Lukijalle: Tänä keväänä Kennedyjen sukua koetteli taas uusi tragedia tämän jutun listan kymmenennen henkilön tyttären hukuttua poikansa kanssa:
Suomessa nimi "Kennedy" tarkoittaa lähes kaikille murhattua presidentti John F. Kennedyä. Jotkut saattavat muistaa myös hänen niin ikään murhatun pikkuveljensä Robert F. Kennedyn ja vielä nuoremman veljen Ted Kennedyn. Kennedyn perhe ei kuitenkaan ponkaissut tyhjästä supervaikuttajaksi ja vielä vähemmän se on kadonnut kartalta tuon tunnetuimman sukupolvensa jälkeen. Veljesten menestykselle loi pohjan kaksi aiempaa sukupolvea eivätkä huonosti ole pärjänneet heidän jälkeläisensäkään.
Suku on alkujaan lähtöisin Irlannista, josta Patrick Kennedy lähti koettamaan onneaan rapakon taakse 1849. Hänen kohtalonsa sinetöi kolikonheitto, joka ratkaisi kumpi veljeksistä jää pitämään kotitilaa ja kumpi lähtee Amerikkaan. Mitenhän maailmanhistoria olisi mennyt, jos kolikko olisi päätynyt toiselle kyljelleen?
Patrick kuoli nuorena, mutta jätti jälkeensä pojan, joka ensimmäisenä suvun jäsenenä meni mukaan politiikkaan ja loi perustan perheen vauraudelle ja vaikutusvallalle. Tämä oli uraauurtavaa, koska katolinen suku ei ollut koskaan aiemmin noussut mahtiasemaan protestanttien pitäessä valtaa. Patrickin pojalla oli vain yksi poika, mutta tämä Joe-poika olikin sitten suvun varsinainen kantaisä. Joella oli yhdeksän lasta, joilla puolestaan oli lukuisia omia lapsia. Heistä - etenkin pojista - melkoinen osa eteni politiikassa pitkälle. Lopuistakin suurin osa oli mukana demokraattisen puolueen toiminnassa, vaikka ei itse julkiseen virkaan pyrkinytkään. Nykyään suku on Joesta laskien jo kolmannessa polvessa julkisessa elämässä ja ne, jotka eivät ole menneet politiikkaan, ovat usein melkoisia yhteiskunnallisia vaikuttajia joko järjestöissä tai liike-elämässä.
Seuraavassa listassa ovat Kennedyn suvun poliitikot siinä järjestyksessä, kuinka pitkälle he ovat urallaan edenneet. Mukaan ei ole otettu sukuun naituja - joista heistäkin löytyy presidentiksi pyrkineitä ja osavaltion kuvernöörejä - vaan ainoastaan kantaisän suorat jälkeläiset.
1. John F. Kennedy, 1917-1963
Vähän tunnettu tosiasia on, että John F. eteni perheen ykköskärkenä presidentiksi vain siksi, että hänen vanhempi veljensä Joseph. P. Jr. oli kaatunut sodassa. Läheltä piti JFK:lla itselläänkin, hänen komentamansa torpedovene upposi japanilaisen hävittäjäaluksen törmättyä siihen. Hävittäjän päällikkö, komentajakapteeni Kohei Hanami oli sittemmin kunniavieraana presidentin virkaanastujaisissa. JFK valittiin liittovaltion edustajainhuoneeseen vain 29-vuotiaana, josta ura urkeni. Ensin 35-vuotiaana senaattiin ja siitä sitten historian nuorimpana, vain 43-vuotiaana presidentinvaalien voittoon. JFK murhattiin hänen ollessaan vasta 46-vuotiaana, jolloin useimmat presidentit eivät olleet vielä edes virkaan pyrkineet.
2. Robert F. Kennedy, 1925-1968
JFK:n pikkuveli RFK oli veljensä hallituksessa oikeusministerinä (JFK vitsaili, että Bobbyn on syytä hankkia jotain oikeusalan kokemusta ennen oman toimiston perustamista) ja senaatin jäsenenä 1965-68. Todennäköiseltä näyttänyt demokraattien presidenttiehdokkuus kariutui salamurhaan vain 42-vuotiaana.
3. Ted Kennedy, 1932-2009
Joen nuorimmasta pojasta rakennettiin presidenttiä, kun JFK:n ja RFK:n elämät katkesivat salamurhiin. Tedin uraa kuitenkin varjosti hämäräksi jäänyt auto-onnettomuus 1969, jossa nuori nainen menehtyi. Kahdet seuraavat presidentinvaalit käytiin ilman Kennedyä ja 1980 kannatus ei riittänyt syrjäyttämään sittemmin Reaganille hävinnyttä istuvaa presidenttiä Jimmy Carteria. Tedin uran huipentumaksi jäi pitkä kausi USA:n senaatissa 1962-2009.
4. Patrick J. Kennedy, 1967-
Tedin nuorempi poika oli edustajainhuoneen jäsenenä 1995-2011 Rhode Islandin edustajana. Hän luopui paikastaan vapaaehtoisesti ja vetäytyi politiikasta.
5. Joseph P. Kennedy II, 1952-
RFK:n vanhin poika oli Massachusettsin edustajana liittovaltion edustajainhuoneessa 1987-1999.
6. Joseph P. Kennedy III, 1980-
RFK:n vanhin pojanpoika on ollut USA:n edustajainhuoneen jäsen vuodesta 2013 alkaen. Hänen valintansa päätti lyhytaikaisen kuivan kauden: 2011-2013 ei parlamentissa ollut istunut ainuttakaan Kennedyä ensi kertaa sitten vuoden 1947.
7. Joseph P. Kennedy Sr., 1888-1969
P.J. Kennedyn poika oli enemmänkin liikemies, mutta poliittistakin intohimoa löytyi. Häntä pidettiin mahdollisena tulevana presidenttinä, mutta poliittisella uralla hän ei kuitenkaan edennyt Ison-Britannian suurlähettilään tehtävää (1938-40) pidemmälle. Hän ajautui poliittiseen umpikujaan kannattaessaan isolationismia ja vastustaessaan Isolle-Britannialle annettavaa sota-apua. Tajuttuaan tilanteen itsekin hän keskittyi edistämään poikiensa uraa, mikä onnistuikin loistavasti – mutta ei niin loistavasti kuin mies itse olisi toivonut, koska vain yhdestä tuli presidentti. Poikia oli neljä, joista vanhin kaatui sodassa 29-vuotiaana ja tyttäriä viisi.
8. P.J. Kennedy 1858-1929
Suvun ensimmäinen poliitikko. Patrickin poika Patrick Joseph eli P.J. vaurastui juottamalla viskiä Bostonin saluunoissaan. Ensin tavalliselle kansalle ja sitten Bostonin yläluokalle. Vuonna 1884 hänet valittiin Massachusettsin osavaltion edustajainhuoneeseen, jossa hän vietti ensin viisi vuotta ja sitten vielä kuusi vuotta osavaltion senaatissa ennen vetäytymistään politiikasta. Hänellä oli neljä lasta, joista kolme eli aikuisiksi ja sai lapsia. Kahden tyttären jälkeläiset eivät ole ottaneet osaa politiikkaan, mutta Joe-poika oli poliitikkosuvun varsinainen kantaisä.
9. Mark Shriver, 1964-
Eunice Shriverin keskimmäinen poika oli Marylandin osavaltion edustajainhuoneen jäsen 1995-2003 ja pyrki onnistumatta liittovaltion edustajainhuoneeseen 2002.
10. Kathleen Kennedy Townsend, 1951-
RFK:n vanhin lapsi oli Marylandin osavaltion varakuvernööri 1995-2003.
11. Edward M. Kennedy Jr, 1961-
Tedin vanhempi poika on istunut vuodesta 2014 alkaen Connecticutin osavaltion senaatissa. (Päivitys 30.5.2020: Ei asettunut enää ehdokkaaksi vuoden 2019 vaaleissa.)
12. Caroline Kennedy, 1957-
Presidentin tytär ei ole pyrkinyt vaaliehdokkaaksi, vaikka harkitsikin New Yorkin paikkaa USA:n senaatissa sen vapauduttua Hillary Clintonilta. Nykyään USA:n suurlähettiläänä Japanissa. (Päivitys 30.5.2020: Suurlähettiläskausi päättyi 2017.)
13. Jean Kennedy Smith, 1928-
Joen tyttäristä ainoa, joka seurasi veljiensä esimerkkejä itsenäisellä poliittisella uralla. Oli Irlannin suurlähettiläänä 1993-98.
14. John F. Kennedy Jr., 1960-1999
JFK junior ei ehtinyt mukaan politiikkaan muuten kuin kampanjoimalla sukulaistensa puolesta. Hän ei kuitenkaan sulkenut poliittista uraa pois. Spekuloitiin ja uskottiin, että hän tulisi lähivuosina mukaan politiikkaan, mutta kohtalokas lento-onnettomuus päätti hänen elämänsä alle nelikymppisenä.
15. Eunice Kennedy Shriver, 1921-2009
Joen tytär osallistui isoveljensä presidentinvaalikampanjaan 1960 ja oli 1972 demokraattien varapresidenttiehdokkaakaana olleen aviomiehensä Sargent Shriverin kautta mukana politiikassa myöhemminkin. Yhteiskunnallisessa toiminnassa hän oli parhaiten tunnettu kehitysvammaisten Special Olympics -liikkeen keulakuvana. Hän on myös Kalifornian entisen kuvernöörin anoppi - tosin kuvernööri on paremmin tunnettu näyttelijänurastaan, kyseessä on nimittäin Arnold Schwarzenegger.
16. Anthony Shriver, 1965-
Eunice Shriverin nuorin poika on ollut demokraattisen puolueen toiminnassa mukana ja harkitsi Floridan kuvernööriehdokkaaksi ryhtymistä ainakin 2005.
17. Timothy Shriver, 1959-
Eunice Shriverin vanhin poika jatkaa äitinsä työtä alalla ja on Special Olympics -liikkeen puheenjohtaja.
18. Kerry Kennedy, 1959-
RFK:n tytär on ihmisoikeusaktivisti, demokraattipuolueen jäsen ja New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomon ex-vaimo.
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
23 tuntia sitten
3 kommenttia:
Kennedyn klaani on kieltämättä ollut aika omanlaatuisensa yhdistelmä ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, toisaalta inhimillisiä tragedioita. Ja jälkimmäisiä on piisannut jo siihen mittaan, että taikauskoisempi voisi jo epäillä jonkin kirouksen langenneen suvun ylle. Nuo epäsäännöllisen säännöllisesti tapahtuneet, hieman omituisilta ja jopa salaperäisiltäkin vaikuttaneet onnettomuudet voisivat vaikuttaa indiisiolta siihen suuntaan. Eikä päivä tuo "sukukirous" ole jäänyt aivan vaille (ansaittua?) huomiota populaarikulttuurinkaan puolella, onhan muuan punkbändi saanut siitä inspiraatiota nimeään myöten. Pitäisikö sitten tulkita vittuiluksi vai kuinka lienee...?
https://m.youtube.com/watch?v=9dB_ubVAnGw
-J.Edgar-
Niin tosiaan, Dead Kennedys.
Voisiko tässä vaikuttaa jonkinlainen systeemin pyrkimys equilibriumiin:
kun Kennedyn klaanille on kasaantunut suhteettoman paljon kaikkea hyvää, jokin järjestää heille vastaavasti pahaa samassa suhteessa pitääkseen järjestelmän tasapainossa?
Mikä se jokin olisi? Kun katselee tätä listaa
https://www.axishistory.com/list-all-categories/161-germany-polizei/polizei-unsorted/4651-assassination-plots-a-attempts-against-hitler
alkaa järkevänkin mieleen hiipiä ajatus jonkin Pahan Voiman todellisesta olemassaolosta;
tuollainen tyyppi kuin Hitler selvisi tuolla tavoin noin mittavasta sarjasta murhayrityksiä, ikään kuin jonkin varjelemana.
Jonkin, joka tahtoi saattaa Adolfin saattaa tehtävänsä loppuun.
Onko tällaisissa pohdinnoissa löydettävissä mitään tosiasiallisesti merkittävää? No eipä tietenkään.
Mutta toisaalta;
emme olisi koskaan käyneet Kuussa, elleivät esivanhempamme olisi katselleet sitä leirinuotion äärellä pohtien ja kuvitellen, mitä ja millaista siellä olisi.
Lähetä kommentti