Ennakkoäänestyksessä Niinistö sai yli kuusi prosenttiyksikköä suuremman kannatuksen kuin vaalipäivänä. Tämä ei liene merkki siitä, että Haavistohype olisi nostanut kannatusta vaalipäivää kohti. Todellisuudessa kävi luultavasti päinvastoin, hypetys alkoi hiipua. Kyse oli luultavasti siitä, että Haaviston vastustajat ajattelivat äänestää etukäteen kaiken varalta, jos vaikka jäisivät auton alle ennen vaalipäivää. Tarkoitus oli säästää jälkipolvet Haavistolta. Vastaavasti Niinistön vastustajien olisi luullut äänestävän myös ennakkoon säästääkseen jälkipolvet Niinistöltä. Näin ei käynyt, mistä voimme päätellä Haaviston vastustajien suhtautuvan vastuullisemmin tulevaisuuteen.
Äänestysprosentti huomioiden Niinistöä äänesti noin 43 prosenttia äänioikeutetuista. Loogista, sillä suomalaisista on:
- 18 prosenttia kokoomuslaisia
- 10 prosenttia Niinistön puheenjohtajuutta kaihoavia ex-kokoomuslaisia
- 7 prosenttia viherfoobikkoja
- 5 prosenttia sivarifoobikkoja
- 3 prosenttia homofoobikkoja
Äänestysprosentti huomioiden Haavistoa äänesti noin 26 prosenttia äänioikeutetuista. Loogista, sillä suomalaisista on:
- 10 prosenttia homoseksuaaleja
- 7 prosenttia vihreitä
- 6 prosenttia vasemmistoänkyröitä, jotka äänestävät kokoomuslaista vastaan
- 2 prosenttia sivareita tai sivareita symppaavia naisia
- 1 prosentti niitä, jotka valitsevat listalta ensimmäisen numeron
Toisen kierroksen äänestysprosentti oli vain neljä prosenttiyksikköä alhaisempi kuin ensimmäisen. Kuitenkin Soinin ja Väyrysen yhteenlaskettu ääniosuus oli peräti 27 prosenttia, mikä oli lähes 20 % äänioikeutetuista. Tästä voidaan päätellä, että 16 %:a äänioikeutetuista kävi toisella kierroksella äänestämässä vain siitä ilosta, että Halonen ei ollut enää ehdolla.
Manner-Suomen vaalipiireistä vain Helsingissä Haavisto pisti Niinistölle tiukasti kampoihin häviten vain 0,4 prosenttiyksiköllä ja jopa voittaen varsinaisen vaalipäivän äänet.
Suomen niinistöläisimmäksi osoittautui Soini; 86,0 prosenttia äänistä. Mahtaa perussuomalaisia ottaa päähän.
Ainoa Manner-Suomen kunta, jossa Haavisto sai enemmistön, oli kovista korpikommunisteistaan tunnettu Kolari; 55,2 prosenttia äänistä. Tästä voidaan päätellä, että tiukassa paikassa kokoomuslaisuus on kuitenkin isompi synti kuin homous. Äänestysprosentista 60,2 voidaan toisaalta päätellä, että aika monelle molemmat olivat liian kovia paloja.
Perinteisesti porvarillisella Ahvenanmaalla Haavisto sai peräti 60,0 % äänistä. Tämä on liian helppo maali vitsille, joten en viitsi vaivautua.
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
22 tuntia sitten
7 kommenttia:
Virallisempien tutkimusten mukaan Suomessa on homoseksuaaleja noin 0.5%.
Tosikoksi profiloitumisen uhallakin, tuohon mediaan vakiintuneeseen 10% emävalheeseen on pakko ruveta vähitellen välihuutelemaan. Huumoria tai ei huumoria.
Tammenterho, käsitykseni mukaan Kolari on niitä änkyrimpiä pesäkkeitä, siellähän oli jo sodan aikana käpykaartilaisia niin pirusti. Muualta komukatkin menivät rintamalle ja palvelivat ansiokkaasti. Juttuvinkki korpikommunismista menee korvan taakse; tutkailen asiaa jossain vaiheessa, mutta epäilen että datan löytäminen tilastoanalyyseja varten voi olla kynnyskysymys.
Snowcamo: Virallinen tutkimus? No, en itsekään usko tuohon 10 %:iin umpihomoja, mutta rajahan on liukuva. 10 % saattaa hyvinkin pitää paikkansa, jos kaikki touhua joskus kokeilleet lasketaan. Silti sanoisin noin oman tuttavapiirin perusteella, että umpihomojakin on varmaan enemmän kuin tuo 0,5 %.
Snowcamo, ovatko nuo lukemat sieltä vuonna 1993 tehdystä tutkimuksesta?
Voisin kuvitella, että sen aikaisessa Suomessa, jossa homous oli hassunhauska Hyvät herrat -ohjelman hupiasia, on ollut vaikeampaa tulla ulos kaapista edes tutkimukseen. Toisaalta en usko, että kaapista ulos tuleminen on Suomessa joillakin paikkakunnilla vieläkään helppoa ja yksinkertaista, mutta ajatuksen tasolla on nykyään huomattavasti helpompi saada yhteys kanssamielisiin esimerkiksi verkon yli.
10% on varmasti sellainen hatusta vetäisty lukema, mutta Ranneliike käyttää arviota 4-6%. Jos lasketaan siis vaikka tuosta keskeltä viidellä prosentilla, se tarkoittaa 269600 ihmistä ja rapiat päälle. Kuulostaa ainakin minusta uskottavalta.
Just a thought. Jatkakaa.
Naisten homous on miehiä häilyvämpää, heillä bi-seksuaalisuus on paljon miehiä yleisempää. Miehillä bi-seksuaalisuus on harvinaista ja suurin osa mies homoista on juuri umpihomoja. Joten tuo Jaskan arvio 10% on selkeä yliarvio.
Tomi, eiköhän sovita että tuo 10 % sisältää sekä homot, bit että ne jotka haluavat osoittaa suvaitsevaisuutensa.
Tammenterho, niin tosiaan tuo Pajala. Tässä vaiheessa käy mielessä, olisiko jotain geneettisiä syitä kun poikkinainti on niin yleistä.
Lähetä kommentti