Mikäli tapahtuu sellainen kummallisuus, että gallupit ovat presidentinvaaleissa kerrankin oikeassa, toisella kierroksella ovat vastakkain Stubb ja Haavisto. Kaiken varalta pohdin asian valmiiksi ja intuitiivisen tyhjän äänestämisen (eli kirkkovene äänestyslippuun) sijaan päädyin harkinnan jälkeen siihen, että tuon onnettoman tilanteen toteutuessa ääneni menee Stubbille.
Stubb on näet sekä tyhmä että typerä. Haavisto on ainoastaan typerä, mutta tyhmä hän ei ole. Näin ollen Stubb on typeryytensä takia aina periaatteessa väärässä, mutta tyhmyytensä takia hän saattaa joskus olla vahingossa oikeassa. Haavisto puolestaan on typeryytensä takia niin ikään aina väärässä, mutta tyhmyyden puute estää häntä mokaamasta väärässä olemistaan.
11 kommenttia:
Kumpikin kannattaa keskieuroopan rahoitusta vaikka mikä olisi. Siinä sitä ulkopolitiikkaa. Joko voit myöntää, ettei tutkimukset suomalaisten "älykkyydestä" voi mitenkään pitää paikkaansa? tai vaihto ehtoisesti suomalaiset eivät ole mitään ahkeria vaan laiskoja jotka äänestävät iltasanomien mukaan...
Halla-aho kon ei ole todennäköisesti mahdollisuus, ei jäljellä ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Ensimmäinen kierros jää minulta väliin.
Kannattaa huomioida mitkä ovat kenenkin taustavoimat ja kuka maksaa. Mieluummin minä äänestänä sellaista, joka puhuu Washingtonin ja Brysselin äänellä kuin sellaista, joka puhuu Mekan ja Moskovan äänellä.
Aikoinaan asiantuntijatoimittelijat olivat valmiita syömään hatullisen paskaa, jos Donald Trumpista tulisi USA:n presidentti. Oltiin 100% varmoja Hillary Clintonin voitosta. Kuinkas kävikään? Niitä hatullisen syöjiä ei kuitenkaan ole paljonkaan näkynyt. Aika varovaisia ovat kuitenkin olleet Halla-ahon sijoituksesta. Jos se piru pääsee vaikka Haaviston kanssa toiselle kierrokselle. Silloinhan vihreät asiantuntijoina voisivat ohjastaa käyttämään sitä paikkaa, mihin aurinko ei paista, en nyt sano kumman kohdalla. Olikohan tämä hieman asiatonta, mutta itsehän vihreät aloittivat. Halla-ahon voitto ei olisi minulle mikään yllätys, vaikka se nyt kovin epätodennäköiseltä näyttää. Toisaalta presidentti ei voisi paljon sotkeutua EU asioihin, joten jos siellä on Stubb voittajana, niin ei hän pääse täysin mitoin huutamaan, että EU on valtava menestystarina, EU on valtava menestystarina, EU on...
No ei varmasti Halla-aho pääse toiselle kierrokselle, kun kerran hänen äänestäjänsä jäävät kotiin ygnygnygnyttämään sen sijaan, että viitsisivät nostaa perseensä sohviltaan ja mennä äänestämään Jussia!
Saa nähdä pääseenkö äänestämään jussia jos en niin tuovat kopin luokseni jotta voin äänestää jussia. Pölhöjä kyllä tuollaisilla perusteilla jättää äänestämättä, "tässä on liikaa vaihtoehtoja ja ne on kuitenkin noi niin äänestän vasta sitten tokalla.." kunnon eukonluuskan puhetta, eikö mummo saa koppia luokseen vai onko vaan laiska eikä mene...
Ette tiedäkkään kuinka monta kertaa olen äänestänyt ja voinut sanoa kaikista älyvapaisuuksista mitä on tehty, että minäpä äänestin sellaista joka oli tuotakin vastaan ja joskus niitä on jopa valittu ja ovat äänestäneet älyvapaisuuksia vastaan, se on ihan hyvä syy käydä äänestämässä niin voi sitten mokien tapahduttua sanoa senkin ainakin olleensa vastaan.
Äänestän vaikka pirua lampaan vaatteissa, kunhan vain homo-haavisto jää kanveesiin !
Niin, vaan kun eikös ekalla juurikin voi ja pidä äänestää Halla-ahoa?
Ano 7.17: Älykkyys ei suojaa typeryydeltä. Suomalaisten ongelma on se, että täällä on ollut sadan vuoden ajan luotettava tiedonvälitys. Viimeksi kuluneet 30 vuotta eivät ole ehtineet riittävissä määrin muuttaa suomalaisten virheelliseksi muuttunutta uskoa siihen.
kauko kaipuu: Halla-aho on mahdollisuus sekä ensimmäisellä että toisellakin kierroksella, kunhan saa riittävästi ääniä ensimmäisellä.
Strix Senex: Totta tuokin.
Kalle Pelttari: Aivan niin. Median narratiiviin kuuluu painaa alaspäin Suomen kannalta hyödyllisiä asioita ja tässä nähdään yksi esimerkki.
Jos Stubbidosta tulee presidentti, niin hän ei todellakaan lopeta ylistyslaulujaan.
Qroquius Kad: Naulan kantaan.
Ano 18.15: Asennetta.
Ano 18.25: Voipahan ainakin lapsille sanoa aikanaan, että kyllä minä yritin tätä katastrofia estää.
Terho Hämeenkorpi: Homous ei ole minulle mikään este. Homohypen kannattaminen kylläkin. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä että tervejärkiset homot ovat kaapissa, kun eivät uskalla muutakaan hypetyksen paineessa.
KKi: Ja tokalla myös, kunhan porukka herää ja tulee uurnille myös ekalla kierroksella.
Verenpaine on jo nyt liian korkealla. Jos tuo blogistin spekuloima pari on lopulta ratkaisukierrokselle vaalissa, niin pahoin pelkään, että verisuoneni on jostakin kohtaa poksastanut tuloksen selvittyä. Voimasanoja tähän..
Sepi
Lähetä kommentti