaijille Kauain saarelle ja kavuta Waialeale-vuorelle. Siellä sataa keskimäärin 360 päivänä vuodessa.

3. Verhojansk
Jos pitää vaihtelusta, kannattaa muuttaa Verhojanskiin Itä-Siperiaan. Paikkakunta pitää hallussaan ennätystä maksimi- ja minimilämpötilojen erotuksessa. Virallinen kylmyysennätys on -67,8 astetta, kahdesti vuonna 1885 ja kerran 1892. Vuonna 1885 mitattiin kolmesti -69,8, mutta tämä tulos on epävarma. Lämpöennätys on +37,3 astetta, mitattu 25.7.1988. Lämpötilaeroa löytyy siis pitkälti toistasataa astetta. Eivätkä kyseessä ole mitkään poikkeukset, tammikuun keskimääräinen lämpötila on -45,3 astetta ja heinäkuun +16,5 astetta. Tosin paikkakunnalla on haittapuolensa; talvella 2012 400 suden lauma terrorisoi ja piiritti tuhannen asukkaan Verhojanskia tappaen yli kolmesataa hevosta ja 16 000 poroa.

2. Nauru
Kyllästynyt jatkuviin lämpötilan muutoksiin? Muuta Naurulle! Jokaisen kuukauden keskimääräinen alin lämpötila on +25 astetta. Keskimääräisessä ylimmässä lämpötilassa on valitettavasti hieman hajontaa, lämpimintä on loka-joulukuussa, keskimäärin +31 astetta. Muiden kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila on +30 astetta. Normaali vuotuinen lämpötilavaihtelu on siis 5-6 astetta. Kuivin kuukausi kesäkuu, 110 mm, märimpiä joulu-tammikuu, 280 mm. Matalin saarella koskaan mitattu lämpötila on +20 astetta, korkein +37 astetta. Erotus 17 astetta saattaa sekin olla ennätys alallaan. Miinuspuolena se, että saaresta 80 % on fosfaatin louhinnan takia elinkelvotonta. Samoin se, että mistäs pirusta sitä löytää jutun aihetta tuntemattoman kanssa, kun säät on parilla lauseella käsitelty?

1. Vostok
Vuonna 1957 Neuvostoliitto perusti tutkimusaseman Antarktiksen ylängölle. Jos Siperia opettaa, niin Vostok tukiopettaa. Etelänapa on miellyttävä kesälomakohde verrattuna Vostokiin. Vostok sijaitsee hieman keskemmällä Antarktista ja sen korkeus merenpinnasta on peräti 3488 metriä. Säätilaa voi kuvata kolmella adjektiivilla: hyinen, myrskyinen ja kuiva. Sadetta asemalla saadaan tuskin lainkaan, ainoastaan ”kesäkuukausina” pudottaa sen verran lumihiutaleita, että vuotuinen sademäärä yltää keskimäärin 2,6 millimetriin. Keskimääräinen tuulen nopeus on 5 m/s, usein ylletään lukemaan yli 20 m/s. Korkea ilmanala yhdistettynä kuivuuteen aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja ruokahaluttomuutta. Vuoden keskilämpötila on -55,2 astetta (Etelänavalla reilut viitisen astetta enemmän). Aseman kaikkien aikojen lämpöennätys on mitattu 11.1.2002, -12,2 astetta (Etelänavan ennätys aavistusta kylmempi, -12,3 astetta). Luonnollisesti Vostokilla on mitattu maapallon virallinen kylmyysennätys, -89,2 astetta 21.7.1983 (Etelänavan ennätys -82,8 astetta). Kylmin kuukausi koskaan oli elokuu 1987, jolloin keskilämpötila oli -75,4 astetta. Lämpimin kuukausi on joulukuu, keskilämpötila -31,9 astetta (Etelänavalla -29,3 astetta).
Vostokilla ei ymmärrettävistä syistä asu kukaan vakituisesti, mutta asema on pysyvästi miehitetty. Kesäkuukausina väkeä on noin 25 ja talvella suunnilleen puolet tästä. Perustamisensa jälkeen asema on ollut suljettuna vain yhden talven ajan, vuonna 1994.

8 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Arican vesi tulee tuon mukaan Lluta-joesta, mutta laadussa on toivomisen varaa:

http://www.ipsnews.net/2007/08/chile-arica-residents-tired-of-lsquoundrinkablersquo-tapwater/

Miltähän tuollainen -60 asteen pakkanen tuntuisi? Death Valleyhyn perustettavan saunan löylyt saattaisivat tuntua kuivemmanpuoleisilta, mutta kaipa sen kestäisi ajatellessaan miten helpolla se on toteutettavissa:
pannaan vain pystyyn aaltopeltikoppi, jonka sisälle lauteet. Niillä istuen sitten heitetään löylyä seinään.

Lämpötilan vähäisestä vaihtelusta mainittiin Nauru, mutta eikö Islantikin ole ilmaston puolesta vähän tuon kaltainen, joskin vilpeämpi? Siellä kun ymmärtääkseni lämpötila on ympäri vuoden jossain +10 asteen tienoilla, jossa ainakin itse viihtyisin paremmin.

DuPont kirjoitti...

Vaihtelu on kivempaa. Minunkin asunnossani on nyt 30 celsiusta lämmintä, ei tätä voi viilentää kuin huudattamalla tuota tuuletinta.

Onneksi talvella tulee viileää, kun seinistä vetää...
Keskimäärin kiva olla.

Kyllä kai sellainen kalifornialainen/välimeren pohjoispuolinen ilmasto useimpia ihmisiä miellyttää. Joskus saa olla paskaa säätä, mutta enimmäkseen varsin miellyttävää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Aika holotnaa on tuolla syvässä etelässäkin. Muistan juuri jostain lukeneeni, että liki 100 astetta miinusta oli mitattu, KVG:sta löysin vain vanhaa faktaa https://ilmastotieto.wordpress.com/2013/12/12/maapallon-uusi-kylmyysennatys-932-astetta/
Sinne voisi perustaa niitä afrikan kuumaa ilmapiiriä pakoon lähteviä migriantteja varten iglukyliä kotoutumiskeskuksiksi.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Jos on tyyntä, ainakaan nelosella alkava pakkaslukema ei tunnu juuri sen kummemmalta kuin kakkosella alkava. Mutta pienikin tuulenvire niin auts.
Peltikoppisaunassa olisi ideaa. Vaan Death Valleyn sauna vaatisi kyllä jääkylmää vettä täynnä olevan paljun viereensä.
Islannin lämpötiloissa on sentään vähän enemmän vaihtelua kuin Naurun ja ennen muuta siellä sää on arvaamaton.

DuPont: Hassua kyllä, tuulettimen käyttö itse asiassa kohottaa asunnon lämpötilaa olettaen että ulkona on yhtä lämmintä tai lämpimämpää. Viilentävä vaikutus on esimerkki siitä että ihmisen iho on harvinaisen paska lämpömittari - se reagoi muutokseen. Jos ilma seisoo, ihon lähelle tulee lämmin ilmakerros, kun taas tuuletin pistää ilman liikkeelle jolloin se tuntuu viileämmältä. Mutta asunnossa ilma keskimäärin lämpenee tuulettimen käyttämän energian takia.

Veijo Hoikka: Ns. minimilämpömittarilla on päästy reilusti yli 90 pakkasasteen, mutta niitä ei hyväksytä virallisiksi ennätyksiksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaska totesi:

” Jos on tyyntä, ainakaan nelosella alkava pakkaslukema ei tunnu juuri sen kummemmalta kuin kakkosella alkava. Mutta pienikin tuulenvire niin auts.”

Totta. Siihen kun lisätään kosteus, mitä rannikkoseuduilla on niin saadaan vielä hyytävämpi kylmä. Olen myös ollut sisämaassa neljänkymmenen asteen pakkasessa mutta se ei ole purrut niin pahasti kuin Helsingin 25 asteen pakkanen. Mikähän lienee maailman hyytävin paikka asteikolla pakkanen / tuuli / kosteus? Olisko joku Antarktiksen rannikko? Tai Venäjän tahi Kanadan pohjoisrannikko?

Timo Koo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Timo Koo kirjoitti...

Tuuletin edistää hieksi kutsumamme nesteen haihtumista iholtamme -> kroppa viilenee paremmin kuin ilman tuuletinta.

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: Jaa-a, paha sanoa. Veikkaisin kuitenkin Antarktiksen sisämaata siksi, että rannikolla ei koskaan ole aivan hyytävän kylmää ja käsittääkseni tuulet käyvät enempi rannikon suuntaisesti merellä.

Timo Koo: Juuri näin.