Kestävyysjuoksukarnevaalit alkavat huomenna tonnivitosen ja junnujen kisoilla, pitävät välipäivän ja huipentuvat sunnuntaina. Tänäkin vuonna säätiedotus lupailee helteitä, joten valitettavasti TV-lähetyksessä ei nähdä huippuaikoja. Hatunnosto kuitenkin televisioinnille ja ennen kaikkea sille, että viimevuotisen onnettoman kokeilun (pisin matka 3000 metriä) on palattu kestävyysjuoksuun. Kuitenkin siten, että ohjelmaan ei palautettu vitosta vaan ensi kertaa karnevaalien historiassa ratakymppi! Viimekesäinen toiveeni toteutui siis yli odotusten! Riskinä muutoksessa oli tietysti se, riittääkö juoksijoita sunnuntaiksi kasisataselle, kolmoselle, kympille ja esteisiin. Osanottomäärät ovat kuitenkin kohtuullisen suuret, mistä taas kiitokset rohkeille kansallisen tason mukaan lähtijöille. Muistakaa, että häviäjä ei ole se, joka jää viimeisten joukkoon vaan se, joka ei edes ole mukana.
Sitten kestävyysjuoksuväki ottaa kompassisuunnan kohti Jämsää!
Onko maallamme malttia vaurastua?
10 tuntia sitten
2 kommenttia:
Itse täysin kyvyttömänä juoksemaan pitkiä matkoja sanon, että pitkänmatkan juoksuja on ehdottomasti miellyttävintä katsoa sen vuoksi, että niissä ehtivät myös henkiset ja psykologiset asiat vaikuttaa. Loistoesimerkki on Moskovan kisojen kymppi, jonka kapellimestarina hääri mies joka hädin tuskin oli selviytynyt loppukilpailuun!
Näinhän se menee. Useimpien mielestä pitkänmatkanjuoksu on tylsää, kun siinä ei tapahdu mitään. Mutta kuten yksinkertaiset asiat yleensä, se on paljon vaikeampaa tehdä oikein kuin monimutkaiset asiat. Esimerkki. Missä tahansa pallopelissä (jotka ovat suuren yleisön suosiossa) paha virhe johtaa vastustajan maaliin, mutta niin pahaa virhettä ei olekaan ettei sitä voisi paikata myöhemmin. Jos vitosen juoksussa vetää ensimmäisen kierroksen 5-10 sekuntia kovempaa kuin suunniteltu keskivauhti, koko kisa on takuuvarmasti pilalla.
Lasse Virenin kaltaisia psyykkaajia näkee erittäin harvoin, mutta silloin kun osuu kohdalle, on ilo katsella.
Lähetä kommentti