Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 28. syyskuuta 2021

Uutiskatsaus 39/2021


1. Kuoleman kauppiaat

Äskettäin leskeksi jäänyt Satu Hassi kertoo hirmuisesta byrokratiasta, jonka kuolleen omaiset joutuvat kohtaamaan. Kuulosti kovin tutulta. On jotain aivan käsittämätöntä, kuinka tällaisia asioita ei saada toimimaan. Kuinka vaikeaa oikeasti on se, että olisi yksi ainoa lomake johon kaikki kuolinpesän omaiset pistäisivät allekirjoituksen ja jolla valtuutettaisiin henkilö X hoitamaan vainajan asioita täsmälleen samoilla oikeuksilla kuin henkilö X kykeni eläessään hoitamaan? Ja jota laki velvoittaisi kaikki yritykset tottelemaan rangaistuksen uhalla?


2. Måstesvenska

Vihdoinkin on asetettu toimikunta tutkimaan hallitusohjelmaan puolivahingossa (= RKP ujutti ja muut eivät huomanneet) lipsahtanutta tavoitetta ruotsin kielen palauttamiseksi pakolliseksi YO-kirjoituksiin. Onhan tämä nyt aivan naurettavaa. Nykyään ei enää opiskella mitään muuta kuin englantia ja ruotsia, kaikki muut vieraat kielet ovat käytännössä kadonneet. Omakohtaista kokemusta on, eivätpä ole totetuneet lasten valinnaisryhmät ja on pitänyt unohtaa ajatus kolmannesta kielestä. Omana kouluaikana toteutui samankokoisessa koulussa 2-3 ylimääräistä kieltä. Tämän esteenä on osaltaan ruotsi ja ruotsin kielen poistamisen esteenä on suomalaisten lällyys. Pakkoruotsilla olisi noin kaksi viikkoa elinaikaa, jos peruskouluissa ja lukioissa opiskelijat ryhtyisivät lakkoon ja kieltäytyisivät menemästä ruotsin tunneille.


3. Virheet pöllyssä

Virheet päätti sitten kannattaa kannabiksen laillistamista. Kieltämättä kannabiksen laillistamiseen on lukuisia perusteluja:
- huumeiden käyttörikollisuus vähenee huomattavasti; kun käyttö on sallittua, eihän se enää ole rikos
- kannabiksen laillistaminen mahdollistaisi sen valvonnan paremmin, jolloin alaikäiset eivät sitä pääsisi käyttämään aivan kuten alkoholin ja tupakan ikärajoista havaitaan
- kannabis ei aiheuta riippuvuutta, sillä monet ovat käyttäneet kannabista jo vuosikymmeniä ilman riippuvuuden ilmaantumista eivätkä koe tarvetta lopettaa koska eivät ole havainneet mitään merkkiä riippuvuudesta, sitä paitsi monet heidän kavereistaan ovat lopettaneet eikä se voi olla vaikeaa, sillä he ovat tehneet sen jo useita kertoja


4. Valta ja sen katoaminen

Björn Wahlroos totesi haastattelussaan Suomen hallinnossa olevan juuri sen ongelman, jonka piti olla ilmeinen jo sen kehittyessä yli 20 vuotta sitten. Valta on kadonnut. Presidentiltä otettiin valtaoikeuksia pois, mikä sai kansan tuen. Jos kansalta kysytään, otetaanko poliitikoilta valtaa pois, vastaus on taatusti kyllä. Ongelma tässä on se, että kansalle ei kerrota vallan määrän olevan vakio. Kun vaaleilla valituilta poliitikoilta otetaan valtaa pois, se voi mennä kahteen paikkaan:
1) Poliitikoille, joita ei ole valittu vaaleilla. Kuten osin on käynyt, vai kuinka moni äänesti Sanna Marinia pääministeriksi? Ei kukaan, sillä jopa demareita äänestämään harhautetut äänestivät Antti Rinnettä siihen duuniin.
2) Epämääräisiin toimielimiin, jotka eivät kykene nopeisiin päätöksiin sisäisten ristiriitojensa ja muista toimielimistä riippuvuutensa takia. Kuten eduskunnan valiokunnista ja koalitiohallituksista nähdään.
Wahlroosin lopputiivistelmä osuu maaliin:
”– Suomessa synnytettiin niin paljon tasapainoa valtiomahtien välillä että juuri kukaan ei pysty maata johtamaan.”


5. Hyvä uutinen oli vain muutaman sentin päässä

Otsikko kertoi, että Sanna Marinin hiukset kokivat muodonmuutoksen. Voi kunpa tämä muutos olisi tapahtunut vain 5-10 senttimetriä hiuksista pääkalloon päin. Asennemuutos saattaisi pelastaa Suomen.


6. Lisää karvoihin katsomista

Pysyäksemme naisten hiuksista, joku laulaja Chisu pyyteli kovasti anteeksi kulttuurista omimista käytettyään neekereiden suosimaa kampausta. Virheiden maskotti Fatim Diarra säesti kiitellen Chisun valveutuneisuutta. Odotamme Diarran anteeksipyyntöä kulttuuriseen omimiseen syyllistymisestä, sillä hän käytti viestinnässään valkoisten kehittämää teknologiaa. Minun puolestani afrikkalaiset voivat itkeä kampaustensa varastamisesta niin paljon kuin ikinä haluavat, kunhan tekevät sen bongorumpujen välityksellä.


7. Ja tämäkö muka uutinen?

Otsikko oli: ”Turvapaikanhakija yritti huijata Suomen valtiota”. Okei. Odottelemme myös seuraavanlaisia otsikoita:
”Karhu paskoi metsään”
”Etelä-Suomen lumet sulamassa juhannukseen mennessä”
”Lotossa arvottiin seitsemän varsinaista numeroa”
”Mies kastui pudottuaan laiturilta järveen”
Itse uutisessa kävi ilmi, että rikollinen oli ilmoittanut viranomaisille lähes värisuoran eli väärän kansalaisuuden, henkilöllisyyden, syntymäajan ja suojeluntarpeen. Puuttumaan jäi vain väärä sukupuoli. Tuomioksi tuli 84516 euroa korvauksia. Mitäs luulette, maksetaanko näitä ikinä?
Uutisen uskomattomin – tai no, valitettavasti nykyään uskottava – asia paljastui lopussa:
”Käräjäoikeuden mukaan miehen oikeilla henkilötiedoilla toimitettu turvapaikkahakemus oli tätä rikosasiaa käsiteltäessä yhä kesken.”


8. Kansantalous kiittää taas

On käynyt ilmi asia, joka on ollut kyllä tiedossa jo pitkään. ”Vieraskielisten” joukossa koronarokotuskattavuus on kantaväestöä vähäisempi. ”Vieraskieliset” ovat lainausmerkeissä, koska tällä ei tarkoiteta esimerkiksi englannin- ja saksankielisiä. Seurauksena teho-osastojen koronapotilaista puolet on vieraskielisiä. Arvatkaapa huviksenne taas kerran, paljonko tämä lysti veronmaksajille kustantaa? Ensin maksetaan ilmainen elämä ja sitten ilmainen kuolema.
Somalien keskuudessa pyöri ainakin vuosi sitten huhu, jonka mukaan yrttitee estää koronan tarttumisen. Eikö voisi levittää huhua, että Afrikassa korona ei tartu, joten ei muuta kuin pysyvästi sinne takaisin?


9. Oikeassa olemisen tuska

KRP on huolissaan kansainvälisten katujengien rantautumisesta Helsinkiin. ” Huolestuttaviksi luokitelluille jengeille on tyypillistä jäsenistön korostunut maahanmuuttajaedustus.” Kyseessä on ns. ”roadman”-”kulttuurin” ihailu, mikä suomeksi sanoen tarkoitaa sitä että rodusta riippumatta käyttäydytään kuin niin no ei nyt ihan kaikkea voi tässäkään blogissa kirjoittaa kuten se on.
Arvatkaa miltä mahtaa tuntua kun täällä Voiman Pimeällä Puolella on viimeiset 20 vuotta kerrottu tasan tarkkaan mitä tulee tapahtumaan ollen koko ajan oikeassa ja Virallinen Totuus on kiistänyt sen kaiken sekä etu- että jälkikäteen ollen koko ajan väärässä.


10. Mielipiteet ovat vapaita, tosiasiat eivät

Niin typerää mielipidettä ei olekaan, että sen sanomisesta joutuisi ongelmiin. Tosiasioiden kanssa tulee olla paljon varovaisempi. Tämän sai taas kerran kokea Sebastian Tynkkynen, joka joutui käräjille vastaamaan kirjoituksistaan. Ja mitäpä hän olikaan kirjoittanut? Jutussa mainitut esimerkit:
1. Tynkkynen muun muassa julkaisi kuvan, jossa kerrotaan tytärten ja vaimojen lopettaneen lenkkeilyn ilta-aikaan.
2. Hän kirjoitti erään nuoren tytön kertoneen olleensa lähellä joutua raiskatuksi turvapaikanhakijan toimesta.
3. Tynkkynen kirjoitti ahdistelusta tulleen arkipäivää.
4. Hän nimesi ahdistelijoiksi lähi-idän miehet ja turvapaikanhakijat.
5. Hän kertoi vaalipostauksissaan vastustaneensa turvapaikkaturismia ja viittasi myös ihonväriin.

1. Näin on moni myös tehnyt ja kertonut sen julkisesti, eli aivan totta.
2. Olipas maltillisesti sanottu. ”Olleensa lähellä”. Oikeasti raiskattujakin löytyy pilvin pimein.
3. Tästä voi tietysti kiistellä kuinka paljon pitää tapahtua jotta voisi luokitella ”arkipäiväiseksi”. Lisääntynyt se kuitenkin on.
4. Jos raiskausrikoksiin syyllistyminen on 17-kertaista ja sen ääneen sanominen on laitonta, niin tästä lähtien ei sitten saa syyttää rattijuoppoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska kännissä ajaminen ei moninkertaista onnettomuusriskiä läheskään yhtä suurella kertoimella.
5. Jaaha. Onko tästä siis pääteltävissä että turvapaikkaturismin vastustaminen on laitonta? Ja mikähän mahtoi olla ”viittaus ihonväriin”? Kenties maininta omasta miesystävästä, kun ei uskalleta suoraan kertoa mitä hän sanoi?


11. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Ali Qasim Abed ja Raad Kamil Azeez … jäkjäkjäk … kolmen vuoden ja kuuden kuukauden sekä kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yllytyksestä törkeään raiskaukseen ja törkeästä raiskauksesta sekä törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


12. Kuinka todennäköisyys muuttuu (karkeita arvioita)

Uutinen palasi kymmenen vuoden takaiseen henkirikokseen (todennäköisyys noin 10 %). Uhri oli 17-vuotias Laura (todennäköisyys kasvoi arvoon 25 %). Hänet löydettiin kuolleeksi puukotettuna entisen poikaystävänsä asunnosta (todennäköisyys jo 40 %). Isä muisteli poikaystävän olleen aina epäkunnioittava Lauran perhettä kohtaan (jaaha, todennäköisyys on nyt 60 %) Lauran isosisko kuvailee poikaystävää ”sairaalloisen mustasukkaiseksi, äärimmäisen kontrollifriikiksi ja kaikki kaverisuhteet kieltäväksi” (nyt todennäköisyys on 80 %). Sitten poikaystävän kerrotaan olleen muslimi (arvaatte kyllä mikä todennäköisyys nyt on).


13. Rasistisia karkoituksia

Uutisiin nousi tarina Ruotsissa syntyneestä kolmivuotiaasta nigerialaispojasta, joka aiotaan karkottaa Nigeriaan. Pojan äiti kärsii mielenterveysongelmista. Isästä ei ole mitään tietoa. (Tähän väliin vitsi: Mikä teki Darth Vaderista ainutlaatuisen? Hän oli ainoa musta mies, joka tunnusti vapaaehtoisesti isyytensä.) Poika on viettänyt käytännössä koko ikänsä sijaisperheessä. Laki asiassa on yksikäsitteinen: pojalla ei ole suojelutarvetta, hän ei ole Ruotsin kansalainen ja niinpä edessä on lähtö Nigeriaan. Nigeriassa taas kukaan ei halua ottaa häntä vastaan, sukulaiset eivät välitä. Itse asiassa se, että sukulaiset eivät halua ottaa häntä vastaan, osoittaa pikemminkin että he välittävät. Kummassa luulisitte pojan saavan paremman elämän, Nigeriassa vai Ruotsissa? Vihje: Ruotsista ei haluta muuttaa Nigeriaan. Kirjoitin jo kymmenen vuotta sitten fiktion, jossa ennustin Afrikan maiden antavan jatkossa pyynnöstä kuolemantuomioita turvapaikan saamisen varmistamiseksi. Ainoa mikä tämän skenaarion on estänyt on ollut afrikkalaisten innovaatiokyvyttömyys.
Pistetäänpä tarina ympäri. Kuvitellaan seuraava tilanne. Nigeriassa työskentelee ruotsalainen (ihan aitoruotsalainen) nainen vaikka lähetyssaarnaajana. Hänelle syntyy pellavapäinen poika, isästä ei tietoa. Muutamaa vuotta myöhemmin nainen kuolee vaikka auto-onnettomuudessa. Poika on asunut koko ikänsä Nigeriassa. Ruotsissa ei ole ketään sukulaisia eikä hänellä ole mitään siteitä sinne. Nigerian viranomaiset ilmoittavat että pojalle järjestyy sijaisperhe Nigeriasta ja hänelle myönnetään Nigerian kansalaisuus. Mitä luulette, suostuuko Ruotsin hallitus tähän?
Tässä todellisessa tapauksessa kyse on rasismista. Ruotsi ei usko, että Nigeria kykenisi huolehtimaan kansalaisistaan (mikä sinänsä on totta, mutta ei nyt mennä siihen). Jos taas tilanne olisi päinvastainen, niin rasismi näkyisi vielä selvemmin – ei ole pienintäkään epäilystä siitä etteikö Ruotsi tekisi kaikkensa tuodakseen valkoisen pojan pois Nigeriasta.


14. Hetki lyö

Venäjällä sitten äänestettiin. Tunnetusti venäläisissä vaaleissa äänestäminen ei ole yhtä tärkeää kuin ääntenlasku. Tällä kertaa tsaari Vladimir näytti itse mallia siitä, että edes äänestämisen ajankohta ei ole tärkeää. Propagandavideossa Putin kuvattiin äänestämässä internetin kautta, mikä sinänsä avaakin mahdollisuudet entistä tehokkaampaan vaalihuijaukseen. Putinin propagandistit onnistuivat kuitenkin sössimään jopa Putinin äänestyksen. Venäjän parlamenttivaalien äänestys näet alkoi 17. syyskuuta. Videossa näkyy Putinin rannekello, jossa päivyri näyttää kyseessä olevan 10. päivä.
Venäjä ei kuitenkaan olisi Venäjä, ellei tällekin annettaisi selitystä. Tällä kertaa se oli sellainen, että Putin ei käytä kellonsa päivämääräominaisuutta. Samalla ihmeteltiin sitä, kuinka on mahdollista että Putin äänesti netin kautta, koska tiedetään ettei hänellä turvallisuussyistä ole äänestämisen vaatimaa älykännykkää. Selitys oli se, että Putin käytti avustajansa kännykkää. Tämähän kuulostaa varsin luotettavalta tavalta internet-äänestyksessä eikä kyseistä ominaisuutta varmastikaan voi mitenkään käyttää vaalituloksessa huijaamiseen, mikä näkyisi vaikkapa sähköisten äänten suurena poikkeamana muusta äänestystuloksesta.
Tulee mieleen takavuosina peräkkäin sattuneet tapaukset, joissa ensin upposi sukellusvene Kursk ja sitten Ostankinon TV-tornissa oli tulipalo. Kurskin uppoamisen väitettiin aiheutuneen ”törmäyksestä toisen, ulkomaalaisen sukellusveneen kanssa”, jolloin venäläiset irvileuat ilmoittivat Ostankinon tulipalon aiheutuneen ”törmäyksestä toisen, ulkomaalaisen TV-tornin kanssa”.


15. Mikä voisi mennä pieleen?

Koronaepidemian takia Skotlanti jakoi vangeille 7600 murtovarmaa matkapuhelinta, joiden avulla he voisivat pitää yhteyttä rakkaimpiinsa. Näinhän tietysti tapahtuikin ja kuten odottaa sopikin, rakkaimmiksi osoittautuivat rikoskumppanit ja huumekauppiaat. Siis oikeasti, rikollisille jaetaan matkapuhelimia ja uskotaan että he eivät kykenisi estoja kiertämään. Mikä voisi mennä pieleen? Nopeimmat murrot tapahtuivat jo muutamassa tunnissa. Puhelinten hinta oli kolme miljoonaa euroa hukkaan heitettyä rahaa. Välillisiä kustannuksia lisääntyneestä rikollisuudesta on mahdotonta arvioida muuten paitsi että puhelinten hinta on pikkuhiluja siihen nähden.
Skotlantilaisia sanotaan piheiksi, mutta eivätpä osaa säästää oikeissa paikoissa.


16. Julkinen salaisuus

Facebookin sisäinen selvitys paljasti Instagramin olevan haitallinen nuorille. Asiassa kummastuttaa eniten se, miksi nuorten olisi muka pitänyt olla jonkinlainen poikkeus?


17. Peilissä on vikaa

Lihava – eikun siis kehopositiivinen – nainen valitti, että häntä syrjitään treffimarkkinoilla. Hep, entäs me luontaisesti rumat? Kehopositiivinen voi sentään laihduttaa niin alkaa flaksi käydä, mutta tämän naaman edessä jopa plastiikkakirurgi nostaa kätensä pystyyn.
Vakavasti puhuen: meillä rumilla on helpompaa kuin lihavilla. Asia kun on niin että tuollainen habitus on punainen lippu jo moneen muuhunkin asiaan: todennäköisesti vähemmän älykäs, vähemmän kurinalainen ja runsaasti terveysriskejä. Rumilla ei näitä miinuksia ole. Ainoa miinus on tietysti riski sille että jälkikasvustakin tulee rumaa mutta sekään ei ole haitta lihaviin nähden, sillä sekin lienee lähes yhtä lailla perinnöllistä.
Muistan vuosien takaa, kun eräs tuttu 30-vuotias nainen pienessä liikutuksen tilassa valitteli että hän ei millään löydä sopivaa. Mitäpä siinä sanot? Vaihtoehdot: a) ”Kyllä se siitä” ja b) ”Pudota nuo 20 kg ylimääräistä pois ja laske standardia akateemisen tason alapuolelle”. Valitsin a:n, koska olin liian nuori kuolemaan. Tuumasin että elämä opettaa. Kuten opettikin. Ei nyt kahtakymmentä kiloa pudonnut mutta kymmenisen ainakin ja akateeminen nainen löysi puolisokseen oikein mukavan duunarin, lapsiakin on jo.
Ja kyllä, miehen on oltava hyvin epätoivoinen jos antaa otsikkojutussa olleelle naiselle edes mahdollisuuden.


18. Logiikan puutetta

Hesari julkaisi perhesivuillaan (ironista) jutun, jossa kerrottiin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Syitä on monia ja on ollut kautta historian. Nykypäivänä on kuitenkin noussut yksi uusi syy: ei haluta hankkia lapsia maapallon ylikansoituksen takia.
Ihminen jonka lapsettomuuden syy on tämä, on epälooginen. Jos hän ajattelisi loppuun asti, hän leikkaisi hiilijalanjälkeään saman tien 100 % tekemällä itsemurhan. Mikäli perustelee lapsettomuuttaan ylikansoituksella, kaikki muu on tekopyhää.
Logiikan puutetta ei voi muuta kuin hämmästellä, sillä moni näistä ympäristösyistä lapsettomuuttaan perustelevista tekee kaikkensa vauhdittaakseen maapallon väestönkasvua kannattamalla kehitysmaalaisten tuloa sivistysmaihin moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä ja mahdollistamaan hillittömän väestönkasvun jatkumisen lähtömaissaan helpottamalla siirtolaisuudella väestöpainetta ja lähettämällä länsimaalaisten kustantamaa rahaa sekä tavaraa nostaakseen osaltaan väestön määrää kehitysmaissa.
Meille valehdellaan jatkuvasti väestönkasvun teorioista. Kaksi yleisintä valhetta ovat:
1) Väestö on kasvanut myös länsimaissa aiempina vuosisatoina voimakkaasti
2) Elintason noustessa väestönkasvu kehitysmaissa tasoittuu
Nämä väitteet voidaan helposti osoittaa valheiksi. Kehitysmaissa väestönkasvu on tyypillisesti vähintään kahden prosentin luokkaa vuodessa. Ikinä, koskaan, milloinkaan, missään historian vaiheessa yhdessäkään Euroopan maassa väestönkasvu ei ole ollut samalla tasolla edes kymmentä vuotta, kun taas kehitysmaissa se on pysynyt jatkuvasti tuolla tasolla jo vuosikymmeniä. Lisäksi voidaan todeta, että väestönkasvuprosentti ei osoita minkäänlaisia hidastumisen merkkejä Afrikassa. Vuosina 1957-2017 Saharan eteläpuolisen Afrikan keskimääräinen vuotuinen kasvu oli 2,65 %. Mikäli tarkastellaan tästä ajanjaksosta vain loppuosaa eli vuosia 2010-2017, se oli 2,84 % eli suurempi.


19. Sorron syyt

Siltä varalta että joku erehtyy luulemaan: ei, en todellakaan katso Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Minulle on kuitenkin referoitu riittävästi jotta pystyn siitä jotain kirjoittamaan. Elina Gustafsson putosi showsta ja valitteli otsikossa: ”Suomi ei ollut meihin valmis”.
Sillä perusteella mitä minulle oli kerrottu, kuvittelin hänen tarkoittaneen että Suomi ei ollut valmis siihen, että tanssiohjelman voittaisi joku joka ei osaa tanssia. Hän kuitenkin tarkoittikin sitä, että Suomi ei ollut valmis siihen että naispari voittaisi ohjelman. Mikä oli täyttä paskaa tai ei ainakaan putoamisen syy. Oli nimittäin siinä mielessä harvinainen tilanne että tunnustan olleeni väärässä. Kun minulle kerrottiin tällaisen parin olevan ohjelmassa mukana, sanoin heti että on ihan selvää mitä tulee tapahtumaan. Pääsevät finaaliin asti ja häviävät siellä, niin saadaan isoimmat otsikot syrjinnästä. Olinpa väärässä ja sille on vain yksi mahdollinen selitys. Kyllä naisparin täytyy olla aivan sysipaska tanssimaan jos ei selviä jatkoon.


20. Opettavainen näky

Saariselän matkailukeskuksen lähellä olevan Kaunispää-tunturin laelle pääsee autolla. Jälki on sen mukaista. Näkötornista voi huomata kävijöiden kasanneen kivistä kaikenlaisia tekstejä ja kuvia maastoon. Tämä on sinänsä törkeää luonnon turmelua. Mutta olisiko asialla toinenkin puolensa?
Kaunispää on kenen tahansa saavutettavissa. Vaan eivätpä kovin monet lähde parin kilometrin päässä Kaunispäästä oleville muille tuntureille, koska siinä on se parin kilometrin kävely. Ehkä Kaunispään laella koetut näkymät toimivat varoittavana esimerkkinä ja aito luonto säästyy. Onhan loppujen lopuksi niin, että Kaunispää on jo itsessään ihmisen turmelema laskettelurinteineen, teineen ja rakennuksineen. Parempi että kivirakennelmat ovat siellä eivätkä muilla tuntureilla.


21. Lukeva nainen

Johannes Vermeer on aina ollut suosikkitaiteiljoitani. Yksi hänen maalauksistaan ei kuitenkaan ole koskaan miellyttänyt - Lukeva nainen. Siinä on ollut jotain häiritsevää. Nyt selvisi syy. Maalausta on muokattu Vermeerin kuoleman jälkeen. Seinällä ollut kuva oli maalattu umpeen ja sen paikalla oli pelkkä yksivärinen seinä. Kun tämä havaittiin joitakin vuosia sitten, taulu meni restaurointiin. Nyt lopputulos on paljastettu. Sen jälkeen Lukeva nainen kuuluukin mestariteoksiin – jopa Vermeerin asteikolla. Verratkaa itse otsikkolinkistä taulua ennen ja jälkeen restauroinnin.


22. Malminkartanon mäessä

Malminkartanon portaat on nyt uudistettu. Uudeksi pohja-ajaksi naisten sarjassa Viivi Lehikoinen vetäisi 1.09,60. Miesten pohjat on toistaiseksi Mårten Boströmillä, 1.09,28. Jälkimmäinen aika kertoo sen että parantamisen varaa on. Laitetaan joku 400 metrin aituri, niin siitä lähtee viisi sekuntia varmasti. Naisten ennätyksen parantaminen taas on kovempi rasti. Jos minun olisi pitänyt etukäteen arvioida, kuka suomalaisnainen vetää nuo portaat kovinta tahtia, vastaus olisi ollut Viivi Lehikoinen. Jos suoraan sanotaan, niin siihen nähden tuo aika oli yllättävän heikko. Pienellä tekniikkatreenillä pari sekuntia lähtisi varmasti. Mutta ennätyksen tekijästä en tingi, tämän osoitti myös Sara Kuivisto. Hänen tuloksensa oli 1.13,34. Olisin veikannut kolmen sekunnin tappiota Lehikoiselle, nyt se oli vähän enemmän. Kuiviston askelrytmi ei nimittäin sovellu porrasjuoksuun läheskään yhtä hyvin kuin Lehikoisen. Portaiden väli oli hänelle täysin vääränlainen. Ei se Lehikoisen rakenteellekaan täydellinen ollut, mutta selvästi sopivampi.


23. Joko-joko?

Suomalaiset ovat löytäneet uuden, yllättävän suosikkilajin: pesäpallon. Ruutu+ -palvelussa superpesistä katsotaan enemmän kuin Veikkausliigaa. Superpesiksen finaaleihin piti jonottaa puolitoista tuntia. Eipä näy samanlaisia jonoja Veikkausliigan stadioneilla.
Jutussa ei uskalleta mainita, mutta olisiko mahdollista että edes pieni osa pesäpallon kohonneesta suosiosta perustuu siihen, että pesäpalloa pelaavat suomalaiset eivätkä ulkomaalaishankinnat? Tai siitä, että pesäpallossa ei ole antirasismikampanjoita? Vaikka pohjalaisia kohtaan sellaisella olisi ehkä käyttöäkin. Olisiko käynyt niin, että yleisö haluaa seurata suomalaisten urheilijoiden peliä ilman kaiken maailman ihkudaahuuhaata?


Loppukevennys: Minä Tarzan, mutta mikä tuo Jane on?

Vietnamilainen Ho Van Lang menehtyi äskettäin 52-vuotiaana maksasyöpään. Pienimuotoiseen kuuluisuuteen hän nousi vajaa kymmenkunta vuotta sitten ilmestyessään ihmisten ilmoille viidakosta. Hänen isänsä oli paennut Vietnamin sotaa synkimpään viidakkoon vuonna 1972 vauvaikäisen Hon kanssa. Siellä hän oli sitten viettänyt elämänsä ensimmäiset 41 vuotta. Isän veli oli etsinyt ja löytänyt parivaljakon jo 1990-luvulla, mutta he suostuivat tulemaan viidakosta pois vasta 2013 isän terveyden heikennyttyä.
Kovin shokki pojalle kylään saapumisessa oli nähdä naisia. Hän ei tiennyt sellaisia ihmeotuksia olevan edes olemassa. Isä oli näet unohtanut kertoa jotain oleellista eikä poika ollut ilmeisesti jostain syystä ollut vetänyt eläimistäkään mitään johtopäätöksiä. Lohduttavaa asiassa tietysti oli se, että hän ymmärsi naisista aika tarkalleen yhtä paljon kuin normimies yleensä noin keskimäärin ymmärtää.
Tästä tuli mieleen tarina siitä Australian takamailla karjafarmilla koko ikänsä eläneestä pojasta. Pojan äiti oli kuollut ja hän oli elänyt parikymppiseksi kahdestaan isänsä kanssa käymättä ikinä missään muualla ja ilman että kukaan kävi farmilla. Isä oli hoitanut karjanmyynti- ja ostosreissut itsekseen. Lopulta isän omatunto alkoi soimata. Hän tuumi että pojan on aika oppia jotain elämän tosiasioista. Niinpä hän otti pojan seuraavalle kaupunkireissulle mukaan, parkkeerasi pickuppinsa paikallisen ”palvelulaitoksen” eteen ja pyysi madamea järjestämään pojalle käsittelyn. Madame käski australialaisille tyypilliseen kursailemattomaan tapaan yhden tytöistään viemään pojan yläkertaan ja hoitamaan asian kuntoon. Huoneeseen päästyä palvelualan ammattilainen totesi käyvänsä vielä budoaarissa ja käski pojan tehdä sillä aikaa olonsa mukavaksi. Oven suljettuaan tyttö ihmetteli huoneesta kuuluvaa kovaa meteliä. Palattuaan hän huomasi hämmästyksekseen pojan kasanneen kaikki huonekalut sänky mukaanlukien isoon läjään yhteen nurkkaan.
- Miksi ihmeessä sinä noin teit?
- No katsos, ikinä en ole naisen kanssa ollut mutta ajattelin että jos ne ovat yhtään samanlaisia kuin kengurut, niin me tarvitaan kaikki mahdollinen tila!

21 kommenttia:

Timo Koo kirjoitti...

Tuosta kannabiksen laillistamisesta: hämmästyksekseni olen taipuvainen hyväksymään sen laillistamisen. Nimittäin näyttää ikävästi sillä, että se on tullut tänne peräpohjolaankin jäädäkseen, ja sen saatavuus on parempi kuin alkoholin. Tiemmä Kuusamon torilta saa helpommin budia kuin pimeän pullon.

Ei sillä että se olisi vaaraton, pskanmarjat! Vaarallinen se on siinä missä mikä muukin vastaava päihde, ei ehkä niin vaarallinen mitä alkoholi on rappiojuopoille, mutta vaarallinen yhtä kaikki. Pois se olisi siis hyvä saada huithelkkariin koko juttu, mutta kun sitä ei taideta nyt enää saada mitenkään pois. Ikävä kyllä.

Pelottavaa olla Virheiden kanssa samaa mieltä, mutta tottahan se on: jos pilveä saisi jatkossa esim Alkosta, niin se olisi iso osa bisnestä pois huumekauppiailta. Saatavuus kun ei tosiaan ole ongelma nytkään, mutta se saaatavuus nyt on silleen paha, että a) hyvää bisnestä rikollisille ja b) hyvä sisäänheittotuote heille rahakkaimpien huumeiden myyntiä ajatellen.

Jos kannabiksen saisi pois tästä maasta, tai edes ajettua se johonkin marginaaliseen nurkkaan, niin en edes harkitsisi moisen aineen laillistamista. Mutta täällähän se on, tullut jäädäkseen - niin surullinen ajatus kuin se onkin.

QroquiusKad kirjoitti...

1:
Kun elämme maassa, jossa jalka-amputoidun on todistettava KELAlle kahden vuoden välein, ettei hänen jalkansa ole kasvanut takaisin, lienee turha odottaa järjenkäyttöä muussakaan byrokratiassa?
2:
Onneksi äidinkielenopetus on rikastunut:
pikku suomalaispilteille opetetaan heidän äidinkieliään eli arabiaa, somalia, paštua, daria, farsia ja mitä kaikkia heitä onkaan, mutta niitä riittää!
Kuka tuossa enää joitain vieraita kieliä...?
3:
Hippivirheet ovat todistelleet kannabiksen olevan vaarattomampaa kuin alkoholin osoitellen rikostilastoja, ja totta onkin, että räyhäkänninen on väkivaltaisempi kuin itsekseen hihittävä ja höpöttävä varhaisdementikko.
Mitä hyötyä jälkimmäisestä sitten kenellekään on, ei kuulune asiaan.
4:
Toisaalta on hyvä, ettei Sauli Väinämöllä ole enää Kekkosen valtaoikeuksia, sen verran tehokasta jatkuvaa näyttöä hän on antanut sitä, miten niitä käyttäisi.
Tawja Havofkaa ei tarvitsisi mainitakaan.
5:
Sama missä kuosissa hiukset ovat, jos pääkopan sisus on korjaamattomassa kunnossa.
Asianomainen vaihtoon!
6:
Sama kuin yllä.
7:
Miten niin yritti huijata? Tuohan huijasi!
8:
Suomessa on nähty körinän todellinen teho:
vähän reilu satatuhatta tartuntaa (ilmitullutta, koska n. 99 % tartunnoista ei oireile lainkaan tai vain hyvin lievästi) ja tuhat kuollutta.
Tämän Uuden Ajan Mustan Surman torjumiseen riittää siis vain käsihygienia ja lähimmäisen pitäminen lyöntietäisyyden ulkopuolella, kuten suomalaiseen kulttuuriin kuuluu.
Naamannuolijakulttuurien edustajille ei voi muuta kuin tarjota niskaperseotetta!
9:
Viidennes kansasta ei halua tätä. Toiden viidennes nimenomaan haluaa! Loput ovat nautakarjaa, joka peesaa tuhoviidennestä.
Tätä on tilattu. Tätä on saatu ja saadaan.
10:
Sama kuin yllä.
11:
Sama kuin yllä
12:
Oikeastaan oli hyvä, että tuosta suvakkihuorasta päästiin eroon ennen kuin ehti tuottaa tänne useampia raiskaajatappajia! Sääliä en osaa tuntea.
13:
Luonteva ratkaisu olisi jatkaa huostaanottoa, kai siihenkin joku porsaanreikä löytyisi Ainakin olisi pienimmän riesan tie, ja äpärä voitaisiin kasvattaa ruotsalaislapseksi.
14:
Järjestettinhän Neuvostoliitossakin vaaleja, joiden ainoa merkitys oli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen luominen;
neukut kuulemma julistivat suureen ääneen kysymättä ketä olivat äänestäneet, todistaen näin hyvää neuvostokansalaiskuntoa.
Olisi helpompaa nytkin, kun olisi vain Putinistipuolue, jota kaikki ylpeästi äänestävät.
15:
Ja Skotlanti se meinaa itsenäistyä. Ovatpa jokut povanneet Englannille ikäviä tulevaisuudenaikoja, kun skotit vievät Pohjanmerenkin öljyt!
Ikään kuin niitä heille annettaisiin. Ja jos annettaisiin, kaipa he kohtapuoleen myisivät ne takaisin pilkkahintaan.
17:
Kun menee mille tahansa Internetin pornosivustolle, voi nähdä kirjaimellisesti aivan kaikennäköisille ja -kokoisille naisille olevan kysyntää. Ovatpa jotkut miehet jopa kehittäneet fetissin sairaalloisen ylipainoisiin naisiin, siis sellaisiin 300-kiloisiin joiden kanssa seksi on mahdotonta.
Joten ei tuon daamin ongelma ole ylipaino, vaan nirsous Groucho Marxin tyyliin:
"En huolisi sellaista miestä, joka huolisi minut!".
18:
Eiköhän se suurin syy lapsettomuuteen ole mukavuudenhalu:
kirkuva kakkakone käy riivatusti hermoille. Alkaa tehdä mieli ravistella tai paiskata lattiaan. Onpa moni toteuttanutkin mielihalunsa.
Hyvä etteivät lisäänny. Parempi kun tappaisivatkin itsensä ja ottaisivat mukaansa mahdollisimman paljon suvakkihuoria!
19:
Minä puolestani tulkitsin tuon Elina-sonnin pettymysmylvinnän niin, että hän oli luontevasti asennoitunut voittamaan kisan, koska on Tytöistä Tykkäävä Tyttö. Jullahtaminen tanssitaidon puutteen johdosta tuli yllätyksenä, ja lienee sitä vieläkin.

Jatkuu...

QroquiusKad kirjoitti...

Jatkuu...

20:
Maastonkohoumille kiipeliystä tuli mieleen, kuinka ihmiset nousevat Mt.Everestille, vaikka välittömässä läheisyydessä olisi satoja yli 7 000 m huippuja, joille kukaan ei ole koskaan noussut.
Miksei kiivetä sellaiselle, lyödä Suomen lippu pystyyn ja merkityttää Mount [tähän oma nimi] karttoihin?
21:
Kyllä tuosta turmellusta versiosta puuttuu jokin olennainen elementti; tyhjää seinää on liikaa suhteessa kuvan muihin elementteihin.
Restauroitu versio panee vain ihmettelemåään sotkijan aivoituksia.
23:
Urheilulehti kysyy:
"Voisiko Suomesta kasvaa Euroopan kärkimaa baseballissa?"

https://www.is.fi/urheilulehti/art-2000008279295.html

Euroopan? Jos Suomen urheilun syöpä pesäpallo kiellettäisiin lailla ja jokojokopalloseurat muutettaisiin baseballseuroiksi, Suomihan olisi pian koko maailman kärkimaa ja pesisi USAlaiset heidän Pyhässä Pelissään!

USAssa oli asustellut tuon aussipojan kaltainen nuorimies, joka ensimmäisellä kaupunkireissullaan näki jotain oudosti kiehtovaa. Kysyessään isältään mikä tuo on ja kuultuaan, että tyttö, poika kysyi mmahdollisuuksia saada tämä mukaan kotiranchille.

Onnistuihan se kun oli käyty riittävästi neuvotteluja kaikkien asianosaisten tahojen kanssa, ja poika koki, että näin oli hyvä.
Kunnes eräänä päivänä palasi ranchille yksin ja allapäin.

Isä kysyi huolestuneena:
"Mitä on tapahtunut ja missä on tyttö?"
"Voi surku, isä;
tyttö astui maaoravan koloon ja katkaisi jalkansa. Minun täytyi ampua se."

Anonyymi kirjoitti...

Comments:

12.) Surullisen tarinan ainoa hyvä puoli, että tekijä kärsi selvästi tunnontuskista tekonsa jälkeen: "Surmattuaan Lauran, ex-poikaystävä ajoi autolla Sastamalaan ja riisti itseltään hengen."

18.) Alaviite 2 kohtaan:
Väestönkasvusta vetäen mutkat suoriksi ja linjat leveäksi. 1970-80-90-2000 luvun pakolais- ja kehitysapu on mennyt taatusti väärään painopisteeseen ja tasan vääriin kohteisiin. Painopiste olisi pitänyt suunnata naisiin ja ehkäisyyn. Neekeriukko kun ei kumia käytä. Nämä kehitys- ja pakolaistyölääkärit ovat kohdistaneet apunsa siis väärään paikkaan(sic!) vuosikymmeniä!

Vapaaehtoiset kastraatio- ja kuohintahommat olisi voitu hoitaa pienellä rahaporkkanalla. Vaikka 500$ per operaatioon suostuva ja peukalon jälki paperiin todisteeksi. Joku varmaan kauhistuu tätä ajatusta?

Eipä siinä mielestäni ole sen kummemmasta kyse kuin Kuhmon OP houkuttelusta jakaa esim. 20 € ostokortteja besaan ja pizzaan tai Kajaanin jaettavista kahvikupongeista ensimmäisen koronarokotteen ottaville.

Anonyymi kirjoitti...

20. tuoskin noiden kivistä tehdyt tekstit tuohaa myrkyillä luontoa ?

Anonyymi kirjoitti...

Millä Perusteella pesäpallo on urheilun syöpä ?

-jpt-

Pauli Vahtera kirjoitti...

Politiikot ja päättäjät oppivat elämän tosiasiat vasta kun ne tulevat omalle kohdalle. Kun olen tehnyt ikäni perukirjoja, tiedän nämä murheet perinpohjin ja olen siitä kirjoittanutkin. Mutta toimittajat lukevat vain politiikkojen postauksia, jolloin talonpoikaisjärkeen perustuvat selvitykset eivät ylitä median uutiskynnystä.

Perukirjoihin vaaditaan aivan turhaan laaja sukuselvitys, jonka tekemiseen käytetään nykyisin digitalisaatiota. Kyllä vanha ”papinkirja” (virkatodistus) tiesi niin avioliitot kuin aviottomat lapsetkin. Ja sen sai parissa päivässä. Digiaikana siihen menee monta viikkoa.

Kaikkein pahimmat byrokraatit ovat pankeissa. Verottajakaan ei ole niin tiukka perukirjojen sisällöstä ja liitteistä kuin pankit. Pankit pysäyttävät maksuliikenteen niin, ettei edes kuoleman aiheuttamia moninaisia kuluja voi maksaa kuolleen pankkitililtä ennen kuin perukirja on pankeille toimitettu. Eikä suoraveloituksia voida katkaista. Pankkien valta perustuu siihen, että kun järjestelmään (väestörekisteri) tulee ilmoitus kuolemasta, järjestelmä lähettää tiedon välittömästi pankkeihin. Kuolleen perhe ei ehdi kissaa sanoa kun tilit on suljettu.

Kaiken takana on mafia nimeltä juristit. Pankkien kohtuuttomien käytäntöjen takana on ajatus saada perukirjat tehtäviksi pankeissa. Juristit toimivat aina kolleegiona toistensa puolesta, ja myös yksityiset lakimiehet/-naiset toimivat siten, ettei asiat muka ovat niin vaikeita, ettei niitä voi osata itse tehdä, vaan tarvitaan juristi.

Kaiken takana on raha. Olen tehnyt varakkaittenkin perheiden perukirjat 300 eurolla siten, että kyseessä on verkkainen perhetapahtuma, jossa rauhallisesti käydään perukirjan tiedot kohta kohdalta läpi tilanteen vaikeus huomioon ottaen. Pankit ja kaikenlaiset yhteisöjen hautauspalvelut veloittavat tuhat euroa (+ alv), mutta juristit paljon enemmän. Jos ei ole tarkkana ei 2000 euroa riitä tavallisenkaan perheen perukirjaan. Ja se 300 euroa on minusta hyvä palkkio työn määrään verrattuna. Sehän on paljolti copy-paste-tekniikalla tehtävää.

Yhteiskunta vannoo digitalisaation nimiin. Sen piti alentaa sote-kustannuksia miljardeja, mutta käykin päinvastoin. Virkatodistusten lisäksi niin moni asia on ryssitty digitalisaatioon, että kauhulla ajattelen, millaiseksi maailmaa digihurmoksessa ollaan viemässä.

Anonyymi kirjoitti...

YO-servige

Köyhällä 70-luvulla pikkuisessa Tuppukylässä voi opiskella lukiossa suomea, ruotsia,englantia, saksaa, ranskaa ja venäjää - ja siis kirjoittaakin ne YO-kokeissa. Mikä on muuttunut? Kieliä on mahdollista oppia netitse ja eurooppalaisille kielille on suuri tarve eu:n myötä. Ruotsinkielisten ummikoiden määrä suomessa on laskenut. Kaikki vanhastaan opetetut kielet ja espanja, portugal, italia, norja, tanska ja islanti ovat hyödyllisempiä kuin ruotsi. Siis kouluruotsi, opetettua ruotsia ei puhuta missään, eikä tarvita mihinkään.

Virheet de dorka ja kukka

Jaskalta unohtui listalta: Pössyttely ei haise, eikä haittaa allergikkoja. Eikä aiheuta keuhkoyöpää tai muuta ikävää. Kukan savu ei pilaa verhoja tai töhri ikkunoita, ei varsinkaan tuulilasia.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, unohtui: Kukaan ei ikinä ole nukahtanut, eikä nukahda jointti kädestä tippuen sänkyyn kuollen tulipalossa.

Putlerin päivyrikello

En tunne ketään jolla olisi kellossaan päivyri ja joka EI olisi sitä laittanut aikaan. Siis ikinä, ketään näin kädetöntä tyyppiä en ole tavanut. Aikoinaan mekaanisen kellon aikaan oli minulla joskus puoli päivää väärä päivämäärä kellossa, kas kun kello pyöritti 31 päivän kiekkoa ja kun kuukausissa on vähemmän päiviä, niin piti korjata. <eEnkä vältämättä korjannut heti aamusta väärää päivää.

Selitys päivyrin käytämättämyydestä on ihan järjetön, olisi varmaan varaa ollut päivyrittömäänkin kelloon. Vesitiivis, päivyritön, pieni ja kätevä kelloni maksoi muistaakseni satasen. Ehkä tämmöinen on köyhälle, köyhän kehitysmaan diktaattorille liian kallis.

Tai tuli sitten vaan ryssittyä.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Miten pesäpallo EI olisi Suomen urheilun syöpä rohmutessaan valtavan määrän lahjakkaita urheilijoita, jotka voisivat menestyä jossain kansainvälisesti arvostetussa lajissa sen sijaan, että nyhertävät Suomessa lajia, jota ei pelata missään muualla?

Trilisser kirjoitti...

Kohta 3 (kannabis). Absolutistina minulla ei ole omaa lehmää ojassa. Coloradossa asuva kaverini (joka ei sekään olutta vahvempaa käytä) kertoi, että kannabiksen laillistaminen on ollut hyödyiltään selvästi haittoja suurempaa. Osavaltio hyötyy merkittävistä verotuloista ja samalla opiaattien käyttö on vähentynyt.

Kohta 17 (peili): Kuvasta päälle ko. nainen ei ole likikään valasluokkaa (ks. käsivarret). Väittäisin, että kyseisellä naisella on taatusti kysyntää miesten keskuudessa, jos muut asiat eivät ole pielessä (ts. nainen ei ole ihan hullu feministi tai vaadi jotain satuprinssiä).

Kyllä on rahaa mutta en maksa kirjoitti...

Pauli Vahtera laskeskeli muutama vuosi sitten haittamaahanmuuton kustannuksia ja pääsi summaan x, koska en muista tarkkaa lukua, miljardeista oli kuitenkin kysymys. Ns. vastapuoli esitti silloin, että kustannuksia ei voi laskea. Kela on kuitenkin katsonut aiheelliseksi oikeudessa ilmoittaa luvun 84516 e hepulle, joka tuli yhdessä 32000:n kanssa turvallisten maiden läpi 2015. Tuosta on yli viisi vuotta aikaa. Kun tuota kelasummaa kertoo 32000:lla, niin saadaan 2704512000, joka siis on n. 2,7 miljardia.

Ei tainnut Pauli paljon erehtyä.

Tuosta summasta kun vähentää reilusti eli itse lähteneet, kuolleet ja vastaavat, summa on silti hirmuinen. Kun joku vinkuu seuraavan kerran että ei voi edes arvioida, niin Kela auttaa.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Laskelmani summa oli 3,2 miljardia euroa. Olisikohan niin, että Kela on käyttänyt minun laskelmaa pohjana. Laskin varovaisesti eri yksityiskohdat, joten Kelan olisi pitänyt saada suurempi luku. Iltalehdelle tuli varmaan käsky poistaa blogit, mikä oli helpoin tapa hävittää kiusallinen tieto julkisuudesta. Mutta Web ei unohda, kuten ei unohda Elina Valtosen takinkääntöä edeltäviä kirjoituksiakaan. Löysin omani Webmachinesta. Iltalehti lupasi minulle, että blogit säilytetään ja sitten poisti varoittamatta.

Pitäisi laskea tämän päivän tilanne, mutta miksi viranomaiset, joille tämä kuuluu, saavaat suurta palkkaa eivätkä tee mitään ja sitten minä laskisia ilmaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunispäästä:
Kävin viimeksi juhannuksena kolme vuotta sitten, autolla. Ylivoimaisesti näkyvin kukkiva kasvi oli metsätähti. Ainut lintuhavainto: kivitasku.

Jaska Brown kirjoitti...

Timo Koo: Kannabis ei ole tullut jäädäkseen. Tai on toki siinä mielessä, että tuskin koskaan sen käyttö loppuu kokonaan. Mutta sen käyttö saadaan haluttaessa täysin marginaaliin. Tuskin kukaan uskoi 50 vuotta sitten, että tupakointi olisi yhtä vähäistä kuin on nyt. Sama voidaan tehdä kannabikselle. Sen laillistamisen perusteluna ei voi käyttää ”tapahtuu sitä kuitenkin”, samalla perustelulla voisi laillistaa rattijuoppouden. Toki on niinkin, että kannabiksen laillisuus on oikein toteutettuna viisaampi ratkaisu kuin sen laittomuus väärin toteutettuna. Siitähän tässä onkin hyvin pitkälti kysymys – kun laittomuus on nyt sellaista että laki jää toteutumatta, päästään helposti ajamaan laillisuutta hyvin perustein.

Qroquius Kad: 4. Toki on hyvä ettei Halosella ollut Kekkosen oikeuksia. Kyse onkin periaatteesta, ei yksittäistapauksesta. Toisaalta voi kysyä olisiko Halosta uskallettu valita presidentiksi jos valtaoikeudet olisivat olleet ennallaan. Väitän että vaalitulos vuonna 2000 oli sen verran tiukalla, että tämä olisi ollut ratkaisevan muutoksen aikaansaava tekijä.
12. Kyseessä oli alaikäinen, joka oli uskonut propagandaan eli syyntakeeton. Sitä paitsi oli jo järkiintynyt ja lempannut ählämin.
23. Joo, luin tuon Urheilulehden jutun. Entäpä se kauhuskenaario: pesäpallo korvautuu baseballilla, joka on maailman ainoa peli joka on vielä pesäpalloakin typerämpi. Seurauksena siitä tulee koripallon kaltainen neekerivetoinen peli Suomessakin.

Ano 14.22: Aivan. Kaikki mahdollinen kehitysapu pitäisi sitoa siihen, että kyseinen maa ei kaipaa ehkäisyn lisäksi mitään muuta apua ennen kuin väestönkasvu on kääntynyt miinukselle. Tuota rahapalkkiota olen itsekin ehdottanut.

Ano 14.48: Niinpä. Ja ovat tosiaan paikassa, jossa luonto on jo tuhottu.

jpt: Saitkin jo vastauksen.

Pauli Vahtera: Pankit ovat kuin villin lännen elokuvissa ruumiin ympärillä kiertelevät korppikotkat.

Pyssymies: Voihan kieliä opiskella netissä, mutta kuinka moni 13-vuotias on valmis näin tekemään, etenkin kun sen toteutumattoman kielen tilalla pitää opiskella muuta ainetta. Ja totta, enpä tunne minäkään ketään joka ei olisi laittanut päivyriä kohdilleen.

Trilisser: Tässä tietoa siitä mitä Coloradossa tapahtui laillistamisen jälkeen. Kannabiksen käyttö lisääntyi sekä aikuisilla että 12-17 -vuotiailla. Muiden huumeiden käyttö ei vähentynyt. Yliannostusten määrä pysyi entisellään. Käytetyn marihuanan THC-pitoisuus kasvoi. Itsemurhan tehneissä kannabislöydösten määrä lähes kaksinkertaistui. Kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien määrä kasvoi 24 %, kannabista käyttäneiden kuolonkolarikuskien määrä yli tuplaantui. Työpaikkojen huumetesteissä kannabisnäytteiden kasvu oli 30 %, mikä tarkoittaa tylsistyneiden ja aloitekyvyttömien työntekijöiden määrän kasvua aikana jolloin tällaiset työtehtävät voidaan yhä enenevissä määrin korvata roboteilla.
Hyviäkin uutisia on: kuten kirjoitin ennustettavissa olevaksi seuraukseksi, kannabikseen liittyvä rikollisuus on romahtanut. Se, mikä on laillista, ei voi olla rikollista.
Kohta 17: Ai ei ole valasluokkaa? Käsivarret eivät ole niin pahat, mutta se on pelkkää lihasten puutetta. Hämmästyttävää että jaksaa kävellessä kantaa omaa painoaan. Tai mistäs minä tiedän miksi mahtoi kuvassakin röhnöttää sohvalla.

Kyllä on rahaa mutta en maksa: Olipa hyvä havainto. Täsmää tosiaan aika tarkkaan Pauli Vahteran esittämän ansiokkaan laskelman kanssa. (Voisitko muuten antaa tyhmemmälle nimimerkkiisi liittyvän vinkin: miten voi olla maksamatta haittamaahanmuuton kuluja?)

Pauli Vahtera: Niinpä. Odottelen milloin viranomaiset saavat ajettua blogspotin alas.

Ano 23.38: Joo, ei taida paljon lintuja näkyä turistilauman keskellä.

Strix Senex kirjoitti...

2 Måstesvenska
Mikä se on se mielen sairaus, joka saa ihmisen ajamaan sellaista asiaa, josta on muille vahinkoa eikä asianomaiselle itselleenkään mitään hyötyä vaan pikemminkin vahinkoa. Sillä sellainenhan asiahan tämä pakkoruotsin tuputtaminen joka rakoon on. Suomi tarvitsee monipuolista kieliohjelmaa. Saksan, ranskan ja venäjän osaajien määrä on liian pieni, espanjan ja kiinan osaajista nyt puhumattakaan. Kaikki nuo ovat laajalti tarvittavia maailmankieliä. Ongelman syynä ovat pakollisen ruotsin kielen vaatimat tunnit. Toki ruotsillekin on tarvetta ja sillä on paikkansa mutta mitään hyötyä juuri kenellekään ei ole siitä, että siitä on typerällä ja lyhytnäköisellä itsekeskeisyydellä tehty kirosana.

Anonyymi kirjoitti...

Laskuharjoitus: 5x12=60 => 84516/60=1408,6/kk

Anonyymi kirjoitti...

Höpöheinä on rajusti ylimainostettua ja ennenkaikkea ylipeloteltua tauhkaa. Olen kolmasti kokeillut (kahdesti maria, yhden kerran hashista), eikä se vaikuttanut itseeni oikeastaan mitenkään.

Eli tässä olen kyllä vihreiden linjoilla. Hamppu Alkoon ja haittaverolle. Vanha periaate "ryypätä saa muttei rähjätä" pätee kannabikseenkin, eli ei pilvessä auton rattiin.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä logiikka on tupakoinnin lopettamisessa ja samanaikasessa hampun polton mainostamisessa? Nikotiini piristää, tupakointi aiheuttaa koko joukon haittoja. Hamppu tylsistytttää - ja aiheuttaa koko joukon haittoja. Tupakointi on hiljalleen poistumassa, miksi pitää tuoda kulttuuriin kuulumaton päihde suomeen?

Hamppukuskeja on jo liikaa sekoilemassa liikenten seassa, kummallisesti ajelevia kamelinajokortillisia ja omituisesti ajelevia kotimaisia sekopäitä.

Kas kun ei virheet de dorka promoa kärpässientä alkoon tai madonlakkia?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

"Nykyään ei enää opiskella mitään muuta kuin englantia ja ruotsia, kaikki muut vieraat kielet ovat käytännössä kadonneet."

Måstesvenska on masentava esimerkki siitä miten vähällä järjellä
maailmaa hallitaan. Idealisteilla voi olla sen suhteen jotain
luulotelmia jostain skandinaavisen pyhäinyhteyden vaalimisesta,
kyynisimmillään se on silkkaa simputusta. Omakohtaista kokemusta tästä
on, esim. eräällä kaverillani lykkääntyi valmistuminen yli vuodella
yhden perkeleen ruotsinkurssin takia, ja sen verran sain asiasta
sisäpiirin tietoa, että kyse oli tosiaan pitkälti simputuksesta, ns
henkilökemiallisista syistä (hei haloo, pitkiä valmistumisaikoja
surkuttelevat, miksette te tätä seikkaa ikinä, siis ikinä, mainitse
edes alaviitteessä?!?)

Ruotsi, siinä kuin suomikin, on maailmanmitassa mikrokieli, jolla ei
ydinalueensa ulkopuolella ole kerralla mitään tekoa. No, mitäs syntiä
salaamaan, omakin vahvin kieleni on toki englanti. Olen kumminkin
laajentanut repertuaariani opiskelemalla myös mm. saksaa, espanjaa ja
venäjää. Koska kielipääni on, noh, aika keskinkertainen, olen
kuitenkin pitänyt kriteerinäni, että kielellä tulee olla
maailmanlaajuisesti katsoen vähintään 100 miljoonaa puhujaa, että
katson sen opiskelun vaivan väärtiksi. Ranskasta voisin ehkä vielä
opetella ainakin alkeet, jos aikaa eli mielenkiintoa siihen riittää.

-J.Edgar-

Anonyymi kirjoitti...

Pesäpallo on hieno laji

Suurimpia etuja on se, etti sitä pelata missään muualla. siksipä ei kentällä ole ghanalaisia vinkumassa rasismista, siksi ei suomeen roudata tyyppjä ählästänistä notkumaan kentälle ja kylille, eikä perämettälän riennon paras pelaaja lähde ameriikkaan tuleman monimiljonääriksi. Siksi ei junnujen otteluissa ei ole vanhempia vaahtoamassa valmentajille peliajan vähydestä, taalakasat silmissä siintäen. Lupaavaa junnua edustusjoukkueesta ei syrjäytä joku romuluinen ryssä.

Sitä voi pelata höntsäillen tai ihan tosissaan huvikseen. Ihan vaan pelaamisen riemusta, ei rahan himosta.

Ja sillä välin viitakossa:

Englannin kirjallisen taidon opin kirjaston enkunkielisten hyllyn avustuksella. I. Asimov oli merkittävämpi henkilö taidon kehitykselle kuin lehtorimme. Kirjoittamisen korkeakouluna toimi pyssylehdet. Vinkki - brittilehteen pitää kirje aloittaa "Dear Sir", ameriikkalaiseen "Hi!".

Nyt kielitaitoa ylläpitää blogistan ja youtube. Nykynuoriso voi seurata vaikka brasilialaisia telenoveloita netistä, veikkaan olevan motivoimampaa ja kiinnostavampaa kuin tylsien oppikirjojen tavaaminen. Jopa sanomalehtiä voi lukea netissä, tämäpäiväisiä ja joka päivä. 70-luvulla oli elokuinen Franfurter Allgemaine tarjolla ja BRD:n & DDR:n mainoslehti kerran kuussa luokassa.

Pyssymies