Mokomakin hikimaja

Olen joutunut useaan kertaan hakemaan tietoa, jota ei ole saatavilla millään enemmän tai vähemmän sujuvasti lukemistani kielistä. Joskus tietoa löytyy sitten semmoisella kielellä, jota ei osaa. Mikäli kyseessä on vaikka tanska, hollanti tai portugali, niiden kanssa tulee kyllä toimeen lähisukuisten kielten ansiosta. Esimerkiksi hindin tai navajon kanssa joutuu sitten turvautumaan Google-kääntäjään, usein jo sivistyneelle ihmiselle harakanvarpailta näyttävän kirjoitusjärjestelmän takia.

Eniten olen joutunut tekemisiin japanin kielen kanssa. Kun tietokone tekee sanakäännöksen, pääsee asiasta jyvälle ja saa joskus tietoonsa jopa haluamansa yksityiskohdat. Toisaalta jälki on joskus absurdia. Esimerkiksi japanilaisesta moukarinheiton maailmanmestari Koji Murofushista kertova japaninkielinen Wikipedia-artikkeli sisältää tietoa rutkasti enemmän kuin millään muulla kielellä, mutta välillä käännös muuttuu ... niin no, lukekaa itse:
100m yksikköä 10 sekuntia, seisoo pituushyppy on yli 360cm ja jumalainen voima ja nopeus lentää. Kuljetuskoneistoa 327cm, 30m pituushyppy pysyvän lukion toisen vuoden opiskelija, kun mittaus fyysistä kuntoa vuonna 79 sekunnissa jo on kirjattu 3, 10m10 kolmiloikka Standing, seisoo viiden vaiheen rekyyliä 17m06.

Suomalaisena tietysti alkoi kiinnostaa, että mitä hittoa japaninkielinen Wikipedia kertoo kuuluisista suomalaisista ja Suomelle tärkeistä asioista. Ei muuta kuin Google-kääntäjä sauhuamaan ja jälki oli rumaa. Ensinnäkin japanin kielessä ei tietenkään ole vastineita kaikille länsimaisen aakkoston kirjaimille, toiseksi kääntäjä tunnistaa japaninkieliset merkit joksikin muuksi sanaksi. Jos katsoo luetteloa tunnetuista suomalaisista, siinä esiintyvät suomalaisnimet ovat aika erikoisia. Listalla on esimerkiksi Kristillinen terrorismi Pitokamaki. Kun hetken aikaa makustelee, voi olla että tunnistaa kuka keihäänheittäjä siinä komeileekaan. Tosin jotkut ovat käsittämättömiä. Miksi hitossa eräs sotasankari on kääntäen Arune-line apuohjelma Edvard Sternen? No, joka tapauksessa kun kääntää tietyistä suomalaisista Wikipedia-artikkelin japanista suomeksi, heistä paljastuu yllättäviäkin asioita:

Tarja Halosen todellinen NATO-kanta on aika paukku:
Halonen oli vaatinut kolmannen Pohjois-Atlantin liitto (Nato) sotilasliittoa.

Jean Sibeliuksen salaperäisen kahdeksannen sinfonian kohtalo jää edelleen hämäräksi:
Oli valmistunut kirjain Sibeliuksen sinfonia nro 8, monta kertaa mutta puhutaan sulkeet.

Suomen korkeatasoista arkkitehtuuria edustakoon Eliel Saarinen:
Hänen suunnitelmansa tulla ohuempi ja aseta takaisin tarpeeksi korostaa pystyviivoja ulottuvat päälle jäte vaakasuora viiva, jonka yläosa, mutta ei ymmärrä eikä tuttuja ensimmäinen paikka, joten pidä katon räystään ultra-ohut kohti ylä-ja kerrostalot-ruudussa, kunnes se oli sijoitettu eri muotoilu vahva nousussa Gothic järkytti maailmaa amerikkalaisen arkkitehtuurin, joka jäljittelee suunnittelu Saarinen ja Etelä-Amerikassa vuodesta korkea rakennus suunnittelussa on tulvista.

Linus Torvaldsista kertovassa artikkelissa on enemmän bugeja kuin Linuxissa:
Innoittamana toimintaa Linus Eric S. Raymond on "että paperi katedraali ja basaari tuli tunnetuksi kuvattu " laki linus in "oli tarpeeksi, vaikka määrä Silmän (minkä tahansa tarpeeksi silmämunat, kaikki bugit ovat matalia. On) "ei ole vakava bugeja.

Michael Monroe saa kunnioitusta muutamalta erikoisen nimen omaavalta muusikolta ja yllättävän tukkalaiteidolin:
Monet muusikot kunnioittavat häntä, D'Erlanger ja kyo, Ziggy ja metsän Shigeki niin riittää matkimaan Michael Jacksonin hiukset.

Mennäksemme urheilun puolelle, Paavo Nurmen urasta kerrotaan seuraavaa:
Maastohiihto, puolet osallistujista kilpailussa torrid tyhjää, siksi tämä turnaus on tullut loppu.

Matti Nykäsen tempauksista todetaan ilmeisesti miestä itseään lähteenä käyttäen:
Voi työskennellä hyökkäys joukkuetoverinsa tai valmentajana aikaan alkuperäisen retkikunnan-tähden maajoukkueen harjoitusleirillä jätettiin jäsentä.

Jari Litmasen kohtelu on ollut kovempaa kuin on kuviteltukaan:
Jotta asiat pahempaa, balsa näinä päivinä, vaikka kritiikki suuntautumisesta painottumista Hollannin fanit Haar on vahva, hän ei hollantilainen, Ritomanen siirrettiin Ajax, ja joka kantaa vastuun kritiikkiä, on kohdeltu kuin sotarikollisia jäi kolmena peräkkäisenä liigan tiedotusvälineiden ja Baruseronisuta.

Jari Kurri on Japanissa tuntematon, mutta kummasti samankaltaisiin saavutuksiin on yltänyt Jari kastanja, joka yritti siis pelata vain pari kautta loppujen mennessä ilmeisesti jäällä surffaillessa:
Päätin liittyä Oilers Myös Englanti ei ole terve kuin pukki, muutto Pohjois-Amerikkaan on keino myös ymmällään, on myös hyvä idea pelaajia Suomen muista, vain kaksi vuotta yrittänyt pelata Kanadassa .

Harri Kirvesniemen osuus Lahden doping-skandaalissa kuulostaa samalta kuin Paavo M. Petäjän englanti tiedotustilaisuudessa:
Torstai, sen puute, johtaja poikien joukkue Cali = Pekka Kairossa oli doping järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa mukana olivat myös valvonta naisten joukkue ja kaksi joukkueen lääkärit rele on pois tavoite nauha ensimmäinen, paikallinen sanoi oli ottanut väärä tapa saada paras tulos turnauksessa pidetään.

Tunnetusti Mika Häkkinen ei saanut maailmanmestaruuksiaan helpolla, mutta jälkimmäisellä mestaruuskaudella vaikeuksia oli voitettavaksi enemmän kuin laki sallii:
Mekaaninen ongelmia MP4-14, Australian GP kauden avaus ja kaasuläpän yhteys aiheuttama epänormaali eläkkeelle, Monacon GP Round 4 ja ohjauksen alas järjestyksen ja ulos radalta on epänormaali, Iso-Britannia GP Kierros 8 ja vasemman taka pyörän haarukan ja Saksa Kierros 10 GP on tankkaus kamppeet epäonnistumisen ja rengas puhkesi, vedettiin yhteen ja jalat eläkkeelle.

Näin siis henkilöistä. Entäpä muutamat suomalaisuuteen erottamattomasti liittyvät käsitteet:

Sauna:
Suomessa on sauna, höyrysauna syntyy kaataa vettä kuumilla kivillä paloi, nostamaan todellista lämpötilaa. Ryouryu (löyly, Japani merkintä Rouryu yleensä) kutsuivat. Säätäminen lämpötila säätää Miten vettä. Lisäksi tehdään napauttamalla laitos koivunlehdillä, ja myös vaikuttaa lihasten hieronta.

Talvisodan alueluovutukset jäävät hieman epäselviksi:
Lisäksi alueella Sarra, Barentsin luovutti saaren neljä kelluvaa niemimaalla laulaa Yang Sir Lent, lahti Suomen ja saaret sekä ympäröivät niemimaalla Hangon vuokrataan 30 vuoden ajan sotilastukikohta Neuvostoliitossa edelleen 8000 asukkaita oli Tachinoi.

Kansallispelimme pesäpallon säännöt ovat japaniksi melkein yhtä epäselvät kuin suomeksi:
Syöttäjä kun taikina jäljelle, kun vasemmalla puolella maila, taikina oikealle (pikemminkin kuin toteuttaa tietyn etäisyyden päässä taikina kuten baseball syöttäjästä, että puoli välittömästi) oikealle yläpuolella, alapuolella pallo tarttua seisomaan tässä järjestyksessä ottaa kantaa tilanteeseen perustaa.

Ruisleipä tunnetusti pierettää, mutta paukkujen syy selviää vasta japaninkielisestä lähteestä:
Ruisleipää ei myöskään ole paljon käyttää mustaruutia on korkea puhdistamatta sitä.

Kalevalasta kannattaa kertoa, kuinka Väinämöiselle kävi Ainon kanssa:
Kuunteleminen maine Wainamyoinen, Youkahainen nuoriso meni yli vastustuksen vanhempien Kirjauduin asti. Wainamyoinen ei hänellä ole mitään hänelle vihoissaan mahtipontisuus sanoa, että hänen oma tekniikka asti luomista Irumataru äidin, hänet haudattiin laulun taika maa. Ja kiisti kaikki sanovat Youkahainen on kirjelmän, vaan ehdottaa lahja, ja pitävät kiinni Ainon sisar lopussa, voi auttaa. Kun ilmoitat takaisin taloon, vanhemmat ovat varsin iloisia siitä, että Aino on suri (luku 3). Kun ilmestyi eteen Aino Wainamyoinen seurustelun, hän hylkäsi sen, itkeä paljon. Comfort vanhemmat, ja sano mennä metsään pukeutuneet hulluuteen, hän lähti ulos merelle tehdä niin, meillä oli hukkua, kalat tulevat. Kani haluaa välittää vanhemmille että tämä kertoo kaneja. Äitini itkeä paljon (luku 4). Wainamyoinen kuuli tämän jälkeen valitti, joka lähti merelle ja aloittaa kalastuksen. Strange ja kaunis maa kalaa. Kalat kuulemma sanotaan, että on Aino jälkeen pakeni mereen ", eikä syödä, hän oli tullut vaimo," ja mene pois näkyvistä, kun yrität kokata hänelle. Vaikka hän ei ollut kalaa kiinni surua, netto. Wainamyoinen ja kysy mitä tehdä äidilleni, kerro äitini tytär Pohoyora kosiskelu (luku 5).

Äskeinen pitää tietysti lausua kanteleen säestyksellä:
Juuri tämä väline jos vain soittaa sointu, ja se tulee ulos kaunis ääni välittömästi myös aloittelijoille, muusikko voi tarkasti ajoissa = polkumyyntiä mykkä, miten luodaan ja virtaus musiikin vielä, ja pelaan nimenomaisesti olisivat päteviä.

Päättäkäämme katsaus kuten ennen päivän radio-ohjelmat eli Maamme-lauluun :
1. Pidän maa esivanhempiemme rannat laaksot ja vuoret tavoittaa taivaat rakastettava siitä vuorille pohjoiseen, ei ole kotona kuin me, että itkin ääneen nimi Mother Earth ei ole kotimaatani
2. Jatka kypsyä rauhassa katsella sinun kukka alkuunsa! Utaiageyo suureen ääneen, että meillä tulee kirkas rengas joskus toivon iloa ja hyvinvointia meille Rakasta valo on myös yksi kantaa hedelmää

Sivallus CCXLVI

Voittaakseen ei tarvitse olla paras. Kunhan on riittävän hyvä voittaakseen parempansa.

Sivallus CCXLV

Ylen selostusta eilisestä kympin olympiafinaalista suunnilleen puolimatkan paikkeilla, vapaasti ulkomuistista siteeraten: Ja siinä on USA:n Galen Rupp, joka voi hyvinkin olla tämän kisan musta hevonen...

Laiskanläksyä

Opetusministeri Jukka Gustafsson sai muutama päivä sitten energiansäästölamppunsa leimahtamaan ja havaitsi, että sosiaalinen tausta vaikuttaa liikaa koulumenestykseen.

No shit, Sherlock. Sinänsä Gustafssonin lausunto oli täyttä asiaa: Meidän täytyy menestyä paremmin työssämme koulutuksen periytyvyyttä vastaan. Koulutetut perheet antavat hyvää mallia siinä, kuinka hyviin tuloksiin lapset voivat päästä kun he saavat tuen toteuttaa omaa lahjakkuuttaan. Tämä tuki täytyy tarjota jokaiselle, ettei tausta muodostuisi elämälle kahleeksi vaan ponnahduslaudaksi.

Todella hienoa. Olen ylpeä. Tuo oli täysin puhdasta, meritokraattista tekstiä joka olisi voinut olla suoraan omasta kynästäni. Mutta sitten Gustafsson siirtyi hieman heikommille jäille: Keskeinen tekijä Suomen Pisa-menestyksen taustalla oli peruskoulun aikaansaama suhteellisen tasa-arvoinen koulu. Pisa-tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että parhaita tuloksia saadaan maissa, joissa sosiaalinen tausta vaikuttaa vähemmän oppilaiden oppimistuloksiin.

Kun vedotaan Pisa-tutkimukseen, on muistettava että tutkimusmenetelmä on vinompi kuin tornikaimansa. Suomen menestys perustuu lähinnä siihen, että Suomen heikoimmat oppilaat ovat maailman parhaita. Tämä ei sinänsä ole huono asia. Kuten ei olisi sekään, jos Suomessa pelattaisiin maailman parasta viidennen divisioonan jalkapalloa. Mutta ketä kiinnostaisi, kun todellinen menestys mitataan maajoukkueen ja liigan tasolla?

Gustafsson ei ole ylioppilas (opetusministerille jo perinteiseen tapaan, kysykää Henna Virkkuselta) ja on demari. Näihin lähtökohtiin nähden hän on tehnyt paikallaan suorastaan erinomaista työtä. Vähän samaan tapaan kuin todettaisiin, että "tyyppi pelaa koripalloa aika hyvin ollakseen sokea kääpiö." Lupaavasti alkanut artikkeli nimittäin päättyy toteamukseen, joka saa takomaan päätä betoniseinään: Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman tavoitteena on muun muassa koulujen välisten oppimiserojen puolittaminen.

Nyt ollaankin jo sosiaalidemokratian ytimessä. Sosiaalidemokratian mukaan tasa-arvoinen kilpailu ei ole sitä, että kaikille taataan samat lähtökohdat ja olosuhteet, vaan sitä, että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.

Jos kuitenkin unohdetaan tuo järjettömyys ja lähdetään siitä, että yritetään tarjota kaikille samat mahdollisuudet. Tältä pohjalta katsotaan, mitä koululaitoksessa on tehty oikein ja mikä on mennyt pieleen säätykierron suhteen. Keskittyen lähinnä sellaisiin asioihin, jotka tuppaavat julkisesta keskustelusta unohtumaan.

Ensinnäkin on todettava, että peruskoulu kohtelee kansalaisia hyvin tasavertaisesti. Jos suorittaa tavalla A, seuraus on B riippumatta sukupuolesta, sosiaaliluokasta, uskonnosta tai isoäidin tyttönimestä. Poikkeuksen muodostavat monikulttuurimannekiinit, joilta ei vaadita lähellekään samaa suoritusta kuin muilta ja rötöstelyjä katsotaan sormien läpi paljon enemmän. Mutta se on oman kirjoituksensa aihe eikä kuulu tähän.

Tasavertainen kohtelu kuulostaa hyvältä ja se siis toteutuu. Ongelma onkin siinä, mitä on lopputulos. Aikoinaan peruskoulu rakennettiin vasemmistolaisen ihminen on tabula rasa -ideologian pohjalle ja yritettiin tehdä sekä fiksuista että tyhmistä keskinkertaisia. Tavoite onnistui vain puoliksi. Niinpä uudistukset ovat johtaneet suuntaan, jossa kaikista tehdään tyhmiä - se näet onnistuu. Siis jos koti ei pelasta sitä minkä koulu yrittää tuhota. (Tässä vaiheessa huomautus: opettajat, ainakin ylivoimainen enemmistö, tekevät parhaansa. Koulujärjestelmän vikojen aiheuttajien syyllisyysaste kasvaa komentoketjussa ylöspäin mentäessä eksponentiaalisesti.)

Aikoinaan meillä oli kansakoulu, josta voitiin neljän vuoden jälkeen pyrkiä oppikouluun. Järjestelmä oli epäoikeudenmukainen ja suureksi osaksi antimeritokraattinen, koska oppikoulu oli maksullinen ja niitä oli yleensä vain kaupungeissa. Valtava määrä lahjakkuutta heitettiin hukkaan. Viimeisinä vuosikymmeninä ennen peruskoulun tuloa tilanne oli jo huomattavasti helpottunut maaseutuoppikoulujen perustamisen ja yleisen elintason nousun ansiosta. Silti peruskoulun luominen tasa-arvoisti tilannetta huomattavasti.

Oppikoulun jäänteenä peruskouluun tulivat tasokurssit tärkeimmissä aineissa eli matematiikassa ja vieraissa kielissä. Suppeimmilla kursseilla opiskelleilla ei ollut mahdollisuutta pyrkiä lukioon. Tasokurssien poistamisesta tehtiin päätös 1985 ja se astui voimaan muutaman vuoden sisällä. Tätä pidetään edistyksellisissä piireissä edelleen yhdenvertaisuuden toteutumisen viimeisenä niittinä.

Todellisuus on sitten toista. Kun peruskoulussa opetussuunnitelmat on laadittu sen tyhmimmän neljänneksen ehdoilla, ei lukioon menijöillä ole riittäviä perustietoja. Tällöin selkeä etulyöntiasema on niillä lapsilla, joiden vanhemmat kykenevät paikkaamaan peruskoulun jättämiä aukkoja . Eli niillä, joiden vanhemmat ovat korkeammalle koulutettuja. Tasokurssien puuttuminen vähentää koulutuksellista tasa-arvoa ja säätykiertoa haaskaten samalla valtavan määrän lahjakkuutta! Aikoinaan opettajat patistelivat fiksut yläasteen oppilaat ylemmille kursseille syntyperästä riippumatta. Nykyään ei tätä mahdollisuutta ole.

Tasokurssien puuttuminen näkyy sitten lukiossa, jossa lepakon mentäviä reikiä paikkaillaan jopa erityisopettajilla. Siis erityisopettajia - lukiossa! Tehdään pikkuinen kustannuslaskelma. 20 oppilasta lukioon menevää peruskoululaista. Puuttellinen kurssisisältö. Seuraus: ainakin viidellä erityisopettajaa vaativia oppimisvaikeuksia. Heistä osa erityisopetukseen, osa keskeytykseen. Erityisopettaja opettaa ehkä noin kahta lukiolaista. Jos nuo kaksi olisivat saaneet kunnon opetusta peruskoulussa, ei tarvetta olisi. Kunnon opetus peruskoulussa - 20 oppilasta tasokurssiryhmässä, yksi opettaja. Paikkaava opetus lukiossa - kaksi oppilasta, yksi erityisopettaja. Kustannus kymmenkertainen per oppilas. Plus ne drop-outit, jotka eivät saa erityisopetusta ja olisivat pelastuneet siinä samassa tasokurssiryhmässä. Hölmöläisten peiton jatkaminen toisesta päästä on kevyttä kamaa tämän rinnalla.

Yhtenä seurauksena ns. tärkeiden aineiden huonosta osaamisesta on lukiolaisten valuminen helpommalle humanistilinjalle. Tämän luonnollinen seuraus on sitten humanististen aineiden opiskelupaikkojen määrän kasvu opiskelijapaineen niin vaatiessa. Tämän yhtä luonnoton (sic) seuraus on suunnitteluprojektikoordinaattoreiden määrän kasvu. Eli porukan, jonka kontribuutio varsinaisen työn tekoon on hyvällä tuurilla nolla ja normituurilla negatiivinen. Joka tapauksessa verorahoilla ruokittavaa rälssiä, joka paremmin suunnitellussa koulujärjestelmässä saataisiin tuottavaan työhön. Monesta sukupuolentutkimuksen tohtorista olisi tullut ihan kelvollinen laitossiivooja.

Tuo vaikuttaa yllättävällä tavalla koulutuksen periytyvyyteen. Ainakin näppituntumalla sanoisin, että humanistiselle alalle päätyy suhteettoman suuri määrä akateemisesti koulutettujen vanhempien vähemmän lahjakkaita tyttäriä. Jos suojatyöpaikkojen määrää vähennettäisiin, alalta suuntautuisi painetta molempiin suuntiin eli ns. koville akateemisille aloille, joiden tekijöistä on eniten puutetta, sekä ammatillisille aloille, jotka vastaavat tuotannosta ja samalla vientiteollisuudesta eli kansakunnan kauppataseesta. Plus yllättävänä etuna humanististen alojen tason nousu kilpailun koventuessa.

Säätykiertoa on vähentänyt myös opettajien kurinpitomenetelmien hampaattomuus. Oppilaat ja etenkin eräiden oppilaiden vanhemmattiedostavat hyvin sekä todelliset että kuvitellut oikeutensa. Velvollisuuksien ymmärtämisen kanssa on vaikeampaa. Opettajalla ei ole mahdollisuutta vaatia läksyjen tekoa ja käyttäytymistä. Kumman luulette kahdesta muuten yhtä lahjakkaasta oppilaasta olevan valmiimpi jatko-opintoihin peruskoulun jälkeen, jos toisen vanhemmat ovat pitkälle koulutettuja ja toisten sosiaalitapauksia?

Omana peruskouluaikanani nimesin opinto-ohjauksen älä-mene-lukioon-aineeksi. Vasemmistolainen opinto-ohjaajamme käsitteli yläasteella lukiota yhden tunnin ajan ja varoitteli sen raskaudesta. Sama tuntuu olevan meiningin suunta nykyäänkin sukulaislasten kertomuksista päätellen. Lisättynä sillä, että yritetään houkutella suorittamaan kaksoistutkintoa. Tämä ei ainakaan säätykiertoa edistä, kun lukioon kannustetaan vain kotona, jos kannustetaan.

Jos säätykiertoa halutaan ylläpitää ja kaikille tarjota yhtenevät mahdollisuudet, operaatio on teoriassa yksinkertainen:
1) Tasokurssit peruskouluun
2) Oppilaan oikeuksien rinnalle on nostettava hänen velvollisuutensa ja niiden noudattamista on valvottava

Loppukevennyksenä huomautan puolivakavissani eräästä meritokratian toteutumista estävästä seikasta eli sukupuolieroista. Olen joskus sanonut, että urheilutermein sanottuna tytöillä on pituushyppääjän ja pojilla korkeushyppääjän mentaliteetti. Tyttö yrittää tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen ja poika yrittää suoriutua asetetuista tavoitteista. Kun vaatimustaso on tietynlainen, poika tekee riittävästi selvittääkseen sen ja tyttö reilusti enemmän - jos vain pystyy. Koulu taas on aina väistämättä paikka, jossa rima asetetaan johonkin. Jos se on alhaalla, pojat alisuorittavat kykyihinsä nähden, tytöt eivät niinkään.
Tunnetusti pojat aikuistuvat tyttöjä myöhemmin ja ero on suurimmillaan yläasteiässä eli juuri silloin kun valinnat jatko-opinnoista tehdään. Oppikouluaikana tätä tasasivat tyttö- ja poikakoulut. Todellista poliittista rohkeutta osoittaisi se visionääri, joka uskaltaisi ehdottaa sukupuolijaettuja luokkia. On niitä tyhmempiäkin kokeiluja tehty ja tämä nyt on sentään aika ilmeinen ajatus testattavaksi. Saataisiinko sillä tasattua sukupuolten menestyseroja? Uskoisin että kyllä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun yläaste- ja lukioiässä hormonit hyrräsivät, oli täysin mahdotonta keskittyä opetukseen. Ainakin silloin, kun luokassa näköetäisyydellä oli hyvinmuodostunut teinitytön takapuoli tai tissivako, jäi opetuksen seuraaminen sijalle ynnä muut. Miksi muuten luulette, että pojat haluavat aina mennä takapenkkiin istumaan? Poikaluokassa tämä ongelma poistuisi ja oppimistulokset paranisivat kummasti.

Välihuomautus 35: Naisten kymppi

Mahtava kisa eilen. Dibaba juoksi kolmannen kerran peräkkäin kympin olympiakultaa ja millä tavalla! Napakka ensimmäinen puolisko, sitten perinteiseen tyyliin etiopialaiskiihdytys tällä kertaa Kidane vetojuhdaksi uhraten, tajuton viimeinen kilometri (2.45) ja vielä tajuttomampi viimeinen kierros (62 sekuntia). Toisena ennakkosuosikkina pidetty Cheruiyot oli myyty heti Dibaban lähtiessä 500 metriä ennen maalia ja hyytyi jopa pronssille. Uskomaton suoritus viime kauden poissaolon jälkeen!

Kisan jälkimmäisellä puoliskolla olin sitä puoluetta, että kärjessä oleva Kidane voi olla kova luu myös lopussa, mutta kivikova kilometrin pätkä vähän puolivälin jälkeen kantoi ilmeisesti veronsa ja hän alkoi selvästi hyytyä kahdeksan kilometrin jälkeen. Sen jälkeen tapahtui asioita, joita en tajua. Yleensä viimeisen kilometrin alkaessa pystyy sanomaan voittajan, ainakin näin selvässä kisassa. Nyt totesin, että neljästä mukana olevasta Kidane on pihalla ja Kipyego jaksaa vähän kiriä mutta ei riittävästi. Jäljelle jäivät ennakkosuosikit ja heidän kroppansa olivat molemmilla eri paria. Cheruyiotin jalat toimivat hieman paremman näköisesti kuin Dibaballa, mutta pää näytti epätoivoiselta siinä missä Dibaba vaikutti tietävän voittavansa. Ihmettelin, miten Dibabasta voi tuntua noin hyvältä, kun jalat näyttivät kuitenkin vähän vähemmän teräviltä. Ja sitten täydellinen ylivoima. En käsitä, en. Silmä sanoi, että energiankulutus ja -tuotto eivät viimeisellä kierroksella vastanneet mitään ikinä aiemmin nähtyä suhdetta. Loppuaika oli 30.20 eli kovaa ja ennen kaikkea jälkimmäinen puolisko oli jotain 14.50 eli helvetin kovaa. Okei, olosuhteet olivat pyörivää tuulta (joka ilmeisesti hyydytti vetojuhta Kidanen) lukuun ottamatta hyvät, mutta silti. Viimeinen 800 metriä alle 2.10, mikä riittäisi Kalevan Kisoissa luultavasti mitaliin!

Juoksussa oli jotain ennennäkemätöntä, mitä en ymmärrä. Miten viime vuoden kentiltä poissa ollut Dibaba voi olla parempi kuin koskaan, vieläpä siten että loppu näytti paremmalta kuin olisi ollut mahdollista. Ehkä joskus tiedämme lisää.

Sivallus CCXLIV

Positiivisen asenteen omaava yrittää onnistumista, negatiivisen asenteen omaava yrittää välttää epäonnistumista. Arvatkaapa kumpi voittaa?

Do Ping

(EDIT 24.2.2015.
Jatkoajan keskustelupalstalla on puhuttu tästä kirjoituksesta. En halua rekisteröityä sinne, koska käsittääkseni palstalla vaaditaan henkilötietojen ilmoittamista. Näin ollen vastaan lyhyesti tämän jutun alkuun.

Kirjoitan sillä asiantuntemuksella, minkä saa SM-tason kestävyysjuoksuvalmennuksella ja lukemalla hyllymetreittäin kestävyysurheilusta. Dopingin käytännöstä en ymmärrä enempää kuin olen - lähinnä pyöräilijöiden elämäkerroista - lukenut, koska en ole dopingin kanssa koskaan henkkoht tekemisiin joutunut.

Eri urheilulajien eroista seuraava omakohtainen anekdootti. Kun lasketaan suorituksesta pois ensimmäiset viisi minuuttia (koska syke nousee sinä aikana suunnilleen vakiotasolle) ja viimeiset kaksi minuuttia (loppuveto), niin juostessani puolimaratonin täysillä sykkeen vaihteluväli oli max - min noin kymmenen lyöntiä. (Okei, tämä ei ollut ennätysjuoksuni, koska siinä en pitänyt sykemittaria, mutta pari minuuttia hitaampana tarpeeksi lähellä.) Sen sijaan pyöräilyn vastaavassa suorituksessa sykkeen vaihteluväli on yli 20 lyöntiä ja hiihdon vastaavassa noin 30 lyöntiä. Pyöräilyssäkin se olisi varmaan hiihdon tasoa, jos Suomessa olisi tarpeeksi pitkiä mäkiä.

EPO auttaa juuri palautumisessa sekä rasituksen aikana että suoritusten välillä. Tästä syystä sen käyttö oli elinehto pyöräilyn etappiajoissa. Hiihdossa hyöty on ehkä suurempi juuri yhteislähdöissä kuin väliaikalähdöissä, mutta en usko eron olevan suuri. Kestävyysjuoksussa hyöty on sykkeen pienemmän vaihteluvälin takia pienempi kuin hiihdossa ja pyöräilyssä, mutta en tiedä kuinka suuri ero on.

Korostan, että en tunne ainuttakaan suomalaista yleisurheilijaa tai hiihtäjää (näistä en maajoukkuetasoisia paria poikkeusta lukuun ottamatta tunnekaan), jonka tietäisin tai edes vakavasti epäilisin käyttävän dopingia. Nappeja vetäviä voimailijoita kyllä tunnen.)

Hesarin Nyt-liitteessä oli juttu, jossa Suomen johtava dopingasiantuntija, antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä kertoi, mitä urheilussa tapahtuisi mikäli doping oli sallittua. Ansiokkaassa jutussa Seppälä arvioi mm. eräiden yleisurheilulajien ME:n kehitystä dopingvapaassa kilpailussa.

Seppälä ja niin ikään juttuun haastateltu liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tapio Kallio (400 metrin aitojen Suomen mestari 1984) ovat lääkeaineiden asiantuntijoita. Itse en osaa edes kirjoittaa niiden nimiä oikein. Näin ollen en ota kantaa siihen, miten mikäkin kama vaikuttaa, miten se annostellaan tai mitkä ovat sivuvaikutukset. Tämä juttu keskittyy siihen, miten dopingin käyttö vaikuttaisi tulosten kehitykseen ja olivatko Nytissä esitetyt arviot doping-ennätyksistä oikeita. Aluksi muutama perusfakta.

1. Douppaamalla voidaan vaikuttaa suhteellisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Tämä jutussa mainittiinkin ja aivan oikein. Aikoinaan ihmeteltiin, miksi Kiinan naiset murskasivat uinnissa ennätyksiä, mutta miehistä ei juuri ollut huipulla havaintoa. Eräs nimettömänä pysytellyt länsimainen valmentaja totesi tuolloin, että naisista voidaan kyllä tehdä miehiä, mutta miehistä ei voida tehdä kaloja. Vanhan vitsin mukaan Kiinan johtava urheilulääketieteen asiantuntija on nimeltään Do Ping. Maan ihmenaiset pistivät 1993 kestävyysjuoksun ME:t täysremonttiin mutta sitä ennen tai sen jälkeen oli huomattavasti hiljaisempaa. Ja missä olivat kiinalaiset miesjuoksijat? Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös yleisurheilussa, jossa miesten heittolajien taso on jonkin verran pudonnut 80-luvusta siinä missä naisten taso on romahtanut totaalisesti. Naisiin voidaan siis vaikuttaa mieshormoneilla. Olenkin joskus kieli tukevasti poskessa sanonut, että olympialaisten ja muidenkin kisojen pitäisi olla sukupuolineutraalit. Saavat naiset tulla mukaan, jos pärjäävät miesten joukossa. Jos taas haluavat kisailla keskenään, menkööt paralympialaisiin (vammaluokitus: puuttuva Y-kromosomi).

2. Hyvin karkeasti ottaen dopingaineet voidaan jakaa kahteen luokkaan: anaboliset steroidit ja piristeet. Edellisiä käytetään kasvattamaan lihasmassaa eli voimaa ja jälkimmäisiä nitistämään väsymystila. Loogisesti tästä seuraa se, että steroideja käytettäisiin tasaisesti jatkuvasti, koska voimaa kasvatetaan aina, kun taas piristeiden käyttö keskittyisi kilpailuihin. Aiemmin testattiin lähes pelkästään kilpailun jälkeen, ei harjoituskaudella. Lisäksi testit olivat sen verran kehittymättömiä, että kovin pitkän ajan takaa ei käyttöä havaittu. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, piristeiden havaitseminen testeissä on muutenkin helpompaa kuin steroidien. Voimalajeissa hyötyä on pääasiallisesti steroideista, piristeistä vähemmän. Kestävyyslajeissa useimmat steroidit ovat jopa haitallisia, hyötyä on vain piristeistä. Siksi voimalajeissa kyettiin aiemmin hyödyntämään dopingia monin verroin tehokkaammin kuin kestävyyslajeissa. Niissä dopingin merkitys on aina ollut hyvin vähäinen (joojoo, palaan EPOon myöhemmin). Dopingin vaikutus näkyy siis voimalajien nykyisissä ennätyksissä selvästi, kestävyyslajeissa ei. Tästä voi päätellä, kuinka paljon parantamisen varaa ennätyksissä olisi dopingia hyödyntämällä.

3. Asiantuntemattomien lempilapsi on aina ollut dopingin salliminen lääkärin valvonnassa. Tätä systeemiä rummutti etenkin professori Pertti Hemánus 90-luvulla. Nytin jutussa asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen täysin ja oikein perustein. Kuvitellaanpa: Lääkäri antaa urheilijalle voimanappeja. Otat sitten kolme päivässä. Neljä olisi vaarallista. Eihän nyt kukaan varmaan ottaisi neljää tai viittä. Eihän? Sehän olisi kiellettyä. Ja sitä paitsi, miten vaarallisuus määriteltäisiin? Syötettäisiin perinteisesti koekaniineina toimiville lääketieteen opiskelijoille eri ryhmille eri määriä aineita ja katsottaisiin kuolleisuusprosentti? Muistathan sitten, että se kolme nappia on vielä OK, koska kolmen napin annostuksen ottaneista kuoli seuraavan viiden vuoden aikana vain 18 %. Neljään nappiin kuoli 24 % ja 20 % on se sallitun määrän rajaluku. Kontrolloitua käyttöä kannattanut Hemánus oli muuten Tampereen yliopiston tiedotusopin proffa, mikä taas selittää aika paljon nykyisten toimittajien laatua ja järjenjuoksemattomuutta.

4. Sekä Seppälä että Kallio arvioivat, että huipulla olijoista dopingia on edes kerran käyttänyt noin kolmasosa. Oletan, että luku koskee yleisurheilua. Molemmat toteavat, että säännöllisesti käyttäviä on huomattavan vähäinen. Ja mikä sitten on dopingia? Esimerkiksi tiedän tapauksen, jossa urheilija on kerran hätätoimenpiteenä saanut verensiirron (tämä on dopingsäännöissä kiellettyä) menetettyään enemmän verta kun lääketieteellisesti on hyväksyttävää ja osallistunut toivuttuaan kilpailuihin ennen periaatteellisen karenssiajan umpeen menoa. Siirron tehnyt lääkäri ei sivumennen sanoen edes tiennyt kyseessä olevan urheilija. Onko urheilija douppaaja vai ei? Yleisurheilussa järjestelmällinen doping on nykyään siis varsin harvinaista. Jutussa mainittu poikkeus on Itä-Euroopan heittolajit – olematon harjoituskauden testailu, ihanteellinen laji douppaukselle ja se näkyy tuloksissa. Syy dopingin vähäisyyteen on testauksen ohella yleisurheilun luonne. Kiinnijäämiseltä välttyminen edellyttää testaajien edellä olemista eli design-douppausta. Siihen ei ole varaa muuten kuin valtion tuella. Kommunismin romahdettua yleisurheilu on menettänyt ideologisen luonteensa, joten rahahanat ovat ehtyneet samalla kun testit ovat kehittyneet.

5. Yleisurheilussa doping ei siis kannata lajin ”winner takes it all” -luonteen takia taloudellisesti. Ei liiku niin suuri raha, että lupaavaa urheilijaa kannattaisi ryhtyä viemään huipulle dopingin vaatimalla isolla taloudellisella satsauksella. Yksilölajeista toinen tilanne on pyöräilyssä, joka on rahakas joukkuelaji. Tämä näkyy paitsi dopingtesteissä kiinnijääneiden määrässä, myös yli 50-vuotiaiksi eläneiden entisten ammattipyöräilijöiden harvalukuisuudessa. Joukkuelajeissa liikkuu myös iso raha, mutta niissä useimmiten kyse on taidosta, jota ei dopingilla paljon parannella. Samoin on otettava huomioon, että futarin ei tarvitse olla lajinsa absoluuttisesti paras. Jalkapallossa joukkueelle on minimaalinen merkitys, jos pelipaikkansa maailman 10. paras pelaaja saadaan nostettua dopingilla 3. parhaaksi. Yksilöurheilussa 3. ja 10 parhaan välinen ero on valovuosi. Joukkuelajeissa, mikäli dopingkontrolli on edes välttävä, riski on turha ottaa. Jos kontrollia ei ole ja dopingista on merkittävää hyötyä, sitä myös käytetään. Katsotaan vaikka satunnaisen NFL-joukkueen pelaajalistaa - Cincinnati Bengals. Oikeasti, uskooko joku että vielä junnuiässä hoikat keskipituudeltaan 183-senttiset sprintterit kyseisiä ominaisuuksia edellyttäviä pelipaikkoja (CB, RB, S, WR) miehittävät kolmisenkymmentä heppua ovat saavuttaneet keskimäärin 92 kilon painonsa syömällä tavallista tukevampia kaurapuuroannoksia? Tai onko sattumaa, että useimmat NHL:ään lähtevät suomalaiset joutuvat ensimmäisen kauden jälkeen vaihtamaan leukasuojuksen kahta numeroa isompaan?

6. Minulta on kysytty, onko kestävyysjuoksussa mahdollista saavuttaa ME ilman dopingia. Vastaan että kyllä. Perustan tämän aihetodisteisiin. Jokaisen – pysytään miesten lajeissa – ME:n takana on tasainen kehitys ja pitkä ura, mitkä ovat douppaajille harvinaisia. Jotakin kestävyysjuoksuvalmennuksesta myös tiedän omasta kokemuksesta ja uskon, että kun projisoi huippulahjakkaaseen, nuorena aloittaneeseen erittäin motivoituneeseen juoksijaan, jonka harjoitusolosuhteet ja valmennus ovat hyvin järjestetyt, nykyiset ME:t ovat täysin uskottavia. Lisäksi olen tarkkaan katsellut jokaisen ME-suorituksen (paitsi maratonin) useaankin kertaan eikä silmä kerro vauhtiin nähden epäuskottavasta energiankulutuksesta. Toisin kuin aikoinaan Espanjan ja Italian juoksijoiden kohdalla. Heidäthän EPO-miehiksi todistettinkin.

Nytin jutussa Seppälä tekee seuraavat arviot muutamien lajien douppaamalla saavutettavissa olevista ME-tuloksista (suluissa nykyiset ennätykset). Käsitellään vain miesten lajeja, koska naisten lajeissa parannukset ovat suhteessa samanlaiset eli suuremmat, koska naisiin dopingilla voidaan vaikuttaa enemmän:
100 m: 9,25 (9,58)
200 m: 18,50 (19,19)
400 m: 40,00 (43,18)
10000 m: 24.00 (26.17,53)
Maraton: 1.50 (2.03.38)
Korkeus: 255 (245)
Seiväs: 640 (614)
Pituus: 920 (895)
Kuula: 24,00 (23,12)
Keihäs: 105 (98,48)

Aluksi helpoin tapaus eli seiväs. Siinä on aivan selvät mekaniikan aiheuttamat rajat. Korkeuteen voidaan soveltaa samaa periaatetta. Kysykääpä huviksenne penkkiurheilijalta, miksi seiväshyppääjät eivät käytä kymmenmetrisiä seipäitä päästäkseen korkeammalta. Vastaus on yleensä, että seipäällä on jokin säännöissä määrätty maksimimitta. Ei ole. Kyse on energian säilymisestä; liike-energia eli ½mv² muutetaan potentiaalienergiaksi eli mgh. Tunnetaan g ja v (seipään kanssa maksimivauhti on 10 m/s vaikka käyttäisi millaista dopingia), m supistuu pois. Lopputulema on h = 5 metriä. Tähän päälle hyppääjän painopisteen nosto ponnistamalla (max metri) ja sen peruskorkeus (metri) ja olettamus, että painopiste kulkee suunnilleen riman kohdalla. Saadaan seitsemän metriä. Tästä kymmenisen prosenttia tehohäviöihin (ilmanvastus ym), niin ollaan kutakuinkin maksimissa eli 640, kuten arvio olikin.
Korkeushypyssä kyse on samasta asiasta kuin seiväshypyssä, mutta liike-energian muuttaminen potentiaalienergiaksi ei onnistu alkuunkaan samalla prosentilla, koska sitä ei pysty varastoimaan seipääseen. Mikään doping ei pysty muuttamaan ihmisen jänteitä energiavarastoksi tai kehittämään uutta tehokkaampaa tekniikkaa, joten voitaneen olettaa prosentuaalisen ennätysparannuksen olevan samaa luokkaa kuin seipäässä. Lopputulos 255, eli täsmälleen arvio.

Pituushypyn voisi olettaa olevan myös laskettavissa, kyse on fysikaalisesti ottaen heittoliikkeestä. Tietyllä nopeudella liikkuvan kappaleen painopiste sinkoutuu tietyltä korkeudelta tietyssä kulmassa ja törmää maan vetovoiman vaikutuksesta aikanaan maahan. Hyppääjä tulee lankulle maksimissaan nopeudella 11 m/s. Hänen painopisteensä on kehon mittojen määrämällä korkeudella ja hän voi sen korkeutta nostaa jonkin verran ponnistamalla, mutta tällä ei eteen suuntautuvan liikkeen takia liene merkitystä. Arvioidaan painopisteen olevan ponnistuksen jälkeen (toki hyppääjä liikkuu eteenpäin ponnistuksen aikana, mutta yksinkertaistetaan) noin metrin korkeudella. Jos heittokulma on 45 astetta ja hyppääjä kykenee säätelemään kehonsa asentoa optimaalisesti, maahantulojälki osuu ehkä noin 30 cm painopisteen laskennallisen osumakohdan taakse. Lopputulos on vähän alle 13 metriä... Ilmeisesti pituushyppyä, toisin kuin seivästä, rajoittavat muut kuin fysiikan lakien määräämät tekijät. Tilastollisesti tarkastellen pituushypyn ME on viimeisen sadan vuoden aikana vähiten kehittynyt kaikista kenttälajeista; ensimmäinen ME oli 761. Tähän nähden on uskottavaa, että pituushypyssä ollaan lähellä äärirajoja.
Koska pituudessa ratkaisevat ominaisuudet ovat pitkälti samoja kuin pikajuoksussa, voidaan se niputtaa yhteen 100 ja 200 metrin kanssa. Näissä lajeissa yhdistävä tekijä on ominaisuusvaatimusten lisäksi muutama poikkeusyksilö. Usain Bolt on täydellisin pikajuoksija, jonka maailma on koskaan nähnyt. Kuten Nytin jutussa todettiin, hänen kehityksessään puolestaan ei ole pienintäkään viitettä dopingista. Tilastollisesti hän ja pari muuta ovat selvästi muita edellä. Sama tilanne on pituushypyssä, jossa neljä kaikkien aikojen parasta yksilöä on kymmenen sentin sisällä, mutta selvästi muiden edellä. Näin ollen kuulostaa uskottavalta, että ennätysparannukset ovat suhteellisen vähäisiä dopingin avulla. Uskoisin niiden kuitenkin olevan hieman suurempia kuin Seppälän arviot, etenkin pituushypyssä.

400 metrillä arvioitu ennätysparannus on suhteellisesti selvästi suurempi kuin satasella ja kahdellasadalla, yli kolme sekuntia. Kahdellasadalla arvio ei ollut puolitoista sekuntia, vaan noin 0,7 sekuntia. Eikä satasella 0,75 sekuntia, vaan 0,3 sekuntia. Silti on ilmeistä, että 400 metrin arvio on oikean suuntainen. Tämä on nimittäin se juoksulaji, jossa dopingista olisi todennäköisesti eniten hyötyä. Juoksija törmää loppusuoralla seinään ja kylpee maitohapoissa. Jos tätä saadaan dopingilla viilattua, niin ennätyksestä lohkeaa aimo siivu. Ei ehkä ihan noin paljon, muistetaanpa legendaarisen ME-mies Butch Reynoldsin käry, mutta lähelle neljääkymmentä kuitenkin.

Heittolajeissa Seppälä arvioi ennätysparannukset suhteellisen pieniksi. Perustelukin on ilmeinen; useimmat ennätykset on tehty 80-luvulla eli doupattuna. Esimerkiksi kuulan ennätysparannuksen hän arvioi alle metriksi. Siinä mennään metsään. Jo 70-luvulla Brian Oldfield työnsi 22,86 eikä silloin voinut olla käytössä yhtä tehokasta dopingkamaa, tietämyksestä puhumattakaan. Lisäksi kuulan kaikkien aikojen tilastossa on ensimmäiset seitsemän miestä puolen metrin sisällä eli ihmeellistä poikkeusyksilöä ei ole ollut. Puolet kaikkien aikojen TOP 30 -listastataas on peräisin tältä vuosisadalta. On siis ilmeistä, että kuulassa olisi parantamisen varaa, ehkä jopa puhtain konstein. Steroidien vaikutus kuulaan ja muihin voimalajeihin taas on suurin kaikista lajeista. Näin ollen oikeampi arvio maksimista olisi ehkä 26 metriä, ainakin 25.
Keihäänheitto on kaikista listan lajeista vaikein arvioida. Zeleznyn tulos on yli viisi metriä edellä seuraavaa eli Aki Parviaista. Oliko Zelezny Boltin kaltainen poikkeus? Vai onko kyse siitä, että laji on niin vähän harrastettu? Entä dopingin vaikutus? Keppi ei lennä voimalla; jos satakiloinen keihäänheittäjä juoksisi viisi metriä sekunnissa ja saisi koko liike-energiansa siirrettyä keihääseen, se lentäisi yli 300 metriä. Kaikkea energiaa ei siis saada mitenkään käyttöön. Mikäli Zeleznyn piiskamainen heittotapa onkin ratkaiseva ja hän on poikkeusyksilö, ei voiman lisääminen dopingilla auta merkittävästi. Tällöin arvio 105 metriä on lähellä totuutta. Jos taas kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa (keihäs saa voimasta energiaa aina saman prosentin ja Zelezny ei ole poikkeusyksilö), 120 metriäkin on paperia. Pistäisin roponi satavitosen puolesta.

Sen sijaan kestävyysjuoksuissa mennään metsään ja raskaasti. Väittämä, että dopingin avulla vedeltäisiin maraton 1.50 ja kymppi 24 minuuttia on absurdi. Suhteellisina nopeuksina nämä tarkoittaisivat sitä, että maraton juostaisiin nykyistä kympin ME:tä kovemmalla vauhdilla ja kymppi alle kolmen tonnin ME-vauhtia. Toki voihan tämän kuvitella; kyse on vain nopeuden ylläpidosta pidempään. Kestävyyslajeissa auttavat piristeet ja niitä taas ei ole koskaan, toisin kuin steroideja, käytetty koska niiden valvonta on helppoa. Näin ollen voisi ajatella, että niiden vapauttaminen toisi roiman ennätysparannuksen. Meillä on kuitenkin kaksi ennakkotapausta, jotka todistavat muuta.
Ensinnäkin pyöräilyssä piristeitä on käytetty iät ja ajat, mistä on enemmän suoraa ja epäsuoraa todistusaineistoa kuin kukaan haluaa ikinä tietää. Mikäli piristeillä saisi arviossa esitetyn 10 prosentin parannuksen suorituskykyyn, ei pyöräilyssä olisi koskaan ollut kellään puhtaalla urheilijalla mitään mahdollisuuksia. Voi olla, että huipputasolla ei ollutkaan. Mutta ero taatusti puhtaan kansallisen amatöörin ja Tour de Francen voittajan välilläkin oli pienempi kuin tuo dopingin vaikutukseksi esitetty kymmenen prosenttia. Toinen ennakkotapaus saatiin 1980, jolloin piristeet tunnettiin kyllä hyvin. Moskovan olympialaisissa ei tullut yhtään ainutta dopingkäryä. Eikä vika varmaankaan ollut venäläisen dopinganalyysilabran työn laadussa, vaan ylempää tulleissa määräyksissä. Jos piristeet toisivat noin ratkaisevan edun, olisivat neukkujen kestävyysjuoksijat putsanneet pöydän. Ja kyllä, he tekivätkin lähes jokainen ennätyksensä. Harmi heidän kannaltaan, että miesten lajeissa se riitti vain yhteen mitaliin, pronssia 800 metrillä. Kamaa takuulla käytettiin: esimerkiksi kuulantyönnön kultamitalisti Vladimir Kiseljov kävi muutamaa vuotta myöhemmin lähellä kuolemaa. 400 metrin voittaja Viktor Markin taas kellotti 44,60. Koko urallaan hän pääsi alle 45,30 vain kaksi kertaa, toinen kerta oli neljä vuotta myöhemmin Moskovassa ns. varjokisoissa... On ilmeistä, että kaikkia keinoja käytettiin kotikisoissa menestymiseen - vanhemmat lukijani muistavat stadionin porttien avaamisen neukkujen heittovuorojen ajaksi parempia tuulia varten, kiekonheiton "luovan" mittaustekniikan ja kolmiloikan brasilialaisen ME-miehen yliastutuiksi tuomitut hypyt. Vaan eipä löytynyt kestävyysjuoksuun sellaista vippaskonstia, joka olisi toiminut.
Kestävyyslajeissa on suoritukseen vaikutettu veridopingilla - EPO on tunnetuin esimerkki. Näin maallikkona kuitenkin arvelen sen suoritusta parantavan vaikutuksen olevan kestävyysjuoksussa paljon pienempi kuin esimerkiksi hiihdossa tai pyöräilyssä. Kestävyysjuoksu on suorituksena tasaisempi, kun muut lajit ovat intervallimaisempia. EPOlla ja muilla dopingaineilla pystyy käsittääkseni vaikuttamaan enemmän maksimitehoihin ja suorituksen aikaiseen palautumiskykyyn kuin anaerobiseen kynnykseen. Pitkän matkan juoksussa pidetään yllä tasaista nopeutta ja maksimiteho otetaan irti vasta loppukirissä, muuten tulisi noutaja. Näin ollen kestävyysjuoksussa dopingin mahdollinen hyöty on pienempi itse suorituksessa. Harjoituskaudella tätä eroa ei ole, koska silloin dopingin käytön tarkoitus on nopeuttaa palautumisaikaa, jotta jaksaisi tehdä seuraavan harjoituksen nopeammin. Mutta tässä törmätään kestävyysjuoksussa taas elimistön kestokykyyn; jalkojen rakenne ei todennäköisesti kestäisi lisääntynyttä iskutusta. Vammautuneena taas ei voi harjoitella, joten se dopingin hyödystä. Hiihdossa ja pyöräilyssä vastaavaa ongelmaa ei ole.
Arvioisin dopingin vaikutuksen kestävyysjuoksussa olevan sellaisen, että kympin juoksussa mentäisiin 25 minuutin pintaan muttei alle, maratonilla vähän alle kahden tunnin. Siis jos tultaisiin elävinä maaliin, pyöräilyssä Tom Simpsonin tapaus on klassinen esimerkki piristeistä kesken kisan.