Uusinta: Naimapuuhia ihmettelemässä

Lukijalle: Tämän vuodelta 2010 olevan jutun aihe on vuorenvarma pinnallepomppaaja julkisessa keskustelussa aina säännöllisin väliajoin. Mikä johtuu siitä, että aiheen esiin nostaja ei ole lukenut tätä. Jos olisi, ymmärtäisi mistä on kyse ja a) pitäisi suunsa kiinni sekä b) toivon mukaan ottaisi lusikan (tai tässä tapauksessa jonkin muun pitkulaisen esineen) kauniisti käteensä ja nielisi ylpeytensä (tai sitten... no joo, tiedätte itsekin mitä tähän kirjoittaisin). Taannoin Hesarin Mielipide-palstalla sinkkuuttaan itki jälleen kerran nainen, joka sopii tähän kirjoitukseen kuin suutarin sormi sian persiiseen:

Useammassakin yhteydessä on ihmetelty etenkin koulutettujen citysinkkunaisten jäämistä naimattomaksi ja lapsettomaksi, tässä yksi esimerkki alan tiimoilta vellovasta keskustelusta. X-sukupolven naisten eli vuosina 1964-1978 syntyneiden viimeinen myyntipäivä alkaa olla käsillä.
(Huomautus 31.12.2016: Tuon ikäluokan suhteen viimeinen myyntipäivä taisi jo mennä. Vaan sama ongelma näkyy siirtyneen Y-sukupolveen.)

Selitys naisten vanhapiikuuteen löytyy ihmisten pariutumisen preferensseistä. Varoitan jo etukäteen, että seuraavat toteamukset eivät tietenkään toimi yksilötasolla. Itse asiassa ne eivät toimi edes valtaosalla ihmisistä. Suurin osa ihmisistä pariutuu – tai jättää pariutumatta – täsmälleen samoja periaatteita noudattaen kuin aina ennenkin. Mutta jos tämä muuttunut tilanne koskee edes 20 % ikäluokasta, jo se on valtava määrä. Suomen mittakaavassa 12 000 ihmistä joka ikäluokkaa kohti, puhumattakaan kerrannaisvaikutuksista siihen loppuun 80 %:iin.

Elämänkumppania etsittäessä kolme kriteeriä käy ylitse muiden: älykkyys, sosioekonominen asema ja ulkonäkö. Näistä yksi on molemmille sukupuolille yhteinen kriteeri ja kaksi muuta vain toiselle ominaisia.

Älykkyydellä tarkoitetaan sitä, että ihminen etsii puolisoa, jonka älykkyys on kutakuinkin samalla tasolla kuin hänen omansa. Tietysti julkisesti kaikki sanovat haluavansa fiksun puolison – mutta tämä tarkoittaa ettei liian fiksua. Pelkistetysti sanottuna kyseessä on ainoastaan perusedellytys sille, että kumppaneilla on mahdollisuus olla henkisesti samalla aaltopituudella. Ihmiset eivät yleensä tietoisesti etsi samanälyistä puolisoa, mutta seurustelusuhteet joissa puolisoilla on huomattava älykkyysero päättyvät yleensä lyhyeen.

Sosioekonomisella asemalla tarkoitetaan sitä, että puolison halutaan olevan vähintään samassa ja mieluummin korkeammassa asemassa kuin itse on. Biologinen tausta tälle on kyvykkyydessä elättää jälkeläinen. Tämä ominaisuus on merkittävä vain naisille, jotka haluavat menestyvän miehen. Miehelle naisen sosioekonomisella asemalla ei ole suurta merkitystä.

Ulkonäöllä tarkoitetaan puolison seksuaalista viehättävyyttä. Biologinen tausta on terveen, lisääntymiskykyisen puolison löytäminen. Tämä taas on merkittävä vain miehille, koska naisen on oltava terve synnyttääkseen lapsia, miehelle taas riittää seisokin saaminen. Naiselle miehen ulkonäkö ei ole tärkeää (Ilkka Kanerva on yli kuusikymppisenäkin nuorten naisten suosiossa, mutta onko joku kuullut miesten fantasioivan Tarja Halosesta?).

X-sukupolvella ihmiskunnan vuosisataiset pariutumispreferenssit ovat keikahtaneet kumolleen (edelleen huomautus, että suurimpaan osaan tämä ei päde, tarkastellaan sitä vähän yli 20 %:ia, jota asia koskee). Aivan erityisesti asiaa tarkastellessa on kiinnitettävä huomio naisiin, koska nainen on pariutumisessa se krantumpi osapuoli. Jokainen mies tietää, mitä tapahtuisi jos olisi mahdollista asettaa ihmisiä absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen sen suhteen, kuinka viehättävänä vastakkainen sukupuoli heitä pitää. Jos olisi vaikka sata miestä ja sata naista, niin 80. viehättävä nainen kelpuuttaisi parittelukumppanikseen vain sellaiset miehet, jotka ovat 20 viehättävimmän joukossa. Toisinpäin taas 20. viehättävä mies kelpuuttaisi kenet tahansa 80 viehättävimmästä naisesta.

Tarkastellaan X-sukupolven naisia aluksi kun he ovat 20 – 30 –vuotiaita, sovitaan yksinkertaisuuden vuoksi että tästä lähtien tähän ikäryhmään viitataan 25-vuotiaina ja vastaavasti 30 – 40 –vuotiaisiin 35-vuotiaina.

Mikäli 25-vuotias nainen on keskimääräisen älykäs tai keskiarvon alapuolella, hän on todennäköisesti myös sosioekonomisesti keskitasoa tai sen alapuolella. Sama pätee vastaavan ikäisiin miehiin. Kyseinen nainen löytää itselleen puolison, joka on sosioekonomisesti samalla tasolla. Ongelmia tulee silloin, kun nainen on sekä älykäs että pitkälle koulutettu tai yleensä tuossa iässä vielä kouluttautumassa. Tällöin hänen älykkyystasollaan olevat samanikäiset miehet eivät sosioekonomisesti vastaa sitä tasoa, johon nainen tähtää. Nainen itse tuntee kuuluvansa ”ylempään luokkaan” koulutuksensa ansiosta. Samanikäinen, saman tason koulutuksen saanut mies ei kelpaa naiselle, koska miehen ekonominen asema ei vielä vastaa sitä tasoa, jota nainen häneltä edellyttää. Erikoista kyllä, tilanne on hieman helpompi kaikkein älykkäimmillä naisilla. Heille on tarjolla sosiaalisesti samalla tasolla olevia, samanälyisiä miehiä, vaikka nämä eivät ekonomiselta asemaltaan olekaan naisia korkeammalta. Keskinkertaisille, pitkälle koulutetuilla naisille ei ole tarjolla riittävästi samanälyisiä miehiä, jotka olisivat samalla tasolla edes sosiaaliselta asemaltaan, koska korkeakouluissa on naisenemmistö.
Lopputulos: melkoinen osa pitkälle koulutetuista naisista ei kelpuuta itselleen miestä 25-vuotiaana.

Seuraavassa ikäryhmässä – yksinkertaisuuden vuoksi puhutaan 35-vuotiaista – miehet ovat jo kohonneet riittävän korkealle ekonomisella tasolla. Tällöin älykkäälle, pitkälle koulutetulle naiselle toteutuvat molemmat kriteerit: sosioekonominen ja älykkyystaso. Ongelma tässä vaiheessa on se, että 35-vuotiaat naiset eivät enää vastaa miesten vaatimuksia. Älyllinen taso kyllä toteutuu, mutta rupsahtaminen on jo vienyt sen ulkonäön, jonka miehet kelpuuttaisivat.
Lopputulos: vain harva 25-vuotiaana naimattomaksi jäänyt nainen pääsee enää 35-vuotiaana naimisiin.
(Huomautus 31.12.2016: Tämä on täsmälleen yksi yhteen sen alussa linkatun tuoreen Hesarin mielipidekirjoituksen kanssa.)

Voi tietysti esittää sen vastaväitteen, että X-sukupolvea edeltäneessäkin sukupolvessa sama yhteiskunnallinen tilanne toteutui, mutta naimattomuus oli paljon harvinaisempaa. Tämä on tietysti totta, mutta naimattomuuden harvinaisuus selittyy inertialla eli vitkaisuudella. Muuttuneen perustilanteen on oltava voimassa kaksi sukupolvea, jotta sen seuraukset vaikuttaisivat ihmisten käyttäytymiseen. Seuraava sukupolvi noudattaa yleensä edellisen käyttäytymismallia, vaikka olosuhteet olisivat muuttuneet, vasta sitä seuraava muuttaa käyttäytymistään. Tämän selittämiseksi otetaan käyttöön seuraavat 15 vuoden välein järjestetyt syntymävuoden mukaiset sukupolvinimitykset:

V-sukupolvi 1934-1948
W-sukupolvi 1949-1963
X-sukupolvi 1964-1978
Y-sukupolvi 1979-1993
Z-sukupolvi 1994-2008

V-sukupolven kasvaessa aikuisiksi Suomi oli vielä vahvasti agraarinen maa, jossa korkeakouluopiskelijan ja jopa ylioppilaan sosioekonominen status oli huimasti korkeampi kuin nykypäivänä. Pariutuminen toimi sosiaaliluokan mukaan sujuvasti.

W-sukupolven aikana tilanne muuttui. Tämä sukupolvi kuitenkin sovelsi vielä edellisen sukupolven pariutumismallia inertian takia. Perustilanne oli kuitenkin muuttunut edellä kuvailtuun X-sukupolven malliin, jossa pelkkä opiskelijastatus ei enää riittänyt korkeaan sosioekonomiseen statukseen. Pankkikielellä sanottuna tulevaa sosioekonomista statusta ei enää diskontattu köyhän opiskelijan elämäntilanteeseen.

X-sukupolven aikuistuessa yhteiskunnallinen perustilanne ei merkittävästi muuttunut W-sukupolvesta. Pariutumismalli muuttui, koska X-sukupolvi oli lapsuudesta asti kasvanut kyseiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Tuhannen euron kysymys on mitä tapahtuu tulevaisuudessa Y- ja Z-sukupolvien tullessa pariutumisikään?

Koska puolet Y-sukupolvesta on jo pariutumisiän saavuttanut, voidaan kysymykseen joltisenkinlaisella tarkkuudella vastata. Ei mitään. Ei vielä Y-sukupolven suhteen. Inertian takia. Y-sukupolvi on omaksunut X-sukupolven mallin ja muutos tapahtuu vasta Z-sukupolven tullessa pariutumisikään.

Aivan samoin kuin citysinkkuuden yleistyminen X-sukupolvessa, voidaan heikoista ennusmerkeistä päätellä Z-sukupolven trendi. Olihan citysinkkuudesta merkkejä havaittavissa jo W-sukupolvessa, samoin nykyään X- ja Y –sukupolvissa on havaittavissa merkkejä trendeistä, jotka vaikuttavat Y- ja Z-sukupolvien pariutumiseen.

X-sukupolven tilanne on siis seuraava: meillä on runsaasti pitkälle koulutettuja 35-vuotiaita, jotka ovat naimattomia. Inertian takia on odotettavissa, että sama tilanne vallitsee muutaman vuoden kuluttua Y-sukupolven keskuudessa. Tällöin pariutumistavoissa saattaa käynnistyä muutos, jonka avainasemassa ovat miehet.

35-vuotiaita naimattomia naisia on paljon, mutta on myös miehiä. Lisäksi on huomioitava, että avioliittomarkkinoille tulee korkeatasoisia, eronneita 35-vuotiaita miehiä. Moni X-sukupolven (ja myös Y:n) pitkälle koulutettu mies on mennyt nuorena naimisiin sellaisen naisen kanssa, jonka älykkyystaso ei vastaa hänen omaansa. Näin siksi, että kyseisen miehen tasoiset naiset eivät häntä huolineet. Nyt naisen ainoa etu (ulkonäkö) on mennyttä, joten yhteistä ei ole sitäkään vähää. Avioliitossa tulee ylipääsemättömiä ongelmia ja lopulta ero. Yhteiskuntaan tulee yksi katkeroitunut nainen (menetti miehen, jolla oli itseä korkeampi sosioekonominen asema) ja yksi mies, jonka vahvuutta avioliittomarkkinoilla ei kannata aliarvioida.
(Huomautus 31.12.2016: Jälleen täysin linjassa sen Hesarin jutun kanssa.)

Mistä nämä miehet lähtevät etsimään uutta – tai ensimmäistä – puolisoa? Ei ikäistensä citysinkkujen joukosta, koska kahdesta miesten arvostamasta asiasta samanikäisillä naisilla jäljellä on vain yksi eli älykkyys. Vastoin naisten luuloa miehet eivät arvosta naisissa samaa asiaa kuin naiset miehissä eli sosioekonomista asemaa. (Toki miehetkin kuvittelevat naisten arvostavan miehissä samaa kuin miehet naisissa eli ulkonäköä. Noin yleisesti ottaen naisten harhaluulo asian suhteen on kuitenkin miesten vastaavaa selvästi suurempi.)
35-vuotiaat miehet etsivät puolison sieltä, missä tarpeet kohtaavat: he haluavat samaa älyä ja hyvää ulkonäköä. 25-vuotiaat naiset taas haluavat samaa älyä ja hyvää sosioekonomista asemaa. Looginen ratkaisu: X-sukupolven mies menee naimisiin Y-sukupolven naisen kanssa.
Tämä trendi on vielä harvinainen. Merkkejä siitä on kuitenkin jo havaittavissa, etenkin koulutetut X-sukupolven miehet ovat enenevissä määrin naimisissa itseään kymmenkunta vuotta nuoremman naisen kanssa. Harvinaisuus johtuu inertiasta, merkit taas kertovat siitä että seuraavassa sukupolvessa tapa yleistyy.

On odotettavissa, että melkoinen osa Y-sukupolven miehistä solmii avioliittonsa Z-sukupolven naisen kanssa. Tämä trendi voimistuu erityisesti korkeammin koulutetun väestön keskuudessa. Ratkaisu on looginen ja sen voi estää vain Y-miesten ja Z-naisten välisen sosiaalisen kosketuspinnan puuttuminen. Vastaväitteenä esitetty henkinen yhteensopimattomuus sukupolvien välillä ei pidä paikkaansa, älyssä kyse on oivalluskyvystä, ei niinkään elämänkokemuksesta ja yleistiedosta.

Yhteiskunnallisesti sukupolvien välisten avioliittojen yleistymisestä on ainakin se positiivinen seuraus, että ensisynnyttäjien keski-ikä laskee. Kun edes toinen puolisoista on jo taloudellisesti vakavaraisessa asemassa, on turvallisempaa perustaa perhe. Tätäkin voimallisempana tekijänä naisten nuorempaan synnytysikään on se, että miehet todennäköisesti haluavat saada lapsensa mieluummin alle kuin yli nelikymppisenä.
Ainakin yksi negatiivinen seuraus on myös pääteltävissä, mutta se vaikuttaa vasta tulevaisuudessa. Koska miehet kuolevat nuorempina, on odotettavissa että melkoisella osalla naisia on edessään parinkymmenen vuoden leskeys.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, yleistyykö ilmiö ja mitä muita yhteiskunnallisia seurauksia sillä on.