Kun viime kuussa ilmoitin lopettavani säännöllisen kirjoittamisen, totesin seuraavasti:
Voi kuitenkin olla, että joskus on ihan pakko kirjoittaa.
Nyt on.
Lopettamisen yksi tärkeimmistä syistä oli se, että olin kadottanut uskoni yhteen niistä syistä, miksi kirjoitin nimenomaan haittamaahanmuutosta. En enää uskonut, että asioita voitaisiin ratkaista järkevästi. Aloittaessani kymmenen vuotta aiemmin pidin paikallista (Suomi tai mikä tahansa muu maa, mutta ensisijaisesti ajattelin aina Suomea) järkiratkaisua jopa todennäköisenä vaihtoehtona. Vuosien kuluessa ja haittamaahanmuuton ongelmien kärjistyessä jatkuvasti järkiratkaisun todennäköisyys putosi pikkuhiljaa. Pari isompaakin notkahdusta oli joukossa; vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeinen Soinin petos ja syksyn 2015 tapahtumat. Ensimmäisen jälkeen todennäköisyysarvioni järkiratkaisulle putosi alle viidenkymmenen prosentin ja jälkimmäinen tipautti sen alle kolmasosaan. Siinä vaiheessa kun lukuarvo putosi alle neljäsosan, päätin pistää pillit pussiin, hankkia jättipakkauksen popcornia ja jäädä odottamaan ampumisen alkamista.
Kirjoittamisen tarkoitus
oli nimenomaisesti estää tilanteen kärjistyminen väkivallaksi. Jokaiselle vähänkään ajattelevalle ihmiselle on itsestään selvää, että haittamaahanmuuton (Afrikka ja Lähi-itä) jatkaminen aiheuttaa väkivaltaa ja köyhyyttä. Ainoat muslimi- tai afrikkalaismaat, jotka eivät ole onnettomia persläpiä, ovat sellaisia joissa sattuu olemaan paljon öljyä suhteessa asukaslukuun. Suomessa ei ole, joten se siitä.
Ainoa tapa estää haittaväestön aiheuttamat ongelmat on olla päästämättä haittaväestöä maahan ja maahanpäässeiden karkoitus. Tämä olisi myös ilmastoprotestin paikka - onhan kiistaton tosiasia, että Suomeen tuleva haittamaahanmuuttaja moninkertaistaa hiilijalanjälkensä ja mahdollistaa samalla entistä voimakkaamman lisääntymisen ja ympäristön tuhoutumisen lähtömaassaan. Suorastaan huvittaa ajatella, mitä tapahtuu sitten kun ilmastomarsseille höynäytetty nuoriso
tajuaa kehitysmaiden hillittömän väestönkasvun olevan maapallon ainoa merkittävä ympäristöuhka. Kannattaa muistaa, että natsismin nousu perustui tyytymättömään nuorisoon. Kun
keulakuvallekin jonain päivänä valkenee totuus, hänet yritetään ensin mediassa unohtaa, mutta saa nähdä onnistuuko. Nuorison johdateltavuus on pelottavan helppoa. Erityisen helppoa se on silloin, jos on oikeasti oikeassa. Silloin aletaan vaatia haittamaahanmuuttajien joukkokarkoituksia. Tosin tämä ei aina onnistu. Silloin voidaan hätätilassa turvautua löytöeläintalon konstiin eli jos alkuperäinen omistaja ei voi ottaa takaisin, niin pakkosterilisaatio. Näin estetään toisen sukupolven radikalisoituminen. Se on minimitoimenpide. Eipä tarvitse sitten länsimaalaisten
ruveta synnytyslakkoon protestiksi ilmastonmuutokselle. Näille hörhöille voi todeta, että ratkaisu on sinänsä hyvä mutta tapahtuu yksi sukupolvi liian myöhään. Ja jos on niin huolissaan kulutuksesta, ettei hanki lapsia, niin silloinhan oma elämäkin on varsinkin täysin turhaa kulutusta. Voisi saman tien tehdä reilusti itsemurhan, niin ei kuluttaisi. Mahtaisiko sittenkin kyse oikeasti olla omaan napaan tuijottamisesta ja ilmastonmuutos vain keppihevonen?
Vaan eipä ole ryhdytty vakavasti otettaviin toimenpiteisiin kehitysmaalaisten invaasion estämiseksi ja entisten maahantunkeutujien karkoittamiseksi puhumattakaan hillittömän lisääntymisen estämisestä. Näin ei ole toimittu. Ei Suomessa eikä missään muuallakaan. Siksi Uuden-Seelannin tapahtumat eivät tulleet minkäänlaisena yllätyksenä. Ainoa jonkinasteinen yllätys oli maa. Kaikki muu oli juuri kuten odotinkin: yksittäinen tekijä, hyökkäys paikkaan, jossa oli pelkkiä muslimeja, tekotapa ja jopa uhrimäärän suuruusluokka. Erikoista oli kylläkin myös se, että tekijä ei ollut kyseisen maan asukas, vaan naapurimaasta. Luulisi että sairas mieli haluaisi ensisijaisesti siivota oman tonttinsa. Toisaalta voihan olla niinkin, että paikan valinta oli viesti: Christchurch, Kristuksen kirkko. Aivan yhtä ironista kuin Berliinin tunnettu turkkilaiskaupunginosa Kreutzberg.
Tapahtuma oli täysin looginen. Jokainen edes puoliksi järjissään oleva ihminen näkee haittamaahanmuuton tuhoisuuden yhteiskunnalle. Niinpä ei tarvita kuin yksi tällainen puolihullu, joka päättää toimia. Yksittäinen iskijä – liittolainen ei voi kavaltaa. Ja mielessä varmaan on myös se, että uskoo uhraavansa itsensä eli yhden ihmisen muiden puolesta.
Iskun tapahtuminen Uudessa-Seelannissa oli yllättävää. Maassa on vain yksi prosentti muslimeita, mikä ei ole lähelläkään sitä kriittistä massaa, mikä alkaa aiheuttaa ongelmia. Suomessakin on melkein kolminkertainen määrä, joka alkaa jo pikkuhiljaa eskaloitua levottomuuksina, koulutustason laskuna ja köyhtymisenä. Tai ehkä tekijän tarkoitus oli toteuttaa Bakuninin oppia: terrorismin tarkoitus on terrorisoida. Kenties ajatuksena oli juuri se, että Uusi-Seelanti on sivistysmaista vielä helpointa pelastaa, koska haittamaahanmuuttajien osuus on vielä noin vähäinen. Mikäli se saadaan näyttämään riskiltä, haittamaahanmuuttoa ei tulekaan. On helpompi torjua rajalta kuin käännyttää takaisin, kuten Suomi oppi 2015. Tai muut paitsi poliitikot oppivat.
Jos olisi etukäteen pitänyt esittää kertoimia vastaavalle teolle, Uusi-Seelanti olisi ollut varsin alhaalla listalla. Olisin arvioinut Suomen moninkertaisesti todennäköisemmäksi paikaksi. En tunne Uuden-Seelannin aselakeja, mutta luulen että eivät ne Suomen vastaavista juuri poikkea. Ja Suomessa on huomattavasti helpompi saada käsiinsä luvattomia aseita, joihin ei mikään laki tehoa. Itärajan takaa löytyy kyllä sopuhintaan kaikkea pientä partioleirivarustusta eikä salakuljetus ole mikään ongelma. Lisäksi on tämä suomalainen mentaliteetti: vieteriä voi venyttää varsin pitkälle, mutta siinä vaiheessa kun se katkeaa, alkaa tapahtua. Suomalaiset ovat leppoisan oloista väkeä, eivät uhoa käsillään puhuen arabitapaan (mikä saattaa vielä aiheuttaa aika monelle aavikon pojalle epämiellyttävän virhearvion tilanteen vaarallisuudesta), mutta kun toiminta alkaa, tappotyö on tehokasta. Psykologisten arvioiden mukaan suomalaisissa on moninkertainen osuus tietoiseen tappamiseen kykeneviä ihmisiä muihin väestöihin nähden. Sodassakin useimmat ampuvat tahallaan ohi, mutta kohti tähtäävien prosenttiosuus on suomalaisten joukossa suhteettoman suuri. Suomalaiset eivät tarvitse tähän sotilaskoulutuksen aivopesua, niinpä suomalainen sotilaskoulutus ei sitä käytäkään.
Christchurchin iskua on pidetty esimerkkinä siitä, että länsimaalaiset kykenevät samanlaiseen terrorismiin kuin muslimitkin. Sitä se ei kuitenkaan ole. Christchurch erosi muslimiterrorismista kahdella merkittävällä tavalla: kohteella ja tehokkuudella.
Kohde:
Isku tehtiin länsimaassa sinne asettunutta tunkeilijaväestöä vastaan. Yksikään muslimiterrorismin isku ei ole suuntautunut islamilaisessa maassa sinne asettunutta kristittyä vähemmistöä vastaan. Islamilainen terrorismi länsimaissa ei myöskään yleensä suuntaudu kirkkoja vastaan, vaan kohteet valitaan siten, että uhrit ovat sattumanvaraisia, usein jopa itse muslimeja. Islamilainen terrorismi islamilaisissa maissa on sitten ihan oma lukunsa. Yhtenä lukuisista esimerkeistä voi mainita
Egyptin kristityt koptit. Kuolleiden saldo 2010-luvulta on Wikipedian listauksen mukaan seuraava: 2010 kaksi hyökkäystä, 27 kuollutta, 2011 yksitoista hyökkäystä, 120 kuollutta, 2012 nolla hyökkäystä, 2013 kaksi hyökkäystä, 7 kuollutta, 2014 kaksi hyökkäystä, neljä kuollutta, 2015 yksi hyökkäys, 21 kuollutta, 2016 kaksi hyökkäystä, 29 kuollutta, 2017 kuusi hyökkäystä, 93 kuollutta, 2018 neljä hyökkäystä, 12 kuollutta.
Christchurchin iskuun verratavaa ei ole tapahtunut koskaan, sillä muslimit eivät koskaan ole hyökänneet omissa maissaan sinne tunkeutunutta kristittyä vähemmistöä vastaan. He hyökkäävät kyllä omissa maissaan siellä alkuperäisväestöön kuuluvaa kristittyä vähemmistöä vastaan - olettaen että sellainen on vuosisatoja kestäneen terrorin jälkeen yhä jäljellä. Samoin he hyökkäävät länsimaissa valtaväestöä vastaan. Onko yhdessäkään islamilaisessa maassa tapahtunut yhtäkään sinne muuttaneen kristityn vähemmistön tekemään terrori-iskua islamilaisia vastaan? Onko esimerkiksi noista Egyptin tapauksista noussut samanlaista hulabaloota kuin tästä? Ei, koska ei ole uutinen jos koira puree miestä, mutta on uutinen jos mies puree koiraa.
Tehokkuus:
Islamilainen terrorismi on käsittämättömän tehotonta.
Kuka tahansa vähän alan koulutusta saanut pystyisi parempaan. Uuden-Seelannin isku oli juuri sellainen, mitä saattoi länsimaalaiselta sekopäältä odottaa. On muuten aika pelottavaa ajatella, että yksin toimiva hullu länsimaalainen on tehokkaampi kuin kokonaisen terroristijärjestön tukema muslimitappajalauma. Tilastollisesti katsoen jakauma on selvä, Breivik ja Tarrant olivat molemmat
yksin tehokkaampia kuin yksikään vastaavasti ampuma-aseistuksella varustettu muslimiterroristien
joukko on koskaan ollut. Puhumattakaan sitten onnettomista räpeltäjistä, kuten Turun tapaus.
Bloginpitämisen tarkoitus on ollut varoittaa näistä uhkista ja yritys estää nämä. Lopetin osaksi siksi, että uskoin kärjistymisen edenneen jo niin pitkälle, että järkiratkaisun saavuttamisen todennäköisyys on jo huomattavan pieni. Se oli henkisesti rankka havainto. Tajusin pitäväni todennäköisenä, että mitä nopeammin tilanne eskaloituu, sitä vähemmällä tästä selvitään. En enää jaksanut kirjoittaa.
Seuraavaksi ovat vuorossa muslimien kostoiskut. Joita tulee paljon, yksittäistapauksia kaikki ja eivät ollenkaan yhtä tehokkaita. Mikä taas vihastuttaa länsimaalaisia. Mikä taas aikanaan aiheuttaa Uuden-Seelannin tapaisia katastrofeja. Toistaiseksi pinna paloi vasta yhdeltä sekopäältä ja katsokaa, mitä hänkin pystyi saamaan aikaan. Kun täysijärkisiltä tulee mitta täyteen, sitten alkaa todella tapahtua.
Väkivallan käyttö on kaikin puolin tuomittavaa. Tilanne on vain ajautunut siihen, että siltä ei voi välttyä. Ja on hyvin ilmeistä, että kierre tulee kiihtymään.
Kiihdyttävä vaikutus on myös niinsanotun oikeuslaitoksen toiminnalla. Haittamaahanmuuttaja raiskaa 15-vuotiaan tytön ja
selviää ehdollisella "tuomiolla". Jos joukkomurhan yritys epäonnistuu, saa jopa
kymppitonnin vahingonkorvaukset pahasta mielestä. Onnekseen kumpikaan ei sentään "vihakirjoitellut". Oikeuslaitoksen ratkaisut lähettävät selvän viestin. Samalla ne voimistavat vastakkainasettelua. Toisaalta ymmärrettävänä osasyynä tuomiolinjaan
on pelko levottomuuden lisääntymisestä. Pitkällä tähtäimellä tämä kylläkin vain pahentaa ongelmaa.
On mahdollista pysäyttää tämä kehitys. Mutta sitä varten länsimaiden pitäisi toimia nopeasti, päättäväisesti ja tehokkaasti. Näyttääkö tämä mahdolliselta ilman järjellisten poliittisten puolueiden valta-asemaa? Muistakaa äänestää viisaasti - vaikka vaikuttaakin siltä että äänestämällä ei voi asioita muuttaa. Sillä
demokratia on kulkenut tiensä loppuun kiitos Curley-ilmiön eli enemmistö äänestää vähemmistön rahat itselleen.
P.S. Juuri aloittaessani tämän kirjoittamista uutisotsikoihin ilmestyivät Utrechtin iskut. Tekijoistä ei ollut silloin vielä mitään tietoa. En ole tällä välin lukenut uutisia. Veikkaukseni on, että kyseessä ovat muslimien tekemät iskut – varmaan motiivina kosto Uuden-Seelannin tapahtumista. Sattui liian pian niiden jälkeen, julkinen paikka, uhrit satunnaisia, kuolonuhrien määrä vähäinen. Vaikuttaa muslimityyliltä. Katsotaanpa nyt onko uutta tietoa… no ei vielä. Palataan asiaan illalla… ja ullatus!
Turkkilainen Gökman Tanis. Tosin kyseessä ei tainnut olla varsinaisesti terrorismi, vaan ihan normimeininki islamilaisen kulttuurin mukaisesti.
14 kommenttia:
Erittäin hyvin tiivistetty ja kirjoitus voisi kuvata myös omaa bloginpitämistäni. Tarkoitus on ollut saada järjen ja kohtuullisuuden ääntä kuuluviin mutta tehtävässä ollaan epäonnistuttu. Syynä on sekä valtakoneisto että valtamedia. Kummassakin tajutaan varmasti varsin laajalti mitä on saatu aikaiseksi ja mitä tullaan saamaan jatkossa aikaiseksi mutta kasvojen ja aseman menettämisen pelko saa saman linjan jatkumaan.
Ja totta myös tuo mitä sanoit länkkäreitten tappamistehokkuudesta. Mistä tulee mieleen se mahdollisuus että jos se pinna jossain vaiheessa katkeaa ja käytössä onkin länsimaitten puolustusvoimien koko tappokoneisto? Jälki on silloin tosi rumaa. Tosin veikkaan että länkkärit eivät sitä sotaa aloita. Saattavat kyllä sitten lopettaa.
Tässä on kyllä tiettyä tahatonta ironiaa:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f533d4e3-b1a4-4cdc-be32-39263eab3520
On valitettavaa ja samalla ymmärrettävää, jos kirjoittaja haluaa siirtyä katsomon puolelle. Monikulttuuripainostuksen ja muun valheellisuuden valtavirta niin voimakas, että huutavien äänet korvessa tuntuvat hukkuvan. Jaskan loistavat tiivistykset, paljastukset, uudet näkökulmat ja uutisoinnit tarjoavat kuitenkin lukijoille happea. Valtamediaa ei monikaan valveutunut enää pysty seuraamaan ainakaan raakana. Tarvitaan oikeaa journalismia, joka paljastaa valtamedian motiivit ja enen kaikkea sen, minkä se jättää kertomatta. Toivon, että yhä uudet lukijat löytävät tällaiset laatublogit, joiden kirjoittajat ovat oikeita asiantuntijoita. Tarvitaan ihmisiä, jotka jukisesti asettavat asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Kehitys etenee tuhoisasti. Mitä lahjotut päättäjät tekevät isoiksi kokemileen ongelmille? Esimerkkejä: Kansainvaelluksen ehkäisemiseksi he ehdottavat, että kehitysapua pitää lisätä, jotta lähtötarvetta ei olisi! Kaikessa tehottomuudessaan apu ruokkii kehitysmaiden väestöräjähdystä ja paisuttaa väestövirtoja. Kyseenalaista ilmastonmuutosta torjutaan siirtämällä tuotanto kehitysmaihin, joilta ei edes edellytetä päästöjen rajoittamista. Ongelmaa sanotaan globaaliksi, mutta "ratkaisut" lisäävät globaaleja päästöjä. Niinpä näissä taitavat olla takana muut motiivit kuin ääneen lausutut.
Eurooppalaiset ja varsinkin pohjoismaiset äänestäjät ovat kuin sukupuuttoon tapettuja dodo-lintuja, jotka eivät osaa pelätä aggressiivista ja alistavaa vieraskulttuuria. Eivät siitä huolimatta, että tulijat julistavat torneistaan aikeensa. Tulevaisuus on ennakoimaton, mutta karmeudessaan mielenkiintoinen. Mitä tapahtuu, kun valtavaksi paisuneen vierasväestön ylläpitoon ei saada edes velkarahaa? Jakautuvatko maat osa-alueisiin? Millaisia virallisia ja epävirallisia väkivaltakoneistoja syntyy yhteiskuntien sisälle? Millaisen akuutin "leikkurin" asettaa kylmä ilmastomme silloin, kun sähkö, lämpö ja informaatio katkeaa?
Kiitos, Jaska, taas ja kerran taas !
Olen itse virallisestikin äijäiässä, mutta terveyteni on suht. hyvä ja ajattelen eläväni vielä - no jos einyt hyvän aikaa, niin ainakin jonkin aikaa. Ja eläessäni olen ajatellut monta kertaa, viitsinkö vielä asua tässä maassa ja/vai jaksanko muuttaa ulommalle (Viro, Ungarn esim:). Kieli ei tuottaisi haittaa, kun tietäisi asuvansa turvassa ja rauhassa. Minulla on onneksi piilopirttini, kuten ymmärtääkseni Ykälläkin ja monella muulla. Se estää minua pakkaamasta ja sanomasta:"Nägemist"!
Niinpä siis taas pääsiäiseltä klapihommmiin ja sitten Vapulta pysyvämmin. Kekriksi takaisin. Nuo muutamat kylmäkuukaudet vois kokeilla olla vaihteeksi lämpimämmässä, mutta saas ny´ nährä. I alla fall: Metsäsuomalainen osaa elää metsässä, jonne murjaanien eutopyydykset eivät osaa eikä uskalla tulla (pelkää nääs pimeää...)
Näillä mennään, mutta "voi minun lapsiani". Toisaalta ja toisaalta: He ovat sanoneet irti normaalin yhteydenpitonsa isäänsä, niin että rationaalisen julmasti ajatellen:
Valitsivat osansa, vaikka eivät välttämättä sitä vielä tiedäkään.
No, tämä näistä tulevaisista tällä erää. Mutta palaillaan...
Miten niin demokratia kulkenut tiensä loppuun?
Visegrád-maissa se toimii oikein hyvin:
valtiomiehiksi pyrkivät ovat ottaneet selville, millaista valtionjohtamista kansa haluaa, luvanneet heille menettelevänsä juuri siten jos kansa äänestää heidät valtaan, ja kansan näin tehtyä he johtavat valtioitaan kansojensa ja valtakuntiensa parhaaksi.
Jos me emme osaa valita valtiomiestasoisia päättäjiä, vaan heidän sijastaan äänestämme eduskuntaan samat tuhon politiikan tekijät kuin edelliskerrallakin, ei se ole demokratian vika.
Se on meidän vikamme, jos demokratia on meille kerran liian vaikeaa.
Onko se todella? Olemmeko me todella noin paljon huonompia kuin unkarilaiset?
Olen ollut pitkään sitä mieltä että itäisen naapurin kanssa pienin väliajoin tapahtuva sotiminen on pakostakin jättänyt jälkensä suomalaisten psyykeen. Rauhallista miestä ei pidä suututtaa, eikä niinollen myös rauhallista suomalaista. Niinollen kyky vastata väkivallalla väkivaltaan ja ampua kohti eikä ohi on jo geeneissä. Se on nähty ja testattu. Ilmanko poliittinen aateli niin mielellään pyrkii riisumaan kansalaiset aseista jotta pystyvät jatkamaan kantasuomalaisille rikollista politiikkaansa.
Terho Hämeenkorvelle kertoisin lohdutukseksi, jos se nyt lohduttaa että myös Ruotsissa sinulla on paljon kohtalontovereita, vanhempia joiden lapset ovat kouluissa tapahtuneen aivopesun ansiosta täysin erityneet vanhempiensa maailmankuvasta. Tilanteet ovat joskus perheenjäsenten kesken varsin tulehtuneita.
Tervetuloa.
Vähän niin kuin Räikkönen lähti Ferrarilta ja palasi Alfa Romeolla (suosikkiautoni).
Aiheeseen liityvää: blogistin http://murphyssoninlaw.blogspot.com/2019/03/onko-sdp-tyhmien-ihmisten-liitto.html
Alakerran keskustelukerhossa kävimme läpi psykodeelisiä asioita, suos. lukemaan toiston välttämiseksi.
Nyt kirjoitan tosissani.
Seppo Oikkonen voisi kertoa tämän syvällisemmin, toivotaan hänen joskus niin tekevän.
Olisiko tässä käynyt niin, että demokratiana markkinoitu hyvään tähtäävä ismi on havaittu helposti hakkeroitavaksi, eli naristi-psykopaatti-assosialisti - piirit ovat kaapanneet koko demokraattisen himmelijärjestelmän palvelemaan omia tarkoitusperiään? Ongelma on ratkaisematon jos näin on, koska em. luonnehäiriöt eivät ole psykiatrisilla keinoilla parannettavissa. Ja nyt puhutaan niistä, jotka tekevät niitä isoja päätöksiä.
Kiitos paluusta lähtöviivalle, kuinkahan pitkä matka edessä?
Suomalaisen vieteri vain on ihan jumalattoman pitkä, enkä usko sen vielä pitkään aikaan katkeavan. Olihan suomalaiset taas maailman onnellisin kanssa, ainakin jos tutkimukseen on uskomista. Toisaalta nykyään tuntuu ettei tarvita kuin yksi sopiva some kohu ja tapahtuu vaikka mitä... hetken ajattelin, että Oulun raiskaukset olisi se juttu mutta vaaleista huolimatta tuntuu ettei juttu kanna vaan asiat haudataan. Foliohattu osasto voisi jopa väittää, että valtamedia pitää sopivia juttuja varastosta, jotta saadaan joku toinen kohu (vanhustenhoito) tarvittaessa aikaiseksi.
Uuden-Seelannin harjoituksista
https://twitter.com/2A_GraphX/status/1107818261712769024
Demokratiaan rakentuneita omituisuuksia pohtiville englannintaitoisille lämminhenkisen satiirinen iltalukemisto runsaan yhdeksänkymmenen vuoden takaa, ilmaiseksi ladattava monissakin formaateissa (mulla on pdf):
https://archive.org/details/NotesonDemocracyH.L.Mencken11/page/n6
terv. Achtung
Kiitos kirjoituksistasi. Valtamediassa työskentelevälle tämä ja Yrjöperskeles ovat olleet henkireikiä. Tekisi mieli itsekin kirjoittaa, mutta työpaikan menetys...
Eipä tämä juu suurena yllätyksenä tullut. Ensimmäinen mieleen tullut ajatus tapauksesta lukemisen jälkeen oli, että jaahas, nyt se sitten alkaa. Seuraava ajatus oli, että minkä helvetin takia Christchurch nimisessä kaupungissa ylipäänsä on moskeija, saati sitten usempi kappale niitä.
Hyvin uskottavalta vaikuttaa, että hän valitsi Christchurchin tekopaikaksi nimenomaan kaupungin nimen vuoksi, vaikka se ei edes ollut hänen kotimaassaan. Hänen mielestään se jos mikä oli ilmeisesti jo nimensä vuoksi paikka, jossa kaikkein vähiten ylipäänsä pitäisi olla moskeijaa.
Yrjöperskeles: Just näin. Nykypäivän tappokoneisto on monin verroin tehokkaampi kuin 80 vuoden takainen. Lisäksi on huomioitava, että nykypäivän poliitikot ovat ammattibroilereita toisin kuin silloin. Mikä taas tarkoittaa sosiopatian huomattavasti suurempaa yleisyyttä alalla kuin taannoin. Tällä hetkellä sosiopatian paradigma on monikulttuurisuus. Jos suunta kääntyy, niin voi vain kuvitella seurauksia.
Ano 1: Niinpä. Vankiloissa on aina väestöosuuttaan enemmän afrikkalaisia ja muslimeja. Kaikkialla.
MikkoK: Kuten sanoin, olen enimmäkseen katsomon puolella nykyään vaan joskus on pakko nostaa rumaa päätään.
Terho Hämeenkorpi: Voimia eloon. Jos ihmissuhdetilanne lasten kanssa on noin huono, niin lohtu on siinä että se voi muuttua vain paremmaksi.
Qroquius Kad: Visegrad-maissa demokratia on vielä sen verran nuorta, että broileritehdas ei ole ehtinyt vauhtiin.
Becker: Toisaalta Ruotsissa nuoret näkevät kouluissa heti monikulttuurin seuraukset. Jos ovat vähänkään riittävän älykkäitä kyetäkseen kuvittelemaan jotain muuta kuin todellisuuden.
Veijo Hoikka: Juuri näin. Psykopaatti-narsistit ovat vallassa. Kun kuljen päivittäin töihin, näen valitettavasti vaalimainoksen josta katsoo tällaisen perikuva. Jo pelkästään ulkonäkö soittaa hälytyskelloja, viime vaalikauden eduskuntateoista nyt puhumattakaan.
Hemuli: Luulen että olet oikeassa. Vieteri venyy vielä, mutta todennäköisyys sen katkeamiselle kasvaa koko ajan. Ei voi ennustaa milloin tulee naps, mutta todennäköisyys on edelleen pienempi kuin useimmat uskovat.
Ano 2: Kauanpa piti odottaakin että salaliittohörhöt heräävät.
Ano 3: Kiitoksia. Vanhamedia kääntyy kyllä pikkuhiljaa, mutta se kestää aikansa. Tee myyräntyötä osaltasi.
Make: Samoin. Tämä oli odotettavissa.
Ano 4: Kummallista että en ole missään muualla nähnyt vastaavaa kaupungin nimen yhdistämistä motiiviin. Tosin en ole nyt juuri ehtinyt uutisointia seuratakaan.
Lähetä kommentti