Että mitähän ihmettä?

Suomen suurimpien lehtien päätoimittajilta petti pokka ja he julkaisivat kannanoton "journalismin puolesta valemediaa vastaan". Mikäli epäilisin päätoimittajilla olevan huumorintajua, pitäisin julkilausumaa loistavana itseironiana. Kun tällaista ei ole havaittu, niin pitää sitten rautalangasta vääntää, missä menee pieleen. Koska kyseessä on julkilausuma, sen voi varmaan lainata kokonaisuudessaan ilman oikeussalikeikkaa:

Tämä on päätoimittajien kannanotto oikeaan tietoon perustuvan ja merkityksellisen journalismin puolesta valemediaa vastaan.

(Hyvä hyvä, kiljahtaisin ellei tässä lauseessa olisi epäilyttävää sanaa "päätoimittajien".)

Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.

(No mutta tämähän on kuin suoraan omalta näppäimistöltäni.)

Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.

(Niin justiinsa, aivan oikein!)

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi. Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.

(Kun luin sanat "me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat", piti ensin tarkistaa ketkä ovat allekirjoittaneet ja sen jälkeen tarkistaa, ovatko journalistin ohjeet muuttuneet sitten viime näkemän. Eivät olleet, joten meillä on ristiriita. Tai sitten "tahalliseen vääristelyyn" on heidän medioissaan "puututtu", mutta puuttuminen ei ole tuottanut tulosta.)

Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.

(Kova on vastuu kannettavaksi, ei voi muuta todeta.)


Onhan päivänselvää, että tämä kannanotto on tarkoitettu ensisijaisesti MV-lehteä vastaan. Sitä ei suoranaisesti mainita, kuten odottaa sopiikin. Ne jotka tajuavat, tajuavat ja ne jotka eivät tajua, siirtyisivät MV-lehden lukijoiksi mikäli lehden nimi mainittaisiin.

MV-lehti on muuttanut suomalaista journalismia enemmän kuin kukaan haluaa myöntää ja tasan yhtä paljon kuin mediataloissa kuitenkin tajutaan. Aluksi julkaisua yritettiin vaieta kuoliaaksi. Sitten sitä yritettiin mustamaalata. Erinomainen esimerkki oli ennen niin kunnianarvoisan ja luotettavan Suomen Kuvalehden juttu, jonka eräät aspektit paljastuivat mielenkiintoisesti väritetyksi sellaiselle, joka tuntee MV-lehteä muutenkin kuin valtamedian kauhukuvista. Ja nyt mustamaalauksen tilalle on tullut suora rintamahyökkäys.

Oma suhteeni MV-lehteen on kaksijakoinen. Lehti julkaisi taannoin joitakin kirjoituksiani. Tämä tapahtui ilman minkäänlaista luvan kysymistä tai yhteydenottoa lehden taholta. En ole koskaan ollut keskusteluyhteydessä lehteen. Minulla ei ole sinänsä mitään lainaamista vastaan, olen ilmoittanut että blogiani saa lainata vapaasti hyvän journalistisen tavan mukaisesti kuka tahansa. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstiä ei vääristellä tai irroiteta asiayhteydestään ja lähde mainitaan. Näin MV-lehti toimikin. Samaa ei voi sanoa valtamediasta, joka lainatessaan ei maininnut lähdettä, jäädessään kiinni kiisti kaiken ja kun marssitin todisteet IP-osoitteista näkyville, sai itkupotkuraivarin. Tästä huolimatta toivotin tervetulleeksi uudestaan, kunhan muistavat seuraavalla kerralla noudattaa journalistin ohjeita. Kuten MV-lehti tekee.
MV-lehti ei ole enää viime kuukausina juttujani lainaillut ja epäilen siihen olevan syynä se, mikä minua MV-lehdessä harmittaakin. Eli juutalaisvastaisuus. Itse kun olen, mikä blogistani hyvin käy ilmi, Lähi-itärealisti eli Israel-myönteinen. Uskonnolla asian kanssa ei ole tekemistä, suhtaudun juutalaisuuteen ihan yhtä huvittuneesti kuin muihinkin uskontoihin, ainakin silloin kun se otetaan vakavasti. En tiedä, mistä MV:n juutalaisvastaisuus kumpuaa mutta luulen sillä olevan jotain tekemistä lehteä rahoittavien tahojen kanssa.

Kokonaisuudessaan päätoimittajien kannanotto toi mieleen vanhan kunnon Neuvostoliiton poliittisen oikeaoppisuuden. Ei sielläkään koskaan perusteltu tai annettu esimerkkejä siitä, miksi jotkin asiat olivat "vääräoppisia" tai "vastavallankumouksellisia". Mikäli ns. "valtamedia" pitää ns. "valemediaa" epäuskottavana, missä viipyvät ne esimerkit joissa tämä osoitetaan? Jos kerran faktoista valehdellaan, niin todisteet esiin. Samaan tapaan kuin MV-lehti julkaisee selvästi todistaen "valtamedian" valheita ja virheitä. Esimerkkinä juuri tätä tapausta koskeva uutinen, jossa "valtamedia" väitti poliisin aloittaneen tutkinnan MV-lehden kirjoituksista, kun todellisuudessa poliisi vasta harkitsee tutkinnan aloittamista. Oikaisuja alkoi ilmestyä vasta, kun MV-lehti julkaisi jutun. Tästäkin nähdään, että "valtamedia" seuraa MV-lehteä entistä tarkemmin. Vaan eipä julkaise yksityiskohtaista erittelyä tai edes joitakin esimerkkejä siitä, missä MV on valehdellut. Syytteet ovat olleet pelkkää käsitekikkailua ja pullataikinaa vailla selvää tarttumakohtaa. Vastapuolen valheiden paljastamisessa "valtamedialla" on vielä paljon työtä, että se yltää MV:n kanssa samaan saldoon kuin MV on yltänyt "valtamedian" kanssa.

Yhdessä asiassa päätoimittajien kannanotto osuu kyllä oikeaan: kommentit. Sosiaalisessa mediassa ihmiset todellakin puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Samaa on tietysti harjoitettu iät ja ajat huoltiksen baarin nurkkapöydissä. Ero on siinä, että nuo keskustelut eivät olleet kenen tahansa kuultavissa. Somessa ovat. Siksi tässäkin blogissa on jouduttu ottamaan kommenttien valvonta käyttöön. 95 % kommenteista on täysin asiallisia, joskin usein kärkeviä. Mutta noiden 5 % takia on pakko valvoa, mikä on minusta kovin harmillista. MV-lehdessä ja monessa muussa nettijulkaisussa resurssipula estää valvonnan. Ymmärrän hyvin tilanteen. Minuakin harmittaa, että kommentit jäävät pariksi päiväksikin julkaisematta omassa blogissani, mikä hidastaa ja tyrehdyttää keskustelua. Vaihtoehtomedia taas elää osin keskustelun vilkkauden takia, mikä pakottaa avoimeen kommentointiin. Eikä se ehdi työvoimapulan takia perata jälkikäteenkään kommentteja yleensä läpi.

Valtamedia on ratkaissut asian poistamalla kommentointimahdollisuuden mamu-uutisista ja muista herkkähipiäisistä aiheista. Lisäksi useissa julkaisuissa on ennakko- tai vähintäänkin aktiivinen jälkisensuuri käytössä. Esimerkiksi juuri Ilta-Sanomien tätä kannanottoa käsittelevästä jutusta kommentointiosio on poistettu. Ellen ole nähnyt unta tai etenevä varhaisdementiani sekoita tätä jonkin toisen asiaa käsittelevän uutisen kommenttiosastoon, se oli vielä eilen toiminnassa. Oli näet hauskaa lukea kommentteja harjoittamalla omaa ennakkosensuuriaan: peukutusten määrästä saattoi suoraan lukea, mikä oli kommentin laatu jo ennen kuin luki itse kommentin. Jos peukutuksia oli parikymmentä, kommentti kehui juttua ja haukkui MV-lehden. Jos peukutuksia oli parisataa, kommentti moitti valtamediaa matupropagandasta. Mutta nyt koko kommenttiosio on kadonnut jäljettömiin. Tämä siitä huolimatta, että Iltiksen päätoimittajana on Ulla Appelsin, joka on kirjoittanut monesti ihan järkevästi asioista. Ja joka muuten puuttui päätoimittajien nimilistasta vetoomuksen allekirjoittajista.

Päätoimittajien kannanotto vaikuttaa kovasti sotahistoriasta tutulta komennolta "Kiinnittäkää pistimet!" siinä vaiheessa, kun on piiritetty, ammukset ovat loppumassa ja epätoivoinen rynnäkkö on viimeinen mahdollisuus. Onhan se ammattitoimittajille kova pala nieltäväksi, kun täysin amatööripohjalta lähteneet verkkojulkaisut ovat nousseet merkittäväksi uhaksi isolla rahalla kuukausipalkkaisella toimittajalaumalla pyöriville mediataloille. Kuinka monta Suomeen putkahtanutta sotarikollista "valtamedia" on muuten käräyttänyt, noin sivumennen sanoen? MV-lehdellä on jo aika monta päänahkaa (anteeksi sopiva sananvalinta tässä yhteydessä) vyöllään.

"Valtamedia" saa syyttää ongelmistaan täysin omaa hampaattomuuttaan ja kykenemättömyyttään muuhun kuin huonosti naamioituun propagandaan maahanmuuttoasioissa. Vaan enää se ei kansaan uppoa, kuten peukutusten määristä nähdään. Jos ne kykenisivät hoitamaan tässä kohdassa journalisminsa asiallisesti, mitään MV-lehteä ei koskaan olisi noussutkaan. Onhan valtamedia muissa uutisaiheissa todellakin valtamedia. Yksi heikko lenkki kuitenkin on tehnyt sen haavoittuvaksi. Onkin jo vuosikausia odotettu realistisen paperilehden tuloa tai jonkin entisen lehden sellaiseksi muuttumista. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä mediakenttä on nykyään niin keskittynyt, että omistussuhteiden takia nykymediasta irtautuminen vapaaksi lehdeksi olisi mahdotonta. Ellei sitten paine kasva liian suureksi ja joku rahoittaja haista tarpeeksi suuret tulot, joiden eteen on valmis uhraamaan oman imagonsa. Sekin hetki saattaa olla lähempänä kuin arvaamme. Syytä olisi, sillä jos varaventtiili tukitaan, räjähdys on lähellä nykyisellä kehityksellä.

Huolestuttavin piirre nykyajassa on nimittäin kansan jakautuminen kahtia. Eilispäivänä kuuntelin autoradiosta Radio Novaa, jossa oikeaoppiset juontajat keskustelivat keskenään. Toinen kertoi peranneensa Facebookinsa ja poistaneensa kavereista kaikki, jotka ovat tykänneet MV-lehdestä. Toinen myötäili tehneensä saman jo aiemmin. Keskusteluyhteyksien katkaisu on hyvin huolestuttavaa, etenkin kun on tässä viime aikoina lukenut iltasatunaan kirjaa Täällä Pohjantähden alla ties kuinka monetta kertaa. Kyllä vastapuolen kanssa pitää voida puhua, vaikka kuinka olisi oikeassa ja toinen väärässä. Vaikka jopa kansanedustajat (katsokaas muuten linkatun artikkelin kommenttien peukutuksia ennen kuin ne ehditään hävittää!) ovat sillä kannalla, että kansan kanssa ei tarvitse keskustella. Mutta Toivola ja Razmyar ovat näköjään päättäneet edustaa ihan jotain muuta kansaa kuin Suomen kansaa. En voi millään tavalla kunnioittaa henkilöitä, jotka kategorisesti katkaisevat keskusteluyhteydet. Omaankin tuttavapiiriini kuuluu todellisuudesta vieraantunut ultramokuttaja, joka tietää hyvin omat näkökantani. Siitä huolimatta voimme oikein hyvin tehdä yhteistyötä meille molemmille yhteisen intressin eteen ja kunnioittaa toisiamme. Ongelman muodostavat nämä itkupotkuraivaripissikset, jotka katkaisevat välinsä jokaiseen joka on heidän kanssaan eri mieltä. Onhan toki molemmin puolin rajalinjaa siellä ääripäissä tyyppejä, jotka eivät suostu minkäänlaiseen keskusteluun vastapuolen kanssa. Mutta maltillistenkin keskusteluyhteys tuppaa katkeamaan siinä vaiheessa, kun suvakkipuolelta loppuvat argumentit, mikä nykytilanteessa on aika pian. Ja silloin se puoli katkaisee välit, mikä muistuttaa kovasti 1910-luvun loppupuolen kärjistyvää tilannetta. Meidän kaikkien tulisi muistaa, että jokaisen tavoite on - tai ainakin pitäisi olla - Suomen ja suomalaisten hyvinvointi. Siksi keskusteluyhteys tulee säilyttää ja pohtia avoimesti, kuinka menestymme parhaiten kansakuntana. En yksinkertaisesti voi uskoa, että jakautunut kansa olisi näin pahasti jakautunut:

1) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta monikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että maa kurjistuu huomattavasti alkaen muistuttaa köyhää, rauhatonta ja sekasortoista kehitysmaata. Yksikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.
2) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta yksikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että omaan kuoreen käpertyminen pysäyttää kehityksen ja palauttaa maan köyhäksi, maatalousvaltaiseksi yhteiskunnaksi jossa pannaan leipään puolet petäjäistä. Monikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.

Meidän on kyettävä keskustelemaan avoimesti ja nähtävä muiden maiden kehityksen perusteella, kumpaan skenaarioon kehitysmaalaisten maahanmuutto on maatamme johtamassa. Sen jälkeen on päätettävä, mitä haluamme ja olemmeko valmiita maksamaan sen hinnan, mitä tarkoittaa maan kehityksen kannalta huonomman vaihtoehdon valitseminen.