Tekniikan ihmeitä

Tässä päivänä muutamana olin tavaratalossa lapsen kanssa. Hän huomasi hyllyssä tarjouksessa olevan elektronisen vempeleen, jonka halusi. Totesin tarjoushinnan olevan kympin ja varsinaisen hinnan 16,50. Sanoin että siitä senkun ostat, jos omalla rahalla sen teet. Itsepä olet ne tienannut, joten valintakin on sinun.
Huomautettakoon että olimme siis kahden, Salli ei ollut mukana. Valitettavasti, sillä hän on yleensä näissä asioissa se järjen ääni. Vaimoa kuuntelemalla olisi säästytty taas ongelmilta, mutta kun ei ollut ketä kuunnella.

Ei muuta kuin vempele ostoskärriin ja aikanaan liukuhihnalle muiden tavaroiden kanssa. Kassaneiti piippaili tavarat laskuun ja minä seurasin. Vempeleen kohdalla epäilykseni heräsivät. Maksoin kuitenkin laskun ja sain kuitin, josta tarkistin hinnan. 16,50. Huomautin että tämän piti kyllä olla tarjouksessa. Kassaneiti tarkisti ja sanoi, että jostain syystä sitä ei ole nyt koneeseen tallennettu. Sanoin että hyllyssä kyllä luki että kymppi. Kassaneiti otti kommunikaattorinsa ja yhteyden lähempänä kyseistä hyllyä olevaan myyjään:
- Tarkistatko tämän hinnan… jaa että hyllyssä lukee kymppi… että mikäkö malli… odotapa
(runsaasti paketin kääntelyä kunnes oikea mallimerkintä löytyy)
- Tämä on siis Ydelsigo 54RZ-7… okei, asia selvä... (klik)
Kassaneiti kääntyy puoleeni:
- Tarjouksessa oleva malli on Ydelsigo 55RY-7, tämä on Ydelsigo 54RZ-7. Väristä erottaa. Tämä on tummansininen, se tarjousmalli on vaaleansininen. Haluatteko vaihtaa?
- Joo, ei niillä kai eroa ole.
- Minäpä soitan jonkun tuomaan ja vaihtamaan…
- Mitä turhia, äkkiäkös minä käyn hakemassa oikean. Vienkö tuon väärän takaisin hyllyyn samalla?
- Ei, se ostos pitää perua erikseen ja lukea vaihdon yhteydessä viivakoodi.
- Niin tietenkin, no käyn hakemassa vain sen oikean.
(kipkipkip hyllylle toiselle puolelle kauppaa)

Hyllyllä huomaan, että tarjouslappu on kadonnut. Syykin selviää. Hyllyssä ei ole yhtään ainutta vaaleansinistä vempelettä. Sen sijaan kahdessa rivissä tummansinisiä. Toisessa rivissä siinä kohtaa missä lukee sen tummansinisen Ydelsigo 55RY-7:n oikea hinta 16,50. Ja toisessa rivissä siinä kohtaa missä lukee sen – oletettavasti – vaaleansinisen Ydelsigo 54RZ-7:n niin ikään oikea hinta 16,50 ja jota vielä varttitunti sitten oli peittänyt kymmenen euron erikoistarjoushinta. Eli olemme ottaneet väärän vempeleen oikeasta rivistä, koska oikeita vempeleitä ei enää ollut jäljellä. Huomautettakoon että kyseiset vempeleet ovat ilmeisesti väriä vaille täsmälleen samannäköisiä. Niin ja sitä mallimerkintää, joka on niin pienellä tekstillä että keski-ikäinen mies tarvitsee mikroskooppia saadakseen sen luettua.
Takaisin kassalle, johon lapsi on jäänyt odottamaan ostosten kanssa. Kassaneidille totean, että alennustuote onkin päässyt loppumaan. Lapselle kerron tilanteen ja sanon, että ei se mitään, saadaan rahat takaisin.
- Eikun minä haluan sen silti.
- Vaikka se maksaa 16,50 eikä kymppiä?
- Joo.
Hetken aikaa asian punnitsemista.
- No jos kerran haluat omiasi käyttää, niin siitä sitten.

Tuntia myöhemmin kotona.

Puoli tuntia myöhemmin on saatu muovinen pakkaus (tiedättehän, sellainen mitä yrittää aina avata ilman saksia, viiltää haavan käteensä, paikkaamisen jälkeen käy hakemassa sakset olettaen että kyseisessä pakkauksessa on jokin muu tuote kuin sakset, jotka on ostanut siksi ettei tällaisia pakkauksia saa ilman niitä auki) ja käy ilmi, että Vempele pitää integroida puhelimeen. Tässä vaiheessa alan jo aavistella lähestyvää katastrofia. Minkä vahvistaa vierestä tilannetta seuraavan Sallin vino hymy.

Olen onnekseni jo tällaisten tilanteiden veteraani, joten ymmärrän vetäytyä ennen kuin sitoutuisin hävittävään taisteluun. Annan komennon käsiin, joilla arvioin olevan parhaat selviytymismahdollisuudet eli lapselle. Ikävä kyllä lapsikin on jo sen ikäinen, että näillä perintötekijöillä alkavat jo loogisen toiminnan geenit puskea näkyville. Puoli tuntia oman vetäytymiseni jälkeen minulle selviää kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että asennus ei onnistu. Toiseksi se, että lapseni sanavarasto on huomattavasti kuvittelemaani laajempi.

Jälleen kerran törmäämme Tekniikan Asennussuunnittelun Kiroukseen. Olen ihan varma, että tuolla jossain elää aivan oma insinöörirotunsa, joka on vihdoinkin ratkaissut Typerän Käyttäjän Ongelman. Tämä siksi, että en muista törmänneeni Tekniikan Asennussuunnittelun Kiroukseen ennen kuin jo jonkin aikaa tämän vuosituhannen puolella.
Omassa nuoruudessani laitteiden asentaminen edellytti insinörtin taitoja. Ei tavallinen kuolevainen saanut tietokonetta toimimaan, eikä oikeastaan mitään muutakaan laitetta jossa oli enemmän kuin yksi elektroniikkapiiri. Silloin paikalle kutsuttiin Asiantuntija eli nuori nörtti. Olen ollut aika monta kertaa sukulaisten ja tuttavien hilavitkuttimia asentamassa joko paikan päällä tai puhelinkonsulttina aikoinaan langan ja sittemmin langattoman päässä. Vasta edellistä lausetta kirjoittaessani tajuan, että törpömmät sukulaiseni (törpömmistä kavereista olen hankkiutunut eroon, törpömmistä sukulaisista ei niin vähällä selviä) eivät ole pyytäneet minulta asennusapua ainakaan kymmeneen vuoteen. Mikä osaltaan todistaa oikeaksi sen mitä seuraavaksi kerron.

Joskus vuosituhannen vaihteessa jollakulla insinöörillä pysähtyi lippalakin propelli ja hän keksi, kuinka ratkaistaan Typerän Käyttäjän Ongelma. Tämä salattu tietotaito levisi muutamassa vuodessa kaikkien elektroniikan valmistajien keskuuteen. Siitä pitäen kaikki laitteet on osattu suunnitella keskivertoälyiselle ihmiselle. Ensimmäinen merkki tästä on se, että käyttöohjeet ovat kadonneet lähes täysin, kun ne ennen olivat yksityiskohtaisia. Kokonaan ne eivät ole kadonneet, koska kuluttajansuojalaki niitä edellyttää. Mutta mikäli ette ole huomanneet, niin ne ovat ohentuneet ja sisältävät yleensä oikean käyttöohjeen nettiosoitteen. Paperiset käyttöohjeet ovat niin lyhyet ja epäselvät, ettei niiden avulla saada vekotinta kuitenkaan toimimaan. Mikä viisasta onkin, sillä eihän kukaan kuitenkaan lue käyttöohjeita. Pelkkää paperin haaskausta ja ihmetyttää etteivät ympäristönsuojelijat ole tähän puuttuneet.

Koska Typerän Käyttäjän Ongelma on ratkaistu, niin koko asennuksen osaamisen asetelma on heittänyt häränpyllyä. Käyttäjät sen sijaan eivät ole mihinkään muuttuneet. Jakauma on edelleen sama kuin viime vuosituhannella. Karkean likimääräisesti sanoen: 10 % sattuu jostain syystä olemaan tämän kyseisen alan laitteiden asiantuntijoita, jotka tietävät kuinka laite toimii ilman käyttöohjeitakin. Toiset 10 % taas ovat loogisesti ajattelevia ihmisiä, jotka eivät kyseisestä laitteesta mitään tiedä, mutta ymmärtävät käyttöohjeita ja osaavat tehdä johtopäätöksiä. Loput 80 % taas ovat tumpeloita, jotka tökkivät satunnaisia johtoja satunnaisiin paikkoihin.
Viime vuosituhannen puolella tämä viimeinen 80 % ei saanut mitään tehtyä vaan he tarvitsivat jompaakumpaa kymmenen prosentin vähemmistöstä saadakseen laitteensa toimimaan.
Tällä vuosituhannella Typerän Käyttäjän Ongelma on ratkaistu. Insinörtit ovat jollain konstilla saaneet selville, mikä on Typerän Käyttäjän intuitio ja suunnitelleet laitteensa siten, että se alkaa toimia kun Typerä Käyttäjä tekee sen minkä hän tekee vastoin loogista ajattelua. Karkeasti arvioiden tämä onnistuu niin hyvin, että lähes 90 % Typeristä Käyttäjistä saa vekottimen toimimaan viimeistään toisella yrittämällä olettaen, että mahdollinen ensimmäisen yrityksen epäonnistuminen aiheutuu siitä ettei hän ole älynnyt kytkeä vekotinta pistorasiaan, ladata akkua tai asentaa paristoja.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkiaan 80 % ihmisistä saa vekottimet toimimaan alle viiden minuutin. Tämä koostuu määrästä, joka on 10 % asiantuntijoita ja 70 % onnekkaita tumpeloita. Mikä on huikea parannus viime vuosituhanteen nähden – silloin onnistui 30 % (10 % asiantuntijoita, 10 % järkeviä ja 10 % onnekkaita tumpeloita), nykyään onnistuu siis 80 %.

Jäljelle jäävä epäonnistujien 20 % koostuu siis puoliksi epäonnekkaista tumpeloista. Jotka yleensä palauttavat laitteen takuuaikana todeten ”se ei toimi” ja ostavat tilalle ehkä toisen, jonka saavat yleensä toimimaan. Tumpeluus kun tarkoittaa sitä, että logiikkaa ei ole joten edellinen epäonnistuminen ei anna mitään viitteitä siitä, miten käy seuraavalla kerralla. Niinpä uudelleen yrittävistä tumpeloista 90 % onnistuu toisen tuotteen kanssa. Ainoa seuraus tästä on se, että tämän jälkeen he loppuikänsä muistavat kertoa, että ”Ydelsigo on paska merkki, ei toimi mutta kun ostin Arepangin, niin johan pelitti.”
Toinen puoli näistä jotka eivät saa laitetta toimimaan koostuu sitten siitä 10 % ihmisistä, joka ajattelee loogisesti mutta ei ole alan asiantuntijoita. Johon harmikseni kuulun.

Kuunneltuani lapseni taistelua Vempeleen integroimiseksi kännykkään riittävän kauan liihottelin pelastavana enkelinä paikalle. Tässä välissä huomautettakoon että en oikeastaan osaa kuvitella pärstää joka muistuttaisi enkelin pärstää vähemmän kuin omani. Mutta ei se mitään, myöskään ”pelastava” osuus ei toteutunut sen enempää kuin ”liihottelukaan”. En sitä kyllä olettanutkaan, mutta piti silti kokeilla.

Aluksi yritin lukea käyttöohjetta. Virhe nro 1. Siellä ei kerrottu yhtään mitään mikä hyödyttäisi. Paitsi että skannaamalla QR-koodin laitteesta puhelimeen asennus sujuisi kuin tanssi. Ja niinhän se todella minulta sujuikin aivan kuin cha-cha-cha. Eli ei ollenkaan. Virhe nro 2. Puhelin ei tunnistanut laitetta, vaikka yritin niitä esitellä toisilleen sekä sähköisellä protokollalla että brittiläisten herrasmiesten tapaan.
Tässä vaiheessa olisi tietysti pitänyt luovuttaa, mutta härkäpäisyyteni esti. Siirryin virheeseen nro 3, joka onkin sitten jo peruuttamaton. Kuten epäilen lukijan kokemuksesta tietävän. Menin asentamaan puhelimeen online-kaupasta Vempeleen sovellusohjelman. Joka ei asentunut kunnolla vaan jäi välitilaan. Mikä on kauniimpi nimitys Danten kiirastulelle. Välitila näet tarkoittaa sitä, että puhelin luulee ohjelman olevan asennettu, kun taas Vempele tietää ettei sitä ole asennettu. Ohjelman poistaminen taas ei onnistu, koska tässä vaiheessa puhelin tunnistaa sen verran asentamattomuutta että on sitä mieltä ettei ole koskaan kuullutkaan mokomasta sovelluksesta. Mitä, minäkö? Takuulla en ole mitään tehnyt, se käytännössä sanoo. Ohjelman uudelleen asentaminen taas ei onnistu, vaan puhelin sanoo että johan tämä on asennettu, älä nyt viitsi, iso mies.

Olemme siis päätyneet todellakin Danten kiirastuleen. Ainoa konsti selvitä on joko viedä puhelin maksulliselle asiantuntijalle tai ostaa uusi ja yrittää uudelleen. Mikä ei olekaan kovin paljon kalliimpi vaihtoehto.

Koko sotku aiheutuu siis siitä, että insinöörit ovat ratkaisseet Typerän Käyttäjän Ongelman. Mikä on ollut märkä rätti vasten kasvoja sille 10 %:ille, joka ei ole sen paremmin typeryksiä kuin asiantuntijoitakaan. Heidän intuitionsa kun toimii aina loogisesti ja laitteet on nykyään suunniteltu toimimaan epäloogisesti. Edes tuurilla ei voi onnistua.

Tässä on kuvattu vain Vempeleen mallia Ydelsigo 55RY-7 tapaus. Vastaavia on osunut kohdalle niin usein, että tämä ei voi olla sattumaa.
Mahdollinen lukija alkaa kenties miettiä, miksi en ole sitten keksinyt tähän ratkaisua. Itse asiassa olen. Tai olin. Kälyn mies osoittautui vuosia sitten kuvioihin ilmestyttyään varsinaiseksi tekniikanörtiksi. Itse en ole koskaan erottanut miksi joku luuri maksaa 100 euroa ja toinen 600 euroa. Molemmilla voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä tai mitä helvetin WhatsAppeja ne nykyään ovat. Kuulemma uudemmissa toimii jo nettikin. Vaan tämäpä osasi kaikki mallinimetkin ulkoa ja kykeni aina kertomaan, mikä vekotin kannattaa ostaa kunhan ensin kertoi mitä sillä haluaa tehdä ja paljonko se saa maksaa.
Itse asiassa hän osoittautui niin hämmentävän taitavaksi, että kykeni johdattamaan pois jopa kiirastulesta, johon päätyy kun asentaa jotakin väärin. Tämä onnistui jopa puhelinneuvontana.
Taannoin kävi kuitenkin niin onnettomasti, että kälyltä ja mieheltä menivät lusikat jakoon. Ehdotin Sallille, että pidettäisiin äijä ja heivattaisiin käly pois, eihän me sillä mitään tehdä. Ehdotukseni ei saavuttanut vastakaikua. Jostain minulle käsittämättömästä syystä hän oli enemmän kiintynyt siskoonsa.
Olen antanut kälylleni uhkavaatimuksen. Hänellä on enää kuusi kuukautta aikaa löytää sellainen asiantuntijamies, joka kykenee auttamaan minut pois siitä kiirastulesta, johon olen päätynyt yrittäessäni itse asentaa laitetta. Sen verran annan joustoa, että tarvittaessa kelpaa myös tumpelo, jolle voi antaa laitteen asennettavaksi kokeilematta itse ensin logiikalla.