Uusinta: Kevään seitsemäntoista hetkeä

Lukijalle: Tehdäänpä vaihteeksi kulttuuriteko ja uusitaan neuvostonostalgiaa:

Ylen Teema teki todellisen kulttuuriteon ottaessaan ohjelmistoonsa vuonna 1973 filmatun neuvostoliittolaisen kulttisarjan Kevään seitsemäntoista hetkeä. Toisen maailmansodan loppuvaiheisiin eli kevääseen 1945 sijoittuvan sarjan päähenkilö on saksalainen SS-eversti eli Standartenführer Max-Otto von Stirlitz. Todellisuudessa Stirlitz on venäläinen vakooja, eversti Maksim Maksimovits Isajev. Neuvostotiedustelu antaa Stirlitzille tehtäväksi selvittää, kuka Saksan huippujohtajista yrittää salaa neuvotella lännen kanssa rauhasta. Venäläisten tarkoituksena on estää erillisrauhan tekeminen. Sarja pohjautuu löyhästi tositapahtumiin - tällaisia neuvotteluja todella käytiin - mutta Stirlitzin kaltaista hahmoa ei todellisuudessa ollut olemassa.

Sarja perustuu varsin tarkasti kirjailija Julian Semjonovin samannimiseen romaaniin. Hahmona Stirlitz-Isajev on yhtä romaania suurempi, hän seikkaili peräti 14 Semjonovin kirjassa. Isajevin ura neuvostotiedustelun palveluksessa kattoi ainakin vuodet 1921-1967. Näistä vuosista hän vietti yli kaksikymmentä esiintyen saksalaisena Stirlitzinä. Isajev oli soluttautunut Siperian ja Australian kautta Saksaan ja omaksunut peitehenkilöllisyyden Stirlitzinä. Natsipuolueen noustua valtaan Stirlitz liittyi SS-joukkoihin ja yleni vähitellen everstin arvoon asti. Keväällä 1945 hän toimi valtakunnan turvallisuusvirastossa.

Muistan lapsena nähneeni sarjasta ainakin osan jostakin jaksosta. Muutama vuosi sitten hankin sattumalta Semjonovin kirjan ja pidin kovasti. En osannut edes odottaa, että sarja tulisi joskus uusintana, joten yllätys oli melkoinen. Kun sitten näin ensimmäisen jakson, tuntui jotenkin oudolta. Olin näet ihan varma, että lapsuuden muistikuva oli mustavalkoinen. Sarja puolestaan oli hailakan värillinen, jotenkin tyypillisen Sovcolor-tyylinen. Nettiä selaamalla arvoitus ratkesi: sarja oli masteroitu vuonna 2009 värilliseksi. Seuraavaa jaksoa katsoessa ymmärsin kiinnittää asiaan huomiota. Ulkokuvaukset paljastivat: taustoja ei pystytty värittämään samalla tavoin luontevasti kuin sisätiloissa. Värittämisen lisäksi sarjan uudistettua versiota oli jonkin verran lyhennetty.

Tiivistämisestä huolimatta sarja on nykypäivän ihmisen makuun tolkuttoman hidasliikkeinen. Jokin siinä silti koukuttaa; hetkeäkään ei malta olla poissa. Kuvauksessa käytetään paljon lähikuvaa kasvoista ja usein sarja on pelkkiä puhuvia päitä. Tulee jokin saippuaooppera mieleen. Hyvät näyttelijät kantavat sarjaa loistavasti, erityisesti äskettäin edesmennyt Vjatseslav Tihonov Stirlitzinä. Tihonovin eleetön, mutta uskottava rooli on huolella tehty. Taustalla oleva kertojanääni on melodramaattinen, toisaalta se tuntuu kuuluvan sarjaan täydellisesti. Aina uuden henkilön ilmestyessä sarjaan kertoja lukee otteen "puolueen arkistomateriaalin luonnekuvauksesta", jossa toistuvat pienin variaatioin aina samat fraasit: Luonne: nordinen, luja. Ei tunne armoa Valtakunnan vihollisia kohtaan. Ei pahennusta herättäviä suhteita. Saanut kiitosta Führeriltä ja tunnustusta Reichsführeriltä. Kuulostaa naurettavalta, mutta toimii loistavasti kontekstissaan.

Sarja sai aikoinaan Neuvostoliitossa kulttimaineen ja on säilyttänyt sen yhä. Se poikkesi silloisesta neuvostolaisesta propagandatuotannosta huomattavasti. Ajan hengen tuntien on vaikea käsittää, että saksalaisia, jopa natseja, esitettiin sarjassa inhimillisinä olentoina eikä sarvekkaina piruina. Toki tiettyjä myönnytyksiä propagandan nimissä tehtiin, esimerkiksi kaikilla johtavilla natseilla (esim. Goebbelsillä) sanottiin olevan vain "opistotason koulutus". Todellisuudessa Göbbels väitteli filosofian tohtoriksi vain 24-vuotiaana.
Sarjaa esitettiin piakkoin valmistumisensa jälkeen myös monissa länsimaissa, joissa se sai kiitosta. Väitetään, että Karl Wolff lähetti häntä esittäneelle venäläisnäyttelijälle konjakkipullon kiitokseksi hyvästä työstä.

Erään teorian mukaan sarja ei kerrokaan Natsi-Saksasta muuten kuin kulissina. Todellisuudessa se kuvaisi enemmänkin Neuvostoliittoa ja sen totalitarismia. Toisaalta yhtäläisyydet näiden maiden välillä ovat niin ilmeiset, että eroa on vaikea havaita. Mutta pieniä vihjeitä asiasta on havaittavissa. Tuntuu siltä, että sarjaan oli tarkoituksella piilotettu vinkkejä asiasta. Kun lukee luetteloa siinä esiintyvistä virheistä, huomaa miten monet niistä ovat tyyppiä "pistetään neuvostovalmisteinen laite / kyrillistä tekstiä paikkaan, missä pitäisi olla tietysti vastaava saksalainen vempain". Tosin on sarjassa sellaisiakin virheitä, joita ei poliittisiksi vinkeiksi voi tulkita parhaalla tahdollakaan. Jaksossa 2 kiinnitin huomiota Gestapon päällikkö Heinrich Müllerin akvaarioon hänen ruokkiessaan lemmikkejään. Suurin osa kaloista oli sinirihmakalan marmorivärimuotoa, joka jalostettiin vasta kauan sodan jälkeen. Elleivät sitten kyseessä olleet Mengelen ohjelman sivutuotteina syntyneet mutantit... Mutta olipa joku muukin ollut tarkkana, kyseinenkin virhe oli luettelossa.

Voi olla, että neuvostokansalaiset tajusivat sarjaan mahdollisesti sisällytetyn kritiikin omaa järjestelmäänsä kohtaan. Kenties tämä oli sarjan erilaisuuden ja kiistattomien ansioiden lisäksi yksi syy sen yhä nauttimaan kulttimaineeseen. Sarja on synnyttänyt jopa oman huumorikategoriansa, Stirlitz-vitsit. Venäläisten huumorintaju on mahtava, sääli vain että vitsien ymmärtämiseksi on oltava ainakin osittain kartalla heidän kulttuurissaan. En muista koskaan nähneeni suomeksi käännettyjä Stirlitz-vitsejä - ehkä juuri edellä mainitusta syystä. Yrittäkääpä kertoa Velipuolikuu-sketsejä venäjäksi niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta paikataan kulttuurillista aukkoa, tässä kokoelma Stirlitz-huumoria:

Himmler tekee luonneanalyyseja alaisistaan.
Ensimmäisenä on vuorossa Obersturmbannführer Holthoff. "Valitkaa numero väliltä 10-99!" "53!" "Miksi ei 35?" "No, miksikäs ei, jos Reichsführer pitää sitä parempana!" Himmler kirjoittaa: "Luonteenlaatu lähes nordinen, luja."
Seuraavana sisään kävelee Obersturmbannführer Eismann. "Valitkaa numero väliltä 10-99!" "27!" "Miksi ei 72?" "Reichsführer, kun sanon 27, tarkoitan 27!" Himmler kirjoittaa: "Luonteenlaatu nordinen, erittäin luja."
Viimeisenä tulee Standartenführer Stirlitz. "Valitkaa numero väliltä 10-99!" "66!" "Stirlitz, pitääkö teidän aina sabotoida työtäni!"

Sanat Hitler on paska oli maalattu Valtionpäivätalon seinään. Koko natsipuolue kuohui. Vain Stirlitz tiesi, mitä tämä merkitsi: kyseessä oli salainen viesti. Hänelle oli juuri myönnetty Neuvostoliiton sankarin kultainen tähti.

Valtakunnan turvallisuusviraston kahvilassa Müller, Bormann, Schellenberg, Kaltenbrunner ja Himmler seisoivat jonossa odottaen vuoroaan. Yhtäkkiä heidän ällistyksekseen Stirlitz käveli kaikkien editse jonon kärkeen. Mistäpä he olisivat voineet tietää, että Neuvostoliiton sankarilla on aina oikeus päästä jonon ohi.

Sarjan värittämisen ansiosta keksittiin uusi vitsi:
Stirlitz meni Valtion turvallisuusviraston kansliaan ja hämmästyi suuresti nähdessään, että Gestapossa työskenteli niin paljon värillisiä ihmisiä.

Stirlitz avasi oven. Valo syttyi. Stirlitz sulki oven. Valo sammui. Stirlitz avasi oven uudelleen. Valo syttyi. "Tämän täytyy olla jääkaappi", päätteli Stirlitz.

Stirlitz ajaa Horchillaan kohti Berliiniä ja huomaa kaupungin olevan liekeissä. "Hitto, unohdin taas silitysraudan päälle", hän ajatteli ärsyyntyneenä.

Stirlitzin kävellessä kadulla NKVD:n agentti pudotti salaisesta asunnosta hänen päähänsä kukkaruukun. Se oli salainen viesti siitä, että Stirlitzin vaimo oli juuri synnyttänyt pojan. Stirlitz liikuttui. Hänellä oli suunnattoman ikävä vaimoaan. He eivät olleet nähneet toisiaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Vapunpäivänä Stirlitz laittoi päähänsä puna-armeijan lakin, nappasi punalipun ja marssi pitkin valtakunnan turvallisuusviraston käytäviä laulaen Internationaalia. Koskaan aiemmin hän ei ollut joutunut lähemmäs paljastumista.

Ja lopuksi oma suosikkini:
Stirlitz herää ja huomaa olevansa sellissä. "Kuka minut on pidättänyt? Kenenä minun pitäisi esiintyä?", hän mietti. "Ajatellaanpa. Jos heillä on mustat univormut, olen Standartenführer Stirlitz. Jos heillä on ruskeat univormut, olen polkovnik Isajev." Lopulta ovi avautuu ja sisään astuu miliisi sinisessä univormussa. "Toveri Tihonov, teidän pitäisi todellakin ottaa vähän varovaisemmin vodkan kanssa!"