Uusinta: Ylivoimaiset kenialaiset

Lukijalle: Pistetään tänään uusintana kumoon vanha myytti, jonka mukaan afrikkalaiset olisivat ylivertaisia kestävyysjuoksijoita. Tämä on täyttä potaskaa. Ensinnäkin suurin osa afrikkalaisista on kestävyysjuoksussa umpisurkeita. Tilastopajan maratonin kaikkien aikojen listan katkaisuraja on 2:14:10, jonka on saavuttanut 3438 juoksijaa. Heistä ilmeisesti yksikään ei ole etnisesti länsiafrikkalainen. Listalla on 15 etnisesti suomalaista (luultavasti muutama enemmänkin, koska varmaan löytyy myös esim. amerikansuomalaisia). 500 miljoonan populaatiosta nolla, viiden miljoonan populaatiosta 15. Kumpaa voisi pitää tilastollisten todisteiden nojalla lahjakkaampana?
Vastaavan kysymyksen voi esittää myös itäafrikkalaisista. Heillä kun ei ole muita lajeja harjoitettavana kuin juoksu ja jalkapallo, jos vähän kärjistää. Ja heille totaalinen panostus juoksu-uraan on taloudellisesti odotusarvoltaan positiivinen, kun taas suomalaiselle negatiivinen. Olen sanonut kerran hiidon ja yleisurheilun välillä epäröineelle, että totta helvetissä valitset hiihdon. Kestävyysjuoksussa kilpailu on monta kymmentä kertaa kovempaa. Hiihdossa kun pääset maajoukkueeseen, olet maailman huipulla mutta kestävyysjuoksussa samalla tasolla olet hyvä jos tuhannen joukossa.
Vaan jos eurooppalainen panostaa tosissaan, niin hän pärjää jopa todennäköisemmin kuin itäafrikkalainen. Norjassa on tasan yksi totaalisesti harjoitteleva maratoonari eli Söndre Moen, joka alitti tänä vuonna ensimmäisenä eurooppalaisena haamurajan 2.06. Keniassa samalla tasolla treenaavia on varmasti yli sata:

Huipputasolla kestävyysjuoksua hallitsevat itäafrikkalaiset. Maailmanluokan arvokisoissa muu kuin kenialainen tai etiopialainen palkintopallilla on keräilyharvinaisuus. Vuositilastoissa yli puolet huipuista on itäafrikkalaisia, maantiejuoksuissa kuten kaupunkimaratoneilla heidän ylivoimansa on vielä murskaavampaa.

Tavanomaisin selitys kenialaishallinnalle on geneettinen. Väitetään, että itäafrikkalaisilla on perimänsä vuoksi ylivertaiset edut vaikkapa eurooppalaisiin nähden. On esitetty, että heillä on keskimäärin pidemmät ja ohuemmat jalat, poikkeuksellinen hapenottokyky ja kevytluinen rakenne. Näitä vastaan olisi eurooppalaisten turha taistella.

Maratonin Euroopan mestari Janne Holmén käsitteli ansiokkaasti afrikkalaisten ylivoimaa kaksiosaisessa kirjoitussarjassaan Juoksija-lehden numeroissa 9-10/2008. Genetiikasta hän toteaa aivan oikein, että afrikkalaisten keskuudessa geneettinen variointi on voimakkaampaa kuin koko muun maailman väestössä. Looginen johtopäätös tästä on tietysti se, että on luonnollista että afrikkalaisten keskuudesta löytyvät lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Mutta samalla logiikalla, Holmén toteaa, pitäisi afrikkalaisista löytyä lahjakkaimmat keihäänheittäjät, uimarit ja hiihtäjät. Missä vika?

Kenian suurimmat etniset ryhmät ovat kikujut (22 %), luhyat (14 %), luot (13 %), kalenjit (12 %), kambat (11 %), kisiit (6 %) ja merut (6 %). Näistä erityisesti kalenjit ja jossain määrin kikujut, kambat, kisiit ja maasait ovat tunnetuimmat kestävyysjuoksijoiden tuottajat. Vastaavasti Kenian jalkapalloa hallitsee luo-heimo. Jos juokseminen olisi genetiikasta kiinni, luulisi myös naapurimaa Tansanian olevan kova sana markkinoilla, koska siellä esiintyy samoja heimoja ja geneettisiä lähisukulaisia. Toisessa kovassa juoksumaassa Etiopiassa etninen rakenne on taas toisenlainen; kuka tahansa kykenee erottamaan toisistaan etiopialaisen ja kenialaisen lähes sataprosenttisella varmuudella, kun taas kenialaisen ja tansanialaisen erottaminen on käytännössä mahdotonta.

Tarkastellaanpa maailmantilastoja vuodelta 2010. Otetaan jokaisesta kestävyyslajista 300 parasta ja lasketaan, kuinka monta kyseisestä joukosta on suomalaisia, kenialaisia, etiopialaisia, tansanialaisia tai eritrealaisia. Kenia ja Etiopia ovat mukana siksi, että ne ovat maailman parhaat kestävyysjuoksumaat. Tansania on Kenian kontrolli; samankaltainen etninen rakenne ja suunnilleen yhtä paljon asukkaita. Eritrea taas kontrolloi Suomea väkiluvultaan suunnilleen samankokoisena maana.

Päivitys 6.1.2018: Olen lisännyt tilastoihin myös "Pohjoismaat"-sarakkeen. Tämä sen takia, että Suomi on kuitenkin suhteellisen pieni maa ja satunnainen vaihtelu vaikuttaa liikaa. Kuten viime vuonna, kun Suomen miesten kestävyysjuoksutaso oli poikkeuksellisen alhainen 2010-luvun muuhun tasoon nähden ja naisilla meni myös normia heikommin.

Miehet	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
800 m	1	43	2	0	0
1500 m	3	51	11	1	1
3000 m	3	80	16	1	5
5000 m	2	92	24	0	7
10000 m	1	72	5	2	1
Puolimaraton	1	164	44	2	8
Maraton	0	153	68	3	5
Esteet	4	48	6	0	0
Yhteensä	15	703	176	9	27

Vuosi 2017:

Miehet	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
800 m	0	4	48	8	0	0	60
1500 m	0	4	34	12	0	0	50
3000 m	0	16	46	12	0	4	78
5000 m	0	3	46	24	2	4	79
10000 m	0	2	72	20	0	7	101
Puolimaraton	0	1	151	36	3	11	202
Maraton	0	1	163	66	3	6	239
Esteet	1	10	52	9	0	2	74
Yhteensä	1	41	612	187	8	34	883

Naiset	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
800 m	2	9	5	0	1
1500 m	2	16	12	1	0
3000 m	1	26	21	1	1
5000 m	0	26	16	1	0
10000 m	0	24	12	2	0
Puolimaraton	0	67	51	3	1
Maraton	0	49	72	0	0
Esteet	4	22	8	0	0
Yhteensä	9	239	197	8	3

Vuosi 2017:

Naiset	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
800 m	2	14	15	10	0	0	41
1500 m	1	12	25	16	0	0	54
3000 m	3	10	38	10	0	0	61
5000 m	0	5	32	24	0	2	63
10000 m	1	4	25	10	1	0	41
Puolimaraton	1	3	104	58	0	1	167
Maraton	1	2	78	100	2	0	183
Esteet	2	11	22	9	0	0	44
Yhteensä	11	61	339	237	3	3	654

Kaikki yhteensä	FIN	KEN	ETH	TAN	ERT
Kaikki	24	942	373	17	30

Vuosi 2017:

Yhteensä	FIN	NRD	KEN	ETH	TAN	ERT	Yhteensä
Kaikki	12	102	951	424	11	37	1537

Kenialaiset ja etiopialaiset dominoivat. Etenkin miesten pitkillä maantiematkoilla kenialaisten hallinta on järkyttävää; yli puolet maailmantilaston 300 parhaasta on kenialaisia. Naisten puolella tilanne on tasaisempi, mikä kertoo enimmäkseen afrikkalaisnaisten asemasta sikäläisessä nokkimisjärjestyksessä.

Mutta onko tilanne todellakin noin pahasti vääristynyt? Väestöpyramidit kertovat paremmin. Afrikassa väestö on nuorempaa kuin Euroopassa. Jos tarkastelun kohteeksi otetaan potentiaaliset kestävyysjuoksijat eli 20-30 vuotiaat miehet, niin heitä on Suomessa 0,35 miljoonaa, Keniassa 3,9 miljoonaa, Etiopiassa 6,9 miljoonaa, Tansaniassa 3,8 miljoonaa ja Eritreassa 0,44 miljoonaa. Naisten jakauma on käytännössä sama.

Suomi on saanut listalle 24 nimeä. Mikäli Itä-Afrikan maissa olisi suhteessa 20-30 -vuotiaaseen väestöönsä yhtä paljon huippujuoksijoita kuin Suomessa, Keniassa pitäisi olla 267 huippujuoksijaa (on 942), Etiopiassa 473 (373), Tansaniassa 260 (17) ja Eritreassa 30 (30). Suhteessa väestöön Keniassa huippujuoksijoita on siis 3,5-kertainen määrä Suomeen nähden, Eritreassa tasan yhtä paljon, Etiopiassa hieman vähemmän ja Tansaniassa vain viidestoistaosa Suomen määrästä.
Päivitys 6.1.2018: Väestöjakaumassa tilanne lienee suunnilleen sama, jos se johonkin suuntaan on muuttunut niin jonkin verran Suomea ja Pohjoismaita vastaan. Mikäli suhteessa nuoreen väestöön Afrikassa olisi yhtä paljon huippujuoksijoita kuin Suomessa, heitä pitäisi olla seuraavasti (suluissa paljonko oikeasti on): KEN 134 (951), ETH 237 (424), TAN 130 (11) ja ERT 15 (37). Jos verrataan koko Pohjoismaihin, vastaavat lukemat ovat: KEN 234, ETH 414, TAN 228 ja ERT 26.
Kuten tilasto hämmästyttävästi paljastaa, ainoastaan Keniassa pärjätään suhteellisesti paremmin kuin Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Etiopia pärjää suhteellisesti kestävyysjuoksussa aika tarkkaan yhtä hyvin kuin Pohjoismaat keskimäärin, kuten myös Eritrea! Tansania on täysin vastaantulija.

Edes väestömäärä ei kerro koko totuutta. Itä-Afrikassa nuorella urheilijantaimella on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: juoksu tai jalkapallo. Suomessa lahjakkuuspotentiaalista kilpailee parikymmentä merkittävää lajia. On aika epätodennäköistä että jääkiekko veisi lupaavan kestävyysjuoksijan, koska lajien edellyttämä peruslahjakkuus on hyvin erilainen. Mutta todennäköisyys sille, että kestävyysurheilussa lahjakas edes kokeilee kestävyysharjoittelua, on Suomessa varmasti pienempi kuin Keniassa. Lisäksi on hyvin paljon mahdollista, että kestävyyslahjakkuus päätyy hiihtoon, ampumahiihtoon tai suunnistukseen, joista suurin osa on Suomessa harrastajamääriltään kestävyysjuoksua suurempia lajeja mutta Itä-Afrikassa tuntemattomia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Keniassa juoksun aloittavasta nuoresta urheilijasta tulee huippu-urheilija enintään yhtä todennäköisesti kuin Suomessa juoksun aloittavasta.

Lisäksi on otettava huomioon, että itäafrikkalaisilla on suomalaisiin nähden puolellaan monia muitakin etuja. Niistä vähäisin ei ole taloudellinen kannustin. Kuten Janne Holmén huomauttaa, kenialaiselle nuorukaiselle juokseminen on tie taloudelliseen menestykseen, kun taas suomalaiselle se on taloudellinen riski. Yksinkertaista: tämän hetken parhaista suomalaisjuoksijoista kaikki opiskelevat (tai ovat valmistuneet) korkeakoulussa, ainoa poikkeus on Matti Räsänen. Juoksu-uraan panostaminen hidastaa opintoja ja samalla taloudelliseen riippumattomuuteen siirtymistä. Todennäköisyyslaskennan termein ilmaistuna kenialaiselle juoksu-uraan panostamisen odotusarvo on taloudellisesti positiivinen ja suomalaiselle negatiivinen.

Itäafrikkalaisilla on puolellaan myös harjoitusolosuhteet. Vilkaisu karttaan kertoo, että yli puolet Kenian, Etiopian ja Tansanian väestöstä asuu yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Yksikään suomalainen ei asu edes 500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Koko elämän mittainen altistuminen vähähappiseen ympäristöön ei voi olla vaikuttamatta. Ei liene sattumaa, että ainoa viime aikoina afrikkalaisten aikoja uhannut valkoinen maratoonari Ryan Hall on viettänyt elämänsä ensimmäiset 20 elinvuotta Kalliovuorilla yli 1500 metrin korkeudessa. Vuoristo-olosuhteiden merkityksestä kertoo sekin, että Länsi-Afrikasta ei ole koskaan tullut ainuttakaan maailmanluokan kestävyysjuoksijaa. Eikä Afrikassa ole riesana myöskään kolmenkymmenen asteen pakkasia tai kevään kelirikkoa.

Klassinen selitys itäafrikkalaisten menestykselle on ollut se, että lapset juoksevat koulumatkat. Tämä on kuitenkin osoitettu ainakin osittain vääräksi, koska moni huipulle päässyt on asunut koulun naapurissa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että afrikkalaislapset liikkuvat moninkertaisesti eurooppalaisiin nähden. Siksi juoksuharjoittelu voidaan 15-vuotiaana aloittaa selvästi korkeammalta vaatimustasolta. Eurooppalaislasten pitää ensin liikkua viisi vuotta monipuolisesti ennen todellisen juoksuharjoituksen aloittamista, kun taas afrikkalaiset voivat aloittaa juoksuharjoittelun suoraan. Monen lupaavan eurooppalaisjuoksijan ura on kaatunut liian rankkaan aloitukseen.

Yksi arvoitus jää vielä jäljelle. Kenia contra Tansania. Miksi näistä kahdesta väestöltään, sijainniltaan ja maantieteeltään lähes identtisestä valtiosta Keniasta tulee yli viisikymmenkertainen määrä huippujuoksijoita?
1980-luvun alussa Kenia ja Tansania olivat vielä lähes tasoissa. Kenialaiset olivat saavuttaneet olympiavoittoja, mutta oli Tansaniallakin kaksi tuoretta olympiamitalistia ja ME-miestä, Suleiman Nyambui ja Filbert Bayi. Nykyään tansanialainen huippujuoksija on harvinaisuus, kun taas kaupunkimaratonien lähtöviivalla kenialaiset kompuroivat toistensa jalkoihin.
Merkittävin selitys löytyy maiden kulttuurierosta. Kenialaisilla on tietysti enemmän esikuvia, mutta se on vain osaselitys. Kenian urheilujärjestelmä on brittien organisaation perustalle laadittu, kun taas Tansania on Julius Nyereren sosialistisen ujamaa-kokeilujen jäljiltä mitä on. Lähes kaikki Kenian huippujuoksijat ovat brittiläismallisten sisäoppilaitosten ja brittivalmentajien tai heidän kenialaisten oppilaidensa tuotteita.

Kestävyysjuoksussa kyse on lahjakkuuden, harjoittelun ja juoksutaktiikan liitosta. Voi olla, että itäafrikkalaisten keskuudesta löytyvät suuren geneettisen variaation ansiosta kaikkein lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Oikeanlainen harjoittelu on kuitenkin merkitykseltään lahjakkuutta suurempaa ja siinä on eurooppalaisten mahdollisuus, kuten tilastot osoittavat. Lisäksi tilastot valehtelevat siksi, että eurooppalaisten menestysmahdollisuudet arvokisoissa ovat selvästi paremmat kuin maailmantilastoissa. Afrikkalainen juoksutaktiikka on hyvin erilainen kuin eurooppalainen. Kuinka moni muistaa koskaan nähneensä afrikkalaisjuoksijan nousevan viimeisen kahden kierroksen aikana sijalta kymmenen viidenneksi? Eurooppalaisilla tämä on yleistä. Afrikkalainen strategia on pelata upporikasta tai rutiköyhää; juostaan kovempaa mihin on kaiken järjen mukaan mahdollisuuksia ja toivotaan parasta. Eurooppalaiset taas laativat tarkan taktiikan omien arvioitujen kykyjen mukaan. Arvokisoissa hyvällä taktikolla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin jänisvetoisissa ennätyskokeissa.

Jos kestävyysjuoksua vertaa esimerkiksi pikajuoksuun, ero on selvä. Pikajuoksussa geneettinen lahjakkuus ratkaisee paljon enemmän. Ainoa ei-länsiafrikkalaistaustainen sadan metrin kymmenen sekunnin alittaja Christophe Lemaitre on anomalia; on epätodennäköistä että hän tai kukaan muukaan europidi enää koskaan voittaisi olympia- tai MM-kultaa tai edes mitalia 100 tai 200 metrillä. Kestävyysjuoksussa lahjakkuus ei merkitse mitään, ellei harjoittele oikein. Siksi on todennäköistä, että joku eurooppalainen tulee ja vie lähivuosina olympiakultaa tai maailmanmestaruuden. (Päivitys 6.1.2018: 100 ja 200 metrillä ei ole eurooppalaisia voittajia näkynyt. Olympialaisissa miesten kympillä Galen Rupp otti hopeaa 2012 ja Matt Centrowitz Jr, jolla on tilkkanen afrikkalaista verenperimää, voitti kultaa 1500 metrillä 2016. Julia Zaripova voitti esteet 2012, mutta aitovenäläiseen tapaan testauskopissa koeputki suli kun hän pissasi siihen, joten mitali meni uusjakoon. MM-kisoissa etnisesti eurooppalaisia voittajia kestävyysjuoksussa ovat tämän kirjoituksen jälkeen olleet Jennifer Simpson 1500 metrillä 2011 ja Emma Coburn esteissä 2017.) Ja tämä joku voi aivan hyvin olla suomalainen; minulla on asiasta ns. luupääteoria. Aina satunnaisin väliajoin kestävyysjuoksumaailmaan ilmaantuu joku luupää, jossa yhdistyvät riittävä lahjakkuus, oikeanlainen harjoittelu, taktinen äly ja ennen kaikkea individualistinen henkinen asenne. Silloin muut ovat arvokisoissa sivustakatsojia. Näitä luupäitä on kestävyysjuoksun historiassa ollut viisi eikä voi olla sattumaa, että kaksi heistä on ollut suomalaisia.