Lukijalle: Tässä parisuhdeuusinta kuuden vuoden takaa. Tuolloin kirjoitin eräistä teorioista ja tässä kuusi vuotta myöhemmin voin sanoa olevani edelleen samalla kannalla mutta entistä vahvemmin perustein. Täydensin tilastoja siltä osin kuin ne ovat Tilastokeskuksen sivuille päivittyneet, valitettavasti vain tuoreimmat ovat jostain syystä vuodelta 2013 ja puutteellisemmat, kun tässä tekstissä oli päässyt käyttämään vuoden 2008 tietoja:
Maltalla hyväksyttiin äskettäin kansanäänestyksessä esitys, joka tekee avioeron lailliseksi, kunhan parlamentti lyö virallisen leiman paperiin. Tämän jälkeen avioero on mahdollinen kaikissa Euroopan maissa. Tosin jos tarkkoja ollaan, Vatikaani ei edelleenkään hyväksy avioeroa, mutta sitä ei oikein voi laskea, koska suurimmalle osalle sen kansalaisista jopa avioliitto on kielletty.
Suomessa avioero on instituutio siinä missä avioliittokin, kuten tilastot paljastavat. Vuonna 2008 solmittiin yli 31 000 avioliittoa. Vastaavasti avioeroja oli lähes 13 500. Avioliittojen määrä on ollut lievässä nousussa, kun taas avioerojen määrä on pysynyt suunnilleen samana jo pitkään. Optimisti voisi tästä todeta, että parisuhteiden kestossa on tapahtumassa käännös parempaan suuntaan. Näin ei kuitenkaan ole. Tilastot osoittavat, että mikäli erojen määrässä ei tapahdu merkittävää muutosta, noin puolet avioliitoista päättyy eroon.
Tilastollinen syy tähän on inertia eli vitkaisuus. Esimerkiksi vuonna 1960 solmituista avioliitoista on päättynyt eroon noin 22 prosenttia ja on odotettavissa, että eroon tuskin enää kovin moni 50 vuotta kestänyt liitto päättyy. Vastaavasti esimerkiksi vuonna 1990 solmituista avioliitoista eroon on päättynyt jo 39 prosenttia ja eroavaisuuskäyrä sojottaa edelleen ylöspäin, joskin jo tasaantuen. Parhaan käsityksen tilanteesta saa, kun katsoo kuinka monta prosenttia tiettynä vuonna solmituista liitoista on päättynyt eroon aina viiden vuoden välein alle 40 vuodessa, jolloin erokäyrä näyttää tasaantuvan:
Vuosi: 5 v / 10 v / 15 v / 20 v / 25 v / 30 v / 35 v / 40 v
1960: 4 % / 7 % / 12 % / 15 % / 18 % / 20 % / 21 % / 22 %
1965: 5 % / 11 % / 14 % / 20 % / 23 % / 26 % / 28 % / 29 %
1970: 6 % / 14 % / 18 % / 22 % / 27 % / 30 % / 31 % / 32 %
1975: 7 % / 14 % / 22 % / 27 % / 32 % / 35 % / 36 %
1980: 7 % / 16 % / 23 % / 30 % / 34 % / 37 %
1985: 8 % / 21 % / 28 % / 36 % / 40 %
1990: 12 % / 24 % / 32 % / 39 %
1995: 13 % / 24 % / 32 %
2000: 13 % / 25 %
2005: 14 %
Trendi on selvä: avioerojen määrä on koko ajan nousussa. Ainoa positiivinen puoli asiassa on se, että vuosien 1995, 2000 ja 2005 käyrät ovat toistaiseksi seuranneet melko tarkasti vuoden 1990 käyrää. Vuosien 1965-1990 käyrissä on jokaisessa selkeä kasvu edelliseen käyrään verrattuna.
(Lisäys 4.3.2017:
2005 5v/14 %, 2000 10v/23 %, 1995 15v/30 %, 1990 20v/36 %, 1985 25v/38 %, 1980 30v/36 %, 1975 35 v/35 %.
Näitä lukuja voi verrata vastaavien vuosilukujen yllä olevan taulukon viimeisiin lukuihin, jotka olivat siis ennusteita. Havaitaan, että lähes kaikissa tapauksessa toteutuneiden erojen määrä on ollut ennustetta pienempi eikä yhdessäkään suurempi. Joissakin tapauksissa eroprosentti on osoittautunut jopa pienemmäksi kuin viisi vuotta aiemmin solmittujen avioliittojen eroprosentti vastaavan kestoajan jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että koko ajan kasvanut eronneisuus on kääntynyt laskuun. Jos tämä ei ole positiivinen uutinen, niin mikä sitten?)
Avioliittojen tutkiminen ei kuitenkaan kerro lähellekään koko totuutta. Vanhemmissa sukupolvissa parisuhde kehittyi nopeasti avioliitoksi, nykyään avoliitossa on yhä useampi. Mikäli avoliitot ja -erot laskettaisiin tilastoihin mukaan, eroprosentti kasvaisi varmasti. Rautalangasta väännettynä: vuosina 1960-70 naimisiin menneistä melkoinen osa on sellaisia, jotka nykypäivänä olisivat valinneet pelkän avoliiton. Valistuneena arvauksena voi hyvin esittää, että nämä hypoteettiset tapaukset aineistosta karsimalla aiempien vuosien eroprosentti olisi pienempi ja avioerotilastojen poikkeama nykypäivästä vielä suurempi. Sama asia kääntäen: jos nykypäivänä avoliitto olisi yhtä harvinainen kuin 40 vuotta sitten, avioeroprosentin poikkeama 40 vuoden takaisesta olisi vielä suurempi.
Toisin sanoen: vuonna 1960 ja vuonna 2000 solmittujen avioliittojen eroprosentin vertailu on yhteiskunnan muutoksen takia vinoutunut ja parisuhteiden kestoennusteiden muutos on vielä suurempi kuin tilastot antavat ymmärtää.
Miksi parisuhteet eivät nykyään kestä yhtä hyvin kuin ennen?
Ihmisten suhtautuminen eronneisiin on muuttunut, ja hyvä niin. Ennen muinoin avioeron ottanut oli paarialuokkaa. Moni roikkui epäonnistuneessa ja riitaisessa liitossa, josta kärsivät kaikki. Avioeron ottaminen oli pitkä oikeusprosessi, jossa jonkun piti joko ottaa syyt niskoilleen tai sitten odotusaika oli todella pitkä. Pelkästään tämän kohtaaminen toimi joillekin esteenä, puhumattakaan yhteisön tuomiosta.
Yhteiskunta on muuttunut. Aiemmin avioliitossa oli ns. miesten ja naisten työt, vieläpä siten että usein nainen pystyi jäämään hoitamaan kotia miehen palkalla. Nykyään tämä on mahdollista vain harvoin. Työnjaon muuttuminen on merkittävämpi asia kuin on käsitetty. Aiemmin nainen hoiti taloustyöt ja mies kodin korjaukset ja muut vastaavat. Nykyään normiavioliitossa taloustyöt jaetaan suunnilleen tasan ja kodin korjaukset ulkoistetaan, jos mies ei osaa/ehdi niitä hoitaa. Tämä vähentää puolisoiden keskinäistä riippuvuutta. 50-luvulla miehen oli vaikea lähteä, kun tiesi että pyykki jää pesemättä ja naisen oli vaikea lähteä, kun tiesi ettei voi yhteiskunnan tuella kiskoa mieheltä epäinhimillisen suuruisia elatusmaksuja. Riippuvaisuutta pidetään yleensä pahana asiana, mutta kyllä se toisaalta lisää keskinäistä luottamusta. Ääritapauksena tietysti oli agraariyhteiskunta, jossa molemmat työskentelivät samassa "yrityksessä".
Parisuhde on muuttunut. Tai oikeastaan parisuhde on syntynyt. Ei ennen muinoin parisuhdetta juuri ehtinyt olla. Pohjantähti-trilogiassa V. Linna lausuu Kivivuoren Oskarin suulla sisko-Elinalle onnittelut kihlauksesta: "Jaaha… Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella." Nykyään parisuhteessa ollaan vuosikausia ilman lapsia, kiitos e-pillerin ja kumppaneiden. Sitten mennään naimisiin hirveällä kohkaamisella, että nainen saisi viettää päivän prinsessana. Ennen häät olivat kaiken alku, nykyään monelle kyseessä on parisuhteen kohokohta - eikä kohokohdasta ole muuta tietä kuin alaspäin. Etenkin siinä vaiheessa kun tulee elämän suurin muutos, johon verrattuna yhteen muuttaminen ja avioliiton solmiminen ovat pikkujuttuja. Tilastot osoittavat, että lapsen syntymä nostaa avioeroriskiä. Onko muka ihme? Sitä on 5-10 vuotta eletty kumppanin kanssa, uutuudenviehätys on karissut ja se on jo riski sinänsä. Siinä on jo ehtinyt tottua toiseen ihmiseen, kun paikalle pläjähtää sinappitehdas. Etenkin miehet tuntevat jäävänsä syrjään ja kärsivät sopeutumisvaikeuksista. Olisi mielenkiintoista nähdä lapsipariskuntien avioerotilastot jaettuna kahteen ryhmään: ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt alle kolme vuotta parisuhteen (huom. parisuhteen, ei avioliiton) alkamisen jälkeen ja ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt myöhemmin. Hypoteesi: ensimmäisen lapsen syntymä alle kolmen vuoden kuluessa pienentää avioeroriskiä, koska tuolloin puolisot eivät ole vielä tottuneet toisiinsa tietynlaisina yksilöinä, vaan aloittavat koko homman perheenä.
Avioeroon sinänsä voi olla monia syitä eikä niitä kannata yksityiskohdittain ruotia. Jokainen ero on yksittäistapaus; kuten Anna Kareninassa todettiin, kaikki onnelliset avioliitot ovat samanlaisia, mutta jokainen onneton avioliitto on onneton omalla tavallaan. Sitä paitsi jos avioeron kokeneelta pariskunnalta kysyy syitä, saa kaksi yleensä täysin erilaista vastausta - jos saa vastausta ollenkaan. Syiden yksityiskohdista viis, mutta avioeroon johtaneet päätökset voidaan jakaa neljään eri vakavuuskategoriaan.
1. Avioliitossa tulee ongelmia
Siis ongelmia parisuhteessa? No voi hellanlettas, ihanko tosi? Parisuhdehan on onnen tyyssija, jossa tanssahdellaan kesäisellä kukkakedolla hunajaisten jokien virratessa ikuisessa auringonpaisteessa yksisarvisten kirmaillessa horisontissa. Siis ihan oikeasti. Jos joku eroaa siksi että pahoittaa mielensä kun se kumppani nyt sanoikin vähän ilkeästi, niin hänen ei olisi ikinä parisuhteeseen pitänyt ruvetakaan.
2. Ongelmia ei pystytä ratkaisemaan
Nyt aletaan päästä asiaan. Kun - huomaa kun - parisuhteeseen tulee ongelmia, istutaan keittiön pöydän ääreen ja puhutaan asiat halki. Siis jos ei pystytä lähtemään yhteiselle, kahdenkeskiselle viikonloppureissulle. Yhteisen ajan viettäminen molemmille mieluisassa paikassa / harrastuksessa yleensä ratkaisee ongelmat itsestään. Jos taas ei ratkaise tai ei ole mahdollisuutta, niin sitten puhutaan. Katsotaan mikä mättää ja mitä sille on tehtävissä. Lähes aina ratkaisumalli löydetään ja aika usein sen mukaan pystyy myös toimimaan.
Jos ratkaisua ei löydy ja on ilmeistä, että ongelma ei ajan myötä poistu itsestään, vaihtoehtoja on kaksi. Erota tai sopeutua. Nyrkkisääntö on se, että jos ei ole lapsia, on viisaampaa erota ja jos taas on, on viisaampaa sopeutua. Avioliittoinstituutiota ei ole tarkoitettu aikuisia vaan lapsia varten. Lapsettoman ja riitaisan pariskunnan on yleensä parempi lähteä omille teilleen. Lapsipariskunnan on muistettava myötä- ja vastoinkäymisissä ja sopeuduttava. Yleensä onnistuukin. Monet tekevät väliaikaisratkaisun ja päättävät erota, kunhan lapset ovat tarpeeksi isoja. Tällöin unohdetaan, että avioliitto on tarkoitettu lapsia varten - ja tämä koskee myös lastenlapsia.
3. Ongelmia ei yritetä ratkaista
Molemmat tiedostavat, että suhteessa on ongelmia. Yleensä tilanne on se, että toinen haluaa ratkaista ongelmat ja toinen vetäytyy kuoreensa. Tämä on niin suuri loukkaus toista osapuolta kohtaan, että kyseessä on vapaasti oikeustermein ilmaistuna casus belli eli syy pistää avioeroprosessi alulle. Tai ei ehkä ihan vielä. Tässä tilanteessa on syytä suunnata parisuhdeneuvontaan. Jos passiivinen osapuoli kieltäytyy siitäkin, niin silloin nähdään mistä puusta aktiivinen osapuoli on veistetty. Järki-ihminen marssii käräjäoikeuteen, periaatteen ihminen puree hammasta ja kestää. Näistä jälkimmäisistä mainitaan useimmiten esimerkkeinä lestadiolaiset, jotka eivät kuulemma eroa. Paitsi tietysti silloin, kun toinen luopuu uskosta jolloin eroprosessi lähtee yleensä heti liikkeelle.
4. Avioliitto on solmittu valheelliselle pohjalle
Jos ihmiset rakastuisivat toisiinsa täysin sattumanvaraisesti, voitaisiin puhua ehdottomasta rakkaudesta. Näin ei tietenkään ole, vaan puolisoksi valitulla on joitakin sellaisia ominaisuuksia, joiden perusteella hänen kanssaan mennään naimisiin. On jopa ilmeistä, että avioliiton kummatkin osapuolet ovat ennen sen solmimista kertoneet, mitä puolisoltaan ehdottomasti vaativat. Mikäli ainakin toinen puolisoista on tässä vaiheessa tietoisesti valehdellut, ei lain kirjaimen mukaan tarvitse mennä edes avioeroprosessiin, vaan voi vaatia avioliiton peruutumista - lukekaa Finlexin avioliittolain pykälä 68, kohta 2. Lienee nykyään aika harvoin käytössä.
Mitä sitten on tehtävissä avioerotilastojen kaunistamiseksi? Yhteiskunnallisia oloja ei voi liiemmin muuttaa. Ihmisten suhtautumista eronneisiin ei kannata muuttaa entisenlaiseksi. Jäljelle jää parisuhdevalistus. Avioliiton solmivien on tiedostettava, miten parisuhde on heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa ajasta muuttunut. Ehkä pitkän avoliittovaiheen sijaan pitäisi avioliiton aikaisempaan solmimiseen ja lasten hankkimiseen aikaisessa vaiheessa kannustaa vero- ja tukiteknisin keinoin. Ehkä olisi lainsäädännöllisin keinoin toisaalta vaikeutettava avioeron saantia, toisaalta tuotava enemmän esille unohtunutta säädöstä avioliiton peruutumisesta. Peruutumismahdollisuus saattaisi olla aika kova pala sille osapuolelle, joka on valheellisin perustein (esim. taloudellinen hyöty, elättäjän hankkiminen lapsille) toisen avioliittoon huijannut. Huomautettakoon kuitenkin, että pykälässä mainitaan huijatun osapuolen tietämättömyys; avioliittoon saa mennä mistä tahansa syystä, kunhan on sen rehellisesti toiselle ilmoittanut. Ehkä tulevien puolisoiden pitäisi tehdä ennen tahdon-lausumaa virallinen lista syistä ja odotuksista, miksi avioliittoon haluavat. Kynnys avioeron hankkimiseen olisi isompi, toisaalta moni voisi hätkähtää avioliiton peruutumiskanteeseen väistämättä liittyvää syyllisyyden osoittamista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Mun mielestä on aina ollut erikoista, että kun koulussa ihmisille opetetaan matikkaa, historiaa ja muuta niin parisuhdejuttuja ei opeteta lapsille ja nuorille oikeastaan yhtään missään. Oppi imetään passiivisesti toisaalta kasvuolosuhteista (omat vanhemmat/perheympäristö/kaverit) ja toisaalta laajemmin yhteiskunnasta, jolloin etenkin viihteen merkitys on kohtalainen. Tässä ei ole mitään järkeä, kun huomioi, miten tärkeä asia parisuhde on ihmisten hyvinvoinnille - etenkin silloin, kun se on hajoamassa. Eikä parisuhteessa eläminen ole mitään tähtitiedettä, on paljon perusjuttuja, joita voisi opettaa, mutta niin ei tehdä.
Lasten saamiseen, jos halutaan kannustaa, sitten pitää tietenkin kannustaa nimenomaan naisia. Hehän se pullonkaula ovat. Yksi iso este on se, että pienten lasten äitien on ihan aidosti hankalampi saada ja pitää työpaikka. Tämä aiheuttaa sen, että yhä useampi nainen haluaa käynnistää uransa kunnolla ja saada vakaan työpaikan ennen kuin hommaa lapsia.
Itse huomasin aikoinaan, että monelle tutulle on käynyt niin, että seurustelivat aika pitkään jonkun kanssa sillain päältä parikymppisinä. Sitten tuli ero ja uusi kumppani eikä aikaakaan, kun oltiin jo raskaana. Kun nyt mietin, en taida tietää henkilökohtaisesti keitään pienten lasten vanhempia, jotka olisivat eronneet. Jännää. Tilastot tosiaan kertovat, että se on se riskaabelein aika ja ymmärrän sen kyllä ihan hyvin.
Yhden erotapauksen tiedän, missä nuorin lapsista on jotain 7v, mutta tässä kohtaa eron olisi ihan oikeasti pitänyt tapahtua vuosikausia sitten. Mies on väkivaltainen juopposika - sellaista ongelmaa voi äärimmäisen harvoin ratkaista eikä kellään ole kyllä velvollisuutta siihen. Olen samaa mieltä siitä, että suurin osa ongelmista on ratkaistavissa, mutta luonnehäiriöt eivät ole. Luonnehäiriöisen kohdalla ei auta muu kuin ero.
RedEyedFrog: Kyllä parisuhdejuttuja koulussa opetetaan, olen seurannut omien lasten oppikirjoja. Mutta hyvin teoreettisella tasolla ilman mitään käytännön esimerkkejä, joten käytännössä yhtä tyhjän kanssa. Kai tämä on koululaitoksen historiaan liittyvä juttu eli aikoinaan kouluissa opetettiin matematiikkaa, kun katsottiin että sitä ei kotona opita, kun taas käytännössä kaikki elivät ydinperheessä ja oletettiin että perheasiat opitaan kotona. Nykyaikana täysin tyhjästä lähtiessä ajateltaisiin varmaan toisin.
Itse huomasin aikoinaan, että monelle tutulle on käynyt niin, että seurustelivat aika pitkään jonkun kanssa sillain päältä parikymppisinä. Sitten tuli ero ja uusi kumppani eikä aikaakaan, kun oltiin jo raskaana.
Tuttu ilmiö, havaitsin saman. Tuntuu kuin olisi ollut yksi - tai useampiakin harjoituskappaleita - ja sitten löydetty Se Oikea.
Alle 18-vuotiailta on porno kielletty, koska se kuulemma vääristää ihmisten (lasten) käsitystä seksuaalisuudesta.
Miksi ihmeessä saippuaoopperat eivät myös ole kielletty alle 18-vuotiailta? Jos saippuaoopperat ei vääristä (tyttöjen) käsitystä parisuhteesta niin mikä sitten? Onko sitten ihme, että naurettavien pikku riitojen jälkeen erotaan. Puoliso kun ei ollutkaan saippuasarjojen unelmienprinssi.
Ano: Aivan. Monille naisille elämän kohokohta on hääpäivä. Jos kaikki siitä alaspäin on jo odotusarvoisesti alamäkeä, onko sitten ihme että käy kuten käy? Jos elämän tarkoitus on päästä leikkimään päivä prinsessaa, sen pitäisi olla miehelle signaali siitä että nyt on aika juosta ja kovaa, kun vielä ehtii.
Meillä tulee parin vuoden päästä 30 vuotta yhdessä - 20 vee ollaan oltu jo naimisissa, ja sinä aikana olemme saaneet kokea niin iloja, suruja, myötämäkiä, vastamäkiä, syntymän onnen kuin kuoleman viiltävän surunkin.
Onnellisen avioliiton salaisuus on anna tilaa puolisollesi. Toinen on se, mitä Vanha Patruuna ohjeisti muuttaessamme kimppaan: älkää antako auringon laskea riitanne päälle. Kun avioliittoon suhtautuu kuin perheyritykseen - asiaan, jota ei teurasteta ja panna lihoiksi vaan jota lypsetään ja vaalitaan - se kestää.
Sanotaan, että on kolme asiaa, jotka voivat romuttaa liiton. Ensimmäinen on armeija, toinen on talon rakentaminen ja kolmas on lapsen syntymä. Jos niistä selviää, selviää mistä vain. (Toki sitten on alkoholismi, väkivalta, pettäminen, huumeongelmat ja rikokset, mutta silloin pitääkin juosta ja lujaa).
Tähän pätee myös vanha tuttumme Pareton laki: 80% avioeroista sattuu 20%:lle ihmisistä. Eli ne, jotka eroavat, eroavat sitten moneen kertaan, ja se sarja-avioitujien pieni kova ydin kerää kontolleen leijonanosan avioieroista.
Tilastoja ei tule tulkita niin, että joka toinen ihminen kokee vähintään yhden avioeron elämässään. Noin 5/6 avioliitoista loppuu puolison kuolemaan. Tilastoja tulee tulkita niin, että ne, jotka eroavat, eroavat sitten herkästi toisenkin kerran ja joillakin saattaa olla viisi tai kuusikin eroa tilillään.
Olisi myös mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne sateenkaariparien kanssa: miten homo- ja lesboparien erotilastot suhtautuvat heterohin?
V. Linna lausuu Kivivuoren Oskarin suulla sisko-Elinalle onnittelut kihlauksesta: "Jaaha… Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella."
Ja yleensä samat ihmiset, jotka lukevat Kiveä, ihmettelevät miksi se syntyvyys putosi heti tilaisuuden tullen alle yhteiskunnan uusiutumisrajan.
Ironmistress: Varmaan osin noin. Mutta en usko että avioerojen kerääntyminen tietyille ihmisille olisi noin voimakkaasti painottunut, kyllä suurin osa eronneista on varmasti vain yhden eron kokenut. Mitä sateenkaarisuhteisiin tulee, niin tässä vähän tietoa. Eli vuonna 2002 solmituista liitoista oli vuoteen 2012 mennessä eroon päättynyt lesboista 24 prosenttia, heteroista 21 prosenttia ja homoista 11 prosenttia. Tästä huomataan selkeästi, että parisuhteen vaikeus korreloi positiivisesti siinä mukana olevien naisten lukumäärän kanssa. Minkä ei nyt pitäisi kyllä olla minkäänlainen yllätys.
Allaspalo: Juuri noin. Tämän takia länsimaisissa yhteiskunnissa syntyvyys on laskenut alle uusiutumistason, kun taas islamilaisissa ja afrikkalaisissa yhteisöissä näin ei tapahdu elintason noustessakaan siitä yksinkertaisesta syystä, että naisilla ei ole valtaa päättää omasta lisääntymisestään.
Tuohon on pakko todeta, että laki rekisteröidystä parisuhteesta on täyttänyt tarkoituksensa. Sen tarkoitushan oli vähentää homoyhteisössä vallinnutta promiskuiteettia ja sen haittapuolia, mukaanlukien sukupuolitauteja.
Homoliitot ovat osoittautuneetkin erittäin kestäviksi. Tämä on positiivinen havainto, ja osoittaa, että laki saavutti tarkoituksensa. Ehkä Aleksanteri olisi sittenkin ollut onnellisempi Hefaistionin kuin Roxannen kanssa.
Ironmistress: Kiva nähdä, että Ruukinmatruunakin on edelleen täällä blogistanissa kommentoimassa. Onko sitä sinun blogiasi enää missään luettavana? Luin blogiasi aktiivisesti vuodesta 2012 ja kovasti on ikävä sen pariin.
Itse olen miettinyt tuota parisuhteiden vanhaa työnjakoa kovasti. En tiedä jaksaisinko elää kotirouvana eikä se monelle ole nykypäivänä edes mahdollista, mutta ymmärrän kyllä viisauden työnjaon takana. Aikaisemmin kun mies kävi töissä ja nainen hoiti kodin on mielestäni molemmille jäänyt enemmän aikaa rentoutua. Naisen ei tarvinnut käydä töissä ja mies taas töiden jälkeen sai rentoutua kotona eikä tarvinnut alkaa kotitöihin. Nykyään molemmat tulevat väsyneenä kotiin noin 8h työpäivän suoritettuaan, jonka jälkeen odottaa vielä kotityöt ja mahdollinen lastenhoito. Ei se ole mikään ihme jos suhteessa menevät helposti sukset ristiin kun illalla kotona on kaksi väsynyttä ja kärttyistä aikuista, jotka eivät enää välttämättä jaksaisi kodin töitä. Siinä syntyy riitoja varmasti paljon helpommin ja alkaa parisuhde ahdistaa, kun kummallakaan ei ole paljoa energiaa suhteen ylläpitämiseen ja toisen huomiointiin.
IM: Saattaa olla, en tunne asiaa.
Rose 91: En tiedä oltiinko entisaikana sen onnellisempia. Luulen että ei. Mutta toisaalta uskon myös, että jos tietyt aspektit entisajasta siirrettäisiin nykyaikaan, oltaisiin onnellisempia. Esitin aikoinaan veroteknistä mallia, joka tasaisi puolisojen tulot ja mahdollistaisi työnjaon paremmin.
Se aika, kun oli tuo klassinen työnjako oli oikeastaan hyvin, hyvin lyhyt yhteiskunnan historiassa, minkä lisäksi se oli mahdollinen vain ja ainoastaan tietyn luokan ihmisille. Työväestön naisten on aina täytynyt tehdä töitä. Sikäli eroa oli toki ennen vanhaan, että naiset - tai ylipäätään usein miehetkään - eivät käyneet töissä kaukana kotoaan vaan usein asuivat "työpaikallaan", esimerkiksi maata viljellen tai suuremman talon palvelusväkenä. Jonkin verran toki sitten oli kiertäjiäkin, ei siinä, mutta aatelisto mielellään aina yritti sitoa väkeä paikoilleen.
Kyllä, hyvin lyhyt ajanjakso mutta mahdollinen varmaan enemmistölle perheitä. Nyt puhutaan kaupungistuneesta väestöstä 50-80 -luvuilla. Maaseudulla on aina tehty töitä, mutta se on ollut naisille aina kodinhoitoa ja vain kausiluontoisesti muuta.
Lähetä kommentti