Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 22. kesäkuuta 2021

Uutiskatsaus 25/2021


1. Kansa on puhunut, pulina alkakoon!

Kuntavaalit tuli sitten pidettyä. Yleisesti tuloksista oltiin sillä kannalla, että vasemmisto hävisi. Tämä pitää enimmäkseen paikkansa. Vihreiden tulos oli -1,9 prosenttiyksikköä ja -101 valtuutettua, Vasemmistoliiton -0,9 ja -150, SDP:n -1,7 ja -246, jopa Kepun -2,7 ja -379. Ainoa voitolle päässyt vasemmistopuolue oli Kokoomus, +0,7 ja +62. RKP saa vaaleista toiseen käytännössä saman osuuden, jonka vaihtelu on riippuvainen vain siitä kuinka suuressa suhteessa ruotsinkieliset äänestävät muihin nähden. Tällä kertaa tulos oli +0,1 ja -8 eli käytännössä nollatulos kuten odotettu. RKP ei kuulukaan sen paremmin vasemmistoon kuin oikeistoonkaan, vaan kyseessä on ruotsinkielisten painostusryhmä ja hyvä niin, kuten kohta huomaatte asiaan palatessa. Toinen hankalasti kartalle sijoitettava pikkuryhmä Kristillisdemokraatit teki tällä kertaa tuloksen -0,5 ja -5.
Vasemmiston tappion ohella oltiin kutakuinkin yksimielisiä perussuomalaisten epäonnistumisesta. Nämä kun eivät yltäneet aivan gallupien lupaamiin lukuihin, joten heidätkin julistettiin häviäjiksi. Tulos samoina mittalukuina oli +5,6 ja +581. Äkkinäinen voisi nähdä tässä mediapropagandaa, kun epäonnistujaksi julistetaan puolue jonka kunnanvaltuutettujen määrä kasvoi 75,4 %. (Viime vaaleissa 770, nyt 1351.) Tällä kertaa media oli kuitenkin täysin oikeassa. Perussuomalaisille mikä tahansa tulos alle 45 %:n on tappio. Ainakin olettaen että linja isoissa kysymyksissä pysyy samana. Ja isoja kysymyksiä on tasan yksi eli haittamaahanmuutto. Kaikki muut mokat, jopa kommunistinen talouspolitiikka, ovat korjattavissa vähintään kolmessakymmenessä vuodessa, kuten Virosta voimme nähdä. Mutta haittamaahanmuuttoa ei niin vain korjata, kuten voimme myöskin Virosta nähdä – ja sikäläinen venäläisvähemmistö on sentään ihan eri maata kuin TODELLINEN haittamaahanmuutto.
Mikäli oletamme, että Järjestelmäpuolue (vihervasemmistodemarikeskustakokoomuspuolue) pitää edelleen Suomelle haitallisesta linjasta kiinni, niin ainoa vaihtoehto sen muuttamiseksi on perussuomalaisten kannatuksen nousu sinne yli 45 %:n. Tällöin voidaan suorittaa laskutoimitus >45 % + 5 % > 50 %. Sillä perussuomalaisille luonnollisin liittolaispuolue on RKP. Se kun pistää jalat levälleen aina kun hallitusohjelmassa luvataan säilyttää pakkoruotsi. Och det är inte för mycket, om man tänker på hur Finlands framtid ser ut.


2. Alavilla mailla Halla-ahon vaara

Jussi Halla-aho ilmoitti luopuvansa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta. Ensimmäisenä haaskalle ennätti Timo Soini, jonka mukaan Halla-aholta petti kantti. Mitä Soinin näkemyksiin puolueen johtamisen taidoista tulee, kannattaa muistaa että Soinin alta on tuhoutunut jo kolme puoluetta (SMP, persut ja siniset), mikä on ainakin Suomen, ellei jopa Euroopan ennätys. Soinin on mahdotonta käsittää, että joku haluaa luopua vallasta vapaaehtoisesti.
Vapaaehtoiseen luopumiseen on olemassa selvä syy: kun ei halua niin ei halua. Politiikkaa työkseen analysoivat sortuvat helposti soinimaiseen harhaan. Halla-aho otti tämän kalkin nieltäväkseen vain siksi että hänen oli se tehtävä. Nyt on jonkun muun vuoro.
Yleinen näkemys on se, että Halla-ahon luopumisen myötä perussuomalaisten kannatus laskee. Muistettakoon kuitenkin, että tätä näkemystä kannattavat ne samat analyytikot, joiden mukaan perussuomalaisten kannatus oli Soinin henkilökohtaista kannatusta. Tämä kannatus nähtiin sinisten tuhossa. Tosin analyytikoille annettakoon tämä ”virhe” anteeksi olettaen, että he tekivät sen tahallaan ja tarkoitushakuisesti vähentääkseen perussuomalaisten kannatusta. Ilkeys on anteeksiannettavaa, mutta tyhmyydestä ei voi parantua.
Samalla tavalla perussuomalaisten kannatus ei ole Halla-ahon henkilökohtaista kannatusta. Voisi jopa sanoa, että Halla-aho osoitti kuinka helppoa on päästä pitkälle politiikassa, kunhan sattuu muistamaan että suomalaisen poliitikon ainoa tehtävä on ajaa suomalaisten etuja. Halla-aho ei todellakaan ole mikään karismaattinen kansanjohtaja tai politiikan mestari. Tästä seuraa se, että hänen seuraajallaan on helppo työ: ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin jatkaa samalla linjalla. Mikäli seuraaja sattuu lisäksi olemaan karismaattinen kansanjohtaja tai taitava poliitikko – puhumattakaan siitä että hän olisi näitä molempia yhtä aikaa – menestys tulee olemaan valtava.
Tässä kaikessa on kuitenkin kaksi isoa muttaa. Ensimmäinen on se, että seuraaja soinimaisessa vallanhimossaan kesyttää linjan Järjestelmäpuolueen mieleiseksi päästäkseen hallitukseen. Mikä luultavasti onnistuu ja samalla tuhoaa perussuomalaiset. Toinen on se, että Järjestelmäpuolue on valmis turvautumaan poikkeuslakeihin tuhotakseen perussuomalaiset. Sillä mikä tahansa poliittinen järjestelmä on aina valmis puolustamaan valta-asemaansa kaikin mahdollisin laillisin keinoin - ja toistaiseksi vallassa ollessaan se pystyy aika hyvin määrittämään itse, mitkä keinot ovat laillisia.


3. Laajennettu äänioikeus

Tunnetusti ihmiset äänestävät vaaleissa väärin, mutta onneksi somalivähemmistömme on innovatiivisena kansana keksinyt siihenkin konstin. Turun Varissuolla (miksi kukaan ei ylläty?) klaanilaiset olivat huudelleet äänestyspaikalla ohjeita. Eleistä on päätelty sanailun olleen uhkaavaa. Varmoja tästä ei olla, kieltä kun ei ymmärtänyt kukaan sellainen, jonka esi-isät ovat laskeutuneet puusta suhteellisen varhaisessa vaiheessa evoluutiota.
Ongelmaan on olemassa yksinkertainen ja demokraattinen ratkaisu. Äänioikeus on rajattava niihin, jotka ovat syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Tämä ratkaisisi samalla sen ongelman, jossa tietyt puolueet myöntävät äänioikeuksia samalla anteliaisuudella kuin sossutukia saadakseen lisää ääniä.
Ylipäätään vaalisalaisuuden valvonta ei ole enää tältä vuosituhannelta. Kukaan ei ikimaailmassa olisi hyväksynyt nykyistä systeemiä äänestykseen, jos kännykkäkamerat – tai edes helppokäyttöiset kamerat - olisi tunnettu sata vuotta sitten. Nyt voi kiristäjä vaatia kuvan äänestyslipusta. Olisi helppoa muuttaa systeemiä siten, että vaalivirkailijan on seisottava äänestäjän takana tämän raapustaessa numeron lippuun. Ei selän läpi näe mitä siihen kirjoittaa, mutta virkailija huomaa kyllä jos joku yrittää kuvata ja pystyy sen kieltämään.


4. Svenssonit asialla?

Göteborgissa tapahtuneessa ammuskelussa kuoli nelikymppinen mies ja viisi muuta loukkaantui. Tämähän ei ole mikään uutinen. Uutinen on se, mitä uutisessa kerrotaan: ”... toisena osapuolena väkivaltaisuuksissa on ollut Ali Khanin rikollissuvun jäseniä.” Kukahan mahtoi olla toinen osapuoli? Lieneekö ollut Svenssonin rikollissuku, jota johtaa paikallisen seurakunnan pappi? Meinaan, kun tämän Ali Khanin rikollissuvun päämies on imaami.
Toinen mielenkiintoinen uutinen on tämän uutisen Hesariin kirvoittama kommenttimäärä. Se on hurjat kuusi kommenttia. Tämä voi tarkoittaa jotakin kolmesta asiasta: Hesarin lukijamäärä on romahtanut entisestään TAI ihmiset eivät viitsi enää kommentoida turruttuaan näihin itsestäänselviin uutisiin TAI sitten Hesari sensuroi valtaosan kommenteista. Yksiristikaksi, valitse todennäköisin vaihtoehto. Vihjeeksi voi mainita että kuudesta kommentista viisi käsittelee huumekauppaa ja vain yksi haittamaahanmuuttoa. Kenties pienellä lisätyöllä saattaisi saada selville, että Hesarista on saanut yksi moderaattori potkut vääränlaisen kommentin lipsahdettua seulasta.


5. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Barzan Sami Tawfiq … jäkjäkjäk … kuuden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta, törkeästä raiskauksesta ja alkoholirikoksesta. … päläpäläpälä … Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


6. Rasistinen iänmääritys

Irakilainen syntymätodistus ei kelvannut rasistisesti toimineelle oikeudelle, joka passitti 14-vuotiaan rasistisella tavalla lääketieteellisiin testeihin, jotka rasistisesti totesivat hänet vähintään 16-vuotiaaksi eli käytännössä 18-vuotiaaksi, koska testeissä käytetään rasistista kahden vuoden turvaväliä, joka pitäisi muuttaa vähintään viiteen vuoteen. Seurauksena viaton poikaparka joutuu rasistisesti tuomiolle tervehdittyään lasta normaalia läheisemmällä tavalla, jonka oikeus totesi rasistisesti raiskaukseksi. Lisäksi oikeus ei rasistisesti uskonut sitä, että poika olisi somessa kertonut oikean syntymävuotensa 1999 muusta kuin harhaanjohtavista syistä, kun taas syntymätodistus kirjasi syntymävuodeksi 2003. Rasistisesti oikeus tohti jopa epäillä, että syntymätodistus olisi hankittu Irakista tätä tarkoitusta varten lahjuksin, koska se hankittiin vasta sen jälkeen kun poika oli rasistisesti pidätetty teoistaan.


7. World of Lovecraft

Toistakymmentä vuotta sitten suomalaismies pelasi tietokonepeliä samassa tiimissä venäläisnaisen kanssa. Yksi asia johti toiseen ja vuonna 2009 nainen tuli Suomeen matkatavaroinaan rinkka ja polkupyörä. Avioliitto solmittiin pikatahtiin ja kyseessä ei ollut mikään kulissiavioliitto. Yhdessä ollaan edelleen ja lapsiakin on jo kaksi. Alkuperäiset häät olivat vaatimattomasti maistraatissa, mutta sitten tapahtui:
”Toni ja Katalina menivät uudelleen naimisiin neljäntenä hääpäivänään juhannusaattona 2013 Temppeliaukion kirkossa. Hieman ennen kakkoshäitä Katalina otti Tonin sukunimen ja vaihtoi myös etunimensä.
– Työnhaku oli vaikeaa venäläisellä nimellä. Keksin nimenvaihdon yhteydessä itselleni myös suomalaisen toisen nimen, sillä halusin liittyä paremmin suomalaiseen kulttuuriin, Katalina kertoo.
– Puhelin alkoi soida kummasti, kun Kate länsimaalaisti nimensä. Ei sen niin pitäisi olla, mutta tosiasia on, että suomalaisella nimellä pääsee helpommalla kuin venäläisellä nimellä, Toni lisää.”

Tässä on mallia siitä kuinka pitää toimia. Jos muutetaan toiseen maahan ja aiotaan siellä elää loppuikänsä, niin sitten sopeudutaan. Vahvempaa signaalia kuin nimen vaihtaminen uuden kotimaan mukaiseksi on vaikea löytää.
Ja mitä tulee siihen, että suomalaisella nimellä pääsee helpommalla kuin venäläisellä, juuri niin sen pitääkin olla. Miettikää itse rekrytoijan kannalta. Jos työnhakija on valmis sopeutumaan näin vahvasti, niin se on hyvä merkki. Vastaavasti jos suomalainen muuttaa Venäjälle, niin vaihtakoon sitten nimensä Timo Karhusesta Dimitri Medvedeviksi.


8. Varianttia

Koronasirkuksen loppua ei näy eikä näkyne koskaan. Syynä on jälleen kerran kehitysmaiden tolkuton ylikansoitus. Viruksen mutatoituminen saataisiin pysäytettyä, jos rokotukset tapahtuisivat riittävän nopeassa tahdissa riittävän kattavasti. Tämä onnistuu vain länsimaissa. Kehitysmaissa ei, koska infrastruktuuri ei mahdollista sitä ja vaikka mahdollistaisi, niin rokotevastaisuus on liian yleistä. Vasta edellisessä uutiskatsauksessa kerrottiin, kuinka Intiassa hypittiin jokiin karkuun rokotuspartioita.


9. Roskaa

Uutinen kertoi kahdeksan lehmän kuolemasta Ylivieskassa. Syyksi paljastui pellolle päätynyt drone. Pellolta drone oli kulkenut rehukoneen läpi murskautuen palasiksi. Palaset puolestaan päätyivät rehun mukana lehmien vatsaan repien ne kappaleiksi.
Tapaus on surullinen esimerkki tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä, joka näkyy roskaamisena. Tätä nähtiin myös Helsingin keskustassa, joka viikonlopun jälkeen näytti Nairobilta, mitä roskamäärään tulee. Syitä sille, että roskaaminen on lisääntynyt viime vuosina reilusti, voi pohtia.


10. Sana on puolivapaa

Vantaalaisen talon edessä on seissyt vuosikausia kyltti, jossa kannatetaan aitoa avioliittoa. Nyt vasemmistoliiton edustaja vaatii kylttiä poistettavaksi. Aloitteeseen on kertynyt jo 1600 allekirjoitusta.
Kyse on jälleen kerran väärien näkemysten hyväksymisestä. Kyltti on tuhottu jo useita kertoja ja aina se on pystytetty uudelleen. Onkin mielenkiintoista, että yksityisalueelle tunkeutuminen ja vahingonteko eivät ole tutkinnan arvoisia, mutta sananvapauden vastustamiselle löytyy aina kannatusta.


11. Mä joka päivä töitä teen

Huawein kyberturvallisuusjohtaja Mika Lauhde ehdotti siirtymistä seitsenpäiväiseen työviikkoon. Hän toteaa itse tekevänsä yli 80-tuntista työviikkoa eikä ole pitänyt kesälomaa neljään vuoteen. Tästä voi todeta, että vaihtoehdot Lauhteen työmäärän selitykselle ovat aika harvassa:
1) Duuni on niin helppo, että sitä jaksaa tehdä 80 tuntia viikossa. Olen aika montaa työtä tehnyt, sekä fyysistä että henkistä ja voin vakuuttaa että olen ilmeisesti niin laiska ja paskassa kunnossa, että yhtäkään niistä en olisi jaksanut tehdä tuota määrää. Toisaalta muistan sen kuuluisan virolaisen lossivahdin työn, joka koostui pelkästä työpaikalla istumisesta koska lossia ei ollut. Sitä olisin jaksanut 80 tuntia viikossa, ainakin samalla palkalla jota epäilen Lauhteen saavan.
2) Lauhde laskee työaikaansa kaiken, mikä edistää hänen työntekoaan. Vastaavasti voisin itsekin laskea työaikaani tämän tekstin kirjoittamisen, koska se edistää kirjoitustaitojani, joita tarvitsen työssäni. Samaan hengenvetoon voi todeta, että työaika lisääntynee useimmilla ihmisillä välittömästi noin 50 tunnilla viikossa, sillä yritäpä pärjätä töissä nukkumatta, joten nukkuminenkin tulee laskea työaikaan. Jos Lauhde sattuu olemaan näitä tehonukkujia, jotka selviävät alle kuuden tunnin yöunilla, tekee tämäkin jo 40 tuntia viikossa, jolloin 80 – 40 = 40 ja silloin varsinaiselle työlle jääkin enää 40 viikkotuntia, mikä kuulostaa jo uskottavalta.
Lopuksi vielä muistutetaan arvon johtajalle, että kauppaneuvos Paukku aikoinaan tiivisti tämän viisauden: ”Jos pomolla kuluu töihin aikaa enemmän kuin kaksi tuntia päivässä, kyse on delegointikyvyn puutteesta.”


12. Ottaa sydämestä

Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksenin tuuperruttua kentän pintaan sydänpysähdyksen takia koettiin eräs urheiluhistorian hienoimmista hetkistä. Tämä kuulostaa makaaberilta, mutta niin vain oli. Suomen fanijoukko alkoi huutaa tanskalaispelaajan etunimeä kannustukseksi, johon tanskalaisvaltainen katsomo alkoi vastata sukunimellä. Muistutus siitä, että loppujen lopuksi urheilu on vain urheilua eikä se ole elämää suurempi asia. Hieno ele ja yhteisöllisyyden osoitus!


13. Liipaisimella

Vähän toisenlainen hetki koettiin sitten Saksa – Ranska -ottelussa. Riippuliitäjä päätyi stadionille. Tarkka-ampujat ottivat jo hänet tähtäimiinsä terrori-iskun pelossa, mutta laukausta ei kuulunut. Virallinen, julkisuuteen annettu selitys oli se, että hänellä nähtiin olevan Greenpeace-kyltti. Tähän ei pidä uskoa pätkääkään. Tämähän olisi suorastaan kutsu seuraavalle terrori-iskulle: pidä Greenpeace-kylttiä esillä, niin pääset pidemmälle ennen pommin räjäyttämistä. Luultavammin tästä lähtien vastaava kyltti aiheuttaa liipaisinsormeen lisäherkkyyttä, kun ”vapaalippustrategia” on nyt mukamas paljastettu.
Lopuksi vielä mainittakoon, että noin ylipäätään riippuliitäjä stadionille -tilanteessa ei pitäisi ampua noin vain, voihan kyseessä olla puhdas onnettomuus. Mutta jos on ISIS-, Greenpeace- tai jokin muu terroristijärjestön kyltti matkassa niin ei muuta kuin tulta munille.


14. Polvelta tähdäten

EM-kisoissa jatketaan polvistumispelleilyä. Täydet pisteet tälle buuaavalle venäläisyleisölle. Tai no, toisaalta pitää ymmärtää ajan henki ja elää sen mukana. Ei tämä polvistumisvimma ole yhtään sen kummempaa tai tuomittavampaa kuin aikaisemmatkaan kotkotukset. Aikoinaan Berliinin olympialaisten avajaismarssilla aika moni joukkue ojensi käsivarren suoraksi tervehtien valtionpäämiestä. Tai vuonna 1938 Englannin jalkapallomaajoukkueen pelatessa ystävyysottelun Saksaa vastaan Berliinissä kaikki yksitoista englantilaista nostivat kätensä Hitler-tervehdykseen, kuten ajan henkeen kuului. Nykyään ajan henki on sitten eri tavalla samanlainen, joten mennäänpäs kiltisti polviasentoon kaikki. Ei tämä nykyinen rotuoppi ole yhtään sen virheellisempi kuin se 80 vuoden takainenkaan.
Irlannin maajoukkue ystävyysottelussa Saksaa vastaan Bremenissä 1939.
Irlannin maajoukkue ystävyysottelussa Unkaria vastaan Budapestissä 2021.


15. Haukkapalaa

Saksan keskuspakki Antonio Rüdiger puri Ranskan tähtipelaaja Paul Pogbaa. Olin kovasti hämmästynyt, mutta kuva paljastikin mistä oli kyse ja pieni lisäselvittely täsmensi asian. Kyse on kulttuurien kohtaamisesta, jossa Saksaa edustava neekeri esittelee esi-isiensä kannibaaliperinteitä haukkaamalla palasen Ranskaa edustavasta neekeristä. Niin ne kulttuurit rikastuvat Euroopassakin.
Rüdiger itse on kova rasismin vastainen puhemies, joka on uhriutunut rasismin kohteeksi joutumisensa takia useaan otteeseen. Vihjeeksi mainittakoon, että rasismin vähentämiseen auttaa suuresti ihmismäinen käytös.


16. Kapteenin nauha

Pienimuotoisen kohun sai aikaan Saksan maalivahti Manuel Neuer käyttämällä kapteeninnauhana sateenkaarinauhaa. UEFA sai aikaan suuremman kohun ehtimällä hetken aikaa miettiä, onko tämä sallittua. Ajan henki sai sitten UEFA:n rikkomaan omia sääntöjään ja hyväksymään nauhan.
Luetaanpa sääntökirjaa:
Sääntö 04.5, iskulauseet, viestit, kuvat ja mainonta:
Varusteissa ei saa olla minkäänlaisia poliittisia, uskonnollisia tai henkilökohtaisia viestejä, iskulauseita tai kuvia.

”Uskonnollinen” ja ”henkilökohtainen” ovat suhteellisen helposti määriteltävissä, mutta ”poliittinen” on vähemmän selkeä. Viestit, iskulauseet tai kuvat
ovat kiellettyjä, kun ne liittyvät:

• mihin tahansa paikalliseen, alueelliseen, kansalliseen tai kansainväliseen
poliittiseen puolueeseen/organisaatioon/ryhmään tms.
...
• mihin tahansa organisaatioon, jonka tavoitteet/toiminta todennäköisesti
loukkaavat huomattavaa määrää ihmisiä
• mihin tahansa tiettyyn poliittiseen toimeen/tapahtumaan”

Pitkin hampain voidaan sääntöjä venyttää siten, että LGBT(jatka tähän tarpeelliseksi katsomasi määrä kirjaimia, olen pudonnut kelkasta näiden neljän jälkeen)-ryhmät eivät ole poliittisia ryhmiä tai kyseinen toiminta ei ole poliittista. Mutta tuo keskimmäinen pykälä ”mihin tahansa organisaatioon, jonka tavoitteet/toiminta todennäköisesti
loukkaavat huomattavaa määrää ihmisiä”
on jo varsin paljon haasteellisempi. Mikäli nyt jätetään länsimaiden änkyrät pois, jäljelle jää silti toista miljardia muslimia, joiden mielestä homot pitää kivittää kuoliaaksi tai kivien puutteessa hirttää nosturin nokkaan (Iranista löytyy tähän osaamista). Koska UEFA hyväksyy sateenkaarinauhan, jäljelle jää kolme vaihtoehtoa:
1) Päättäjät ovat tietämättömiä eivätkä tunne sitä miten muslimimaissa suhtaudutaan asiaan
2) Päättäjien mielestä muslimit eivät ole ihmisiä, koska säännössä kielletään ainoastaan ihmisten loukkaaminen
3) Päättäjät ovat munattomia opportunisteja, jotka sallivat sääntörikkeet silloin kun siitä ei ole sen suurempaa riesaa
Jälkimmäistä menettelytapaa noudatti aikoinaan esimerkiksi korkeushypyn MM-mitalisti Emma Green, joka lakkasi kyntensä sateenkaariväreihin Moskovan MM-kisoissa vastalauseeksi Venäjän homopropagandalaille (itse kisassa Green oli neljäs). Samoin teki muutama muu urheilija esimerkin innoittamana. Kenelläkään näistä ei jostain syystä kuitenkaan ollut samanlaista lakkausta kynsissään Qatarissa sisäratojen MM-kisoissa (Green oli viides).
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, miten UEFA suhtautuisi siihen jos Saksan kapteeni pitäisi käsivarsinauhanaan maan perinteiden mukaista käsivarsinauhaa. Onhan joskus tapana pitää perinnepelipaitojakin, miksei sitten käsivarsinauhaa?


16. Täydellinen juoksu

Jyväskylä 2.6. Elmo Lakka ampaisee telineistä ja allekirjoittanut hihkaisee: ”Loistava lähtö!”. Noin kolmannen tai neljännen aidan kohdalla alaleukani putoaa viisi senttiä ja saatuani sen takaisin kohdalleen huudahdan: ”Nyt tulee tosi kova aika!”. Olen nähnyt, kuinka Elmo aitoo juuri oikealla korkeudella, aitoihin osumatta. Yksi viimeisistä aidoista ottaa kolauksen, mutta tällä kertaa se ei riko Elmon tunnetusti herkkää rytmiä. Loppusileällä kurotus maaliviivalle on kuin suoraan oppikirjasta. Kun aika varmistuu, alaleukani tipahtaa miltei syliin. Tätä päivää en uskonut koskaan näkeväni: Elmo Lakka on rikkonut Arto Bryggaren SE:n.
Pika-aidat on yleisurheilun lajeista teknisen analyysin kannalta kaikkein tuskallisin. Jokaisen kymmenen aidan ylityksessä pienikin virhe näkyy heti analyysissa: onko aitaväli mennyt oikein, tuleeko aitaan pientäkään hidastavaa osumaa, irtoaako taempi jalka aidalta riittävän sähäkästi, osuuko se maahan ihanteellisessa paikassa ihanteellisessa kulmassa vauhdin säilyttämiseksi… Tähän vielä lisäksi startti ja loppukurotus, joissa voi myös epäonnistua. Virhemahdollisuuksia on moninkertainen määrä verrattuna sileän juoksuun. Tai verrattuna kenttälajin suoritukseen: yhdessä suorituksessa voi onnistua täydellisesti, mutta aitajuoksussa aita pitää ylittää kymmenen kertaa. Yritäpä saada kymmenen täydellistä keihäskaarta putkeen. Entäpä jos video ei paljasta ainuttakaan virhettä, yksikään aita ei kolahda? Silloin aitajuoksija on varmasti epäonnistunut – hän on ottanut aitojen ylityksen liian varman päälle ja menettänyt vähintään pari sekunnin kymmenystä sen takia. Elmolta onnistui tässä juoksussa kaikki muu paitsi yhden aidan ylitys, jossa tuli pikku moka ja se on siksi täydellisimpiä koskaan näkemiäni juoksuja. Todennäköisyys sille, että tämä tällä kaudella toistuisi, on hyvin marginaalinen. Todennäköistä on, että koko uransa aikana hän ei toista kertaa juokse teknisesti yhtä täydellistä juoksua. Elmon todellinen taso on vähän päälle 13,50 onnistuneella juoksulla. SE:n rikkomiseen vaaditaan seuraaville kausille reilun sekunnin kymmenyksen tasoparannus, silloin järjellisellä tasolla onnistuneella juoksulla SE rikkoutuu. Parhaiten pika-aitojen vaikeuden on tiivistänyt ensimmäisenä alle 13 sekunnin juossut Renaldo Nehemiah. Katsoessaan ennätyssuoritustaan jälkikäteen hän totesi: ”Täydellisiä noista askelista olivat vain harvat.”


Loppukevennys: Siivouspäivä

Jenkeissä majavanpoikanen jäi orvoksi ja pelastettiin hoitokotiin. Johtaja otti sen omaan kotiinsa asumaan kasvattaakseen poikasen myöhempää luontoon palautusta varten. Majava sai nimekseen Justin Beaver. Kasvaessaan se alkoi toteuttaa padonrakennusviettiään.

Samaan aikaan Browneilla:
Jaska: Missä on nitoja? (tai mikä tahansa muu vastaava pikkuesine)
Salli: Siellä missä ennenkin.
Jaska: Eikä ole.
Salli: Mistä sinä oikein etsit?
Jaska: No tuosta keittiön hyllyltä.
Salli: Eihän se siellä ole ollut puoleen vuoteen. Uusi paikka on tuolla nurkkalokerikossa.
Jaska: Ai niin… ei ole vielä päivittynyt tiedostooni.
Seuraavassa kuussa:
Jaska: Missä on nitoja?
Salli: Siellä missä ennenkin.
Jaska: Eikä ole.
Salli: Mistä sinä oikein etsit?
Jaska: No tuosta nurkkalokerikosta.
Salli: Eihän se siellä ole. Uusi paikka on taloustarvikekaapissa.

Ei mahda mitään, mutta tuosta majavan uudelleenjärjestelyvimmasta tuli välittömästi mieleen Salli Brown siivouspäivänä:

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini on https://en.wikipedia.org/wiki/R%C5%8Dnin ja länsimaalaisittain kehäraakki. Ja katkera sellainen.

Veijo Hoikka kirjoitti...

2. Alavilla mailla

"...joiden mukaan perussuomalaisten kannatus oli Soinin henkilökohtaista kannatusta."

Suuri osa kannatuksesta Soinin rytkyn aikana tuli Tony Halmeen ansiosta. Hän keräsi kivijalkakuppiloiden asiakkaiden äänet persuille. Ehkä Halme kertoi Soinille, että hänen kauttaan saadaan katu-uskottavuutta vaalityöhön. Soini uskon miehenä luuli Halmeen tarkoittavan, että kadun kansa herran pelossa äänestää Halmetta eli persuja eli siis häntä eli Soinia.

Halmehan oli värikäs persoona. Jotkut hänen kannanotoistaan olivat hyviäkin,
esim: https://www.youtube.com/watch?v=1UNiby9LmJo

Sekä: "..Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."

Halla-ahon sai menestyksensä myötä liikanimen mestari. Soini luuli kyseessä olevan raamatullinen titteli, ja hän halusi päästä moisesta mestarista eli väärästä messiaasta eroon. Tähän ei JJ ilmeisesti keksinyt sopivaa sutkausta tukemaan Soinin terävää verbaalista taituruutta. Loppu on historiaa, jonka saamme lukea 10 v kuluttua. Olispa se Tiitisen lista Jussin laatimilla alkusanoilla varustettuna, niin Soinkin tietäis mitä jytky tarkoittaa.

7. Nimenvaihto

No ainakin olen monasti kuullut puhuttavan herrasta nimeltä Simo Somali.

9. Roskaa

Se on palaverin paikka. Vinkiksi: Isot roskikset, joita on ja paljon.

11. Mutta miten on öiden kanssa? Ovatko nuo hurjat tunnit jääneet pysyviksi nuoruuden sosiaalisten askareiden heikkojen tulosten seurauksena?

13. Riippuliito oli temppuna vain varjo Mathias Rustin suoritukselle:

https://www.youtube.com/watch?v=Wue02Y0lS38

15. Haukkapalaa

Jospa kyseessä oli väärinymmärretty rakkaudenosoitus. Vrt:
https://fi.scribalculture.org/2170-mating-behavior-of-cats-foreplay-and-mating.html

16. Elmo. Johan nimikin velvoittaa.

Loppukevennys

Kiitos videosta. Jo kauan olen ollut kädetön varastotilojen kanssa. Ne ovat just kuin videolla näkyi. Eli tyhjennyksen paikka, majava löydettävä ja tarjottava sille melanheiluttajan arvoon kuuluva koti. Uskoisin sen viihtyvän meidän Martan vaatehuoneessa.

Anonyymi kirjoitti...

Se yleissivistys mitä Jaska kirjoituksissaan tuo esille ja skaala, millä asioista kirjoittaa on todella poikkeuksellinen. Kiitos ja kumarrus. Näitä kirjoituksia aina upeaa lukea.

Anonyymi kirjoitti...

7

Siitäkin näkee tyypin suhtautumisen asuinmaahansa onko kyseessä Dimitri vai Dimitry. Translitteroiko suomen vai englannin mukaan suomeen. Ainakin twitterin mukaan dimitry gurbanov voisi vaihtaa nimensä timo muqvistiksi.

11

Mielenkiintoista hommaa jaksa tehdä kauan. Ja välillä flow vie ajantajun. Mulla on sattuneesta syystä puhelimen herätys päivällä:
8.00 aloita työt
9.00 – kahviaika
11.00 – lähde syömään,
14.00 – kahviaika
15.45 – työaika loppui
Työpaikalla minulle muistutti joku sopiva tyyppi, että läheppä lounaalle / kahville
Juu-u, osa töistä on kyllä kevyitä, riittää, että seuraan puhekanavaa ja lokia – jos esmes päivityksessä tulee ongelma huomaan kun minua puhutellaan vaikka olisin kuinka syventynyt loki-analyysiin. Itse asiassa herään kutsuun. Aika usein teen taustapäivystyksessä hommia – nukun siis, kuunteen puhelinjaa ja herään hälytykseen. Samoin maksetaan minulle nukkumisesta, kun käyn asiakaskäynnillä ja myyntiedustaja huikkanen ajaa. Osaan nukahtaa ja nukkua autossa. On kuulemma outoa, ukko nukahtaa ihan niksnaks, herää, alkaa höpöttää luurit päässä jotain hämärää teknistä juttua, kuuntelee hetken ja nukahtaa taas.
7.5 tuntia laskutettavaa on lyhyt päivä. 10 normipäivä. 48 viikkotuntia, neljänä päivänä on rento tahti.

pyssymies

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 16.55: Soini taisi tosiaan luulla, että persujen kannatus on hänen henkilökohtaista kannatustaan. Sinisten kannatuslukema osoitti sitten totuuden ja jos ei siitä katkeroidu, niin en tiedä sitten mistä.

Veijo Hoikka: Halme oli kuollut ja kuopattu siinä vaiheessa kun tuli jytky.

Ano 18.30: Kiitoksia. (Epäilijöille tiedoksi että kyseessä ei ollut itse kirjoittamani kommentti.) Yritän teeskennellä yleissivistystä sillä, että pyrin jättämään skaalalta pois ne alueet, joista en mitään tiedä. Ynnä yhden tietyn alueen josta tiedän liikaa.

Pyssymies: Niin, töitä on monenlaisia. Yhden kaverin kanssa on tapana soitella silloin kun hän on töissä eli kuljettaa kulkuneuvoa. Pulistaan tunti ja palkka juoksee - siis kaverilla. Eipä onnistu kaikissa duuneissa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Halme.
"Soini saa kiittää menestyksekkäästä poliitikon urastaan edesmennyttä Tony Halmetta. Ilman ammattilaisnyrkkeilijä-showpainija Halmeen tuomaa nostetta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Soinista olisi tuskin koskaan tullut ministeriä. Jytky olisi jäänyt putkeen."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201705062200122975

Eli Tony vielä rajan ylitettyään sai jytkyn aikaan...

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Justin Beaverin ja Sallin siivoilu on aika tuttua. Mulle on kertynyt ainakin pari tusinaa pientä ristipäätä & torxia - niitä tuli yhden läppärin langatoman verkkokortin asennussarjojen mukana. Toin niitä työhuoneen kirjahyllyyn, pikkuiseen laatikkoon. Töissä niitä on tusina pitkin työpöytää ja -ruloa.

Arvaa löytyykö niitä ikinä, kun tarvitsen semmoista kotona.

Se laatikko vaeltaa kaikenlaisiin kummallisiin paikkoihin ja sisältönsä kans.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Eipä PS ole koskaan ollutkaan mikään siltarumpupuolue, vaan keskittynyt kansakunnan ja valtakunnan säilymisen kannalta elintärkeisiin asioihin.
2:
Soinin johdolla PS:n politiikka oli epämääräistä EU-vastustusta, johon Tony Halme toi kaduntason lisänsä puhumalla monelle äänestäjälle erinomaisen tärkeistä asioista.
Nehän eivät koskaan olleet Soinille millään tavalla tärkeitä, minkä hän myös moneen kertaan julki lausui.
3:
Olisiko helpompi ratkaisu järjestää äänestyspaikoille ja niiden edustoille riittävästi järjestyksenvalvojia siivoamaan uhkailijat kauemmas?
Silloin äänestäjä voi ottaa kopissa lipustaan selfien, repiä sitten lippunsa ja äänestää uudellen. Uhkailija näkee vain selfien.
4:
Pelkäänpä pahoin sensuurin olevan se todennäköisin vaihtoehto;
eihän maailmalla noussut sen kummempaa reaktiota, kun muuan aiempi oikeusministeri Tuija Brax harmitteli amerikkalaisten outoa käsitystä sananvapaudesta;
sen mukaan kaikenlainen puhe pitäisi muka sallia?
6:
Kyllähän meille suomalaislapsille tehtiin Kekkoslovakiassa kouluterkkarissa monenmoisia iänmäärityksiä, jotka eivät olleet kaikki niin mukavia. Valtaosa meistä selvisi niistä pahemmin traumatisoitumatta.
Me tosin emme olleet väärällä iällä laittomasti maahantunkeutuneita.
7:
Japanissa vaikuttaa muuan Marutei Tsurunen, omaa sukua Martti Turunen.
11:
Ehkäpä Mr. Lauhteellekin tekisi pieni loma hyvää;
mies näyttää tosiaan hieman väsyneeltä.
12:
Kun nämä nurmiprinsessat suistuvat tuon tuostakin nurmen pintaan nytkähtelemään ja kouristelemaan kuolintuskissaan kun vastustaja juoksi läheltä, mikä ihme se sitten on että he alkavat kuolla oikeastikin. Sellaistakin on tiettävästi nähty;
Serbianmaalla tuomari ehti jakaa punaisen kortin pelin viivyttämisestä!
13:
Luulisi seurojen ottavan tämän tapauksen tiimoilta tiukasti yhteyttä turnausjärjestäjään:
kentällähän kirmailee satoja miljoonia, ellei parhaimmillaan toista miljardia euroa!
Joku tuollainen maahanlasku, jossa viisi huippupelaajaa loukkaantuu tulisi maksamaan hurjat rahat seuroilleen, kun vakuutusyhtiö vetoaisi itseaiheutettuun ongelmaan;
turvajärjestelyt olivat alimitoitetut!
14:
No näinpä juurikin.
15:
Mutta jos pitää paikkansa, että ihminen on sitä mitä hän syö, silloinhan kannibalismni on ihmisyyden huipentuma?
16:
Toiset symbolit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Lopuksi:
kyllä sinä veli Jaska saat olla ikionnellinen siitä, että pystyit pyydystämään ja pitämään Sallin! Monen muun osa on niin kovin toisenlainen:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=987696#p987696

Jaska Brown kirjoitti...

Pyssymies: Lohduttavaa tietää että en ole yksin tuskassani.

Qroquius Kad: Tuohon viimeiseen voi todeta, että olen tosiaankin onnekas mutta sen verran pitää täsmentää että Salli pyydysti minut eikä päinvastoin.