Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 2. helmikuuta 2021

60 x 100


Kirjoitin vuonna 2014 jutun, jossa esittelin sata kuuluisaa satavuotiaaksi elänyttä. Kuuluisaa nimenomaisesti muista ansioista, ei siksi että olisivat eläneet vanhaksi.
Ihmisten eliniän pidentyessä satavuotiaaksi elää yhä useampi. Tässä jutussa esitellään edellisen jutun jälkeen sadan vuoden iän saavuttaneita. Heitä on valittu listalle viisikymmentä. Sen lisäksi listalla on kymmenen sellaista, joiden olisi pitänyt olla edellisessä listauksessa, mutta jäivät jostain syystä välistä.

Kaikista listatuista on lueteltu nimi, elinvuodet ja lyhyt ansioluettelo.


Kymmenen sellaista, joiden olisi pitänyt olla mukana jo vuoden 2014 jutussa:

Alice, Gloucesterin herttuatar, 1901-2004
Kuningas Yrjö V:n miniä.
Charles Brunier, 1901-2007
Romaanin ja myöhemmän menestyselokuvan Papillon päähenkilön esikuva.
Henri Fabre, 1882-1984
Ensimmäisen vesitason suunnittelija ja lentäjä.
Jolie Gabor, 1896-1997
Seurapiirirouva, Gaborin kolmen sisaruksen äiti. Tyttäristä Zsa Zsa kuoli reilun kuukauden ennen satavuotispäiväänsä.
Kilian Hennessy, 1907-2010
Hennessy-konjakkitehtaan johtaja ja osaomistaja.
Hans Kleppen, 1907-2009
Mäkihypyn maailmanmestari 1929.
Connie Marrero, 1911-2014
Kuubalainen baseball-syöttäjä, joka oli myöhäiskypsä jo nuorena – teki MLB-debyyttinsä vasta 38-vuotiaana.
Brunhilde Pomsel, 1911-2017
Propagandaministeri Joseph Goebbelsin henkilökohtainen sihteeri.
Helmuth Schlömer, 1893-1995
Kenraaliluutnantti jäi venäläisten vangiksi Stalingradin antauduttua ja kuului siihen harvalukuiseen vähemmistöön, joka palasi sotavankeudesta.
Sophronius III, 1798-1899
Konstaninopolin patriarkka eli ortodoksisen kirkon ylin johtaja 1863-1866.


Viisikymmentä edellisen jutun jälkeen sadan vuoden iän saavuttanutta tai jutun julkaisun jälkeen kuollutta:

Folke Alnevik, 1919-2020
Ruotsalainen pikajuoksija, olympia- ja EM-pronssimitalisti 4 x 400 metrin viestissä. Kuoli COVID-19 -virukseen.
Babiker Awadalla, 1917-2019
Sudanin pääministeri muutaman kuukauden ajan 1969.
Russell Bannock, 1919-1920
Kanadalainen hävittäjä-ässä, 11 ilmavoittoa ja 19 tuhottua V1-ohjusta.
Heinz Billing, 1914-2017
Fyysikko, joka rakensi ensimmäisiä tietokoneiden muistijärjestelmiä.
Mustafa Ben Halim, 1921-
Libyan pääministeri 1954-1957.
Ruth Dayan, 1917-
Israelin ulkoministeri Moshe Dayanin ensimmäinen vaimo ja kirjailija.
Jelena Donskaja, 1915-2016
Kivääriammunnan moninkertainen maailman- ja Euroopan mestari.
Kirk Douglas, 1916-1920
Muistetaan parhaiten nimiroolista elokuvassa Spartacus.
Aleksandr Ezhevski, 1915-2017
Neuvostoliiton hallituksessa ministerinä 1980-1988.
Robert Fulton, 1910-2015
Taisteluristeilijä USS Houston upposi Sundasalmen taistelussa 1.3.1942. Vain reilu kolmasosa miehistöstä jäi eloon ja japanilaisten sotavangiksi kolmen ja puolen vuoden ajaksi. Tätä ei voi pitää minään terveyskuurina, mutta Fulton jäi sodan jälkeen laivaston palvelukseen ja yleni kontra-amiraaliksi.
Gabre Gabric, 1914-2015
Kroatialaissyntyinen italialainen kiekonheittäjä kilpaili sekä olympialaisissa että EM-kisoissa sekä ennen että jälkeen toisen maailmansodan. Ura jatkui lähes satavuotiaaksi ME-tuloksin 95-vuotiaiden sarjassa ja harrastus jatkui perheessä – Gabric oli MM-tason aitajuoksija Laurent Ottozin isoäiti.
Hau Pei-tsun, 1919-2020
Taiwanin pääministeri 1990-1993.
João Havelange, 1916-2016
FIFA:n puheenjohtaja 1974-1998.
Olivia de Havilland, 1916-2020
Sai kahdesti Oscarin parhaasta naispääosasta.
Fritz Hellwig, 1912-2017
Saksalainen poliitikko, EU-komissaari 1967-1970.
Mike Hoare, 1919-2020
Ehkä nykyajan tunnetuin palkkasoturi, joka nousi maineeseen 60-luvulla Kongon kriisin aikana.
Hyun Soong-jong, 1919-2020
Etelä-Korean pääministeri 1992-1993.
Katherine Johnson, 1918-2020
Matemaatikko, jonka laskelmien pohjalta tehtiin NASA:n ensimmäiset avaruuslennot ja kuumatkat.
Piet de Jong, 1915-2016
Hollannin pääministeri 1967-1971
Nestori Kaasalainen, 1915-2016
Pitkäaikainen kansanedustaja, maa- ja metsätalousministeri kahdessa hallituksessa.
Aarne Kainlauri, 1915-2020
Estejuoksussa kymmenes vuoden 1948 olympialaisissa, SM-kultamitalisti päälajinsa lisäksi myös 800 ja 1500 metrillä.
Agnes Keleti, 1921-
Unkarilainen voimistelija, viisinkertainen olympiavoittaja.
Thanat Khoman, 1914-2016
Thaimaan ulkoministeri 1959-1971.
Kim Yong-ju, 1920-
Kim Il Sungin pikkuveli, katosi parrasvaloista 1993 mutta on edelleen tiettävästi elossa ja kansanneuvoston kunniavarapuheenjohtaja.
Barys Kit, 1910-2018
Alkujaan valkovenäläinen rakettitutkija. Vaelsi perääntyvän saksalaisarmeijan kanssa Saksaan ja emigroitui USA:han ja työskenteli NASA:n avaruustutkimusohjelmassa.
Durward Knowles, 1917-2018
Purjehduksen olympiavoittaja 1964.
Li Rui, 1917-2019
Mao Tse-Tungin sihteeri ja apulaisministeri.
Jegor Ligatsov, 1920-
Neuvostoliiton politbyroon jäsen 1985-1990, Gorbatsovin opposition johtohahmo.
Liisa Linko, 1917-2017
Oopperalaulaja, useiden oopperalaulajien, mm. Karita Mattilan, opettaja.
Vera Lynn, 1917-2020
Brittijoukkojen suosituin laulajatar toisen maailmansodan aikana.
Vassos Lyssarides, 1920-
Kyproksen johtavia poliitikkoja lähes viidenkymmenen vuoden ajan, parlamentin puhemies.
Josip Manolic, 1920-
Kroatian pääministeri 1990-91, toimi virassa maan itsenäistyessä.
Roberta McCain, 1912-2020
Seurapiirinainen, amiraali John McCain Jr:n leski ja presidenttiehdokas John McCain III:n äiti.
Patricia Morison, 1915-2018
Musikaalin Kiss Me, Kate alkuperäistuotannon pääroolin esittäjä.
Do Muoi, 1917-2018
Vietnamin pääministeri 1988-91.
Yasuhiro Nakasone, 1918-2019
Japanin pääministeri kolmesti 1980-luvulla.
Makoto Ogawa, 1917-
Japanilainen hävittäjä-ässä, joka onnistui ampumaan alas peräti seitsemän B-29 Superfortressia ja pari P-51 Mustangia siinä sivussa.
Nicanor Parra, 1914-2018
Etelä-Amerikan tunnetuimpia runoilijoita, usein Nobel-ehdokkaana. Siviiliammatiltaan teoreettisen fysiikan professori.
I. M. Pei, 1917-2019
Arkkitehti, suunnitteli Louvren pyramidin.
Javier Perez de Cuellar, 1920-2020
YK:n pääsihteeri 1982-1991, Perun pääministeri 2000-2001.
Eddie Robinson, 1920-
Pelasi kolmetoista kautta baseballia korkeimmalla sarjatasolla, vaikka toinen maailmansota vei välistä kolme kautta laivastossa.
David Rockefeller, 1915-2017
Rockefeller-suvun päämies, maailman vanhin miljardööri. Suvun omaisuuden kerännyt isoisä John D. eli 98-vuotiaaksi. Davidin pikkuserkku James Rockefeller, soudun olympiavoittaja, mainittiin edellisessä satavuotiaita käsittelevässä jutussa.
John Russell, 1920-2020
Helsingin olympialaisten pronssimitalisti, yleni toisessa maailmansodassa everstiluutnantiksi vain 25-vuotiaana.
Go Seigen, 1914-2014
Kiinalaissyntyinen japanilainen, jota pidetään viime vuosisadan parhaana Go-pelaajana.
Dave Severance, 1919-
Komensi Iwo Jiman taistelussa sitä komppaniaa, jonka sotilaat nostivat lipun saaren korkeimmalle huipulle ikonisessa kuvassa.
George P. Shultz, 1920-
USA:n ulkoministeri Reaganin kabinetissa 1982-1989.
Takahito, Japanin prinssi, 1915-2016
Keisari Hirohiton pikkuveli.
Johanna Weber, 1910-2014
Aerodynamiikan tutkija työskenteli kotimaansa Saksan lentokonesuunnittelussa toisen maailmansodan aikana ja siirtyi sitten Iso-Britanniaan mm. Concorden suunnittelijaksi.
Elmo Williams, 1913-2015
Elokuvaleikkaaja, sai Oscarin elokuvasta Sheriffi.
Herman Wouk, 1915-2019
Kirjailija, muistettaneen parhaiten hänen kirjoihinsa perustuvasta draamasarjasta Sodan tuulet.

7 kommenttia:

KLS kirjoitti...

Vielä kaksi henkilöä, jotka ehkä olisivat sopineet listallesi.
Minulla on hallussani Guinnessin ennätysten kirjan vanhin suomalainen painos vuodelta 1968. Siinä mainitaan monen muun ennätyksen ohella myös vanhin minkään maan pääministerinä toiminut henkilö sekä vanhin paavi.
Vanhin pääministerinä tai sitä vastaavassa virassa toiminut henkilö on ollut Marokon suurvisiiri, jonka nimi kirjassa (sivulla 185) esiintyy muodossa el Hadja Muhammad el Mokri. Hän kuoli vuonna 1957 ja oli silloin 112-vuotias, tai islamilaisen kuukalenterin mukaan peräti 116-vuotias; kuukalenterin mukainen vuosihan on hieman oikeaa vuotta lyhempi.
Kyseessä on ilmeisestikin sama henkilö, jonka nimi engl. Wikipediassa on kirjoitettu Muhammad al-Muqri. Siellä kuitenkin sanotaan, ettei hänen syntymävuottaan ja ikäänsä tiedä varmuudella, mutta todennäköisimmin hän olisi syntynyt vuonna 1854 ja elänyt siis joka tapauksessa yli 100-vuotiaaksi.
(Hänen tullessaan suurvisiiriksi vuonna 1911 Marokko oli vielä ainakin muodollisesti itsenäinen valtio, yhtenä harvoista Afrikassa, mutta jo seuraavana vuonna siitä tuli Ranskan protektoraatti, jollaisena se sitten pysyi vuoteen 1956. Al-Muqri siis ehti vielä nähdä Marokon jälleen itsenäistyvänkin. Moni muistanee maan aikoinaan olleen Ranskan alusmaa, mutta siellä Ranskan valtakausi tosiaan kesti vain 44 vuotta. Naapurimaan Algerian Ranska sen sijaan oli vallannut jo vuonna 1830.)

Samassa Guinnessin kirjassa sivulla 228 mainitaan, että Agathon, joka oli paavina vuosina 678-681, olisi väitetty olleen jo paaviksi tullessaan 103-vuotias ja eläneen sen jälkeen vielä kolme vuotta, mutta että uudemmat historioitsijat epäilevät tiedon todenperäisyyttä. Ehkä ei siis kuulukaan listallesi.

Anonyymi kirjoitti...

Douglas ja de Havilland taisivat muuten olla viimeiset mustavalkoisen Hollywoodin suuret tähdet.

Yhden aikakauden loppu.

Jaska Brown kirjoitti...

KLS: Tuo Muhammad al Mokri oli siihen alkuperäiseen juttuun harkinnassa, mutta miehelle löytyi niin monta syntymäaikaa että hylkäsin. Vuonna 1906 otetussa kuvassakin näyttää lähinnä nelikymppiseltä. Ja olisi ollut suurvisiirinä muka 99-vuotiaaksi. Epäilen. Onhan sieltä suunnalta koettu että ilmoituksiin iästä ei pidä luottaa. Tosin onhan se muuttunut entisajoista sen verran, että silloin pistettiin ikää lisää, nykyään leikataan sen verran pois että muututaan 17-vuotiaiksi.
Tuosta paavista en tiennyt, mutta siihen aikaan kirjanpito oli vielä epävarmempaa.

Nimetön: Näinhän se oli. de Havillandin luulin kuolleen jo ties milloin, mutta satavuotispäivän uutisoinnin yhteydessä muutama vuosi sitten kävikin ilmi että elossa oli.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Listalle voisi nostaa juuri koronaan menehtyneen Sir Tom Mooren. Hieno mies. RIP.
Hänhän tuli kuuluisaksi kävelytempauksellan, jolla keräsi varoja koronanvastaiseen taisteluun. https://yle.fi/uutiset/3-11769064

Jaloillaan rahaa hyväntekeväisyyteen ovat hyväsydämiset ihmiset ennenkin tuottaneet.
Juosten sitä on hankkinut mm. rokkari Toon Thaimaassa. Hänellä on vielä 60 vuotta juostava yltääkseen Jaskan listalle. Toivotaan hänelle onnistumisia.
https://www.bangkokpost.com/thailand/general/1819729/rocker-toon-starts-new-run-raising-funds-for-northern-hospitals

Suomessahan hyvillä jaloilla on päästy kipuamaan eduskuntaankin. Kaikki ovat olleet toistaiseksi alle satavuotiaita, eikä sen hyväntekeväisyydenkään suhteen voi motivaation suhteen olla järin vakuuttunut.

Anonyymi kirjoitti...

Valeuutinen!

Että Mike Hoare muka olisi kuollut. Kaikkihan tietää: Old Soldiers never die. They just goes to hell to regroup.

Oikeasti kova jätkä. Eli romaanisankarin elämän. Mutta ihan oikeasti.
RIP

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Eivät ne ole Old Soldiers, vaan Mercenaries jotka menevät Helvettiin vain uudelleenryhmittymään. Eli juuri sellaiset kuin Mike ja kollegat.

Jaska Brown kirjoitti...

Veijo Hoikka: Vanhin istuva kansanedustaja on ollut vasta 82 vuoden ikään ehtinyt Miina Sillanpää, joten ennätyksessä olisi reilusti parantamisen varaa.

Pyssymies ja Qroquius Kad: Hoaren saavutus on tosiaan kova, kun ottaa huomioon ammatin työturvallisuusriskit, myös sen että trooppiset taudit tuppaavat vaivaamaan.