Suosikkiniemimaallani Koreassa sattuu ja tapahtuu jälleen kerran. Kim Jong-unilla tuntuu olevan tässä kuussa pahimman mittakaavan PMS. Ensin hän otti ja sanoutui irti Korean sodan aseleposopimuksesta ja julisti maiden välillä vallitsevan sotatilan. Eipä aikaakaan, kun maan armeija ilmoitti saaneensa luvan ydiniskuun. Kohta televisiossa pyörivätkin jo videot, joissa mm. Valkoinen talo päätyi ohjusiskun kohteeksi. Pullistelu jatkui, kun ohjusten ilmoitettiin olevan jo laukaisuvalmiina. Sotatunnelmia lietsottiin vielä kehottamalla ulkovaltojen lähetystöjä evakuointiin. Mitä ihmettä Koreassa oikein on tapahtumassa?
1. Pohjoisen näkökulma
Pjöngjangin vallanpitäjien vinkkelistä katsoen tilanne on selvä. Kusessa ollaan. Diktatuuri on sortumassa tasan samaan asiaan kuin Euroopan itäblokki reilu 20 vuotta sitten eli tiedonvälitykseen. Talous on pahasti kuralla, mikä nyt on väistämätön seuraus sosialismista. Tämä ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että muun maailman menestys pitäisi pystyä pimittämään kansalta. Viimeisen viiden vuoden aikana tämä ei ole enää onnistunut. Vaikka vain ani harva pohjoiskorealainen on onnistunut käymään ulkomailla, tämä määrä on moninkertaistunut. Ympäri Afrikkaa rakennetaan mahtipatsaita pohjoiskorealaisella ammattitaidolla, jopa naisten jääkiekkomaajoukkue pelasi jokunen vuosi sitten Vierumäellä MM-kisojen alasarjassa, Venäjän Vladivostokissa työskentelee rakennusmiehiä hankkimassa kipeästi tarvittavaa ulkomaanvaluuttaa, maan sisälläkin yhteistyöyrityksissä päädytään ulkomaalaiskontakteihin. Vaikka yksikään ulkomailla käyvä ei pääse ruskettumaan kun kaikki varjostavat toisiaan, niin aina vähän tietoa tihkuu eteenpäin. Tästä selvä merkki on se, että Jalujoen ylittävien, Kiinaan tulvivien pakolaisten määrä on moninkertaistunut. Jos määrä väliaikaisesti laskeekin, se on merkki ainoastaan rajakontrollin kiristymisestä. Halukkaiden määrä kasvaa koko ajan, kun tieto lisääntyy.
Analyytikkojen mukaan tilannearvion tekee ongelmalliseksi se, että on epävarmaa kuka Pjöngjangissa todella päättää vai onko käynnissä valtataistelu. Pohdiskelin asiaa reilu vuosi sitten vallanvaihdon yhteydessä. Tällä kertaa asia on yhdentekevä. Päätti Pjöngjangissa kuka tahansa, johtopäätös on sama: jos valta halutaan säilyttää, rajat on suljettava ja tiedonvälitys tukahdutettava ennen kuin kansa kapinoi. Vuoden 1989 opetukset muistetaan. Ongelmana on se, että hyvälle on annettu jo pikkusormi ja se uhkaa viedä koko käden. Pohjois-Korea ei kestäisi enää uutta nälänhätää 90-luvun tyyliin. Kansa nousisi kapinaan. Toisaalta jos informaatiovirta jatkuisi entisellään, kansa kapinoisi ajan myötä joka tapauksessa.
Tarvittavat toimenpiteet ovat ilmeiset. Kansalaisten ulkomaalaiskontaktit on karsittava ehdottomaan minimiin. Tästä hyvä esimerkki on Kaesongin yhteistoiminta-alueen sulkeminen. Mikäli kontaktien rajoittamisessa onnistutaan, menee vielä useita vuosia kunnes propagandasyöttö riittää hälventämään ihmisten muistikuvat vauraasta lännestä. Toisaalta yhteistyöstä luopuminen tarkoittaa valuuttavirran katkeamista, nälänhätää, kapinaa ja hallituksen tuhoa. Siksi on samanaikaisesti kalisteltava sapelia ja yritettävä kiristää ydinaseohjelmalla ruoka- ja tavara-apua. Se on ainoa keino pysyä vallassa.
2. Etelän näkökulma
Virallisesti Etelä-Korea ajaa Koreoiden yhdistymistä. Käytännössä kukaan järjissään oleva eteläkorealainen poliitikko ei sitä halua. Kustannukset olisivat tähtitieteelliset. Jonkinlaista vertailukohtaa saa Saksojen yhdistymisestä. Korean kohdalla tilanne olisi vielä pahempi. Eroa on jatkunut kohta 70 vuotta, ei 45. Saksat eivät käyneet keskinäistä katkeraa sotaa. Ennen eroa Saksa oli itsenäinen maa, Korea ei. Itä-Saksan asukasluku oli alle kolmasosa Länsi-Saksasta, Pohjois-Korean yli puolet Etelä-Koreasta. Elintasokuilu ei ole kolminkertainen, vaan kaksikymmenkertainen. Itäsaksalaiset tiesivät aika tarkkaan, missä lännessä mennään, pohjoiskorealaiset voisivat yhtä hyvin matkustaa Marsiin ja vaativat koulutuksen selvitäkseen edes etelän elämän alkeista.
Koreoiden yhdistymistä ei toivo yksikään alueen valtapelureista. Se toisi aluksi epävakautta ja lopulta yhdistynyt Korea olisi vakava kilpaililja niin Japanille kuin Kiinallekin. Tuskin Venäjäkään olisi kovin innostunut, Yhdysvallat taas menettäisi hyvän syyn sotilaalliseen läsnäoloon Kaukoidässä. Sota Koreassa olisi äärimmäisen riskialtista kaikille, myös ilman ydinaseita. Vaikka yhdistyminen jollain konstilla tapahtuisi rauhanomaisesti, Korean talous romahtaisi, mikä ei olisi välttämättä hyvä kilpailijoillekaan. Korean nousuun kestäisi yksi sukupolvi, mutta se olisi väistämätöntä, minkä todistaa historia. Korean sodan jäljiltä maan elintaso oli normaalia afrikkalaista luokkaa. Noin kaksi ja puoli miljoonaa eteläkorealaista siviiliä kuoli sodan seurauksena. Soul oli jyrätty maan tasalle sen vaihdettua omistajaa neljästi. Koko Korean niemimaalla oli tasan yksi suuri kaupunki (Pusan), jota ei vallattu vähintään kahta kertaa. Pohjois-Korealla oli teollistuneena periaatteessa paremmat lähtökohdat kuin maatalousvaltaisella etelällä, mutta parikymmentä vuotta sodan jälkeen Etelä-Korea meni heittämällä ohi. Yksi sukupolvi ja jokin muu kuin kommunistinen järjestelmä on kaikki mitä tarvitaan, kunhan maan väestö on jotain muuta kuin afroniloottista eikä tunnusta islamia. Jos Korea yhdistyisi nyt, vuonna 2040 se olisi Japanin veroinen mahti. Mutta siinä välissä pitäisi maksaa hirvittävä hinta.
Eteläkorealaisten poliitikkojen ajatus Koreoiden yhdistymisestä on sama kuin kaikkien poliisien rukous: Hyvä Jumala, jos sen pitää tapahtua, älä anna sen tapahtua minun vartiovuorollani.
3. Arvio tilanteesta
Pohjois-Korea pullistelee ja yrittää kiristää myönnytyksiä. Joukkoja ei ole ryhmitetty hyökkäystä varten. Todennäköisesti seuraa joitakin tykistön laukauksia tai ehkä jopa ydinaseettoman ohjuksen laukaisu Etelä-Korean alueelle, jonka jälkeen Pohjois-Korea toteaa torjuneensa imperialistien uhan ja vetäytyy mahdollisen avustussaaliinsa kanssa koloonsa kyhjöttämään.
Pohjois-Korean johtajat eivät ole mitään hölmöjä. Ainakin kenraalit tietävät, ettei maalla olisi tosisodassa mitään mahdollisuuksia. On ollut hauska seurata joitakin keskusteluketjuja aiheesta (esimerkki). Poikkeuksetta keskustelijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1) Pessimistit. Heidän mukaansa P-K kykenee keskittämään koko ohjus- ja tykistöpatteristonsa sen verran lähelle rajaa, että Soul menee muutamalla ensimmäisellä yhteislaukauksella päreiksi.
2) Optimistit. Heidän mukaansa USA ja E-K kykenevät valvomaan rajan läheisyyttä satelliitein ja lennokein niin tehokkaasti, että joka ainoa asema muutaman kymmenen kilometrin syvyyteen asti voidaan tuhota täsmäasein jo ennen ensilaukausta tai ainakin ennen toista.
3) Realistit. Tällä ryhmällä on yleensä sen verran käytännön kokemusta, että he tietävät kaikkien armeijoiden kaikkialla maailmassa koostuvan järjestelmällisistä ja satunnaisista mokailuista, jotka kuitenkin jotekin klonksuttavat asiaa eteenpäin. Kaikkea ei voi havaita, eivätkä kaikki ammukset osu.
Kaikkien ryhmien yhteinen näkemys on kuitenkin se, että pohjoinen häviää.
Todennäköisin skenaario all-out -sodan puhjetessa olisi se, että P-K kykenee ampumaan jonkin aikaa, mutta etelä USA:n täsmäaseiden tuella jauhaa suorituskyvyn muutamassa päivässä olemattomiin, jonka jälkeen saatetaan edetä pohjoiseen seurauksena verinen sota tai sitten solmia aselepo. Mutta Korean sotaa, versio 2.0, ei tule. Voi olla, että sota tulee, mutta se ei ole mikään all out -sota. Vaikea taistella täysillä, kun melkoinen osa sotilaista ei edes halua - halukkuuden määrää voi vielä dramaattisesti laskea Etelä-Korean järkevä propaganda.
Koska pohjoisen kenraalit tietävät tilanteen, varsinaiseen sotaan tuskin lähdetään. Mahdollista se toki on ja varmin merkki sodan puolesta toisaalta on se, että luotettavasti virhearvioita tekevä Erkki Tuomioja pitää sotaa erittäin epätodennäköisenä. Mikäli sota syttyy, se syttyy todennäköisesti vahingossa; tällöin Pohjois-Korean valtataistelu johtaa tapahtumaketjuun, jonka seuraus on kaikille kamppailun osapuolille ei-toivottu, mutta väistämätön. Täysimittaisen sodan etenemistä on erittäin vaikea ennustaa, koska se olisi ensimmäinen tosisota kymmeniin vuosiin. Viime aikoina sodat ovat olleet epäsymmetrisiä (kehittynyt armeija vs sissit) tai sitten kevyin asein käytyjä paikallisia konflikteja. Kaksi täysimittaista armeijaa ei ole iskenyt yhteen sitten - niin, edellinen kerta olikin juuri Koreassa 1950-53. Irakin sotia kun ei voi laskea, niissä kun toisena osapuolena oli arabiarmeija, joita ei voi ottaa vakavasti. No, Kuuden päivän sota ja Jom Kippur sentään pääsevät lähelle, koska arabeilla sentään oli moninkertainen ylivoima.
4. Propagandahyökkäys
Etelä-Korea on hoitanut propagandaa pohjoisen suuntaan todella surkeasti. Hyvänä esimerkkinä siitä on tapa, jolla Pohjois-Koreaan matkannutta yhdistymisaktivistia kohdeltiin hänen palatessaan yhteisen turvallisuusvyöhykkeen kautta etelään. Video on karua katsottavaa ja huonoa PR:ää tapahtumaa seuranneille sadoille pohjoiskorealaisille.
Mikäli käy ilmi, että Pohjois-Korea todella valmistelee hyökkäystä ryhmittämällä joukkojaan rajalle, Etelä-Korean on noudatettava strategiaa joka minimoi vahingot. Sodan se voittaa joka tapauksessa, kyse on siitä miten se tehdään pienimmillä ihmis- ja materiaalivaurioilla. Etelän paras ase pohjoista vastaan on totuus. Tällöin hyvä valinta on Hearts and Minds -strategia. Pohjoiseen on kerrottava totuus tilanteesta. Jos kansa kapinoi, ryhtyy passiiviseksi tai alkaa joukoittain marssia etelää kohti, on vaikea ampua kranaatteja etelään kun ei ole ampujia.
Ongelma on tiedon levittäminen; radio- tai TV-lähetyksiä pohjoiseen ei voi suunnata, koska siellä käytössä on ainoastaan valmiiksi valtion kanaville viritettyjä vastaanottimia ja kännykkäverkkoakin valvotaan tarkasti.
Mutta ratkaisu on jo olemassa ja sitä paitsi testattu. Ihmisoikeusaktivistit ovat useita kertoja lähettäneet ilmapalloilla lentolehtisiä rajan yli. Kylminä pakkastalvina on lähetetty jopa jättipalloilla sukkia rajan yli lämmikkeeksi. Etelä-Korean hallitus on suhtautunut toimiin lievästi sanoen nihkeästi, mikä sekin on merkkinä sen todellisesta haluttomuudesta yhdistymiseen.
Kuvitellaanpa kuitenkin, että Etelä-Korean hallitus varautuisi kaikessa hiljaisuudessa omaan ilmapallo-operaatioonsa. Mikäli pohjoisen hyökkäys näyttäisi uhkaavalta, etelä laukaisisi oman ilmapallopropagandansa. Olisi helppoa lähettää liikkeelle tuhansia, jopa miljoonia ilmapalloja. Näihin koottaisiin sitten pikkuinen rauhanomainen paketti. Pohjois-Korean hallitus ei voisi ampua niitä kaikkia alas ja melkoinen osa sisällöstä päätyisi väistämättä yksityisille kansalaisille.
Ilmapallojen kantokyky ja lentoaika ovat tietysti riippuvaisia pallon paineesta, koosta ja lastista ja kantomatka vallitsevista sääolosuhteista. Se olisi kokeiden mukaan kuitenkin riittävä, kunhan tuuli käy oikeasta suunnasta. Lastin sisällön valinnassa kannattaisi kuunnella loikkareita; millaisen paketin he uskoisivat tuottavan parhaan tuloksen. Pakkauksessa voisi olla esimerkiksi:
1) ruokaa (esim. suklaapatukoita, pussiaterioita). Nälänhätää kokevalle kansalle voisi olla melkoinen miettimisen paikka, kun näkee kuinka joillakin on varaa heittää sapuskaa taivaan tuuliin avuksi. Puhumattakaan siitä, että kun pakkauksia olisi erilaisia, se herättäisi varmasti ajatuksia etelän tuotantokyvystä.
2) elektroniikkaa (kännykkä, MP3). MP3:een voisi ladata musiikkia, ohjelmia - kaikkea mitä nyt mieleen tulee. Kännykässä olisi prepaid ja veivattava laturi (kännykän sisältävissä ilmapalloissa pitäisi tietysti olla lyhyempi kantomatka, jotta ne yltäisivät etelän verkkoon, ellei sitten lähetettäisi satelliittipuhelimia). Käyttöohjeet mukana: soita mihin tahansa numeroon (operaattorien tunnukset lueteltu) ja kysy, miten etelässä menee. Tällöin etelän kansalaiset pitäisi tietysti nopeasti julkisin tiedottein valmistaa vastaamaan pohjoisen yllätyspuheluihin.
3) vaatteita (sukkia tuotemerkein ym.) Luulisi pistävän ajattelemaan.
4) tiedotteita (sisältö mietittävä tarkoin, tai sitten ihan sanoma- ja aikakauslehtiä). Pelkän propagandan lisukkeena olevat normaalit painotuotteet saavat tynnyrissä eläneen pohjoiskorealaisen takuulla pohtimaan, että kaikki ei taidakaan olla ihan kuten Ri Chun-hee telkkarissa kertoo.
Miljoonien ilmapallojen propagandamyrskyssä on tietysti se riski, että pohjoisen johto hyökkää kostoksi. Mutta paha on hyökätä, jos ei ole halukkaita hyökkääjiä. Jokainen kommunistinen yhteiskunta romahtaa aina sisältäpäin ja se on myös Pohjois-Korean kohtalo. Kyse on vain siitä, tapahtuuko se nyt vai myöhemmin ja onko romahdusta vauhditettava pakon edessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Periaatteessa Pohjois-Korea olisi kykenevä tuhoamaan Soulin ja muita Etelä-Korean kaupunkeja. Kuitenkin sodan aloitus tietäisi Pohjois-Korean tuhoa. Tämä Etelä-Korean tuhon mahdollisuus pakottaa USA:n myönnytyksiin.
USA:lle ongelma sodassa olisi Kiinan suhtautuminen. Kiinan käyttäytymistä olisi vaikea ennustaa sodan syttyessä.
Etelä-Korea ei voittaisi sotaa, jos se joutuisi sotimaan yksin. Käytännössä sota käytäisiin kuitenkin USA:n ja Pohjois-Korean välillä ei Pohjois- ja Etelä-Korean välillä.
Lisätään vielä, että pohjoiskorealaiset eivät nouse kapinaa. Voimakas propaganda on aivopessyt heidät. He olisivat nousseet kapinaan jo, jos ovat noustakseen.
Tilanne on sama kuin natsi-Saksassa. Toisen maailmansodan lopussa maa oli tuhon partaalla, ja ihmiset näkivät nälkää ja kuolivat yhtenään. Silti kansa pysyi uskollisena Hitlerille ja puolueelle. Ihmiset eivät uskoneet silmiään maan täystuhosta vaan mieluummin uskoivat puolueen propagandan
Periaatteessa joo, mutta käytännössä ei. Pohjoiselta olisi eväät syöty aika äkkiä yksin etelääkin vastaan.
Propaganda ei enää uppoa, sen voi loikkareiden kertomuksista lukea. Lumipallo on lähtenyt vierimään ja Kimin dynastia yrittää nyt sitä viime hetkillä pysäyttää.
Toki korealaiset ovat kurinalaista kansaa siinä missä saksalaisetkin, mutta on pikkuriikkisen eroa siinä, tuleeko neuvostoliittolaisten vai eteläkorealaisten valtaamaksi. Samaten siinä, että Saksan täystuhon aiheuttivat suoranaisesti vihollisen pommikonelaivueet (välillisesti tästä voidaan toki natseja aiheellisesti syyttää), kun taas juche on tuhonnut P-K:n ilman ulkopuolista apua. Tarkemmin sanottuna P-K:lla menee niinkin hyvin kuin menee ulkopuolisen avun ansiosta.
Jos propaganda kiinnostaa, ei tämän http://www.psywarrior.com/links.html sivun ylittänyttä vaan ole. Siellä on tekstiä mm. Koreoiden välisistä psykologisista operaatioista. Erittäin mielenkiintoista.
t: v-tuuntunut stadilaine'
Kiitos, v-tuuntunut stadilainen! Linkissä riittää vähäksi aikaa lukemista, aihe todellakin kiinnostaa.
> Tilanne on sama kuin natsi-Saksassa. Toisen maailmansodan lopussa maa oli tuhon partaalla, ja ihmiset näkivät nälkää ja kuolivat yhtenään.
Olisiko sinulla antaa linkkejä siitä, että Saksassa oli sodan lopussa niin kova nälänhätä, että ihmisiä todella kuoli kasapäin siihen.
En muuten sanoisi, ettei kukaan E-Koreassa toivoisi yhdistymistä. Totta on, että kustannukset olisivat tähtitieteelliset, mutta tilanteessa on muutama ero Saksan vastaavaan.
Ensinnäkin korealaiset ovat hyvin nationalistista porukkaa. Ja kun sanon hyvin nationalistista, tarkoitan HYVIN nationalistista. JAettu Korea on ikuinen haava e-korealaisessa psyykeessa. Tämä voi hyvin ajaa ohi taloudellisten tekijöiden.
Toiseksi, E-Korealla on kyllä valmiit suunnitelmat yhdistymisen varalta. Ei se tulisi ihan puun takaa joukolle valmistautumattomia ihmisiä vaan E-Korea tietäisi aika hyvin, mitä tehdä ja miten toimia. Loikkareiden ansiosta E-Korealla on varsin hyvä käsitys p-korealaisten tietotaidoista ja kyvystä (kyvyttömyydestä) selviytyä modernissa yhteiskunnassa.
Kolmanneksi, E-Koreakin oli köyhä takapajula vielä joskus 20-30 vuotta sitten ennen kuin se otti ja ryhtyi taloustiikeriksi. P-Korea ei ole pelkkä rahakaivo vaan siellä on myös mahdollisuuksia eikä ole mahdotonta, että sen elintaso saataisiin nostettua E-Korean vetoavulla ihan eri malliin kuin Itä-Saksan. Korealaiset ovat ihan työhullua kansaa enkä usko, että tässä on eroa eri puolilla rajaa. P-korealaiset paiskisivat hulluna töitä pärjätäkseen. P-Koreassa itse asiassa on jo nähty, että jos/kun hallitus lieventää otettaan taloudesta, jengi ryhtyy innolla yrittämään ja muodostaa jonkinlaisen kapitalistisen talouden.
Eniten Koreoiden yhdistyminen vituttaisi Kiinaa. USA tuskin lähtisi E-Koreasta mihinkään, mikä tarkoittaisi sitä, että Kiinalla olisi USA:n joukkoja rajan takana, mistä se ei tykkäisi yhtään.
Arawn:
En muuten sanoisi, ettei kukaan E-Koreassa toivoisi yhdistymistä.
En minäkään. Kyllä toivovat, mutta vaikea kuvitella että kukaan olisi niin masokistinen että haluaisi olla siinä vaiheessa poliittisessa vastuussa. Kuten totesin, "kunhan se ei tapahdu minun vartiovuorollani".
Ensinnäkin korealaiset ovat hyvin nationalistista porukkaa. Ja kun sanon hyvin nationalistista, tarkoitan HYVIN nationalistista. JAettu Korea on ikuinen haava e-korealaisessa psyykeessa. Tämä voi hyvin ajaa ohi taloudellisten tekijöiden.
Aivan, ja toivottavasti näin.
Toiseksi, E-Korealla on kyllä valmiit suunnitelmat yhdistymisen varalta.
Linkkiä? Olisi kiva tietää suuntaviivoja. Typeriähän ne olisivat, jos eivät laatisi.
E-Koreakin oli köyhä takapajula vielä joskus 20-30 vuotta sitten ... Korealaiset ovat ihan työhullua kansaa enkä usko, että tässä on eroa eri puolilla rajaa. P-korealaiset paiskisivat hulluna töitä pärjätäkseen...
En yhtään epäile.
Eniten Koreoiden yhdistyminen vituttaisi Kiinaa. USA tuskin lähtisi E-Koreasta mihinkään, mikä tarkoittaisi sitä, että Kiinalla olisi USA:n joukkoja rajan takana, mistä se ei tykkäisi yhtään.
En hämmästelisi, vaikka Kiina, Venäjä ja USA kokoaisivat yhdessä sellaisen apupaketin, että P-K pysyisi kasassa. Yksikään niistä ei oikeasti toivo yhtenäistä Koreaa.
Pohjois-Korea on kuin Kreikka potenssiin ääretön, se pysyy pysytssä vain Kiinan ja Venäjän armollisella letkuruokinnalla sekä kiristämällä ulkomaanapua muilta mailta. Pohjois-Korea ei tietenkään kiristä Kiinaa eikä Venäjää. Jos Kiina ja Venäjä vaikka maanantaina päättäisivät että lakkautetaan Pohjois-Korea niin se tapahtuu käytännössä sillä istumalla.
Jos pohjoisesta on lakkautettu kommunistinen hallinto ja kommunisteille laitettu elinikäinen virkakielto yhdistetyssä Koreassa, niin ei siellä enää USA:n joukkoja tarvita. Jos Korea saataisiin yhdistetyksi, niin ajan oloon USA voisi vetää joukkonsa pois. Ehkä Kiina ja Venäjä saadaan suostumaan yhdistymiseen tällä tavalla.
Vieras: Eihän USA ole E-Koreassa siksi, että sen TARVITSISI olla. E-Korealla on erittäin hyvä oma armeija ja se ylipäätään kouluttaa suurimman osan miesväestään - ja armeija-aika kestää 2 vuotta per nenä. E-Korealla on myös runsaasti kokemusta P-Korean seurannasta ja sen terroristipuuhista, missä ne todennäköisesti ovat 100 kertaa asiantuntevampia kuin jenkit.
Eli syyt jenkkien läsnäololle ovat puhtaasti geopoliittiset. Ja tämän vuoksi jenkit tuskin lähtisivät ihan heti menemään yhdistyneestä Koreastaan. Päin vastoin, se olisi jenkeille todennäköisesti yksi mahdollinen keino painostaa Kiinaa, pitää joukkoja heti Kiinan rajan takana. Toisaalta, se voisi myös olla neuvotteluvaltti, jos USA haluaisi Kiinalta jotain. Eli siinä voit olla oikeassa, että ehkä Kiina saataisiin suostumaan Koreoiden yhdistymiseen vetämällä USA:n joukot pois - itse asiassa se saattaa olla jopa edellytys Kiinan suostumukselle.
Jaska: En oikein näe, mitä jenkeillä olisi yhtenäistä Koreaa vastaan. Mikä on sinun näkemyksesi?
Arawn: Korjaa jos olen väärässä, mutta elän siinä käsityksessä että jenkit ovat Koreassa paikalla vain siksi että on kaksi Koreaa. Jos olisi vain yksi, heillä ei olisi mitään legitiimiä syytä pitää joukkoja siellä. Siksi jenkit voisivat olla yhdistymistä vastaan.
E-K:n taistelukyvystä olen samalla kannalla. P-K ottaisi turpiinsa ilman jenkkivahvistuksiakin. Tosin ottaisi tietysti kovemmalle. Ja mitä tiedusteluun ja analysointiin tulee, niin ihan varmasti korealaiset tietävät ja ymmärtävät toisesta Koreasta monin verroin paremmin ja enemmän kuin jenkit. Sitä en sitten tiedä kuinka paljon paremmin jenkit saavat ELINTiä kerättyä, mutta analysointi lienee syytä jättää korealaisille.
Jaska: Miksi jenkit sitten ovat Japanissa? Japani on jo niin länsimielinen ja taloudellisesti länsimaalaistunut maa kuin aasialainen maa nyt voi olla. Kulttuurisesti se on toki hyvin omalaatuinen ja nationalismi on vahvaa, mutta uskaltaisin väittää, että ilman jenkkiarmeijaakin Japani olisi ehdottomasti USA:n liittolainen ja Kiinaa vastaan - jo historian vuoksi Kiinalla ja Japanilla on kahinaa keskenään (kuten Japanilla ja E-Koreallakin, tosin).
Jenkit pitävät joukkojaan Japanissa todennäköisesti siksi, että heillä olisi jalansija Aasiassa. Ja sama syy koskee E-Koreaa. Lisäksi kyseessä on painostuskeino Kiinaa vastaan, mikä vain tehostuisi, jos Koreat yhdistyisivät ja jenkeillä olisi armeija Kiinan rajan takana. Kyllä USA aina perusteluja keksisi, miksei se nyt millään voisi vetää joukkojaan yhdistyneestä Koreasta. Mahdollisesti näin voisi tosiaan tapahtua, JOS jenkit saavuttaisivat sillä jotain huomattavaa etua itselleen, esim. jos yhdistynyt Korea nähtäisiin jenkkien edun mukaisena ja joukkojen vetäminen olisi edellytys sen tapahtumiselle, koska se ei kyllä tapahdu ilman Kiinan suostumusta, mikä ehkä saataisiin joukkojen poistumisella. Mutta eihän kukaan nyt vapaaehtoisesti luovu tehokkaasta pelinappulasta geopoliittisen pelin kartalla!
Mitä tulee yhdistymiseen, varsinaiset suunnitelmat lienevät vain hallinnon tiedossa. Mutta aihetta tutkitaan paljon Koreassa ja tutkimuksista saanee kuvan, mitä korealaiset olettavat mahdollisesti tapahtuvan ja miten siihen tulisi reagoida. Esimerkiksi: http://csis.org/program/korean-unification
Arawn: Ehdin vähän vilkaista linkkiäsi ja näytti mielenkiintoiselta. Pitää lukea tarkemmin, kunhan on aikaa.
Lisätään tänne vielä tämmönen kun sattui tuolta löytymään:
http://news.nationalpost.com/2013/04/10/graphic-north-koreas-conventional-arms/
t: v-tuuntunut stadilaine'
Lähetä kommentti