Uusinta: Ei tuolla tavalla, pojat!

Lukijalle: Vaihteeksi sellainen uusinta, joka ei ole millään tavalla ajankohtainen. Se ei ole ajankohtainen siksi, että kaikki kävi just kuten ennustin. Se, mitä jätin ennustuksessa vuonna 2010 sanomatta, oli se, että perussuomalaiset kusettavat kansallismielisiä. Tuolloin katsoin vielä, että on kuitenkin lähes 50 % mahdollisuus siihen, että perussuomalaiset osoittautuvat isänmaan etua ajatteleviksi enkä halunnut venettä keikuttaa. Olisi pitänyt, vaikka ei kai mikään keikuttaminen riitä siihen että Jabba The Hut tippuisi kuin eno veneestä:

Hommafoorumin poliittinen siipi on luomassa uutta puoluetta. Pohditaanpa nyt urakalla, miten uuden puolueen pystyyn ja menestykseen polkaisu tehdään a) väärällä ja b) oikealla tavalla.

Uusi puolue tarvitsee markkinaraon. Menestyäkseen sen on kyettävä löytämään asia / asioita, jotka valtapuolueet (tai ainakin se osa puoluekenttää, johon tähtäin on asetettu), ovat jättäneet hunningolle.
Tästä voi huoletta todeta, että jos parempi markkinarako uudelle puolueelle on koko Suomen yli 90-vuotisen itsenäisyyden aikana ollut, niin en ole ainakaan asiasta tietoinen. Todennäköisesti isompi sauma oli sodan jälkeinen SKDL:n perustaminen, mutta sitä ei oikein voi laskea, kun komukat olivat kieltolistalla.
Valitettavasti markkinarako on se vähämerkityksisin asia, mitä tarvitaan. Käytännössä tarvitaan ihan muita asioita.

Kuinka munata uusi puolue? Lyhyt ohjeistus:

1. Poliittinen toiminta vaatii rahaa, rahaa ja rahaa. Puoluetuki hoitaa asian kätevästi valtapuolueiden osalta, mutta uusien tulokkaiden on haalittava rahansa toisaalta. Tavallinen kansalainen ei helpolla kukkaronnyörejä hellitä, joten tulivoimaa on haettava muualta. Ensin on varmistettava budjetin riittävyys ja rahahanojen avoimuus. Varmin tapa epäonnistua on lähteä liikkeelle talkoopohjalta.

2. Puolueen markkinointi on suositeltava huolella. Ilman rahaa ei palkata imagokonsultteja, mutta ennen kaikkea itsekritiikki on pidettävä mukana. Jos kampanja laitetaan liikkeelle mainosfilmillä, jota edes kannattajat eivät viitsi katsella loppuun asti, niin ei hyvä seuraa.

3. Puoluetta ei pyöritetä amatööripohjalta. Politiikka on ammattilaisten touhua ja politikoimaan oppii vain politiikassa. Niin hyvää aatetta ei olekaan, että politiikan untuvikot onnistuisivat voittamaan ammattilaiset heidän omalla kentällään. Jos puolue rakennetaan pelkästään politiikassa kokemattomien tai jossain toisessa puolueessa kunnallisella tasolla operoineiden varaan, tilanne on suunnilleen sama kuin jos jääkiekkomaajoukkue koottaisiin A-nuorten SM-sarjan pelaajista. Vaikka lahjakkuutta olisi kuinka paljon tahansa, niin peliäly ja fysiikka ei vielä riitä isojen poikien kisoihin.

4. Politiikka henkilöityy aina. Jos uuden puolueen johdossa on joku nobody, ketään ei kiinnosta vaikka hän olisi kuinka oikeassa tahansa. Jos tiede olisi politiikkaa, 2 + 2 olisi viisi, mikäli matematiikan professori niin päättäisi. (Humanistisissa tieteissä tämäntapainen ilmiö on itse asiassa enemmän sääntö kuin poikkeus.) Politiikassa muoto kulkee aina ennen sisältöä. Kukaan ei kuuntele henkilöä, jolla ei ole nimeä. Ei vaikka hän olisi oikeassa. Ja oikeastaan nimenomaan ei silloin, koska väärässä olijat ovat vallanpitäjien kannalta selvästi vaarattomampia; oikeassa oleva oppositio on demonisoitava ja/tai vaiettava kuoliaaksi.

5. Epäonnistumisen maksimoi se, että puolue leimautuu yhden asian liikkeeksi. Vaikka se olisi yhden asian liike, se ei haittaisi menestystä kunhan kansa ei saa sitä tietää. Kääntäen puolueen ei tarvitse olla yhden asian liike, mutta jos kansa niin uskoo, ei menestystä ole luvaksi. Tässä asiassa puolueen nimi ratkaisee paljon. Kaikkein surkein ratkaisu olisi antaa puolueelle nimi, joka viittaa sekä tiettyyn asiaan että tiettyyn ajankohtaan. Jos puolueen nimessä mainitaan tavoitevuosi, mitäpä puolue aikoo tehdä sen jälkeen?

Suoraan sanottuna Muutos 2011 vaikuttaa siihen malliin hoidetulta projektilta, että salaliittoteorioihin taipuvaisempi mieli alkaisi epäillä kyseessä olevan valtapuolueiden salaisten agenttien kontrolloima suunnitelma, jolla maahanmuuttokriittiset saadaan näyttämään naurettavilta.

Kuinka sitten saada uusi puolue menestymään? Aluksi on tietysti varmistettava, että puolueen ajamille asioille on olemassa tilaus. Check. Kunnossa. Sitten lyhyt ohjeistus:

1. Rahoitus on järjestettävä. Mallia voi lukea Matti Kuusen mainiosta muistelmakirjasta Ohituksia, jossa kerrotaan kuinka AKS:n toiminta rahoitettiin - ruotsalaisten liikeyritysten rahoin!

2. Kun rahoitus on kunnossa, voidaan propagandatyöhön palkata kunnon ammattilaiset suunnittelemaan, miten viesti saadaan perille. Harvinaisen helppo homma verrattuna muiden puolueiden vaalikampanjoiden suunnitteluun - tällä kertaa ei tarvitse muuta kuin miettiä, miten totuus saadaan parhaiten jakeluun.

3. Uuden puolueen on kyettävä rekrytoimaan kokeneita poliitikkoja muista puolueista. Ariel Sharon ei polkaissut Kadimaa pystyyn tyhjästä. Vaikka valtaosa merkittävistä poliitikoista tuli uuteen puolueeseen Likudista, siihen liittyi myös Työväenpuolueen toimintaan tyytymättömiä poliitikkoja. Suomessa on kaikissa kolmessa suurimmassa puolueessa hiljainen oppositio, johon kuuluu koviakin nimiä. Heidät on saatava mukaan. Tyytymättömyydestä kertovat pienten nimien julkaisemat lausumat, viimeisimpänä Wille Rydmanin järkipuhe. Isommat ovat vielä toistaiseksi olleet kuin tietty neste sukassa.

4. Koska politiikassa uskottavuus on kaikki kaikessa, valtakunnantason poliitikot eivät uskalla loikata toiseen puolueeseen ellei siellä ole todella kovan luokan nimi johdossa. Niinpä uuden puolueen keulakuvaksi on saatava riittävän kova nimi - Kadima ei olisi syntynyt eikä ainakaan saavuttanut vaalivoittoa ilman Ariel Sharonia. Kun Suomen kansa tunnetusti inhoaa poliitikkoja ja tässä maassa raskaan sarjan poliitikot eivät vaihda puoluetta, olisi politiikan ulkopuolinen nimi myös vaihtoehto. Kovin mahdollinen henkilö johtoon olisi Jorma Ollila, mutta valitettavasti hän ei liene kiinnostunut. Tosin isänmaallisesta miehestä ei voi olla varma.

5. Puolueelle on saatava vetävä nimi. Koska kansa on kyllästynyt ryvettyneisiin ja toisiaan muistuttaviin aatteisiin, on vedettävä esiin jotain aivan uutta. Suomen kansa uskoo oikeudenmukaisuuteen, joka tarkoittaa saavutusten palkitsemista ja rikoksista rankaisemista. Sanalla sanoen, Suomen kansa on läpeensä meritokraattista. Pistetäänpä uudelle puolueelle nimeksi vaikka Kansallinen Meritokratian liitto (KML), niin siinä on vetävyyttä yllin kyllin.

Olen aina pysynyt politiikan ulkopuolella, koska inhoan paskanjauhantaa. Mutta jos tällainen poliittinen liike saadaan käyntiin, lupaan tinkiä periaatteistani ja polkaista pystyyn KML:n Huitsinnevadan paikallisosaston.

Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet! Aijai pojat, pojat. Ei politiikkaa näin tehdä. Eheei. Eheei. Ei tämmöisestä toiminnasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman monikulttuurisuuden yli niin että heilahtaa! Siellä toiset jo ovat vallankahvassa kiinni.